JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015"

Transkriptio

1 JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä

2 Puheenjohtajan tervehdys Moro! Tervetuloa kaikki kilpailemaan 9.5. äitienpäivän aattona keväiselle Mouhijärvelle JPH Fysio-tempoon. Kausi on aluillaan ja nyt on hyvä hetki mitata talven harjoittelun tuloksia kelloa vastaan. JPH Fysio-tempo on uusi reitti kansallisessa kilpailukalenterissa, mutta reitillä ajettiin jo viime keväänä erinomaiset kisat. Suuri kiitos kisasta kuuluu Jari-Pekka Huippulalle, intohimoiselle kestävyysurheilijalle, joka halusi täydentää tempokisojen tarjontaa omalla kisalla. JPH Fysio tempo järjestettiin ensimmäisen kerran viime keväänä. Järjestelyt hoituivat innokkaiden talkoolaisten toimesta jo viime vuonna erinomaisesti ja teemme tänäkin vuonna parhaamme, että kaikki kilpailijat saavat onnistuneen kokemuksen. Tempo ajetaan Pirkanmaan ja Satakunnan rajalla kovasti kehuja saaneella reitillä. Viime vuonna kisan itse ajaneena voi yhtyä kehuihin. Reitti on mukavaa vaihtelevaa tietä ja vaativuuttakin löytyy sopivasti. Kilpailu on kalenterissa kevään toisena tempona heti Liedon kilpailun jälkeen. Kilpailu on mastercupin osakilpailu, mutta toivomme hyvää ja tasokasta kilpailua kaikkiin sarjoihin. Kilpailussa on myös kunto/harrastesarja, joten voit tulla koittamaan kuntoasi myös ilman kilpailulisenssiä. Toivomme runsasta osanottoa ja hyvää kilpailumieltä kaikille. Tervetuloa kilpailemaan Mouhijärvelle! Jari Ollila puheenjohtaja Tampereen Pyörä-Union

3 KILPAILUOHJEET Yleiset ohjeet Kilpailuissa noudatetaan UCI:n ja SPU:n sääntöjä sekä tämän kilpailun omia ohjeita. Lisenssinhaltijat vastaavat itse omasta vakuutusturvastaan. Kilpailijat vastaavat itse omista ja mahdollisista muille osapuolille aiheutuneista vahingoista. Järjestäjä pyrkii turvaamaan kilpailun turvallisuuden, mutta onnettomuudet muun liikenteen tai jalankulkijoiden kanssa ovat kilpailijan omalla vastuulla. Kilpailijoiden on noudatettava yleisiä liikennesääntöjä ja kilpailuohjeessa annettuja ohjeita. Toimihenkilöt ja puhelinnumerot Kilpailun johtaja: Raimo Sivula puh Kilpailutoimisto: Ratamestari: Jari-Pekka Huippula puh , Jari-Pekka Huippula puh , Ajanotto: Markku Nieminen puh Järjestyspäällikkö: Seppo Backman puh Tuomarit Ylituomari: Jari Wiksten puh , Aikataulu Ilmoittautuminen Kilpailu alkaa klo Ensimmäinen kilpailija lähtee matkaan klo Kilpailutoimisto on avoinna klo 9.30 alkaen. Kilpailuun on ilmoittauduttava maanantaihin mennessä. Ilmoittautumiset Jari Lilja puh Kilpailutoimisto Kilpailutoimisto sijaitsee Mouhijärven urheilukentällä, Mouhijärventie 315.

4 Pysäköinti Pysäköintipaikkoja löytyy Mouhijärven urheilukentältä kilpailutoimiston läheisyydestä. Kilpailutoimistosta saa lisäohjeita pysäköintiin. Autoja ei tule pysäköidä niin, että ne haittaavat kilpailutoimintaa tai muuta liikennettä. Autojen pysäköinti asukkaiden pihoihin tai kevyen liikenteen väylälle on ehdottomasti kielletty. Numerot Kilpailunumeroita on yksi/ajaja ja se tulee kiinnittää keskelle alaselkää niin että se on ajoasennossakin hyvin luettavissa. Kilpailunumero noudetaan kilpailutoimistosta. Numerot tulee palauttaa kilpailutoimistoon kilpailusuorituksen jälkeen. Palauttamattomista numeroista laskutetaan ajajan seuraa 30 /kpl. Ajoasut ja varusteet Kilpailijoiden tulee käyttää kilpailussa sääntöjen mukaisia ja hyväksyttyjä ajoasuja ja varusteita. Pukeutuminen ja peseytyminen Verryttely Lähtöpaikka Pukeutumis- ja peseytymistilat sijaitsevat Mouhijärven yhteiskoululla, Uotsolantie 30, Mouhijärvi. Tilat eivät ole valvottuja eikä järjestäjä ole vastuussa pukutiloihin jätetyistä varusteista. Kilpailun aikana kilpailureitillä verrytteleminen on kielletty. Kaikkea ylimääräistä liikkumista lähtö- ja maalialueella tulee välttää. Kilpailunumeron on oltava peitettynä lähdön ja maalin läheisyydessä muulloin kuin kilpailusuorituksen aikana. Verryttelyn aikana on käytettävä kypärää. Lähtöpaikka sijaitsee Mouhijärven urheilukentän läheisyydessä, Mouhijärventien ja Mestarintien risteyksessä olevalla levikkeellä. Ajajan tulee olla lähtöpaikalla viimeistään 5min ennen lähtöaikaansa. Lähtö tapahtuu lähtötelineeltä paikallaan ollen. Myös mahdollisten lähdöstään myöhästyneiden ajajien on pysähdyttävä lähtöviivalla. Lähettäjä määrittelee myöhästyneen lähtijän lähtöajankohdan mutta ajajan ajanotto alkaa hänen ennakkoon ilmoitettuna lähtöaikanaan.

5 Pyörän mittaus Maalipaikka Kaikissa sarjoissa pyörät mitataan. Pyörän mittaus suoritetaan lähtöalueen läheisyydessä 15 min ennen lähtöä. Maalipaikka sijaitsee Mouhijärventiellä, Mouhijärven urheilukentän läheisyydessä. Kilpailumatkat, luokat ja luokkien lähtöjärjestys Reitti Kääntöpaikat Tulokset Keskeyttäminen Palkintojenjako Kahvio Miehet, Naiset, N-30, N-40 ja N-50, M30, M-40, M45, M-50, M55, M-60, M-65, M-70, M-75 ja M-80. Lisäksi ajetaan mastercup-sarjojen jälkeen kunto/harrastesarja. Kilpailu ajetaan Mouhijärventiellä, tietä 259 Mouhijärveltä Suodenniemen suuntaan. Kilpailu ajetaan muun liikenteen joukossa tien oikeassa reunassa. Tien oletettua keskiviivaa ei saa ylittää. Lähtö ja maali ovat Mouhijärven urheilukentän välittömässä läheisyydessä. Kääntöpaikka on Mouhijärven ja Suodenniemen välillä Hiki-Suituntien risteyksessä. Tulokset julkaistaan heti niiden valmistuttua kilpailukeskuksessa, ja myöhemmin myös Tampereen Pyörä-Unionin Internet-sivulla Ajajan joutuessa keskeyttämään tulee hänen ilmoittaa asiasta mahdollisimman pian kilpailun toimihenkilöille tai tuomareille. Kilpailunumero tulee keskeyttäessä irrottaa tai peittää. Palkinnot jaetaan sarjoittain n. 30 min viimeisen lähdön maaliintulon jälkeen. Mouhijärven urheilukentällä kilpailutoimiston yhteydessä on buffet, jossa tarjolla kahvia, makkaraa ja muurinpohjalettuja.

6 Ensiapu Pirkanmaan sairaanhoitopiiru, Acuta, Teiskontie 35 rakennus K, Tampere Yleinen hätänumero: 112

Jari Ollila puheenjohtaja Tampereen Pyörä-Union

Jari Ollila puheenjohtaja Tampereen Pyörä-Union JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 7.5.2016 Puheenjohtajan tervehdys Moro! Tervetuloa taas kaikki kilpailemaan 7.5. keväiselle Mouhijärvelle JPH Fysiotempoon. Viime keväänä sää ei suosinut kilpailuamme, mutta

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. Liakan tempo

TEKNINEN OPAS. Liakan tempo TEKNINEN OPAS Liakan tempo 2.7.2011 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Kilpailun toimihenkilöt 2. Ohjeita kilpailijoille ja huoltajille 3. Kilpailu 4. Liitteet - kartat - kilpailunumeron kiinnittäminen - lähtöluettelot

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. PSM-ratakilpailut nro76 KUUSAMO

TEKNINEN OPAS. PSM-ratakilpailut nro76 KUUSAMO TEKNINEN OPAS PSM-ratakilpailut nro76 KUUSAMO Su 14.8.2011 SISÄLTÖ Kilpailun toimihenkilöt...3 1.1. Tuomarineuvosto...3 1.2. Kilpailun vastuuhenkilöt...3 1.3. Ensiapu...3 Ohjeita kilpailijoille ja huoltajille...4

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS SM-PARITEMPO 23.8.2015

TEKNINEN OPAS SM-PARITEMPO 23.8.2015 TEKNINEN OPAS SM-PARITEMPO 23.8.2015 Jenni Petrelius 1. KILPAILUSSA NOUDATETTAVAT SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET Kilpailussa noudatetaan UCI:n, Suomen Pyöräilyunioni ry:n kilpailusääntöjä sekä näitä kilpailumääräyksiä.

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. Skoda maantiecupin 5. osakilpailu. Revisio 1.0 8.7.2015

TEKNINEN OPAS. Skoda maantiecupin 5. osakilpailu. Revisio 1.0 8.7.2015 1 TEKNINEN OPAS Skoda maantiecupin 5. osakilpailu Revisio 1.0 8.7.2015 2 SISÄLLYSLUETTELO: KILPAILUORGANISAATIO... 3 KILPAILUN JÄRJESTÄJÄ... 3 KILPAILUN TOIMIHENKILÖT... 3 TUOMARINEUVOSTO... 3 KILPAILUN

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. Mastercupin osakilpailu

TEKNINEN OPAS. Mastercupin osakilpailu TEKNINEN OPAS versio 1.0 19.8.2015 Teknistä opasta täydennetään tarvittaessa ennen kilpailua, tarkista että käytössäsi on viimeisin versio tästä oppaasta. ( www.koivistonisku.fi ) Mastercupin osakilpailu

Lisätiedot

Maantiepyöräilyn aika-ajo Suomenmestaruus tekninen opas. Riihimäki 27.6. 2014. www.hypykisat.fi

Maantiepyöräilyn aika-ajo Suomenmestaruus tekninen opas. Riihimäki 27.6. 2014. www.hypykisat.fi Maantiepyöräilyn aika-ajo Suomenmestaruus tekninen opas Riihimäki 27.6. 2014 www.hypykisat.fi Kilpailuorganisaatio Kilpailunjärjestäjä Riihimäen Kiista-Veikot ry Hyvinkään Pyöräilijät ry Kilpailun vastuuhenkilöt

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. SM Cyclocross 2016 18.10.2015 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Kilpailun toimihenkilöt. 2. Ohjeita kilpailijoille ja huoltajille. 3.

TEKNINEN OPAS. SM Cyclocross 2016 18.10.2015 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Kilpailun toimihenkilöt. 2. Ohjeita kilpailijoille ja huoltajille. 3. TEKNINEN OPAS SM Cyclocross 2016 18.10.2015 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Kilpailun toimihenkilöt 2. Ohjeita kilpailijoille ja huoltajille 3. Aikataulu 4. Kartat 15.10.2015 Kilpailun järjestäjä: Kilpailukeskus:

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. PSM-ratakilpailut KUUSAMO

TEKNINEN OPAS. PSM-ratakilpailut KUUSAMO TEKNINEN OPAS PSM-ratakilpailut KUUSAMO La 13.7.2013 SISÄLTÖ 1. Kilpailun toimihenkilöt... 3 1.1. Tuomarineuvosto... 3 1.2. Kilpailun vastuuhenkilöt... 3 1.3. Ensiapu... 3 2. Ohjeita kilpailijoille ja

Lisätiedot

KILPAILUOHJE. Maastopyöräilyn XCO Suomi-cupin osakilpailu. IV Habanero XCO by Merida Sunnuntaina 9.6.2013 Salo, Märynummi YLEISTÄ

KILPAILUOHJE. Maastopyöräilyn XCO Suomi-cupin osakilpailu. IV Habanero XCO by Merida Sunnuntaina 9.6.2013 Salo, Märynummi YLEISTÄ KILPAILUOHJE Maastopyöräilyn XCO Suomi-cupin osakilpailu. IV Habanero XCO by Merida Sunnuntaina 9.6.2013 Salo, Märynummi YLEISTÄ Kilpailussa noudatetaan UCI:n ja SPU:n sääntöjä ja kilpailun järjestäjän

Lisätiedot

23. Satakunnan ajot 18.-19.6.2016 (etappiajo) Skoda maantiecupin 4. osakilpailu (etappiajo) TEKNINEN OPAS

23. Satakunnan ajot 18.-19.6.2016 (etappiajo) Skoda maantiecupin 4. osakilpailu (etappiajo) TEKNINEN OPAS 23. Satakunnan ajot 18.-19.6.2016 (etappiajo) Skoda maantiecupin 4. osakilpailu (etappiajo) TEKNINEN OPAS versio 1.1 16.6.2016 Teknistä opasta täydennetään tarvittaessa ennen kilpailua, tarkista että käytössäsi

Lisätiedot

12. KILLIN KAIVIN GP

12. KILLIN KAIVIN GP 12. KILLIN KAIVIN GP 21.5.2016 12. KILLIN KAIVIN GP 21.5.2016 KILPAILUN TOIMIHENKILÖT kilpailun johtaja ylituomari tuomarit, tuomarineuvosto ratamestari järjestyksenvalvonta liikenteenohjaus kuulutus Tapio

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. Bioracer Evoc GP

TEKNINEN OPAS. Bioracer Evoc GP TEKNINEN OPAS Bioracer Evoc GP 13.5.2017 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Kilpailun organisaatio 3.Ohjeita kilpailijoille 3.1. Ilmoittautuminen ja osallistumismaksut 3.2. Kilpailuluokat 3.3. Kilpailukanslia

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS PORKKA-SM-KORTTELIT

TEKNINEN OPAS PORKKA-SM-KORTTELIT 1 Paikka: Huurretie13, 33470 Ylöjärvi Aika: 21.8.2016 PORKKA-SM-korttelit klo 14: Elite, M-18, Naiset, N-18 SUP-Juniorikorttelit klo 11: M/N10- M/N16 1. Ilmoittautuminen ja osanottomaksu Porkka SM-kortteliin

Lisätiedot

OULU-LEHDEN TERVAETAPIT

OULU-LEHDEN TERVAETAPIT TEKNINEN OPAS OULU-LEHDEN TERVAETAPIT 11. - 13.7.2014 Pikku-Syöte Velo PowerBar Tempo Special Bike Maantieajo Pyörä-Suvala Kriterium SISÄLLYSLUETTELO: 1. Kilpailun toimihenkilöt 2. Ohjeita kilpailijoille

Lisätiedot

Kari Mäkinen. Tarmo Niemi, Markku Nieminen, Rauno Pääsky, Erkki Jäppinen

Kari Mäkinen. Tarmo Niemi, Markku Nieminen, Rauno Pääsky, Erkki Jäppinen 9. KILLIN KAIVIN GP 18.5.2013 KILPAILUN TOIMIHENKILÖT kilpailun johtaja ylituomari tuomarit, tuomarineuvosto ratamestari järjestyksenvalvonta liikenteenohjaus kuulutus Tapio Niemi Hannu Autio Hannu Autio,

Lisätiedot

Kuusamo, Nyt kutsuu mua Kuusamo. Metsän näen jämäkän, ja vaaran sinertävän TEKNINEN OPAS

Kuusamo, Nyt kutsuu mua Kuusamo. Metsän näen jämäkän, ja vaaran sinertävän TEKNINEN OPAS Kuusamo, Nyt kutsuu mua Kuusamo. Metsän näen jämäkän, ja vaaran sinertävän TEKNINEN OPAS Kuusamoajo, nro 81 Yhteislähtöinen maantiepyöräilyn PSM-kilpailu ja kuntoajo La 13.8.2011 SISÄLTÖ 1. Kilpailun toimihenkilöt...3

Lisätiedot

Masters PM-KILPAILUT

Masters PM-KILPAILUT Masters PM-KILPAILUT 30.-31.07.2011 Sipoo - Suomi KILPAILUMÄÄRÄYKSET 1. KILPAILUSSA NOUDATETTAVAT SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET Kilpailussa noudatetaan UCI:n ja Pohjoismaiden Pyöräilyliiton kilpailusääntöjä sekä

Lisätiedot

MAANTIEPYÖRÄILYN ISM-KILPAILUT 18.-19.7.2009 KILPAILUOHJE

MAANTIEPYÖRÄILYN ISM-KILPAILUT 18.-19.7.2009 KILPAILUOHJE KÄLVIÄN TARMO 100 VUOTTA. MAANTIEPYÖRÄILYN ISM-KILPAILUT 18.-19.7.2009 KILPAILUOHJE PÄIVÄYS: 15.07.2009/TAPIO RAUMA YLEISTÄ Kilpailussa noudatetaan UCI:n ja SPU:n sääntöjä, kilpailun järjestäjän ohjeita

Lisätiedot

10. KILLIN KAIVIN GP SM-KORTTELI 17.5.2014

10. KILLIN KAIVIN GP SM-KORTTELI 17.5.2014 10. KILLIN KAIVIN GP SM-KORTTELI 17.5.2014 SM-KORTTELIAJO JA 10. KILLIN KAIVIN GP 17.5.2014 KILPAILUN TOIMIHENKILÖT kilpailun johtaja ylituomari tuomarit, tuomarineuvosto ratamestari järjestyksenvalvonta

Lisätiedot

Paritempon SM-kilpailut 31.8.2013 Pori Noormarkku. Antti Haavisto 2011, Venla Koivula ja Terhi Martikainen Paritempon SM-kilpailut, Kirkkonummi 2011

Paritempon SM-kilpailut 31.8.2013 Pori Noormarkku. Antti Haavisto 2011, Venla Koivula ja Terhi Martikainen Paritempon SM-kilpailut, Kirkkonummi 2011 Paritempon SM-kilpailut 31.8.2013 Pori Noormarkku Antti Haavisto 2011, Venla Koivula ja Terhi Martikainen Paritempon SM-kilpailut, Kirkkonummi 2011 / TEKNINEN OPAS www.koivistonisku.fi Kilpailu nro 69

Lisätiedot

SM XCO Lieto 2015 versio 1 / 29.6.2015

SM XCO Lieto 2015 versio 1 / 29.6.2015 X C OS ML i e t o MAASTOPYÖRÄILYN XCO -SUOMENMESTARUUSKILPAILUT 19.7.2015...2 1. Kilpailun toimihenkilöt...2 1.1. Tuomarineuvosto...2 1.2 Kilpailun vastuuhenkilöt...2 1.3. Ensiapu...2 2. Ohjeita kilpailijoille...3

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. OULU-LEHDEN TERVAETAPIT 4.-5.7.2015 Kultainen Kampi osakilpailu Master Cup osakilpailu

TEKNINEN OPAS. OULU-LEHDEN TERVAETAPIT 4.-5.7.2015 Kultainen Kampi osakilpailu Master Cup osakilpailu TEKNINEN OPAS OULU-LEHDEN TERVAETAPIT 4.-5.7.2015 Kultainen Kampi osakilpailu Master Cup osakilpailu PowerBar Tempo Pikku-Syöte Maantieajo Pyörä-Suvala Kriterium SISÄLLYSLUETTELO: 1. Kilpailun toimihenkilöt

Lisätiedot

IKÄLUOKKIEN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT (juniorit ja mastersit), Pikku Syöte 15. 16.8.2015

IKÄLUOKKIEN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT (juniorit ja mastersit), Pikku Syöte 15. 16.8.2015 TEKNINEN OPAS IKÄLUOKKIEN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT (juniorit ja mastersit), Pikku Syöte 15. 16.8.2015 1. KILPAILUISSA NOUDATETTAVAT SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET Kilpailuissa noudatetaan UCI:n ja SPU:n kilpailusääntöja

Lisätiedot

PYÖRÄILYN SM AIKA-AJO KESKIVIIKKONA 24.6.2015 NOORMARKUSSA

PYÖRÄILYN SM AIKA-AJO KESKIVIIKKONA 24.6.2015 NOORMARKUSSA PYÖRÄILYN SM AIKA-AJO KESKIVIIKKONA 24.6.2015 NOORMARKUSSA Sivu 1 / 14 SISÄLLYSLUETTELO 1.KILPAILUN ORGANISAATIO 2.OHJEITA KILPAILIJOILLE YLEISTÄ SÄÄNNÖISTÄ JA VAKUUTUKSISTA DOPINGTESTAUS KILPAILUTOIMISTO

Lisätiedot

MAANTIEPYÖRÄILYN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT 15. - 17.6.2012 ---------------2 1. Kilpailun

MAANTIEPYÖRÄILYN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT 15. - 17.6.2012 ---------------2 1. Kilpailun Tekninenopas MaantiepyöräilynSM-kilpailut 15.-17.6.2012 MAANTIEPYÖRÄILYN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT 15. - 17.6.2012 ---------------2 1. Kilpailun toimihenkilöt----------------------------------------------------------------------------------2

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA TEKNINEN OPAS v.1.0 15.6.2015

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA TEKNINEN OPAS v.1.0 15.6.2015 1 / 5 Royal Pyöräily 5.7.2015 Royal Cycling Team Ry KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA TEKNINEN OPAS v.1.0 15.6.2015 1. Kilpailussa noudatettavat säännöt ja määräykset Tämä ohje koskee ainoastaan kilpasarjassa ajavia

Lisätiedot

Hämeenlinnan hiihdot

Hämeenlinnan hiihdot 1 (5) Hämeenlinnan hiihdot Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 27.2.2016 Kilpailuohje 2 (5) KILPAILU Hämeenlinnan hiihdot, hiihtotapa perinteinen (P), kilpailunumero 154. KILPAILUKESKUS JA -TOIMISTO

Lisätiedot

KAUHAJOKI AJOT KILPAILUOHJE

KAUHAJOKI AJOT KILPAILUOHJE KAUHAJOKI AJOT 15. - 16.7.2017 KILPAILUOHJE Päivitetty 12.7.2017 KAUHAJOKI TEMPO 15.7.2017 klo 11.00 Kilpailukeskus: Pukkilan ala-aste Hyypäntie 78, Kauhajoki HYYPÄNLAAKSO MAANTIE 16.7.2017 klo 10.00 Kilpailukeskus:

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. Kilpailu nro 20-21 Maantie Cupin 4. osakilpailu ja Mastercupin 4. osakilpailu

TEKNINEN OPAS. Kilpailu nro 20-21 Maantie Cupin 4. osakilpailu ja Mastercupin 4. osakilpailu 17. Satakunnan ajot Etappiajo 15.-16.5.2010 Ulvila TEKNINEN OPAS Päivitetty 12.5.2010 Teknistä opasta täydennetään ennen kilpailua, tarkista että käytössäsi on viimeisin versio tästä oppaasta. ( www.koivistonisku.fi

Lisätiedot

Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet

Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet Kansallinen pyöräsuunnistuskilpailu Sprintti ja Keskimatka 2.8.2009 Mynämäellä Fillari-Cup

Lisätiedot

Hämeenlinnan hiihdot

Hämeenlinnan hiihdot 1 (5) Hämeenlinnan hiihdot Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 7.3.2015 Kilpailuohje 2 (5) KILPAILU Hämeenlinnan hiihdot, hiihtotapa vapaa (V), kilpailunumero 154. KILPAILUKESKUS JA -TOIMISTO Kilpailukeskus

Lisätiedot

KAUHAJOKI AJOT 13. - 14.6.2015 KILPAILUOHJE

KAUHAJOKI AJOT 13. - 14.6.2015 KILPAILUOHJE KAUHAJOKI AJOT 13. - 14.6.2015 KILPAILUOHJE Päivitetty 02.06.2015 No:31 KAUHAJOKI TEMPO 13.6.2015 klo 12.00 Mastercupin osakilpailu Kilpailukeskus: Pukkilan ala-aste Hyypäntie 78, Kauhajoki No:32 HYYPÄNLAAKSO

Lisätiedot

Koiviston Iskun 85-vuotisjuhlakilpailu MASSI XCO. Henri Ojala III Habanero XCO-kilpailussa 10.6.2012 Jonna Keskiaho ULVILA 8.7.

Koiviston Iskun 85-vuotisjuhlakilpailu MASSI XCO. Henri Ojala III Habanero XCO-kilpailussa 10.6.2012 Jonna Keskiaho ULVILA 8.7. Koiviston Iskun 85-vuotisjuhlakilpailu MASSI XCO Henri Ojala III Habanero XCO-kilpailussa 10.6.2012 Jonna Keskiaho ULVILA 8.7.2012 XCO-cupin 3. osakilpailu Kultainen Kampi osakilpailu TEKNINEN OPAS Rev.

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA TEKNINEN OPAS v

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA TEKNINEN OPAS v 1 / 5 Royal-Pyöräily 9.7.2017 Royal Cycling Team ry KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA TEKNINEN OPAS v.1.0 21.6.2017 1. Kilpailussa noudatettavat säännöt ja määräykset 2. Kilpailuorganisaatio Tämä ohje koskee ainoastaan

Lisätiedot

kilpailun johtaja Tapio Niemi puh 040 5827 167 ylituomari Hannu Autio puh 0400 635 032 Raimo Sivula, Jaakko Kontula

kilpailun johtaja Tapio Niemi puh 040 5827 167 ylituomari Hannu Autio puh 0400 635 032 Raimo Sivula, Jaakko Kontula PIRKKA MTB, SM MARATON 15.09.2013 KILPAILUN TOIMIHENKILÖT järjestävä seura Tampereen Yritys ry kilpailun johtaja Tapio Niemi puh 040 5827 167 ylituomari Hannu Autio puh 0400 635 032 tuomarineuvosto tuomarit

Lisätiedot

ISM maantie, master ja juniorit 16.8.2014

ISM maantie, master ja juniorit 16.8.2014 1 ISM maantie, master ja juniorit 16.8.2014 TEKNINEN OPAS versio 1.2 13.8.2014 Opasta täydennetään ennen kilpailuja. Tarkasta nettisivuilta, että käytössäsi on uusin versio. https://mantsalanurheilijat-fi/jaostot/pyoraily/ism-maantie-2014/

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Maastopyöräilyn Pivot Enduron vuoden 2013 ensimmäinen osakilpailu. Sunnuntaina 28. huhtikuuta Salo, Märynummi YLEISTÄ

KILPAILUKUTSU. Maastopyöräilyn Pivot Enduron vuoden 2013 ensimmäinen osakilpailu. Sunnuntaina 28. huhtikuuta Salo, Märynummi YLEISTÄ KILPAILUKUTSU Maastopyöräilyn Pivot Enduron vuoden 2013 ensimmäinen osakilpailu Sunnuntaina 28. huhtikuuta Salo, Märynummi YLEISTÄ Kilpailussa noudatetaan kilpailun järjestäjän antamia ohjeita. Jokainen

Lisätiedot

Talvi Triathlon SM 2015

Talvi Triathlon SM 2015 Talvi Triathlon SM 2015 Juoksu-Pyöräily-Hiihto 28.3.2015 Uusikaupunki TEKNINEN OPAS TOP 1.4 / 15.3.2015 Opasta täydennetään ennen kilpailua. Tarkistakaa nettisivulta, että käytössänne on uusin versio oppaasta.

Lisätiedot

Riihimäki 28.-29.6. 2014

Riihimäki 28.-29.6. 2014 Maantiepyöräilyn Suomenmestaruuskilpailun tekninenopas Riihimäki 28.-29.6. 2014 www.hypykisat.fi Kilpailuorganisaatio Kilpailunjärjestäjä Riihimäen Kiista-Veikot ry Hyvinkään Pyöräilijät ry Kilpailun vastuuhenkilöt

Lisätiedot

20. Satakunnan ajot Etappiajo 4.5.-5.5.2013 Ulvila TEKNINEN OPAS

20. Satakunnan ajot Etappiajo 4.5.-5.5.2013 Ulvila TEKNINEN OPAS 20. Satakunnan ajot Etappiajo 4.5.-5.5.2013 Ulvila TEKNINEN OPAS versio 1.1 3.5.2013 Tarkista että käytössäsi on viimeisin versio tästä oppaasta. ( www.koivistonisku.fi ) Versio 1.1:n muutoksia: ensiavun

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS TERVAETAPIT 6.-8.7.2012 Special Bike Velo PowerBar Tempo City Sport Ajo Pyörä-Suvala Kriterium

TEKNINEN OPAS TERVAETAPIT 6.-8.7.2012 Special Bike Velo PowerBar Tempo City Sport Ajo Pyörä-Suvala Kriterium TEKNINEN OPAS TERVAETAPIT 6.-8.7.2012 Special Bike Velo PowerBar Tempo City Sport Ajo Pyörä-Suvala Kriterium SISÄLLYSLUETTELO: 1. Kilpailun toimihenkilöt 2. Ohjeita kilpailijoille ja huoltajille 3. Osakilpailut

Lisätiedot

ISM tempo, master ja juniorit

ISM tempo, master ja juniorit 1 ISM tempo, master ja juniorit 13.8.2016 TEKNINEN OPAS versio 1.2 10.8.2016 Opasta täydennetään ennen kilpailuja. Tarkasta nettisivuilta, että käytössäsi on uusin versio. Lopulliset kilpailijoiden lähtöajat

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS: BIKE WEEKEND MARATHON 25.7.2015

TEKNINEN OPAS: BIKE WEEKEND MARATHON 25.7.2015 TEKNINEN OPAS: BIKE WEEKEND MARATHON 25.7.2015 KILPAILUTOIMISTO Kilpailutoimisto on avoinna Lahden Urheilukeskuksen piha- alueella lauantaina klo 8 alkaen. Puhelin kilpailutoimistoon: 0405687059 / Juho

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien kokous (Kainuun Ammatti-instituutti)

Joukkueenjohtajien kokous (Kainuun Ammatti-instituutti) KILPAILUOHJEET: KILPAILUJEN AIKATAULU Pe 30.3. Klo 17.00 Klo 19.00 Lehdistötilaisuus: hiihtostadionin lehdistökeskus Joukkueenjohtajien kokous: Kainuun Ammatti-instituutti La 31.3. Klo 09.45 Klo 10.00

Lisätiedot

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi Nämä Kilpailuohjeet ovat alustavat, lopulliset löytyvät kilpailukeskuksen tulostaululta. Kilpailuohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI Habanero Mountainbikers (HHCMB) järjestää MTB-endurokisan perinteiseen tyyliin Halikon Märynummen vuoristoalueella.

Lisätiedot

15. Satakunnan ajot TEKNINEN OPAS

15. Satakunnan ajot TEKNINEN OPAS 15. Satakunnan ajot 30.8.2008 Ulvila TEKNINEN OPAS Rev. 1.2 / 26.8.2008 Teknistä opasta täydennetään ennen kilpailua, tarkista että käytössäsi on viimeisin versio teknisestä oppaasta. ( www.koivistonisku.fi

Lisätiedot

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi Huom! Nämä kilpailuohjeet ovat alustavat, viralliset kilpailuohjeet ovat nähtävillä kilpailukeskuksen tulostaululla. Kilpailuohjeet Kilpailussa

Lisätiedot

IKÄLUOKKIEN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT (juniorit ja mastersit), Pikku-Syöte KILPAILUISSA NOUDATETTAVAT SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET

IKÄLUOKKIEN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT (juniorit ja mastersit), Pikku-Syöte KILPAILUISSA NOUDATETTAVAT SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET TEKNINEN OPAS IKÄLUOKKIEN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT (juniorit ja mastersit), Pikku-Syöte 12.-13.8.2017 1. KILPAILUISSA NOUDATETTAVAT SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET Kilpailuissa noudatetaan UCI:n ja SPU:n kilpailusääntöja

Lisätiedot

Alustavat KILPAILUOHJEET

Alustavat KILPAILUOHJEET 33. Rastijahti Pöytyällä 17.10.2010 Alustavat KILPAILUOHJEET Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä kilpailun järjestäjän tässä kilpailuohjeessa antamia ohjeita. Kilpailun toimihenkilöt Kilpailun

Lisätiedot

Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Hämeen avoin AM-sprint 14.5.2013 KILPAILUOHJEET Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja näitä järjestäjän

Lisätiedot

TERVAETAPIT 17.-19.6.2011

TERVAETAPIT 17.-19.6.2011 TERVAETAPIT 17.-19.6.2011 - Kultainen Kampi Juniors 4-race Special - Master Cup - Barents Cup - P-S Cup 1. Luostotunturi Velo Raatin Stadion, Oulu 17.6. klo 17:00 2. PowerBar Tempo Montta, Muhos 18.6.

Lisätiedot

AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMANCUPIN 3. JA 4. OSAKILPAILU KAUHAJOKI 15. 16.5.2015

AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMANCUPIN 3. JA 4. OSAKILPAILU KAUHAJOKI 15. 16.5.2015 AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMANCUPIN 3. JA 4. OSAKILPAILU KAUHAJOKI 15. 16.5.2015 Perjantaina 15.5.2015 sprinttimatkat, väliaikalähtö Ohjelma Aseiden merkkaus

Lisätiedot

19,00 - Palkintojenjako perjantain ja lauantain SM-kilpailujen osalta Hotelli Sorsanpesä, Törnäväntie 27 60200 Seinäjoki

19,00 - Palkintojenjako perjantain ja lauantain SM-kilpailujen osalta Hotelli Sorsanpesä, Törnäväntie 27 60200 Seinäjoki Kilpailuohjeet Veteraanien SM-ampumahiihdot Seinäjoella 2015 Ohjelma pe 20.2 13,00 15,00 Harjoittelumahdollisuus 16,45 17,45 Kohdistus MN 120, 150, 180, 200 18,00 - Viestit MN 120, 150, 180, 200 la 21.2

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Tarmon kansalliset 18.5.2014 Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Kilpailuohjeet Tarmon kansalliset 18.5.2014 Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa. Kilpailuohjeet Tarmon kansalliset 18.5.2014 Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa. 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjien antamia

Lisätiedot

XXXX PYHÄJÄRVI AJOT. Aika-ajot. MASTER cup 24.8.2014 SÄKYLÄ TOP 1.2.1 / 19.8.2014

XXXX PYHÄJÄRVI AJOT. Aika-ajot. MASTER cup 24.8.2014 SÄKYLÄ TOP 1.2.1 / 19.8.2014 XXXX PYHÄJÄRVI AJOT Aika-ajot MASTER cup 24.8.2014 SÄKYLÄ TEKNINEN OPAS TOP 1.2.1 / 19.8.2014 Opasta täydennetään ennen kilpailua. Tarkistakaa nettisivulta, että käytössänne on uusin versio oppaasta. www.sakylanyritys.profiili.fi.

Lisätiedot

41. PYHÄJÄRVI AJOT. Aika-ajot. MASTER cup 29.8.2015 SÄKYLÄ TOP 1.2.1 / 30.6.2015

41. PYHÄJÄRVI AJOT. Aika-ajot. MASTER cup 29.8.2015 SÄKYLÄ TOP 1.2.1 / 30.6.2015 41. PYHÄJÄRVI AJOT Aika-ajot MASTER cup 29.8.2015 SÄKYLÄ TEKNINEN OPAS TOP 1.2.1 / 30.6.2015 Opasta täydennetään ennen kilpailua. Tarkistakaa nettisivulta, että käytössänne on uusin versio oppaasta. www.sakylanyritys.profiili.fi.

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu klo 12.15

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu klo 12.15 11.9.2013 1(5) Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu 14.9.2013 klo 12.15 Huom! Tämä on alustava kilpailuohje. Tarkista lopullinen kilpailuohje kilpailupaikalla. Tuplasprintti Tuplasprintti on

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. Kilpailu nro 4 Maantie- ja Mastercupin osakilpailu

TEKNINEN OPAS. Kilpailu nro 4 Maantie- ja Mastercupin osakilpailu TEKNINEN OPAS versio 1.1 30.4.2014 Teknistä opasta täydennetään tarvittaessa ennen kilpailua, tarkista että käytössäsi on viimeisin versio tästä oppaasta. ( www.koivistonisku.fi ) Kilpailu nro 4 Maantie-

Lisätiedot

KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015

KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015 KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015 Alustavat Kilpailuohjeet 1. KILPAILUSÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja näitä järjestäjän ohjeita. 2. TOIMIHENKILÖT Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366

Lisätiedot

Mynämäen kunnanjohtajan tervehdys

Mynämäen kunnanjohtajan tervehdys Mynämäen kunnanjohtajan tervehdys URHEILUKESKUKSEN MAASTOSSA PYÖRÄILLÄÄN Lauantaina 18.7.2015 maastopyöräilyn XCE SM- kilpailut tarjoavat jännittäviä ja mielenkiintoisia hetkiä Mynämäen Urheilukeskuksen

Lisätiedot

AUTOLUOJUS RALLI F-cup 4. osakilpailu 23.08.2008

AUTOLUOJUS RALLI F-cup 4. osakilpailu 23.08.2008 AUTOLUOJUS RALLI F-cup 4. osakilpailu 23.08.2008 Hyvät AUTOLUOJUS-RALLIN osallistujat. Minulla on ilo toivottaa Teidät tervetulleeksi AUTOLUOJUS- Ralliin, joka on F-cupin neljäs ja samalla ensimmäinen

Lisätiedot

Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Tampere-suunnistuksen sprintti 28.6.2013 KILPAILUOHJEET Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja näitä

Lisätiedot

28.02.2009 Sastamala. F-CUP 2009 toinen osakilpailu. Kiikoisten Autosuunnistajat

28.02.2009 Sastamala. F-CUP 2009 toinen osakilpailu. Kiikoisten Autosuunnistajat 28.02.2009 Sastamala F-CUP 2009 toinen osakilpailu Kiikoisten Autosuunnistajat KILPAILUN SÄÄNNÖT VOLKSWAGEN RALLI 28.02.2009 F_CUP:n osakilpailu Kiikoisten Autosuunnistajat Sastamala I OHJELMA 22.12.08

Lisätiedot

14. Lattomeri-ajo 9.4.2012 Pori

14. Lattomeri-ajo 9.4.2012 Pori 14. Lattomeri-ajo 9.4.2012 Pori TEKNINEN OPAS 7.4.2012 Kilpailu nro 1 Maantiekilpailukauden avauskilpailu Kilpailussa noudatetaan UCI:n ja SPU:n sääntöjä, kilpailun järjestäjän ohjeita sekä Tieliikennelakia.

Lisätiedot

Uintiosuus 1,5 km. Kilpailuohjeet perusmatka kilpasarjat. Kilpailutoimisto. Pyöräilyosuus 40,7 km. Kilpailuinfo. Pyörän katsastus ja vaihtoalue

Uintiosuus 1,5 km. Kilpailuohjeet perusmatka kilpasarjat. Kilpailutoimisto. Pyöräilyosuus 40,7 km. Kilpailuinfo. Pyörän katsastus ja vaihtoalue Kilpailuohjeet perusmatka kilpasarjat Paikka ja aika: La 31.5.2014, Liikuntakeskus Pajulahti, Pajulahdentie 167, 155 Nastola. Sarjat: Miehet ja naiset yleinen Matka: Perusmatka, uinti 1,5 km, pyöräily

Lisätiedot

F-cup 5. osakilpailu 15.08.2009

F-cup 5. osakilpailu 15.08.2009 F-cup 5. osakilpailu 15.08.2009 Hyvät AUTOLUOJUS-RALLIN osallistujat. Minulla on ilo toivottaa Teidät tervetulleeksi AUTOLUOJUS- Ralliin, joka on F-cupin viides ja samalla toinen kesäosakilpailu. Olemme

Lisätiedot

1 (7) Hämeen Viesti 2015. Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015. Kilpailuohje

1 (7) Hämeen Viesti 2015. Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015. Kilpailuohje 1 (7) Hämeen Viesti 2015 Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015 Kilpailuohje 2 (7) KILPAILU Hämeen Viesti 2015, 8-henkisin joukkuein, hiihtotapa P ja V, kilpailunumero 624. Kilpailussa hiihdetään

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 7.5.2016 G-FORM ENDURO WARMUP, MERITEIJO SKI&ACTION PARK

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 7.5.2016 G-FORM ENDURO WARMUP, MERITEIJO SKI&ACTION PARK KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 7.5.2016 G-FORM ENDURO WARMUP, MERITEIJO SKI&ACTION PARK Teijontie 345 25570 TEIJO Habanero Mountainbikers (HHCMB) järjestää MTB-enduro SM-sarjan lämmittelykilpailun Meriteijon

Lisätiedot

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta Kilpailuohjeet Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjän antamia ohjeita. Kilpailunjohto Kilpailunjohtaja Jouko Karppanen Lähdöt

Lisätiedot

SYYSETAPIT KANKAANPÄÄ

SYYSETAPIT KANKAANPÄÄ SYYSETAPIT KANKAANPÄÄ 9.-10.9.2017 Sivu 2 / 23 SISÄLLYS KILPAILUN ORGANISAATIO... 5 KILPAILUN JÄRJESTÄJÄ... 5 TUOMARINEUVOSTO... 5 TOIMITSIJAT... 7 OHJEITA KILPAILIJOILLE... 7 YLEISTÄ SÄÄNNÖISTÄ JA VAKUUTUKSISTA...

Lisätiedot

Alustava kilpailuohje (lopullinen kilpailukeskuksen info taululla) Decens-iltapikakisa Sastamalan Vammalassa

Alustava kilpailuohje (lopullinen kilpailukeskuksen info taululla) Decens-iltapikakisa Sastamalan Vammalassa Kilpailuohje Alustava kilpailuohje (lopullinen kilpailukeskuksen info taululla) Decens-iltapikakisa Sastamalan Vammalassa 28.6.2017 Toimihenkilöt Kilpailun johtaja: Tatu Saari Ratamestarit: Hannu Siuko

Lisätiedot

Kilpailuohjeet RESUL:n ampumasuunnistus ja Etelä- Hämeen Reserviläispiirien ampumasuunnistus 2.5.2015

Kilpailuohjeet RESUL:n ampumasuunnistus ja Etelä- Hämeen Reserviläispiirien ampumasuunnistus 2.5.2015 Kilpailuohjeet RESUL:n ampumasuunnistus ja Etelä- Hämeen Reserviläispiirien ampumasuunnistus 2.5.2015 KILPAILUKESKUS Pysäköinnistä (Cooper-rata) on viitoitus kilpailukeskukseen, jonne ajo omalla autolla

Lisätiedot

AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMAN CUP 3. JA 4. OSAKILPAILU

AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMAN CUP 3. JA 4. OSAKILPAILU AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMAN CUP 3. JA 4. OSAKILPAILU Perjantaina 9.5.2014 sprinttimatkat, väliaikalähtö Ohjelma Klo 16.00 17.00 Kohdistus Klo 17.00-17.10

Lisätiedot

Suomen Mestaruuskilpailut

Suomen Mestaruuskilpailut Maastopyöräily XCO Suomen Mestaruuskilpailut 17.7.2011 Hyvinkää Tekninen opas 2011.1 Opasta täydennetään ennen kilpailua. Tarkistakaa kisan sivuilta, että käytössänne on uusin versio. www.hypy.fi Kilpailussa

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Kaakon Nuorten Rasti-Cup ja avoin Sähkö sprinttikilpailu Kouvolan Kasarminmäellä 13.9.2014

KILPAILUOHJEET. Kaakon Nuorten Rasti-Cup ja avoin Sähkö sprinttikilpailu Kouvolan Kasarminmäellä 13.9.2014 KILPAILUOHJEET Kaakon Nuorten Rasti-Cup ja avoin Sähkö sprinttikilpailu Kouvolan Kasarminmäellä 13.9.2014 Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Kilpailun organisaatio Kilpailunjohtaja:

Lisätiedot

18. Lattomeriajo 17.4.2016

18. Lattomeriajo 17.4.2016 18. Lattomeriajo 17.4.2016 Tekninen opas Versio 1.11 / 14.4.2016 Kilpailu nro 1 Maantiekilpailukauden avauskilpailu Kilpailussa noudatetaan UCI:n ja SPU:n sääntöjä, kilpailun järjestäjän ohjeita sekä Tieliikennelakia.

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje kilpailukeskuksessa.

Kilpailuohjeet Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje kilpailukeskuksessa. Kilpailuohjeet Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje kilpailukeskuksessa. NASTAREIDEN JA PIIKKAREIDEN KÄYTTÖ ON KIELLETTY! RASTIMÄÄRITTEET VAIN IRTONAISINA, EI KARTASSA! 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa

Lisätiedot

SM2017 Hirvenhiihdot, Kilpailuohje

SM2017 Hirvenhiihdot, Kilpailuohje KILPAILUOHJE SM2017 Hirvenhiihdot, Kilpailuohje HIRVENHIIHDON SM-KILPAILUT 2017 SÄÄNNÖT Noudatetaan voimassa olevia Suomen metsästysampumasääntöjä. ILMOITTAUTUMINEN Piirien toiminnanjohtajat ilmoittavat

Lisätiedot

HelTri Talvisarja harjoituskilpailut

HelTri Talvisarja harjoituskilpailut SÄÄNNÖT Sivu 1 / 5 HelTri Talvisarja harjoituskilpailut SÄÄNNÖT Sivu 2 / 5 Sisällys HelTri Talvisarja harjoituskilpailut... 1 HelTri Talvisarja - säännöt... 3 Kilpaileminen... 3 Kilpailusarjat... 3 Kilpailunumero...

Lisätiedot

BLACK ROCKET RALLI 17.5.2008

BLACK ROCKET RALLI 17.5.2008 BLACK ROCKET RALLI 17.5.2008 KILPAILIJAINFO KILPAILUPÄIVÄN AIKATAULU 8:30 Kilpailutoimisto avataan 9:00 Ilmoittautuminen alkaa, Ylikylän koulu, Koulutie 2, Turenki Jaetaan katsastuspöytäkirja, kilpailunumerot

Lisätiedot

la 14.3. 8 10.00 Ilmoittautuminen ( noudetaan kilpailuohjeet/ohjelma + numerot piireittäin)

la 14.3. 8 10.00 Ilmoittautuminen ( noudetaan kilpailuohjeet/ohjelma + numerot piireittäin) KILPAILUOHJELMA JA -OHJEET ResUl:n Ampumahiihtomestaruuskilpailut Kuhmossa 14.-15.3.2015 OHJELMA la 14.3. 8 10.00 Ilmoittautuminen ( noudetaan kilpailuohjeet/ohjelma + numerot piireittäin) 10-11.15 Aseiden

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. Kuusamo, Nyt kutsuu mua Kuusamo. Metsän näen jämäkän, ja vaaran sinertävän

TEKNINEN OPAS. Kuusamo, Nyt kutsuu mua Kuusamo. Metsän näen jämäkän, ja vaaran sinertävän Kuusamo, Nyt kutsuu mua Kuusamo. Metsän näen jämäkän, ja vaaran sinertävän TEKNINEN OPAS SM-Tempo, nro 44 Väliaikalähtöinen maantiepyöräilyn SM-kilpailu Pe 26.6.2009 SM-Maantie, nro 45 Yhteislähtöinen

Lisätiedot

Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia kilpailuohjeita.

Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia kilpailuohjeita. Kilpailuohjeet Avoimet kansalliset pyöräsuunnistuskilpailut, EP:n ja ÖID:n AM-kilpailut Teuvalla 25-26.7.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia kilpailuohjeita. Kilpailun

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Tervetuloa Suur-Savon alueen 71. maakuntaviestiin ja Tsemppi-harrasteviestiin 7.2.2015 Mäntyharjuun!

KILPAILUOHJEET. Tervetuloa Suur-Savon alueen 71. maakuntaviestiin ja Tsemppi-harrasteviestiin 7.2.2015 Mäntyharjuun! KILPAILUOHJEET Tervetuloa Suur-Savon alueen 71. maakuntaviestiin ja Tsemppi-harrasteviestiin 7.2.2015 Mäntyharjuun! YLEISTÄ Maakuntaviestiin voivat osallistua henkilöt, jotka ovat henkikirjoilla kyseisessä

Lisätiedot

KILPAILUTOIMISTO Kilpailupäivänä klo 7.30 alkaen, Jättiläisenmaan ravintolan alakerroksessa Kilpailutoimisto Tanja Mähönen 040 7659298

KILPAILUTOIMISTO Kilpailupäivänä klo 7.30 alkaen, Jättiläisenmaan ravintolan alakerroksessa Kilpailutoimisto Tanja Mähönen 040 7659298 KILPAILIJATIEDOTE Kilpailun nimi Jättiläisenmaa RalliSprint Päivämäärä 21.03.2015 Kilpailun järjestäjä Ralli Team Kainuu Ry / Harrasteralli Ry Paikkakunta Kivesvaara 1. KILPAILUSTA YLEENSÄ 1.1 Kilpailun

Lisätiedot

Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin

Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin 7.-8.10.2017 Kilpailupaikan osoite: Rauhalantie 50, Mäntsälä www.uvu.fi/sm2017 AIKATAULU LAUANTAI Kilpailutoimisto aukeaa kello 7:30

Lisätiedot

SATAMOTO.FI RALLI KILPAILUN SÄÄNNÖT 21.1.2006 MERIKARVIA

SATAMOTO.FI RALLI KILPAILUN SÄÄNNÖT 21.1.2006 MERIKARVIA SATAMOTO.FI RALLI KILPAILUN SÄÄNNÖT 21.1.2006 MERIKARVIA Alueralli Länsi-Suomen Aluemestaruusosakilpailu (Alue 7) Luokat: Yleinen, Naiset, A- ja B-juniorit Lisäksi mukana 1400-Trophy luokka sekä Vakio

Lisätiedot

Sprinttisuunnistuksen nuorten MM-katsastus ja avoin Hervanta-sprintti Tampereen Hervannassa keskiviikkona 23.6.2010 KILPAILUOHJEET

Sprinttisuunnistuksen nuorten MM-katsastus ja avoin Hervanta-sprintti Tampereen Hervannassa keskiviikkona 23.6.2010 KILPAILUOHJEET Sprinttisuunnistuksen nuorten MM-katsastus ja avoin Hervanta-sprintti Tampereen Hervannassa keskiviikkona 23.6.2010 KILPAILUOHJEET Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia

Lisätiedot

15. Lattomeriajo 7.4.2013 Pori

15. Lattomeriajo 7.4.2013 Pori 15. Lattomeriajo 7.4.2013 Pori TEKNINEN OPAS Versio 1.1/ 4.4.2013 (Päivitetty ensiapur yhmän puhelinnumero) Kilpailu nro 1 Maantiekilpailukauden avauskilpailu Kilpailussa noudatetaan UCI:n ja SPU:n sääntöjä,

Lisätiedot

Uintiosuus 450 m. Kilpailuohjeet pikamatka kuntosarjat. Kilpailutoimisto. Pyöräilyosuus noin 18 km. Kilpailuinfo. Pyörän katsastus ja vaihtoalue

Uintiosuus 450 m. Kilpailuohjeet pikamatka kuntosarjat. Kilpailutoimisto. Pyöräilyosuus noin 18 km. Kilpailuinfo. Pyörän katsastus ja vaihtoalue Kilpailuohjeet pikamatka kuntosarjat Paikka ja aika: La 31.5.2014, Liikuntakeskus Pajulahti, Pajulahdentie 167, 155 Nastola. Sarjat: Miehet, naiset ja nuoret kuntosarjat. Matka: Pikamatka, uinti 450 m,

Lisätiedot

Historic Rally Trophyn, Rally Trophyn, BMW Original & F-Seniorit 4. osakilpailu KILPAILIJAINFO.

Historic Rally Trophyn, Rally Trophyn, BMW Original & F-Seniorit 4. osakilpailu KILPAILIJAINFO. Historic Rally Trophyn, Rally Trophyn, BMW Original & F-Seniorit 4. osakilpailu KILAILIJAINFO www.salonua.fi -Ralli 22.5.2010 erniö KILAILIJAINFO Tervetuloa järjestämäämme Teijo-Talo ralliin. Kilpailuun

Lisätiedot

Säännöt. Kilpailun vastaavat toimihenkilöt. Tuomarineuvosto. Ilmoittautuminen. Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut

Säännöt. Kilpailun vastaavat toimihenkilöt. Tuomarineuvosto. Ilmoittautuminen. Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut Torstaina 16.5.2013 Paraisilla Järjestäjät: Pargas IF suunnistusjaosto ja Pargas Scoutkår Skärgårdsvandrarna Säännöt Kilpailussa noudatetaan L-SP:n

Lisätiedot

KILPAILIJAINFO HONG KONG -HANKIRALLI 26.-27.02.2005. Kilpailupäivän aikataulu

KILPAILIJAINFO HONG KONG -HANKIRALLI 26.-27.02.2005. Kilpailupäivän aikataulu KILPAILIJAINFO HONG KONG -HANKIRALLI 26.-27.02.2005 Kilpailupäivän aikataulu 26.02.2005 klo 07.00 Tuomariston 1. kokous 07.30 Kilpailutoimisto avataan 07.30 Kilpailupapereiden tarkastus alkaa kilpailutoimistossa

Lisätiedot

SK VUOKSEN III TALVIRASTIT 18 19.12.2010

SK VUOKSEN III TALVIRASTIT 18 19.12.2010 KILPAILUOHJEET 16.12.2010 SK VUOKSEN III TALVIRASTIT 18 19.12.2010 1. Kilpailunjohto Kilpailun johtaja Ratamestarit Tulospalvelun johtaja Valvoja Jukka Nenonen Anssi Juutilainen ja Juha Similä Tommi Villanen

Lisätiedot

k a n s a i n v ä l i n e n 35. ROSENDAHL GP 17.5.2015 MAANTIECUPIN osakilpailu TEKNINEN OPAS

k a n s a i n v ä l i n e n 35. ROSENDAHL GP 17.5.2015 MAANTIECUPIN osakilpailu TEKNINEN OPAS k a n s a i n v ä l i n e n 35. ROSENDAHL GP 17.5.2015 MAANTIECUPIN osakilpailu TEKNINEN OPAS ROSENDAHL GRAND PRIX VOITTAJAT 1981-2014 1981 JIRI MITZIK TSEKKOSLOVAKIA 1982 MALLOR TYRNA NEUVOSTOLIITTO 1983

Lisätiedot

Kilpailunjohtaja Janne Uusi-Pietilä 0445545205

Kilpailunjohtaja Janne Uusi-Pietilä 0445545205 RASTI-LUKON KEVÄTKANSALLISET 12.4.2015 Kilpailukeskus: Kortelan koulu, Kortelantie 23, 26840 Rauma Kilpailuohjeet (Alustavat) Kilpailusäännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja näitä järjestäjän

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN SEUTU-RALLI 04.07.2009

KANKAANPÄÄN SEUTU-RALLI 04.07.2009 KANKAANPÄÄN SEUTU-RALLI 04.07.2009 KANSALLINEN PIENOISRALLI ALUEMESTARUUSOSAKILPAILU LÄNSISUOMI(7) JA HÄME (5) KILPAILUN SÄÄNNÖT Kankaanpään urheiluautoilijat ry KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: KANKAANPÄÄN

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS MAASTOPYÖRÄILY XCO SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT 2013 21.7.2013 MESSILÄ

TEKNINEN OPAS MAASTOPYÖRÄILY XCO SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT 2013 21.7.2013 MESSILÄ TEKNINEN OPAS MAASTOPYÖRÄILY XCO SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT 2013 21.7.2013 MESSILÄ HEI! Tervetuloa XCO-maastopyöräilyn SM-kilpailuihin Hollolan Messilään sunnuntaina 21.7.2013. Pitelet kädessäsi kilpailun

Lisätiedot