Utriainen ei enää yritä Pekingiin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Utriainen ei enää yritä Pekingiin"

Transkriptio

1 Utriainen ei enää yritä Pekingiin Olympiamaratonille valmistautuva Kirwa täydensi Ahkeran miesten kaksoisvoiton ESS Juha Hölttä Jussi Utriainen juoksi sunnuntaina Vammalassa helponoloisesti maastojuoksun SM-kultaa 12 kilometrillä. Mestaruus oli Lahden Ahkeran juoksijalle pidemmällä maastomatkalla jo seitsemäs. Ahkeran miesten kaksoisvoiton täydensi Francis Kirwa, joka hävisi mestarille 13 sekuntia. Utriainen oli mitalivauhdissa parin tunnin palautuksen jälkeen myös neljällä kilometrillä, mutta nyt vuonna 2004 tuplamestaruuteen yltäneen juoksijan oli tyytyminen pronssiin. Mestaruuteen eteni lähes leikitellen Jukka Keskisalo kannoillaan harjoituskaverinsa Matti Räsänen. Utriainen vahvisti sunnuntaina, että Pekingin olympiakisat ovat hänen kohdaltaan kokonaan poissuljettu tapahtuma. Utriaisen piti rikkoa olympiaraja huhtikuussa Rotterdamin maratonilla, mutta juoksu ei kulkenut ja hän keskeytti. Sopivia maratoneja ei enää oikein ole ohjelmassa. Pitää myös miettiä, että onko se vaan niin, ettei maraton ole minun matkani, hieman lyhyemmissä maantiekisoissa hyvin menestynyt juoksija pohti. Olen lähtenyt kahdeksalle maratonille ja onnistunut vain kahdesti. Jostain syystä se ei millään meinaa sujua. Pitää miettiä, voiko vika olla valmistautumisessa, tankkauksessa, vai missä? Parhaat kisani olen joka tapauksessa juossut kovimman harjoituskauden aikaan, Utriainen pähkäili. Ei kiitettävä SM-maastoihin Jussi Utriainen lähti hieman epävarmoin mielin, sillä kolme viikkoa sitten voittamansa Pyynikki-juoksun jälkeen hänen jalkapohjastaan tulehtui jännekalvo.

2 Olin kaksi viikkoa juoksematta ja otin viikko sitten kortisonipiikin. Aika hyvältä se tuntui. 12 kilometrillä Utriainen säästeli mahdollisimman pitkään ja nykäisi muilta karkuun parisen kilometriä ennen maalia. Säästely ei kuitenkaan auttanut, kun Keskisalo ja Räsänen pistivät ison vaihteen peliin neljällä kilometrillä. Alku tuntui yllättävänkin helpolta, mutta sitten kun alkoi painaa, painoi pahasti. Kultaan ja pronssiin voi olla tyytyväinen, mutta ei esitys silti kiitettävä ollut, kun tulos kerran huononi edellisvuosista, tuumi 9. kesäkuuta Tampereella ratakautensa avaava Utriainen. Kahtena edellisvuotena hän oli pitkän mestaruuden lisäksi lyhyellä matkalla hopealla Keskisalon jälkeen. Mitalit kortilla Jussi Utriaisen kulta ja pronssi sekä Francis Kirwan hopea jäivät Lahden seudun juoksijoiden ainoiksi Vammalan SM-maastoissa. Lähimmäksi pääsi Ahkeran mitalistien tien joukkue, joka Antti Peltolla täydennettynä oli neljäs. 19-vuotiaissa pojissa Ahkeran joukkue oli viides, kuudenneksi ylsivät Ahkeran joukkueet 22- ja 17-vuotiaissa tytöissä.sekä Heinolan Isku 22-vuotiaissa pojissa. N19-sarjassa Iskun Heidi R Marttinen oli seitsemäs, Lammin Säkiän Ville Heikkilä oli yhdeksäs 17-vuotiaissa pojissa, samoin Ahkeran Irina Watkins naisissa. Kuhmoisten Kumun Turo Inkiläinen oli 12:s miesten 4 kilometrillä. Kirwa jättänee ratajuoksut väliin Francis Kirwa aikoo pistää perinteiset kesäkuvionsa uusiksi taatakseen mahdollisimman hyvän menestyksen Pekingin olympiamaratonilla elokuussa. Käytännössä se merkitsee sitä, ettei Kirwa todennäköisesti juokse ollenkaan ratakisoja. - Olen perinteisesti ollut keväällä kunnossa ja juossut kesällä jonkin verran radalla.

3 Arvokisamaratoneilla juoksu ei sitten ole sujunut vielä kertaakaan, Timo Vuorimaan valmentama lahtelainen perusteli. Kirwan mukaan täysin varma suunnitelma ei ole, mutta kokemukset puhuvat sen puolesta. - Ratajuoksut ovat sekoittaneet, aina on ollut vaikeaa niiden jälkeen. Ne eivät sovi minulle, pohkeet kipeytyvät ja selän kanssa on ollut joka vuosi ongelmia, hän selitti. Kirwa varmisti olympiamatkansa kolme viikkoa sitten voittamalla Padovan maratonin ennätysajallaan 2.11,01. - Uskon, että pystyn alittamaan 2.10, jos kaikki menee nappiin. Pekingissä se tuskin kuitenkaan onnistuu, sillä olot ovat sen verran vaikeat. Tuore maraton painoi vielä sen verran jaloissa, että SMmaastoissa Kirwa jätti lyhyemmän matkan juoksematta. - Maraton tuntuu vielä lihaksissa ja etureidet ovat jumissa. Lisäksi toinen isovarpaani on kipeytynyt, hän kertoi. 12 kilometrillä hän yritti pitää hieman kovempaa vauhtia, mutta ei onnistunut. - Juostiin sopivaa vauhtia, mutta ei minulle sopivaa, mies naureskeli. Francis Kirwan olympiavalmistautumiseen kuuluu kuuden viikon vuoristoleiri. Tämän hetken suunnitelmien mukaan hän lähtee yhdessä Janne Holmenin kanssa kesäkuun lopulla Sveitsin St. Moritziin. Kirwa ja Utriainen takuumitalistit Valmennuspäällikön maastohaave ei toteudu Hannu Nurminen: "Uskotaan, luotetaan ja vielä toivotaankin, että mitaleja tulee." ESS Juha Hölttä Pekingin olympiamaratonille valittava Francis Kirwa ja hyvän katutalven juossut Jussi Utriainen ovat jo perinteisesti Lahden Ahkeran menestyksen kulmakivet maastojuoksun SMkisoissa. Kaksikon on tarkoitus juosta sunnuntaina Vammalassa järjestettävissä kisöissa sekä 12 että neljän kilometrin kilpailut.

4 - Se on lähtökohta, tosin Jussilla on ollut jalkapohjassa tulehdus, joka on kuitenkin paranemaan päin. Ainakin torstaina hän vakuutti kaiken olevan kunnossa, kertoo Ahkeran valmennuspäällikkö Hannu Nurminen. Pitkällä matkalla moninkertainen mestari Utriainen on jälleen suurin suosikki, neljällä kilometrillä kultahaaveita on edellisvuosien tapaan sotkemassa Jukka Keskisalo. Tuplan Utriainen voitti 2004, saavutus johon kukaan muu ei ole yltänyt. Utriaisen ja Kirwan menestyessä Ahkera on suosikki myös joukkuekilpailuissa. - Mitalia haetaan molemmilta matkoilta, mutta kovia joukkueita on monia ja tiukassa ne ovat. Uskotaan, luotetaan ja vielä toivotaankin, että mitaleja tulee, sanoo Nurminen. Watkins kunnossa. Henkilökohtaista mitalia valmennuspäällikkö veikkaa myös Yhdysvalloista tiistaina kesäksi Suomeen saapuneelle Irina Watkinsille. Viime kesän ylikunnon takia menettänyt Watkins on Nurmisen mukaan iskussa. -Naisilla on mahdollisuudet myös joukkuemitaliin, vaikka Maija Saarinen jättäisikin SM-kisan väliin, arvelee Nurminen. Watkinsin lisäksi joukkueessa ovat Sirkka-Liisa Huusari ja Mercy Kochei. Pistesijoja Ahkeran juoksijat havittelevat ainakin 19-vuotiaissa pojissa sekä 17- vuotiaissa tytöissä. Viimeistään 2010 Ahkeralla olisi paperilla ollut kova joukkue myös 19-vuotiaisiin tyttöihin, mutta se hajosi loukkaantumisen ja päällekkäisyyden (suunnistuksen SM, pitkät matkat) takia. - Poisjääntejä tulee eri syistä aina harmittavan paljon. Meillä oli jo ilmoittaa joukkueet jokaiseen sarjaan, mutta nyt haastetta jäi vielä tuleville vuosille. Minunkin täytyy vielä jatkaa, naurahtaa Hannu Nurminen. Ahkeran pitkäaikaisen valmennuspäällikön haaveena olisi saada jalkeille joukkue SMmaastojen jokaiseen kilpailusarjaan. Siihen ei ole toistaiseksi yksikään seura pystynyt. -Järjestämme itse SM-maastot vuonna Viimeistään silloin, lupaa Nurminen juoksijaa SM-maastoissa on mukana lähes juoksijaa. Lauantain lasten Herra Hakkaraisen SM-maastoissa on osallistujia yli 200 ja veteraanien SM-kisoissa 410.

5 Sunnuntaina miesten ja naisten kolmeen SM-starttiin on ilmoittautunut lähes 600 juoksijaa ja nuorten sarjojen SM-kilpailuihin vajaat 200 osanottajaa.

Ahkeran viestit pronssitahdissa

Ahkeran viestit pronssitahdissa Ari-Pekka Lattu tuo viestin johdossa Mustapha Mabroukille. (HH) Ahkeran viestit pronssitahdissa Edes miesten 800 metrillä Lahteen ei saatu kirkasta mitalia ESS Juha Hölttä Pronssi oli Lahden Ahkeran väri

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

Utriainen vakuutti kympillä

Utriainen vakuutti kympillä 1 Utriainen vakuutti kympillä Tuplaan tähtäävän Lahden Ahkeran mestarin ajatukset ovat jo maastojuoksukisoissa ESS 25.7.2008 Juha Hölttä Jussi Utriainen juoksi ylivoimaiseen voittoon miesten 10 000 metrillä

Lisätiedot

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa Teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Jere

Lisätiedot

Kuvat Heikki Helin Yhteenveto Aulis Tiensuu

Kuvat Heikki Helin Yhteenveto Aulis Tiensuu Kuvat Heikki Helin Yhteenveto Aulis Tiensuu 1 Venla Pulkkanen Riina Mantila Roosa Kinnunen 2 Anni Sinelampi 3 Venla, Anni, Riina ja Roosa, T15 4x80 m aidat P15 4x 100 m: Arttu Sandberg, Karim Echabid,

Lisätiedot

YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA

YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA LEMPÄÄLÄN KUNNAN PARHAINA PALKITTAVAT Vuoden miesurheilija TEEMU ROININEN 600 painonnosto

Lisätiedot

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65.

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65. Kisauutisia vuodelta 2011 Juoksukoulun ja heittopörssin palkitsemistilaisuus 27.10.2011 Liedon Parmaharjulla palkittiin juoksukoulussa ja heittopörssissä menestyneitä. Palkinnot jaettiin kaikissa sarjoissa

Lisätiedot

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 1 NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 2 Tilanne: -Nokian Urheilijoilla on tällä hetkellä yleisurheilujoukkueessaan iso joukko erinomaisia nuoria huippu-urheilijoita.

Lisätiedot

1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7 10-11.8.

1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7 10-11.8. 3.11.2010 Lopullinen Raahen Vesan SM-mitalistit 1921-1999 Koonnut Eero Ukonaho 1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7

Lisätiedot

Kuvat Heikki Helin 1

Kuvat Heikki Helin 1 Kuvat Heikki Helin 1 Lahden Ahkeralle 9 mitalia SM-viesteissä Mikkelissä juostuissa SM-viesteissä Lahden Ahkera saavutti neljä kultamitalia, kolme hopeamitalia ja kaksi pronssimitalia. Ahkeran tähdiksi

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KEILALULIITON MIESTEN AVOIMEN LUOKAN MITALISTIT 2016

LAPPEENRANNAN KEILALULIITON MIESTEN AVOIMEN LUOKAN MITALISTIT 2016 Lappeenrannan Keilailuliitto ry Finaalin pudotuspelit 5.12.2016 miehet avoin mestaruus 1 sarja 1. peli Jarmo Koski 189 jatkoon 2.-3. Olli Katila 187 2. peli Mika Vento 193 1.-2. Jarmo Koski 170 LAPPEENRANNAN

Lisätiedot

Lähtötaso: Et ole harrastanut juoksemista, mutta olet harrastanut liikuntaa muutaman kerran viikossa.

Lähtötaso: Et ole harrastanut juoksemista, mutta olet harrastanut liikuntaa muutaman kerran viikossa. HARJOITUSOHJELMA 1 Et ole harrastanut juoksemista, mutta olet harrastanut liikuntaa muutaman kerran viikossa. Harjoitteet ovat kestoltaan hyvin samanpituisia siihen saakka kunnes pohjakunto on luotu vahvemmaksi

Lisätiedot

Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan

Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan Press release 2011-06-12 Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan Niklas Ajo taisteli hienosti MM-pisteiden tuntumaan 125-kuutioisten luokan kauden kuudennessa osakilpailussa sateisessa Silverstonessa.

Lisätiedot

FITLANDIA-TREENIOPAS. - Tavoitteena 10km juoksukilpailu -

FITLANDIA-TREENIOPAS. - Tavoitteena 10km juoksukilpailu - FITLANDIA-TREENIOPAS - Tavoitteena 10km juoksukilpailu - ASIANTUNTIJA Janne Ukonmaanaho Janne Ukonmaanaho on vuoden 2010 Barcelonan EM-kilpailujen 3000m esteiden 15., estejuoksun kaksinkertainen Suomen

Lisätiedot

7 29.01.2015. Määräaikaan 9.1. 2015 klo 15.00 mennessä esityksen palkittavista urheilijoista tekivät seuraavat urheiluseurat tai yksityishenkilöt:

7 29.01.2015. Määräaikaan 9.1. 2015 klo 15.00 mennessä esityksen palkittavista urheilijoista tekivät seuraavat urheiluseurat tai yksityishenkilöt: Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta 7 29.01.2015 LIEKSALAISTEN URHEILIJOIDEN JA URHEILUSEUROJEN PALKITSEMINEN KUVLA 7 Liikuntasihteeri: Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta palkitsee vuosittain kansainvälisesti

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008 PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.

Lisätiedot

Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011

Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011 Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011 Näitä sääntöjä sovelletaan kaikissa Suomen Curlingliiton järjestämissä kilpailuissa, joilla on SM-status. Tällaisia kilpailuja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2018 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018

TOIMINTAKERTOMUS 2018 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018 1. PÖYTÄTENNISJAOSTO 1.1 Kokoonpano 2018 Tero Naumi Esko Akkanen Pasi Autio Esko Heikkinen Antti Posti Jarmo Ruohonen Marko Seitz Jyrki Ylenius

Lisätiedot

SM-KILPAILUSÄÄNNÖT 13.09.2010

SM-KILPAILUSÄÄNNÖT 13.09.2010 SM-KILPAILUSÄÄNNÖT 13.09.2010 1 OSANOTTO- JA EDUSTUSOIKEUS Kaikilla keilaajilla, jotka ovat SFKL:n alaisen firmakeilailuyhdistykseen kuuluvan jäsenfirman palveluksessa, on oikeus osallistua kilpailuun.

Lisätiedot

Yleisurheilun kunnanmestaruuskilpailut

Yleisurheilun kunnanmestaruuskilpailut Yleisurheilun kunnanmestaruuskilpailut Siikalatvan kunnanmestaruuskilpailut yleisurheilussa pidetään sunnuntaina 2.9. klo 13.00 alkaen Kestilän urheilukentällä. Aiemmin oli virheellisesti ilmoitettu kylänmestaruuskilpailuista.

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. 28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko 2010

Hangon Bridgeviikko 2010 kilpailuselosteet: Hangon Bridgeviikko 2010 Hanko Cup (24. 25.7.) Kilpailussa pelataan neljä erillistä (kaksi lauantaina ja kaksi sunnuntaina) 22 jaon osakilpailua joiden yhteistulos ratkaisee v. 2010

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

TIEDOTE. Team EVERLAST Welds kausikooste 2015

TIEDOTE. Team EVERLAST Welds kausikooste 2015 13.12.2015 1( 10) Team EVERLAST Welds kausikooste 2015 Team Everlast Welds aloitti uutena endurotiiminä kilpailukautensa 2015 tammikuun lopulla kansallisella kilpailulla Karkkilassa. Tiimin kuljettajista

Lisätiedot

KU-68 2012 SM-kisojen ja pm-kisojen sijoitukset ja sisulisäkilpailujen mitalit

KU-68 2012 SM-kisojen ja pm-kisojen sijoitukset ja sisulisäkilpailujen mitalit KU-68 2012 SM-kisojen ja pm-kisojen sijoitukset ja sisulisäkilpailujen mitalit SM-viestit 14.-15.7.2012, Pori Hopeaa P15 4x800m KU-68 Manu Lahtinen, Eetu Sikkinen 8.48,48 Benjamin Heinonen, Topi Lahtinen

Lisätiedot

Tässä dokumentissa esiintyvä materiaali on tekijänoikeuslain alaista. Materiaalia ei saa levittää, myydä tai luovuttaa eteenpäin missään muodossa

Tässä dokumentissa esiintyvä materiaali on tekijänoikeuslain alaista. Materiaalia ei saa levittää, myydä tai luovuttaa eteenpäin missään muodossa Tässä dokumentissa esiintyvä materiaali on tekijänoikeuslain alaista. Materiaalia ei saa levittää, myydä tai luovuttaa eteenpäin missään muodossa ilman Media Clever Oy:n kirjallista lupaa. 1 Tämän kyselyn

Lisätiedot

Kausijulkaisu 2016. Huittisten Silkkipaino. ValmennusVuorinen. Juokse henkesi edestä ry

Kausijulkaisu 2016. Huittisten Silkkipaino. ValmennusVuorinen. Juokse henkesi edestä ry Kausijulkaisu 2016 ValmennusVuorinen Huittisten Silkkipaino Juokse henkesi edestä ry Tallipäällikön tervehdys Kilpakuntoilu on tänä päivänä monelle se ykkösharrastus. Hektinen elämäntapa niin työssä kuin

Lisätiedot

Lappeenrannan Keilailuliitto ry Lappeenrannan Keilahalli Miehet Avoin 11 sarjaa Valvoja:lakl 6 sarjan 5 sarjan 11 sarjan LUOKAT:M-Nimi

Lappeenrannan Keilailuliitto ry Lappeenrannan Keilahalli Miehet Avoin 11 sarjaa Valvoja:lakl 6 sarjan 5 sarjan 11 sarjan LUOKAT:M-Nimi Lappeenrannan Keilailuliitto ry 2.12. 2016 Miehet Avoin 11 sarjaa LUOKAT:M-Nimi Seura Tulos tulos yhteistulos 1 Keijo Särkkä X-COMPANY 1167 979 2146 2 Lauri Melanen X-COMPANY 1200 842 2042 3 Harri Klingberg

Lisätiedot

Kuvat Heikki Helin 1

Kuvat Heikki Helin 1 Kuvat Heikki Helin 1 2 Porissa järjestettiin Yleisurheilun suomenmestaruuskilpailut Kalevan Kisat 30.7.-2.8.2015. Järjestävinä seuroina toimivat Porin yleisurheilu, Nakkilan Vire ja Noormarkun Nopsa. Porin

Lisätiedot

6.1.2016 SISÄSOUDUN LAJIKOHTAISET SÄÄNNÖT. 1. Yleiset määräykset 1.1. Sääntöjen vaikuttavuus

6.1.2016 SISÄSOUDUN LAJIKOHTAISET SÄÄNNÖT. 1. Yleiset määräykset 1.1. Sääntöjen vaikuttavuus 6.1.2016 SISÄSOUDUN LAJIKOHTAISET SÄÄNNÖT 1. Yleiset määräykset 1.1. Sääntöjen vaikuttavuus 2. Sisäsoudun kilpailuluokat ja sarjat 2.1. Suomen mestaruus eli SM- kilpailuluokan sarjat 2.2. Finnish Open-

Lisätiedot

Viestikarnevaalit 47. Käsiohjelma. Aamulehden järjestämä. Koulumaailma. Aamulehden. Pyynikin urheilukenttä, Tampere. Yhteistyössä:

Viestikarnevaalit 47. Käsiohjelma. Aamulehden järjestämä. Koulumaailma. Aamulehden. Pyynikin urheilukenttä, Tampere. Yhteistyössä: Käsiohjelma 47. Viestikarnevaalit Yhteistyössä: Aamulehden Koulumaailma Aamulehden järjestämä koululaisurheilun suurtapahtuma tiistaina 4.9.2012 klo 16, Pyynikin urheilukenttä, Tampere Urheilukesän päätapahtuma

Lisätiedot

LYHENNELMÄ NAISTEN SM-SARJAN VAIHTEISTA RAPSITTU SIUTA JA SITTISTÄ TUOTOKSESTA

LYHENNELMÄ NAISTEN SM-SARJAN VAIHTEISTA RAPSITTU SIUTA JA SITTISTÄ TUOTOKSESTA LYHENNELMÄ NAISTEN SM-SARJAN VAIHTEISTA RAPSITTU SIUTA JA SITTISTÄ TUOTOKSESTA Sääntöjä ja sopimuksia 1970 1971 Lahden Seudun Invalidit ry Helsingin naiset vierailulla Lahden kesäkodin lavalla elokuussa

Lisätiedot

6 28.01.2016. Määräaikaan 7.1.2016 klo 15.00 mennessä esityksen palkittavista urheilijoista tekivät seuraavat urheiluseurat tai yksityishenkilöt:

6 28.01.2016. Määräaikaan 7.1.2016 klo 15.00 mennessä esityksen palkittavista urheilijoista tekivät seuraavat urheiluseurat tai yksityishenkilöt: Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta 6 28.01.2016 LIEKSALAISTEN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN 700/56.563/2015 KUVLA 6 Liikuntasihteeri: Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta palkitsee vuosittain kansainvälisesti

Lisätiedot

OHJELMA 4, TAVOITTEENA HCM ( T):

OHJELMA 4, TAVOITTEENA HCM ( T): Tämä ohjelma sopii sinulle, joka: Tässä ohjelmassa on alusta alkaen 4-5 harjoitusta viikossa. Tämä ohjelma sopii niille, jotka ovat juosseet viime aikoina säännöllisesti, eivätkä ole aiemmin olleet taipuvaisia

Lisätiedot

KAUHAJOEN KARHU RY 17.02.2015 PL 7 PL 76 61801 KAUHAJOKI

KAUHAJOEN KARHU RY 17.02.2015 PL 7 PL 76 61801 KAUHAJOKI MARATONJAOSTO Jäsentiedote 2/2015 (J.Hautala) MATKAT KARHU-VIESTI 11.4.2015 Miesjoukkue on ilmoitettu juoksuun jaoston toimesta mutta saataisiinko mukaan myös naisjoukkue?. Lisätietoa löytyy osoitteesta

Lisätiedot

4/2013. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2013

4/2013. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2013 Tikkakosken osasto ALTIKKA 4/2013 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2013 ALTI-Kartingin mestarit 2013 Vasemmalta; Säde Pirttimäki, Karoliina Nurminen, Pekko Nurminen, Juha Lehmusjoki ja

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

Harjoitusohjelma 21 kilometriä (kokenut juoksija) BODOM TRAIL

Harjoitusohjelma 21 kilometriä (kokenut juoksija) BODOM TRAIL Harjoitusohjelma 21 kilometriä (kokenut juoksija) BODOM TRAIL 0 Viikko 1-4 Peruskestävyys TREENI VIIKKO MA TI KE TO PE LA SU 1 8-10 x 45sek kovaa ylämäkeen / kävely palautus 2min Syke: 80-90% Juoksu Perukestävyys

Lisätiedot

Harjoitusohjelma 10/12 kilometriä (kokenut juoksija) BODOM TRAIL BODOM TEAM BODOM NIGHT

Harjoitusohjelma 10/12 kilometriä (kokenut juoksija) BODOM TRAIL BODOM TEAM BODOM NIGHT Harjoitusohjelma 10/12 kilometriä (kokenut juoksija) BODOM TRAIL BODOM TEAM BODOM NIGHT 0 Viikko 1-4 Peruskestävyys TREENI VIIKKO MA TI KE TO PE LA SU 1 Juoksu peruskestävyys 35-45 8-10 x 45sek kovaa ylämäkeen

Lisätiedot

Suomen Urheiluliitto Vahvistettu kilpailuvaliokunnassa 2.3.2016. Kalevan kisat. SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2016

Suomen Urheiluliitto Vahvistettu kilpailuvaliokunnassa 2.3.2016. Kalevan kisat. SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2016 Suomen Urheiluliitto Vahvistettu kilpailuvaliokunnassa 2.3.2016 SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2016 Tulosrajakauden alku on 1.5.2015 Kalevan kisat YLEISET SÄÄNNÖT 1. Kilpailuissa tulee noudattaa

Lisätiedot

SEURAOTTELUT

SEURAOTTELUT SEURAOTTELUT 2014-1995 Kuusankosken Ampujien ja Inkeroisten Ampujien kesken käytiin Ojakorven ampumaradalla seuraottelu, maanantaina 19.05.2014. Laji: Ruotsalainen pika-ampumakilpailu. tulokset: Seura

Lisätiedot

SUOMEN URHELULIITTO ry:n HUOMIONOSOITUSSÄÄNNÖT Hyväksytty SUL hallituksen kokouksissa , ja

SUOMEN URHELULIITTO ry:n HUOMIONOSOITUSSÄÄNNÖT Hyväksytty SUL hallituksen kokouksissa , ja SUOMEN URHELULIITTO ry:n HUOMIONOSOITUSSÄÄNNÖT Hyväksytty SUL hallituksen kokouksissa 2.10.2008, 15.12.2012 ja 20.11.2015. 1 Suomen Urheiluliiton ansiomerkki, levyke, mitali ja standaari kotimaisille ja

Lisätiedot

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M 2009 Mestaruus/kinkkukisa: Seuran Mestari Sami Päiväniemi 1. Nimi Seura LuokkaTulosTasoitus Sami Päiväniemi Veljmiehet M 1309 30 2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A 1263 48 3. Risto Kyttä Veljmiehet M 1247 30

Lisätiedot

SM Lahti. Kuvat: Heikki Helin

SM Lahti. Kuvat: Heikki Helin SM 14-15 2019 Lahti Kuvat: Heikki Helin 1 9.8 Pe Edith Rantala T14 sarjassa hyppäsi 255 ja sijoitus 11. Jorma Alm ja Juhani Laaksonen. 2 Jarmo Savinen P15 sarjan pojat odottavat kilpailun alkua, taustalla

Lisätiedot

Kesäkauden päättäjäisissä jaettavat kiertopalkinnot :

Kesäkauden päättäjäisissä jaettavat kiertopalkinnot : EsSun KIERTOPALKINTOJEN SÄÄNNÖT 2012 Espoon Suunnan Johtokunta on kokouksessaan 3.4.2012 vahvistanut nämä säännöt olemaan voimassa toistaiseksi. S Ä Ä N N Ö T Kiertopalkinto voidaan antaa joko henkilölle

Lisätiedot

KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ

KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ KILPAILUT KESÄ 2015 Tummennetut kilpailut tärkeitä KILPAILUJA löydät myös - kilpailukalenteri.fi Jakelu: Aino, Ali, Anna, Anni, Ansa, Carla, Ella, Elmeri,Eveliina,

Lisätiedot

Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka Mukula, Anu Takala ja Carla Urbano.

Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka Mukula, Anu Takala ja Carla Urbano. PÖYTÄKIRJA: PUUVENEJAOSTON KOKOUS Aika: 17.10.2015 klo 18.00 22.30 Paikka: Hotelli Gustavelund, Tuusula Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka

Lisätiedot

Kunniagallerian uudet jäsenet no:t 21-25

Kunniagallerian uudet jäsenet no:t 21-25 Kunniagallerian uudet jäsenet no:t 21-25 no 21 Ilpo Kytösalmi no 22 Pekka Pelto,mäki no 23 Tuula Salonen no 24 Seppo Uusi-Oukari no 25 Olli Veijola Uudet jäsenet saavat kunniakirjansa Seinäjoella 19.7.

Lisätiedot

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 3.3.3.7 Kilpailujen arvontaa vastaan tehtävä vastalause voidaan esittää suullisesti ylituomarille, jonka

Lisätiedot

10 m liikkuvanmaalin Suomenmestaruus kilpailut Koskikeskuksen ampumarata, Tampere,

10 m liikkuvanmaalin Suomenmestaruus kilpailut Koskikeskuksen ampumarata, Tampere, 10 m liikkuvanmaalin Suomenmestaruus kilpailut Koskikeskuksen ampumarata, Tampere, 15.2.2014 SAL SM, Liikkuvamaali normaalijuoksut, sarja Y 1 Tomi-Pekka Heikkilä K-64 Y 97 97 98 292 97 96 98 291 583 2

Lisätiedot

Sara Kuivisto Kausi Valmentaja Ari Suhonen Pajulahti

Sara Kuivisto Kausi Valmentaja Ari Suhonen Pajulahti Sara Kuivisto Kausi 2017-2018 Valmentaja Ari Suhonen Pajulahti 1.10.2018 Ari Suhonen Päämatka 800m (1500m) Ensimmäisen kerran 800m:llä alle 1.50, 19 v 6 kk Parhaimmillaan 24-vuotiaana 1.44,10 SE (23v 8kk)

Lisätiedot

Osoite. Puhelin Sposti

Osoite. Puhelin Sposti Nimi Seura Osoite Puhelin Sposti 1) Muistathan tuomarina seuraavat asiat? a) Milloin tuomarin on saavuttava kentälle? minuuttia ennen peliä. b) Montako pelaajaa joukkueessa on vähintään oltava? pelaajaa.

Lisätiedot

Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 8 (4. ja 5. luokka)

Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 8 (4. ja 5. luokka) Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 8 3 pistettä 1. Missä kuviossa mustia kenguruita on enemmän kuin valkoisia kenguruita? Kuvassa D on 5 mustaa kengurua ja 4 valkoista. 2. Nelli haluaa rakentaa samanlaisen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS HUMU r.y. vuodelta 2010

TOIMINTAKERTOMUS HUMU r.y. vuodelta 2010 TOIMINTAKERTOMUS HUMU r.y. vuodelta 2010 KILPAILUTULOKSIA TALVI PM- Heinola 16.02.2010 sarja 1. Teuvo Peltola 1. Roger Nygård 2. J-P Vapaniemi 2. Mårten Nurmio 3. Ray Holmlund 3. Matti Heikinheimo SM-

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri. Kilpailukauden päättäjäiset Hotelli Iso-Valkeinen Matti Räsänen

Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri. Kilpailukauden päättäjäiset Hotelli Iso-Valkeinen Matti Räsänen Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri Kilpailukauden päättäjäiset 04.10.2017 Hotelli Iso-Valkeinen Matti Räsänen Kilpailutoimikunta Matti Räsänen puh, joht. Harri Hyvönen vpj, metsästysammunta, luotilajit

Lisätiedot

FAM 20 vuotta - kauden avaus

FAM 20 vuotta - kauden avaus FAM 20 vuotta - kauden avaus FinnishAlpine MastersCup 2014 o Kalpalinna 18.-19.1.2014 P (FIS) + P (FIS) o Påminne 25.1.2014 P + P o Himos 1.-2.2.2014 SP + SP (SM) o Riihivuori 8.-9.2.2014 SP + SP o Tahko

Lisätiedot

KoKalaisten SM-mitalit

KoKalaisten SM-mitalit KoKalaisten SM-mitalit Vuosi Mitali Mitalisti Luokka/kilpailu 2016 Kulta 17-vuotiaat joukkuekilpailu Esa Kanasuo Kulta 17-vuotiaat nelinpeli Kulta 15-vuotiaat kaksinpeli Hopea 17-vuotiaat kaksinpeli Pronssi

Lisätiedot

MIESTEN FINAALIT 2011

MIESTEN FINAALIT 2011 MIESTEN FINAALIT 2011 Otteluohjelma la 03.09. klo 16.00 Sotkamo - Vimpeli su 04.09. klo 16.00 Vimpeli - Sotkamo la 10.09. klo 16.00 Sotkamo - Vimpeli tarvittaessa su 11.09. klo 16.00 Vimpeli - Sotkamo

Lisätiedot

Heinolan Iskun yleisurheiluvuosi 2015

Heinolan Iskun yleisurheiluvuosi 2015 Heinolan Iskun yleisurheiluvuosi 2015 Heinolan Isku valittiin Lahden piirin parhaaksi kisajärjestäjäksi vuonna 2015. Heinolan Isku sijoittui Vattenfall seuracupin Giga sarjassa sijalle 24 keräten 7967

Lisätiedot

Tero Pitkämäki teki mitä lupasi

Tero Pitkämäki teki mitä lupasi 1 Tero Pitkämäki teki mitä lupasi Hollolan Joni Rautanen sai yllättäen MM-mahdollisuuden ESS 6.68.2007 Juha Hölttä Lappeenrannan Kalevan kisojen viikonloppu sujui juuri niin kuin Tero Pitkämäki oli suunnitellutkin.

Lisätiedot

St1 2015-2016. Juho Halonen Jussi Piirainen Vierumäki 28.5.2015

St1 2015-2016. Juho Halonen Jussi Piirainen Vierumäki 28.5.2015 St1 2015-2016 Juho Halonen Jussi Piirainen Vierumäki 28.5.2015 ST1 nuorten maajoukkue 2015-2016 Valmentajat: Jussi Piirainen ja Juho Halonen Urheilijat: Tytöt (6) Jasmi Joensuu (-96) Johanna Matintalo

Lisätiedot

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 Kilpailutoiminta Liigajoukkueet Naisten ykkösjoukkueen tavoitteena on voittaa tänäkin keväänä kultaa. Sama tavoite on myös vuodelle 2010. Naisten II-joukkue pelaa ykkösdivisioonassa

Lisätiedot

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT 14.-15.3.2015 SUININLAHDEN KOULU, TOIVALA TURNAUSPAIKKA: SUININLAHDEN KOULU, TOIVALANTIE 60, TOIVALA (SIILINJÄRVI) TURNAUKSEN JOHTAJA: MARKKU AUMAKALLIO JÄRJESTÄVÄN SEURAN

Lisätiedot

SPORTTIVIESTI 2/2013

SPORTTIVIESTI 2/2013 SPORTTIVIESTI 2/2013 1. PUHEENJOHTAJAN KATSAUS Kilpailukausi 2013 on lopuillaan ja urheilijat valmistautuvat tulevaan kauteen kukin tahollaan. Kausi 2013 on ollut koko SpoVessa oloni aikaan peilaten erinomainen

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2013-2014 Yleistä Kausi 2013-2014 oli seuran 23. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin. Seuran yhteistä harjoitusvuoroa jatkettiin

Lisätiedot

Pisteet Aika Vähennys

Pisteet Aika Vähennys Rasti-Jyry Rogaining suunnistettiin Siikarannassa 4.10.2014 lämpimässä syyssäässä, +13 astetta, pilvistä ja välillä vähän tihkuakin. Maastoa kehuttiin kauden parhaaksi ja 39 rastia oli hyvin sijoiteltu

Lisätiedot

Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 Wikipedia

Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 Wikipedia Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 Wikipedia Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 olivat historian kolmannet maailmanmestaruuskilpailut ja toiset miesten MM kisat. Ne järjeste4in Tšekissä

Lisätiedot

JES! TRAINING LIIKUNTA- JA HYVINVOINTIPALVELUT FISAF PERSONAL TRAINER JONNE ESKOLA

JES! TRAINING LIIKUNTA- JA HYVINVOINTIPALVELUT FISAF PERSONAL TRAINER JONNE ESKOLA JES! TRAINING LIIKUNTA- JA HYVINVOINTIPALVELUT FISAF PERSONAL TRAINER JONNE ESKOLA HARJOITUSOHJELMA Viikko 1 JUOKSU: Juoksu: 45min 10min lämmittely + 6x60sek()/ vetojen välissä 2min kävely palautus + 10min

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN PALKITSEMISGAALA 2.2.2011

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN PALKITSEMISGAALA 2.2.2011 1 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN PALKITSEMISGAALA 2.2.2011 Vuoden 2010 hyvistä saavutuksista palkitseminen Alkulan päiväkoti - lasten olympialaisten järjestäminen Anneli Arkko ja Kauko Heikkilä, tanssiurheilu -

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 Juha Laasanen 10.11.2015 EPSU-seurapisteet 2015 EPSU-seurapisteet - Kehitys Lapsille ja nuorille: Laihian Luja, Suunnistusjaosto Oravapolkukoulu ja harjoitukset keväällä ja kesällä

Lisätiedot

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 Terveisiä Mikkelistä yläkuvassa kevätgolfin voittaja joukkue Anna-Leena ja Esa Laakkonen. Alakuvassa sunnuntain arvotuilla pareilla pelatun

Lisätiedot

MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA

MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA EKL:n ulkoboccian henkilökohtaisista mestaruuksista kilpaili ennätysmäärä osallistujia 5.-6.8.2012 Virtain urheilukeskuksessa, kun 27 naista ja 42 miestä

Lisätiedot

Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 6 (4. ja 5. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa

Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 6 (4. ja 5. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 6 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

Naisten mitalistit: Mia Tarvainen (vas.), Maiju Marjamäki, Sari Virta, Marja Valkeavuori, Anna Hirvonen, Jenni Tikkanen (kuva: Kirsi Valkeavuori)

Naisten mitalistit: Mia Tarvainen (vas.), Maiju Marjamäki, Sari Virta, Marja Valkeavuori, Anna Hirvonen, Jenni Tikkanen (kuva: Kirsi Valkeavuori) ENNAKKOSUOSIKIT PITIVÄT PINTANSA ISTUMALENTOPALLON BEACH VOLLEYN SM-KISOISSA Ennakkosuosikit Eero Penttinen ja Antti Kärnä pokkasivat istumalentopallon beach volleyn kultaiset mitalit miesten sarjassa.

Lisätiedot

Team Manninen Bros. Honda valmistautui Tsekin EM-osakilpailuun motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkosen johdolla

Team Manninen Bros. Honda valmistautui Tsekin EM-osakilpailuun motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkosen johdolla Team Manninen Bros. Honda valmistautui Tsekin EM-osakilpailuun motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkosen johdolla. Oheisesta linkistä voi katsoa Tatu Junnolan GoPro videon Siuntion radalta. http://youtu.be/u6le3o9xszm

Lisätiedot

OHJELMA 3, TAVOITTEENA HCM ( T) MONIPUOLISELLA TREENILLÄ KOHTI MARATONIA - HAASTAVA

OHJELMA 3, TAVOITTEENA HCM ( T) MONIPUOLISELLA TREENILLÄ KOHTI MARATONIA - HAASTAVA Tämä ohjelma sopii sinulle, joka: Haluat harjoitella (kolme-) neljä kertaa viikossa ja haluat harjoitteluun mukaan myös vauhtikestävyysharjoituksen Olet juossut aktiivisesti viikoittain, mutta kaipaat

Lisätiedot

TIETOA HARJOITTELUSTA

TIETOA HARJOITTELUSTA TIETOA HARJOITTELUSTA Tämä harjoitusohjelma sopii henkilöille, joilla ei ole taustaa juoksuharjoittelusta. Henkilöt haluavat valmistautua turvallisesti Operaatio 21.1 juoksuun periaatteella juosten läpi.

Lisätiedot

PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014

PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014 2014 PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014 ja PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014 Edustuspelaajatoimikunnan vetäjä: Marco Willberg, GSM 040 930 6255 Ohjesäännöissä ilmenee pelaajien valintakriteerit eri

Lisätiedot

0500 139 404 Marko Aalto Petri Peltoniemi

0500 139 404 Marko Aalto Petri Peltoniemi HAULIKKOJAOSTO 2015 HAULIKKOJAOSTO Pj Marko Aalto 040 8217 707 Siht. + nettisivut Päivi ine 040 8472 411 paiv.lain@gmail.com Rahastonhoit. Matti Kokkonen 040 5511 544 Ampumakoulut Matti Kokkonen 040 5511

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Kestävyys on kykyä työskennellä pitkään väsymättä Ja tällä kertaa pääosin maastossa! Lajin vaatimukset: 1. Sileän juoksussa kestävyysjuoksijan vauhti

Lisätiedot

HBL miesten mestaruussarja

HBL miesten mestaruussarja HBL miesten mestaruussarja 2011-2012 Mitalipelit (paras kolmesta) 5.5.2012 Semifinaali 1. srj 2. srj otteluvoitot Patteri 1 935 986 2-0 GB 710 679 Finaali 1. srj 2. srj otteluvoitot Patteri 1 835 850 2-0

Lisätiedot

JES! TRAINING LIIKUNTA- JA HYVINVOINTIPALVELUT FISAF PERSONAL TRAINER JONNE ESKOLA

JES! TRAINING LIIKUNTA- JA HYVINVOINTIPALVELUT FISAF PERSONAL TRAINER JONNE ESKOLA JES! TRAINING LIIKUNTA- JA HYVINVOINTIPALVELUT FISAF PERSONAL TRAINER JONNE ESKOLA HARJOITUSOHJELMA Viikko 1 JUOKSU: 20min + kuntopiiri 3kierrosta 50min Juoksu: 20min + kuntopiiri 2kierrosta 60min 60min

Lisätiedot

PLUS PÄIVÄ 1 PÄIVÄ 3 PÄIVÄ 4 PÄIVÄ 5 PÄIVÄ 6. Pidä 1 min tauko intervallien. Askelkyykky kävellen: 12 toistoa x 3 sarjaa

PLUS PÄIVÄ 1 PÄIVÄ 3 PÄIVÄ 4 PÄIVÄ 5 PÄIVÄ 6. Pidä 1 min tauko intervallien. Askelkyykky kävellen: 12 toistoa x 3 sarjaa 3 naista nipisti ajoistaan minuutteja näin se onnistui! Omaa ennätysaikaa voi parantaa vain 30 päivässä KUNTO -juoksuohjelmaa noudattamalla. Ohjelma sopii kaikille, sillä sen lähtökohtana on juoksijan

Lisätiedot

Yleisurheilukausi 2012-13

Yleisurheilukausi 2012-13 Yleisurheilukausi 212-13 4 Lisenssimäärät / LeKi 35 3 25 2 15 1 5 (21-) 2- (18-2) 18-19 16-17 14-15 12-13 (-11) 1-11 8-9 -7 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Seuraluokittelupisteet / LeKi 3 25 2 3 31 34

Lisätiedot

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A Poikien Superpesis : pelinjohtajien arviot Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A. Koskenkorvan Urheilijat. Oulujoen Kiekko Vimpelin Veto. Vaasan Maila. Seinäjoen Maila-Jussit

Lisätiedot

MIESTEN FINAALIT 2009

MIESTEN FINAALIT 2009 MIESTEN FINAALIT 2009 Kolmella voitolla mestariksi Finaalien historiaa Finaaleja on pelattu vuosina 1922-1930, 1932-1939, ja 1986-2008. Sen lisäksi sarjamuotoisessa järjestelmässä mestaruudesta on tasapisteissä

Lisätiedot

Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta. Kalevan kisat. SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015. Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2.

Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta. Kalevan kisat. SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015. Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2. Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015 Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2.2015 Tulosrajakauden alku on 1.5.2014 Kalevan kisat SUL Kalevan kisojen

Lisätiedot

9. Syksyn seuraseminaari, HSRC ehdottanut ajankohdaksi 4.-5.9.2010

9. Syksyn seuraseminaari, HSRC ehdottanut ajankohdaksi 4.-5.9.2010 SSqL:n hallituksen kokous 7. / 2010 pöytäkirja AIKA 17.6.2010 torstai klo 17.30 20.30 PAIKKA Helsinki, SLU, Kunto kabinetti Läsnä Leo Hatjasalo pj. Lars Ekholm (esittelijä) Tomi Niinimäki Juha Sarlund

Lisätiedot

Maantiejuoksut jälleen takana - olosuhteet historian parhaimmat

Maantiejuoksut jälleen takana - olosuhteet historian parhaimmat Mari Järvenpää juoksi reittiennätyksen! Maantiejuoksut jälleen takana - olosuhteet historian parhaimmat YLEISURHEILU: PULLISTUKSEN MAANTIEJUOKSUT SAARIJÄRVI Teksti/Kuvat Arto Hyytiäinen Maantiejuoksut

Lisätiedot

Ahkeran nuoret mitalistit 2009

Ahkeran nuoret mitalistit 2009 1 Ahkeran nuoret mitalistit 2009 Ahkeran 14-19 vuotiaista urheilijoista 22 saavutti kuluneena yleisurheilukautena SMmitaleja Tällä sivulla esitellään mitalinsaajat ja heidän arvokisamenestyksensä. Joukkue

Lisätiedot

HLMK:N JÄSENTEN SAAVUTTAMAT MITALIT

HLMK:N JÄSENTEN SAAVUTTAMAT MITALIT 1 LIITE 1 (Päivitetty 07.12.2015) HLMK:N JÄSENTEN SAAVUTTAMAT MITALIT SUOMEN MESTARUUS MITALIT (Yhteensä 112 kpl) Henkilökohtaiset saavutukset (106 kpl; 23 eri henkilöä) KULTAMITALIT (32 kpl) Vuosi Nimi

Lisätiedot

JUNNUBandy syksyn 2015 jäätreenit (halli) - PAINOPISTE LUISTELUMOTORIIKASSA -

JUNNUBandy syksyn 2015 jäätreenit (halli) - PAINOPISTE LUISTELUMOTORIIKASSA - JUNNUBandy syksyn 2015 jäätreenit (halli) - PAINOPISTE LUISTELUMOTORIIKASSA - Yleistä: Aloitetaan harjoittelu heti Tarvikkeet valmentajien toimesta jäällä valmiina Päävalmentaja kokoaa pelaajat yhteen

Lisätiedot

URHEILIJAT M/N JA M/N 22,19,17 SUOMEN MESTARUUSMITALIEN SAAJAT 1922-2004 NÄMÄ URHEILIJAT EIVÄT ENÄÄ OLE AKTIIVISESTI MUKANA

URHEILIJAT M/N JA M/N 22,19,17 SUOMEN MESTARUUSMITALIEN SAAJAT 1922-2004 NÄMÄ URHEILIJAT EIVÄT ENÄÄ OLE AKTIIVISESTI MUKANA URHEILIJAT M/N JA M/N 22,19,17 SUOMEN MESTARUUSMITALIEN SAAJAT 1922-2004 NÄMÄ URHEILIJAT EIVÄT ENÄÄ OLE AKTIIVISESTI MUKANA ALLAN LARTO (Lindqvist) Syntynyt 1906 Larto lähetettiin 1928 Ruotsiin Göteborgiin

Lisätiedot

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

Miksi jotain piti ja pitää tehdä? Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan

Lisätiedot

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva URHEILU 25.11.2017 Päivitetty: 25.11.2017 Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva Holopaiset ja Kalliot vievät eteenpäin lahtelaista naistennistä. Yleensä tennis on koko perheen juttu ja Lahdessakin

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta), Seuraluokitukseen kuuluvat sarjat ja lajit. 1. Oskari

Lisätiedot

Ahkeran arvokisamenestyjät 2014

Ahkeran arvokisamenestyjät 2014 Ahkeran arvokisamenestyjät 2014 Kuvat Heikki Helin - tilastot Aulis Tiensuu 1 Miehet voittivat sekä 4 x 800 metrin että 4 x 1500 metrin viestit. vasemmalta Riku Mar nen, Mar Siikluoma, Ossi Kekki ja Hannu

Lisätiedot