Ilkka Horelli Turun VPK, kilpailun puuhamies

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ilkka Horelli Turun VPK, kilpailun puuhamies"

Transkriptio

1 Naantali

2 Hyvät kilpailijat, Turun VPK:lla on mieluisa tehtävä järjestää palokuntien SM- Pilkki -kilpailut. Kilpailu järjestetään Naantalin merialueella aivan Naantalin vanhan kaupungin tuntumassa. Kilpailualue rajoittuu Kailon, Väskin ja Luonnonmaan saarten kauniiseen maisemaan. Kilpailukeskus sijaitsee Trappin kuuluisan ravintolan pihaalueella Trappinpihalla. Trappissa ovat ruokailleet Suomen presidentit jo 1960-luvulta saakka. Palokuntien erilaisilla kilpailuilla on suuri merkitys palokunnan yhteisöllisyydelle ja hyvinvoinnille. Yhdessä tekeminen, yhteiset kilpailumatkat tai muut tilaisuudet ovat antoisia kaikille mukana oleville parhaimmillaan näistä syntyy muistoja, joista puhutaan vielä monta vuotta jälkeenpäin. Toivomme Turun VPK:n puolesta, että viihdytte Naantalissa Palokuntien SM-Pilkki kilpailussa ja haluamme toivottaa kaikille menestystä kilpailuun! Ilkka Horelli Turun VPK, kilpailun puuhamies

3 Kilpailuohjelma Ilmoittautuminen kilpailuun - Ravintola Trappinpiha (Nunnakatu 3, Naantali) 9.15 Kilpailun avaus - Lähtöalue 9.30 Siirtyminen pilkkialueelle Palokuntien SM-pilkki Siirtyminen punnitusalueelle Punnitus - Maalialue Joukkueenjohtajien kokous - Ravintola Trappinpiha n Palkintojen jako (heti joukkueenjohtajien kokouksen ja tuloslaskennan jälkeen) - Ravintola Trappinpiha Kilpailukeskus Kilpailukeskus sijaitsee Naantalissa Ravintola Trappinpihalla, Trappin Ravintolapalvelut ovat kilpailijoiden käytettävissä. Trappinpihan ravintolapalvelut aukeavat klo Kilpailukeskuksessa on ensiapupiste. Kilpailukeskus p /Ilkka Horelli. Säännöt Palokuntien SM-pilkissä noudatetaan soveltuvin osin Suomen vapaa-aikakalastajien liiton SM-pilkin sääntöjä (harjoittelu etukäteen sallittu). Kilpailukalana on ahven.

4 Kilpailusarjat Yleinen (miehet vuotiaat) Veteraanit (miehet yli 55-vuotiaat) Naiset Nuoret alle 18-vuotta. Sarjassa kilpailevat kilpailuvuonna vuotta täyttävät kilpailijat. Nuoret alle 15-vuotta. Sarjassa kilpailevat kilpailuvuonna 15 vuotta täyttävät ja sitä nuoremmat kilpailijat. Kaikissa sarjoissa on 2-3 -henkinen joukkuekilpailu, jonka jäsenten tulee edustaa samaa palokuntaa ja kilpailla henkilökohtaisessa kilpailussa samassa sarjassa. Lisäksi hieman "rennommin ottaville" on Harrastussarja, johon voi osallistua 2-3 miehistä, naisista tai veteraaneista koostuvalla joukkueella. Lisäksi palkitaan suurimman kalan saanut. Suurimman kalan kilpailuun kelpaavat kaikki kalat. Osanottomaksut Henkilökohtainen kilpailu: aikuiset 10 euroa ja nuoret 5 euroa. Joukkuekilpailu: miesten joukkueet 15 euroa sekä naiset ja nuoret 10 euroa per joukkue. Joukkueille lähetetään lasku ilmoittautumisen jälkeen. Jälki-ilmoittautumismaksu 5 euroa, joka tulee suorittaa käteisellä ilmoittautumisen yhteydessä. Jälki-ilmoittautumiset klo 9.00 mennessä Kilpailukeskuksessa.

5 Turun VPK Turun VPK on Suomen vanhin palokunta ja koko pohjoismaiden vanhin edelleen toimivista palokunnista. Palokunnan perustamissanat lausuttiin 28. elokuuta 1838 Kupittaan Kaivohuoneella palokunnan perustaja apteekkari Erik Julinin koollekutsumassa kokouksessa. Vuosien saatossa Turun VPK on kehittynyt ja kasvanut monimuotoiseksi palokunnaksi, joka tarjoaa mukavaa tekemistä ja yhdessäoloa kaikenikäisille. Hälytysosaston kouluttautuneet pelastusalan vapaaehtoisammattilaiset ovat vahvasti mukana turvaamassa turkulaisten päivittäistä elämää. Hälytystehtävien lukumäärä on muutaman viimeisen vuoden aikana kasvanut ja pelastustoiminnan tehtäväkenttä monipuolistunut - hälytysosasto on mukana tulipalojen ja muiden onnettomuuksien torjunnan lisäksi mm. tieliikenneonnettomuuksissa ja pintapelastustehtävissä. Lähes 50 henkinen Turun VPK:n puhallinorkesteri tarjoaa kulttuurielämyksiä konserttien ja muiden erilaisten produktioiden muodossa. Arvostetun puhallinorkesterin konserttimatkat ovat suuntautuneet viime vuosina kotimaan lisäksi eri puolille maailmaa aina Australiaan ja Etelä-Amerikkaan saakka. Nuoriso-osasto tarjoaa viikoittain mielekästä tekemistä vuotiaille lapsille ja nuorille. Viikkoharjoitusten lisäksi nuoret osallistuvat leireille, kilpailuihin ja moniin muihin palokuntanuorten tapahtumiin, joissa opitaan monia hyödyllisiä turvallisuustaitoja.

6 Turun VPK:n palokuntanaiset ovat varsinaisia monitaitureita. Naisosaston toiminta on laajentunut kahvitusten ja hälytysmuonitusten lisäksi onnettomuuksien ehkäisyyn, neuvontaa ja koulutukseen. Naisosaston toiminta tarjoaa hauskaa yhdessäoloa, liikuntaa ja monipuolista koulutusta kaikille naisille. Turun VPK:n veteraanit rakentavat ja vaalivat palokuntakulttuuria, ylläpitävät palokunta-aatetta ja -henkeä sekä järjestävät torstaisin päivätansseja Brankulla. Veteraanit ovat jo sammutus- ja pelastustoiminnasta eläkkeelle jääneitä pitkän linjan palokuntalaisia, jotka kokoontuvat muiden osastojen tapaan viikoittaisiin tapaamisiin. Järjestöosasto huolehtii koko palokunnan hyvinvoinnista järjestämällä kaikille palokunnan jäsenille retkiä ja muita tapahtumia. Järjestöosaston puuhamiehet huolehtivat kaikkien palokunnan jäsenten yhteisen iltajuhlan järjestelyistä. Turun VPK:n tunnetuin maamerkki on totta kai kaikkien turkulaisten tuntema Brankku, Turun VPK:n talo, jossa järjestetään vuosittain lähes 300 tilaisuutta. Olivatpa kyseessä juhlat tai messut, tarjoaa VPK:n talo tapahtumille juhlalliset ja loistavat puitteet.

SM-KARATE VIIKONLOPPU 28 29.3.2015 TAMPERE KILPAILUKUTSU

SM-KARATE VIIKONLOPPU 28 29.3.2015 TAMPERE KILPAILUKUTSU SM-KARATE VIIKONLOPPU 28 29.3.2015 TAMPERE KILPAILUKUTSU 28-29.3.2015 TAMPEREEN MESSU- JA URHEILUKESKUS D-HALLI, TAMPERE Osoite:Ilmailunkatu 20, 33900 Tampere Osallistumismaksu 30 / kilpailija / sarja

Lisätiedot

Poika kotiin. 174 toimintavuoden jälkeen Turun VPK on edelleen turvaamassa turkulaisten ja varsinaissuomalaisten arkea ja muodostaa tärkeän osan

Poika kotiin. 174 toimintavuoden jälkeen Turun VPK on edelleen turvaamassa turkulaisten ja varsinaissuomalaisten arkea ja muodostaa tärkeän osan Turun VPK Vapaaehtoista pelastustoimintaa vuodesta 1838 Toimintakertomus 2012 Turun vapaaehtoinen palokunta ry. 1 - Frivilliga brandkåren i Åbo rf. Poikakotiin KariSuominen puheenjohtaja Elokuun 25. päivänä

Lisätiedot

Turun VPK. Turun vapaaehtoinen palokunta ry. 1 - Frivilliga brandkåren i Åbo rf. Vapaaehtoista pelastustoimintaa vuodesta 1838. Toimintakertomus 2014

Turun VPK. Turun vapaaehtoinen palokunta ry. 1 - Frivilliga brandkåren i Åbo rf. Vapaaehtoista pelastustoimintaa vuodesta 1838. Toimintakertomus 2014 Turun VPK Vapaaehtoista pelastustoimintaa vuodesta 1838 Toimintakertomus 2014 Turun vapaaehtoinen palokunta ry. 1 - Frivilliga brandkåren i Åbo rf. Turun VPK:n yhteystiedot Toimisto Juhla- ja kokouspalvelut

Lisätiedot

SM-KARATE VIIKONLOPPU 5-6.4.2014 TAMPERE KILPAILUKUTSU

SM-KARATE VIIKONLOPPU 5-6.4.2014 TAMPERE KILPAILUKUTSU SM-KARATE VIIKONLOPPU 5-6.4.2014 TAMPERE KILPAILUKUTSU 5-6.4.2014 PYYNIKIN PALLOILUHALLI, TAMPERE Osoite: Ammattikoulunkatu 20, 33230 Tampere Osallistumismaksu 30 / kilpailija / sarja 50 / joukkue / sarja

Lisätiedot

Turun VPK Vapaaehtoista pelastustoimintaa vuodesta 1838

Turun VPK Vapaaehtoista pelastustoimintaa vuodesta 1838 Turun VPK Vapaaehtoista pelastustoimintaa vuodesta 1838 Vapaaehtoista pelastustoimintaa vuodesta 1838 Vuosikertomus 2010 Turun Vapaaehtoinen palokunta ry. - Frivilliga brandkåren i Åbo rf. 1 Brankun remontti

Lisätiedot

OTTELU / LIIKESARJA SM-kilpailut

OTTELU / LIIKESARJA SM-kilpailut SUOMEN TAEKWONDOLIITTO RY OTTELU / LIIKESARJA SM-kilpailut 19.9.2015 Kuva: Elina Glad Paikka: Euran Urheilutalo Eurantie 33, 27510 Eura www.euranurheilutalo.fi ALUSTAVA AIKATAULU: Perjantai 18.9.2015 20.00-21.00

Lisätiedot

AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN 18. MESTARUUSKILPAILUT 26.-29.3.2015 KUTSU. PL 23, 81101 Kontiolahti. Sähköposti: office@biathlon-kontiolahti.

AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN 18. MESTARUUSKILPAILUT 26.-29.3.2015 KUTSU. PL 23, 81101 Kontiolahti. Sähköposti: office@biathlon-kontiolahti. AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN 18. MESTARUUSKILPAILUT 26.-29.3.2015 KONTIOLAHTI POHJOIS-KARJALA KUTSU Puh. (013) 732 403 Faksi (013) 732 402 kunta Urheilijat AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN 18. MESTARUUSKILPAILUT

Lisätiedot

KUTSU AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN 19. MESTARUUSKILPAILUT. PL 23, 81101 Kontiolahti Puh. (013) 732 403 Sähköposti: office@biathlon-kontiolahti.

KUTSU AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN 19. MESTARUUSKILPAILUT. PL 23, 81101 Kontiolahti Puh. (013) 732 403 Sähköposti: office@biathlon-kontiolahti. KUTSU AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN 19. MESTARUUSKILPAILUT KONTIOLAHTI POHJOIS-KARJALA kunta Urheilijat AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN 19. MESTARUUSKILPAILUT 16. 20.3.2016 KONTIOLAHTI, POHJOIS-KARJALA KONTIOLAHDEN

Lisätiedot

Mikäli vastasit edes johonkin kysymykseen myöntävästi, Ventelän VPK saattaa olla paikka Sinulle! aina mielenkiinnon kohteena?

Mikäli vastasit edes johonkin kysymykseen myöntävästi, Ventelän VPK saattaa olla paikka Sinulle! aina mielenkiinnon kohteena? aina mielenkiinnon kohteena? Istut kotona kaikessa rauhassa sohvalla. Tv:stä alkaa juuri uutiset ja lapset leikkivät vauhdikkaasti huoneessaan. Piip-piip-piippiip! Äkkiä hakulaitteesi alkaa hälyttää ja

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

18.4.2013. Kilpailuyksikkö sitoutuu noudattamaan kilpailusääntöjä ilmoittautuessaan kilpailuun.

18.4.2013. Kilpailuyksikkö sitoutuu noudattamaan kilpailusääntöjä ilmoittautuessaan kilpailuun. 1 (10) 18.4.2013 PALOKUNTIEN SM -KILPAILUT 4.5.2013 JYVÄSKYLÄ TIETOPAKETTI KILPAILUYKSIKÖILLE Yhteystiedot Kilpailun kotisivut: http://www.palokuntiensmkilpailut.fi/ Kilpailua koskevat kyselyt Kilpailua

Lisätiedot

IDEAPAJA: Viikkoharjoitukset

IDEAPAJA: Viikkoharjoitukset 16.4.2014 Palokuntanaisten kevätopintopäivät 22.-23.3.2014 IDEAPAJA: Viikkoharjoitukset Ryhmätöiden koonti Palokuntanaistyön viikkoharjoitukset ideapajan taustaa - Palokuntanaistoimijoilta tuli toive,

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto. Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous 11.4.2015

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto. Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous 11.4.2015 Sivu 1(6) MARATON CUP SÄÄNNÖT 2015 Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous Laatija / tiedustelut: Pekka Tulonen 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen melonta- ja soutuliiton alaisissa

Lisätiedot

OULUN VPK:N NUORISO-OSASTON JOHTOSÄÄNTÖ

OULUN VPK:N NUORISO-OSASTON JOHTOSÄÄNTÖ OULUN VPK:N NUORISO-OSASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1(7) OULUN VPK:n NUORISO-OSASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1. TOIMINNAN TAVOITTEET Palokuntanuorisotyön tavoitteena on koota 10-17 vuotiaita poikia ja tyttöjä palokuntatyöhön

Lisätiedot

KILPAILUOHJE. Maastopyöräilyn XCO Suomi-cupin osakilpailu. IV Habanero XCO by Merida Sunnuntaina 9.6.2013 Salo, Märynummi YLEISTÄ

KILPAILUOHJE. Maastopyöräilyn XCO Suomi-cupin osakilpailu. IV Habanero XCO by Merida Sunnuntaina 9.6.2013 Salo, Märynummi YLEISTÄ KILPAILUOHJE Maastopyöräilyn XCO Suomi-cupin osakilpailu. IV Habanero XCO by Merida Sunnuntaina 9.6.2013 Salo, Märynummi YLEISTÄ Kilpailussa noudatetaan UCI:n ja SPU:n sääntöjä ja kilpailun järjestäjän

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI Habanero Mountainbikers (HHCMB) järjestää MTB-endurokisan perinteiseen tyyliin Halikon Märynummen vuoristoalueella.

Lisätiedot

Ylihärmän palokuntanuoriso-osaston

Ylihärmän palokuntanuoriso-osaston Ylihärmän palokuntanuoriso-osaston Johtosäännöt 1 TOIMINNAN TAVOITTEET Palokuntanuorisotyön tavoitteena on koota poikia ja tyttöjä palokuntatyöhön innostumaan ja harjaantumaan palokuntalaisiksi sekä kehittymään

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto Sivu 1(6) MELONNAN SUOMEN CUP SÄÄNNÖT 2015 Säännöt hyväksytty: n kokous Laatija / tiedustelut: Harri Sairiala 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen melonta- ja soutuliiton alaisissa rata- ja maratonmelontakilpailuissa

Lisätiedot

Turun VPK. Turun Vapaaehtoinen palokunta ry. - Frivilliga brandkåren i Åbo rf. 1. Vapaaehtoista pelastustoimintaa vuodesta 1838. Vuosikertomus 2009

Turun VPK. Turun Vapaaehtoinen palokunta ry. - Frivilliga brandkåren i Åbo rf. 1. Vapaaehtoista pelastustoimintaa vuodesta 1838. Vuosikertomus 2009 Turun VPK Vapaaehtoista pelastustoimintaa vuodesta 1838 Vuosikertomus 2009 Turun Vapaaehtoinen palokunta ry. - Frivilliga brandkåren i Åbo rf. 1 Turun VPK:n talosta tulossa esteetön Kari Suominen Puheenjohtaja

Lisätiedot

18. Lattomeriajo 17.4.2016

18. Lattomeriajo 17.4.2016 18. Lattomeriajo 17.4.2016 Tekninen opas Versio 1.11 / 14.4.2016 Kilpailu nro 1 Maantiekilpailukauden avauskilpailu Kilpailussa noudatetaan UCI:n ja SPU:n sääntöjä, kilpailun järjestäjän ohjeita sekä Tieliikennelakia.

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. Mastercupin osakilpailu

TEKNINEN OPAS. Mastercupin osakilpailu TEKNINEN OPAS versio 1.0 19.8.2015 Teknistä opasta täydennetään tarvittaessa ennen kilpailua, tarkista että käytössäsi on viimeisin versio tästä oppaasta. ( www.koivistonisku.fi ) Mastercupin osakilpailu

Lisätiedot

Juniori- ja joukkuekilpailut 17.10.2009 sekä lasten kilpailut 18.10.2009

Juniori- ja joukkuekilpailut 17.10.2009 sekä lasten kilpailut 18.10.2009 Suomen ITF Taekwon-do ry ja Aitoon Taekwon-do ry järjestävät Juniori- ja joukkuekilpailut 17.10.2009 sekä lasten kilpailut 18.10.2009 Kilpailupaikka: Pälkäneen Yhteiskoulu, Koulutie 13, 36600 Pälkäne Kilpailut

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. SM Cyclocross 2016 18.10.2015 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Kilpailun toimihenkilöt. 2. Ohjeita kilpailijoille ja huoltajille. 3.

TEKNINEN OPAS. SM Cyclocross 2016 18.10.2015 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Kilpailun toimihenkilöt. 2. Ohjeita kilpailijoille ja huoltajille. 3. TEKNINEN OPAS SM Cyclocross 2016 18.10.2015 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Kilpailun toimihenkilöt 2. Ohjeita kilpailijoille ja huoltajille 3. Aikataulu 4. Kartat 15.10.2015 Kilpailun järjestäjä: Kilpailukeskus:

Lisätiedot

23. Satakunnan ajot 18.-19.6.2016 (etappiajo) Skoda maantiecupin 4. osakilpailu (etappiajo) TEKNINEN OPAS

23. Satakunnan ajot 18.-19.6.2016 (etappiajo) Skoda maantiecupin 4. osakilpailu (etappiajo) TEKNINEN OPAS 23. Satakunnan ajot 18.-19.6.2016 (etappiajo) Skoda maantiecupin 4. osakilpailu (etappiajo) TEKNINEN OPAS versio 1.1 16.6.2016 Teknistä opasta täydennetään tarvittaessa ennen kilpailua, tarkista että käytössäsi

Lisätiedot

VEIKON MALJA PALOKUNTANUORTEN SUOMENMESTARUUSKILPAILU

VEIKON MALJA PALOKUNTANUORTEN SUOMENMESTARUUSKILPAILU SÄÄNNÖT 1(7) VEIKON MALJA PALOKUNTANUORTEN SUOMENMESTARUUSKILPAILU Kilpailu VEIKKO NUMMELAN lahjoittamasta VEIKON MALJASTA 1 KILPAILUN TARKOITUS Kilpailun tarkoituksena on kehittää palokuntanuorten henkilökohtaisia

Lisätiedot

Kaikilla keilaajilla, jotka ovat SFKL:n alaisen firmakeilailuyhdistykseen kuuluvan jäsenfirman palveluksessa, on oikeus osallistua kilpailuun.

Kaikilla keilaajilla, jotka ovat SFKL:n alaisen firmakeilailuyhdistykseen kuuluvan jäsenfirman palveluksessa, on oikeus osallistua kilpailuun. 1 OSANOTTO- JA EDUSTUSOIKEUS Kaikilla keilaajilla, jotka ovat SFKL:n alaisen firmakeilailuyhdistykseen kuuluvan jäsenfirman palveluksessa, on oikeus osallistua kilpailuun. Keilaaja voi edustaa vain yhtä

Lisätiedot

Ottelukisat Porvoossa LAUANTAI 13.10.2012

Ottelukisat Porvoossa LAUANTAI 13.10.2012 Ottelukisat Porvoossa LAUANTAI 13.10.2012 KLO 09.00 19.00 Paikka: Porvoon urheiluhalli, Laivurinpolku 3, 06100 Porvoo Porvoon taekwondo järjestää Suomen Taekwondoliiton otteluliigan osakilpailun. Mukana

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET Kilpailuissa noudatetaan FIS:n eli kansainvälisen hiihtoliiton sekä Suomen hiihtoliiton SMkilpailujen

KILPAILUOHJEET Kilpailuissa noudatetaan FIS:n eli kansainvälisen hiihtoliiton sekä Suomen hiihtoliiton SMkilpailujen KILPAILUOHJEET Kilpailuissa noudatetaan FIS:n eli kansainvälisen hiihtoliiton sekä Suomen hiihtoliiton SMkilpailujen sääntöjä. KILPAILUKESKUS Kilpailukeskus sijaitsee Ukonniemen alueella Aviasport Areenalla

Lisätiedot

Suunnistusmestaruuskilpailujen SÄÄNNÖT. Lounais-Suomen Partiopiiri Kisajaosto

Suunnistusmestaruuskilpailujen SÄÄNNÖT. Lounais-Suomen Partiopiiri Kisajaosto Suunnistusmestaruuskilpailujen SÄÄNNÖT Lounais-Suomen Partiopiiri Kisajaosto 1. JOHDANTO 1.1. Nämä säännöt sisältävät kilpailumääräykset Lounais-Suomen partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailujen järjestämiseksi.

Lisätiedot

Suomen Sotaveteraaniliiton kisojen säännöt 2010

Suomen Sotaveteraaniliiton kisojen säännöt 2010 Suomen Sotaveteraaniliiton kisojen säännöt 2010 Yleistä Suomen Sotaveteraaniliiton kilpailutoimintaa johtaa liiton hallitus. Kilpailujen vastuullisina järjestäjinä toimivat sotaveteraanipiirit. Liiton

Lisätiedot

6.1.2016 SISÄSOUDUN LAJIKOHTAISET SÄÄNNÖT. 1. Yleiset määräykset 1.1. Sääntöjen vaikuttavuus

6.1.2016 SISÄSOUDUN LAJIKOHTAISET SÄÄNNÖT. 1. Yleiset määräykset 1.1. Sääntöjen vaikuttavuus 6.1.2016 SISÄSOUDUN LAJIKOHTAISET SÄÄNNÖT 1. Yleiset määräykset 1.1. Sääntöjen vaikuttavuus 2. Sisäsoudun kilpailuluokat ja sarjat 2.1. Suomen mestaruus eli SM- kilpailuluokan sarjat 2.2. Finnish Open-

Lisätiedot

la 14.3. 8 10.00 Ilmoittautuminen ( noudetaan kilpailuohjeet/ohjelma + numerot piireittäin)

la 14.3. 8 10.00 Ilmoittautuminen ( noudetaan kilpailuohjeet/ohjelma + numerot piireittäin) KILPAILUOHJELMA JA -OHJEET ResUl:n Ampumahiihtomestaruuskilpailut Kuhmossa 14.-15.3.2015 OHJELMA la 14.3. 8 10.00 Ilmoittautuminen ( noudetaan kilpailuohjeet/ohjelma + numerot piireittäin) 10-11.15 Aseiden

Lisätiedot

KAUHAJOKI AJOT 13. - 14.6.2015 KILPAILUOHJE

KAUHAJOKI AJOT 13. - 14.6.2015 KILPAILUOHJE KAUHAJOKI AJOT 13. - 14.6.2015 KILPAILUOHJE Päivitetty 02.06.2015 No:31 KAUHAJOKI TEMPO 13.6.2015 klo 12.00 Mastercupin osakilpailu Kilpailukeskus: Pukkilan ala-aste Hyypäntie 78, Kauhajoki No:32 HYYPÄNLAAKSO

Lisätiedot

Kutsu 8.- 9. 8. 2014 Night Hawk viestiin!

Kutsu 8.- 9. 8. 2014 Night Hawk viestiin! Ruotsilla on 10- mila, Suomella Jukola,nyt Norjalla on Night Hawk! Sosiaalinen ja arvostettu! Kutsu 8.- 9. 8. 2014 Night Hawk viestiin! Night Hawk yöosuudet yhteislähdöllä perjantaina 8.8. kello 22.25,

Lisätiedot

PALOKUNNAN NUORISO-OSASTON JOHTOSÄÄNTÖMALLI

PALOKUNNAN NUORISO-OSASTON JOHTOSÄÄNTÖMALLI 26.10.1994 1 PALOKUNNAN 1. TOIMINNAN TAVOITTEET Palokuntanuorisotyön tavoitteena on koota poikia ja tyttöjä palokuntatyöhön innostumaan ja harjaantumaan palokuntalaisiksi sekä kehittymään vastuuntuntoisiksi

Lisätiedot

Alustavat KILPAILUOHJEET

Alustavat KILPAILUOHJEET 33. Rastijahti Pöytyällä 17.10.2010 Alustavat KILPAILUOHJEET Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä kilpailun järjestäjän tässä kilpailuohjeessa antamia ohjeita. Kilpailun toimihenkilöt Kilpailun

Lisätiedot

Alle 21-vuotiaiden SM-kilpailut + 1. Eura Cup 25.10.2014

Alle 21-vuotiaiden SM-kilpailut + 1. Eura Cup 25.10.2014 Alle 21-vuotiaiden SM-kilpailut + 1. Eura Cup 25.10.2014 Kuva: Elina Glad yongtaekwondo.net Paikka: Euran Urheilutalo Eurantie 33, 27510 Eura www.euranurheilutalo.fi Yong Taekwondo järjestää Suomen Taekwondoliiton

Lisätiedot

Nuorten ampumahiihdon MM-katsastukset ja XIX Heikki Hovin muistokilpailut Hämeenlinnassa Ahveniston ampumahiihtostadionilla 28.-29.1.

Nuorten ampumahiihdon MM-katsastukset ja XIX Heikki Hovin muistokilpailut Hämeenlinnassa Ahveniston ampumahiihtostadionilla 28.-29.1. Nuorten ampumahiihdon MM-katsastukset ja XIX Heikki Hovin muistokilpailut Hämeenlinnassa Ahveniston ampumahiihtostadionilla 28.-29.1.2012 OHJELMA pe 27.1. 1600-1800 Harjoittelu la 28.1. 0830 Joukkueenjohtajien

Lisätiedot

1 (7) Hämeen Viesti 2015. Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015. Kilpailuohje

1 (7) Hämeen Viesti 2015. Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015. Kilpailuohje 1 (7) Hämeen Viesti 2015 Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015 Kilpailuohje 2 (7) KILPAILU Hämeen Viesti 2015, 8-henkisin joukkuein, hiihtotapa P ja V, kilpailunumero 624. Kilpailussa hiihdetään

Lisätiedot

OHJEET KILPAILIJOILLE

OHJEET KILPAILIJOILLE Ampumahiihdon kansalliset kilpailut ja nuorten Kontiolahti OHJEET KILPAILIJOILLE AMPUMAHIIHDON KANSALLISET JA NUORTEN MM-KATSASTUKSET OHJEET KILPAILIJOILLE OHJELMA Lauantai 10.12. Klo 09.00 Kilpailutoimisto

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Ambassador Cup. Nurtzi Open vol 2

KILPAILUKUTSU. Ambassador Cup. Nurtzi Open vol 2 KILPAILUKUTSU Ambassador Cup Nurtzi Open vol 2 www.taekwondonurmijarvi.fi/kalenteri/nurtzi-open-2015 Aika: Lauantai 14.11.2015 Paikka: Maaniitun koulu Heikkiläntie 27 01900 Nurmijärvi Sarjat: Otteluliiga

Lisätiedot

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Järjestelyt Kesäkisoihin ilmoittaudutaan paikan päällä riittävän hyvissä ajoin ennen kutakin lajia. Kisoja järjestävä siirtolapuutarha järjestää

Lisätiedot

Otteluliigakisat Porvoossa LAUANTAI 12.10.2013

Otteluliigakisat Porvoossa LAUANTAI 12.10.2013 Otteluliigakisat Porvoossa LAUANTAI 12.10.2013 www.porvoontkd.net Paikka: Oy Kokonhalli Ab Jääkiekkotie 3 06100 Porvoo Porvoon taekwondo järjestää Suomen Taekwondoliiton otteluliigan osakilpailun. Mukana

Lisätiedot

TOIMINTATILASTOJEN (2013) TÄYTTÖOHJE

TOIMINTATILASTOJEN (2013) TÄYTTÖOHJE 26.11.2013 Toimintatilasto 2013 TOIMINTATILASTOJEN (2013) TÄYTTÖOHJE Toimintatilasto palvelee ensisijaisesti nais-, varhaisnuoriso- ja nuoriso-osastoja, mutta myös alueellisia pelastusliittoja ja valtakunnallista

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Nurtzi Open

KILPAILUKUTSU. Nurtzi Open KILPAILUKUTSU Nurtzi Open www.taekwondonurmijarvi.fi/kalenteri/nurtzi-open-2015 Aika: Lauantai 11.4.2015 Paikka: Sarjat: Maaniitun koulu Heikkiläntie 27 01900 Nurmijärvi Otteluliiga sekä harrastaja- ja

Lisätiedot

JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015

JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015 JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015 Puheenjohtajan tervehdys Moro! Tervetuloa kaikki kilpailemaan 9.5. äitienpäivän aattona keväiselle Mouhijärvelle JPH Fysio-tempoon. Kausi on aluillaan ja nyt on hyvä

Lisätiedot

5.1.2008 KILPAILIJA INFO

5.1.2008 KILPAILIJA INFO KILPAILUPÄIVÄN AIKATAULU 8:30 Kilpailutoimisto avataan 9:30 Ilmoittautuminen alkaa, Riihimäen Ammattioppilaitos 1. tuomariston kokous, Lehdistötoimisto avataan 10:00 Esikatsastus alkaa, Riihimäen Ammattioppilaitos

Lisätiedot

OHJEET KILPAILIJOILLE

OHJEET KILPAILIJOILLE OHJEET KILPAILIJOILLE AMPUMAHIIHDON NUORTEN SM-KILPAILUT 10.-11.1.201 OHJEET KILPAILIJOILLE OHJELMA Perjantai 9.1. Klo 13.00-17.00 Klo 1.00-17.00 Kilpailutoimisto auki Harjoittelu ja ratoihin tutustuminen

Lisätiedot

Paritempon SM-kilpailut 31.8.2013 Pori Noormarkku. Antti Haavisto 2011, Venla Koivula ja Terhi Martikainen Paritempon SM-kilpailut, Kirkkonummi 2011

Paritempon SM-kilpailut 31.8.2013 Pori Noormarkku. Antti Haavisto 2011, Venla Koivula ja Terhi Martikainen Paritempon SM-kilpailut, Kirkkonummi 2011 Paritempon SM-kilpailut 31.8.2013 Pori Noormarkku Antti Haavisto 2011, Venla Koivula ja Terhi Martikainen Paritempon SM-kilpailut, Kirkkonummi 2011 / TEKNINEN OPAS www.koivistonisku.fi Kilpailu nro 69

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITTO Ruusulankatu 3 00260 HELSINKI

SUOMEN KEILAILULIITTO Ruusulankatu 3 00260 HELSINKI SUOMEN KEILAILULIITTO Ruusulankatu 3 00260 HELSINKI 10.8.2005 VALTAKUNNALLINEN SEURA-CUP 2005-2006 Valtakunnallinen seura-cup on kilpailu, joka keilataan Suomen Keilailuliiton alaisena sekä miesten että

Lisätiedot

5.5.2009 KILPAILUOHJEET HIRVENJUOKSUN SM-2009 KALAJOELLA 15 16.08.2009

5.5.2009 KILPAILUOHJEET HIRVENJUOKSUN SM-2009 KALAJOELLA 15 16.08.2009 KILPAILUOHJEET HIRVENJUOKSUN SM-2009 KALAJOELLA 15 16.08.2009 SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan Suomen Metsästäjäliiton metsästysampumasääntöjä 2002. ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen tehdään piireittäin

Lisätiedot

SM-KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT

SM-KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT SM-KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT Kilpailuiden säännöt All Europe Taekwon-Do Federation Suomen ITF Taekwon-Do ry Kilpa- ja huippu-urheiluvaliokunta Suomen Antidopingtoimikunta Kilpailuiden järjestäjä Suomen ITF

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Maastopyöräilyn Pivot Enduron vuoden 2013 ensimmäinen osakilpailu. Sunnuntaina 28. huhtikuuta Salo, Märynummi YLEISTÄ

KILPAILUKUTSU. Maastopyöräilyn Pivot Enduron vuoden 2013 ensimmäinen osakilpailu. Sunnuntaina 28. huhtikuuta Salo, Märynummi YLEISTÄ KILPAILUKUTSU Maastopyöräilyn Pivot Enduron vuoden 2013 ensimmäinen osakilpailu Sunnuntaina 28. huhtikuuta Salo, Märynummi YLEISTÄ Kilpailussa noudatetaan kilpailun järjestäjän antamia ohjeita. Jokainen

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Ottelun ja liikesarjojen SM-kilpailut 2016 Ottelun Tampere Cup

KILPAILUKUTSU. Ottelun ja liikesarjojen SM-kilpailut 2016 Ottelun Tampere Cup KILPAILUKUTSU Ottelun ja liikesarjojen SM-kilpailut 2016 Ottelun Tampere Cup Ottelu Aika: Lauantaina 13.2.2016 Tampere Cup: E, D1, D2, B2, H, S30 SM-sarjat: kadetit C1 sekä junioreiden B1 ja senioreiden

Lisätiedot

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kisat järjestetään Helsingissä 11. 12.2.2012. Järjestävät seurat Tapanilan Erän kendojaosto ja Helsingin Yliopiston Kendoseura toivottavat kaikki

Lisätiedot

Kilpailukutsu 1! / 6!

Kilpailukutsu 1! / 6! Kilpailukutsu 1! / 6! Joukkuekilpailut Aika: Lauantai 23.4.2016, klo 9.00 18.00 Paikka: Karamzinin koulu, Kulloonmäki, Espoo Alustava aikataulu: 8.30 Tuomaripalaveri 9.00 Ilmoittautuminen ja punnitus 9.45

Lisätiedot

PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT

PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT PIHLAVAN VPK RY Pihlavan VPK Ry:n säännöt Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Pihlavan VPK ry. Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä palokunnaksi. Palokunnan toiminta-alueena

Lisätiedot

ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015

ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015 ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015 1. YLEISET SÄÄNNÖT... 2 1.1.MESTARUUSKILPAILUT... 2 1.2. OSALLISTUMISOIKEUS... 2 1.3. KILPAILUAJAN JA PAIKAN MÄÄRÄYTYMINEN... 2 1.4. MESTARUUSKILPAILUJEN

Lisätiedot

Tapahtuma: Airisto Regatta 2014

Tapahtuma: Airisto Regatta 2014 Tapahtuma: Airisto Regatta 2014 Optimisti ranking Optimist Kadetti regatta Europe SM kilpailut Laser ranking 7 ja Finn ranking Järjestäjä: Date: 21 24.8.2014 KILPAILUKUTSU Turun Pursiseura (TPS), yhdessä

Lisätiedot

Vapaaehtoisen palokunnan (vpk:n) mallisäännöt

Vapaaehtoisen palokunnan (vpk:n) mallisäännöt MALLISÄÄNNÖT 1(6) Vapaaehtoisen palokunnan (vpk:n) mallisäännöt Päivitetty 28.5.2007 Vapaaehtoisen palokunnan säännöt Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on vapaaehtoinen palokunta. Yhdistystä nimitetään

Lisätiedot

Hämeenlinnan hiihdot

Hämeenlinnan hiihdot 1 (5) Hämeenlinnan hiihdot Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 7.3.2015 Kilpailuohje 2 (5) KILPAILU Hämeenlinnan hiihdot, hiihtotapa vapaa (V), kilpailunumero 154. KILPAILUKESKUS JA -TOIMISTO Kilpailukeskus

Lisätiedot

Pakoputkihuolto A. Anttila SM-Sprint. Korvenkylä Junkkari 14.10.2012

Pakoputkihuolto A. Anttila SM-Sprint. Korvenkylä Junkkari 14.10.2012 Pakoputkihuolto A. Anttila SM-Sprint Korvenkylä Junkkari 14.10.2012 OHJAAJAINFO Ajo-ohje Varikko ja kilpailutoimisto sijaitsevat Korvenkylän koululla ja sen välittömässä läheisyydessä, osoite on Korventie

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 11.5.2015 klo 17:00 1/5 Paikka Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto, Tuijussuontie 10, Raisio LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Läsnäolo-oikeutetut - Esittelijä ja sihteeri Tervakangas Matti Tenhunen

Lisätiedot

SUOMEN KANOOTTILIITTO ry KILPAILUSÄÄNNÖT KANOOTTIPOOLO. Vahvistettu hallituksen kokouksessa 30.03.20029

SUOMEN KANOOTTILIITTO ry KILPAILUSÄÄNNÖT KANOOTTIPOOLO. Vahvistettu hallituksen kokouksessa 30.03.20029 SUOMEN KANOOTTILIITTO ry KILPAILUSÄÄNNÖT KANOOTTIPOOLO Vahvistettu hallituksen kokouksessa 30.03.20029 SISÄLTÖ...2 1 YLEISET MÄÄRÄYKSET...3 2 EDUSTUSMÄÄRÄYKSET...4 3 KILPAILUSARJAT...5 4 MESTARUUSKILPAILUT...6

Lisätiedot

Kisanostajan opas, Versio 1.1 1/5 SPNL kahvakuulavaliokunta 12.1.2015

Kisanostajan opas, Versio 1.1 1/5 SPNL kahvakuulavaliokunta 12.1.2015 Kisanostajan opas, Versio 1.1 1/5 Kisanostajan opas Sisällysluettelo 1. Oppaan tarkoitus... 2 2. Kisatarjonta, osallistumisoikeus ja ilmoittautuminen... 2 2.1 Salikisat... 2 2.2 Kansalliset kisat... 3

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMALOMAKE. 1 (5) VERSIO 2011 toimitettava 14 vrk ennen tapahtumaa YHTEENVETO / LOMAKE YLEISÖTILAISUUKSIA VARTEN

PELASTUSSUUNNITELMALOMAKE. 1 (5) VERSIO 2011 toimitettava 14 vrk ennen tapahtumaa YHTEENVETO / LOMAKE YLEISÖTILAISUUKSIA VARTEN PELASTUSSUUNNITELMALOMAKE. 1 (5) 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi Keski-Suomen maakuntasuunnistus, Muurame 1.2 Tilaisuuden järjestäjä (yhteystietoineen) 1.3 Järjestämispaikka (paikan

Lisätiedot

LOHJAN PIENOISRALLI 5.9.2009

LOHJAN PIENOISRALLI 5.9.2009 LOHJAN PIENOISRALLI 5.9.2009 Hyvät kilpailijat Minulla on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi Lohjan pienoisralliin. Olemme pyrkineet tekemään hyvän kilpailun, reitin, aikataulun sekä muiden järjestelyjen

Lisätiedot

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI Ajankohtaiset Sosiaalinen media www.facebook.com/pspel pohjoissuomenpelastusliitto Nettisivuilta ajankohtaista tietoa Toimintatilastot 2014: Nuorisotyö 21 nuoriso-osastoa

Lisätiedot

TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT

TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT 1 TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 Näillä säännöillä määritellään TUL:n kilpailujen järjestämistä,

Lisätiedot

XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI)

XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI) Satakunnan Lennosto Ohjeistus 1 (5) Ilmavoimien Golf pelaajat XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI) 1 YLEISTÄ Satakunnan Lennoston urheiluseura Saturnus järjestää PETEN PYTTY

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokous todettiin ajallaan koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Puheenjohtaja Mika Jäntti kertoi hallituksen kuulumisista.

PÖYTÄKIRJA. Kokous todettiin ajallaan koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Puheenjohtaja Mika Jäntti kertoi hallituksen kuulumisista. 5.2.2014 1(5) VALTAKUNNALLISEN NUORISOTYÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 1/2014 Aika: La-su 1.-2.2.2014 Paikka: Lehmonkärki, Asikkala Osallistujat: Mika Jäntti, pj Esko Lehtonen, Länsi-Suomi, vpj. Samuel Siliin, Etelä-Suomi

Lisätiedot

Palokuntien viikkoharjoituskysely Pelastusalan vapaaehtoistoiminnan seminaari 23.-24.8.2011 Padasjoki

Palokuntien viikkoharjoituskysely Pelastusalan vapaaehtoistoiminnan seminaari 23.-24.8.2011 Padasjoki Palokuntien viikkoharjoituskysely Pelastusalan vapaaehtoistoiminnan seminaari 23.-24.8.2011 Padasjoki Koulutussuunnittelija Markku Savolainen Vastausmäärän kehittyminen 1. Mikä rooli vastaajalla on palokunnassa?

Lisätiedot

PORI OPEN 2013 POOMSE 1 / 5. PORI OPEN 2013 Poomseliigan kolmas osakilpailu + harrastajat

PORI OPEN 2013 POOMSE 1 / 5. PORI OPEN 2013 Poomseliigan kolmas osakilpailu + harrastajat PORI OPEN 2013 POOMSE 1 / 5 PORI OPEN 2013 Poomseliigan kolmas osakilpailu + harrastajat PORI OPEN 2013 POOMSE 2 / 5 Kilpailupäivä Lauantai 11.05.2013 Alustava aikataulu 09.00 09.30 Tuomaripalaveri 09.30

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Nurtzi Open 2016

KILPAILUKUTSU. Nurtzi Open 2016 KILPAILUKUTSU Nurtzi Open 2016 www.taekwondonurmijarvi.fi/kalenteri/nurtzi-open-2016 Aika: Lauantai 16.4.2016 Paikka: Sarjat: Maaniitun koulu Heikkiläntie 27 01900 Nurmijärvi Otteluliiga sekä harrastaja-

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien kokous (Kainuun Ammatti-instituutti)

Joukkueenjohtajien kokous (Kainuun Ammatti-instituutti) KILPAILUOHJEET: KILPAILUJEN AIKATAULU Pe 30.3. Klo 17.00 Klo 19.00 Lehdistötilaisuus: hiihtostadionin lehdistökeskus Joukkueenjohtajien kokous: Kainuun Ammatti-instituutti La 31.3. Klo 09.45 Klo 10.00

Lisätiedot

KILPAILIJATIEDOTE TASANOPEUS

KILPAILIJATIEDOTE TASANOPEUS KILPAILIJATIEDOTE TASANOPEUS YHTEYSTIEDOT HUOM! Barona Areenan nimi on vaihtunut, uusi nimi on Metro Areena. Kilpailukeskus ennen lähtöä: Kilpailukeskus lähdön jälkeen: Summahalli, katso kartta Air Hotel,

Lisätiedot

OULUN VPK:N HÄLYTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ

OULUN VPK:N HÄLYTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ OULUN VPK:N HÄLYTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ OULUN VPK:n HÄLYTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1. TARKOITUS JA TEHTÄVÄT 1.1 Hälytysosaston ensisijainen tarkoitus on huolehtia sammutus- ja pelastustehtävien hoitamisesta

Lisätiedot

TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN!

TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN! TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN! Taekwon-Do Akatemia ry järjestää väri- ja mustien vöiden Taekwon-Do kilpailut 10. huhtikuuta Oulussa. Samana viikonloppuna kilpailuiden yhteydessä pidetään myös SITF:n järjestämä

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS SM-PARITEMPO 23.8.2015

TEKNINEN OPAS SM-PARITEMPO 23.8.2015 TEKNINEN OPAS SM-PARITEMPO 23.8.2015 Jenni Petrelius 1. KILPAILUSSA NOUDATETTAVAT SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET Kilpailussa noudatetaan UCI:n, Suomen Pyöräilyunioni ry:n kilpailusääntöjä sekä näitä kilpailumääräyksiä.

Lisätiedot

Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2012.

Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2012. TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2012. Näillä säännöillä määritellään

Lisätiedot

Turun VPK - 170 vuotta perinteitä,

Turun VPK - 170 vuotta perinteitä, 1 Turun VPK - 170 vuotta perinteitä, palokuntakulttuuria ja vapaaehtoista ammatillisuutta Kari Suominen Puheenjohtaja 2 Turun VPK:lla on vahvat ja pitkät perinteet palokuntatoiminnassa onhan palokuntamme

Lisätiedot

VETOUISTELUN SUOMENMESTARUUSKILPALUJEN RUNKOSÄÄNNÖT 16-17.8.2008 INARISSA

VETOUISTELUN SUOMENMESTARUUSKILPALUJEN RUNKOSÄÄNNÖT 16-17.8.2008 INARISSA VETOUISTELUN SUOMENMESTARUUSKILPALUJEN RUNKOSÄÄNNÖT 16-17.8.2008 INARISSA 1 Kilpailun nimi Kilpailun nimi on Vetouistelun Suomenmestaruuskilpailu 2008 2 Kilpailun järjestäjät Kilpailun järjestäjänä on

Lisätiedot

PORI OPEN 2013 OTTELU 1 / 5. PORI OPEN 2013 Ottelun SM-liiga + harrastajat

PORI OPEN 2013 OTTELU 1 / 5. PORI OPEN 2013 Ottelun SM-liiga + harrastajat PORI OPEN 2013 OTTELU 1 / 5 PORI OPEN 2013 Ottelun SM-liiga + harrastajat PORI OPEN 2013 OTTELU 2 / 5 Kilpailupäivä Lauan 11.05.2013 Perjan 19.00 20.00 Punnitusmahdollisuus kaikille Lauan (alustava aikataulu)

Lisätiedot

KILPAILIJAOHJE. Ilmoittautuminen. ORPE Rallicross SM Kouvola 16.5.2015

KILPAILIJAOHJE. Ilmoittautuminen. ORPE Rallicross SM Kouvola 16.5.2015 KILPAILIJAOHJE - Perjantaina varikko aukeaa klo 12.00, sitä ennen kilpailijat eivät pääse kalustoineen varikolle muuten kun kilpailun johdon luvalla. - Kilpailuun ilmoittautuminen tapahtuu FK-kerhon huoltorakennuksen

Lisätiedot

Kilpailukeskus on Elämyspuistossa Sara Hildénin taidemuseon piha-alueella, jonne on opastus alaportilta.

Kilpailukeskus on Elämyspuistossa Sara Hildénin taidemuseon piha-alueella, jonne on opastus alaportilta. Särkänniemi-suunnistus 19.5.2012 Kilpailuohjeet Järjestäjä Kilpailun järjestäjä on Koovee ry. Säännöt Kilpailussa noudetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita. Toimihenkilöt Kilpailun johtaja:

Lisätiedot

Maratonmelonnan Suomen Mestaruuskisat ja Jyväsjärven seikkailukierros 7.-8. heinäkuuta 2012, Jyväskylä

Maratonmelonnan Suomen Mestaruuskisat ja Jyväsjärven seikkailukierros 7.-8. heinäkuuta 2012, Jyväskylä Maratonmelonnan Suomen Mestaruuskisat ja Jyväsjärven seikkailukierros 7.-8. heinäkuuta 2012, Jyväskylä KILPAILUSARJAT ja MATKAT Lauantai 07.07.2012. 11:30 Jyväsjärven seikkailukierros, yhteislähtö (noin

Lisätiedot

18. AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN KANSAINVÄLISET MESTARUUSKILPAILUT 26.-29.3.2015. Kontiolahti, Pohjois-Karjala Kontiolahden Urheilijat ry INFORMAATIO

18. AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN KANSAINVÄLISET MESTARUUSKILPAILUT 26.-29.3.2015. Kontiolahti, Pohjois-Karjala Kontiolahden Urheilijat ry INFORMAATIO 18. AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN KANSAINVÄLISET MESTARUUSKILPAILUT 26.-29.3.2015 Kontiolahti, Pohjois-Karjala Kontiolahden Urheilijat ry INFORMAATIO 1 AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN KANSAINVÄLISET MESTARUUSKILPAILUT

Lisätiedot

SM-KILPAILUSÄÄNNÖT 13.09.2010

SM-KILPAILUSÄÄNNÖT 13.09.2010 SM-KILPAILUSÄÄNNÖT 13.09.2010 1 OSANOTTO- JA EDUSTUSOIKEUS Kaikilla keilaajilla, jotka ovat SFKL:n alaisen firmakeilailuyhdistykseen kuuluvan jäsenfirman palveluksessa, on oikeus osallistua kilpailuun.

Lisätiedot

Tampere-suunnistuksen sprintti 17.7.2015. Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Tampere-suunnistuksen sprintti 17.7.2015. Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Tampere-suunnistuksen sprintti 17.7.2015 KILPAILUOHJEET Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja näitä

Lisätiedot

Kaikille avoin, jokamiesluokan Maisema-Triathlon Hämeenkyrössä 26.7.2015 klo 12.00.

Kaikille avoin, jokamiesluokan Maisema-Triathlon Hämeenkyrössä 26.7.2015 klo 12.00. Kaikille avoin, jokamiesluokan Maisema-Triathlon Hämeenkyrössä 26.7.2015 klo 12.00. Kilpailukeskus: Laitilan sillan pielessä, ent. Meijerin tontilla, os. Trossitie Sarjat ja matkat: Miehet yleinen, Naiset

Lisätiedot

KILPAILIJAOHJEET. Kilpailupäivän aikataulu

KILPAILIJAOHJEET. Kilpailupäivän aikataulu KILPAILIJAOHJEET Kilpailupäivän aikataulu klo 8.00 klo 9.30 klo 10.00 klo 10.00 klo 11.01 klo 11.01 Kilpailukeskus ja -toimisto avataan, Hotelli Leikari, Haminantie 261, Kotka (liite) Kilpailupapereiden

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut

Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ALUSTAVA KILPAILUOHJE: Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut V3 Tortaina 15.9.2011 Raision Kerttulan liikuntakeskuksessa Järjestävä lippukunta Turun Metsänkävijät. Säännöt Kilpailussa

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Suunnistuskilpailut Viipurin troikka 2014

KILPAILUKUTSU Suunnistuskilpailut Viipurin troikka 2014 KILPAILUKUTSU Suunnistuskilpailut Viipurin troikka 2014 Järjestäjät Viipurin kaupungin ja Viipurin alueen suunnistusfederaatio ja suunnistuskerho NORD WEST. Aika ja paikka 24. 25.5.2014, Viipuri. Kilpailu

Lisätiedot

KÄSIOHJELMA. Kontiolahden Urheilijat ry. Kontiolahden Kunta

KÄSIOHJELMA. Kontiolahden Urheilijat ry. Kontiolahden Kunta KÄSIOHJELMA Kontiolahden Urheilijat ry Kontiolahden Kunta 1 Hyvät ampumahiihdon ystävät Tervetuloa kilpailijat, valmentajat ja tukijoukot rulla-ampumahiihdon SMkilpailuihin Kontiolahdelle. Kontiolahden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2013, SEN 79. TOIMINTAVUODELTA

TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2013, SEN 79. TOIMINTAVUODELTA 1 (3) TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2013, SEN 79. TOIMINTAVUODELTA YLEISTÄ Palokuntamme toiminta on ollut toimintakertomusvuoden aikana vilkasta. Yhteistyö Satakunnan

Lisätiedot

SÄÄNNÖT: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

SÄÄNNÖT: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita. E-P:n pitkän matkan aluemestaruuskilpailut 9.8.2014 Teuvalla KILPAILUOHJEET TOIMIHENKILÖT Kilpailun johtaja: Pasi Nevala Ratamestarit: Jari Mahlamäki, Pasi Lyyluoma Kilpailunvalvoja Karl-Gustav Norrgrann,

Lisätiedot

Taitaja9 SÄÄNNÖT 2 0 1 5

Taitaja9 SÄÄNNÖT 2 0 1 5 Taitaja9 SÄÄNNÖT 2 0 1 5 SISÄLLYSLUETTELO 1. KILPAILUN JÄRJESTÄJÄ... 3 2. KILPAILUN TARKOITUS, EETTISET SÄÄNNÖT JA ARVOT... 3 3. KÄSITTEITÄ... 3 4. KILPAILUTEHTÄVÄT... 4 5. OSANOTTAJAT... 4 6. ARVIOINTI...

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2012, SEN 78. TOIMINTAVUODELTA

TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2012, SEN 78. TOIMINTAVUODELTA 1 (5) TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2012, SEN 78. TOIMINTAVUODELTA YLEISTÄ Palokuntamme toiminta on ollut toimintakertomusvuoden aikana vilkasta. Yhteistyö Satakunnan

Lisätiedot

TURVALLISUUSSUUNNITELMA SUOMEN CUP 8.-9.11.2014 VUOKATTI

TURVALLISUUSSUUNNITELMA SUOMEN CUP 8.-9.11.2014 VUOKATTI TURVALLISUUSSUUNNITELMA SUOMEN CUP 8.-9.11.2014 VUOKATTI YLEINEN INFORMAATIO Vuokatissa järjestetään 7.-9.11.2014 Maastohiihto ry:n uuden kotimaisen kilpailujärjestelmään kuuluvan Suomen Cup kilpailusarjan

Lisätiedot