Uraanin hyväksyttävyys suomalaisten asennoituminen uraaniin, uraanin etsintään ja uraanin louhintaan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uraanin hyväksyttävyys suomalaisten asennoituminen uraaniin, uraanin etsintään ja uraanin louhintaan"

Transkriptio

1 Uraanin hyväksyttävyys suomalaisten asennoituminen uraaniin, uraanin etsintään ja uraanin louhintaan TUIJA JARTTI & TAPIO LITMANEN Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Jyväskylän yliopisto 1 Keskusteluun suomalaisesta kaivosteollisuudesta on ilmestynyt hieman kiusalliseksi koettu uraanikohu. Vuosien 2005 ja 2008 välisenä aikana Itä Uudellamaalla, Pohjois-Karjalassa ja Lapissa käytiin uraanin etsinnän käynnistämiä ympäristökiistoja (Eerola 2008a; Litmanen 2008) ja yllättäen vuoden 2009 keväällä Talvivaara Sotkamo Oy ilmoitti aloittavansa uraanin talteenottoon ja kaupalliseen hyödyntämiseen tähtäävät toimensa (Uraanin 2010). Paikalliset asukkaat ovat vastustaneet uraanin talteenottoa, geologit ja kaivosteollisuus ovat puolustaneet sitä. Tarkastelemme katsauksessamme suomalaisten suhtautumista uraanin etsintään ja louhintaan kolmen kansallisen kyselyaineiston avulla. Tutkimme suomalaisten suhtautumista uraanikaivoslupien myöntämiseen, moraaliseen velvollisuuteen sallia uraanikaivostoiminta, uraanin louhinnan ympäristö- ja terveysriskeihin, kaivoslakiin sekä uraanin louhinnasta kiinnostuneisiin ulkomaisiin yhtiöihin. Lisäksi pohdimme uraanikaivostoimintaan liittyviä asenteita suhteessa ihmisten mielipiteisiin ydinvoimasta. Aineistona käytämme vuonna 2007 Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen laitoksen ja Jyväs kylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksen yhteistyössä suorittamaa selvitystä suomalaisten energiapolitiikkaa koskevista näkemyksistä (ks. esim. Ruostetsaari 2009, 2010; Kari ym. 2010). Kyselyn perusjoukko koostui vuotiaista suomalaisista pois lukien Ahvenan maalla asuvat. Kyselyyn osallistuneet henkeä valittiin yksinkertaisella satunnaisotannalla. Analyysiin kelpaavia lomakkeita palautui 1 180, joten kyselyn vastausprosentti on <tuija.jartti@jyu.fi>, <tapio.litmanen@jyu.fi> 2 Energia-asennetutkimus 2008 (elektroninen aineisto). FSD2478, versio 1.0 ( ). Lempäälä: Yhdyskuntatutkimus & Vantaa: ÅF-Consult (aineistonkeruu), Energiateollisuus ry, Fortum & Teollisuuden Voima (tuottajat). Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto (jakaja), Energia-asennetutkimus 2009 (elektroninen aineisto). FSD2585, versio 1.0 ( ). Lempäälä: Yhdyskuntatutkimus & Vantaa: ÅF-Consult (aineistonkeruu), Energiateollisuus ry, Fortum & Teollisuuden Voima (tuottajat), Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto (jakaja), Kyselyn lisäksi tukeudumme kahteen suomalaisten energia-asenteita kartoittaneeseen tutkimukseen, Energia-asennetutkimus 2008:een 2 sekä Energia-asennetutkimus 2009:een 3. Kyselyt ovat osa vuosittaista Suomalaisten energia-asenteet -seurantatutkimusta, joka alkoi jo vuonna 1983 Tampereen yliopistossa Imatran Voima Oy:n rahoituksella. Vuonna 2008 asennetutkimukseen otettiin mukaan myös muuttuja, jolla selvitettiin suomalaisten mielipidettä uraanin etsinnästä ja louhinnasta. Vuonna 2008 kyselyyn vastasi suomalaista, joista edusti koko maata ja 431 kyselytutkimuksen erityiskohdekuntia Eurajokea ja Suur-Loviisan aluetta. Vuonna 2009 vastaajia oli 1 378, joista 989 edusti koko maata ja 389 Eura joen ja Suur-Loviisan alueita. Energiaasenne tutkimus on kohdennettu vuotiaisiin henkilöihin. Vuosien 2008 ja 2009 kyselyjen toimeksi antajina ovat Fortum Oyj sekä Teollisuuden Voima Oy ja niiden toteuttajina Yhdyskuntatutkimus Oy sekä ÅF-Consult Oy. Tutkimustuloksista on tiedottanut Energiateollisuus Ry. Koko naisuudessaan tutkimamme kolme kyselyaineistoa edustaa keskeisiltä osiltaan hyvin Suomen väestöä. Analyysin kohteena olevat muuttujat ovat viisiluokkaisia, Likert-asteikollisia muuttujia. Muuttujat on koodattu siten, että pieni arvo merkitsee erimielisyyttä väittämän kanssa ja suuri arvo saman mielisyyttä. Aineiston analysointiin on käytetty tilastomenetelmiä, kuten frekvenssejä, ristiintaulukointia sekä keskiarvoerojen vertailuun yksisuuntaista varianssianalyysiä. Globaali luonnonvara- ja energiapolitiikka Lisääntynyt kiinnostus uraanin talteenottoon ja hyödyntämiseen (esim. Eerola 2007, 2008a; Litmanen 2008; Garcier 2009; Ruffini 2009; Jartti 2010; Sharma 2010) liittyy globaaliin luonnonvara- ja energiapolitiikkaan. Vaikka vuosien kansainvälinen talouden taantuma ja talouskriisit heikensivät talouskasvua eri maissa, kamppailu maailman luonnonvaroista jatkuu (esim. Dinar 2011; ks. myös Fairhead 2001 & Peluso & Watts 2001). Vahvan talouskasvun ja raaka-aineiden kysyn nän painopisteen siirtyminen Aasian suuntaan on merkinnyt kilpailuasetelman tiukentumista raaka-ainemarkkinoilla. Raaka-aineiden saatavuu

2 148 Katsauksia Översikter TERRA 123: den turvaaminen on noussut merkittäväksi teemaksi monien maiden ulkopolitiikassa. Myös kansalliset protektionistiset toimet, joilla turvataan omat raaka-aineet ja niiden jalostaminen, ovat yleistyneet. Lisäksi kansallinen kiristyvä kilpailu maankäytöstä, hallinnollis-oikeudellisten prosessien pitkit tyminen ja tarkempi ympäristösääntely vaikut tavat raaka-aineiden saantiin. Niinpä myös Suomi on ottanut tietoisemman suhteen raakaaineisiin. Suomen kansallisen mineraalistrategian laadinta aloitettiin keväällä 2010 osana valtioneuvoston luonnonvarastrategian valmistelua (Niemeläinen ym. 2010). Kansainvälisesti energian saannin turvaaminen ja energian käyttöön liittyvä hiilidioksidi päästöjen vähentäminen ovat olleet 2000-luvun energiapolitiikan tärkeimpiä teemoja. Tarve turvata talous kasvun vaatima energia kasvihuoneilmiön kiihtymistä hidastavilla energiamuodoilla on nostanut aiemmin epäsuosiossa olleen ydinvoiman yhdeksi merkittäväksi vaihtoehdoksi kansallisiin energiahuoltosuunnitelmiin. Uusien ydinvoimaohjelmien suunnittelun ja ydinvoiman lisärakentamisen myötä uraanin maailmanmarkkinahinnat ovat lähteneet nousuun. Ydinvoimakapasiteetin globaalia lisäystä ennakoiden kaivos- ja ydinvoimateollisuus ovat ryhtyneet aktiivisesti kartoittamaan ja etsimään uusia uraaniresursseja. Kaivostoiminta ja uraani yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa Kaivostoimintaa on Suomessa tutkittu yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta melko vähän (esim. Alajärvi ym. 1990; Hentilä & Ihatsu 2009). Yhtenä syynä tähän lienee se, että Suomessa kaivos toiminta on ollut pitkään hiipuvaa ennen sen nykyistä nousukautta. Suomalaisia yhteiskuntatieteilijöitä ovat kaivostoiminnassa kiinnostaneet muun muassa sen sosiaaliset vaikutukset (esim. Kunnari ym. 2008; Kujala 2011). Viime vuosina kaivostoimintaa on tarkasteltu Suomessa lähinnä raporteissa, jotka ovat käsitelleet esimerkiksi jonkin tietyn kaivoksen aluetaloudellisia vaikutuksia (esim. Törmä & Zawalinska 2007; Laasanen 2010) tai koko kaivannaisteollisuuden sosiaalis-taloudellisia vaikutuksia (ks. Raw Materials Group 2002). Kansainvälisesti kaivostoiminnan yhteiskuntatieteellinen tutkimus on ollut vilkkaampaa ja näkö kulmiltaan monipuolisempaa kuin Suomessa. Usein se on ollut hyvin kriittistä (esim. Brugge & Goble 2002; Moody 2007; Fig 2008) ja käsitellyt yksittäisiä tapauksia (esim. Richards & Brod 2004; Wilson 2004; Walton 2007). Kaivostoiminta sijoittuu usein hyvin herkille alueille, kuten alkuperäisväestöjen perinteisille asuinseuduille. Tutkimuksessa ja kirjallisuudessa tarkastellaankin usein jotakin tiettyä alkuperäiskansan tai väestön muodostamaa yhteisöä (esim. Ali 2003). Kaivostoimintaa on tarkasteltu myös perehtymällä yhteisöihin, jotka ovat olleet vahvasti sidoksissa yhteen merkittävään teolliseen toimintoon (esim. Lucas 1971). Historioitsija Michael Amundson (2004) kuvaa esimerkiksi neljää yhdysvaltalaista paikkakuntaa, joissa uraanikaivostoiminnalla on ollut merkittävä rooli. Näiden paikka kuntien kukoistus ja taantuminen ovat riippuneet uraanin markkinahinnasta ja kansallisista laeista. Yhteisöt ovat voineet vaikuttaa tulevaisuuteensa vain vähän ja ne ovat selvinneet uraanikaivostoiminnan päättymisestä eri tavoin. Monipuolisemman talousrakenteen omanneet paikkakunnat ovat selviytyneet paremmin panostamalla muun muassa matkailuun ja turismiin. Ainoastaan uraanikaivostoiminnan varaan rakentuneet paikkakunnat ovat vastaavasti joutuneet vaikeuksiin. Tilastotietoon nojaavia yhteiskuntatieteellisesti orientoituneita tutkimuksia asennoitumisesta kaivostoimintaan on hyvin vähän. Rebecca Richards ja Rodney Brod (2004) tarkastelivat tilasto tiedon avulla paikallisen yhteisön mielipiteitä suunnitteilla ollutta kultakaivosta kohtaan maaseutuvaltaisessa Montanan osavaltiossa Yhdys valloissa. He havaitsivat kultakaivoksen kannatuksen perustuvan esimerkiksi yleisten instituutioiden ja kaivosyhtiön luotettavuuteen, käsitykseen hankkeen taloudellisista hyödyistä sekä näkemykseen ympäristön saastumisen mahdollisuudesta. Kokemus sijoitusprosessin reiluudesta ei vaikuttanut kultakaivoksen kannatukseen (Richards & Brod 2004: ). Brenda Elias, John O Neil ja Annalee Yassi (1997: 53) puolestaan tutkivat kolmea alkuperäiskansan muodostamaa yhteisöä Kanadan pohjoisosissa. He selvittivät, miten yhteisöt suhtautuivat uraanikaivostoiminnasta mahdollisesti aiheutuviin terveysriskeihin. Uraanikaivostoiminnan uskottiin lisäävän alkoholin ja huumeiden käyttöä (n. 70 % vastanneista) sekä perheväkivaltaa (n. 60 % vastanneista). Tutkijat arvelivat näiden seikkojen johtuvan kaivostoiminnan aaltomaisesta luonteesta. Sen sijaan paikalliset kokivat esimerkiksi riskin sairastua syöpään lisääntynyttä alkoholin ja huumeiden käyttöä tai perheväkivaltaa vähäisemmäksi. Erityisesti uraanin etsinnän ja louhinnan yhteiskuntatieteellinen tutkimus on niin kansainvälisesti kuin suomalaisittainkin vähäistä. Suomessa uraanin etsinnän ja louhinnan yhteiskuntatieteellinen tarkastelu perustuu ensisijaisesti pro gradu -tutkielmiin (esim. Karasti 2008; Sarpo 2008; Jartti 2010).

3 TERRA 123: Katsauksia Översikter 149 Suomessa uraanin etsinnässä ja louhinnassa paikallisia asukkaita ovat huolettaneet erityisesti terveysvaikutukset, joita muun muassa mahdollinen säteily saattaa aiheuttaa, sekä ympäristövaikutukset, kuten vesistöjen saastuminen (ks. Karasti 2008: 53 54). Myös uraanin etsintään ja louhintaan liittyvät taloudelliset vaikutukset ovat huolestuttaneet ihmisiä ajoittain. Uraanin uskotaan alentavan maan ja kiinteistöjen arvoa sekä haittaavan joidenkin elinkeinojen, kuten matkailun, kalastuksen, poronhoidon tai maa- ja metsätalouden, tulevaisuutta (ks. Karasti 2008: 54; Sarpo 2008: 46). Uraanikaivostoiminnan on lisäksi koettu aiheuttavan sosiaalisia uhkia, kuten turvattomuuden tunnetta ja epävarmuutta tulevaisuudesta (Sarpo 2008: 47). Uraanin etsinnän yhteydessä vuodelta 1965 peräisin olevaan kaivoslakiin on suhtauduttu kriittisesti (ks. Karasti 2008: 67 69; Sarpo 2008: 51). Kaivoslakia on kritisoitu muun muassa siitä, että se ei ota riittävän hyvin huomioon tavallisten kansalaisten oikeuksia. Ulkomaisiin kaivosyhtiöihin on suhtauduttu pääsääntöisesti kielteisesti (ks. esim. Sarpo 2008: 48 49). Osana Talvivaara Sotkamo Oy:n uraanin talteen ottohankkeen ympäristövaikutusten arviointia tehtiin asukaskysely. Se lähetettiin kaikkiin 149 vakituiseen ja vapaa-ajan talouteen 12 kilometrin etäisyydellä kaivoksesta sekä satunnaisotannalla 151 talouteen Sotkamon ja Kajaanin seudun postinumeroalueilla. Lisäksi kysely postitettiin myös satunnaisesti valituille 15 taloudelle kuljetusreitin varrella. Jokaisesta taloudesta valittiin vastaajaksi satunnaisesti yksi vuotias (Uraanin 2010: 93). Kyselyn mukaan 50 prosenttia vastaajista piti uraanin talteenoton vaikutuksia kokonaisuudessaan kielteisinä ja noin 32 prosenttia myönteisinä. Vastaajia huoletti erityisesti uraanin talteenotossa käytettävät kemikaalit sekä uraanin talteenoton vaikutukset matkailuelinkeinoon, kiinteistöjen arvoon ja seudun imagoon. Myönteisesti hankkeen uskottiin vaikuttavan työllisyyteen ja kunnan talou teen (Uraanin 2010: ). Uraanin etsinnästä ja louhinnasta on keskusteltu Suomessa julkisesti runsaasti. Tässä keskustelussa on usein keskitytty uraanin etsinnän ja louhinnan vastustamiseen, johon on liitetty ympäristöhuolen lisäksi paljon pelkoa ja tietämättömyyttä. Vastustus on liitetty ajoittain myös ydinvoiman ja kansainvälisten yhtiöiden vastustamiseen. Uraanin etsinnän ja uraanikaivostoiminnan vastustukseen on välillä kytketty myös kapitalismin ja globalisaation vastaisuutta. (esim. Eerola 2007: 172, 2008b: 75 76). Uraanin etsintään ja louhintaan liittyy ydinvoiman käytön ohella myös moraalinen ulottuvuus. Ajoittain Suomessa on käyty keskustelua suomalaisten moraalisesta velvollisuudesta sallia uraanikaivostoiminta, koska Suomessa tuotetaan sähköä ydinvoimalla. Tässä keskustelussa erityisesti ydinvoimaa kannattavien henkilöiden kielteinen asenne uraanin etsintään ja louhintaan näyttäytyy jokseenkin moraalittomana. Suomalaisten asennekyselyiden tulokset Tarkastelemiemme kyselyiden perusteella suomalaisten suhtautuminen uraanikaivoslupien myöntämiseen vaihtelee tasaisesti laidasta laitaan. Vuonna 2007 suoritetussa kyselyssä vastaajista 32 prosenttia oli jokseenkin tai täysin samaa mieltä siitä, että Suomeen pitää myöntää uraanikaivoslupia, jos esiintymät ovat taloudellisesti hyödynnettävissä. Sen sijaan 34 prosenttia vastaajista oli jokseenkin tai täysin eri mieltä uraanikaivoslupien myöntämisestä ja yhtä suuri osuus vastaajista ei osannut ilmaista kantaansa uraanikaivoslupien myöntämiseen. Jakauman keskiarvo 2,89 ilmaisee suhtautumisen uraanikaivoslupien myöntämiseen lievästi kielteiseksi (kuva 1). Melko suuri epätietoisten määrä osoittaa, että kysymys uraanikaivostoiminnasta on monimutkainen ja siihen on vaikea muodostaa selvää kantaa. Kun tarkastellaan suomalaisten näkemyksiä ydinvoiman käytön myötä muodostuvasta moraalisesta velvollisuudesta sallia uraanin etsintä ja louhinta, poikkeavat eri aineistojen jakaumat toisistaan. Vuonna 2007 suoritetussa kyselyssä 29 prosenttia vastaajista oli jokseenkin tai täysin samaa mieltä kaivostoiminnan sallimisesta, 34 prosenttia jokseenkin tai täysin eri mieltä ja 37 prosenttia vastaajista ei osannut ilmaista kantaansa (kuva 2). Energia-asennetutkimus kyselyssä sen sijaan 53 prosenttia vastaajista oli jokseenkin tai täysin samaa mieltä väittämän kanssa. Jokseenkin tai täysin eri mieltä oli 27 prosenttia ja viidennes ei osannut muodostaa kantaa. Vuotta myöhemmin tehdyssä energia-asennetutkimuksessa (2009) jakauma oli jälleen hieman erilainen. Tuolloin 55 prosenttia vastaajista oli jokseenkin tai täysin samaa mieltä siitä, että ydinvoiman käytön vuoksi uraanin etsintä ja louhinta on hyväksyttävä Suomessa. 28 prosenttia oli puolestaan jokseenkin tai täysin eri mieltä väittämästä ja 17 prosenttia ei osannut sanoa mielipidettään (kuva 2). Verrattuna vuonna 2007 tehtyyn kyselyyn kansalaisten energiapoliittisista näkemyksistä energia-asennetutkimuksista paljastuu huomattavasti myönteisempi suhtautuminen moraaliseen velvollisuuteen sallia uraanin etsintä ja louhinta. Myönteisetkään jakaumat eivät kuitenkaan kerro

4 150 Katsauksia Översikter TERRA 123: Kuva 1. Vastaajien suhtautuminen uraanikaivos lupien myöntämiseen, kaivoslakiin, uraanin louhinnan ympäristö- ja terveysriskeihin sekä ulkomaisiin yhtiöihin (Kysely kansalaisten 2007). Kuva 2. Vastaajien suhtautuminen moraaliseen velvollisuuteen sallia uraanikaivostoiminta Suomessa (Kysely kansalaisten 2007; Energia-asennetutkimus 2008 [FSD2478]; Energiaasennetutkimus 2009 [FSD2585]). uraanin etsinnän ja louhinnan kannatuksesta. Kun kysymys louhinnasta sidotaan kysymykseen ydinvoimasta, vastaaja voi kokea olevansa pakotettu vastaamaan tietyllä tavalla. Kuten Pentti Kiljunen (2009) on todennut, jakauma kertoo ennen kaikkea uraanikaivostoiminnan sietämisestä, ei sen suoranaisesta toivomisesta Suomeen. Kyselyiden perusteella voi pohtia, onko suomalainen asenneilmapiiri muuttunut kolmessa vuodessa. On kuitenkin muistettava, että kyselyt on toteutettu eri tavoin. Energia-asennetutkimuksissa osa vastaajista on aina valittu ydinvoimapaikkakunnilta, Eurajoelta ja Suur-Loviisan alueelta. Näillä alueilla asenteet uraania kohtaan saattavat olla myönteisempiä. Vastaajien alueellisen jakauman vaikutus tuloksiin onkin syytä ottaa huomioon niiden tulkinnassa. Ajatus moraalisesta velvollisuudesta johtaa pohtimaan, miten ydinvoiman kannattajat ja vastustajat suhtautuvat uraanikaivostoimintaan. Suhtautuvatko ydinvoiman kannattajat aina myönteisesti uraanikaivostoimintaan ja vastustajat kielteisesti? Vuoden 2007 tutkimus ei puolla tätä ajatusta. Viittaamme katsauksessamme uraanikaivostoiminnan kannattajilla niihin henkilöihin, jotka ovat olleet jokseenkin tai täysin samaa mieltä väittämästä: uraanikaivoslupia pitää myöntää, jos esiintymät Suomessa ovat taloudellisesti hyödynnettävissä. Uraanikaivostoiminnan vastustajilla tarkoitamme puolestaan niitä henkilöitä, jotka ovat olleet kyseisen väittämän kanssa jokseenkin tai täysin eri mieltä. Samaan tapaan tarkoitamme ydinvoiman kannattajilla henkilöitä, jotka ovat olleet jokseenkin tai täysin samaa mieltä väittämästä: Suomeen tulisi rakentaa kuudes ydin voimala. Ydinvoiman vastustajilla tarkoitamme väittämän kanssa jokseenkin tai täysin eri mieltä olleita henkilöitä. Yhdenmukaisesti suhtautuvia tuplakannattajia, eli kuudennen ydinvoimalan rakentamiseen

5 TERRA 123: Katsauksia Översikter 151 Taulukko 1. Ydinvoiman lisä rakentamisen kannattajien ja vastustajien suhtautuminen uraanikaivoslupien myöntämiseen Suomessa (Kysely kansalaisten 2007). Myönteinen uraanikaivosluville Ydinvoima Kielteinen kuudennen ydinvoimalan rakentamiselle Myönteinen kuudennen ydinvoimalan rakentamiselle Uraanikaivostoiminta Kielteinen uraanikaivosluville Yhteensä ,3% 11,6% 45,9% ,2% 37,9% 54,1% Yhteensä ,5% 49,5% 100,0% ja uraanikaivoslupien myöntämiseen myönteisesti suhtautuvia henkilöitä oli vuoden 2007 tutkimuksessa 38 prosenttia vastaajista. Tuplavastustajia oli 34 prosenttia. Vastaajista 16 prosenttia kannatti ydinvoiman lisärakentamista, mutta vastusti uraanikaivoslupien myöntämistä Suomeen. Toisaalta vastaajista 12 prosenttia suhtautui kielteisesti ydinvoiman lisärakentamiseen, mutta siitä huolimatta kannatti uraanikaivoslupien myöntämistä (taulukko 1). Näin ollen ydinvoiman kannattajien ja vastustajien suhtautuminen uraanikaivostoimintaan ei ole täysin ristiriidatonta tai yksiselitteistä. Vuoden 2007 kyselyn perusteella suomalaiset suhtautuvat hyvin kriittisesti vuonna 1965 säädettyyn kaivoslakiin (kuva 1). Vastaajista vain 13 prosenttia oli jokseenkin tai täysin samaa mieltä siitä, että uraanikaivosluvista voidaan päättää vuodelta 1965 peräisin olevan kaivoslain nojalla. Sen sijaan 52 prosenttia oli jokseenkin tai täysin eri mieltä kyseisen kaivoslain soveltuvuudesta päätösten tueksi. Epätietoisia oli 35 prosenttia vastaajista. Suomessa uraanin louhintaan liitetään myös merkittäviä ympäristö- ja terveysriskejä (kuva 1). Vuoden 2007 kyselyn mukaan 56 prosenttia vastaajista liitti uraanin louhintaan suuria ympäristöja terveysriskejä, kun vain 9 prosenttia vastaajista oli niistä jokseenkin tai täysin eri mieltä. Epätietoisia riskeistä oli 35 prosenttia vastaajista. Jakauman keskiarvo (3,7) osoittaa vastaajien pääsääntöisesti liittävän uraanin louhintaan merkittäviä ympäristö- ja terveysriskejä. Uraanikaivostoiminnan kannattajat suhtautuivat uraanin louhinnan ympäristö- ja terveysriskeihin lievemmin (ka 3,3) kuin uraanikaivostoiminnan vastustajat (ka 4,3). Ryhmien suhtautumisen välillä oli tilastollisesti erittäin merkitsevä ero (p=.000). On kuitenkin tärkeää huomata, että kummatkin ryhmät liittivät uraanin louhintaan pääsääntöisesti merkittäviä ympäristö- ja terveysriskejä. Suomessa malmin etsintä ja kaivostoiminta ovat olleet pääasiassa kansallista toimintaa luvun kuluessa kansainvälisten yhtiöiden malminetsintätoimet ovat kuitenkin lisääntyneet (Eerola 2008a: 114). Uraanin louhinnan yhteydessä suomalaiset suhtautuvat hyvin kielteisesti ulko maisiin yhtiöihin (kuva 1). Kun vastaajille esitettiin väittämä: ulkomaisia yhtiöitä ei pitäisi päästää hyödyntämään Suomen uraanivaroja, oli vastaajista 73 prosenttia jokseenkin tai täysin samaa mieltä väittämän kanssa. Vain 9 prosenttia vastaajista päästäisi ulkomaiset yhtiöt hyödyntämään Suomen uraanivaroja. Mielipidettään ei osannut sanoa 18 prosenttia. Uraanikaivostoiminnan vastustajat suhtautuivat ulkomaisiin yhtiöihin kielteisemmin (ka 4,5) kuin uraanikaivostoiminnan kannattajat (ka 3,9). Ryhmien suhtautumisessa on tilastollisesti erittäin merkitsevä ero (p=.000), mutta jälleen kerran on kiinnostavaa huomata niin uraanikaivostoiminnan kannattajien kuin vastustajienkin olevan pääsääntöisesti kielteisiä ulkomaisia yh tiöitä kohtaan. Päätelmiä Analysoimiemme kyselyiden tulokset osoittavat, että uraanikaivostoimintaan suhtaudutaan Suomessa myönteisemmin kuin julkisen keskustelun perusteella voisi olettaa. Julkisuudessa keskitytään usein paikallisiin mielipiteisiin, jolloin vastustus saattaa olla hyvin voimakasta. Koko väestön tasolla ei ole kuitenkaan havaittavissa selkeää myönteisyyttä tai kielteisyyttä louhintaa kohtaan, vaikka toimintaan liitetään ympäristö- ja terveysriskejä. Uraanin etsintä ja louhinta ovat hyvin herkkiä kysymyksiä ja näin ollen kyselytutkimusten tuloksiin vaikuttaa suuresti se tapa, jolla suhtautumista on mitattu ja väittämät esitetty. Kysymysten toisenlainen muotoilu ja väittämien erilaiset painotukset tuottavat helposti toisenlaisia jakaumia.

6 152 Katsauksia Översikter TERRA 123: Suhtautuminen uraaniin rakentuu monen asian summana. Jotta oikeanlaista keskustelua uraanin etsinnästä ja uraanikaivostoiminnasta voidaan käydä, on tärkeää, että keskustelussa nojataan oletusten sijaan tosiasioihin. Monipuolisen näkemyksen saamiseksi tarvitaan yhä enemmän ja monipuolisempaa tutkimustietoa suomalaisten suhtautumisesta uraanin etsintään ja louhintaan. Kiitokset Kiitämme anonyymejä arvioitsijoita saamistamme kommenteista ja parannusehdotuksista. Katsaus on tehty Suomen Akatemian hankkeessa Suomalaiset kaivosyhteisöt globaalissa muutoksessa: paikallisen vastaanoton kapasiteetit? (projekti ). Katsaus kytkeytyy myös Suomen Akatemian hankkeeseen Suomalaisen energiapolitiikan hallinta: julkisesta kontrollista markkinaperusteiseen valtaan? (projekti ). KIRJALLISUUS Alajärvi, A., A. Suikkanen, L. Viinamäki & M. Ainonen (1990). Kaivosyhdyskunnan purkautuminen. Tutkimus Kolarin Rautuvaaran kaivoksen sulkemisesta ja yhdyskunnan uudelleen rakenteistumisesta. Lapin korkeakoulun yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja. Tutkimus raportteja ja selvityksiä. B s. Ali, S. H. (2003). Mining, the environment and indigenous development conflicts. 254 s. The University of Arizona Press, Tucson. Amundson, M. A. (2004). Yellowcake towns. 204 s. University Press of Colorado, Boulder. Brugge, D. & R. Goble (2002). The history of uranium mining and the Navajo people. American Journal of Public Health 92: 9, Dinar, S. (2011; toim.). Beyond resource wars. 338 s. MIT Press, Massachusetts. Eerola, T. (2007). Uraaninetsintä, kansalaisjärjestöt ja paikalliset asukkaat. Kaivosteollisuuden uusi haaste Suomessa. Geologi 59: 6, Eerola, T. (2008a). Uranium exploration, non-governamental organizations, and local communities. The origin, anatomy, and consequences of a new challenge in Finland. Estonian Journal of Earth Sciences 57: 2, Eerola, T. (2008b). Kommentti: Ilmastonmuutoksesta uraanikohuun: miten hurrikaani saadaan vesilasiin ja pitääkö siitä keskustella? Geologi 60: 3, Elias, B., J. D. O Neil & A. Yassi (1997). Wollaston Lake: the uranium mining industry and the perceptions of health risks. 55 s. Centre for Aboriginal Health Research, Victoria. Fairhead, J. (2001). International dimensions of conflict over natural and environmental resources. Teoksessa Peluso, N. L. & M. Watts (toim.): Violent environments, Cornell University, New York. Fig, D. (2008). Stripping the desert: uranium mining inside Namibia s Namib-Naukluft national park. South African Review of Sociology 39: 2, Garcier, R. (2009). The nuclear renaissance and the geography of the uranium fuel cycle. Geography 94: 3, Hentilä, H.-L. & E. Ihatsu (2009; toim.). KaSuKat. Kasvun ja supistumisen ohjauskeinot ja elinympäristön laatu -tapauksena pohjoisen Suomen kaivoskunnat. Loppuraportti. Oulun yliopiston arkkitehtuurin osaston julkaisuja. C s. Jartti, T. (2010). Suomalaiset arvottamassa ydinvoimaja uraanitaloutta. Ydinvoima- ja uraanikaivosasenteiden tarkastelua moraalitaloudellisesta näkökulmasta. 94 s. + 3 liitettä. Julkaisematon sosiologian pro gradu -tutkielma. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Jyväskylän yliopisto. Karasti, O. (2008). Uraania Kuusamon Kouervaaralta? Tutkimus uraanin etsinnästä Kuusamossa paikallisten asukkaiden ja työ- ja elinkeinoministeriön virkamiesten näkökulmista. 95 s. Julkaisematon ympäristöpolitiikan pro gradu -tutkielma. Yhdyskuntatieteiden laitos. Tampereen yliopisto. Kari, M., M. Kojo & T. Litmanen (2010). Community divided. 118 s. Jyväskylän yliopisto & Tampereen yliopisto, Jyväskylä. Kiljunen, P. (2009). Energia-asenteet Seurantatutkimustietoa suomalaisten suhtautumisesta energiapoliittisiin kysymyksiin Tutkimusraportti < Kujala, M. (2011). Sosiaalisten vaikutusten arviointi kolmessa itäsuomalaisessa kaivoshankkeessa. Julkaisematon yhteiskuntapolitiikan pro gradu -tutkielma. 109 s. Yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunta, Itä-Suomen yliopisto. Kunnari, M., M. Niemelä & A. Suikkanen (2008). Kaivoshankkeiden käynnistämisvaiheiden ennakoidut sosiaaliset vaikutukset ja vaikutusten hallinnan tutkimusohjelma. Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja. Tutkimusraportteja ja selvityksiä B s. Kysely kansalaisten energiapoliittisista näkemyksistä (2007). Tampereen ja Jyväskylän yliopistojen toteuttaman tutkimuksen kyselyaineisto. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Jyväskylän yliopisto. Laasanen, J. (2010). Soklin kaivoksen vaikutukset Savukosken kuntaan. Ruralia-instituutti, Raportteja s. Litmanen, T. (2008). Uraanikaivoksien vastustaminen. Paikallistason NIMBY-kiistoja vai transnationaalia liikehdintää geopolitiikkaan ja globalisoituneen talouden muutoksiin? Teoksessa Kopomaa, T., L. Peltonen & T. Litmanen (toim.): Ei meidän pihallemme!, Gaudeamus, Helsinki. Lucas, R. A. (1971). Minetown, milltown, railtown. 433 s. University of Toronto Press, Toronto. Moody, R. (2007). Rocks & hard places. 213 s. Zed Books, New York. Niemeläinen, E., M. Tuusjärvi, T. Niiranen, S. Vuori & T. Kananoja (2010). Katsaus mineraalistrategioihin ja -politiikkoihin maailmalla. Geologian tutkimuskeskus. Yksikkö M10/2010/ s. Peluso, N. L. & M. Watts (2001). Violent environments. Teoksessa Peluso, N. L. & M. Watts (toim.): Violent environments, Cornell University, New York.

7 TERRA 123: Katsauksia Översikter 153 Raw Materials Group (2002). Socio-economic impacts of the Finnish extractive industries. Report for KTY < Richards, R. T. & R. L. Brod (2004). Community support for a gold cyanide process mine: resident and leader differences in rural Montana. Rural Sociology 69: 4, Ruffini, A. (2009). Uranium plays in Africa. Engineering and Mining Journal 210: 10, Ruostetsaari, I. (2009). Governance and political consumerism in Finnish energy policy-making. Energy Policy 37: 1, Ruostetsaari, I. (2010). Energiavalta. 272 s. Tampere University Press, Tampere. Sarpo, M. (2008). Kehystäminen Uraaniton.org-kansalaisliikkeen mobilisaatiossa. 85 s. Julkaisematon ympäristön suojelutieteen pro gradu -tutkielma. Bioja ympäristötieteiden laitos. Helsingin yliopisto. Sharma, D. (2010). Uranium trade and its security implications for India. South Asian Survey 17: 1, Uraanin talteenoton ympäristövaikutusten arviointi (2010). Arviointiselostus. 136 s. Talvivaara Sotkamo Oy, Sotkamo. Törmä, H. & K. Zawalinska (2007). Talvivaaran nikkelikaivoksen aluetaloudelliset vaikutukset. Ruraliainstituutti, Raportteja s. Walton, S. (2007). Site the mine in our backyard! Discursive strategies of community stakeholders in an environmental conflict in New Zealand. Organization & Environment 20: 2, Wilson, L. J. (2004) Riding the resource roller coaster: understanding socioeconomic differences between mining communities. Rural Sociology 69: 2,

Uraanikaivoskiistat ja suomalaisten käsitykset uraaniasioista Uraanikaivoksia vastustavan väen seminaari ja tapaaminen Kolilla

Uraanikaivoskiistat ja suomalaisten käsitykset uraaniasioista Uraanikaivoksia vastustavan väen seminaari ja tapaaminen Kolilla Uraanikaivoskiistat ja suomalaisten käsitykset uraaniasioista Uraanikaivoksia vastustavan väen seminaari ja tapaaminen Kolilla 3-5.8.2007 Tapio Litmanen Akatemian tutkijatohtori Jyväskylän yliopisto Yhteiskuntatieteen

Lisätiedot

Asennetutkimus ja sosiaalinen toimilupa

Asennetutkimus ja sosiaalinen toimilupa Asennetutkimus ja sosiaalinen toimilupa Tuija Jartti, projektitutkija (YTM), Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Jyväskylän yliopisto, 17.3.2015 Kirja kaivannaistoiminnan hyväksyttävyydestä Saatavissa:

Lisätiedot

Uraanikonfliktit tutkimuskohteena. Tapio Litmanen Yhteiskuntatietieden ja filosofian laitos, sosiologia

Uraanikonfliktit tutkimuskohteena. Tapio Litmanen Yhteiskuntatietieden ja filosofian laitos, sosiologia Uraanikonfliktit tutkimuskohteena Tapio Litmanen Yhteiskuntatietieden ja filosofian laitos, sosiologia Tutkimushankkeita energiapolitiikasta Governance of Finnish Energy Policy- Making, 2007-2010, Academy

Lisätiedot

Paikalliset konfliktit kaivostoiminnassa

Paikalliset konfliktit kaivostoiminnassa Paikalliset konfliktit kaivostoiminnassa Tapio Litmanen Yliassistentti Jyväskylän yliopisto Kaivostoiminnan haasteet Itä-Suomessa seminaari 16.-17.2.2010, Outokumpu Alustuksen rakenne Taustaa Sosiologia

Lisätiedot

Kaivostoiminnan hyväksyttävyys paikallisyhteisöissä - vakituiset asukkaat ja loma-asukkaat

Kaivostoiminnan hyväksyttävyys paikallisyhteisöissä - vakituiset asukkaat ja loma-asukkaat Kaivostoiminnan hyväksyttävyys paikallisyhteisöissä - vakituiset asukkaat ja loma-asukkaat Ylläs Jazz-Blues seminaari 1.2.2013 Marika Kunnari Lapin yliopisto, DILACOMI-hanke Kysymyksenasettelun taustalla:

Lisätiedot

Seurantahanke käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen sosioekonomisista

Seurantahanke käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen sosioekonomisista Seurantahanke käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen sosioekonomisista vaikutuksista ja tiedonvälityksestä Eurajoen ja sen naapurikuntien asukkaiden näkökulmasta (SEURA) Tutkijat Professori Tapio

Lisätiedot

LUONTOON PERUSTUVIEN ELINKEINOJEN JA KAIVOSTOIMINNAN

LUONTOON PERUSTUVIEN ELINKEINOJEN JA KAIVOSTOIMINNAN LUONTOON PERUSTUVIEN ELINKEINOJEN JA KAIVOSTOIMINNAN YHTEENSOVITTAMINEN YLLÄS JAZZ-BLUES SEMINAARI 1.2.2013, ÄKÄSLOMPOLO Mikko Jokinen Metsäntutkimuslaitos, Kolari TUTKIMUKSEN TARKOITUS Selvittää paikallisten

Lisätiedot

DILACOMI LOPPUSEMINAARI

DILACOMI LOPPUSEMINAARI DILACOMI LOPPUSEMINAARI 27.9.2013 Kaivoksiin suhtautuminen paikallisyhteisöissä Marika Kunnari Lapin yliopisto, YTK SISÄLTÖ 1. Kaivoksiin suhtautuminen erilaisissa kaivosyhteisöissä - esimerkki 2. Kielteiseen

Lisätiedot

KUUSAMON KULTAKAIVOKSEN YVA KATSAUS SOSIAALISIIN VAIKUTUKSIIN ARVIOIDUT SOSIAALISET VAIKUTUKSET JA VAIKUTUKSET ELINKEINOIHIN 29.1.

KUUSAMON KULTAKAIVOKSEN YVA KATSAUS SOSIAALISIIN VAIKUTUKSIIN ARVIOIDUT SOSIAALISET VAIKUTUKSET JA VAIKUTUKSET ELINKEINOIHIN 29.1. KUUSAMON KULTAKAIVOKSEN YVA KATSAUS SOSIAALISIIN VAIKUTUKSIIN SOSIAALISET VAIKUTUKSET? Sosiaalisten vaikutusten arviointi (SVA) tarkoittaa hankkeen tai toiminnan aiheuttamien ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen

Lisätiedot

Fennovoiman loppusijoituslaitoksen yhteiskunnallinen hyväksyttävyys

Fennovoiman loppusijoituslaitoksen yhteiskunnallinen hyväksyttävyys Aarnio, Kojo & Litmanen 6.10.2017 Seminaari ydinjätehuollon yhteiskunnallisesta hyväksyttävyydestä Työ- ja elinkeinoministeriö Fennovoiman loppusijoituslaitoksen yhteiskunnallinen hyväksyttävyys Miten

Lisätiedot

Mitä asennetutkimus kertoo kaivosalalle?

Mitä asennetutkimus kertoo kaivosalalle? Mitä asennetutkimus kertoo kaivosalalle? Tapio Litmanen, Tuija Jartti Eero Rantala, Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Jyväskylän yliopisto Jäsennys 1. Asennetutkimuksen tarve 2. Mitä saatu selville?

Lisätiedot

Suomalaisten asennoituminen kaivostoimintaan Tuloksia vuoden 2016 kansallisesta kyselytutkimuksesta

Suomalaisten asennoituminen kaivostoimintaan Tuloksia vuoden 2016 kansallisesta kyselytutkimuksesta Suomalaisten asennoituminen kaivostoimintaan Tuloksia vuoden 2016 kansallisesta kyselytutkimuksesta Tapio Litmanen, sosiologian professori Tuija Jartti, projektitutkija Yhteiskuntatieteiden ja filosofian

Lisätiedot

KAIVOSHANKKEIDEN SOSIAALISET JA TYÖLLISTÄVÄT VAIKUTUKSET

KAIVOSHANKKEIDEN SOSIAALISET JA TYÖLLISTÄVÄT VAIKUTUKSET KAIVOSHANKKEIDEN SOSIAALISET JA TYÖLLISTÄVÄT VAIKUTUKSET Professori Asko Suikkanen, Lapin yliopisto Tutkija Marika Kunnari, Lapin yliopisto 13.4.2011 Muutosten ennakointi - esimerkkinä SVA Lainsäädäntö

Lisätiedot

MATKAILUA ja MINERAALEJA? suuntaviivoja luonnonvarojen kestävään käyttöön Koillismaalla Kuusamo 30.9.2014. Harri Silvennoinen Metsäntutkimuslaitos

MATKAILUA ja MINERAALEJA? suuntaviivoja luonnonvarojen kestävään käyttöön Koillismaalla Kuusamo 30.9.2014. Harri Silvennoinen Metsäntutkimuslaitos MATKAILUA ja MINERAALEJA? suuntaviivoja luonnonvarojen kestävään käyttöön Koillismaalla Kuusamo 30.9.2014 Harri Silvennoinen Metsäntutkimuslaitos -Yritysten taustatietoja -Yrittäjien näkemyksiä asiakkaidensa

Lisätiedot

Suomalaisten suhtautuminen naispappeuteen 2000-luvulla

Suomalaisten suhtautuminen naispappeuteen 2000-luvulla Artikkeli on julkaistu Crux-lehdessä 1/16 Maarit Hytönen Suomalaisten suhtautuminen naispappeuteen -luvulla Naispappeuden hyväksymisestä Suomen ev.lut. kirkossa tulee tänä vuonna kuluneeksi vuotta. Valtaosa

Lisätiedot

FENNOVOIMAN YDINJÄTTEIDEN LOPPUSIJOITUKSEN HYVÄKSYTTÄVYYS EETTISTEN KYSYMYSTEN NÄKÖKULMASTA Asukaskysely Eurajoella ja Pyhäjoella

FENNOVOIMAN YDINJÄTTEIDEN LOPPUSIJOITUKSEN HYVÄKSYTTÄVYYS EETTISTEN KYSYMYSTEN NÄKÖKULMASTA Asukaskysely Eurajoella ja Pyhäjoella FENNOVOIMAN YDINJÄTTEIDEN LOPPUSIJOITUKSEN HYVÄKSYTTÄVYYS EETTISTEN KYSYMYSTEN NÄKÖKULMASTA Asukaskysely Eurajoella ja Pyhäjoella Tuuli Vilhunen, Matti Kojo, Tapio Litmanen 6.10.2017 työ- ja elinkeinoministeriö,

Lisätiedot

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja 1..01 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. 0 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista

Lisätiedot

Sosiaalinen toimilupa kaivosteollisuudessa ja sen soveltuvuus ydinjätehuoltoon

Sosiaalinen toimilupa kaivosteollisuudessa ja sen soveltuvuus ydinjätehuoltoon Sosiaalinen toimilupa kaivosteollisuudessa ja sen soveltuvuus ydinjätehuoltoon Seminaari ydinjätehuollon yhteiskunnallisesta hyväksyttävyydestä 6.10.2017, klo 10 12, Eteläesplanadi 4 Tapio Litmanen Sosiologian

Lisätiedot

Suomalaiset sähköyhtiöiden valitsemisesta ja sähkön säästämisestä. Sakari Nurmela

Suomalaiset sähköyhtiöiden valitsemisesta ja sähkön säästämisestä. Sakari Nurmela Suomalaiset sähköyhtiöiden valitsemisesta ja sähkön säästämisestä Sakari Nurmela Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteuttaminen Aineiston kerääminen Tutkimusaineisto kerättiin Gallup Kanavalla 25.

Lisätiedot

Katsaus mineraalistrategioihin maailmalla

Katsaus mineraalistrategioihin maailmalla Katsaus mineraalistrategioihin maailmalla Saku Vuori, Emma Niemeläinen ja Tero Niiranen 16.4.2010 Långvik 15.-16.4.2010 Långvik 1 Katsauksen tausta Strategiatyön taustaksi kootaan katsaus eri valtioiden

Lisätiedot

Suomalaisten suhtautuminen vesivoimaan -kyselyn tuloksia

Suomalaisten suhtautuminen vesivoimaan -kyselyn tuloksia Suomalaisten suhtautuminen vesivoimaan -kyselyn tuloksia Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Helsinki, 24.4.2008 1 Tausta Energiateollisuus ry (ET) teetti TNS Gallupilla kyselyn suomalaisten suhtautumisesta

Lisätiedot

KAIVOSHANKKEIDEN ENNAKOIDUT JA TODETUT MUUTOKSET. Kunnari & Suikkanen Outokumpu

KAIVOSHANKKEIDEN ENNAKOIDUT JA TODETUT MUUTOKSET. Kunnari & Suikkanen Outokumpu KAIVOSHANKKEIDEN ENNAKOIDUT JA TODETUT MUUTOKSET Kunnari & Suikkanen Outokumpu 16.-17.2.2010 Muutosten ennakointi -esimerkkinä SVA Lainsäädäntö ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (YVA) ja rakennuslain

Lisätiedot

2/2002. Kansalaisten käsityksiä Suomen energiatuotannosta keväällä Tutkimus tieto SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ

2/2002. Kansalaisten käsityksiä Suomen energiatuotannosta keväällä Tutkimus tieto SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ Tutkimus tieto 2/2002 Kansalaisten käsityksiä Suomen energiatuotannosta keväällä 2002 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN USJÄRJESTÖ Kansalaisten käsityksiä Suomen energiatuotannosta keväällä 2002 Suomen Gallup tutki

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi

Ympäristövaikutusten arviointi Kaupunginhallitus 166 24.04.2012 LAUSUNTO TALVIVAARAN KAIVOKSEN LAAJENNUKSEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMASTA 67/1/112/2012 KHALL 166 Ympäristönsuojelusihteeri 18.4.2012 Kainuun elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Lammin päivät Ympäristöjuristi Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto

Lammin päivät Ympäristöjuristi Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto Lammin päivät 3.10.2018 Ympäristöjuristi Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto Kaivoslaki Maankäyttö- ja rakennuslaki Ympäristönsuojelulaki Vesilaki Luonnonsuojelulaki YVA-laki... poronhoitolaki, erämaalaki,

Lisätiedot

HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten arviointiselostus

HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten arviointiselostus HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten arviointiselostus Kuva Mikko Jokinen Hankkeesta vastaava Northland Mines Oy YVA-konsultti Ramboll Finland Oy Northland Mines Oy HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Kesäkuu, Public Sakari Nurmela Työnro: Kantar TNS Oy, tentie C, Espoo Johdanto Tässä yhteenvetoraportissa esitetään keskeiset tulokset tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin

Lisätiedot

Ruokaketjun toimijoiden näkemyksiä luomusta. Jaakko Nuutila,

Ruokaketjun toimijoiden näkemyksiä luomusta. Jaakko Nuutila, Ruokaketjun toimijoiden näkemyksiä luomusta Jaakko Nuutila, 6.10.2015 Osana kokonaisuutta Väitöstutkimus, jossa tarkastellaan luomuketjua osana suomalaista elintarvikejärjestelmää ja esitetään keinoja,

Lisätiedot

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kaupunginosakyselyn vastaukset: Kyselyjä lähetettiin 74 kpl ja vastauksia saatiin 44 kpl. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 59%. Kyselyt lähetettiin Tampereen asukas- ja omakotiyhdistysten puheenjohtajille.

Lisätiedot

Luonnonvarayhdyskunnat

Luonnonvarayhdyskunnat Luonnonvarayhdyskunnat Juha Kotilainen Itä-Suomen yliopisto Historia- ja maantieteiden laitos Kaivostoiminnan haasteet Itä-Suomessa seminaari Outokumpu 16.-17.2.2010 Miksi yhdyskuntia on tutkittu? Maantieteellinen

Lisätiedot

Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista

Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Pohjolan Voima teetti alkuvuoden

Lisätiedot

Kaivosmanifesti. Tuomo Tormulainen, Helsinki 26.4.2014

Kaivosmanifesti. Tuomo Tormulainen, Helsinki 26.4.2014 Kaivosmanifesti Tuomo Tormulainen, Helsinki 26.4.2014 Lähtökohtia Suomen värimineraalien omistusoikeus on selvitettävä Mineraalistrategia uusiksi Oleellinen kysymys? Millainen kaivostoiminta on mahdollista

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa Eduskuntavaaliehdokastutkimus Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa koskien terveyspalvelualan tulevaisuutta

Lisätiedot

Kittilän matkailuyrityskysely

Kittilän matkailuyrityskysely Kittilän matkailuyrityskysely Mikko Jokinen 4.2.2019 Kittilä kunnanvirasto Luonnonvarakeskus Kyselytutkimus Kittilän matkailuyrityksille Toteutettiin webropol-kyselynä netissä loka-marraskuussa 2018. Pyyntö

Lisätiedot

YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN HAKUKOHTEEN VALINTAKOE TO klo (Filosofia, sosiologia, valtio-oppi, yhteiskuntapolitiikka)

YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN HAKUKOHTEEN VALINTAKOE TO klo (Filosofia, sosiologia, valtio-oppi, yhteiskuntapolitiikka) Jyväskylän Yliopisto Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN HAKUKOHTEEN VALINTAKOE TO 6.6.2013 klo 12 15. (Filosofia, sosiologia, valtio-oppi, yhteiskuntapolitiikka) OHJEET

Lisätiedot

KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE

KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE Hyvä vastaanottaja, Metsähallitus Laatumaa suunnittelee Hyrynsalmella

Lisätiedot

Kaivos naapurissa - hyödyt ja haitat. Tuomo Tormulainen, Rönkönvaara 23.7.2014

Kaivos naapurissa - hyödyt ja haitat. Tuomo Tormulainen, Rönkönvaara 23.7.2014 Kaivos naapurissa - hyödyt ja haitat Tuomo Tormulainen, Rönkönvaara 23.7.2014 Kaivostoiminnan ohjaus Suomen mineraalistrategia (EU:n mineraalistrategia) Kaivoslaki Muu ympäristölainsäädäntö Kaivosoikeudet

Lisätiedot

Matkailu, kaivostoiminta ja aluetalous: esimerkkinä Kuusamo

Matkailu, kaivostoiminta ja aluetalous: esimerkkinä Kuusamo Matkailu, kaivostoiminta ja aluetalous: esimerkkinä Kuusamo PEKKA KAUPPILA, pekka.kauppila@oulu.fi Naturpolis Oy Pohjois-Suomen syrjäseuduilla on jo pitkään uskottu matkailuun aluekehityksen välineenä,

Lisätiedot

Tekijänoikeus Tekijänoikeusbarometri_ttu&ple

Tekijänoikeus Tekijänoikeusbarometri_ttu&ple Tekijänoikeus Suomalaiset pitävät tekijänoikeuksia tärkeänä asiana Vastaajia pyydettiin kertomaan, mitä mieltä he ovat tekijänoikeuksista. Haastatelluille esitettiin kolme kuvailevaa sanaparia: tärkeä

Lisätiedot

Matkailun näkökulmia kaivostoimintaan 24.2.2012

Matkailun näkökulmia kaivostoimintaan 24.2.2012 Matkailun näkökulmia kaivostoimintaan MiiaPorkkala Porkkala, Rukakeskus Oy 24.2.2012 Lähtökohta Ruka Kuusamon matkailun kehittäminen 1970 luvulta nykypäivään yyp Investoinnit n.1 Mrd euroa Matkailuyrittäjiä

Lisätiedot

VESIVOIMAN ASENNEKYSELYN 2008 TULOKSET

VESIVOIMAN ASENNEKYSELYN 2008 TULOKSET 1(10) VESIVOIMAN ASENNEKYSELYN 2008 TULOKSET TAUSTAA Energiateollisuus ry (ET) teetti TNS Gallupilla kyselyn suomalaisten suhtautumisesta vesivoimaan ja muihin energialähteisiin Jatkoa ET:n teettämälle

Lisätiedot

Tuulivoima ja asenteet hankepaikkakunnilla. Asukaskyselyiden tuloksia (julkaistu 15.6.2010)

Tuulivoima ja asenteet hankepaikkakunnilla. Asukaskyselyiden tuloksia (julkaistu 15.6.2010) Tuulivoima ja asenteet hankepaikkakunnilla Asukaskyselyiden tuloksia (julkaistu 15.6.2010) Kyselyiden taustaa Kyselytutkimuksilla haluttiin selvittää ihmisten asenteita ja kokemuksia tuulivoimarakentamisen

Lisätiedot

Suomen kansallisen geotietoaineiston arvo ja mineraaliklusterin kilpailukyky- ja vaikuttavuustutkimus I Riikka Aaltonen

Suomen kansallisen geotietoaineiston arvo ja mineraaliklusterin kilpailukyky- ja vaikuttavuustutkimus I Riikka Aaltonen Suomen kansallisen geotietoaineiston arvo ja mineraaliklusterin kilpailukyky- ja vaikuttavuustutkimus 11.10.2018 I Riikka Aaltonen Taustaa Pitkä historia mineraalien hyödyntämisen ja kaivosteollisuuden

Lisätiedot

Kuka hyötyy biotaloudesta? Professori Hanna-Leena Pesonen Jyväskylän yliopisto BIOCLUS-hankkeen loppuseminaari 22.10.2012

Kuka hyötyy biotaloudesta? Professori Hanna-Leena Pesonen Jyväskylän yliopisto BIOCLUS-hankkeen loppuseminaari 22.10.2012 Kuka hyötyy biotaloudesta? Professori Hanna-Leena Pesonen Jyväskylän yliopisto BIOCLUS-hankkeen loppuseminaari 22.10.2012 Sisältö I. Biotalous osana kestävää taloutta: Talouskasvun irrottaminen luonnonvarojen

Lisätiedot

YLLÄKSEN JA LEVIN MATKAILIJOIDEN

YLLÄKSEN JA LEVIN MATKAILIJOIDEN YLLÄKSEN JA LEVIN MATKAILIJOIDEN KÄSITYKSIÄ KAIVOSTOIMINNASTA YLLÄS JAZZ-BLUES SEMINAARI 1.2.2013, ÄKÄSLOMPOLO Mikko Jokinen & Liisa Tyrväinen Metsäntutkimuslaitos, Kolari & Rovaniemi AINEISTO Kerättiin

Lisätiedot

Kaivoslain ja ympäristölainsäädännön yhteensovittamisesta

Kaivoslain ja ympäristölainsäädännön yhteensovittamisesta Kaivoslain ja ympäristölainsäädännön yhteensovittamisesta DILACOMI HANKKEEN LOPPUSEMINAARI 27.9.2013 TUTKIJA, ANNIINA OKSANEN Tutkimuksen lähtökohdat Uusi kaivoslaki 2011, mitä uutta vuoden 1965 lakiin

Lisätiedot

KAIVOSALALLE TYÖ ELÄMÄÄN -TAPAHTUMA 21.1.2014. Harri Kosonen

KAIVOSALALLE TYÖ ELÄMÄÄN -TAPAHTUMA 21.1.2014. Harri Kosonen KAIVOSALALLE TYÖ ELÄMÄÄN -TAPAHTUMA 21.1.2014 Harri Kosonen MITÄ YHTEISTÄ ON KIVELLÄ JA KITARALLA? Varsinkin nuorilla on harvoin tietoa kaivannaisalasta ILMAN KAIVOSTEOLLISUUTTA ET SOITA KITARAAKAAN (etkä

Lisätiedot

Kuluttajien valmius kysyntäjoustoon

Kuluttajien valmius kysyntäjoustoon Kuluttajien valmius kysyntäjoustoon Enni Ruokamo, Rauli Svento ja Maria Kopsakangas-Savolainen Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu, SYKE BC-DC Workshop 16.1.2017 Kyselyn taustat ja tarkoitus Pilottitutkimus

Lisätiedot

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 TutkimusYksikön julkaisuja 1/2012 Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 perälauta suosituin korotusvaihtoehdoista JOHDANTO Metallityöväen Liitto ry ja Teknologiateollisuus ry sopivat lokakuussa 2011

Lisätiedot

LUONTOON PERUSTUVIEN ELINKEINOJEN JA

LUONTOON PERUSTUVIEN ELINKEINOJEN JA LUONTOON PERUSTUVIEN ELINKEINOJEN JA KAIVOSTOIMINNAN YHTEENSOVITTAMINEN YLLÄS JAZZ-BLUES SEMINAARI 1.2.2013, ÄKÄSLOMPOLO Sanna Hast Metsäntutkimuslaitos, Kolari TUTKIMUKSEN TARKOITUS Selvittää paikallisten

Lisätiedot

Metsäammattilaisten suhtautuminen erirakenteiskasvatukseen. Zhuo Cheng & Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos

Metsäammattilaisten suhtautuminen erirakenteiskasvatukseen. Zhuo Cheng & Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos Metsäammattilaisten suhtautuminen erirakenteiskasvatukseen Zhuo Cheng & Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos Tutkimus eri-ikäiskasvatuksen seminaarisarjan osallistujat 8/19 tilaisuudesta, 771/985 osallistujasta

Lisätiedot

Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin

Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin 1..1 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista taidelainaamoihin. Tutkimus

Lisätiedot

Kuntauudistuspuntari 3 (2013) Tulostaulukot. Suomen Kuntaliitto

Kuntauudistuspuntari 3 (2013) Tulostaulukot. Suomen Kuntaliitto Kuntauudistuspuntari 3 (2013) Tulostaulukot Suomen Kuntaliitto Kyselyn tiedot Kysely toteutettiin 10.12.-21.12.2012 välisenä aikana. Kysely lähetettiin kuntajohtajille. Yhteensä 124 vastaajaa vastasi kyselyyn.

Lisätiedot

Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi

Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi t ja EU-työntekijät toivotetaan tervetulleiksi, pakolaisia

Lisätiedot

NUORISOBAROMETRI 2018: VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA

NUORISOBAROMETRI 2018: VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA NUORISOBAROMETRI : VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA Nuoret ovat aiempaa kiinnostuneempia politiikasta, mutta kiinnostus vaihtelee koulutustason mukaan. Nuorten yhteiskunnallinen aktiivisuus on lisääntynyt

Lisätiedot

Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa 2014

Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa 2014 Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa 0 Valtuustoseminaari..0 Kaupunkikehitysyksikkö Tuula Miettinen/Teuvo Savikko Lähde: FCG Kaupunkilaisten tyytyväisyys palveluihin kasvussa Espoolaisten tyytyväisyys kaupungin

Lisätiedot

Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa. Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1.

Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa. Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1. Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1.2017 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti suomalaisten kuntavaikuttajien

Lisätiedot

Mitä merkitsee luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen näkökulma erityisesti suomalaisen kaivostoiminnan kestävyyteen

Mitä merkitsee luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen näkökulma erityisesti suomalaisen kaivostoiminnan kestävyyteen Mitä merkitsee luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen näkökulma erityisesti suomalaisen kaivostoiminnan kestävyyteen Mari Tuusjärvi Geologian tutkimuskeskus 22.11.2013 1 Taustaa Kaivostoiminnan kestävyys

Lisätiedot

KAIVOSTOIMINNAN TALOUDELLISTEN HYÖTYJEN JA YMPÄRISTÖHAITTOJEN RAHAMÄÄRÄINEN ARVOTTAMINEN. Pellervon taloustutkimus PTT Suomen ympäristökeskus

KAIVOSTOIMINNAN TALOUDELLISTEN HYÖTYJEN JA YMPÄRISTÖHAITTOJEN RAHAMÄÄRÄINEN ARVOTTAMINEN. Pellervon taloustutkimus PTT Suomen ympäristökeskus KAIVOSTOIMINNAN TALOUDELLISTEN HYÖTYJEN JA YMPÄRISTÖHAITTOJEN RAHAMÄÄRÄINEN ARVOTTAMINEN Pellervon taloustutkimus PTT Suomen ympäristökeskus Työn tavoitteena tarkastella mahdollisimman kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

ILPO. Juhani Ojala 1, Dina Solatie 2, Jukka Konnunaho 1. GTK, 2 Itä-Lapin Kuntayhtymä

ILPO. Juhani Ojala 1, Dina Solatie 2, Jukka Konnunaho 1. GTK, 2 Itä-Lapin Kuntayhtymä ILPO Malminetsinnän aluetaloudelliset vaikutukset ja niiden hyödyntäminen Itä-Lapin elinkeinoelämässä (ILPO) Hankehakemus 28.9.2018 Suomen rakennerahasto-ohjelma Juhani Ojala 1, Dina Solatie 2, Jukka Konnunaho

Lisätiedot

SOKLIN KAIVOSHANKKEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUKSEN (2009) TÄYDENNYS

SOKLIN KAIVOSHANKKEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUKSEN (2009) TÄYDENNYS SOKLIN KAIVOSHANKKEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUKSEN (2009) TÄYDENNYS Hyvä vastaaja, tällä kyselyllä selvitetään näkemyksiänne Soklin kaivoshankkeen vaihtoehto 3:n (malmi rikastetaan Venäjällä)

Lisätiedot

Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen. Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia

Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen. Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia 21.11.2016 Suhtautuminen julkisten palvelujen tuotannon yksityistämiseen Suomen hallitus on toteuttamassa monia

Lisätiedot

Katsauksemme esittelee tammi-helmikuussa

Katsauksemme esittelee tammi-helmikuussa TUIJA JARTTI, Jyväskylän yliopisto, yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos RAUNO SAIRINEN, Itä-Suomen yliopisto, ympäristöpolitiikka TAPIO LITMANEN, Jyväskylän yliopisto, yhteiskuntatieteiden ja filosofian

Lisätiedot

Porokysely 2017 Poronomistajien vastauskooste. 3/23/2018 Poron omistajat trk

Porokysely 2017 Poronomistajien vastauskooste. 3/23/2018 Poron omistajat trk Porokysely 2017 Poronomistajien vastauskooste Mitkä ovat mielestänne poronhoidon tarjoamat tärkeimmät mahdollisuudet ja hyödyt Suomelle? Valitkaa seuraavista vaihtoehdoista enintään kolme:, valittujen

Lisätiedot

Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake

Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake 1 (11) VÄSTERVIKIN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY VÄSTERVIKIN LÄHIALUEELLE Hyvä vastaanottaja, Triventus Wind

Lisätiedot

KaivosAkatemian vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Maija Uusisuo Cleantech-ohjelma

KaivosAkatemian vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Maija Uusisuo Cleantech-ohjelma KaivosAkatemian vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja 29.-30.1.2013 Maija Uusisuo Cleantech-ohjelma Kestävän kaivostoiminnan kehittäminen Kaivostoiminnan kansainvälisyys ja kotimaisen tuotannon

Lisätiedot

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 1 RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET Asiakastyytyväisyyden keskeiset osatekijät ovat palvelun laatua koskevat odotukset, mielikuvat organisaatiosta ja henkilökohtaiset palvelukokemukset.

Lisätiedot

Uraanihankkeet, kaivoslain uudistus ja kansalaisten mahdollisuudet

Uraanihankkeet, kaivoslain uudistus ja kansalaisten mahdollisuudet Uraanihankkeet, kaivoslain uudistus ja kansalaisten mahdollisuudet Luonnonsuojelusihteeri Tapani Veistola Suomen luonnonsuojeluliitto Kuhmon uraani-ilta 4.9.2008 Kajaanin uraani-ilta 5.9.2008 Esityksen

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksesta uraanikohuun: miten hurrikaani saadaan vesilasiin

Ilmastonmuutoksesta uraanikohuun: miten hurrikaani saadaan vesilasiin Kommentti Ilmastonmuutoksesta uraanikohuun: miten hurrikaani saadaan vesilasiin (ja pitääkö siitä keskustella)? Tontti (2008) kommentoi kirjoitustani uraaninetsinnästä, kansalaisjärjestöistä ja paikallisista

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN ILMASTONMUUTOS-KYSELYT VUOISINA 2007, 2009 ja 2010

ETELÄ-KARJALAN ILMASTONMUUTOS-KYSELYT VUOISINA 2007, 2009 ja 2010 LOPPURAPORTTI 1(12) 2011 ETELÄ-KARJALAN ILMASTONMUUTOS-KYSELYT VUOISINA 2007, ja Imatralla ja Lappeenrannassa suoritettiin ilmastonmuutos-kysely kolmannen kerran syksyllä. Kysely kohdistettiin kuntalaisille.

Lisätiedot

KaSuKat-hankkeen esittely

KaSuKat-hankkeen esittely KaSuKat-hankkeen esittely KAIVOSTOIMINNAN HAASTEET ITÄ-SUOMESSA Outokumpu 17.2.2010 Leena Soudunsaari tohtorikoulutettava, arkkitehti safa KaSuKat Kasvun ja supistumisen ohjauskeinot ja elinympäristön

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu 1 SFS ISO22 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista 12/1 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä

Lisätiedot

Akavan kirkollisten jäsenkysely 2010: Yhä useampi toivoo naista piispaksi

Akavan kirkollisten jäsenkysely 2010: Yhä useampi toivoo naista piispaksi Julkaistu Crux 3/010 Akavan kirkollisten jäsenkysely 010: Yhä useampi toivoo naista piispaksi Kati Niemelä Nuoret pappisnaiset ovat kiinnostuneita kirkkoherran virasta ja muista esimiestehtävistä. Naispiispaa

Lisätiedot

LÄHI- JA VERKKO- OPETUKSEEN OSALLISTUNEIDEN KOKEMUKSIA OPETUKSESTA

LÄHI- JA VERKKO- OPETUKSEEN OSALLISTUNEIDEN KOKEMUKSIA OPETUKSESTA LÄHI- JA VERKKO- OPETUKSEEN OSALLISTUNEIDEN KOKEMUKSIA OPETUKSESTA Tarja Tuononen, KM, tohtorikoulutettava Yliopistopedagogiikan keskus Jenni Krapu, Yliopisto-opettaja, Avoin yliopisto Risto Uro, Yliopistonlehtori,

Lisätiedot

Kokemukset tuulivoimaloista Porin Peittoon alueella

Kokemukset tuulivoimaloista Porin Peittoon alueella 1 Kokemukset tuulivoimaloista Porin Peittoon alueella Maija Suokas, Johanna Varjo, Valtteri Hongisto Työterveyslaitos, Turku Tulosten julkistaminen 12.5.2015 Tämä esitys on vapaasti nähtävissä sivulla:

Lisätiedot

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille. 27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen

Lisätiedot

EU:n ja kansallisten energia- ja ristötoimijoiden toimijoiden vaikutus Suomen energiapolitiikkaan. Ilkka Ruostetsaari Politiikan tutkimuksen laitos

EU:n ja kansallisten energia- ja ristötoimijoiden toimijoiden vaikutus Suomen energiapolitiikkaan. Ilkka Ruostetsaari Politiikan tutkimuksen laitos EU:n ja kansallisten energia- ja ympärist ristötoimijoiden toimijoiden vaikutus Suomen energiapolitiikkaan Ilkka Ruostetsaari Politiikan tutkimuksen laitos Luennon sisält ltö Kansallisen energiapolitiikan

Lisätiedot

Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta

Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaistutkimuksen tulokset 29.3.2017 Hyvinvointialan Liitto ja Lääkäripalveluyritykset ry Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti

Lisätiedot

Kohti dynaamisempaa kestävyyskäsitystä kaivostoiminnan kestävyyden arvioinnissa

Kohti dynaamisempaa kestävyyskäsitystä kaivostoiminnan kestävyyden arvioinnissa Kohti dynaamisempaa kestävyyskäsitystä kaivostoiminnan kestävyyden arvioinnissa Juha Kotilainen Itä-Suomen yliopisto Kaivostoiminta ja kestävä kehitys seminaari Joensuu 11.6.2014 Kaivosala ja ekologinen

Lisätiedot

KANSALAISET: VAALIKAMPANJASSA SAA LOUKATA, MUTTA EI VALEHDELLA

KANSALAISET: VAALIKAMPANJASSA SAA LOUKATA, MUTTA EI VALEHDELLA Tiedote KANSALAISET: VAALIKAMPANJASSA SAA LOUKATA, MUTTA VALEHDELLA Valtaosa ( %) suomalaisista yhtyy väittämään on hyvä, että vaaleissa joku uskaltaa sanoa asiat suoraan, vaikka se loukkaisi monia ihmisiä.

Lisätiedot

Green Mining. Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016

Green Mining. Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016 Green Mining Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016 Mineraalialan kehitys Suomessa Suomi on vastuullisen kaivostoiminnan tunnustettu osaaja joka vie asiantuntemustaan maailmalle Tekesin Green Mining -ohjelma

Lisätiedot

Martti Korhonen: kehittämiseen (Kuusamo 24.2.2012)

Martti Korhonen: kehittämiseen (Kuusamo 24.2.2012) Martti Korhonen: Ympäristönäkökulma äkök kaivostoiminnan kehittämiseen (Kuusamo 24.2.2012) Suomen tärkeimmät kaivokset Kaivosinvestoinnit 2008-2011 > 1,3 Mrd Tulevat investoinnit 2012-2017 > 3 Mrd Kaivostoiminnan

Lisätiedot

KYSELY LÄHIYMPÄRISTÖN ASUKKAILLE JA LOMA-ASUKKAILLE

KYSELY LÄHIYMPÄRISTÖN ASUKKAILLE JA LOMA-ASUKKAILLE Mikonkeitaan tuulivoimapuiston YVA-menettely KYSELY LÄHIYMPÄRISTÖN ASUKKAILLE JA LOMA-ASUKKAILLE UPM-Kymmene Oyj (Otsotuuli Oy) suunnittelee Mikonkeitaan tuulivoimapuistoa Pohjanmaalle Kristiinankaupungin

Lisätiedot

Turvetuotannon vesiensuojelu tapaus Jukajoki SciFest tiedekahvila 10.4.2013 Hilkka Heinonen

Turvetuotannon vesiensuojelu tapaus Jukajoki SciFest tiedekahvila 10.4.2013 Hilkka Heinonen Turvetuotannon vesiensuojelu tapaus Jukajoki SciFest tiedekahvila 10.4.2013 Hilkka Heinonen kuvat: Hilkka Heinonen Turvetuotanto ja vesistövaikutusten hallinta: Relevanteista faktoista tehokkaisiin normeihin

Lisätiedot

Matkailun ja kaivostoiminnan yhteensovittaminen Kuusamon yleiskaavaprosessissa.

Matkailun ja kaivostoiminnan yhteensovittaminen Kuusamon yleiskaavaprosessissa. Matkailun ja kaivostoiminnan yhteensovittaminen Kuusamon yleiskaavaprosessissa. Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoituksen

Lisätiedot

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin Asiakaspalvelukysely 2012 Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Osallistu kyselyyn ja vaikuta Jyväskylän kaupungin asiakaspalvelun kehittämiseen!

Lisätiedot

Kokemukset tuulivoimaloista

Kokemukset tuulivoimaloista Kokemukset tuulivoimaloista Haastattelututkimus Iin Olhavassa Maija Suokas, Johanna Varjo, Valtteri Hongisto Työterveyslaitos, Turku Tulosten julkistaminen 15.9.2015 verkossa Tämä esitys on vapaasti nähtävissä

Lisätiedot

Kunnat ja kestävä kehitys

Kunnat ja kestävä kehitys URMI KAUPUNKIANALYYSI II Helsinki 18.1.2018 Pekka Kettunen Åbo Akademi Kunnat ja kestävä kehitys Kunnat ovat avaintoimijoita kestävän kehityksen edistämisessä Tässä katsauksessa tarkastellaan kuntien aktiivisuutta

Lisätiedot

Monitieteiset ympäristöopinnot, kurssitarjonta

Monitieteiset ympäristöopinnot, kurssitarjonta Monitieteiset ympäristöopinnot, kurssitarjonta 2015-16 Luettelo kursseista, jotka ovat tarjolla lukuvuoden 2015-16 aikana. Tähdellä merkityt ovat pakollisia 25 op perusopintokokonaisuudessa (3120100).

Lisätiedot

Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 16.7.2015

Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 16.7.2015 Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 16.7.2015 Postikyselyn toteutusajankohta: maalis-toukokuu 2015. Kyselyn kohdekunnat: 40 (+2) kuntaa. Kyselyn kohdejoukko: 31 950 kuntalaista (18v

Lisätiedot

Pyydämme palauttamaan lomakkeen ja liitekartan WSP Environmental Oy:lle viimeistään mennessä.

Pyydämme palauttamaan lomakkeen ja liitekartan WSP Environmental Oy:lle viimeistään mennessä. Hituran kaivoksen rikastushiekka-alueiden YVA, Sosiaalisten vaikutusten arviointi KYSELY Hituran kaivos harjoittaa nikkelipitoisen sulfidimalmin louhintaa ja rikastusta. Rikastuksessa muodostuu tavanomaiseksi

Lisätiedot

MATKAILUALAN TIETEELLISIÄ LEHTIÄ julkaisufoorumin tasoluokittain

MATKAILUALAN TIETEELLISIÄ LEHTIÄ julkaisufoorumin tasoluokittain MATKAILUALAN TIETEELLISIÄ LEHTIÄ julkaisufoorumin tasoluokittain 11042014 Julkaisufoorumin päivitysten vuoksi tasoluokka kannattaa aina tarkistaa julkaisufoorumin julkaisukanavan haku -sivulta: http://www.tsv.fi/julkaisufoorumi/haku.php?lang

Lisätiedot

Global Mindedness kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijan asenteita? Kv päivät Tampere May- 14

Global Mindedness kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijan asenteita? Kv päivät Tampere May- 14 Global Mindedness kysely Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijan asenteita? Kv päivät Tampere 13.5. May- 14 Mistä olikaan kyse? GM mittaa, kuinka vastaajat suhtautuvat erilaisen kohtaamiseen ja muuttuuko

Lisätiedot

Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan

Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan Tiedote Julkaistavissa..0 klo 00.0 Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan Väite, jonka mukaan asumisen ja rakentamisen tulee olla tiivistä ja

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa

Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008 1 Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, lokakuu 2008 Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008

Lisätiedot

Tausta tutkimukselle

Tausta tutkimukselle Näin on aina tehty Näyttöön perustuvan toiminnan nykytilanne hoitotyöntekijöiden toiminnassa Vaasan keskussairaalassa Eeva Pohjanniemi ja Kirsi Vaaranmaa 1 Tausta tutkimukselle Suomessa on aktiivisesti

Lisätiedot

METSÄ-FIBRE OY, ÄÄNEKOSKI, BIOTUOTETEHDAS

METSÄ-FIBRE OY, ÄÄNEKOSKI, BIOTUOTETEHDAS METSÄ-FIBRE OY, ÄÄNEKOSKI, BIOTUOTETEHDAS Tiedote ja kysely Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre suunnittelee biotuotetehtaan rakentamista Äänekoskelle nykyisen sellutehtaan alueelle. Biotuotetehtaan ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Malmin lentokentän tulevaisuus. Malmin lentokentän tulevaisuus

Malmin lentokentän tulevaisuus. Malmin lentokentän tulevaisuus Tutkimuksen toteuttaminen Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta. Malmin lentokenttää koskevat kysymykset esitettiin Uudellamaalla asuville. Yhteensä tehtiin 1.023 haastattelua.

Lisätiedot

KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017

KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017 KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017 Tuomo Airaksinen, Finpro 24.2.2015 Team Finland kasvuohjelmat ja rahoitus Team Finland Pk-yritysten kansainvälisen liiketoiminnan kehittämiseen suunnattuja - toteutetaan

Lisätiedot

SANDBACKA VINDKRAFTSPARK

SANDBACKA VINDKRAFTSPARK SVEVIND OY AB SANDBACKA VINDKRAFTSPARK MILJÖKONSEKVENSBESKRIVNING BILAGA 9. Sammanfattning sociala konsekvensförfrågningar FCG DESIGN OCH PLANERING AB 27.6.2014 P19557 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 1

Lisätiedot