KAIVOSHANKKEIDEN ENNAKOIDUT JA TODETUT MUUTOKSET. Kunnari & Suikkanen Outokumpu
|
|
- Eeva Penttilä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KAIVOSHANKKEIDEN ENNAKOIDUT JA TODETUT MUUTOKSET Kunnari & Suikkanen Outokumpu
2 Muutosten ennakointi -esimerkkinä SVA Lainsäädäntö ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (YVA) ja rakennuslain muutos ovat vakiinnuttaneet niin YVA:n kuin sosiaalisten vaikutustenkin arviointia (SVA) Suomessa. Vuonna 1994 voimaan astuneessa laissa ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994) todetaan ympäristövaikutuksella tarkoitettavan mm. hankkeen tai toiminnan aiheuttamia välittömiä tai välillisiä vaikutuksia ihmisten terveyteen, elinoloihin ja viihtyvyyteen. Kyseiset vaikutukset tulkitaan liittyviksi SVA:n piiriin.
3 SVA:n kansainvälisen periaatepaperin mukaan sosiaaliset vaikutukset tarkoittavat muutoksia ja niiden vaikutuksia ihmisten elämäntavassa, kulttuurissa, yhteisössä, poliittisessa järjestelmässä, ympäristössä, terveydessä ja hyvinvoinnissa, henkilökohtaisissa ja varallisuutta koskevissa oikeuksissa sekä peloissa ja toiveissa.
4 SVA-prosessi ohjaa ymmärtämään, hallitsemaan ja kontrolloimaan muutosta, ennustamaan todennäköisiä vaikutuksia, joita aiheutuu strategioita ja hankkeita toimeenpantaessa, tunnistamaan, kehittämään ja toteuttamaan lieventämisstrategioita mahdollisten haitallisten vaikutusten minimoimiseksi, kehittämään ja toimeenpanemaan seurantaohjelmia, joiden tarkoituksena on tunnistaa sosiaalisen muutoksen seurauksena mahdollisesti syntyvät ennakoimattomat sosiaaliset vaikutukset, kehittämään ja toimeenpanemaan mekanismeja, jotka lieventävät ennakoimattomia haitallisia vaikutuksia sekä arvioimaan sosiaalisia vaikutuksia, jotka ovat aiheutuneet aikaisemmista kehityshankkeista, teknologisesta muutoksesta, tietystä teknologiasta tai hallituksen politiikasta. Lähde: Burdge & Vanclay 2004.
5 Lisäksi SVA Parantaa sosiaalisen kestävyyden edellytyksiä, tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. Tukee demokratiaa lisäämällä kansalaisten osallistumismahdollisuuksia. SVA:lla voidaan lisäksi muun muassa arvioida yhteisön halua sopeutua hankkeeseen.
6 2000-luvun aikana on tehty pelkästään pohjoisen Suomen alueella useita SVA:a: Suurikuusikon kaivoshankkeen SVA vuonna 2000, Suhangon kaivoshankkeen SVA vuonna 2002, Kevitsan kaivoshankkeen SVA vuonna 2005 sekä Narkauksen kaivoshankkeen SVA vuonna Viimeisin SVA toteutettu vuonna 2009 Soklin kaivoshankkeen YVA-ohjelmassa. Edelleen suunnitteluvaiheessa on esimerkiksi Pajala- Kolari -kaivoshankkeen sosiaalisten vaikutusten arviointi. Lisää tietoa esim:
7 Suurikuusikon, Kevitsan, Suhangon ja Narkauksen SVA:ta opittua: Paikallisväestön positiiviset ennakoinnit kohdistuvat erityisesti alueiden elinvoimaisuuden ja elinkykyisyyden paranemiseen, muuttovoittoon, aluetalouden paranemiseen, työllisyyden lisääntymiseen sekä palveluiden paranemiseen. Negatiiviset ennakoinnit kohdistuvat mm. ympäristöhaittoihin (ilma, melu, pöly, tärinä), liikenteen lisääntymiseen, harrastus- ja virkistysmahdollisuuksien heikkenemiseen, poronhoidon hankaloitumiseen, alueiden viihtyisyyden heikkenemiseen, maisemamuutoksiin sekä muutoksiin maankäyttöoikeuksissa. Lähde: Kunnari & Niemelä & Suikkanen 2008.
8 Tutkimus- ja viranomaisennakoinnit 1. esimerkki: Talvivaaran aluetalousmuutokset Talvivaaran kaivoksella, joka elää tällä hetkellä (2009) toista investointivuottaan ja ensimmäistä toimintavaiheen vuotta, on erittäin suuri aluetaloudellinen merkitys erityisesti neljänä ensimmäisenä vuotena. ( ) Viimeisen investointivuoden lopussa Kainuun talouskasvu on lisääntynyt yhteensä 12.0 prosentilla eli vuotuisena kasvuna keskimäärin 3.0 prosenttia. Investointivuodet vastaavat siten enemmän kuin Kainuun normaalin vuotuisen talouskasvun kaksinkertaistumista. Lähde: Törmä & Reini 2009.
9 Talvivaaran nikkelikaivoksen rakennusvaihe tuo Kainuuseen lisätuloa yhteensä yli 22 miljoonaa euroa. Toimintavaiheen alkuvuosina kaivoksen vaikutuksen arvioidaan olevan vuosittain miljoonaa. Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö Talvivaaran kaivos tuo Sotkamon kunnalle lisää verotuloja. Kunnallisveron tuoton arvioidaan lisääntyvän keskimäärin 3,3 miljoonaa ja yhteisöveron 6,2 miljoonaa euroa vuodessa. Verotulojen odotetaan kasvavan vuositasolla yhteensä 9,5 miljoonaa, joka on noin 40 % Sotkamon nykyisistä verotuloista. Kiinteistöveron tuoton lisäystä ei ole arvioitu. Valtio saa puolestaan neljässä vuodessa kaivokselle myöntämänsä tuen takaisin välillisten verojen tuoton lisäyksenä. Lisäksi valtio saa vuodessa keskimäärin 28 miljoonaa euroa yhteisöverona. Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö Internet-osoitteessa:
10 2. esimerkki: Talvivaaran työllisyysmuutokset Työllisyys, kum htv 2007: : : : : : : 1061 Lähde: Törmä & Reini 2009.
11 Todetut tulomuutokset Sotkamossa vuosina Verovuosi 2007: Palkkasumma euroa Muutos 8,0% Verovuosi 2008: Palkkasumma euroa Muutos 10,4% Verovuosi 2009: Palkkasumma euroa Muutos -2,8% Lähde: Sotkamon kunta 2010.
12 Verovuosi 2007: Ansiotulot yhteensä euroa Muutos 5,7% Verovuosi 2008: Ansiotulot yhteensä euroa Muutos 7,7% Verovuosi 2009: Ansiotulot yhteensä euroa Muutos 1,1% Lähde: Sotkamon kunta 2010.
13 Verovuosi 2007: Työttömyysturva euroa Muutos -12,2% Verovuosi 2008: Työttömyysturva euroa Muutos -17,1% Verovuosi 2009: Työttömyysturva euroa Muutos 42,5% Lähde: Sotkamon kunta 2010.
14 Todetut veromuutokset Sotkamossa vuosina : Kunnallisvero euroa Muutos 8 % 2008: Kunnallisvero euroa Muutos 5 % 2009: Kunnallisvero euroa Muutos 5 % Lähde: Sotkamon kunta 2010.
15 Yhteisöveron tuotto 2007: euroa 2008: euroa 2009: euroa Kiinteistöveron tuotto 2007: euroa 2008: euroa 2009: euroa Lähde: Sotkamon kunta 2010.
16 Todetut työvoimamuutokset Kainuussa vuosina Työllisten lukumäärä 2007: : : Työttömien lukumäärä 2007: : : 3000 Lähde: Työvoimatutkimus
17 Todetut työvoimamuutokset Sotkamossa vuosina Työvoima 2007: : : Työttömät 2007: : : 570 Työllinen työvoima 2007: : : Lähde: Sotkamon kunta 2010.
18 Työttömyysprosentti joulukuussa 2007: 11,0 2008: 12,5 2009: 12,0 Työttömyysprosentti keskim. 2007: 11,1 2008: 9,6 2009: 11,4 Lähde: Sotkamon kunta 2010.
19 Ennakoitujen ja toteutuneiden muutosten toisiinsa vastaavuuden kehittäminen Tavoitteet: Haittojen minimoiminen ja mahdollisuuksien hyödyntäminen Osallistuva hallinnointi Pyritään refleksiiviseen kehityksen ohjaamiseen ja johtamiseen
20 Keinot: Seurantatieto Eri toimijat osallisiksi kehityksen ohjaamiseen Avoin ja totuudenmukainen informaatio
21 KIITOKSET KUULIJOILLE!
KAIVOSHANKKEIDEN SOSIAALISET JA TYÖLLISTÄVÄT VAIKUTUKSET
KAIVOSHANKKEIDEN SOSIAALISET JA TYÖLLISTÄVÄT VAIKUTUKSET Professori Asko Suikkanen, Lapin yliopisto Tutkija Marika Kunnari, Lapin yliopisto 13.4.2011 Muutosten ennakointi - esimerkkinä SVA Lainsäädäntö
Talvivaaran nikkelikaivoksen aluetaloudellisten vaikutusten seurantatutkimus
Talvivaaran nikkelikaivoksen aluetaloudellisten vaikutusten seurantatutkimus 11.6.2008 Professori Hannu Törmä Ruralia-instituutti Ruralia Institute Ruralia-institutet Lähtökohdat jatkaa 2007 aloitettua
Suomen kaivosalan vaikuttavuuden kehitys ja haasteet vuosina 2010-2020
Suomen kaivosalan vaikuttavuuden kehitys ja haasteet vuosina 2010-2020 Ruralian Raportteja 136, 2014. Professori Hannu Törmä Tutkija Juha Laukkonen 16.12.2014 18.12.2014 1 Sisältö Tavoitteet CGE RegFin-malleja
SUHANGON KAIVOSHANKE, SOSIAALISTEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI. Yleisötilaisuus Tervola Jari Laitakari Kalle Reinikainen
SUHANGON KAIVOSHANKE, SOSIAALISTEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Yleisötilaisuus Tervola 20.5.2013 Jari Laitakari Kalle Reinikainen YVA-MENETTELYN TARKASTELUALUE COPYRIGHT PÖYRY 14.3.2013 NYKYTILA MAISEMA-ALUEET,
Sosiaalisten vaikutusten arviointi kehittämisehdotuksia
Sosiaalisten vaikutusten arviointi kehittämisehdotuksia Sosiologian yliopistonlehtori Leena Suopajärvi, YTK, Lapin yliopisto DILACOMI-tutkimushankkeen loppuseminaari 27.9.2013, Rovaniemi Puheenvuoron rakenne
KUUSAMON KULTAKAIVOKSEN YVA KATSAUS SOSIAALISIIN VAIKUTUKSIIN ARVIOIDUT SOSIAALISET VAIKUTUKSET JA VAIKUTUKSET ELINKEINOIHIN 29.1.
KUUSAMON KULTAKAIVOKSEN YVA KATSAUS SOSIAALISIIN VAIKUTUKSIIN SOSIAALISET VAIKUTUKSET? Sosiaalisten vaikutusten arviointi (SVA) tarkoittaa hankkeen tai toiminnan aiheuttamien ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen
SOKLIN KAIVOSHANKKEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUKSEN (2009) TÄYDENNYS
SOKLIN KAIVOSHANKKEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUKSEN (2009) TÄYDENNYS Hyvä vastaaja, tällä kyselyllä selvitetään näkemyksiänne Soklin kaivoshankkeen vaihtoehto 3:n (malmi rikastetaan Venäjällä)
ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA
ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA Ympäristövaikutusten arviointiohjelma Yleisötilaisuus 8.9.2015 Leena Eerola Uudenmaan ELY-keskus Uudenmaan ELY-keskus. Leena Eerola 8.9.2015 1 Hankkeen toimijat Hankkeesta vastaava:
Ympäristövaikutusten arviointi
Kaupunginhallitus 166 24.04.2012 LAUSUNTO TALVIVAARAN KAIVOKSEN LAAJENNUKSEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMASTA 67/1/112/2012 KHALL 166 Ympäristönsuojelusihteeri 18.4.2012 Kainuun elinkeino-, liikenne-
Kaivannaisalan talous- ja työllisyysvaikutukset vuoteen 2020. Olavi Rantala ETLA
Kaivannaisalan talous- ja työllisyysvaikutukset vuoteen 2020 Olavi Rantala ETLA 1 Kaivannaisalan talousvaikutusten arviointi Kaivannaisala: - Metallimalmien louhinta - Muu mineraalien kaivu: kivenlouhinta,
KAIVOSTOIMINNAN TALOUDELLISTEN HYÖTYJEN JA YMPÄRISTÖHAITTOJEN RAHAMÄÄRÄINEN ARVOTTAMINEN. Pellervon taloustutkimus PTT Suomen ympäristökeskus
KAIVOSTOIMINNAN TALOUDELLISTEN HYÖTYJEN JA YMPÄRISTÖHAITTOJEN RAHAMÄÄRÄINEN ARVOTTAMINEN Pellervon taloustutkimus PTT Suomen ympäristökeskus Työn tavoitteena tarkastella mahdollisimman kokonaisvaltaisesti
Yleisötilaisuuden ohjelma
Yleisötilaisuuden ohjelma 1) Tilaisuuden avaus 2) YVA-menettely ja YVA-selostuksen sisältö - Yhteysviranomaisen edustaja 3) Kemijärven biojalostamohankkeen tilannekatsaus - Boreal Bioref Oy 4) Hankkeeseen
HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten arviointiselostus
HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten arviointiselostus Kuva Mikko Jokinen Hankkeesta vastaava Northland Mines Oy YVA-konsultti Ramboll Finland Oy Northland Mines Oy HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten
Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma
67080073.BST1 Helmikuu 2010 Siilinjärven kunta Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi Ympäristövaikutusten arviointiohjelma TIIVISTELMÄ Hankekuvaus Siilinjärven kunta suunnittelee maa-
Ympäristövaikutusten arviointimenettely
Ympäristövaikutusten arviointimenettely Euroopan unionin parlamentin ja neuvoston direktiivi tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista Laki ympäristövaikutusten arvioinnista
Hannukaisen kaivoshankkeen ympäristövaikutusten arviointi
Hannukaisen kaivoshankkeen ympäristövaikutusten arviointi Katri Seppänen Northland Mines Oy - Ympäristöinsinööri 1/31/2013 1 Sisältö 1. Northland Resources S.A. 2. Hannukaisen kaivosprojekti 3. Ympäristöluvituksen
Nurmes A.1 1 000 KUNNALLISVERON VEROPOHJA
Nurmes A.1 1 000 KUNNALLISVERON VEROPOHJA VEROVUOSI 2012 2013** 2014** 2015** 2016** 2017** VÄESTÖ ikäryhmitttäin, 31.12. 0-24 vuotiaat 1 858 1 805 1 763 1 721 1 677 1 642 Muutos % -1,8-2,9-2,3-2,4-2,5-2,1
SOKLIN YVA TÄYDENNYS. 1. Vastaajan sukupuoli. 2. Vastaajan ikä. 3. Kuulutteko Soklin kaivoshankkeen. Vastaajien määrä: 48 0% 10% 20% 30% 40% 50% Mies
SOKLIN YVA TÄYDENNYS 1. Vastaajan sukupuoli Mies Nainen 2. Vastaajan ikä Alle 25 -vuotias 25-40 -vuotias 40-60 -vuotias Yli 60 -vuotias 3. Kuulutteko Soklin kaivoshankkeen Vastaajien määrä: 44 ohjausryhmään
Kuntien veroennustekehikot päivitetty
Kuntien veroennustekehikot päivitetty 2.5.2019 Benjamin Strandberg @bestrandb Koko maata koskeva kuntien verotulojen ennustekehikko päivitettiin 17.4.2019 https://www.kuntaliitto.fi/asiantuntijapalv elut/talous/verotus/verotulojenennustaminen-verotulojenennustekehikko
YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA. Ohjausryhmä 4.4.2011
KUUSAMON KULTAKAIVOSHANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Ohjausryhmä 4.4.2011 YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) tarkoituksena on varmistaa, että ympäristövaikutukset
Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset
Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntamarkkinat 2015 Jukka Hakola, Veroasiantuntija Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntaliiton verotuloennuste 1.9.2015» Yleistaloudellinen
Työttömyyskatsaus Kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist
Työttömyyskatsaus Kesäkuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys nopeassa laskussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa ja Turun
Kuntaliiton päivitetyt veroennustekehikot
Kuntaliiton päivitetyt veroennustekehikot Taloustorstai 20.9.2018 Benjamin Strandberg Tilivuosi 2018 - ei merkittäviä muutoksia sitten elokuun Kunnallisveron kokonaiskertymään + 20 miljoonaa» Tarkennuksia
SUHANGON KAIVOSHANKE, SVA JA POROTALOUSSELVITYS
SUHANGON KAIVOSHANKE, SVA JA POROTALOUSSELVITYS 3.12.2013 / 4.12.2013 / Kalle Reinikainen, Jari Laitakari, Ville Koskimäki SOSIAALISTEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI SELVITTÄÄ Arvioi Terveyttä, elinoloja ja hyvinvointia
Työttömyyskatsaus Heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist
Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan heinäkuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa
Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019
Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-1/2019 20 18 16 14 12 11,9 2016 2017 2018 2019 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia
PAJALA - KOLARI KAIVOKSEN VAIKUTUKSET KOLARIN KUNTAAN. Kaivoksen väestö-, työllisyys- ja talousvaikutukset
PAJALA - KOLARI KAIVOKSEN VAIKUTUKSET KOLARIN KUNTAAN Kaivoksen väestö-, työllisyys- ja talousvaikutukset Juhani Laasanen Tutkijatohtori Ruralia-instituutti Ruralia Institute Ruralia-institutet Työseminaari
ILPO. Juhani Ojala 1, Dina Solatie 2, Jukka Konnunaho 1. GTK, 2 Itä-Lapin Kuntayhtymä
ILPO Malminetsinnän aluetaloudelliset vaikutukset ja niiden hyödyntäminen Itä-Lapin elinkeinoelämässä (ILPO) Hankehakemus 28.9.2018 Suomen rakennerahasto-ohjelma Juhani Ojala 1, Dina Solatie 2, Jukka Konnunaho
Kuntien vuoden 2016 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu
Kuntien vuoden 2016 veroprosentit Kuntaliiton tiedustelu % 20,5 Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti sekä tuloveroprosenttia nostaneet kunnat 1985-2016 Kuntien lkm 181 180 19,5 156 160 19,0 18,5 18,0
Ympäristövaikutusten arviointi
Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioidaan hankkeen aiheuttamia välittömiä ja välillisiä vaikutuksia jotka kohdistuvat (laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä
Matkailun ja matkailuinvestointien alueellinen merkitys
Matkailun ja matkailuinvestointien alueellinen merkitys LAPIN MATKAILUPARLAMENTTI 6.10.2016 10.10.2016 Page 1 Sisällys Taustaa Matkailun merkitys Matkailuinvestoinnin vaikutusmekanismit Case-esimerkit
Veroennustekehikko ennustamisen luotettava työväline
Veroennustekehikko ennustamisen luotettava työväline Koko maan veroennusteet Kuntamarkkinat, Kuntatalo 12 13.9.2012 Jukka Hakola Veroasiantuntija Kuntien tulot vuonna 2011 Valtionosuudet 20 % 7 661 milj.
Talousarvion laadinnan lähtökohdat. Valtuuston talousseminaari Miehikkälän Salpalinja museo 22.9.2014 Kunnanjohtaja Antti Jämsén
Talousarvion laadinnan lähtökohdat Valtuuston talousseminaari Miehikkälän Salpalinja museo 22.9.2014 Kunnanjohtaja Antti Jämsén Visio elämään Miehikkälä on yritysmyönteinen kansainvälinen E18 tien maaseutukunta,
Kilpailukykysopimuksen ja budjettiriihen vaikutukset kunnan tuloihin ja budjetointiin. Vaikutukset verotuloihin 2017
Kilpailukykysopimuksen ja budjettiriihen vaikutukset kunnan tuloihin ja budjetointiin Vaikutukset verotuloihin 2017 Kilpailukykysopimuksen ja budjettiriihen vaikutuksista kunnan verotuloihin 2017 Kilpailukykysopimuksella
Kuntien vuoden 2014 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu
Kuntien vuoden 2014 veroprosentit Kuntaliiton tiedustelu % 20,5 Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti sekä tuloveroprosenttia nostaneet kunnat 1985-2014 Kuntien lkm 20,0 181 180 19,5 156 160 19,0 18,5
Verotuksen ajankohtaiset asiat
Verotuksen ajankohtaiset asiat 10.1.2019 Benjamin Strandberg Lopullinen verokertymä 2018 Kaikki verolajit, muutos edellisvuodesta: -0,5 % Kunnallisvero: 18 758 miljoonaa euroa (-0,8 %)» Lopullinen verovuoden
Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 28.11.2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Laki ympäristövaikutusten
Keskeiset käsitteet Teknologiateollisuus
Keskeiset käsitteet Välittömät vaikutukset: Välittömät vaikutukset kuvaavat tarkasteltavan toimialan tuotosta, arvonlisää ja työllisten määrää, sekä investointien osalta niiden edellyttämiä ostoja muilta
Työttömyyskatsaus Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist
Työttömyyskatsaus Syyskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan syyskuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa
Kaivoslain ja ympäristölainsäädännön yhteensovittamisesta
Kaivoslain ja ympäristölainsäädännön yhteensovittamisesta DILACOMI HANKKEEN LOPPUSEMINAARI 27.9.2013 TUTKIJA, ANNIINA OKSANEN Tutkimuksen lähtökohdat Uusi kaivoslaki 2011, mitä uutta vuoden 1965 lakiin
Työttömyyskatsaus Huhtikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist
Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys nopeassa laskussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa ja Turun
KUNNALLISVERON VEROPOHJA KOKO MAA, Milj.
KUNNALLISVERON VEROPOHJA KOKO MAA, Milj. ANSIOTULOT 2017 2018** 2019** 2020** 2021** 2022** 2023** Palkkatulot yhteensä 85 763 89 200 92 300 95 600 98 500 101 200 103 700 Muutos % 2,4 4,0 3,5 3,6 3,0 2,7
KUNNALLISVERON VEROPOHJA KOKO MAA, Milj.
KUNNALLISVERON VEROPOHJA KOKO MAA, Milj. ANSIOTULOT 2017 2018** 2019** 2020** 2021** 2022** 2023** Palkkatulot yhteensä 85 763 89 500 92 900 96 200 99 300 102 000 104 600 Muutos % 2,4 4,3 3,8 3,6 3,2 2,7
Kolarin ja Soklin kaivoshankkeiden liikennehankkeiden arviointiryhmä - raportin luovutustilaisuus
Kolarin ja Soklin kaivoshankkeiden liikennehankkeiden arviointiryhmä - raportin luovutustilaisuus Ylijohtaja Juhani Tervala 1 Työryhmän tehtävä Arvioida Kolari-Pajalan ja Soklin kaivoshankkeiden yhteiskuntataloudelliset
Pilaantumattoman maa-aineksen hyödyntäminen peltoviljelyn kasvuolosuhteiden parantamiseksi
Pilaantumattoman maa-aineksen hyödyntäminen peltoviljelyn kasvuolosuhteiden parantamiseksi Ympäristönsuojelun neuvottelupäivä 23.9.2015 29.9.2015 1 Hankkeen sijainti ja laajuus Hanke koskee n. 15 ha:n
YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA
Vt 9 Tampere Orivesi YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Arvioinnin työohjelma: ohjaa vaikutusarviointien tekemistä Välittää tietoa: hankkeen suunnittelun vaihtoehdoista tutkittavista vaihtoehdoista
Työttömyyskatsaus Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist
Työttömyyskatsaus Elokuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan elokuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa
Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018
Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-11/2018 20 18 16 % 2016 14 2017 12 10,9 10 2018 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia
FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY
FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY YVA-ohjelman yleisötilaisuus Anna-Katri Räihä, Pöyry Finland Oy YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY Tavoitteena
Lammin päivät Ympäristöjuristi Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto
Lammin päivät 3.10.2018 Ympäristöjuristi Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto Kaivoslaki Maankäyttö- ja rakennuslaki Ympäristönsuojelulaki Vesilaki Luonnonsuojelulaki YVA-laki... poronhoitolaki, erämaalaki,
Tilaisuuden avaus ja YVA-menettelyn esittely. Hankkeen ja hankkeesta vastaavan esittely
Balticconnector maakaasuputki Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) yleisötilaisuus Inkoossa 27.5.2015 Tilaisuuden avaus ja YVA-menettelyn esittely Leena Eerola, Uudenmaan ELY-keskus Hankkeen ja hankkeesta
Kaivosten ympäristöongelmat, sosiaalinen toimilupa ja ympäristösääntely
Kaivosten ympäristöongelmat, sosiaalinen toimilupa ja ympäristösääntely Prof. Kai Kokko Mutku-päivät 25.3.2015 Sisältö Media, case Talvivaara Sosiaalinen kestävyys, käytänteet ja ympäristösääntely Ympäristövastuun
Matkailijat karsastavat kaivoksia
Matkailijat karsastavat kaivoksia Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja ravintola-ala on merkittävä toimiala, jolla on potentiaalia työllistää, tuoda verotuloja valtiolle ja luoda pysyvää hyvinvointia
Kaivostoiminnan vaikutusten paikallisen hallinnan kehitys Grönlanti ; ; & Kanada
Kaivostoiminnan vaikutusten paikallisen hallinnan kehitys Grönlanti ; ; & Kanada Heidi Tiainen & Sarah Olivier 17.3.2015 Kuopasta Kansalle, Heureka 1 Keskeiset kysymykset: Millaisia haasteita kaivostoiminnan
Kuntatalouden sopeutusohjelma Tiedotustilaisuus
Kuntatalouden sopeutusohjelma 2014-2017 Tiedotustilaisuus 8.2.2013 Varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen, Suomen Kuntaliitto Kansantalouden kehitys eri vaihtoehdoissa (Muuttujien keskimääräinen vuotuinen
3.1.2 Sosiaaliset vaikutukset
3.1.2 Sosiaaliset vaikutukset Sosiaalisten vaikutusten arvioinnin vaikutusalue käsittää hankealueen lähiympäristön asukkaiden ja muiden sidosryhmien lisäksi myös suuremman maantieteellisen alueen PohjoisSuomessa
Liiketalouden ja kaupan alan pitkän aikavälin työvoima- ja koulutustarpeet
Liiketalouden ja kaupan alan pitkän aikavälin työvoima- ja koulutustarpeet Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivät 29. - 30.1.2014 Samuli Leveälahti Opetusneuvos Opetushallitus samuli.levealahti@oph.fi
Kollaja-hankkeen ympäristövaikutusten arviointi Sosiaaliset vaikutukset; Dosentti Joonas Hokkanen PsM Anne Vehmas Rak.ark.
Kollaja-hankkeen ympäristövaikutusten arviointi Sosiaaliset vaikutukset; Dosentti Joonas Hokkanen PsM Anne Vehmas Rak.ark. Matti Kautto Mitä ovat sosiaaliset eli ihmisiin kohdistuvat vaikutukset Sosiaalisella
Valtiollakin vastuu Lapin ympäristöstä
Valtiollakin vastuu Lapin ympäristöstä Lapin liitto 22.2.2011 1 Haasteita Herkkä arktinen luonto Ilmastonmuutos Matkailuelinkeinojen ja kaivosteollisuuden nopea kehittyminen edellyttää ympäristönsuojelun,
Kaivostoiminnan hyväksyttävyys paikallisyhteisöissä - vakituiset asukkaat ja loma-asukkaat
Kaivostoiminnan hyväksyttävyys paikallisyhteisöissä - vakituiset asukkaat ja loma-asukkaat Ylläs Jazz-Blues seminaari 1.2.2013 Marika Kunnari Lapin yliopisto, DILACOMI-hanke Kysymyksenasettelun taustalla:
Kuntien vuoden 2018 veroprosentit
Kuntien vuoden 2018 veroprosentit Kuntaliiton tiedustelu 17.11.2017 % Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti sekä tuloveroprosenttia nostaneet kunnat 1985-2018 Kuntien lkm 20,5 181 200 180 19,5 19,0
Kuntaliiton päivitetyt verotuloennusteet
Kuntaliiton päivitetyt verotuloennusteet 2018-2022 Mitä marraskuun ennusteessa on huomioitu? Mitä veroennusteessa 11/2018 on huomioitu? Kunnallisvero» Verohallinnon julkaisemat lopulliset verotiedot verovuodesta
Kunkun parkki, Tampere
Kunkun parkki, Tampere YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Ympäristövaikutusten arviointimenettely Ympäristösi parhaat tekijät Lähtökohtia vaikutusten selvittämiseen Hanke on osa laajempaa Tampereen
Kuntien verotuloennusteet, verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset
Kuntien verotuloennusteet, verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Taloustorstai syyskuu 2017 Jukka Hakola Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntaliiton uusi veroennuste» Vuoden 2016
Verotuksen muutokset, kuntien verotulot ja niiden kertyminen
Verotuksen muutokset, kuntien verotulot ja niiden kertyminen Kuntamarkkinat 2013 Jukka Hakola Veroasiantuntija, kuntatalous Verotuksen muutokset, kuntien verotulot ja niiden kertyminen Kuntien verotulojen
FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY
FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY YVA-ohjelman yleisötilaisuus Anna-Katri Räihä, Pöyry Finland Oy YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY Tavoitteena
Kuntien vuoden 2017 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu
Kuntien vuoden 2017 veroprosentit Kuntaliiton tiedustelu % 20,5 Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti sekä tuloveroprosenttia nostaneet kunnat 1985-2017 181 Kuntien lkm 200 180 19,5 156 160 19,0 18,5
Pyydämme palauttamaan lomakkeen ja liitekartan WSP Environmental Oy:lle viimeistään mennessä.
Hituran kaivoksen rikastushiekka-alueiden YVA, Sosiaalisten vaikutusten arviointi KYSELY Hituran kaivos harjoittaa nikkelipitoisen sulfidimalmin louhintaa ja rikastusta. Rikastuksessa muodostuu tavanomaiseksi
Kevitsa Lapin uusin tuleva kaivos
VMY:n kaivosjaoston syysretki Sotkamoon 20-21.9.2007 21.9.2007 Uudet kaivoshankkeet -tietoiskut Kevitsa Lapin uusin tuleva kaivos Krister Söderholm/Scandinavian Minerals Ltd. 1958 1960 1962 1964 1966 1968
Politiikan vaikutuksien arviointi yritysrahoituksen vaikuttavuus kaudella
Politiikan vaikutuksien arviointi yritysrahoituksen vaikuttavuus kaudella 2007-2013 Olli Lehtonen olli.lehtonen@luke.fi Luonnonvarakeskus Mitä on tehty ja miksi? Tieteellinen vaikuttavuusarvio yritysrahoituksen
Martti Korhonen: kehittämiseen (Kuusamo 24.2.2012)
Martti Korhonen: Ympäristönäkökulma äkök kaivostoiminnan kehittämiseen (Kuusamo 24.2.2012) Suomen tärkeimmät kaivokset Kaivosinvestoinnit 2008-2011 > 1,3 Mrd Tulevat investoinnit 2012-2017 > 3 Mrd Kaivostoiminnan
Poronhoitoyhteisöjen osallistaminen kaivosten suunnitteluprosessiin
Poronhoitoyhteisöjen osallistaminen kaivosten suunnitteluprosessiin Tapaustutkimus Northland Resources in kaivoshankkeesta Muonion paliskunnan ja Muonion lapinkylän alueilla Teresa Komu (2013) Retoriikkaa
Tilastokatsaus YVA-menettelyihin
Sofia Lakka Jorma Jantunen 23.1.217 Tilastokatsaus YVA-menettelyihin 1994-216 Laki ja asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä tulivat voimaan 1.9.1994. YVA-lain mukaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä
Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.
VEROTILITYKSET VUONNA 2016 Kunnanhallitus 15.2.2016 ( 20): Tammikuun verotulotilitys oli kaikkiaan 4,9 % parempi kuin vuonna 2015. Kunnallisveron osalta tilitys oli 3,7 % ja yhteisöverotulon osalta 24,0
Lähiruoan aluetaloudellinen merkitys
Lähiruoan aluetaloudellinen merkitys Tarkastelussa Kanta- ja Päijät-Hämeen, Keski-Suomen sekä Varsinais-Suomen maakunnat Susanna Määttä & Hannu Törmä Ruralia-instituutti / Aluetaloudellisten vaikutusten
Malmiryntäys Lapissa jatkuu. Tarja Pasma toiminnanjohtaja Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piiri ry Pikkuparlamentti, Hki 8.4.
Malmiryntäys Lapissa jatkuu Tarja Pasma toiminnanjohtaja Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piiri ry Pikkuparlamentti, Hki 8.4.2016 Esityksen sisältö Suomen luonnonsuojeluliitto organisaationa Lapin kaivokset,
YLLÄKSEN YLEISKAAVAN YRITYSVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Page 1
YLLÄKSEN YLEISKAAVAN YRITYSVAIKUTUSTEN ARVIOINTI 30.4.2018 Page 1 Lähtökohdat Kaavan vaikutusten arvioinnissa on keskitytty niihin vaikutuksiin, joita kaavassa osoitetulla uudella rakentamisella on aluetalouteen
Kaivosmanifesti. Tuomo Tormulainen, Helsinki 26.4.2014
Kaivosmanifesti Tuomo Tormulainen, Helsinki 26.4.2014 Lähtökohtia Suomen värimineraalien omistusoikeus on selvitettävä Mineraalistrategia uusiksi Oleellinen kysymys? Millainen kaivostoiminta on mahdollista
Ylläksen Matkailuyhdistys Ry Toiminnanjohtaja, Hanna Ylipiessa
15.02.2017 Ylläksen Matkailuyhdistys Ry Toiminnanjohtaja, Hanna Ylipiessa Ylläksen matkailu on luontomatkailua Luontomatkailu ei rajoitu pelkästään Pallas-Yllästunturin kansallispuiston alueelle Luonto,
Talvivaaran meneillään olevat viranomaismenettelyt
Talvivaaran meneillään olevat viranomaismenettelyt ylitarkastaja Sari Myllyoja Kainuun ELY-keskus, Sari Myllyoja 4.4.2012 1 Lupatilanne Ympäristöluvan lupaehtojen päivityshakemus jätetty Pohjois-Suomen
Ajankohtaiskatsaus lokakuu 2011. Korson asukasfoorumi 4.10.2011 Martti Lipponen Kaupunginjohtaja va.
Ajankohtaiskatsaus lokakuu 2011 Korson asukasfoorumi 4.10.2011 Martti Lipponen Kaupunginjohtaja va. Tilikauden tulos elokuu 2011 2008 2009 2010 2011 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 (1000 ) 10 000 0-10
Talousraportti 8/
1 (6) Talousraportti elokuun lopun tilanteesta Väestö Elokuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 831 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 620, Nurmeksessa 7 930 ja Valtimolla 2 281 asukasta. Juuassa
Metsäteollisuuden rakennemuutoksen aluetaloudelliset vaikutukset
Metsäteollisuuden rakennemuutoksen aluetaloudelliset vaikutukset Kaarina Reini, Hannu Törmä, Jarkko Mäkinen 3.2.2010 Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti Metsäteollisuuden rakennemuutos on jatkunut
Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Satakunnassa. Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT
Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Satakunnassa Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Laskelmat Pellervon taloustutkimus PTT Lähteenä käytetty
Kestävän talouden Suomi. Talouspolitiikan päämääränä on hyvinvoinnin lisääminen
Kestävän talouden Suomi Talouspolitiikan päämääränä on hyvinvoinnin lisääminen Kestävän talouden kivijalat Ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää talouskasvua Korkea työllisyysaste Kestävä julkinen talous
Hankkeen kuvaus Eläinmäärän muutos ja eläinsuojan maksimikapasiteetti: Lietelannan varastointitilan muuttaminen:
KESELY/7/07.04/2012 Keski-Suomi 11.6.2012 Tiina ja Petri Vammelvirta Ridantie 55 41580 Sauvamäki Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Lausuntopyyntö YVA -menettelystä Länsi- ja
Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Päijät-Hämeessä
Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Päijät-Hämeessä Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Laskelmat Pellervon taloustutkimus PTT Lähteenä käytetty
Positiivisen rakennemuutoksen tilannekuva ja seuranta. Antti Vasanen, Varsinais-Suomen liitto
Positiivisen rakennemuutoksen tilannekuva ja seuranta Antti Vasanen, Varsinais-Suomen liitto 11.12.2018 30 000 uutta työpaikkaa Mistä osaajat? Työllisten määrä Varsinais-Suomessa lähenee kaikkien aikojen
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013
34 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä 73,3 prosenttia. Työllisyysaste on ollut laskussa vuoden 2012 alusta
Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Varsinais-Suomessa
Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Varsinais-Suomessa Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Laskelmat Pellervon taloustutkimus PTT Lähteenä
Turvallisuusvaikutukset osana ennakkoarviointia?
Turvallisuusvaikutukset osana ennakkoarviointia? Kuntamarkkinat 12.9.2018 Maria Salenius Erityisasiantuntija Kuntaliitto Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen Etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 050-561 0466
Ajankohtaista verorintamalta
Ajankohtaista verorintamalta Taloustorstai 17.8.2017 Jukka Hakola Ajankohtaista verorintamalta Verojen kuukausitilitykset Veroennusteiden päivitykset Budjettiriihi ja muut veroperustemuutokset Soten siirtolaskelmien
Ajankohtaiset veroasiat
Ajankohtaiset veroasiat Taloustorstai 16.11.2017 Jukka Hakola Kehityspäällikkö, verotus Ajankohtaiset veroasiat Kuntaliiton 6.11. päivitetty ennuste» Valmistunut verotus» Loppuvuoden oikaisut» Ensi vuoden
Kuvitettu YVA- opas 2018
Kuvitettu YVA- opas 2018 Oppaan sisältö I Perusasiat YVA-menettelystä s. 4 II Vähän täsmennystä tekijöistä ja osallistumisesta s. 8 III YVA-menettelyn sisällöt s. 13 IV Arvioinnin tulokset ja kuinka niihin
edellä kuntakokeilussa
edellä kuntakokeilussa Jyväskylässä 25.11.2013 Työllisyyden Kuntakokeilu www.jyvaskyla.fi/tyo/kuntakokeilu www.toihinpalvelu.fi www.facebook.com/tyo/kuntakokeilu Euroja ja ihmisiä 2000 M 2100 150 M 8,8
Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Uudellamaalla. Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT
Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Uudellamaalla Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Laskelmat Pellervon taloustutkimus PTT Lähteenä käytetty
Työttömyyskatsaus Syyskuu 2019
Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-9/2019 20 18 16 14 12 2016 2017 2018 2019 10 10,5 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Syyskuu 2019 Konsernihallinto/Strategia
Työ muuttuu muuttuvatko pelisäännöt ja asenteet? Timo Lindholm / SITRA
Työ muuttuu muuttuvatko pelisäännöt ja asenteet? Timo Lindholm / SITRA 7.9.2016 Kansan, maan ja työn vuotuisen tuoton arvoa ei voida lisätä millään muulla keinolla kuin lisäämällä joko sen tuottavien työläisten
SOTERKO-RISKY Kaivostoiminnan riskit-aihealue Antti Kallio, Säteilyturvakeskus. SOTERKO ohjelmaseminaari 10.6.2015
SOTERKO-RISKY Kaivostoiminnan riskit-aihealue Antti Kallio, Säteilyturvakeskus SOTERKO ohjelmaseminaari 10.6.2015 Sisällysluettelo SOTERKO-RISKY kaivosten riskit Saavutuksia 2014 Käynnissä olevia hankkeita
Vaikutusten ennakkoarviointi hyvinvointipalveluissa
Vaikutusten ennakkoarviointi hyvinvointipalveluissa Sivistys- ja kulttuurilautakunta 16.11.2017 Tiia Heinäsuo, lapsiasiamies Hyvinvoinnin palvelualue 1 Mitä vaikutusten ennakkoarviointi on? Vaikutusten