Tutkimuksia inhimillisen pääoman alueellisesta keskittymisestä*
|
|
- Kimmo Härkönen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kansantaloudellinen aikakauskirja 97. vsk. 1/2001 VÄITÖKSIÄ Tutkimuksia inhimillisen pääoman alueellisesta keskittymisestä* Jari Ritsilä Erikoistutkija Jyväskylän yliopisto T alouden kolme peruskysymystä voidaan asettaa seuraavasti: Mitä tuotetaan? Kenelle tuotetaan? Miten tuotetaan? Taloustieteessä ollaan kuitenkin kiinnitetty suhteellisen vähän huomiota taloudellisten aktiviteettien sijaintiratkaisuihin ja kysymys siitä missä tuotetaan ja kulutetaan on otettu esille vain harvoin. Viime aikoina alueelliset kysymykset ovat kuitenkin saaneet kasvavaa mielenkiintoa osakseen taloustieteilijöiden piirissä. Taloudellisten toimintojen tehokkuus vaati useimmiten niiden alueellista keskittymistä. Tuotannon, tutkimusaktiviteettien, kehittämistoiminnan ja kaupankäynnin kasautuminen fyysisesti lähelle toisiaan luo entistä paremmat olosuhteet verkostojen hyödyntämiseen ja agglomeraatiohyötyjen tavoitteluun. Taloudellisten aktiviteettien keskittyminen on edullista koska se mahdollistaa tehokkaan työmarkkinoiden toiminnan, kannustaa horisontaaliseen ja vertikaaliseen erikoistumiseen sekä edesauttaa tiedon ja innovaatioiden leviämistä. * Lectio praecursoria Jyväskylän yliopistossa Uudet kasvuteoriat korostavat inhimillisen pääoman merkitystä taloudellisessa kasvussa. Inhimillisen pääoman ja sen ulkoisvaikutusten katsotaan olevan keskeisessä roolissa agglomeraatiohyötyjen muodostumisessa. Osaamisen ja innovaatioiden merkitys on kasvanut entisestään tuotantotoiminnan siirtyessä yhä teknologisempiin ja tietointensiivisempiin prosesseihin. Osaamisen kehittäminen, innovaatioiden synnyttäminen, teknologisen kehityksen kiihdyttäminen ja väestön elinikäisen oppimisen turvaaminen ovat tietoyhteiskunnan keskeisiä tahtotiloja. Lienee oikeutettua todeta, että väestön taitotieto toimii tärkeimpänä tuotannontekijänä sekä tavaroiden että palveluiden tuotannossa tämän päivän yhteiskunnassa. Endogeenisten kasvuteorioiden mukaan muuttoliikkeellä ja inhimillisen pääoman kasaantumisella on keskeinen rooli alueellisen kehityksen selittäjänä. Muuttoliike on tärkeä alueiden sosiaalisen, kulttuurisen ja taloudellisen muutosprosessin kannalta. Edelleen, inhimillisen pääoman uudelleensijoittautuminen vaikuttaa ratkaisevasti taitotiedon alueelliseen 143
2 VÄITÖKSIÄ KAK 1 / 2001 jakautumiseen, ja siten myös alueiden kilpailukykyyn. Viimeaikainen muuttoliike Suomessa on antanut selviä viitteitä väestön ja siten myös inhimillisen pääoman keskittymisestä muutamille vetovoimaisille keskusalueille. Samanaikaisesti syrjäisemmät seudut ja taantuneet teollisuusalueet menettävät merkittävän osan taitotiedostaan nuorten ja ammattitaitoisten väestöryhmien muuttaessa pois niistä. Tulevaisuudessa yksittäisten alueiden kannalta tärkeimmäksi haasteeksi ilmeisesti muodostuukin se, kuinka hyvin ne menestyvät kilpailussa osaavista ihmisistä. Väitöskirjassani, Studies on the Spatial Concentration of Human Capital, olen tutkinut inhimillisen pääoman keskittymiseen liittyvää problematiikkaa, painottuen erityisesti niihin tekijöihin jotka liittyvät muuttoliikkeeseen. Väitöskirjani tarkastelee siten ensisijaisesti inhimillisen pääoman liikkumista eri alueiden välillä. Inhimillisen pääoman virtojen roolia alueellisessa keskittymisprosessissa korostaa ilmiön kumulatiivisuus. Uusi osaaminen ja taitotieto rakentuu aiemmin opitun varaan. Riittävä taitotiedon taso on edellytys innovatiivisuudelle ja teknologiselle kehitykselle. Inhimillisen pääoman alueelliset keskittymät omaavat näin otolliset mahdollisuudet liiketoiminnan kehittymiseen ja taloudelliseen kasvuun. Taloudellinen kasvu puolestaan mahdollistaa koulutuksen ja tutkimustoiminnan intensiivisen kehittämisen sekä houkuttelee alueelle uutta osaavaa työvoimaa. Voidaankin perustellusti sanoa, että inhimillisen pääoman ja taloudellisten aktiviteettien kasautuminen muodostaa erään tärkeimmistä sidoksista aluetaloudellisessa kehityskulussa. Inhimillisen pääoman uudelleen sijoittuminen on seurausta yksilöllisistä muuttopäätöksistä. Yksittäiset muuttajat muodostavat alueiden väliset muuttovirrat ja edelleen muutokset inhimillisen pääoman alueellisissa varannoissa. Inhimillisen pääoman teorian perusteella muuttopäätös on tulos yksilön taloudellisen hyödyn maksimointiprosessista. Yksilö pyrkii maksimoimaan inhimilliseen pääomavarantoonsa perustuvaa nettohyötyään, kun hän päättää muuttaa tai pysyä paikoillaan. Inhimillisellä pääomalla tarkoitetaan tässä yhteydessä koulutuksen, työn ja elämänkokemuksen kautta hankittua taloudelliseksi hyödyksi vaihdettavaa aineetonta varantosuuretta. Muuton oletetaan realisoituvan vain jos siitä saatava nettohyöty on positiivinen. Edelleen, inhimillisen pääoman teorian implisiittinen oletus on, että muuttoliike on valikoivaa. Yksilön odotettavissa olevaan nettohyötyyn vaikuttavat useat yksilöspesifiset tekijät sekä kohde- ja lähtöalueen ominaisuudet. Keskeisiä muuttopäätökseen vaikuttavia tekijöitä ovat mm. yksilöiden koulutus, työkokemus, työmarkkina-asema, odotettavissa oleva tulonmuodostus sekä kohde- ja lähtöalueen työllisyystilanne, taloudellinen asema ja elinkeinorakenne. Taloudellinen valintatilanne voidaan perustellusti mallittaa edellä mainitulla tavalla, mutta mallista ei voida suoraan sanoa mikä tai mitkä tekijät lopulta ratkaisevat sijaintipäätöksen. Olennaisiksi muodostuvat henkilöiden omat odotukset taloudellisen hyödyn määrästä mahdollisissa sijaintipaikoissaan. Lisäksi on tärkeää huomata, että yksilön inhimillisen pääoman taloudellinen arvo riippuu sen soveltamismahdollisuuksista. Tämä onkin eräs keskeinen selitys sille, miksi korkeasti koulutettu väestönosa pyrkii keskittymään kasvaville keskusalueille. Korkeasti koulutettujen henkilöiden erikoistuneella taitotiedolla on enemmän käyt- 144
3 Jari Ritsilä töä keskuksissa, joiden tuotanto perustuu nykyisin pitkälti huipputeknologiaan ja -osaamiseen. Inhimillisen pääoman yhteys alueelliseen keskittymisprosessiin liittyy olennaisesti sen tuottamiin ulkoisvaikutuksiin ja siten ilmiötä ei voida täydellisesti kuvata ainoastaan yksilötason valintamallilla. Tuotantotoiminnan kannalta on tärkeää myös se, missä määrin inhimillisen pääoman hyödyntämistä on rajoitettu esim. patentein tai sopimuksin ja kuinka pitkälti taitotieto on jaettavissa muiden toimijoiden kesken. Väitöskirjassani tarkastelen inhimillisen pääoman keskittymistä kolmen teeman alla. Ensimmäiseksi pyrin kartoittamaan sitä, millaisia ovat yritystoiminnan ja muuttoliikkeen kannalta vetovoimaiset alueet. Toiseksi tarkastelen muuttoliikkeen ja alueellisen keskittymisen problematiikkaa työmarkkinanäkökulmasta. Kolmanneksi tuon esille tekijöitä, jotka liittyvät muuttoliikkeen selektiiviseen ominaispiirteeseen, painottaen koulutuksen merkitystä muuttajien valikoitumisessa. Alueet, jotka omaavat entuudestaan riittävät inhimillisen pääoman, yritystoiminnan ja innovatiivisuuden resurssit ovat inhimillisen pääoman kasautumisen kannalta otollisia. Vilkas yritystoiminta ja ripeä taloudellinen kasvu lisäävät työmahdollisuuksia alueella. Tämä kannustaa alueelle muuttoa ja ehkäisee alueelta poismuuttoa. Toisaalta taloudellinen kasvu voi osaltaan olla seurausta muuttovoitosta. Positiivinen nettomuutto lisää paikallista kysyntää ja luo näin entistä otollisemmat olosuhteet myös talouskasvulle. Lisäksi muuttovoitto kasvattaa myös alueen inhimillisen pääoman varantoa, joka osaltaan parantaa paikallisten yritysten toimintamahdollisuuksia ja lisää alueen innovaatiopotentiaalia. Siten yritystoiminnan ja työvoiman alueellinen keskittyminen tukevat toisiaan. Tämä johtaa kumulatiiviseen prosessiin, jossa menestyvät alueet kehittyvät ja kasvavat entisestään, kun taas heikot alueet joutuvat taistelemaan olemassa olostaan. Keskeisiä kysymyksiä muuttoliikkeen työmarkkinavaikutusten kannalta ovat työttömyyden vaikutus väestön sijaintiratkaisuihin ja muuttajien työllistyminen uudella asuinalueellaan. Työttömyyden vaikutus muuttoliikkeeseen voi ilmetä kolmella eri tasolla. Sijaintipäätöksen taustalla voivat vaikuttaa henkilökohtainen työmarkkina-asema, lähtö- ja kohdealueen työllisyystilanne ja kansallinen työttömyyden taso. Kansallisen työttömyystason vaikutus voidaan kuitenkin olettaa suhteellisen homogeeniseksi eri alueiden kesken. Väitöskirjassani esitettyjen tulosten valossa sekä henkilökohtainen että alueellinen työttömyys lisäävät muuttamisen todennäköisyyttä. Eräs kiinnostava lisäpiirre on alueella vallitsevan työttömyystilanteen dominoiva asema. Heikko alueellinen työllisyystilanne vaikuttaa muuttamisen todennäköisyyteen voimakkaammin kuin henkilökohtainen työttömyys. Korkean työttömyyden alueilta siis mitä ilmeisimmin muuttavat pois sekä työttömät että työlliset. Tämä voi muodostaa vaikean ongelman, sillä näiden alueiden menestymismahdollisuudet heikkenevät entisestään inhimillisen pääoman vuotaessa pois. Muuttoliikkeen työmarkkinavaikutusten kannalta toinen keskeinen kysymys liittyy muuttajien työllistyvyyteen. Väitöskirjassani saavutetut tulokset osoittavat, ettei muutto sinänsä paranna muuttajien työmarkkinatilannetta, joskin alueellisia poikkeuksia esiintyy. Korkeasti koulutetun työvoiman sijaintikäyttäytyminen muodostaa tärkeän elementin pohdittaessa inhimillisen pääoman uudelleen 145
4 VÄITÖKSIÄ KAK 1 / 2001 allokoitumista. Väitöskirjan tulosten mukaan korkeasti koulutetut ovat herkempiä muuttamaan kuin työikäinen väestö keskimäärin. Lisäksi työvoima pyrkii yleisesti keskittymään vetovoimaisille keskusalueille, kuten jo aiemmin todettiin. Nämä seikat jo sinänsä puoltavat korkeasti koulutettujen kasaantumista. Jos kuitenkin vielä huomioidaan se mielenkiintoinen piirre, että korkeasti koulutetut muuttavat keskimääräistä todennäköisemmin kasvaviin keskuksiin, voidaan perustellusti todeta korkeasti koulutettujen muuttokäyttäytymisen vahvistavan selvästi keskittävän kehityksen tendenssiä. Inhimillinen pääoma liikkuu niukkuudesta runsauteen agglomeraatiohyötyjen vuoksi. Työikäinen väestö yleensä ja korkeasti koulutetut erityisesti muuttavat todennäköisemmin kasvaviin keskuksiin, jotka tarjoavat paremmat mahdollisuudet työllistymiseen sekä kulttuurija koulutuspalveluiden hyödyntämiseen. Positiivisen nettomuuton seurauksena keskuksissa jo asuvienkin mahdollisuudet hyödyntää omaa inhimillisen pääoman reserviään paranevat entisestään. Voidaan mitä suurimmalla syyllä kysyä, mikä on yhä erilaistuvien alueiden rooli kansantaloudellisessa ja sosiaalisessa kokonaisuudessa, sekä missä määrin on mahdollista ja toivottavaa puuttua keskittävän kehityksen kulkuun. Onko yhteiskunnan kannalta hyvä, että taloudelliset toiminnot ja inhimillinen pääoma keskittyvät, vai muodostuvatko keskittymisestä aiheutuvat kustannukset liian suuriksi kantaa? Aluepoliittisia toimenpiteitä voidaan perustella pääasiassa kolmesta näkökulmasta. Toimenpiteet voivat olla perusteltavissa tasavertaisuuden, resurssien tehokkaan allokaation tai muiden poliittisten interventioiden kompensaation nimissä. Tuotannontekijöiden tehokkaan allokaation näkökulmasta taloudelliset preferenssit ovat suosiollisia menestyville keskusalueille. Toisaalta tasavertaisuuden näkökulmasta heikommin menestyvät alueet kaipaavat kipeästi mittavia kehitystoimenpiteitä. Tämä johtaa käytännössä tilanteeseen, jossa aluepoliittisia ohjelmia, välineitä ja aktuaalisia toimenpiteitä suunniteltaessa tasapainoillaan taloudellisen tehokkuuden ja yhteiskunnan jäsenten tasavertaisuuden trade-off -tilanteessa. Poliittiset päätöksentekijät joutuvat yleensä painottamaan tavoitteista toista toisen kustannuksella. Kaupankäynti taloudellisen tehokkuuden ja tasavertaisuuden välillä johtaa helposti tilanteeseen, jossa eri aluepoliittiset toimenpiteet ovat tavoitteiden asettelultaan ja vaikutuksiltaan ristiriitaisia. Osa toimenpiteistä tavoittelee päämääriä, jotka tukevat keskittävän kehityksen tendenssiä. Toisaalta osa interventioista pyrkii selvästi taloudellisia toimintoja hajauttavalle kehitysuralle. On kuitenkin luonnollista, että erilaisista lähtökohdista asetetut tavoitteet ja aluekehityksen monimutkainen kokonaisuus johtavat ristiriitaisuuksiin. Aluepoliittisten toimenpiteiden pitäisi kyetä vastaamaan samanaikaisesti keskusaluevetoisen muuttoliikkeen, epätasaisesti jakautuneitten yritystoimintaresurssien sekä toisaalta resurssien tehokkaan allokaation ja kansallisen kilpailukyvyn turvaamisen problematiikkaan. Tasavertaisuuden ja taloudellisen tehokkuuden tavoitteet kyettäisiin todennäköisesti parhaiten saavuttamaan, jos keskus- ja reunaalueita tarkasteltaisiin kehittämisohjelmissa ja -strategialinjauksissa yhtenä alueellisena kokonaisuutena. Edelleen olisi kokonaisuuden kannalta tehokasta, jos keskus- ja reuna-alueet pyrkisivät yhteisiin tavoitteisiin yhteisen kehittä- 146
5 Jari Ritsilä missuunnitelman alla. Yhteisten tavoitteiden ja strategioiden löytäminen ja sisäistäminen vaatii kuitenkin vahvaa luottamusta ja yhteisymmärrystä alueiden kesken ja on näin pitkän yhteistyön tulos. Erityyppisten alueiden integroidussa kehittämisessä on lähdetty jo varovasti liikkeelle EU:n rakennerahastokaudella ja nähtäväksi jää miten hyvin aluekokonaisuuksien kehittämisessä edetään käytännössä. 147
Tutkimuksia muuttoliikettä selittävistä tekijöistä ja työvoiman alueellisesta keskittymisestä 1
Kansantaloudellinen aikakauskirja 99. vsk. 4/2003 VÄITÖKSIÄ Tutkimuksia muuttoliikettä selittävistä tekijöistä ja työvoiman alueellisesta keskittymisestä 1 Mika Haapanen KTT, tutkija Jyväskylän yliopisto
Kasvuteorian perusteista. Matti Estola 2013
Kasvuteorian perusteista Matti Estola 2013 Solowin kasvumallin puutteet Solwin mallista puuttuu mikrotason selitys kasvulle, sillä mikrotasolla yritykset tekevät tuotantopäätökset kannattavuusperiaatteella
Kaupunkipolitiikkaa etsimässä
Keskustelutilaisuus alue- ja kaupunkipolitiikasta Vasemmistoliiton aluepoliittinen ryhmä ja eduskuntaryhmä Eduskunta 20.4.2017 Seppo Laakso Kaupunkitutkimus TA Oy Kaupunkipolitiikkaa etsimässä Aluekehityksen
Toimivat työmarkkinat - osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen 27.11.2008 Jyväskylä
Toimivat työmarkkinat - osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen 27.11.2008 Jyväskylä Kommenttipuheenvuoro: Keski-Suomen malli aluetalouden näkökulmasta Hannu Tervo Kansantaloustieteen professori, JY 1 Toimivat
TIETOISKU 8.6.2015 TURUN MUUTTOVOITTO EI NÄY MUUTTOLIIKKEEN TULOKERTYMISSÄ. Turku
TIETOISKU 8.6.215 TURUN MUUTTOVOITTO EI NÄY MUUTTOLIIKKEEN TULOKERTYMISSÄ Turun seudun muuttoliikkeessä on tapahtunut merkittävä käänne viime vuosina: Turun muuttotappio on kääntynyt muuttovoitoksi muiden
Muuttovirtojen vaikutus alueelliseen eriytymiseen pääkaupunkiseudulla. Pääkaupunkiseudun muuttovirtojen rakenteet ja taustatekijät
Muuttovirtojen vaikutus alueelliseen eriytymiseen pääkaupunkiseudulla Muuttovirrat eriyttävät pääkaupunkiseudun asuinalueita niin, että osasta asuinalueita on tullut läpikulkupaikkoja, joille muuttaa pienituloisia
Segregaation aika: Pääkaupunkiseudun kehitys Matti Kortteinen Kaupunkisosiologian professori Helsingin yliopisto
Segregaation aika: Pääkaupunkiseudun kehitys 1990-2010 Matti Kortteinen Kaupunkisosiologian professori Helsingin yliopisto Johdanto Matti Kortteinen & Mari Vaattovaara: Segregaation aika. Yhteiskuntapolitiikka80
Alueellinen kehitys Suomessa: tulotasoerot j~l yritysten synty*
Kansantaloudellinen aikakauskirja - 94. vsk. - 3/1998 Alueellinen kehitys Suomessa: tulotasoerot j~l yritysten synty* AKI KANGASHARJU KTT, ekonomisti Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos Suomea on kehuttu
Etninen segregaatio. Lyhyt katsaus tutkimustietoon Suomesta
Etninen segregaatio Lyhyt katsaus tutkimustietoon Suomesta Timo Kauppinen 12.9.2016 On karttatietoa sekä tietoa segregaation tasoista, jonkin verran tietoa ajallisesta kehityksestä Jonkinlaista tietoa
Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos
Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos Mäntsälän muutos maaseutupitäjästä osaksi Helsingin seutua Mäntsälän yritystoiminta
Tampereen strategian lähtökohdat elinvoiman ja kilpailukyvyn näkökulmasta
Tampereen strategian lähtökohdat elinvoiman ja kilpailukyvyn näkökulmasta Johtoryhmien strategiastartti 25.4.2017 Johtaja Teppo Rantanen 1 Kokemukset nykyisestä strategiasta ja odotukset uudelle strategialle
OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017
OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2017 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus-
Suomen aluerakenteen muutokset kansainvälisessä ja kansallisessa perspektiivissä
Suomen aluerakenteen muutokset kansainvälisessä ja kansallisessa perspektiivissä Sosiaalialan osaamiskeskuspäivät Pyhätunturi 27.8.2009 Heikki Eskelinen Joensuun yliopisto, Karjalan tutkimuslaitos 1. Johdanto
OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017
OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2018 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön
MUUTTOLIIKE KAUPUNGISTUMISEN MUUTOSAJURINA. Valtiotieteen tohtori Timo
MUUTTOLIIKE KAUPUNGISTUMISEN MUUTOSAJURINA Valtiotieteen tohtori Timo Aro @timoaro 17.5.2017 KAUPUNGISTUMINEN NYKYISESSÄ HALIITUSOHJELMASSA? KESKITTYMIS- JA HARVENEMISKEHITYS Kaupunkialueiden väkiluku
PÄRJÄ Ä, VAI PÄRJÄ ÄKÖ?
DYNA AMINEN JYVÄSKYL Ä PÄRJÄ Ä, VAI PÄRJÄ ÄKÖ? H A N N U T E R V O K U N TAT I L A I S U U S 1 8. 1. 2 0 1 7 J O K A I S E N J Y V Ä S K Y L Ä M I S T Ä 1 E L I N V O I M A A S E U T U K U N TA A N? ESITYKSEN
UUDEN TYÖN MARKKINA Ehdotus edistyksellisemmän työn markkinan luomiseksi Suomeen
UUDEN TYÖN MARKKINA Ehdotus edistyksellisemmän työn markkinan luomiseksi Suomeen Timo Lindholm / Sitra 22.8.2017 Lähtökohdat - Globaalit ilmiöt muokkaavat työelämää hävittävät ja luovat töitä. - Työn murroksen
Muuttoliikkeiden ja liikkuvuuden dynamiikkaa historiasta nykypäivään ja tulevaisuuteen Suomessa. Elli Heikkilä
Muuttoliikkeiden ja liikkuvuuden dynamiikkaa historiasta nykypäivään ja tulevaisuuteen Suomessa Elli Heikkilä Amerikansuomalaisten ensimmäisen ja toisen sukupolven alueellinen sijoittuminen USA:ssa
Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 (HE 134/2016 vp)
Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 (HE 134/2016 vp) Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Henna Busk Pellervon taloustutkimus PTT 6.10.2016 Talouden näkymät PTT näkemys talous-
Suhdannetilanne ja talouden rakenneongelmat - millaista talouspolitiikkaa tarvitaan? Mika Kuismanen, Ph.D. Pääekonomisti Suomen Yrittäjät
Suhdannetilanne ja talouden rakenneongelmat - millaista talouspolitiikkaa tarvitaan? Mika Kuismanen, Ph.D. Pääekonomisti Suomen Yrittäjät Esityksen runko 1. Suhdannetilanne 2. Pidemmän aikavälin kasvunäkymät
Näkökulmia liikenteen laajempiin taloudellisiin vaikutuksiin
WHOLE-hanke asiantuntijatyöpaja 17.5.2016 Seppo Laakso Kaupunkitutkimus TA Oy Näkökulmia liikenteen laajempiin taloudellisiin vaikutuksiin Saavutettava sijainti resurssina Liikenteen laajemmat vaikutukset
KUNNAN MAINEEN JA ELINVOIMAN JOHTAMINEN Kaukolämpöpäivät , Mikkeli. Timo Halonen kaupunginjohtaja, Mikkeli VTM, väitöstilaisuus 2.9.
KUNNAN MAINEEN JA ELINVOIMAN JOHTAMINEN Kaukolämpöpäivät 24.-25.8.2016, Mikkeli Timo Halonen kaupunginjohtaja, Mikkeli VTM, väitöstilaisuus 2.9.2016 Unelmayhteiskunta (Jensen) Tulevaisuuden maailmassa
Luottamus osana maaseudun verkostoja. Virve Rinnola,Pirityiset. Sivu
Luottamus osana maaseudun verkostoja Virve Rinnola,Pirityiset Sivu 1 3.11.2016 Maaseudun verkostot Manner-Suomessa 15 alueverkostoa, tämän lisäksi temaattisia verkostoja Pohjanmaan alueverkosto sisältää
Tilastojen kehittämistarpeet aluetalouden ja politiikan näkökulmasta
Tilastojen kehittämistarpeet aluetalouden ja politiikan näkökulmasta Tilastokeskus 19.4.2007 Paavo Okko Kansantaloustieteen professori paavo.okko@tse.fi Näkökulmia aluetietoon Tutkimus Aluekehittäminen/alueintressin
Varhaiskasvatuksen tulevaisuus
Varhaiskasvatuksen tulevaisuus Kulttuurinen moninaisuus ja palvelut Työelämän muutokset ja palvelut Rahalliset tuet, palvelut Kenen tuottamat palvelut (julkinen, yksityinen) Lasten, vanhempien ja ammattilaisten
Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen
Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen Kehittämisteemat Elise Tarvainen Keski-Suomen liitto Tavoitetila 2013 Keski-Suomessa on toimivat työmarkkinat. Maakunnan työllisyysaste ylittää
Virolahti. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -4,8 % VÄESTÖENNUSTE (%) -6,3 %
01 TUNNUSLUKU ARVO VÄKILUKU 11/2016 3 275 VÄESTÖNLISÄYS 2010-2015 (%) -4,8 % VÄESTÖENNUSTE 2015-2030 (%) -6,3 % 15-64 VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) 2015 58,1 % Virolahti. VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE 2015
Suomalaisen koulutusjärjestelmän visio Menestys tehdään
Suomalaisen koulutusjärjestelmän visio Menestys tehdään Sivistystyönantajat Suomalaisen koulutus järjestelmän visio Menestys tehdään yhdessä Tulevaisuutta on tunnetusti vaikea ennustaa, mutta yhdestä asiasta
Tie- ja liikenneolojen alueelliset merkitykset
1 Tie- ja liikenneolojen alueelliset merkitykset Seppo Lampinen, Ilari Karppi, Anna Saarlo, Jani Hanhijärvi YY-Optima Oy Tampereen yliopisto, Aluetieteen ja ympäristöpolitiikan laitos Luonnos 5.11.2003
Liikkuvuus. Koulutus Stardardit. Työllistyvyys
Tunnistaminen Laatu Liikkuvuus Koulutus Stardardit Työllistyvyys Kehitetään työelämälähtöisiä tutkintoja sekä koulutusohjelmia VSPORT+ Projekti Avaintavoite VSPORT+ hankkeelle on kehittää läpi alan vuorovaikutteisen
Elinvoimainen Seinäjoki Kuntamarkkinat 11.9.2013. SEEK/jp
Elinvoimainen Seinäjoki Kuntamarkkinat 11.9.2013 SEEK/jp SEINÄJOKI PERÄSEINÄJOKI Seinäjoki + Peräseinäjoki + Nurmo ja Ylistaro 31.12.2004 1.1.2005 1.1.2009 Asukkaita 32.000 35.939 57.000 Työpaikkoja 19.206
Uraohjaus työllistyvyyden parantamiseksi
Uraohjaus työllistyvyyden parantamiseksi Koulutuksen ja työelämän yhteistyö 21.3.2013 Arto Saloranta 3/20/2013 Työllistyvyyden käsite Ohjaus ja työllistyvyys Työllistyvyys korkea asteella Tutkimussuunnitelma
Metropoliyhteistyö ja pääkaupunkiseudun kilpailukyky. Aulanko Jaakko Kiander
Metropoliyhteistyö ja pääkaupunkiseudun kilpailukyky Aulanko 6.9.2013 Jaakko Kiander Pääkaupunkiseutu ja Suomen talous Suomen talouden perusta on edelleen raskaassa teollisuudessa mutta kasvun moottorit
Työmarkkinoilla on tilaa kaikille!
Työmarkkinoilla on tilaa kaikille! Kokemus esiin 50+ -loppuseminaari Monitoimikeskus LUMO 22.4. 2015 Patrik Tötterman, FT, ylitarkastaja Ikääntyvän työntekijän työuran turvaamisen haasteet Osaamisen murros
MIKSI VAIKUTTAVUUTTA? Vaikuttavuusvalmentamo 29.10
MIKSI VAIKUTTAVUUTTA? Vaikuttavuusvalmentamo 29.10 AVUSTUSOSASTO RAY 25.10.2016 2 LAKISÄÄTEINEN TEHTÄVÄ Laki raha-automaattiavustuksista 21. Rahaautomaattiyhdistyksen on sopivalla tavalla seurattava myönnettyjen
Saarijärven elinkeinostrategia.
Saarijärven elinkeinostrategia www.ssypkehitys.fi Sisällys 1. Strategian iso kuva 2. Visio 3. Asiakkaat 4. Toiminnan tärkeimmät fokukset 5. Toimintatapa 6. Isot strategiset muutokset 7. Strategian sisällölliset
Suomessa on 20 vuoden kuluttua vain kolme kasvavaa kaupunkiseutua
Suomessa on 20 vuoden kuluttua vain kolme kasvavaa kaupunkiseutua Kooste kymmenen kaupunkiseudun väestönkehityksestä vuoteen Alueellinen väestöennuste kertoo, että pääkaupunkiseudun väestö kasvaa 270 000
Kommenttipuheenvuoro. Tarkastelussa työllistyvyys ja työura kokonaisuutena.
Kommenttipuheenvuoro Tarkastelussa työllistyvyys ja työura kokonaisuutena. Helsinki, toukokuu 2017. Aarresaari-verkoston Uraseurantaraportin julkistamistilaisuus. Visa Tuominen Uraseurannasta, taustaa
Normit ja naapurusto Metropolialueella:
Normit ja naapurusto Metropolialueella: Mitä monitieteinen tarkastelu kertoo nuorten ja koulujen alueellisista oloista? Venla Bernelius MetrOP-seminaari Kuvat: KSV, Wikipedia venla.bernelius@helsinki.fi
JOB SHOPPING. Toisen lähestymiskulman työelämään siirtymiselle tarjoaa job shopping käsite. Töiden shoppailu on teoria työmarkkinoilla liikkumisesta.
JOB SHOPPING Toisen lähestymiskulman työelämään siirtymiselle tarjoaa job shopping käsite. Töiden shoppailu on teoria työmarkkinoilla liikkumisesta. Kyse on sopivan työpaikan etsimisestä, kun työntekijä
Kuopion muuttoliike 2015 Tilastotiedote 8 /2016
Kuopion muuttoliike 2015 Tilastotiedote 8 /2016 Kuopion viime vuosien hyvä väestönkasvu perustuu muuttovoittoon. Keitä nämä muuttajat ovat? Tässä tiedotteessa kuvataan muuttajien taustatietoja kuten, mistä
Uusi koheesiokumppanuus
Uusi koheesiokumppanuus Lähentyminen kilpailukyky yhteistyö Kolmas taloudellista ja sosiaalista koheesiota käsittelevä kertomus Euroopan yhteisöt Europe Direct -palvelu auttaa sinua löytämään vastaukset
TE-palvelut ja validointi
TE-palvelut ja validointi Mestari2013 - Sinut on tunnistettu! koulutuspolitiikan seminaari 26.-27.11.2013 TE-PALVELUIDEN UUDISTAMINEN v. 2013- TE-PALVELUT JA VALIDOINTI EPÄVIRALLISEN JA ARKIOPPIMISEN TIETOJEN,
Mitä haluamme ammatillisen koulutuksen olevan 2025?
Mitä haluamme ammatillisen koulutuksen olevan 2025? Toimitusjohtaja Petri Lempinen Tammikuu 2017 Täältä tulemme Ammattikorkeakoulujen irtaantuminen Ammattitutkintolaki 1994 > laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta
Tervettä tulevaisuutta
Tervettä tulevaisuutta Väestön odotukset laajentuvasta valinnanvapaudesta 13.6.2017 Tampere Tuula Tiihonen, johtava asiantuntija, projektijohtaja, Sitra, tuula.tiihonen@sitra.fi Laajentuva valinnanvapaus
Kohtuuhintaiseen metropoliasumiseen. Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Torsti Hokkanen 12.2.2013
Kohtuuhintaiseen metropoliasumiseen Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Torsti Hokkanen Esityksen sisältö Hieman asuntotuotannon ja kaavoituksen volyymeistä Espoossa Asuntotuotannon kriittiset tekijät maankäytön
MARKKINA- KÄSITYKSET JA ALUEPOLITIIKKA
028 Peruste #3 2014 aluepolitiikka MARKKINA- KÄSITYKSET JA ALUEPOLITIIKKA Väestön alueellista keskittämistä perustellaan usein sillä, että se lisää taloudellista tehokkuutta, parantaa täten kilpailukykyä
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY Päivi Kilpeläinen & Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Vilja Tähtinen, HSY
Helsingin seudun yritysraportti Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY Päivi Kilpeläinen & Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Vilja Tähtinen, HSY Helsingin seutu on Suomen suurin tuotannon ja yritystoiminnan
Ratkaisuja. kunnan terveyspalveluihin
Ratkaisuja kunnan terveyspalveluihin Valinnanvapaus parantaa kuntalaisten asemaa. Terveyspalvelut kuntalaisille Terveyspalveluiden tuotanto LPY korostaa kuntavaaleissa kansalaisten valinnanvapauden lisäämistä.
JULKISTAMISTILAISUUS 11.3.2009, HELSINKI. Harri Melin, Tampereen yliopisto Ari Hautaniemi, Tampereen yliopisto Mikko Aro, Turun yliopisto
Sektoritutkimuksen neuvottelukunnan osaaminen, työ ja hyvinvointi -jaoston esiselvitys 4 Osaamisen merkitys työvoimavarojen, JULKISTAMISTILAISUUS 11.3.2009, HELSINKI Harri Melin, Tampereen yliopisto Ari
Mikä lähiruoassa koukuttaa? Lyhyet läheiset ketjut lähiruoka ja sosiaalinen pääoma -selvityksen tuloksia ja jakamistalouden malleja
Mikä lähiruoassa koukuttaa? Lyhyet läheiset ketjut lähiruoka ja sosiaalinen pääoma -selvityksen tuloksia ja jakamistalouden malleja 2.6.2017 Leena Erälinna leena.eralinna@utu.fi Sosiaalinen pääoma Ihmisten
Yhteisetu yhteistyöllä parempaan palvelujen saavutettavuuteen Osuuskunnan tutkimusseminaari Hagen Henrÿ, Manu Rantanen ja Tytti Klén
Yhteisetu yhteistyöllä parempaan palvelujen saavutettavuuteen 22.5.2015 Osuuskunnan tutkimusseminaari Hagen Henrÿ, Manu Rantanen ja Tytti Klén 16.6.2015 1 Yhteisetu -hanke Toteuttajana Helsingin yliopiston
Miten väestöennuste toteutettiin?
Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen (syntyvyys ja kuolleisuus, 2) kuntien väliseen nettomuuttoon
Metropolialueen 9 kunnan erityinen kuntajakoselvitys
Metropolialueen 9 kunnan erityinen kuntajakoselvitys Toimintaympäristön haasteet ja kuntarakenne Seurantaryhmän kokous 4.3.2014 Matti Vatilo Tähtäin vuoteen 2030 ilmiöitä ja ongelmia Väkiluku kasvaa ja
Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017
Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017 Alustavia painotuksia Kaik lutviutuup! Etelä-Karjalan liitto Maakuntavaltuusto- ja MYR-seminaari 23.1.2014 Etelä Karjalan toimintaympäristön kehitystekijöitä Vahva
Etäisyys katoaa! Purkautuvatko kaupungit? Antti Kurvinen
Etäisyys katoaa! Purkautuvatko kaupungit? Antti Kurvinen 2.2.2017 Kaupungistumisen perusta taloustieteen näkökulma Jos erikoistumisesta ei ole hyötyä eikä tuotannossa ole mahdollista saavuttaa mittakaavaetuja
PAJALA - KOLARI KAIVOKSEN VAIKUTUKSET KOLARIN KUNTAAN. Kaivoksen väestö-, työllisyys- ja talousvaikutukset
PAJALA - KOLARI KAIVOKSEN VAIKUTUKSET KOLARIN KUNTAAN Kaivoksen väestö-, työllisyys- ja talousvaikutukset Juhani Laasanen Tutkijatohtori Ruralia-instituutti Ruralia Institute Ruralia-institutet Työseminaari
Suomalaisten aikuisten osaaminen ja sen tulevaisuus PIAACin valossa Petri Haltia
Suomalaisten aikuisten osaaminen ja sen tulevaisuus PIAACin valossa 27.5.2014 Petri Haltia KANSAINVÄLINEN AIKUISTUTKIMUS PIAAC: Programme for the International Assessment of Adult Competencies OECD:n organisoima,
Moninaisuus on rikkaus Lahti
Moninaisuus on rikkaus Lahti 28.10.2014 Petri Puroaho Tilaisuuden tavoite Tehdä näkyväksi työpajatoiminnan moniulotteisuutta ja merkityksellisyyttä. Nostaa esiin kolmannen sektorin / välityömarkkinoiden
Pääkaupunkiseudun yritysraportti
Pääkaupunkiseudun yritysraportti Yritysten ja niiden toimipaikkojen rakenne, sijoittuminen ja muutostrendit 2000-luvulla Seppo Laakso & Päivi Kilpeläinen, Kaupunkitutkimus TA Oy Anna-Maria Kotala, Arja
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään Kärkihanke osana strategisen hallitusohjelman toimeenpanoa 2016 2019 Painopistealue Hyvinvointi ja terveys Kuka on osatyökykyinen? Henkilö, jolla on käytössään osa työkyvystään
Click to edit Master title style
Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien
Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level
Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien
Pohjois-Karjalan kotoutumisen toimintamalli. Työ kotouttaa MEIJÄN ekosysteemi. Mia Sevonius-Male maahanmuuttoasiantuntija
Pohjois-Karjalan kotoutumisen toimintamalli Työ kotouttaa MEIJÄN ekosysteemi Mia Sevonius-Male maahanmuuttoasiantuntija Pohjois-Karjalan ELY-keskus 22.11.2016 1 Miksi kotoutuminen on tärkeää? Laki kotoutumisen
Parasta kasvua vuosille 2016-2019
Parasta kasvua vuosille 2016-2019 Vuonna 2012 valmistui Joensuun seudun kasvustrategia. Maailman muuttuessa kasvustrategiankin on muututtava vastaamaan nykypäivää ja tulevaisuutta. Kasvustrategian tarkennus
Helsingin seudun asuntorakentamisen ja asuntojen korkean hintatason ongelmat
Asuntopolitiikan kehittäminen Fokusryhmä 10.3.2017 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Helsingin seudun asuntorakentamisen ja asuntojen korkean hintatason ongelmat Alustavia tuloksia ja johtopäätöksiä pääkaupunkiseudun
Eurooppa strategia. Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue
Eurooppa 2020 -strategia Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue Eurooppa 2020 Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategia= visio 3 temaattista prioriteettia 5 EU-tason
ASUINALUEIDEN ERIYTYMINEN. Mari Vaattovaara Helsingin yliopisto Kaupunkitutkimusinstituutti
ASUINALUEIDEN ERIYTYMINEN Mari Vaattovaara Helsingin yliopisto Kaupunkitutkimusinstituutti Suomalaisen hyvinvointivaltion rakentamisen peruskivi on ollut asuntopolitiikka Pyrkimys turvata kaikille hyvän
Maahanmuuton prosessi ja stressi
Maahanmuuton prosessi ja stressi Tavoite: Käydä läpi maahanmuuton psyykkistä prosessia, stressiin vaikuttavia tekijöitä ja selviämiskeinoja. Normalisoida kuormittavia tilanteita ja keskustella niistä.
Reija Lilja - Atro Mäkilä (toim.) KOULUTUKSEN TALOUS NYKY-SUOMESSA. Julkaistui opetusministeriön rahoituksella,
2008 AGI-Information Management Consultants May be used for personal purporses only or by libraries associated to dandelon.com network. ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS The Research Institute of the
Huippuosaaminen ja yrittäjyys. Auli Pekkala, KTT HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu
Huippuosaaminen ja yrittäjyys Auli Pekkala, KTT HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu Tutkimuksen taustaa Tutkimus liittyy Talouselämää, koulutusta ja työpaikkoja koskevaan murrokseen (yksilön vastuu ja valinnat)
konsultointia parhaasta päästä TYÖMME ON ETSIÄ SÄÄSTÖJÄ. HALUATKO SINÄ SÄÄSTÖJÄ.
konsultointia parhaasta päästä TYÖMME ON ETSIÄ SÄÄSTÖJÄ. HALUATKO SINÄ SÄÄSTÖJÄ. Toimintaperiaatteemme Maailma kehittyy koko ajan. Yksi menestyksekkään liiketoiminnan kulmakivistä on tämän kehityksen mukana
Katsauksia ja keskustelua
Kansantaloudellinen aikakauskirja 95. vsk. 2/1999 Petri Böckerman ja Antti Moisio Katsauksia ja keskustelua Muuttoliikkeen, työn tarjonnan ja työttömyyden maakunnittainen kehitys vuosina 1998 2002 PETRI
Katse tulevaisuuteen: Kooste I työpajasta Jaakko Paasi VTT
TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Katse tulevaisuuteen: Kooste I työpajasta Jaakko Paasi VTT For Industry -skenaariot Miten tehdä menestyksekästä liiketoimintaa suomalaisissa valmistavan teollisuuden yrityksissä
Uusiutuvan energian kilpailunäkökohtia. Erikoistutkija Olli Kauppi kkv.fi. kkv.fi
Uusiutuvan energian kilpailunäkökohtia Erikoistutkija Olli Kauppi 14.1.2013 EU:n energiapolitiikka - Päästökauppa, -yhteismarkkinat, -kapasiteettimarkkinat, - RES-tuki Kilpailu - Edullinen energia - Kestävä
Hamina. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -2,6 % VÄESTÖENNUSTE (%) -6,4 % VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) ,3 %
Hamina 01 TUNNUSLUKU ARVO VÄKILUKU 11/2016 20 654 VÄESTÖNLISÄYS 2010-2015 (%) -2,6 % VÄESTÖENNUSTE 2015-2030 (%) -6,4 % Hamina. 15-64 VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) 2015 59,3 % VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE
Mitä tulokset tarkoittavat?
Mitä tulokset tarkoittavat? Tiedotustilaisuus Helsinki 18.2.2010 Hilkka Vihinen MTT Taloustutkimus Maatalouden kannalta Maaseudun kannalta Maatalouden ja maaseudun suhteen kannalta Politiikan muotoilun
TAMPERE ECONOMIC WORKING PAPERS NET SERIES
TAMPERE ECONOMIC WORKING PAPERS NET SERIES VÄESTÖN KESKITTYMISESTÄ KESKITTYMISSYKLIN HUIPULLA, VV. 1975-2000 Martti Hirvonen Working Paper 13 December 2002 http://tampub.uta.fi/econet/wp13-2002.pdf DEPARTMENT
ELO-RYHMIEN TOIMINTA VUONNA 2016
ELO-RYHMIEN TOIMINTA VUONNA 2016 Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa 17.3.2017 Pohjanmaalta löytyy pohjoismaiden merkittävimmät energiateknologian ja kemian teollisuuden keskittymät. Pohjanmaata leimaa monipuolinen
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta
6.12.2017 A8-0350/1 1 42 kohta 42. katsoo, että vahvan puolustusteollisuuden kehittäminen vahvistaa EU:n teknologista riippumattomuutta; pyytää kehittämään teollisia ja teknologisia resursseja, joita tarvitaan
Käyttöohjeet: Eteen- ja taaksepäin pääset nuolinäppäimillä. Poistuminen esc-näppäimellä.
Käyttöohjeet: Eteen- ja taaksepäin pääset nuolinäppäimillä. Poistuminen esc-näppäimellä. Teknologia- ja innovaatiopuisto INNOMARE INNOMARE Tutkimus ja kehitys INNOMARE Koulutuspalvelut Visio 2008 Kymenlaakson
Aikuisohjauksen kehittämisen satoa OpinTori-projektinpäätösseminaari Oulu
Aikuisten tieto-, neuvonta-ja ohjauspalvelujen kehittäminen Suomessa Aikuisohjauksen kehittämisen satoa OpinTori-projektinpäätösseminaari 19.3.2013 Oulu Projektipäällikkö Auli Ryhänen Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti,
Lausunto, Hannu Karhunen, Jyväskylän yliopisto ja Tilastokeskus
Lausunto, 24.5.2016 Hannu Karhunen, Jyväskylän yliopisto ja Tilastokeskus Lausunto Eduskunnan Työelämä-ja tasa-arvovaliokunnalle työikäisen väestön koulutustason kehityksestä ja työllistymisestä ilman
Aluekehittämisen tieteellinen perusta
Aluekehittämisen tieteellinen perusta Perusasetelma Perusasetelma Innovaatiotoiminta Aluekehittäminen Lähtökohta Aluekehittäminen on jonkin aluekokonaisuuden tulevaisuuden toimintaedellytysten parantamista
Maahanmuutto- ja pakolaistilanne Lapissa
Maahanmuutto- ja pakolaistilanne Lapissa Kotouttamistyön yhteistyöpäivät 27. 28.9.2017 Levi Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus Lappi elinympäristönä haasteita riittää Lappi on harvaanasuttu ja pitkien
Mikä on tärkeää ammatillisen koulutuksen kehittämisessä? AmKesu-aluetilaisuuksien ryhmätöiden yhteenveto. (marraskuun 2015 tilaisuudet)
Mikä on tärkeää ammatillisen koulutuksen kehittämisessä? AmKesu-aluetilaisuuksien ryhmätöiden yhteenveto (marraskuun 2015 tilaisuudet) Mikä on tärkeää toisen asteen ammatillisen koulutuksen kehittämisessä?
Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi
Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen EuroSkills2016-koulutuspäivä 9.6.2016 Eija Alhojärvi 1. Skills-toiminnan haasteet - strategiset painopistealueet 2. Kilpailu- ja valmennustoiminnan
Tietopääoma yrityksen kilpailukeinona
Tietopääoma yrityksen kilpailukeinona 1. Mitä tietopääomalla tarkoitetaan 2. Tietopääoma tuotannontekijänä 3. Käytännön toteutus Sannäs, 17.1.2000 Uusi aika - vanhat työkalut Kilpailussa menestyy tehokkain
SATAKUNNAN LUONTOMATKAILUOHJELMA
SATAKUNNALLE OMA SATAKUNNAN LUONTOMATKAILUOHJELMA LUONTOMATKAILUOHJELMA Luontomatkailun mahdollisuudet Satakunnassa -tilaisuus Sanna-Mari Renfors, 31.3.2016 Hanna-Maria Marttila Ohjelman laadinnasta Laadinta
NUORET REUNALLA OMAN ELÄMÄNSÄ KESKELLÄ. Maija Lanas MOODI16 - Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät
NUORET REUNALLA OMAN ELÄMÄNSÄ KESKELLÄ Maija Lanas MOODI16 - Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät 6.10.2016 Tässä esityksessä: Mitä on syrjäytymispuhe? Syrjäyttävä arki Monien keskustojen tunnistaminen
HE Talousarvioksi 2018 (pl 32) Työvoiman kohtaanto-ongelma
HE Talousarvioksi 2018 (pl 32) Työvoiman kohtaanto-ongelma Työvoiman kohtaanto-ongelma on vakava: Tarvitaan järeämpiä toimenpiteitä Yrityksillä on vakavia rekrytointihaasteita joka puolella maata ja pula
Alueyhteistyön kehittäminen määrällisten koulutustarpeiden ennakoinnissa
Alueyhteistyön kehittäminen määrällisten koulutustarpeiden ennakoinnissa Ennakointiyksikkö Samuli Leveälahti 15.12.2004 Osaamisen ja sivistyksen asialla Ennakoinnin ESR hanke Opetushallituksessa 1.1.2004
Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019
Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-1/2019 20 18 16 14 12 11,9 2016 2017 2018 2019 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia
Kasvu- ja omistajayrittäjyyden edistäminen
Kasvu- ja omistajayrittäjyyden edistäminen EK:n yrittäjävaltuuskunnan kesäkokous 14.8.2009 Valtiosihteeri Riina Nevamäki Työ- ja elinkeinoministeriö Kasvu- ja omistajayrittäjyyden seurantatyöryhmä Asetettu
Ammatillisen osaamisen kehittäminen
Ammatillisen osaamisen kehittäminen Ammatillisen osaamisen kehittäminen Työmarkkinoilla tarvitaan aikaisempaa monipuolisempaa ja laaja-alaisempaa osaamista. Erityisosaamisen, kielitaidon, yhteistyötaitojen,
Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana
Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Helsingin Yrittäjien seminaari 1.3.2011 Kumppanuus Yritysmyönteistä yhteistyötä mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen
Uudistuvan tulosrahoituksen koulutuspoliittiset tavoitteet
Uudistuvan tulosrahoituksen koulutuspoliittiset tavoitteet Ammatillisen peruskoulutuksen tulosrahoitusseminaari 2010 Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 17.9.2010 Vaatimukset ja odotukset
Osaavan työvoiman rekrytointi Kainuuseen -hanke Tiedotustilaisuus
Osaavan työvoiman rekrytointi Kainuuseen -hanke Tiedotustilaisuus 13.6.2017 13.6.2017 Hankkeen taustaa Valtuustoaloite Kainuussa pitkään jatkanut negatiivinen muuttotase vaatii erityistoimenpiteitä tilanteen
Työelämä muuttuu - onko Suomi valmis siihen?
Työelämä muuttuu - onko Suomi valmis siihen? Timo Lindholm Sitra 11.9.2015 1 Työelämän ja markkinoiden muutoksia ICT:n laajeneva hyödyntäminen ja osin tehtävätasolle ulottuva kansainvälinen kilpailu hävittävät
Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa
EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 16.11.2012