Nurmijärven työterveyshuollon järjestäminen ja uuden yhtiön perustaminen
|
|
- Kirsi-Kaisa Järvinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kunnanhallitus Valtuusto Nurmijärven työterveyshuollon järjestäminen ja uuden yhtiön perustaminen 720/ /2016 KH 219 Taustaa Kuntalain 150 :n mukaisen siirtymäsäännöksen mukaan kunnan tulee vuoden 2016 loppuun mennessä yhtiöittää markkinoilla toimivat työ ter veys huol lon palvelut. Sosiaali- ja terveysministeriössä on valmis teil la esitys siirtymäsäännöksen määrärajan pidentämiseksi kahdel la vuodella sote-uudistuksen keskeneräisyydestä johtuen. Jat koajal le on saatu EU-komission hyväksyntä. Lakiehdotus on lähdössä lau sun to kier rok sel le, mutta asian käsittely menee loppuvuoteen. Kunnanhallitus nimesi työryhmän käynnistämään val miste lut työterveyshuollon osakeyhtiön perustamiseksi yksin tai yhdessä alu een kunnan tai kuntien kanssa siten, että yhtiön perustamisesta voi daan päättää viimeistään syksyllä 2016 ja että yhtiö voisi aloittaa toi min tan sa viimeistään Lisäksi päätettiin, että työryhmä sel vit tää myös ulkoistamismahdollisuudet ja että Nurmijärvi osallistuu si tou muk set ta KUUMA -kuntien yhteisen valmisteluun työ ter veyshuol lon palvelujen kilpailuttamisesta. Työryhmän puheenjohtajana toi mi hallintojohtaja ja jäseninä liikelaitoksen johtaja, talousjohtaja ja hen ki lös tö pääl lik kö sekä kunnanhallituksen edustajana Marja-Leena San de lin. KUUMA-kuntien yhteinen valmistelu työterveyshuollon palvelujen kilpailuttamiseksi ei ole edennyt. Kunnanhallituksen nimeämä työryhmä on toimeksiantonsa mu kaises ti selvittänyt erilaisia vaihtoehtoja työterveyspalvelujen tuot ta misek si. Saatujen kannanottojen mukaan muut kunnat eivät tässä vaihees sa olleet kiinnostuneita yhteisen yhtiön perustamisesta, joten Nur mi jär vi käynnisti valmistelun yksin. Selvitystyötä tukemaan on han kit tu asiantuntijapalvelusta Perlacon Oy:ltä. Työterveyspalvelujen tuottamisen vaihtoehdot 1. Toiminnan jatkaminen liikelaitoksena niin, että työterveyden sairaan hoi toa ei enää myydä kuntakonsernin ulkopuolelle. 2. Liikelaitoksen yhtiöittäminen osakeyhtiöksi. 3. Toiminnan siirtäminen in-house osakeyhtiölle.
2 4. Kunta myy Nurmijärven Työterveyden liiketoiminnan ulkopuoliselle yh tiöl le, joka ottaa vastuulleen lakisääteisen työterveystoiminnan tuot ta mi sen. 5. Kunta perustaa kuntakonsernin työterveyspalvelujen tuottamista var ten in-house osakeyhtiön ja ulkopuolisille tuotettavia palveluja var ten markkinaehtoisen osakeyhtiön. 6. Nurmijärven Työterveys liikelaitos jatkaa kunnan omien työ terveys pal ve lu jen tuottamista ja uusi perustettava Nurmijärven Työter veys Oy tuottaa kunnan järjestämisvastuulla olevat palvelut ja mark ki na eh toi set työterveyspalvelut. Toimintatapa Eri vaihtoehdoista työryhmä on päätynyt esittämään vaihtoehto 6. mukaista mallia, jossa liikelaitos jatkaa kunnan omien työ ter veyspal ve lu jen tuottamista ja uusi perustettava yhtiö tuottaa kunnan järjes tä mis vas tuul la olevat palvelut ja markkinaehtoiset palvelut. Tässä vaih to eh dos sa kunta välttyy omien työterveyspalvelujen kil pai lut ta misel ta ja siihen liittyvistä riskeistä. Liikelaitos voitaisiin myö hem min sulaut taa yhtiöön sen jälkeen, kun yhtiön toiminta on saatu va kaal le poh jal le. Työryhmä esittää, että kunta perustaa Nurmijärven Työterveys -ni misen osakeyhtiön, jolle siirretään työterveys -liikelaitoksen harjoittama mark ki na eh toi nen liiketoiminta. Työterveys -liikelaitos jatkaa tois taisek si toimintaansa ja tuottaa työterveyspalveluja kunnalle ja kun takon ser niin kuuluville yhtiöille, ellei konserniohjeissa toisin mää rä tä. Täs sä vaihtoehdossa liikelaitosta ei tarvitse yhtiöittää. Kunnan ei myös kään tarvitse kilpailuttaa omia työterveyspalvelujaan, koska jatkos sa kin on sallittua ostaa niitä kunnan omalta sidosryhmäyksiköltä in-hou se -periaatteella. Työterveyden palvelujen ja tuotteiden tulee tukea kunnan pal ve lu tuotan to ta po ja sekä palveluverkkoja ja toimintamuodon tulee tarjota tehok kaat paikalliset palvelut alueen yrityksille, yhteisöille ja kunnalle. Elin voi ma nä kö kul mas ta on tärkeää, että paikallisille yrityksille ja yhtei söil le voidaan tarjota alueellisesti tuotettuja laadukkaita ja vai kut tavia työterveyspalveluja kohtuulliseen hintaan. Nyt esitetyssä vaih toeh dos sa tämä on ollut yhtenä tärkeänä lähtökohtana. Koko liikelaitoksen yhtiöittäminen (vaihtoehto 2) tulisi mer kit semään,että kunta joutuisi jollain aikajänteellä kilpailuttamaan myös omat työterveyspalvelunsa. Kilpailuttamiseen sisältyisi merkittäviä ris ke jä tilanteessa, jossa sote-ratkaisun ja hankintalain kes ken eräisyy des tä johtuen sopimuksen kesto ja laajuus olisivat vaikeasti en nakoi ta vis sa. Tästä syystä työryhmä ei puolla ul kois ta mis vaih toeh toa.
3 Valittu vaihtoehto tarjoaa nykyisellä aikataululla parhaiten en na koi tavan lopputuloksen, kustannustehokkaat toiminnot ja paikallisen tuotan non. Kunta säilyttää omistajaohjauksen. Toiminnan tehokkuuden ta kaa markkinaehtoisuus ja vertailukelpoisuus. Valittu vaihtoehto saattaa tulevan sote-ratkaisun myötä avata myös uu sia mahdollisuuksia tuottaa palveluja muille kunnille, toimia joi denkin kuntien vastuulle jäävien palvelujen tuottajana tai maa kun nal li sena palveluiden tuottajana, mikäli lainsäädäntö sen sallii. Talous Yhtiön ja liikelaitoksen elinkelpoisuuden arvioimiseksi on tehty en nuste las kel mat vuosille Laskelmilla käytetyillä oletuksilla yhtiö voidaan saada elinkelpoiseksi. Toiminnan alkuvuosina tuloksen en nus te taan olevan kuitenkin jonkin verran tappiollinen mm. tie to liiken ne kus tan nuk sis ta ja arvonlisävelvoitteista johtuen. Myöhemmin kan nat ta vuus tulee paranemaan, koska yhtiöllä on hyvät mah dol lisuu det lisätä liikevaihtoa panostamalla aktiiviseen markkinointiin ja te hok kuu den lisäämiseen. Yhtiön maksuvalmiuden turvaamiseksi osa na perustamisjärjestelyjä yhtiölle esitetään myönnettäväksi mi nimi osa ke pää oman lisäksi euron omapääoma, josta puolet sido tun vapaan pääoman rahastoon ja puolet lainana. Yhtiö tulee toimimaan vuokratiloissa. Henkilöstövaikutukset Yhtiö tulee rekrytoimaan tarvittavan henkilöstön ensisijaisesti lii ke laitok sen palveluksessa olevista työntekijöistä. Yhtiön palvelukseen siirty vän henkilöstön osalta käydään YT-menettely. Yhtiön perustamiseen liittyvät päätökset Yhtiön perustamiseen liittyviä asiakirjoja ovat perustamiskirja, yh tiöjär jes tys ja velkakirjat. Lisäksi yhtiö tekee kunnan kanssa mm. tiloja kos ke vat vuokrasopimukset ja palvelusopimukset sekä hankkii tar vitta vat terveydenhuoltoon liittyvät luvat. Näistä perustamiskirja ja yh tiöjär jes tyk sen hyväksyminen kuuluvat valtuuston päätettäviin asioihin. Muis ta sopimuksista päättää hallinto- ja johtosääntöjen mukainen toimi elin. On myös tarpeen, että valtuusto oikeuttaa kunnanjohtajan teke mään perustamisasiakirjoihin mahdolliset viranomaisten vaatimat muu tok set ja täydennykset. Yhtiön perustamisvaihetta varten on tarkoituksenmukaista nimetä yh-
4 tiöl le kolmijäseninen viranhaltijoista muodostettava väliaikainen hal litus ja että yhtiön toimitusjohtajaksi nimetään oman toimen ohella Nur mi jär ven Työterveys -liikelaitoksen johtaja. Perustamisvaiheen jälkeen tulee pidettäväksi ylimääräinen yhtiökokous, jossa nimetään hal li tus teh tä viä siihen asti väliaikaisesti hoitaneen hallituksen tilalle yh tiö jär jes tyk sen mukaisesti varsinainen hallitus. Yhtiö on tarkoitus perustaa lukien. Perustelut päätöksen taloudellisille vaikutuksille sekä vaikutukset ympä ris töön ja ilmastonmuutokseen: Taloudelliset vaikutukset yhtiölle an net ta va rahoituksena n euroa. Ilmastovaikutukset: Pal velu jen tarjoaminen paikkakunnalla vähentää asiakkaiden kulkemista lähikuntiin ja näin vähentää päästöjä. Yritysvaikutusten arviointi: Paikkakunnalla toimivat työterveyshuolto ol lut tärkeä myös paikallisille yrityksille. Jos kunta ulkoistaisi omat työ ter veys pal ve lun sa, joutuisivat yritykset järjestämään oman työ terveys huol ton sa uudelleen. Esitys: Kunnanhallitus hyväksyy työryhmän esittämät linjaukset ja päättää seu raa vis ta toimenpide-ehdotuksista: 1 Nurmijärven työterveys -liikelaitos jatkaa toistaiseksi toi mintaan sa ja tuottaa työterveyspalveluja Nurmijärven kunnalle ja muil le kuntakonserniin kuuluville. 2 kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Nurmijärven kunta perus taa Nurmijärven Työterveys -nimisen yhtiön alkaen. 3 kunnanhallitus esittää valtuustolle, että yhtiölle hyväksytään liit teen mukainen yhtiöjärjestys ja että kunnanjohtaja oi keu tetaan al le kir joit ta maan yhtiön perustamiseen liittyvät asiakirjat ja tekemään nii hin tarvittaessa viranomaisten edellyttämät muu tok set. 4 kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kunta merkitsee yhtiön osakepääoman euroa ja myöntää yhtiölle euroa oman pääoman ehtoista lainaa sekä eu roa lainaa 10 vuoden laina-ajalla (korko 6 kk euribor + 2 %) oheisten velkakirjaluonnosten mukaisin ehdoin ja että valtuus to myöntää tarkoitukseen lisämäärärahaa osakkeiden han kin taan ja antolainoihin. Lisätietoja: työterveyshuollon johtaja Samuli Salanterä, puh , hallintojohtaja Jukka Anttila, puh
5 Päätös: Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liite nro 5. KV 78 Päätös: Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liite nro 4.
Nurmijärven ja Tuusulan yhteisten työterveysyhtiöiden perustaminen
Kunnanhallitus 79 20.03.2017 Kunnanhallitus 113 18.04.2017 Nurmijärven ja Tuusulan yhteisten työterveysyhtiöiden perustaminen KH 79 Nurmijärvi ja Tuusula ovat käynnistäneet selvityksen työ ter veys huollon
Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus
Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-
Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513
Sosiaali- ja terveyslautakunta 41 23.04.2013 Kunnanhallitus 121 06.05.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 68 27.08.2013 Kunnanhallitus 217 16.09.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 60 26.08.2014 Kunnanhallitus
Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Työterveyshuollon uudelleenjärjestely
Kaupunginhallitus 268 22.10.2018 Kaupunginhallitus 333 03.12.2018 Kaupunginhallitus 358 17.12.2018 Työterveyshuollon uudelleenjärjestely 34/05.00.00/2017 KH 22.10.2018 268 Kunnilla on järjestämisvastuu
102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022
Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot
TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Yksityisteiden hoidon järjestäminen
Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden
TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen
---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen
Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus
Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto
PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS
Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015
Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:
Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö
Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.
Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Sivu 5 Nurmijärvi-Tuusula työterveyshuollon yhteistyöhankkeen tilanne 3
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Nurmijärven työterveys -liikelaitoksen johtokunta 28.03.2017 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 5 Nurmijärvi-Tuusula työterveyshuollon yhteistyöhankkeen tilanne 3 NURMIJÄRVEN KUNTA
Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178
Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston
Kunnanhallitus 202 01.09.2014 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN 1.1.2014 ALKAEN /PALVELUTUOTTAJAN VALINTA
Kunnanhallitus 202 01.09.2014 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN 1.1.2014 ALKAEN /PALVELUTUOTTAJAN VALINTA 327/01.04.02/2014 199/41.416/2013 KHALL 145 Terveydenhuoltolain mukaan kunnan on järjestettävä alueellaan
Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.
Kunnanhallitus 146 21.09.2015 Kunnanvaltuusto 47 28.09.2015 Kunnanhallitus 7 22.01.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa
Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh
Opetus- ja 130 02.11.2017 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 339 07.11.2017 Kunnanhallitus 357 20.11.2017 Varhaiskasvatuksen alue-esimiesten virkojen lakkauttaminen, päiväkodinjohtajan virkojen perustaminen
Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016
Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,
Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162
Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014
Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle
Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013
KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA
Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat
Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta
Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston
Työterveyshuollon palvelujen kilpailuttaminen
Kaupunginhallitus 186 14.05.2018 Kaupunginhallitus 243 18.06.2018 Kaupunginhallitus 316 24.09.2018 Kaupunginhallitus 339 22.10.2018 Kaupunginhallitus 361 30.10.2018 Kaupunginhallitus 376 19.11.2018 Kaupunginhallitus
- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen
Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta
Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus
Kaupunginhallitus 268 22.10.2018 Kaupunginhallitus 333 03.12.2018 Kaupunginhallitus 358 17.12.2018 Kaupunginhallitus 60 04.03.2019 Työterveyshuollon uudelleenjärjestely 34/05.00.00/2017 KH 22.10.2018 268
Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.
Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on
Kunnanhallitus Työyhteisötoimikunta Kunnanhallitus Valtuusto
Kunnanhallitus 173 29.04.2019 Työyhteisötoimikunta 17 13.05.2019 Kunnanhallitus 195 13.05.2019 Valtuusto 69 23.05.2019 Siikajoen kunnan työterveyshuollon palvelut 82/02.024/2019 KHALL 173 Siikajoen kunnan
Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1
LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Lapin liiton kuntataloustyöryhmä 25.04.2016 AIKA 25.04.2016 klo 10:00-11:35 PAIKKA Lapin liiton virasto, Hallituskatu 20 B, Rovaniemi KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen
Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014
Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman
Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016
Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto
Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154)
Kunnanvaltuusto 48 18.06.2014 Kunnanhallitus 314 15.12.2014 Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154) Kvalt 18.06.2014 48 Kvalt 18.06.2014 48 18.6.2014 16.6.2014
Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016
Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen
Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen
Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus
Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016
Kunnanhallitus 155 22.05.2017 Valtuusto 51 31.05.2017 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 KH 155 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 24.05.2016 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 10 Nurmijärven Työterveys -liikelaitoksen tulevan toimintamallin selvitys 11 Viranhaltijapäätökset 5 12 Kehitys- ja keskusteluasiat
(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.
Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus
Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:
Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29
Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus
Yhdistymishallitus 4 22.08.2016 Yhdistymishallitus 10 12.09.2016 Yhdistymishallitus 27 19.09.2016 Yhdistetty valtuusto 9 19.09.2016 Kaupunginhallitus 259 10.10.2016 Kaupunginvaltuusto 52 24.10.2016 Talous-
- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen
Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus
Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan.
Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Kunnanhallitus 66 13.03.2017 Kunnanhallitus 78 20.03.2017 Kunnanhallitus 107 18.04.2017 Valtuusto 34 26.04.2017 Hallintosäännön hyväksyminen KH 29 Uuden kuntalain mukaan hallintosääntö
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 21.04.2016 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 7 Nurmijärven Työterveys -liikelaitoksen tulevan toimintamallin selvitys 8 Viranhaltijapäätökset 4 9 Kehitys- ja keskusteluasiat 5
HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ
Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,
OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN LEPPÄLAMMEN VESIOSUUSKUNNAN LAINALLE
Tekninen lautakunta 19 02.02.2012 Kunnanhallitus 52 27.02.2012 Valtuusto 27 04.04.2012 Tekninen lautakunta 17 27.02.2014 OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN LEPPÄLAMMEN VESIOSUUSKUNNAN LAINALLE 379/02.05.01/2012
Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017
Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä
Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015
Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita
VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0
Ympäristölautakunta 72 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 35/60.602/2013 Ympäristölautakunta 72 Asia Hakija
Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta
Perusturvalautakunta 8 13.12.2016 Perusturvalautakunta 5 28.03.2017 Perusturvalautakunta 8 29.05.2018 Periaatepäätös palvelusetelin käyttöönotosta mielenterveyskuntoutujien asumispalveluissa /Mielenterveyskuntoutujien
Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013
Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun
Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, sei ja. karkkainen(at)ylasavonsote.fi, puh
Yhtymähallitus 44 19.02.2013 Yhtymähallitus 94 21.05.2013 Yhtymähallitus 142 21.08.2013 Yhtymähallitus 169 26.09.2017 Kuntayhtymän vakuutusten kilpailuttaminen 137/02.08.03.01/2013 Yhall 19.02.2013 44
Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen
Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/satucon Oy
Hallitus 46 16.01.2013 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/satucon Oy H 46 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto on 14.12.2012 an ta nut päätöksen 1002/05.01.11.02.01/2011Satucon
Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos
Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja
Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.
Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen
Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:
Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 84 13.03.2017 Kati Kähkösen eroanomus vaalilautakunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 82/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain
Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle
Kaupunginhallitus 170 21.08.2017 Kaupunginhallitus 175 04.09.2017 Kaupunginhallitus 15 22.01.2018 Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle 1.6.2017-31.5.2019 221/00.04.02/2017
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:
Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL
Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011
Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perla 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna Lamminen, puh. 06 438 4101, 044 438 4101 ja vs. perusturvajohtaja
Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.
Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon
Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista
Kaupunginhallitus 342 28.09.2015 Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista 575/00.03.00/2015 Kaupunginhallitus 28.09.2015 342 Kehityspäällikkö Lasse Lehtonen: Valtiovarainministeriö
2. TUTUSTUN KIRKKOONI
2. TUTUSTUN KIRKKOONI Ikonit kuuluvat ortodoksiseen kirkkoon ja kotiin 1. Laita rasti niiden kuvien viereen, joihin sinusta ikoni voisi kuulua. Väritä kuvat. 2. Kirjoita kir-jain-kor-teil-la-si sana IKONI.
Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.
Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi
Isopaasin ranta-asemakaavan muutos
Kaupunginhallitus 35 26.01.2015 Kaupunginhallitus 173 04.05.2015 Isopaasin ranta-asemakaavan muutos 730/10.03.06/2014 Kaupunginhallitus 26.01.2015 35 Maanmittausinsinööri Birit Keva 3.12.2014: Maanomistaja
- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.
Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen
- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.
Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016
Myös vaaleista aiheutuviin kustannuksiin voidaan vaikuttaa äänestys aluei den lukumäärää vähentämällä.
Keskusvaalilautakunta 10 20.10.2015 Kunnanhallitus 285 23.11.2015 Keskusvaalilautakunta 1 20.01.2016 Kunnanhallitus 42 15.02.2016 Kunnan äänestysaluejaon muuttaminen 101/00.00.00/2016 KESKV 10 Vaalilain
Perusturvalautakunta 11 19.01.2016 Kunnanhallitus 27 15.02.2016 Perusturvalautakunta 65 24.05.2016 Perusturvalautakunta 71 21.06.
Perusturvalautakunta 11 19.01.2016 Kunnanhallitus 27 15.02.2016 Perusturvalautakunta 65 24.05.2016 Perusturvalautakunta 71 21.06.2016 71 Pihtiputaan suun terveydenhuollon kilpailutus 641/240/2015 Perusturvalautakunta
Rautjärven kunta Esityslista 9/ Tarkastuslautakunta. Aika klo 09:00. Kunnantalo, hallituksen huone.
Rautjärven kunta Esityslista 9/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 06.11.2017 klo 09:00 Paikka Kunnantalo, hallituksen huone Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3
Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi
Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,
Valtuusto aloite valtuutettu Alapere
Valtuusto 10.12.2018 aloite valtuutettu Alapere 1. Liikuntapalvelunpäällikönviran hoidon järjestely. Eli asian josta tein aloitteen 23.4 ja 27.8.2018 valtuustossa. Aloitteeseen Liikuntapalvelunpäällikön
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016
Kunnanhallitus 54 15.02.2016 Kunnanvaltuusto 16 22.02.2016 Kunnanhallitus 179 20.06.2016 MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 KHALL 54 Forssassa pidetään vuoden tauon jälkeen Ra ken na-si sus ta-asu -messut
Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 9 24.02.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 5 30.09.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 4 27.01.2015 Kaupunginhallitus 12 09.02.2015 Valtuustoaloite / kaupungin henkilöstön innostaminen miettimään
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy
Sosiaali- ja terveyslautakunta 211 08.06.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy 543/61/616/2011 STLTK 211 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavi rasto (Valvira) on
Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa
Kaupunginhallitus 294 19.09.2016 Kaupunginhallitus 303 26.09.2016 Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa 542/05.11.03/2016 Kaupunginhallitus 19.09.2016 294 Hallintojohtaja Riitta
Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta
Teknisten palvelujen ltk 80 24.05.2017 Kaupunginhallitus 209 21.06.2017 Kaupunginhallitus 231 14.08.2017 POIKKEAMISLUPAHAKEMUS NRO P8/2017 ALASAUKKO-OJA ANNE 218/10.03.00/2017 TEKN 24.05.2017 80 Valmistelija
LAUSUNTO SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA. Valmistelu: talousjohtaja Tuula Marttinen puh
LAUSUNTO SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA KHALL 163 Valmistelu: talousjohtaja Tuula Marttinen puh. 050-5645271. Sosiaali- ja terveysministeriön asettama
Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016
Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen
Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3
Kuntasuunnittelulautakunta 97 20.09.2016 Kuntasuunnittelulautakunta 108 22.09.2016 Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3 727/10.00.03.00/2016
Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen
TEKNINEN LAUTAKUNTA 108 15.09.2016 KAUPUNGINHALLITUS 386 03.10.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 147 12.12.2016 Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1327/10.1000.100001/2016
Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä
Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta
matsku 2 YHTEEN- JA VÄHENNYSLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS
matsku 2 HTEEN- JA VÄHENNSLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS MATSKU 2 Tämän kirjan omistaa: Sisällysluettelo 0 h-tä suu-ri h-tä suu-ri htä suuri 4 1 h-teen-las-ku 0 5 Mi-tä puut-tuu?
HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017
Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014
Työterveyshuollon uudelleenjärjestely 34/ /2017
Kaupunginhallitus 268 22.10.2018 Kaupunginhallitus 333 03.12.2018 Kaupunginhallitus 358 17.12.2018 Kaupunginhallitus 60 04.03.2019 Kaupunginhallitus 66 25.03.2019 Työterveyshuollon uudelleenjärjestely
TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1
TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta AIKA 07.01.2019 klo 17:00 PAIKKA Messi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat
VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31
Ympäristölautakunta 75 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 32/60.602/2013 Ympäristölautakunta
Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2015
Kunnanhallitus 137 30.05.2016 Valtuusto 66 22.06.2016 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 KH 137 KUUMA-komissio 29.2.2016 / 3 KUUMA-johtokunta 9.3.2016 / 22 KUUMA-komissio 29.2.2016
Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi
Hallitus 87 16.06.2017 VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN RAJOJEN MUUTTAMINEN Hallitus 87 Esittelijä Toimitusjohtaja Raimo Inkinen Valmistelija Johtava lakimies Sari Forsström, p. 050 463 1667 Ehdotuksen perustelut
Ilmoitus leirintäaluetoiminnasta, Kerimaan Lomakeskus Oy (lausunto valituksesta hallinto-oikeudelle)
Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 43 22.02.2017 59 22.03.2017 Ilmoitus leirintäaluetoiminnasta, Kerimaan Lomakeskus Oy (lausunto valituksesta hallinto-oikeudelle) RAKYL
Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.
Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.01/2011 Perla 07.04.2015 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna
Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille
Perusturvalautakunta 4 24.04.2018 Kaupunginhallitus 4 07.05.2018 Perusturvalautakunta 5 16.10.2018 Kaupunginhallitus 11 22.10.2018 Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille
Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle
Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt
Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.
Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin