Suomenkielinen laitos: A. Vogel Oy / A. Vogel Institute, PL 64, 01451, Vantaa. 2002

Transkriptio

1 Opintojakso 3 Verenkierto Lue tämä ennen kuin aloitat 1. Tämän opintojakson tarkoituksena on antaa perustiedot verenkiertojärjestelmän rakenteesta ja toiminnasta. Se auttaa ymmärtämään ongelmia, jotka aiheutuvat verenkiertojärjestelmän häiriintymisestä. Tässä jaksossa käsitellään myös sitä, miten kasvivalmisteilla voidaan ehkäistä ja korjata verenkiertojärjestelmän häiriöitä. 2. Aineistoa ei ole tarkoitus lukea läpi kerralla. Asioiden omaksumisen helpottamiseksi sopivien aihekokonaisuuksien loppuun on sijoitettu pohdittavaksi -ruutu. 3. Vastaamalla ruudussa esitettyihin kysymyksiin voit testata, kuinka hyvin olet omaksunut jakson keskeisen sisällön. Voit vastata lyhyesti merkitsemällä pääkohdat ranskalaisin viivoin tai, mikä vielä parempi, kirjoittamalla lyhyet esseevastaukset. 4. Luettuasi näin koko toisen opintojakson, voit vastata koe kysymyksiin. Varaa aikaa vastaamiseen riittävästi; useimmille noin 90 minuuttia on riittävä aika, mutta voit toki käyttää enemmänkin aikaa. Kokeessa voit viitata kurssin aineistoon. Suomenkielinen laitos: A. Vogel Oy / A. Vogel Institute, PL 64, 01451, Vantaa Englanninkielinen alkuperäisteksti: Bioforce Canada Inc., October 2000.

2 Sisällysluettelo 1 Johdanto...1 Osa A: Verenkiertojärjestelmän fysiologia Verenkiertojärjestelmän rakenne Sydän Valtimot Pohdittavaksi Laskimot Hiussuonet eli kapillaarit Lymfaattinen järjestelmä Veri Pohdittavaksi Hemostaasi eli verenvuodon tyrehdyttäminen Verenkierto Verenpaine Pohdittavaksi...18 Osa B Valtimosairaudet Aterooma Arterioskleroosi Ateroskleroosi Katkokävely Aivohalvaus ja aivoverenkierron häiriöt Valtimon pullistuma Hypertonia eli verenpainetauti Embolismi eli tulppautuminen Laskimosairaudet Suonikohjut Pohdittavaksi Sydänsairaudet Angina pectoris...28

3 8.2 Sydänkohtaus / Sydäninfarkti Sydämen rytmihäiriöt Sydämen läppäviat Ikääntyminen Verisairaudet Punasoluhäiriöt Verihiutaleiden hyytymishäiriöt Pohdittavaksi...30 Osa C: Fytoterapeuttiset kasvit Ginkgo biloba Crataegus Allium sativum Aesculus hippocastanum Muut rohtokasvit Yhteenveto Pohdittavaksi...43

4 1 Johdanto Kaikki kehomme elävät solut tarvitsevat happea ja ravintoaineita pysyäkseen hengissä. Samaan aikaan solujen tuottama kuona-aine täytyy poistaa ja erittää pois keuhkojen, munuaisten ja maksan kautta. Verenkiertojärjestelmä on kehomme kuljetusjärjestelmä. Se kuljettaa soluja, jotka ovat saaneet ravintoaineita ruoansulatusjärjestelmästä ja happea keuhkoista. Verenkiertojärjestelmä puolestaan poistaa hiilidioksidia ja muita solujen erittämiä kuona-aineita. Se toimii hormonien ja muiden solutoiminnassa tarvittavien kemikaalien kuljetuskanavana ja auttaa säätelemään kehon lämpötilaa. Verenkiertojärjestelmä tunnetaan myös kuvaavammalla nimellä eli kardiovaskulaarisena järjestelmänä. Järjestelmän keskus on sydän, joka toimii pumppuna työntäen verta verisuoniin (periferaalinen verenkierto). Valtimojärjestelmä yhdistyy kapillaareihin eli hiussuoniin, jotka ovat kehon pienimpiä verisuonia. Kapillaarit ruokkivat soluja, ja niiden kautta poistuu solujen kuona-aineet. Käytetty veri kulkee kapillaarien kautta verisuoniin ennen palaamistaan sydämeen. Sydän on kaksiosainen pumppu. Sydämen oikea puoli pumppaa verta keuhkoihin, jossa se hapettuu ennen palaamista sydämen vasemmalle puolelle. Tätä kutsutaan pieneksi eli keuhkoverenkierroksi. Sydämen vasemmasta puolesta hapettunut veri pumpataan ympäri kehon kudoksia josta se palaa laskimoita pitkin sydämeen. Tätä kutsutaan systeemiseksi eli suureksi verenkierroksi. Veri on tärkeä osa verenkiertoa. Se kuljettaa ravintoaineita ja muita tärkeitä aineita ympäri kehoa. Verenkierto ruokkii soluja, ja sen on pysyttävä toiminnassa, jotta solut saavat tarvitsemansa ravintoaineet ja siten pysyvät toimintakykyisinä. Häiriö tässä prosessissa aiheuttaa solujen kuoleman. Jos verenvirtaus tiettyyn elimeen pysähtyy, solu nääntyy hapen ja glukoosin puutteeseen. Seurauksena on soluvaurio ja lopulta solun kuolema. Jos sydän pysähtyy, vaikutus ulottuu kaikkiin soluihin, ja ihminen kuolee. Sydän- ja verisuonisairaudet ovat merkittävin kuolemansyy kehittyneissä maissa aiheuttaen yli puolet kaikista kuolemantapauksista. Tässä opintojaksossa perehdymme kardiovaskulaariseen järjestelmään ja sen toimintaan. Perehdymme sydän ja verisuoniperäisiin sairauksiin sekä kuinka fytoterapia voi helpottaa näitä ongelmia. A. Vogel Institute Fytoterapian jatkokurssi, opintojakso 3 1

5 Osa A: Verenkiertojärjestelmän fysiologia 2 Verenkiertojärjestelmän rakenne Sanaa immuunijärjestelmä käytetään yleisesti. Käsitteenä immuunijärjestelmä on erittäin laaja eikä aina oikein ymmärretty. Verenkiertojärjestelmä koostuu useista osista. sydän laskimo valtimo kapillaari imuneste veri. Veri on aine joka kuljettaa ravinto- ja kuona-aineita verisuonissa. Sen erikoistuneet solut muodostavat immuunijärjestelmän, puolustusmekanismin infektioita vastaan. Sydän toimii pumppuna, joka supistuu noin 70 kertaa minuutissa koko elämän ajan. Sen tarkoitus on toimia mekaanisena voimanlähteenä ja pitää veri virtaamassa verisuonistossa. Laskimot ja valtimot ovat verenkierron pääväyliä. Ne tarjoavat pääreitit veren virtaukselle. Valtimot vievät verta pois sydämestä kuljettaen sitä tehokkaasti ja nopeasti eri elimiin. Laskimoilla on samanlainen rooli, mutta ne kuljettavat verta takaisin sydämeen. Kapillaarit yhdistävät laskimo- ja valtimosuonistot toisiinsa. Elimistön kudokset ja solut käyttävät hyväkseen juuri tämän kapillaarien kautta kulkevan veren. Lymfaattisten kanavien eli imuteiden kautta kudosväleihin joutunut kudosneste kulkeutuu takaisin verenkiertoon. 2.1 Sydän Anatomia Päinvastoin kuin yleensä luullaan, sydän sijaitsee melkein keskellä kehoa eikä rinnan vasemmalla puolella. Sydän koostuu hyvin erikoistuneista soluista, joita kutsutaan myokardiaali- eli sydänlihassoluiksi. Näillä soluilla on ainutlaatuinen ominaisuus: ne johtavat sähköärsykkeitä, jotka saavat aikaan sydämen supistumisen. Sydän on jaettu neljään kammioon: vasen eteinen, vasen kammio, oikea eteinen ja oikea kammio. Sydämen kaksi puolta toimivat itsenäisesti, eikä veri pääse sekaantumaan eri puolten välillä. Vasen puoli toimii suuren verenkierron pumppuna, oikea puoli keuhkoverenkierron pumppuna. A. Vogel Institute Fytoterapian jatkokurssi, opintojakso 3 2

6 Verenvirtausta eteisistä ja kammioista ohjaavat sydämen läpät. Näitä ovat: hiippaläppä (valva mitralis), vasemman eteisen ja kammion välissä kolmiliuskaläppä (valva tricuspidalis), oikean eteisen ja kammion välissä aorttaläppä (valva aortae), vasemman kammion ja aortan välissä keuhkovaltimoläppä (valva pulmonalis), oikean kammion ja keuhkovaltimon välissä. Sydäntä ympäröi luja sidekudospussi, pericardium (peri = ympärillä, cardium = sydän). Tämä kalvo suojaa sydäntä. Kalvon sisäpuolella on ohut kerros perikardiaalista voitelunestettä, joka vähentää sydämen liikekitkaa. Oikea keuhkovaltimo Yläonttolaskimo Aorta Vasen keuhkovaltimo Vasen keuhkolaskimo Oikea eteinen D Vasen eteinen Alaonttolaskimo B C A Vasen kammio Oikea kammio Kuva 1. Sydän. Vasemman eteisen supistuessa veri virtaa hiippaläpän (A) kautta vasempaan kammioon. Vasen kammio supistuu ja se työntää verta aorttaläpän (C) kautta verenkierron suurimpaan valtimoon, aorttaan. Veri palaa sydämeen oikeaan eteiseen päälaskimoita pitkin joita ovat yläonttolaskimo (vena cava superior) ja alaonttolaskimo (vena cava inferior). Veri virtaa kolmiliuskaläpän (B) kautta oikeaan kammioon ja sieltä pääkeuhkovaltimoon joka haarautuu vasempaan ja oikeaan keuhkovaltimoon ja edelleen keuhkoverenkiertoon. Veri palaa sydämen vasempaan eteiseen keuhkolaskimoita pitkin. A. Vogel Institute Fytoterapian jatkokurssi, opintojakso 3 3

7 Sydänlihassolut Sydän toimii kuten pumppu. Tämän saavat aikaan sydänlihaksen supistuvat solut. Sydänlihassolut ovat ainutlaatuisia kehossamme. Ne saavat aikaan sähköisen impulssin ja johtavat niitä. Tästä johtuu, että sydän pystyy supistumaan automaattisesti, säännöllisellä rytmillä koko ihmisen elinajan. Kehossamme on kahdentyyppisiä lihaksia: tahdonalaisia ja tahdosta riippumattomia. Tahdonalaiset lihakset liikuttavat raajojamme, esim. jalkoja. Kun luet tätä tekstiä, jalkasi lepäävät, lihakset supistuvat vähän tai eivät lainkaan. Kun nouset ylös, aivosi antavat ohjeita hermosyille jotta lihakset supistuisivat. Useiden vaiheiden jälkeen pystyt suoristamaan jalkasi. Tahdonalaisen liikkeen pystyy siis aloittamaan ja lopettamaan oman tahdon mukaan. Sydämesi supistuu noin 70 kertaa minuutissa. Vaikka kuinka yrität, et voi vaikuttaa sydämen toimintaan. Sydänlihas supistuu tahdosta riippumattomasti. Muita tahdosta riippumattomia lihaksia löytyy mm. suolistosta. Katsottaessa mikroskoopilla nämä kaksi lihastyyppiä näyttävät erilaisilta. Tahdonalaiset lihakset ovat poikkijuovaisia, tahdosta riippumattomilta lihaksilta puuttuvat nämä juovat. Sähköinen aktiviteetti Sydämen lihakset eivät supistu satunnaisesti eivätkä toisistaan riippumatta. Lihastoimintaa koordinoivat sähköimpulssit, jotka terveellä ihmisellä saavat alkunsa säännöllisesti sydämen oikeasta eteisestä, sinussolmukkeesta. Tämä sähköinen toiminto on sydämen perusominaisuus, joka stimuloi sydänlihassolujen supistumista. Sähköiset impulssit toimivat kapellimestarin tavoin, jonka johdolla kaikki sydämen lihakset supistuvat säännöllisesti ja hallitusti. Sydämen sähköisiä impulsseja voidaan kuvata elektrokardiogrammin (EKG) avulla. Menetelmän kehitti 1900-luvun alussa hollantilainen fyysikko Willem Einthoven. Se on yhä laajassa käytössä sydämen sähköistä aktiviteettiä määritettäessä. Kuva 2. Sydämen EKG. Veren kulku sydämeen Sydän tarvitsee jatkuvasti happea. Se ei pysty käyttämään hyväkseen kammioidensa kautta kulkevaa verta. Sydänlihas on paksu ja se tarvitsee oman verisuonituksensa. Tästä pitää huolen sydämen kolme sepelvaltimoa, jotka ovat kehomme tärkeimmät valtimot. Ateroomaplakista (kolesteroli- ja rasva-ainekasautuma) johtuva häiriö sepelvaltimossa voi aiheuttaa rasitusrintakipua ja sydäninfarktin. Nykyään ahtautuneita sepelvaltimoita voidaan ohittaa sepelvaltimon ohitusleikkauksilla. Kuva 3 osoittaa verenvirtauksen sydänlihaksessa. Sydämellä on kolme sepelvaltimoa, 1 oikealla ja 2 vasemmalla puolella (vasen jakautuu kahdeksi päähaaraksi). A. Vogel Institute Fytoterapian jatkokurssi, opintojakso 3 4

8 Yläonttolaskimo Aortakaari Oikea sepelvaltimo Keuhkovaltimo Vasen sepelvaltimo Vasemman sepelvaltimon haara Alaonttolaskimo Oikean sepelvaltimon haara Kuva 3. Sepelvaltimot Sydämen toimintakierto Sydämessä tapahtuu monimutkaisia toimintoja joka kerta sydämen lyödessä. Termi sydämen toimintakierto kuvaa tätä toimintaketjua. Sykliin kuluu kaksi vaihetta: systole diastole Systole Tämä on sydämen supistumisvaihe, jolloin veri virtaa ulos sydämestä suuriin valtimoihin. Sydämen neljä kammiota eivät supistu samanaikaisesti. Molemmat eteiset supistuvat ensin, ja 0,2 sekuntia myöhemmin supistuvat kammiot. Sinussolmukkeen sähköiset impulssit saavat aikaan eteisten supistumisen, jolloin veri virtaa kammioihin. Supistuksen lopussa eteisten ja kammioiden väliset läpät sulkeutuvat. Sähköiset impulssit stimuloivat kammioita supistumaan, jolloin veri virtaa niistä ulos. Kammiosupistuksen lopussa kammioista ulosjohtavat läpät sulkeutuvat. Diastole Diastole eli veltostumis- ja täyttymisvaihe. Tämä on sydämen lepovaihe, jossa eteiset ja kammiot täyttyvät verellä ja sydän valmistautuu seuraavaan supistukseen. Diastolen aikana sydänlihassolut rentoutuvat ja veri virtaa sydämeen spontaanisti. A. Vogel Institute Fytoterapian jatkokurssi, opintojakso 3 5

9 Vaihe on tärkeä ei vain siksi, että sydän täyttyy verellä, vaan koska tällöin sydänlihassolut saavat levätä ennen seuraavaa supistusta. Sydänäänet Systolinen ja diastolinen verenpaine Sydämen läpät Stetoskoopilla kuunnellaan sydämen ääniä. Äänet johtuvat sydämen läppien sulkeutumisesta. Verenpaine muodostuu kahdesta luvusta. Esim. terveen aikuisen verenpaine pitäisi olla noin 140/80. Korkeampaa lukua kutsutaan systoliseksi ja alempaa lukua diastoliseksi verenpaineeksi. Myöhemmin tässä luvussa perehdymme tarkemmin verenpaineeseen. Sydämen läpillä on tärkeä tehtävä. Ne varmistavat, että veri virtaa oikeaan suuntaan. Sydämen läpät eivät kuitenkaan kontrolloi veren virtauksen määrää sydämen läpi. Sydämen ja verenkiertojärjestelmän läpillä on pehmeä mutta sitkeä sidekudosrakenne, ja niitä kutsutaan liuskoiksi. 2-3 liuskaa yhdessä muodostavat erittäin tehokkaan ja toimivan läpän. Esim. kaksi läppää ovat elintärkeitä vasemman kammion tehokkaaseen toimintaan. Kammiosupistuksen aikana hiippaläppä estää veren takaisinvirtauksen vasempaan kammioon pakottamalla veren virtaamaan oikeaan suuntaan aorttaläpän kautta. Diastolen aikana aorttaläppä varmistaa, ettei takaisinvirtausta vasempaan kammioon tapahdu. Läppä kiinni Läpän liuskat Läppä auki Aorttaläppä auki Kammiosystole A B Aorttaläppä kiinni Kammiodiastole Kuva 4. Sydämen läpät. A. Vogel Institute Fytoterapian jatkokurssi, opintojakso 3 6

10 2.2 Valtimot Valtimot kuljettavat verta sydämestä kaikkialle kehoon. Valtimoa, joka lähtee sydämen vasemmasta kammiosta, kutsutaan aortaksi. Se kuljettaa verta kaikkiin elimistön kudoksiin. Nämä päävaltimot haarautuvat useiksi pienemmiksi valtimoiksi ja lopulta hiussuoniksi. Valtimoiden joustavuus Valtimoilla on erityinen rakenne ja ne eroavat laskimoista. Valtimot ovat paksuseinäisiä ja koostuvat lihaksista ja lujasta sidekudoksesta. Nämä seikat selittävät valtimoiden kaksi tyypillistä ominaisuutta: sidekudokset tekevät valtimoista joustavia lihakset voivat muuttaa verisuonten läpimitan kokoa säädellen verenvirtauksen määrää On tärkeää, että valtimot ovat joustavia. Systolen aikana veri virtaa voimakkaasti vasemmasta kammiosta valtimoverenkiertoon. Paine valtimoissa kasvaa aiheuttaen verisuonten laajenemisen. Tämä tasaa verenpainetta verisuonissa. Diastolen aikana valtimot palaavat normaaliin kokoonsa, mikä puolestaan auttaa ylläpitämään verenpainetta verisuonissa. Aortta Päävaltimot (Pienemmät) valtimosuonet Arteriolit Hiussuonet (kapillaarit) Nämä toiminnat tasoittavat sydämen sykkeestä johtuvaa Kuva 5. Valtimot. verenpaineen vaihtelua. Veren virtaus valtimoverenkierrossa on siten tasaisempi. Jos valtimot olisivat rakenteeltaan jäykkiä, verenpaineessa olisi suuria vaihteluja ja veren virtaus olisi epätasaista. Tämä on nähtävissä ikääntyneillä ihmisillä, jotka kärsivät ateroskleroosista; siinä valtimot kovettuvat ja jäykistyvät. Valtimoiden lihakset Valtimoiden lihakset ovat tärkeitä verenvirtauksen määrän säännöstelyssä eri kehon osiin. Arteriolit eli pikkuvaltimot säännöstelevät verenvirtausta kapillaarisysteemiin. Jos kehossa tarvitaan enemmän verta, valtimoiden lihakset rentoutuvat, jolloin verisuonten läpimitta suurenee ja enemmän verta pääsee virtaamaan kapillaareihin. Jos taas verta tarvitaan vähemmän, lihakset supistuvat, verisuonten läpimitta pienenee ja veren virtaus vähenee. Verenvirtaus valtimoissa on nähtävissä seuraavissa tapauksissa: ruokailun jälkeen veri virtaa sisäelimiin auttaen ruokaa imeytymään liikunnan aikana lihakset tarvitsevat nopeasti verta selviytyäkseen ylimääräisestä työtaakastaan kylmällä ilmalla kehon lämpöä yritetään säästää vähentämällä verenvirtausta raajoihin ja iholle. Valtimot siis kuljettavat hapettunutta verta, kun taas laskimot kuljettavat vähähappista verta. Tähän sääntöön on kaksi poikkeusta: A. Vogel Institute Fytoterapian jatkokurssi, opintojakso 3 7

11 keuhkovaltimo kuljettaa vähähappista verta oikeasta kammiosta keuhkoihin keuhkolaskimo kuljettaa keuhkoista vasempaan kammioon hapettunutta verta. Valtimot eivät tarvitse läppiä pitääkseen yllä virtauksen suuntaa. Valtimoverenkierron korkea verenpaine on riittävä pitämään virtauksen yksisuuntaisena. Verenvirtauksen määrää eri elimiin ja kudoksiin säätelevät arteriolit, jotka johtavat kapillaarisuoniin. 2.3 Pohdittavaksi 1. Kuvaile sydämen rakenne. 2. Kuvaile miten veri virtaa sydämestä systeemiseen ja keuhkoverenkiertoon. 3. Kuvaile miten veren virtausta ja suuntaa säädellään elimistössä. 2.4 Laskimot Laskimot ovat verisuonia, jotka kuljettavat verta kudoksista ja elimistä takaisin sydämeen. Poikkeuksena on porttilaskimo, joka kuljettaa verta sisäelimistä maksaan. Valtimoiden ja laskimoiden erot Laskimopaine Laskimoiden rakenne eroaa valtimoista siten, että niiden seinämät ovat ohuemmat ja niissä on vähemmän lihaksia. Tästä johtuen laskimot laajenevat helposti paineen kasvaessa. Tätä ominaisuutta laajentua ja mukautua suurempaan verimäärään kutsutaan kapasitanssiksi, ja se toimii puskurina veren määrän vaihdellessa verenkierrossa. Verenpaine laskimoissa on hyvin paljon matalampi kuin valtimoissa. Painearvot ovat 5-18 mmhg, joka on kymmenesosa valtimopaineesta. Tästä syystä veri virtaa vaurioituneesta valtimosta suihkuamalla (yleensä sydämen sykkeen tahdissa), kun taas laskimovauriossa veri valuu haavasta hitaasti. Valtimoiden veri on kirkkaan punaista, koska veri on hapettunutta. Laskimoiden veri puolestaan on tummanpunaista. Läpät Useissa laskimoissa, erityisesti jaloissa kulkevissa laskimoissa, on samankaltaisia läppiä kuin sydämessä. Ne ovat vain eri kokoisia. Ihminen eroaa muista nisäkkäistä kykenemällä seisomaan suorassa. Jalkojen laskimoiden veren täytyy taistella maan vetovoimaa vastaa palatessaan sydämeen. Päälaskimoissa on läppiä, jotka auttavat verta kulkemaan oikeaan suuntaan takaisin sydämeen. Voidaan sanoa, että laskimot eivät ole aivan niin tärkeitä kuin valtimot. Jos valtimo vaurioituu ja verenkierto alueelle estyy, kudos vaurioituu. Vaurio laskimoissa ei ole yhtä kriittinen, koska verellä on aina useita vaihtoehtoja palata sydämeen. A. Vogel Institute Fytoterapian jatkokurssi, opintojakso 3 8

12 Alaraajojen tärkein laskimo on jalkavarren iso iholaskimo eli iso safeena. Se on tärkeä verisuoni eräissä ihmisen terveydentiloissa ja sairauksissa. Tämä on laskimo, joka yleisimmin sairastuu suonikohjuihin. Paradoksaalista kyllä, sen helpon sijainnin vuoksi se on myös laskimo, jota käytetään sydämen ohitusleikkauksissa. Valtimoiden tukokset sydämessä on yksi yleisimpiä sairauksia. Sydämen ohitusleikkauksella (lääketieteellinen nimi sepelvaltimon ohitusleikkaus) korjataan tukkeutuneet suonet. Leikkauksella ohitetaan haurastunut ja kovettunut sepelvaltimo ja palautetaan verenvirtaus suoniin. Osa jalkavarren isosta iholaskimosta irrotetaan kirurgisesti ja siirretään sepelvaltimoon. Tällöin veri pääsee virtaamaan vaihtoehtoista reittiä, ohi ahtautuneen sepelvaltimon. Tarkkaavaisimmat jo huomasivatkin, että siirretty laskimo joutuu nyt kestämään korkeaa valtimoverenpainetta. Kiinnostavaa on, että hyvin lyhyessä ajassa laskimo muuttaa rakennettaan. Se kehittää lihaksia ja sidekudosta, jonka jälkeen sitä on mahdotonta erottaa valtimoista. Tällä tavoin se selviää paljon korkeammasta valtimoverenkierron paineesta. Tätä tapahtumaa kutsutaan laskimoiden arterialisaatioksi. Siirretty laskimo muuttuu valtimoksi ja se on taipuvainen valtimon haurastumille (ongelma jota ei koskaan esiinny laskimoilla) ja muille valtimosairauksille. Tämä selittää myös siirrännäisten taipumuksen tukkeutua uudelleen. 2.5 Hiussuonet eli kapillaarit Kapillaarit ovat pienimpiä verisuonia. Suonen sisälle mahtuu vain yksi solu kerrallaan, usein kaksi kapillaarisolua muodostavat koko suonen ympärysmitan. Vain 5% verenkierron verestä on kapillaareissa. Kuitenkin tämä on tärkein osa verenkiertoa, koska kapillaareissa tapahtuu veren ja kudosnesteiden välinen ravinteiden ja kuona-aineiden vaihto. Valtimot ja laskimot kuljettavat verta kehossa tehokkaasti paikasta toiseen. Elimistö ei pysty käyttämään näiden suonien verta hyväkseen, koska ravinteet eivät pääse niistä ulos ympäröiviin kudoksiin. Solut liikkuvat kudosnesteessä, joka on peräisin veriplasmasta. Kudosneste pitää veren tasapainossa kapillaareissa ja samalla se ruokkii soluja. Kapillaarien ohuet seinämät mahdollistavat aineiden helpon kulun sisään ja ulos verenkierrosta. Kudosnesteen kemiallinen koostumus on hyvin samanlainen kuin veren plasman koostumus. Tämä johtuu plasman ja kudosnesteen jatkuvasta molekyylien vaihdosta ja diffuusiosta. Aineet kulkeutuvat ulos kapillaareista diffuusion ja aktiivisen siirtymän avulla sekä erityisten kapillaarisolujen välisten kanavien avulla. Kapillaarien täytyy tunkeutua hyvin syvälle kehon kudoksiin, ja ne ovat hyvin pieniä kooltaan. Useat kapillaarit ovat niin pieniä, että vain yksi punasolu kerrallaan mahtuu pusertumaan sen läpi (ks. kuva 6). A. Vogel Institute Fytoterapian jatkokurssi, opintojakso 3 9

13 Endoteelisolun rajapinta Solukalvo Punasolu Tuma Vesikkeli Perikapillaarisolu Kuva 6. Hiussuonen läpileikkaus. Kuvassa 6 näkyy kapillaarin läpileikkaus. Huomaa, että verisuoni on vain yhden solun paksuinen ja vain kaksi kapillaarisolua muodostaa koko kapillaarin ympärysmitan. Se on juuri tarpeeksi leveä punasolun läpikulkuun. Kaksi solua ovat yhdistyneet endoteelisolun rajapintaan. Tämä liitos on joustava, se avautuu ja sulkeutuu kuten ovi antaen kapillaarin sisällölle mahdollisuuden poistua solusta. Pienille molekyyleille kuten vedelle ja sokerille, jotka kulkevat verenkierrossa diffuusion avulla, tämä ei ole tärkeä reitti. Isompien molekyylien ja solujen kuten makrofagien täytyy käyttää tätä ovea poistuakseen verenkierrosta. Paine kapillaareissa vaihtelee välillä 5-35 mmhg. Veri virtaa näissä suonissa hitaasti, 0,07 cm/s. 2.6 Lymfaattinen järjestelmä Kudosneste ei ole staattista, vaan se virtaa epämääräisesti. Kudosneste kulkee takaisin verenkiertoon kapillaarien kautta. Sen toinen kulkureitti on lymfaattisen järjestelmän kautta. Imuteitä on kehon joka kudoksessa. Nämä ohutseinämäiset suonet pystyvät keräämään läpikulkevaa kudosnestettä. Imuteissä kulkevaa nestettä kutsutaan imunesteeksi eli lymfaksi ja se koostuu pääasiassa kudosnesteestä ja imusoluista. A. Vogel Institute Fytoterapian jatkokurssi, opintojakso 3 10

14 Imuneste virtaa pienemmistä imuteistä suurempiin ja lopulta alaontto-laskimoon ja sydämen vasempaan eteiseen. Tällä tavoin imuneste palaa verenkiertoon. Koska imunesteen virtaus imuteissä on passiivista ja paine on alhainen, myös virtaus on hyvin hidasta. Joissain suurimmissa imuteissä on läppiä, jotka auttavat virtausta pysymään oikeassa suunnassa. Imuneste sisältää runsaasti imusoluja, erityisesti lymfosyyttejä. Näillä on tärkeä osa kehon puolustusjärjestelmässä. Imusolmukkeita on säännöllisin välein imukanavissa. Nämä solmukkeet turpoavat tulehdusten yhteydessä. Esimerkiksi jalan haava voi tulehtua. Tämä aiheuttaa vaurion paikallisessa kudoksessa, jolloin lymfosyytit ja makrofagit rynnistävät verenkierrosta kudosnesteeseen ja tulehdusalueelle. Imusolut toimivat tässä ympäristössä ottaen kiinni ja tuhoten tulehdusta aiheuttavia organismeja. Tuhotut organismit poistetaan kudosnesteen kautta edelleen lymfaattiseen järjestelmään. Imutiet kulkevat jalkaa pitkin ylös kuljettaen imunestettä ylös nivusten imusolmukkeisiin. Jos tulehdus on vakava, nivusten imusolmukkeet turpoavat tulehdusta aiheuttavien organismien vaikutuksesta. Lisäksi tulehdusalue jalan imutiessä on mahdollista havaita, koska se kulkee aivan ihon pinnassa. Lymfaattisen järjestelmän toiminta ei ole silmiinpistävää mutta sitäkin tärkeämpää. Järjestelmän johtama nestemäärä on huomattava. Tämä tulee hyvin esille, kun imuteiden toiminta on jostain syystä häiriintynyt. Tämä näkyy sivuvaikutuksena rinnan poiston yhteydessä, mikä joskus voi olla tarpeen rintasyövässä. Leikkauksen aikana kainalon imusolmukkeiden toiminta häiriintyy. Joillakin naisilla käsi saattaa turvota, koska imunesteen virtaus ei ole riittävä. Nestettä voi kerääntyä niin paljon, että käsi turpoaa kaksin- tai kolminkertaiseksi normaalista. Kuva 7. Imusuonisto. Imusolmukkeistoja on mm. polvitaipeissa, nivusissa, kainaloissa ja kaulan sivuilla A. Vogel Institute Fytoterapian jatkokurssi, opintojakso 3 11

15 2.7 Veri On tärkeää, ettemme unohda verta, kun puhumme verenkierrosta. Ilman tätä nestettä sydämellä ei olisi mitään syytä sykkiä 70 kertaa minuutissa. Veri koostuu nesteosasta, plasmasta ja soluosasta joka sisältää punasolut, verihiutaleet ja valkosolut. 70 kiloa painavan ihmisen suonissa kiertää noin 5,5 litraa verta. Tästä 55% on plasmaa ja loput soluja. Alla oleva taulukko esittää veren solukoostumuksen. Taulukko 1. Veren solukoostumus Solujen lukumäärä (keskimäärin) arvioidut normaali raja-arvot Valkosolut valkosolujen kokonaismäärä (%) Granulosyytit neutrofiilit eosinofiilit basofiilit Lymfosyytit Monosyytit Erytrosyytit naiset 4.8 x miehet 5.4 x Verihiutaleet Valkosolut Ks. 2. opintojakso. Punasolut Punasolut ovat elintärkeitä, koska ne kuljettavat happea keuhkoista elimistön kaikkiin kudoksiin. Nämä ovat hyvin erikoistuneita soluja, sillä ne sisältävät proteiinipigmenttiä, hemoglobiinia, joka sitoo happea tehokkaasti. Happi ei liukene helposti plasmaan. Punasolujen hemoglobiini tehostaa verta sitomaan itseensä enemmän happimolekyylejä ja kuljettamaan ne paikasta toiseen. Punasoluilla on niille ominainen kaksoiskovera muoto. Ne näyttävät mikroskoopissa punaisilta johtuen niiden sisältämästä punaisen värisestä hemoglobiinista. Kuten kaikki verisolut, punasolut muodostuvat luuytimessä. Punasolu menettää tumansa ennen kuin se vapautuu verenkiertoon, missä se elää n. 120 päivää. Kehossa on noin 30 triljoonaa punasolua jotka sisältävät noin 900 g hemoglobiinia. Koska punasolu elää n. 120 päivää, joka tunti kuolee n. 10 miljardia punasolua. Jotta punasolujen määrä pysyy vakiona, saman verran uusia soluja muodostuu joka tunti luuytimessä. Immuuni-järjestelmän ja pernan tehtävä on poistaa kuolleet solut verenkierrosta. Punasolujen muodostumista kutsutaan nimellä erytropoeesi (er.ith.ro.poi.e.sis). Elimistöllä on mekanismi, joka säätelee tätä prosessia ja estää solutasoja nousemasta epänormaalin korkealle ja vaaralliselle tasolle. A. Vogel Institute Fytoterapian jatkokurssi, opintojakso 3 12

16 Erytropoeesia säätelee glykoproteiini-hormoni erytropoetiini. Se muodostuu munuaisissa ja kulkeutuu verenkierrossa luuytimeen. Tämän vuoksi munuaispotilaat kärsivät usein anemiasta. Jos punasolukato on suuri esimerkiksi verenvuodon jälkeen, erytropoeesi lisääntyy. Hemoglobiini Hemoglobiini on proteiinimolekyyli, jolla on ainutlaatuinen hapensitomiskyky. Se on suuri pallonmuotoinen molekyyli, jota punasolut kuljettavat. Happi (O 2 ) sitoutuu hemoglobiiniin muodostaen oksihemoglobiinin. Kun veri saapuu keuhkoihin, se on vähähappista. Keuhkoissa on runsaasti happimolekyylejä, jotka sitoutuvat punasoluihin. Niinpä keuhkoista lähtevässä veressä on runsaasti happea, veri ts. on hapettunutta. Happimolekyylit vapautuvat hiussuonissa. Happimolekyylit liukenevat heikosti plasmaan. Hemoglobiinin ansiosta veri sitoo paljon enemmän happimolekyylejä kuin muuten olisi mahdollista. Hiilidioksidin (CO 2 ) imeytyminen vereen on 20 kertaa tehokkaampaa. Hemoglobiinin toiminta riippuu sen hapensitomiskyvystä. Tietyt kemikaalit voivat häiritä tätä prosessia. Esimerkiksi hiilimonoksidilla on suurempi taipumus sitoutua hemoglobiiniin kun hapella. Kun keho altistuu tälle kaasulle, hemoglobiinin happimolekyylit korvataan hiilimonoksidimolekyyleillä ja veren kapasiteetti kuljettaa happea alenee. Kudoksiin vertaava valtimoveri on tällöin vähähappista ja tuloksena on hypoksia eli hapen niukkuus kudoksissa. Jos tämä tila jatkuu kauan, kudokset vaurioituvat (erityisesti aivot) ja ihminen voi jopa kuolla. Syntymättömillä lapsilla on erikoistunut hemoglobiinimuoto (hemoglobiini F), jolla on suurempi hapensitomiskyky kuin aikuisen hemoglobiinilla. Istukassa äidin ja lapsen verisuonet ovat lähekkäin, mikä on elintärkeää eri aineiden vaihdon kannalta. Koska lapsen hemoglobiinilla on suurempi hapensitomiskyky, se voi siepata happimolekyylejä äidin verestä. Näin varmistetaan, että lapsen elimistö saa riittävästi happea. Verihiutaleet Verihiutale aktivaatio Verihiutaleet muodostuvat kuroutumalla luuytimen suurimmista soluista, megakaryosyyteistä. Niillä ei siis ole lainkaan omaa tumaa. Verihiutaleet ovat hyvin pieniä, kiekkomaisia soluja, joiden elinikä verenkierrossa on noin 21 päivää. Verihiutaleiden tärkeä tehtävä on osallistua veren hyytymiseen ja estää näin verenvuotoja. Nämä solut sisältävät useita entsyymejä ja muita biologisesti aktiivisia aineita. Kun verisuoni vaurioituu, verihiutaleet keräytyvät vauriokohtaan ja aktivoituvat. Verihiutaleet kiinnittyvät vaurioituneen verisuonen seinämiin tarttuen toisiinsa ja muodostaen tulpan. Tämä tulppa tukkii reiän ja tyrehdyttää verenvuodon. Samaan aikaan vapautuu kemikaaleja, jotka saavat aikaan hyytymistekijöiden ryöpyn, jolloin plasma hyytyy. Tästä mekanismista kerrotaan lisää myöhemmin tässä opintojaksossa. Hyytyminen ja verihiutaleiden yhteenliittyminen riippuvat lukuisista vapautuvista kemikaaleista kuten prostaglandiineista, tromboksaaneista, ADP:stä ja serotoniinista. Aspiriini ja ginkgo estävät hyytymistä tällä tasolla koska ne estävät prostaglandiinin muodostumista ja alentavat verihiutaleiden tarttuvuutta. A. Vogel Institute Fytoterapian jatkokurssi, opintojakso 3 13

17 Verihiutaleiden muodostumista säätelee hormoni trombopoetiini, joka puolestaan lisää megakaryosyyttien muodostumista. Plasma Plasma on veren nesteosa. Se on ainutlaatuinen liuos, joka sisältää lukuisia ioneja, orgaanisia ja epäorgaanisia molekyylejä, hormoneja ja entsyymejä. Plasman normaali määrä kehon painosta on 5 %, joka on noin 3,5 litraa 70 kg painavalla ihmisellä. Veri hyytyy seisoessaan. Samoin plasma (= veri ilman soluja). Veren hyytyminen ei kuitenkaan johdu soluaineista vaan verihiutaleista, joilla on tärkeä rooli hyytymismekanismissa. Veri ja plasma eivät hyydy ilman verihiutaleita. Plasma sisältää lukuisia proteiineja, joilla on taipumus hyytyä. Jos veren annetaan seisoa, se hyytyy. Kun hyytymä poistetaan, jäljelle jää seerumi. Plasman sisältämät kiertävät proteiinit jaetaan: Albumiineihin Globuliineihin o Alfaglobuliini o Betaglobuliini o Gammaglobuliini o Fibrinogeeni Immuunijärjestelmän solut (erityisesti B-solut) tuottavat gammaglobuliineja. Suurin osa muista verenkierrossa kiertävistä proteiineista muodostuu maksassa. Kiertävillä plasmaproteiineilla on tärkeitä toimintoja: fibrinogeeni ja muut hyytymisproteiinit ovat tärkeitä hyytymisprosessissa monet proteiinit toimivat hormoneja, aminohappoja, entsyymejä ja metalleja kuljettavina molekyyleinä veressä gammaglobuliinit ovat puolustusjärjestelmän vasta-aineita 2.8 Pohdittavaksi 1. Luettele valtimoiden ja laskimoiden erot. 2. Kuvaile kaksi tapaa, miten kudosneste voi palata takaisin sydämeen. 3. Kuvaile kapillaarien rakenne ja kerro, miten tärkeitä ne ovat hapen ja ravintoaineiden kuljetuksessa keholle. A. Vogel Institute Fytoterapian jatkokurssi, opintojakso 3 14

18 3 Hemostaasi eli verenvuodon tyrehdyttäminen Verisuonen vaurioituessa alkaa tapahtumasarja, joka päättyy hyytymän muodostumiseen. Tätä prosessia kutsutaan hemostaasiksi (haemo = veri, stasis = pysähtyä). Paikallinen vasokonstriktio Väliaikainen verihiutaletukos Hyytymismekanismi Verisuonen vaurioituessa verihiutaleet saapuvat paikalle ja tarttuvat vaurioituneen kudoksen pintaan. Verihiutaleet vapauttavat serotoniinia ja muita kemikaaleja, jolloin valtimon seinämän lihassäikeet supistuvat ja suoni supistuu. Tätä prosessia kutsutaan vasokonstriktioksi eli verisuonen supistumiseksi. Se saattaa olla tarpeeksi tehokas tukkimaan verisuoneen muodostuneen aukon. Prostaglandiinien ja muiden kemikaalien vapautuessa verihiutaleet saapuvat vaurioituneelle alueelle ja tarttuvat toisiinsa muodostaen väliaikaisen verihiutaletukoksen. Se on kiinnittynyt heikosti alla olevaan kudokseen ja hajoaa helposti. Fibriini sitoo muodostuneen löyhän verihiutaletukoksen yhteen, jolloin tukoksesta tulee kestävämpi. Plasman proteiinit saavat aikaan kemiallisten reaktioiden ryöpyn, jonka lopputuloksena syntyy fibriini. Ryöpyn tarkoituksena on muuttaa plasmaproteiini, fibrinogeeni (joka on liukoinen) fibriiniksi (joka ei liukene). A. Vogel Institute Fytoterapian jatkokurssi, opintojakso 3 15

19 4 Verenkierto Veri virtaa kehossa kuljettaen aineita paikasta toiseen. Sydän on jakautunut kahteen osaan, vasempaan ja oikeaan puoleen. Vasen kammio toimii suuren verenkierron pumppuna. Kun se supistuu, veri virtaa ensin aorttaan, sitten päävaltimoihin, pieniin valtimoihin, arterioleihin ja lopulta kapillaareihin. Kehon joka kudoksessa on kapillaareja, jotka pitävät solut hengissä kuljettamalla niille ravintoaineita. Kapillaarit poimivat solun kuona-aineita ja ohjaavat ne edelleen laskimoihin. Nämä laskimot virtaavat yhä suurempiin verisuoniin ja päätyvät lopuksi sydämen oikeaan eteiseen. Sieltä veri virtaa oikeaan kammioon ja edelleen keuhkovaltimoon ja keuhkoverenkiertoon. Keuhkovaltimo jakautuu pienempiin valtimoihin ja lopulta keuhkojen kudoksia ympäröiviin kapillaareihin. Keuhkojen hiussuonissa veri saa happea ja luovuttaa niihin hiilidioksidia. Hapettunut veri virtaa keuhkolaskimoon ja edelleen vasempaan eteiseen. Kierros on täysi. Alla on kaavakuva verenkierrosta. Keuhkoverenkierto Keuhkolaskimo kuljettaa hapettunutta verta Sydän ja päävaltimot Iso verenkierto Päävaltimot kuljettavat hapettunutta verta V.E. V.K. Suolisto Porttilaskimo O.E. Keuhkovaltimo kuljettaa vähähappista verta O.K. Maksa Päälaskimot kuljettavat vähähappista verta Kuva 8. Iso- ja keuhkoverenkierto. Kuva 8 osoittaa, kuinka veri virtaa suolistosta porttilaskimoon. Tämä veri sisältää ravintoaineita, joita suolistomme on sulattanut ja imenyt. Porttilaskimo kulkee suoraan maksaan. Tästä johtuen kaikki ruoansulatuskanavasta imeytyneet ruokaja haitalliset aineet käsitellään ensin maksassa. Tähän on useita syitä: 1. Maksa metaboloi joitakin ravintoaineita. Maksan myrkkyjä poistavat entsyymit käsittelevät kemiallisesti ruoansulatuskanavan kautta elimistöön A. Vogel Institute Fytoterapian jatkokurssi, opintojakso 3 16

20 saapuvat haitalliset aineet. Kupfferin solut ovat immuunijärjestelmän fagosyyttisiä soluja, jotka tuhoavat pieneliöitä ja kuolleita soluja. 2. Tämä myrkkyjä poistava toiminto suojelee elimistöä, mutta se voi joskus kääntyä haitalliseksi. Maksan entsyymit voivat tehdä tietyt ruoansulatuselimistön kautta imeytyvät lääkkeet tehottomiksi. Siksi homeopaattisten aineiden annetaan imeytyä suun kautta, ja näin vältetään maksan kautta tapahtuva metabolia. Kun tiedämme, miten veri virtaa kehossa, ymmärrämme useita kliinisiä tilanteita paremmin. Tukos jalassa voi kulkeutua keuhkoihin. Jalkojen lihasten laskimoihin voi joskus muodostua verihyytymä. Tätä kutsutaan syväksi laskimotrombiksi ja siihen on useita altistavia tekijöitä. Vaikka tämä on hankala ja epämiellyttävä kokemus, se on kuitenkin harvoin hengenvaarallinen. Verihyytymä voi kuitenkin lähteä liikkeelle ja kulkea jalan laskimosta suurempiin laskimoihin, alaonttolaskimoon ja lopulta sydämen oikeaan eteiseen ja kammioon. Vielä tässäkin vaiheessa verihyytymä on melko vaaraton. Hengenvaaralliseksi tilanne muodostuu, jos se lähtee liikkeelle sydämestä keuhkovaltimoon muodostaen keuhkoon tulpan, keuhkoveritulpan. Hyytymä tukkii silloin valtimoverenkierron keuhkoihin aiheuttaen kudosvaurioita ja jopa kudoksen kuoleman. Sydänläppäongelmat voivat aiheuttaa kohtauksia. Vaurioituneet sydämen läpät vetävät puoleensa verihiutaleita, jotka kiinnittyvät toisiinsa. Muodostunut verihiutalehyytymä on suhteellisen harmiton sydämessä, mutta koska rakenne on väliaikainen, se voi lähteä liikkeelle helposti ja aiheuttaa ongelmia. Poistuessaan sydämestä verihiutalehyytymä kiinnittyy suuren- tai keuhkoverenkierron pieniin valtimoihin. Keuhkoverenkierrossa vauriot ovat usein vähäisiä, koska verihiutalehyytymä on pieni. Suuressa verenkierrossa jopa hyvin pieni hyytymä voi aiheuttaa tuhoisia vaikutuksia. Jos se tarttuu aivoihin johtavaan valtimoon, kyseessä on aivoembolus eli aivoveritulppa ja se saa aikaan aivohalvauksen. Sama mekanismi voidaan havaita sepelvaltimoissa, jolloin hyytymä voi aiheuttaa sydänkohtauksen. Veren jakautuminen verisuonistossa Verenkiertojärjestelmän eri osissa verimäärät vaihtelevat. Suurin osa verestä on valtimoissa. Laskimoverenkierron muutoksilla on merkittävä vaikutus verenkiertoon. On yleistä, että kuuman kylvyn jälkeen huimaa hiukan. Syy tähän on yksinkertainen. Kuuma laajentaa laskimoita ja veren määrä kasvaa niissä, erityisesti jalkojen laskimoissa. Veren määrä vähentyy vastaavasti valtimoissa, jolloin niiden verenpaine laskee ja veren virtaus vähenee. A. Vogel Institute Fytoterapian jatkokurssi, opintojakso 3 17

21 5 Verenpaine Verenkiertojärjestelmässä verenpaineella on tärkeä merkitys. Veren täytyy virrata, ja paine pakottaa veren kulkemaan kehossa. Yleensä puhutaan, että korkea verenpaine on vaarallinen. Tietyissä oloissa alhainen verenpaine voi olla paljon vaarallisempi ja akuutimpi. Esimerkiksi vakavassa auto-onnettomuudessa uhri voi saada verenvuodon, jolloin välitön vaara on verenpaineen katoaminen ja hapenpuute kudoksissa. Tällaisissa tilanteissa verenkiertojärjestelmässä ei enää ehkä ole riittävästi painetta kuljettamaan verta elintärkeisiin elimiin. Kaikkialla verenkiertojärjestelmässä on verenpainetta. Yleensä verenpaineesta puhuttaessa tarkoitetaan kuitenkin valtimoverenkiertoa tai tarkemmin sanottuna verenpainetta käden olkavarsivaltimossa. Terveellä aikuisella tämä on yleensä 140/80 mmhg. Vastaavasti verenpaine laskimoissa on 5-18mmHg riippuen suonen koosta. Verenpainetta on perinteisesti mitattu elohopeamillimetreinä. Tämä on jäänne ensimmäisistä verenpainemittareista (joka on yhä paras malli), joissa käytettiin elohopeaa. Valtimoverenpaineessa on kaksi lukemaa systolinen ja matalampi, diastolinen verenpaine. Diastole on vaihe jolloin sydän lepää. Silloin verenpaine on alimmillaan ja silloin nähdään, kuinka paljon painetta verenkiertojärjestelmässä on. Systoliseksi verenpaineeksi kutsutaan painetta, kun sydämen vasen kammio työntää verta eteenpäin. Tämä on aina korkeampi kuin diastolinen verenpaine. Kun lääkärit mittaavat verenpainetta, he kiinnittävät yleensä enemmän huomiota diastoliseen lukemaan. Kun diastolinen paine on 90 mmhg, potilasta pitäisi tarkkailla huolellisesti, kun paine kohoaa yli 100 mmhg:n, varoituskellojen pitäisi alkaa soida. Lääkärit ovat huolestuneempia diastolisesta paineesta, koska tämä paine vaikuttaa valtimoissa. Kohonnut diastolinen paine voi osoittaa, että valtimojärjestelmä on rasituksen alaisena, mikä voi johtaa halvaukseen ja sydänkohtaukseen. Systolinen verenpaine vaihtelee suuresti riippuen kehon jännityksestä. Esimerkiksi stressaavina kausina systolinen paine voi nousta 200 mmhg:iin. Tämä on kuitenkin normaali fysiologinen ilmiö eikä ole vaarallista. Verenpainelukemat nousevat helposti iän myötä. Vastasyntyneen lapsen verenpaine on 90/50mmHg. Terveellä aikuisella miehellä verenpaine on 120/80 mmhg. Iän noustessa valtimot muuttuvat jäykemmiksi ja verenpaine nousee 80- vuotiaalla lukemiin 160/90 mmhg. 5.1 Pohdittavaksi 1. Kuvaile mitä tapahtuu, kun valtimo vaurioituu? 2. Mikä on verenpaineen merkitys verenkierrossa? A. Vogel Institute Fytoterapian jatkokurssi, opintojakso 3 18

22 Osa B Sydän- ja verisuonitaudit ovat erittäin yleisiä kehittyneissä maissa. Niistä johtuvat halvaukset ja sydänkohtaukset ovat johtavia kuolinsyitä myös Suomessa. Verenkiertojärjestelmän sairaudet voidaan jakaa seuraaviin luokkiin: valtimosairaudet laskimosairaudet sydänsairaudet verisairaudet Kliinisesti tilanne ei aina ole näin selvä. Sairaus verenkierron yhdessä osassa voi usein johtaa ongelmiin muissa osissa. Esimerkiksi aterooma on valtimoiden ongelma, joka voi olla oirehtimatta sepelvaltimossa useita vuosia. Jos aterooma kuitenkin kehittyy kriittiselle tasolle, verenvirtaus valtimoissa voi keskeytyä, jolloin sydänlihassolut vauriotuvat ja kuolevat. Tällä tavoin valtimosairaus voi johtaa sydänsairauteen. A. Vogel Institute Fytoterapian jatkokurssi, opintojakso 3 19

23 6 Valtimosairaudet 6.1 Aterooma Verenkierron kyky kuljettaa verta kehon joka osiin riippuu verenvirtauksesta valtimoissa. Aterooma on esimerkki muutoksesta, joka voi kehittyä valtimoiden sisällä. Tästä seuraa häiriöitä normaaliin verenvirtaukseen. Valtimoiden sisäpinnalle keräytyy sakkaa eli ateroomaplakkia, joka koostuu kolesterolista ja sidekudoksesta. Se on väriltään vaaleaa tai keltaista, ja se voi levitä pitkin valtimoiden seinämiä ja tunkeutua jopa valtimoiden sisään. Tämä johtaa valtimon läpimitan pienentymiseen ja verenvirtauksen heikkenemiseen. Ongelma esiintyy yleensä niissä valtimoissa, jotka vievät verta sydämeen, aivoihin, munuaisiin, ohutsuoleen ja jalkoihin. Laskimoissa ei koskaan esiinny ateroomaa. Valtimoihin kertynyttä ateroomaplakkia Valtimon poikkileikkaus, joka osoittaa valtimoaukon pienenemisen plakkikeräymien johdosta Pienentynyt valtimoaukko Endoteeli Lihas- ja sidekudosta Ateroomaplakkia Ateroomaplakkia Edelleen pienentynyt valtimoaukko Karhentunutta endoteelia Suurentunut aterooma Yhteenkasvanutta plakkia Kuva 9. Aterooma. Kun ateroomaplakki leviää ja lisääntyy, verenvirtaus suonessa vähenee eivätkä alueen kudokset saa riittävästi verta. Tätä kutsutaan iskemiaksi eli verettömyydeksi. Lepotilassa olevat solut eivät tarvitse suuria määriä verta pysyäkseen elossa. Jos solujen täytyy toimia täydellä teholla, tarvitaan enemmän verta, joka kuljettaa kudoksille happea, glukoosia ja muita ravinteita. Hyvä esimerkki tästä tilasta on jalkojen katkokäynti, joka kuvataan myöhemmin tässä osassa. Valtimon tukkeuma Kudokset vaurioituvat ja kuolevat niille verta kuljettavien valtimoiden tukkeutuessa täysin. Tätä kutsutaan infarktiksi eli salpaukseksi. Jos iskemia kestää A. Vogel Institute Fytoterapian jatkokurssi, opintojakso 3 20

24 pidempään, se johtaa infarktiin. Näin tapahtuu, kun verenvirtaus kudokseen joko loppuu kokonaan tai vähenee siinä määrin, että veri ei enää kykene käsittelemään kudoksen metabolisia vaatimuksia. Solu kuolee, ja kudos vaurioituu. Kalkkiutuminen Verisuonitukos Mikä tahansa kehon osa voi kalkkeutua vaurioiduttuaan. Tällöin kalsiumsuolat saostuvat kudoksiin. Ateroomaplakki on hyvin altis tälle prosessille, jolloin valtimoiden seinämistä tulee hauraat ja jäykät ja ne repeävät helposti. Aterooma vaurioittaa valtimoiden seinämiä ja houkuttelee siten verihiutaleita kerääntymään vaurioituneen alueen ympärille. Turbulentti virtaus plakin ympärillä edistää osaltaan verihiutaleiden kokkaroitumista. Tämä aloittaa hyytymisprosessin, joka voi tukkia jo ennestään ahtaan verisuonen. 6.2 Arterioskleroosi Iän myötä valtimot tiivistyvät kalsiumin ja sidekudoksen vaikutuksesta, jolloin suonen halkaisija pienenee ja verenvirtaus heikkenee. Tätä valtimoita rappeuttavaa prosessia kutsutaan nimellä arterioskleroosi eli valtimonkovettumatauti. Tupakointi, korkea kolesterolitaso ja diabetes ovat altistavia tekijöitä. Epiteeli Joustavaa lihaskudosta A B Kuva 10. Arterioskleroosi. Kuvassa 10 nähdään poikkileikkaus arterioskleroottisesta valtimosta. Valtimon aukko on pienentynyt (A). Valtimo paksuuntuu ja kovettuu (B), minkä seurauksena se menettää joustavuuttaan. Tästä seuraa edelleen veren virtauksen vaikeutuminen. 6.3 Ateroskleroosi Aterooma ja arterioskleroosi eivät esiinny yksinään. Toinen ongelma liittyy toiseen ja kliinisesti nämä kaksi tilaa tavataan useimmiten yhdessä. Nimi ateroskleroosi viittaa ikääntymisestä johtuvaan valtimonhaurastumaan ja - A. Vogel Institute Fytoterapian jatkokurssi, opintojakso 3 21

25 kovettumaan, ja sitä käytetään yleisnimityksenä kuvaamaan huonossa kunnossa olevaa valtimoverenkiertoa. 6.4 Katkokävely Tämä tila havaitaan kipuna jaloissa liikunnan, esimerkiksi kävelyn aikana. Se johtuu vähäisestä veren virtauksesta jalkoihin. Levon aikana ei oireita esiinny, koska tällöin lihasten metaboliavaatimukset ovat pienimmillään. Liikunnan aikana jalkojen lihakset vaativat suuremman määrän happea ja ravinteita. Ateroomaplakin tukkimien valtimoiden läpi virtaava veri ei riitä tyydyttämään tätä tarvetta. Lihaksista tulee iskeemisiä (vähäverisiä), ja seurauksena ovat kiputuntemukset. Yksi katkokävelyn tunnusomainen piirre on, että kävellyn matkan pituus on aina vakio ennen kivun alkamista. Usein potilas kertoo, että hän voi kulkea 100 metriä, ennen kuin kipu alkaa ja pakottaa hänet pysähtymään ja lepäämään. Kun kipu loppuu, hän pystyy kulkemaan toiset 100 metriä ilman epämiellyttäviä tuntemuksia. 6.5 Aivohalvaus ja aivoverenkierron häiriöt Aivohalvaus aiheutuu aivoverenkierron häiriöstä. Kun verenvirtaus aivoihin vähenee muttei keskeydy, kyseessä on ns. mini-aivohalvaus. Mekanismi on samankaltainen kuin rasitusrintakivussa (angina pectoris), vaurio on palautuva ja väliaikainen. Mini-aivohalvaukset tunnetaan hyvin sairautta kuvaavalla nimellä TIA (Transient Ischaemic Attacks = ohimenevä aivoiskemia). Oireet häviävät 24 tunnin kuluessa. Kohtauksen vaikutuksen alaiset kudokset tulevat iskeemisiksi mutta paranevat pian ja säilyttävät täyden toimintakykynsä. Jos verenvirtauksen keskeytyminen kudosalueelle on vakavampi, voi syntyä pysyviä vaurioita ja solukuolemia. Tällöin puhutaan aivohalvauksesta. Aivohalvauksen yleisin syy on aterooma aivoihin verta kuljettavissa valtimoissa. Verisuonitukos on myös yleinen syy. Tällöin verihiutaleet takertuvat yhteen ateroomaplakin päälle. Nämä hyytymät voivat irrota ja lähteä aivojen valtimoverenkiertoon muodostaen emboluksen eli veritulpan. Ne aiheuttavat soluvauroita tukkiessan pieniä valtimoita. 6.6 Valtimon pullistuma Heikentyneeseen valtimon seinämään voi muodostua epänormaali pullistuma. Valtimossa on jännitystä tai pullistuma, joka aiheuttaa häiriöitä verenvirtauksessa. Valtimon pullistumia on olemassa useita erilaisia, mutta ne kaikki ovat vakavia tiloja. Joskus pullistuma voi revetä, ja silloin tarvitaan kirurgisia toimenpiteitä. Onneksi tätä ei tavata juurikaan päävaltimoissa. A. Vogel Institute Fytoterapian jatkokurssi, opintojakso 3 22

26 6.7 Hypertonia eli verenpainetauti Korkea verenpaine on hyvin yleinen nyky-yhteiskunnassa. Verenpaine nousee ikääntymisen myötä, koska valtimot rappeutuvat ja ahtautuvat. Kiinnostavaa on, että tietyillä yhteisöillä (mm. jotkut Tyynenmeren saaret) ei ikääntymisestä johtuvaa verenpaineen nousua esiinny. Katsotaan, että verenpaine on korkea, kun systolinen paine on yli 160 mmhg ja diastolinen paine yli 95 mmhg. Jos diastolinen paine on noin 90 mmhg, sitä pidetään korkean verenpaineen rajatapauksena. Tällöin potilasta täytyy tarkkailla säännöllisesti. Korkeaan verenpaineeseen ei löydy syytä 95% tapauksista. Tätä kutsutaan primaariseksi eli essentiaaliseksi hypertoniaksi. Kuitenkin useita altistavia ja tautiin liittyviä tekijöitä tunnistetaan. Taudin syy voidaan tunnistaa 5 % tapauksista. Tätä ryhmää kutsutaan sekundaariseksi hypertoniaksi. Syyt ovat vaihtelevia, ja ne on listattu viereiseen luetteloon. Hoitamattomana korkea verenpaine voi johtaa lukuisiin sydän- ja verisuonisairauksiin. Yleisimpiä ovat seuraavat: Essentiaalisen hypertension altistavat tekijät: tupakointi veren liiallinen kolesteroli diabetes perintötekijät ikä ruokavalio elämäntavat liikalihavuus Sekundaarisen hypertension syyt: munuaissairaus umpierityshäiriöt raskausmyrkytys lääkkeet (mm. ehkäisypillerit) ruoka (mm. lakritsi) aivokasvaimet A. Vogel Institute Fytoterapian jatkokurssi, opintojakso 3 23

27 Korkean verenpaineen päävaikutukset: kasvanut riski saada aivohalvaus sydänkohtaus sydänhäiriö valtimonpullistuma kiihtyvä ateroskleroosi 6.8 Embolismi eli tulppautuminen Embolismilla tarkoitetaan verisuonen äkillistä tukkeutumista, yleensä valtimon. Sen voi aiheuttaa verihyytymäpalanen tai kokonainen trombi. Tämä mekanismi on esitetty jo aiemmin kappaleessa 4. Veri ei pääse virtaamaan tukkiutuneessa valtimossa, mikä voi johtaa vakaviin tilanteisiin kuten aivo- tai sydäninfarktiin. Kaksi yleisintä tulpan aiheuttajaa ovat: laskimotrombi tai verihiutaleiden muodostama hyytymä, joka kehittyy valtimoverenkierrossa ateroomaplakin päälle tai vaurioituneissa sydänläpissä. A. Vogel Institute Fytoterapian jatkokurssi, opintojakso 3 24

28 7 Laskimosairaudet 7.1 Suonikohjut Suonikohjut ovat yleisiä. Laskimot laajentuvat, jolloin suonien läpät eivät pysty sulkeutumaan kunnolla ja veri pääsee virtaamaan taaksepäin. Laskimot menettävät elastisuutensa muuttuen kiemuraisiksi ja sidekudoksiseksi. Kun puhutaan suonikohjuista, yleensä tarkoitetaan jalkojen suonikohjuja. Kehossa on kuitenkin muitakin osia, jossa tämä vaiva voi esiintyä. Peräpukamat ovat peräsuolen suonikohjuja. Kivesten laskimoihin voi muodostua suonikohjuja, ja tätä kutsutaan siemennuoran suonikohjuksi (varicocele). Suonikohjut jaloissa Jalkojen pinnalliset laskimot ovat kiemuraisia, pullistuneita ja täyttyneet verellä. Tunne jaloissa on epämiellyttävän raskas ja kiristävä. Suonikohjujen vakava komplikaatio on suonikohjuihottuman ja säärihaavan muodostuminen. Jalassa laskimoiden veren täytyy virrata ylöspäin lantioon maan vetovoimaa vastaan. Ihmisen pysty asento ei auta virtausta, ja ne jotka joutuvat seisomaan työkseen, ovat erityisen alttiita saamaan suonikohjuja jalkoihin. Veren keräytyessä laskimoihin niillä on taipumus vaurioitua. Vaurioituneista laskimoista verta pääsee tihkumaan ympäröiviin kudoksiin. Iho vaurioituu paikallisesti, ja suonikohjuihottumaa voi muodostua. Kudosten hemoglobiini saa aikaan tumman värin, joka on tyypillistä tässä sairaudessa. Vuotavasta suonikohjusta johtuva ihovaurio joutuu kuolioon. Kaikki ihovauriot paranevat hitaasti, ja melko usein kehittyy säärihaava. Suonikohjuista johtuva säärihaava ei parane nopeasti ja muodostuu helposti krooniseksi. Peräpukamat Samaan tapaan muodostuvat peräpukamat. Paine laskimossa peräsuolen ja peräaukon risteyksessä vaurioittaa laskimoläppiä. Krooninen ummetus on merkittävä syy peräpukamiin (mutta myös jalkojen suonikohjuihin). Laskimon repeytymä voi aiheuttaa verenvuotoa silloin tällöin, mikä puolestaan saattaa aiheuttaa anemiaa. A B Kuva 11. Normaali- (A) ja suonikohjuinen (B) laskimo. Kuvassa on normaali laskimo ja suonikohjuinen laskimo. Normaalin laskimon läpät estävät veren takaisinvirtauksen. Suonikohjuisessa laskimossa läppien A. Vogel Institute Fytoterapian jatkokurssi, opintojakso 3 25