Psuedomembranous Enteritis Feline Distemper. Maladie du jeune chat Feline Infectious Enteritis

Transkriptio

1 Kissan ylempien hengitysteiden virukset Osa 3: Kissarutto Wilma Lagerwerf, RVT, RLAT (suomennos julkaistu Korvalehdessä 2/2009) Copyright The Cat Fanciers' Association. Suomentanut Outi Niemi. Suomennos julkaistu The Cat Fancier s Association:in luvalla. Alkuperäinen artikkeli julkaistu internetissä: Johdanto Tämä on kolmas osa artikkelisarjassa, joka käsittelee kissojen rutiinirokotusohjelmaan kuuluvia viruksia. Tarkoituksena on lisätä lukijoiden ymmärrystä viruksista ja siitä, miten kissat saavat tartunnan, miten sairautta voi hoitaa ja miten sitä voi välttää ja estää sen leviäminen. Tämä artikkeli käsittelee kissaruttovirusta, parvovirusta, joka aiheuttaa niin vakavan infektion, että sen sisällyttäminen rutiinirokotusohjelmaan on perusteltua. Kissa voi myös sairastua kissaruttoon samanaikaisesti herpes- tai calicivirusinfektion kanssa. Kissarutolla on ulkomaankielisessä kirjallisuudessa lukuisia eri nimityksiä ja lukijan oletetaan tietävän, että niillä tarkoitetaan samaa asiaa. Yleisimmin käytettyjä ovat: Panleukopenia (käytetään myös lyhennettä "Panleuk") Cat fever FPV (Feline Panleukopenia Virus OR Feline Parvo Virus) Show fever FP (Feline Panleukopenia) Psuedomembranous Enteritis Feline Distemper Maladie du jeune chat Feline Infectious Enteritis Feline Typhus Feline Infectious Gastroenteritis Feline Tyfoid Feline Agranulocytosis Colibacillosis Cat Plague Agranulocytosis Tässä suomennoksessa käytetään nimitystä kissarutto. (suom. huom.) Mikä kissarutto on? Jo nimitys kissarutto (Cat Plague) kertoo siitä, miten vakavasta infektiosta on kysymys. Aikaisemmin tauti saattoi lähes tuhota kokonaisia alueellisia kissapopulaatioita. Se on erittäin tarttuva vakava parvovirusinfektio, joka aiheuttaa suolistoon, immuunijärjestelmään ja hermojärjestelmään vaikuttavan sairauden. Parvovirus on hyvin pieni ja kestävä virus, josta on olemassa useita eri kantoja. Viruskantoja esiintyy paitsi kesykissoilla myös muilla kissaeläimillä kuten leijonilla ja tiikereillä. On hyvä tietää, että tässä sairaudessa kuolleisuus taudille alttiilla kissoilla tai kissanpennuilla on %. Mitä kissaruttovirus tekee? A) Aktiivinen sairaus Kissaruttovirus vaikuttaa kissan kolmeen tärkeään elimistön järjestelmään. Se, mihin järjestelmään virus vaikuttaa, on riippuvainen kissan iästä infektiohetkellä. Veren-/nestekiertojärjestelmä: Virus aiheuttaa erityisesti valkosolukatoa ja siten immuunijärjestelmän toimimattomuutta. Tämä tapahtuu kaikissa tautitapauksissa ja on tämän viruksen erityispiirre. Ruoansulatuselimistö: Virus hyökkää erityisesti suoliston pinnan nopeasti uusiutuviin soluihin. Hermojärjestelmä: Virus vaikuttaa erityisesti pikkuaivojen sekä silmän verkkokalvon nopeasti uusiutuviin soluihin niiden ollessa kehittymässä. 1

2 Veren/nestekiertojärjestelmä Kissaruttovirus hyökkää kissan veren valkosoluihin (leukosyytteihin) ja tuhoaa niitä. Tämä on erittäin tyypillinen löydös tämän viruksen kohdalla ja valkosolutuhon astetta käytetään infektion vakavuuden mittarina. Valkosolutuhoa kutsutaan myös leukopeniaksi. Mitä vakavampi leukopenia, sitä huonompi ennuste sairastuneella yksilöllä on. Valkosolujen tasainen väheneminen alkaa noin 3 päivän kuluttua sairastumisesta ja 4-6 päivän kuluttua eläinlääkärin voi olla vaikea löytää niitä verinäytteestä lainkaan. Valkosolukadon vuoksi immuunijärjestelmän toimintakyky on myös vakavasti alentunut. Kissaruttoon sairastuneita kissoista tai kissanpennuista 100 % kärsii valkosolukadosta. Ruoansulatuselimistö Kissaruton ruoansulatusjärjestelmään vaikuttavassa muodossa virus hyökkää suoliston pinnan nopeasti uusiutuviin soluihin. (Tämä virus hyökkää nimenomaan nopeasi uusiutuviin soluihin). Kun kissa saa infektion, se ilmenee suolistossa ja valkosolujen määrässä 2-6 päivän kuluessa. Jos infektio on vakava tai tartunnan saanut kissa on kovin nuori, voi kuolema seurata niin nopeasti (8-12 tunnun kuluessa), että vaikuttaa siltä kuin täysin terve kissa menehtyy ilman näkyvää syytä. Pennut voivat menehtyä niin nopeasti, että ruumiinavauksessa näkyy vähän merkkejä sairaudesta, koska tyypilliset muutokset eivät ole vielä syntyneet. Ensimmäinen oire on noin vuorokauden kestävä kuume, johon liittyy haluttomuutta ja ruokahalun puutetta. Ruumiinlämpö palaa normaaliksi lyhyeksi ajaksi kunnes nousee taas hyvin korkeaksi ja samalla ilmenee oireina vakavaa haluttomuutta, oksentelua, ruokahalun häviäminen ja nopea kuivuminen sekä myöhemmin myös ripuli. Nämä oireet voivat vaihdella, aikuisella terveellä kissalla niitä ei välttämättä ole lainkaan, kun taas pennuilla voi ilmetä hyvin korkea kuume ja äkillinen kuolema. Jos kissa ei menehdy nopeasti (ensimmäisen kerran kuumeen noustessa), toisen kerran kuumeen noustessa haluttomuus on vakava ja kissa tai pentu makaa vatsallaan lattialla pää jalkojensa välissä (HYVIN TYYPILLISTÄ). Nämä kissat tai pennut usein myös roikottavat päätään juomakupin päällä. Ripuli seuraa yleensä toista kuumeen nousua, mutta monissa kuolemaan johtavissa tapauksissa tauti ei ehdi tähän vaiheeseen. Jos kissa on yli 16-viikkoinen ja selviää ensimmäisestä 48 tunnista, mahdollisuudet toipumiseen ovat huomattavasti paremmat. Mikäli kissa on elossa vielä 5-7 päivän päästä on toipuminen hyvällä hoidolla nopeaa. Kuolleisuus alle 6 kk ikäisillä pennuilla on jopa 90 %. Vanhemmat kissat ovat kestävämpiä, mutta myös aikuisista sairastuneista jopa 50 % menehtyy. Jos naaras saa kissaruttotartunnan ollessaan tiineenä, voi seurata keskenmeno tai pennut voivat syntyä kuolleena tai muumioituneena. Myös pysyvä hedelmättömyys voi seurata. Kohdassa "Hermosto" kerrotaan mitä infektiosta seuraa kohdussa oleville sikiöille. Hermosto Jos naaras saa kissaruttotartunnan ensimmäistä kertaa tiineenä ollessaan, tartunta ei vaikuta vain emoon vaan myös sikiöihin. Tiineyden alkuaikana saadun infektion seurauksena on todennäköisemmin keskenmeno, sikiöiden imeytyminen tai syntyminen kuolleena. Tiineyden viimeisellä kolmanneksella tai alle kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen saadussa tartunnassa pentujen pikkuaivojen nopeasti uusiutuvat solut infektoituvat (kuten yllä todetaan, tämä virus infektoi juuri nopeasti uusiutuvia soluja). Tässä kehitysvaiheessa solut uusiutuvat nopeasti juuri pikkuaivoissa ja silmän verkkokalvolla. Pennuilla, joilla tartunta on saatu tässä vaiheessa, ei ilmene oireita ennen kuin ne alkavat kävellä ja liikkua. Tällöin ilmenee kävelyvaikeuksia, ongelmia kääntyä ja säilyttää tasapaino. Pentu huojuu seisten jalat levällään ja häntä pystyssä säilyttääkseen tasapainonsa. Pennun liikkeet ovat liioiteltuja ja sen pää nykii ja pentu voi helposti kaatua kyljelleen. Tämä ataksia (tasapainohäiriö) ja epänormaalit liikkeet eivät yleensä etene, mutta saattavat vaikuttaa siltä, koska ne alkavat ilmetä 2

3 selvästi vasta 3-4 viikon iässä. Kun tartunnan saaneiden pentujen liikkuminen lisääntyy, näkyy selvemmin miten vakava kissalle pysyväksi jäävä ataksia on. Oireiden vakavuus Kuten muissakin kissan virussairauksissa, monet tärkeät tekijät vaikuttavat siihen, mitkä oireet kissalla ilmenevät ja miten vakavia ne ovat. Ikä on tässä sairaudessa tärkein tekijä. Tartunta voi tulla missä vaiheessa hyvänsä hedelmöittymisen jälkeen. Sairauden vaikeusaste ja oireiden laajuus ovat iästä riippuvaisia. Yleensä aikuiset sairastuvat lievemmin. Merkittävä on myös virusmäärä, jolle kissa altistuu. Mitä enemmän viruksia kissa saa, sitä vakavampi sairaus. Sairauden vakavuus voi vaihdella muutamasta lievästä oireesta siihen, että kissalla on kaikki yllä esitellyt oireet tai mitä tahansa tältä väliltä. Tärkeä tekijä on myös muun sairauden vaikutus. Mitä terveempi kissa, sitä paremmin sen luonnollinen immuunijärjestelmä pystyy taistelemaan tartuntaa vastaan. Kissat joilla on loisia (matoja tai kirppuja) saavat vakavampia suolisto-oireita ja muun bakteeri- tai virussairauden olemassaolo johtaa vakavampaan kissaruttoinfektioon. Aikaisempi infektio tai rokotus voi vaikuttaa kissaruttotartunnan vakavuuteen. Jos kissa tai pentu on selvinnyt aikaisemmasta infektiosta, se on todennäköisesti immuuni loppuelämänsä. Jos kissa tai pentu on rokotettu eikä ole altistunut virukselle rokotussuojan muodostumisen aikana se todennäköisemmin ei saa oireita ollenkaan tai oireet ovat paljon lievempiä kuin rokottamattomalla kissalla. B) Piilevä sairaus ja "kantajuus" Yleensä piilevää sairautta tai kantajuutta ei esiinny kissarutossa, koska useimmat kissat erittävät virusta ruumiineritteissään vain kolmisen viikkoa aktiivisen sairauden jälkeen. Vain joskus aktiivisesta sairaudesta selvinnyt kissa voi kantaa virusta jopa vuoden, eli kysymyksessä on todellinen "kantaja". Yleensä kissaruttovirusta erittävät kissat ovat sairauden aktiivisessa vaiheessa ja voivat levittää virusta ympäristöön ja muihin kissoihin. Miten kissat saavat kissaruttotartunnan? Tartunnan saadakseen kissan tulee olla kontaktissa kissaruttovirukseen. Tämä virus tarttuu vain sisäisesti silmien, nenän tai suun kautta. Suora kontakti: Suorassa kontaktissa virus tarttuu sairaasta tai aktiivisesti virusta kantavasta kissasta suoraan toiseen kissaan. Kissaloissa, monikissatalouksissa ja löytöeläintaloissa tämän tapahtuminen on todennäköistä ja virus siirtyy nopeasti kissasta toiseen. Tämä voi tapahtua monta kertaa infektion aikana ja jokaisella kerralla kissa saa enemmän viruksia. Epäsuora kontakti: Virusta erittävä kissa jättää viruksia kaikkialle muihin kissoihin, hiekkalaatikoihin, sisustukseen, ruoka- ja juomakuppeihin ja muuhun elinympäristöönsä. Virukset erittyvät ruumiineritteiden kautta (virtsa, sylki, uloste ja nenäerite). Tämä tartuntatapa on ehdottomasti yleisin tapa saada kissarutto kissa on kontaktissa virusta sisältäviin esineisiin tai pintoihin ja saa niistä annoksen viruksia. Harvemmin tartunta tapahtuu suoraan virusta erittäneestä kissasta. Myös ihmiset levittävät virusta kissasta kissaan käsiensä ja vaatetuksen välityksellä. Ulkoloiset kuten kirput voivat myös levittää virusta siirtyessään isäntäeläimestä toiseen. 3

4 Kissaruttovirus on äärimmäisen kestävä virus joka säilyy useimmissa lämpötiloissa ja kestää useimpia desinfektioaineita. Kissa voi saada tartunnan sekä suoran että epäsuoran kontaktin kautta, mutta viruksen kestävyys tekee molemmista tavoista yhtä tehokkaita. Kissa, joka levittää virusta, on voinut tehdä sen jo paljon ennen kuin seuraava kissa saa viruskontaktin ja infektion. Kohdussa: Syntymättömät pennut saavat tartunnan emoltaan aiemmin esitetyllä tavalla. Pahimpia viruksen levittäjiä ovat kissat tai pennut, jotka juuri ko. hetkellä sairastavat kissaruttoa. Koska virus selviää niin hyvin ympäristössä eri lämpötiloissa, tartuntavaarallisia eritteitä näistä kissoista voi säilyä ideaaliolosuhteissa (huoneenlämmössä) jopa 13 kk. Samoin yleistä ympäristön kontaminaatiota voidaan pitää mahdollisena sekä ulko- että sisätiloissa, koska virus kestää hypokloriittia lukuun ottamatta myös desinfektioaineita. (Virukseen tehoaa myös Virkon S, suom. huom.) Miten kissarutto diagnosoidaan? Yleensä eläinlääkäri tekee diagnoosin kliinisten oireiden perusteella, kissan taustatietojen perusteella (mukaan lukien rokotushistoria) sekä veren valkosoluarvon perusteella. Miten kissaruttoa hoidetaan? Kissaruttoon sairastunut kissa tai pentu tarvitsee lähinnä tukihoitoa sairauden oireisiin, koska kysymyksessä on virusinfektio. Huolellinen eristys on tärkeää ympäristön kautta tapahtuvan kontaminaation estämiseksi. Eläinlääkärit määräävät usein myös antibiootteja, mutta vain sekundaaristen bakteeri-infektioiden ehkäisemiseksi, joita voi seurata virusinfektion aiheuttamista vaurioista elimistössä. Tukihoidon tarve riippuu siitä, millaisia oireita kissalla on ja missä muodossa tauti esiintyy. Veren-/nestekiertojärjestelmä: Koska valkosolujen määrä vähenee merkittävästi kaikissa tapauksissa, kissa on alttiina muille infektioille. Valkosolujen korvaamiseksi voidaan käyttää verensiirtoja. Ruoansulatuselimistö: Hoito keskittyy yleensä oireiden, kuten kuivumisen helpottamiseen. Hoitona käytetään ravitsemuksellista tukihoitoa, lämpöä ja tukihoitoa palauttamaan kissan elämänhalu. Usein käytetään vitamiinilisiä (B, C ja A-vitamiinit tiettyinä annoksina) ja antibiootteja vähentämään sekundaari-infektion riskiä. Hermosto: Tähän taudin muotoon ei ole hoitoa. Siinä vaiheessa kun oireet ilmenevät, pysyvät vauriot ovat jo syntyneet. Miten kissaruttoa voidaan ehkäistä? Taudin ehkäisy on kissaruton osalta helpointa. Sen jälkeen kun rokotteet tätä tautia vastaan kehitettiin, sairastuneiden kissojen määrä on vähentynyt lähes olemattomiin. Virusta on kuitenkin edelleen rokottamattomien kissojen levittämänä sekä ulkona että sisätiloissa. Immuniteetti: Kissaruttovirusta on useita kantoja ja luonnollinen immuniteetti (tartunnan jälkeen syntynyt) suojaa kissaa, yleensä koko loppuiän. Rokottaminen: Tämä on turvallisin ja helpoin tapa kehittää immuniteetti kissaruttoa vastaan. Rokottaminen pitäisi tehdä ennen tartunnan saamista, jotta se tehoaisi parhaiten. Pentujen rokottamisessa on huomioitava niiden emolta saamat vasta-aineet, jotka voivat häiritä rokotuksen jälkeistä immuniteetin muodostumista. Tehosterokotus ja suojaaminen tartunnalta riittävän 4

5 immuniteetin muodostumiseen asti on välttämätöntä. Sillä, mitä rokotetta käyttää ei ole juuri merkitystä, sillä kaikki vaikuttavat olevan yhtä tehokkaita. Rokottaminen sinänsä ei ole tämän artikkelin aihe, mutta aiheesta löytyy paljon hyviä artikkeleita. Rajoittaminen: Kun tiedetään, että ympäristön kontaminaatio on viruksen pääasiallinen lähde, on selvää, että puhdistus ja desinfiointi hypokloriitilla* on välttämätöntä viruskuorman vähentämiseksi ympäristössä. Ulkona virusta on mahdoton kontrolloida, joten sisäkissana eläminen on tärkeä osa altistumisen vähentämistä. Usean kissan kissaloissa / eläinsuojissa / klinikoilla on tärkeää noudattaa käytäntöjä, missä sairaat kissat eristetään terveistä, pennut pidetään erillisissä ryhmissä ikään asti ja luodaan ympäristö, joka voidaan desinfioida hypokloriitilla. * Tehokasta on 1:32 laimennettu hypokloriitti, jonka tulee antaa vaikuttaa vähintään 10 minuuttia. Myös Suomessa saatavilla olevan Virkon S desinfiointiaineen on tutkimuksissa todettu tehokkaasti tuhoavan parvoviruksen, kissaruttokontaminaatiossa tulisi käyttää 2 % liuosta, jolloin jo minuutin tehoaika riittää. (Suom. huom.) Yhteenveto Rokotuksista ja niiden tehosta tässä sairaudessa voisi kirjoittaa vielä paljon enemmän, mutta toivottavasti tämä artikkeli lisää ymmärrystä kissarutosta, mitä siitä seuraa ja miksi on tärkeää että kissanomistajat (varsinkin useamman kissan) suhtautuvat riittävällä vakavuudella sen merkitykseen kissojen terveydelle. Lähteet: Pedersen, N.C., and Wastlhuber, J., Cattery design and management, in Pedersen, N.C. (ed.), Feline Husbandry: Diseases and Management in the Multiple Cat Environment. Goleta, CA, American Veterinary Publications, 1991, pp NOTE: Feline Husbandry is out of print, but used copies are sometimes available through amazon.com. PDF files of the chapters in this book by Dr. Pedersen are available for free download on the UC Davis Center for Companion Animal Health web site. Hoskins, J.D., Surveillance, Prevention, and Control of Viral Diseases in Catteries, in August, J.R. (ed.), Consultations in Feline Internal Medicine 2, Chapter 75, pp Scott, Frederick W., Viral Respiratory Diseases - Panleukopenia, in Holzworth, Diseases of The Cat, Medicine and Surgery, Volume 1, pp Burrows, Colin F., Diarrhea in Kittens and Young Cats, in August, J.R. (ed.), Consultations in Feline Internal Medicine, Chapter 51, pp Lawler, D.F., Evans, R.H., Strategies for Controlling Viral Infections in Feline Populations, in August, J.R. (ed), Consultations in Feline Internal Medicine 3, Chapter 76, pp Pollock, Roy V.H., Postorino, Nancy C., Feline Panleukopenia and other Enteric Viral Diseases, in Sherding, R.G., The CAT, Diseases and Clinical Management, second edition, Chapter 14, pp Ott, R.L., Multisystemic Viral Infections, in Pratt, Paul W. (ed), Feline Medicine, first edition, American Veterinary Publications, Chapter 4, pp Johnston, Shirley D., Root, Margaret V., Managing Infertility in Purebred Catteries, in August, J.R. (ed), Consultations in Feline Internal Medicine 3, Chapter 73, pp Norsworthy, G.D., Bronstad, Douglas C., Vomitting and Diarrhea, in Norsworthy, G.D., Feline Practice, JB Lippincott Co., Chapter 24, pp Sparkes, Andrew H., Wolf, Alice, Wills, Josephine M., Infectious Diseases, in Wills, Josephine, Wolf, Alice (ed): Handbook of Feline Medicine, Chapter 23, pg Tilley Larry P., Smith, Francis W.K., Jr., Feline Panleukopenia, in The 5 Minute Veterinary Consult, Canine and Feline, pg