VENETSIALAISET VIETETTIIN 24 METRIN TUULESSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VENETSIALAISET VIETETTIIN 24 METRIN TUULESSA"

Transkriptio

1 Lahden venekerhon jäsenlehti purtilo Nämä juhlat ei hevin unohdu VENETSIALAISET VIETETTIIN 24 METRIN TUULESSA TUULA JA MARKKU TUULETTAVAT ENSIMMÄISTEN KESÄKISOJEN VOTTOA UUSI GRILLIKATOS VALMISTUI TALKOILLA PURTILO 1

2 32016 KOKOUSKUTSU Timo Poikolainen Kommodori Vesillä liikkumisen tavat muuttuvat omien mieltymysten ja perhetilanteiden mukaan. Hyvä niin, sillä on monta oikeaa tapaa veneillä. purtilo Julkaisija Lahden venekerho ry Päätoimittaja Timo Poikolainen Toimitussihteeri Ville Haarala Ulkoasu Antti Tapola/ vinjetti Ilmoitukset Jarmo Halme Rauli-myrsky yritti viedä katoksen Retsin veneestä. Kannen kuva Antti Tapola lahdenvenekerho.fi Lahden venekerho ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään klo Lahden keilahallin kabinetissa. Kokouksessa päätetään seuran sääntömuutoksesta ja sääntömääräisistä asioista. Jäsenet tervetuloa! Hämeen ELY-keskus tuki Lahden venekerhon laituriurakkaa eurolla. LAITURIURAKKA SAI TUKEA Hämeen ELY-keskus (Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus) on päättänyt tukea yleishyödyllistä investointihankettamme eli laiturihanketta noin eurolla. Summaan sisältyy Euroopan unionin ja valtion osuus. Tämä on Haapasaaren kehittämisen kannalta merkittävä päätös. Haapasaari on Metsähallituksen omistama ja kerho on vuokrannut sen kymmeneksi vuodeksi. Saari on veneker- hon tukikohta ja samalla sopimuksen mukaisesti kerho on sitoutunut kunnossapitämään saarella olevia Hinttolan torpparin vanhoja rakennuksia. Laiturin rakentaminen on parantanut saareen pääsyä oleellisesti, koska rannat ovat kivisiä. Työmme yhteiseksi hyväksi on noteerattu ELY-keskuksessa! Kiitos kaikille talkoolaisille ja itsensä monella tavalla likoon laittaneille. JOKO TAI VAI SEKÄ ETTÄ V eneilijöiden vuosi rytmittyy veneiden laskun ja noston mukaan, ja se jakautuu jyrkästi kahtia: veneilykauteen ja telakointiaikaan, kesään ja talveen, lämpöiseen ja kylmään, valoisaan ja pimeään. Vaikka veneilijän maailmankäsitys näyttää edellä kuvatulla tavalla kaksijakoiselta, elämä on onneksi moniulotteisempaa. Vuodenaikoja on neljä, kuukausia kaksitoista ja kukin päivä on omanlaisensa. Lyhyenkin venematkan aikana taivaanrannan maisema ehtii vaihtua lukuisia kertoja. Vesillä näkee kauas ja moneen suuntaan yhtä aikaa. Joskus edessä paistaa häikäisevä aurinko, kun samaan aikaan takana liikkuvat tummat pilvet. Se, joka katsoo eteenpäin näkee auringon ja sanoo: Paistaa aurinko, ihanaa! Ja toinen, joka katsoo toiseen suuntaan, näkee tummat pilvet ja sanoo: Onpa synkkää, ukkonen taitaa olla tulossa. Kumpi on oikeassa? Molemmat. Lahden venekerhossa on paljon erilaisia jäseniä. Joku tykkää rantautua tuttuihin satamiin, toinen taas seikkailla kerta toisensa jälkeen uusiin maisemiin. Toinen kaipaa tekemistä, toinen lepoa. Joku viihtyy siellä, missä on kavereita, toinen taas kaipaa omaa rauhaa. Joku haluaa liikkua rauhallisesti ja toinen kaipaa vauhtia. Vesillä liikkumisen tavat muuttuvat omien mieltymysten ja perhetilanteiden mukaan. Hyvä niin, sillä on monta oikeaa tapaa veneillä. Ilahduttavan monille jäsenille oman tukikohdan kehittäminen on ollut sydämen asia. Ilman ahkerien talkoolaisten työpanosta Haapasaaressa olisi kesän jäljiltä palaneen grillikatoksen tuhkat. Muutamat jäsenet lahjoittivat uuden katoksen rakentamiseen omia eurojaan, toiset laittoivat likoon ammattitaitonsa ja kesäloma- päivänsä: tuloksena upea, entistä ehompi grillikatos, todellinen taidonnäyte. Lämmin kiitos kaikille hankkeeseen osallistuneille. Seuran tarkoituksen mukaisesti järjestimme kokoontumisajon Kuhmoisiin ja kesäkisat Haapasaaressa. Nämä ja muut kesän tapahtumat ovat olleet onnistuneita, ja mukana on ollut kivasti jäseniä, mutta selvää on, että kaikki eivät osallistu kaikkeen, eikä tarvitsekaan. Kukin löytää oman tapansa veneillä. Mutta se, mikä koskee kaikkia, on hyvän merimiestavan ylläpitäminen jäsenten keskuudessa, kuten säännöissämme todetaan. Hyvään merimiestapaan kuuluu olennaisena oman vastuun ymmärtäminen: en ole vesillä yksin. Koska isoon seuraan mahtuu monia erilaisia näkemyksiä ja tottumuksia, yhteinen toimintamme Lahden venekerhon kehittämiseksi onnistuu lisäämällä sekä-että ajattelua joko-tai ajattelun sijaan. Tällaista mieltä tarvitsemme niin nuotion äärellä kuin yhteisissä kokouksissammekin. Asiallisessa sekä-että ajatteluun perustuvassa vuoropuhelussa erilaiset näkemykset eivät ole uhka vaan rikkaus. Jokainen Lahden venekerhon jäsen on tasavertainen riippumatta siitä, minkä verran hän osallistuu yhteisiin tapahtumiin. Syyskokouksessa valitaan johtokunnan jäsenet erovuoroisten tilalle ja päätetään seuraavan vuoden jäsenmaksut sekä tänä vuonna päätetään myös uusista säännöistä. Vanhat säännöt kaipaavat uudistamista, jotta saamme ne vastaamaan tämän päivän tarpeita. Tervetuloa mukaan vaikuttamaan ja ottamaan vastuuta Lahden venekerhon kehittämisestä. 2 PURTILO PURTILO 3

3 1 HIEKKAÄMPÄRI 3 KÄDENTAIDOT 4 VESITOIMINTARASTI 2 ARVIOINTI 5 FRISBEEGOLF KESÄKISAN PARHAAT RATKOTTIIN VIIDEN LAJIN YHTEISTULOKSELLA Emppu ja Mikko arvioivat vesiämpärin painoa. Kaukana kivellä olleen merkin etäisyys oli vaikea arvioida. Kädentaidoissa olivat myös aivot kovilla, kun piti muistaa olympiarengaskuvion värit ja muoto. Vesitoimintarastilla piti heittoliina saada osumaan maaliin. Markku näyttää mallia. Ihmisiin kesän mittaan tottuneet lampaat eivät häiriintyneet, kun kesäkisalaiset pelasivat frisbeegolfia. Varsinaisia kisalajeja oli viisi, tarkkuusheitto frisbeegolfradalla, hiekka- ja vesiämpärin painon arviointi, vesitoimintarasti, kädentaidot sekä arviointitehtävät. Aiempien vuosien Hinttolan olympialaisten tapaan kilpailupäivä huipentui ylimääräisenä lajina järjestettyyn munanheittoon. Kisat toimivat lasten ehdoilla, mutta sarjoja oli myös aikuisille. Kilpailun rasteille osallistuttiin pareittain alle 8-vuotiaiden, alle 12-vuotiaiden ja aikuisten sarjoissa, munanheittoon alle 15-vuotiaiden ja aikuisten sarjoissa. Kesäkisaviikonloppu oli suosittu, ja Haapasaaren laituri oli tupaten täynnä veneitä. LEIKKIMIELISET KESÄKISAT HAAPASAARESSA Lauantaina 6.8. järjestettiin Lahden venekerhon Haapasaaren ensimmäiset kesäkisat. Sää suosi kisailijoita ja järjestäjiä, ripaukset vettä vain virkistivät kilpailujen tuoksinassa. Lukuisina aiempina vuosina on Lahden venekerho järjestänyt kaikille avoimet Hinttolan olympialaiset, mutta tänä vuonna kisat päätettiin siirtää omaan tukikohtasaareen. Kisatapahtumat kirjasivat ja kuvasivat Soile ja Antti Tapola Kimmon johdolla nuotiopadassa kokkaama kalakeitto maistui kilpailijoille, ja keittiömestarit saivat ylenpalttiset kiitokset. 4 PURTILO PURTILO 5

4 1 HIEKKAÄMPÄRI Painonarviointi-tehtävässä ei näyttänyt olevan etua kokemuksesta, koska siinä menestyivät niin nuoremmat ikäpolvet kuin kauppakasseja pidempään kantaneet. Kaivon rastilla oli käsillä nostaen arvattava vettä ja kiviä sisältäneen ämpärin paino. Yllättävän moni arvioi painon täsmälleen oikein, mutta hutejakin luonnollisesti tuli. Retsi ja Seija hoitivat arviointirastin. Ekku ja Anssi osasivat hyvin arvioida ämpärin painon. 2 ARVIOINTI Satamalaiturilla testattiin osallistujien arviointitaitoja. Niin syvyyden kuin etäisyyden hahmottaminen vesillä on varsin haastavaa. Rastilla piti arvioida veden syvyys laiturin päässä ja etäisyys laiturilta saunarannan kivelle pystytettyyn merkkiin. Tuula ja Keijo arvioivat ämpärin painoa. Esa (oikealla) hoiti arviointirastia. Kimmo ja Jorma arvioivat matkaa niin vaaka-, kuin pystysuunnassa. Ämpärissä ei tehtävän nimen mukaisesti ollut kuitenkaan hiekkaa vaan kiviä ja vettä, mikä teki painon arvioinnista vaikean. Tytöt pitivät arviointitehtävää tosi vaikeana. 6 PURTILO PURTILO 7

5 Taru ja hänen siskonsa Riitta olivat keksineet hauskan tehtävän. Vaikeita tuntuivat olevan niin värit kuin muodotkin, vaikka me kaikki olemme nähneet olympiarenkaat satoja kertoja. Taru näyttää millainen olympiatunnus oikeasti on. Tehtävä oli vaikea, eikä kukaan tehnyt rengastunnusta täysin oikein. 3 KÄDENTAIDOT Kädentaito-rastilla Pappilan eteisaulassa sai olla paikalla vain kulloinkin tehtävää suorittanut pari eikä tehtävästä saanut hiiskua pois lähtiessäkään. Kilpailijoiden piti painaa rengasmuotteja ja kangasvärejä käyttäen olympiarenkaat tiskirätteihin. Olympialaiset olivat juuri alkaneet, ja renkaat olivat varmasti olleet kaikkien nähtävissä jo kuukausia. Tehtävä osoittautui kuitenkin kisapäivän vaikeimmaksi, eikä kukaan saanut aikaiseksi täysin oikeaa kuviota oikeissa väreissä. Ellalla ja Aatulla meni ensin sormi suuhun, mutta päätyivät lopulta tällaiseen tulokseen. 8 PURTILO PURTILO 9

6 Heittoliinan käyttöä kannattaa harjoitella Jokaisessa veneessä pitäisi olla heittoliina ja sen käyttöä on syytä harjoitella ennen kuin sitä tarvitaan tositilanteessa. Silloin ei enää ole aikaa miettiä, miten liina toimii. Heittoliinaa on helpompi käyttää kuin pelastusrengasta. 1 2 Heittoliinan käytössä on tärkeää, että liina on pakattu huolellisesti. Käytön jälkeen se on aina kuivattava ennen uutta pakkaamista. Liinaa heitetään käyttäjän vahvemmalla kädellä ylä- tai alakautta. Liinan lenkki kiinnitetään toiseen ranteeseen. Kiinnitys on tärkeä muistaa, ettei koko liina lennä veteen pelastajan ja pelastettavan ulottumattomiin. Hyvä heitto on mieluummin pitkä kuin lyhyt. Heitto kannattaa tähdätä vähän yli pelastettavasta, jolloin liinan voi vetää pelastettavan ulottuville. Liian lyhyen heiton jälkeen liina on vedettävä takaisin uutta heittoa varten. Keskittynyt ja rauhallinen heitto on järkevämpi kuin hosuva ja hätäinen. Etukäteisharjoittelu auttaa ja antaa varmuutta tässä niin kuin muissakin vesipelastustilanteissa. VARO Saunalla oli vesitoimintarasti, jossa piti saada heittoliinalla osuma kiveen, joka markkeerasi veteen joutunutta pelastettavaa. 4 VESITOIMINTARASTI Saunarannan vesitoimintarastilla jaettiin aluksi hyödyllistä tietoa ja käsittelyohjeita heittoliinan käyttöön vesipelastuksessa. Opastuksen jälkeen pääsivät kilpailijat testaamaan liinan käyttöä käytännössä. Pisteitä sai sen mukaan, miten hyvin osui pelastettavien kohteiden ulottuville. Kisatilanteessa ei vedessä sentään ollut pelastusta odottavia vaan kivelle tai sen välittömään läheisyyteen osuminen riitti suorituspisteen saamiseen. Rasti osoitti, kuinka tärkeää heittoliinan käytön etukäteisharjoittelu on. Tositilanteessa ei ehdi harjoitella. Kuvassa 1 Timo näyttää miten liinan lenkki pujotetaan heittäjän toiseen käteen, ja toisella kädellä heitetään itse liina. Kuvassa 2 näytetään ote, jolla autettava tarttuu heittopusissa olevaan lenkkiin. Väärä ote liinasta saattaa lennättää koko liinan järveen, ja silloin autettava jää ilman apua. 10 PURTILO PURTILO 11

7 Haapasaaren ensimmäisten kesäkisojen tulokset 2016 Aikuiset 1. Markku ja Tuula. Petronella 2. Eva ja Mika. M/y ConCurs 3. Emppu ja Miko. Rapaluoto Lapset alle 12 Anssi näyttää mallia: kaikki frisbeet koriin. Ekun tyylinäyte vasemmalla. 5 FRISBEEGOLF 1. Eemi ja Enna. Jolene 2. Aatu ja Elle. Hippo & M/y ConCurs Lapset alle 8 3. Rombo ja Eino. Maija Frisbeegolf-radalla heitettiin tarkkuutta frisbee-koriin. Kilvassa oli varmasti etua, jos oli harrastanut lajia aiemminkin. Siihen on hyvät mahdollisuudet Haapasaaren niityn frisbeegolf-radalla. Tyylejä oli monia, kaikki yhtä hyväksyttäviä, kunhan kiekko osui koriin. 1. Elsa ja Milla. Hippo & M/y ConCurs 2. Jemina ja Milja. Jemi 12 PURTILO PURTILO 13

8 Timo ja Taru vetävät ja lapset laulavat mukana. Onnistuneen ja riemukkaan kisapäivän kruunasivat Pappilan tuvassa järjestetyt karaoke-tanssit. Illan aikana nautittiin taidokkaista niin herkistä kuin varsin räväköistäkin laulu- sekä tanssiesityksistä. Seuran joukoista löytyy runsaasti rohkeita esiintyjiä, niin vanhoja tuttuja taitajia kuin uusiakin nimiä. Yhteinen tunnelma oli iloinen, kannustava ja jälleen kerran ikimuistoinen. Tupa pysyy siistinä, kun kengät jätettiin eteiseen. Seurasta löytyi hyviä laulajia karaokeen. Irinalla on mikrofoni. Juhani ja Kimmo tarkkailevat laitteita. 14 PURTILO PURTILO 15

9 MUNANHEITTOKISA NAURATTI JA JÄNNITTI Pojat löysivät hyvän katselupaikan puun alta. Munakisan johdossa olevat vaihtuivat useasti, ja voittajat selvisivät vasta kisan tiukassa lopussa. Tavoite oli heittää kananmuna mahdollisimman pitkälle niin että kilpaparin toinen puolisko saa sen kiinni ehjänä. Munat lensivät kymmeniä metrejä ja osumatarkkuus vaihteli yleisön iloksi. Saari raikui suosionosoituksista niin käsiin hajonneiden ja hiuksiin levinneiden munien jälkeen kuin silloin, kun yli 42 metrisen heiton jälkeen muna säilyi ehjänä huimassa kopissa. Yleisö seurasi silmä kovana kilpailun etenemistä. Jani valmistautuu ämpärin kanssa siivoamaan rikkoutuneet munat maastosta. Kaikki alkoi olla valmista kisojen alkuun. Munia oli myyty osallistujille ja lajipäälliikö Jarmo ottaa vielä viimeiset puhelut, kenties kanalaan. Pauliina pitää kirjaa. 16 PURTILO PURTILO 17

10 Jormo ottaa iskut vastaan, kun Kimmo heittää pitkiä heittoja. Munat eivät vain millään pysyneet ehjinä. Jorma, Kimmo, Johanna ja Esa seuraavat, kuinka Epun käy. Emppu ja Ekku olivat kisan voittajat yli 42 metrin heitolla. Aki ja Sami olivat ylpeitä kisan kakkossijasta. 18 PURTILO PURTILO 19

11 Vaaran paikka, kun aurinko osuu silmiin ja muna on juuri tulossa kohti. Hyvin Enna kuitenkin selvisi. Vasemmalla Esa ottaa vastaan, kun keskittynyt Hemmo heittää. Kukaan ei tietty halua tunnustaa, mutta kyllä me odotettiin epäonnistumisia ja kanamunan rikkoutumista vastaanottajan käsiin. Tuija jännittää kuinka Esalle käy. 20 PURTILO PURTILO 21

12 Kyllähän venetsialaisissa tietty syötiinkin hyvin, mutta tunnelmaa latisti pitkäkestoinen myrsky. Kuva Johanna Haarala Lyhdytkin saatiin syttymään vasta seuraavana päivänä. Kuva Johanna Haarala RAULI-MYRSKY VARASTI KOKO SHOWN VENETSIALAISET VIETETTIIN 24 METRIN TUULESSA Timo tuli saareen myrskyn aikana ja koki elämänsä veneretken. Rauli-myrsky Valojen illan hämärässä ja hyvän ruoan piti olla pääosassa 27. elokuuta, kun Haapasaaressa vietettiin venetsialaisia. Mutta toisin kävi. Rauli-myrsky puhalsi lännestä yli 20 metriä sekunnissa ja varasti koko shown. Tuuli yltyi nopeasti ja laiturin tuulenpuoleiset veneet siirrettiin suojaan saaren toiselle puolelle. Laguna ja me muut emme suojaan lähteneet ja myöhemmin, kun tuuli yhä yltyi, se ei ollut enää edes mahdollista. Siinä keikuttiin kilpaa laiturin kanssa. Köysiä katkeili ja urheimmat pitivät Retsin venettä irti laiturista tuntikausia. Vain Pallas kellui raskaana veneenä rauhallisesti, mutta siltäkin katkesi köysiä ja yksi muoviköysi oli sulanut knaapiin kiinni. Me joiden veneet olivat aisojen välissä, yritimme es- tää alusten kolhiintumista, kun aisat pomppivat hullun lailla, välillä ilmassa. Illan pääasia, valot ja hyvä ruoka, jäi sivuosaan. Ruokaa oli yllin kyllin ja se oli hyvää, niin kuin ennenkin. Tunnelma oli kuitenkin apea, kun tiedettiin, että laiturilla kamppaillaan veneiden kanssa. Yöllä tuuli loppui ja seuraavana päivänä ilma oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Vaikka itse venetsialaiset jäivät vaisuksi, luulen, että juuri nämä juhlat muistetaan pitkään. AT Emppu ei päässyt kastumatta karkuun aallonpärskeitä. Kuva Jouni Saarinen Lauantaina 27. elokuuta Ruotsista saapunut ja Pohjois-Pohjanmaan yli itään matkannut myrskymatalapaine toi voimakasta lännenpuoleista tuulta maan etelä- ja keskiosaan. Yli 20 m/s puuskia havaittiin yleisesti maan keskiosassa. Järviasemilla ja muutamalla maa-asemalla yllettiin m/s lukemiin. Tuuli aiheuttaa eriasteisia vahinkoja puustolle vuodenajasta riippuen. Talvella 20 m/s puhaltava puuska voi saada aikaan lähinnä yksittäisiä kaatuneita puita. Kesällä vastaava tuulilukema aiheuttaa suurempaa vahinkoa. Raulin tapauksessa puut olivat täysin lehdessä ja roudaton maaperä oli sateisen elokuun jäljiltä monin paikoin varsin märkä. Näiden tekijöiden myötä Rauli-myrskyn vaikutukset olivat hyvin erilaisia, kuin jos myrsky olisi sattunut esimerkiksi joulukuussa. Lisäksi myrskyn tuulimaksimi osui iltapäivään, jolloin auringonsäteily lisäsi ilman puuskaisuutta. Lähde: Ilmatieteenlaitos 22 PURTILO PURTILO 23

13 Kari tuuppasi laivansa rantaan saakka vesiskoottereiden viereen. Kuhmoisten satama on suojaisa kaikilla tuulilla. Vene pitää kuitenkin aina sitoa huolella laituriin. Jouni näyttää esimerkkiä. Sahanrannan nurmikolla vietettiin rupatteluhetki ennen ruokailua. YHTEINEN RETKI KUHMOISIIN Jarmo löysi viimeisen kolon täyteen tulleesta laiturista. Lahden venekerhon kesän 2016 kokoontumisajo suuntautui Kuhmoisiin. Ohjelmassa oli yhteislähdön ja satamaan tulon jälkeen kuulumisten vaihtoa, yhteinen ruokailu sekä saunominen Kuhmoisten sataman saunalla. Vesi oli edelleen viileää kylmän alkukesän jälkeen, mutta moni uskaltautui saunasta uimaankin. Kyhmoisten satamaravintola Sahanrannalla oli tarjolla myös tanssit terassilla orkesterin tahdittamana. Siellä jatkettiin yhteistä seuranpitoa heinäkuun valoisassa illassa. Kuhmoisten sataman saunassa on mukavan kosteat löylyt ja mainio terassi vilvoitella. 24 PURTILO PURTILO 25

14 Uusi katos valmistui elokuussa ja on ollut kovassa käytössä loppukesän ja syksyn. Kuva Ville Haarala RETSIN KOMMENTTI KOTIMAASSA Ei me periksi anneta, Halonen toteaa. Ihme, ettei koko saari palanut. Kattorakenteet ovat jo paikoillaan, mutta huopakate vielä puuttuu. Kuva Tuija Koskinen Kotimaa julkaisi 8.7. näyttävän uutisen venekerhon grillikatoksen palosta. Tulipalo tuhosi käytännöllisesti katsoen koko grillikatoksen. Symbolisen kuvan nappasi Jarmo Halme GRILLIKATOKSEN PALO AKTIVOI TALKOOVÄEN Kauan ei nokka tuhissut, kun jo elokuussa oli uuden katoksen avajaiset Ville ja Jani hommissa. Pilarit ovat pystyssä ja laudoitus aloitettu. Kuva Kimmo Kokkonen Kimmo Kokkonen muurasi katoksen sydämen. Kuusi kulmaa, niin kuin itse katoksessakin. Kuva Ville Haarala Lahden venekerho urakoi viime kesänä talkoilla uudet laiturit Haapasaareen, eikä talkooväki saanut levätä tänäkään kesänä, kun tulipalo tuhosi Haapasaaren grillikatoksen. Kuvasarja kertoo uuden katoksen nousun. Kimmo viimeistelyhommissa. Kuva Timo Poikolainen Välittömästi tuhon jälkeen lähti käyntiin uuden katoksen suunnittelu ja toteutus. Kuvassa seistään uuden katoksen pystytolppien anturoilla. Kuva Kovanen Mikko porasi kivet palasiksi uuden katoksen tieltä. Kuva Ville Haarala Reino Retsi Halonen polttaa ensitulia uudessa grillissä. Kuva Hannu Koivunen 26 PURTILO PURTILO 27

15 Johtokunnan tiedote TIEDOKSI LAHDEN VENEKERHON JÄSENILLE Johtokunta KOMMODORI Puhelin Veneen nimi Timo Poikolainen timo.poikolainen(at)phnet.fi Sundori MUISTI- LISTA Johtokunta oli kokouksessaan päättänyt erottaa jäsenet, jotka eivät maksa investointimaksua mennessä. Tämän päätöksen mukaisesti johtokunta lähetti investointimaksun 2015 maksamatta jättäneille maksumuistutuksen toukokuun lopussa. Johtokunta piti ylimääräisen kokouksen investointimaksuun liittyen. Tuossa kokouksessa johtokunta perui 3.5. tekemän päätöksen. Johtokunnan tekemät päätökset: 1) Ketään ei eroteta maksamattoman investointimaksun osalta. 2) Jäsenet, jotka ovat eronneet 2014 syyskokouksen jälkeen sillä perusteella, että ovat jättäneet maksamatta investointi- ja jäsen- maksun, otetaan pyynnöstä jäseneksi ilman liittymismaksua, mikäli maksavat kuluvan vuoden jäsenmaksun mennessä. Mikäli he haluavat osallistua syyskokoukseen äänivaltaisina jäseninä, heidän tulee maksaa jäsenmaksu ennen syyskokousta. Lahden venekerhon säännöt tullaan laittamaan ajantasalle. Ehdotuksesta uusiksi säännöiksi tiedotetaan jäsenistöä hyvissä ajoin ennen syyskokousta. Haapasaaressa Lahden venekerhon johtokunnan puolesta, Timo Poikolainen kommodori JÄSENET Ville Haarala tmi.villehaarala(at)gmail.com m/s Rapaluoto Kimmo Kokkonen jarvenpaanfillarihuolto(at)elisanet.fi Tavitar Jorma Mälkiä jorma.malkia(at)gmail.com Carina Aki Leino aki.leino(at)salpaus.fi Siku Hemmo Järvinen hemmo.jarvinen(at)salpaus.fi Agua Blue Kari Silvonen kari.silvonen(at)hotmail.com m/s Aarne Jarmo Halme jarmo.halme(at)pp.inet.fi Kyyti-Poika Reino Halonen reino.halonen(at)mediataloesa.fi Laguna VARAJÄSENET 1. Niemen sataman sähköt Sähköt LVK:n alueelle kytketään keväällä. Lisätietoja satamakapteeni Jorma Mälkiä, LVK:n pankkitilinumero Kalkkisten Osuuspankki FI Vain käteismaksulla Veneiden laskut ja nostot, katsastus sekä peräliput ja viirit katsastajilta 4. Jäsenmaksu vuonna 2016 on Haapasaaren laiturin POIJUPAINOKARTTA Paikat 1-3 ja Paikat 4-5 ja Paikat 9-10 Paikat ,8 tonnia 2,5 tonnia 1,5 tonnia rengaspaino Jani Lehtisuo jani.lehtisuo(at)gmail.com Kymi IV Johanna Haarala haarala.johanna(at)gmail.com m/s Rapaluoto Mika Halme mika.halme(at)nelonenmedia.fi m/y Concurs Esa Koskinen esa.koskinen(at)live.fi Scandina Jouni Saarinen jopisaarinen@mail.com Menuetti Katsastajat Jari-Pekka Aronen Katsastusvastaava Jari-Pekka.Aronen@scaniabusproduction.fi Ville Haarala Katsastaja Seppo Hakala Katsastaja Aki Leino Katsastaja Hemmo Järvinen Katsastaja Muista ilmoittaa osoite-, puhelinnumero- ja alusmuutokset taloudenhoitajalle eva.paakkonen@lahtiregion.fi 6. Katsastuspäivät: Katsastuksia tehdään Niemen satamassa veneiden laskupäivänä Katsastus maksu 15, muuna aikana pyydetystä katsastuksesta veloitetaan lisäksi katsastajan matkakulut 7. Veneiden lasku keväällä Lasku alkaa Marinan puoleisesta päästä klo 7.00 alkaen 8. Oletko maksanut jäsenmaksusi? Jos olet päättänyt luopua jäsenyydestä, ole hyvä ja ilmoita taloudenhoitajalle. Palauta mahdollisesti hallussasi oleva Haapasaaren avain, niin saat maksamasi pantin takaisin 28 PURTILO PURTILO 29

16 LIPPIS Lahden venekerhon logolla 20,- Säädettävä koko, tumman sininen Osta täältä p tai veneestä: Kyyti-Poika TONTTILAN NOSTO JA KULJETUS (03) Veneiden nostot ja laskut AMMATTITAIDOLLA Kesäravintola Reimari Ravintola järven keskellä Ruokaa, juomaa, kauppa, a-oikeudet... Pulkkilantie Asikkala puh sähköpostiosoite: 30 PURTILO PURTILO 31

17 32 PURTILO PURTILO 33

18 Avoinna: MA-PE: 9-17:30 LA: 9-14 VÄÄKSY MEILTÄ SILVER VENEET HUIPPUEDULLISESTI Suzuki DF 2.5hv 5v takuu, vain 13kg Veneily ja pelastusliivit edullisesti Valtuutettu myynti ja huolto 699,- SK CENTER Koulumestarintie Vääksy Puh Meiltä kaikki tarvikkeet veneilyyn ja kalastukseen 34 PURTILO PURTILO 35

19 Kalevi Lundell PIENKONEKESKUS Yamaha venemoottorihuolto ja varaosat Veneiden telakointi (max kg) Talvisäilytys Karilleajovaurioiden korjaus Yritykselle on myönnetty Yamaha motor co.ltd:n maailmanlaajuiseti arvostettu YTA BRONCE SERTIFIKAATTI vuonna 2009 Yritys on valittu vuonna 1999 Suomen parhaaksi Yamaha huoltokorjaamoksi Erikoisosaaminen: Alumiinihitsaus - potkurit, vetolaitteet ym. Erilaisten rakenteiden suunnittelu ja valmistus Nopeat veneet Pinxinmäki, Suopellontie info@pinxinmaki.fi pinxinmaki.fi Telakkakatu 6, Niemen venesatama (Telakkaranta), Lahti p pienkonekeskus@phnet.fi 36 PURTILO PURTILO 37

20 38 PURTILO PURTILO 39

21 Kuljetus J Lehtisuo Oy Vaihtolavakuljetukset Maa-aineskuljetukset PURTILO PURTILO 41

22 Lahden venekerhon toimihenkilöt Hinnasto 2016 Veneen nimi Veneen nimi Kommodori Timo Poikolainen timo.poikolainen(at)phnet.fi Sundori Varakommodori Reino Halonen halosen.reino(at)gmail.com Laguna Tukikohta-isäntä Kimmo Kokkonen jarvenpaanfillarihuolto(at)elisanet.fi Tavitar Satamakapteeni Jorma Mälkiä jorma.malkia(at)gmail.com Carina Taloudenhoitaja Eva Pääkkönen eva.paakkonen(at)lahtiregion.fi Spa Kirjanpitäjä Asta Aalto Sihteeri Johanna Haarala haarala.johanna(at)gmail.com m/s Rapaluoto Katsastusvastaava Aronen Jari-Pekka aronen98(at)gmail.com Orion Webmaster Ville Haarala masterlvk(at)gmail.com m/s Rapaluoto Etelä-Päijänteen kiintopiste LVK Lahden venekerho ry Liittymismaksu alus/kertamaksu 100 Jäsenmaksu henkilö/vuosi 90 Investointimaksu alus/ruokakunta 100 Haapasaaren palvelumaksu 10/ (ei koske investointimaksun maksaneita LVK:n jäseniä) vrk Tukikohta-avaimen pantti kertamaksu 40 Katsastusmaksut - vuosikatsastus 20 - runkokatsastus 40 Sähkömaksut - alin hinta 10 - satamapäällikkö arvioi käytön ja hinnoittelee - Veneiden nostot/laskut kg kg kg kg kg 300 yli kg (maksimiin asti) 500 Ilmoitushinnat Purtilossa 1 / 1 sivua / 2 sivua 70 1 / 4 sivua 40 Rantautuminen Kanavalahden vierasvenesatamaan on helppoa kaikille vesillä liikkujille. Täällä hoidat monta kärpästä yhdellä iskulla: ruokailut, veneen tankkauksen, pikkuhuollot ja tarvikeostokset, ruoka- ja juomavarastojen täydennykset. Ennen kuin matka taas jatkuu, Majakan maisematerassilla on helposti vierähtänyt tunti jos toinenkin! Tervetuloa! LOUNAS JOKA PÄIVÄ Majakkapaviljonki Oy Kanavalahti, Vääksy puh. (03) majakka.paviljonki@phnet.fi Myytävät tuotteet Perälippu (katsastettu alus) 131 cm cm cm cm 35 Viirit LVK 20 SVEL 25 LVK Lippis 20 Pyyhe brodeerattuna aluksen nimellä PURTILO PURTILO 43

23 Tarjous vain venekerhon jäsenille Tekniset tiedot: Runkokorkeus 30 cm Ketju 3/32 KMC Z50 Rengaskoko 20 Vaihteet Shimano Nexus 3-v Väri Musta Ajajan vähimmäispituus 135 cm Etu-/takajarru Käsijarrut (V-jarru) Vanne/rengas Keskiö 52H, 170 mm Etu-/takanapa Joytec JYA053/ Shimano Nexus 3 v 499,- Normaali hinta 589,- Helkama Jekku Mitat kokoontaitettuna: Korkeus: 70 cm Leveys: 40 cm Pituus: 78 cm HELKAMA JEKKU Jekun paluu! Kokoontaitettavassa Jekussa on kompaktista koostaan huolimatta mainiot ajoominaisuudet. Jekku on pikalukittavan saranan ja taittuvien polkimien ansiosta helppo ja nopea kasata! [ Tee tilaus [ JÄRVENPÄÄN FILLARIHUOLTO Helsingintie 2, Järvenpää ja jarvenpaanfillarihuolto@elisanet.fi...täyden palvelun fillarihuolto 44 PURTILO PURTILO 45

Lahden venekerhon jäsenlehti. LVK:n kesäkisat Haapasaaressa. Vesille venhosen mieli KESÄN 2016 KOKO OHJELMA PURTILO 1

Lahden venekerhon jäsenlehti. LVK:n kesäkisat Haapasaaressa. Vesille venhosen mieli KESÄN 2016 KOKO OHJELMA PURTILO 1 Lahden venekerhon jäsenlehti purtilo 2 2016 LVK:n kesäkisat Haapasaaressa Vesille venhosen mieli KESÄN 2016 KOKO OHJELMA PURTILO 1 22016 purtilo Julkaisija Lahden venekerho ry Päätoimittaja Timo Poikolainen

Lisätiedot

Purtilo Lahden Venekerho ry:n jäsenlehti www.lahdenvenekerho.fi 2/2015

Purtilo Lahden Venekerho ry:n jäsenlehti www.lahdenvenekerho.fi 2/2015 Purtilo Lahden Venekerho ry:n jäsenlehti www.lahdenvenekerho.fi 2/2015 KESÄKAUSI 2015 ALKAA. OLETKO VALMIS? PURTILO 1 Lahden Venekerho ry:n jäsenlehti www.lahdenvenekerho.fi 2/2015 Purtilo 2/2015 Asko

Lisätiedot

purtilo ONNELLISTEN TUULTEN VENEILIJÄT LAHDEN JÄRVIPELASTAJILLA RIITTÄÄ AJOA TUULA JA MARKKU Lahden venekerhon jäsenlehti PURTILO 1

purtilo ONNELLISTEN TUULTEN VENEILIJÄT LAHDEN JÄRVIPELASTAJILLA RIITTÄÄ AJOA TUULA JA MARKKU Lahden venekerhon jäsenlehti PURTILO 1 purtilo Lahden venekerhon jäsenlehti 1 2017 6 TUULA JA MARKKU ONNELLISTEN TUULTEN VENEILIJÄT 18 LAHDEN JÄRVIPELASTAJILLA RIITTÄÄ AJOA PURTILO 1 12017 Timo Poikolainen Kommodori ENSI VUONNA KERHOMME TÄYTTÄÄ

Lisätiedot

purtilo PÄIJÄNNE KUTSUU 2017 Lahden venekerhon jäsenlehti PURTILO 1

purtilo PÄIJÄNNE KUTSUU 2017 Lahden venekerhon jäsenlehti PURTILO 1 purtilo Lahden venekerhon jäsenlehti 2 2017 PÄIJÄNNE KUTSUU 2017 PURTILO 1 22017 Timo Poikolainen purtilo Julkaisija Lahden venekerho ry Päätoimittaja Timo Poikolainen Toimitussihteeri Ville Haarala Ulkoasu

Lisätiedot

PURTILO JUHLA 3 / Lahden Venekerhon jäsenlehti. Lahden Venekerho toivottaa jäsenistölleen: HYVÄÄ TULEVAA VUOTTA 2014

PURTILO JUHLA 3 / Lahden Venekerhon jäsenlehti.  Lahden Venekerho toivottaa jäsenistölleen: HYVÄÄ TULEVAA VUOTTA 2014 JUHLA 3 / 2013 30 toiminnan vuotta (1983-2013) PURTILO www.lahdenvenekerho.fi Lahden Venekerhon jäsenlehti Vko 43 Purtilo 3 / 2013 LOPPUVUODEN TAPAHTUMAKALENTERI Ilmestyy Sihteeri Sihteeri 26.10. 2. veneiden

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

KOKKA KOHTI KESÄÄ. Yhteismatka venemessuille 13.2. Lahden venekerhon uusi tukikohta Haapasaaressa. Lahden venekerhon jäsenlehti.

KOKKA KOHTI KESÄÄ. Yhteismatka venemessuille 13.2. Lahden venekerhon uusi tukikohta Haapasaaressa. Lahden venekerhon jäsenlehti. Lahden venekerhon jäsenlehti purtilo 1 2016 Ykskoivu Kelvenne Petäjäsaaret Lahden venekerhon uusi tukikohta Haapasaaressa Hinttolansaari Haapasaari Neitsaari KOKKA KOHTI KESÄÄ 34 Yhteismatka venemessuille

Lisätiedot

PURTILO 3 / 2014. Lahden Venekerho ry:n jäsenlehti. www.lahdenvenekerho.fi. LVK:N SYYSKOKOUS la 15.11.2014 KLO 13.00

PURTILO 3 / 2014. Lahden Venekerho ry:n jäsenlehti. www.lahdenvenekerho.fi. LVK:N SYYSKOKOUS la 15.11.2014 KLO 13.00 Vko 6 Purtilo 1/2014 Ilmestyy Sihteeri Sihteeri Paperi/i 15.2. Venemessut Messukeskus 22.3. Kevätkokous Wellamo Sihteeri 9:00/16:00 Sihteeri 13:00 - Vko 16 Purtilo 2/2014 Ilmestyy Sihteeri Sihteeri 3.5.

Lisätiedot

Lahden Venekerhon 2/201 2. jäsenlehti. Kesä ja veneilykausi ovat kohta täällä

Lahden Venekerhon 2/201 2. jäsenlehti. Kesä ja veneilykausi ovat kohta täällä Kesä ja veneilykausi ovat kohta täällä PURTILO 2/201 2 Mennyt talvi on ollut lumen, jään ja roudan suhteen mielenkiintoinen. Lumet ikään kuin vain katosivat, koska ei ollut kunnon routaa maassa ja jäät

Lisätiedot

Lahden Venekerhon 1 /201 2. jäsenlehti. Hyvää Uutta Vuotta ja veneilykauden odottelua!

Lahden Venekerhon 1 /201 2. jäsenlehti. Hyvää Uutta Vuotta ja veneilykauden odottelua! Hyvää Uutta Vuotta ja veneilykauden odottelua! PURTILO 1 /201 2 On taas uusi vuosi ja vanhat kujeet, mutta uusillekin kujeille olisi tilausta. Kerhon toiminta on jumiutunut tukikohtaamme Kesäpesään, Hinttolan

Lisätiedot

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA 1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan

Lisätiedot

Merenkulkija 4/2014. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:

Merenkulkija 4/2014. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö: Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2014 Sisältö: Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Talvisäilytysmaksut ja korjaus talvisäilytyshinnastoon Veneiden

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN Uusiutunut lipunnostotilaisuus täytti Pietarinkarin paviljongin ääriään myöten äitienpäivää edeltäneenä lauantaina. - Väkimäärä yllätti järjestäjät! totesi kommodori Timo

Lisätiedot

Haukilahden venekerhon toimintaohje

Haukilahden venekerhon toimintaohje Haukilahden venekerhon toimintaohje versio 0.3 Toimintaohjeen tarkoitus - saatesanat Toimintaohjeeseen on koottu kerhon toimintaan liittyviä käytäntöjä, jotta kerhon toiminta olisi kuvatuissa toiminnoissa

Lisätiedot

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö: Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2013 Sisältö: Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Sähkönkäyttö talviaikana Talvisäilytys ja pukkiaitaus Talvisäilytysmaksut

Lisätiedot

Purjehdus elämyksiä Merenkurkussa. Tervetuloa mukaan

Purjehdus elämyksiä Merenkurkussa. Tervetuloa mukaan Purjehdus elämyksiä Merenkurkussa. Tervetuloa mukaan Ammattitaitoinen miehistö Matka toteutetaan miehistön mukaan (rauhallinen tai vauhdikas) Luotettava ja katsastettu vene varusteineen Useita lähtöpaikkoja

Lisätiedot

ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 2/2014

ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 2/2014 ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 2/2014 Enon tukikohta. Kuva Veikko Leinonen Sisältö: Kipparijuhla Uudet laivurit Tukikohta 20 v. Lahden Navigaatioseuran myyntitarvikkeet Jäsenasiaa Hallitus

Lisätiedot

JAKSO 1 ❷ 3 4 5 PIHAPIIRIN PIILESKELIJÄT

JAKSO 1 ❷ 3 4 5 PIHAPIIRIN PIILESKELIJÄT JAKSO 1 ❷ 3 4 5 PIHAPIIRIN PIILESKELIJÄT 28 Oletko ikinä pysähtynyt tutkimaan tarkemmin pihanurmikon kasveja? Mikä eläin tuijottaa sinua takaisin kahdeksalla silmällä? Osaatko pukeutua sään mukaisesti?

Lisätiedot

Kun vesillelasku alkaa lähestyä

Kun vesillelasku alkaa lähestyä Kun vesillelasku alkaa lähestyä Nosturin tilaus Tilaa tai sovi vesillelasku kerhon ohjeiden mukaisella tavalla. Muista, että kerhossa on monta jäsentä ja venettä joten toimi yhteisesti sovitulla tavalla.

Lisätiedot

Lahden venekerhon jäsenlehti. Kesä Sääprofeetta ennustaa kesän sään OSUUKO ENNUSTAJA OIKEAAN? LVK viettää juhlavuotta PURTILO 1

Lahden venekerhon jäsenlehti. Kesä Sääprofeetta ennustaa kesän sään OSUUKO ENNUSTAJA OIKEAAN? LVK viettää juhlavuotta PURTILO 1 Lahden venekerhon jäsenlehti Kesä 2018 Sääprofeetta ennustaa kesän sään OSUUKO ENNUSTAJA OIKEAAN? 24 35 LVK viettää juhlavuotta 28 PURTILO 1 Päijänteellä BONGATTUA 11 Pienet lapset veneessä asettavat omat

Lisätiedot

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin.

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin. Tervepä teille! Kesä, syksy ja kohta jo talvikin on takana. Eli onko nyt tallikausi? Kaipa niin sitten. Pitänee yrittää sitäkin, mutta mutta Lienee tässä hieman muutakin asiaa kuin noista saamattomuuksistani

Lisätiedot

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015 Jäsentiedote 2 JÄÄHDYS-JM Kilpailun johtaja antoi tehtäväksi kirjoittaa hänen ajatuksiaan, minun kirjoittamana, joten tässä niitä nyt sitten tulee. 9.5.2015 kaasuteltiin jälleen kerran Jäähdysradalla jokkis-kisa,

Lisätiedot

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com 1/3 Willimiehen Disc Golf ry:n sääntömääräinen syyskokous 2013 Aika:!! klo 17.00 Paikka:! Skinnarilankatu 34, huone 7531, Lappeenranta

Lisätiedot

Nuoret kilpailunjärjestäjinä

Nuoret kilpailunjärjestäjinä Osallista nuoret mukaan seuratoimintaan! Nuoret kilpailunjärjestäjinä Ennimaria Järventausta & Vesa Suonurmi, Kyrös-Rasti Kyrös-Rasti Hämeenkyröläinen suunnistukseen erikoistunut seura KyRa kuuluu Hämeen

Lisätiedot

Leiriydy. Iso Kirja Camping. Tervetuloa pelaamaan Pikku Putille!

Leiriydy. Iso Kirja Camping. Tervetuloa pelaamaan Pikku Putille! 1 Tervetuloa pelaamaan Pikku Putille! Rata on tarkoitettu pelattavaksi puttikiekoilla. Muista varoa muita alueella liikkujia sekä autoja yms. Kiekko on aina heittäjän vastuulla. Kiekkoja saa kesäaikaan

Lisätiedot

Lohjan Laivurit 40 vuotta

Lohjan Laivurit 40 vuotta Lohjan Laivurit 40 vuotta Lohjan Laivurit perustettiin keväällä 1976. Aluksi tarkoituksena oli laivurikurssien järjestäminen ja siksi seura liittyi Suomen Navigaatioliiton jäseneksi. Kolme vuotta myöhemmin

Lisätiedot

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka 3 pisteen tehtävät Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 1. Missä kenguru on? (A) Ympyrässä ja kolmiossa, mutta ei neliössä. (B) Ympyrässä ja neliössä, mutta ei kolmiossa. (C) Kolmiossa ja neliössä, mutta

Lisätiedot

Napapiirin luontokansio

Napapiirin luontokansio Puolipilvistä, sanoi etana ja näytti vain toista sarvea Tutki säätilaa metsässä ja suolla ja vertaa tuloksia. Säätilaa voit tutkia mihin vuodenaikaan tahansa. 1. Mittaa a) ilman lämpötila C b) tuulen nopeus

Lisätiedot

Purtilo JÄTTIURAKKA KANNATTI. Uusi laituri nosti Haapasaaren käyttöasteen moninkertaiseksi. Asutusta jo 1800-luvulla. Haapasaari tihkuu historiaa

Purtilo JÄTTIURAKKA KANNATTI. Uusi laituri nosti Haapasaaren käyttöasteen moninkertaiseksi. Asutusta jo 1800-luvulla. Haapasaari tihkuu historiaa Purtilo Lahden venekerho ry:n jäsenlehti www.lahdenvenekerho.fi 3/2015 JÄTTIURAKKA KANNATTI Uusi laituri nosti Haapasaaren käyttöasteen moninkertaiseksi Haapasaari tihkuu historiaa Asutusta jo 1800-luvulla

Lisätiedot

PYSTYTYSOHJEET Turvaohjeet

PYSTYTYSOHJEET Turvaohjeet POMPPULINNA Tässä ovat ohjeet pomppulinnan pystytykseen ja pakkaamiseen sekä säännöt pomppulinnan käyttöön. Lue ohjeet huolella läpi ennen kuin alat pystyttämään pomppulinnaa. Muista noudattaa sääntöjä,

Lisätiedot

Onspot - Automatic Traction Control System OTA TALVI HALLINTAAN

Onspot - Automatic Traction Control System OTA TALVI HALLINTAAN Onspot - Automatic Traction Control System OTA TALVI HALLINTAAN ÄLÄ YLLÄTY KOSKAAN! Kaukana kotoa, ja sitten sääkin heittäytyy hankalaksi. Tummat pilvet kasaantuvat taivaalle ja lumi alkaa tuiskuta. Tuuli

Lisätiedot

Keljonkankaan frisbeegolfrata

Keljonkankaan frisbeegolfrata P Kisakeskus Keljonkankaan OB Katsomo OB 18 OB 1 100m 83m Frisbeegolfradan säännöt 6 Frisbeegolf Frisbeegolf on peli, jota voivat harrastaa kaikki ikään tai sukupuoleen katsomatta. Frisbeegolfin periaate

Lisätiedot

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Järjestelyt Kesäkisoihin ilmoittaudutaan paikan päällä riittävän hyvissä ajoin ennen kutakin lajia. Kisoja järjestävä siirtolapuutarha järjestää

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

t i e d o t t a a! MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 KIRJASTO TIEDOTTAA KUNNANVIRASTO SULJETTUNA LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Porissa 20.4.

t i e d o t t a a! MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 KIRJASTO TIEDOTTAA KUNNANVIRASTO SULJETTUNA LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Porissa 20.4. MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 t i e d o t t a a! Palstamillimetrin hinta 1.1.2013 alkaen 0,99 (sis.alv 24%) LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Laitakarin alue tullaan kaavoittamaan. Tämä tarkoittaa sitä

Lisätiedot

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65.

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65. Kisauutisia vuodelta 2011 Juoksukoulun ja heittopörssin palkitsemistilaisuus 27.10.2011 Liedon Parmaharjulla palkittiin juoksukoulussa ja heittopörssissä menestyneitä. Palkinnot jaettiin kaikissa sarjoissa

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012.

Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012. Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012. Vuorijuoksujen ja erilaisten extreme-kisojen suosio on lisääntynyt huimasti viime vuosien aikana. Siispä olihan sitä lähdettävä

Lisätiedot

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os. KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous

Lisätiedot

Kenguru 2015 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) RATKAISUT

Kenguru 2015 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) RATKAISUT sivu 1 / 10 3 pistettä 1. Kuinka monta pilkkua kuvan leppäkertuilla on yhteensä? (A) 17 (B) 18 (C) 19 (D) 20 (E) 21 Ratkaisu: Pilkkuja on 1 + 1 + 1 + 2 + 2 + 1 + 3 + 2 + 3 + 3 = 19. 2. Miltä kuvan pyöreä

Lisätiedot

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin?

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin? KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Moi Radek! Moi! Tunnetko jo Jussin? En tunne. Hän on Jussi, meidän työkaveri. Hauska tutustua. Mä oon Radek. Ootko sä se uus puolalainen? Joo, kyllä olen. Hauska tutustua

Lisätiedot

Jarmo Solja, Kommodori

Jarmo Solja, Kommodori Jarmo Solja, Kommodori Kommodorin mietteitä Vuoden viimeistä Puuskaa eetteriin! Tällä kertaa palstatilan valtaa kuvat, kun kauden ylivoimainen päätapahtuma, 50-vuotisjuhla, vietettiin Teatteriravintolassa

Lisätiedot

Jakson tarkoituksena on opetella pallon käsittelyä ja harhautusta

Jakson tarkoituksena on opetella pallon käsittelyä ja harhautusta JAKSO 3 Jakson tarkoituksena on opetella pallon käsittelyä ja harhautusta Treenit on jaettu kolmeen n. 15min moduuliin Alkuverryttely, Treeniosio, Peliosio. Jokaiseen moduuliin on 45 eri vaihtoehtoa, joita

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! SAUNASEURA 27.12.2016 1/5 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - To 18.2. TAPAHTUMAT 2016 SAUNASEURA SAUNAMAFIA ry TÄYTTI 7 VUOTTA. Kuumat Onnittelut Maailman Aktiivisimmalle Saunaseuralle! - Ti 26.4. Klo 17:30-19:00

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182

Lisätiedot

Norrkullalandet Västerskog Saarikohteen esittely ja pohdintaa Suojaisa ja monipuolinen saaripaikka n. 20nm etäisyydellä KoPusta Sipoon sisäisessä

Norrkullalandet Västerskog Saarikohteen esittely ja pohdintaa Suojaisa ja monipuolinen saaripaikka n. 20nm etäisyydellä KoPusta Sipoon sisäisessä Norrkullalandet Västerskog Saarikohteen esittely ja pohdintaa Suojaisa ja monipuolinen saaripaikka n. 20nm etäisyydellä KoPusta Sipoon sisäisessä saaristossa. NORRKULLALANDETIN KOHTEEN ESITTELY JA SELVITYSRYHMÄN

Lisätiedot

Kenguru 2015 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2015 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 1 / 9 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta saat miinuspisteitä

Lisätiedot

Sarjakuva- www.ransu.info

Sarjakuva- www.ransu.info Sarjakuva- ja puuhakirja Ransun Lue ja pelaa! Heippatirallaa! Tässä kirjassa on Ransun pelastuskoulu -sarjakuvia, joista lukemalla oppii tärkeitä turvallisuuteen liittyviä asioita. Ja sitten on vähän väliä

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y..

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y.. Kuva: YLE Etelä-Karjala TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN KYLPYLÄVIIKONLOPPU...2 SYKSYN KAHVITILAISUUDELLE JATKOA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA...3 JUHLAVUOSI 2016...4 MUUTTUNEISTA

Lisätiedot

Kenguru 2013 Benjamin sivu 1 / 7 (6. ja 7. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa

Kenguru 2013 Benjamin sivu 1 / 7 (6. ja 7. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa Kenguru 2013 Benjamin sivu 1 / 7 Nimi Ryhmä Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee ISSN 0784-2503 6 1/2007 Kaikkien aikojen 100. Otteita vuosien varrelta proaprojekti etenee Martin Hildebrand PUHEENJOHTAJAN P A L S T A Monirunkovenelehdellä alkaa olla ikää. Käsissänne on lehtemme tasan

Lisätiedot

ÄNNÄ 3/2010. Näsijärven Purjehdusseura Näsijärvi Segelsällskap ry.

ÄNNÄ 3/2010. Näsijärven Purjehdusseura Näsijärvi Segelsällskap ry. ÄNNÄ 3/2010 Näsijärven Purjehdusseura Näsijärvi Segelsällskap ry. M - ITELLA OYJ Mikäli vastaanottajaa ei tavoiteta. pyydetään palauttamaan osoitteella: Jänissaarenkatu 14, 33410 Tampere NÄSIJÄRVEN PURJEHDUSSEURA

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Ideoita pihapeleihin taikasauva, aarrearkku ja kristallipallo avainsanoilla

Ideoita pihapeleihin taikasauva, aarrearkku ja kristallipallo avainsanoilla Ideoita pihapeleihin taikasauva, aarrearkku ja kristallipallo avainsanoilla Lähde: Amob ideointipalveri 2010 Saarijärven koulu Kirkonrotta / Rönttö / Kymmenen tikkua laudalla: piilossa olija voi nähdä

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

Sarjan paras tulos:

Sarjan paras tulos: Eurooppalainen yhdistelmä 2016 1. Katsastus: Ylistaro_1 15.5.2016 4. Katsastus: Vaasa_21.5.2016 2. Katsastus: Ylistaro_2 15.5.2016 5. Katsastus: Mäntsälä SM_29.5.2016 3. Katsastus: Vaasa 21.5.2016 M Sarjan

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU 18.11.2017 1/5 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan

Lisätiedot

MasKi P03 Siniset. Taitokisan suunnitelma, syyskuu 2009. Yleiset järjestelyt: kunkin lajin kolme parasta saa mitalit

MasKi P03 Siniset. Taitokisan suunnitelma, syyskuu 2009. Yleiset järjestelyt: kunkin lajin kolme parasta saa mitalit MasKi P03 Siniset Taitokisan suunnitelma, syyskuu 2009 Yleiset järjestelyt: kunkin lajin kolme parasta saa mitalit kaikille jaetaan diplomit osallistumisesta taitokisaan. kaikilla osallistujilla on "MM-kisapassit",

Lisätiedot

Seuran tulevaisuus. Tärkeintä ei ole se, missä olemme, vaan mihin suuntaan olemme menossa.

Seuran tulevaisuus. Tärkeintä ei ole se, missä olemme, vaan mihin suuntaan olemme menossa. Seuran tulevaisuus Tärkeintä ei ole se, missä olemme, vaan mihin suuntaan olemme menossa. On syytä tietää, mistä on lähtenyt ja mihin on menossa, niin tietää myöhemmin onko tullut perille. Ellemme muuta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 EKL:n Pohjois-Karjalan piiri ry 2 YLEISTÄ: Piirin 46. toimintavuotena keskitymme jäsenyhdistysten toimintamahdollisuuksiin. Piirin tarkoituksena on tukea ja ohjata liiton hallituksen

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere Jäsentiedote 2/2018 Sääntömääräinen syyskokous 27.11.2018 TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs 33520 Tampere Lähde: http://perheklinikka.fi/ota-yhteytta/ 17.10.2018 Sääntömääräisen syyskokouksen

Lisätiedot

Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2013 1/4 Tummalla,toteutunut

Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2013 1/4 Tummalla,toteutunut Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2013 1/4 sihteeri Tummalla,toteutunut PYÖRÄILY HARRASTUKSENA Pyöräilyn harrastaminen on löytänyt paikkansa Lapinlahdella työpaikkojen,yhdistysten ja koulujen

Lisätiedot

Bangkok Jokilaivalla Wat Phra Kaeolle

Bangkok Jokilaivalla Wat Phra Kaeolle Bangkok 2.-6.2.2015 Jokilaivalla Wat Phra Kaeolle Vajaan puolen kilometrin päässä hotellistamme oli venelaituri, jossa kaikki jokilaivat pysähtyivät. Olimme hokanneet, että klo 9.30 alkaen siitä lähtisi

Lisätiedot

SM Kuvagalleria /21

SM Kuvagalleria /21 www.saunamafia.fi 6.6.2011 1/21 Linja-autossa on tunnelmaa. Shakkia pelaa Lars! Rantagrillikin löytyi. Erik ja Larissa matkalla mukana. Välillä väsyttää.. Ensimmäinen majapaikkamme Fregat-leirintäalueella.

Lisätiedot

Poikkaisutaulukko. T=tripla, D=tupla ja S=singeli

Poikkaisutaulukko. T=tripla, D=tupla ja S=singeli Poikkaisutaulukko T=tripla, D=tupla ja S=singeli jäljellä oleva lopetus perustelut tulos 170 T20 T20 50 169 ei mene poikki yhdellä heittovuorolla 168 ei mene poikki yhdellä heittovuorolla 167 T20 T19 50

Lisätiedot

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

Ulkoilua Kuolimon äärellä! Ulkoilua Kuolimon äärellä! Kuolimon ympäristö tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Rantametsissä on kilometreittäin merkittyjä retkipolkuja ja monin paikoin myös laavuja

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

1. JÄSEN- JA LIITTYMISMAKSUT

1. JÄSEN- JA LIITTYMISMAKSUT 1. JÄSEN- JA LIITTYMISMAKSUT JÄSENMAKSUT VUOSIJÄSEN 105 VUOSIJÄSEN, YLI 65 VUOTTA 53 VUOSIJÄSEN, PUOLISO 53 VUOSIJÄSEN, 19 27 VUOTTA 53 JUNIORIJÄSEN, ALLE 19 VUOTTA 25 MIEHISTÖJÄSEN 105 LIITTYMISMAKSUT

Lisätiedot

PALLO JALASSA VAI HUKASSA?

PALLO JALASSA VAI HUKASSA? Wanuvan toimintapäivä aloitettiin Vauhtikellarissa, erilaisilla leikkimielisillä kilpailuilla. Vetäjänä ja tuomarina kisoissa toimi Eetu Putkinen, joka työskentelee Vauhtikellarissa ja Energy Fitness Clubilla.

Lisätiedot

Merenkulkija 4/2017. Espoon Merenkulkijat ry Sisältö:

Merenkulkija 4/2017. Espoon Merenkulkijat ry  Sisältö: Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2017 Sisältö: Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Varoitus matalikosta Talvisäilytyslaskut Kiinnostaako Kroatia?

Lisätiedot

Melojan pieni solmuopas. Johdanto. Köysimateriaali. Solmun sitominen. Timo Kiravuo kiravuo@iki.fi

Melojan pieni solmuopas. Johdanto. Köysimateriaali. Solmun sitominen. Timo Kiravuo kiravuo@iki.fi Melojan pieni solmuopas Timo Kiravuo kiravuo@iki.fi Johdanto Meloa voi solmuja osaamatta, mutta osaamalla muutaman perussolmun hän pärjää paremmin. Teltan saa kireäksi, pyykkinaru ei romahda, unohtunut

Lisätiedot

Koululentistä ikäluokittain

Koululentistä ikäluokittain Koululentistä ikäluokittain AT OK U L 56 MALLIOPPITUNNIT Välineet: vat lyhyempiä PALLOT EMPUT noin 15 min Heitot tehdään omalla pallolla tai vuorotellen parin kanssa: pomppua) Tehdään noin 1015 kertaa

Lisätiedot

AJATTELE ITSE! Liite 1. Mikä päihteissä kiehtoo? PäihteetönPää Materiaalia oppitunnille. Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio

AJATTELE ITSE! Liite 1. Mikä päihteissä kiehtoo? PäihteetönPää Materiaalia oppitunnille. Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio Liite 1 AJATTELE ITSE! Mikä päihteissä kiehtoo? Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio 20.10.2017 Muutoksia tulossa. Tätä vihkoa käytetään vain, jos oppilailla ei ole omia tietokoneita tai tabletteja

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! www.saunamafia.fi 15. 17.7.2011 1/8 MUKAVAA HAUSKAN- JA MUUNKIN PITOA! Löylynlyömät eli SaunaMafian joukkue Ikaalisten XVII Saunafestivaaleilla. AIKA: Pe 13. - Su 15.7.2012 PAIKKA: Ikaalisten Kylpylä Saunomista,

Lisätiedot

3 Seuran tunnuksena on merenkulkuhallituksen vahvistama lippu. Sen käyttämisestä määrätään tarkemmin lippuohjeissa.

3 Seuran tunnuksena on merenkulkuhallituksen vahvistama lippu. Sen käyttämisestä määrätään tarkemmin lippuohjeissa. 1 Yhdistyksen nimi on Kaarinan Veneseura ja kotipaikka Kaarinan kunta. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Työväen Urheiluliitto TUL ry:n jäsenseurana. 2 Seuran tarkoituksena

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 25.6.2018 Aloitimme neljännen työviikkomme matkustamalla Suomenniemeen, jossa kävimme piristämässä asiakkaita Metsätähden toimintakeskuksella. Aloitimme ohjelman tuttuun tapaan yhteislauluilla,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007 LOHJAN LAIVURIT ry. TOIMINTAKERTOMUS 2007 1(5) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007 LOHJAN LAIVURIT RY:N 32. TOIMINTAVUOSI Viime kesä oli säiden osalta epävakainen veneilyharrastusta ajatellen. Toki kesään mahtui

Lisätiedot

Salon Voimailijat (SalVo) järjestivät Nuorten klassisen voimanoston SM-kilpailut Ollikkalan koululla Salolla.

Salon Voimailijat (SalVo) järjestivät Nuorten klassisen voimanoston SM-kilpailut Ollikkalan koululla Salolla. 18.-19.11.2017 Salon Voimailijat (SalVo) järjestivät Nuorten klassisen voimanoston SM-kilpailut Ollikkalan koululla Salolla. Kuopion Painonnostajien nostajat savuttivat kullan ja 2 hopeaa. Kilpailut KP:sta

Lisätiedot

KUVIA K-PENNUISTA V. 2012 HUHTIKUU 2012

KUVIA K-PENNUISTA V. 2012 HUHTIKUU 2012 SIVUSTO Etusivu Jorsakin kenneli Koiramme Pentuboxi Kasvatit Koiratietoa Linkit KUVIA K-PENNUISTA V. 2012 Uusimmat kuvat ovat sivun alalaidassa HUHTIKUU 2012 53 VRK PIKALINKIT K-pentueen sivu Sivuston

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hei, Yhdistystämme vaivaa sama ongelma kuin muitakin yhdistyksiä. Toimintamme kuihtuu entisestään.

Lisätiedot

Peltolan uutiset 3/2011

Peltolan uutiset 3/2011 Peltolan uutiset 3/2011 Syksyllä golfkausi alkaa olla lopuillaan, mutta ei vielä ohi. Golfkauden lopuksi on hyvä kaivella aivojen muistisopukoita ja kerrata golfin sääntöjä. Sääntöopas, golffarin paras

Lisätiedot

TÄRKEINTÄ ON LIIKKUMISEN ILO

TÄRKEINTÄ ON LIIKKUMISEN ILO MUISTAKAAHAN OHJAAJAT Lapsille testit ovat iloinen ja hauska mahdollisuus päästä kokeilemaan omia taitojaan. Te ohjaajat näytätte esimerkkiä, joten ilo ja innostus liikkeelle kun näytätte lapsille miten

Lisätiedot

Hirviniemi HIRVINIEMI

Hirviniemi HIRVINIEMI Hirviniemi HIRVINIEMI 62 09,3' N 29 09,5' E Kaunis niemenkärki pitkän ja kapean järvenselän etelärannalla. Kallioiden vieressä pieni ja viihtyisä lahden poukama. Lisäksi kalliossa on kiinnityslenkit. Satamaan

Lisätiedot

Onspot - Automatic Traction Control System OTA TALVI HALLINTAAN

Onspot - Automatic Traction Control System OTA TALVI HALLINTAAN Onspot - Automatic Traction Control System OTA TALVI HALLINTAAN ÄLÄ YLLÄTY KOSKAAN! Kaikki näyttää hyvältä ja leppoisalta. Kunnes sää muuttuu ja pyry on totta. Tummat pilvet kasaantuvat taivaalle ja lumi

Lisätiedot

Liite Lii nro 2/17.11.2004 66 Muutettu 19.10.2005 75

Liite Lii nro 2/17.11.2004 66 Muutettu 19.10.2005 75 Liite Lii nro 2/17.11.2004 66 Muutettu 19.10.2005 75 VENEPAIKKOJEN VUOKRAUSSÄÄNNÖT, PIENVENESATAMASÄÄNNÖT JA KARTAT Muutettu 19.10.2005 75 Hyväksytty liikuntalautakunnassa 17.11.2004 66 KIRKKONUMMEN KUNNAN

Lisätiedot

LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: TALVEN PARAS MUISTO MÄKIKOULUSTA

LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: TALVEN PARAS MUISTO MÄKIKOULUSTA SEURAPOSTI 3.3.2011 LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: Mäkikoululaisten kirjoituskisa Seuraluokittelu Kesäkilpailujen anomukset Kevään neuvottelupäivät 14.-15.5.2011 LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: TALVEN PARAS MUISTO MÄKIKOULUSTA

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

TKO-äly ry. Talouskertomus

TKO-äly ry. Talouskertomus TKO-äly ry Talouskertomus 1.1.2016 31.12.2016 TKO-äly ry on tietojenkäsittelytieteen ainejärjestö. Vuonna 2016 yhdistys järjesti jäsenilleen yhteisiä tilaisuuksia, toimi heidän edunvalvojanaan Helsingin

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10 SAUNASEURA 29.9.2013 1/10 4. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU AIKA: Su 8.9. pe 13.92013 PAIKKA: Nuorgam, Pulmankijärvi ja Norja SaunaMafia ry:n jäsenten yksityinen vierailu Jouni Tetrin mökille Nuorgamin Pulmankijärvelle

Lisätiedot

Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt

Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20 fax 09 3481 2095 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu Tehtävä: Lämmittely

Lisätiedot

VUOSAAREN URHEILUKALASTAJAT r.y.

VUOSAAREN URHEILUKALASTAJAT r.y. HALLINTO JA TALOUS Yhdistyksen hallinnosta vastaa hallitus, joka kokoontuu kerran kuukaudessa ja tarvittaessa useamminkin. Satama-aluetta ja sen toimintaa ohjaa satamakapteeni. Jaostot huolehtivat oman

Lisätiedot

Kiteen Matikaiset Ry

Kiteen Matikaiset Ry 1 Kuva: http:// www..juurikka.net Hyvä Kiteen Matikaisten suvun jäsen, Tervetuloa vuoden 2010 sukutapahtumaan ja suvun vuosikokoukseen Neulaniemeen lauantaina 3.7.2010 klo 11:00. Kaunis Neulaniemen virkistysalue

Lisätiedot

VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA

VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA TERVETULOA MUKAAN POLSKIMAAN! LEIKKI-IKÄISEN LAPSEN UINTI Matkalla uimataitoon on monta eri vaihetta opittavana. Leikki-ikäisillä eli noin 3 5 vuotiailla

Lisätiedot