TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007"

Transkriptio

1 LOHJAN LAIVURIT ry. TOIMINTAKERTOMUS (5) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007 LOHJAN LAIVURIT RY:N 32. TOIMINTAVUOSI Viime kesä oli säiden osalta epävakainen veneilyharrastusta ajatellen. Toki kesään mahtui kauniitakin sääjaksoja ja pääsimme nauttimaan harrastuksestamme ainakin seuramme aktiivisten Volvo-Penta veneretkeilykilpailijoiden maileista ja veneöistä päätellen. Hallinto ja talous Lohjan Laivurit ry:n hallituksessa ovat toimineet seuraavat henkilöt vastuualueineen: Kari Hinkkanen Kommodori Veli-Matti Laakso 1. varakommodori Katsastuspäällikkö Heikki Ilves 2. varakommodori Satamakapteeni Antti Pentikäinen Jäsen Rahastonhoitaja Olli Ruuskanen Jäsen Sihteeri Jari Heikkinen Jäsen Koulutusvastaava Ulla Lust Jäsen Tarvikemyynti Taito Rissanen Jäsen Perheveneilyvastaava, kotisivut Maaret Viitala Jäsen Tiedottaja / mökin varaukset Vuosikokouksen nimeäminä tilintarkastajina toimivat Seppo Kolo ja Reino Lindeberg sekä varatilintarkastajina Arja Degerman ja Pasi Virtanen. Seuran tilikauden tulos oli 4691,70 ylijäämäinen. Suurimmat tulolähteet olivat toimintavuonna kuten aiemminkin jäsen- ja satamamaksut. Suurimmat menoerät olivat sataman ylläpitokustannukset, Suomen Veneilyliiton ja Suomen Navigaatioliiton jäsenmaksut. Tarkempi tuloslaskelma sekä tilintarkastajien kertomus liitteenä. Kokoukset Vuonna 2007 pidettiin kaksi sääntömääräistä yleiskokousta. Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin Vakuutusyhtiö Tapiolan kokoustiloissa Lohjalla 17. maaliskuuta, läsnä oli 10 seuramme jäsentä. Syyskokous pidettiin Ravintola Nes cartessa, Lohjalla 6. marraskuuta, läsnä syyskokouksessa oli 19 seuramme jäsentä. Hallitus kokoontui vuonna 2007 kahdeksan kertaa.

2 LOHJAN LAIVURIT ry. TOIMINTAKERTOMUS Kunnianosoitukset LoLa:n laatta luovutettiin Taito Rissaselle, Ann-Maria Laaksolle ja Kai Grönholmille heidän täytettyään 50 vuotta. LoLa - ruorin sai pikkujoulujuhlassa Trygve Österman sekä Pasin Pytyn Veli-Matti Laakso. Perheveneilypytty luovutettiin Taito ja Päivi Rissaselle. Seuran valokuvauskilpailun voitti Pasi Virtanen. Jäsenkunta Jäsenmaksun suorittaneita jäseniä oli yhteensä 237 kappaletta, edellisenä vuonna kokonaisjäsenmäärä oli 229. Jäsenistössä oli 109 varsinaista jäsentä, 52 ainaisjäsentä, 0 nuorisojäsentä, 37 perhejäsentä sekä 39 navigaatiojäsentä. Edellisenä vuonna vastaavat luvut olivat 109 varsinaista jäsentä, 48 ainaisjäsentä, 0 nuorisojäsentä, 36 perhejäsentä sekä 36 navigaatiojäsentä. Koko jäsenistöstä oli Lohjan kaupungista 76 prosenttia, Vihdistä 13 prosenttia sekä muista kunnista 11 prosenttia. Sääntöjemme mukaan varsinainen jäsen, joka on maksanut jäsenmaksunsa yhdessä tai useammassa erässä 20-kertaisesti on ainaisjäsen. Vuonna 2007 tuli uusia ainaisjäseniä 4 kpl. Mahdollisuus ainaisjäsenyyteen poistui vuoden 2006 alusta lähtien liittyneiltä uusilta jäseniltä. Jäsenmaksut olivat vuonna 2007 seuraavat: Varsinainen jäsen, liittymismaksu 200 Varsinainen jäsen, jäsenmaksu 60 Perhejäsen, jäsenmaksu 20 Juniorijäsen, jäsenmaksu 8 Navigaatiojäsen, jäsenmaksu 30 Ainaisjäsen, jäsenmaksu 0 Koulutustoiminta Koulutuksesta on hallituksessa vastannut Jari Heikkinen. Hän auktorisoitui kauden alussa Veneilyliiton kouluttajakursseilla. Yhteydet Suomen Navigaatioliittoon on hoitanut Olli Ruuskanen. Toimintavuoden aikana Heikki Nuutinen on toiminut yhdessä Hiidenopiston kanssa järjestetyillä kursseilla opettajana. Kursseja järjestettiin sekä Saaristomerenkulkuopista että Rannikkomerenkulkuopista. Rannikkolaivurikurssin tutkinnon suoritti 2007 keväällä 28 henkilöä sekä Saaristolaivurikurssin tutkinnon 2007 syksyllä 45 henkilöä. Edellisenä vuonna vastaavat luvut olivat 31 ja 45 henkilöä. Huhtikuussa järjestettiin EA1 kurssi jonka suoritti hyväksytysti 12 seuramme jäsentä. Alkukesästä järjestettyyn CEVNI-koulutukseen ja tenttiin, jonka kaikki suorittivat hyväksytysti, osallistui 6 seuramme jäsentä. Seuramme osallistui 3.6.Lohjanjärven Aurlahdessa pidettyyn Turvallisesti vesillä- tapahtumaan. Tilaisuus oli osa valtakunnallista kampanjaa, jossa veneilyn, eri vesiurheilumuotojen, kuntien ja kaupunkien sekä viranomaisten toimesta järjestettiin erilaisia näytöksiä (mm. Pelastuslaitos) ja jaettiin tietoa sitä tarvitseville.

3 LOHJAN LAIVURIT ry. TOIMINTAKERTOMUS Katsastustoiminta Katsastuspäällikkönä on toiminut Veli-Matti Laakso. Katsastusmiehinä ovat toimineet: Jouni Forsell Veli-Matti Laakso Eero Lust Kai Grönholm Olli Ruuskanen Yhteiskatsastustilaisuuksia järjestettiin seuraavasti: Villahti Ekemarin Tammisaari Villahti Ekemarin Tammisaari Katsastettuja veneitä oli 91 kappaletta, joista 75 oli moottoriveneitä ja 16 purjevenettä. Vuotta aiemmin katsastettiin 91 venettä, joista 74 oli moottoriveneitä ja 17 purjevenettä. Villahti Villahden satamakapteenina on toiminut Heikki Ilves. Inkoon Orslandetissa olevassa satamassa oli yhteensä 62 venettä. Vuoden 2007 maksut euroina olivat seuraavat: Katsastusmaksu 10 Katsastusmaksu jälkeen 30 Satamamaksu uusi- ja iso laituri veneen leveys alle 2,50 m 230 2,51-3,50 m 250 yli 3,51 m 270 Satamamaksu pieni laituri 110 Satamamaksu ponttoonilaituri 150 Avainmaksu 20 Sataman sähkömaksu vuodelta 35 Sataman sähkömaksu viikonlopulta 4 Sataman sähkömaksu vuorokaudelta 2 Miehittämätön vene laiturissa 5 Saunominen perhe 4 Saunominen henkilö 2 Suihku henkilö 1 Yöpyminen ylämökissä vuorokaudelta perheeltä Kesällä Talvella Satamassa vietettiin sekä keväällä että syksyllä yhteiset talkoot ja lipunnosto-lipunlaskutilaisuudet. Kyseiset päivämäärät olivat 19. toukokuuta sekä 4. lokakuuta. Keväällä, 8.maaliskuuta satamassa

4 LOHJAN LAIVURIT ry. TOIMINTAKERTOMUS vietettiin myös ulkoilupäivää n.10 hengen voimin. Villahden perinteisiin Juhannusjuhliin 23. kesäkuuta osallistui n.30 henkeä. Tiedotustoiminta Tiedottajana on toiminut Maaret Viitala. Seuran jäsenlehti Mini-Loksodromi ilmestyi 3 kertaa, helmi-, touko- ja lokakuussa. Lehden välityksellä jäsenistölle kerrottiin ajankohtaisista tapahtumista, katsastuksista, laituripaikkahakemuksen jättöajasta sekä seuran yleiskokouksista. Lehden välissä oli laituripaikkahakemuslomake, venepuhelinluettelo sekä Volvo-Penta veneretkeilykilpailun kilpailukortti. Seuran nettisivuja kehitettiin edelleen kaudella 2007, ne löytyvät osoitteesta Sieltä löytyy ajankohtaista tietoa seuran aktiviteeteista, erilaisia kaavakepohjia, seuran säännöt sekä osto- ja myyntipalsta. Huvitoiminta Huvitoiminnan keskeisimmät tapahtumat olivat Juhannusjuhla sekä pikkujoulujuhla. Pikkujoulujuhlaa vietettiin Karjalohjalla Ravintola Päiväkummussa 1. joulukuuta. Paikalla oli 44 aktiivista jäsentä. Huvitoiminnalla ei ollut vetäjää vaan tilaisuuksia varten perustettiin erilliset toimikunnat ja koko hallitus vastasi käytännössä kaikista järjestelyistä. Perheveneily Perheveneilytoiminnasta vastaavana on toiminut Taito Rissanen. Kevään perinteinen tapahtuma oli venemessumatka helmikuussa, jolle osallistui n. 20 jäsentä. Seuran syyskokoontumiseen 23. elokuuta Gölisnäsissä otti osaa 11 venekuntaa ja 25 henkeä. Järvitoiminta Järvitoiminnan vetäjänä toimi satamakapteenimme Heikki Ilves. Hevossaaren talkoot pidettiin 8.5. Hevossaaren vuokrasopimusta on jatkettu Lohjan kaupungin kanssa v loppuun asti samoilla ehdoilla kuin aiempikin sopimus eli ilman rahallista vuokraa. LoLa sitoutuu merkitsemään ja ylläpitämään Lohjanjärven karimerkit sekä kouluttamaan veneilijöitä Lohjanjärvellä.. Kilpailutoiminta Koulutusvastaavamme Jari Heikkinen osallistui Navigoinnin SM-kisoihin venekunnassa, joka saavutti kilpailussa kunnioitettavan toisen sijan. Lohjan Laivurit osallistui jälleen Volvo-Penta Veneretkeilykilpailuun Lopullinen pistemäärämme oli 4818, laskua edelliskauteen n. 100 pistettä. Valtakunnallisesti sijoituimme seurana 4. sijalle ja henkilökohtaisessa kilpailussa Trygve Österman sijoittui toiseksi.

5 LOHJAN LAIVURIT ry. TOIMINTAKERTOMUS Henkilökohtaisessa seuramme sisäisessä kilpailussa Trygve Österman saavutti ensimmäisen sijan tuloksella 1064 pistettä, toiseksi tuli Lauri Stenberg 650 pisteellä ja kolmanneksi Veli-Matti Laakso 594 pisteellä. Kolme parasta palkittiin. Toiminta liitoissa Lohjan Laivurit ry kuuluu kahteen liittoon, Suomen Veneilyliittoon - SVEL sekä Suomen Navigaatioliittoon. Trygve Österman on toiminut vuoden 1997 alusta alkaen ja toimii edelleen Suomen Navigaatioliiton tutkintolautakunnan jäsenenä. Lohjan Laivurit ry Hallitus

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 2012

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 2012 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 2012 Paikka: Monkola Karstuntie 4, Lohja Aika: Keskiviikko 28. 3. 2012 klo 18.00 Esityslista: 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri sekä kaksi pöytäkirjan

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 2013

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 2013 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 2013 Paikka: Apuomena, kokoustila Punakaneli, Suurlohjankatu 21-23 A Lohja Aika: torstai 28.03.2013 klo 18.00 Esityslista: 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja,

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 2012

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 2012 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 2012 Paikka: Monkola Karstuntie 4, Lohja Aika: Keskiviikko 28. 3. 2012 klo 18.00 Esityslista: 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri sekä kaksi pöytäkirjan

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 2016

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 2016 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 2016 Paikka :Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoustila, Runokatu 1, Lohja Aika: 23.03.2016 klo 18.00 Esityslista: 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri

Lisätiedot

Lohjan Laivurit 40 vuotta

Lohjan Laivurit 40 vuotta Lohjan Laivurit 40 vuotta Lohjan Laivurit perustettiin keväällä 1976. Aluksi tarkoituksena oli laivurikurssien järjestäminen ja siksi seura liittyi Suomen Navigaatioliiton jäseneksi. Kolme vuotta myöhemmin

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

E S I T Y S L I S T A

E S I T Y S L I S T A SYYSKOKOUS 14.11.2011 Katajanokan Kasinolla klo 17-18 E S I T Y S L I S T A 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa. 3.

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTVUOSIKOKOUS

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTVUOSIKOKOUS Tapiolan Venekerho Ry:n SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTVUOSIKOKOUS Etelä-Tapiolan lukio tiistaina 17.5.2018 klo. 18.30 Käsitellään sääntöjen 13 mukaiset asiat. TERVETULOA! Sääntöjen 13 mukaan käsiteltävät asiat:

Lisätiedot

LoLa:n hallitus ja toimihenkilöt 2011

LoLa:n hallitus ja toimihenkilöt 2011 Jäsenlehti 2 / 2011 LoLa:n hallitus ja toimihenkilöt 2011 Vastuualue Nimi GSM Sähköposti Kommodori Isto Hovi 044 374 1376 isto.hovi@lohja.fi Sihteeri Kyösti Sario 041 501 8350 kyosti.sario@dnainternet.net

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE Vuosikokoukseen hyväksyttäväksi

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE Vuosikokoukseen hyväksyttäväksi TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Vuosikokoukseen 26.3.2014 hyväksyttäväksi Yleistä Vuosi 2014 on seuran kahdeskymmenesyhdeksäs toimintavuosi Seura on jäsenenä valtakunnallisissa veneilyliitoissa: Suomen

Lisätiedot

LOLALAISEN KÄSIKIRJA Lohjan laivurit ry Hallitus 2006

LOLALAISEN KÄSIKIRJA Lohjan laivurit ry Hallitus 2006 LOLALAISEN KÄSIKIRJA Lohjan laivurit ry Hallitus 2006 LOLALAISEN KÄSIKIRJA - 2 - SISÄLLYSLUETTELO 1. MIKÄ ON LOLA 5 1.1 KOMMODORIT 5 1.2 ORGANISAATIO 6 2. JÄSENET 6 2.1 JÄSENTEN VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET

Lisätiedot

Rauman Moottorivenekerho ry:n säännöt

Rauman Moottorivenekerho ry:n säännöt Sivu 1 / 6 Rauman Moottorivenekerho ry:n säännöt 1. Yhdistyksen, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä kerho, nimi on Rauman Moottorivenekerho. Sen kotipaikka on Rauman kaupunki ja tarkoituksena

Lisätiedot

Porslahden venekerho ry

Porslahden venekerho ry 1 Porslahden venekerho ry Y: 2043375-1 TASEKIRJA 01.01.2012-31.12.2012 2 Tasekirjan julkinen osio TASE VASTAAVAA... 3 TASE VASTATTAVAA... 4 TULOSLASKELMA... 5 KÄYTETYT KIRJANPITOKIRJAT... 7 TOSITELAJIT...

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

1 (12) Linlon veneilijät ry

1 (12) Linlon veneilijät ry 1 (12) Linlon veneilijät ry Tasekirja 31.12.2008 2 (12) Sisällysluettelo Toimintakertomus...3 Tase...6 Tuloslaskelma...7 Budjetti 2008...9 Hallituksen allekirjoitukset...11 Tilinpäätösmerkintä...12 Toimintakertomus

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

LoLa:n hallitus ja toimihenkilöt 2008

LoLa:n hallitus ja toimihenkilöt 2008 Jäsenlehti 2 / 2008 LoLa:n hallitus ja toimihenkilöt 2008 Vastuualue Nimi GSM Sähköposti Kommodori Kari Hinkkanen 040 510 5859 kari.hinkkanen@electrolux.fi Sihteeri Olli Ruuskanen 050 581 8654 olli.ruuskanen@kasten.fi

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli ry:n 17.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 107 + 2 kannattajajäsentä. 21.9. järjestettiin

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

SUOMALAINEN PURSISEURA RY:n SÄÄNNÖT

SUOMALAINEN PURSISEURA RY:n SÄÄNNÖT SUOMALAINEN PURSISEURA RY:n SÄÄNNÖT Hyväksytty vuosikokouksessa 14.3. ja ylimääräisessä kokouksessa 10.6.1996. 1 Yhdistyksen nimi on Suomalainen Pursiseura ry., epävirallisesti lyhennettynä SPS, ja sen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Humallahden Venekerho - Hummelvikens Båtklubb HVK ry ja kotipaikka Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Humallahden Venekerho - Hummelvikens Båtklubb HVK ry ja kotipaikka Helsingin kaupunki. 1 (5) Rekisteröity PRH:ssa 4.9.2015 SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus Yhdistyksen nimi on Humallahden Venekerho - Hummelvikens Båtklubb HVK ry ja kotipaikka Helsingin kaupunki. Yhdistyksen

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2012 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Uimaseura Vasa Simsällskap r.y. ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki.

1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Uimaseura Vasa Simsällskap r.y. ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki. Säännöt VAASAN UIMASEURA VASA SIMSÄLLSKAP Säännöt VAASAN UIMASEURA VASA SIMSÄLLSKAP R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Uimaseura Vasa Simsällskap r.y. ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki. 2 Yhdistyksen

Lisätiedot

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä Toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Ylivieskan Kuula, vuonna 1909 perustettu yleisseura. Urheiluseuran toiminta on vilkasta ja valtakunnallisesti tunnustettua. Toiminta painottui eri jaostojen järjestämiin

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

Lohjan Laivurit. Perustaminen. Lippu

Lohjan Laivurit. Perustaminen. Lippu Lohjan Laivurit Historiikki 1976 2016 Rainer Degerman Perustaminen 1960 ja 70 luvuilla Lohjan seudulla veneilijöiden yhteydet Suomen Navigaatioliittoon hoituivat Lohjan Purjehtijoiden kautta. Lohjan työväenopiston

Lisätiedot

TIEDOTTAA /

TIEDOTTAA / Keilaseura POLE ry TIEDOTTAA 2008-2009 / 2 04.11.08 POLE tiedottaa 2008-2009 / 2 04.11.08 1(4) Tiedottajan palsta Huomioikaa kutsu ylimääräiseen vuosikokoukseen, joka on Tapiolassa su 23.11. n. klo 15:40,

Lisätiedot

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti MLL:n paikallisyhdistyksen hallinnon vuosikello (Lähde: MLL /Yhdistysnetti) TAMMIKUU Yhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokous Varan, sihteerin, rahastonhoitajan, jäsenvastaavan ja muiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Humallahden Venekerho - Hummelvikens Båtklubb HVK ry ja kotipaikka Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Humallahden Venekerho - Hummelvikens Båtklubb HVK ry ja kotipaikka Helsingin kaupunki. Hyväksytty PRH 15.5.2019 SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus Yhdistyksen nimi on Humallahden Venekerho - Hummelvikens Båtklubb HVK ry ja kotipaikka Helsingin kaupunki. Yhdistyksen kieli on suomi.

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

LoLa:n hallitus ja toimihenkilöt 2011

LoLa:n hallitus ja toimihenkilöt 2011 Jäsenlehti 3 / 2011 LoLa:n hallitus ja toimihenkilöt 2011 Vastuualue Nimi GSM Sähköposti Kommodori Isto Hovi 044 374 1376 isto.hovi(at)lohja.fi Sihteeri Kyösti Sario 041 501 8350 kyosti.sario(at)dnainternet.net

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2014 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kuva Sirpa Heikkinen 2009 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 5.12.2016 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on ollut

Lisätiedot

Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina klo (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali

Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina klo (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina 19.11.2015 klo 18.30 (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Todetaan kokouksen läsnäolijat ja äänioikeutetut jäsenet 3. Todetaan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. 2 (7) Yleistä Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. Lisäksi hallituksen tavoitteena oli kehittää yhdistystoimintaa

Lisätiedot

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus 2011 Kaarinan Urheiluratsastajat ry Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus SISÄLLYSLUETTELO Aloitussanat... 3 Yleistä... 3 Hallitus... 4 Toimikunnat... 4 Kokoustoiminta... 5 Tapahtumat...

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuopion steinerpedagogiikan kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki.

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1 KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 2 Klubin sihteeri,

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS

VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.20-31.12.20 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2018 Vahvistettu paikallistoimikunnan syyskokouksessa 2.10.2017 Yleistä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA)

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Raision Veneseura ry ja sen kotipaikka on Raision kaupunki.

1 Yhdistyksen nimi on Raision Veneseura ry ja sen kotipaikka on Raision kaupunki. RAISION VENESEURA Raision Veneseura ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Raision Veneseura ry ja sen kotipaikka on Raision kaupunki. 2 Yhdistyksen perustavat kokoukset pidettiin 12.10.1970 ja 18.10.1970

Lisätiedot

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2013 Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Tea Lassinaro Marjo

Lisätiedot

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 1/2 PÖYTÄKIRJA 28.3.2017 TaLVI ry hallitus 2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Aika 28.3.2017, klo 19:00 Paikka Prisma Kaleva, Sammonkatu 75, 33540 Tampere Läsnä Kalle Kanninen Iida Päivömaa Jenni Rantanen

Lisätiedot

3 Seuran tunnuksena on merenkulkuhallituksen vahvistama lippu. Sen käyttämisestä määrätään tarkemmin lippuohjeissa.

3 Seuran tunnuksena on merenkulkuhallituksen vahvistama lippu. Sen käyttämisestä määrätään tarkemmin lippuohjeissa. 1 Yhdistyksen nimi on Kaarinan Veneseura ja kotipaikka Kaarinan kunta. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Työväen Urheiluliitto TUL ry:n jäsenseurana. 2 Seuran tarkoituksena

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 10.4.2015 Sihteerin

Lisätiedot

ESPOON GOLFSEURA r.y.: n säännöt

ESPOON GOLFSEURA r.y.: n säännöt ESPOON GOLFSEURA r.y.: n säännöt NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Espoon Golfseura r.y. ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. Yhdistyksen nimi ruotsin kielellä on Esbo Golfsällskap r.f. Yhdistyksestä

Lisätiedot

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki. 2 Yhdistyksen kieli Yhdistyksen kieli on suomi. 3 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen

Lisätiedot

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen.

VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen. VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Virolahden

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2011-31.12.2011. Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2011-31.12.2011. Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2011-31.12.2011 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Sisällysluettelo Yleistä Vuosikokous Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry:n jäsenet Hallitus, toiminnantarkastaja ja hallituksen toiminta Kilpailutoiminta

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY SÄÄNNÖT 1 (5) VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2009 TOIMINNASTA

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2009 TOIMINNASTA ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2009 TOIMINNASTA Yleistä Vuosi oli kerhon 47. toimintavuosi. Hallitus kokoontui vuoden aikana viisi kertaa. Kerhon hallitus vuonna 2009: Teemu Mykkänen,

Lisätiedot

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019 Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Toiminnan tavoitteet vuonna 2019... 3 3. Toiminta... 3 4. Tiedotus... 4 5. Hallinto... 4 5.1. Vuosikokous... 4 5.2. Hallitus... 4 6. Yhteistyötahot... 5 7. Talous... 5 Liite:

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot