Valinnaisaineet 8. ja 9. luokkaa varten

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valinnaisaineet 8. ja 9. luokkaa varten"

Transkriptio

1 Valinnaisaineet 8. ja 9. luokkaa varten

2 VALINNAISAINEIDEN VALINTA Peruskoulussa voidaan valinnaisena oppiaineena opettaa yhteisten aineiden soveltavia tai syventäviä kursseja, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia, vieraita kieliä sekä tietotekniikkaan liittyviä aineita. ssa Oppilaat saavat valita 8. ja 9. luokkaa varten vallinnaisaineita yhteensä 11 kurssia (1 kurssi vastaa yhtä vuosiviikkotuntia = 38 oppituntia). Kaikki 7. luokan aikana tehtävät valinnat ovat sitovia. Valinta on hyvä tehdä oppilaan toiveet, taipumukset, harrastukset ja jatkoopintosuunnitelmat huomioiden. Valintamahdollisuudet ja arviointi 8. luokkaa varten oppilaat valitsevat kaksi ns. pitkää valinnaisainetta, joita opiskellaan 2 kurssia sekä kahdeksannella että yhdeksännellä luokalla yhden ns. lyhyen valinnaisaineen, jota opiskellaan 1 kurssi vain kahdeksannella luokalla 9. luokalla pitkien valinnaisaineiden opiskelu jatkuu, ja lisäksi oppilaat saavat valita kaksi lyhyttä valinnaisainetta, joita molempia opiskellaan 1 kurssi. Tämä valinta tapahtuu vasta 8. luokalla. Pitkät valinnaisaineet arvioidaan numeroin ja lyhyet valinnaisaineet hyväksytty- tai hylättymerkinnällä. Vaikutus jatko-opintoihin Valinnaisaineilla on vaikutusta jatko-opintoihin haettaessa ja siitä lyhyesti seuraavassa. Lukioon haettaessa pääsyn ratkaisee päättötodistuksen lukuaineiden keskiarvo, johon huomioidaan valinnaisaineista ainoastaan B2-kieli (ranska, saksa tai venäjä). B2-kielen arvosanan voi kuitenkin jättää pois päättötodistuksesta huoltajan pyynnöstä. Ammatilliseen koulutukseen haettaessa otetaan muiden oppiaineiden arvosanojen ohella huomioon ne valinnaisaineet, jotka arvioidaan numeroin. Ainoan poikkeuksen muodostaa tietotekniikkaa, jota ei huomioida. Joidenkin lyhyiden valinnaisaineiden hyvä suoritus voi nostaa kyseisen oppiaineen arvosanaa. Tarkemmat tiedot löytyvät valinnaisaineoppaasta eri oppiaineiden kohdalta. Valinnaisaineiden käsittely koulussa Oppilaanohjaajat käsittelevät valinnaisaineiden valintaan ja merkitykseen liittyviä asioita oppilaanohjauksen tunneilla. Lisäksi valinnaisaineiden opettajat kertovat omasta oppiaineestaan 7. luokan oppitunneilla. Valinnat Wilmaan Valinnat tehdään Wilman kurssitarjottimelle, joka löytyy oppilaan Wilman etusivulta. Valintoja voi tehdä torstain kello 18:00 sunnuntain kello 24:00 välisenä aikana.

3 YLÄKOULUN TUNTIJAKO YHT. AI ENA RUB MA BG FK TT 0,5 1,5 1 3 UE/-O/ET HI + YH MU KU KS LI KT OPO 0,5 0,5 1 2 VAL YHT Tunnit valinnaisaineisiin vapautuvat 7. luokalla päättyvistä oppiaineista (kotitalous, kuvataide, käsityö, musiikki).

4 KAHDEN VUODEN KURSSIT 2 kurssia sekä 8. että 9. luokalla Kotitalous Kotitalouden valinnaiskurssi (KOP) Ruuanvalmistuksesta, leipomisesta ja kodinhoidosta kiinnostuneille sekä lisätietoja ja taitoja tarvitseville opetetaan kotitaloutta 7. luokalla opitun pohjalta. 8. luokalla harjoitellaan tekemään taloudellista, helppotekoista perusruokaa, leivonnaisia, suomalaisia maakuntaherkkuja, vuodenajan juhlia, ateria-suunnittelua ja kodinhoitoa. 9. luokalla opitaan tapakulttuuri juhlavilla aterioilla, tutustutaan kansainvälisiin keittiöihin. Oman työn suunnittelua, työnjakoa harjoitellaan. Käytännön harjoituksia sekä ryhmä- ja yksilötehtäviä. Kuvataide Kuvataiteen valinnaiskurssi (KUP) Kuvataiteen valinnaiskurssin tavoitteena on syventää visuaalisen kulttuurin tuntemusta ja kehittää oppilaan kuvallista ilmaisua seitsemännellä luokalla omaksuttujen perusteiden jälkeen. Kahdeksannella luokalla teemoina ovat veistokset ja eri materiaaleista toteutettavat kolmiulotteiset rakenteet sekä uudet maalaustekniikat. Yhdeksännellä luokalla syvennytään piirtämiseen, grafiikkaan ja valokuvaukseen. Valinnaiskurssilla pyritään sekä haastavampien materiaalien että uusien tiedostavampien oppimisprosessien avulla edelleen kehittämään oppilaan valmiuksia tutkia ja ilmaista suhdettaan maailmaan taiteen keinoin.

5 Liikunta Liikunnan valinnaiskurssi (LPP/LTP) Syvennetään perusliikuntataitoja, opitaan uutta sekä tehdään lajivalintoja oppilaiden toiveiden ja harrastuneisuuden mukaan. Tekemällä oppien. Musiikki Musiikin valinnaiskurssi (MUP) musiikki valinnaisaineena painottaa toiminnallisuutta ja tekemällä oppimista. Se on tarkoitettu oppilaille, jotka haluavat laulaa ja soittaa sekä harjoitella myös kotona. 8. ja 9. luokan aikana opiskellaan soittamaan kitaraa, bassoa ja rumpuja. Lauletaan monipuolisia lauluja ja rohkaistaan oppilaita esittämään ja esiintymään. Tutustutaan rockin vuosikymmeniin ja musiikkinäyttämöihin, sekä harjoitellaan bluesia ja perehdytään jazziin, klassiseen musiikkiin sekä lattarirytmeihin. Tuetaan ja kannustetaan oppilaan aktiivista musiikkiharrastusta. Soittaminen, laulaminen, kuunteleminen. Ranska, B2-kieli Ranskan kieli (RAP) Kielistä kiinnostuneille ja muissa kieliopinnoissaan menestyneille (englannin ja ruotsin arvosana mielellään vähintään 8) opetetaan ranskan kieltä peruskielitaidon saavuttamiseksi ja jatko-opiskeluun ohjaamiseksi. Opitaan asioimaan arkielämän tilanteissa ja kertomaan itsestä ranskan kielellä. Lisäksi opitaan Ranskan kulttuuria ja maantietoa. Luku- ja kuuntelutehtäviä, parityöskentelyä, puheharjoittelua.

6 Saksa, B2-kieli Saksan kieli (SAP) Kielistä kiinnostuneille opetetaan saksaa, mikä on tärkeä kaupan, tekniikan, kulttuurin ja matkailun kieli. Tarkoitus on oppia kielen perusrakenteet ja harjaannuttaa sellaisiin perusvalmiuksiin, joiden avulla selviää helpoissa arkielämän keskustelutilanteissa. Luku- ja kuuntelutehtäviä, parityöskentelyä, puheharjoittelua. Oppimisessa vertaillaan saksan kieltä englannin ja ruotsin kieleen. Venäjä, B2-kieli Venäjän kieli (VEP) Kielistä kiinnostuneille opetetaan venäjää tulevaisuuden kielenä, tärkeänä liike-elämän, tekniikan ja matkailun kielenä peruskielitaidon saavuttamiseksi. Tavoitteena on oppia venäläiset kirjaimet ja niiden kirjoittaminen, kielen perusrakenteet ja saada taito selviytyä arkielämän tilanteissa venäjän kielellä. Luku- ja kuuntelutehtäviä sekä pari- ja ryhmätyöskentelyä, puheharjoittelua, lukukappaleiden videokertausta. Oppimisessa pyritään hyödyntämään esim. muiden kielten yhtäläisyyksiä. Tekninen työ Teknisen työn valinnaiskurssi (TNP) Tietojen ja kädentaitojen sekä suunnittelutaidon kehittämiseksi kurssilla annetaan valmiuksia ymmärtää, soveltaa ja käyttää työvälineitä, materiaaleja, tekniikoita, teknisiä laitteita sekä uutta teknologiaa. Valmistetaan ohjattuja ja vapaavalintaisia töitä monipuolisesti eri materiaaleja ja tekniikoita hyväksikäyttäen.

7 Tekstiilityö Tekstiilityön valinnaiskurssi (TSP) Valmistetaan vaatteita, asusteita, koriste- ja käyttötekstiilejä erilaisilla tekstiilityötekniikoilla. Esim. ompelua, neulomista, virkkaamista, kirjontaa, kankaankudontaa, huovutusta, silkkimaalausta ja kankaanpainantaa. Tekemällä oppien. Tietotekniikka Internet, kotisivut ja ohjelmointi (ATP) Opetellaan yleisimpien toimisto-ohjelmien käyttöä ja harjoitellaan 3D-mallinnusta. Opitaan käyttämään internetiä monipuolisesti. Haetaan ja siirretään tietoa internetin avulla sekä tuotetaan itse verkkomateriaalia. Tehdään ja julkaistaan omia www-sivuja htmlkoodilla sekä ohjelmien avulla. Opitaan ohjelmoinnin perusrakenteet, suunnitellaan ja tuotetaan toimivia ohjelmia. Tietokoneen ja lisälaitteiden avulla tekemällä oppien. Yhteiskuntaoppi Kaupalliset ja yrittäjyys (YHP) Oppilaat perehtyvät talouselämän eri puoliin, yksityisen ja julkisen talouden hoitoon, rahan merkitykseen, talouden suunnitteluun, rahalaitoksiin, sijoittamiseen, kaupankäyntiin, yritystoimintaan ja markkinointiin sekä vakuutuslaitoksiin ja yritystalouteen. Opettajan johdolla perehdytään eri osa-alueisiin käytännönläheisesti. Tehdään harjoituksia yksin ja ryhmissä ja internetin avulla. Tutustutaan paimiolaisiin yrityksiin esim. yritysvierailuin. Erityisesti 9. luokalla painotetaan tekemällä oppimista perustamalla oppilaiden omia pienyrityksiä.

8 YHDEN VUODEN KURSSIT 1 kurssi 8. luokalla Biologia ja kemia Biologian ja kemian työ- ja retkeilykurssi (BKK 1) Opitaan asioita tutkimalla. Kartutetaan laborointityöskentelyn taitoja. Syvennetään biologiasta, kemiasta ja ympäristöasioista kiinnostuneiden oppilaiden luonnon ja oman elinympäristön tuntemusta käytännön kurssilla. Tehdään biologian ja kemian oppilastöitä. Retkeillään, tehdään projekti- ja maastotöitä. Kurssin aikana voidaan tehdä myös vierailukäyntejä erilaisiin laitoksiin. Sanallinen palaute tai itsearviointi. Draama Draama 1 oman ilmaisun perusteet (AIK 113) Jännittääkö julkinen esiintyminen? Haluatko parantaa esiintymistaitojasi? Kasvattaa esiintymisrohkeuttasi? Haluaisitko oppia uusia tapoja ilmaista itseäsi ja ajatuksiasi? Tervetuloa draaman (eli vanhalta nimeltään ilmaisutaidon) tunneille! Draama on taito- ja taideaine, jossa rohkaistaan ja kehitetään omaa ilmaisua. Tavoitteena on esiintymisrohkeuden kasvattaminen sekä oman ilmaisun kehittäminen. Draaman tunneilla opetellaan jännittämisen hallintaa sekä harjoitellaan yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Perehdymme myös äänenkäyttöön. Tutkimme ilmeitä, eleitä, liikkeitä ja ääntä ilmaisun keinoina yksilö-, pari- ja ryhmätehtävin. Harjoittelemme kritiikin vastaanottamista ja toisten tuotosten arviointia kannustavassa ja rohkaisevassa ilmapiirissä. Tutustumme teatteriin ja teatterin tekijöihin. Draaman tuntien pääpaino ei ole esitysten teossa, mutta tarpeen ja tilanteen mukaan tunneilla voidaan valmistella erilaisia ja erikokoisia esityksiä muidenkin oppilaiden nähtäväksi. Arviointi määräytyy seuraavien näyttöjen perusteella: aktiivinen ja

9 innostunut osallistuminen tuntityöskentelyyn, omien taitojen vastuullinen ja tavoitteellinen kehittäminen, yhteistyö- ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen sekä oppimispäiväkirjasta tehty kirjallinen tai suullinen tuotos. Historia Sodasta rauhaan sotahistorian kurssi (HYK 5) Perehdytään maailmanhistorian keskeisiin sotiin ja konflikteihin, sekä niiden syihin ja seurauksiin, unohtamatta siviilien ja sotavankien kohtaloita. Sodankäyntiä tarkastellaan myös inhimillisellä tasolla rivisotilaan näkökulmasta. Kurssilla tutustutaan lisäksi aseteknologian kehitykseen. Osa tunneista opettajan johdolla ja osa minimuototyöskentelynä (erilaisia pari- ja ryhmätöitä tehden). Kotitalous Ruokia ja leivonnaisia arkeen ja juhlaan (KOK 1) Niitä oppilaita, jotka haluavat syventää ruuanvalmistustaitoaan opastetaan erilaisten ruokien ja leivonnaisten valmistamiseen. Käytännön harjoituksia ja arviointia. Sanallinen palaute oppilaalle. Itsearviointia. Kotitalous Lupa kokata hygieniapassi (KOK 9) Aineisto sisältää perustiedot elintarvikkeiden hygienian merkityksestä eri vaiheissa pellolta pöytään. Kurssi syventää oppilaiden näkemystä koko elintarvikeketjuntoiminnasta. Oppilaan on mahdollista suorittaa Elintarvikeviraston Eviran virallinen hygieniaosaamistodistus eli hygieniapassi. Passi vaaditaan elintarvikealoilla työskenneltäessä ja helpottaa esim. kesätöiden saantia. Käytännön harjoituksia tekemällä oppien. Saavutetaan hygieniapassi.

10 Kuvataide Esineitä ja veistoksia savesta (KUK 8) Tutustutaan saven muokkausmenetelmiin ja tehdään omia keramiikkateoksia. Eri tyylipiirteisiin tutustuminen ja kolmiulotteisen työskentelyn harjoittelu. Liikunta Mailapelejä (LPK 3) Salibandyn, pesäpallon, tenniksen ja sulkapallon teknisten ja taktisten taitojen syventäminen sekä mahdollisesti squashiin tutustuminen. Harjoitteita ja pelejä. Positiivisessa ilmapiirissä, hiki pinnassa. Kurssin hyvä suoritus voi vaikuttaa liikunnan arvosanaa Liikunta Virkistystä ja huolenpitoa (LTK 3) Oppilas virkistyy ja saa yhdessä liikkuen vastapainoa istuvalle koulutyölle. Tavoitteena on myös harjoitella itsetuntemusta ja oman elämän suunnittelua sekä ajankäytön hallintaa. Kuntoillaan, pelataan, rentoudutaan ja harjoitellaan huolehtimaan itsestään. Oppilaiden toiveita huomioidaan ohjelmaa suunniteltaessa. Kurssin hyvä suoritus voi vaikuttaa liikunnan arvosanaan

11 Musiikki Musiikin lyhytkurssi (MUK 12) Musiikki valinnaisaineena antaa mahdollisuuden musisoida ryhmässä. Vahvistetaan laulutaitoja ja lauletaan yhteislauluja. Soitetaan uusia komppeja ja sointuja ja harjoitellaan säestämään kitaralla tai koskettimilla. Kuunnellaan musiikkia ja laajennetaan tietoa musiikin eri lajeista. Voidaan myös painottaa laulamista tai soittamista. Kannustetaan oppilasta harrastamaan musiikkia laulamalla, soittamalla ja kuuntelemalla. Laulaminen, soittaminen, kuunteleminen. Oppilasta ohjataan itsearviointiin. Psykologia Psykologiaa peruskoululaisille 1 (PSK 1) Kurssilla tutustutaan psykologiseen perustietoon. Kurssin tarkoituksena on kehittää valmiuksia parempaan itsetuntemukseen murrosiän kehitysvaiheessa. Käydään läpi erilaisia psykologisia näkemyksiä ihmisen ulkoisen ja sisäisen toiminnan päämääristä. Psykologiseen tietoon nojautuen tarkastellaan käyttäytymisen alitajuisia vaikuttimia, unista esitettyjä tulkintoja, ihmisten erilaisuutta, ympäristön vaikutusta persoonallisuuden kehitykseen, ryhmässä toimimisen perusedellytyksiä ja nuoren ihmisen elämänkysymyksiä. Kurssimateriaali. Yksilö- ja yhteisöharjoitteita ryhmän valmiuksin. Elokuva-, kuvataide-, lyriikka-, kirjallisuus- ja musiikkinäytteet toimivat kurssisisältöä tukevana materiaalina. Ruotsi Ruotsin syventävä kurssi (RUK 1) Laajennetaan peruskielioppia ja sanastoa. Ruotsin kielestä lisätietoa haluaville oppilaille. Käytetään oppikirjaa valikoiden. Keskustelua, kirjallisia sekä suullisia harjoituksia. Kurssin hyvä suorittaminen voi vaikuttaa ruotsin arvosanaa

12 Tekninen työ Elektroniikka (TNK 5) Opitaan elektroniikan perusteita rakentamalla elektronisia pienlaitteita ja opiskelemalla erilaisten komponenttien ja elektronisten laitteiden toimintaperiaatteita. Kurssin aikana tutustutaan laserleikkaukseen ja 3D-tulostukseen. Oppilaskeskeisesti asioista selvää ottaen ja tekemällä oppien. Arviointikeskustelu. Itsearviointi. Tekstiilityö Vaatetuskurssi (TSK 8) Vaatteiden ja asusteiden valmistamista erilaisilla tekstiilityötekniikoilla. Esim. ompelua, neulomista, virkkaamista, huovuttamista, kirjontaa. Tekemällä oppiminen. Sanallinen palaute. Itsearviointi. Tietotekniikka Kuvankäsittely (ATK 9) Oppilas osaa monipuolisesti muokata kuvaa sekä piirtää itse kuvia kuvankäsittelyohjelmalla. Tutustutaan vektorigrafiikkaan. Tietokoneen ja lisälaitteiden avulla yksin tai parityönä. Kurssin hyvä suoritus voi vaikuttaa tietotekniikan arvosanaa

13 YHDEN VUODEN KURSSIT 2 kurssia 9. luokalla Ruotsi Ruotsin syventävä kurssi (RUK 1) Laajennetaan peruskieliopin ja sanaston tuntemusta. Keskustelua sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia. Kurssin hyvä suoritus voi vaikuttaa ruotsin arvosanaa Ruotsi Ruotsin tukikurssi (RUK 2) Kerrataan ruotsin kielen keskeisiä rakenteita ja sanastoa. Opettajajohtoisesti ja omatoimisesti kuuntelemalla, lukemalla ja kirjoittamalla. Kurssin hyvä suoritus voi vaikuttaa ruotsin arvosanaa Englanti Englannin syventävä kurssi (ENK 2) Syvennetään kielitaitoa. Keskustellaan, tehdään kirjoitelmia, opetellaan sanastoja ja tehdään kielioppiharjoituksia. Kurssin hyvä suoritus voi vaikuttaa englannin arvosanaa

14 Englanti Englannin tukikurssi (ENK 3) Kerrataan englannin kielen rakenteita ja sanastoa. Puhumalla, lukemalla opettajan johdolla ja parityönä sekä kirjoittamalla. Kurssin hyvä suoritus voi vaikuttaa englannin arvosanaa Espanja Espanjan alkeiskurssi (ESK 1) Opetellaan espanjan kielen alkeita. Harjoitellaan arkikielessä ja matkailussa tarvittavaa helppoa sanastoa ja tilanteita, sekä suullisesti että kirjallisesti. Kotitalous Juhlakurssi (KOK 7) Opitaan järjestämään ja viettämään juhlahetkiä perheen, suvun ja ystävien kesken. Suunnitellaan juhlia ja valmistellaan tarjoilua. Toteutetaan mm. tupaantuliaiset, cocktailtilaisuus, häät, ristiäiset ja joitakin osallistujien suunnittelemia juhlia. Sanallinen palaute ja itsearviointia. Kotitalous Makumatka maailman ympäri (KOK 5) Tutustutaan eri maiden kulttuuri- ja tapatietouteen sekä kansalliseen ruokaperinteeseen. Valmistetaan eri maiden ruokia ja oppilasesityksiä. Sanallinen palaute. Itsearviointi.

15 Kuvataide Piirtäminen (KUK 5) MERKINTÄ: Kehitetään omaa persoonallista piirrostyyliä. Harjoitellaan piirtämistä eri välineillä: hiili, tussi, lyijykynä, raapeterä, pastelliliidut, ruokokynä ja tekstausterät. Piirretään mallista ja tutkitaan outojakin aiheita. Tehdään kuvituksia ja kuvasarjoja. Liikunta Kuntoilukurssi (LTK1A) MERKINTÄ: Oppilas harjoittelee huolehtimaan omasta kunnostaan eri tavoin liikkuen. Kurssi koostuu lihaskuntoharjoittelusta kuntosalilla ja kunnon kohottamisesta pelaillen eri pallopelejä. Kurssin hyvä suoritus voi vaikuttaa liikunnan arvosanaan Maantieto Maantiedon aluekurssi (GEK 1) Syvennetään tietämystä maapallon eri alueista. Erityisesti perehdytään alueisiin, jotka eivät sisälly yläkoulun perusopetukseen. Samalla opitaan uutta maapallon luonnonprosesseista ja ihmisen vaikutuksista maapallolla. Tutustutaan paikkatietoon ja paikantamiseen. Erilaiset karttaharjoitukset, esitelmät ja opetuskeskustelut. Tehdään tutustumiskäyntejä kohteisiin, joissa käytetään paikkatietojärjestelmiä. Oppilaat voivat myös itse vaikuttaa käsiteltäviin aiheisiin. Kurssin hyvä suoritus voi vaikuttaa maantiedon arvosanaa

16 Matematiikka Matematiikan syventävä kurssi (MAK 4) Syvennetään opittua ja opitaan uutta. Yhtälöitä, polynomeja, murtolausekkeita, geometriaa, trigonometriaa yli peruskoulun kurssin. Laskemaan oppii laskemalla, ajattelemaan ajattelemalla. Kurssin hyvä suoritus voi vaikuttaa matematiikan arvosanaa Musiikki Bändisoiton kurssi (MUK 6) Soitetaan paljon. Edistytään ja esiinnytään. Laajennetaan musiikin lajeja rock-musiikista bluesiin, jazziin ja lattarirytmeihin. Harjoitellaan kitaralla tai koskettimilla asteikkoja, soitetaan sooloja ja improvisoidaan. Opitaan lisää soinnuista, basson äänenkuljetuksista ja rumpujen hallinnasta. Annetaan bändille mahdollisuus omien biisien kokeilemiseen, harjoittelemiseen ja esittämiseen. Soittamalla ja kuuntelemalla. Sanallinen palaute oppilaalle. Itsearviointi. Musiikki Minustako laulaja (MUK 7) Laulamisesta ja esiintymisestä kiinnostuneita oppilaita ohjataan yhtyeisiin solisteiksi tai taustalaulajiksi. Harjoitellaan hengitystä, äänenkäyttöä ja laulujen tekstejä. Kehitetään sävelkorvaa ja lauletaan äänissä. Kokeillaan esiintymistä yksin ja yhdessä. Ryhmän tytöillä on mahdollisuus osallistua Lucia-kulkueeseen. Lauletaan rohkeasti mikrofoniin. Sanallinen palaute oppilaalle. Oppilasta ohjataan itsearviointiin.

17 Psykologia Psykologiaa peruskoululaisille 2 (PSK 2) Kurssilla keskitytään nykyisiä psykologisia näkemyksiä soveltaen lisäämään oppilaan oppimistaitoja. Perehdytään muun muassa muistin rakenteeseen, sisäisten mallien merkitykseen oppimistapahtumassa ja psykologiseen tietoon tehokkaan oppimisen perusedellytyksistä. Opiskellaan myös asioita oppimistapahtuman yksilöllisistä eroista ja erilaisista oppimistyyleistä. Kurssimateriaali. Oppimisharjoitukset. Psykologiset kokeet: dvd- ja videomateriaali. Tekninen työ Metallitekniikka (TNK 7) Opitaan erilaisia metallityöstötekniikoita. Valmistetaan tarve-esineitä. Tekemällä oppien. Sanallinen palaute. Itsearviointi. Tekninen työ Puusta esineeksi (TNK 10) Opitaan tunnistamaan erilaisia puulajeja ja niistä jalostettuja raaka-aineita. Omien suunnitelmien pohjalta valmistetaan esineitä, joissa kiinnitetään erityistä huomiota muotoiluun ja monipuolisten tekniikoiden opiskeluun. Tekemällä oppien. Arviointikeskustelu. Itsearviointi.

18 Tekstiilityö Korukurssi (TNK 3) Tutustutaan erilaisiin käsityötekniikoihin ja niihin sopiviin materiaaleihin. Esim. helmityö, huovutus, solmeilu, savityö ja kierrätys. Suunnitellaan ja valmistetaan koruja ja/tai muita visuaalisesti kauniita esineitä. Tekemällä oppiminen. Arviointikeskustelu. Itsearviointi. Tietotekniikka Multimediakurssi (ATK 3) Oppilas osaa yhdistää tekstiä, kuvaa, ääntä ja videokuvaa yhdeksi kokonaisuudeksi. Oppilas suunnittelee ja tuottaa multimediakokonaisuuden valitsemastaan aiheesta. Tietokoneen ja siihen liitettävien lisälaitteiden avulla yksin tai parityönä. Kurssin hyvä suoritus voi vaikuttaa tietotekniikan arvosanaa Yhteiskuntaoppi Rikos ja rangaistus (YHK 3) Opetetaan lakitietoa nuorille. Tarkastellaan yhteiskunnan pelisääntöjä nuoren kannalta: mitä rikoksesta seuraa? Mikä on vahingonkorvaus? Nuorten tavallisimmat rikokset ja rangaistukset. Tietoa uusista laeista internetin avulla. Rangaistusten historiaa. Opetuskeskustelut, ryhmätyöt, internet. Kurssin hyvä suoritus voi vaikuttaa yhteiskuntaopin arvosanaa

19 Vistantie Paimio Rehtori: Olli-Pekka Lehtonen, p Apulaisrehtori: Mimmi Veskoniemi, p Opinto-ohjaaja: Kristiina Hellén, p (luokat AD) Opinto-ohjaaja: Riitta Hietaranta, p (luokat BCEFG)

Lyhytkurssit 9. luokkaa varten

Lyhytkurssit 9. luokkaa varten Lyhytkurssit 9. luokkaa varten 2017-2018 VALINNAISAINEIDEN VALINTA Peruskoulussa voidaan valinnaisena oppiaineena opettaa yhteisten aineiden soveltavia tai syventäviä kursseja, useasta oppiaineesta muodostettuja

Lisätiedot

Valinnaisaineet 2016-2017. lyhyet valinnat 9. luokkaa varten. Vistan koulu

Valinnaisaineet 2016-2017. lyhyet valinnat 9. luokkaa varten. Vistan koulu Valinnaisaineet 2016-2017 lyhyet valinnat 9. luokkaa varten YHDEN VUODEN KURSSIT 2 kurssia 9. luokalla Ruotsi Ruotsin syventävä kurssi (RUK 1) Laajennetaan peruskieliopin ja sanaston tuntemusta. Keskustelua

Lisätiedot

Valinnaisaineet 9. luokkaa varten

Valinnaisaineet 9. luokkaa varten Valinnaisaineet 9. luokkaa varten 2018-2019 VALINNAISAINEIDEN VALINTA Peruskoulussa voidaan valinnaisena oppiaineena opettaa yhteisten aineiden soveltavia tai syventäviä kursseja, useasta oppiaineesta

Lisätiedot

Valinnaisaineet 2016-2018

Valinnaisaineet 2016-2018 Valinnaisaineet 2016-2018 pitkät valinnat lyhyet valinnat 8. luokkaa varten VALINNAISAINEIDEN VALINTA Peruskoulussa voidaan valinnaisena oppiaineena opettaa yhteisten aineiden soveltavia tai syventäviä

Lisätiedot

sekä varavalinta ATP KOP KUP LPP LTP MUP RAP SAP TNP TSP VEP YHP ATP KOP KUP LPP LTP MUP RAP SAP TNP TSP VEP YHP

sekä varavalinta ATP KOP KUP LPP LTP MUP RAP SAP TNP TSP VEP YHP ATP KOP KUP LPP LTP MUP RAP SAP TNP TSP VEP YHP Lukuvuodet 2014-2016 Valinnat 8. ja 9. luokalle Sukunimi 7. Etunimi VALINNAISAINEVALINNAT Valitse kummaltakin riviltä varsinainen valinta X sekä varavalinta O Pitkät 8. ja 9. luokan valinnat (2 vvt / lukuvuosi)

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

Yläkoulun valinnaiset opinnot

Yläkoulun valinnaiset opinnot Yläkoulun valinnaiset opinnot Valinnaisaineiden opiskelu Valinnaisaineita opiskellaan 8. ja 9. luokalla. Tietoa valinnaisaineiden sisällöistä, opiskelutavoista ja -tavoitteista saat valinnaisaineiden opettajilta.

Lisätiedot

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 9.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja

Lisätiedot

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat) Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2019 2020 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten

LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten KEVÄT 2017 2 VALINNAISAINEIDEN TEHTÄVÄ Perusopetuksen valinnaisten aineiden tehtävä on syventää ja laajentaa perusopetuksen yhteisten oppiaineiden,

Lisätiedot

Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu

Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä 2015 Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valintaperusteita Oma mielenkiinto, taipumukset, harrastuneisuus, aiempi koulumenestys

Lisätiedot

Kempeleen kunta Liite 1

Kempeleen kunta Liite 1 Kempeleen kunta Liite 1 Wilmassa KODIN KAAVAKE (1.-9. LK) LAPSEN NIMI 1. Miten lapsenne suhtautuu koulunkäyntiin? 2. Onko lapsellanne kavereita koulussa ja miten hän tulee toimeen kavereiden kanssa? 3.

Lisätiedot

Kalliomaan koulu. Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet

Kalliomaan koulu. Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet Kalliomaan koulu Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet 2018-2019 Sisällys 1. Valinnaisten opintojen tehtävä... 3 2. Seitsemännen luokan jälkeen valittava taito- ja taideaine ja sen arviointi... 3

Lisätiedot

LUKIJALLE. Arviointi. Opintien koulun tuntijako

LUKIJALLE. Arviointi. Opintien koulun tuntijako Valinnaisaineopas 2015-2017 LUKIJALLE Seuraavilla sivuilla esitellään Opintien koulun tuntijako sekä yksityiskohtaisesti koulun valinnaisainetarjotin 8. luokalle lukuvuodeksi 2015-2016 ja 9. luokalle lukuvuodeksi

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 6.luokka Johdanto Uuden opetussuunnitelman mukaisesti Veromäen koulussa opiskellaan valinnaisaineita alakoulun neljänneltä luokalta alkaen. Valinnaisten opintojen opiskelu

Lisätiedot

Valinnaisaineet 8. ja 9. luokkaa varten (uusi OPS)

Valinnaisaineet 8. ja 9. luokkaa varten (uusi OPS) Valinnaisaineet 8. ja 9. luokkaa varten 2018-2020 (uusi OPS) VALINNAISAINEIDEN VALINTA Perusopetuksen valinnaisten opintojen tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa jatko-opintovalmiuksia.

Lisätiedot

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Illan ohjelma Ekonomian valinnaisaineryhmän kahvila Tervetulosanat Opinto-ohjaajien esitys VALINNAISAINEIDEN ESITTELY KOULUN LUOKKATILOISSA PERUSKOULUN OPPIAINEET

Lisätiedot

SEINÄJOEN LYSEO. VALINNAISAINEET lk oppilaille

SEINÄJOEN LYSEO. VALINNAISAINEET lk oppilaille SEINÄJOEN LYSEO VALINNAISAINEET 2019 8.lk oppilaille Malli HELMI-sivusta, johon oppilas merkitsee 18.1. valintansa. Ennen sitä valinnat merkitään lomakkeeseen, joka jaetaan 16.1. oppilaille ja joka palautetaan

Lisätiedot

RUUSUVUOREN VALINNAISAINEET

RUUSUVUOREN VALINNAISAINEET RUUSUVUOREN VALINNAISAINEET 6. LUOKKA Info 5. luokkalaisille Valinnaisainetarjoitin aukeaa 26.3. klo 18.00 6. luokan valinnaisaineet Liikunta Tekstiilityö Mediataito Kotitalous LIIKUNTAKURSSI Sekä tytöt

Lisätiedot

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta Hamulan koulun valinnaisainetarjonta LUKUVUOSI 2016-2017 Sisällysluettelo ILMAISUTAITO... 3 KUVATAIDE... 4 MUSIIKKI... 5 LIIKUNTA... 6 OHJELMOINTI JA ROBOTIIKKA... 7 TEKNINEN TYÖ... 8 2 ILMAISUTAITO 5.

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja

Lisätiedot

Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ

Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Mankolan koulu Pitkät valinnaisaineet 2015 2017 https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Hyvät oppilaat ja seitsemäsluokkalaisten huoltajat Opetussuunnitelman ja tuntijaon

Lisätiedot

VALINNAISAINEOPAS 7. luokka

VALINNAISAINEOPAS 7. luokka VALINNAISAINEOPAS 7. luokka RIIHENMÄEN KOULU 2017 2018 RIIHENMÄEN KOULUN ARVOT: ILO-LUOVUUS VÄLITTÄMINEN-VASTUULLISUUS KANNUSTUS-YHTEISHENKI OHJEITA VALINNAISAINEEN VALINTAAN: Seuraavilla sivuilla on esitelty

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2019 2020 9.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 8.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja

Lisätiedot

Yläkoulun opetussuunnitelman mukaan Sinulla. on mahdollisuus valita yhdeksättä luokkaa varten. Kurssi on kahden jakson mittainen ja sitä

Yläkoulun opetussuunnitelman mukaan Sinulla. on mahdollisuus valita yhdeksättä luokkaa varten. Kurssi on kahden jakson mittainen ja sitä Yläkoulun opetussuunnitelman mukaan Sinulla on mahdollisuus valita yhdeksättä luokkaa varten valinnaiskursseja. Kurssi on kahden jakson mittainen ja sitä opiskellaan 2 tuntia viikossa. Valinta pitää olla

Lisätiedot

Valinnaiset aineet Paulaharjussa

Valinnaiset aineet Paulaharjussa Valinnaiset aineet Paulaharjussa 2016-2017 30.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä 1) Valinnaisten aineiden laajuus: 1 vvt sanallinen arviointi 38 tuntia > ei mennä kovin syvälle, opettajien osaaminen

Lisätiedot

Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle

Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle 2017-2018 VALINNAISAINEIDEN VALINTA Valinnaisaineet ovat pakollinen osa oppilaiden oppimäärää. Opetussuunnitelmamme tarjoaa erilaisia valinnanmahdollisuuksia

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen

Lisätiedot

Valinnaisaineet. kahdeksannella luokalla 2007-2008. Kahden lukuvuoden valinnaisainekurssit: RANTAKYLÄN YHTENÄISKOULU.

Valinnaisaineet. kahdeksannella luokalla 2007-2008. Kahden lukuvuoden valinnaisainekurssit: RANTAKYLÄN YHTENÄISKOULU. RANTAKYLÄN YHTENÄISKOULU Mikkelin kaupunki Valinnaisaineet kahdeksannella luokalla 2007-2008 Kahden lukuvuoden valinnaisainekursseista valitaan kaksi. Kurssilla opiskellaan kaksi tuntia viikossa 8.- ja

Lisätiedot

Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info

Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info Kirkonkylän yhtenäiskoulu 7lk. Info Ohjelma Klo 12.45 Klo 13.10 Info (Yleistä, Valinnaisaineet) Luokkiin (Luokanohjaajat) 19.10.2018 Alatunniste tähän 4 Yleistä 19.10.2018 Alatunniste tähän 5 YHTENÄISEN

Lisätiedot

ALAKOULUN VALINNAISAINEET

ALAKOULUN VALINNAISAINEET ALAKOULUN VALINNAISAINEET 2019-2020 A2-KIELET VALITTAVISSA 5.LK ALKAEN kieltä opiskellaan 5.-9.luokilla (2,2,2,3,3 tuntia) myös kuvataideluokkalainen voi valita kielen tarjolla meillä: -RANSKA -SAKSA -ESPANJA

Lisätiedot

LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten

LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten 1 LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten KEVÄT 2015 2 VALINNAISAINEIDEN TEHTÄVÄ Perusopetuksen valinnaisten aineiden tehtävä on syventää ja laajentaa perusopetuksen yhteisten oppiaineiden,

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet A2- kieli (2 h) saksa ranska ruotsi Liikunnan syventävä (2h) Musiikin syventävä

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2019 2020 8.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

Valinnaisaineiden valinta 8. ja 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu

Valinnaisaineiden valinta 8. ja 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valinta 8. ja 9. luokkaa varten keväällä 2015 Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valintaperusteita Oma mielenkiinto, taipumukset, harrastuneisuus, aiempi

Lisätiedot

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 23.2.2018 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille Valinnais Järvenperän koulussa Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille 16.1.2019 Tervetuloa Klo 17.30- Klo 18-18.10 Klo 18.10-18.40 Mahdollisuus kahvitteluun Rehtorin aloitussanat Info valintojen tekemisestä

Lisätiedot

Yläkoulujen lukkarityöpaja

Yläkoulujen lukkarityöpaja Yläkoulujen lukkarityöpaja 14.11.2017 Uuden opsin mukainen arviointikulttuuri Arviointisykli sama kaikille oppilaille, syksyllä kirjallinen väliarviointi ja lukuvuosiarviointi (sama pohja molemmissa).

Lisätiedot

Valinnaisaineet Kauraslammen koulussa alueellisella pienluokalla

Valinnaisaineet Kauraslammen koulussa alueellisella pienluokalla Valinnaisaineet Kauraslammen koulussa alueellisella pienluokalla Mikäli oppilas vaihtaa koulua, hän voi joutua vaihtamaan valinnaisaineitaan. Valinnaisaineiden nimet, tuntimäärät ja sisällöt päätetään

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2018-2019 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 26.3.-7.4.2019 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

12. Valinnaisuus perusopetuksessa

12. Valinnaisuus perusopetuksessa 12. Valinnaisuus perusopetuksessa Valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa jatkoopintovalmiuksia. Valinnaiset opinnot tarjoavat oppilaille mahdollisuuden

Lisätiedot

Opettajajohtoinen opetus, yksilö- ja parityöskentely, ryhmätyöt, vierailut, harjoitusyritys.

Opettajajohtoinen opetus, yksilö- ja parityöskentely, ryhmätyöt, vierailut, harjoitusyritys. RYHMÄ B 8. luokkaa varten 2 x 2 jaksoa / aine, /vko EKONOMIA Taloustaito Tavoitteena on tarjota oppilaille mahdollisuus tutustua talouselämän eri osa-alueisiin. Samalla kaupallista alaa ammattina harkitseville

Lisätiedot

MERTALAN KOULU 9. LUOKAN VALINNAISKURSSIT. lv. 2014-2015

MERTALAN KOULU 9. LUOKAN VALINNAISKURSSIT. lv. 2014-2015 MERTALAN KOULU 9. LUOKAN VALINNAISKURSSIT lv. 2014-2015 Yhteystiedot MERTALAN KOULU Simasalonkatu 2, 57200 Savonlinna Kotisivut: http://edu.savonlinnaseutu.fi/mertala E-mail: mertalankoulu@savonlinna.fi

Lisätiedot

Samoja pitkiä valinnaisaineita opiskellaan kaksi lukuvuotta (8. ja 9. lk).

Samoja pitkiä valinnaisaineita opiskellaan kaksi lukuvuotta (8. ja 9. lk). VALINNAISAINEISTA Seitsemännen luokan jälkeen taide- ja taitoaineista jäävät pois kuvataide, käsityö ja kotitalous. Kahdeksannen luokan jälkeen taide- ja taitoaineista jää pois musiikki. Edellä olevista

Lisätiedot

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,

Lisätiedot

TAPIOLAN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9LK LYHYTVALINNAISET. Lukuvuosi

TAPIOLAN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9LK LYHYTVALINNAISET. Lukuvuosi TAPIOLAN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9LK LYHYTVALINNAISET Lukuvuosi 2019-2020 Sisällys YLÄKOULULAISEN AINEVALINNAT 2017 ALKAEN 2 Valinnaisuuden määrät eri vuosiluokilla 3 Valinnaisuuden vaikutus jatko-opintoihin

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2018 2019 4.-6.luokat Johdanto Uuden opetussuunnitelman mukaisesti Veromäen koulussa opiskellaan valinnaisaineita alakoulun neljänneltä luokalta alkaen. Valinnaisten opintojen opiskelu

Lisätiedot

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011 KÄYTTÄYTYMISEN JA TYÖSKENTELYN ARVIOINTI Oppilaan nimi syntymäaika 1. vuosiluokka 18.12.2010 Oppilaan itsearviointi: Kiitettävästi Hyvin Tyydyttävästi Heikosti Käyttäytyminen oppilas Noudatan hyviä tapoja.

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2017-2018 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 20.3.-2.4.2017 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017

VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA 2017 2018 LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 LIELAHDEN KOULUN TUNTIJAKO 2019-2020 6.10.2017 TH Aine 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Äidinkieli ja kirjallisuus 7 7

Lisätiedot

EHNROOSIN KOULU

EHNROOSIN KOULU EHNROOSIN KOULU 2017-2018 Vahvoilta juurilta tiedot ja taidot tulevaisuuteen! TERVETULOA 7. LUOKALLE EHNROOSIN KOULU Nordenskiöldintie 2 04600 Mäntsälä puh. 040 3145 310 Rehtori 311 Apulaisrehtori 312

Lisätiedot

RAUMAN NORMAALIKOULU VALINNAISAINEOPAS LUKUVUOSI

RAUMAN NORMAALIKOULU VALINNAISAINEOPAS LUKUVUOSI RAUMAN NORMAALIKOULU VALINNAISAINEOPAS LUKUVUOSI 2017-18 Valinnaisaineet ja niiden valitseminen Yhteisten oppituntien määrä pienenee kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla. Saat itse enemmän vaikuttaa

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 8.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

RAUMAN NORMAALIKOULU VALINNAISAINEOPAS LUKUVUOSI

RAUMAN NORMAALIKOULU VALINNAISAINEOPAS LUKUVUOSI RAUMAN NORMAALIKOULU VALINNAISAINEOPAS LUKUVUOSI 2018-19 Valinnaisaineet ja niiden valitseminen Yhteisten oppituntien määrä pienenee kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla. Saat itse enemmän vaikuttaa

Lisätiedot

Postinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli)

Postinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli) Täytä tiedot huolellisesti tekstaamalla. Henkilötiedot Sukunimi ja etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Kotikunta Henkilötunnus Huoltajan puhelinnumero Oma puhelinnumero

Lisätiedot

Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet

Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet A2-kielet Vieraat kielet: Eteläisellä alueella tarjolla seuraavat vapaaehtoiset kielet: espanja saksa ranska Valinta valinnaisten aineiden kanssa. Äidinkielen

Lisätiedot

Piirros Mika Kolehmainen

Piirros Mika Kolehmainen Piirros Mika Kolehmainen Liikunnan syventävä kurssi Liikunnan tarkoitus on tuottaa iloa, virkistystä ja hyvinvointia. Tavoitteena on motoristen perustaitojen vahvistaminen ja monipuolistaminen sekä liikunnallisten

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

Opas valinnaisuuteen. Saarnilaakson koulu

Opas valinnaisuuteen. Saarnilaakson koulu Saarnilaakson koulu Opas valinnaisuuteen Sisällysluettelo 1. Valinnaisuus perusopetuksessa... 2 2. Valinnaiset aineet... 3 3. Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit... 3 4. Arviointi... 4 Valinnaiset

Lisätiedot

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info huoltajille

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info huoltajille Valinnaisaineet Järvenperän koulussa Info huoltajille 17.1.2018 Tervetuloa Ohjelma 17.45- Mahdollisuus kahvitteluun 18.00-18.30 Luokat 7ABC: Info valintojen tekemisestä, auditoriossa Luokat 7DEF: Tutustumista

Lisätiedot

Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla.

Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. 5. luokalla on oppilaalla kaksi valinnaisainetta (1h + 1h) ja 6. luokalla yksi valinnaisaine (1h). Eniten valintoja saaneet valinnaisaineet toteutuvat.

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

5. ja 6. luokkien valinnaisaineet

5. ja 6. luokkien valinnaisaineet 5. ja 6. luokkien valinnaisaineet 2019-2020 Sisältö Ohjeita... 3 VALINNAISAINEET 5. ja 6. LUOKILLE... 6 Bändikurssi... 6 Kielikaruselli... 6 Kotitalous... 6 Kuvataide... 7 Mailapelikurssi... 7 Ipad-taidot...

Lisätiedot

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011 KÄYTTÄYTYMISEN JA TYÖSKENTELYN ARVIOINTI Oppilaan nimi 1. vuosiluokka syntymäaika 04.06.2011 Oppilaan itsearviointi: Kiitettävästi Hyvin Tyydyttävästi Heikosti Käyttäytyminen oppilas Noudatan hyviä tapoja.

Lisätiedot

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa

Lisätiedot

Pikkolan koulu VANHEMPAINILTA VALINNAISAINEISTA TORSTAINA

Pikkolan koulu VANHEMPAINILTA VALINNAISAINEISTA TORSTAINA Pikkolan koulu VANHEMPAINILTA VALINNAISAINEISTA TORSTAINA 26.1.2017 ILLAN OHJELMASSA: Kahvit Yleisiä asioita Tredun rakentamisaikataulusta Valinnaisaineiden valinnan esittelyä Huoltajien kysymyksiä valinnaisaineista

Lisätiedot

Mikäli sinulla on 8. luokalla ollut 6 kurssia 2 -vuotisia valinnaisia, valintasi on jo tehty 9. luokkaa varten!

Mikäli sinulla on 8. luokalla ollut 6 kurssia 2 -vuotisia valinnaisia, valintasi on jo tehty 9. luokkaa varten! LANGINKOSKEN KOULU 2012-2013 VALINNAISAINEET 9. LUOKALLE Mikäli sinulla on 8. luokalla ollut 6 kurssia 2 -vuotisia valinnaisia, valintasi on jo tehty 9. luokkaa varten! Merkitse valintalomakkeeseen kuitenkin

Lisätiedot

VALINNAISAINEEN VALINTA 2019

VALINNAISAINEEN VALINTA 2019 VALINNAISAINEEN VALINTA 2019 Valinnaisaine valitaan 4. luokan ajaksi eli lukuvuodeksi 2019 2020. Jokainen oppilas valitsee itselleen yhden valinnaisaineen. Kesken lukuvuoden valinnaisainetta ei voi vaihtaa.

Lisätiedot

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017 OPPIMISEN ARVIOINTI Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017 1 OPPIMISEN ARVIOINNIN KOKONAISUUS PL 22 Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään oppilaan

Lisätiedot

PARKANON YHTENÄISKOULU

PARKANON YHTENÄISKOULU PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille

Lisätiedot

VALINNAISAINEET 8. ja 9. LUOKALLA LUKUVUONNA 2016-2017. Kiukaisten yhteiskoulu

VALINNAISAINEET 8. ja 9. LUOKALLA LUKUVUONNA 2016-2017. Kiukaisten yhteiskoulu VALINNAISAINEET 8. ja 9. LUOKALLA LUKUVUONNA 2016-2017 Kiukaisten yhteiskoulu Keväinen tervehdys yläkoululta! Peruskoulun opetussuunnitelma sisältää yhteisiä ja valinnaisia oppiaineita, jotka määritellään

Lisätiedot

TIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN 2016 2017 7. LUOKAN VALINNAISAINEISTA. 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen

TIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN 2016 2017 7. LUOKAN VALINNAISAINEISTA. 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen TIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN 2016 2017 7. LUOKAN VALINNAISAINEISTA 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen Hei kuudesluokkalainen! Siirtyminen peruskoulun yläluokille (7.-9.) merkitsee koulunkäynnissä

Lisätiedot

Valinnaisainevanhempainaamu eli mikä muuttuu 7. luokan jälkeen ja mitä uutta valitaan lukujärjestykseen

Valinnaisainevanhempainaamu eli mikä muuttuu 7. luokan jälkeen ja mitä uutta valitaan lukujärjestykseen 13.2.2016 Valinnaisainevanhempainaamu eli mikä muuttuu 7. luokan jälkeen ja mitä uutta valitaan lukujärjestykseen Oppilaanohjaaja Aija Helander 7. luokan jälkeiset muutokset Oppiaineista 7. luokan kevääseen

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2018-2019 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 3.-10.4.2018 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

Tulevalle seitsemännen luokan oppilaalle ja hänen huoltajilleen

Tulevalle seitsemännen luokan oppilaalle ja hänen huoltajilleen Koivukyläntie 52 01350 VANTAA Puh. (09) 8392 3141 www.edu.vantaa.fi/simoya kaarina.meronen@edu.vantaa.fi Saate 6.4.2017 Tulevalle seitsemännen luokan oppilaalle ja hänen huoltajilleen Tervetuloa opiskelemaan

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv. 2017-2018 Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisaineiden valinta tapahtuu Wilmassa huoltajan Wilma-tunnuksella 4. lk oppilaan huoltaja valitsee varsinaisesta

Lisätiedot

Lukiolaisen opas Sallan lukio (75 kurssia = lukiotutkinto)

Lukiolaisen opas Sallan lukio (75 kurssia = lukiotutkinto) Lukiolaisen opas Sallan lukio (75 kurssia = lukiotutkinto) Kurssien nimet 2016 2017 uusi OPS ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Äidinkieli ja kirjallisuus, suomi äidinkielenä 1. Tekstit ja vuorovaikutus (ÄI01)

Lisätiedot

Kerttulin lukion kurssien valintaopas 2014-2015

Kerttulin lukion kurssien valintaopas 2014-2015 1 Kerttulin lukion kurssien valintaopas 2014-2015 Kurssien suoritusaikasuositus: A (äidinkieli) 3 vuoden syksy 1,2,3 4,5,6,7,8*,9* 8*,9* 3 vuoden kevät 1,2,3 4,5,6,7 6,7,8,9 4 vuoden syksy 1,2,3 4,5,6,7

Lisätiedot

VALINNAISET LYHYTKURSSIT 9. LUOKALLA

VALINNAISET LYHYTKURSSIT 9. LUOKALLA VALINNAISET LYHYTKURSSIT 9. LUOKALLA Valitse 2 kurssia B-valinnaisia opintoja. Yhden kurssin kesto on 38 tuntia. Toisen valitsemistasi kursseista opiskelet syyslukukaudella ja toisen kevätlukukauden aikana.

Lisätiedot

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta Viljakkalan Yhtenäiskoulu Valinnaisaineiden valinta lukuvuodeksi 2017 2018 Valinnaiset opinnot 3.-4. luokkalaisilla on kaksi tuntia taide- ja taitoaineiden valinnaisia opintoja viikossa. Lukuvuoden aikana

Lisätiedot

VALINNAISAINEEN VALINTA

VALINNAISAINEEN VALINTA VALINNAISAINEEN VALINTA Valinnaisaine valitaan 4. luokan ajaksi eli lukuvuodeksi 2018 2019. Jokainen oppilas valitsee itselleen yhden valinnaisaineen. Kesken lukuvuoden valinnaisainetta ei voi vaihtaa.

Lisätiedot

7. luokkalaisten valinnaisaineet

7. luokkalaisten valinnaisaineet 7. luokkalaisten valinnaisaineet Valinnaisaineiden valinta Oppilaiden valinnaisaineiden määrä vaihtelee kielivalintojen takia.. Valinnaisaine on valinnainen valintavaiheessa, tämän jälkeen se kuuluu pakollisena

Lisätiedot

9. luokan valinnaisaineet. Länsi-Porin koulu - lukuvuosi

9. luokan valinnaisaineet. Länsi-Porin koulu - lukuvuosi 9. luokan valinnaisaineet Länsi-Porin koulu - lukuvuosi 2018-2019 Oppilas valitsee kaksi (2) valinnaisainekurssia. Poikkeuksena A2-kielen lukijat ja matematiikkapainotteisen sekä kuvataidepainotteisen

Lisätiedot

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT KOTIEN OPS-OPAS OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan - mitkä arvot ohjaavat koulun toimintaa - millainen oppimiskäsitys ohjaa oppimista - mitä milläkin vuosiluokalla opiskellaan - miten opiskellaan

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2018 2019 8.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Valintatarjotin Wilmaan Huoltajat tekevät lastensa kanssa valinnan Wilmaan avattavaan tarjottimeen. A2-tarjotin on avoinna 29.1.-9.2.2018.

Lisätiedot

TEHTAANPUISTON YLÄASTEEN KOULU VALINNAISAINEOPAS

TEHTAANPUISTON YLÄASTEEN KOULU VALINNAISAINEOPAS TEHTAANPUISTON YLÄASTEEN KOULU VALINNAISAINEOPAS SISÄLLYSLUETTELO: sivu Valinnaisaineiden valinta 2 Valinnaisaineet 8. ja 9. luokkaa varten 3 Ohjeet valinnaisainekortin täyttämiseen 5 Valinnaisainekortin

Lisätiedot

Munkkiniemen ala-aste

Munkkiniemen ala-aste Munkkiniemen ala-aste Mikä on ops? Opetuksen järjestämistä ohjaava suunnitelma Määrittelee: Mitä opiskellaan Miten paljon oppitunteja käytetään Miten opiskellaan Miten arvioidaan Uusitaan n. 10v. välein

Lisätiedot

LUKION OPPIAINEET. Tietotekniikka Biologia Englanti, pitkä Elämänkatsomustieto Filosofia Fysiikka Maantiede Harrastuskurssi Historia Luova ilmaisu

LUKION OPPIAINEET. Tietotekniikka Biologia Englanti, pitkä Elämänkatsomustieto Filosofia Fysiikka Maantiede Harrastuskurssi Historia Luova ilmaisu LUKION OPPIAINEET AT BI ENA ET FI FY GE HA HI ITK KE KU LD LI MAA MAB MAY MU OP PS RAB2/B3 RUB1 SAB2/B3 TE TO UE, UO VEB2/B3 YH ÄI Tietotekniikka Biologia Englanti, pitkä Elämänkatsomustieto Filosofia

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan Mitä opiskellaan milläkin vuosiluokalla

Lisätiedot

Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS

Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS 1. Padasjoen lukion aikuislinja Padasjoen lukion aikuislinjalla voi suorittaa koko lukion oppimäärän tai opiskella yksittäisiä aineita ja saada niistä erillisen todistuksen.

Lisätiedot

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio www.osyk.fi - esittely peruskoulun 9. luokkalaisia varten ( MKE 4.12.2015) Lukiomme vahvuudet Runsaasti oppimista tukevia tekijöitä keskusteleva toimintakulttuuri,

Lisätiedot

Valinnaisuus luokilla A2-kieli ja muut valinnaiset aineet

Valinnaisuus luokilla A2-kieli ja muut valinnaiset aineet Valinnaisuus 5.-6. luokilla A2-kieli ja muut valinnaiset aineet Valinnaiset aineet alakoulussa Oppilaalla on yhteensä 2 vvt (vuosiviikkotuntia) valinnaisia aineita sekä 5. luokalla että 6.luokalla. Oppilas

Lisätiedot