Kuhmon vanhusneuvoston toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuhmon vanhusneuvoston toimintasuunnitelma vuodelle 2014"

Transkriptio

1 1 Kuhmon vanhusneuvoston toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Vuoden 2014 alusta vanhusneuvostot ovat lakisääteisiä Kuhmon vanhusneuvoston toiminta on käynnistynyt vuonna 2002 eli vanhusneuvosto on toiminut Kuhmossa jo 11 vuotta muun muassa vanhusten suorana osallistumisen ja vaikuttamisen kanavana. Kuhmon vanhusneuvosto on siis yksi osallisuutta tukeva väylä. Kuhmon kaupunginhallitus asetti uuden lain edellyttämän vanhusneuvoston lopullisesti kokouksessaan toimikaudelle Vanhusneuvostot tulevat nk. vanhuspalvelulain myötä lakisääteiseksi ja jokaisen kunnan on asetettava vanhusneuvosto viimeistään Kuhmon vanhusneuvoston tehtävät, organisointi ja toimintatavat on määritelty vanhusneuvoston toimintasäännössä. Kuhmon vanhusneuvosto pitää osaltaan huolta siitä, että kaupungin asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on edellytykset osallistua ja vaikuttaa kaupungin toimintaan. Vanhusneuvosto on kaupunkilaisten osallistumis- ja vaikuttamisväylä erityisesti ikääntynyttä väestöä koskevissa asioissa. Vanhusneuvosto on mukana vaikuttamassa kaupungin eri toimialojen toiminnan suunnittelussa, valmistelussa ja seurannassa asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen takia ikääntyneen väestön tarvitsemien palvelujen kannalta. Vanhusneuvosto on mukana ikääntyneen väestön hyvinvointia koskevan suunnitelman valmistelussa sekä palvelujen riittävyyden ja laadun arvioinnissa. Vanhusneuvosto seuraa myös kuinka sosiaali- ja terveysministeriön Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi toteutuu Kuhmossa. Kuhmon vanhusneuvostossa on laaja eri toimijoiden edustus Vanhusneuvostossa on 11 jäsentä, joista 7:llä on henkilökohtaiset varajäsenet. Neuvostossa ovat edustettuina eläkeläisjärjestöt, senioriopettajat, Kainuun sote kuntayhtymä sekä seurakunta. Lisäksi vanhusneuvostossa on edustajat kaupunginhallituksesta, tekniikka- ympäristöpalveluista sekä vapaa-aikatoimesta. Vanhusneuvostossa on siis aika laaja eri toimintatahojen edustus.

2 2 Toiminnan painopisteet 2014 Turvallinen, viihtyisä ja virikkeellinen Kuhmo ikääntyville kuntalaisille Sosiaali- ja terveysministeriön Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi (2013) tarkoituksena on tukea ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalvelujen annetun lain (nk. vanhuspalvelulaki) toimeenpanoa. Myönteisen vanhuskuvan luominen Jatketaan ennaltaehkäisevää työtä, jolla pyritään turvaamaan ikäihmisten toimintakyky ja mahdollisuudet, tavoitteena täyttä elämää loppuun saakka. Konkreettisia toimia Aloitetaan ikäihmisten kokeellinen kaveripalvelu, jossa kuntakokeilu ohjaa pitkäaikaistyöttömiä asiakkaitaan Kalevalan kuntoutuskodille, jossa heidät perehdytetään vanhusten kaveripalvelun työtehtäviin. Toiminta rahoitetaan TE-keskuksen palkkatuella ja kaupungin työllistämisvaroin. Hallinnoija toiminnassa on Kalevalan kuntoutuskoti. Selvitetään liikuntareseptin käyttöönoton mahdollisuutta hankkeena (3-5 v), jossa asiantuntijat tekevät toimintamallin sekä seurannan liikunnan vaikutuksista ja hyvinvoinnin lisääntymisestä Kuhmossa. Esimerkiksi Kuhmon vanhusneuvosto voisi käynnistää kävelysauvat kaikille hankkeen yhteistyössä mahdollisten sponsoreiden, yritysten, yhteisöjen, järjestöjen jne. kanssa. Halukkaille järjestetään myös sauvakävelykursseja. Liikunnan esteettömyys nostetaan esille. Selvitetään ja kartoitetaan kokonaiskuva ikäihmisten palveluista ja palvelutarpeista. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän asiakasohjaus on aloittanut toimintansa Kainuun kunnissa. Toiminnan tarkoituksena on parantaa iäkkäiden kuntalaisten tiedonsaantia sosiaalipalveluista sekä muista palveluista. Palveluohjaajat tavoittaa ma-pe klo Kuhmon palveluohjaajan puhelinnumero on Ohjausta ja neuvontaa saa myös sähköpostilla Arjen katuturvallisuuteen on kiinnitettävä huomiota. Vanhukset kokevat turvat

3 tomuutta liikkuessaan illalla ulkona ja ovat joutuneet väkivallan uhriksi. Kuhmon 3 vanhusneuvosto ottaa yhteyttä poliisiin ja pelastuslaitokseen asian tiimoilta eli voitaisiinko järjestää arjen katuturvallisuus tapahtuma. Kainuun kansalaisvaikuttamisen ohjelman toteutuminen Kuhmon vanhusneuvosto pyrkii edelleen omalta osaltaan ylläpitämään keskustelua ikäihmisten ja vanhusten roolista täysivaltaisena osana yhteiskuntaa. Arvostamme ikääntyvien ihmisten tietoja ja taitoja sekä pyrimme tukemaan asukkaiden ja palvelujen käyttäjien edellytyksiä osallistua sekä vaikuttaa Kuhmon kaupungin ja Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän toimintaan ja sen kehittämiseen. Kotona asumisen tukeminen Vanhuspalveluissa painopisteenä on selvitä kotona mahdollisimman pitkään ja niinpä kotona asumista tukevia palveluja tarvitaan jatkossa entistä enemmän. Palveluiden tarve on selvitettävä ja saavutettavuutta parannettava. Tietoyhteiskunnan mahdollisuudet hyödynnetään Kuhmon kansalaisopistossa järjestetään tietotekniikan seniorikursseja, jotka antavat valmiudet tietotekniikan käytölle. Julkisissa tiloissa, kuten kaupungintalon neuvonnassa, kirjastossa ja terveyskeskuksessa on tietokoneita yleisön käytössä. Tietoisuutta niiden olemassaolosta lisätään. Yhdistysten ja vanhusten päivätoiminnan toimintatilat käyttökuntoon Kuhmossa eläkeläis- ym. järjestöille kaupunki on antanut Tarinatuvan tilat ilmaiseksi käyttöön. Koska tilat ovat käyneet ahtaiksi, kaupunki pyrkii osoittamaan heille suuremmat tilat. Tilanteeseen sopivan hoidon ja hoitopaikan sekä omaishoitajien jaksamisen turvaaminen Tavoitteena on se, että jokaiselle hoitoa tarvitsevalle vanhukselle saadaan hänen tilanteeseensa sopiva hoito ja hoitopaikka. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon

4 4 kuntayhtymän vanhustenhuoltoon valtion myöntämien lisäresurssien kohdentamiseen pyritään vaikuttamaan. Vanhusneuvosto hankkii tietoa Kuhmon vanhustenhuollon tilanteesta. Omaishoitajien jaksamista tuetaan ajamalla vapaapäivien järjestämistä. Asumis- ja liikkumisympäristön turvallisuuden parantaminen Asumis- ja liikkumisympäristön turvallisuutta parannetaan yhteistyössä eri tahojen kanssa. Puistojen, liikuntapaikkojen, liikenneväylien ja muiden yleisten alueiden suunnittelussa, rakentamisessa ja kunnossapidossa tulee huomioida ikääntyvät ja heidän erityistarpeensa. Erityistä huomiota tulee kiinnittää liikkumismahdollisuuksiin ja turvallisuuteen sekä asuinympäristön viihtyisyyteen eri osissa kaupunkia. Kokoukset Vanhusneuvosto kokoontuu vuoden 2014 aikana vähintään neljä (4) kertaa. Koulutus- ja tutustuminen vanhustenhuollon laitoksiin Vanhusneuvosto järjestää tutustumiskäyntejä ja pitää kokouksiaan vanhusten hoitolaitoksissa. Kanerva koti on kutsunut vanhusneuvoston pitämään kokoustaan heidän tiloissaan. Vanhusneuvoston jäsenet osallistuvat mahdollisuuksien mukaan myös eri tahojen järjestämiin koulutustilaisuuksiin vanhusneuvoston erikseen päättämällä tavalla. Tiedotustoiminta Jokainen vanhusneuvoston jäsen sitoutuu tiedottamaan vanhusneuvoston toiminnasta aktiivisesti omalle järjestölleen, palvelujen järjestäjille ja käyttäjille sekä päättäjille. Tiedottamisesta medialle vanhusneuvosto päättää erikseen kokousten yhteydessä. Kuhmon vanhusneuvoston esityslistat ja pöytäkirjat tehdään Dynastyn asianhallintajärjestelmällä ja julkaistaan kaupungin internet sivuilla

5 5 Konkreettisia toimia: Uuden vanhuspalvelulain voimaantulo: Vanhusneuvosto valvoo, että uudesta laista, sen sisällöstä ja tulkinnasta jaetaan riittävästi tietoa esimerkiksi järjestämällä aiheesta luentoja. Yhteistyö Yhteistyötä kehitetään Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän, Kuhmon kaupungin eri yksiköiden, palveluntuottajien ja -käyttäjien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä eläkeläis-, vammais- ja potilasjärjestöjen, seurakuntien, poliisin jne. kanssa.

Vanhusneuvoston toiminnan itt l esittelyä

Vanhusneuvoston toiminnan itt l esittelyä LIITE 1 Vanhusneuvoston toiminnan itt l esittelyä xx.xx.xxxx Mitä on vanhusneuvostotyö? Sosiaali ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto; Muistio lain toimeenpanon ja tulkinnan tueksi: Vanhusneuvosto

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 1 KAJAANIN VANHUSNEUVOSTO Liite 1 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Vuoden 2014 alusta vanhusneuvostoista tuli lakisääteisiä, Kajaanissa vanhusneuvosto on toiminut jo vuodesta 2001 alkaen Kajaanin vanhusneuvoston

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1 KAJAANIN VANHUSNEUVOSTO Liite 1 Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Vuoden 2014 alusta vanhusneuvostoista tuli lakisääteisiä, Kajaanissa vanhusneuvosto on toiminut jo vuodesta 2001 alkaen Kajaanin vanhusneuvoston

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastus 4. 3 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastus 4. 3 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle Vammaisneuvosto KOKOUSKUTSU 1 Kokouskutsu 2/2017 Aika 30.11.2017 klo 13:00 Paikka kaupungintalo, kokoushuone Lönnrot Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Vantaan vanhusneuvosto Hyväksytty 18.1.2018 Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Kuntalain 27 ja vanhuspalvelulaina 11 mukaan vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan)

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan) Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (1.7.2013 alkaen asteittain voimaan) Vanhuslain toimeenpano Espoossa Story 16.9.2014 5 Kunnan tulee laatia

Lisätiedot

Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh

Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh Ohje 1 / 5 Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh 23.10.2017 Alaotsikko Nuorisovaltuusto Vanhusneuvosto Vammaisneuvosto Lapsiperheraati Elinkeinoasioiden raati Kylä- ja kaupunginosaraati Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Hämeenlinnan vanhusneuvosto

Hämeenlinnan vanhusneuvosto Hämeenlinnan vanhusneuvosto 1 n toiminta lakisääteistä Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaalija terveyspalveluista, 28.12.2012/980 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120980

Lisätiedot

ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI SOSTERI SAVONLINNAN KAUPUNKI

ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI SOSTERI SAVONLINNAN KAUPUNKI Liite 1 ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI SOSTERI SAVONLINNAN KAUPUNKI SUUNNITELMA IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TUKEMISEKSI 2016-2020 27.2.201 SISÄLTÖ 1. SUUNNITELMAN TAUSTAA... 1 2. OSALLISUUS JA TOIMIJUUS... 2 3. ASUMINEN

Lisätiedot

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4.

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4. Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma Kristiina Mustakallio Taustana väestönkehitys Espoossa 2014-2016 suhteellisesti kasvu on nopeinta

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) Voimaan 1.7.2013 Keskeisiä linjauksia Erillislaki Ei säädetä uusista palveluista

Lisätiedot

Vanhusneuvosto Turussa

Vanhusneuvosto Turussa Vanhusneuvosto Turussa Eija Salmiosalo 16.1.2014 1.7.2013 voimaan tulleessa vanhuslaissa vanhusneuvostot tulivat lakisääteisiksi. Vanhusneuvosto on asetettava viimeistään 1.1.2014. Laki ei sinällään vaikuta

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara - mahdollisuus - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja terveimpiä - Vapaaehtoistyöhön ja -toimintaan osallistumiseen

Lisätiedot

Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä

Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä 6.4.2017 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumisen

Lisätiedot

Yhtymävaltuusto 13 11.02.2013 Hallitus 146 05.03.2013 Hallitus 328 21.08.2013 153/00.00 02 00/2013 YV 13

Yhtymävaltuusto 13 11.02.2013 Hallitus 146 05.03.2013 Hallitus 328 21.08.2013 153/00.00 02 00/2013 YV 13 Yhtymävaltuusto 13 11.02.2013 Hallitus 146 05.03.2013 Hallitus 328 21.08.2013 Valtuustoaloite: Koulutusta ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista sekä

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara - mahdollisuus - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja terveimpiä - Vapaaehtoistyöhön ja -toimintaan osallistumiseen

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012 - voimaan 1.7.2013 Kuntamarkkinat

Lisätiedot

VANHUSPALVELULAKI. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10.

VANHUSPALVELULAKI. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10. VANHUSPALVELULAKI Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10.2013 Lain tarkoitus ( 1 ) IKÄÄNTYNYTTÄ VÄESTÖÄ KOSKEVAT TAVOITTEET

Lisätiedot

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Oma tupa, oma lupa hanke/ Ulla Halonen 5.3.2014 Vanhuspalvelulain toimeenpanoa Keski-Suomessa tukee Oma tupa, oma lupa -hanke Hankkeen tavoitteita ovat: 1.

Lisätiedot

TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA?

TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA? TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA? Senioriliikkeen kevätkokous 22.04.2013 Helsinki Aulikki Kananoja LAKI l l Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden

Lisätiedot

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet?

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Kotona kokonainen elämä, Hyvinkää6.9.2013 Sirpa Andersson, erikoistutkija VTT, THL, ikäihmisten palvelut -yksikkö 1 Esittelen: vanhuspalvelulakia

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki voimaan Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto

Vanhuspalvelulaki voimaan Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto Vanhuspalvelulaki voimaan 1.7.2013 Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto Palvelujohtaja Pirkko Soidinmäki Lain tavoitteet Ikääntynyt väestö ( =vanhuuseläkeikäiset) - tuetaan hyvinvointia,

Lisätiedot

KHALL 81 Hallintojohtaja

KHALL 81 Hallintojohtaja Kaupunginhallitus 81 26.02.2013 Kaupunginhallitus 209 07.05.2013 Kaupunginhallitus 269 25.06.2013 Kaupunginhallitus 328 09.09.2013 Kaupunginhallitus 384 28.10.2013 KUHMON VANHUSNEUVOSTON KOKOONPANON TÄSMENTÄMINEN

Lisätiedot

Ikäihmisten palveluiden kehittäminen Minna-Liisa Luoma RISTO hankkeen tuotosten esittely ja päätösseminaari Näin me sen teimme

Ikäihmisten palveluiden kehittäminen Minna-Liisa Luoma RISTO hankkeen tuotosten esittely ja päätösseminaari Näin me sen teimme Ikäihmisten palveluiden kehittäminen Minna-Liisa Luoma RISTO hankkeen tuotosten esittely ja päätösseminaari Näin me sen teimme Minna-Liisa Luoma 1 Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 19.05.2016 Sivu 1 / 1 4726/2014 00.01.02 53 Suunnitelma Espoon ikääntyneen väestön hyvinvoinnin turvaamiseksi 2016-2021 Valmistelijat / lisätiedot: Maria Rysti, puh. 050 541 8655 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Maakunnallinen vanhusneuvosto

Maakunnallinen vanhusneuvosto Maakunnallinen vanhusneuvosto Pirkanmaan vanhusneuvostojen tapaaminen 13.10.2016 Lempäälä Raija Moilanen Tampereen vanhusneuvosto Maakunnan vaikuttamistoimielimet ( lausunnolla oleva Maakuntalaki 26 )

Lisätiedot

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Ikäihmisten palveluiden tulevaisuuden visio Osallistava ja turvallinen Osallistava ja turvallinen kunta, joka tarjoaa ikäihmisille

Lisätiedot

Vanhusneuvoston kokous Multian Palvelukeskus Poukama maanantaina klo

Vanhusneuvoston kokous Multian Palvelukeskus Poukama maanantaina klo MULTIAN KUNTA 3/2017 PÖYTÄKIRJA n kokous Multian Palvelukeskus Poukama maanantaina 27.11.2017 klo 13.00 15.00 ASIAT 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 20 Työjärjestyksen

Lisätiedot

Ikäihminen toimijana hanke

Ikäihminen toimijana hanke Ikäihminen toimijana hanke Väliarviointi 4/2014 Johtoryhmä 28.4.2014 LAPPI: väliarviointi 4/2014 Hanketyönä on kunnissa kirjattu vanhussuunnitelma (5 ) ikääntyneen väestön tukemiseksi. Vanhusneuvoston

Lisätiedot

Terveyden edistäminen Kainuussa

Terveyden edistäminen Kainuussa Terveyden edistäminen Kainuussa Kainuulaiset järjestöt 4.12.2013 Terveyteen vaikuttavat tekijät Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnassa ja kuntayhtymässä Järjestöt, yhdistykset Terveyden edistämisen

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen päätöksellä veteraaniasiaintoimikunta on sulautettu vanhusneuvostoon alkaen.

Kaupunginhallituksen päätöksellä veteraaniasiaintoimikunta on sulautettu vanhusneuvostoon alkaen. 1 (5) Imatran kaupungin vanhusneuvosto Toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma Toiminnan tarkoitus Vanhusneuvosto on kaupunginhallituksen alainen yhteistyöelin, jonka tehtävänä

Lisätiedot

Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä

Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä Valtakunnalliset vammaisneuvostopäivät 14.12.2017 Suvi Savolainen 1 15.12.2017 Etunimi Sukunimi Kunnalliset vammaisneuvostot 2 15.12.2017

Lisätiedot

Hollolan kunnantalo, Virastotie 3. Kokoushuone Toivola. Katriina Haapakangas. Kärkölän järjestöedustaja,

Hollolan kunnantalo, Virastotie 3. Kokoushuone Toivola. Katriina Haapakangas. Kärkölän järjestöedustaja, Hollolan kunta / Muistio 1/2013 1 (5) n kokous Aika Tiistai 5.3.2013 kello 18.00 Paikka Hollolan kunnantalo, Virastotie 3. Kokoushuone Toivola. Läsnä Armas Hacklin Eija Koivuniemi Tiina Aarto Marjatta

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tilannekatsaus

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tilannekatsaus Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tilannekatsaus Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman 2013-2017 väliseminaari, 16.12.2015, Finlandia talo, Helsinki ohjelmapäällikkö Sari Hosionaho, FT Taustaa

Lisätiedot

Pöytäkirja 1 (11) Tervon kunta Vanhus- ja vammaisneuvosto

Pöytäkirja 1 (11) Tervon kunta Vanhus- ja vammaisneuvosto 1 KOKOUSAIKA 7.9.2017 klo 15:02-15:58 KOKOUSPAIKKA Tervon kunnanvirasto, Hallituksen ja lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS ASIAT :t

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki tulee - mistä on kysymys? Päivi Voutilainen sosiaalineuvos, STM

Vanhuspalvelulaki tulee - mistä on kysymys? Päivi Voutilainen sosiaalineuvos, STM Vanhuspalvelulaki tulee - mistä on kysymys? Päivi Voutilainen sosiaalineuvos, STM Lisätietoa: www.stm.fi Tiedotteet Tiedote 66/2012 VALMISTELUN KONTEKSTI TAVOITTEENA VAIKUTTAVA OHJAUS Ikäihmisten palvelujen

Lisätiedot

Kuhmon vanhusneuvosto

Kuhmon vanhusneuvosto KUHMON KAUPUNKI KOKOUSPÖYTÄKIR JA 2/2014 11 Kuhmon vanhusneuvosto KOKOUSAIKA 20.02.2014 klo 09:00-11:15 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Suvanto OSALLISTUJAT LÄSNÄ (ja mer kintä siitä ku ka toi

Lisätiedot

Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollossa vanhusneuvostojen toiminnan kannalta

Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollossa vanhusneuvostojen toiminnan kannalta Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollossa vanhusneuvostojen toiminnan kannalta Eevaliisa Virnes, erityisasiantuntija Satakunnan vanhusneuvostojen työseminaari 11.3.2015 Esityksen sisältö Väestön ikärakenne

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014 Vanhusneuvoston ensimmäinen toiminta vuosi, uuden lain astuessa voimaan

TOIMINTAKERTOMUS 2014 Vanhusneuvoston ensimmäinen toiminta vuosi, uuden lain astuessa voimaan Naantalin vanhusneuvosto TOIMINTAKERTOMUS 2014 Vanhusneuvoston ensimmäinen toiminta vuosi, uuden lain astuessa voimaan Vanhuspalvelulaki voimaan 1.7.2013 - lain 11 säätää vanhusneuvostosta 1. VANHUSNEUVOSTO

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Vanhusneuvosto mahdollisuutena Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Vanhusneuvosto mahdollisuutena Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Vanhusneuvosto mahdollisuutena Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara mahdollisuus > asenteista on aloitettava! - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki 10 Kunnan voimavarat:

Vanhuspalvelulaki 10 Kunnan voimavarat: Kunnanhallitus 19 12.01.2015 Kunnanhallitus 62 16.02.2015 Vanhusneuvoston asettaminen vuosille 2015-2016 Khall 12.01.2015 19 Lain ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali-

Lisätiedot

Takaako uusi vanhuspalvelulaki arvokkaan vanhuuden?

Takaako uusi vanhuspalvelulaki arvokkaan vanhuuden? Takaako uusi vanhuspalvelulaki arvokkaan vanhuuden? Kaakkois-Suomen sosiaali- ja terveyspolitiikan kehittämispäivä 8.11.2012 Matti Mäkelä 8.11.2012 Vanhuspalvelulaki / Matti Mäkelä 1 Vanhuspalvelulaki:

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2011 lopussa

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA SenioriKaste Lapin toiminnallinen osakokonaisuus JOHTAJAT 9.4.2015 PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA Vanhuspalvelulaki Kunnalla on velvollisuus lli järjestää j hyvinvointia, i terveyttä, toimintakykyä ja

Lisätiedot

Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke

Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke KAINUUN SOTE KUNTAYHTYMÄ Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon toimintasuunnitelma Marja-Liisa Ruokolainen Eija Tolonen, Jaana Mäklin, Lahja

Lisätiedot

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet Gerontologisen kuntoutuksen seminaari 23.9.2011 Kehitysjohtaja Klaus Halla Sosiaali- ja terveysministeriö Missä toimimme 2010-luvulla Globalisaatio

Lisätiedot

Varhainen puuttuminen ja puheeksiotto sosiaalipalveluissa. Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 6.10.

Varhainen puuttuminen ja puheeksiotto sosiaalipalveluissa. Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 6.10. Varhainen puuttuminen ja puheeksiotto sosiaalipalveluissa Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 6.10.2016 1 Sosiaalihuoltoyksikön tehtävät ohjausta, yhteistyötä, lupahallintoa,

Lisätiedot

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä?

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? TALOYHTIÖN VARAUTUMINEN ASUKKAIDEN IKÄÄNTYMISEEN -seminaari vanhustyön johtaja Oulun kaupunki Oulun

Lisätiedot

Porvoon vanhusneuvosto Toimintasuunnitelma 2016

Porvoon vanhusneuvosto Toimintasuunnitelma 2016 Porvoon vanhusneuvosto Toimintasuunnitelma 2016 Asia Tavoite Toimenpiteet Toteutus/ vastuuhenkilö(t) 1. Kokoukset ja niihin 10 kokousta Kokoukset pidetään samalla viikolla, kuin sosiaali- ja valmistautuminen

Lisätiedot

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Tallink Silja, 11.5.2017 Anne Taulu, Ylitarkastaja, FT, TtM, sh Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI Asiakasohjauspäällikkö Kaisa Taimi Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen/ Tilaajaryhmä/ Tampereen kaupunki LAKI IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TOIMINTAKYVYN TUKEMISESTA SEKÄ

Lisätiedot

Miten kunnissa on varauduttu vanhuspalvelulain toimeenpanoon?

Miten kunnissa on varauduttu vanhuspalvelulain toimeenpanoon? Miten kunnissa on varauduttu vanhuspalvelulain toimeenpanoon? Anja Noro, THT, gerontologian dosentti, Tutkimuspäällikkö, Ikäihmisten palvelut yksikkö, THL KASTE-seminaari 13.11.2013 Vanhuspalvelulain toimeenpanon

Lisätiedot

Vanhusneuvostojen rooli Vanhuspalvelulain mukaan on toimia ikäihmisten edunvalvojana

Vanhusneuvostojen rooli Vanhuspalvelulain mukaan on toimia ikäihmisten edunvalvojana Vanhusneuvostojen rooli Vanhuspalvelulain mukaan on toimia ikäihmisten edunvalvojana 1 Määritelmiä Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta ja iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Ikääntynyt

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (6) 58 Ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista säädetyn lain, niin sanotun vanhuspalvelulain mukainen suunnitelma

Lisätiedot

Laatusuositus ikäystävällisen Suomen asialla

Laatusuositus ikäystävällisen Suomen asialla Laatusuositus ikäystävällisen Suomen asialla Kaste-kehittämisfoorumi 13.11.2013 13.11.2013 Laatusuositus / Matti Mäkelä 1 Laatusuositusten taustaa Aiemmat suositukset 2001, 2008: STM ja Kuntaliitto Suosituksissa

Lisätiedot

Pauli Salonpää x Marjatta Suominen x. Marketta Rouvinen - Juhani Räihä Olavi Tuikkanen x * Hellevi Pekkarinen *poistui kokouksesta 15.

Pauli Salonpää x Marjatta Suominen x. Marketta Rouvinen - Juhani Räihä Olavi Tuikkanen x * Hellevi Pekkarinen *poistui kokouksesta 15. KINNULAN KUNTA Pöytäkirja Sivu 1 Kokousaika 21.9.2017 kello 15 16 Kokouspaikka Kunnanvirasto, neuvotteluhuone Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) pj x = läsnä - = poissa

Lisätiedot

Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos)

Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos) Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos) Toimialuejohtaja Leena Korhonen 26.1.2017 leena.korhonen(at)siunsote.fi Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Sisäinen hanke/suunnitelma

Sisäinen hanke/suunnitelma Sisäinen hanke/suunnitelma 10.2.2015 Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman tavoitteena mm. ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan toiminnan vahvistaminen, kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Ohjelman

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Versio 2.0 Lokakuu 2017 11.10.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Keskeisiä käsitteitä Palvelutehtäväkohtainen palveluryhmä koostuu joukosta sosiaalipalveluja.

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 4 Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi

1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 4 Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi Puumala Pöytäkirja 1/2017 1 (11) Aika 21.09.2017, klo 15:58-17:11 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnantalo Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

M a a k u n n a l l i s e n. Vanhusneuvoston toimintasääntö

M a a k u n n a l l i s e n. Vanhusneuvoston toimintasääntö M a a k u n n a l l i s e n Vanhusneuvoston toimintasääntö 1.12.2017 Maakunnallinen vanhusneuvosto 1 1 Maakunnallinen vanhusneuvosto on Soiten alueella toimivien kuntien ja niiden vanhusneuvostojen ja

Lisätiedot

Porvoon vanhusneuvosto Toimintasuunnitelma 2015

Porvoon vanhusneuvosto Toimintasuunnitelma 2015 Porvoon vanhusneuvosto Toimintasuunnitelma 2015 Asia Tavoite Toimenpiteet Toteutus/ vastuuhenkilö(t) 1. Kokoukset ja niihin 10 kokousta Kokoukset pidetään samalla viikolla, kuin sosiaali- ja valmistautuminen

Lisätiedot

Vanhustyön suunnitelma vanhuspalvelulain tulevaisuuden suuntaviivat. Vanhustyön seminaari Vanhustyön johtaja j Johanna Lohtander

Vanhustyön suunnitelma vanhuspalvelulain tulevaisuuden suuntaviivat. Vanhustyön seminaari Vanhustyön johtaja j Johanna Lohtander Vanhustyön suunnitelma vanhuspalvelulain tulevaisuuden suuntaviivat t Vanhustyön seminaari 2-3.9.2014 Vanhustyön johtaja j Johanna Lohtander Laaja alue Rovaniemi 31.12.2012 Väestö 60 877 asukasta pinta-ala

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 18.05.2016 Sivu 1 / 1 4726/2014 00.01.02 41 Suunnitelma Espoon ikääntyvän väestön hyvinvoinnin turvaamiseksi 2016-2021 Valmistelijat / lisätiedot: Maria Rysti, puh. 050 541 8655 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit 6.4.2017 Sosisaalihuollon palvelutehtätäkohtaiset palveluprosessit / Niina Häkälä ja Antero Lehmuskoski 1 Sosiaalihuollon palveluprosessit Yleiset

Lisätiedot

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Kotihoidon, tukipalveluiden ja palveluohjauksen henkilökunnalle syksyllä 2014 1. Ikä Vastaajien määrä: 86

Lisätiedot

MAALLA - MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA

MAALLA - MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA MAALLA - MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA 2011-2024 KÄRKÖLÄN KUNTA STRATEGIA 2011 2024 1 (4) JOHDANTO Strategia kattaa kuluvan valtuustokauden lopun ja kolme seuraavaa valtuustokautta. Tavoitteena

Lisätiedot

Uudenlaiset palvelut rakenteiden muutoksessa. Pirkko Karjalainen Toiminnanjohtaja, Vanhustyön keskusliitto Metropolia-seminaari 28.2.

Uudenlaiset palvelut rakenteiden muutoksessa. Pirkko Karjalainen Toiminnanjohtaja, Vanhustyön keskusliitto Metropolia-seminaari 28.2. Uudenlaiset palvelut rakenteiden muutoksessa Pirkko Karjalainen Toiminnanjohtaja, Vanhustyön keskusliitto Metropolia-seminaari 28.2.2013 Rakenne ja ihminen/vanhus Palvelurakenteet ja niiden uudistaminen

Lisätiedot

SOSIALIDEMOKRAATIT TEKEVÄT TYÖTÄ HARJAVALLAN HYVÄKSI

SOSIALIDEMOKRAATIT TEKEVÄT TYÖTÄ HARJAVALLAN HYVÄKSI SOSIALIDEMOKRAATIT TEKEVÄT TYÖTÄ HARJAVALLAN HYVÄKSI Tavoitteenamme on laadukkaat ja monipuoliset kunnalliset lähipalvelut, jotka ovat jokaisen kuntalaisen saavutettavissa. Lähtökohtana on asukkaiden hyvä

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

Toimintakyky ja arjen sujuvuus Toimintakyky ja arjen sujuvuus palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Sirkka Karhula Selvityshenkilö Valtuustoseminaari 21.2.2011 Valmistelun ohjaus Valtuusto Kaupunginhallitus Organisaatiotoimikunta

Lisätiedot

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Sara Haimi-Liikkanen /Kehittämiskoordinaattori Tarja Viitikko / Projektikoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson

Lisätiedot

IKÄIHMINEN TOIMIJANA -HANKE. SODANKYLÄN KEHITTÄMISJAKSO Anitta Kaisanlahti

IKÄIHMINEN TOIMIJANA -HANKE. SODANKYLÄN KEHITTÄMISJAKSO Anitta Kaisanlahti IKÄIHMINEN TOIMIJANA -HANKE SODANKYLÄN KEHITTÄMISJAKSO 1.12.2013-31.7.2014 Anitta Kaisanlahti VANHUSPALVELULAKI 1.7.2013 IKÄÄNTYNYTTÄ VÄESTÖÄ KOSKEVAT TAVOITTEET Tukea ikääntyneen väestön hyvinvointia

Lisätiedot

Perusturvakeskus, Turuntie 639, Riihikoski

Perusturvakeskus, Turuntie 639, Riihikoski PÖYTYÄN KUNTA VANHUSNEUVOSTO 24.10.2017 1. Aika: 24.10.2017 klo 9.00 10.00 Paikka: Paikalla: Perusturvakeskus, Turuntie 639, 21870 Riihikoski Veikko Rantala, Auranmaan kansalliset seniorit Seppo Eskola,

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2011

Lisätiedot

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS 2010 20.5.2010 Neuvotteleva virkamies Onko informaatio-ohjauksella tulevaisuutta? Suosituksen tavoitteena on lisätä ikäihmisten

Lisätiedot

MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Sosiaalitoimi Puthaanrannantie 15 99300 MUONIO 24.10.2013

MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Sosiaalitoimi Puthaanrannantie 15 99300 MUONIO 24.10.2013 MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Puthaanrannantie 15 99300 MUONIO 24.10.2013 VANHUS- JA VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNTA Aika Torstai 24.10.2013 klo 14.00 15.30 Paikka Läsnä sto Osallistujat

Lisätiedot

MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA

MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA 2007 2020 KÄRKÖLÄN KUNTA STRATEGIA 2007 2020 1 (4) JOHDANTO Kunnanvaltuusto hyväksyi Kärkölän kunnan strategian 2001 2010 22.10.2001. Kunnallinen toimintaympäristö

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUT PALVELUPAKETTIA JA SOTEA. Tarja Hallikainen

VAMMAISPALVELUT PALVELUPAKETTIA JA SOTEA. Tarja Hallikainen VAMMAISPALVELUT PALVELUPAKETTIA JA SOTEA Tarja Hallikainen 26.4.2016 ALUEELLINEN ULOTTUVUUS VAMMAISPALVELU ASIAKKAAT - Kehitysvammaisia noin 1 480 - Vpl- kuljetuspalvelun saajia noin 2 400 - Erityistä

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

Toimintakyky ja arjen sujuvuus Toimintakyky ja arjen sujuvuus palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Sirkka Karhula selvityshenkilö Organisaatiotoimikunta 7.2.2011 Valmistelun lähtökohtia: tuetaan toimintakykyä ja

Lisätiedot

ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI SOSTERI SAVONLINNAN KAUPUNKI

ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI SOSTERI SAVONLINNAN KAUPUNKI Liite 1 ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI SOSTERI SAVONLINNAN KAUPUNKI SUUNNITELMA IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TUKEMISEKSI 2016-2020 11.8.2016 SISÄLTÖ 1. SUUNNITELMAN TAUSTAA... 1 2. OSALLISUUS JA TOIMIJUUS... 2 3.

Lisätiedot

Kunnan rooli mielenterveyden edistämisessä

Kunnan rooli mielenterveyden edistämisessä Tiedosta hyvinvointia Mielenterveysryhmä 1 Kunnan rooli mielenterveyden edistämisessä Eija Stengård PsT, kehittämispäällikkö Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Eija Stengård, 2005 Tiedosta

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja Ikäkoti kuntoon! -kampanja

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja Ikäkoti kuntoon! -kampanja Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja Ikäkoti kuntoon! -kampanja Esteettömyys on asumisen kehittämistä Asumisen ja hyvinvoinnin rahoitus -seminaari, 4.11.2014, Lahti, Sibeliustalo Sari Hosionaho,FT,

Lisätiedot

ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI SOSTERI SAVONLINNAN KAUPUNKI

ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI SOSTERI SAVONLINNAN KAUPUNKI Liite 1 ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI SOSTERI SAVONLINNAN KAUPUNKI SUUNNITELMA IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TUKEMISEKSI 2016-2020 11.8.2016 SISÄLTÖ 1. SUUNNITELMAN TAUSTAA 1 2. OSALLISUUS JA TOIMIJUUS 2 3. ASUMINEN

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaa. Pohjois-Suomen Kaste -alueen vanhustyön kehittämishanke 2014-2016

Keski-Pohjanmaa. Pohjois-Suomen Kaste -alueen vanhustyön kehittämishanke 2014-2016 Keski-Pohjanmaa Pohjois-Suomen Kaste -alueen vanhustyön kehittämishanke 2014-2016 SenioriKaste Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Tavoitteena on kehittää vanhustyön palveluja ja toimintatapoja,

Lisätiedot

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2014 Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma 2011-2014 Toimintalinjat: 1. Kilpailukykyiset elinkeinot ja yritystoiminta 2. Menestys viriää osaamisesta 3. Hyvinvoiva ja turvallinen maakunta 4. Puitteet houkutteleviksi

Lisätiedot

Asiakasohjaus Siiri -yhden luukun palvelupiste

Asiakasohjaus Siiri -yhden luukun palvelupiste Asiakasohjaus Siiri -yhden luukun palvelupiste Sosiaalityö Lähtötilanne Omaishoidon tuki T3 Veteraanipalvelut PTH Sairaala Klinikat Kotihoidon alue 1 SKY Kotihoidon alue 3 SAS Kotihoidon alue 4 Vammaispalvelut

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Seinäjoki 8.9.2016 Juha Mieskolainen LSSAVI Juha Mieskolainen, Länsi- ja Sisä Suomen aluehallintovirasto 1 LSSAVIn päihdehaittojen ehkäisyn ja terveyden edistämisen

Lisätiedot

TERVETULOA HENKILÖKOHTAISEN BUDJETOINNIN SEMINAARIIN JYVÄSKYLÄ

TERVETULOA HENKILÖKOHTAISEN BUDJETOINNIN SEMINAARIIN JYVÄSKYLÄ TERVETULOA HENKILÖKOHTAISEN BUDJETOINNIN SEMINAARIIN JYVÄSKYLÄ 20.11.2013 HENKILÖKOHTAINEN BUDJETOINTI OMA TUPA, OMA LUPA -HANKKEESSA Henkilökohtainen budjetointi nousi esille vuosi sitten laaditun maakunnallisen

Lisätiedot

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Työpaja ammattikorkeakouluille ja sidosryhmille kuntousalan koulutuksesta 27.5.2014 Johtaja Päivi Voutilainen Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ RIIHIMÄELLÄ

ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ RIIHIMÄELLÄ ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ RIIHIMÄELLÄ Saara Bitter 9.4.2015 Ennaltaehkäisevät kotikäynnit 75-vuotiaille. Asiakkaalle lähetettiin kirje, jossa oli ilmoitettu aika palveluneuvojan kotikäynnistä. Tämä malli ei

Lisätiedot

Päivämäärä Vanhus- ja vammaisneuvoston toimintasäännöt Kaupunginhallitus , asia jätettiin pöydälle

Päivämäärä Vanhus- ja vammaisneuvoston toimintasäännöt Kaupunginhallitus , asia jätettiin pöydälle Oulun kaupunki Kaupunginhallitus 154 Dno Päätöshistoria Tiivistelmä Päivämäärä 22.05.2017 Vanhus- ja vammaisneuvoston toimintasäännöt 1.6.2017 OUKA/4083/00.02.01/2017 Ote pöytäkirjasta 11/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Vanhuspalvelut vastuutyöntekijä

Vanhuspalvelut vastuutyöntekijä Vanhuspalvelut vastuutyöntekijä Toimintaohje 1.1.2015 Palvelutuotantolautakunta xx.xx.2015 Sisältö 1. VASTUUTYÖNTEKIJÄ VANHUSPALVELULAKI 17 3 2. VASTUUTYÖNTEKIJÄ OULUNKAARELLA 4 2.1 Vastuutyöntekijän tarpeen

Lisätiedot

Kuntamarkkinat 11.9.2013

Kuntamarkkinat 11.9.2013 Kuntamarkkinat 11.9.2013 Järvenpään kaupungin turvallisuussuunnitelma Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja LÄHTÖKOHTIA JÄRVENPÄÄN TURVALLISUUSSUUNNITTELULLE - Syrjäytyminen on sisäisen turvallisuuden keskeisin

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Hyväksytty kaupunginhallituksessa 18.12.2006 Helinä Mäenpää viestintäpäällikkö Jyväskylän kaupungin viestinnän tavoite Viestintä tukee tasapuolista tiedonsaantia,

Lisätiedot

Uuden soten kulmakivet

Uuden soten kulmakivet Mikä ihmeen SOTE? Uuden soten kulmakivet 1. Palvelut järjestää tulevaisuudessa 18 maakuntaa 2. Palvelut tarpeen mukaan 3. Valinnanvapaus 4. Kustannusten kasvun hillintä 5. Digitalisaatio VIDEO: Mikä SOTE?

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Marjut Kettunen

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Marjut Kettunen Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Asiakassegmentointi Palveluiden tarjoaminen tarveperusteisesti on vaikuttavan ja kustannustehokkaan palvelutuotannon edellytys.

Lisätiedot