Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry Yhdistyksen sääntöjen mukainen toimintakertomus 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry Yhdistyksen sääntöjen mukainen toimintakertomus 2015"

Transkriptio

1 Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry Yhdistyksen sääntöjen mukainen toimintakertomus 2015

2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 2. ORGANISAATIO 2.1 Johtokunta 2.2 Nuorisoklubi 2.3 Uskollisuuden kilta 3. HARRASTUSTOIMINTA 3.1 Jäsenmaksut 3.2 Jäsenmäärät 3.3 Harrastuspaikat 3.4 Liikuntaryhmät Harrasteryhmät Valmennusryhmät 3.5 Ryhmiin osallistuminen 3.6 Ohjaajat 4. KILPAILUTOIMINTA 5. KOULUTUS 6. TAPAHTUMAT SEURASSA 7. ESIINTYMISET 8. MUISTAMISET 9. KUNNIAKIRJAT 10. LOPPULAUSE

3 1. YLEISTÄ Vuosi oli työntäyteinen, tapahtumarikas ja palkitseva. Kuten aikaisempinakin vuosina seuramme on tarjonnut liikunnan iloa ja onnistumisen elämyksiä niin aikuisille naisille ja miehille, nuorille tytöille ja pojille kuin pienille tytöille ja pojille. Seuramme liikuntatuntien valikoimasta ja sisällöstä on pyritty tekemään mahdollisimman monipuolinen jokaiselle jotakin periaatteella. Tunteja muokatessa on pyritty huomioimaan kaiken tasoiset liikkujat sekä ottamaan mahdollisimman paljon huomioon harrastajien toiveita. Erityisen ylpeitä voimmekin olla siitä että seuramme tarjoaa jokaiselle liikkujalle jotakin. Aikuisten tunneille pääsee helposti tutustumaan kertamaksun avulla. Lastentunneilla ensimmäinen tutustumiskerta on maksuton. Lapsille ja nuorille seura tarjoaa mahdollisuuden harrasteliikuntaan, tavoitteellisempaan kilpaurheiluun, ohjaamiseen, valmentamiseen ja seuratyöhön. Kuluvana vuonna lasten harrasteliikuntatuntien tarjontaan lisättiin kauan kaivattu 9-11 vuotiaille tytöille suunnattu LiikkaMix. Lisäksi suuren suosion vuoksi Jumppa Ilonat ryhmän ja LiikkaMix ryhmän harjoituskertoja lisättiin yhdestä kahteen kertaan viikossa. Lasten tunneilla on ollut positiivinen ja iloinen tekemisen meininki koko vuoden. Idearikkaiden ja iloisten ohjaajien avulla seura on pystynyt tukemaan lasten ja nuorten hyvinvointia tarjoamalla monipuolisia ja positiivisia liikuntakokemuksia. Lasten iloisuus ja onnistumisen elämykset tulivat upeasti esille myös seuran kevätnäytöksessä Makeat Moviet sekä lasten omassa joulujuhlassa Tonttujen Joulumatka. Seuran kevätnäytös ja joulujuhla saivat jälleen hienon suosion suurella katsojamäärällä, sekä isolla ja innokkaalla esiintyjä joukolla. Tämä antaakin seuratoimijoille hienoa pontta ensikevään näytöksen suunnitteluun. Kuluvana vuonna seuramme valmennusjoukkueiden suosio on kasvanut entisestään. Suuren kysynnän vuoksi useissa ikäluokissa toimii tällä hetkellä kaksi rinnakkaista joukkuevoimistelujoukkuetta. Valmennusjoukkueiden voimistelijamäärät kasvavat kokoajan ja innokkaita tulijoita on kokoajan lisää. Uusia ja innokkaita valmentajia tarvitaan siis kokoajan lisää. Tänä vuonna saimmekin upean lisän valmentajakaartiimme kun seuran vanhimman valmennusryhmäjoukkueen Safiirien tytöt siirtyivät myös valmennuspuolelle. Lisäksi hyviä kokemuksia olemme saaneet aikaiseksi valmennusryhmien kummitoiminnalla, jossa vanhemmat joukkueet käyvät nuorimmissa joukkueissa avustamassa. Tämä edesauttaa nuorimpien motivaatiota ja innostaa isommat voimistelijat jo valmennustoimintaan. Seuramme tavoitteena onkin antaa lapsille liikunnasta elinikäinen kipinä. Tähän haasteeseen pyrimme vastaamaan tarjoamalla harrastajillemme mahdollisuuden kouluttautua ohjaajaksi tai valmentajaksi. Kuluneena vuonna aikuisten liikunnan tuntitarjonta pidettiin ennallaan ainoastaan liikuntatuntien ajankohtia ja paikkoja muokattiin vastaamaan liikkujien toiveita. Tämän lukujärjestysmuutoksen johdosta aikuisten kävijämäärät ovat kasvaneetkin entisestään. Lähtökohtana aikuisten tuntien suunnittelulle on ollut jokaiselle jotakin periaate. Seura on onnistunut tarjoamaan tavoitteidensa mukaisesti liikkujien psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia edesauttavaa seuratoimintaa. Aikuisten tunnit on suunniteltu niin, että ne huomioivat eritasoisten liikkujien erilaiset kuntotasot. Seura on pystynyt vahvistamaan myös liikkujien henkistä hyvinvointia sekä auttanut jäseniä luomaan sosiaalisia kontakteja. Mainittakoon vielä yksi vuoden hienoimmista elämyksistä, Gymnaestrada-tapahtuma Helsingissä. Seuramme osallistui tapahtumaan heinäkuun puolessavälissä yhdessä Porin naisvoimistelijoiden kanssa. Gymnaestradassa seura esiintyi hallinäytöskokonaisuudessa Moments in the women s life sekä avajaisten perheliikunnan ohjelmassa. Tämän kesän Gymnaestradan osallistujat odottavatkin jo innolla neljän vuoden päästä Itävallassa olevaa Gymnaestradaa. Jatkossa tavoitteenamme on vastata innokkaalla ja positiivisella asenteella nykypäivän seurahaasteisiin kannustamalla ja tukemalla seuran parissa toimivia henkilöitä. YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN!

4 2. ORGANISAATIO Seuran vuosikokous pidettiin SataEdu Ulvilan auditoriossa 24. helmikuuta. Kokouksen puheenjohtajana toimi kaupungin valtuuston jäsen Minna Juusela. Kokouksessa oli läsnä 20 seuramme jäsentä. Vuosikokouksessa valittiin johtokunta, päävalmentaja ja nuorisoklubi. Toiminnantarkastajaksi valittiin Johanna Haikonen sekä varalle Maija Vihlman. Nuorisoklubin ja johtokunnan kokoonpano on esitetty alla. Lisäksi vuosikokouksessa päätettiin jäsenmaksujen ja liikuntamaksujen suuruudet sekä muut sääntömääräiset asiat. Lisäksi vuosikokouksessa julkaistiin seuran uusi logo. Logon suunnittelijana toimi Jaakko Kivioja Johtokunta Ansiokkaasti puheenjohtajana vuonna 2015 toiminut Arja Oja valittiin seuran puheenjohtajaksi uudelleen. Kaikki johtokunnan erovuoroiset jäsenet jatkoivat tehtävissään. Lisäksi Satu Hakanpää jätti johtokuntapaikkansa kesken kauden ja hänen tilalleen valittiin Heidi Poikkimäki. Johtokunnan kokoonpano vuonna 2015: Puheenjohtaja Arja Oja Varapuheenjohtaja Jarna Aalto-Setälä Rahastonhoitaja Krista Vääräkoski Sihteeri Sanna Hohkuri Valmennustoiminta Elisa Ranne Lasten- ja nuortenliikunta Heidi Poikkimäki Aikuistenliikunta Krista Puronaho Projektivastaava / varasto Jenni Kivioja Valmennus jatiedotus Noora Lamminen Johtokunnan kokouksia kuluneena vuonna pidettiin 8 kappaletta. Lisäksi pidettiin johtokunnan, jumppakummien ja valmentajien yhteinen Ideariihi keväällä Vuoden aikana johtokunta osallistui myös useisiin talkoisiin, Voimisteluliiton sekä Liikun tapahtumiin ja seuran tapahtumien järjestämiseen (kts. kappale 6.). LIITE 2. Johtokunnan yhteystiedot

5 2.2. Nuorisoklubi Nuorisoklubin kokoonpano vuonna 2015: 2.3. Uskollisuuden kilta Marika Laitinen, Stina Oja, Milla Juusela, Sanni Haikonen, Emmi Setälä, Kristiina Lilja, Henna Puranen ja Suvi Anttonen Kiltaäitinä uskollisuuden killassa jatkoi edelleen iloinen ja energinen Kirsti Tuominen. Jäseniä killassa vuonna 2015 oli 28. Killan toiminnasta on laadittu oma toimintakertomus (LIITE 1.). 3. HARRASTUSTOIMINTA 3.1. Jäsenmaksut Vuosikokous päätti kauden liikuntamaksuista (liikuntamaksuihin sisältää seuran jäsenmaksun 5 ) seuraavasti: Ilmoittautumispäivänä LiikuntaStartissa Kausi Ilmoittautumispäivän jälkeen Kevät 2016 Lapset, 14 v. ja alle Valmennusryhmämaksu Aikuiset, 15 v. ja yli Opiskelijat 16 v. ja yli (opiskelijakortti) Eläkeläiset (eläkeläiskortti) Sisaralennus Ohjaajat ja jumppakummit Johtokunta Kilta, jumppamaksu Tutustumiskerta, aikuiset Jäsenmaksujen pääkeräys suoritettiin Voimistelustartissa Ulvilan lukiolla Tuolloin tunneille kävi ilmoittautumassa yhteensä 404 henkilöä. Jäsenmaksun on voinut suorittaa myös liikuntatuntien yhteydessä jumppakummeille. Ahkerina, iloisina ja auttavaisina jumppakummeina ovat toimineet Pirkko Mäntynen, Eeva- Kristiina Nokikuru, Sari Laivonen, Eija Launonen, Sirpa Saarenmaa ja Laila Mäkivalli. Kaikki seuran jäsenet ovat saaneet jäsenkortin ja heidät on vakuutettu. Lisäksi seurassamme pidetään jäsenrekisteriä.

6 3.2. Jäsenmäärät Jäsenmaksun maksaneita jäseniä oli vuoden 2015 lopussa 466 henkilöä. Jäsenmäärä on pystytty pitämään hyvällä tasolla. Kilpailuvalttimme yksityisiin saleihin nähden on hintalaatusuhde sekä sijainti lähellä harrastajia Oheisessa taulukossa on esitetty viimevuosien jäsenmäärät. Jäsenmäärä naiset miehet tytöt pojat Yhteensä Harrastuspaikat Liikuntatunteja on ollut kaikkiaan kahdeksassa eri toimipisteessä. Liikuntapaikat on lueteltu seuraavassa: Vanhankylän koulu Friitalan koulu (alakoulu) Ulvilan yhteiskoulu (Yläkoulu) Ulvilan lukio Sataedu Ulvila Ulvilan Nuorisoseuratalo Kaskelotti-peilisali Päiväkoti Satumetsä Varusteita saleille on hankittu kuluvana vuonna paljon. Varustehankintojen pääpaino on ollut lasten ja nuorten toiminnassa. Rahat varustehankintoihin seuramme sai Kannustajat tuesta Liikuntaryhmät Liikuntaryhmiä on ollut kevät kaudella kaikkiaan 30 ryhmää ja syyskaudella 32 ryhmää. Säännöllisiä liikuntatunteja on viikossa ollut keskimäärin 64 tuntia. Salivuorojen tarve on todella suuri ja niiden merkitys on toiminnalle elintärkeä.

7 Harrasteryhmät Liikuntatuntien valikoimasta ja sisällöstä on pyritty tekemään mahdollisimman monipuolinen jokaiselle jotakin periaatteella. Tunteja muokatessa on pyritty ottamaan mahdollisimman paljon huomioon harrastajien toiveita. Tunteja suunniteltaessa on huomioitu kaiken tasoiset liikkujat. Aikuisten tunneille pääsee helposti tutustumaan kertamaksun avulla. Lastentunneilla ensimmäinen tutustumiskerta on maksuton. Lasten harrasteryhmiä on ollut kevätkaudella 14 ja syyskaudella 13. Uutena ryhmänä aloitti 9-11 vuotiaille tytöille suunnattu LiikkaMix ryhmä. Säännöllisiä liikuntatunteja on lasten harrasteryhmillä ollut viikossa keskimäärin 15. Liitteessä 3 on esitelty lastenryhmien tuntikuvaukset. Aikuisten liikuntaryhmiä on ollut kevätkaudella 11 ja syyskaudella 10. Aikuisten tuntitarjonta kaudella oli erityisen onnistunut. Uutena aikuisten liikuntatuntina aloitti uusi tunti korsetti kuntoon. Lisäksi miesten liikuntatuntitarjontaa uudistettiin uudella kankeet ja vetreet miehet -tunnilla. Naisten ja miesten yhteisenä liikuntatuntina on toiminut kahvakuula. Liitteessä 4 on esitetty aikuistenryhmien tuntikuvaukset. Lisäksi kuluvana vuonna seuramme osallistui yhteistyössä PNV:n kanssa Gymnaestrada tapahtumaan Helsingissä. Mukana tapahtumassa oli 6 aikuista ja 3 lasta. Aikuiset esiintyivät tapahtumassa hallinäytöskokonaisuudessa Moments in the women s life ja lapset äiteineen esiintyivät avajaisissa perheliikunnan osiossa Jos metsään haluat mennä nyt. LIITE 5. Seuran kausijulkaisu

8 Valmennusryhmät Valmennusryhmiä oli keväällä 7 ja syksyllä 10. Syksyllä uutena valmennusjoukkueena aloitti Minit. Lisäksi valmennusryhmien rinnalla toimi syksyllä uutena aloittanut Show Dance ryhmä Zinet. Seuran valmennusjoukkueet ovat: Minit PriZit J PriZit S Mikrobit Brix Mikrobit Twix Qinex Krodix Citrus Safiirit Zinet Valmennusryhmät harjoittelevat keskimäärin 40 tuntia viikossa. Seuramme päävalmentajana vuonna 2015 on toiminut Elisa Kämppä ja valmennusvastaavana Noora Lamminen. Päävastuu valmennustoiminnan kehittämisestä on valmennustiimillä (valmentajat, päävalmentaja ja valmennusvastaava) johtokunnan tukemana. Valmennusjoukkueiden kehitystä edistämään tammikuussa järjestettiin jo perinteeksi muodostunut valmennusleiri. Leirillä valmentajina toimivat seuran omat valmentajat sekä huippuosaajia Turusta ja Helsingistä. Tänäkin vuonna seuran valmennusleirille osallistui joukkueita myös Porin naisvoimistelijoista. Valmennusryhmien kehitystä edesauttaa kahden joukkueen osallistuminen valtakunnallisille alueringin valmennusleireille. Vuoden aikana valmennustiimi on pitänyt useita palavereita seuran valmentajien kanssa. Valmentajien apuna jokaisessa valmennusjoukkueessa on toiminut JOJO. JOJOT 2015: Minit Krista Järvinen PriZit J Ann-Mari Rintala PriZit S Johanna Rastas-Tuominen Mikrobit Brix Sanna-Mari Ojala Mikrobit Twix Sanna-Mari Ojala Qinex Sari Arola Krodix Susanna ja Mika Saarenpää Citrus Pia Anttonen Safiirit Päivi Laitinen Mikrobit

9 Qinex Krodix Citrus

10 PriZit ja Safiirit 3.5. Ryhmiin osallistuminen 3.6. Ohjaajat Ryhmiin osallistumista seurataan ja tilastoidaan tarkasti. Joka tunnilla merkitään osallistujat ylös nimilistoihin. Osallistumisseurannalla saamme tietoa harrastajia kiinnostavista asioista ja näin niiden avulla pystytään muokkaamaan tarjontaa entistäkin tehokkaammaksi ja monipuolisemmaksi. Lisäksi niiden avulla osoitetaan kaupungille kävijämäärät avustusta haettaessa. Kävijämääristä voi hyvin lukea seuran tuntien suosion. Oheisessa taulukossa on tilastotietoa neljältä edeltävältä vuodelta käyntikerrat harjoituskerrat harrastajia Ohjaajia/valmentajia vuonna 2015 seurassa oli 42 kappaletta. Aikaisempien vuosien tapaan seuran ohjaajat olivat ammattitaitoisia ja innostavia. Ohjaajien lukumäärä on vuodenaikana vaihdellut, koska osa ohjaajista on lopettanut ja joidenkin tilalle on taas tullut uusia. LIITE 6. Ohjaajat 2015 Ohjaajapalavereita vuodenaikana pidettiin kolme. Ohjaajapalavereiden avulla pyritään innostamaan, tukemaan ja opastamaan ohjaajia eteenpäin. Valmentajatiimi on pitänyt vuoden aikana useita palavereita. Joulukuun ohjaajapalaverissa palkittiin vuoden ohjaajaksi upeaa työtä lasten ja nuorten parissa tekevät Santeri Luotonen ja Roope Virtanen. Lisäksi ohjaajapalaverissa annettiin Tehopakkaus palkinto Tia Launoselle, tulokasvalmentaja palkinto Kia Kontiolle ja Sisu-palkinto Johanna Leppäselle. Kiittäminen ja palkitseminen ovat seuratyön tärkeimpiä peruspilareita. Kevään viimeisessä ohjaajapalaverissa kaikille ohjaajille jaettiin kiitokseksi UVL:n juomapullot. Joulukuun ohjaajapalaverissa ohjaajille tarjottiin jouluateria. Lisäksi ohjaajat ja jumppakummit saivat kiitokseksi arvokkaasta työstään tumman sinisen jumppapaidan, johon oli painettu seuran logo. Ohjaajia on myös pyritty kannustamaan ja kiittämään pitkin vuotta erilaisissa tilaisuuksissa sekä huomioitu kiittämällä mm. jäsenille jaettavissa tiedotteissa. Tunneilta saadut palautteet pyritään välittämään ohjaajille mahdollisimman nopeasti.

11 4. KILPAILUTOIMINTA Valmennusjoukkueet ovat jatkaneet upeaa kilpailumenestystään. Valmennusjoukkueet ovat osallistuneet niin välinemestaruus- kuin joukkuevoimistelukilpailuihinkin. Vuoden 2015 Valmennusjoukkueiden kilpailut: Pvm Kilpailu Osallistujat Sarja Tulokset 7.3. Wasa Cup Krodix Tyttösarja v Kategoria Mustankissan Cup, Mäntsälä Happy Games, Alueellinen Voimistelu Asema Citrus Kilpasarja v Kategoria D Safiirit Kilpasarja v 12.70, 2. sija Citrus Kilpasarja v Kategoria E Safiirit Kilpasarja v 14.5 PriZit Qinex Krodix Mikrobit Caribia Cup, Turku Krodix v Kategoria 10 Citrus Kilpasarja v Kategoria E Safiirit Kilpasarja v 13.45, Joukkuevoimistelun aluekilpailut, Länsi-Suomi, Turku Krodix v Kategoria 10 Citrus Kilpasarja v Kategoria D, 3. sija Safiirit Kilpasarja v 14.19, Länsi-Suomen asema, Turku Mikrobit Gant cup, Turku Mikrobit Komia Cup, Seinäjoki Krodix v Kategoria D Mäntsälä Qinex Asema Turku Mikrobit, Krodix, Qinex Stara Kerava cup Mikrobit 8-10 v Brix 7 ja Twix 8 Safiirit, Citrus, Lieto Showdance Alue show Safiirit 1.sij Tampere Showdance Koreografia-kilpailu Mikrobit, Krodix, Brix 7, Twix 8, Qinex Tampere Qinex 8-10 v 9, Turku, Karibia Safiirit, Citrus TUL kulttuurikisa Safiirit 2.sij PNV:n jouluinen STARA Krodix, Qinex Stara 5. KOULUTUS Koulutusta ohjaajille ja johtokunnan jäsenille on tarjottu monipuolisesti tarpeen mukaan. Jokaisella ohjaajalla on ollut mahdollisuus osallistua ainakin kerran lukukaudessa haluamalleen omaan aihealueeseen liittyvälle kurssille. Ohjaajien koulutusta olemme pystyneet tarjoamaan aikaisempiin vuosiin verrattuna enemmän Kannustajat tuen ansiosta. Koulutusten avulla pyrimme motivoimaan ja kannustamaan ohjaajiamme sekä johtokunnanjäseniämme eteenpäin. Lisäksi kurssien avulla ohjaajamme ja johtokunnanjäsenemme voivat kartuttaa tietotaitoaan seuran toiminnan kehittämisessä. LIITE 7. Koulutukset ja kurssit

12 6. TAPAHTUMAT SEURASSA Kuluvan vuoden tapahtumatarjontaan on ollut erityisen runsasta. Vuoden 2015 tapahtumat: - Valmennusleiri , Friitalan koulu, Yhteiskoulu ja Sataedu Ulvila. - Vuosikokous , Sataedu Ulvila, läsnä 20 henkilöä - Kevätnäytöksen esikenraali SataEdu Ulvila, läsnä 90 voimistelijaa, johtokunta 3 hlö, 1 vapaaehtoinen - Valmentajatiimin palaveri , 2 hlöä - Kevätnäytös 530 katsojaa, johtokunta, ohjaajat, valmentajat, 6 vapaaehtoista - Ohjaajapalaveri , Cafe Hellman, 43 hlö, johtokunta, ohjaajat, valmentajat, jumppakummit - Ideariihi, Massin maja, johtokunta + valmentajat + jumppakummit + 3 kilta - Valmentaja-palaveri 18.5 Ravintola Miami, 12 hlö - Valmentajatiimin palaveri hlö - Hansamarkkinat , Ulvila, talkoolaisia PritZit ja Safiirit, yhteensä 21 hlö - LiikuntaStartti , Ulvilan lukio, johtokunta 9 hlö, jumppakummit 3 hlö, yhteensä 404 hlö - Mahtava marraskuu Nenäpäivä-jumppa, järjestänyt Jasmi Kukkula, , läsnä 45 hlöä, Nenäpäivä-jumpat 1-2 luokkalaisille, läsnä 67 hlöä, vapaaehtoisen osallistumismaksun tuotto 180 Nenäpäivä-keräykseen. - Lasten joulujuhla , Ulvilan lukio, 513 hlö - Jouluinen ohjaajapalaveri , Cafe Hellman, 55 hlö - Venyttelytunnit UP-V:lle Lisäksi johtokunnan edustajat osallistuivat vuoden kuluessa seuraaviin tapahtumiin ja kohtaamisiin: - Satakunnan voimisteluseurojen kokoontuminen , Harjavalta, Arja Oja - Kannustajat tapaaminen Sokos Hotel Vaakuna, Arja Oja - Seurakohtaaminen, Pori, , Arja Oja ja Krista Vääräkoski - Harjavallan NV 50 v, , osallistuivat Arja Oja ja Marja Kallio - Valon järjestämä Sinettiseurojen tapaaminen, , Pori, Arja Oja, SannaHohkuri - Aktiivinen Ulvila-messut Kauppakeskus Hansassa Arja Oja ja Krista Vääräkoski

13 Kuluneen vuoden aikana seuran valmennusjoukkueet ovat osallistuneet ahkerasti leireille ja treenipäiville. Luettelo leireistä ja treenipäivistä on seuraavassa. - Treenipäivä Mikrobit, Friitalan koulu - Kilpasarjan valmennusrinki, Kisakallio, , Safiirit - Aluevalmennusrinki, Kuortane, , Citrus - Treenileiri, Safiirit Sataedu Ulvila, Meriporin lukio (yhteisharjoitus PNV Mimosa) - Treenipäivä, Citrus, , Friitalan koulu - JV-katselmus , voimistelijoita 79, katsojia 208, muita vapaaehtoisia 2 - PritZit vanhempaininfo, , 31 henkilöä, Elisa Ranne, Noora Lamminen - Mikrobit vanhempaininfo, Essi Rantamäki ja Saara Lohikoski - Mikrobit vanhempaininfo, Essi Rantamäki ja Saara Lohikoski - Treenipäivä Krodix, , Ulvilan lukio - Citrus, Ringin leiri, Kuortane Treenipäivä Mikrobit, , Friitalan ala-aste - Palaveri Mikrobit-joukkueen valmentajien kanssa, , 7 hlö - Vanhempainillat joukkueiden vanhemmille PriZit J , Mikrobit , PriZit S , Qinex 16.9 ja , Krodix , Citrus Safiirit (tulossa) - Treenipäivä Qinex Friitalan ala-aste - Nupputreeni Pori, Prizit, 25 hlö - Treenipäivä, Prizit S, Friitalan ala-aste, 14 hlö - Treenipäivä, PriZit J, vko 46, 14 hlö - Valmentajien palaveri vko 43, Rosso, 22 hlö 7. ESIINTYMISET Kuluneena vuonna esiintymisiä seuralla on ollut muutamia. Seuran oman kevätnäytöksen ja joulujuhlan lisäksi seuran valmennusryhmät ovat esiintyneet seuraavasti: - Safiirit esiintyivät Ulvilan yhteiskoulun opettajille Safiirit, Voimisteluliiton asema-tapahtuma , Huittinen - Gymnaestradan hallinäytöksen naiset ja Citrus-tytöt 3 kpl PNV:n näytöksessä Gymnaestrada , Halli- ja kenttänäytökset (perheliikunta avajaisissa, naiset hallinäytöksessä 3 krt) - Safiirit, , Kauppakeskus Puuvillan 1 v-synttärit - Zinet, SAMK - Zinet, syntymäpäivät rantakartano - Qinex, Ulvila Sport Team:n juhla

14 8. MUISTAMISET Ohjaajia, jumppakummeja ja johtokunnan jäseniä muistettiin kiitoslahjalla keväällä ja jouluna. Kuluvana vuonna saimme kutsuja myös lähiseudun seurojen juhlanäytöksiin ja vuosijuhliin. Heitä muistettiin rahalahjoin. Kesäkuussa ja joulukuussa muistettiin valmistuneita ja uusia ylioppilaita. Joulukuussa 2015 lähetettiin seuran joulukiitoksena sähköinen joulukortti kaikille seuran yhteistyökumppaneille ja Ulvilan kaupungille. Joulukortilla muistettiin myös seuran kunniajäseniä ja kilta-äitiä. 9. KUNNIAKIRJAT Lasten harrasteryhmien ohjaajat valitsevat joka kevät liikunta kauden päätteeksi omasta ryhmästään kunniakirjojen saajat. Kunniakirjojen avulla seuramme pyrkii kannustamaan ja kasvattamaan lapsia eteenpäin. Kunniakirja myönnetään joka vuosi jumpparille, joka on osoittanut tunneilla ahkeruutta, iloisuutta, rehtiyttä ja toiset huomioivaa käytöstä. Kunniakirjat jaettiin kevätnäytöksen yhteydessä. Vuoden 2015 kunniakirjojen saajat: VoikkaViivit Jumppa Ilonat Breakdance Mixdance Poikien pelit ja leikit Kirppusirkus Moona Solitanner ja Säde Ahvenjärvi Emma-Sofia Leino ja Lilli Lahdenperä Retu Suominen Susanna Saarinen Aku Karjala Enna Elo

15 10. LOPPULAUSE Liikuntavuosi 2015 oli yhteistyön sekä iloisen ja vilkkaan toiminnan vuosi. Positiivisuuden saattelemana seura on lunastanut paikkansa Ulvilalaisten tärkeänä hyvinvoinnin rakentajana. Ulvilan Voimistelu ja Liikunta tarjoaa Ulvilalaisille mahdollisuuden harrastaa terveyttä edistävää liikuntaa hyvällä hinta laatu suhteella. Seura kerää kannustavalla asenteella satoja aikuisia ja lapsia liikuntaharrastuksen pariin. Seura mahdollistaa nuorille ja aikuisille seuratyön mahdollisuuden. Seuratyössä mukana toimiminen mahdollistaa nuorille osallistuvan elämäntavan omaksumisen ja vähentää näin esimerkiksi syrjäytymisen riskiä, joka on nykypäivänä uhka lasten ja nuorten keskuudessa. Tämän kaiken ylläpitämiseksi ja uusien haasteiden saavuttamiseksi yhteistyötä ja innokkaita toimijoita tarvitaan edelleen. Ulvilan Voimistela ja Liikunta jatkaa työtään yhteisen ja yhteisön hyvinvoinnin edistämiseksi. YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN. Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry Sanna Hohkuri seuran sihteeri Evakontaival Ulvila sanna.hohkuri@gmail.com Liitteet: LIITE 1. Uskollisuuden killan toimintakertomus 2015 LIITE 2. Johtokunnan yhteystiedot 2015 LIITE 3. Lasten ja nuorten harrasteryhmät LIITE 4. Aikuisten liikuntatunnit LIITE 5. Seuran kausijulkaisu LIITE 6. Ohjaajat 2015 LIITE 7. Koulutukset ja kurssit 2015

16 LIITE 2 JOHTOKUNNAN YHTEYSTIEDOT, 2015 Arja Oja Kotomäentie Ulvila arja.oja70@gmail.com , Krista Vääräkoski Vanhakyläntie Vanha-Ulvila krista.vaarakoski@protime.fi Elisa Ranne Rohkatie 16 as Pori elisa.ranne@gmail.com Noora Lamminen Hakametsäntie 4B Vanha-Ulvila noora.lamminen@gmail.com Heidi Poikkimäki Rauhantie 3 c Ulvila heidi.pensas@luukku.com Krista Puronaho Niittykulmantie 3 d Pori krista.puronaho@gmail.com Jarna Aalto-Setälä Lammenranta Pori jarna.aalto-setala@ulvila.fi Sanna Hohkuri Evakontaival Ulvila sanna.hohkuri@gmail.com Jenni Kivioja Köntinnokantie Ulvila jeekivioa@gmail.com

17 LIITE 3. LASTEN JA NUORTEN HARRASTERYHMÄT HipHop/Street dance, yli 12 v tytöt: Yli 12-vuotiaiden tanssitunti. HipHop/StreetDance on hauskaa ja vartaloa muokkaavaa treeniä nuorille, treenissä yhdistellään liikkeitä myös muista tanssilajeista. Tule mukaan oppimaan ja nauttimaan liikkeen ja musiikin sykkeestä! Perheliikunta 1-2 v: Perheliikuntaryhmissä aikuinen ja lapsi liikkuvat, leikkivät yhdessä. Tunti vaatii aikuisen aktiivista mukanaoloa ja heittäytymistä tekemiseen mukaan kapsen kanssa. Helppoja hauskoja pelejä, liikuntaratoja ja jumppaa teemalla yhdessä liikkuminen äidin tai isän kanssa on lapselle kehittävää, hauskaa ja turvallista. Perheliikunta 3-4 v: Perheliikuntaryhmissä aikuinen ja lapsi liikkuvat, leikkivät yhdessä. Tunti vaatii aikuisen aktiivista mukanaoloa ja heittäytymistä tekemiseen mukaan kapsen kanssa. Helppoja hauskoja pelejä, liikuntaratoja ja jumppaa teemalla yhdessä liikkuminen äidin tai isän kanssa on lapselle kehittävää, hauskaa ja turvallista. BreakDance, yli 7 v pojat: Yli 7 v. poikien kehonhallintaa kehittävä suosittu ja näyttävä tanssilaji. Voikka Viivit, 5-6 v tytöt: Tunti sisältää 5-6 v. tyttöjen monipuolista, kehittävää, voimistelun lajialkeita, pelejä, leikkejä ja temppuilua. Tunnilla on käytössä voimistelupassi, joka sisältää 12-sivuisen nelivärisen vihon. Passi toimii harrasteryhmäläisten käyntikertojen ja voimistelutaitojen seurannan välineenä. Jumppa Ilonat, 7-8 v tytöt: Tunti sisältää 7-9 v. tyttöjen monipuolista, kehittävää voimistelun lajitreeniä, tansseja, pelejä ja kisailuja. Tunnilla on käytössävoimistelupassi, joka sisältää 12-sivuisen nelivärisen vihon. Passi toimii harrasteryhmäläisten käyntikertojen ja voimistelutaitojen kehittymisen seurannan välineenä. LiikkaMix, 9-11 v tytöt: Tunnilla liikutaan monipuolisestimm. voimistelun ja temppuilun merkeissä, pelejä ja leikkelä unohtamatta. Tunneilla harjoitellaan myös lihaskuntoa ja liikkuvuutta. Tuntien suunnittelussa huomioidaan osallistujien omat toiveet. Vauvaryhmä: Leikkiä, loruja, laulua ja liikuntaa. Vauvan ja vanhemman mukavaa yhdessäoloa vauvojen tahdissa. Nassikat, 4-7 v pojat: Poikien oma liikuntatunti sisältäen temppuilua, leikkejä, pelejä, breakdancea ja liikunnan alkeita lapsenomaisesti, oman kehonhallintaa kehittäen. MixDance, 9-12 v tytöt: 9-12 vuotiaiden tyttöjen tanssitunti. Tunnilla opetellaan uusimpia tanssisarjoja nuorten omaan musiikkiin, jumppatreenillä tukien. Kirppusirkus, 4-6 v tytöt ja pojat: 4-6 vuotiaiden tyttöjen ja poikien leikkejä, pelejä, temppuilua, liikunnan alkeita lapsenomaisesti, oman kehon hallintaa kehittäen. Nuorten Fit, v tytöt: Nuorten oma kuntoa kohottava ja kiinteyttävä liikuntatunti. Tunti sopii kaikille vuotiaille.

18 LIITE 4. AIKUISTEN LIIKUNTATUNNIT Step aerobic: Tunnilla askelletaan askelsarjoja penkille menevän musiikin tahdissa. Tehokas kunnon kohottaja ja kiinteyttäjä. Lopussa lyhyt lihaskunto ja tehokkaat venyttelyt. Tunti sopii normaalikuntoisille. (OMA STEP-LAUTA MUKAAN!). Helpot rivitanssit: Rivitanssi on hyvää kuntoliikuntaa aivoille ja keholle! Rivitanssi on monipuolinen ja mukaansatempaava harrastus. Tunneilla opetellaan helppoja tansseja, musiikkia ja tempoa vaihdellen; kantri, pop, irkku, latino ym. Rivitanssi sopii kaikille, jotka nauttivat tanssin ilosta! Treeniasuna normaalit sisävaatteet, tanssikengät pyörähdyksiin sopivat (bootseja ei tarvitse hankkia). Rivitanssi- askelkuviot osaaville: Rivitanssi on hauska ja sosiaalinen liikuntamuoto, joka sopii kaikenikäisille. Tansseista löytyy jokaiselle sopiva vaikeusaste. Jatkoryhmän tanssit ovat tarkoitettu niille, jotka ovat jo harrastaneet rivitanssia ja askelkuviot on hallinnassa. KuntoFit: KuntoFit on reipastahtinen tunti, joka sopii kaikille. Tunti koostuu aerobisesta, lihaskunnollisesta sekä kehoa palauttavasta osuudesta. Teemat vaihtuvat kuukausittain (askellus, liikkuvuus, välinetreeni, lihaskuntopainoitteinen ym.) ja ne ilmoitetaan aina erikseen. Tule rohkeasti liikkumaan! Korsetti kuntoon: Tunti koostuu lyhyestä alkulämmittelystä, lihaskunto-osuudesta sekä kunnon venyttelyistä. Lihaskunto-osuus painottuu keskivartaloon sekä reisiin ja pakaroihin. Tunnin tarkoituksena on saada parempi ryhti, vahvistaa keskivartalon lihaksia sekä vetreyttää selkää. Tunti sopii kaikille, on sitten kuntosi huono tai hyvä. Naisille ja miehille! Kuntotrimmi: Monipuolinen muokkaustreenitunti, jossa lämmittelyosuus, lihaskunto-osuus sekä venyttelyt. Tehojen lisäämiseksi tunnilla käytetään välillä omia käsipainoja/kuminauhoja (ilmoitetaan erikseen milloin). Sopii peruskuntoilijasta himoliikkujaan. Zumba: Tule pitämään hauskaa tanssillisen liikunnan merkeissä! Zumba yhdistelee latinotansseja muun muassa discotanssiin, aerobiciin, hiphoppiin ja reggaetoniin. Mukaan voi tulla kuka tahansa! Let's zumba! Kahvakuula: Kahvakuula on toiminnallisen harjoittelun tunti, joka harjoittaa monipuolisesti lihaskuntoa. Tunnilla harjoitetaan tehokkaasti myös koordinaatiota ja keskivartalon lihaksia. Liikkeet ovat sopivan haastavia kokeneemmillekin treenaajilla, mutta tarpeaksi yksinkertaisia myös vasta-alkajille. Sopii niin naisille kuin miehillekkin. OMA KAHVAKUULA MUKAAN. Kankeet ja vetreet miehet: Miesten treenitunti koostuu kahdesta osiosta. Ensimmäisessä osiossa (45min.) parannetaan peruskuntoa, johon "kankeakin" mies voi tulla mukaan. Toisessa osiossa (45min.) pelaillaan, ja siihen saa jäädä kaikki halukkaat ja enemmän tehoja haluavat miehet. Venyttelyt lopuksi! Miehet liikkumaan monipuolisesti! Vatsatanssi: Vatsatanssi sopii kaiken ikäisille ja kuntoisille. Liikuttaa lempeästi ja voimistaa hellävaroen vatsan ja selän syviä lihaksia, lantiopohjaa, rinta- ja selkärankaa, yläselkää ja hartiaseutua. Eikä voi unohtaa puhdasta tanssin iloa.

19 OHJAAJAT 2015 LIITE 6 Sukunimi Etunimet Sähköposti Puhelinnumero Aalto-Setälä Jarna jarna.aalto-setala@ulvila.fi Ahonen Wilhelmiina wilhelmiina.ahonen@gmail.com Ahonen Katariina amandakatariina@gmail.com Anttonen Suvi suvi.m.anttonen@gmail.com Hakanpää Anna Haikonen Sanni sanni.haikonen01@gmail.com Hohkuri Sanna sanna.hohkuri@edupori.fi Hohkuri Joonas joonas.hohkuri@nakkila.fi Ilèn Annaleena annaleena.ilen@edupori.fi Juusela Milla milla.juusela@gmail.com Kivioja Jenni jeekivioja@gmail.com Kippo Aki aki.kippo@gmail.com Koivisto Taina tainarusola@hotmail.com Koivisto Riitta riitta.koivisto@vuokralukaali.com Kontio Kiia kiia.kontio@outlook.com Kukkula Jasmi jasmi.k@hotmail.com Kuusiluoma Reetta-Kaisa reetta.kuusiluoma@gmail.com Laikko-Hassan Tarja tarja.laikko@luukku.com Laitinen Marika mlaitinen99@gmail.com Laivonen Sari sari.laivonen@gmail.com Lamminen Noora noora.lamminen@gmail.com Launonen Eija harjusiivous@jippii.fi Launonen Tia ti-a@luukku.com Leppänen Johanna johanna-leppanen@hotmail.com Leppänen Elina Lohikoski Saara saara.lohikoski@hotmail.com Luotonen Santeri santeri.luotonen1@gmail.com Mäkivalli Laila laila.makivalli@gmail.com Männistö Suvi suvimannistoo@gmail.com Niiniviita Kati kati.niiniviita@edupori.fi Nokikuru Eeva- eevakristiina.nokikuru@dnainternet.net Kristiina Oja Arja arja.oja70@gmail.com Oja Stina stinapauliina99@gmail.com Oja Tomi tomi.oja@dnainternet.net Ojala Eija eija.ojala@voimistelu.fi Peuramäki Jasmiini pasmin@hotmail.fi Poikkimäki Heidi heidi.pensas@luukku.com Puranen Henna henkku00@hotmail.com Puronaho Krista krista.puronaho@gmail.com Ranne Jukka

20 Ranne Elisa Rantamäki Essi Saarenmaa Sirpa Salmi Virpi Seppälä Silja Setälä Emmi Wallin Eini Vihlman Maija Virtanen Roope Vähä-Krekula Noomi Vääräkoski Krista Vääräkoski Roope

21 OHJAAJIEN JA JOHTOKUNNAN KOULUTUKSET JA KURSSIT 2015 LIITE 7 Koulutus Paikka Aika Hinta Osallistuja lkm Tot. Hinta (budjetti), Jumppakoulu-koulutus, osa 1 Pori Sanni Haikonen, Suvi Anttonen, Marika Laitinen, Milla Juusela, Emmi Setälä, Stina Oja, Henna Puranen Jumppakoulu-koulutus, osa 2 Pori Suvi Anttonen, Marika Laitinen, Milla Juusela, Emmi Setälä, Stina Oja, Henna Puranen Jumppakoulu-koulutus, osa 3, Valmentajat Pori Sanni Haikonen, Suvi Anttonen, Stina Oja, Marika Laitinen, Emmi Setälä, Henna Puranen, Noomi Vähä-Kreula, Nupputreenit Pori Stina Oja, Marika Laitinen, Sanni Haikonen Lajitaidon peruskoulutus, JV Turku Noomi Vähä- Kreula, Katariina ja Wilhelmiina Ahonen Fyysisen valmennuksen pk, JV Turku Jasmiini Peuramäki Koreografian liikekielestä liikevalintoihin, JV-valmentajan ideapäivä Ryhmäliikunnan ohjaajan jatkokoulutus, Lihaskuntoharjoittelu Pori s15 87 Jasmiini Peuramäki, Johanna Leppänen Turku s Jasmiini Peuramäki Alue Convention Pori Jasmi Kukkula 1 90 Länsi-Suomen seurapäivät Turku Jasmi Kukkula, Elina Leppänen 2 66 Hyvän seuran verotus (LiikU koulutus) Pori Krista Vääräkoski 1 60 Yhteensä: 3 447

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry Yhdistyksen sääntöjen mukainen toimintakertomus 2016

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry Yhdistyksen sääntöjen mukainen toimintakertomus 2016 Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry Yhdistyksen sääntöjen mukainen toimintakertomus 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 2. ORGANISAATIO 2.1 Johtokunta 2.2 Nuorisoklubi 2.3 Uskollisuuden kilta 3. HARRASTUSTOIMINTA

Lisätiedot

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2016-2017 UVL:n organisaatio Ohjaajat ja Valmentajat Valmentajatiimi Jumppakummit Nuorisoklubi Kilta Johtokunta UVL:n toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät

Lisätiedot

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2017-2018 Seuran organisaatio Johtokunta Kilta Valmentajat Ohjaajat Nuorisoklubi Jumppakummit Seuran toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät Aikuisten

Lisätiedot

Miten mukaan Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry:n toimintaan

Miten mukaan Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry:n toimintaan Miten mukaan Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry:n toimintaan Tässä on lyhyt info, miten pääset mukaan liikkujaksi, harrastajaksi, valmennusryhmään, ohjaajaksi tai seuratoimintaan. Seuran toimintakausi on

Lisätiedot

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Onko vaikea lähteä liikkeelle? Haluatko innostua uudesta harrastuksesta? Haluatko voida paremmin sekä henkisesti, että fyysisesti?

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015

JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015 JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015 Järvenpään Voimistelijat ry. pähkinänkuoressa Perustettu vuonna 1950 Jäseniä n. 667 henkilöä (tilanne 24.8.2015) Lapset

Lisätiedot

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2014

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2014 SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2014 1. SC Vantaa ja Tapanilan Erä ovat aloittaneet seurayhteistyön 2. Koko perhe liikkumaan! 3. Syksyn kuulumisia 4. Leiristipendit kesäksi 2015 5. Seuran jäsenten syyskokous

Lisätiedot

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry. Seuran toimintalinja

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry. Seuran toimintalinja Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry Seuran toimintalinja Miten seuratoimintaan mukaan Johtokunta järjestää syksyn Voimistelu Startti- päivän elokuun lopulla, jolloin tunneille otetaan ilmoittautumisia

Lisätiedot

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014 SC VANTAA Jäsenkirje 3/2014 1. Katsaus joukkuevoimistelijoiden kevääseen... 2 2. Mukaan joukkuevoimisteluun... 3 3. Harrasteliikuntaryhmiin ilmoittautuminen alkanut... 3 4. Valmentajaksi tai ohjaajaksi

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...

Lisätiedot

Mäntsälän Voimistelijoiden jvtoiminta

Mäntsälän Voimistelijoiden jvtoiminta Mäntsälän Voimistelijoiden jvtoiminta kaudella 2016-2017 Tuovinen 17.5.2016 PL 45, 04601 Mäntsälä www.mantsalanvoimistelijat.fi puh 040 513 7892 mantsalan.voimistelijat@msoynet.com Vanhempainillan aiheet

Lisätiedot

HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA

HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA Syyskausi alkaa 28.8.2017 Havisevan koululla. Hallan jäsenillä on käytössä monipuolinen kuntosali koulun alakerrassa. Lisätietoja kuntosalin käytöstä sekä avaimista saat Salosen

Lisätiedot

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 Mäntsälän Voimistelijat Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 1. TAUSTATIEDOT Kuinka vanha olet? 10 8 6 4 2 58,6 % 31,0 % 10,3 % alle 19 v 19-25 v 26-45 v 45-60 v yli 61 v Kaikki (KA:3.79, Hajonta:0.61)

Lisätiedot

Liikuntaseura Vihti-Gym tarjoaa jokaiselle jotakin!

Liikuntaseura Vihti-Gym tarjoaa jokaiselle jotakin! Liikuntaseura Vihti-Gym tarjoaa jokaiselle jotakin! Liikuntaseura Vihti-Gym ry:n tavoitteena on tarjota monipuolista harraste-ja kuntoliikuntaa sekä kilpailu- ja valmennustoimintaa kaikenikäisille vihtiläisille.

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

Kevättä odotellessa! Hyvinkää Cup Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi katja.borisov()hyvinkaa.fi. Tapahtumia. Laita päivät muistiin!

Kevättä odotellessa! Hyvinkää Cup Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi katja.borisov()hyvinkaa.fi. Tapahtumia. Laita päivät muistiin! Kevättä odotellessa! Tämä on Hyvolin toinen uutiskirje, jonka tavoitteena on kertoa kuulumisia Hyvolin toiminnasta. Tässä uutiskirjeessä esittäytyy Hyvolin joukkueenjohtajat. Seuraava uutiskirje ilmestyy

Lisätiedot

Liikuntapalveluiden liikuntaryhmien ilmoittautumislomake. Nimi Puhelinnumero Ikä

Liikuntapalveluiden liikuntaryhmien ilmoittautumislomake. Nimi Puhelinnumero Ikä Nimi Puhelinnumero Ikä Yhteystiedot saa luovuttaa Orimattilan kaupungin liikuntapalveluille liikuntaryhmiä koskevien peruutusten/muutosten tiedottamiseen (esim. ohjaajan sairastuminen). Kyllä Ei Oletko

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimintasuunnitelma 2014 Terveyttä edistävä Vapaaehtoistyötä arvostava TNV:n arvot ja visio Ihmisläheinen ja positiivinen Luotettava ja osaava VANTAAN KAUPUNKI/ LIIKUNTAPALVELUT JÄSENET OHJAAJAT Valo,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Mäntsälän Voimistelijat Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely

Mäntsälän Voimistelijat Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely Mäntsälän Voimistelijat Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2016-2017 Kuinka vanha olet? 10 8 6 4 2 42,4 % 21,2 % 27,3 % 6,1 % alle 19 v 19-25 v 26-45 v 45-60 v yli 61 v Kaikki (KA:3.85, Hajonta:0.99)

Lisätiedot

Jäsentiedote joulukuu 2014

Jäsentiedote joulukuu 2014 Jäsentiedote joulukuu 2014 Kiitos kaikille syksystä 2014! Koko seuran puolesta haluan kiittää - jäseniämme, teitä ahkeria jumppareita - jumppaavien ja tanssivien lasten vanhempia - Uskollisuuden Killan

Lisätiedot

1. Joukkuevoimistelijoiden kuulumisia

1. Joukkuevoimistelijoiden kuulumisia JÄSENKIRJE 2/2015 1. Joukkuevoimistelijoiden kuulumisia... 2 2. Mukaan joukkuevoimisteluun... 3 3. SC Vantaan valmennustiimi vahvistuu... 4 4. Special Olympics voimistelu... 4 5. Kesävoikat yli 3-vuotiaille

Lisätiedot

Liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille. aktiivinen positiivinen terveellinen taitava

Liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille. aktiivinen positiivinen terveellinen taitava 2013 2014 Liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille aktiivinen positiivinen terveellinen taitava VOIMISTELUA TANSSIA Pilates BODYTRIM Panosta itseäsi ja perhettäsi järkevällä viikko-ohjelmalla sekä lapsille

Lisätiedot

ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2016

ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2016 ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 2 2 TOIMINNAN TAVOITTEET... 2 3 HARRASTELIIKUNTA... 2 3.1. Lapset ja nuoret... 3 3.2 Perheliikunta... 3 4 VALMENNUSTOIMINTA...

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Naantalin Voimistelijat ry:n hallitus vuonna 2017 Puheenjohtaja: Varapuheenjohtaja: Sihteeri: Rahastonhoitaja: Lasten ja nuorten jaoston vastaavat: Aikuisten jaoston vastaavat:

Lisätiedot

FC SCJ Strategia 2019

FC SCJ Strategia 2019 FC SCJ Strategia 2019 Toiminta-ajatus Seuran toiminnan tarkoituksena on tarjota tavoitteellista ja laadukasta yhteisöllisyyttä korostavaa jalkapallon harraste- ja kilpatoimintaa lapsille, nuorille, perheille

Lisätiedot

*Perustettu vuonna 1956 *Vuonna 2013 noin 1300 lapsi- ja

*Perustettu vuonna 1956 *Vuonna 2013 noin 1300 lapsi- ja Perustettu vuonna 1956 *Vuonna 2013 noin 1300 lapsi- ja aikuisharrastajaa. *Salon suurin seura; jalkapallo, taitoluistelu, salibandy ja koripallo. *Toimisto sijaitsee Salossa Helsingintiellä, seuran omistamissa

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

TAHKO SPA HOTELLIN JOULUN JA UUDEN VUODEN SPORTIT (voimassa 25.12.2015. 3.1.2016)

TAHKO SPA HOTELLIN JOULUN JA UUDEN VUODEN SPORTIT (voimassa 25.12.2015. 3.1.2016) TAHKO SPA HOTELLIN JOULUN JA UUDEN VUODEN SPORTIT (voimassa 25.12.2015. 3.1.2016) LA 26.12.2015 PE 25.12.2015 Kuka on kylpylän kunkku? Spa Wipit Gamesissa jokainen pääsee testaamaan ketteryyttään Wibit-radalla.

Lisätiedot

Suomen Cheerleadingliitto ry

Suomen Cheerleadingliitto ry Suomen Cheerleadingliitto ry KOULUTUKSET 2016 Apuohjaajakoulutus - UUTUUS! 23.1. Helsinki, 20.2. Tampere, 12.3. Oulu, 6.8. Seinäjoki Active Cheer ohjaajakoulutus 9.1. Jyväskylä, 16.1. Pori, 6.2. Helsinki,

Lisätiedot

Seinäjoen voimistelijoiden 90-vuotis juhlatiedote

Seinäjoen voimistelijoiden 90-vuotis juhlatiedote Seinäjoen voimistelijoiden 90-vuotis juhlatiedote Puheenjohtajan kynästä, Hyvää kuluvaa Vuotta 2017! Alkamassa on Suomen ja Seinäjoen voimistelijoiden juhlavuosia. Mikä olisikaan parempi vuosi täyttää

Lisätiedot

Seuralla on yhteiset kirjalliset seuran sisäiset pelisäännöt.

Seuralla on yhteiset kirjalliset seuran sisäiset pelisäännöt. TOIMINTALINJA 2014 2015 SISÄLLYS 1 Visio... 1 2 Kuvaus seurasta... 1 3 Seuran pelisäännöt... 1 4 Vastuun jakaminen seurassa... 2 5 Seuran ongelmaratkaisupolku... 2 6 Seuran kehittäminen ja laadun tarkkailu...

Lisätiedot

ILO- uutiset. Palokan. valloitetaan Turku Gymnaestrada-kenttäohjelmien harjoitukset alkavat marraskuussa. Ensi kesänä

ILO- uutiset. Palokan. valloitetaan Turku Gymnaestrada-kenttäohjelmien harjoitukset alkavat marraskuussa. Ensi kesänä Palokan ILO- Palokan ilo, voimistelu ja liikunta ry Uutiskirje Syyskuu 2017 uutiset Klikkaamalla pääset suoraan uutiseen tai nettisivulle Katso lasten ryhmien vapaat paikat Kurssit: Bailamama9Months Pilates

Lisätiedot

Huittisten kaupunki. Lisätietoja: Nuoriso- ja liikuntatoimenjohtaja Teuvo Munkki, puh. 044 560 4331, teuvo.munkki@huittinen.fi

Huittisten kaupunki. Lisätietoja: Nuoriso- ja liikuntatoimenjohtaja Teuvo Munkki, puh. 044 560 4331, teuvo.munkki@huittinen.fi Vipinää Varpaisiin! on Huittisten kaupungin nuoriso- ja liikuntapalveluiden toimintaa, jossa kehitetään liikunnallista nuorisotyötä. Salivuorojen tarkoituksena on tarjota lapsille ja nuorille myönteisiä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007 1 Keravan Naisvoimistelijat KNV ry 17.10.2006 Johtokunta Toimintasuunnitelma vuodelle 2007 1. Toiminta-ajatus Keravan Naisvoimistelijat KNV ry:n tarkoituksena on tarjota kuntalaisille liikuntaharrastus

Lisätiedot

Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta. Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja

Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta. Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja Riikka Juntunen, Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry 9.11.2015 Suomalaiset liikuntajärjestöt Suomalaisia valtakunnallisia

Lisätiedot

ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018

ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1 ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 2 2 TOIMINNAN TAVOITTEET... 2 3 HARRASTELIIKUNTA... 3 4 VALMENNUSTOIMINTA... 4 5 VALMENTAJATOIMIKUNTA... 4 6 KOULUTUSTOIMINTA...

Lisätiedot

ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2014

ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2014 ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2014 Sisältö 1 YLEISTÄ... 3 2 TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 3 HARRASTELIIKUNTA... 3 3.1. Lapset... 4 3.2. Lapset ja nuoret... 4 3.3. Perheliikunta... 4 4

Lisätiedot

Läpykkä. Kevät Porin Nuorisoseura ry

Läpykkä. Kevät Porin Nuorisoseura ry Läpykkä Kalkkareitten kulttuurikeikka 23.-24.3.2013 Koski TL Katselmusten lisäksi työpajoja, iltaohjelmaa ja mukavaa yhdessäoloa. Kevät 2013 Kalkkareitten kulttuurikeikalla Vuoden 2012 kalkkarit oli unohtumaton

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2019

Toimintasuunnitelma 2019 Toimintasuunnitelma 2019 Naantalin Voimistelijat ry:n hallitus vuonna 2018 Puheenjohtaja: Varapuheenjohtaja: Sihteeri: Rahastonhoitaja: Lasten ja nuorten jaoston vastaava: Aikuisten jaoston vastaavat:

Lisätiedot

Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013. Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen. Mäntsälän Voimistelijat ry. Mäntsälän Voimistelijat ry

Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013. Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen. Mäntsälän Voimistelijat ry. Mäntsälän Voimistelijat ry Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013 Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen Mäntsälän Voimistelijat Perustettu 1983 Jäseniä noin 750, joista valtaosa alle 19-vuotiaita Ohjaajia ja valmentajia

Lisätiedot

Vanhempainilta Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu

Vanhempainilta Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu Vanhempainilta 16.8.2017 Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu Illan kulku 2 1. Valmentajien esittely 2. Uuden valmennusjärjestelmän esittely 3. Joukkuevoimistelutoimialan pelisääntöjen läpikäyminen 4.

Lisätiedot

Mitä tehdään tehdään kunnolla.

Mitä tehdään tehdään kunnolla. SALIBANDYTOIMINNAN TOIMINTAOPAS MOTTO: Mitä tehdään tehdään kunnolla www.hirvhesalibandy.net Visio 2015 Hirvensalon Heiton salibandytoiminta rakentuu seuraavien keskeisten tavoitteiden ja arvojen varaan:

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

ILO- uutiset. Palokan. Talven ihmemaa- Joulunäytös Vaajakosken liikuntahallila Disco! Isoja kisoja talkoovoimilla

ILO- uutiset. Palokan. Talven ihmemaa- Joulunäytös Vaajakosken liikuntahallila Disco! Isoja kisoja talkoovoimilla Palokan ILO- Palokan ilo, voimistelu ja liikunta ry Uutiskirje Marraskuu 2017 uutiset Klikkaamalla pääset suoraan uutiseen tai nettisivulle Nyt myynnissä ILOn kalenteri vuodelle 2018 Pysy liikkeessä myös

Lisätiedot

SYKSY 2015. Positiv Sund. positiivinen terveellinen. Liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille

SYKSY 2015. Positiv Sund. positiivinen terveellinen. Liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille SYKSY 2015 Liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille aktiivinen Aktiv Positiv Sund taitava KUNNIG positiivinen terveellinen VOIMISTELUA TANSSIA Pilates BODYTRIM Panosta itseäsi ja perhettäsi järkevällä

Lisätiedot

Voimistelujaoston toimintakertomus vuodelta 2011

Voimistelujaoston toimintakertomus vuodelta 2011 Voimistelujaoston toimintakertomus vuodelta 2011 1.Yleistä Turun Pyrkivän voimistelijaoston toiminta vuonna 2011 oli haasteellinen taloudellisesti, mutta toiminnan taso pysyi korkeana ja monipuolisena.

Lisätiedot

Joukkuevoimisteluvalmennus Raision Jumppareissa

Joukkuevoimisteluvalmennus Raision Jumppareissa Joukkuevoimisteluvalmennus Raision Jumppareissa Arvot ja keskeiset periaatteet Liikunnan ilo ja uuden oppimisen riemu Reilu ja avoin meininki, voimistelijoita kunnioittava kohtelu Yhdenvertaisuus (kaikki

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 itämainen tanssi Itämaista tanssia, kuntotanssia ja kuntoliikuntaa sekä discorientaltanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja kuntoisille lapsille,

Lisätiedot

TERVETULOA VALMENNUSRYHMÄÄN!

TERVETULOA VALMENNUSRYHMÄÄN! TERVETULOA VALMENNUSRYHMÄÄN! Tässä info kirjeessä kerrotaan seuramme valmennusryhmien toimintaan liittyen yleisistä asioista. Seuramme kilpailulajit ovat joukkuevoimistelu ja tanssillinen voimistelu. JOUKKUEVOIMISTELU

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TOIMINTA-AJATUS Haapajärven Pesä-Kiilat ry:n tavoitteena on kansallispelin välityksellä tarjota haapajärvisille ja lähialueen asukkaille * lapsille ja nuorille

Lisätiedot

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 3/ 2013

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 3/ 2013 SC VANTAAN JÄSENKIRJE 3/ 2013 1. Menestystä joukkuevoimistelussa 2. Mukaan joukkuevoimisteluun 3. Joukkuevoimistelun harrastejoukkue 4. Harrasteliikuntaa keväällä 2014 5. Voimistelua erityistä apua tarvitseville

Lisätiedot

Muuramen Syke ry. Mahtava marraskuu Nenäpäivä-Lavis 2.11.15

Muuramen Syke ry. Mahtava marraskuu Nenäpäivä-Lavis 2.11.15 Muuramen Syke ry Mahtava marraskuu Nenäpäivä-Lavis 2.11.15 Muuramen Syke ry Perustettu v. 2009 Jäsenmäärä 31.12.2014: 1 047 jäsentä, josta lapsia 719 ja aikuisia 328 Toiminta-alue: Muurame + Korpilahti

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2017 2018 Tässä toimintasuunnitelmassa esitellään seuran eri toimialojen tärkeimmät kehityskohteet kaudelle 2017 2018. Erityisesti näihin kehityskohteisiin halutaan panostaa laadukkaan

Lisätiedot

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5 Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet

Lisätiedot

Ohjaajien startti-ilta 2013

Ohjaajien startti-ilta 2013 Ohjaajien startti-ilta 2013 Torstai 22.8.2012 Aleksandra, EHN PL 45, 04601 Mäntsälä www.mantsalanvoimistelijat.fi puh 040 513 7892 mantsalan.voimistelijat@msoynet.com Seuran toiminta-ajatus ja arvot Visio

Lisätiedot

Lajikokeiluun osallistuminen maksaa 2 / hlö - maksu tasarahalla!

Lajikokeiluun osallistuminen maksaa 2 / hlö - maksu tasarahalla! 2014 LAJIKOKEILUJA SENIOREILLE VIIKOILLA 47 & 48 Lajikokeiluun osallistuminen maksaa 2 / hlö - maksu tasarahalla! Osaan lajikokeiluista on ilmoittautuminen pe 14.11.2014 klo: 12.00 mennessä. Ilmoittautuminen

Lisätiedot

SYYSKAUDEN OHJELMA 2012 Ryhmät alkavat maanantaina 3.9 ja päättyvät viikolla 50/51. Kertoja on 15

SYYSKAUDEN OHJELMA 2012 Ryhmät alkavat maanantaina 3.9 ja päättyvät viikolla 50/51. Kertoja on 15 KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen SYYSKAUDEN OHJELMA

Lisätiedot

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi Genuine Hockey Spirit Since 1979 Haukat G 2010 Kausi 2017-2018 Haukat seurana Perustettu 1979 Valon Sinettiseura vuodesta 1997 (entinen Nuori Suomi) Lajeina jääkiekko ja ringette Lapsia ja nuoria lisenssipelaajia

Lisätiedot

Voi hyvin -liikuntakalenteri

Voi hyvin -liikuntakalenteri Voi hyvin -liikuntakalenteri Kevät 2018, toiminta viikoilla 2-17 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI - SUNNUNTAI Eurajoki Luvia Eurajoki Luvia Eurajoki Luvia Eurajoki Luvia Eurajoki

Lisätiedot

Urheiluseura Katajanokan Kunto - Skattan Kondis ry perustettiin vuonna 2003 ja käsillä on siis seuran varsinaisen toiminnan 11./12.vuosi.

Urheiluseura Katajanokan Kunto - Skattan Kondis ry perustettiin vuonna 2003 ja käsillä on siis seuran varsinaisen toiminnan 11./12.vuosi. Urheiluseura Katajanokan Kunto Skattan Kondis ry 1 (5) TOIMINTAKERTOMUS 2014 Urheiluseura Katajanokan Kunto - Skattan Kondis ry perustettiin vuonna 2003 ja käsillä on siis seuran varsinaisen toiminnan

Lisätiedot

Vampulan Urheilijat. Huittisten seudun kansalaisopisto. Lentopallo.

Vampulan Urheilijat. Huittisten seudun kansalaisopisto. Lentopallo. Huittisten seudun kansalaisopisto www.huittinen.fi/kansalaisopisto Liikuntaleikkikoulu 1 3 4 -vuotiaat Keskiviikko klo 17.00 17.30 6.9. 29.11.2017, 10.1. 4.4.2018 Sallilan koulu Susanna Tähtinen Liikuntaleikkikoulu

Lisätiedot

Vipinää Varpaisiin! Lisätietoja: Teuvo Munkki,

Vipinää Varpaisiin! Lisätietoja: Teuvo Munkki, Vipinää Varpaisiin! on Huittisten kaupungin nuoriso- ja liikuntapalveluiden toimintaa, jossa kehitetään liikunnallista nuorisotyötä. Salivuorojen tarkoituksena on tarjota lapsille ja nuorille myönteisiä

Lisätiedot

HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1 TOIMINTA-AJATUS Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenistölleen terveyttä edistävää liikuntaa ja tarjota eri-ikäisille mahdollisuuksia

Lisätiedot

HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2015-2016

HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2015-2016 HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2015-2016 1 TOIMINTA-AJATUS Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenistölleen terveyttä edistävää liikuntaa ja tarjota eri-ikäisille

Lisätiedot

Palautekysely

Palautekysely Mäntsälän Voimistelijat/Aikuisten liikunta Palautekysely 2013-2014 1. Vastaajien taustatiedot Kuinka vanha olet? 10 8 6 4 2 47% 3 14% alle 19 v 19-25 v 26-45 v 45-60 v yli 61 v Kaikki (KA:3.639, Hajonta:0.918)

Lisätiedot

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Seurakehitys SJAL:ssa Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Sisältö SJAL:n seurakehitysohjelmasta Kokemuksia oman seuran analyysista Artemis Laatujärjestelmä seuroille? SJAL:n

Lisätiedot

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0 SINETTISEURAKRITEERIT versio 3.0 Sinettikriteerien uudistaminen Työstetty työryhmällä: Henna Sivenius (hiihto), Maiju Kokkonen (taitoluistelu), Turkka Tervomaa (jääkiekko), Henri Alho (jalkapallo), Tiiu

Lisätiedot

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2018 Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Toiminnan arvot - monipuolinen liikunta lajitaitojen harjoittaminen kasvatus yhteistyössä vanhempien, koulujen ja muiden

Lisätiedot

Joukkuevoimistelun valmennukseen uusia tuulia

Joukkuevoimistelun valmennukseen uusia tuulia Joukkuevoimistelun valmennukseen uusia tuulia Joukkuevoimistelun valmennusjärjestelmän uudistuksia on toteutettu vaiheittain viimeisen vuoden aikana. Liittojohtoista valmennustoimintaa kehitetään lajiasiantuntijaryhmän

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

TAMPEREEN NAISVOIMISTELIJAT TNV RY

TAMPEREEN NAISVOIMISTELIJAT TNV RY TAMPEREEN NAISVOIMISTELIJAT TNV RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019 1 1 SEURA Tampereen Naisvoimistelijat ry (TNV) on perustettu vuonna 1898 ja se on Tampereen vanhin ja Suomen toiseksi vanhin suomenkielinen

Lisätiedot

Vantaan Voimisteluseuran kuukausitiedote, helmikuu 2014

Vantaan Voimisteluseuran kuukausitiedote, helmikuu 2014 Vantaan Voimisteluseuran kuukausitiedote, helmikuu 2014 Tässä kuukausitiedotteessa: Yleistä - Kevätkausi vauhdissa - Asiakaskyselyn palautetta - Isoja hankkeita käynnissä - Uusi johtokunta aloitti toimintansa

Lisätiedot

Päivitetty liikuntakalenteri kevät 2014

Päivitetty liikuntakalenteri kevät 2014 Päivitetty liikuntakalenteri kevät 2014 Kaikissa ryhmissä tilaa! Maanantai Klo 9.00 10.00 Vertaisohjattu kuntopiiri 65+, 13.1. 26.5.2014 Ilmoittautumiset ja lisätietoja ma-pe klo 9 10 Liperin terveystoimi

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY

TOIMINTASUUNNITELMA HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY 1 TOIMINTA-AJATUS Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenistölleen terveyttä edistävää liikuntaa ja tarjota eri-ikäisille mahdollisuuksia

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY

TOIMINTASUUNNITELMA HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY 1 TOIMINTA-AJATUS Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenistölleen terveyttä edistävää liikuntaa, ja tarjota eri-ikäisille mahdollisuuksia

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

koulu tusta Yhteistyössä kuntien liikuntapalvelut

koulu tusta Yhteistyössä kuntien liikuntapalvelut Seuraohjaajille maksutonta koulu tusta 2017 2018 Yhteistyössä kuntien liikuntapalvelut ja LiikU LASTEN, NUORTEN JA AIKUISTEN HARRASTELIIKUNNAN OHJAAJILLE Matalan kynnyksen harrasteliikunta seuratoiminnassa

Lisätiedot

Toimintalinja Imatran liikuntaseura ILse ry Imatran liikuntaseura Ilse ry 2015

Toimintalinja Imatran liikuntaseura ILse ry Imatran liikuntaseura Ilse ry 2015 Toimintalinja Imatran liikuntaseura ILse ry Imatran liikuntaseura Ilse ry 2015 2 Sisältö 1 SEURAN VISIO... 3 2 SEURAN EETTISET LINJAUKSET... 4 3 SEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 5 3.1. VIIHTYMISEEN JA ILMAPIIRIN

Lisätiedot

Kokemuksia erilaisille oppijoille suunnattujen harrasteryhmien toiminnasta. Harrastajien ja heidän perheidensä tarpeiden ja toiveiden huomioiminen

Kokemuksia erilaisille oppijoille suunnattujen harrasteryhmien toiminnasta. Harrastajien ja heidän perheidensä tarpeiden ja toiveiden huomioiminen Kokemuksia erilaisille oppijoille suunnattujen harrasteryhmien toiminnasta. Harrastajien ja heidän perheidensä tarpeiden ja toiveiden huomioiminen Marika Kivilehto, vapaa-ajan &vapaaehtoistyön koordinaattori,

Lisätiedot

VISIO VaKP Voimistelujaosto on kasvava, haluttu ja laadukas liikuttaja Valkeakoskella

VISIO VaKP Voimistelujaosto on kasvava, haluttu ja laadukas liikuttaja Valkeakoskella VaKP Voimistelujaoston toimintalinja VISIO VaKP Voimistelujaosto on kasvava, haluttu ja laadukas liikuttaja Valkeakoskella ARVOT Ihmisläheisyys Laatu Liikunnan ilo Kasvatuksellisuus SLOGAN Helppo tulla,

Lisätiedot

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi 1 SISÄLTÖ JOHDANTO. 3 RATSASTUSSEURAN VISIO... 4 RATSASTUSSEURAN ARVOT... 4 RATSASTUSSEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 5 KÄYTÄNNÖN TOIMINTA JA PERIAATTEET... 5 Vakiintunut vuosittainen toiminta... 5 Seuran

Lisätiedot

Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen

Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Työn sisältö Kuntastrategia ja kunnan hyvinvointiohjelma liikuntaa edistämässä Miten eri väestöryhmät liikkuvat ja Hollolan kunta liikunnan edistäjänä Kuvaus Hollolan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY

TOIMINTASUUNNITELMA HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018-2019 HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY 1 TOIMINTA-AJATUS Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenistölleen terveyttä edistävää liikuntaa ja tarjota eri-ikäisille mahdollisuuksia

Lisätiedot

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA (1/5) Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA 2017 1. Visio Lakeudenportin Ratsastajat ryn visiona on tarjota koko perheelle mahdollisuus harrastaa hevosten parissa. Tarkoituksena on

Lisätiedot

PAKILAN VOIMISTELIJAT PNV ry

PAKILAN VOIMISTELIJAT PNV ry PAKILAN VOIMISTELIJAT PNV ry TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2017-31.8.2018 SISÄLTÖ 1. Yleistä 2. Seuran toimintatavoitteet 3. Harrasteliikunta 3.1. Lasten ja nuorten liikunta (LaNu) 3.2. Aikuisten ryhmäliikunta

Lisätiedot

Paljonko liikkuvissa kouluissa liikuttiin pilottivaiheessa? Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus

Paljonko liikkuvissa kouluissa liikuttiin pilottivaiheessa? Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Paljonko liikkuvissa kouluissa liikuttiin pilottivaiheessa? Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Liikkuva koulu seminaari, Mikkeli 17.4.2013 Työryhmä Annaleena Aira Henna Haapala Harto

Lisätiedot

RaJun JV-valmennuksen kehittämistavoitteita

RaJun JV-valmennuksen kehittämistavoitteita RaJun JV-valmennuksen kehittämistavoitteita 1. Kaikkien JV-valmentajien osaamistasoa kohotetaan yksilöllisen koulutussuunnitelman mukaan seuraavilla osa-alueilla tarvelähtöisesti: Valmennuksen suunnittelu

Lisätiedot

LAPSET JA LIIKUNTA. Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman avausseminaari Teemu Japisson

LAPSET JA LIIKUNTA. Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman avausseminaari Teemu Japisson LAPSET JA LIIKUNTA Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman avausseminaari 20.11.2007 Teemu Japisson Lasten ja nuorten osalta terveyttä edistävä liikunta kiteytyy päivittäisen liikunnan

Lisätiedot

Alppilan Salamat on aloittanut toimintansa v Sen kotipaikkana ja toimintaalueena on Helsingin kaupunki.

Alppilan Salamat on aloittanut toimintansa v Sen kotipaikkana ja toimintaalueena on Helsingin kaupunki. Alppilan Salamat ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1. Toiminta-ajatus Alppilan Salamat on aloittanut toimintansa v.1959. Sen kotipaikkana ja toimintaalueena on Helsingin kaupunki. Alppilan Salamat pyrkii

Lisätiedot

VOIMISTELUN ALKEISPASSI

VOIMISTELUN ALKEISPASSI VOIMISTELUN ALKEISPASSI MINÄ VOIMISTELIJANA MONIPUOLINEN HARJOITTELU Väritä ruutu aina kun olet liikkunut JUOKSIN Kuvani LUISTELIN PELASIN PALLOPELEJÄ UIN Nimi Ryhmä HIIHDIN LEIKIN PIHAPELEJÄ Harjoitusaika/

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Seuran toiminta-ajatuksen toteuttaminen 2 1.1.Missio 3 1.2 Arvot 3 1.3 Visio v. 2020 3 1.3.1 Haasteet ja mahdollisuudet 4 2. Toiminta 4 2.1. Lasten ja nuorten liikunta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät

Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät 29.11.2017 1 Johtamiseen ja hyvään hallintoon liittyvät lasten urheilun kysymykset Nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua seuran toiminnan toteuttamiseen

Lisätiedot

Urheiluseura Katajanokan Kunto - Skattan Kondis ry perustettiin vuonna 2003 ja nyt on seuran varsinaisen toiminnan 12./13.vuosi.

Urheiluseura Katajanokan Kunto - Skattan Kondis ry perustettiin vuonna 2003 ja nyt on seuran varsinaisen toiminnan 12./13.vuosi. Katajanokan Kunto - Skattan Kondis ry Kunnosta Iloa 1 / 6 TOIMINTAKERTOMUS 2015 Urheiluseura Katajanokan Kunto - Skattan Kondis ry perustettiin vuonna 2003 ja nyt on seuran varsinaisen toiminnan 12./13.vuosi.

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

Muuramen Syke ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2019

Muuramen Syke ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Muuramen Syke ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2019 1. TAUSTAA Muuramen Syke ry (Syke) on heinäkuussa 2009 perustettu tanssiin ja voimisteluun keskittynyt liikuntaseura. Viime vuosina jäsenmäärän kasvu

Lisätiedot

KOKKOLAN JYMYN VOIMISTELU- JA NAISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015

KOKKOLAN JYMYN VOIMISTELU- JA NAISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 KOKKOLAN JYMYN VOIMISTELU- JA NAISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 Yleistä Voimistelujaoston toiminta on jatkunut aktiivisena kuluneenakin kautena. Ohjaajia on tullut lisää ja mikä parasta, he ovat täysi-ikäisiä.

Lisätiedot