Joukkuevoimisteluvalmennus Raision Jumppareissa
|
|
- Noora Seppälä
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Joukkuevoimisteluvalmennus Raision Jumppareissa
2 Arvot ja keskeiset periaatteet Liikunnan ilo ja uuden oppimisen riemu Reilu ja avoin meininki, voimistelijoita kunnioittava kohtelu Yhdenvertaisuus (kaikki voimistelijat ja kokoonpanot ovat keskenään samanarvoisia, jokaiselle taataan laadukas ja yksilöllinen valmennus) Lapsi- /nuorilähtöisyys, osallisuus (lähtökohta: valmennusta järjestetään voimistelijoita varten, voimistelijoiden iän ja kehitysvaiheen huomioiminen, voimistelijoiden vaikutusmahdollisuudet mm. säännöllisten palautekäytäntöjen avulla, vastuunkantaminen mm. nuvo-toiminnassa) Pitkäjänteisyys ja monipuolisuus (urheilullisuuden korostaminen, kuhunkin ikäkauteen sopivat ja turvalliset harjoittelumenetelmät, kasvatukselliset näkökohdat) Mahdollisimman matalat harrastuskulut (varustehankintojen ja muiden kulujen minimoiminen voimistelijoiden ikä ja uran vaiheet huomioiden, varainhankintamahdollisuuksien tarjoaminen halukkaille, avoimet talousarviot, vapaaoppilasmahdollisuudet hakemusten mukaan) Drop out ilmiön ehkäiseminen (Kaikkien edellisten lisäksi mahdollistetaan harrastaminen alusta alkaen kullekin voimistelijalle sopivalla tavoite- ja taitotasolla, kunkin motivaatiota vastaavin treenimäärin)
3 Ikäkausivalmennuksen rakenne RaJussa SM KILPA / 1 2 kokoonpanoa yli 12-vuotiaiden kokoonpanot vuotiaiden kokoonpanot 8-10-vuotiaiden kokoonpanot HARRASTE Tanssillinen voimistelu (TanVo) yli 20v v v. 8-11v. 5-7-vuotiaiden esivalmennus ja joukkuevoimistelun perustunnit
4 Ikäkausivalmennuksen periaatteita RaJussa Valmennusryhmät muodostetaan ikäkausiperiaatteella pääsääntöisesti kaksi ikäluokkaa samassa. Jokaisesta valmennusryhmästä muodostetaan useampia (2-3) kokoonpanoja. Kaikkiin kokoonpanoihin pyritään saamaan 8-12 tyttöä. Kokoonpanot muodostetaan ensisijaisesti motivaation mukaan sekä vanhemmalla iällä valintoihin vaikuttaa motivaation lisäksi taidot. Ikäluokkakohtaiset valmentajat toimivat ja kehittävät valmennusta tiiviissä yhteistyössä, ja myös kokoonpanot harjoittelevat säännöllisesti yhdessä. Ikäkausivalmennuksen etuja: Voimistelijoiden siirtymiset ikäkausiperusteisten kokoonpanojen välillä on joustavaa, koska kokoonpanot päivitetään puolivuosittain ja sekä voimistelijat että valmentajat tuntevat yhteistyön ansiosta toisensa. Tämä ehkäisee osaltaan myös DropOut ilmiötä mahdollistamalla voimistelun harrastamisen omalla motivaatio- ja taitotasolla uran eri vaiheissa vaihtelevien elämäntilanteiden mukaan. Tämä on voimistelijoille turvallista ja palkitsevaa, kun valmentajat pystyvät huomioimaan kunkin kokoonpanon erityiset toiveet ja valmennukselliset tarpeet yksilöllisemmin.
5 5-7-vuotiaiden esivalmennus Ikäkauden painopisteet: urheilusta innostuminen ja lajirakkauden syttyminen, riittävä kokonaisliikuntamäärä (3h/pv), perustaitojen ja ominaisuuksien monipuolinen harjoittelu, kasvun ja kehityksen huomioiminen, urheilijaksi kasvamisen tukeminen yhdessä kodin kanssa Viikkoharjoitteluohjelma, esimerkki: 5-6v. (1.-2. treenikausi) = 2krt/vk (=1krt/vk lajitreeni 75 + perustunti 45 ) 6-7v. (1.-2. treenikausi) = 2krt/vk (= 1krt/vk lajitreeni 90 + perustunti 60 ) 6-7v. (2.-3. treenikausi, H/K) = 3krt/vk (=2krt/vk lajitreeni perustunti 60 ) 6-7v. (2.-3. treenikausi, K/Team) = 3krt/vk (=3krt/vk lajitreeni ) Jakautuminen tyttöjen motivaation ja iän mukaan 1-3 kokoonpanoon tyttöjen määrästä ja ikäluokan aloitusvuodesta riippuen. Ikäkauden valmennusryhmä nimetään sillä kaudella, jolloin se osallistuu ensimmäisen kerran Stara-tapahtumaan. Ikäkauden vuosittaiset tapahtumat: Seuran näytökset, katselmukset ja mahdollinen Stara-tapahtuma (kevät). Eniten harjoitteleva kokoonpano osallistuu myös syyskaudella Stara-tapahtumaan. Huom. Ikäkauden ohjelmissa ja puvuissa hyödynnetään mahdollisimman paljon kierrätystä. Lisäksi: kummitoiminta, ikäkauden yhteiset ohjelmaleirit (1-2 krt/kausi), ns. kunniakirjamerkkien suoritus (lajitaidot ja liikkuvuus). Ikäkausi ei vielä pääsääntöisesti osallistu muille leireille eikä seuran järjestämiin yhteistreeneihin.
6 8-10-vuotiaat Ikäkauden painopisteet: urheilusta innostuminen ja lajirakkauden syttyminen, riittävä kokonaisliikuntamäärä (3h/pv), perustaitojen ja ominaisuuksien monipuolinen harjoittelu, kasvun ja kehityksen huomioiminen, urheilijaksi kasvamisen tukeminen yhdessä kodin kanssa Viikkoharjoitteluohjelma, esimerkki: H = 2 krt/vk K = 3-4 krt/vk (=3-4krt/vk lajitreeni baletti 60 treenin yhteydessä) Team = 3-5 krt/vk (=3-5krt/vk lajitreeni baletti 60 treenin yhteydessä) Jakautuminen tyttöjen motivaation mukaan 1-3 kokoonpanoon tyttöjen määrästä ja ikäkauden aloitusvuodesta riippuen. Syysja kevätkaudella järjestetään 2-3 treeniä, joihin osallistuvat ikäkauden kaikkien kokoonpanojen tytöt yhdessä. Viikkotreenit järjestetään mahdollisuuksien mukaan / osittain yhteisillä salivuoroilla. Harjoitteluun sisällytetään lajille tärkeää oheisharjoittelua, esimerkiksi balettia. Ikäkauden vuosittaiset tapahtumat: Seuran näytökset ja katselmukset, 1-6 Staraa. Team-joukkue osallistuu halutessaan 8-10v sarjaan. Lisäksi: RaJun kaikkien JV-valmennusryhmien yhteinen leiri elokuussa ja muut yhteistreenit kauden aikana, kummitoiminta, ikäkauden yhteiset ja kokoonpanojen omat ohjelmaleirit, ns. kunniakirjatestit (lajitaidot, liikkuvuus, vartalonhallinta).
7 10-12-vuotiaat Ikäkauden painopisteet: urheilusta innostuminen ja lajirakkauden syttyminen, riittävä kokonaisliikuntamäärä (3h/pv), perustaitojen ja ominaisuuksien monipuolinen harjoittelu, kasvun ja kehityksen huomioiminen, urheilijaksi kasvamisen tukeminen yhdessä kodin kanssa Viikkoharjoitteluohjelma, esimerkki: H = 2 krt/vk K = 3-4 krt/vk (=3-4 krt/vk lajitreeni baletti ja muut oheistreenit) Team = 4-6 krt/vk (=4-6 krt/vk lajitreeni baletti ja muut oheistreenit) Jakautuminen tyttöjen motivaation ja taitojen mukaan 1-3 kokoonpanoon. Syys- ja kevätkaudella järjestetään 2-3 treeniä, joihin osallistuvat ikäkauden kaikkien kokoonpanojen tytöt yhdessä. Viikkotreenit järjestetään mahdollisuuksien mukaan / osittain yhteisillä salivuoroilla. Ikäkauden vuosittaiset tapahtumat: H: seuran näytökset ja katselmukset, kilpailut vuotiaiden sarjassa tai Stara K ja Team: seuran näytökset ja katselmukset, kilpailut vuotiaiden sarjassa Lisäksi: RaJun kaikkien JV-valmennusryhmien yhteinen leiri elokuussa ja muut yhteistreenit kauden aikana, kummitoiminta, mahd. Voimisteluliiton leirit
8 12-14-vuotiaat Ikäkauden painopisteet: voimistelijan oman sisäisen motivaation tukeminen, harjoittelun määrän ja laadun nousujohteinen lisääntyminen, laajan liikevalikoiman saavuttaminen, kasvun ja kehityksen huomioiminen erityisesti kasvupyrähdyksen aikana, murrosiän huomioiminen ja urheilijana kasvamisen tukeminen Viikkoharjoitteluohjelma: H = 2 krt/vk K = 3-5 krt/vk (= 3-5 krt/vk lajitreeni baletti-, fysiikka- ja muut oheistreenit) Team = 5-7 krt/vk (=5-7 krt/vk lajitreeni baletti-, fysiikka- ja muut oheistreenit) Jakautuminen tyttöjen motivaation ja taitojen sekä harrastajamäärän mukaan 1-3 kokoonpanoon (yhteistyötä sisarseurojen kanssa). Syys- ja kevätkaudella järjestetään 2-3 treeniä, joihin osallistuvat ikäkauden kaikkien kokoonpanojen tytöt yhdessä. Viikkotreenit järjestetään mahdollisuuksien mukaan / osittain yhteisillä salivuoroilla. Ikäkauden vuosittaiset tapahtumat: H: seuran näytökset ja katselmukset, kilpailut vuotiaiden harrastesarjassa K: seuran näytökset ja katselmukset, kilpailut vuotiaiden kilpasarjassa Team: seuran näytökset ja katselmukset, kilpailut vuotiaiden SM-sarjassa Lisäksi: RaJun kaikkien JV-valmennusryhmien yhteinen leiri elokuussa ja muut yhteistreenit kauden aikana, kummitoiminta, mahd. Voimisteluliiton leirit
9 14-16-vuotiaat Ikäkauden painopisteet: voimistelijan oman sisäisen motivaation tukeminen, harjoittelun määrän ja laadun nousujohteinen lisääntyminen, laajan liikevalikoiman saavuttaminen, kasvun ja kehityksen huomioiminen erityisesti kasvupyrähdyksen aikana, murrosiän huomioiminen ja urheilijana kasvamisen tukeminen Viikkoharjoitteluohjelma: H = 2 krt/vk K = 3-5 krt/vk (=3-5krt/vk lajitreeni baletti-, fysiikka- ja muut oheistreenit) Team = 6-8 krt/vk (=6-8krt/vk lajitreeni baletti-, fysiikka- ja muut oheistreenit) Jakautuminen tyttöjen motivaation ja taitojen sekä harrastajamäärän mukaan 1-3 kokoonpanoon (yhteistyötä sisarseurojen kanssa). Syys- ja kevätkaudella järjestetään 2-3 treeniä, joihin osallistuvat ikäkauden kaikkien kokoonpanojen tytöt yhdessä. Viikkotreenit järjestetään mahdollisuuksien mukaan / osittain yhteisillä salivuoroilla. Ikäkauden vuosittaiset tapahtumat: H: seuran näytökset ja katselmukset, kilpailut vuotiaiden harrastesarjassa K: seuran näytökset ja katselmukset, kilpailut vuotiaiden kilpasarjassa Team: seuran näytökset ja katselmukset, kilpailut vuotiaiden SM-sarjassa Lisäksi: RaJun kaikkien JV-valmennusryhmien yhteinen leiri elokuussa ja muut yhteistreenit kauden aikana, kummitoiminta, mahd. Voimisteluliiton leirit
10 yli 16-vuotiaat Ikäkauden painopisteet: Harraste- ja kilpavalmennuksessa: osaamisesta nauttiminen, kuormituksen ja palautumisen oikea suhde, aikuiseksi urheilijaksi kasvaminen; huippuvalmennuksessa: kuormituksen ja palautumisen oikea suhde, huippusuorituksien saavuttaminen, kilpaileminen ja voittaminen arvokilpailuissa, aikuiseksi urheilijaksi kasvaminen Viikkoharjoitteluohjelma: H = 2 krt/vk (=1krt/vk lajitreeni perustunti 60 ) K = 3-5 krt/vk (=3-5krt/vk lajitreeni baletti-, fysiikka- ja muut oheistreenit) Team = 6-10 krt/vk (=6-8krt/vk lajitreeni baletti-, fysiikka- ja muut oheistreenit) Jakautuminen tyttöjen motivaation ja taitojen sekä harrastajien määrän mukaan 1-3 kokoonpanoon (yhteistyötä sisarseurojen kanssa). Syys- ja kevätkaudella järjestetään 2-3 treeniä, joihin osallistuvat ikäkauden kaikkien kokoonpanojen tytöt yhdessä. Viikkotreenit järjestetään mahdollisuuksien mukaan / osittain yhteisillä salivuoroilla. Ikäkauden vuosittaiset tapahtumat: H: seuran näytökset ja katselmukset, kilpailut yli 16-vuotiaiden harrastesarjassa K: seuran näytökset ja katselmukset, kilpailut yli 16-vuotiaiden kilpasarjassa Team: seuran näytökset ja katselmukset, kilpailut yli 16-vuotiaiden SM-sarjassa Lisäksi: RaJun kaikkien JV-valmennusryhmien yhteinen leiri elokuussa ja muut yhteistreenit kauden aikana, kummitoiminta, mahd. Voimisteluliiton leirit
11 Ikäluokkien nimeäminen Ikäluokka valitsee/keksii itse teeman mukaisen nimen ja ilmoittaa sen seurakoordinaattorille ja lajivastaavalle. Ikäluokkien nimeäminen kilpailusarjan mukaan: Alle 14vuotiaiden sarjat: Team Kohina, Kohina K, Kohina H vuotiaiden sarjat: RaJu Jr Team, RaJu Jr Kilpa Team, RaJu Jr Harraste Team Yli 16-vuotiaiden sarjat: RaJu Team, Raju Kilpa Team, RaJu Harraste Team Teema: Veden olomuodot Esim. Solina, Kohina, Pauhu, Kumu, Pisara, Usva, Sumu, Aalto, Laine, Virta, Tyrsky, Pilvi, Kaste, Loiske, Lähde, Meri
12 Valmennusryhmien toiminta Valmennusryhmät pyrkivät osallistumaan kausittain samoihin tapahtumiin ja kilpailuihin mm. huoltajien, arvien ja tuomarien rekrytoinnin helpottamiseksi. Jokaiselle uudelle, toimintansa vakiinnuttaneelle ikäkaudelle on valittava joukkueenjohtaja ja rahastonhoitaja. Yli 8-vuotiaiden valmennusryhmien yhteinen leiri elokuussa. Kummitoiminta: Jokaisella ikäluokalla on oma kummijoukkue, jonka kanssa järjestetään kausittain vähintään kahdet yhteiset treenit vuorovetoisesti. Toiminta ns. yhden ikäluokan yli. Kaikkiin ikäluokkiin otetaan uusia voimistelijoita kevätkauden jälkeen ja vuodenvaihteessa, pienimpien tyttöjen kokoonpanoihin myös syyskauden alussa. Kaikkien lajien valmennusryhmien yhteiset ikäluokkakohtaiset rekrykirjeet ja some- & nettimainonta näytöksissä sekä toukokuussa, elokuussa ja joulukuussa. Ikäluokkien avoimet treenit uusille voimistelijoille vuosittain toukokuussa ja joulukuussa.
13 Valmennuksen kehittäminen ja koordinointi Valmentajat kokoontuvat n. 4-5 krt vuodessa. JV-lajivastaava tuottaa palaverien muistiot ja asialistat valmentajia osallistaen. Yhteistyön lisäämisen tavoitteena on kohottaa valmentajien osaamistasoa yhteiskehittämisen, yksilöllisten koulutussuunnitelmien ja RaJuAkatemian (aloittavat valmentajat) avulla mm. seuraavilla osa-alueilla: valmennuksen suunnittelu ja seuranta, fyysinen ja psyykkinen valmennus, lajitaitovalmennus, pedagogiset valmennustaidot, viestintä, tuomarikoulutus. Alustava vuosikello valmentajille Tammi-helmikuu: syyskauden palautteet, kevätkauden yhteiset käytännöt (yhteiset treenit, kummitreenit, yms.) kisakalenteri ja katselmus, arvi- ja tuomaritarpeet Huhtikuu: valmentajatarpeet ja rekrytointisuunnitelmat seuraavalle kaudelle, kevään voimistelijarekry päivä, kesäkauden suunnittelu Touko-kesäkuu: kevätkauden palautteet, syyskauden alustava katselmus- ja kisakalenteri arvi-/tuomaritarpeet, muut tapahtumat, näytökset ja koulutukset (seuran omat ja muut), yli 8- vuotiaiden yhteinen Elokuu-leiri suunnittelu, tulevan kauden valmennuksen suunnittelu ja ikäluokkakohtaiset tavoitteet, lihastasapainokartoitukset ja muut testaukset tulevalla kaudella Elokuu: talvikauden vuorot ja salikäytännöistä sopiminen, valmennustoiminnan pelisääntöjen päivittäminen ja seuran oma valmentajakoulutus, valmennusryhmien yhteinen vanhempainilta & vanhempien pelisäännöt Loka-marraskuu: vuodenvaihteen voimistelijarekry
14
RaJun JV-valmennuksen kehittämistavoitteita
RaJun JV-valmennuksen kehittämistavoitteita 1. Kaikkien JV-valmentajien osaamistasoa kohotetaan yksilöllisen koulutussuunnitelman mukaan seuraavilla osa-alueilla tarvelähtöisesti: Valmennuksen suunnittelu
Vanhempainilta Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu
Vanhempainilta 16.8.2017 Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu Illan kulku 2 1. Valmentajien esittely 2. Uuden valmennusjärjestelmän esittely 3. Joukkuevoimistelutoimialan pelisääntöjen läpikäyminen 4.
Valmentajien toimintalinja
Valmentajien toimintalinja 1. Harjoitteleminen ja kilpaileminen ikäluokittain 1.1 Harjoitusmäärät ja tavoitteet Forssan Naisvoimistelijoiden periaatteena on tarjota joukkuevoimisteluharrastus yli 8- vuotiaille
ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto
ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015 INFOTILAISUUS 1. ELITE YHTEISTYÖ 2. MIKÄ ELITE ON? 3. ELITE TIIMI 4. ELITE VALMENNUS 5. ELITE TOIMINTA 6. URHEILIJASOPIMUS 6. HAKU ELITEEN TOIMINTA ON VASTA ALUILLAAN ENSIMMÄINEN
TERVETULOA VALMENNUSRYHMÄÄN!
TERVETULOA VALMENNUSRYHMÄÄN! Tässä info kirjeessä kerrotaan seuramme valmennusryhmien toimintaan liittyen yleisistä asioista. Seuramme kilpailulajit ovat joukkuevoimistelu ja tanssillinen voimistelu. JOUKKUEVOIMISTELU
KILPAVOIMISTELU TOVOLISSA
Aineisto: Suomen Voimisteluliitto (Svoli) ToVoLin nettisivut Petri Vilhunen (kuvat) Google kuvahaku Toijalan Voimistelu ja Liikunta KILPAVOIMISTELU TOVOLISSA TO V O LI N KI LPA V O I MI STELUN V A A TI
Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät
Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät 29.11.2017 1 Johtamiseen ja hyvään hallintoon liittyvät lasten urheilun kysymykset Nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua seuran toiminnan toteuttamiseen
Mäntsälän lukio. Vanhempainilta Joukkuevoimistelu
6.5.2019 Mäntsälän lukio Vanhempainilta Joukkuevoimistelu Olemme Tähtiseura KAIKILLE YHTEISET LAATUTEKIJÄT Johtaminen ja hallinto (johtaminen, hallinto, viestintä ja markkinointi) Urheilutoiminta (urheilijan
JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015
JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015 Järvenpään Voimistelijat ry. pähkinänkuoressa Perustettu vuonna 1950 Jäseniä n. 667 henkilöä (tilanne 24.8.2015) Lapset
TÄRKEÄÄ KASVATUKSELLISUUS Luotamme kykyynsä toimia erilaisissa rooleissa. hän on hyvä jossain yksilöllisyyden ja tasavertaisen kohtelun korostaminen
1 TÄRKEÄÄ 1. Yksilön luonne ja kunnianhimo - kasvatetaan aktiivisia ja oma-aloitteisia toimijoita 2. Lajitaidot - opetellaan huolellisesti lajin perustaidot (kiinniottaminen, heittäminen, syöttäminen,
Valmentajien pelisäännöt
Valmentajien pelisäännöt 1. Harjoitteleminen ja kilpaileminen ikäluokittain 1.1 Harjoitusmäärät ja tavoitteet Forssan Naisvoimistelijoiden periaatteena on tarjota joukkuevoimisteluharrastus yli 8- vuotiaille
Mäntsälän Voimistelijoiden jvtoiminta
Mäntsälän Voimistelijoiden jvtoiminta kaudella 2016-2017 Tuovinen 17.5.2016 PL 45, 04601 Mäntsälä www.mantsalanvoimistelijat.fi puh 040 513 7892 mantsalan.voimistelijat@msoynet.com Vanhempainillan aiheet
Valmennusryhmien info Järvenpään voimistelijat
Valmennusryhmien info 2017-2018 Järvenpään voimistelijat Voimistelijan polku Seurassamme on mahdollista harrastaa joukkuevoimistelua monella eri motivaatioja taitotasolla, joita on kuvattu joukkuevoimistelijan
GT Teamit RED ORANGE GREEN YELLOW PINK BLUE PLAYER
GT Teamit 2016-2017 RED ORANGE GREEN YELLOW PINK BLUE PLAYER Grani Tenniksen valmennuskokonaisuus - Pelaajan polku GT Tennis- ja mailapelikoulu Esikouluikäisille ja 1-3 -luokkalaisille Ohjaajakoulutukset
Alppilan Salamat on aloittanut toimintansa v Sen kotipaikkana ja toimintaalueena on Helsingin kaupunki.
Alppilan Salamat ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1. Toiminta-ajatus Alppilan Salamat on aloittanut toimintansa v.1959. Sen kotipaikkana ja toimintaalueena on Helsingin kaupunki. Alppilan Salamat pyrkii
Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010
Tutkimusaineisto koottu puhelinhaastatteluina helmikuun 2009 ja tammikuun 2010 aikana Kohteena 3 18-vuotiaat (vanhemmat vastanneet 3 11-vuotiaiden puolesta ja 12 18- vuotiaat vastanneet itse kysymyksiin)
ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2016
ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 2 2 TOIMINNAN TAVOITTEET... 2 3 HARRASTELIIKUNTA... 2 3.1. Lapset ja nuoret... 3 3.2 Perheliikunta... 3 4 VALMENNUSTOIMINTA...
Voimistelu- ja urheiluseura Elise
Voimistelu- ja urheiluseura Elise Perustettu vuonna 1921 Jäseniä 871 Voimistelun erikoisseura Akrobatiavoimistelu Joukkuevoimistelu Rytminen voimistelu Sinettiseura Voimisteluliiton huippuvoimisteluseura
M-Teamin strategia
M-Teamin strategia 2014-2018 25.8.2014 Toimintaympäristön muutostekijät M-Teamin strategia Salibandyliiton strategia Yhteisöllisyys, vapaaehtoistyö ja seurauskollisuus Kilpailu kunnallisista liikuntapaikoista
Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit
Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun
Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02)
Helsingin NMKY Kausi 2017 2018 B-pojat (s.-02) Asialista Esittely Valmentajat Tavoitteet ja kulmakivet HNMKY Pelaajapolku Urheilijaksi kasvaminen Kesäharjoittelu Kausi 2017-2018 Viestintä ja vuorovaikutus
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v)
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 11v11 joukkueet (14-18v) C14-B18 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa - tavoitteet C14-B18 11v11 ikäkausi- ja kilpajoukkueissa lähtökohtana on yksilöiden kehittäminen.
SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0
SINETTISEURAKRITEERIT versio 3.0 Sinettikriteerien uudistaminen Työstetty työryhmällä: Henna Sivenius (hiihto), Maiju Kokkonen (taitoluistelu), Turkka Tervomaa (jääkiekko), Henri Alho (jalkapallo), Tiiu
Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit
Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun
Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5
Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet
Ikäkausivalmennus ja Sanix-linja
13.12.2015 Ikäkausivalmennus ja Sanix-linja Milja Hintsanen 2 Valmennusjärjestelmä Pyrkivän joukkueet ovat kautta aikojen olleet sarjojensa menestyneimpien joukkueiden joukossa Tämän säilyttämiseksi kevään
ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018
1 ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 2 2 TOIMINNAN TAVOITTEET... 2 3 HARRASTELIIKUNTA... 3 4 VALMENNUSTOIMINTA... 4 5 VALMENTAJATOIMIKUNTA... 4 6 KOULUTUSTOIMINTA...
ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2008 TAPAHTUMIA VUODEN 2008 AIKANA
ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2008 TAPAHTUMIA VUODEN 2008 AIKANA Suomen mestaruuskilpailut 1.-2.3. Espoo Pohjoismaiden mestaruuskilpailut 8.-9.3. Tanska Luokkanousukilpailut
KAUSIKIRJE SYKSY 2015
KAUSIKIRJE SYKSY 2015 Hei kaikki vanhemmat! Toivotamme kaikki vanhat ja uudet seuralaiset tervetulleiksi treenaamaan kanssamme myös ensi kautena. Tästä kirjeestä löydät tärkeitä tietoja syksyä koskien,
Joukkuevoimistelun info. Kuva: Sami Ilvonen. syksy 2016
Joukkuevoimistelun info Kuva: Sami Ilvonen syksy 2016 Voimistelu ja urheiluseura Elise Perustettu vuonna 1921 Vuonna 2015 seuramme liikutti yli 900 lasta Voimistelun erikoisseura Akrobatiavoimistelu Joukkuevoimistelu
Rangers Ahmat pojat -04
Rangers Ahmat pojat -04 Vanhempainkokous 17.5.2016 Agenda Joukkueen nopea tilanne katsaus ja suunnitelma kaudelle 2016-2017 Ensi kauden valmennuskuviot Kesävuorot ja harjoittelu Miten edetään? Ahmat kaudella
TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017
TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO
Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen
Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2018 Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Toiminnan arvot - monipuolinen liikunta lajitaitojen harjoittaminen kasvatus yhteistyössä vanhempien, koulujen ja muiden
TOIMINTASUUNNITELMA ajalle
TOIMINTASUUNNITELMA ajalle 1.7.2017 30.6.2018 SEURAN TAVOITTEET Helsingin Luistelijoiden strategian 2015-2018 mukaan seuran missio on luoda edellytykset taitoluistelun harraste- ja kilpailutoiminnalle
Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL
Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Suunta Jyväskylä ry. suunnistuksen erikoisseura Jyväskylässä Periaatteita ovat: - suunnistusseura, joka
egroup 2014 Valmennusryhmä-info
egroup 2014 Valmennusryhmä-info 12.12.2013 Kilpasuunnistajan polku Essussa egroup ja egrouph-valmennusryhmät vastaavat sarjoissa H/D 16-21 kilpasuunnistajana menestymään pyrkivien urheilijoiden valmennuksesta
Tanssi- ja Voimisteluseura Illusion Vaajakoski ry Toimintasuunnitelma 2019
Tanssi- ja Voimisteluseura Illusion Vaajakoski ry Toimintasuunnitelma 2019 1. Yleistä Tanssi- ja Voimisteluseura Illusion Vaajakoski ry on Jyväskylässä toimiva urheiluseura, joka kuuluu jäsenseurana Suomen
VALMENNUKSEN LINJAUS. -6 vuotiaat: 7-11 vuotiaat: Toiminta: o täysin onnistumisen tunnetta tuottava. o ryhmätaitojen oppiminen liikunnan avulla
VALMENNUKSEN LINJAUS -6 vuotiaat: o täysin onnistumisen tunnetta tuottava o ryhmätaitojen oppiminen liikunnan avulla o lajirakkauden syntyminen o paljon liikuntaa, jatkuva kehittyminen o leikkien kaltaiset
ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA
ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA Kirjan ja ruusun päivä 8.5. Elannon Isku - Vantaan kevätnäytös 15.5. Suomen Voimistelupäivät 8.-10.6. Svolin
VaKP Voimistelu valmennustoiminta. Kilpa-aerobicin vanhempainilta
VaKP Voimistelu valmennustoiminta Kilpa-aerobicin vanhempainilta 1.10.2018 Vanhempainillan ohjelma Käytännön asioita: kilpailumatkat, tiedonkulku, maksut, lisenssit, ym. Tiedotustilaisuus VaKP kilpa-aerobictiimi
Teema / Ikävuodet Iso tavoite
Teema / Ikävuodet 4 6 7 9 10 12 13 15 Iso tavoite Laaja-alainen liikunnan harrastaminen, suuri liikuntamäärä. Liikkuminen on hauskaa. Laaja-alainen liikunnan harrastaminen, suuri liikuntamäärä. Liikkuminen
MAAJOUKKUE VALINNAT KOHTI LAHTEA OLYMPIAKAUSI Valmentajakerhon kevätseminaari Kisakallio Reijo Jylhä Päävalmentaja
MAAJOUKKUE VALINNAT KOHTI LAHTEA 2016-2017 OLYMPIAKAUSI 2017-2018 Valmentajakerhon kevätseminaari Kisakallio 30.4.2017 Reijo Jylhä Päävalmentaja RAKENNE Menestyksen takana olevat valinnat Kauden 2016-207
Joukkueenjohtajien opas
Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.
VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE
VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 Jatketaan vuonna 2012 aloitettua työtä lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen kehittämisen parissa Toimintamme päivittyy SUNDAY LEAGUE
KILPA-AEROBICIN KILPAILU- JA VALMENNUSTOIMINNAN TAVOITTEET, PELISÄÄNNÖT JA VALMENNUSMAKSUT
KILPA-AEROBICIN KILPAILU- JA VALMENNUSTOIMINNAN TAVOITTEET, PELISÄÄNNÖT JA VALMENNUSMAKSUT Päivitetty 10/2014 TAVOITTEET JNV:n tavoitteena on saada urheilijat nauttimaan urheilusta aikuisikään saakka.
KRV VALMENTAJIEN STRATEGIA
KRV STRATEGIA KRV VALMENTAJIEN STRATEGIA Valitaan ikäkauden päävalmentaja(t): - Ikäkauden mestaruus- tai kilpajoukkueen valmentaja - Työsopimuksessa tuntimäärä 10-20h/vko, sillä vastuuta useammasta eri
Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat
Seurakehitys SJAL:ssa Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Sisältö SJAL:n seurakehitysohjelmasta Kokemuksia oman seuran analyysista Artemis Laatujärjestelmä seuroille? SJAL:n
Tapiolan Voimistelijat ry Toimintasuunnitelma 2016 sivu 1
Toimintasuunnitelma 2016 sivu 1 1. Yleistä Tapiolan Voimistelijat on Espoossa, Tapiolan ja sen lähialueilla toimiva 51-vuotias liikuntaseura, joka kuuluu jäsenseurana Suomen Voimisteluliittoon sekä Etelä-Suomen
INFO G-E junioreiden vanhemmille
INFO G-E junioreiden vanhemmille 9.1.2017 https://www.youtube.com/watch?v=lsarn2t4ifo Junioritiimin toiminnan päämääriksi asetettiin: Seuran sisäisen ja ulkoisen yhtenäisyyden vahvistaminen sekä viestinnän
Voimistelu- ja urheiluseura Elise Laura Ahonen
Voimistelu- ja urheiluseura Elise Laura Ahonen Perustettu vuonna 1921 Vuonna 2013 jäseniä 819 Voimistelun erikoisseura Akrobatiavoimistelu Joukkuevoimistelu Rytminen voimistelu Sinettiseura Voimisteluliiton
Vanhempaininfo kaudesta
Vanhempaininfo kaudesta 2016-2017 VISIO 2016-2017 KJT Haukat Nollakakkoset tunnetaan alueella vetovoimaisena ja korkealaatuisena jääkiekon joukkueorganisaationa omissa emoseuroissaan. Joukkueella on kolme
SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN
SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,
LP Kangasala. Seuran valmennuslinjaukset F-B-ikäisille
LP Kangasala Seuran valmennuslinjaukset F-B-ikäisille Joukkueiden yhteistyö kehittyvät ja halukkaat pelaajat mahdollisesti vanhemman ikäluokan treeneihin kokeilemaan ja harjoittelemaan ei varasteta pelaajia
3. Junnu Talent Valmentajat: Sanni Mäntykivi, Milla Nieminen, Jonna Öhrnberg & Mona Lahtinen
SYYSKAUSI KÄYNTIIN! Tällä hetkellä VVS:n kilpa-aerobicin puolella toimii 5 eri valmennusryhmää: 1. Mikrot 07-10 (Uusi valmennusryhmä!) - Valmentajat: Sanni Mäntykivi, Jonna Öhrnberg - Apuvalmentajat: Liinu
Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit
Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Kriteerit jakautuvat peruskriteereihin ja laatukriteereihin. Peruskriteerit luovat seuran tavoite- ja tahtotilan, jotka toteutuvat laatukriteerien toimenpiteiden
Miten mukaan Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry:n toimintaan
Miten mukaan Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry:n toimintaan Tässä on lyhyt info, miten pääset mukaan liikkujaksi, harrastajaksi, valmennusryhmään, ohjaajaksi tai seuratoimintaan. Seuran toimintakausi on
Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi , ja Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja
Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi 2016-2017, 2017-2018 ja 2018-2019 Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja strategiset painopisteet Strategian osana on määritelty myös seuran
KILPA-AEROBIC SÄÄNTÖKIRJA
1/11 KILPA-AEROBIC SÄÄNTÖKIRJA 2017 2020 KANSALLISET SÄÄNNÖT JA OHJEET päivitetty 12/2017 2/11 Sisällys Kilpa-aerobicin kilpailujärjestelmä -kaavio Kilpailusäännöt Mistä aloittaa kilpaileminen 2lk säännöt
FC Honka. 2007 Ikäluokkamalli
FC Honka 2007 Ikäluokkamalli Innopoli 29.10.2014 Organisaatiokaavio (2014-2015) Urheilullinen ja valmennuksellinen vastuu. Mukana säännöllisesti kaikkien ryhmien tapahtumissa. 07 ikäluokan johtoryhmä Ikäluokkavastaava
Suomen Voimisteluliitto Rytminen voimistelu Minirinki ja N-ryhmä. Vanhempaininfo
Suomen Voimisteluliitto Rytminen voimistelu Minirinki ja N-ryhmä Vanhempaininfo 26.1.2019 Suomen rytmisen huippuhetket 2018 MM joukkueiden 2-ottelu 10. sija, vanne 9.sija EM joukkueiden 2-ottelu 9.sija,
1. ORGANISAATIO JA HALLINTO
1 2 SISÄLLYS 1. ORGANISAATIO JA HALLINTO... 3 2. PELISÄÄNNÖT... 4 3. VALMENTAMINEN JA OHJAAMINEN... 5 3.1. Valmentaminen kilparyhmissä... 5 3.2. Valmentaminen harrasteryhmässä... 6 3.3. Koulutuksiin osallistuminen...
KILPA- JA HUIPPUTENNIS SEUROISSA SEURAFOORUMI
KILPA- JA HUIPPUTENNIS SEUROISSA SEURAFOORUMI 26.7.2018 1. LASTEN URHEILU JA TENNIS SEUROISSA U12 2. NUORTEN URHEILU JA TENNIS SEUROISSA U18 3. VALMENNUS 4. URHEILULLISUUS KILPAILEMINEN Seuroissa noin
TOIMINTASUUNNITELMA
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 2018 Tässä toimintasuunnitelmassa esitellään seuran eri toimialojen tärkeimmät kehityskohteet kaudelle 2017 2018. Erityisesti näihin kehityskohteisiin halutaan panostaa laadukkaan
ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2014
ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2014 Sisältö 1 YLEISTÄ... 3 2 TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 3 HARRASTELIIKUNTA... 3 3.1. Lapset... 4 3.2. Lapset ja nuoret... 4 3.3. Perheliikunta... 4 4
Voimistelijan polku TiVoLissa - laadittu 9/2012 Svolin Voimistelijanpolun (6/2012) pohjalta
Voimistelijan polku TiVoLissa - laadittu 9/2012 Svolin Voimistelijanpolun (6/2012) pohjalta Teema 7 8 10 10 12 12 14 14 16 16 - Ikäryhmän painopisteet Taito, fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset ominaisuudet
MAASTOHIIHTO. Kestävyyslajien miniseminaarit 2/3 Jyväskylä Reijo Jylhä Päävalmentaja
MAASTOHIIHTO Kestävyyslajien miniseminaarit 2/3 Jyväskylä 2.10.2017 Reijo Jylhä Päävalmentaja RAKENNE Lajissa tapahtuneita muutoksia Harjoittelun määrän kehittyminen ja huipulle nousun ikä Esimerkkiohjelmat
Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA
Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2017-2018 Seuran organisaatio Johtokunta Kilta Valmentajat Ohjaajat Nuorisoklubi Jumppakummit Seuran toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät Aikuisten
Salon Palloilijat ry Visio 2022
Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry:n (SalPa) visio vuoteen 2022 asti Salon Palloilijat ry (SalPa) on urheiluseura mihin jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen on mahdollisuus tulla harrastamaan
GT Teamit RED ORANGE GREEN PLAYER
GT Teamit 2015-2016 RED ORANGE GREEN PLAYER GT valmennuskokonaisuus Miksi GT Teamit seuran juniorivalmennuksessa käy n. 250 lasta ja nuorta erilaisilla motiiveilla harrastuksen alkuvaihe on TÄRKEIN aika
HUIPPUPELAAJAN POLKU Esa Määttä
HUIPPUPELAAJAN POLKU Esa Määttä HUIPPUPELAAJAN POLKU Maailma on täynnä erilaisia polkuja Huipulle on monta erilaista tietä Huippu-urheiluikä ja sen merkitys harjoittelussa Monipuolinen liikunta Miksi?
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus JyPK:ssa on pitkäjänteistä kja suunnitelmallista toimintaa perusasioiden kautta
Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi
Genuine Hockey Spirit Since 1979 Haukat G 2010 Kausi 2017-2018 Haukat seurana Perustettu 1979 Valon Sinettiseura vuodesta 1997 (entinen Nuori Suomi) Lajeina jääkiekko ja ringette Lapsia ja nuoria lisenssipelaajia
Joukkuevoimistelun syysinfo 2014. Voimistelu- ja urheiluseura Elise ry.
Joukkuevoimistelun syysinfo 2014 Voimistelu- ja urheiluseura Elise ry. Voimistelu- ja urheiluseura Elise Perustettu vuonna 1921 Vuonna 2013 jäseniä 819 Voimistelun erikoisseura Akrobatiavoimistelu Joukkuevoimistelu
MAAJOUKKUEVALMENNUS. TeamGymin maajoukkue- ja EM-valmennus 2015-2017. Voimistelu liikuttaa!
MAAJOUKKUEVALMENNUS TeamGymin maajoukkue- ja EM-valmennus 2015-2017 Esim. otsikko JÄRJESTELMÄ Maajoukkuevalmennus on osa liittojohtoista TeamGymin valmennusjärjestelmää Maajoukkuevalmennuksen tarkoituksena
Kilpailo-seminaarit 2006 Kari Niemi-Nikkola Suomen Olympiakomitea Valmennuksen johtaja. Lasten kilpaurheilusta huipulle
Kilpailo-seminaarit 2006 Kari Niemi-Nikkola Suomen Olympiakomitea Valmennuksen johtaja Lasten kilpaurheilusta huipulle Teemat Lahjakkuus Harjoittelu ja Kilpaileminen Monipuolisuus, erikoistuminen ja eriyttäminen
LeKi-futis toimintasuunnitelma 2013
1. Johtokunnan kokoonpano 2013: Johtokunta jatkaa neljännen toimintavuoden seuraavalla kokoonpanolla: Johtokunta: Petri Mäkinen, puheenjohtaja; Matti Huvinen, vara puheenjohtaja; Harri Bergström, sihteeri;
EPS G Joukkueen Infotilaisuus Espoonlahti
EPS G 2012 Joukkueen Infotilaisuus 31.1.2019 Espoonlahti Infotilaisuuden asialista 1. Kokouksen avaus 2. Seuran ja seurayhteisön esittely 3. Joukkuetoiminnan esittely 4. 2012 Joukkueen toiminnan esittely
Jokaisen joukkueen päävalmentajan yhteystiedot löytyvät tämän kirjeen lopusta.
LOMA Cheerleaders Syyskausi 2018 -alkuinfo Tervehdys kotiväelle! Tämä infokirje jaetaan jokaiselle harrastajalle syyskauden alussa ja jatkossa kaikki info tulee sähköisesti. Kotiväki on velvollinen seuraamaan
EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto
EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto Kaikki 07 syntyneet pelaajat ovat tervetulleita perustettavaan ikäluokkaan mukaan.
Huippu-urheiluyksikön tukiurheilijakysely 2013. Jari Lämsä & Kaisu Mononen KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus
Huippu-urheiluyksikön tukiurheilijakysely 2013 Jari Lämsä & Kaisu Mononen KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Tukiurheilijakysely Tarkoitus: Kerätä säännöllisesti tietoa OK:n ja PARA:n tukiurheilijoiden
Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma 2019
Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2019 Toiminnan arvot Ysikaks Nivala Ry:n toiminnan arvoina on tarjota harrastajille monipuolista liikuntaa ja lajitaitojen harjoittamista kohtuullisin kustannuksin. Haluamme
KILPAILU- JA VALMENNUSTOIMINNAN TAVOITTEET, PELISÄÄNNÖT JA VALMENNUSMAKSUT
KILPAILU- JA VALMENNUSTOIMINNAN TAVOITTEET, PELISÄÄNNÖT JA VALMENNUSMAKSUT Päivitetty 09/2015 1 TAVOITTEET JNV:n tavoitteena on saada urheilijat nauttimaan urheilusta aikuisikään saakka. KIVA- toiminnassa
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus on suunnitelmallinen prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena pelaamisen
Joukkuevoimistelun info syksy 2015. Voimistelu- ja urheiluseura Elise
Joukkuevoimistelun info syksy 2015 Voimistelu- ja urheiluseura Elise Voimistelu- ja urheiluseura Elise Perustettu vuonna 1921 Vuonna 2013 jäseniä 819 Voimistelun erikoisseura Akrobatiavoimistelu Joukkuevoimistelu
Sisällys 1. Vastuuhenkilöt 2. Yleistä valmennuksesta 3. Juniorimaajoukkue: ohjelma Juniorivalmennusryhmän vaatimukset 5.
Sisällys 1. Vastuuhenkilöt 2. Yleistä valmennuksesta 3. Juniorimaajoukkue: ohjelma 4. Juniorivalmennusryhmän vaatimukset 5. Vuoden junioritapahtumat 6. Ilmoittautuminen valmennukseen 1. Vastuuhenkilöt
GT Teamit RED ORANGE GREEN GT PLAYER
GT Teamit 2014-2015 RED ORANGE GREEN GT PLAYER GT valmennuskokonaisuus Miksi GT Teamit Seuran juniorivalmennuksessa käy n. 250 lasta ja nuorta erilasilla motiiveilla Harrastuksen alkuvaihe on TÄRKEIN aika
Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA
Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2016-2017 UVL:n organisaatio Ohjaajat ja Valmentajat Valmentajatiimi Jumppakummit Nuorisoklubi Kilta Johtokunta UVL:n toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät
SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO
SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola varapuheenjohtaja: Tarja Tolonen sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna Niskasaari
Laadukas kasvattajaseura
A Harrastus kaikille F Seuran ammattimainen johtaminen B Monipuolinen toiminta Pelaaja E Tavoitteellinen kilpakiekko C Joukkuetoiminnan kehittäminen Laadukas kasvattajaseura D Laatua Valmennukseen A: Harrastus
FC SCJ Strategia 2019
FC SCJ Strategia 2019 Toiminta-ajatus Seuran toiminnan tarkoituksena on tarjota tavoitteellista ja laadukasta yhteisöllisyyttä korostavaa jalkapallon harraste- ja kilpatoimintaa lapsille, nuorille, perheille
Espoon Telinetaiturit ry
Voimistelua läpi elämän Espoon Telinetaiturit ry Terveydenhuolto 1.6.2013 Motiivi ProHuippuseura-projektissa identifioidut kehityskohteet Urapolku-seminaari Kisakalliossa (2012) Yleiset havainnot seuran
Kevättä odotellessa! Hyvinkää Cup Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi katja.borisov()hyvinkaa.fi. Tapahtumia. Laita päivät muistiin!
Kevättä odotellessa! Tämä on Hyvolin toinen uutiskirje, jonka tavoitteena on kertoa kuulumisia Hyvolin toiminnasta. Tässä uutiskirjeessä esittäytyy Hyvolin joukkueenjohtajat. Seuraava uutiskirje ilmestyy
VSK-U TYÖNKUVAT Toiminnanjohtaja
VSK-U TYÖNKUVAT Toiminnanjohtaja seuran talouden hallinta ja johtaminen, yhteistyö seuran tilitoimiston kanssa ja palkanlaskennan kanssa seuran toimintasuunnitelman, budjetin, toimintakertomuksen laadinta
LAAJASALON PALLOSEURA RY AKATEMIAVALMENNUS
LAAJASALON PALLOSEURA RY AKATEMIAVALMENNUS LÄHTÖKOHDAT Ikäluokka=joukkue vaatii myös eriyttämistä yksilötasolla, jokaiselle sopivia haasteita. Pelaajien taitotaso noussut vaatii myös pelaajien yksilöllisen
Valmennusryhmien info syksy Järvenpään voimistelijat
Valmennusryhmien info syksy 2016 Järvenpään voimistelijat Tapahtumat 1.8. Syyskausi alkaa (kesäharjoitukset vko 31-32) 3.-4.9. HJM-kutsuleiri, Järvenpää Liikuntahalli 10.9. HJM-taitokilpailu, Mäntsälä
Liikunnan aluejärjestöt 1-TASON VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS
Liikunnan aluejärjestöt 1-TASON VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taustaa SVUL / Lajiliitot -> C, B, A järjestelmä (yleis- / lajiosa) 1990 luvun alun järjestömurros 5 -portainen yleiseurooppalainen koulutusjärjestelmä
Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -
Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta
SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO
SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO 1. JOHTORYHMÄN KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna Niskasaari kartta-asiat:
TOIMINTASÄÄNTÖ. Tampereen Voimistelijat Johtoryhmä
20.1.2017 2017 TOIMINTASÄÄNTÖ Tampereen Voimistelijat Johtoryhmä SISÄLLYS Tampereen Voimistelijoiden toiminnan periaatteet... 3 Toiminta-ajatus... 3 Visio... 3 Missio... 3 Arvot... 3 Organisaatio... 3
Kurra-polku innostumisvaihe
Kurra-polku innostumisvaihe KK, KK joukkue, G1, F2, F1 Pilottivuosi 2019-2020 G1 & F2 Kurra Hockey ry 1 TAUSTALLA SEURAN V. 2017 JULKAISTU STRATEGIA Jatkuva kehittyminen (PDCA)! Kurra Hockey ry 2 Kurra