Puhe- ja mediateknologia-alan asiantuntija

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Puhe- ja mediateknologia-alan asiantuntija"

Transkriptio

1 Opetuksen suunnittelu ja asiantuntijuus OT Kalle Palomäki Puhe- ja mediateknologia-alan asiantuntija. Johdanto Tässä työssä selvitetään mitä puhe- ja mediateknologia-alan asiantuntijan tarvittavia. Työmenetelminä on TKK:lta valmistuneiden työntekijöiden haastattelu ja yritysten sekä akateemisten yhteisöjen työpaikkailmoituksiin tutustuminen. Inspiraation lähteenä toimi myös Mikko Kurimon YOOP opinnoissaan aiemmin läheisesti tätä alaa toimiville asiantuntijoille tekemä haastattelututkimus. Toimimme Mikko Kurimon kansa samassa yksikössä uudet tulokset täydentävät hänen tekemäänsä tutkimusta mm. erityyppisillä haastateltavien työtehtävillä. Kurimo ei myöskään analysoinut alan työpaikkailmoituksia. Lopuksi havaintoja peilataan lyhyesti kahteen alalla opetusta järjestävien yliopistojen opetussisältöihin.. Haastattelututkimus Asiantuntijuuden kartoittamiseksi haastateltiin viittä alalla toimivaa asiantuntijaa. Tarkoituksena oli etsiä henkilöitä, jotka sijoittuvat mahdollisimman laaja-alaisesti erilaisiin tehtäviin työelämässä. Joukkoon etsittiin nuoria tutkijoita yliopistomaailmasta, tutkijoita yritysmaailmasta, palvelutehtävässä toimiva asiantuntija julkiselta sektorilta sekä alalla toimiva yrittäjä ja samalla nuoran teknologiayrityksen toimitusjohtaja. Kysely haastateltaville lähetettiin sähköpostilla, johon haastateltava myös vastasivat sähköpostilla. Haastattelututkimuksen vastaukset ovat liitteessä. Heitä pyydettiin kuvaamaan työssään tarvittavia taitoja lisäämään kunkin taidon tärkeyttä kuvaava prosenttinumero. Eri taitoja kuvaavien prosenttinumeroiden piti kokeessa summautua sataan. Haastateltavat saivat vapaasti määrittää tarvitsemansa taidot. Vapaan kysymyksen asettelun vuoksi vastauksissa käytetty taitojen kuvaukset vaihtelivat, joten oli tarpeen tehdä yleistyksiä. Alla olevassa listassa kuvataan käytetyt yleistykset ja niihin liittyvät vastaajien käyttämät nimitykset kustakin taidosta vapaasti sähköpostiviesteistä lainaten. Kyselyn tulokset analysoidaan sijoittamalla koehenkilöiden vastauksien taitoja kuvaavat prosenttiosuudet ao. listan mukaan uudelleen määriteltyihin luokkiin. Mikäli haastateltavan kuvaama taito esiintyy useammassa kuin yhdessä luokassa jaetaan prosenttiosuudet kyseisten luokkien kesken tasan.. Teoreettinen substanssiosaaminen KH : oman alan (akustiikka, DSP) osaaminen KH : algorithm developement, with, machine learning, general digital signal processing, specialised dsp, speech tech KH : Oman tutkimusalan hallinta (pelkkä kirjaviisaus ei takaa menestyksekästä uraa). KH : tuotekehitysprojektien vetäminen. Allle tyypillisten työkalujen ja menetelmien hallinta, esim. ohjelmointi KH : Ohjelmointi KH : Ohjelmointi matlab- ja C-kielillä ja database, sql, shell scrips KH : Ohjelmointi KH : Ohjelmointi, kustannuslaskelmat. Valmiudet kehittyä ja oppia uutta sekä ongelman ratkaisukyky KH : Mutta jotta sitä voi tehdä täytyy kehittää uusia menetelmiä, sovelluksia ja ratkaisuja - se vaatii luovuutta, uuden oppimista ja omaksumista

2 KH : find/think up new projects and applications, write patents KH : Ongelmanratkaisukykyä ja ajattelutyötä KH : Analyyttisyys. Kielitaito KH : Englannin kielelle antaisin painoarvoa, sillä työssä on pakko ymmärtää mitä muut kirjoittavat/puhuvat ja vastaavasti hyvästä englannin kielen taidosta on hyötyä toiseenkin suuntaa. KH : Englanti KH : Englanti. Esiintymis- ja vuorovaikutustaidot sekä kirjallinen ilmaisu KH: Tietenkin ne asiat pitää sitten osata esittää niin, että edellä mainitut jutut uppoaa rahoittajiin, yhteistyökumppaneihin ja alaisiin KH: Intercultural communication, write patents KH: järjestötoiminta, erilaisten hakemusten tekeminen Johtamis- ja organisaatiotaidot KH : Loput on ehkä jotain esimiestaitoa ja delegointia KH : project management KH : töiden limittämisessä vaadittavaan moniajoon KH : järjestötoiminta, yrityksen pyörittäminen, tuotekehitysprojektien vetäminen KH : esimiestaidot Myynti, markkinointi ja muu itsensä kehuminen KH : Tietenkin ne asiat pitää sitten osata esittää niin, että edellä mainitut jutut uppoaa rahoittajiin, yhteistyökumppaneihin ja alaisiin KH : erilaisten hakemusten tekeminen KH : Myyntitaidot Kuvassa. Esitetään aineistosta analysoituna alan asiantuntijoiden keskimääräinen osaamisprofiili. Kuvassa. tarkastellaan asiantuntijoita erikseen. Kolme ylintä asiantuntijaa toimivat tutkimustehtävissä joko yliopistossa tai yrityksissä, joissa korostuu substanssin ja alan työkalujen hallinta sekä luovuuteen ja uuden oppimiseen liittyvät kyvyt. Tutkijoista KH ja KH ovat vanhempia kun taas KH on nuorempi tutkija. Odotetusti vanhemmilla tutkijoilla tulevat uutena johtamiseen liittyvät taidot. Kuvassa kaksi alempaa henkilöä (KH ja KH) toimivat pienyritysten parissa, joko omistaja-toimitusjohtajana tai julkisen sektorin konsulttina. Molemmissa tapauksissa korostuvat johtamiseen liittyvät taidot. Lisäksi yrittäjällä korostuu analyyttisyys, joka on luokiteltu tässä työssä esim. luovuuden kanssa samaan kategoriaan. summa Teoreettinen substanssiosaaminen Alalle tyypillisten työkalujen ja menetelmien hallinta Valmiudet kehittyä ja oppia uutta sekä ongelman ratkaisukyky Kielitaito Esiintymis- ja vuorovaikutustaidot sekä kirjallinen ilmaisu Johtamis ja organisaatiotaidot Myynti, markkinointi ja muu itsensä kehuminen Kuva Alan asiantuntijoiden keskimääräinen osaamisprofiili.

3 KH KH KH KH KH Kuva. Alan asiantuntijoiden osaamisprofiilit.. Työpaikkailmoitukset: Analysoitiin 9 alan työilmoitusta. Kansainvälinen puhekommunikaatioyhdistys (international speech communication association) ylläpitää internetissä listaa ( alalla tarjolla olevista työpaikoista. Järjestön jäseniä ovat tyypillisesti esim. yliopistotutkijat, väitöskirjan tekijät, professorit sekä alalla toimivien tutkimus- /tuotekehitysyritysten työntekijät ja johtavissa asemissa työskentelevät ihmiset. Analysoinnissa käytettiin samaa kategorisointia, joka kehitettiin koehenkilöiden sähköpostien analysoimiseen. Kuvassa. hakemusten perustella alan keskimääräinen asiantuntijuus profiili.

4 Analyysi suoritettin siten, että ilmoituksista poimittiin työtehtävän tai taitojen kuvauksista esiteltyihin kategorioihin liittyvät taidot. Jokainen maininta tietystä edellisessä kappaleesta kuvatusta taidosta pisteytettiin sen mukaan montako kertaa se esiintyi ilmoituksessa. Esimerkiksi substanssin hallintaan luettiin algoritmien tai puheen tunnistusmenetelmien tunteminen ja joka kerta kun se mainittiin ilmoituksessa siitä annettiin yksi piste. Jos esitetty taito kuului yhtä aikaa kahteen tai useampaan kategoriaan, jaettiin piste osiin. Esimerkiksi kahteen kategoriaan kuuluvasta taidosta sai 0, pistettä kumpaankin kategoriaan. Lopuksi kunkin hakemuksen pisteet muutettiin prosenteiksi kuvaamaan kuinka monta prosenttia mitäkin taitoa painotettiin hakemuksessa. Tarkemmin eri työpaikkojen taitoja koskevat painotukset ilmenevät liitteen taulukosta. Kuvan asiantuntijuus profiili korostaa erityisesti teoreettista substanssi osaamista sekä alalle tyypillisten menetelmien ja työkalujen hallintaa. Kolmanneksi tärkeimmät ovat vuorovaikutustaidot. Yhtä lukuun ottamatta läpikäydyt työpaikkailmoitukset painottuivat puheteknologia-alalle liittyvään menetelmäkehitykseen osana tutkimus-/tuotekehitysryhmää. Yksi ilmoituksista oli kuitenkin professoritasoinen vanhemmalle tutkijalle suunnattu työpaikka. Taidoista työilmoituksissa korostui ohjelmointi. Yhtä lukuun ottamatta ilmoituksissa mainittiin joukko ohjelmointikieliä nimeltä ja osassa vaadittiin sujuvuutta niillä ohjelmoinnissa tai esim. useamman vuoden ohjelmointikokemusta. Opintotaustassa korostettiin akateemisia opintoja. Noin puolessa ilmoituksesta mainittiin alalla tehty väitöskirja. On huomion arvoista, että useissa ilmoituksissa mainittiin sekä litania ohjelmointi kieliä että alalle tehty väitöskirja. Ennakko käsitys siitä, että tohtori työllistyy johtajaksi jolla ei enää teetetä ns. likaista työtä osoittautuu näin vääräksi. Teoreettinen substanssiosaaminen Alalle tyypillisten työkalujen ja menetelmien hallinta Valmiudet kehittyä ja oppia uutta sekä ongelman ratkaisukyky Kielitaito Esiintymis- ja vuorovaikutustaidot sekä kirjallinen ilmaisu Johtamis ja organisaatiotaidot Myynti, markkinointi ja muu itsensä kehuminen Kuva. Työpaikkailmoitusten perusteella määritetyt alan asian tuntijoiden osaamisalueet.. Yliopistojen opetus vs. työelämän tarpeet Tarkasteltavaksi valittiin kaksi tuttua alalla opetusta järjestävää yliopistoa. Opetuksen tarkastelu oli tässä tapauksessa epämuodollista ja tuloksista ei tehty haastattelu tutkimusta tai työpaikkahakemuksia vastaavaa analyysiä. Vaikeutta yliopistojen opintojen analysoinnissa lisäsi se, että vapaasti yliopistojen opiskelumahdollisuuksia yhdistellen on mahdollista saada monenlaisia ammattipätevyyksiä. Joka tapauksessa pääasiallinen huomio alalla tavallisimmalla tyylillä opiskelevalla opiskelijalla korostuu huomattavasti kategorioissa teoreettinen substanssiosaaminen ja alalle tyypillisten työkaluja ja menetelmien hallinta. Muut etenkin varttuneempien asiantuntijoiden tarvitsemat taidot jäävät huomattavasti vähemmälle opiskelulle. Tosin mainitaan, että esimerkiksi TKK:lla olisi uran edetessä korostuvia johtamis- ja

5 vuorovaikutustaitoja mahdollista opiskella esimerkiksi tuotantotalouden laitoksella. Mainittakoon, että yksikään haastattelemamme asiantuntija ei ole saanut yliopisto-opetuksessa johtamis- tai yrittäjyysvalmennusta, vaikka kahdella pien yritysten parissa työskentelevällä koehenkilöllä nämä valmiudet saivat tärkeimmän roolin.. Yhteenveto ja keskustelua Tässä oppimistehtävässä tutkittiin puhe- ja mediateknologia-alojen asiantuntija tarvitsemia taitoja ja valmiuksia. Tutkimusmenetelminä käytettiin sähköpostiviestillä toimitettua asiantuntijoiden haastatteluja sekä alan työpaikkailmoitusten analysointia. Alan asiantuntijoiden haastattelun pohjalta havaittiin, että keskimäärin tärkein valmius on teoreettinen substanssiosaaminen. Toiseksi tärkein tässä otoksessa oli johtamis- ja organisaatiotaidot. Jaetulla kolmannella sijalla olivat esiintymis- ja vuorovaikutustaidot, valmiudet kehittyä ja oppia uutta sekä alalle tyypillisten työkalujen hallinta. Tutkimuspainotteista työtä tekevillä haastateltavilla taidoista painottuivat erityisesti teoreettinen substanssiosaaminen, alan työkalujen hallinta sekä taidot kehittyä ja oppia uutta. Tutkijoilla johtamistaidot tulivat mukaan pidemmän työuran myötä. Pienyritysten parissa toimivilla haastateltavilla korostuivat johtamis- ja organisaatiotaidot selvästi enemmän kuin tutkijoilla. Kun näitä havaintoja peilataan esimerkiksi TKK:n opetussisältöön koskien tyypillistä alan diplomi-insinööriä havaitaan, että opinnot keskittyvät lähes yksinomaan substanssiosaamiseen ja alan työkalujen käytön opettelemiseen. Koetuloksesta kuitenkin havaitaan, että esimerkiksi johtamistaidot koetaan tärkeämmäksi ja vuorovaikutus taidot koetaan yhtä tärkeiksi kuin esimerkiksi työkalujen käytön osaaminen. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että perus diplomi-insinöörin koulutuksessa nämä taidot eivät saa ansaitsemaansa painoarvoa. Kun peilataan haastateltavien osaamisprofiileja työpaikkailmoitusten osaamisprofiiliin, havaitaan selvä yhteys etenkin tutkimustöissä toimivan nuorimman haastatellun (KH) profiiliin. Substanssi ja työkaluosaaminen ovat tärkeitä, mutta esimerkiksi johtamistaidot puuttuvat lähes kokonaan. TKK:n perus diplomi-insinöörin koulutus näyttääkin parhaiten vastaavan työpaikkahakemusten sekä nuorimman haastatellun tutkijan osaamisprofiilia. Sen sijaan pitemmälle ehtineiden johtavassa asemassa olevien asiantuntijoiden painotukset ovat erilaisia. Tämän perustella herää kysymys, että onko järkevää kouluttaa TKK:lla suurelle osalle opiskelijoita vain taitoja joita tarvitaan aivan uran alkuvaiheessa, vai olisiko tarpeen lisätä koulutusta myös uralla myöhemmin tarvittavia taitoja varten? Tässä työssä suoritetun analyysin perusteella työelämässä vaadittavat johtamis- ja vuorovaikutustaidot jäävät pitkälle työelämässä ja muualta kuin TKK:n koulutuksesta opiskeltaviksi.

6 Liite. KH, alalla yritysmaailmassa toimiva vanhempi tutkija (Tekn. tri) Eri taitoja tarvitsee eri jutuissa ja ne on monella tavalla sekoittuneet eri tehtävissä. Tällä hetkellä tärkeintä mun kannalta on oman alan (akustiikka, DSP, ohjelmointi, etc.) osaaminen (0%). Mutta jotta sitä voi tehdä täytyy kehittää uusia menetelmiä, sovelluksia ja ratkaisuja - se vaatii luovuutta, uuden oppimista ja omaksumista (0%). Tietenkin ne asiat pitää sitten osata esittää niin, että edellämainitut jutut uppoaa rahoittajiin, yhteistyökumppaneihin ja alaisiin (%). Loput % on ehkä jotainesimiestaitoa ja delegointia. Välillä nämä prosentit menee kyllä kans ihan eri tavalla. KH, alalla yritysmaailmassa toimiva tutkija (PhD) algorithm developement: 0%, with machine learning: % general digital signal processing: 0% specialised dsp, speech tech: % matlab: 0% C: % other (database, sql, shell scrips): % find/think up new projects and applications, write patents: 0% project management: 0% intercultural communication: 0% KH, yliopistomaailmassa toimiva nuori tutkija, joka on valmistumassa diplomi-insinööriksi -Englannin kielelle antaisin painoarvoa %, sillä työssä on pakko ymmärtää mitä muut kirjoittavat/puhuvat ja vastaavasti hyvästä englannin kielen taidosta on hyötyä toiseenkin suuntaa. -Ongelmanratkaisukykyä työstä on myös %, josta puolet kuluu ohjelmointiin ja puolet muuhun ajattelutyöhön. -Oman tutkimusalan hallinta % (pelkkä kirjaviisaus ei takaa menestyksekästä uraa). Viimeinen prosentti menee töiden limittämisessä vaadittavaan moniajoon. KH, alalla julkisen sektorin yrityspalveluiden parissa toimiva asiantuntija englanti 8,00 % ohjelmointi,00 % järjestötoiminta,00 % yrityksen pyörittäminen 0,00 % tuotekehitysprojektien vetäminen 0,00 % erilaisten hakemusten tekeminen,00 % kustannuslaskelmat,00 % KH, alalla toimiva yrittäjä Taito Tarve esimiestaidot 0% analyyttisyys 0% myyntitaidot 0% englanti 0%

7 Liite. NUA DRA NUA NUA APA BEV LIO ETS TOY CHI VOX DRA NU NU NU NU TOS CRE Teoreettinen substanssiosaaminen Työkalujen ja menetelmien hallinta Valmiudet kehittyä ja oppia uutta jne Kielitaito Esiintymis- ja vuorovaikutustai dot jne Johtamis ja organisaatiotaidot Myynti, markkinointi ja muu jne Taulukko. Eri taitojen prosenttiosuudet per työpaikka ilmoitus. Ylin rivi indikoi kutakin työpaikkailmoitusta.

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2013 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut Tohtoreiden uraseurannan tulokset Urapalvelut Aarresaaren uraseuranta Aarresaari-verkosto on suomalaisten yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden yhteistyöverkosto, johon kuuluu 12 yliopistoa Aarresaari

Lisätiedot

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Kopio e-lomakkeesta 11.3.2011 Kysely sulkeutunut 4.4.2011 Helsingin yliopiston vastuullisille tutkijoille suunnattu KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Taustatiedot

Lisätiedot

Tradenomit työmarkkinoilla

Tradenomit työmarkkinoilla Tradenomit työmarkkinoilla Uudistu ja uudista 2011 Johanna Tuovinen asiamies, koulutus-, työvoima- ja elinkeinopolitiikka Tradenomiliitto TRAL ry Minkälaista osaamista tarvitaan? Yleinen osaaminen korostuu

Lisätiedot

TYÖELÄMÄTAITOJEN OPPIMISTA YLIOPISTOSSA TUTKIMUSTULOKSIA JA KEHITTÄMISTARPEITA

TYÖELÄMÄTAITOJEN OPPIMISTA YLIOPISTOSSA TUTKIMUSTULOKSIA JA KEHITTÄMISTARPEITA TYÖELÄMÄTAITOJEN OPPIMISTA YLIOPISTOSSA TUTKIMUSTULOKSIA JA KEHITTÄMISTARPEITA Tarja Tuononen ja Auli Toom Yliopistopedagogiikan keskus (HYPE) Tuononen & Toom 22/03/2018 1 JOHDANTO Erilaisten työelämätaitojen,

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 farmaseutin tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Helsingin yliopistossa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012.

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Teologisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Lääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 29 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 214 ja vertailu vuonna 27 valmistuneiden kyselyyn 212. Materiaalin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Humanistisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Valtiotieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Oikeustieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin

Lisätiedot

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015 Tampereen yliopistosta vuonna 29 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 21 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 214 uraseurantakysely toteutettiin vuonna 29

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Tulevaisuuden teologi

Tulevaisuuden teologi Tulevaisuuden teologi Teologikoulutustarveselvitys 2015 Heikki Salomaa Teotar 2 kyselyyn vastanneet (N=527) HY (N=366) 45 % ISY (N=126) 51 % ÅA (N=27) 30 % Koko aineisto Mies (N = 190) 33 % 42 % 48 % 36

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Työelämän ja koulutuksen vuorottelu

Työelämän ja koulutuksen vuorottelu Työelämän ja koulutuksen vuorottelu Työelämästä korkeakoulutukseen ja takaisin elinikäistä oppimista käytännössä 15.6.2011 Helsinki Marjo Pääkkö KM, VTK HRD Manager Siemens IT Solutions and Services Oy

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Say it again, kid! - peli ja puheteknologia lasten vieraan kielen oppimisessa

Say it again, kid! - peli ja puheteknologia lasten vieraan kielen oppimisessa Say it again, kid! - peli ja puheteknologia lasten vieraan kielen oppimisessa Sari Ylinen, Kognitiivisen aivotutkimuksen yksikkö, käyttäytymistieteiden laitos, Helsingin yliopisto & Mikko Kurimo, signaalinkäsittelyn

Lisätiedot

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016)

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016) Jyväskylän yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 16) kohtaiset tiedot (Kyselyn vastausprosentti: 4 valmistuneista) Vastaajien

Lisätiedot

Tavoitteidensa mukaisella työuralla

Tavoitteidensa mukaisella työuralla Tavoitteidensa mukaisella työuralla Aarresaari-verkoston tohtoriuraseuranta 2015, vuosina 2012 2013 valmistuneet Juha Sainio & Eric Carver Aarresaari.net/uraseuranta Sivuilta tietoa aineistoista ja linkit

Lisätiedot

Kauppatieteilijät työmarkkinoilla. Tanja Makkonen Suunnittelija Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut

Kauppatieteilijät työmarkkinoilla. Tanja Makkonen Suunnittelija Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut Kauppatieteilijät työmarkkinoilla Tanja Makkonen Suunnittelija Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut Miten hyvin KTM:t työllistyvät? Töissä 80 % valmistumishetkellä 6 kk:n kuluttua valmistumisesta

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Horisontti

Horisontti Horisontti 19.11.2015 Vuosiluokkaistaminen. Mitä tehdään ennen sitä? Oppimiskäsitys Eriyttäminen ja oppimisen tuki Oppiaine Laaja-alainen osaaminen Oppimisen arvioinnin periaatteet Oppimisympäristöt Tärkeää

Lisätiedot

Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019

Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019 Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019 AMK-tutkintoon johtava koulutus Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto medianomi (AMK) musiikkipedagogi (AMK) tanssinopettaja (AMK) Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto

Lisätiedot

Palautetta hyödynnetään tekniikan yliopistoopetuksen kehittämisessä ja koulutuspoliittisessa vaikuttamisessa

Palautetta hyödynnetään tekniikan yliopistoopetuksen kehittämisessä ja koulutuspoliittisessa vaikuttamisessa Tekniikan akateemiset TEKin ja tekniikan alan yliopistojen toteuttavat yhdessä palautekyselyn vastavalmistuneille diplomi-insinööreille ja arkkitehdeille Palautetta hyödynnetään tekniikan yliopistoopetuksen

Lisätiedot

Juurisyiden oivaltaminen perustuu usein matemaattisiin menetelmiin, jotka soveltuvat oireiden analysointiin.

Juurisyiden oivaltaminen perustuu usein matemaattisiin menetelmiin, jotka soveltuvat oireiden analysointiin. Juurisyiden oivaltaminen perustuu usein matemaattisiin menetelmiin, jotka soveltuvat oireiden analysointiin. Tämä pätee arkisten haasteiden ohella suuriin kysymyksiin: kestävä kehitys, talous, lääketiede,

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan Mitä opiskellaan milläkin vuosiluokalla

Lisätiedot

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina 2005-2007 valmistuneille TAUSTATIEDOT 1) Sukupuoli nmlkj mies nmlkj nainen 2) Opintojen aloitusvuosi 3) Valmistumisvuosi 4) Millä perusteella valitsit opiskelupaikkasi?

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2011 aikana AMKtutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2011 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

KANSA: YLIOPISTOJEN TÄRKEIN TEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ VAPAATA TUTKIMUSTA SEKÄ TIETEELLISTÄ JA TAITEELLISTA SIVISTYSTÄ

KANSA: YLIOPISTOJEN TÄRKEIN TEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ VAPAATA TUTKIMUSTA SEKÄ TIETEELLISTÄ JA TAITEELLISTA SIVISTYSTÄ TIEDOTE KANSA: YLIOPISTOJEN TEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ VAPAATA TUTKIMUSTA SEKÄ TIETEELLISTÄ JA TAITEELLISTA SIVISTYSTÄ 1 Yliopistojen tärkein tehtävä on vapaan tutkimuksen sekä tieteellisen ja taiteellisen sivistyksen

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 1 Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa 2019 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 2 Sisältö - Miksi opiskella kieliä? - Miksi opiskelisin

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 K a s v a t u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Koulutusohjelman tuottama tutkinto Tradenomi (Ylempi AMK) on ylempi korkeakoulututkinto, joka tuottaa saman pätevyyden julkisen sektorin virkaan

Lisätiedot

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma 1/6 TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUS VL.7-9

OPPILAANOHJAUS VL.7-9 OPPILAANOHJAUS VL.7-9 7.LUOKKA Oppimaan oppimisen taidot T2 kannustaa ja ohjata oppilaita kehittämään opiskelutaitojaan sekä oppimaan oppimisen taitojaan S1,, L7 S1 L1 S1, L1 Oppilaanohjauksen tavoitteisiin

Lisätiedot

Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille. Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi

Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille. Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi Korkeakoulututkintojen sijoittaminen kansalliseen viitekehykseen

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Teknillinen tiedekunta Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Arkkitehtuurin tiedekunta Saatteeksi Tässä

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA Sijoittumisseuranta: Vuosina 2008 ja 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet taiteen maisterit PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Kevät 2012

Lisätiedot

Millaisia työelämätaitoja yritykset odottavat vastavalmistuneilta?

Millaisia työelämätaitoja yritykset odottavat vastavalmistuneilta? Millaisia työelämätaitoja yritykset odottavat vastavalmistuneilta? Eila Pajarre, Veli-Pekka Pyrhönen, Saara Kuismanen, Patrik Nieminen ja Laura Valtonen Tampereen teknillinen yliopisto Peda-forum-päivät

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Teknillinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Teknillinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään

Lisätiedot

Opiskelijan tie fuksista asiantuntijaksi osaamisen itsearviointi osana koulutuksen laadun varmistusta

Opiskelijan tie fuksista asiantuntijaksi osaamisen itsearviointi osana koulutuksen laadun varmistusta Opiskelijan tie fuksista asiantuntijaksi osaamisen itsearviointi osana koulutuksen laadun varmistusta Jussi Myllärniemi Sanna Nokelainen Eila Pajarre TTY 21.8.2013 Taustaa Yliopisto-opetuksessa arvioinnin

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Insinöörikoulutuksen tulevaisuus työelämän kehittymisen näkökulmasta. Wiipurista Kotkaan 250 vuotta tekniikan ja merenkulun koulutusta 16.10.

Insinöörikoulutuksen tulevaisuus työelämän kehittymisen näkökulmasta. Wiipurista Kotkaan 250 vuotta tekniikan ja merenkulun koulutusta 16.10. Insinöörikoulutuksen tulevaisuus työelämän kehittymisen näkökulmasta Wiipurista Kotkaan 250 vuotta tekniikan ja merenkulun koulutusta 16.10.2008 2 Tutkintojen sisällöistä ja tavoitteista (A352/2003): Ammattikorkeakoulututkinnot

Lisätiedot

PARASTA SUOMELLE. TEKin koulutuspoliittinen ohjelma YKSILÖN VASTUU OMASTA KEHITTYMISESTÄÄN TYÖELÄMÄN JA YLIOPISTON YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN

PARASTA SUOMELLE. TEKin koulutuspoliittinen ohjelma YKSILÖN VASTUU OMASTA KEHITTYMISESTÄÄN TYÖELÄMÄN JA YLIOPISTON YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN YKSILÖN VASTUU OMASTA KEHITTYMISESTÄÄN TYÖELÄMÄN JA YLIOPISTON YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN HUIPPULAADUKAS OPISKELU JA TUTKIMUS OPPIMISEN ILO JA HALU YLIOPISTOJEN RESURSSIEN PARANTAMINEN PARASTA SUOMELLE TEKin

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Kummiyritystoiminta on konseptoitu ja pilotoitu Tulevaisuuden ammattiosaajat pk-yrityksissä Etelä-Pohjanmaalla -hankkeessa vuosina 2012-2014 Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

Kansainvälinen politiikka

Kansainvälinen politiikka Kansainvälinen politiikka Tampereen yliopistossa on seurattu vastavalmistuneiden maistereiden työllistymistä jo vuodesta 1994 lähtien. Seurannan tuottajana on U&R (Ura- ja rekrytointipalvelut). Maisterin

Lisätiedot

OT2 Puheteknologian opintokokonaisuuden suunnittelu 14.4.2009 Kalle Palomäki

OT2 Puheteknologian opintokokonaisuuden suunnittelu 14.4.2009 Kalle Palomäki OT2 Puheteknologian opintokokonaisuuden suunnittelu 14.4.2009 Kalle Palomäki 1. Johdanto Puheteknologia on perinteisesti jaettu kolmeen tai neljään osa-alueeseen: puheen siirto, puhesynteesi, puheanalyysi

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

Helena Rasku-Puttonen, Jyväskylän yliopisto Miten työllistymisen laatua arvioidaan? yliopistojen maisteriuraseurannan tulosten julkistustilaisuus

Helena Rasku-Puttonen, Jyväskylän yliopisto Miten työllistymisen laatua arvioidaan? yliopistojen maisteriuraseurannan tulosten julkistustilaisuus Helena Rasku-Puttonen, Jyväskylän yliopisto Miten työllistymisen laatua arvioidaan? yliopistojen maisteriuraseurannan tulosten julkistustilaisuus 3.5.2017 Mihin tarkoitukseen uraseuranta? Korkeakoulujen

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Taloustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Taso Työn luonne ja vastuu Vuorovaikutustaidot Tiedolliset ja taidolliset valmiudet

Taso Työn luonne ja vastuu Vuorovaikutustaidot Tiedolliset ja taidolliset valmiudet Opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasokartta Liite 1 VAATIVUUSTASOKARTTA Tehtävän kuvaus / dokumentointi liitteenä olevaa tehtäväkuvauslomaketta käyttäen Vaativuustasokartalle on kuvattu tyypillisesti

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Yliopistoyhteisöstä valmiuksia työelämän yhteisöihin

Yliopistoyhteisöstä valmiuksia työelämän yhteisöihin Yliopistoyhteisöstä valmiuksia työelämän yhteisöihin Miten yliopisto-opiskelu tuottaa työyhteisövalmiuksia? Ida Mielityinen asiantuntija, koulutuspolitiikka Suvi Pulkkinen varapuheenjohtaja, Akavan opiskelijat

Lisätiedot

Nuoret tutkija -hanke. Hankekoordinaattori Kaisa Hytönen Henkilöstöpalvelut

Nuoret tutkija -hanke. Hankekoordinaattori Kaisa Hytönen Henkilöstöpalvelut Nuoret tutkija -hanke Hankekoordinaattori Kaisa Hytönen Henkilöstöpalvelut Nuoret tutkijat -hankkeen taustaa Yleinen huoli tohtoreiden työllistymisestä Suuri osa tohtoreista työllistyy yliopiston ulkopuolisiin

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

MTI-valmistumiskysely

MTI-valmistumiskysely MTI-valmistumiskysely Arvoisa vastaaja, Tähän kyselyyn vastaavat kaikki vuosina 2011-2015 metsätalousinsinööriksi valmistuneet. Vastauksesi antaa arvokasta tietoa metsätalousinsinöörikoulutuksen kehittämistyöhön.

Lisätiedot

VUOSIVÄLIRAPORTTI 2012

VUOSIVÄLIRAPORTTI 2012 VUOSIVÄLIRAPORTTI 2012 Vuosiväliraportin sisältö Kirjallinen osuus Seurantatiedot e-lomakkeella Kysely valmistuneille Työnjohtokoulutuskokeilua koordinoiva koulutuksenjärjestäjä (TAO+PAIKO) toteuttaa kyselyn

Lisätiedot

Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS).

Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS). 8. OPPILAAN ARVIOINTI 8.1. Arviointi opintojen aikana 8.1.1. Tukea tarvitsevan oppilaan arviointi Oppimisvaikeudet tulee ottaa huomioon oppilaan arvioinnissa. Tämä koskee myös oppilaita, joiden vaikeudet

Lisätiedot

OPISKELUKYSELY KEVÄT 2010 Savonia-ammattikorkeakoulu Amk- tutkinto-opiskelijat Ylemmän amk-tutkinnon opiskelijat. Raportti 1.6.

OPISKELUKYSELY KEVÄT 2010 Savonia-ammattikorkeakoulu Amk- tutkinto-opiskelijat Ylemmän amk-tutkinnon opiskelijat. Raportti 1.6. OPISKELUKYSELY KEVÄT 2010 Savonia-ammattikorkeakoulu Amk- tutkinto-opiskelijat Ylemmän amk-tutkinnon opiskelijat Raportti 1.6.2010 Mittarityöryhmä Jorma Honkanen Heikki Likitalo Tuula Peura TeWa LiKu TeKu

Lisätiedot

Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset

Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset Kyselyn tavoite selvittää nuorten tulevaisuuden suunnitelmia ammattiin, opiskeluun sekä opintojen sisältöihin ja oppimisympäristöihin (Mun koulu!) liittyviä

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 7 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 13 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 12 uraseurantakysely toteutettiin

Lisätiedot

Inklusiivisen valmistavan opetuksen alueelliset koulutuspäivät

Inklusiivisen valmistavan opetuksen alueelliset koulutuspäivät Inklusiivisen valmistavan opetuksen alueelliset koulutuspäivät 20.-30.3.2017 Sisältö 1.Valmistavan opetuksen tavoite 2.Kenelle opetus on tarkoitettu 3.Opetuksen toteuttamisen eri tavat 4. Resurssit 5.

Lisätiedot

Kauppatieteilijät työmarkkinoilla Vuonna 2014 valmistuneiden maistereiden sijoittuminen työelämään koulutusohjelmittain

Kauppatieteilijät työmarkkinoilla Vuonna 2014 valmistuneiden maistereiden sijoittuminen työelämään koulutusohjelmittain Kauppatieteilijät työmarkkinoilla Vuonna 2014 valmistuneiden maistereiden sijoittuminen työelämään koulutusohjelmittain 8.3.2016, Meet Your Community 2.0 @Saha Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut

Lisätiedot

Työelämän viestintätaidot kieltenopetuksessa. Jepa Piirainen

Työelämän viestintätaidot kieltenopetuksessa. Jepa Piirainen Työelämän viestintätaidot kieltenopetuksessa Jepa Piirainen Työpaja Kielikeskuspäivillä Kuopiossa 30.-31.5.2017 Kieli- ja viestintäopinnot Kielikeskuksen tehtävänä on opettaa yliopiston eri alojen tutkintosääntöjen

Lisätiedot

Oulun ammattikorkeakoulu LIIKETALOUDEN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU

Oulun ammattikorkeakoulu LIIKETALOUDEN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU Oulun ammattikorkeakoulu LIIKETALOUDEN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU AMK-tutkintoon johtava koulutus Kulttuurialan Medianomi (AMK) Musiikkipedagogi (AMK) Tanssinopettaja (AMK) Luonnonvara-alan

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu 20.9.2017 Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Uudistuneen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden taustalla

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2012 aikana AMKtutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2012 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden

Lisätiedot

Attitude 2012- kysely Rauman Kauppakamari 10.5.2012

Attitude 2012- kysely Rauman Kauppakamari 10.5.2012 Attitude 2012- kysely Rauman Kauppakamari 10.5.2012 Kyselyn taustatiedot Kysely lähetettiin kaikkiaan neljään lukioon ja yhteen ammattioppilaitokseen Rauman Kauppakamarin alueella Kysely kohdistettiin

Lisätiedot

Valtio-oppi. Tilanne vuosi valmistumisen jälkeen (n=52) Työssä olevista (n=38)

Valtio-oppi. Tilanne vuosi valmistumisen jälkeen (n=52) Työssä olevista (n=38) Valtio-oppi Tampereen yliopistossa on seurattu vastavalmistuneiden maistereiden työllistymistä jo vuodesta 99 lähtien. Seurannan tuottajana on U&R (Ura- ja rekrytointipalvelut). Maisterin tutkinnon suorittaneet

Lisätiedot

Tähtitieteen käytännön menetelmiä Kevät 2009

Tähtitieteen käytännön menetelmiä Kevät 2009 Tähtitieteen käytännön menetelmiä Kevät 2009 2009-01-12 Yleistä Luennot Luennoija hannu.p.parviainen@helsinki.fi Aikataulu Observatoriolla Maanantaisin 10.00-12.00 Ohjattua harjoittelua maanantaisin 9.00-10.00

Lisätiedot

OPISKELIJAKESKUKSEN opiskelu- ja uraohjauspalvelut. Ohjausta ja neuvontaa. Ota yhteyttä

OPISKELIJAKESKUKSEN opiskelu- ja uraohjauspalvelut. Ohjausta ja neuvontaa. Ota yhteyttä OPISKELIJAKESKUKSEN opiskelu- ja uraohjauspalvelut Ohjausta ja neuvontaa O Opintojen suunnittelussa ja aikatauluttamisessa O Jumiutuneiden opintojen eteenpäin saattamisessa O Työnhaku- ja urasuunnittelussa

Lisätiedot

Osaamispolut - digitaalinen itsearviointiväline rakennusinsinöörin osaamisen tunnistamiseen

Osaamispolut - digitaalinen itsearviointiväline rakennusinsinöörin osaamisen tunnistamiseen Osaamispolut - digitaalinen itsearviointiväline rakennusinsinöörin osaamisen tunnistamiseen Taustat välineen kehittämisessä Valtakunnallisessa hankkeessa, "Urareitti korkeasti koulutetun maahan muuttaneen

Lisätiedot

Kieliä Jyväskylän yliopistossa

Kieliä Jyväskylän yliopistossa ieliä Jyväskylässä Kieliä Jyväskylän yliopistossa Pääainevalikoimaamme kuuluvat seuraavat kielet: englanti ranska ( romaaninen filologia ) ruotsi saksa suomi suomalainen viittomakieli venäjä Sivuaineena

Lisätiedot

Ajatuksista, odotuksista ja tavoitteista. Tapani Vuorinen Ohjelmajohtaja

Ajatuksista, odotuksista ja tavoitteista. Tapani Vuorinen Ohjelmajohtaja Ajatuksista, odotuksista ja tavoitteista Tapani Vuorinen Ohjelmajohtaja Koulutusta ohjaavat ajatukset ja tavoitteet Ministeriö Työnantaja Määrälliset tavoitteet Valmiudet Opiskelija Yliopisto Asiantuntija

Lisätiedot

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen

Lisätiedot

AMK-tutkinto. 210 opintopistettä

AMK-tutkinto. 210 opintopistettä Liiketalouden koulut tusohjelma, Porvoo, aikuiset Liiketalouden koulutusohjelma pähkinänkuoressa Liiketalouden koulutusohjelman profiili Koulutuksen tavoitteet Ammatillinenn kasvu Opetussuunnitelma Liiketalouden

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. 1. Ikäryhmä. 2. Sukupuoli. 3. Äidinkieli. 4. Maakunta, jossa opiskelet

TAUSTATIEDOT. 1. Ikäryhmä. 2. Sukupuoli. 3. Äidinkieli. 4. Maakunta, jossa opiskelet TAUSTATIEDOT Tervetuloa kehittämään ammatillisen koulutuksen digitalisaation tulevaisuutta! Kyselyllä saadaan tietoa siitä, kuinka digitalisaation vaikutukset näkyvät ammatillisessa koulutuksessa opiskelijan

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

PALKKAKYSELY PALKKAKYSELY

PALKKAKYSELY PALKKAKYSELY 1. PALKKAKYSELY 1 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin jäsenille tehtiin lokakuussa 2016 työmarkkinatutkimus internet-kyselynä. Kysely toteutettiin yhteistyössä Tekniikan Akateemisten Liitto TEKin vastaavan

Lisätiedot

YTM. Politiikkatieteet

YTM. Politiikkatieteet YTM Politiikkatieteet Koontia ura- ja sijoittumisseurannoista Saija Tikkanen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Syksy 2011 2 1 TAUSTATIETOJA VASTAAJISTA o Yhteiskuntatieteen maistereita o

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Asiantuntijana työmarkkinoille

Asiantuntijana työmarkkinoille Asiantuntijana työmarkkinoille Vuosina 2006 ja 2007 tohtorin tutkinnon suorittaneiden työllistyminen ja heidän mielipiteitään tohtorikoulutuksesta 23.8.2010, Helsinki Juha Sainio, Turun yliopisto Aineisto

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus 1 TAMPEREEN YLIOPISTO Johtamiskorkeakoulu TEHTÄVÄNTÄYTTÖSUUNNITELMA VAKUUTUSTIETEEN PROFESSORI Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus

Lisätiedot

Kuva: Mika Perkiömäki

Kuva: Mika Perkiömäki Tule opiskelemaan kanssamme venäjää Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan! http://www.uta.fi/ltl/ven/index.html Kuva: Mika Perkiömäki Venäjän kielen tutkinto-ohjelma

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään

Lisätiedot