JÄRVENPÄÄN RESERVIUPSEERIKERHO RY (5)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JÄRVENPÄÄN RESERVIUPSEERIKERHO RY 11.3.2015 1(5)"

Transkriptio

1 JÄRVENPÄÄN RESERVIUPSEERIKERHO RY (5) TOIMINTAKERTOMUS AJALLA Yleistä 2. Järjestötoiminta 2.1. Yhdistyksen hallitus 2.2. Yhdistyksen veteraanikunniajäsenet 2.3. Yhdistyksen jäsenet muiden maanpuolustusjärjestöjen tehtävissä 2.4. Kokoustoiminta 2.5. Toiminta reserviupseeripiirissä 2.6. Toiminta reserviupseeriliitossa 2.7. Muu järjestötoiminta 3. Aatteellinen toiminta 3.1. Juhlatoiminta 3.2. Esitelmätilaisuudet ja seminaarit (vast.) 3.3. Veteraaniyhteistoiminta 3.4. Muu aatteellinen toiminta 4. Osallistuminen Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toimintaan ja kertausharjoituksiin 5. Reserviläisurheilu ja ammunta 5.1. Aseet ja ampumaradat 6. Vapaaehtoinen pelastuspalvelutoiminta (Vapepa) 7. Ylennykset 4.6. ja Palkitsemiset ja huomionosoitukset 9. Tiedotustoiminta 10. Talous 11. Muu toiminta 1. Yleistä Kulunut vuosi oli 63. Järvenpään Reserviupseerikerho ry:n toiminnassa. Kerho menestyi toiminnan pääsektoreilla järjestötyössä, jäsenhankinnassa, aatteellisessa toiminnassa, tiedottamisessa, taloudenpidossa ja sidosryhmäyhteistyössä. Reserviläisurheiluun osallistuminen oli edellisvuotta huomattavasti passiivisempaa. Jäsenmaksuja kertyi 303 (-10). Menetyksiä on vuodesta 1972 koettu vain 2009 (-2), 1994 (-2), 1992 (-4) ja 1978 (-5). Kerhoon kuului toimintavuoden päättyessä 319 jäsentä. Vuoden 2014 aikana kerhoon liittyi 13 jäsentä, mutta 14 menetettiin, heistä 3 poisnukkuneina. Kerho on RUL:n 13:nneksi suurin yhdistys, 12:sta vuosina Uudenmaan reserviupseeripiirissä kerho on selkeästi suurin yhdistys 303 maksaneella jäsenellä. Porvoon reserviupseerikerho on toiseksi suurin 203 (+2) ja Kerava kolmanneksi suurin 182 (0) maksaneella jäsenellä. Yhdistyksen veteraanijäsenet (7) kutsuttiin veteraanikunniajäseniksi Uudenmaan ru-piirissä on 18 yhdistystä. Järvenpää nousi suurimmaksi vuoden 2001 päättyessä. Maksaneita jäseniä:

2 Maksaneita jäseniä Jäseniä yhteensä: (5) 2. Järjestötoiminta 2.1. Yhdistyksen hallitus (16) Nykytehtävässä, hallitusvuosia kerhossa puheenjohtaja Keijo Kylmälä 1. kausi, hallitusvuosia yht varapuheenjohtaja Jukka Huikko 6. kausi, hallitusvuosia yht varapuheenjohtaja Hannu Lagerström 6. kausi, hallitusvuosia yht. 11 sihteeri Esa Kukkonen 16. kausi, hallitusvuosia yht. 21 ampumaupseeri Pekka Kojo 11. kausi, hallitusvuosia yht. 11 urheilu-upseeri, 1. asevast. Esko Sarkanen 7. kausi, hallitusvuosia yht asevastaava Kari Haapala 17. kausi, hallitusvuosia yht koulutusupseeri Osmo Vikman 1. kausi, hallitusvuosia yht koulutus- ja valmiusups Seppo Rantanen 1. kausi, hallitusvuosia yht. 1 kerhomestari Jukka Orsila 1. kausi, hallitusvuosia yht. 8 taloudenhoitaja Petri Nissilä 18. kausi, hallitusvuosia yht. 18 sotilasalueen yhtups Olli Greggilä 2. kausi, hallitusvuosia yht. 2 nuoriso- sekä nettiupseeri Aku Lindström 5. kausi, hallitusvuosia yht. 5 jäsen- ja tiedotusupseeri Veikko Karhumäki 1. kausi, hallitusvuosia yht. 31 lippu-upseeri Mika Nurmela 3. kausi, hallitusvuosia yht. 3 perinneupseeri Yrjö Kotisalo 5. kausi, hallitusvuosia yht Yhdistyksen veteraanikunniajäsenet Vänr Ottniell Jürissaar , s , k Ylil Eero Pitkänen Kapt Heikki Talvela Yhdistyksen jäsenet muissa maanpuolustusjärjestötehtävissä (21) Hannes Bjurström Askolan Sotaveteraanit ry:n puhjoht, Uudenmaan Sotaveteraanipiirin (USVP) hallituksen jäsen Olli Greggilä KOTU-toimiston varapäällikkö Jukka Huikko Uudenmaan Reserviupseeripiirin (URUP) piirikokousedustaja Pekka Hänninen Järvenpään Sotaveteraanit ry:n hallituksen jäsen Jokke Härmä Järvenpään Reserviläiset ry:n 2. vpj Veikko Karhumäki URUP piirihallituksen jäsen, VETRES Keski-Uusimaan sihteeri ja USVP perinneyhteyshenkilö Vesa Koivisto VETRES Keski-Uusimaan hengellisen tmk:n jäsen Juha Koskenranta Sotainvalidien Veljesliiton (SVL) Järvenpään seudun osasto ry:n varapuheenjohtaja Yrjö Kotisalo URUP piirikokousedustaja ja SVL Järvenpään seudun osaston varatoiminnantarkastaja Esa Kukkonen URUP piirihallituksen jäsen Keijo Kylmälä URUP piirihallituksen jäsen Hannu Lagerström URUP piirikokousedustaja, VETRES Keski-Uusimaan valtuuskunnassa kerhoedustaja Heikki Lindroos USVP puheenjohtaja ja Järvenpään Sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja Aku Lindström RUL:n koulutustoimikunnan jäsen ja RUL:n liittovaltuustossa ORUP:n varajäsen. Veijo Meisalo VETRES Keski-Uusimaan hallituksen jäsen ja VETRES Keski-Uusimaan Perinnetoimikunnan sekä Turvakurssin Killan puheenjohtaja. Juha Miettinen Järvenpään Sotaveteraanien edustaja Keski-Uudenmaan veteraanikeräystmk:ssa Ismo Nöjd VETRES Keski-Uusimaan valtuuskunnassa Järvenpään kaupungin edustaja, Uudenmaan Reserviläispiiri ry:n puhjoht ja Järvenpään Reserviläiset ry:n 1. vpj Esko Sarkanen Järvenpään Rintamaveteraanit ry:n johtokunnan jäsen, Turvakurssin Killan ja Vääpelikillan johtokunnan jäsen. Arno Tarjas Keski-Uudenmaan alueen veteraanikeräystmk:n ja SVL Järvenpään seudun osaston siht Matti Toivonen Järvenpään Rintamaveteraanit ry:n johtokunnan jäsen Taisto Vanhapelto SVL Järvenpään seudun osasto ry:n puhjoht, ja SVL Uudenmaan piirin hallituksen sekä VETRES Keski-Uusimaan hallituksen jäsen

3 3 (5) 2.4. Kokoustoiminta Hallitus kokoontui toimintavuotena yhdeksän kertaa: 8.1., 5.2., 5.3., 9.4., 14.5., 27.8., ja (2 krt). Järvenpään Reserviläiset ry:n johtokunnan kanssa pidettiin yhteiskokous 8.1. ja Kokoukseen 9.4. osallistuivat edustajat Järvenpään veteraanijärjestöistä (3) ja Reserviläisistä ja Turvakurssin Killasta. Kokoukset (10) pidettiin Sotaveteraanien Veljesmajalla ja kokous Järvenpään hiihtomajalla. Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 5.3. ja syyskokous , molemmat Sotaveteraanien Veljesmajalla. Syyskokouksessa päivitettiin kerhon Strategia-ajatus Toiminta Uudenmaan Reserviupseeripiirissä Piirihallituksen kokousedustajat olivat Keijo Kylmälä, Veikko Karhumäki ja Esa Kukkonen. Kerho oli edustettuna piirihallituksen kaikissa (5) kokouksissa ja piirin vuosikokouksissa (2). Piirien urheiluparlamentin kokoukseen osallistui Veikko Karhumäki TKKK:ssa Toiminta Suomen Reserviupseeriliitossa Kerho sai RUL:lta vuoden 2013 toiminnasta toimintapalkkiona 250. Aku Lindström toimi RUL:n koulutustoimikunnassa Muu järjestötoiminta: Kohdassa 2.3. mainitut jäsenet ovat osallistuneet kiitettävästi ko. järjestöjen toimintaan. 3. Aatteellinen toiminta 3.1 Juhlatoiminta Kerho osallistui Järvenpään kaupungin 28. Kansallisen veteraanipäivän juhlajärjestelyihin Kaatuneiden muistopäivänä ja osallistuttiin messuun ja seppeleenlaskuun Tuusulassa. Yhteisseppeleessä ovat Järvenpään ja Tuusulan reserviyhdistykset, Turvakurssin Kilta ja Keski-Uudenmaan Rauhanturvaajat. Nurmela osallistui Floridassa juhlakonserttiin ja lahjoitti lentokonetaulun "Vapauden Hinta" - Museolle, joka sijaitsee Suomi-talolla Lantanassa Kerhon lippu oli 28. Kansallisen veteraanipäivän juhlassa Järvenpää-talossa Kerho järjesti yhdessä Tuusulan Reserviupseerikerhon kanssa maanpuolustusjuhlan Taistelukoulun Upseerikerholla, jossa jaettiin RUL:n kultaiset ansiomitalit (4). Juhlaan osallistui 24 reserviupseeria, joista 9 kerhosta 3.6. Uudenmaan 32. Maanpuolustuspäivään osallistuivat Kylmälä ja Sarkanen sekä kerhon lippu Kirkkonummella Jääkärihaudoille (3) kynttilät sytytti Karhumäki ja Suomen lipun nostotilaisuudessa Järvenpään kirkolla kerhon lippua kantoi Kylmälä Itsenäisyyspäivän aaton (vuodesta 1986) cocktail-tilaisuus vuosipalkitsemisineen järjestettiin Sotaveteraanien Veljesmajalla Kerhon jäseniä osallistui edellä mainittuihin ja lukuisiin muihin maanpuolustusjuhliin Esitelmätilaisuudet ja seminaarit (vast.) MPKL:n Turpo-seminaariin Santahaminassa osallistui Rainer Hanhilahti, Greggilä, Karhumäki, Kylmälä, Lagerström, Veijo Meisalo, Rantanen, Sarkanen ja Vikman sekä luennoitsijana Antti Rautiainen 1.2. Reserviläispiirien esitelmätilaisuuksiin (8) TKKK:ssa osallistui viime vuosien tapaan noin 5-15 jäsentä. Kerho isännöi 8.4. ja TKKK:ssa pidetyt esitelmätilaisuudet. VETRES Keski-Uusimaan paneelikeskustelutilaisuuden Valvontakomission ajasta 70 vuotta johti Kotisalo Tuusulassa Hyökkälän koulun auditoriossa, johon osallistui lisäksi 13 jäsentä Kerhon jäseniä osallistui lisäksi moniin maanpuolustusaiheisiin esitelmätilaisuuksiin, myös esitelmien pitäjinä Veteraaniyhteistoiminta Kerhon 11 jäsentä suoritti 7.3. Citymarketissa Sotiemme veteraanit lipaskeräyksen (11. kerta). Kerhon jäsenet (16 ja 13) johtivat PSPR:n 58 varusmiehen ja PSPR:n 58 varusmiehen suorittaman Sotiemme veteraanit -keräyksen (16. ja 17. kerta) kaupungin eri alueilla. Pyhäinpäivän aattona suoritettiin 27. veteraanikeräys Citymarketissa, johon osallistui 11 kerhon jäsentä. Veteraanikeräykset (4) on järjestetty kerhon johdolla yhteisvastuullisesti Järvenpään Reserviläiset ry:n ja Turvakurssin Kilta ry:n kanssa.

4 4 (5) Järvenpäässä lipas- ja varusmiesjohteisten keräysten tulos oli ,80 (vuoden 2013 tulos ,36 ). Veteraanien vesibussiretkeen Helsingin edustalla osallistui viisi jäsentä 4.6. Uudenmaan veteraanien rosvopaistijuhlaan osallistui kerhon jäsenistä neljä juhlavieraina ja viisi toimitsijoina Järvenpään liikuntahallissa Sotainvalidien Veljesliiton Uudenmaan piirin 70-vuotisjuhlaan osallistui eri tehtävissä kahdeksan jäsentä Järvenpää-talossa 3.9. Uudenmaan veteraanien kirkkopäivään osallistui eri tehtävissä viisitoista jäsentä Järvenpään kirkolla 6.9. Kerho saavutti vuoden 2014 arvostettavimmat tulokset veteraaniyhteistoiminnassa aikaisempien vuosien tapaan Muu aatteellinen toiminta Kerholla oli edustaja(t) saamissaan kaikissa lukuisissa kutsuvieras- ym. tilaisuuksissa. Kerhon jäsenet esitelmöivät useissa veteraani- ja maanpuolustusjärjestöjen tilaisuuksissa. 4. Osallistuminen Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toimintaan ja kertausharjoituksiin Kerhon jäsenet suorittivat useita MPK:n kursseja ja osallistuivat MPK:n toimintaan myös kouluttajina, heistä erityisesti Olli Greggilä, Keijo Kylmälä, Seppo Rantanen ja Esko Sarkanen mainiten. PV:n kertausharjoituksiin on osallistuttu käskyjen mukaan. Kerho maksoi osan jäsenten suorittamista MPK:n kurssimaksuista. Kesäyön marssin toteuttamiseen Tuusulan ja Järvenpään alueella kerho antoi reserviupseeripiirin parhaan panoksen , eripituisissa jaksoissa 15 jäsentä toimitsijatehtävissä. Erityiskiitos kirjataan järjestelytoimikuntaan osallistuneille Yrjö Kotisalolle ja Esko Sarkaselle sekä marssin lääkintähuollosta Osmo Vikmanille. 5. Reserviläisurheilu ja ammunta Piirimestaruuskilpailuihin (8) osallistui 5 jäsentä. Piirikilpailuihin osallistuttiin yhteisjoukkueella JäRes:n kanssa. Joukkuekilpailutuloksia saavutettiin vain 2, joista kerhon 3 jäsenelle kirjattiin 5 suoritusta. Osallistumisvähyyteen vaikuttivat piirikilpailujen aikataulut. Piirien Osuuspankkimaljakilpailussa (joukkuekilpailu) saavutettiin syystä vasta 6. sija (-3). RESUL:n mestaruuskilpailuihin osallistuivat Hannu Harju, Pekka Kojo ja Mika Heino. Kerho vastasi Keski-Uudenmaan reserviläisyhdistysten (6) marssiammuntakilpailun järjestelyistä Hyrylän urheilukeskuksessa Kilpailijoita oli 10, joista Keijo Kylmälä ja Osmo Vikman kerhosta sekä kolme jäsentä toimitsijoina. A-harjoituksiin TKKK:n sisäampumaradalla osallistuttiin kiitettävästi erityisesti Esko Sarkasen johdolla. Urheilutoiminta toimintakertomuksen liitteenä Aseet ja ampumaradat Kerholla on reserviläisurheiluun useita aseita ja jäsenillä lisäksi perinneasekilpailuihin tarvittavia aseita. Ampumaharjoituksissa tukeuduttiin ensisijaisesti TKKK:n sisärataan (kerholla kolme elektronista avainnappia), Tuusulan ampumahiihtostadioniin ja Mäntsälän Hirvihaaran ampumaratoihin. Kehon a-leirille osallistui Esko Sarkasen johdolla 5 kerhon jäsentä ja 11 muuta ampujaa Vesivehmaalla Kerho tuki ampumatoimintaa merkittävästi patruunaostoilla. 6. Vapaaehtoinen pelastuspalvelu- (Vapepa) ja väestönsuojelutoiminta (VSS) Kerhon jäsenten osallistumisia pelastuspalvelutehtäviin kuten Vapepa ja VSS ei ole kirjattu. 7. Ylennykset 4.6. ja : Ylennettyjen joukossa ei kerhon jäseniä : Yliluutnantiksi Jussi Alanen ja Aku Lindström sekä luutnantiksi Jani Rautionaho. 8. Palkitsemiset ja huomionosoitukset RUL am 4.6.: kapt Pekka Kojo ja ylil Hannu Lagerström SR hot 5.3.: ylil Esa Kukkonen RUL ham 9.12.: puhjoht Hannele Lindstén, Tuusulan Sotilaskotiyhdistys ry RUL pram: 5.12.: ltn Kari Kettunen

5 RESUL pram 4.6.: ylil Esko Sarkanen 5 (5) Kerhon pöytästandaarit no 69-71: Aerial Oy 5.3,. puhjoht Keijo Kylmälä ja Esko Sarkanen 60 vuotta Uudenmaan Reserviupseeripiirin standaari no 74: ylil Esa Kukkonen , piirihallituksessa 20 vuotta. Kerhon vuosipalkitsemiset 5.12.: Reserviläismalja pienoispokaalilla aktiivista toiminnasta: ltn Veijo Meisalo Veteraanimalja: ltn Jorma A K Miettinen Tuemme turvallisuutta Veli Aarnio -kiertopalkinto ja -kunniakirja: lääkltn Osmo Vikman Vaskooli kiertopalkinto toiminnan taloudellisesta tukemisesta: kapt Petri Nissilä Aktiivin ampujan kiertopalkinto: vänr Olli Kumpulainen Jäsenhankintakilpailun kiertopalkinto: ylil Esa Kukkonen Outin Malja MPK-ansioista: kapt Seppo Rantanen Reserviupseeripiiri palkitsi kerhon maaliskuussa Ollin miekka kiertopalkinnolla (8. krt) piirin parhaana yleistoimintakerhona vuoden 2013 toiminnasta. Aikaisemmat saannot: , 2004, 2001 ja Piiri on jakanut Ollin miekka -kiertopalkintoa vuodesta Tiedotustoiminta Valmistettiin Järvenpään reserviläiskerhojen 26. Toimintakalenteri, painos 750 kpl, josta kerholle 400 kpl. Jäsenkirjeet (2) postitettiin helmi- ja lokakuussa. Molemmat jäsenkirjeet monisti Valmet Technologies Oy Järvenpää. Aerial Oy maksoi Jäsenkirjeen 1/2014 postituksen, jonka yhteydessä jaettiin myös 26. Toimintakalenteri. Jäsenkirje 2/2014 jaettiin kahdeksannen kerran pääosin sähköpostilla ja loput postittamalla. Toiminnasta uutisoitiin Oltermanneissa ja paikallislehdissä sekä Reserviläisessä (1 krt). Kerhon nettisivut, ovat RUL:n palvelimella. Sähköpostitiedotuksella tavoitettiin vuoden päättyessä 310 (-5) jäsentä ja 81 (+14) sidosryhmäkumppania. Sähköpostitiedotteita lähetettiin 55 (+14). 10. Talous Vuoden päättyessä yhdistyksen taseen arvo oli ,11 (+1 218,72 ). Tilikauden ylijäämä oli 1 218,72 ja poisto 663,54. Käyttötilien (2) saldo oli yhteensä 1 710,50. Rahastosijoitusten arvo (2) oli , , joiden markkina-arvo ,00. Siirtovelkana on VETRES Keski-Uusimaalle kerhon tilillä 304 lahjoituksena UUDSL:n vuosijulkaisujen ylijäämästä. Erinomaiseen tulokseen vaikuttivat erityisesti Esa Kukkosen johdolla Järvenpään Puistobluesiin toimitsijoina osallistuneet kerhon jäsenet (7) yhteensä 102,5 talkootunnilla, lisäksi RUL:n toimintapalkkio vuodelta 2013 ja toimintakalenterin tuotto sekä kerholippisten myynti. Kerhon omaisuusluettelo on tilinpäätöksen 2014 liitteenä. 11. Muu toiminta Sidosryhmäyhteistyöstä kuuluvat kiitokset tärkeimmille kumppaneille: Järvenpään Reserviläiset ry, Järvenpään veteraanijärjestöt (3) ja kaupunki sekä seurakunta, VETRES Keski-Uusimaa, naapurikuntien reserviyhdistykset, Veteraanivastuu ry:n Sotiemme veteraanit keräysten Keski-Uudenmaan alue, Suomen Reserviupseeriliitto, Uudenmaan Reserviupseeripiiri, Etelä-Suomen Maanpuolustuspiiri sekä TKKK ja IUUDALTSTO. Kerhon hallitus

JÄRVENPÄÄN RESERVIUPSEERIKERHO RY 6.3.2013 1(5)

JÄRVENPÄÄN RESERVIUPSEERIKERHO RY 6.3.2013 1(5) JÄRVENPÄÄN RESERVIUPSEERIKERHO RY 6.3.2013 1(5) TOIMINTAKERTOMUS AJALLA 1.1.2012 31.12.2012 1. Yleistä 2. Järjestötoiminta 2.1. Yhdistyksen hallitus 2.2. Yhdistyksen veteraanikunniajäsenet 2.3. Yhdistyksen

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN RESERVIUPSEERIKERHO RY (5)

JÄRVENPÄÄN RESERVIUPSEERIKERHO RY (5) JÄRVENPÄÄN RESERVIUPSEERIKERHO RY 9.3.2016 1(5) TOIMINTAKERTOMUS AJALLA 1.1.2015 31.12.2015 1. Yleistä 2. Järjestötoiminta 2.1. Yhdistyksen hallitus 2.2. Yhdistyksen veteraanikunniajäsenet 2.3. Yhdistyksen

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2010 Yleistä Vuosi 2010 oli yhdistyksemme 52. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN RESERVILÄISKERHOT

JÄRVENPÄÄN RESERVILÄISKERHOT RESERVILÄISTOIMINTA TARJOAA vapaaehtoista osallistumista aatteellista maanpuolustustoimintaa maanpuolustuskoulutusta johtamisvalmiuksien kehittämistä reserviläisurheilua ja -liikuntaa maanpuolustustiedotusta

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN RESERVILÄISKERHOT

JÄRVENPÄÄN RESERVILÄISKERHOT RESERVILÄISTOIMINTA TARJOAA vapaaehtoista osallistumista aatteellista maanpuolustustoimintaa maanpuolustuskoulutusta johtamisvalmiuksien kehittämistä reserviläisurheilua ja -liikuntaa maanpuolustustiedotusta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 1 JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY Hallitus Jyväskylä 9.3.2002 1(5) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 1. Yleistä 2. Yhdistyksen hallinto Vuosi 2001 oli Jyväskylän Reserviupseerit ry:n (vuoteen 1996 saakka Jyväskylän

Lisätiedot

ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y.

ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y. ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1. YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMINNANTARKASTAJAT VUONNA 2014 Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Perinnetoimikunta Perinnetoimikunta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN RESERVILÄISKERHOT

JÄRVENPÄÄN RESERVILÄISKERHOT RESERVILÄISTOIMINTA TARJOAA vapaaehtoista osallistumista aatteellista maanpuolustustoimintaa maanpuolustuskoulutusta johtamisvalmiuksien kehittämistä reserviläisurheilua ja -liikuntaa maanpuolustustiedotusta

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN RESERVIUPSEERIKERHON TOIMINTAKERTOMUS 2006

MÄNTSÄLÄN RESERVIUPSEERIKERHON TOIMINTAKERTOMUS 2006 MÄNTSÄLÄN RESERVIUPSEERIKERHON TOIMINTAKERTOMUS 2006 1. KERHOHALLITUS Kerhon hallituksen kokoonpano oli seuraava: puheenjohtaja Markku Kyytsönen, varapuheenjohtaja Aimo Tilsala, sihteeri Tarmo Kämppi,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1998

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1998 JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY Hallitus Jyväskylä 13.3.1999 1(4) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1998 1. Yleistä 2. Yhdistyksen hallinto Vuosi 1998 oli Jyväskylän Reserviupseerit ry:n (vuoteen 1966 saakka Jyväskylän

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN RESERVILÄISKERHOT

JÄRVENPÄÄN RESERVILÄISKERHOT RESERVILÄISTOIMINTA TARJOAA vapaaehtoista osallistumista aatteellista maanpuolustustoimintaa maanpuolustuskoulutusta johtamisvalmiuksien kehittämistä reserviläisurheilua ja -liikuntaa maanpuolustustiedotusta

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN RESERVILÄISKERHOT

JÄRVENPÄÄN RESERVILÄISKERHOT RESERVILÄISTOIMINTA TARJOAA vapaaehtoista osallistumista aatteellista maanpuolustustoimintaa maanpuolustuskoulutusta johtamisvalmiuksien kehittämistä reserviläisurheilua ja -liikuntaa maanpuolustustiedotusta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2007

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2007 29.11.2006 Sivu 1/6 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2007 RUL:n painopisteet RUL on ilmoittanut painopistealueikseen vuonna 2007: Reservin päällystön koulutusjärjestelmän kehittäminen - johtamisen peruskurssit

Lisätiedot

Maanpuolustustapahtumat Pohjois-Karjalassa 2015

Maanpuolustustapahtumat Pohjois-Karjalassa 2015 2015 P-KR Kertausharjoitukset Esikuntaupseeri 0295 423 000 5.1. P-KR 1/15 varusmiehet palvelukseen 8.1. P-KR Tulojuhla 3.2. PKALTSTO Kilta Maanpuolustustapahtumien allakointitilaisuus Torikatu 36 Jari

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli ry:n 17.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 107 + 2 kannattajajäsentä. 21.9. järjestettiin

Lisätiedot

TOIMINTA- SUUNNITELMA 2016. Uudenmaan Reserviupseeripiiri - Nylands Reservofficersdistrikt ry

TOIMINTA- SUUNNITELMA 2016. Uudenmaan Reserviupseeripiiri - Nylands Reservofficersdistrikt ry TOIMINTA- SUUNNITELMA 2016 Uudenmaan Reserviupseeripiiri - Nylands Reservofficersdistrikt ry Työvaliokunnan kokous 26.8.2015 Käsitelty piirihallituksen kokouksessa 16.9.2015 Piirin syyskokouksen hyväksymä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 5 3.4 Urheilutoiminta... 5

Lisätiedot

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Toimintasuunnitelma 2016 Sisältö 1 Toiminnan perusteet... 3 1.1 Toiminta-ajatus... 3 1.2 Toiminnan arvot... 3 1.3 Keskeiset tehtävät... 3 2 Tavoitteet vuodelle 2016...

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

sp-tiedotteen sisältö

sp-tiedotteen sisältö PORVOON RESERVIUPSEERIKERHO - BORGÅ RESERVOFFICERSKLUBB r.y. 19.2.2013 Sp-tiedote 2/2013 Piilojakeluna 137 /203 jäsentä sekä 38 sidosryhmää Arvoisat Jäsenet ja Hyvät Yhteistyökumppanit PRUK ry Kerhon puheenjohtaja:

Lisätiedot

Katoaako Isänmaallisuus veteraanien myötä - VETRES

Katoaako Isänmaallisuus veteraanien myötä - VETRES Katoaako Isänmaallisuus veteraanien myötä - VETRES ajatuksia Järvenpään reserviupseerikerhon näkökulmasta Veikko Karhumäki AVAINKYSYMYKSIÄ veteraaniperinnön vaalimisessa ajassa eteenpäin 2011 > 2021 >

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN RESERVILÄISPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN MAANPUOLUSTUKSEN TUKI RY www.pkreservi.fi 1 1. YLEISTÄ TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN RESERVIUPSEERIKERHO ry

MÄNTSÄLÄN RESERVIUPSEERIKERHO ry 1(6) MÄNTSÄLÄN RESERVIUPSEERIKERHO ry TOIMINTAKERTOMUS 2004 1. KERHOHALLITUS Puheenjohtaja Markku Kyytsönen, varapuheenjohtaja Aimo Tilsala, sihteeri Esa Tossavainen, koulutusupseeri Petri Paasivuo, urheilu-

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2007

TOIMINTAKERTOMUS 2007 TOIMINTAKERTOMUS 2007 SISÄLLYS 1 Yleistä... 3 2 Jyväskylän reserviupseerit ry 2007... 3 3 Tiedotustoiminta... 4 4 Oma toiminta... 5 4.1 Yhdistystoiminta... 5 4.2 Aatteellinen toiminta... 6 4.3 Urheilutoiminta...

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 201 Paikallistoimikunta Paikallistoimikunnan kokouksia oli vuonna 201 kaksi: kevätkokous (11.2.) ja syyskokous (13.11.).

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011

TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTAKERTOMUS 2011 2 SISÄLLYS 1 Yleistä...3 2 Jyväskylän reserviupseerit ry 2011...3 3 Tiedotustoiminta...4 4 Oma toiminta...5 4.1 Yhdistystoiminta...5 4.2 Aatteellinen toiminta...5 4.3 Urheilutoiminta...6

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 1/2011

SR ry. Jäsentiedote 1/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! SR ry Jäsentiedote 1/2011 Talvi on jo pitkällä ja kohta koittaa toiminnallinen kevät. Vuosi 2011 tuo yhdistyksemme toimintaan paljon uusia tuulia ja huikeita juttuja. Tähtihetki

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

TURUN KEMISTIKERHO RY

TURUN KEMISTIKERHO RY TURUN KEMISTIKERHO RY Vuosikertomus 2011 Yleistä Turun Kemistikerho ry on Turun alueella asuvien Suomalaisten Kemistien Seuran (SKS) jäsenten välinen yhdistys, joka emoseuransa tavoin pyrkii edistämään

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2013

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2013 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2013 Tuloslaskelma ja Tase KERAVAN RESERVILÄISET RY 2013 Kerava Toimintakertomus Yleistä Vuosi 2013 oli yhdistyksemme 55. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

Arvoisat Jäsenet ja Hyvät Yhteistyökumppanit

Arvoisat Jäsenet ja Hyvät Yhteistyökumppanit PORVOON RESERVIUPSEERIKERHO - BORGÅ RESERVOFFICERSKLUBB r.y. 20.01.2013 Sp-tiedote 1/2013 Piilojakeluna 137 /203 jäsentä sekä 37 sidosryhmää Arvoisat Jäsenet ja Hyvät Yhteistyökumppanit PRUK ry Kerhon

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 1/2010

SR ry. Jäsentiedote 1/2010 Tervehdys, Sipoon ressu! SR ry Jäsentiedote 1/2010 Kesä kolkuttelee jo ovilla. Kesällä ja etenkin syksyllä on tiedossa paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa pieni

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN RESERVIUPSEERIKERHON TOIMINTAKERTOMUS 2005

MÄNTSÄLÄN RESERVIUPSEERIKERHON TOIMINTAKERTOMUS 2005 MÄNTSÄLÄN RESERVIUPSEERIKERHON TOIMINTAKERTOMUS 2005 1. KERHOHALLITUS Puheenjohtaja Markku Kyytsönen, varapuheenjohtaja Aimo Tilsala, sihteeri Esa Tossavainen, koulutusupseeri Petri Paasivuo, urheilu-

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

TYKISTÖPRIKAATIN KILTA RY

TYKISTÖPRIKAATIN KILTA RY TYKISTÖPRIKAATIN KILTA RY TOIMINTAKERTOMUS 2008 1 Yleistä Vuosi 2008 oli Tykistöprikaatin Kilta ry:n 45. toimintavuosi. Satakunnan Kenttätykistökilta ry perustettiin Niinisalossa lokakuun 27. päivänä 1963.

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

KESKI- SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015

KESKI- SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 KESKI- SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Hyväksytty piirin syyskokouksessa 8.10.2014 KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Sisältö A. Toiminnan tavoitteet, toiminta-ajatus

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY

POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY T O I M I N T A K E R T O M US 2013 1. YLEISTÄ Vuosi 2013 oli Pohjois-Karjalan Reserviupseeripiiri ry:n 62. toimintakausi. Piiri on perustettu 23.9.1951 ja merkitty

Lisätiedot

Teksti: Sirkka Ojala Kuvat: Jaakko Lampimäki

Teksti: Sirkka Ojala Kuvat: Jaakko Lampimäki Pirkanmaan Reserviupseeripiiri ry on toiminut alueensa Reserviupseeriyhdistysten yhdyssiteenä ja tukena jo 60 vuoden ajan. Piiri juhlisti vuosipäiväänsä näyttävästi Tampereella 18. joulukuuta. Juhlakutsun

Lisätiedot

Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset

Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset TOIMINTAKERTOMUS Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset Toimintakertomus 1.1.2013 31.12.2013 Yhdistys on katsottu toimineen epävirallisesti jo vuodesta 1935 lähtien.

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

N:o 4/2005 joulukuu 2005

N:o 4/2005 joulukuu 2005 N:o 4/2005 joulukuu 2005 Itsenäisyyspäivää vietettiin Jyväskylässä JRUn asettamien kunniavartioiden kanssa. Kuvassa JARUn puheenjohtaja v 2006 Lauri Lehtoviita Taipaleen patsaalla. Numero 4/2005 Sivu 1

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 30.9.2015 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 21.11.2015 klo 13:00 alkaen Rannikkoprikaatissa,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2002

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2002 1 JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY Hallitus Jyväskylä 18.2.2003 1(6) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2002 1. Yleistä 2. Yhdistyksen hallinto Vuosi 2002 oli Jyväskylän Reserviupseerit ry:n (vuoteen 1996 saakka Jyväskylän

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2008

TOIMINTAKERTOMUS 2008 TOIMINTAKERTOMUS 2008 SISÄLLYS 1 Yleistä... 3 2 Jyväskylän reserviupseerit ry 2008... 3 3 Tiedotustoiminta... 4 4 Oma toiminta... 5 4.1 Yhdistystoiminta... 5 4.2 Aatteellinen toiminta... 6 4.3 Urheilutoiminta...

Lisätiedot

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa. SUKUSEURA NUIKKA Sukukokous KOKOUSKUTSU Sukuseura Nuikka ry:n Varsinainen sukukokous 18.8.2012 klo 14.00 Porvoon seurakuntien PELLINGIN KURSSIKESKUS Jivikintie 18 07370 Pellinki Sukuseura Nuikka kokoontuu

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2008 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2007

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2007 1 SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2007 Puheenjohtajan palsta Mikko Halkilahti, 0400-745 234 mikko.halkilahti@dnainternet.net Hyvää alkanutta 80-vuotisjuhlavuotta kaikille jäsenille! Alkanut

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Huoltoupseeriyhdistys ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toimintaalueeseen kuuluu Suomen

Lisätiedot

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 25.10.2009 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 53. toimintavuosi noudattaa Reserviläisliitto

Lisätiedot

Läsnä 12 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen hallituksen jäsen Ismo Nöjd avasi kokouksen.

Läsnä 12 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen hallituksen jäsen Ismo Nöjd avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 3.10.2015 klo 12.00 12.40 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 12 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo

Lisätiedot

Yleistä Piiri toimii jäsenyhdistystensä aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien.

Yleistä Piiri toimii jäsenyhdistystensä aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien. ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Yleistä Piiri toimii jäsenyhdistystensä aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien.

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Jyväskylän Reserviupseerit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto

Lisätiedot

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011 Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry Vuosikertomus 2010 Yleistä Toiminnan tarkoitus Tukea yhdessä Lihastautiliiton kanssa neuromuskulaarisia tauteja sairastavien ja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2012 Jyväskylän Reserviupseerit ry:n hallitus Jyväskylässä 18.03.2013 2 SISÄLLYS 1 Yleistä...3 2 Jyväskylän reserviupseerit ry 2012...3 3 Tiedotustoiminta...4 4 Oma toiminta...5 4.1 Yhdistystoiminta...5

Lisätiedot

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2011. Puheenjohtajan palsta Markku Mäkinen 0400 593505 markku.makinen@salo.salonseutu.

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2011. Puheenjohtajan palsta Markku Mäkinen 0400 593505 markku.makinen@salo.salonseutu. 1(5) SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2011 Puheenjohtajan palsta Markku Mäkinen 0400 593505 markku.makinen@salo.salonseutu.fi Hyvät Salon Seudun Reserviupseerit ry:n jäsenet Vuosi on taas vaihtunut

Lisätiedot

N:o 2/2006 toukokuu 2006

N:o 2/2006 toukokuu 2006 N:o 2/2006 toukokuu 2006 Numero 2/2006 Sivu 1 (8) Vierailu Keski-Suomen ilmailumuseoon! Tiistaina 30.5.06 klo 18.00 Kokoontuminen ilmailumuseon pihassa klo 17.45 Omat (kimppa) kyydit, sovi ajoissa Yhdistys

Lisätiedot

Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015

Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015 Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015 Yhteisökoordinaattori Soile-Maria Linnemäki / Yhdistysverkosto Pj. Jonna Marttinen / Kinnarin koulun vanhempainkerho Pj. Terttu Kanninen / Luodaan Yhdessä ry OTA KORTTI

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY 1 (16) KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Käsitelty ja vahvistettu Keski-Suomen Reserviläispiiri ry:n syyskokouksessa 8.10.2014. 2 (16) Sisältö A. Toiminnan arvot ja toiminta-ajatus

Lisätiedot

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2010

TOIMINTAKERTOMUS 2010 TOIMINTAKERTOMUS 2010 SISÄLLYS 1 Yleistä... 3 2 Jyväskylän reserviupseerit ry 2010... 3 3 Tiedotustoiminta... 4 4 Oma toiminta... 5 4.1Yhdistystoiminta... 5 4.2Aatteellinen toiminta... 5 4.3Urheilutoiminta...

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013 Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013 1 Toimintakertomus 1.1. 31.12.2013 Toiminnan tarkoitus Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry:n (HYSK) sääntöjen mukaan yhdistyksen

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 2/2011 Gummeruksenkatu 7 40100 Jyväskylä reserviupseeripiiri@ksrespiirit.fi www.ksrespiirit.

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 2/2011 Gummeruksenkatu 7 40100 Jyväskylä reserviupseeripiiri@ksrespiirit.fi www.ksrespiirit. www.ksrespiirit.fi 1 (5) 1.11.2011 KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI TIEDOTTAA Arvoisat reserviupseerit Syksy on käynnistynyt erikoisissa merkeissä. Koskaan ei valtakunnassamme ole käyty näin lyhyessä ajassa

Lisätiedot

N:o 1/2014 Maaliskuu 2014

N:o 1/2014 Maaliskuu 2014 N:o 1/2014 Maaliskuu 2014 Jyväskylän Reserviupseerit 2014 Jyväskylän Reserviupseerit ry:n hallitus toivottaa jäsenistölleen erittäin mukavaa kevättä! Tämä tiedote sisältää yhdistyksen kokouskutsun (s.4)

Lisätiedot

Tapiolan Reserviupseerit r.y:n

Tapiolan Reserviupseerit r.y:n Tapiolan Reserviupseerit r.y. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Sivu 1 ( 5 ) Tapiolan Reserviupseerit r.y:n SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Tapiolan Reserviupseerit ry, josta myöhemmin käytetään sanaa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös Laurinlahden Koti ja Koulu ry Tilinpäätös 1.8.2009 31.7.2010 1 Tilinpäätös tilikaudelta 1.8.2009-31.7.2010 sivu Sisällysluettelo 1 Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 4 Tase 5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

2 Kokouksen puheenjohtajaksi kutsuttiin Janne Halunen ja sihteeriksi Henri Kinnunen.

2 Kokouksen puheenjohtajaksi kutsuttiin Janne Halunen ja sihteeriksi Henri Kinnunen. Kempeleen Metsästys- ja Kennelyhdistys r.y. PÖYTÄKIRJA Asia Vuosikokous Aika 28.03.2014 klo 18.30. Paikka Läsnä Kempeleen Kunnanvaltuustosali 23 osallistujaa. Liite1 1 Janne Halunen avasi kokouksen klo18:38

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1 YLEISTÄ KERTOMUSVUODESTA Vuosi oli :n 34.toimintavuosi. Yhdistyksen toiminta noudatti toimintasuunnitelman linjauksia ja vuosien saatossa muotoutuneita käytäntöjä. Päätehtäväänsä,

Lisätiedot

Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2010

Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2010 Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2010 Yleistä toiminnasta Toimintavuosi oli 26.2.1956 perustetun yhdistyksemme viideskymmenesviides. Vuonna 2010 toiminta keskittyi Reserviläispiirin

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 7.10.2015 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen paroni sali. Kokouskahvit

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois, IITIN LATU RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2009-31.12.2009 1. YLEISTÄ Vuosi 2009 oli yhdistyksen 22. toimintavuosi. Tänäkin vuonna liikuntaa harrastettiin monipuolisesti, ja perinteiset Muumihiihto- ja metsämörrikoulut

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013 www.ksrespiirit.fi 1 (6) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013 Paikka ja aika: Tikkakosken upseerikerho Punainen Paroni kabinetti 23.1.2013 klo 18.00 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Salon Seudun Rauhanturvaajat ry:n vuoden 2013 toimintakertomus

Salon Seudun Rauhanturvaajat ry:n vuoden 2013 toimintakertomus SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT RY 1/6 ry:n vuoden 2013 toimintakertomus YLEISTÄ Vuosi 2013 oli ry:n 23. toimintavuosi. Vuoden merkittävin tapahtuma oli Kansainväliseen Rauhanpäivään liittyvä Kansa kävelemään

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2004

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2004 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2005 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2004 Kulunut vuosi oli kiltamme 40. toimintavuosi. Juhlavuoden päätapahtumaksi muodostui killan 40-vuotisjuhla

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

RESERVILÄISURHEILULIITON ILMA-ASEMESTARUUSKILPAILUT ALAVUDELLA 09.-10.03.2013 TULOSLUETTELO

RESERVILÄISURHEILULIITON ILMA-ASEMESTARUUSKILPAILUT ALAVUDELLA 09.-10.03.2013 TULOSLUETTELO RESERVILÄISURHEILULIITON ILMA-ASEMESTARUUSKILPAILUT ALAVUDELLA 09.-10.03.2013 TULOSLUETTELO Reserviläisurheiluliiton ilma-asemestaruuskilpailu Alavus 09. - 10.03.2013 10.03.2013 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

5.9.2004/J.R VAPAUDEN VIESTI TUUSULASSA 2.9.2004. Jorma Riissanen. Yleistä.

5.9.2004/J.R VAPAUDEN VIESTI TUUSULASSA 2.9.2004. Jorma Riissanen. Yleistä. 1 5.9.2004/J.R VAPAUDEN VIESTI TUUSULASSA 2.9.2004 Jorma Riissanen Yleistä. Tuusulan vuoro sattui vuodelle 2004 järjestää Vapauden viesti tapahtuma. Järjestelyvastuu annettiin Tuusulan Reserviupseerikerholle.

Lisätiedot

HELSINGIN RESERVIUPSEERIEN VIESTIOSASTO RY:N SÄÄNNÖT

HELSINGIN RESERVIUPSEERIEN VIESTIOSASTO RY:N SÄÄNNÖT HELSINGIN RESERVIUPSEERIEN VIESTIOSASTO RY 1 (6) HELSINGIN RESERVIUPSEERIEN VIESTIOSASTO RY:N SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Helsingin reserviupseerien Viestiosasto ry, josta näissä säännöissä

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2013

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 SISÄLTÖ YHTEENVETO KOKOUKSET HALLITUKSEN KOKOONPANO TOIMINTA TALOUDELLINEN TILANNE JÄSENMÄÄRÄ TAPAHTUMAT - kuukausittain Jari Hamberg O r i m a t t i

Lisätiedot

KESKI- SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016

KESKI- SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 KESKI- SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Hyväksytty piirin syyskokouksessa 7.10.2015 KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sisältö A. Toiminnan tavoitteet, toiminta-ajatus

Lisätiedot

KERTOMUS UUDENMAAN RESERVILÄISPIIRI RY:N TOIMINNASTA AJALTA 1.1. - 31.12.2009

KERTOMUS UUDENMAAN RESERVILÄISPIIRI RY:N TOIMINNASTA AJALTA 1.1. - 31.12.2009 1(5) KERTOMUS UUDENMAAN RESERVILÄISPIIRI RY:N TOIMINNASTA AJALTA 1.1. - 31.12.2009 Kertomusvuosi on 13.12.1959 perustetun piirin 50. toimintavuosi. Piiriin kuului toimintavuonna 21 yhdistystä. Piirin ja

Lisätiedot