Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2008
|
|
- Lauri Nurmi
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2 Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2008 Yleistä toiminnasta Toimintavuosi oli perustetun yhdistyksemme viideskymmenestoinen. Yhdistyksen kuluvan vuoden toiminta noudatteli edellisinä vuosina hyviksi havaittuja rutiineja, mutta myös joitain uudistuksia tehtiin. Yhdistys otti käyttöön uudet internet-sivut. Vuoden lopulla yhdistys otti käyttöön pienoislipun yhdistyksen korkeimmaksi huomionosoitukseksi standaarin lisäksi. Jäsenistömme osallistui vuoden varrella tuttuun tapaan monenlaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin ympäri maata kohtalaisen suurella osallistujamäärällä. Veteraanikeräys aktivoi perinteisesti jäsenistömme ja niin tapahtui myös vuonna Ampumakilpailuja järjestettiin Hopiavuoren kivääriradalla neljästi. Yhteistoimintaa muiden maanpuolustusjärjestöjen kanssa jatkettiin edellisvuosien tapaan. Yhdistyksen jäsenmäärä pysyi ennallaan, ollen vuoden 2008 lopulla 167. Johtokunta ja toimihenkilöt Puheenjohtajana on toiminut Toni Lehtisaari ja varapuheenjohtajana Hannu Ristaniemi. Sihteerinä on toiminut Mika Perttula ja rahastonhoitajana Kalevi Lahtinen. Muina johtokunnan jäseninä ovat toimineet Pertti Turunen, Jouko Lepistö, Henry Jokelainen, Antti Isosalo, Juha Härkönen ja Mika Raninen. Johtokunta kokoontui vuonna 2008 kuusi (6) kertaa. Syyskokouksessa erovuoroisista johtokunnan jäsenten tilalle valittiin Matti Hautamäki ja Timo Passinen. Johtokuntapaikasta luopuivat Kalevi Lahtinen ja Pertti Turunen. Pauli Tyyvi toimi yhdistyksemme veteraanivastaavana. Yhdistyksen tilintarkastajina toimivat Kari Murtomäki ja Ossi Somppi. Ampumatoimikunta kokoontui Juha Härkösen johdolla neljä (4) kertaa. Ampumatoimikunnan toimintaan osallistuivat vuonna 2008 Juha Härkönen, Antti Isosalo, Mika Raninen, Pentti Korpimäki, Matti Salo, Kalevi Lehtisaari ja Rainer Luhtanen. Taloudellinen asema Kalevi Lahtisen johdolla noudatettiin säästäväistä taloudenpitoa. Ylijäämää oli noin 2 euroa. Taloutta rasitti hieman tavanomaista enemmän pienoislippu- ja standaaritilaus. Ampumakilpailujen tuotto oli puolestaan hieman edellisvuotta suurempi. 1
3 Osallistumiset ja edustamiset Urheilu ja ampumakilpailut: Jäsenistömme otti edellisvuosien tapaan aktiivisesti osaa erilaisiin urheilu- ja ampumakilpailuihin. Pentti Korpimäki sijoittui RESUL:n pystykorvan SM-kilpailuissa H60-sarjassa seitsemänneksi. Jäsenistömme osallistui myös Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueen piirinmestaruuskilpailuihin hyvällä menestyksellä. Yhdistyksen ampumatoimikunta järjesti kolme piirinmestaruuskilpailua, joissa kilpailtiin viidessä eri lajissa kivääriasein. Vuonna 2008 järjestettiin lisäksi avoin kiikari- ja perinnekiväärikilpailu 300 metrin matkalta. Paikallismestaruus ratkaistiin viime kaudella kyseisen kilpailun tulosten perusteella. Yhdistyksen järjestämät ampumakilpailut pidettiin Hopiavuoren kivääriradalla. Jäsenistämme piirinmestaruusmitaleja omissa kisoissamme ampuivat Matti Salo, Antti Saarinen, Kalevi Lehtisaari, Pentti Korpimäki, Hannu Hietanen, Aito Kuoppala, Aimo Mäenpää ja Mika Raninen. Lentosotakoulun valatilaisuus: Valatilaisuudessa 15.2 yhdistystä edusti Toni Lehtisaari. Tonkkakeräys: Veteraanikeräyksen tonkkakeräykseen osallistui 10 jäsentämme. Ilmavoimien 90. vuosipäivän iltajuhla Lentosotakoululla: Yhdistystämme edustivat juhlassa Juha Härkönen ja Antti Isosalo. Ampumaratatalkoot: Hopiavuoren 300 metrin kivääriradan ampumakatos kunnostettiin talkoovoimin keväällä Talkoisiin osallistui muutamia aktiivisia toimijoitamme. Lentosotakoulun vuosipäivän päiväjuhla: Lentosotakoulun vuosipäivän päiväjuhlaan osallistui Pentti Korpimäki vaimoineen. Reserviläisliiton syyskokous: Reserviläisliiton syyskokoukseen Hämeenlinnassa osallistuivat Jouko Lähdemäki ja Kalevi Lahtinen. Talvisodan päättymisen 68-vuotismuistojuhla seurakuntakodilla: Yhdistystämme edusti tilaisuudessa Pauli Tyyvi. 2
4 Lentosotakoulun itsenäisyyspäiväjuhla: Toni Lehtisaari edusti yhdistystämme Lentosotakoulun itsenäisyyspäiväjuhlassa. Kauhavan kaupungin itsenäisyyspäiväjuhla: Koulukeskuksessa järjestetyssä itsenäisyyspäivän juhlassa yhdistyksemme oli edustettuna useiden jäsentemme voimin. Myös yhdistyksemme lippu oli esillä tilaisuudessa. Jouluaaton kunniavartio: Jouluaaton kunniavartiossa oli kolme yhdistyksen jäsentä. Kunniavartio hoidettiin tavan mukaisesti yhdessä Kauhavan Reserviupseerien kanssa. Muistamiset Ennen joulua tehtiin perinteiset lahjoitukset Kauhavan sotainvalideille ja Kauhavan sotilaskotiyhdistykselle. Lisäksi lähetettiin yhdistyksen puheenjohtaja Toni Lehtisaaren aloitteesta joulukortit Lentosotakoululle ja Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirille. Tiedottaminen Tiedottaminen on hoidettu pääasiallisesti Kauhava-lehden palstalla. Olemme käyttäneet myös Lakeuden maanpuolustaja-lehteä ilmoitusvälineenämme. Ampumakilpailujen osalta ilmoitukset ovat olleet Kauhava-lehden lisäksi Ilkassa ja Pohjalaisessa. Myös sähköisen viestinnän mahdollisuuksia on hyödynnetty. Piirinmestaruuskilpailujen (3) tulokset ja kilpailukertomukset julkaistiin Kauhava-lehdessä. Yhdistystoiminta Internet-sivut: Alkuvuodesta saatettiin päätökseen vuonna 2007 aloitettu kotisivuprojekti. Kotisivujen tarvitsema tallennustila järjestyi maksutta Vaasan Läänin Puhelin Oy:n Netikka.net -palvelimelta. Internet-sivut löytyvät osoitteesta: Teknisestä toteutuksesta ja sisällöntuotannosta on vastannut Antti Isosalo. Aineistoa toimittivat Eeva-Maria ja Matti Salo, Pauli Tyyvi, Kaarina Lahti ja Kauhava-lehti, Mika Perttula, Antti Isosalo ja Mika Raninen. Pienoislippu: Vuoden lopulla yhdistys otti käyttöön pienoislipun yhdistyksen korkeimmaksi huomionosoitukseksi standaarin lisäksi. Kauhavan kaupunginhallitus 3
5 myönsi viimeisessä kokouksessaan luvan vaakunan käyttämiseksi myös pienoislipussamme. Pienoisliput valmistutettiin Jarkko Ojutkankaan -lippupainossa Lapualla. Hanketta koordinoi Antti Isosalo. Yhdistyksen johtokunta päätti, syyskokouksen hyväksymät Pienoislipun säännöt ohjeenaan, myöntää pienoislipun numero 2 yhdistyksen veteraanikunniajäsen Mauno Fräntilälle. Pienoislippu numero 1 päätettiin jättää yhdistyksen omaan käyttöön. Reserviläispiirin historiikki: 2010 julkaistavaa Reserviläispiirin historiaa varten kerättiin pyydetty aineisto. Jäsenkirje: Johtokunta teki periaatepäätöksen jäsenkirjeen lähettämisestä jäsenistölle vuoden 2009 aikana. Yhteenveto Yhteenvetona voidaan sanoa, että yhdistyksemme toiminta menneenä vuonna 2008 on ollut varsin aktiivista, kiitos siitä aktiiviselle jäsenistöllemme. Parhaat kiitoksemme kaikille jäsenillemme ja toimintaamme eri tavoin osallistuneille yhteistyötahoille toimintavuodesta 2008, Kauhavan Reserviläiset ry:n johtokunta 4
Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2009
Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2009 Yleistä toiminnasta Toimintavuosi oli 26.2.1956 perustetun yhdistyksemme viideskymmeneskolmas. Vuonna 2009 toiminta keskittyi Reserviläispiirin
Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2010
Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2010 Yleistä toiminnasta Toimintavuosi oli 26.2.1956 perustetun yhdistyksemme viideskymmenesviides. Vuonna 2010 toiminta keskittyi Reserviläispiirin
Keravan Reserviläiset ry
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen
Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2011
Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2011 Yleistä toiminnasta Toimintavuosi oli 26.2.1956 perustetun yhdistyksemme viideskymmeneskuudes. Yhdistyksen kevätkokous toteutettiin 55-vuotisjuhlakokouksena
Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2017
Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2017 Yleistä toiminnasta Kulunut toimintavuosi oli 26.2.1956 perustetun yhdistyksemme kuudeskymmenestoinen. Yhteistoimintaa veteraani- ja muiden maanpuolustusjärjestöjen
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014 Tuloslaskelma ja Tase KERAVAN RESERVILÄISET RY Toimintakertomus 2014 Kerava Yleistä Vuosi 2014 oli yhdistyksemme 56. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen
Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2014
Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2014 Yleistä toiminnasta Kulunut toimintavuosi oli 26.2.1956 perustetun yhdistyksemme viideskymmenesyhdeksäs. Toimintavuoden merkittävimmät ponnistelut
IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R
IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,
Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2012
Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2012 Yleistä toiminnasta Kulunut toimintavuosi oli 26.2.1956 perustetun yhdistyksemme viideskymmenesseitsemäs. Vuoden merkittävin ponnistus oli maakunnallisen
Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2015
0 Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä toiminnasta Kulunut toimintavuosi oli 26.2.1956 perustetun yhdistyksemme kuudeskymmenes. Kulunut toimintavuosi oli myös 17.4.1955 perustetun
Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2013
Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2013 Yleistä toiminnasta Kulunut toimintavuosi oli 26.2.1956 perustetun yhdistyksemme viideskymmeneskahdeksas. Yhdistys luovutti kertomusvuonna Eduskunnan
Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013
Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 VER 20.3.2017 Hallituksen jäsenet Juha Virtanen Ville Rintala Ylärivi: Pekka Mertakorpi, Tapani Peltola, Sami Ahola, Jarkko Niittymaa Alarivi: Juha Taimisto,
TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY
TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY Sisältö A. Toiminnan arvot ja toiminta-ajatus B. Toiminnan painopistealueet vuonna 2018 C. Toiminta vuonna 2018 1. Päätapahtumat ja toiminta vuonna
SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008
SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli ry:n 17.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 107 + 2 kannattajajäsentä. 21.9. järjestettiin
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina
Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2016
0 Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2016 Yleistä toiminnasta Kulunut toimintavuosi oli 26.2.1956 perustetun yhdistyksemme kuudeskymmenesensimmäinen. Toimintavuoden tärkein tapahtuma
TAMMELAN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 48. TOIMINTAVUOSI 2016
1 TAMMELAN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 48. TOIMINTAVUOSI 2016 2 Toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen keskeisimpinä painopistealueina oli kuntoilu- ja ampumatoiminta sekä veteraanitoiminta.
Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry
Toimintakertomus 2012 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry VasE:n toimintakertomus vuodelta 2012 Vuosi 2012 oli yhdistyksen 75. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia,
ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016
ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 S I S Ä L T Ö TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET 1. Aatteellinen toiminta 2. Kuntoliikunta- ja maastotoiminta 3. Ampuma- ja kilpailutoiminta 4. Muu toiminta
Toimintakertomus 2015
Tapahtui vuonna 2015 12.1. Johtokunnan kokous Salmissa 15.1. Pirkanmaan aluetoimiston tiedotustilaisuus Tampereella - Jari Jännetyinen yhdistyksen edustajana 2.2. Kevätkokouskutsu tekstiviestinä 9.2. Vanhankirjallisuuden
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1 (7) TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Reservi maanpuolustuksemme perusta! Yleistä Piiri toimii jäsenyhdistystensä aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä valtakunnan
Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.
Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.
LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY.
LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. Toimintasuunnitelma vuodelle 2014. YLEISTÄ Vuosi 2014 on yhdistyksen 58. toimintavuosi. Jatketaan omalla valitulla
TOIMINTAKERTOMUS 2012
Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972
Keravan Reserviläiset ry
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2010 Yleistä Vuosi 2010 oli yhdistyksemme 52. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen
Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013
Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2013 Vuosi 2013 Vuosi 2013 oli yhdistyksen 76. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.
Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista.
Julkisivuyhdistys Martti Karimies TOIMINTAKERTOMUS 09.04.1996 JULKISIVUYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1995 Yhdistyksen perust aminen Perustava kokous. Yhdistyksen toiminnan voidaan katsoa alkaneen virallisesti
Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.
1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä
OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii
SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY
SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu
Maanpuolustustapahtumat Pohjois-Karjalassa 2015
2015 P-KR Kertausharjoitukset Esikuntaupseeri 0295 423 000 5.1. P-KR 1/15 varusmiehet palvelukseen 8.1. P-KR Tulojuhla 3.2. PKALTSTO Kilta Maanpuolustustapahtumien allakointitilaisuus Torikatu 36 Jari
ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1(6) Toimintavuoden valtakunnallinen teema on Reservissä kaiken varalta
ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1(6) Yleistä Piiri toimii jäsenyhdistystensä aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien. Tehtävänä on kohottaa
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena
ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1 (6)
ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1 (6) TOIMINTASUUNNITELMA 2012 Yleistä Piiri toimii jäsenyhdistystensä aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1998
JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY Hallitus Jyväskylä 13.3.1999 1(4) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1998 1. Yleistä 2. Yhdistyksen hallinto Vuosi 1998 oli Jyväskylän Reserviupseerit ry:n (vuoteen 1966 saakka Jyväskylän
Toimintakertomus 2013. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry
1 Toimintakertomus 2013 Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 2 Sisältö VERTAISTOIMINTA... 3 PAIKALLINEN YHTEISTOIMINTA... 3 TIEDOTTAMINEN... 3 TILAISUUDET... 3 LAHJOITUKSET... 4 KOKOUKSET... 4 VARAINHANKINTA...
Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013
Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran
TOIMINTAKERTOMUS 2006
TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden
www.netikka.net/kauhavanreservilaiset/ Alkusanat Tämä pääsääntöisesti kerran vuodessa ilmestyvä jäsenkirje on lähetetty kaikille yhdistyksen hieman yli 160 jäsenelle ja osalle yhteistyökumppaneistamme.
Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus
Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten
Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.
Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun
Toimintasuunnitelma 2015
ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY 1(6) Toimintasuunnitelma 2015 Yleistä Piirin tehtävänä on toimia alueensa Reserviupseerikerhojen aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä, tavoitteenaan maanpuolustustahdon,
1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.
Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan
Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.
KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan
Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry. Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n virallinen ensirekisteröintipäivämäärä
1 SISÄLLYSLUETTELO sivu YLEISTÄ... 3 ORGANISAATIO hallitus... 5 henkilöstö... 5 tilintarkastus... 5 kirjanpito... 6 TOIMINTA yhdistyksen kokoukset ja jäsenet... 6 muu toiminta... 6 tiedottaminen... 8 TULEVA
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4
Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015
Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Sisällysluettelo Yleistä Vuosikokous Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry:n jäsenet Hallitus, toiminnantarkastaja ja hallituksen toiminta Kilpailutoiminta
PERNIÖN-SÄRKISALON RESERVILÄISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
PERNIÖN-SÄRKISALON RESERVILÄISET RY PERNIÖN-SÄRKISALON RESERVILÄISET RY 2 (8) SISÄLLYSLUETTELO 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue...3 2 Tarkoitus ja toiminta...3 3 Lahjoitukset...3 4 Jäsenyyttä koskevat
Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös
Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ
Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962
1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006
Yleistä Piiri toimii jäsenyhdistystensä aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien.
ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Yleistä Piiri toimii jäsenyhdistystensä aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien.
Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001
KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin
JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS
JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen
Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012
Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan
MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kappelineuvosto
1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA maanantai 30.1.2017 klo 18.30 20.30 PAIKKA Seurakuntakoti, Pappilankuja 3 läsnä/poissa OSALLISTUJAT Astola, Matti kappalainen, puheenjohtaja (x) Kaitainen, Markku kappelineuvoston
Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2011-31.12.2011. Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry
Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2011-31.12.2011 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan
TOIMINTAKERTOMUS 2005
TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.
SUKUSEURA NUIKKA Sukukokous KOKOUSKUTSU Sukuseura Nuikka ry:n Varsinainen sukukokous 18.8.2012 klo 14.00 Porvoon seurakuntien PELLINGIN KURSSIKESKUS Jivikintie 18 07370 Pellinki Sukuseura Nuikka kokoontuu
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ Vuosi 2012 oli Palotutkimusraati ry:n kahdeskymmenesensimmäinen toimintavuosi rekisteröitynä yhdistyksenä. Yhdistys jatkaa vuonna 1982 perustetun Palotutkimuksen
HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT
HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Huoltoupseeriyhdistys ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toimintaalueeseen kuuluu Suomen
Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus
Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2015-31.7.2016 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 3 4. Toiminta... 4 5. Talous...
Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen tehtävänä on: - toimita jäsenten yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien
1/6 Hämeenlinnan Reserviläiset Aliupseerit ry Yhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan Reserviläiset Aliupseerit ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki.
Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016
Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen tarkoituksena on lisätä suomenpienhevosten arvostusta ja sen käyttömuotoja, sekä turvata maahamme kehittyneen alkuperäisrodun sukujen
Toimintakertomus 2014. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry
1 Toimintakertomus 2014 Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 2 Sisältö VERTAISTOIMINTA... 3 PAIKALLINEN YHTEISTOIMINTA... 3 TIEDOTTAMINEN... 3 TILAISUUDET... 3 LAHJOITUKSET... 3 KOKOUKSET... 3 VARAINHANKINTA...
TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2013, SEN 79. TOIMINTAVUODELTA
1 (3) TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2013, SEN 79. TOIMINTAVUODELTA YLEISTÄ Palokuntamme toiminta on ollut toimintakertomusvuoden aikana vilkasta. Yhteistyö Satakunnan
Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana
Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä
Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset
TOIMINTAKERTOMUS Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset Toimintakertomus 1.1.2013 31.12.2013 Yhdistys on katsottu toimineen epävirallisesti jo vuodesta 1935 lähtien.
TOIVALAN URHEILIJAT RY 1
TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta
Toimintasuunnitelma 2015
ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1(7) Toimintasuunnitelma 2015 Yleistä Piiri toimii jäsenyhdistystensä aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien.
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003
KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin
Salon Seudun Rauhanturvaajat ry:n vuoden 2013 toimintakertomus
SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT RY 1/6 ry:n vuoden 2013 toimintakertomus YLEISTÄ Vuosi 2013 oli ry:n 23. toimintavuosi. Vuoden merkittävin tapahtuma oli Kansainväliseen Rauhanpäivään liittyvä Kansa kävelemään
Ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi hyväksyttäväksi ylimääräisessä yleiskokouksessa Jyväskylässä 30.1.2016.
Suomen Oriental Moodo liitto ry:n säännöt 1. Nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Oriental Moodo liitto ry. Yhdistys voi käyttää epävirallista rinnakkaisnimeä Oriental Moodo liitto sekä lyhennettä OMD liitto.
Toimintakertomus 2015
Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,
Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä
1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS
Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...
TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-
RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön
RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA 2008 - työkalu yhdistyksen käyttöön RESERVILÄISLIITTO RESERVILÄISLIITTO RY 1 PÄIVÄKIRJAN TÄYTTÖOHJE Yleistä Toiminnan raportoinnissa käytetty kaavake uusiutui vuoden 2005 alusta
Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671
Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2008 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS
Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.
ELÄKELIITON HÄMEEN YHDISTYS ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena
TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1
TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 1. YLEISTÄ Keski Suomen Ekonomit ry. on v.1937 perustettu yhdistys, jonka tehtävänä on toimia korkeamman taloustieteellisen koulutuksen hankkineiden yhdyssiteenä toiminta alueellaan,
Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry
Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia
1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017
Seinäjoki TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1 Yleistä Kerhon tehtävänä on maanpuolustustahdon ja taitojen ylläpitäminen ja niiden kohottaminen, turvallisuuspoliittisen tiedon jakaminen, fyysisen kunnon
SR ry. Jäsentiedote 1/2011
Tervehdys, Sipoon ressu! SR ry Jäsentiedote 1/2011 Talvi on jo pitkällä ja kohta koittaa toiminnallinen kevät. Vuosi 2011 tuo yhdistyksemme toimintaan paljon uusia tuulia ja huikeita juttuja. Tähtihetki
4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.
Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää
KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS Sivu 2
KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS Sivu 2 YLEISTÄ Kuopion Insinöörit ry:n toiminta oli vuonna 2012 vakiintunutta. Toimintavuoteen toivat lisämakua vuosijuhlat ja juhlavuoden kunniaksi järjestetyt yritysvierailut.
TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11
TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS
1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.
Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka
ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y.
ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1. YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMINNANTARKASTAJAT VUONNA 2014 Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Perinnetoimikunta Perinnetoimikunta
Toimintakertomus 2012
Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti
Seuran kevätkokous pidettiin ja syyskokous Lisäksi hallitus piti ylimääräisen
Myllyn Ratsukot ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Vuosi 2014 oli seuran ensimmäinen kokonainen toimintavuosi. Seuran toiminnan tavoitteena on edistää ratsastusurheilua ja muuta siihen liittyvää toimintaa siten,
LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.
1(6) LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia teatterista kiinnostuneiden henkilöiden
Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.
TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys
Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)
1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle