TOIMINTAKERTOMUS 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS 2011"

Transkriptio

1 TOIMINTAKERTOMUS 2011

2 2 SISÄLLYS 1 Yleistä Jyväskylän reserviupseerit ry Tiedotustoiminta Oma toiminta Yhdistystoiminta Aatteellinen toiminta Urheilutoiminta Ammunta Liikuntavuorot ja urheilutoiminta Kilpailu- ja koulutustoiminta Osallistuminen muuhun reserviläistoimintaan Yhdistystoiminta Aatteellinen toiminta Urheilutoiminta Kilpailu- ja koulutustoiminta Maanpuolustuskoulutus ja muu vapaaehtoinen maanpuolustustyö Veteraaniyhteystyö Maanpuolustuskoulutus Talous ja kiinteistö...11

3 3 1 YLEISTÄ Vuonna 2011 yhdistyksen merkittävin saavutus oli jatkaa positiivista jäsenmäärän kehitystä. Toimintavuoden aikana hyödynnettiin RUL:n toimintalomakkeen mukaista rakennetta toimintasuunnitelmassa. JRU:n vuoden 2011 teemana olivat oman toiminnan terävöittäminen ammunta- ja liikuntatoiminassa, sekä jäsenhuolto. Toissijaisena teemana oli veteraanien perinnöstä huolehtiminen. 2 JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY 2011 Nykyiseltä nimeltään Jyväskylän Reserviupseerit ry on perustettu , jolloin sen nimenä oli Keski-Suomen Reserviupseerikerho ry. Vuosi 2011 oli Jyväskylän Reserviupseerit ry:n (vuoteen 1996 saakka Jyväskylän Reserviupseerikerho ry) 79. toimintavuosi. Yhdistyksen toiminta perustui vuoden 2010 syyskokouksessa hyväksyttyyn toimintasuunnitelmaan sekä Keski- Suomen Reserviupseeripiiri ry:n ja Suomen Reserviupseeriliitto ry:n vastaaviin suunnitelmiin. HALLITUKSEN KOKOONPANO JA HENKILÖSTÖN TEHTÄVÄT: PUHEENJOHTAJISTO Puheenjohtaja ylil Pekka Nupponen 1.varapuheenjohtaja ltn Jarmo Siltanen 2.varapuheenjohtaja ylil Juhana Jacksén HALLITUKSEN JÄSENET Sihteeri ylil Santeri Heinonen Ampumaupseeri vänr Sampo Remes Ampumaupseeri vänr Oskari Kettinen Tiedotusupseeri ylil Kai Jörgensen Koulutusupseeri kapt Jari Mustonen Talousupseeri vänr Antti Tittonen Yhteysupseeri ltn Kimmo Honkanen

4 4 Jäsen kapt Kari Löfgren Verkkoupseeri vänr Ville Pekkala Jäsenupseeri ltn Timo Koski HALLITUKSEN ULKOPUOLISET TOIMIHENKILÖT Lentopallo kapt Matti Jokitalo Veteraaniyhdysupseeri kapt Kari Korhonen Hengellinen piiri ltn Sakari Heiskanen Talkootiimivastaava ltn Pekka Kalteenmäki JARU ry:n yhteysupseeri vänr Janne Kekäläinen Toiminnantarkastaja vänr Timo Kanninen Varatoiminnantarkastaja ltn Hannu Haapamäki McOfficers kapt Esa Salokorpi YHDISTYKSEN JÄSENMÄÄRÄ Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden 2011 lopussa oli 432 (2010: 427, 2009: 413, 2008: 416, 2007: 403) maksanutta jäsentä. Onnistuneena jäsenhuoltotoimenpiteenä toteutettiin kaikkien jäsenmaksunsa maksamatta jättäneiden jäsenten henkilökohtainen kontaktointi hallituksen jäsenten toimesta. Toimenpiteen seurauksena saatiin pienennettyä jäsenmäärän poistumaa joka muutoin olisi tapahtunut jäsenmaksun suorittamatta jättämisen seurauksena. Kontaktointi koettiin positiiviseksi ja aktiiviseksi välittämiseksi jäsenistöstä niin kontaktoijien kuin kontaktoituneidenkin piirissä. 3 TIEDOTUSTOIMINTA Yhdistyksen jäsenkirje toimitettiin 2 kertaa vuoden aikana. Jäsentiedotteet julkaistiin edellisvuosien tapaan myös yhdistyksen kotisivuilla. Vuoden 2009 syyskokouksen päätöksen mukaisesti yhdistyksen vuosikokouksista ilmoitettiin jäsentiedotteella. Sähköpostitiedotteita jakelulistalle lähetettiin 26 kappaletta. Keski-Suomen maanpuolustajaan laadittiin juttuja JRU:n toiminnasta kautta koko vuoden.

5 5 Yhdistyksen www-sivuja ylläpidettiin edelleen Ville Pekkalan toimesta. Sivuilla ilmoitettiin tulevasta toiminnasta ja tiedotettiin jo tapahtuneesta. Sähköisen viestinnän saralle kuuluvat kotisivujen lisäksi jäsenistön ja hallituksen sähköpostilistat sekä toimintalomake. Sähköpostijakelun levikki laajeni vuoden aikana erityisen paljon: edellisvuoden n. 150:stä osoitteesta lista on kasvanut yli 450 osoitteeseen. Tätä myötä sen merkitys ennakoivassa tiedottamisessa on huomattavasti kasvanut. 4 OMA TOIMINTA Tässä luvussa on esitetty tiedot niistä tapahtumista, joiden järjestelyistä yhdistys on kantanut itse päävastuun. 4.1 Yhdistystoiminta Yhdistyksen kevätkokous pidettiin Moventas Oy:n tiloissa Eteläportintiellä 18 jäsenen voimin. Ilkka Jauhiainen piti esitelmän Moventaksesta ja esitteli Moventas Wind Oy:n Etelä-Keljon tehdasta. Kevätkokouksessa Timo Juhanin pokaali myönnettiin majuri Martti Porvalille. Maurin Malja myönnettiin vänrikki Oskari Kettiselle, JRU:n Vuoden Paukku vänrikki Aarne Ratiselle. SRA-mestarin palkintoa ei jaettu vuodelle Kevätkokouksen puheenjohtajana toimi Pekka Selín. Syyskokous pidettiin Jyväskylän Messut Oy:n tiloissa ja paikalla oli 19 jäsentä. Syyskokouksen yhteydessä ylikonstaapeli Olavi Pienimäki piti esitelmän aselain muutoksista. Syyskokouksen puheenjohtajana toimi Antti Airaksinen. Hallitus kokoontui vuoden aikana 12 kertaa. Muuna palkitsemisena vuoden aikana myönnettiin RUL:n kultainen ansiomitali Ylil Saku Liehulle, hopeiset ansiomitalit Ltn Juhana Jacksénille ja Ltn Jarmo Siltaselle. RESUL:n kultainen ansiomitali myönnettiin Pekka Elomaalle, Matti Jokitalolle ja Santeri Heinoselle. RESUL hopeinen ansiomitali myönnettiin samalla päivämäärällä Saku Liehulle. 4.2 Aatteellinen toiminta Talvisodan muistopäivä. Yhdistys asetti kolmimiehisen osaston johtajanaan yliluutnantti Santeri Heinonen, lipunkantajana Vänr Antti Tittonen ja lippu-upseerina Ltn Kimmo Honkanen. KP-vartion järjesti JARU ja sankarihautausmaan kunniavartion Jyväskylän Seudun Reserviläiset. Piirin lippua kantoi tilaisuudessa Kari Löfgren.

6 Kaatuneiden muistopäivän yleisötilaisuuden Sankarihaudalla johti yliluutnantti Pekka Nupponen apunaan yliluutnantti Santeri Heinonen. Kai Jörgensen kuvasi tapahtuman. Tilaisuudessa esiintyi sotaveteraanikuoro yhdessä Ilmavoimien soittokunnan kanssa. Puheen piti majuri Pekka Selín. Paikalla oli katsomassa reilu 100 henkeä Yhdistys osallistui sankarihaudoilla Itsenäisyyspäivän kunniavartioon. Erkki Pastinen kantoi K-S Reserviupseeripiirin lippua Jouluaaton kunniavartio suoritettiin MPK:n kurssina, johtajanaan luutnantti Juhana Jacksén. Hengellinen piiri kokoontui säännöllisesti ja sitä veti usean aiemmankin vuoden tapaan Sakari Heiskanen. 4.3 Urheilutoiminta Ammunta Yhdistys järjesti johdetusti touko elokuun torstaisin kenttäkelpoisuusammuntoja/palvelusammuntoja (PA1 PA4) Tikkakosken radalla. Ammuntojen vetäjinä toimi edellisvuosien tapaan Jarmo Siltanen, Oskari Kettinen, Kai Jörgensen, Kari Löfgren, Raimo Ranta, Kari Hulkko, Kari Malminen ja Santeri Heinonen. Kesäkaudella yhdistyksen jäsenet kävivät harjoittelemassa maanantaisin myös KSA:n radalla. Talvikauden pienoispistooliammunnat veti hyvin yhdistyksen ampujia Kuokkalan Graniittiin. Kevät- ja syyskaudella 2011 tehtiin yhteensä 306 suoritusta Yhdistys järjesti myös pienoispistoolikilpailut. Voittajaksi kilpailussa ampui Kari Löfgren, toisena Raimo Ranta ja kolmanneksi sijoittui Oskari Kettinen. Graniitin ammunnat tuottivat yhdistykselle tärkeän osan ammunnan tuomista toimintapisteistä Santeri Heinonen järjesti pienimuotoisen ampumapäivän Jämsässä. Paikalla Santeri Heinonen, Jarmo Siltanen, Oskari Kettinen ja Pasi Koivisto Liikuntavuorot ja urheilutoiminta Lentopallovuoro jatkui talvikaudella Pupuhuhdan koululla tuttuun tapaan Matti Jokitalon komennossa. Noin 40:llä kerralla peleihin osallistui keskimäärin 10 pelaajaa per kerta.

7 7 Sähköisen kuntokortin täytti yhteensä 26 jäsentä. Eniten kuntopisteitä ansaitsi Harri Tilvis (529), toisena Antti Airaksinen (374) ja kolmantena Yrjö Qvarnberg (294). 4.4 Kilpailu- ja koulutustoiminta Vuonna 2011 ei järjestetty kilpailu- tai koulutustoimintaa. 5 OSALLISTUMINEN MUUHUN RESERVILÄISTOIMINTAAN 5.1 Yhdistystoiminta Yhdistyksen jäsenistä Martti Porvali osallistui kevään liittovaltuuston kokoukseen ja Kai Jörgensen syksyn liittovaltuuston kokoukseen. Keski-Suomen reserviupseeripiirin hallitukseen kuuluivat Oskari Kettinen, Jarmo Siltanen ja Pekka Nupponen. Santeri Heinonen toimi piirin 1. Varapuheenjohtajana. Lisäksi Kari Löfgren piirin toiminnanjohtajana osallistui merkittävällä panoksella piirihallituksen kokouksiin. Oskari Kettinen edusti puheenjohtajana yhdistystä K-S reservipiirien ampumatoimikunnasssa ja Sampo Remes jäsenenä. Kari Löfgren ja Ville Pekkala olivat tiedotustoimikunnan jäseniä. Lisäksi Ville Pekkala toteutti piirien kotisivuuudistuksen toimintavuoden aikana. Erkki Pastinen ja Kari Löfgren olivat veteraani- ja perinnetoimikunnan jäseniä, ja Jarkko Puistovirta oli kenttäkelpoisuustoimikunnan jäsen. Pekka Selín otti osaa aktiivisesti mm. RUL:n palkitsemislautakunnan ja Keski- Suomen Maanpuolustussäätiön kokouksiin, sekä useaan muuhunkin liiton kokoukseen ja tapahtumaan. Jarmo Siltanen oli RESUL:n palvelusammuntatoimikunnan puheenjohtaja ja jäsenenä ampuma-asetoimikunnassa. Mikko Porvali toimi RUL:n Kansainvälisten tehtävien toimikunnan puheenjohtajana vielä vuoden Jäsenet osallistuvat maanpuolustusyhdistysten kokouksiin mm. sotaveteraanit, sotainvalidit, maapuolustussäätiö, killat jne.

8 8 5.2 Aatteellinen toiminta Vapaa-ajan messut, osallistujina Kari Löfgren, Santeri Heinonen, Kimmo Honkanen, Pekka Tamminen, Jan Niukkanen, Sami Pasanen, Jari Kopakkala, Oskari Kettinen ja Ville Pekkala Lukiolaisten turvakurssilla Muuramen Kukkaniemessä Kai Jörgensen piti luennon aseturvallisuudesta ja järjesti ilma-aseammunnan KSALTSTO:n ylentämis- ja palkitsemistilaisuuteen osallistui Kari Löfgren ja Pekka Nupponen. Tilaisuudessa Pj Nupponen luovutti yhdistyksen standardin Ilmasotakoululle. Samassa tilaisuudessa palkittiin komendantti, kapteeni Riku Tenhunen ansioista JRU:n hyväksi tehdystä työstä yhdistyksen hopeisella ansioristillä nro MC Officers kokoontumisajot järjesti Esa Salokorpi. Tämän vuoden kohteena oli Pohjois-Karjala ja Kainuun prikaati. Osallistujia oli yhteensä 17 eri reserviläisyhdistyksistä Yhdistyksen pitkäaikaisen jäsenen ja tilintarkastajan kapteeni Erkki Reivarin siunaustilaisuudessa yhdistyksen ja K-S RUP:n seppeleet laski Pekka Selín Viitasaaren Maanpuolustusjuhlaan osallistuivat Kari Löfgren, Pekka Nupponen, Jarmo Siltanen, Ville Pekkala ja useita muita JRU:n jäseniä KSALTSTO:n ylentämis- ja palkitsemistilaisuuteen osallistui mm. Jarmo Siltanen, Juhana Jacksén, Timo Fredrikson ja Kari Löfgren. 5.3 Urheilutoiminta Tiedustelu- ja partiokilpailu Järekseen osallistui JRU:sta Krister Häll. Partio sijoittui kilpailussa neljänneksi. 5.4 Kilpailu- ja koulutustoiminta JRU:n jäsenten osallistumiset ja sijoitukset valtakunnallisissa RESUL:n ja RUL:n mestaruuskilpailuissa. RESUL:n Tarkka-ammunnan SM-kilpailut, Säkylä, Lasse Levula - Timo Levula (Jyväskylän Akateemiset Reservinupseerit) RUL:n ampumamestaruuskilpailut, Satakunta,

9 9 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H60: 7. Majuri Ranta Raimo. 25m Isopistooli sarja H60: 1. Majuri Ranta Raimo. 25m Pistooli pika-ammunta 3x20 ls sarja H60: 3. Majuri Ranta Raimo. 50m Kivääri 60 ls, makuu sarja H70: 6. Vänrikki Ratinen Aarne 50m Kivääri 3x20 ls sarja H70: 4. Vänrikki Ratinen Aarne SRA:n SM-kilpailut, Hätilä, Yleiskilpailu: 17. Oskari Kettinen, 137. Jan Niukkanen, 222. Antti Niemi, HYL. Lasse Levula Avoin luokka: 10. Oskari Kettinen, 126. Antti Niemi Vakio luokka: 57. Jan Niukkanen Keski-Suomen Reserviupseeripiirin joukkue, joka muodostui JRU:n jäsenistä (Kettinen Oskari, Niukkanen Jan, Niemi Antti, Levula Lasse), oli sijoitukseltaan 31. RESUL:n palvelusammuntojen SM, Pirkkala, PA1: 21. Siltanen Jarmo, 72. Ranta Raimo PA1 Joukkue: 8. Keski-Suomi (Siltanen Jarmo, Ranta Raimo, Piippanen Hannu - Tikkakosken Reserviläiset, Karala Mika Tikkakosken Reser viläiset) PA2: 1. Siltanen Jarmo, 81. Ranta Raimo PA2 Joukkue: 8. Keski-Suomi PA3: 5. Siltanen Jarmo, 12. Ranta Raimo PA3 Joukkue: 2. Keski-Suomi PA4: 1. Siltanen Jarmo, 20. Ranta Raimo PA4 Joukkue: 1. Keski-Suomi Kokonaiskilpailu: 1. Siltanen Jarmo, 72. Ranta Raimo

10 10 RESUL:n vakiokivääri, Tyrri, x20ls H60: 3. Jukka Salila 3x20ls H70: 3. Aarne Ratinen 3x20ls Joukkue H50: 2. Keski Suomi (Mäkelä, Salila, Ratinen) 3x20ls Yleiskilpailu: 2. Keski Suomi Makuu H60: 2. Jukka Salila Makuu H70: 3. Aarne Ratinen Makuu Joukkue H50: 1. Keski Suomi RESUL:n perinneasekilpailut, Lahti, Pistooli Koulu 30ls H: 16. Krister Häll Pistooli Kuvio 30ls H: 23. Krister Häll Lisäksi yhdistyksen jäseniä mm. Krister Häll, Lasse Levula, Oskari Kettinen, Antti Niemi ja Jan Niukkanen ottivat osaa Keski-Suomen SRA cupiin. 6 MAANPUOLUSTUSKOULUTUS JA MUU VAPAAEHTOINEN MAANPUOLUSTUSTYÖ 6.1 Veteraaniyhteystyö Sotiemme veteraanit keräyksen kiitostilaisuus pidettiin Telkänpesässä. Perinteinen lipaskeräys suoritettiin ja Osallistujat ensimmäisenä viikonloppuna Kari Löfgren, Pekka Nupponen, Ville Pekkala, Erkki Pastinen, Santeri Heinonen. Toisena viikonloppuna Kai Jörgensen, Erkki Pastinen, Sakari Heiskanen. Pekka Kalteenmäen johtama talkootiimi teki koko vuoden ajan työtä veteraanien hyväksi mm. lumitöiden ja pienimuotoisten korjaustöiden muodossa. Talkootiimi osallistui myös veteraanikeräykseen. 6.2 Maanpuolustuskoulutus Yhdistyksen jäsenet ottivat ahkerasti osaa MPK:n kursseille, useiden toimiessa kurssien kouluttajina tai johtajina.

11 Vänrikki-päivä Tikkakoskella. K-S RUP kurssille osallistui n. 60 nuorta reservin vänrikkiä. K-S Aluetoimisto tuki merkittävästi tapahtumaa. Muita kouluttajia kurssilla olivat mm. Kari Löfgren, Kimmo Honkanen, Jari Kopakkala, Antti Vilkman Kimmo Honkanen toimi KOSU- kurssin johtajana Vuori-harjoituksessa Haapajärvellä, osanottajia oli 30, kurssi oli Ksaltston tilaama sotilaallinen kurssi. Toisena kouluttajana harjoituksessa oli Pekka Tamminen. 7 TALOUS JA KIINTEISTÖ Yhdistyksen talous on palannut normaalille tolalle. Tilikauden tulos, ,07, oli huomattava parannus vuoden 2010 tilanteeseen. Vuoden 2011 taloudenpidolla pyrittiin vahvaan tulokseen, koska yhdistyksen lipun uusimisen ja kiinteistön pihakannen korjauksen otaksuttiin tulevan ajankohtaisiksi lähitulevaisuudessa. Kiinteistön (Gummeruksenkatu 7) remontista aiheutuneiden ylimääräisten kustannusten ja vuokratulonmenetysten vaikutus saatiin neutralisoitua. Tämä konkretisoitui jäsenistölle jäsenmaksun alentamisena: vuoden 2011 maksu oli euron edellisvuotta matalampi, yhteensä 40 euroa, ja syyskokous päätti vielä laskea vuoden 2012 jäsenmaksun 38 euroon. Liitto tilitti yhdistyksen jäsenmaksuosuuksia vuoden aikana yhteensä 4.735,00 euroa. Putkistosaneeraus oli toiminnan hankaloittamisesta huolimatta kiinteistön ylläpidon kannalta elintärkeä. Yhdistyksen omistamat toimitilat palvelevat nykyisessä kunnossaan hyvin yhdistyksen toimintaa ja huoneistosta saadaan vuokratuloja Keski-Suomen Reserviupseeripiiriltä ja Reserviläispiiriltä. Vuokratuloja vuodelta kertyi yhteensä 2.500,00 euroa, kun vuokralaiset pystyivät käyttämään tiloja täysimääräisesti maaliskuusta lähtien. Yhdistyksen tulot muodostuivat pääasiassa jäsenmaksuista ja vuokratuloista. Suurimman osan kuluista muodostivat urheilutoiminta, erityisesti ammunta. Yhdistys omistaa huomattavan määrän ampumakalustoa, joka on ampumaupseerien ja asevastaavien valvonnassa jäsenistön käytettävissä. Vuonna 2011 ei tehty uusia asehankintoja. Jyväskylän Reserviupseerien rahavarat olivat tilikauden päättyessä ,23 euroa, eli 3.387,18 euroa enemmän edelliseen tilikauteen verrattuna. Huhtamäki Oy:n osakkeita oli 208 kappaletta. Yhdistyksellä ei ole pitkäaikaista velkaa ja sen oma pääoma on ,80 euroa eli omavaraisuuden aste on 98,8 %. Talous on vakaalla pohjalla ja vakavaraisuus erinomainen.

12 12 TOIMINTAKERTOMUKSEN ALLEKIRJOITUKSET Jyväskylässä. päivänä kuuta 2012 Jyväskylän Reserviupseerit ry:n toimi- ja päätösvaltainen hallitus: Jarmo Siltanen puheenjohtaja Timo Koski 1. varapuheenjohtaja Kimmo Honkanen 2. varapuheenjohtaja Santeri Heinonen sihteeri Pekka Nupponen operaatioupseeri Ville Pekkala 1. talousupseeri Krister Häll 2. talousupseeri Oskari Kettinen 1. ampumaupseeri Arttu Takala 2. ampumaupseeri Jarkko Puistovirta liikuntaupseeri Kari Löfgren jäsen

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2012 Jyväskylän Reserviupseerit ry:n hallitus Jyväskylässä 18.03.2013 2 SISÄLLYS 1 Yleistä...3 2 Jyväskylän reserviupseerit ry 2012...3 3 Tiedotustoiminta...4 4 Oma toiminta...5 4.1 Yhdistystoiminta...5

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2010

TOIMINTAKERTOMUS 2010 TOIMINTAKERTOMUS 2010 SISÄLLYS 1 Yleistä... 3 2 Jyväskylän reserviupseerit ry 2010... 3 3 Tiedotustoiminta... 4 4 Oma toiminta... 5 4.1Yhdistystoiminta... 5 4.2Aatteellinen toiminta... 5 4.3Urheilutoiminta...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2007

TOIMINTAKERTOMUS 2007 TOIMINTAKERTOMUS 2007 SISÄLLYS 1 Yleistä... 3 2 Jyväskylän reserviupseerit ry 2007... 3 3 Tiedotustoiminta... 4 4 Oma toiminta... 5 4.1 Yhdistystoiminta... 5 4.2 Aatteellinen toiminta... 6 4.3 Urheilutoiminta...

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2008

TOIMINTAKERTOMUS 2008 TOIMINTAKERTOMUS 2008 SISÄLLYS 1 Yleistä... 3 2 Jyväskylän reserviupseerit ry 2008... 3 3 Tiedotustoiminta... 4 4 Oma toiminta... 5 4.1 Yhdistystoiminta... 5 4.2 Aatteellinen toiminta... 6 4.3 Urheilutoiminta...

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009

TOIMINTAKERTOMUS 2009 TOIMINTAKERTOMUS 2009 SISÄLLYS 1 Yleistä... 3 2 Jyväskylän reserviupseerit ry 2009... 3 3 Tiedotustoiminta... 4 4 Oma toiminta... 5 4.1 Yhdistystoiminta... 5 4.2 Aatteellinen toiminta... 5 4.3 Urheilutoiminta...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 5 3.4 Urheilutoiminta... 5

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 1 JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY Hallitus Jyväskylä 9.3.2002 1(5) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 1. Yleistä 2. Yhdistyksen hallinto Vuosi 2001 oli Jyväskylän Reserviupseerit ry:n (vuoteen 1996 saakka Jyväskylän

Lisätiedot

N:o 2/2006 toukokuu 2006

N:o 2/2006 toukokuu 2006 N:o 2/2006 toukokuu 2006 Numero 2/2006 Sivu 1 (8) Vierailu Keski-Suomen ilmailumuseoon! Tiistaina 30.5.06 klo 18.00 Kokoontuminen ilmailumuseon pihassa klo 17.45 Omat (kimppa) kyydit, sovi ajoissa Yhdistys

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1998

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1998 JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY Hallitus Jyväskylä 13.3.1999 1(4) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1998 1. Yleistä 2. Yhdistyksen hallinto Vuosi 1998 oli Jyväskylän Reserviupseerit ry:n (vuoteen 1966 saakka Jyväskylän

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 SISÄLLYS 1 Yleistä... 3 2 Jyväskylän reserviupseerit ry 2006... 3 3 Tiedotustoiminta... 4 4 Oma toiminta... 5 4.1 Yhdistystoiminta... 5 4.2 Aatteellinen toiminta... 7 4.3 Urheilutoiminta...

Lisätiedot

N:o 4/2005 joulukuu 2005

N:o 4/2005 joulukuu 2005 N:o 4/2005 joulukuu 2005 Itsenäisyyspäivää vietettiin Jyväskylässä JRUn asettamien kunniavartioiden kanssa. Kuvassa JARUn puheenjohtaja v 2006 Lauri Lehtoviita Taipaleen patsaalla. Numero 4/2005 Sivu 1

Lisätiedot

N:o 2/2009 Lokakuu 2009

N:o 2/2009 Lokakuu 2009 N:o 2/2009 Lokakuu 2009 JRU:n edust ajat E r k ki Pastinen (vas) ja S a k u Lieh u suoritta m assa vetera a nikeräystä J yväs kylän Kom p assissa k u l k u välineineen kevä ällä 2009. Kuva Kari Korhonen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2002

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2002 1 JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY Hallitus Jyväskylä 18.2.2003 1(6) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2002 1. Yleistä 2. Yhdistyksen hallinto Vuosi 2002 oli Jyväskylän Reserviupseerit ry:n (vuoteen 1996 saakka Jyväskylän

Lisätiedot

Jyväskylän Reserviupseerit suomen aktiivisin RUL:n jäsenyhdistys vuosina 2004 ja 2005 Jyväskylän Reserviupseerit ry jäsentiedote

Jyväskylän Reserviupseerit suomen aktiivisin RUL:n jäsenyhdistys vuosina 2004 ja 2005 Jyväskylän Reserviupseerit ry jäsentiedote N:o 3/2008 syyskuu Keski-Suomen Reserviupseeripiirin voimainkoitos: Reserviupseeriliiton ampumamestaruuskilpailut pidettiin 9.-10.8.2008. Kuvassa ammuntasarjojen välissä leppoisaa jutustelua ampujan ja

Lisätiedot

N:o 3/2006 syyskuu 2006

N:o 3/2006 syyskuu 2006 N:o 3/2006 syyskuu 2006 Kuvassa korkeimmalla korokkeella vasemmalta alkaen Santeri Heinonen, Jarmo Siltanen ja Saku Liehu. JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT ODOTETUSTI SUOMEN MESTARI RA7-AMMUNNASSA Vuoden 2004

Lisätiedot

N:o 2/2013 Syyskuu 2013

N:o 2/2013 Syyskuu 2013 N:o 2/2013 Syyskuu 2013 Maakuntajoukot harjoittelemassa Kuva: Perttu Hietanen Jyväskylän Reserviupseerit ry:n hallitus toivottaa jäsenistölleen erittäin mukavaa syksyä! Tämä tiedote sisältää yhdistyksen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 10.10. 2012 klo 18.00. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouksen

Lisätiedot

N:o 4/2007 joulukuu 2007

N:o 4/2007 joulukuu 2007 N:o 4/2007 joulukuu 2007 Jyväskylän Reserviupseerit ry 75 vuotta ja täynnä virtaa Numero 4/2007 Sivu 1 (8) Puheenjohtajan palsta 4/2007 Arvon upseerit! Toimelias vuosi on jälleen takana ja on aika rauhoittua

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,

Lisätiedot

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,

Lisätiedot

Jyväskylän Reserviupseerit ry jäsentiedote JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT ODOTETUSTI SUOMEN MESTARI

Jyväskylän Reserviupseerit ry jäsentiedote JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT ODOTETUSTI SUOMEN MESTARI 3/2005 syyskuu 2005 JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT ODOTETUSTI SUOMEN MESTARI Vuoden 2004 epävirallinen mestaruus sai jatkoa ja RUL:n ampumamestaruuskilpailuissa Rovaniemellä Keski-Suomea edustanut JRU:n joukkue

Lisätiedot

N:o 2/2011 syyskuu 2011

N:o 2/2011 syyskuu 2011 N:o 2/2011 syyskuu 2011 Pistoolilla kilven suojasta (kuva Oskari Kettisen arkistosta) Jyväskylän Reserviupseerit ry:n hallitus toivottaa jäsenistölleen erittäin mukavaa syksyä! Tämä tiedote sisältää mm:

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Karhunen Marko. Salminen Heikki ,54 1, , , Kokkonen Antti Korpilahden kenraalit Avo. Hyppönen Juhani

Karhunen Marko. Salminen Heikki ,54 1, , , Kokkonen Antti Korpilahden kenraalit Avo. Hyppönen Juhani KS-CUP 4-14 Keuruu 15.3.2014 Haapamaen seudun res Yleiskilpailu Rasti: 1 Harjoituksen tulos (Kivääri) Tulostettu: lauantai 15.3.2014 18:28:46 Sijoitus Kokonaispisteet Aika Osumakerroin Rastipisteet Rasti

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 Jyväskylän Reserviupseerit ry:n hallitus Jyväskylässä 22.3.2006 2(13) SISÄLLYS 1 Yleistä...3 2 Yhdistyksen hallinto...3 3 Yhdistyksen jäsenmäärä...4 4 Yhdistyksen kunniajäsenet...4

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 VER 20.3.2017 Hallituksen jäsenet Juha Virtanen Ville Rintala Ylärivi: Pekka Mertakorpi, Tapani Peltola, Sami Ahola, Jarkko Niittymaa Alarivi: Juha Taimisto,

Lisätiedot

N:o 1/2013 Maaliskuu 2013

N:o 1/2013 Maaliskuu 2013 N:o 1/2013 Maaliskuu 2013 Jyväskylän Reserviupseerit ry 80 vuotta Jyväskylän Reserviupseerit ry:n hallitus toivottaa jäsenistölleen erittäin mukavaa kevät talvea! Tämä tiedote sisältää yhdistyksen kokouskutsun

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013 www.ksrespiirit.fi 1 (6) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013 Paikka ja aika: Tikkakosken upseerikerho Punainen Paroni kabinetti 23.1.2013 klo 18.00 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

N:o 1/2015 Maaliskuu 2015

N:o 1/2015 Maaliskuu 2015 N:o 1/2015 Maaliskuu 2015 Jyväskylän Reserviupseerit Norjalainen perinneharrastaja Tanskan ja Saksan välillä vuonna 1864 käydyn sodan muisto- ja perinnetapahtumassa Tanskassa kesällä 2014 Jyväskylän Reserviupseerit

Lisätiedot

N:o 1/2014 Maaliskuu 2014

N:o 1/2014 Maaliskuu 2014 N:o 1/2014 Maaliskuu 2014 Jyväskylän Reserviupseerit 2014 Jyväskylän Reserviupseerit ry:n hallitus toivottaa jäsenistölleen erittäin mukavaa kevättä! Tämä tiedote sisältää yhdistyksen kokouskutsun (s.4)

Lisätiedot

N:o 1/2006 maaliskuu 2006

N:o 1/2006 maaliskuu 2006 N:o 1/2006 maaliskuu 2006 SRA (Sovellettu reserviläisammunta) on vauhdikas ja nykyaikainen ampumatoiminnan muoto, mikä on kasvattanut suosiotaan sekä tuonut runsaasti uusia jäseniä yhdistyksen aktiivisen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2012

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2012 www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2012 Paikka ja aika: Tikkakosken upseerikerho Punainen Paroni kabinetti 12.12.2012 klo 18.00 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

N:o 2/2010 syyskuu 2010

N:o 2/2010 syyskuu 2010 N:o 2/2010 syyskuu 2010 Esittelyteltta Luhanga maanpuolustusjuhlassa Jyväskylän Reserviupseerit ry:n hallitus toivottaa jäsenistölleen erittäin mukavaa syksyä! Tämä tiedote sisältää syyskokouskutsun, luentokutsuja

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 9.10. 2013 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouskahvit

Lisätiedot

Jyväskylän Reserviupseerit ry jäsentiedote JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RUL:N VUODEN 2004 AKTIIVISIN YHDISTYS!

Jyväskylän Reserviupseerit ry jäsentiedote JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RUL:N VUODEN 2004 AKTIIVISIN YHDISTYS! 2/2005 4.4.2005 JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RUL:N VUODEN 2004 AKTIIVISIN YHDISTYS! Vuodelta 2004 Reserviupseeriliittoon lähetettiin 219 eri reserviupseeriyhdistysten toiminnasta kertovaa toimintalomaketta

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 S I S Ä L T Ö TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET 1. Aatteellinen toiminta 2. Kuntoliikunta- ja maastotoiminta 3. Ampuma- ja kilpailutoiminta 4. Muu toiminta

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 7.10.2015 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen paroni sali. Kokouskahvit

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2013

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2013 www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2013 Paikka ja aika: Keuruun varuskunnan kerho Viikinhovi 6.3.2013 klo 18.00 1. Kokouksen avaus: Santeri Heinonen

Lisätiedot

N:o 1/2008 helmikuu 2008

N:o 1/2008 helmikuu 2008 N:o 1/2008 helmikuu 2008 Numero 1/2008 Sivu 1 (8) Puheenjohtajan palsta 1/2008 Arvon upseerit! Vuosi on jälleen vaihtunut ja tuonut tullessaan uudet haasteet. Yhdistys pyrkii reagoimaan aktiivisesti muuttuvaan

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2012

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2012 www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2012 Paikka ja aika: Ravintola Idea kokouskabinetti 19.3.2012 klo 18.00 1. Kokouksen avaus Pj Timo Salo toivotti

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY Gummeruksenkatu Jyväskylä 1 (6)

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY Gummeruksenkatu Jyväskylä  1 (6) www.ksrespiirit.fi 1 (6) K-S Reserviupseeripiirin hallituksen kokous 01/2015 pidettiin keskiviikkona 4.3.2015 klo 18.00 alkaen Tikkakosken kerholla. Ennen piirihallituksen kokouksen alkua nautittiin kahvit

Lisätiedot

N:o 4/2008 Joulukuu 2008

N:o 4/2008 Joulukuu 2008 N:o 4/2008 Joulukuu 2008 Itsenäisyyspäivän kunniavartio Jyväskylän vanhan hautausmaan kaatuneiden muistomerkillä. Tällä kertaa vartiossa seisoivat kadetit. Numero 4/2008 Sivu 1 (8) Väistyvän puheenjohtajan

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017 Seinäjoki TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1 Yleistä Kerhon tehtävänä on maanpuolustustahdon ja taitojen ylläpitäminen ja niiden kohottaminen, turvallisuuspoliittisen tiedon jakaminen, fyysisen kunnon

Lisätiedot

N:o 1/2009 Helmikuu 2009

N:o 1/2009 Helmikuu 2009 N:o 1/2009 Helmikuu 2009 Jyväskylän Reserviupseerit ry:n hallitus toivottaa jäsenistölleen erittäin mukavaa kevättalvea! Tämä tiedote sisältää kokouskutsun ja muuta tärkeää! Numero 1/2009 Sivu 1 (8) Puheenjohtajan

Lisätiedot

Tampereen Reserviupseerit r.y.:n. tulokset. Pirkanmaan reservipiirien. ampumamestaruuskilpailuissa

Tampereen Reserviupseerit r.y.:n. tulokset. Pirkanmaan reservipiirien. ampumamestaruuskilpailuissa Tampereen Reserviupseerit r.y.:n tulokset Pirkanmaan reservipiirien ampumamestaruuskilpailuissa 2015 Ilma-asekilpailut Ilmakivääri 6.1.2015 Peltokatu H 1 ylil VALKAMA, Vesa 369 H50 1 maj LUHTAJÄRVI, Martti

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 8.10.2014 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. 1. Kokouksen

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli ry:n 17.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 107 + 2 kannattajajäsentä. 21.9. järjestettiin

Lisätiedot

E-H Res.Ups.piirin ruutiasemestaruuskilpailu 2013

E-H Res.Ups.piirin ruutiasemestaruuskilpailu 2013 TUA:n Ruskeakiven Ampumarata 08. - 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja H 1. ylil Raimo Antila ToRu 88 88 88 264 83 90 90 263 527 46 2. ylil Mika Tapiola VaRu 82 91 93 266 82 87 92 261 527 45 3. kapt Jukka

Lisätiedot

ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y.

ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y. ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1. YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMINNANTARKASTAJAT VUONNA 2014 Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Perinnetoimikunta Perinnetoimikunta

Lisätiedot

TAMMELAN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 48. TOIMINTAVUOSI 2016

TAMMELAN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 48. TOIMINTAVUOSI 2016 1 TAMMELAN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 48. TOIMINTAVUOSI 2016 2 Toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen keskeisimpinä painopistealueina oli kuntoilu- ja ampumatoiminta sekä veteraanitoiminta.

Lisätiedot

Tampereen Reserviupseerit r.y.:n. tulokset. Pirkanmaan reservipiirien. ampumamestaruuskilpailuissa

Tampereen Reserviupseerit r.y.:n. tulokset. Pirkanmaan reservipiirien. ampumamestaruuskilpailuissa Tampereen Reserviupseerit r.y.:n tulokset Pirkanmaan reservipiirien ampumamestaruuskilpailuissa 2014 Ilma-asekilpailut Ilmakivääri 6.1.2014 Peltokatu H 1 ylil VALKAMA, Vesa 350 H50 1 maj LUHTAJÄRVI, Martti

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2004

TOIMINTAKERTOMUS 2004 TOIMINTAKERTOMUS 2004 Jyväskylän Reserviupseerit ry:n hallitus Jyväskylässä 11.3.2005 2(20) SISÄLLYS 1 Yleistä...3 2 Yhdistyksen hallinto...3 3 Yhdistyksen jäsenmäärä...4 4 Yhdistyksen kunniajäsenet...4

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 1/2011

SR ry. Jäsentiedote 1/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! SR ry Jäsentiedote 1/2011 Talvi on jo pitkällä ja kohta koittaa toiminnallinen kevät. Vuosi 2011 tuo yhdistyksemme toimintaan paljon uusia tuulia ja huikeita juttuja. Tähtihetki

Lisätiedot

N:o 2/2012 Syyskuu 2012

N:o 2/2012 Syyskuu 2012 N:o 2/2012 Syyskuu 2012 Jyväskylän Reserviupseerit ry 4.5.2012 Jyväskylän Reserviupseerit ry:n hallitus toivottaa jäsenistölleen erittäin mukavaa syksyä! Tämä tiedote sisältää syyskokouskutsun (s. 4)!

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2013

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2013 www.ksrespiirit.fi 1 (6) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2013 Paikka ja aika: 11.12.2013 klo 18.00- ravintola Aimo Luoti-kabinetti, Asekatu 3, Jyväskylä. Kokouksen aluksi

Lisätiedot

Jyväskylän Reserviupseerit suomen aktiivisin RUL:n jäsenyhdistys vuosina 2004 ja 2005 Jyväskylän Reserviupseerit ry jäsentiedote

Jyväskylän Reserviupseerit suomen aktiivisin RUL:n jäsenyhdistys vuosina 2004 ja 2005 Jyväskylän Reserviupseerit ry jäsentiedote N:o 2/2007 Kesäkuu 2007 Jyväskylän Reserviupseerit ry 75 vuotta Numero 2/2007 Sivu 1 (17) Puheenjohtajan palsta 2/2007 Arvon upseerit! Kesä on jälleen koittanut ja on aika lomailla, ulkoilla ja kerätä

Lisätiedot

N:o 1/2007. Jyväskylän Reserviupseerit ry 75 vuotta. Helmikuu 2007

N:o 1/2007. Jyväskylän Reserviupseerit ry 75 vuotta. Helmikuu 2007 N:o 1/2007 Helmikuu 2007 Jyväskylän Reserviupseerit ry 75 vuotta Sivu 1 (15) Puheenjohtajan palsta 1/2007 Arvon upseerit! Yhdistyksen tilastoja ja toimintakertomusta laatiessani voin todeta, että yhdistyksen

Lisätiedot

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY.

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. Toimintasuunnitelma vuodelle 2014. YLEISTÄ Vuosi 2014 on yhdistyksen 58. toimintavuosi. Jatketaan omalla valitulla

Lisätiedot

E-H Res.Ups.piirin ruutiasemestaruuskilpailu 2015

E-H Res.Ups.piirin ruutiasemestaruuskilpailu 2015 TUA:n Ruskeakiven Ampumarata 06. - 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja H 1. ltn Juho Haapanen RiRu 93 94 96 283 90 93 95 278 561 2. Raimo Antila ToRu 94 94 91 279 90 98 89 277 556 3. Sami Rantala ToRu 79

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY Sisältö A. Toiminnan arvot ja toiminta-ajatus B. Toiminnan painopistealueet vuonna 2018 C. Toiminta vuonna 2018 1. Päätapahtumat ja toiminta vuonna

Lisätiedot

Tampereen Reserviupseerit r.y.:n. tulokset. Pirkanmaan reservipiirien. ampumamestaruuskilpailuissa

Tampereen Reserviupseerit r.y.:n. tulokset. Pirkanmaan reservipiirien. ampumamestaruuskilpailuissa Tampereen Reserviupseerit r.y.:n tulokset Pirkanmaan reservipiirien ampumamestaruuskilpailuissa 2016 Ilma-asekilpailut Ilmakivääri 6.1.2016 Peltokatu H 1 vänr LAHTI, Saku 368 2 ylil VALKAMA, Vesa 358 H50

Lisätiedot

kevät sra korpilahti Yleiskilpailu Lopputulokset Tulostettu: sunnuntai :07:27

kevät sra korpilahti Yleiskilpailu Lopputulokset Tulostettu: sunnuntai :07:27 kevät sra korpilahti 23.4.2011 Yleiskilpailu Lopputulokset Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Luokka 1 100,0000 319,1099 19 laukia jarkko Avo 2 80,0685 255,5065 35 rasi marko Avo 3 76,5134

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY 1 (16) KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Käsitelty ja vahvistettu Keski-Suomen Reserviläispiiri ry:n syyskokouksessa 8.10.2014. 2 (16) Sisältö A. Toiminnan arvot ja toiminta-ajatus

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN PIENOISKIVÄÄRI SARJAOSAKILPAILUT 2016 KOKONAISKILPAILU

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN PIENOISKIVÄÄRI SARJAOSAKILPAILUT 2016 KOKONAISKILPAILU KOKONAISKILPAILU Kilpailusuorituksia Jyväskylä I Luhanka I Karstula Luhanka II Jyväskylä II Reservin mes. Jyväskylä III Yhteensä 3x20ls 3 3 60ls makuu 7 7 20ls makuu 5 5 TA-sarja 5 5 Yhteensä 2016 20 20

Lisätiedot

N:o 4/2006 joulukuu 2006

N:o 4/2006 joulukuu 2006 N:o 4/2006 joulukuu 2006 Itsenäisyyspäivän paraati Jyväskylässä Suomen itsenäisyyspäivä valkeni tänä vuonna melko synkän sateen merkeissä. Vettähän tämän syksyn loppuaikana on taivaalta tullut niin, että

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014 KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014 Piiritoimisto Gummeruksenkatu 7, 40100 Jyväskylä Verkkosivut: www.ksrespiirit.fi Reserviupseeripiirin toiminnanjohtaja Reserviläispiirin toiminnanjohtaja reservilaispiiri@ksrespiirit.fi

Lisätiedot

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 25.10.2009 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 53. toimintavuosi noudattaa Reserviläisliitto

Lisätiedot

KESKI- SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015

KESKI- SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 KESKI- SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Hyväksytty piirin syyskokouksessa 8.10.2014 KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Sisältö A. Toiminnan tavoitteet, toiminta-ajatus

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014 Tuloslaskelma ja Tase KERAVAN RESERVILÄISET RY Toimintakertomus 2014 Kerava Yleistä Vuosi 2014 oli yhdistyksemme 56. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen

Lisätiedot

Etulinjassa Keuruu Haapamäen res Yleiskilpailu. Lopputulokset Tulostettu: sunnuntai :54:14. Sheet1

Etulinjassa Keuruu Haapamäen res Yleiskilpailu. Lopputulokset Tulostettu: sunnuntai :54:14. Sheet1 Etulinjassa Keuruu 19.3.2011 Haapamäen res Yleiskilpailu Sheet1 Lopputulokset Tulostettu: sunnuntai 20.3.2011 15:54:14 Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Kilpailija Luokka 1 100 200,26 Laukia Jarkko Avo

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN PIENOISKIVÄÄRI SARJAOSAKILPAILUT 2016 KOKONAISKILPAILU

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN PIENOISKIVÄÄRI SARJAOSAKILPAILUT 2016 KOKONAISKILPAILU KOKONAISKILPAILU Kilpailusuorituksia Jyväskylä I Luhanka I Karstula Luhanka II Jyväskylä II Reservin mes. Jyväskylä III Yhteensä 3x20ls 3 0 3 60ls makuu 7 5 12 20ls makuu 5 4 9 TA-sarja 5 1 6 Yhteensä

Lisätiedot

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Toimintasuunnitelma 2016 Sisältö 1 Toiminnan perusteet... 3 1.1 Toiminta-ajatus... 3 1.2 Toiminnan arvot... 3 1.3 Keskeiset tehtävät... 3 2 Tavoitteet vuodelle 2016...

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN ALUEEN PISTOOLILAJIEN 2017 ALUEMESTARUUSKILPAILUJEN TULOKSET

KESKI-SUOMEN ALUEEN PISTOOLILAJIEN 2017 ALUEMESTARUUSKILPAILUJEN TULOKSET KESKI-SUOMEN ALUEEN PISTOOLILAJIEN 2017 ALUEMESTARUUSKILPAILUJEN TULOKSET Järjestäjä: Keski-Suomen Ampujat Paikka: Rajamäen ampumarata, Laukaa Aika: 29.-30.7.2017 25m Isopistooli, sarja M 1. Kari Laitinen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2012

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2012 www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2012 Paikka ja aika: Ravintola Idea piippukabinetti 6.6.2012 klo 18.00 1. Kokouksen avaus Pj Timo Salo toivotti

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

KEVÄTSIIVOUS KORPILAHTI KOKONAISKILPAILU

KEVÄTSIIVOUS KORPILAHTI KOKONAISKILPAILU KEVÄTSIIVOUS 19.04.2008 KORPILAHTI KOKONAISKILPAILU 1 100.00 270,99 Jarkko Laukia AVO 2 91.31 247,46 Marko Rasi AVO 3 81.80 221,68 Kai Porras AVO 4 81.30 220,32 Marko Juka AVO 5 71.96 195 Jaakko Korppila

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN RESERVILÄISPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN MAANPUOLUSTUKSEN TUKI RY www.pkreservi.fi 1 1. YLEISTÄ TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

N:o 2/2008 toukokuu 2008

N:o 2/2008 toukokuu 2008 N:o 2/2008 toukokuu 2008 Mitä tämä kuva esittää? Vastaus löytyy tiedotteen sisäsivuilta! Numero 3/2006 Sivu 1(12) Tiedottajan palsta 2/2008 Puheenjohtajamme ollessa hyvin ansaitulla lomamatkalla tiedotteen

Lisätiedot

Reserviupseeriliiton ampumamestaruus

Reserviupseeriliiton ampumamestaruus Lennoston rata, Pirkkala 22. - Isopistooli, sarja H 1. ylil Ari Meinander P-H 97 96 94 287 91 97 94 282 569 2. ltn Marko Talvitie E-P 92 96 90 278 96 94 99 289 567 3. kapt Juha Virtanen Kym 90 94 95 279

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY Toimintakertomus Vahvistettu piirin kevätkokouksessa Tikkakoskella

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY Toimintakertomus Vahvistettu piirin kevätkokouksessa Tikkakoskella KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY Toimintakertomus 2016 Vahvistettu 29.3.2017 piirin kevätkokouksessa Tikkakoskella 2 (26) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Tapahtui vuonna 2015 12.1. Johtokunnan kokous Salmissa 15.1. Pirkanmaan aluetoimiston tiedotustilaisuus Tampereella - Jari Jännetyinen yhdistyksen edustajana 2.2. Kevätkokouskutsu tekstiviestinä 9.2. Vanhankirjallisuuden

Lisätiedot

hankikisa 2016 korpilahti Yleiskilpailu Lopputulokset Tulostettu: lauantai :16:49

hankikisa 2016 korpilahti Yleiskilpailu Lopputulokset Tulostettu: lauantai :16:49 hankikisa 2016 korpilahti 27.2.2016 Yleiskilpailu Lopputulokset Tulostettu: lauantai 27.2.2016 20:16:49 Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID TAG 1 100,0000 273,0592

Lisätiedot

25m Pienoispistooli 60 ls sarja H. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H50. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H60

25m Pienoispistooli 60 ls sarja H. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H50. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H60 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H 1. ylil Meinander, Ari Kym 95 95 96 97 96 99 578 vänr Alanko, Ville- 2. Veikko E-Häm 94 95 96 91 97 96 569 49 3. ylil Talvitie, Marko E-Poh 93 94 90 97 99 96 569 45 4.

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset

Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset TOIMINTAKERTOMUS Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset Toimintakertomus 1.1.2013 31.12.2013 Yhdistys on katsottu toimineen epävirallisesti jo vuodesta 1935 lähtien.

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1/

PÖYTÄKIRJA 1/ www.ksrespiirit.fi 1 (5) PÖYTÄKIRJA 1/2016 11.2.2016 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Heinonen avasi kokouksen klo 18.10. 2. Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Paappanen.

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2013

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 SISÄLTÖ YHTEENVETO KOKOUKSET HALLITUKSEN KOKOONPANO TOIMINTA TALOUDELLINEN TILANNE JÄSENMÄÄRÄ TAPAHTUMAT - kuukausittain Jari Hamberg O r i m a t t i

Lisätiedot

1. yliluutnantti Seppo Ahokas Salon Seudun Reserviupseerit majuri Uolevi Piispanen Salon Seudun Reserviupseerit 542

1. yliluutnantti Seppo Ahokas Salon Seudun Reserviupseerit majuri Uolevi Piispanen Salon Seudun Reserviupseerit 542 1 Varsinais-Suomen reserviläispiirien ampumamestaruuskilpailut 9.6.2012 Tulokset Pienoiskivääri, makuu 60 ls 1. yliluutnantti Seppo Ahokas Salon Seudun Reserviupseerit 573 2. majuri Uolevi Piispanen Salon

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014 HELSINGIN RESERVIUPSEERIEN VIESTIOSASTO RY

TOIMINTAKERTOMUS 2014 HELSINGIN RESERVIUPSEERIEN VIESTIOSASTO RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 HELSINGIN RESERVIUPSEERIEN VIESTIOSASTO RY HELSINGIN RESERVIUPSEERIEN VIESTIOSASTO RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 3 2. HALLINTO 3 3. TOIMINNANTARKASTUS

Lisätiedot

N:o 1/2012 Maaliskuu 2012

N:o 1/2012 Maaliskuu 2012 N:o 1/2012 Maaliskuu 2012 Jyväskylän Reserviupseerit ry 4.5.2012 Jyväskylän Reserviupseerit ry:n hallitus toivottaa jäsenistölleen erittäin mukavaa kevättalvea! Tämä tiedote sisältää kevätkokouskutsun

Lisätiedot

Jyväskylän Reserviupseerit suomen aktiivisin RUL:n jäsenyhdistys vuosina 2004 ja 2005 Jyväskylän Reserviupseerit ry jäsentiedote.

Jyväskylän Reserviupseerit suomen aktiivisin RUL:n jäsenyhdistys vuosina 2004 ja 2005 Jyväskylän Reserviupseerit ry jäsentiedote. Jyväskylän Reserviupseerit suomen aktiivisin N:o 1/2011 Maaliskuu 2011 kuva vakoojaluennolla esillä olleista esineistä Jyväskylän Reserviupseerit ry:n hallitus toivottaa jäsenistölleen erittäin mukavaa

Lisätiedot

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä.

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä. PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/12 ( Uusi piirihallitus ) Aika: 15.12.2011 klo 19.35 19.49 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 19.35. 2. Kokouksen

Lisätiedot

Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2008

Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2008 Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2008 Yleistä toiminnasta Toimintavuosi oli 26.2.1956 perustetun yhdistyksemme viideskymmenestoinen. Yhdistyksen kuluvan vuoden toiminta noudatteli

Lisätiedot