TOIMINTAKERTOMUS 2007

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS 2007"

Transkriptio

1 TOIMINTAKERTOMUS 2007

2 SISÄLLYS 1 Yleistä Jyväskylän reserviupseerit ry Tiedotustoiminta Oma toiminta Yhdistystoiminta Aatteellinen toiminta Urheilutoiminta Kenttäkelpoisuustesti Ammunta Liikuntavuorot ja urheilutoiminta Kilpailu- ja koulutustoiminta Osallistuminen muuhun reserviläistoimintaan Yhdistystoiminta Aatteellinen toiminta Urheilutoiminta Kilpailu- ja koulutustoiminta Maanpuolustuskoulutus ja muu vapaaehtoinen maanpuolustustyö Veteraaniyhteystyö Maanpuolustuskoulutus Paikallisosastotoiminta Väestönsuojelu ja pelastuspalvelutoiminta Talous Toiminnan seuraaminen... 10

3 1 YLEISTÄ Vuonna 2007 yhdistyksen merkittävimmät saavutukset olivat RESUL:n ensimmäiset palvelusammuntojen SM-kilpailuiden järjestäminen Keuruulla ja yhdistyksen 75-v juhlien järjestäminen. Toimintavuoden aikana hyödynnettiin RUL:n toimintalomakkeen mukaista rakennetta toimintasuunnitelmassa ja toimintakertomuksessa, mikä selkeytti molempien dokumenttien rakennetta. JRU:n vuoden 2007 teemana oli reservinjohtajana kehittyminen, mikä jakautui kenttäkelpoisuuden kehittämiseen ja johtamistaitojen kehittämiseen. Epävirallisena tavoitteena on ollut myös olla yksi RUL:n aktiivisimmista yhdistyksistä. 2 JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY 2007 Nykyiseltä nimeltään Jyväskylän Reserviupseerit ry on perustettu , jolloin sen nimenä oli Keski-Suomen Reserviupseerikerho ry. Vuosi 2007 oli Jyväskylän Reserviupseerit ry:n (vuoteen 1996 saakka Jyväskylän Reserviupseerikerho ry) 75. toimintavuosi. Yhdistyksen toiminta perustui vuoden 2006 syyskokouksessa hyväksyttyyn toimintasuunnitelmaan sekä Keski- Suomen Reserviupseeripiiri ry:n ja Suomen Reserviupseeriliitto ry:n vastaaviin suunnitelmiin. HALLITUKSEN KOKOONPANO JA HENKILÖSTÖN TEHTÄVÄT: PUHEENJOHTAJISTO Puheenjohtaja ylil Santeri Heinonen 1.varapuheenjohtaja, tiedottaja ltn Juhana Jácksen 2.varapuheenjohtaja, ampumaupseeri vänr Jarmo Siltanen HALLITUKSEN JÄSENET Sihteeri vänr Antti Tittonen Urheilu-upseeri, nuoriso/jäsenupseeri ylil Saku Liehu Ampumaupseeri vänr Krister Häll Tiedotusupseeri ylil Kai Jörgensen Tiedotusupseeri, www, ltn Mikko Niemi Talousupseeri ylil Esa Salokorpi Koulutusupseeri ltn Anssi Lilja Projektiupseeri ylil Pekka Jääskö

4 Veteraanitoiminta ylil Pekka Nupponen Jäsen kapt Kari Löfgren HALLITUKSEN ULKOPUOLISET TOIMIHENKILÖT Lentopallo kapt Matti Jokitalo Veteraaniyhdysupseeri kapt Kari Korhonen Hengellinen piiri ltn Sakari Heiskanen Talkootiimivastaava ltn Pekka Kalteenmäki JARU ry:n yhteysupseeri vänr Lauri Lehtoviita Tilintarkastajat ltn Reko Vuorinen, vänr Timo Kanninen Varatilintarkastajat maj Ilkka Nyyssönen, ltn Hannu Haapamäki Toimintavuonna yhdistyksen jäsenet olivat kiitettävästi edustettuina myös muissakin maanpuolustusjärjestöissä. Mm. maj Ilkka Nyyssönen ja kapt Martti Porvali edustivat K-S Reserviupseeripiiriä RUL:n liittovaltuustossa v Maj Pekka Selín otti osaa aktiivisesti mm. RUL:n palkitsemislautakunnan ja Keski- Suomen maanpuolutussäätiön kokouksiin, sekä useaan muuhunkin liiton kokoukseen ja tapahtumaan. Ltn Pekka Kalteenmäki oli lisäksi RESUL:n ampumasuunnistusvaliokunnassa. Jarmo Siltanen oli RESUL:n hallituksessa ja palvelusammuntatoimikunnan puheenjohtaja. Hallituksen jäsenistä ylil Saku Liehu toimi puolet toimintavuodesta rauhanturvaajana Kosovossa, sekä ltn Juhana Jacksén Bosniassa. YHDISTYKSEN JÄSENMÄÄRÄ Yhdityksen jäsenmäärä vuoden 2007 lopussa oli 403 maksanutta jäsentä. Jäsenrekisteristerissä oli n. 470 jäsentä, joista laskuttamattomat olivat liittyneet yhdistyksen jäseniksi syksyllä TIEDOTUSTOIMINTA Yhdistyksen jäsenkirje toimitettiin 4 kertaa vuoden aikana. Jäsentiedotteet julkaistiin viime vuotiseen tapaan yhdistyksen kotisivuilla. Edellisvuoden syyskokouksen päätöksen mukaan yhdistyksen vuosikokouksista ilmoitettiin jäsentiedotteella. Sähköpostitiedote lähetettiin noin 20 kertaa vuodessa. Keski-

5 Suomen maanpuolustajaan laadittiin juttuja JRU:n toiminnasta kautta koko vuoden. Juttujen aiheina olivat mm. MPKK ekskursio ja 75-vuotisjuhlat. Lisäksi Keski-Suomen reserviupseeripiirin puheenjohtaja, Esa Salokorpi, kirjoitti tervehdyksensä K-S maanpuolustajan palstalla. Yhdistyksen www-sivuja ylläpidettiin ja kehitettiin edelleen Mikko Niemen toimesta. Hän myös ylläpiti yhdistyksen jäsenistön ja hallituksen sähköpostilistoja sekä sähköistä toimintakalenteria, johon dokumentoitiin tärkeimmät tapahtumat ja samalla yhdistyksen toimintapisteet.. Yhdistyksen jäsenmäärää sähköpostilistoilla oli n. 20% koko jäsenistöstä. Yhdistyksen nettirekisteritunnuksia hallinnoi Saku Liehu ja loppuvuodesta Mikko Niemi. Jarmo Siltanen teki artikkelin palvelusammunnoista Reserviläinen-lehteen. Yhdistyksen tiedotustoiminta oli edellisvuosien tapaan varsin aktiivista ja toimintasuunnitelman mukaista. 4 OMA TOIMINTA Tässä luvussa on esitetty tiedot niistä tapahtumista, joiden järjestelyistä yhdistys on kantanut itse päävastuun. 4.1 Yhdistystoiminta Yhdistyksen kevätkokous pidettiin Jyväskylän Nordea Pankki Suomi Oy:n vieraina 24 jäsenen voimin. Tilaisuuden alussa pankinjohtaja Mika Jokiranta piti esitelmän riskeistä ja kriiseistä pankkitoiminnassa. Kevätkokouksessa Timo Juhanin pokaali myönnettiin luutnantti Saku Liehulle ja keräyksen tuotto Jyväskylän seudun sotainvalidit ry:lle. Maurin Malja myönnettiin vänrikki Krister Hällille, JRU:n Vuoden Paukku Santeri Heinoselle ja SRA-mesteri Kari Löfgrenille. Kevätkokouksen ylimääräisenä asiana hyväksyttiin hallituksen esitys yhdistyksen sijoituspolitiikasta. Kevätkokouksen puheenjohtajana toimi Hannu Mettälä. Kokouksen jälkeen Nordea Pankki Suomi Oy tarjosi kauppakadun saunatilansa yhdistyksen käyttöön. Illan isäntinä toimi Antti Tittonen ja Mika Jokiranta. Syyskokous pidettiin Metso Paper Oy Rautpohjan tehtaalla ja paikalla oli 15 jäsentä. Kevätkokouksen yhteydessä yhdistyksen jäsen, luutnantti Ilkka Jauhiainen piti esitelmän yrityksen toiminnasta ja järjesti tutustumisvierailun paperikonetehtaaseen. Syyskokouksen puheenjohtajana toimi Ilkka Nyyssönen. Hallitus kokoontui vuoden aikana 11 kertaa, pääasiassa Gummeruksenkadulla.

6 Toiminnan kannalta tärkeitä kokouksia, kuten toiminnan suunnittelu, pidettiin poikkeuksellisen paljon. Aiheina olivat mm. MPK:n kurssitoiminta, tiedotteiden laatiminen ja erityisesti 75-vuotisjuhlien järjestelyt ja historiikin valmisteluun liittyvät kokoukset Yhdistys järjesti Saku Liehun johdolla värikuulaottelun Laajavuoressa yhdessä JARU ry:n kanssa. Taistelut päättyivät tasa-peliin Yhdistys järjesti tiedusteluseminaarin juhlapäivään liittyen. Nikolainkulmassa järjestettyyn korkeatasoisen seminaarin puhujina olivat tiedustelupäällikkö lippueamiraali Georgij Alafuzoff pääesikunnasta ja majuri Harri Pyyhtinen Ilmavoimista, Tikkakoskelta. 4.2 Aatteellinen toiminta Veikko Hartikaisen muistotilaisuuteen osallistuivat Kai Jörgensen ja Hannu Mettälä. Keväällä JRU:n tehoryhmä vieraili Rva Hartikaisen luona virka-aputehtävissä. Paikalla olivat Kai Jörgensen ja Hannu Göös yhdistys asetti kunniavartion Talvisodan muistojuhlaan Kaatuneiden muistopäivän johti Pekka Nupponen apunaan Esa Salokorpi. Kunniavartioon osallistuivat, Mikko Porvali, Krister Häll, Timo Vuojolainen ja Anssi Lilja. Mikko Niemi ja Matti Jokitalo olivat lippulinnassa. Kai Jörgensen kuvasi tapahtuman yhdistyksen 75-vuotisjuhlapäivänä yhdistys asetti kunniavartion sankarihautausmaalle ja laski seppeleen haudalle. Kunniavartiossa toimivat Antti Tittonen ja Pekka Nupponen. Seppelpartion muodostivat Pekka Selín, Mauri Sompa ja Santeri Heinonen. Yhdistyksen 75-vuotishistoriikki julkaistiin iltajuhlan yhteydessä historiikin kirjoittajina toimivat Mikko Porvali ja Pauliina Kinnunen Yhdistys asetti Jouluaaton kunniavartion sankarihaudoille. Kunniavartiossa toimi Esa Salokorpi, Pekka Nupponen, Antti Tittonen ja Matti Jokitalo. Hengellinen piiri kokoontuu säännöllisesti pääsääntöisesti hieman alle 10 hengen voimin ja sitä veti usean aiemmankin vuoden tapaan Ltn Sakari Heiskanen. Suunnitelman mukaisesti yhdistys ei järjestänyt omia kansainvälisiä tapahtumia.

7 4.3 Urheilutoiminta Kenttäkelpoisuustesti Yhdistyksen jäseniä osallistui vuoden mittaan myös JARU ry:n järjestämiin kenttäkelpoisuustapahtumiin, mm. kuntotestiin ja cooper testiin kampuksen kentällä Ammunta Yhdistys järjesti johdetusti touko elokuun torstaisin kenttäkelpoisuusammuntoja/palvelusammuntoja (PA1 PA4) Tikkakosken radalla. Ammuntojen vetäjinä toimi edellisvuosien tapaan Jarmo Siltanen, Krister Häll, Kai Jörgensen, Kari Löfgren, Raimo Ranta ja Santeri Heinonen. Ahkera palvelusammuntojen (RA7) harjoittelu palkittiinkin piirin ja liiton mestaruuksina aikaisempien vuosien tapaan. JRU:n edustajista koottu piirin edustusjoukkue voittikin sekä henkilökohtaisen mestaruuden (Santeri Heinonen), että joukkuekullan (Siltanen, Löfgren, Heinonen, Häll, Tittonen). SRA JRU järjesti Keuruulla SRA-kilpailut, kilpailunjohtajana toimi Krister Häll. Yhdistyksen ampumaupseeri Krister Häll osallistui SRA:n suomenmestaruuskilpaiuun Säkylässä, Jarmo Siltanen toimi saman kilpailunjohtajana. Lisäksi yhdistyksen jäseniä mm. Krister Häll, Jarmo Siltanen, Sami Pasanen, Antti Kokkonen ja Kari Löfgren ottivat osaa Keski-Suomen SRA cupiin. RUL:n mestaruuskilpailuihin osallistuivat Aarne Ratinen ja Jukka Salila pienoiskiväärikilpailuun. Ratisen sijoitus molemmissa lajeissa oli 2. Salilan sijoitukset tarkistettava. Kari Löfgren ja Raimo Ranta osallistuivat RUL:n mestaruuskilpailuihin pistoolisarjassa. Perinneaseiden SM-kilpailuihin osallistuivat Pekka Elomaa kiväärisarjassa, Krister Häll, Kari Löfgren, Raimo Ranta ja Erkki Pastinen pistoolisarjassa.

8 PIENOISPISTOOLIAMMUNNAT GRANIITISSA Talvikauden pienoispistooliammunnat veti hyvin yhdityksen ampujia Kuokkalan Graniittiin. Yhdistys järjesti myös pienoispistoolikilpailut huhtikuussa Graniitin ammunnat tuottivat yhdistykselle tärkeän osan ammunnan tuomista toimintapisteistä Liikuntavuorot ja urheilutoiminta Lentopallovuoro jatkui talvikaudella Lohikosken koululla tuttuun tapaan Matti Jokitalon komennossa jälleen lanseeratun kuntokortin palauttivat ansiokkaasti Antti Airaksinen, Yrjö Qvarnberg ja Pekka Elomaa. 4.4 Kilpailu- ja koulutustoiminta Yhdistys järjesti yhdessä Haapamäen, Korpilahden reserviupseerien ja reserviläisten kanssa valtakunnan ensimmäiset RESUL:n palvelusammunnat. Kilpailun johtajana toimi Jarmo Siltanen ja tuomareina ja toimitsijoina mm. Krister Häll, Antti Tittonen, Santeri Heinonen ja Antti Niemi. Keski-Suomen reserviläispiirien RA7-mestaruuskilpailut ammuttiin Keuruulla Kilpailun järjestäjänä toimi edellisvuoden tapaan JRU Krister Hällin johdolla. Kilpailuun otti osaa kymmenkunta ampujaa. 5 OSALLISTUMINEN MUUHUN RESERVILÄISTOIMINTAAN 5.1 Yhdistystoiminta RUL liittohallituksen kokouksiin osallistui hallituksen jäsen, piirin pj. Esa Salokorpi. Yhdistyksen jäsenistä Ilkka Nyyssönen ja Martti Porvali osallistuivat liittovaltuuston kokouksiin. Keski-Suomen reserviupseeripiirin hallitukseen kuuluivat Pekka Nupponen ja Jarmo Siltanen. Piirin puheenjohtajana toimi Esa Salokorpi ja 2. varapuheenjohtajana Santeri Heinonen. Lisäksi Kari Löfgren piirin toiminnanjohtajana osallistui merkittävällä panoksella piirihallituksen kokouksiin. Jäsenet osallistuvat maanpuolustusyhdistysten kokouksiin mm. sotaveteraanit, sotainvalidit, maapuolustussäätiö, killat jne.

9 5.2 Aatteellinen toiminta Osallistuttiin Luonetjärven ampumaratojen talkoisiin JRU tuki veteraaneja ilma-asekilpailuiden järjestelyissä. Projektissa kunnostautuivat Jarmo Siltanen, Kari Löfgren ja Santeri Heinonen MC Officers matkaan osallistuivat Esa Salokorpi, Santeri Heinonen ja Erkki Ikonen KESSLE:n ylentämis- ja palkitsemistilaisuuteen osallistuivat Santeri Heinonen, Kari Löfgren ja Matti Jokitalo, jolle tilaisuudessa luovutettiin JRU:n hopeinen ansioristi n:o KESSLE:n lakkauttamisjuhlaan yliopiston pääsalissa olistuivat mm. Santeri Heinonen, Kari Löfgren, Ilkka Nyyssönen, Pekka Selín ja Timo Fredriksson. Tilaisuudessa Heinonen ja Löfgren lahjoittivat yhdistyksen historiikin entisille komentajille Harri Virtapohjalle, Kari Savolaiselle, Timo Lehtoselle ja Osmo Kiiskiselle. 5.3 Urheilutoiminta Martti Porvali osallistui Kesäyön marssiin. Krister Häll ja Tapio Räsänen osallistuivat Kaukopartiohiihtoon. 5.4 Kilpailu- ja koulutustoiminta 6 MAANPUOLUSTUSKOULUTUS JA MUU VAPAAEHTOINEN MAANPUOLUSTUSTYÖ 6.1 Veteraaniyhteystyö Perinteinen lipaskeräys veteraanien hyväksi pidettiin ja JRU:sta kerääjiä osallistui kymmenkunta, mutta keräystuotto parani merkittävästi edellisistä vuosista. Ensimmäisen päivän tuotto oli JRU:n kerääjien osalta 1823,21 ja toisena 2553,42, yhteensä 4376,63. Vertailun vuoksi edellisvuoden tuotto oli 2823,72. Keräyksen tuoton ohella JRU sai jälleen paljon positiivista julkisuutta Jyväskylän keskustassa, sekä suurissa kauppakeskuksissa. Syksyn sotainvalidikeräyksiin osallistuttiin perinteiseen tapaan. Mukana keräyksissä olivat ainakin Pekka Kalteenmäki, Antti Airaksinen, Yrjö Kaijansinkko, Kari Korhonen, Erkki Reivari, Tapani Nummi ja Heikki Saares.

10 6.2 Maanpuolustuskoulutus Yhdistyksen jäsenet ottivat ahkerasti osaa MPK:n kursseille, useiden toimiessa kurssien kouluttajina tai johtajina. Yhdistyksen jäsen Paavo Seppänen toimi edelleen ansiokkaasti MPK:n piiripäällikkönä. 6.3 Paikallisosastotoiminta JRU:n jäsenet osallistuivat Jyväskylän paikallisosaston johtoryhmän toimintaan. Osaston päällikkönä toimi Hannu Haapamäki ja jäseninä Santeri Heinonen ja Ilkka Nyyssönen. 6.4 Väestönsuojelu ja pelastuspalvelutoiminta Verenluovutuskampanjaa ei vuonna 2007 järjestetty. 7 TALOUS Yhdistyksen talous on hyvin vakaa ja vakavaraisuus on hyvä. Yhdistyksen omistamat toimitilat palvelevat hyvin yhdistyksen toimintaa ja huoneistosta saadaan vuokratuloja Keski-Suomen Reservipiireiltä ja lisäksi yhdistyksen tuloja kertyy jäsenmaksutuloista. Menoista suurimman osan muodostaa urheilutoiminnan, erityisesti ampumatoiminnan kulut. Yhdistys omistaa myös ampumakalustoa, mikä on jäsenistön käytettävissä. Yhdistyksen rahavaroista euroa on sijoitettuna määräaikaistalletuksena 5 % vuotuisella korolla. Vuoden 2007 tilikauden alijäämä oli 852,63 euroa, suurin poikkeama talousarvioon oli toimintavuonna varastoon hankitut yhdistyksen standaarit. Yhdistyksellä ei ole velkaa ja oma pääoma on 84500,55 euroa muodostaa lähes kokonaan taseen loppusumman. Toimintavuonna 2007 hyväksyttiin yhdistyksen sijoitustoiminnan säännöt, missä linjattiin maltillinen riskinotto sijoituspolitiikassa kuitenkin siten, että pääoma on aina kokonaisuudessaan turvattu. Gummeruksenkatu 7:n taloyhtiö järjesti syksyllä ylimääräisen syyskokouksen, jossa käsiteltiin mahdollisesti tulevaisuudessa yhdistyksen kiinteistöönkin kohdistuvaa putkistoremonttia. 8 TOIMINNAN SEURAAMINEN Toiminnan seuraaminen ja dokumentointi kehittyi edelleen aikaisemmista vuosista. Hallituksen allekirjoitukset:

11

TOIMINTAKERTOMUS 2008

TOIMINTAKERTOMUS 2008 TOIMINTAKERTOMUS 2008 SISÄLLYS 1 Yleistä... 3 2 Jyväskylän reserviupseerit ry 2008... 3 3 Tiedotustoiminta... 4 4 Oma toiminta... 5 4.1 Yhdistystoiminta... 5 4.2 Aatteellinen toiminta... 6 4.3 Urheilutoiminta...

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2010

TOIMINTAKERTOMUS 2010 TOIMINTAKERTOMUS 2010 SISÄLLYS 1 Yleistä... 3 2 Jyväskylän reserviupseerit ry 2010... 3 3 Tiedotustoiminta... 4 4 Oma toiminta... 5 4.1Yhdistystoiminta... 5 4.2Aatteellinen toiminta... 5 4.3Urheilutoiminta...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009

TOIMINTAKERTOMUS 2009 TOIMINTAKERTOMUS 2009 SISÄLLYS 1 Yleistä... 3 2 Jyväskylän reserviupseerit ry 2009... 3 3 Tiedotustoiminta... 4 4 Oma toiminta... 5 4.1 Yhdistystoiminta... 5 4.2 Aatteellinen toiminta... 5 4.3 Urheilutoiminta...

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011

TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTAKERTOMUS 2011 2 SISÄLLYS 1 Yleistä...3 2 Jyväskylän reserviupseerit ry 2011...3 3 Tiedotustoiminta...4 4 Oma toiminta...5 4.1 Yhdistystoiminta...5 4.2 Aatteellinen toiminta...5 4.3 Urheilutoiminta...6

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2012 Jyväskylän Reserviupseerit ry:n hallitus Jyväskylässä 18.03.2013 2 SISÄLLYS 1 Yleistä...3 2 Jyväskylän reserviupseerit ry 2012...3 3 Tiedotustoiminta...4 4 Oma toiminta...5 4.1 Yhdistystoiminta...5

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 SISÄLLYS 1 Yleistä... 3 2 Jyväskylän reserviupseerit ry 2006... 3 3 Tiedotustoiminta... 4 4 Oma toiminta... 5 4.1 Yhdistystoiminta... 5 4.2 Aatteellinen toiminta... 7 4.3 Urheilutoiminta...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 5 3.4 Urheilutoiminta... 5

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 1 JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY Hallitus Jyväskylä 9.3.2002 1(5) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 1. Yleistä 2. Yhdistyksen hallinto Vuosi 2001 oli Jyväskylän Reserviupseerit ry:n (vuoteen 1996 saakka Jyväskylän

Lisätiedot

N:o 2/2006 toukokuu 2006

N:o 2/2006 toukokuu 2006 N:o 2/2006 toukokuu 2006 Numero 2/2006 Sivu 1 (8) Vierailu Keski-Suomen ilmailumuseoon! Tiistaina 30.5.06 klo 18.00 Kokoontuminen ilmailumuseon pihassa klo 17.45 Omat (kimppa) kyydit, sovi ajoissa Yhdistys

Lisätiedot

N:o 4/2005 joulukuu 2005

N:o 4/2005 joulukuu 2005 N:o 4/2005 joulukuu 2005 Itsenäisyyspäivää vietettiin Jyväskylässä JRUn asettamien kunniavartioiden kanssa. Kuvassa JARUn puheenjohtaja v 2006 Lauri Lehtoviita Taipaleen patsaalla. Numero 4/2005 Sivu 1

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1998

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1998 JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY Hallitus Jyväskylä 13.3.1999 1(4) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1998 1. Yleistä 2. Yhdistyksen hallinto Vuosi 1998 oli Jyväskylän Reserviupseerit ry:n (vuoteen 1966 saakka Jyväskylän

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2002

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2002 1 JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY Hallitus Jyväskylä 18.2.2003 1(6) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2002 1. Yleistä 2. Yhdistyksen hallinto Vuosi 2002 oli Jyväskylän Reserviupseerit ry:n (vuoteen 1996 saakka Jyväskylän

Lisätiedot

Jyväskylän Reserviupseerit suomen aktiivisin RUL:n jäsenyhdistys vuosina 2004 ja 2005 Jyväskylän Reserviupseerit ry jäsentiedote

Jyväskylän Reserviupseerit suomen aktiivisin RUL:n jäsenyhdistys vuosina 2004 ja 2005 Jyväskylän Reserviupseerit ry jäsentiedote N:o 3/2008 syyskuu Keski-Suomen Reserviupseeripiirin voimainkoitos: Reserviupseeriliiton ampumamestaruuskilpailut pidettiin 9.-10.8.2008. Kuvassa ammuntasarjojen välissä leppoisaa jutustelua ampujan ja

Lisätiedot

N:o 4/2007 joulukuu 2007

N:o 4/2007 joulukuu 2007 N:o 4/2007 joulukuu 2007 Jyväskylän Reserviupseerit ry 75 vuotta ja täynnä virtaa Numero 4/2007 Sivu 1 (8) Puheenjohtajan palsta 4/2007 Arvon upseerit! Toimelias vuosi on jälleen takana ja on aika rauhoittua

Lisätiedot

N:o 3/2006 syyskuu 2006

N:o 3/2006 syyskuu 2006 N:o 3/2006 syyskuu 2006 Kuvassa korkeimmalla korokkeella vasemmalta alkaen Santeri Heinonen, Jarmo Siltanen ja Saku Liehu. JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT ODOTETUSTI SUOMEN MESTARI RA7-AMMUNNASSA Vuoden 2004

Lisätiedot

N:o 1/2006 maaliskuu 2006

N:o 1/2006 maaliskuu 2006 N:o 1/2006 maaliskuu 2006 SRA (Sovellettu reserviläisammunta) on vauhdikas ja nykyaikainen ampumatoiminnan muoto, mikä on kasvattanut suosiotaan sekä tuonut runsaasti uusia jäseniä yhdistyksen aktiivisen

Lisätiedot

N:o 2/2009 Lokakuu 2009

N:o 2/2009 Lokakuu 2009 N:o 2/2009 Lokakuu 2009 JRU:n edust ajat E r k ki Pastinen (vas) ja S a k u Lieh u suoritta m assa vetera a nikeräystä J yväs kylän Kom p assissa k u l k u välineineen kevä ällä 2009. Kuva Kari Korhonen

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Jyväskylän Reserviupseerit ry jäsentiedote JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT ODOTETUSTI SUOMEN MESTARI

Jyväskylän Reserviupseerit ry jäsentiedote JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT ODOTETUSTI SUOMEN MESTARI 3/2005 syyskuu 2005 JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT ODOTETUSTI SUOMEN MESTARI Vuoden 2004 epävirallinen mestaruus sai jatkoa ja RUL:n ampumamestaruuskilpailuissa Rovaniemellä Keski-Suomea edustanut JRU:n joukkue

Lisätiedot

Jyväskylän Reserviupseerit suomen aktiivisin RUL:n jäsenyhdistys vuosina 2004 ja 2005 Jyväskylän Reserviupseerit ry jäsentiedote

Jyväskylän Reserviupseerit suomen aktiivisin RUL:n jäsenyhdistys vuosina 2004 ja 2005 Jyväskylän Reserviupseerit ry jäsentiedote N:o 2/2007 Kesäkuu 2007 Jyväskylän Reserviupseerit ry 75 vuotta Numero 2/2007 Sivu 1 (17) Puheenjohtajan palsta 2/2007 Arvon upseerit! Kesä on jälleen koittanut ja on aika lomailla, ulkoilla ja kerätä

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 10.10. 2012 klo 18.00. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouksen

Lisätiedot

N:o 1/2014 Maaliskuu 2014

N:o 1/2014 Maaliskuu 2014 N:o 1/2014 Maaliskuu 2014 Jyväskylän Reserviupseerit 2014 Jyväskylän Reserviupseerit ry:n hallitus toivottaa jäsenistölleen erittäin mukavaa kevättä! Tämä tiedote sisältää yhdistyksen kokouskutsun (s.4)

Lisätiedot

N:o 2/2013 Syyskuu 2013

N:o 2/2013 Syyskuu 2013 N:o 2/2013 Syyskuu 2013 Maakuntajoukot harjoittelemassa Kuva: Perttu Hietanen Jyväskylän Reserviupseerit ry:n hallitus toivottaa jäsenistölleen erittäin mukavaa syksyä! Tämä tiedote sisältää yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 Jyväskylän Reserviupseerit ry:n hallitus Jyväskylässä 22.3.2006 2(13) SISÄLLYS 1 Yleistä...3 2 Yhdistyksen hallinto...3 3 Yhdistyksen jäsenmäärä...4 4 Yhdistyksen kunniajäsenet...4

Lisätiedot

N:o 1/2007. Jyväskylän Reserviupseerit ry 75 vuotta. Helmikuu 2007

N:o 1/2007. Jyväskylän Reserviupseerit ry 75 vuotta. Helmikuu 2007 N:o 1/2007 Helmikuu 2007 Jyväskylän Reserviupseerit ry 75 vuotta Sivu 1 (15) Puheenjohtajan palsta 1/2007 Arvon upseerit! Yhdistyksen tilastoja ja toimintakertomusta laatiessani voin todeta, että yhdistyksen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 9.10. 2013 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouskahvit

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,

Lisätiedot

N:o 1/2008 helmikuu 2008

N:o 1/2008 helmikuu 2008 N:o 1/2008 helmikuu 2008 Numero 1/2008 Sivu 1 (8) Puheenjohtajan palsta 1/2008 Arvon upseerit! Vuosi on jälleen vaihtunut ja tuonut tullessaan uudet haasteet. Yhdistys pyrkii reagoimaan aktiivisesti muuttuvaan

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

N:o 1/2009 Helmikuu 2009

N:o 1/2009 Helmikuu 2009 N:o 1/2009 Helmikuu 2009 Jyväskylän Reserviupseerit ry:n hallitus toivottaa jäsenistölleen erittäin mukavaa kevättalvea! Tämä tiedote sisältää kokouskutsun ja muuta tärkeää! Numero 1/2009 Sivu 1 (8) Puheenjohtajan

Lisätiedot

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2004

TOIMINTAKERTOMUS 2004 TOIMINTAKERTOMUS 2004 Jyväskylän Reserviupseerit ry:n hallitus Jyväskylässä 11.3.2005 2(20) SISÄLLYS 1 Yleistä...3 2 Yhdistyksen hallinto...3 3 Yhdistyksen jäsenmäärä...4 4 Yhdistyksen kunniajäsenet...4

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 8.10.2014 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. 1. Kokouksen

Lisätiedot

N:o 1/2013 Maaliskuu 2013

N:o 1/2013 Maaliskuu 2013 N:o 1/2013 Maaliskuu 2013 Jyväskylän Reserviupseerit ry 80 vuotta Jyväskylän Reserviupseerit ry:n hallitus toivottaa jäsenistölleen erittäin mukavaa kevät talvea! Tämä tiedote sisältää yhdistyksen kokouskutsun

Lisätiedot

Jyväskylän Reserviupseerit ry jäsentiedote JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RUL:N VUODEN 2004 AKTIIVISIN YHDISTYS!

Jyväskylän Reserviupseerit ry jäsentiedote JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RUL:N VUODEN 2004 AKTIIVISIN YHDISTYS! 2/2005 4.4.2005 JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RUL:N VUODEN 2004 AKTIIVISIN YHDISTYS! Vuodelta 2004 Reserviupseeriliittoon lähetettiin 219 eri reserviupseeriyhdistysten toiminnasta kertovaa toimintalomaketta

Lisätiedot

N:o 1/2015 Maaliskuu 2015

N:o 1/2015 Maaliskuu 2015 N:o 1/2015 Maaliskuu 2015 Jyväskylän Reserviupseerit Norjalainen perinneharrastaja Tanskan ja Saksan välillä vuonna 1864 käydyn sodan muisto- ja perinnetapahtumassa Tanskassa kesällä 2014 Jyväskylän Reserviupseerit

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 VER 20.3.2017 Hallituksen jäsenet Juha Virtanen Ville Rintala Ylärivi: Pekka Mertakorpi, Tapani Peltola, Sami Ahola, Jarkko Niittymaa Alarivi: Juha Taimisto,

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017 Seinäjoki TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1 Yleistä Kerhon tehtävänä on maanpuolustustahdon ja taitojen ylläpitäminen ja niiden kohottaminen, turvallisuuspoliittisen tiedon jakaminen, fyysisen kunnon

Lisätiedot

N:o 2/2010 syyskuu 2010

N:o 2/2010 syyskuu 2010 N:o 2/2010 syyskuu 2010 Esittelyteltta Luhanga maanpuolustusjuhlassa Jyväskylän Reserviupseerit ry:n hallitus toivottaa jäsenistölleen erittäin mukavaa syksyä! Tämä tiedote sisältää syyskokouskutsun, luentokutsuja

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 7.10.2015 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen paroni sali. Kokouskahvit

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070

Lisätiedot

N:o 4/2006 joulukuu 2006

N:o 4/2006 joulukuu 2006 N:o 4/2006 joulukuu 2006 Itsenäisyyspäivän paraati Jyväskylässä Suomen itsenäisyyspäivä valkeni tänä vuonna melko synkän sateen merkeissä. Vettähän tämän syksyn loppuaikana on taivaalta tullut niin, että

Lisätiedot

N:o 2/2011 syyskuu 2011

N:o 2/2011 syyskuu 2011 N:o 2/2011 syyskuu 2011 Pistoolilla kilven suojasta (kuva Oskari Kettisen arkistosta) Jyväskylän Reserviupseerit ry:n hallitus toivottaa jäsenistölleen erittäin mukavaa syksyä! Tämä tiedote sisältää mm:

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY Gummeruksenkatu Jyväskylä 1 (6)

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY Gummeruksenkatu Jyväskylä  1 (6) www.ksrespiirit.fi 1 (6) K-S Reserviupseeripiirin hallituksen kokous 01/2015 pidettiin keskiviikkona 4.3.2015 klo 18.00 alkaen Tikkakosken kerholla. Ennen piirihallituksen kokouksen alkua nautittiin kahvit

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 S I S Ä L T Ö TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET 1. Aatteellinen toiminta 2. Kuntoliikunta- ja maastotoiminta 3. Ampuma- ja kilpailutoiminta 4. Muu toiminta

Lisätiedot

N:o 4/2008 Joulukuu 2008

N:o 4/2008 Joulukuu 2008 N:o 4/2008 Joulukuu 2008 Itsenäisyyspäivän kunniavartio Jyväskylän vanhan hautausmaan kaatuneiden muistomerkillä. Tällä kertaa vartiossa seisoivat kadetit. Numero 4/2008 Sivu 1 (8) Väistyvän puheenjohtajan

Lisätiedot

TAMMELAN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 48. TOIMINTAVUOSI 2016

TAMMELAN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 48. TOIMINTAVUOSI 2016 1 TAMMELAN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 48. TOIMINTAVUOSI 2016 2 Toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen keskeisimpinä painopistealueina oli kuntoilu- ja ampumatoiminta sekä veteraanitoiminta.

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2013

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2013 www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2013 Paikka ja aika: Keuruun varuskunnan kerho Viikinhovi 6.3.2013 klo 18.00 1. Kokouksen avaus: Santeri Heinonen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013 www.ksrespiirit.fi 1 (6) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013 Paikka ja aika: Tikkakosken upseerikerho Punainen Paroni kabinetti 23.1.2013 klo 18.00 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN RESERVILÄISPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN MAANPUOLUSTUKSEN TUKI RY www.pkreservi.fi 1 1. YLEISTÄ TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2013

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2013 www.ksrespiirit.fi 1 (6) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2013 Paikka ja aika: 11.12.2013 klo 18.00- ravintola Aimo Luoti-kabinetti, Asekatu 3, Jyväskylä. Kokouksen aluksi

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2012

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2012 www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2012 Paikka ja aika: Ravintola Idea kokouskabinetti 19.3.2012 klo 18.00 1. Kokouksen avaus Pj Timo Salo toivotti

Lisätiedot

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY.

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. Toimintasuunnitelma vuodelle 2014. YLEISTÄ Vuosi 2014 on yhdistyksen 58. toimintavuosi. Jatketaan omalla valitulla

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 1/2011

SR ry. Jäsentiedote 1/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! SR ry Jäsentiedote 1/2011 Talvi on jo pitkällä ja kohta koittaa toiminnallinen kevät. Vuosi 2011 tuo yhdistyksemme toimintaan paljon uusia tuulia ja huikeita juttuja. Tähtihetki

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 25.10.2009 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 53. toimintavuosi noudattaa Reserviläisliitto

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

N:o 2/2008 toukokuu 2008

N:o 2/2008 toukokuu 2008 N:o 2/2008 toukokuu 2008 Mitä tämä kuva esittää? Vastaus löytyy tiedotteen sisäsivuilta! Numero 3/2006 Sivu 1(12) Tiedottajan palsta 2/2008 Puheenjohtajamme ollessa hyvin ansaitulla lomamatkalla tiedotteen

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014 Tuloslaskelma ja Tase KERAVAN RESERVILÄISET RY Toimintakertomus 2014 Kerava Yleistä Vuosi 2014 oli yhdistyksemme 56. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2012

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2012 www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2012 Paikka ja aika: Tikkakosken upseerikerho Punainen Paroni kabinetti 12.12.2012 klo 18.00 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY Sisältö A. Toiminnan arvot ja toiminta-ajatus B. Toiminnan painopistealueet vuonna 2018 C. Toiminta vuonna 2018 1. Päätapahtumat ja toiminta vuonna

Lisätiedot

Karhunen Marko. Salminen Heikki ,54 1, , , Kokkonen Antti Korpilahden kenraalit Avo. Hyppönen Juhani

Karhunen Marko. Salminen Heikki ,54 1, , , Kokkonen Antti Korpilahden kenraalit Avo. Hyppönen Juhani KS-CUP 4-14 Keuruu 15.3.2014 Haapamaen seudun res Yleiskilpailu Rasti: 1 Harjoituksen tulos (Kivääri) Tulostettu: lauantai 15.3.2014 18:28:46 Sijoitus Kokonaispisteet Aika Osumakerroin Rastipisteet Rasti

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli ry:n 17.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 107 + 2 kannattajajäsentä. 21.9. järjestettiin

Lisätiedot

ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y.

ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y. ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1. YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMINNANTARKASTAJAT VUONNA 2014 Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Perinnetoimikunta Perinnetoimikunta

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2012

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2012 www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2012 Paikka ja aika: Ravintola Idea piippukabinetti 6.6.2012 klo 18.00 1. Kokouksen avaus Pj Timo Salo toivotti

Lisätiedot

N:o 2/2012 Syyskuu 2012

N:o 2/2012 Syyskuu 2012 N:o 2/2012 Syyskuu 2012 Jyväskylän Reserviupseerit ry 4.5.2012 Jyväskylän Reserviupseerit ry:n hallitus toivottaa jäsenistölleen erittäin mukavaa syksyä! Tämä tiedote sisältää syyskokouskutsun (s. 4)!

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2010 Yleistä Vuosi 2010 oli yhdistyksemme 52. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

Jyväskylän Reserviupseerit suomen aktiivisin RUL:n jäsenyhdistys vuosina 2004 ja 2005 Jyväskylän Reserviupseerit ry jäsentiedote.

Jyväskylän Reserviupseerit suomen aktiivisin RUL:n jäsenyhdistys vuosina 2004 ja 2005 Jyväskylän Reserviupseerit ry jäsentiedote. Jyväskylän Reserviupseerit suomen aktiivisin N:o 1/2011 Maaliskuu 2011 kuva vakoojaluennolla esillä olleista esineistä Jyväskylän Reserviupseerit ry:n hallitus toivottaa jäsenistölleen erittäin mukavaa

Lisätiedot

Suomen Reserviupseeriliitto

Suomen Reserviupseeriliitto Suomen Reserviupseeriliitto Ensimmäinen reserviupseerikerho perustettiin 3.12.1925 Helsinkiin. Liitto perustettiin 17.5.1931. Jäsenyhdistyksiä 315 Reserviupseeripiirejä 20 Henkilöjäseniä noin 27 000 Jäsenistä

Lisätiedot

E-H Res.Ups.piirin ruutiasemestaruuskilpailu 2013

E-H Res.Ups.piirin ruutiasemestaruuskilpailu 2013 TUA:n Ruskeakiven Ampumarata 08. - 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja H 1. ylil Raimo Antila ToRu 88 88 88 264 83 90 90 263 527 46 2. ylil Mika Tapiola VaRu 82 91 93 266 82 87 92 261 527 45 3. kapt Jukka

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2008

Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2008 Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2008 Yleistä toiminnasta Toimintavuosi oli 26.2.1956 perustetun yhdistyksemme viideskymmenestoinen. Yhdistyksen kuluvan vuoden toiminta noudatteli

Lisätiedot

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Toimintasuunnitelma 2016 Sisältö 1 Toiminnan perusteet... 3 1.1 Toiminta-ajatus... 3 1.2 Toiminnan arvot... 3 1.3 Keskeiset tehtävät... 3 2 Tavoitteet vuodelle 2016...

Lisätiedot

E-H Res.Ups.piirin ruutiasemestaruuskilpailu 2015

E-H Res.Ups.piirin ruutiasemestaruuskilpailu 2015 TUA:n Ruskeakiven Ampumarata 06. - 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja H 1. ltn Juho Haapanen RiRu 93 94 96 283 90 93 95 278 561 2. Raimo Antila ToRu 94 94 91 279 90 98 89 277 556 3. Sami Rantala ToRu 79

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014 HELSINGIN RESERVIUPSEERIEN VIESTIOSASTO RY

TOIMINTAKERTOMUS 2014 HELSINGIN RESERVIUPSEERIEN VIESTIOSASTO RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 HELSINGIN RESERVIUPSEERIEN VIESTIOSASTO RY HELSINGIN RESERVIUPSEERIEN VIESTIOSASTO RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 3 2. HALLINTO 3 3. TOIMINNANTARKASTUS

Lisätiedot

Reserviupseeriliiton ampumamestaruus

Reserviupseeriliiton ampumamestaruus Lennoston rata, Pirkkala 22. - Isopistooli, sarja H 1. ylil Ari Meinander P-H 97 96 94 287 91 97 94 282 569 2. ltn Marko Talvitie E-P 92 96 90 278 96 94 99 289 567 3. kapt Juha Virtanen Kym 90 94 95 279

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1/

PÖYTÄKIRJA 1/ www.ksrespiirit.fi 1 (5) PÖYTÄKIRJA 1/2016 11.2.2016 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Heinonen avasi kokouksen klo 18.10. 2. Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Paappanen.

Lisätiedot

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2014 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenes toimintavuosi. Säätiön ja

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2008 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Reservin ampumamestaruuskilpailut Rovaniemi

Reservin ampumamestaruuskilpailut Rovaniemi Reservin ampumamestaruuskilpailut 17-19.8.2018 Rovaniemi Eräluettelot Pienoiskivääri 60 ls makuu 09.00-09.50 2. Nylund Jussi alik H E-HÄ 3. Uusivirta Jarno stm H K-PO 4. Halttu Riku jääk H P-PO 5. Raittinen

Lisätiedot

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä.

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä. PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/12 ( Uusi piirihallitus ) Aika: 15.12.2011 klo 19.35 19.49 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 19.35. 2. Kokouksen

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 2/2011 Gummeruksenkatu 7 40100 Jyväskylä reserviupseeripiiri@ksrespiirit.fi www.ksrespiirit.

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 2/2011 Gummeruksenkatu 7 40100 Jyväskylä reserviupseeripiiri@ksrespiirit.fi www.ksrespiirit. www.ksrespiirit.fi 1 (5) 1.11.2011 KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI TIEDOTTAA Arvoisat reserviupseerit Syksy on käynnistynyt erikoisissa merkeissä. Koskaan ei valtakunnassamme ole käyty näin lyhyessä ajassa

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1(6) Toimintavuoden valtakunnallinen teema on Reservissä kaiken varalta

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1(6) Toimintavuoden valtakunnallinen teema on Reservissä kaiken varalta ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1(6) Yleistä Piiri toimii jäsenyhdistystensä aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien. Tehtävänä on kohottaa

Lisätiedot

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2011 Aika: Keskiviikkona 10.10.2011 kello 18.00 Paikka: Opinkiven sauna, Keskussairaalantie

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

25m Pienoispistooli 60 ls sarja H. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H50. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H60

25m Pienoispistooli 60 ls sarja H. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H50. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H60 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H 1. ylil Meinander, Ari Kym 95 95 96 97 96 99 578 vänr Alanko, Ville- 2. Veikko E-Häm 94 95 96 91 97 96 569 49 3. ylil Talvitie, Marko E-Poh 93 94 90 97 99 96 569 45 4.

Lisätiedot

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois, IITIN LATU RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2009-31.12.2009 1. YLEISTÄ Vuosi 2009 oli yhdistyksen 22. toimintavuosi. Tänäkin vuonna liikuntaa harrastettiin monipuolisesti, ja perinteiset Muumihiihto- ja metsämörrikoulut

Lisätiedot