VAPAA-AJANPALVELUT KERAVALLA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VAPAA-AJANPALVELUT KERAVALLA"

Transkriptio

1 VAPAA-AJANPALVELUT KERAVALLA Keravan liikuntapalvelut Keravan lukio ja aikuislukio Kulttuuripalvelut Nuorisopalvelut Taide- ja museokeskus Sinkka Kevät 2017 Julkinen tiedote

2 SUOMI SATA VUOTTA YHDESSÄ! Alkava vuosi on itsenäisen Suomen juhlavuosi, niin valtakunnallisesti kuin Keravallakin. Juhlavuoden valtakunnallinen teema Yhdessä ei ole sattumalta valittu. Se kertoo siitä, miten Suomea on yhdessä rakennettu, ja juhlavuonna ja sen jälkeenkin on tarkoitus tulla yhteen: Tehdä yhteistyötä vaikka miten erilaisista lähtökohdista, istua samassa veneessä ankarassakin aallokossa. Juhlavuoden teema ei tarkoita tasapaksuista harmautta, tai samanlaisten tuulipukujen suihketta ikuisessa marraskuussa - vaan sitä, että ollaan samalla kaikki erilaisia ja siksi tärkeitä Suomen menestykselle tulevankin sadan vuoden aikana. Jokainen kansalainen, yhteisö ja yritys voi tuoda juuri sen välttämättömän oman korren kekoon. Näin kokonaisuudesta tulee enemmän kuin osiensa summa. Syntyy myös väriä ja moniäänisyyttä, sellaisia uusia ajatuksia ja asioiden yhdistelmiä, joita ei ole ennen ollut. Eli sitä, millä suomalaiset ja koko maa pärjäävät niin kotimaassa kuin maailmallakin. että heidätkin toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi uuden kotimaansa juhlavuoteen. Tämäkin on osa Yhdessä -teeman toteuttamista. Keravan vapaa-aikapalvelut järjestää muiden kaupungin yksiköiden ohella kymmeniä Suomi 100 -tapahtumia. Ne ovat kulttuuri- ja nuorisotilaisuuksia, luentoja, kursseja, taidetta, Sinkan näyttelyitä ja liikunnallisia tempauksia. Lisäksi nk. normaalitoiminnassa on monin paikoin korotettu profiilia vuoden kunniaksi. Toimintaa on esitelty tässä julkaisussa lähinnä kevään 2017 osalta. Lisäksi esimerkiksi kaupunginkirjasto ja muut yksikkömme kertovat pitkin vuotta myös niistä lukuisista tapahtumista, jotka eivät tähän esitteeseen vielä sisälly. Hyvää alkavaa itsenäisyyden juhlavuotta! Keravan kaupungin vapaa-aikapalvelut KULTTUURIPALVELUT Kulttuuripalveluiden kevään 2017 tarjontaa. Kerava-salissa tapahtuu! Muutokset mahdollisia. Kerava-sali, Keuda-talo, Keskikatu 3a Tiedustelut p Tapahtumat järjestää Keravan kulttuuripalvelut. Paasikivenkatu 12, II-kerros, Kerava p Liput ennakkoon Lippujen hinnat sisältävät Lippupisteen palvelumaksun TERVETULOA KERAVA-SALIIN JA SEN MONIIN TAPAHTUMIIN! Kaikki Kerava-salin tapahtumat osoitteessa keravasali.fi KERAVAN KAUPUNGINKIRJASTO Keravan kaupunginkirjasto Aukioloajat: ma to klo 8 20, pe klo 8 18, la klo 9 15, su klo (omatoimikirjastona, sisään kirjastokortilla ja tunnusluvulla) Uutistorin omatoimikirjasto käytettävissä vuoden jokaisena päivänä klo puh , kirjasto@kerava.fi Suomessa ja Keravalla asuu myös kasvavasti muista kulttuureista tulleita ihmisiä. On merkityksellistä, Pertti Rantanen toimialajohtaja LA KLO 19 MAISEMAKUVIA SUOMESTA Anssi Tikanmäki Orchestra esittää Tikanmäen Maisemakuvia Suomesta -albumin (1981). Konsertti on osa Keravan kirjaston Pena-klubien sarjaa, mutta on poikkeuksellisesti Kerava-salissa. Pentti Lahti soitti huiluja ja saksofonia alkuperäisellä albumilla, ja kutsuu nyt Tikanmäen esiintymään klubilleen. Liput 20 SISÄLTÖ: TOIMIALAJOHTAJAN TERVEISET...2 TAIDE, KULTTUURI JA OPISKELU Taide- ja museokeskus Sinkka... 3 Kulttuuripalvelut... 5 Keravan nuorisopalvelut...6 Opintoja nuorille ja aikuisille...8 Keravan vapaa-aikapalvelujen kevään 2017 kausiohjelma Taitto: Mainostoimisto KMG Turku Kansien kuvat: Mirka Kleemola, Pétur Thomsen ja Antti Kurola Paino: Lönnberg Painot Oy Painos: kpl LIIKUNTAPALVELU Liikuntapalvelun yhteystiedot Ohjattu liikuntatoiminta Ohjatun liikuntatoiminnan aikataulu Seniorien lähiliikunta Liikuntapaikat...17 Liikuntapalvelun tapahtumia PE KLO 19 IDÄN JA LÄNNEN TIET Suomen tunnetuimpien laulajalegendojen Laila Kinnusen ja Olavi Virran tunnetuksi tekemät sävelmät ovat ilahduttaneet jo vuosikymmenien ajan. Kahden suurtähden kunniaksi käsikirjoitettu ainutlaatuinen konsertti, Idän ja lännen tiet, jonka tulkitsijoina nähdään itseoikeutetusti Laila Kinnusen tytär Milana Misic sekä paljolti Olavi Virtaa levyilläänkin tulkinnut Amadeus Lundberg. Musiikista vastaa Juha Tikan orkesteri. Liput 25 KE 8.2. KLO 18 HANNU TAANILAN VIERAANA M.A. NUMMINEN & JANI UHLENIUS Jutustelua, musiikkia ja hurjan hauskaa meininkiä lupaa Hannu Taanila, jonka vieraina nähdään ja kuullaan M.A. Numminen ja Jani Uhlenius. Liput 10 3

3 TAIDE- JA MUSEOKESKUS SINKKA Kultasepänkatu 2 p , info (Sinkan aukioloaikoina) Liput: 5/3, alle 16-vuotiaat maksutta Avoinna: ti, to, pe 11 18, ke 12 19, la, su Suljettu: Pitkäperjantai 14.4., Vappu 1.5., Juhannus , Juhlapyhien aattona museo sulkeutuu klo 16 sinkka.fi TaideJaMuseokeskusSinkka taidejamuseokeskus_sinkka Olek ja Michelle P. Dodson, still-kuva lanka-animaatiosta Working Life, 2016 Liisa Hietanen, Veli, 2014, virkkuu, neulos, kirjonta Kuva: Helena Kinnunen RAANUJA ETSITÄÄN Anna raanullesi uusi elämä Elina Juopperin Perintö-taideteoksen osana. Raanulahjoituksia otetaan vastaan koko näyttelyn ajan. Myös huonokuntoiset käyvät. Lahjoittajat saavat nimensä mesenaatti-laattaan. ILMAISSUNNUNTAIT 5.2. JA 5.3. NÄYTTELYYN LIITTYVÄT TAPAHTUMAT Sinkan pääsymaksu 5/3 YLEISÖOPASTUKSET KE JA 8.2. KLO PE 6.1. KLO SUOMI 100-KICK OFF Museoissa Suomen itsenäisyyden juhlavuosi potkaistaan käyntiin Museoliiton koordinoimalla Hetki kulttuurin ja kahvin parissa -tapahtumalla. Nautitaan yhdessä kupillinen kulttuurin ja 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. VIHREÄ MAA KUKKIVA KAUPUNKI KE KLO ITÄMERIVIRKKAUSTA Tule virkkaamaan Itämerta yhdessä Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Teokset huutokaupataan Suomi 100 vuotta FinVillaGen päätapahtumassa Tuotot lahjoitetaan Itämeren suojeluun. KE KLO 18 TAITEILIJA JA YRITTÄJÄ EIJA RASINMÄKI: KUINKA MINUSTA TULI MINÄ Kotkalainen tekstiilitaiteilija Eija Rasinmäki kertoo kuinka hänestä tuli matoistaan tunnettu tekstiilisuunnittelija, yrittäjä ja Hausrärven Oitissa sijaitsevan idyllisen kutomon omistaja. Luvassa myös elokuva Luomisen vimma. Keravan Taidemuseon ystävien ja Verkkoyhteisö Kutomisen järjestämä tilaisuus on osa Suomi 100-ohjelmistoa. KE 8.2. KLO MINNA HAVERI: PEHMEÄ TAIDE lankatekniikat kuvataideilmaisussa Kuvataiteessa langalla voi veistää tai maalata, sillä voi jopa ottaa kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Mutta miten se tapahtuu? Ja mitä siitä voi oppia? NÄKYVÄKSI NEULOTTU YARN VISIONS Elokuussa Keravan taidemuseo toi Suomeen New Yorkissa asuvan virkkaajalegendan, joka innosti vapaaehtoiset virkkaamaan jotain aivan uutta ja ihmeellistä. Muutamassa viikossa syntyi Meidän pinkki talomme, joka keräsi ihailijoita ympäri maailman. Marraskuun lopussa Olek ja parikymmentä muuta taiteilijaa otti haltuunsa Sinkan sisätilat. Kuvataiteilijat puhaltavat vanhoihin työtapoihin uuden hengen. Virkattu poliisiauto, tuftatut graffitit, elävän oloiset kyläläiset ja näkyväksi virkatut matemaattiset mallit tekevät pehmeäksi mielletystä käsityöstä räiskyvää ja kantaaottavaa. Mukana on myös käsitöistä ja mukavasta seurasta innostuneiden vapaaehtoisten syyssatoa. Savanneilla eläneille esi-isillemme vihreys merkitsi ruokaa, juomaa ja suojaa. Solumme muistavat tämän, vaikka eläisimmekin kaupungissa. Jokainen meistä tarvitsee linnunlaulua, kukkivia puita, elämää kantavaa vihreyttä. Vettä, joka läikkyy järvissä ja pulppuaa suihkulähteissä. Tutkimusten mukaan myös keinotekoiset kasvit tuottavat mielihyvää. Esimerkiksi sairaat toipuvat nopeammin ja tarvitsevat vähemmän kipulääkkeitä, jos he voivat katsella vaikkapa vain maisemaa esittävää maalausta. Luonto tietokoneen taustakuvanakin rentouttaa ja vähentää ahdistusta. Suomen itsenäisyyden juhlavuoden näyttelyssään Keravan taidemuseo juhlii luonnon kauneutta ja sen hyvää tekeviä voimia. Mukana näyttelyssä on niin elävistä kasveista tehtyjä installaatioita, videoprojisointeja, valokuvia kuin perinteisillä menetelmillä tehtyjä teoksia. Näyttelyn yhteydessä julkaistaan Green art ja green care -ilmiöitä avaava kirja. Siinä professori Yrjö Sepänmaa puhuu vihertaiteesta, jossa teosten materiaali on eloperäistä tai sitä jäljitellään tekokukin, -puin ja -nurmin. Taiteesta, joka saa kaupunginkin kukkimaan. ILMAISSUNNUNTAIT 2.4., 7.5., 4.6. JA NÄYTTELYYN LIITTYVÄT TAPAHTUMAT Sinkan pääsymaksu 5/3 YLEISÖOPASTUKSET Su klo 14 Ke 5.4., ja 7.6.klo 18 SINKAN LASTENSUNNUNTAI KLO NÄYTTELYN YHTEYDESSÄ JÄRJESTETÄÄN VIHERTAITEESEEN LIITTYVIÄ LUENTOJA JA TAPAHTUMIA. Ohjelma julkaistaan tammikuussa. Ks

4 NUORISOPALVELUT Nuorten kevät on täynnä tunteita ja toimintaa! Nuorisopalveluiden nuorisotila Elzu ja nuorisokahvila Tunneli täydennettynä liikkuvalla nuorisotila Kerbiilillä palvelevat tuttuun tapaan koko kevätkauden. Tilat ovat auki lähes joka päivä ja perinteisten toimintailtojen lisäksi tarjolla ovat Tunnelin discot ja muut kuukausittaiset tapahtumat, Elzun pelitoiminta ja pienryhmät ja mahdollisuus pyytää Kerbiili käymään vaikka omille kotinurkille. Hiihtolomaviikolla 8. järjestetään päiväretki johonkin eteläisen Suomen hiihtokeskuksista ja toimintaa on tuolloin tarjolla hiihtoloman hengessä myös nuorisotiloilla. Ilmojen lämmettyä mobilisoidaan koko tilatoiminta toukokuussa kolmeksi viikoksi ulkonuorisotiloiksi, jolloin suuremmalla iskuryhmällä kierretään Keravaa järjestäen toiminnallisia iltapäiviä eri puolilla kaupunkia. Kesäkuu tuo mukanaan paitsi nuorten kesätyöllistämisen, myös leiritoiminnan sekä päiväleirien että yöleirien muodossa. Kevätkaudella toiminta jatkuu myös nuorten työpaja Jengassa ja Nuorten talolla, jossa majaansa pitävät Siepparin etsivät nuorisotyöntekijät. Nuorten kevät tarjoaakin lapsille ja nuorille paljon toimintaa ja vähän vanhemmille nuorille tukea ja apua sekä arkeen että vapaa-aikaan. TAMMIKUU ke Elzu ja Tunneli avaavat ovensa pe Loppiainen; Tunneli suljettu pe Tunnelin DISKO, 5-7lk, klo ke Alueen asukkaiden kahvitus Tunnelissa klo to Keravan päättäjien kahvitus Tunnelissa klo la Tunnelin kuukausitapahtuma HELMIKUU pe Tunnelin DISKO, 5 7lk, klo viikko 8. hiihtoloma-aktiviteetit tiloilla ja retkien muodossa to Tunnelin kuukausitapahtuma Keravan nuorisopalvelut Kultasepänkatu nuoriso@kerava.fi TERVETULOA MUKAAN! MAALISKUU pe Tunnelin DISKO, 5 7lk, klo la Tunnelin kuukausitapahtuma HUHTIKUU pe Tunnelin DISKO, 5-7lk, klo pe Pitkäperjantai; Tunneli suljettu la Tunnelin kuukausitapahtuma la Tunnelin kauden viimeinen aukiolopäivä su Vappuaatto; Tunneli suljettu TOUKOKUU Nuorisotilat ovat suljettuina, mutta alueille levittäydytään ulkonuorisotilatoiminnan merkeissä. ma 8.5.-to Ulkonuorisotilatoiminta ma to Ulkonuorisotilatoiminta ma Ulkonuorisotilatoiminta to Helatorstai; eli toimintoja Kuva: istockphoto Kuva: istockphoto KESÄKUU Nuorisotilat kesätauolla ja tilalla päiväleirejä ja kesäleirejä. ma 5.6.-pe Tunnelin päiväleiri 1 3lk ma pe Tunnelin päiväleiri 1-3lk Nuorten kesätyöt Lasten kesäleirit 6 7

5 KERAVAN LUKIO JA AIKUISLUKIO KEHITTYVÄ JA AKTIIVINEN LUKIO Keravan lukio ja aikuislukio on mukana valtakunnallisessa lukioiden kehittämisverkostossa ja lukioiden tuntijakokokeilussa yhdessä 25 muun lukion kanssa. Nuorten lukiokoulutusta koskevassa kokeilussa poiketaan reaaliaineiden osalta lukiolain yleisistä valtakunnallisista tavoitteista ja tuntijaosta. Tarkoituksena on kokeilla nuorten lukiokoulutuksen opiskelijoiden mahdollisuutta nykyistä suurempaan valinnaisuuteen sekä tutkia lukiokoulutuksen järjestäjien mahdollisuuksia järjestää enemmän valinnaisuutta sisältävää lukiokoulutusta. Kokeilussa reaaliaineet on jaettu kahteen koriin: ympäristö ja luonnontieteet sekä humanistis-yhteiskunnalliset tieteet. Ensimmäiseen koriin kuuluvat biologia, maantiede, fysiikka, kemia ja terveystieto sekä toiseen koriin filosofia, psykologia, historia, yhteiskuntaoppi ja uskonto / elämänkatsomustieto. Kummastakin korista opiskelijan tulee opiskella lukioaikana yhdeksän valtakunnallista syventävää kurssia, josta yhden kurssin on oltava terveystietoa ja yhden kurssin uskontoa / elämänkatsomustietoa. Kokeiluun voivat osallistua syksyllä 2016 ja 2017 lukio-opintonsa aloittavat opiskelijat. Opiskelija päättää osallistuuko hän tuntijakokokeiluun. Opiskelija voi myös muuttaa päätöstään lukio-opintojensa aikana. LUKION YLEISLINJA JA PAINOTUSLINJAT Keravan lukiossa ja aikuislukiossa opiskelee n. 570 lukio-opiskelijaa. Opiskelijoita otetaan lukioon kevään 2017 yhteishaussa 170, joista 98 yleislinjalle, 36 luonnontieteellis-matemaattisella linjalle ja 36 esittävän taiteen linjalle. LUKION YLEISLINJA Luo oma polkusi! Keravan lukiossa ja aikuislukiossa lukion tuntijakokokeilun, esittävän taiteen sekä luonnontieteellis-matemaattisen linjan avulla opiskelija voi rakentaa vapaammin oman yksilöllisen opintopolkunsa. Oppilaitoksessa on runsas omien soveltavien kurssien kurssitarjonta valtakunnallisten pakollisten ja syventävien kurssien lisäksi. Näis- tä oman opintopolkunsa rakentamalla opiskelija voi painottaa opintojaan esimerkiksi taito- ja taideaineisiin, kieliin, luonnontieteellis-matemaattisiin aineisiin tai yrittäjyyteen. Urheiluvalmennusta lukio järjestää useissa lajeissa. Lisäksi on mahdollisuus kytkeä muiden lajien harjoittelu- ja harrastustoiminta osaksi lukio-opintoja. Lukio-opiskelijat voivat osallistua myös erilaisiin oppilaitoksen produktioihin, kansainvälisiin projekteihin ja ulkomailla järjestettäville kursseille sekä urheiluvalmennukseen, joka järjestetään yleisvalmennuksena. Opiskelija laatii oman opintosuunnitelmansa opinto-ohjaajan, ryhmänohjaajan ja tutor-opiskelijoiden sekä tarvittaessa erityisopettajan avustamana. LISÄTIETOJA JA YHTEYSTIEDOT Keravan lukio ja aikuislukio Keskikatu Kerava Kuva: Kaisu Åström Kuva: Mirka Kleemola ESITTÄVÄN TAITEEN LINJA Eri taideaineiden yhdistetty opetus on toteutuessaan ainutlaatuinen suomalaisella lukiokentällä. Opetuksen on tarkoitus tukea opiskelijoiden itsetuntemuksen kasvua sekä luovuutta ja rohkeutta toimia muuttuvan maailman uudistuvissa haasteissa. Esittävän taiteen painotuslinjalla mahdollistetaan myös keravalainen taideopetuksen jatkumo, jossa taideaineisiin suuntautuneet perusopetuksen oppilaat voivat jatkaa opinpolkuaan paikallisessa lukiossa. Esittävän taiteen linjalla runsaiden koulukohtaisten kurssien lisäksi opiskelija voi suorittaa kuvataiteen, musiikin, draaman ja tanssin lukiodiplomin. Linjalla on opintojen aluksi kaksi pakollista kurssia, joiden jälkeen opiskelijat voivat valita eri taidemuotojen kursseja ja painottaa opintojaan oman kiinnostuksensa mukaan. Jokaisen opiskelijan on myös suoritettava opintojensa aikana yhteisiä kursseja oman taidemuotonsa kurssien ohella. Kullakin vuosikurssilla valmistetaan eri taidemuotoja integroiva esitys. DRAAMA Draaman opinnoissa syvennytään teatterin tekemisen osa-alueisiin, näyttelijäntyön tekniikoihin ja draamaan taidesuuntauksena. Kursseilla perehdytään käsikirjoittamiseen, esityksen suunnitteluun ja toteuttamiseen, näyttämötekniikkaan, improvisaatioon ja teatterin eri suuntauksiin. Kaikilla vuosikursseilla toteutetaan esitys yhdessä muiden esittävän taiteen opiskelijoiden kanssa. Opiskelijan itsetunto, identiteetti ja esiintymiskokemus vahvistuvat. MUSIIKKI Musiikin opinnoissa keskitytään musisoimiseen erilaisissa ryhmissä ja tutustutaan eri musiikin lajeihin sekä tyyleihin. Kursseilla vahvistetaan elämyksellisesti opiskelijan musiikillisia taitoja ja tietoja. Keskeistä on opiskelijan oma ilmaisu, luovuus, vuorovaikutustaidot ja myönteisten kokemusten vahvistaminen. Opiskelijat tuottavat esityksiä muiden esittävän taiteen linjan opiskelijoiden kanssa ja esiintyvät koulun ulkopuolella erilaisissa tilaisuuksissa. Kursseilla tärkeintä on soittaminen, laulaminen, kuunteleminen sekä säveltäminen unohtamatta musiikin teoriaa. 8 9

6 TANSSI Tanssin opinnoissa lukiolaiset saavat laadukasta ja monipuolista taidetanssin, esiintymisen, tanssi-ilmaisun, tanssitiedon ja koreografian opetusta. Opiskelija saa mahdollisuuden kehittyä yksilöllisesti sekä osana ryhmää. Olennaista on itse tekeminen ja tanssijan identiteetin vahvistaminen. Jokaisella vuosikurssilla tuotetaan esitys yhteistyönä muiden esittävän taiteen opiskelijoiden kanssa. Kurssit tarjoavat mahdollisuuden kehonhuoltoon ja hyvinvoinnin ylläpitoon ja toimivat hyvänä vastapainona ja virkistyksenä muiden oppiaineiden opiskelulle. Opinnot antavat hyvät valmiudet pyrkiä tanssin ammatillisiin opintoihin lukion jälkeen. KUVATAIDE Kuvataiteen kursseilla perehdytään kuvailmaisun keinoihin ja välineisiin. Tarjolla on perinteisiä kuvataiteen kursseja sekä uudempia välineitä ja ilmaisutapoja hyödyntäviä kursseja, kuten digitaalinen valokuvaus, kuvankäsittely ja videotaide. Kuvallisen työskentelyn lisäksi opintoihin sisältyy taidehistorian ja estetiikan opintoja, asiantuntijavierailijoiden tapaamisia ja näyttely- sekä museokäyntejä. Kuvataiteen opinnoissa tärkeintä on opiskelijan persoonallisuuden ja henkisen kasvun tukeminen kuvataiteen avulla. TARJOLLA OLEVAT KURSSIMÄÄRÄT ESITTÄVÄN TAITEEN LINJALLA Aine...Kurssimäärä musiikki draama kuvataide...11 tanssi...9 taiteiden välisiä kursseja...6 Kuva: Kaisu Åström LUONNONTIETEELLIS-MATEMAATTINEN -LINJA Luonnontieteellis-matemaattinen -linja (Luma-linja) on tarkoitettu luonnontieteistä ja matematiikasta kiinnostuneille opiskelijoille, ja se antaa hyvät valmiudet näiden aineiden jatko-opintoihin. Opinnoista painotetaan matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa, biologiaa ja maantiedettä sekä tietojenkäsittelytiedettä. Tuntijakokokeilu antaa lisäksi opiskelijoille mahdollisuuden suunnitella reaaliaineiden opinto-ohjelmansa yksilöllisesti oman mielenkiinnon ja jatko-opintosuunnitelmien mukaisesti. Linjalla opiskelu edellyttää pitkän matematiikan valintaa. Luma-aineita opiskellaan linjan omassa ryhmässä, joka pysyy pääsääntöisesti koko lukioajan samana. Jos opiskelija haluaa suorittaa oppilaitoksen oman Luma-diplomin, tulee opiskelijan suorittaa vähintään seitsemän linjan erikoiskurssia kolmessa eri oppiaineessa. Luma-linjan opiskelija voi valita myös kaikkia muita lukion kursseja. Linjalla keskitytään aineisiin, jotka luovat hyvän pohjan ylioppilastutkinnon kokeisiin ja jatko-opintoihin luonnontieteissä, lääketieteessä, matematiikassa ja tekniikan aloilla. Linjan erikoiskursseilla vieraillaan yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa ja yrityksissä. TARJOLLA OLEVAT KURSSIMÄÄRÄT LUMA-LINJALLA Aine...Kurssimäärä pitkä matematiikka fysiikka kemia...8 biologia...8 maantiede... 5 tietojenkäsittelytiede... 5 teemaopintoja...6 Projektiviikko HAKEMINEN JA VALINTA Lukioon haetaan kevään 2017 yhteishaussa Opintopolku.fi -palvelussa. Alin hyväksyttävä keskiarvo on 7. Tämä on oppilaitoksen asettama keskiarvoraja, jonka alittaneita hakijoita ei valita koulutukseen. Opiskelijaksi ottamisen keskiarvo vaihtelee vuosittain ja voi olla korkeampi. Esittävän taiteen linjan valintakriteereinä käytetään soveltuvuuskoetta ja hakijan lukuaineiden keskiarvoa. Lukuaineiden keskiarvosta muodostuu puolet hakijan pistemäärästä (maksimissaan 10 pistettä) ja soveltuvuuskokeesta puolet hakijan pistemäärästä (maksimissaan 10 pistettä). Valituilla opiskelijoilla Muista! lukuaineiden keskiarvon tulee olla vähintään 7,00 ja valintakokeesta tulee saada minimissään kolme (3) pistettä. Mikäli useammalla hakijalla on sama pistemäärä, saman pistemäärän saaneet hakijat otetaan sattumanvaraisessa järjestyksessä eli arvotaan. Luma-linjalle opiskelijat valitaan painotetun keskiarvon mukaan. Painotettavat aineet ovat perusopetuksen päättötodistuksen äidinkielen, matematiikan, fysiikan, kemian, biologian ja maantiedon arvosanat. Painotuskerroin on 2. Linjalle ei voida valita opiskelijaa, jonka lukuaineiden keskiarvo jää alle 7,00. AIKUISLUKIOSSA OPINNOT JOUSTAVAT Sovita opintosi elämäntilanteeseesi. Voit opiskella lähi- tai verkko-opiskelijana tai näiden yhdistelmänä monimuoto-opiskelijana oman aikataulusi mukaan nopeasti tai hitaasti edeten. Voit aloittaa opintosi läpi lukuvuoden, viisi kertaa vuodessa jaksojen vaihtuessa. Aikuislukioon ilmoittaudutaan käymällä henkilökohtaisesti opintotoimistossa, perehdytystilaisuuden aikana tai lukion nettisivujen kautta sähköisellä ilmoittautumislomakkeella. Kevään 2017 yhteishaku opintopolku.fi Opintojen suunnittelusta ja opinnoista aikuislukiossa antaa lisätietoja opinto-ohjaaja Nina Sinkko puh nina.sinkko@kerava.fi. AIKUISLUKION ILMOITTAUTUMISAJAT JAKSO PEREHDYTYSTILAISUUS AIKA 3. jakso ke klo jakso ma klo jakso ma klo

7 KERAVAN LIIKUNTAPALVELU Keravan liikuntapalvelun tavoitteena on luoda kaikille kaupungin asukkaille edellytyksiä terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan harrastamiselle. Kerava on pieni suuri liikunta- ja urheilukaupunki. Pieni liikuntapalvelut ja liikuntapaikat ovat LIIKUNTAPALVELUN YHTEYSTIEDOT Sähköpostiosoitteet: Metsolantie 3 (jäähalli) Kerava iikunta@kerava.fi liikunta-ja-ulkoilu liikuntapalvelu Asiakaspalveluajat: ma-pe klo 9 15 Liikuntapalvelun hinnasto: Liikuntapalvelun maksuja voi hoitaa Sampolan yhteispalvelupisteessä, Kultasepänkatu 7. Maksuvälineinä käyvät: käteinen, pankkikortti, sirullinen luottokortti, Smartum saldokortti, Smartum liikunta- ja kulttuuriseteli, TYKY-kuntoseteli, Edenred Ticket Mind&Body- ja Ticket Duo-kortti ja virikeseteli. LIIKUNTATOIMISTO Päivi Valtonen liikuntapalvelujohtaja, liikuntapalveluyksikön johtaminen p Jarmo Vakkila liikuntapäällikkö, liikuntapaikat, liikunta- ja urheiluseurat, käyttövuorot, seura-avustukset p Jarkko Vilhunen liikunnanohjaaja, tapahtumat, liikuntaryhmät, projektit p (opintovapaalla asti) Katri Keminen hallinnolliset asiat, laskutus p Paula Juhanantti toimistotyöntekijä, asiakaspalvelu, p lähellä ja helposti saavutettavissa. Monipuolisille harrastuspaikoille pääsee helposti. Suuri Keravan kaupungilla on lähes sata liikuntapaikkaa, jotka tarjoavat laajat mahdollisuudet liikkua ja ulkoilla. Keravalla on ilo liikkua! LIIKUNNANOHJAUSTOIMINTA Arja Vakkila liikuntaesimies, ohjattu liikuntatoiminta p Pasi Sirolinna liikunnanohjaus, laiteopastus p Tanja Pirtamo erityisryhmät, vesijumpat, liikuntaneuvonta p Margit Grönroos liikunnanohjaus p Heidi Pakarinen liikunnanohjaus, liikuntaneuvonta p LIIKUNTAPAIKKOJENHOITAJAT: Kari Ahola, Jari Flyktman ja Sami-Pekka Manerus p OHJATTU LIIKUNTATOIMINTA Ilmoittautuminen ryhmiin klo alkaen osoitteessa: tai Keravan yhteispalvelupisteessä osoitteessa, Kultasepänkatu 7. tiedustelut: arja.vakkila@kerava.fi, tanja.pirtamo@kerava.fi ryhmien kuvaukset löydät syksyllä ilmoittautuneet voivat ilmoittautua ryhmässä ohjaajalle 9.12 asti PERUUTUSEHDOT Ilmoittautuminen kurssille on sitova. Kurssilta pois jääminen tai laskun maksamatta jättäminen ei ole peruutus. Peruutusta ei voi tehdä ohjaajalle. Kurssin peruutus on aina tehtävä liikuntapalvelun toimistoon kirjallisesti tai sähköpostilla katri.keminen@kerava.fi tai liikunta@kerava.fi Ilmoittautumisten peruutukset vähintään 10 päivää ennen kurssin alkua. Viivästynyt saatava siirretään kaupungin toimintaohjeiden mukaisesti perintätoimiston hoidettavaksi. Sairaudesta johtuva peruutus on todistettava lääkärin todistuksella, kurssimaksu palautetaan vähännettynä toimistokuluja Liikuntapalvelu voi peruuttaa suunnitellun kurssin noin viikkoa ennen kurssin alkamista, mikäli kurssille ei ole tarpeeksi osallistujia. Ohjaajan yhtä (1) sairastumiskertaa ei pääsääntöisesti korvata ylimääräisellä tunnilla. OHJATUN TOIMINNAN LIIKUNTAPAIKAT Keravan jäähallin kuntosali Hoivakoti Vomma Budosali Eerontie Tuusulan uimahalli Keravan terveyskeskus, fysioterapia Kerava Areena Tenniskeskus Työkeskus MAKSUT Seniori- ja erityisryhmät 35,00/kausi Vesijumpat 35,00/kausi + Tuusulan uimahallin uintimaksu Työikäisten ryhmät 55,00/kausi (klo ja ) kaadu turvallisesti kurssi 45,00/12krt ( ) Ilmoittautumisen jälkeen jokaiselle lähetetään lasku ja laskun voi maksaa joko verkkopankissa tai Sampolan yhteispalvelupisteessä

8 OHJATTUJEN LIIKUNTARYHMIEN AIKATAULU KEVÄT MAANANTAI Woima jäähallin kuntosali Pasi Woima jäähallin kuntosali Pasi Asahi Vomma Tanja Woima jäähallin kuntosali Pasi Tuolijumppa Vomma Tanja Sotaveter.+kev.seniorit Vomma Pasi Kuntojumppa seniorit jäähallin kuntosali Heidi Erityisryhmien pelivuoro tenniskeskus Tanja Ohjaaja salilla jäähallin kuntosali Heidi Na-Mi jäähallin kuntosali Arja Miehet jäähallin kuntosali Arja Naiset kiinteytys jäähallin kuntosali Heidi Pilates /Keravan opisto Kerava areena Arja TIISTAI Woima jäähallin kuntosali Margit Asahi tenniskeskus Arja Kuntoseniorit Vomma Margit * Kaadu turvallisesti budosali Niina Aaltonen Tehoseniorit jäähallin kuntosali Arja AVH-ryhmä Vomma Tanja Sisu-ryhmä Vomma Tanja Kuntojumppa seniorit tenniskeskus Arja Vesijumppa Tuusulan uimahalli Margit Vesijumppa Tuusulan uimahalli Margit Pickleball tenniskeskus Tanja Naiset jäähallin kuntosali Pasi Ohjaaja salilla jäähallin kuntosali Pasi Na-Mi jäähallin kuntosali Pasi Miehet jäähallin kuntosali Pasi KESKIVIIKKO Aamutreeni jäähallin kuntosali Päivi Kevyt aamustartti budosali Tanja Woima naiset jäähallin kuntosali Margit Pilates/Keravan Opisto budosali Arja Seniorien kuntosaliharj. Vomma Maija Hotti Tuolijumppa Vomma Margit Startti 2 jäähallin kuntosali Arja Liik.raj. Woima Vomma Tanja Sotaveter.+ kev.seniorit Vomma Arja Kev. kuntojumppa seniorit tenniskeskus Margit Woima jäähallin kuntosali Pasi MS-ryhmä terveyskeskus Tanja Pilates/Keravan Opisto jäähallin kuntosali Arja Na-Mi jäähallin kuntosali Pasi Bodyjumppa jäähallin kuntosali Pasi Bodyjumppa jäähallin kuntosali Pasi TORSTAI Woima kevennetty Vomma Heidi Woima miehet jäähallin kuntosali Arja Tasapainoryhmä Vomma Raili & Raili Rivitanssi jäähallin kuntosali Eva Suutari Liikuntaneuvonta ryhmä Vomma Tanja Kuntojumppa seniorit tenniskeskus Arja Woima kevennetty jäähallin kuntosali Pasi Kehonhuolto/venyttely jäähallin kuntosali Heidi Liik.raj.vesijumppa terveyskeskus allas Tanja Na-Mi jäähallin kuntosali Pasi Miehet jäähallin kuntosali Pasi Naiset jäähallin kuntosali Pasi PERJANTAI Aamutreeni jäähallin kuntosali Arja Woima jäähallin kuntosali Pasi Woima Vomma Arja Kevennetty seniorijumppa budosali Tanja Woima jäähallin kuntosali Pasi Woima kevennetty Vomma Heidi Startti 1 Vomma Heidi Woima jäähallin kuntosali Pasi Ohjaaja salilla jäähallin kuntosali Heidi Liik.raj.vesijumppa Tuusulan uimahalli Tanja Vesijumppa Tuusulan uimahalli Tanja Vesijumppa Tuusulan uimahalli Tanja Pickleball tenniskeskus Pasi 14 15

9 KAADU TURVALLISESTI LIIKUNTAPAIKAT Senioreille suunnattua kehonpaino- tunti, jossa harjoitetaan kehonhallintaa, koordinaatiota, tasapainoa (staattinen ja dynaaminen) sekä oikeaoppista kaatumista keinu- liikkeiden kautta turvallisesti. Tällöin kaaduttaessa olisi olemassa liikemalli turvallisesta kaatumisesta ja näin välttyä isommalta loukkaantumiselta. Huom. kurssin hinta kertaa. JÄÄHALLIN KUNTOSALIN VAPAAVUOROT KEVÄTKAUDELLA JÄÄHALLI Metsolantie 3, Kerava, p Sähköposti: Asiakaspalveluajat: ma-pe 7 23, la 7 23, su UIMAHALLI Uimahalli on suljettu ja se peruskorjataan ja laajennetaan asiakkaille nykyaikaan sopivaksi vesiliikuntakeskukseksi. MAAUIMALA Tuusulantie 45, Kerava p Avoinna kesäkaudella erikseen ilmoitettavana aikana. Maanantai , , , Tiistai , , , Keskiviikko Torstai , Perjantai Lauantai Sunnuntai Jäähallin kuntosalin vapaavuorokortit lunastetaan yhteispalvelupisteestä Sampolasta. LÄHILIIKUNTAPAIKAT Kaikissa lähiliikuntapaikoissa on n. 12 x 24 m. kokoinen hiekka-, tekonurmi- tai asfalttipintainen pelikenttä. Kenttä soveltuu esim. jalka- ja koripalloiluun sekä sählyn pelaamiseen. Lisäksi erilaisia kiinteitä liikuntavälineitä ja -telineitä, jotka soveltuvat lasten, nuorten ja aikuisten käyttöön. Lähiliikuntapaikat ovat kaikille vapaassa käytössä. SENIORIEN LÄHILIIKUNTA Kevät kausi alkaa Ryhmiin osallistuminen on ilmaista eikä vaadi ennakkoilmoittautumista. Ryhmiä ohjaavat koulutetut vertaisohjaajat. Tervetuloa mukaan iloiseen ja rentoon menoon! Tiedustelut Arja Vakkila p Kalevan koulu tuolijumppa keskiviikkoisin klo sauvakävely torstaisin klo Sompion Hyvinvointikeskus tuolijumppa perjantaisin klo Keskusta (lähtö Onnellisen Kanan edestä) sauvakävelyä tiistaisin klo ja lauantaisin klo SENIORIPUISTOT Savion Elzu tuolijumppaa keskiviikkoisin klo Jaakkola Ali-Keravan koulu tuolijumppaa maanantaisin klo Lapila Kotimäen palvelutalo tuolijumppaa torstaisin klo Ahjon lähiliikuntapaikka Koripallokenttä tekonurmialustalla ja iso tekonurmikenttä vieressä 2. Kalevan lähiliikuntapaikka Koripallokenttä asfalttialustalla ja iso hiekkakenttä vieressä 3. Kanniston lähiliikuntapaikka Koripallokenttä asfalttialustalla, kiinteitä leikkivälineitä ja iso hiekkakenttä vieressä 4. Keravanjoen koulu Jaakkolan toimipisteen lähiliikuntapaikka Koripallokenttä tekonumialustalla, kiinteitä leikkivälineitä, Parkour-välineitä, PANNA-areenat ja iso hiekkakenttä vieressä 5. Keravanjoen koulu Lapilan toimipisteen lähiliikuntapaikka Kolme koripallokenttää asfalttialustalla, skeittipuisto ja iso hiekkakenttä vieressä 6. Keskustan lähiliikuntapaikka Koripallokenttä tekonurmialustalla, kiinteitä leikkivälineitä ja iso hiekkakenttä vieressä 7. Killan lähiliikuntapaikka Kaksi isoa koripallokenttää asfalttialustalla, palloseiniä, kiinteitä leikkipaikkoja, koulun toisella puolella on 12 x 24 m tekonurmella päällystetty pelikenttä ja iso hiekkakenttä 8. Kurkelan lähiliikuntapaikka Monitoimiareena tekonurmialustalla 9. Päivölänlaakson lähiliikuntapaikka Monitoimiareena tekonurmialustalla, lihaskuntolaitteita, hiekkakenttä vieressä ja pulkkamäki talvisin 10. Savion lähiliikuntapaikka Koripallokenttä tekonurmialustalla, kiinteitä leikkipaikkoja ja iso hiekkakenttä vieressä 11. Sompion koulun lähiliikuntapaikka Monitoimiareena tekonurmialustalla, parkourvälineitä, lihaskuntolaitteita ja PANNA-areenat 1. Kalevan senioripuisto Sijaitsee Keravan jäähallin ja uimahallin välissä. 2. Savion senioripuisto Sijaitsee Savion Salavapuiston välittömässä läheisyydessä

10 MUUT PALLOKENTÄT Vakiovuorojen varaukset liikuntatoimistosta: tai p Yksittäiset pallokenttien vuorot varataan lupapiste.fi kautta 1. Päivölänlaakson pallokenttä Päivöläntie 16, Kerava 2. Keravan kartanon pallokenttä Kivisillantie 5, Kerava 3. Kalevan koulun pallokenttä Kalevankatu 66, Kerava 4. Jaakkolan koulun pallokenttä Jaakkolantie 8, Kerava 5. Lapilan koulun pallokenttä Jurvalantie 7, Kerava 6. Keskuskoulun pallokenttä Sibeliuksentie 6, Kerava 7. Pihkaniityn pallokenttä Ylikeravantie 107, Kerava 8. Killan koulun pallokenttä Sarvimäentie 35, Kerava 9. Kurkelan koulun pallokenttä Käenkatu 10, Kerava 10. Savion koulun pallokenttä Juurakkokatu 33, Kerava 11. Sompion koulun pallokenttä Aleksis Kiven tie 18, Kerava 12. Sompion pallokenttä Luhtaniituntie, Kerava 13. Kanniston pallokenttä Kannistonkatu 5, Kerava ULKOILUALUEET JA -REITIT Kuntoradat Jokaisen kuntoradan varrella on toimintapiste, jossa on erilaisia kiinteitä kuntoilupisteitä. 1. Pihkaniityn kuntorata 4600 metriä. 2. Ahjon kuntorata 1800 metriä. 3. Sompion kuntorata 1750 metriä. 4. Kalevan urheilupuiston kuntorata 1250 metriä. 5. Koivikon kuntorata 800 metriä. Muut ulkoilu- ja liikuntareitit Keinukallion ja ahjon reitit Keinukallion pururata ja tekolumilatu 700 m Hiihtostadionin lenkki 1500 m Reitti Jokivarren tielle 3800 m Keinukallion lenkki ja Ahjon lenkki yhdessä 5600 m Juoksuportaat 261 askelmaa Keinukallion frisbeegolf Keinukallion frisbeegolfrata on 18-korinen rata, joka on kaikille avoin ja maksuton. Lisätietoja: keinukallio_kerava/ LIIKUNTAVAUNUT Liikuntavaunuja voi vuokrata ympäri vuoden erilaisiin yritystapahtumiin sekä yhdistys- ja talkootilauksiin sovittua korvausta vastaan. Liikuntavaunujen tilaukset ja tiedustelut: jarmo.vakkila@kerava.fi tai puh liikunta@kerava.fi 1. Liikkari-vaunu Sisältää monia erilaisia pelejä ja pelivälineitä. Heinäkuun liikuntavaunu päivystää ja liikuttaa Keravan maauimalan asiakkaita. Voi tilata erilaisiin tilaisuuksiin korvausta vastaan ja ohjaushenkilön kera. 2. Seniorivaunu Sisältää monia erilaisia pelejä ja pelivälineitä ja on suunnattu senioreille. Voi tilata erilaisiin tilaisuuksiin korvausta vastaan ja ohjaushenkilöllä tai ilman. MUUT LIIKUNTAPAIKAT Muiden liikuntapaikkojen vakio- sekä yksittäisten vuorojen varaukset liikuntatoimistosta: liikunta@kerava.fi tai p TEKONURMI Metsolantie 3, Kerava Ikäihmisten talvikävelyt keskiviikkoisin klo ULKOTENNISKENTÄT Koivikon tenniskentät Koivikontie 35, Kerava LIIKUNTAPALVELUN TAPAHTUMIA 2017 Lisätietoja tapahtumista: Ice Skating Tour -luistelutapahtuma Volmari Iso-Hollo 110 v. luento Keravan Kunkut- turnaus Volmari Iso-Hollo 110 v. juoksutapahtuma Liiku ja harrasta katutapahtuma Kuutamouintia maauimalassa venetsialaiset Keravan Urheilugaala Kuva: Antti Kurola YLEISURHEILUKENTTÄ Metsolantie 3, Kerava SAVION PESÄPALLOKENTTÄ Koivikontie 35, Kerava AHJON KOULUN TEKONURMI Ketjutie 2, Kerava BUDOSALI Eerontie 1, Kerava NYRKKEILYSALI JA CITY-VOIMAILUSALI Kauppakaari 11, Kerava Kulku saleille kaupungintalon takaa. Avoinna: ma-pe klo 7 21, la-su klo 8 18 arkipyhinä noudatetaan sunnuntain aukioloaikaa City-salin lipunmyynti Keravan yhteispalvelupisteestä osoitteessa, Kultasepänkatu 7. Lapilan tenniskentät Paloasemantie 8, Kerava TENNISKESKUS Metsolantie 5, Kerava Lisätietoja sekä linkki Tenniskeskuksen sivuille: Liikuntapalvelu myy omia vuorojaan. KERAVA-AREENA Käenpolku 3, Kerava Liikuntasali ja tanssisali Tiedustelut: toimisto@keravaareena.fi Keinukallion juoksuportaiden päätteeksi tulevalle kuntoilualueelle on tulossa Street Workout -kuntoiluteline sekä vatsa-selkäpenkki 18 19

11 SINÄKIN HUOMASIT TÄMÄN! Tehdään paikallinen Tehdään paikallinen hyvä työ! hyvä työ! Tavoita keravalaista varaamalla edullinen mainospaikka seuraavaan Vapaa-aikapalveluiden kausiesitteeseen: Työllistä & työllisty Pääroolissa Anu Sinisalo Keski-Uudellamaalla Käsikirjoitus Heikki Lund Ohjaus Kimmo Virtanen Ensi-ilta Kerava-salissa , muut esitykset Hae työtä Jätä ilmoitus avoimesta työpaikasta Työllisty tai työllistä yrittäjänä duuniportaali.fi

Vapaa-ajanpalvelut Keravalla

Vapaa-ajanpalvelut Keravalla Vapaa-ajanpalvelut Keravalla Keravan liikuntapalvelut Keravan lukio ja aikuislukio Kulttuuripalvelut Nuorisopalvelut Taide- ja museokeskus Sinkka Syksy 2016 Julkinen tiedote TAPAHTUMIEN KAUPUNKI TAIDE-

Lisätiedot

Lukiokokeilu (-21)

Lukiokokeilu (-21) Lukiokokeilu 2016-2020 (-21) Lukiokokeilu Munkkiniemen yhteiskoulu on mukana Opetus- ja kulttuuriministeriön lukiokoulutuksen tuntijakokokeilussa. lukiolaki (629/1998) 15 kokeilu käynnistynyt 1.8.2016

Lisätiedot

KUNTOSALI- JA VESILIIKUNTARYHMÄT SEKÄ VAPAAVUOROT

KUNTOSALI- JA VESILIIKUNTARYHMÄT SEKÄ VAPAAVUOROT 14.1.2015 1(7) KUNTOSALI- JA VESILIIKUNTARYHMÄT SEKÄ VUOROT Kevät 2015 12.1-30.4. Muutokset mahdollisia niistä tiedotetaan uimahallin kassalla sekä ilmoitustauluilla "ohjattu tunti" kestää 55min, ellei

Lisätiedot

Vapaaajanpalvelut Keravalla. Kevät 2018

Vapaaajanpalvelut Keravalla. Kevät 2018 Julkinen tiedote Kevät 2018 Vapaaajanpalvelut Keravalla Keravan kulttuuripalvelut Taide- ja museokeskus Sinkka Keravan nuorisopalvelut Keravan lukio ja aikuislukio Keravan liikuntapalvelut Keravan kaupungin

Lisätiedot

Vapaaajanpalvelut Keravalla. Kevät 2018

Vapaaajanpalvelut Keravalla. Kevät 2018 Julkinen tiedote Kevät 2018 Vapaaajanpalvelut Keravalla Keravan kulttuuripalvelut Taide- ja museokeskus Sinkka Keravan nuorisopalvelut Keravan lukio ja aikuislukio Keravan liikuntapalvelut Keravan kaupungin

Lisätiedot

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho LUKIO-OPINNOT Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho Opinto-ohjaajat Riina Laasonen 1 D, E, F Salla Purho - 1 A, B, C MITÄ LUKIOSTA ON HYVÄ TIETÄÄ? Oppimateriaalit hankittava

Lisätiedot

Vapaa-ajanpalvelut Keravalla

Vapaa-ajanpalvelut Keravalla Vapaa-ajanpalvelut Keravalla Keravan liikuntapalvelut Keravan lukio ja aikuislukio Kulttuuripalvelut Nuorisopalvelut Taide- ja museokeskus Sinkka Kevät 2016 TAPAHTUMIEN, TAITEEN JA TOIMINNAN KEVÄT Käsissäsi

Lisätiedot

Keravalta löytyy liikuntaa jokaiselle!

Keravalta löytyy liikuntaa jokaiselle! Keravalta löytyy liikuntaa jokaiselle! KERAVAN LIIKUNTAPALVELU 19 LIIKUNTAPALVELU Liikuntapalvelun yhteystiedot...20 Ilmoittautuminen ohjattuihin liikuntaryhmiin...21 Kuntosali- ja vesiliikuntaryhmät sekä

Lisätiedot

KERAVAN LIIKUNTAPALVELU. Keravalla on ilo liikkua!

KERAVAN LIIKUNTAPALVELU. Keravalla on ilo liikkua! KERAVAN LIIKUNTAPALVELU Keravalla on ilo liikkua! 9 KERAVAN LIIKUNTAPALVELU Keravan liikuntapalvelu...9 Liikunta-aikataulut ja ohjaajat...12 Tuntikuvaukset...16 Seurojen yhteystiedot...20 Liikuntapalvelun

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F

Lisätiedot

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Myyrmäen kuntosalin aukioloajat kesäkaudella...2 Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin

Lisätiedot

Vapaa-ajan palvelut Keravalla. Keravan liikuntapalvelut syksy 2015. Menossa mukana. Keravan kirjasto Kulttuuripalvelut Taide- ja museokeskus Sinkka

Vapaa-ajan palvelut Keravalla. Keravan liikuntapalvelut syksy 2015. Menossa mukana. Keravan kirjasto Kulttuuripalvelut Taide- ja museokeskus Sinkka Vapaa-ajan palvelut Keravalla Keravan liikuntapalvelut syksy 2015 Menossa mukana Keravan kirjasto Kulttuuripalvelut Taide- ja museokeskus Sinkka Tartutaan tilaisuuksiin, mennään eteenpäin! Monet tutkimukset

Lisätiedot

Vapaa-ajan palvelut Keravalla. Keravan liikuntapalvelut syksy 2015. Menossa mukana. Keravan kirjasto Kulttuuripalvelut Taide- ja museokeskus Sinkka

Vapaa-ajan palvelut Keravalla. Keravan liikuntapalvelut syksy 2015. Menossa mukana. Keravan kirjasto Kulttuuripalvelut Taide- ja museokeskus Sinkka Vapaa-ajan palvelut Keravalla Keravan liikuntapalvelut syksy 2015 Menossa mukana Keravan kirjasto Kulttuuripalvelut Taide- ja museokeskus Sinkka Tartutaan tilaisuuksiin, mennään eteenpäin! Sisältö Monet

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

KUNTOSALI- JA VESILIIKUNTARYHMÄT SEKÄ VAPAAVUOROT

KUNTOSALI- JA VESILIIKUNTARYHMÄT SEKÄ VAPAAVUOROT 12.8.2015 1(7) KUNTOSALI- JA VESILIIKUNTARYHMÄT SEKÄ VUOROT Syksy 2015 31.8 20.12 Kevät 2016 11.1 30.4 Muutokset mahdollisia niistä tiedotetaan uimahallin kassalla sekä ilmoitustauluilla ohjattu tunti

Lisätiedot

Vapaaajanpalvelut Keravalla. Syksy 2017

Vapaaajanpalvelut Keravalla. Syksy 2017 Julkinen tiedote Syksy 2017 Vapaaajanpalvelut Keravalla Keravan kulttuuripalvelut Taide- ja museokeskus Sinkka Keravan nuorisopalvelut Keravan lukio ja aikuislukio Keravan liikuntapalvelut Keravan kaupungin

Lisätiedot

Lukion tuntijakokokeilu. Heikki Blom Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lukion tuntijakokokeilu. Heikki Blom Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukion tuntijakokokeilu Heikki Blom Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö 3.11.2016 Uskalla kokeilla lukion uusi kehittämisohjelma Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt yhteistyössä Opetushallituksen

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019 Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Syksy 2018 Kevät 2019 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen

Lisätiedot

Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin treenitreffit...3 Toukokuu...4 UKK kävelytestit...5

Lisätiedot

Oppilaanohjaajat Nina Andersson Pia Koski-Stremmelaar Jenni Roos

Oppilaanohjaajat Nina Andersson Pia Koski-Stremmelaar Jenni Roos Oppilaanohjaajat Nina Andersson Pia Koski-Stremmelaar Jenni Roos 1 2 Kevään yhteishaku: Nettihaku osoitteessa www.opintopolku.fi Koulutustarjontaan voi jo tutustua Mukana ammatillinen peruskoulutus ja

Lisätiedot

Yhteishakuilta päättöluokkalaisten huoltajille. Aikataulut ja järjestelyt. Nuorten valinnat ja aikuisten tuki.

Yhteishakuilta päättöluokkalaisten huoltajille. Aikataulut ja järjestelyt. Nuorten valinnat ja aikuisten tuki. Yhteishakuilta päättöluokkalaisten huoltajille Aikataulut ja järjestelyt. Nuorten valinnat ja aikuisten tuki. Oppilaanohjaajat Iiris Kurkela ja Suvi Koskinen KEVÄÄN 2018 HAKUAJAT www.opintopolku.fi Ammatillisen

Lisätiedot

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus KEVÄT 2018 Jyväskylän Kansalaisopisto Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus Monikulttuurikeskus Gloria Huhtasuon asukasyhdistys Jyvälän Setlementti ry SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ

Lisätiedot

Ajankohtaista. Taidelukioviikko 21.1. 25.1.

Ajankohtaista. Taidelukioviikko 21.1. 25.1. Ajankohtaista Taidelukioviikko.. 5.. Lopputyönäyttely Muutos.. alkaen, näyttelyyn voi tutustua koulupäivien aikana 8.. saakka Promenadikonsertti ti.. klo 8:0 Melartinsalissa, vapaa pääsy, ohjelma 0 Kevyen

Lisätiedot

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio www.osyk.fi - esittely peruskoulun 9. luokkalaisia varten ( MKE 4.12.2015) Lukiomme vahvuudet Runsaasti oppimista tukevia tekijöitä keskusteleva toimintakulttuuri,

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot yhteishaku 2015 Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Opiskelijan polku 2 Mitä hyötyä? Opiskelemalla lukioaineita parannat mahdollisuuksiasi menestyä jatko-opintojen

Lisätiedot

Muutokset Keravan kaupungin toimipisteiden aukioloajoissa kesällä

Muutokset Keravan kaupungin toimipisteiden aukioloajoissa kesällä Muutokset Keravan kaupungin toimipisteiden aukioloajoissa kesällä Osa Keravan kaupungin palveluista toimii poikkeavilla aukioloajoilla kesällä 2019. Periaatteena on, että asiakaspalvelu hoidetaan päivystysjärjestelmin

Lisätiedot

Vapaa-ajanpalvelut Keravalla

Vapaa-ajanpalvelut Keravalla Vapaa-ajanpalvelut Keravalla Keravan liikuntapalvelut Keravan lukio ja aikuislukio Kulttuuripalvelut Nuorisopalvelut Taide- ja museokeskus Sinkka Kevät 2016 Julkinen tiedote TAPAHTUMIEN, TAITEEN JA TOIMINNAN

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020 Pieksämäen kaupungin erityisliikunta syksy 2019 kevät 2020 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen

Lisätiedot

YHTEISHAKU KEVÄT 2017

YHTEISHAKU KEVÄT 2017 YHTEISHAKU KEVÄT 2017 MILLOIN HAETAAN? Hakuaika 21.2. 14.3.2017 (koulussa vkolla 10) Hakuaika päättyy viimeisenä hakupäivänä klo 15. Harkintaan perustuvan valinnan (oppimisvaikeudet ja sosiaaliset syyt)

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus Lausuntoversio 10.7.2017 Asetusluonnos Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus opiskelijaksi ottamisen perusteista ammatillisessa perustutkintokoulutuksessa Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio OSAOn ammattilukio Yli 500 opiskelee vuosittain lukio-opintoja Voi opiskella kaikissa koulutusohjelmissa (ei Kaukovainion

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo

Lisätiedot

EVÄITÄ ELÄMÄÄN LUKIOSTA

EVÄITÄ ELÄMÄÄN LUKIOSTA EVÄITÄ ELÄMÄÄN LUKIOSTA Perustietoja lukio-opinnoista ja Paimion lukiosta MIKSI LUKIOON? o SAAT HYVÄN YLEISSIVISTYKSEN Pohja henkiselle kasvulle Eväät elinikäiseen oppimiseen o SAAT HYVÄT VALMIUDET JATKO-OPINTOIHIN

Lisätiedot

AMMATTILUKIOTOIMINTA TORNIOSSA Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa

AMMATTILUKIOTOIMINTA TORNIOSSA Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa Mikä on ammattilukiotoiminta Torniossa? Mitä tahansa ammatillista perustutkintoa opiskeleva opiskelija voi opiskella perustutkinnon rinnalle myös ylioppilastutkinnon

Lisätiedot

JATKAISINKO LUKIOSSA?

JATKAISINKO LUKIOSSA? JATKAISINKO LUKIOSSA? MIKSI LUKIOON? Tavoitteenasi on jatkaa korkeakouluissa, erityisesti yliopistossa. Yliopistojen pääsykokeissa voidaan vaatia lukion oppimäärän osaamista, esim. maa, fy, ke ja bi. Tarvitset

Lisätiedot

Miksi Porkkalan lukio?

Miksi Porkkalan lukio? Miksi Porkkalan lukio? Kaikki voivat menestyä! Suomen 5:nneksi paras lukio! STT:n vertailussa yo-tulokset suhteessa opiskelijoiden aloituskeskiarvoon Ystävällinen lukujärjestys PORKKALAN LUKIO oppitunnit

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet A2- kieli (2 h) saksa ranska ruotsi Liikunnan syventävä (2h) Musiikin syventävä

Lisätiedot

LUKIOINFOA 9-luokille syyskuu 2015

LUKIOINFOA 9-luokille syyskuu 2015 rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio Koulukatu 2, 55100 Imatra www.imatranyhteislukio.fi LUKIOINFOA 9-luokille syyskuu 2015 IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN LUKIOKOULUTUS PÄIVÄLUKIO 350 opiskelijaa IB-LUKIO

Lisätiedot

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Kevään tapahtumia Ylioppilaskirjoitukset ja hajauttaminen Opinto-ohjaajan katsaus Ryhmänohjaajan tapaaminen 19.4.2017 Toisen vuosikurssin vanhempainilta Yleisiä

Lisätiedot

Yo-koe: Kuullunymmärtäminen, vieras kieli, pitkä oppimäärä Opetus /13

Yo-koe: Kuullunymmärtäminen, vieras kieli, pitkä oppimäärä Opetus /13 Aikuislinjan lukuvuosikalenteri 1. jakso 18.8. 5.10. Päivä Pvm. Toiminta Ti 12.8. Uusien opiskelijoiden yleisinfo klo 18.00 Ke 13.8. Opinto-ohjaaja ohjaa uusia opiskelijoita klo 12.00 18.00 To 14.8. Opinto-ohjaaja

Lisätiedot

LUKIOINFOA 9-luokille marraskuu 2014

LUKIOINFOA 9-luokille marraskuu 2014 rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio Koulukatu 2, 55100 Imatra www.imatranyhteislukio.fi LUKIOINFOA 9-luokille marraskuu 2014 IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN LUKIOKOULUTUS PÄIVÄLUKIO 384 opiskelijaa

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

YHTEISHAKU Hakuaika ammatilliseen ja lukiokoulutukseen

YHTEISHAKU Hakuaika ammatilliseen ja lukiokoulutukseen YHTEISHAKU 2018 Hakuaika ammatilliseen ja lukiokoulutukseen 20.2.-13.3.2018 LISÄKSI: *Haku erityisammattioppilaitoksiin ja siellä oleviin VALMA ja TELMA valmentaviin koulutukseen 14.3.-4.4.2018 *Haku perusopetuksen

Lisätiedot

HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät.

HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät. L e Lisätietoja: Katarina Kiki Norrena puh. 0400 197150 www.hyvinkaa.fi/liikunta Vesijumppa Tuolijumppa Lyhytkurssit Erityisryhmät HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. LIIKKUEN ILOA ARKEEN! Säännöllinen

Lisätiedot

YO-info [Alatunnisteteksti]

YO-info [Alatunnisteteksti] YO-info 7.5.2019 [pvm] [Alatunnisteteksti] Yleistä YO-tutkinnosta suoritettava enintään kolmen perättäisen tutkintokerran aikana esim. S2019, K2020, S2020 tutkintoon kuuluu vähintään neljä koetta: äidinkieli

Lisätiedot

KANNUKSEN LUKIO ELÄINLÄÄKETIETEELLINEN LINJA

KANNUKSEN LUKIO ELÄINLÄÄKETIETEELLINEN LINJA KANNUKSEN LUKIO ELÄINLÄÄKETIETEELLINEN LINJA Eläinlääketieteellinen linja Kannuksen lukion eläinlääketieteellinen linja on luonnontieteisiin suuntautunut opintolinja. Eläinlääketieteellisellä linjalla

Lisätiedot

Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS

Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS 1. Padasjoen lukion aikuislinja Padasjoen lukion aikuislinjalla voi suorittaa koko lukion oppimäärän tai opiskella yksittäisiä aineita ja saada niistä erillisen todistuksen.

Lisätiedot

LUKIOINFOA 9-luokan huoltajille tammikuu 2016

LUKIOINFOA 9-luokan huoltajille tammikuu 2016 rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio Koulukatu 2, 55100 Imatra www.imatranyhteislukio.fi LUKIOINFOA 9-luokan huoltajille tammikuu 2016 Toisen asteen koulutus: LUKIO - KOULUTUS AMMATILLINEN KOULUTUS

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa Tervetuloa lukioon Aloitusinfoa Ryhmänohjaaja Päivi Franzon Tavoitat minut parhaiten sähköpostitse: paivi.franzon@edukouvola.fi Koulupäivän aikana voit yrittää myös puhelimitse opettajainhuone: 020 615

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Syksy 2017 (4.9. 8.12.2017) Kevät 2018 (8.1. 27.4.2018) Syksy 2017 (4.9. 8.12.2017) Kevät 2018 (8.1. 27.4.2018) YHTEYSTIETOJA ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunta on tarkoitettu

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA LUKIOKENTÄLTÄ

AJANKOHTAISTA LUKIOKENTÄLTÄ AJANKOHTAISTA LUKIOKENTÄLTÄ Polku toisen asteen opintoihin 12.2.2016 Opinto-ohjaaja Visa Tuominen Joensuun normaalikoulun lukio Visa Tuominen UEF // University of Eastern Finland Kaupungin lukioverkko

Lisätiedot

9. lk vanhempainilta. Ti 8.9.2015 klo 18.00

9. lk vanhempainilta. Ti 8.9.2015 klo 18.00 9. lk vanhempainilta Ti 8.9.2015 klo 18.00 TET eli työelämään tutustuminen Linnainmaan TET 7.-18.9.2015 Päivittäinen työaika 6 h, viikottainen työaika enintään 30 h Työaika mielellään klo 8-14 tai 9-15

Lisätiedot

Ammattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Ammattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Ammattilukio-opinnot 2018 Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Ammattilukio OSAO järjestää lukio-opinnot yhteistyössä Oulun aikuislukion kanssa. Opetusta antavat pääasiallisesti Oulun aikuislukion opettajat.

Lisätiedot

OPINTO-OHJAUS JATKO-OPINNOT Yleistä pyrkimisasiaa Termistöt tutuksi 2019 hakuinfo 2020 hakuinfo

OPINTO-OHJAUS JATKO-OPINNOT Yleistä pyrkimisasiaa Termistöt tutuksi 2019 hakuinfo 2020 hakuinfo OPINTO-OHJAUS JATKO-OPINNOT Yleistä pyrkimisasiaa Termistöt tutuksi 2019 hakuinfo 2020 hakuinfo OPINTO-OHJAUS LUKIOSSA OPO1 (sis.tvt-taidot, RO-tuokiot, YO-infot yms.) OPO2 kurssi (Suomalainen koulutusjärjestelmä,

Lisätiedot

AMMATTILUKIO

AMMATTILUKIO 2 AMMATTILUKIO 3 AMMATTILUKIO: KAKSI TUTKINTOA Ammatillinen tutkinto + lukio-opintoja ja yo-tutkinto (joko 4 pakollista koetta S2021 alkaen TAI 5 koetta K2022 alkaen). 4 MITÄ HYÖDYT Lukio-opinnot kehittävät

Lisätiedot

www.opintopolku.fi Hakuaika 24.2.-14.3.2014 Tieto valinnasta postitetaan alk. 12.6.2014 Opot koululla pe 13.6.

www.opintopolku.fi Hakuaika 24.2.-14.3.2014 Tieto valinnasta postitetaan alk. 12.6.2014 Opot koululla pe 13.6. YHTEISHAKU 2014 www.opintopolku.fi Hakuaika 24.2.-14.3.2014 Tieto valinnasta postitetaan alk. 12.6.2014 Opot koululla pe 13.6. Opiskelupaikan vastaanottaminen 26.6. mennessä Opiskelijavalinta Yhteishaussa

Lisätiedot

ALOITUS S2015 II-tutkinto

ALOITUS S2015 II-tutkinto ALOITUS S2015 II-tutkinto 12.8.2015 rehtori MIKA STRÖMBERG apulaisrehtori KRISTIINA HEIKURA Imatran yhteislukio YHDISTELMÄTUTKINTO Suoritetaan yhtä aikaa ammatillisia opintoja sekä lukio-opintoja ammatillinen

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio OSAOn ammattilukio Noin 600 opiskelee vuosittain lukio-opintoja Voi opiskella kaikissa koulutusohjelmissa (ei Kaukovainion

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

SAVUTON MANSIKKALA LINNALA KOULUKAMPUS

SAVUTON MANSIKKALA LINNALA KOULUKAMPUS SAVUTON MANSIKKALA LINNALA KOULUKAMPUS VANHEMPAINILTA II-tutkinnon ykköset 22.10.2014 rehtori MIKA STRÖMBERG apulaisrehtori KRISTIINA HEIKURA Imatran yhteislukio IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN PÄIVÄLUKIO

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 6.luokka Johdanto Uuden opetussuunnitelman mukaisesti Veromäen koulussa opiskellaan valinnaisaineita alakoulun neljänneltä luokalta alkaen. Valinnaisten opintojen opiskelu

Lisätiedot

15 Huoltajailta Tapio Karvonen 1

15 Huoltajailta Tapio Karvonen 1 15 Huoltajailta 8.11.2016 Tapio Karvonen 1 Yhteislyseo Kaksi toimipistettä (1.8.-7.2.2016 ) Lyseon toimipiste, Kymen Lukon toimipiste yhteinen opettajakunta yhteinen kurssitarjonta laaja osaaminen Evakkoon

Lisätiedot

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:

Lisätiedot

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. Kevä tkäusi 2015 Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. 2015 Kevätkausi alkaa 5.1.2015 Tammikuun viides päivä polkaistaan käyntiin kaupungin ohjatut liikuntaryhmät. Tarjolla

Lisätiedot

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan yleistä 2. vuositason opiskelijoista yo-tutkinto abivuosi opinto-ohjaus ja jatko-opintoihin pyrkiminen mahdollisuus tutustua sähköisiin kokeisiin luokassa 2O Missä mennään?

Lisätiedot

2. vuosikurssi AINEVALINNAT

2. vuosikurssi AINEVALINNAT 2. vuosikurssi AINEVALINNAT JATKO-OPINNOT YO-KIRJOITUKSET 2. vuosikurssi: Painopiste yhä enemmän lukion loppuvaiheeseen ja lukion jälkeiseen aikaan. Miten Klassikassa: opotunnit 1.vsk:n syksy ( Ainevalintojen

Lisätiedot

LUVA - lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille

LUVA - lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille LUVA - lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille LUVA on suomenkielisen lukion suorittamiseen valmentava lukuvuosi maahanmuuttajille ja vieraskielisille nuorille. LUVAn aikana opiskellaan mm. suomea

Lisätiedot

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11 1. jakso 11.8. - 30.9.15 (37 työpäivää) ma ti ke to pe koeviikko 22.9. - 30.9. 7 1 4 5 3 Uusintakokeet 24.8. ja 31.8. 1. vuositason vanhempainilta 3.9. Ylioppilaskirjoitukset 7.9.-28.9. 6 1 3 2 4 5 6 2

Lisätiedot

Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus

Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus ABIT 2018-2019 Lukuvuoden aikataulu Elokuu 28.8. Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo 12.25-12.45?? Mahdollinen Abitti -kertaus Syyskuu 4.9. Abien 100 päivää teema, päivänavaus, musiikkia välitunneilla

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot 2017 Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio OSAOn ammattilukio OSAO järjestää lukio-opinnot yhteistyössä Oulun aikuislukion kanssa. Opetusta antavat pääasiallisesti

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2017-2018 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 20.3.-2.4.2017 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B AKAAN LUKIO Vanhempainilta 1A ja 1B 11.10.2018 ILLAN AIHEET lukion ja opettajien esittely tavoitteista lukio-opiskelusta KYSYMYKSIÄ JA KESKUSTELUA! 1.vuosikurssin ryhmänohjaajat 1A Tanja Merikari, ruotsi,

Lisätiedot

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Kevään tapahtumia Huoltajakyselyn tuloksia Ylioppilaskirjoitukset ja hajauttaminen Opinto-ohjaajan katsaus Ryhmänohjaajan tapaaminen 16.4.2019 Toisen vuosikurssin

Lisätiedot

Paras paikka rakentaa tulevaisuuttasi! Kuva: Lea Kallio

Paras paikka rakentaa tulevaisuuttasi! Kuva: Lea Kallio Paras paikka rakentaa tulevaisuuttasi! Kuva: Lea Kallio Opiskelu lukiossa Vaatii hyvän pohjatason äidinkielestä, matematiikasta, ruotsista ja englannista Vaatii itsenäistä otetta opiskeluun ja vastuun

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Valintatarjotin Wilmaan Huoltajat tekevät lastensa kanssa valinnan Wilmaan avattavaan tarjottimeen. A2-tarjotin on avoinna 29.1.-9.2.2018.

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS Toisen asteen koulutukseen kuuluu lukio ja ammatillinen koulutus. Toisen asteen koulutukseen voi hakea vain kaksi kertaa vuodessa eli keväällä ja

Lisätiedot

Tietoa lukio-opinnoista. Syksy 2016

Tietoa lukio-opinnoista. Syksy 2016 Tietoa lukio-opinnoista Syksy 2016 Lukion kurssimäärä Päättötodistukseen vaaditaan 75 kurssia. Pakollisia 47 (MB) tai 51 (MA) kurssia. Syventäviä kursseja tulee olla vähintään 10, loput kurssit voivat

Lisätiedot

Postinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli)

Postinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli) Täytä tiedot huolellisesti tekstaamalla. Henkilötiedot Sukunimi ja etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Kotikunta Henkilötunnus Huoltajan puhelinnumero Oma puhelinnumero

Lisätiedot

VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017

VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA 2017 2018 LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 LIELAHDEN KOULUN TUNTIJAKO 2019-2020 6.10.2017 TH Aine 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Äidinkieli ja kirjallisuus 7 7

Lisätiedot

Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu

Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä 2015 Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valintaperusteita Oma mielenkiinto, taipumukset, harrastuneisuus, aiempi koulumenestys

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

Mitä peruskoulun jälkeen?

Mitä peruskoulun jälkeen? Mitä peruskoulun jälkeen? Opinto-ohjaaja Pia Nissilä opintopolku.fi KEVÄÄLLÄ 2018 YHTEISHAKU Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku on 20.2.-13.3.2018. Koulutukset alkavat syksyllä 2018.

Lisätiedot

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT alkaen 1.2.2018 1 Sisällys 1. KÄYTTÖVUOROJEN HAKU... 3 1.1 YLEISTÄ... 3 2. KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERUSTEET JA KÄYTÄNTEET... 3 2.1 VAKIOVUOROT...

Lisätiedot

Alakoulun 5.ja 6. luokkien valinnaiset aineet Länsituulen koulu

Alakoulun 5.ja 6. luokkien valinnaiset aineet Länsituulen koulu Alakoulun 5.ja 6. luokkien valinnaiset aineet Länsituulen koulu Matematiikan syventävä kurssi Matematiikan syventävissä opinnoissa tutustutaan esimerkiksi salakirjoitusmenetelmiin, pulmatehtäviin ja matemaattisiin

Lisätiedot

Oppilaanohjaajat Nina Andersson Jenni Roos Minna Määttä

Oppilaanohjaajat Nina Andersson Jenni Roos Minna Määttä Oppilaanohjaajat Nina Andersson Jenni Roos Minna Määttä 1 2 Kevään yhteishaku: Nettihaku osoitteessa www.opintopolku.fi Koulutustarjontaan voi jo tutustua Mukana ammatillinen peruskoulutus, lukiokoulutus

Lisätiedot

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu)

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Huom! Muutokset mahdollisia. Uusimmat tiedot löydät osoitteesta www.haapop.fi MAALISKUU 2012 SUOMI TUTUKSI -VIIKONLOPPUKURSSI: KIRJALLISUUS 30. 31.3.2012

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Kohti abivuotta. 2. vk Vanhempainilta ke

Kohti abivuotta. 2. vk Vanhempainilta ke Kohti abivuotta 2. vk Vanhempainilta ke 20.3.2019 MSX 23.4.2018 Lukio-opintojen päättäminen YLIOPPILASTODISTUS: Kirjoitukset suoritettuna Vähintään pakolliset neljä ainetta, jotka tulleet hyväksytysti

Lisätiedot

9. LK VANHEMPAINILTA. Ti klo 18.00

9. LK VANHEMPAINILTA. Ti klo 18.00 9. LK VANHEMPAINILTA Ti 30.8.2016 klo 18.00 TET eli työelämään tutustuminen Linnainmaan TET 12.-23.9.2016. Päivittäinen työaika 6 h, viikottainen työaika enintään 30 h. Työaika mielellään klo 8-14 tai

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus lukiolaissa tarkoitetun koulutuksen yleisistä valtakunnallisista tavoitteista ja tuntijaosta Annettu Helsingissä 3 päivänä marraskuuta 04 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään

Lisätiedot

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus Opetushalllitus

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus Opetushalllitus Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 4.3.2013 Opetushalllitus Miksi Vieraskielisiä on nuorten lukiokoulutuksessa vähän suhteessa kantaväestöön Puutteet kielitaidossa

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 32 Jakso 1 5 Maanantai 6 Tiistai 7 Keskiviikko 8 Torstai 9 Perjantai 10 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05 11

Lisätiedot

YHTEISHAKUINFO 12.11.2015

YHTEISHAKUINFO 12.11.2015 YHTEISHAKUINFO 12.11.2015 2 www.opintopolku.fi 3 Kevään 2016 hakuajat Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku 23.2.-15.3.2016 Erityisopetuksena järjestettävän ammatillisen koulutuksen haku

Lisätiedot

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan!

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan! Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan! yleistä 2. vuositason opiskelijoista yo-tutkinto ensi lukuvuoden kurssivalinnat opinto-ohjaus ja jatko-opintoihin pyrkiminen Missä mennään? Nyt arvioituna 9 jaksoa

Lisätiedot