LUISTELUKOULUPAKETTI: AVARUUDEN VALLOITTAJAT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LUISTELUKOULUPAKETTI: AVARUUDEN VALLOITTAJAT"

Transkriptio

1 LUISTELUKOULUPAKETTI: AVARUUDEN VALLOITTAJAT

2 Avaruuden valloittajat luistelukoulupaketti Luistelukoulupaketin on tarkoitus antaa luistelukouluvastaaville ja -ohjaajille virikkeitä ja ideoita monipuoliseen luistelukouluopetukseen erilaisia opetustapoja ja välineitä hyödyntäen. Avaruuden valloittajat tarinan ympärille voi jokainen ohjaaja itse ideoida lisää sekä soveltaa jo valmiiksi ideoituja harjoitteita ja leikkejä. Tehtävien ja leikkien ohjeistuksissa on myös esitetty vaihtoehtoja tehtävien helpottamiseksi ja vaikeuttamiseksi. Lisäksi mukaan on ideoitu myös tunnille sopivia musiikkeja. Avaruuden valloittajat -tarina on rakennettu siten, että tarina jatkuu jokaisena luistelukuukautena. Materiaalia voi hyödyntää myös esim. lyhytluistelukouluissa siten, että jokaisella tunnilla otetaan yksi tai useampi teemaosio. Mukavia luistelukouluhetkiä! Ohjeet ohjaajalle Teematunnin alussa voi laittaa taustalle soimaan avaruushenkistä musiikkia. Musiikki voi olla joka kerta sama, jotta lapset osaavat virittäytyä tunnelmaan. Sopivaa musiikkia löydät esim. seuraavilta CD-levyiltä: - Kitaro: Silk road: kappaleet Shimmering light, Westbound, Bodhisattva - Nuori Suomi: Nopsanilkat: Robottiroinaa - Nuori Suomi: Vauhtivarpaat: Bittisurffailua - Ipanapa 1: Avaruuslaulu Sovella teematuntien sisältö oman ryhmäsi tasoa vastaavaksi. Jokaisen tunnin alussa on lyhyt tarina, joka johdattaa lapset tunnin teemaan. Avaruuden valloittajissa seikkaillaan teeman mukaisesti avaruudessa. Ensin rakennetaan kuuraketti ja matkalla törmätään mm. marsilaisiin ja tähtisumuun. Muista eläytyä teemaan!

3 TEEMATUNTI 1 Teema: Avaruusraketti Raks: lähtölaskenta PAM Tavoite: Erilaisiin liikkumistapoihin tutustuminen Tarina luettavaksi: Avaruusraketti oli vihdoin valmis. Sitä oli rakennettu viikkoja. Oli aika suorittaa lähtölaskenta PAM! Tarvittavat välineet: Merkkikartiot Tehtävä 1: Avaruusraketin rakentaminen Helppo: Lapset kasaavat avaruusrakettiin tarvittavat pellit kuljettamalla merkkikartioita raketin rakennuspaikalle. Ohjaaja neuvoo lapsia vasaroimaan pellit avaruusaluksen muotoon marssimalla paikalla / tömistelemällä jalkoja. Lapset ruuvaavat ruuvit tiukkaan kiinni marssimalla ympäri / kierimällä jäällä. Vaikeampi: Lapset kasaavat avaruusrakettiin tarvittavat pellit kuljettamalla paria vetäen/työntäen rakennuspaikalle. Peltinä toimiva pari voi olla erilaisissa asennoissa(leveä, pieni, pitkä, yhdellä jalalla, kyykyssä jne.). Vasaroidaan pelti avaruusaluksen muotoon tekemällä varsaloikkia / liukumalla yhdellä jalalla pientä ympyrää samalla koputtaen toisella jalalla jäätä. Ruuvataan ruuvit tiukalle pyörittämällä T- asennossa seisovaa paria käsistä ympäri/ tekemällä tasapiruetti mahdollisimman nopeasti. Leikki 1: Avaruusraketin laukaiseminen Helppo: Leikitään saippuakuplaleikin tavoin. Käydään pieneen piiriin (ei ole välttämätöntä pitää käsistä kiinni). Lähtölaskennan aikana peruutetaan (kävellen, pipareilla, taakse luistelulla ryhmän tasosta riippuen). PAM-komennolla tehdään iso tasahyppy ilmaan / tai noustaan kyykystä mahdollisimman nopeasti pitkäksi raketiksi. Vaativampi: Lähtölaskennan komennolla PAM luistellaan mahdollisimman nopeasti sovittuun paikkaan. Tehtävää voi monipuolistaa vaihtelemalla raketin lähtöasentoa (kyykystä, selin luistelusuuntaan, istualtaan jne.) tai kokeilemalla lentää mahdollisimman leveällä /matalalla jne. raketilla. Yhteistoiminnalliseksi leikki saadaan, kun tehdään parin kanssa yhteinen raketti. Parit/ryhmät voivat itse keksiä erilaisia tapoja lentää rakettia.

4 TEEMATUNTI 2 Teema: Kuukävely Tavoite: Erilaisten muotojen ja tilan hahmottaminen Tarina luettavaksi: Kuu näkyvissä! Aika suorittaa kuukävely. Painovoima vie meitä! Tarvittavat välineet: Muotokortit Tehtävä 2: Kuukävely Ohjaajalla on muotokortit, joiden avulla hän näyttää miten kuussa tulisi liikkua. Luistimilla voi edetä ryhmän tason mukaisesti (esim. ankkakävelyllä, piparein, eteenpäin/taaksepäin luistellen jne.) Ohjaaja voi sanoa esim. Katsokaa nyt kuun painovoima vie meitä näin (näytä kortti). Yrittäkää liikkua kortin näyttämässä muodossa! Miettikää erilaisia tapoja toteuttaa annettua muotoa. Voisiko sen toteuttaa esim. eri tasoissa? Pienimpien kanssa ohjaaja voi kulkea edellä, mutta isompien kannattaa antaa itse keksiä ratkaisu. Vanhemmille lapsille tehtävään lisää mielenkiintoa tuo, kun sen toteuttaa esim. kolmen hengen ryhmissä.

5 TEEMATUNTI 3 Teema: Mars Mars Marsiin Tavoite: Musiikkiin luistelu ja ilmaisun harjoittelu Tarina luettavaksi: Avaruusmatka jatkuu. Onkohan marsilaisia olemassa? Tarvittavat välineet: Musiikki: Fröbelin Palikat: Pii-Paa, kappale marsilaiset Leikki 2: Marsilaiset musiikkileikki Tehdään erilaisia luisteluliikkeitä musiikin tahtiin. Ohjaajan on erityisen tärkeä heittäytyä mukaan täysillä. Mars, mars marsilaiset marssii jonossa Mars, mars, mars, mars Antennit ojossa Marssitaan musiikin tahdissa Mars, mars, mars, mars tehdään pipareita/makkaroita Nostetaan kädet pään päälle antenneiksi Tidu-diudii didudii dii, tidu-diudii didudii dii Pyöritään ja tanssitaan vapaasti kuin marsilaiset Tidu-diudii didudii dii, diu-dii, didu-didu-didu-didu-dii Mars, mars marsilaiset marssii alukseen Luistellaan vauhdikkaasti ympyrässä Mars, mars, mars, mars Lentävään lautaseen Tidu-diudii didudii dii tehdään pipareita/makkaroita kaarretaan pieni ympyrä Pyöritään ja tanssitaan Mars, mars marsilaiset kotiin matkustaa Tehdään lentokoneita, kaarrellen Mars, mars, mars, mars ympäri kenttää Kohti omaa planeettaa Tidu-diudii didudii dii Pyöritään ja tanssitaan

6 TEEMATUNTI 4 Teema: Tähtisumua Tavoite: Eri tasoissa luistelu Tarina luettavaksi: En ole ikinä nähnyt tuollaista. Onkohan se tähtisumua? Voiko siitä mennä läpi? Tarvittavat välineet: Naru, heijastimia, palloja Tehtävä 3: Linnunradan alitus Ohjaaja varaudu naruun/hyppynaruun tms, johon voit kiinnittää lasten tuomat heijastimet. Lasten tehtävänä on alittaa naru eri korkeudelta sekä kurottaa korkealla olevaan naruun. Ensin voi ohjaajat pitää narua paikallaan, mutta sitten naru voi lähteä myös liikkumaan. Monipuolisuutta saa, kun vaihdellaan tapoja jolla naru alitetaan tai siihen kurotetaan esimerkiksi liukumalla kukkoliu ussa. Tehtävästä saa leikin, kun kaksi joukkuetta yrittävät saada palloja tähtiportista sisään.

7 TEEMATUNTI 5 Teema: Satelliitteja ja avaruusroinaa Tavoite: Rytmin löytäminen ja nopeat suunnanmuutokset Tarina luettavaksi: Tuo ei ole sumua! Satelliitteja, avaruusroinaa. APUA! Tarvittavat välineet: Palloja Leikki 3: Avaruuslorut Leikki toteutetaan lorujen kautta. Eli tarkoituksena on, että ohjaaja kertoo/lukee runoa. (On aina luontevampaa ohjata loruleikkiä, jos osaa lorun ulkoa.) Samanaikaisesti kun ohjaaja kertoo lorua tehdään luisteluliikkeitä. Yhtä lorua on hyvä toistaa monta kertaa, niin lapset oppivat sekä liikkeet että lorun. Satelliitti korkealla kiertäen, kaartaen pieni, ihmeellinen, kaukainen taivaankappaletta kiertävä pieni kappale. alkeispiruetti käsien heilutus korkealla puolelta toiselle pingviinikävelyä/ pipareita eteenpäin kyykkyliuku Satelliitti kiertoradalla tutkii, tiedottaa korkealla ja kaukana raketilla laukaistaan kiertoradalle maanpinnalta luistelua isossa ympyrässä tähystelemistä ja etsimistä vauhti ja liuku (tarjotin/perusliuku) vauhtiin kiihdytys kaartelua kahdella jalalla/pujottelut Törmäysvaara lentäen, törmäten rikkinäinen, vaarallinen, maata avaruudessa kiertävää romua avaruusromu äkkijarrutus kahden jalan kaaria kädet kaartaen sivulla nopea kaatuminen takapuolelle ja ylösnouseminen jokainen kiertää omaa pientä ympyrää (potkulauta) tasahyppy luistelemansa ympyrän keskelle

8 Tö-tö törmäys roskia, jätteitä, kadonneita työkaluja varo, väistä! luistelua alueella ja jarruttavat vauhdin. Ihmettelyä ja kummastelua isoin käsiliikkein luistelua, jarrutus ja väistö kyykkyyn Annettuja tehtäviä voi vaikeuttaa vaikeuttamalla esimerkiksi luistelutapaa (potkulauta -> sirklaus, kahden jalan kaaret -> yhden jalan kaaret) tai lisäämällä vauhtia, käsiliikkeitä. Vastaavasti tehtäviä voi myös helpottaa tekemällä pingviinikävelyä peruspotkujen sijaista ja käyttämällä reilusti aikaa niin että lapset ehtivät tehdä tehtävän. Lorun ollessa tuttu on hauska kiihdyttää lorun kertomista, jolloin tulee kiire suorittaa annetut tehtävät. Leikki 4:Varo avaruusroinaa (sivusta tulitus) Leikkiä varten tarvitset paljon palloja (avaruusroina) sekä pitkänmallisen leikkialueen. Lapset yrittävät ohjata avaruusrakettinsa pelialueen läpi niin, että eivät saa osumaa avaruusroinasta (pallo), jota polttaja / polttajat heittävät kohti avaruusaluksia. Kun alus saa osuman, siirtyy lapsi polttajaksi. Pelin on voittanut se, joka jää viimeiseksi jäljelle. Huomioithan, että pallot eivät saa karata toisten samaan aikaan jäällä olevien ryhmien alueelle. Pienimmillä leikki toimii parhaiten siten, että ohjaajat ovat polttajia. Jos alus saa osuman, pitää esim. kaatua ja nousta mahdollisimman nopeasti ylös tai luistella tiettyyn paikkaan korjaamaan avaruusalus tekemällä esim. tasapiruetti ja kolme tasahyppyä. Jälleen kerran taitavampien luistelijoiden kanssa voitte muunnella avaruusalusten kulkutapaa tai tehdä esim. parialuksen. Polttamista voi myös kokeilla palloa potkaisemalla.

9 TEEMATUNTI 6 Teema: Mustan aukon metsästys Tavoite: Tasapaino ja parin kanssa toimiminen Tarina luettavaksi: Olen kuullut puhuttavan mustista aukoista. Mistähän niitä löytyisi? Meidän täytyy olla varovaisia. Tarvittavat välineet: Tussi/vanteita, hyppynaruja Leikki 5: Raketti ja astronautti Leikissä rakettina toimiva luistelija kulkee astronautin ohjaamaan suuntaan niin kauan kunnes esteeksi tulee toinen raketti tai leikkialueen raja/jäänlaita. Tämän jälkeen raketti ääntelehtii PIIP PIIP, kunnes astronauttina toimiva luistelija käy ohjaamassa raketin uuteen suuntaan. Leikki vaikeutuu mitä enemmän yhdellä astronautilla on ohjattavia raketteja ja mitä kovempaa raketit kulkevat. Leikin ohjeistuksessa voi myös määritellä kuinka rakettien on kuljettava. Tehtävä 4: Musta-aukko imaisee Jokaiselle lapselle piirretään tai laitetaan vanteesta jäähän musta-aukko. Ihmetellään mustaa aukkoa ja samalla tehdään erilaisia liukuja /potkulautaa / sirklausta aukon ympärillä. Mustan aukon vetovoima on kuitenkin vastustamaton ja avaruusalus joutuu mustaan aukkoon ja alkaa pyöriä vimmatusti ympäri (piruettiharjoitus ryhmän tason mukaan). Avaruusalus tarvitsee apua päästäkseen mustasta aukosta pois. Astronautti heittää pelastettavalle alukselle narun ja kiskoo avaruusaluksen mustasta aukosta pois. Jos käytät vannetta mustana-aukkona tarkista, että lapset astuvat vanteesta ulos ennen hinausta. Tehtävää voit vaikeuttaa siten, että hinattava alus jarruttaa (aurajarrutuksella) vauhtia tai hinattavan aluksen tulee olla jossain tietyssä asennossa (esim. yhden jalan liuku).

10 TEEMATUNTI 7 Teema: Turvallisesti kotiin Tavoite: Vauhdikas luistelu ja opittujen taitojen kertaus Tarina luettavaksi: Apua olemme ajautuneet liian lähelle aurinkoa. Nyt on matkattava ääntä nopeammin kotiin ennen kuin rakettimme sulaa. Kotona voimmekin kertoa kaikesta mitä avaruudessa koimme. Tarvittavat välineet: tussi, avaruusroinaa (mailat, hernepussit, mehukanisterit, vessapaperirullat), tähtisumu (naru), hernepusseja, vanteita Tehtävä 5: Polttava aurinko Otetaan parit, toinen parista on aurinko ja toinen kotiin matkaava avaruusalus. Ohjaajan huudosta/pillin vihellyksestä avaruusalus lähtee luistelemaan mahdollisimman lujaa kohti maata. Toisesta huudosta aurinko lähtee tavoittamaan avaruusalusta. Katsotaan ehtiikö aurinko sulattamaan (saamaan kiinni) avaruusaluksen ennen kuin se ehtii maahan (turvaan). Vaihdetaan tehtäviä. Kiinniottaminen vaikeutuu, kun avaruusalukselle annetaan etumatkaa. Pienempien kanssa ohjaajat voivat olla aurinkoja, jotka polttavat, jotta lapsiin saadaan vauhtia. Voit myös muuttaa liikkumistapoja esim. avaruusalus luistelee taaksepäin, mutta aurinko eteenpäin. Leikki 6: Rata Aikaisemmin opitun kertausta.

Lauletaan useita kertoja siten, että nostellaan vuoroin oikeaa ja vasenta jalkaa.

Lauletaan useita kertoja siten, että nostellaan vuoroin oikeaa ja vasenta jalkaa. Tammikuun liikuntavinkit lähde: suunnittelen liikuntaa palvelu (www.nuorisuomi.fi) SUKSITANSSI: Tuttu laululeikki sukset jalassa. Harjoitellaan tasapainotaitoa. Leikitään tasaisella alueella, jossa kaikille

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II

Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku Harjoituskerralla

Lisätiedot

LUISTELUKOULUPAKETTI: TEMPPUILE TÄHTIIN

LUISTELUKOULUPAKETTI: TEMPPUILE TÄHTIIN LUISTELUKOULUPAKETTI: TEMPPUILE TÄHTIIN Temppuile tähtiin Suomen Taitoluisteluliitto kehitti Helsingin EM2009-kilpailun kunniaksi seurojen luistelukouluille virikepaketin, jonka vetonauloina olivat omat

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I

Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerran

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 1 Sisäsyrjäpotku I

Harjoitussuunnitelma viikko 1 Sisäsyrjäpotku I Harjoitussuunnitelma viikko 1 Sisäsyrjäpotku I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa Harjoituskerran tavoitteena on

Lisätiedot

JÄÄPALLO-OHJAAJAN OPAS 2014-2015

JÄÄPALLO-OHJAAJAN OPAS 2014-2015 JÄÄPALLO-OHJAAJAN OPAS 2014-2015 Leikkejä, luisteluharjoitteita ja lajiharjoitteita lapsille ja nuorille Toteutettu yhteistyössä Ruotsin jääpalloliiton kanssa Harjoitusten rakenne esimerkki 60 min: Huomioi

Lisätiedot

75289 Laskuvarjo. Ideoita LASKUVARJO leikkeihin

75289 Laskuvarjo. Ideoita LASKUVARJO leikkeihin 75289 Laskuvarjo Ideoita LASKUVARJO leikkeihin LASKUVARJO leikit, tuotenumero 75289 Leikkivarjon käyttö: - hauskaa, jännittävää, erilaista ja motivoivaa toimintaa Leikin valmisteluissa ja opettelemisessa

Lisätiedot

Kaikki Pelissätehtäväkortit

Kaikki Pelissätehtäväkortit Kaikki Pelissätehtäväkortit 1. Salmiakkikuljetus Lapsi kuljettaa salmiakkiruudun ympäri ensin toiseen suuntaan ja sitten toiseen suuntaan. Pelaajan tulee käyttää vasenta ja oikeaa jalkaa. Toinen ja neljäs

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 17 Kärkipotku I

Harjoitussuunnitelma viikko 17 Kärkipotku I Harjoitussuunnitelma viikko 17 Kärkipotku I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerran

Lisätiedot

Henkilökohtainen harjoitusohjelma

Henkilökohtainen harjoitusohjelma Henkilökohtainen harjoitusohjelma Fysio-MM Oy - Laadukasta kuntoutusta asiakkaan parhaaksi Kinesiocenter Bomba Laatija Mika Mustonen Asiakas Leppoisasti liikkeelle PHT Tabata-kahvakuulalla 25.7.2012 Tabata-sarja

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 18 Kärkipotku II

Harjoitussuunnitelma viikko 18 Kärkipotku II Harjoitussuunnitelma viikko 18 Kärkipotku II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerralla

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 1 Pallo tutuksi I

Harjoitussuunnitelma viikko 1 Pallo tutuksi I Harjoitussuunnitelma viikko 1 Pallo tutuksi I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa Harjoituskerran tavoitteena on

Lisätiedot

3. Koordinaatioharjoittelu:

3. Koordinaatioharjoittelu: 55 LIITE 2/2 3. Koordinaatioharjoittelu: Koordinaatio askelluksilla pyritään harjoittamaan juoksemisen osa-alueita. Askellukset toimivat erinomaisena harjoitteena askeltiheyden sekä askelkontaktin harjoittamiseen.

Lisätiedot

Yleismotoriikka 1. Koordinaatio PISTETYÖSKENTELY. Kehonhallinta Keräponnistukset. Kehonhallinta Kuperkeikka eteenpäin *matto.

Yleismotoriikka 1. Koordinaatio PISTETYÖSKENTELY. Kehonhallinta Keräponnistukset. Kehonhallinta Kuperkeikka eteenpäin *matto. PISTETYÖSKENTELY Kuperkeikka eteenpäin Yleismotoriikka 1 Lähdetään kyykystä jalat vierekkäin, kämmenet matossa. Leuka painetaan rintaan, ponnistetaan jalat suoriksi ja asetetaan takaraivo maahan. Rullataan

Lisätiedot

LUISTELUKOULUPAKETTI: RYTMIKKÄÄSTI LIUKUEN

LUISTELUKOULUPAKETTI: RYTMIKKÄÄSTI LIUKUEN LUISTELUKOULUPAKETTI: RYTMIKKÄÄSTI LIUKUEN Rytmikkäästi liukuen Suomen Taitoluisteluliiton syksyn 2011 luistelukoulupaketti on nimeltään Rytmikkäästi liukuen. Se sisältää sävellettyä ja sanoitettua lastenmusiikkia

Lisätiedot

Piia Kurki 2016. HANMOODO Leikinomaisia kuntoharjoituksia ja lajiharjoitteita

Piia Kurki 2016. HANMOODO Leikinomaisia kuntoharjoituksia ja lajiharjoitteita Piia Kurki 2016 HANMOODO Leikinomaisia kuntoharjoituksia ja lajiharjoitteita Tekniikkajonot Muodostetaan joukkueita. Joukkueen jäsenet asettuvat peräkkäin jonoon. Tehtävästä tekniikasta riippuen välimatka

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 2 Sisäsyrjäpotku II

Harjoitussuunnitelma viikko 2 Sisäsyrjäpotku II Harjoitussuunnitelma viikko 2 Sisäsyrjäpotku II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku Harjoituskerran

Lisätiedot

1. Kentän Kuningas. Pallon hallinta, kuljettaminen ja suojaaminen

1. Kentän Kuningas. Pallon hallinta, kuljettaminen ja suojaaminen 1. Kentän Kuningas Pallon hallinta, kuljettaminen ja suojaaminen Toimintamuoto: Pelit ja leikit Kesto väh: 10 min Liikuntataidot: Juokseminen, kuljettaminen, koukistaminen-ojentaminen, pallonhallinta maassa/ilmassa,

Lisätiedot

Ringettekoulun luistelutaidot

Ringettekoulun luistelutaidot Ringettekoulun luistelutaidot Ringettekoulussa opetellaan ensisijaisesti luistelemaan. Tässä lista niistä luistelutaidoista, joihin kannattaa keskittyä ringettekoulussa. Kaarreluisteluun kannattaa siirtyä

Lisätiedot

TELINERATA. Ikäryhmä 9-12-vuotiaat, 1 osio (10 min)

TELINERATA. Ikäryhmä 9-12-vuotiaat, 1 osio (10 min) Ikäryhmä 9-12-vuotiaat, 1 osio (10 min) Salipallo/ikuisuuspolttopallo Polttopallosta johdettu leikki, jossa on enemmän toimintaa. Toimintamuoto Pelit ja leikit Kesto 10 min Liikuntataidot Juokseminen,

Lisätiedot

LANKAKERÄ NEULOMINEN

LANKAKERÄ NEULOMINEN LANKAKERÄ NEULOMINEN LANKAKERÄLEIKKI Oppilaat seisovat luokassa ja heittelevät lankakerää ristiin rastiin. Ensimmäinen heittäjä sitoo langanpään sormeensa, heittää kerän seuraavalle. Tämä ottaa langasta

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 2 Pallo tutuksi II

Harjoitussuunnitelma viikko 2 Pallo tutuksi II Harjoitussuunnitelma viikko 2 Pallo tutuksi II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku Harjoituskerran

Lisätiedot

8. Jäällä tapahtuva toiminta - lajileikit ja pelit

8. Jäällä tapahtuva toiminta - lajileikit ja pelit 8. Jäällä tapahtuva toiminta - lajileikit ja pelit Leikkien käyttäminen lajitaitojen oppimisen tukena Leikit ja pelit jäällä Jääkiekkoleikit LEIKKIEN KÄYTTÄMINEN LAJITAITOJEN OPPIMISEN TUKENA Leikkien

Lisätiedot

http://www.iihce.fi/desktopmodules/iihcemodules/print.aspx?listid=626

http://www.iihce.fi/desktopmodules/iihcemodules/print.aspx?listid=626 1 / 9 2.10.2010 15:37 Kirjainten tekeminen [ref# 1379] Harjoitteen tavoite: Kiekonkäsittelyn alkeiden harjoittelu Osallistujien määrä ja ryhmäjako: Kaikki mukana (halutessa pienryhmät) Tarvittavat välineet

Lisätiedot

yyyyyyyyyyyyyyyyy Tehtävä 1. PAINOSI AVARUUDESSA Testaa, paljonko painat eri taivaankappaleilla! Kuu kg Maa kg Planeetta yyy yyyyyyy yyyyyy kg Tiesitk

yyyyyyyyyyyyyyyyy Tehtävä 1. PAINOSI AVARUUDESSA Testaa, paljonko painat eri taivaankappaleilla! Kuu kg Maa kg Planeetta yyy yyyyyyy yyyyyy kg Tiesitk I LUOKKAHUONEESSA ENNEN TIETOMAA- VIERAILUA POHDITTAVIA TEHTÄVIÄ Nimi Luokka Koulu yyyyyyyyyy Tehtävä 1. ETSI TIETOA PAINOVOIMASTA JA TÄYDENNÄ. TIETOA LÖYDÄT MM. PAINOVOIMA- NÄYTTELYN VERKKOSIVUILTA. Painovoima

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 8 Kuljettaminen II

Harjoitussuunnitelma viikko 8 Kuljettaminen II Harjoitussuunnitelma viikko 8 Kuljettaminen II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerran

Lisätiedot

Liikuntaohjelma: viikot 1-6

Liikuntaohjelma: viikot 1-6 Liikuntaohjelma: viikot 1-6 Tässä on erinomainen koko kehoa hyödyntävä liikuntaohjelma, joka tarkoitettu aloittelijoille. Se sopii täydellisesti normaaliin elämäntyyliin, sillä voit harjoitella koska sinulle

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 11 Pysähtyminen ja liikkeelle lähtö I

Harjoitussuunnitelma viikko 11 Pysähtyminen ja liikkeelle lähtö I Harjoitussuunnitelma viikko 11 Pysähtyminen ja liikkeelle lähtö I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai

Lisätiedot

LUISTELUKOULUPAKETTI: SIRKUS PIVOTUS

LUISTELUKOULUPAKETTI: SIRKUS PIVOTUS LUISTELUKOULUPAKETTI: SIRKUS PIVOTUS SIRKUS PIVOTUS Tämän syksyn luistelukoulun sisältö sivuaa niin muodostelmaluistelusta kuin yksinluistelustakin tuttuja liikkeitä. Muodostelmaluisteluun liittyviä ryhmäelementtejä

Lisätiedot

Erilaisia taitokisoja on hyvä pitää kauden aikana, koska taitoharjoittelun. tarkoituksena on kehittää pelaajan henkilökohtaisia taitoja.

Erilaisia taitokisoja on hyvä pitää kauden aikana, koska taitoharjoittelun. tarkoituksena on kehittää pelaajan henkilökohtaisia taitoja. Taitokisat Erilaisia taitokisoja on hyvä pitää kauden aikana, koska taitoharjoittelun tarkoituksena on kehittää pelaajan henkilökohtaisia taitoja. Taitokisat ovat hyvä mittari seurata pelaajan kehitystä.

Lisätiedot

SSM-2 KONEEN RAKENNE. havainnekuva koneen rakenteesta

SSM-2 KONEEN RAKENNE. havainnekuva koneen rakenteesta Lähde: http://sjh.sporttisaitti.com/ Luistimien teroittaminen on huoltajan tärkeimpiä tehtäviä ehkä tärkein. Jotta tehtävän pystyy hoitamaan ja suoriutumaan siihen liittyvistä monista vaiheista, tulee

Lisätiedot

Tekijät: Kerstin Wallner ja Klaus Miltenberger ( 2010) Lisenssi Projekt Spiel:n kautta

Tekijät: Kerstin Wallner ja Klaus Miltenberger ( 2010) Lisenssi Projekt Spiel:n kautta Art. Nr. 22421 Move & Twist Iloinen toimintapeli, jossa pienet leppäkertut yrittävät kiivetä kukan vartta pitkin ylös päästäkseen kauniin kukan luo. Tehtävästä suoriutumiseen leppäkertut tarvitsevat kuitenkin

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 6 Pallo haltuun II

Harjoitussuunnitelma viikko 6 Pallo haltuun II Harjoitussuunnitelma viikko 6 Pallo haltuun II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku Harjoituskerran

Lisätiedot

Tavoitteena harjoittaa liikunnallisia perustaitoja:

Tavoitteena harjoittaa liikunnallisia perustaitoja: Tavoitteena harjoittaa liikunnallisia perustaitoja: Tasapainotaidot Liikkumistaidot Välineenkäsittelytaidot KERHOKERRAT 1. Pelisäännöt, tutustuminen ja kehon hahmottamisleikit 2. Kehon hahmottaminen ja

Lisätiedot

KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT. TEKNISET TAIDOT perusluistelu - liu ut

KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT. TEKNISET TAIDOT perusluistelu - liu ut 48 A KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT TEKNISET TAIDOT perusluistelu - liu ut - eteenpäin luistelu - taaksepäin luistelu - aurajarrutus mailankäsittely - syöttäminen - haltuunotto

Lisätiedot

Pupu Painokkaan pihapuuhakirja

Pupu Painokkaan pihapuuhakirja Pupu Painokkaan pihapuuhakirja Turun Kaupungin Terveystoimi Tartuthan käpälään! --hei, näin me lähdetään! --pihapoluille leikkimään! --pupun loikkia hyppimään! Nurkkajussia Yksi leikkijöistä on nurkkajussi,

Lisätiedot

luontopolkuja punaisilla naruilla

luontopolkuja punaisilla naruilla luontopolkuja punaisilla naruilla Kevään merkit Eniten kasvilajeja ympyrässä Mikä tästä meni/ Mikä täällä voisi asua? Runo tästä paikasta Ötökät maassa Taidenäyttely Kevään merkit YM, AI pareittain tai

Lisätiedot

LEIKIT KUKA PELKÄÄ HUUHKAJAA?

LEIKIT KUKA PELKÄÄ HUUHKAJAA? LEIKIT KUKA PELKÄÄ HUUHKAJAA? Yksi huuhkaja (kiinniottaja), loput viivalle. Huuhkaja huutaa kuka pelkää huuhkajaa?!, jonka jälkeen viivalla olevat yrittävät päästä toiseen päähän ilman, että huuhkaja koskee

Lisätiedot

Luisteluopetuksen tuntimalleja päiväkoteihin ja alakouluille

Luisteluopetuksen tuntimalleja päiväkoteihin ja alakouluille Luisteluopetuksen tuntimalleja päiväkoteihin ja alakouluille Johdanto luistelun opetukseen Alkeis- ja perusluisteluopetuksen tulee olla niin helppoa ja yksinkertaista, että sitä voi ja pystyy opettamaan

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 5 Pallo haltuun I

Harjoitussuunnitelma viikko 5 Pallo haltuun I Harjoitussuunnitelma viikko 5 Pallo haltuun I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku Harjoituskerran

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 4 Pallonkäsittely II

Harjoitussuunnitelma viikko 4 Pallonkäsittely II Harjoitussuunnitelma viikko 4 Pallonkäsittely II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku Harjoituskerran

Lisätiedot

Espoon Jäätaiturit ry

Espoon Jäätaiturit ry Espoon Jäätaiturit ry Kehitysryhmät kaudelle 2019-2020 01/2019 EsJt Luistelua suurella sydämellä perustettu 1985 noin 650 luistelijaa 10 päätoimista valmentajaa, päävalmentaja Virpi Horttana noin 45 valmentajan

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 3 Pallonkäsittely I

Harjoitussuunnitelma viikko 3 Pallonkäsittely I Harjoitussuunnitelma viikko 3 Pallonkäsittely I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku Harjoituskerran

Lisätiedot

LIIKUNTATUNNILLA! B-TAITOTASO Koreografia: Paula Kettu Musiikin sävellys ja sovitus: J-P Piirainen

LIIKUNTATUNNILLA! B-TAITOTASO Koreografia: Paula Kettu Musiikin sävellys ja sovitus: J-P Piirainen LIIKUNTATUNNILLA! B-TAITOTASO Koreografia: Paula Kettu Musiikin sävellys ja sovitus: J-P Piirainen Tanssit: 1. Liikuntasalin lattialla tapahtuu (jenkka) 2. Kivulias polska Tervetuloa liikuntatunnille!

Lisätiedot

OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: Tasapainokortit SISÄLTÖ KEHITTÄÄ PELAAMINEN

OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: Tasapainokortit SISÄLTÖ KEHITTÄÄ PELAAMINEN OHJE / PELIOHJE 1 (5) Pelityyppi: tasapainoharjoitukset Pelaajat: 1+ pelaajaa Ikäsuositus: yli 3-vuotiaille Peliaika: - SISÄLTÖ 8 tasapainokorttia, joissa yksi asento molemmilla puolilla o 2 vihreää (aloittelijataso)

Lisätiedot

Muista harjoituksissa aina: - Ohjaaja on leikin keskellä - ole esillä, älä tiellä tai syrjässä

Muista harjoituksissa aina: - Ohjaaja on leikin keskellä - ole esillä, älä tiellä tai syrjässä Muuramen Yritys ry Salibandy Listassa olevat leikit ovat pallon kanssa tai ilman tehtäviä leikkiä. Mukana on myös kaksi alkeisharjoitusta (kulmista ja pujottelukisa), joita voi käyttää leikkien tukena

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 13 Harhauttaminen I

Harjoitussuunnitelma viikko 13 Harhauttaminen I Harjoitussuunnitelma viikko 13 Harhauttaminen I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerran

Lisätiedot

Laulu- ja lorujumppia:

Laulu- ja lorujumppia: Laulu- ja lorujumppia: Vedetään nuottaa Vedetään nuottaa, saadaan kaloja (istutaan vastakkain käsistä kiinni pitäen) Kissalle kiisket, koiralle kuoreet (vedetään vuoroin eteen ja taakse) Isot kalat syödään

Lisätiedot

- pallon tarkkuusheitto ( esim. sulkapallon heittäminen yläkautta korilevyyn tai esteen yli)

- pallon tarkkuusheitto ( esim. sulkapallon heittäminen yläkautta korilevyyn tai esteen yli) Jonot mataliksi pesäpallo 3-6 lk. PELI 1. Pesishippa Välineet: räpylöitä, palloja, mailoja ja kartioita Leikitään pesishippaa, jossa hipan tehtävänä on saada mahdollisimman monta ryhmäläistä kiinni. Kenttäalue

Lisätiedot

SUPERPOTKU ÄMPÄRIT KUMOON! PIHASEIKKAILU

SUPERPOTKU ÄMPÄRIT KUMOON! PIHASEIKKAILU 1 SUPERPOTKU ÄMPÄRIT KUMOON! Yrittäkää kaataa keilaämpärit kumoon potkaisemalla. Kokeilkaa molemmilla jaloilla. Isompaa palloa on helpompi potkaista. 1 TUPLASUPERPOTKU ÄMPÄRIT KUMOON! Tehkää tuplasuperpotku!

Lisätiedot

TÄRKEINTÄ ON LIIKKUMISEN ILO

TÄRKEINTÄ ON LIIKKUMISEN ILO MUISTAKAAHAN OHJAAJAT Lapsille testit ovat iloinen ja hauska mahdollisuus päästä kokeilemaan omia taitojaan. Te ohjaajat näytätte esimerkkiä, joten ilo ja innostus liikkeelle kun näytätte lapsille miten

Lisätiedot

TÄHTIDIPLOMILIIKKEIDEN OPETTAMISEN JA ARVIOINNIN OHJEET. Taso 1

TÄHTIDIPLOMILIIKKEIDEN OPETTAMISEN JA ARVIOINNIN OHJEET. Taso 1 Taso 1 Ankkakävely eteenpäin suoritustilanteessa voi käyttää apuna jalkojen välissä kuljetettavaa palloa kävelee eteenpäin 1 m matkan jalkaterät V-asennossa eli kantapäät lähekkäin ja varpaat selvästi

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 7 Kuljettaminen I

Harjoitussuunnitelma viikko 7 Kuljettaminen I Harjoitussuunnitelma viikko 7 Kuljettaminen I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku Harjoituskerran

Lisätiedot

OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA HARJOITUS 1. OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE:

OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA HARJOITUS 1. OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE: OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE: Harjoittele omatoimikauden aikana omia kehityskohteitasi tavoitteesi mukaisesti ja tee joukkueen omatoimiharjoitukset. Suunnittele viikon harjoittelu

Lisätiedot

Välkkäri-koulutus 2017

Välkkäri-koulutus 2017 Tervapata Välineet: keppi tai vastaava (puoluenauha, sulkapallo) Oppilaat muodostavat piirin (voidaan piirtää rinkula maahan sekä/tai merkata oma paikkansa). Yksi lähtee kiertämään piiriä kädessään esim.

Lisätiedot

Trafficars - Ruuhkaara

Trafficars - Ruuhkaara 760104 Trafficars - Ruuhkaara 2 5 pelaajaa Ikäsuositus 5+, 8+ Peliaika 10 15 minuuttia Pelipaketin sisältö 50 autokorttia 12 erikoiskorttia ohjevihko Pelissä: Opitaan liikkumaan lukualueella 0 50. Harjoitellaan

Lisätiedot

LIIKUNNAN VUOSISUUNNITELMA. Auran kunta - varhaiskasvatus

LIIKUNNAN VUOSISUUNNITELMA. Auran kunta - varhaiskasvatus LIIKUNNAN VUOSISUUNNITELMA Auran kunta - varhaiskasvatus LAPSEN RIITTÄVÄ LIIKUNTA KOOSTUU MEILLÄ ON HAUSKAA YHDESSÄ! KAKSI TUNTIA REIPASTA LIIKUNTAA PÄIVÄSSÄ! OMAEHTOISEN LIIKKUMISEN TUKEMINEN Monipuolisia

Lisätiedot

ULKOPELAAJIEN SIJOITTUMINEN NOLLATILANTEESSA

ULKOPELAAJIEN SIJOITTUMINEN NOLLATILANTEESSA ULKOPELAAJIEN SIJOITTUMINEN NOLLATILANTEESSA lukkari: (L) Korkea tolppa on tehokas kaikissa sarjoissa tenavista Superiin asti. Ole valmis hakemaan ykkösrajanäppi hyvää ykkösrajanäppiä ei voi hakea kukaan

Lisätiedot

Tunnin sisältö, mitä harjoitellaan: Liikkumisen taidot, kävely, juoksu, hyppääminen, harppaus, liukuminen, kinkkaaminen

Tunnin sisältö, mitä harjoitellaan: Liikkumisen taidot, kävely, juoksu, hyppääminen, harppaus, liukuminen, kinkkaaminen Läntinen ja Pohjoinen ydinneliö Minna Lehtivuori-Ahonen S2 lto Haaga-Kaarela PHVA Leena Kettukangas-Seiriö Pelimannin ala-aste Valmistava opetus 1.-3. Elina Kaidesoja Maunulan ala-aste Erityisluokanopettaja

Lisätiedot

LIIKUNTALUOKAN SOVELTUVUUSTESTIT 2017

LIIKUNTALUOKAN SOVELTUVUUSTESTIT 2017 LIIKUNTALUOKAN SOVELTUVUUSTESTIT 2017 A. FYSIIKKA 1. Voima (etunojapunnerrus rintakehä nyrkkiä koskettaen) Suoritusohjeet: Oikeaa suoritustekniikkaa saa kokeilla kaksi toistoa. Lähtöasento on etunoja,

Lisätiedot

Liikkeitä joka lähtöön

Liikkeitä joka lähtöön Julkaistu Eläkeläinen-lehdessä 1/2018 Talvi on ottanut kunnon otteen ja lumikinoksia löytyy ympäri maata. Tässä lehdessä tarjoamme talvijumppaa, jossa mielikuvissa hyödynnämme talvista luontoa. Liikkeet

Lisätiedot

Tappara Taidon ja pelaamisen opetussuunnitelma

Tappara Taidon ja pelaamisen opetussuunnitelma Tappara Taidon ja pelaamisen opetussuunnitelma G2 ikäluokka 1. Luisteluasento 1. Polvennostokävely (L1) Paikallaan 1. Pujottelu suoralla keilaradalla (Kh46) 2. Eteenpäinluistelu 2. Juoksu (L2) 1. Kiekon

Lisätiedot

Liikkeitä joka lähtöön

Liikkeitä joka lähtöön Julkaistu Eläkeläinen-lehdessä 5/2016 Hyvät Eläkeläinen lehden lukijat! Tällä palstalla aloitetaan uusi virikesarja liikkeitä, joita voitte tehdä yhdistyksien kerhoissa, kaverin kanssa lenkillä tai vaikkapa

Lisätiedot

Liikkeitä joka lähtöön

Liikkeitä joka lähtöön Julkaistu Eläkeläinen-lehdessä 5/2016 Hyvät Eläkeläinen lehden lukijat! Tällä palstalla aloitetaan uusi virikesarja liikkeitä, joita voitte tehdä yhdistyksien kerhoissa, kaverin kanssa lenkillä tai vaikkapa

Lisätiedot

Kpl 2: Vuorovaikutus ja voima

Kpl 2: Vuorovaikutus ja voima Kpl 2: Vuorovaikutus ja voima Jos kaksi eri kappaletta vaikuttavat toisiinsa jollain tavalla, niiden välillä on vuorovaikutus Kahden kappaleen välinen vuorovaikutus saa aikaan kaksi vastakkaista voimaa,

Lisätiedot

1 Laske ympyrän kehän pituus, kun

1 Laske ympyrän kehän pituus, kun Ympyrään liittyviä harjoituksia 1 Laske ympyrän kehän pituus, kun a) ympyrän halkaisijan pituus on 17 cm b) ympyrän säteen pituus on 1 33 cm 3 2 Kuinka pitkä on ympyrän säde, jos sen kehä on yhden metrin

Lisätiedot

TAITO TARTTUU TREENAAMALLA!

TAITO TARTTUU TREENAAMALLA! TAITO TARTTUU TREENAAMALLA! TAIDON OPPIMINEN TAITO TARTTUU TAITOTASON VAIHEET Suunnittele harjoitus 1, jossa on neljä osiota omalle joukkueellesi - (Pohdi mitä harjoitteita käyttäisit samaan harjoitteluun

Lisätiedot

MONIKKO=YKSIKKÖ (D-taitotaso) Koreografia: Paula Kettu Musiikin sävellys ja sovitus: J-P Piirainen

MONIKKO=YKSIKKÖ (D-taitotaso) Koreografia: Paula Kettu Musiikin sävellys ja sovitus: J-P Piirainen MONIKKO=YKSIKKÖ (D-taitotaso) Koreografia: Paula Kettu Musiikin sävellys ja sovitus: J-P Piirainen Silmien sulkemisen jälkeen on hyvä katsoa kunnolla itseään sekä ympärillä olevia ja löytää omat värijengit,

Lisätiedot

Kirjalliset ohjeet Kulkureiden jumppaliikkeistä

Kirjalliset ohjeet Kulkureiden jumppaliikkeistä Kirjalliset ohjeet Kulkureiden jumppaliikkeistä 1. Hartiat ja yläselkä Olkapäiden pyörittely. Pyörittele olkapäitä rennosti eteenja taaksepäin. Varo, ettet jännitä liikaa hartioita. Hartioiden pyörittelyjen

Lisätiedot

Kokemuksia erilaisille oppijoille suunnattujen harrasteryhmien toiminnasta. Harrastajien ja heidän perheidensä tarpeiden ja toiveiden huomioiminen

Kokemuksia erilaisille oppijoille suunnattujen harrasteryhmien toiminnasta. Harrastajien ja heidän perheidensä tarpeiden ja toiveiden huomioiminen Kokemuksia erilaisille oppijoille suunnattujen harrasteryhmien toiminnasta. Harrastajien ja heidän perheidensä tarpeiden ja toiveiden huomioiminen Marika Kivilehto, vapaa-ajan &vapaaehtoistyön koordinaattori,

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

Minuuttivälipalat vuotiaille

Minuuttivälipalat vuotiaille Minuuttivälipalat 3-4 - vuotiaille Tasapainoilu kehityskaudelle 3 4 - vuotta Tehtäväkortti 1. Seisokaa yhdellä jalalla tukea ottaen, vaihtakaa jalkoja Seisokaa yhdellä jalalla ilman tukea, vaihtakaa jalkoja

Lisätiedot

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä. Liikuntalupaus 1. Omassa pihassa, pyörätiellä, metsässä ja missä vielä meidän perhe liikkuu, polskuttelee, kiikkuu. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Lisätiedot

VOIMISTELUN ALKEISPASSI

VOIMISTELUN ALKEISPASSI VOIMISTELUN ALKEISPASSI MINÄ VOIMISTELIJANA MONIPUOLINEN HARJOITTELU Väritä ruutu aina kun olet liikkunut JUOKSIN Kuvani LUISTELIN PELASIN PALLOPELEJÄ UIN Nimi Ryhmä HIIHDIN LEIKIN PIHAPELEJÄ Harjoitusaika/

Lisätiedot

Liikkeitä joka lähtöön

Liikkeitä joka lähtöön Julkaistu Eläkeläinen-lehdessä 5/2016 Hyvät Eläkeläinen lehden lukijat! Tällä palstalla aloitetaan uusi virikesarja liikkeitä, joita voitte tehdä yhdistyksien kerhoissa, kaverin kanssa lenkillä tai vaikkapa

Lisätiedot

Koululiikuntaliitto tuottaa lukukausittain uuden N.Y.T! -materiaalipaketin,

Koululiikuntaliitto tuottaa lukukausittain uuden N.Y.T! -materiaalipaketin, Innostu liikke stä! Mitä nyt on? Koululiikuntaliiton uusi N.Y.T! -toiminta tarjoaa alakoulun 2.-5.luokkalaisille helpon tavan harjoitella monipuolisesti liikunnan perustaitoja. Lukukausittain saat N.Y.T!

Lisätiedot

Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen

Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra TASAPAINOHARJOITUKSIA VERTAISOHJAAJIEN KÄYTTÖÖN Tasapainoharjoitukset on suunniteltu vertaisohjaajien työkaluiksi, he voivat hyödyntää näitä kortteja omissa

Lisätiedot

Taso 1. Yhden pelaajan pallokontrollitemput SORMILYÖNTI HIHALYÖNTI

Taso 1. Yhden pelaajan pallokontrollitemput SORMILYÖNTI HIHALYÖNTI Taso 1 Yhden pelaajan pallokontrollitemput SORMILYÖNTI 1. Heitä pallo, tee 1 sormilyönti ja ota koppi x 10 3. Heitä pallo, tee 2 sormilyöntiä ja ota koppi x 10 5. Heitä pallo, tee 3 sormilyöntiä ja ota

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 12 Pysähtyminen ja liikkeelle lähtö II

Harjoitussuunnitelma viikko 12 Pysähtyminen ja liikkeelle lähtö II Harjoitussuunnitelma viikko 12 Pysähtyminen ja liikkeelle lähtö II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö

Lisätiedot

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI PUU PALAA PAKKO VAIHTAA Keskellä on yksi leikkijä ilman omaa pesää. Ilman omaa pesää oleva leikkijä huutaa: Puu palaa, pakko vaihtaa!. Pesissä olevat leikkijät vaihtavat

Lisätiedot

HePon ryhmäajokoulutus Ajomuodostelmat

HePon ryhmäajokoulutus Ajomuodostelmat HePon ryhmäajokoulutus 9.4.2011 Ajomuodostelmat Peesaus Edellä ajavaan etäisyys 30 cm Kovissa nopeuksissa parikin metriä jo auttaa Älä aja renkaat limittäin Pidä veto koko ajan päällä Älä kiihdytä ja rullaa

Lisätiedot

VOIMISTELUN TELINELAJIEN PASSI

VOIMISTELUN TELINELAJIEN PASSI VOIMISTELUN TELINELAJIEN PASSI MINÄ VOIMISTELIJANA MONIPUOLINEN HARJOITTELU Väritä ruutu aina kun olet liikkunut JUOKSIN Kuvani LUISTELIN PELASIN PALLOPELEJÄ UIN Nimi Ryhmä HIIHDIN LEIKIN PIHAPELEJÄ Harjoitusaika/

Lisätiedot

Joitakin harjoitteita jäälle

Joitakin harjoitteita jäälle Joitakin harjoitteita jäälle Pelejä ja leikkejä Liikkumistaidot Kanaemo Noin 5 henkilön ryhmät Jonossa ensimmäisestä tulee susi joka yrittää ottaa kiinni kananemon suojeleman letkan häntää Suden saadessa

Lisätiedot

Kausisuunnitelma 11 kerran kerholle Tavoitteena harjoittaa liikunnallisia perustaitoja:

Kausisuunnitelma 11 kerran kerholle Tavoitteena harjoittaa liikunnallisia perustaitoja: Kausisuunnitelma 11 kerran kerholle Tavoitteena harjoittaa liikunnallisia perustaitoja: Tasapainotaidot Liikkumistaidot Välineenkäsittelytaidot Kääntyminen Venyttäminen Taivuttaminen Pyöriminen Heiluminen

Lisätiedot

KOKO PERHEEN HAUSKA STRATEGIAPELI OHJEET

KOKO PERHEEN HAUSKA STRATEGIAPELI OHJEET KOKO PERHEEN HAUSKA STRATEGIAPELI OHJEET ROBOGEM_Ohjevihko_148x210mm.indd 1 PELIN TAVOITE Robotit laskeutuvat kaukaiselle planeetalle etsimään timantteja, joista saavat lisää virtaa aluksiinsa. Ohjelmoi

Lisätiedot

Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi.

Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi. Mistä kuva kertoo? Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista. Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Katso ympärillesi ja kerro viisi kaunista asiaa, jotka näet. Piirrä silmät kiinni vasemmalla

Lisätiedot

Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.

Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista. tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 1 tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 3 Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.

Lisätiedot

Polvikontrolli Vammojen ennaltaehkäisyyn

Polvikontrolli Vammojen ennaltaehkäisyyn Polvikontrolli Vammojen ennaltaehkäisyyn POLVIKONTROLLIOHJELMA Polvikontrollin tarkoitus on opettaa pelaajalle oikea liikemalli, jolla pyritään välttämään loukkaantumisia sekä valmistetaan pelaajaa kovempaan

Lisätiedot

TAKLAAMINEN BLOKKAAMINEN

TAKLAAMINEN BLOKKAAMINEN TAKLAAMINEN BLOKKAAMINEN HUOMIOI TURVASEIKAT harjoitteissa valmentajan selkeät komennot - pilli hammassuojat käyttöön harjoituksissa niska kiinni hartiasuojiin, jolloin katse on eteenpäin. Mahdollinen

Lisätiedot

LIHASKUNTOHARJOITTELU KOTONA

LIHASKUNTOHARJOITTELU KOTONA LIHASKUNTOHARJOITTELU KOTONA Tähän on kerätty liikemalleja, joita voidaan suorittaa kotona. Kaikkia liikkeitä ei tarvitse kerralla tehdä, vaan tarkoituksena on poimia itselle sopivat liikkeet omaksi kuntopiiriksi.

Lisätiedot

Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa.

Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa. Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa. Kehität taitojasi jatkuvasti. Osaat keskittyä yhteen asiaan. Kuljet rohkeasti

Lisätiedot

Kattopedagogiikka moninkertaista liikuntatilat päiväkodissa!

Kattopedagogiikka moninkertaista liikuntatilat päiväkodissa! Kattopedagogiikka moninkertaista liikuntatilat päiväkodissa! Jyrki Reunamo, Helsingin yliopisto, Opettajankoulutuslaitos Ideoijina Liikunnan iloa päiväkoteihin kehittämishankkeen osallistujat Päätösseminaari

Lisätiedot

REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: cm)

REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: cm) Kevät 2017 1 REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: 180-210 cm) 1. KIEPPI (ponnistus korokkeella tai ilman) - liike päättyy siistiin ja tiukkaan oikonojaan (nilkat myös ojennettuina vierekkäin, ei ristikkäin) -

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU-SEMINAARIN LQ-OHJELMAN WORKSHOP (45 min) 13.4.2016

LIIKKUVA KOULU-SEMINAARIN LQ-OHJELMAN WORKSHOP (45 min) 13.4.2016 LIIKKUVA KOULU-SEMINAARIN LQ-OHJELMAN WORKSHOP (45 min) 13.4.2016 Lions Quest elämisentaitoja-ohjelman pääkouluttaja Ulla Sirviö-Hyttinen TAVOITE: Jokainen meistä tarvitsee tunteen siitä, että kuulumme

Lisätiedot

1-2 Tuomelan pihalla. Areena)

1-2 Tuomelan pihalla. Areena) 1-2 Tuomelan pihalla 1. 6A Ikiliikkuja 2. 6B Sanaselitys rokeja poke 3. 7B Eläinjuoksu (kartiot) 4. 7C Kanatortilla 5. 8A Monen pallon futis (useampi jalkapallo, Areena) 6. 7F Pallojen heittely (paljon

Lisätiedot

Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet

Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet Miksi lapset tarvitsevat liikuntaa? Selviytyäkseen jokapäiväisen elämän tarpeista ja vaatimuksista Päivittäisen hyvinvoinnin tueksi Saavuttaakseen uusien asioiden oppimiseen vaadittavia edellytyksiä Terveyden

Lisätiedot

Tasapainotaidot Liikkumistaidot Välineenkäsittelytaidot

Tasapainotaidot Liikkumistaidot Välineenkäsittelytaidot Kausisuunnitelma yhdeksän kerran kerhoon. Tavoitteena harjoittaa liikunnallisia perustaitoja: Tasapainotaidot Liikkumistaidot Välineenkäsittelytaidot Kääntyminen Venyttäminen Taivuttaminen Pyöriminen Heiluminen

Lisätiedot

SEIKKAILU PEIKKOMETSÄSSÄ TAIDETEOS

SEIKKAILU PEIKKOMETSÄSSÄ TAIDETEOS SEIKKAILU PEIKKOMETSÄSSÄ TAIDETEOS SEIKKAILU PEIKKOMETSÄSSÄ 1. Peikot ovat taitavia ylittämään metsän esteitä. Miten voitte ylittää kiven, ison oksan tai kaatuneen puun? 2. Peikot tykkäävät tasapainotella

Lisätiedot

REKKI: (1-3 sarja: rintakorkeus, 4-6 sarja: heiluntakorkeus)

REKKI: (1-3 sarja: rintakorkeus, 4-6 sarja: heiluntakorkeus) 1 Kevät 2018 REKKI: (1-3 sarja: rintakorkeus, 4-6 sarja: heiluntakorkeus) 1. KIEPPI - lähtö maasta - liike päättyy siistiin ja tiukkaan oikonojaan - polvet ja nilkat ojennettuina vierekkäin, ei ristikkäin

Lisätiedot