LAPINLAHDEN KUNNAN OPPILASKULJETUS-STRATEGIA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAPINLAHDEN KUNNAN OPPILASKULJETUS-STRATEGIA"

Transkriptio

1 LAPINLAHDEN KUNNAN OPPILASKULJETUS-STRATEGIA Sivistyslautakunta

2 Lapinlahden kunnan oppilaskuljetukset myönnetään ja järjestetään perusopetuslain sekä sivistyslautakunnan päättämän oppilaskuljetusstrategian mukaisesti. Lähtökohtana on tasapuolinen kohtelu ja perusopetuslain säännökset. Yhteisiä periaatteita oppilaskuljetusten järjestämiseksi Tässä suunnitelmassa oppilaalla tarkoitetaan esioppilasta tai vuosiluokkien 1-9 oppilasta. Koulutussuunnittelija toimii Lapinlahden kunnan joukkoliikennevastaavana. Hänellä on vastuu kunnan henkilöliikenteen palvelujen koordinoinnista. Hän vastaa kuljetusten suunnittelusta ja hankinnasta sekä huolehtii kuljetusyhteistyön organisoinnista ja sujuvuudesta kunnan eri hallintokuntien kanssa. Hän pitää yhteyttä paikkakunnan liikenteenharjoittajiin ja muihin sidosryhmiin. Päätökset henkilökuljetus- ja joukkoliikenneasioissa tehdään kunnan johtosäännön määräämissä toimielimissä tai viranhaltijapäätöksinä. Kuljetusten suunnittelussa liikenneturvallisuus on yksi tärkeä huomioon otettava tekijä. Huomiota on kiinnitettävä mm. ajoreitteihin ja niiden kunnossapitoon, poistumis- ja nousupaikkoihin, tien ylityksiin, koulujen pihajärjestelyihin, kaluston laatuun ja kuljettajien ammattitaitoon. Sivistysosaston osastopäällikkö neuvottelee koulujen työajoista naapurikuntien kanssa. Alueella pyritään pitämään yhteiset loma-ajat kouluja palvelevan liikenteen järjestämiseksi edullisesti. Sivistyslautakunta päättää koulujen työajoista. Erillisiä kuljetuksia yksittäisille oppilaille ei ilman erityistä syytä järjestetä, vaan kuljetukset tapahtuvat voimassa olevia reittejä pitkin. Myös eri koulujen oppilaiden matkat pyritään reitittämään yhteen. Koulumatkat sovitetaan joukkoliikenteen ja osittain muiden henkilökuljetusten, mm. päivätoiminta, haja-asutusalueiden asiointiliikenne, kanssa toimivaksi kokonaisuudeksi. Jos maksutonta kuljetusta ei voida järjestää muutoin, voidaan oppilaan huoltajalle maksaa oppilaan kuljettamisesta. Tämä tapahtuu yleensä väliaikaisena järjestelynä esim. koulutapaturman yhteydessä tai poikkeuksellisesti yksittäiselle oppilaalle silloin, kun reitille on vaikea järjestää muuta kuljetusta. Korvausperusteena käytetään kilometrikorvausta, jonka suuruus ei saa ylittää verovapaan kilometrikorvauksen määrää eikä sitä kustannusta, joka kunnalle aiheutuisi kuljetuksen järjestämisestä. Koulutussuunnittelija neuvottelee asiasta huoltajan kanssa ja sivistysosaston osastopäällikkö tekee päätöksen saattokorvauksesta. Oppilaan oikeus maksuttomaan oppilaskuljetukseen Perusopetuslain 32 :n määrittely: Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen. Jos esiopetusta saavan oppilaan matka kotoa esiopetukseen tai lasten päivähoidosta annetussa laissa tarkoitetusta päivähoidosta esiopetukseen on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on vastaavasti oikeus maksuttomaan kuljetukseen kotoa suoraan esiopetukseen tai päivähoidosta esiopetukseen ja esiopetuksesta kotiin tai päivähoitoon. Perusopetusta, lisäopetusta tai esiopetusta saavalla oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen myös silloin, kun edellä tarkoitettu matka oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi. Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on oppilaan kuljettamista tai saattamista varten myönnettävä riittävä avustus.( /1139) Edellä 1 momentin mukaisesti järjestettävä oppilaan päivittäinen koulumatka odotuksineen saa kestää enintään kaksi ja puoli tuntia. Jos oppilas on lukuvuoden alkaessa täyttänyt 13 vuotta, saa koulumatka kestää enintään kolme tuntia. ( /642) Jos oppilas otetaan muuhun kuin 6 :n 2 momentissa tarkoitettuun kouluun tai opetuksen järjestämispaikkaan, oppilaaksi ottamisen edellytykseksi voidaan asettaa, että huoltaja vastaa oppilaan kuljettamisesta tai saattamisesta aiheutuvista kustannuksista. Lisäksi, jos esi-

3 opetusta saava lapsi osallistuu toisessa kunnassa järjestettävään lasten päivähoitoon lasten päivähoidosta annetun lain 11 c :ssä tarkoitetulla tavalla, opetuksen järjestäjällä on oikeus edellyttää, että lapsen huoltaja vastaa lapsen kuljettamisesta tai saattamisesta aiheutuvista kustannuksista päivähoito- ja esiopetuspaikan välillä. ( /324) Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan. Perusopetuslaista poiketen, mikäli luokkien 0-2 oppilaan matka kotoa tai päivähoidosta kouluun/esiopetukseen ylittää kolme kilometriä, oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen. Perusopetuslaista poiketen maahanmuuttajille järjestettävästä perusopetukseen valmistavaan opetukseen osallistuvilla oppilailla on matkaetuus vastaavasti kuin muillakin oppilailla. Perusopetuslaista poiketen iisalmelaisilla Martikkalan koulussa lukuvuonna kirjoilla olevilla oppilailla on kuljetusetuus. Kuljetusetuus on myös heidän mahdollisesti myöhemmin Martikkalan kouluun tulevilla sisaruksillaan. Kunnan ei ole välttämätöntä järjestää kuljetusta oppilaan koko koulumatkalle. Kaikkien kuljetusoppilaiden osalta matkaan voi liittyä myös kävelyosuus. Kävelyosuuden pituus voi olla seuraava: esioppilas: alle 1 km 1-2 lk: 1,5 km 3-6 lk: 2 km 7-9 lk: 3 km Kävelyosuuden pituus tutkitaan aina tapauskohtaisesti. Koulumatka mitataan ns. portilta - portille periaatteella. Matin ja Liisan koulussa mittauspiste on Monarintiellä sijaitseva liikenneympyrä, Alapitkän koululla liikenneympyrä, Nerkoon, Varpaisjärven, Martikkalan ja Paloisen kouluilla sekä Rovastilan esikoululla pysäköintialue. Mittauksessa käytetään teknisen toimiston karttaohjelmaa. Aikatauluista johtuen oppilas voi joutua odottamaan kuljetusta aamulla ja/tai iltapäivällä. Yhteishuoltajuustilanteessa maksuton kuljetus järjestetään vain sen kunnassa asuvan vanhemman luota, jossa lapsi on kirjoilla. (KHO:2006:10, ) Oppilaalle ei myönnetä maksutonta kuljetusta muuhun kuin lähikouluun. Ensisijainen vastuu koulumatkasta ja lapsen turvallisesta liikkumisesta liikenteessä on aina oppilaan huoltajalla. Kuljetusoikeus erityisissä tilanteissa Matkan rasittavuus tai vaikeus Alle kolme kilometriä pitkä matka voi olla 0-2 luokkalaiselle oppilaalle liian rasittava tai vaikea hänen henkilökohtaisista ominaisuuksistaan johtuen. Maksuton kuljetus voidaan myöntää huoltajan hakemuksesta lääkärin tai psykologin lausunnon tai sosiaalisen selvityksen perusteella. Maksuttoman oppilaskuljetuksen myöntää koulutussuunnittelija. Alle viisi kilometriä pitkä matka voi olla 3-9 -luokkalaiselle oppilaalle liian rasittava tai vaikea hänen henkilökohtaisista ominaisuuksistaan johtuen. Maksuton kuljetus voidaan myöntää huoltajan hakemuksesta lääkärin tai psykologin lausunnon tai sosiaalisen selvityksen perusteella. Maksuttoman oppilaskuljetuksen myöntää koulutussuunnittelija. Matkan vaarallisuus

4 Villieläinvaara Alle kolme kilometriä pitkä matka voi olla 0-2 luokkalaiselle ja alle viisi kilometriä pitkä matka voi olla 3-9 luokkalaiselle oppilaalle liian vaarallinen. 0-2 luokkien oppilaille myönnetään maksuton yhden- tai kahdensuuntainen oppilaskuljetus mikäli koulumatkaan sisältyy sekä rautatien (poislukien eritaso) että 5-tien ylitys. Koulumatkan vaarallisuutta arvioitaessa otetaan huomioon mm. seuraavia tekijöitä: tapahtuuko koulumatka kevyenliikenteen väyliä pitkin piennaralueen leveys tien nopeusrajoitus tien mutkaisuus ja mäkisyys näkemäesteet tien ylitysten lukumäärä ja tapahtuuko ylitys pitkin suojatietä. Tehtäessä päätöstä maksuttomasta oppilaskuljetuksesta koulumatkan vaarallisuuden perusteella voidaan pyytää lausuntoja poliisilta tai tieviranomaiselta. Maksuttoman oppilaskuljetuksen koulumatkan vaarallisuuden vuoksi myöntää koulutussuunnittelija. Maksuton oppilaskuljetus myönnetään automaattisesti tien vaarallisuuden perusteella, ellei tiestöllä toteuteta koulumatkan turvallisuutta lisääviä toimenpiteitä. Taulukot LIITTEENÄ. Villieläinvaaran (karhu, susi) vuoksi kuljetus voidaan myöntää määräajaksi silloinkin kun se ei oppilaalle muuten kuuluisi. Suurpetovaaran arviointi perustuu aina tapauskohtaiseen harkintaan. Villipetovaaran vuoksi kuljetus myönnetään aina määräaikaisena. Seuraavissa tapauksissa suurpetovaaran vuoksi kuljetus myönnetään pääsääntöisesti ainakin seuraavissa tapauksissa: Alueella on emokarhu poikasineen. Kuljetus myönnetään tällöin ajanjaksoksi, jona karhu on hereillä. Susien osalta koulukuljetus myönnetään, mikäli susi ei käyttäydy lajityypillisesti, ts. susi tulee säännöllisesti lähelle asutusta tai saalistaa kotieläimiä. Susi on vahingoittunut tai sairas. Talvikuljetus Ilveksen ja ahman vuoksi kuljetusta ei myönnetä, koska kyseisten lajien ei tiedetä käyneen Suomessa ihmisen kimppuun. Suurpetotilanteen arvioinnissa voidaan käyttää hyödyksi riistaviranomaisia. Maksuttoman oppilaskuljetuksen suurpetovaaran vuoksi myöntää koulutussuunnittelija. Maksuton oppilaskuljetus voidaan myöntää myös osaksi lukuvuotta niillä tieosuuksilla, joissa esimerkiksi talvi- tai kelirikkoaikaan teiden hoito on puutteellista ja joissa koulumatka muodostuu sen vuoksi liian rasittavaksi, vaikeaksi tai vaaralliseksi. Talvikuljetusaika on syyslomaviikosta viikon 15 alkuun. Maksuttoman oppilaskuljetuksen talven ajaksi myöntää koulutussuunnittelija. Ohjeita kuljetusten odotusten ja koulumatkojen turvallisuuden takaamiseksi Kuljetusta odottavien oppilaiden valvonnan järjestämisestä vastaa koulun rehtori. Opettajien lisäksi voidaan odottavien oppilaiden valvontaan käyttää kunnan työsopimussuhteessa olevia koulunkäynninohjaajia tai kunnan muuta henkilöstöä. Rehtori vastaa siitä, että vanhemmille tiedotetaan koulukuljetusten pelisäännöistä.

5 Koulun opettajan tai rehtorin tulee ilmoittaa tietoonsa tulleesta koulussa tai koulumatkalla tapahtuneesta häirinnästä, kiusaamisesta tai väkivallasta niihin syyllistyneen ja niiden kohteena olevan oppilaan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle. (Perusopetuslaki 7 luku 7 mom) Jos oppilas käyttäytyy huonosti koulukuljetuksessa, ei kuljettaja voi poistaa häntä autosta eikä jättää matkan varrelle. Kuljettajan tulee tiedottaa asiasta koulun rehtorille. Rehtorin on ryhdyttävä selvittämään asiaa. Kuljettaja voi pyytää rehtoria tai oppilaan huoltajaa huolehtimaan tällaisessa tapauksessa oppilaan kuljetuksen järjestämisestä. Kuljetuksen aikaisesta kiusaamisesta tulee aina ilmoittaa rehtorille. Esioppilas voi kulkea yksin liikenteessä, mikäli hänellä on siihen tarvittavat edellytykset. Lähtökohtana on, että huoltajat saattavat lapsensa esiopetukseen ja lapsen liikkuminen liikenteessä on huoltajan vastuulla. Jos lapsi on esiopetuksessa muussa kuin kunnan osoittamassa esiopetuspaikassa, maksuttomaan kuljetukseen ei ole oikeutta. Jos päivähoito järjestetään esiopetuspaikassa, maksuton kuljetus järjestetään yhdensuuntaisena vain lapsen aloittaessa tai päättäessä koulupäivänsä esiopetukseen. Lapinlahden Lukio ja Kuvataidelukio Kunta korvaa lukiolaisten koulumatkat, jos opiskelijalla on oikeus Kelan koulumatkatukeen. Tämä oikeus on jos yhdensuuntainen päivittäinen koulumatka on yli 10 kilometriä. Muissa tapauksissa sivistystoimen osastopäällikkö päättää saatavien selvitysten perusteella (esim. lääkärintodistus) kuljetustarpeen. Lukiolaisten kuljetus tapahtuu vuoroliikenteen ja kunnan perusopetuksen oppilaille ostaman joukkoliikenteen puitteissa, jos tämä ei aiheuta kunnalle huomattavia lisäkustannuksia. Lukiolaisia varten ei osteta omia vuoroja. Vakuutukset Oppilaat, myös lukion opiskelijat, ovat koulumatkoillaan vakuutettuja opetuksen järjestäjän toimesta riippumatta siitä, millä tavoin koulumatka tai kuljetus on järjestetty. Vakuutus on voimassa kodin ja koulun välisellä matkalla.vakuutus korvaa tapaturman aiheuttamat hoitokulut. Oppilaskuljetusten hankinta Ostopalveluja hankittaessa tulee noudattaa julkisista hankinnoista voimassa olevia säännöksiä. Laki velvoittaa kuntia avoimuuteen, tasapuolisuuteen ja syrjimättömyyteen tarjouksen tekijöitä kohtaan. Oppilaskuljetusten hankinnoista päätetään kunnan voimassa olevien hankintaohjeiden mukaan.

6 LIITE. Kuljetusetuus tien vaarallisuuden vuoksi Matin ja Liisan koulu ja Rovastilan esikoulu Nerkoonniementie Matin ja Liisan koululta tai Rovastilan paikka, josta on kuljetusoikeus. esioppilaat Maksuton kuljetusoikeus tien Nerkoonniementie Nerkoonniementie Nerkoonniementie Maksuton kuljetusoikeus tien vaarallisuuden perusteella, Nerkoonniementie Maksuton kuljetusoikeus yli 5 km:n matkalle. Paikka, josta lähtien talvikuljetusoikeus. Maksuton kuljetusoikeus tien vaarallisuuden perusteella, Nerkoonniementie 138. Tämä kuljetusoikeus koskee myös vuosiluokkien 7-9 oppilaita. Heinäahontie Matin ja Liisan koululta tai Rovastilan paikka, josta on kuljetusoikeus. esioppilaat Maksuton kuljetusoikeus tien Heinäahontie 56. Paikka, josta lähtien talvikuljetusoikeus. 1 - Heinäahontie Heinäahontie Maksuton kuljetusoikeus tien vaarallisuuden perusteella. Lahdenperäntien ja Heinäahontien. Lahdenperäntie Matin ja Liisan koululta tai Rovastilan paikka, josta on kuljetusoikeus. esioppilaat perusteella. Lahdenperäntie 1. Maksuton kuljetusoikeus matkan 1-2 Maksuton kuljetusoikeus matkan perusteella. Lahdenperäntie Maksuton kuljetusoikeus Heinäahontien Lahdenperäntie Maksuton kuljetusoikeus tien perusteella. Paikka, josta lähtien talvikuljetusoikeus

7 Lapinlahdentie Lahdenperäntie 71. Matin ja Liisan koululta tai Rovastilan paikka, josta on kuljetusoikeus. esioppilaat perusteella. Lapinlahdentie Maksuton kuljetusoikeus matkan 1-2 Maksuton kuljetusoikeus matkan perusteella. Lapinlahdentie Lapinlahdentie Maksuton kuljetusoikeus tien Lapinlahdentie Paikka, josta lähtien talvikuljetusoikeus. Vuosiluokkien 7-9 oppilailla on oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen tien vaarallisuuden perusteella Lapinlahdentien ja Heikkiläntien risteyksestä alkaen. Varpaisjärven koulu Nilsiäntie Varpaisjärven koululta tai vaarallisuuden perusteella, Nilsiäntie 222 vaarallisuuden perusteella, Nilsiäntie 222 vaarallisuuden perusteella, Nilsiäntie 222,Nilsiäntie 222 vaarallisuuden perusteella, Nilsiäntie Maksuton kuljetusoikeus tien perusteella, Nilsiäntie Maksuton kuljetusoikeus tien perusteella, Nilsiäntie 460 Nilsiäntie 222 Nilsiäntie 289 Ruukintie esioppilaat Varpaisjärven koululta tai Maksuton kuljetusoikeus tien

8 Ruukintie 2 Ruukintie 2 perusteella. Ruukintie 2 perusteella. Ruukintie 24 perusteella. Suomäentie 6 Maksuton kuljetusoikeus yli 5 Ruukintie 24 Suomäentie Lukkarilantie Varpaisjärven koululta tai Lukkarilantie 82 Lukkarilantie 82 Lukkarilantie 82 Lukkarilantie 82 Lukkarilantie 82 5 Maksuton kuljetusoikeus tien perusteella. Pahkamäentien 6 Maksuton kuljetusoikeus tien perusteella. Lukkarilantie 337 Lukkarilantie 82 Pahkamäentien Vuorisentie Varpaisjärven koululta tai Vuorisentie 102 Vuorisentie 102

9 Vuorisentie 102 Vuorisentie 132 perusteella, Vuorisentie Maksuton kuljetusoikeus yli 5 Vuorisentie 102 Vuorisentie 132 Vuorisentie 353 Lapinlahdentie Varpaisjärven koululta tai Lapinlahdentie 30 Lapinlahdentie 30 Lapinlahdentie 30 Lapinlahdentie 135 Lapinlahdentie Maksuton kuljetusoikeus tien Lapinlahdentie Maksuton kuljetusoikeus tien Lapinlahdentie 135 Haukimäentie Varpaisjärven koululta tai Haukimäentie 1022 Haukimäentie 1022 perusteella. Haukimäentie 1022 perusteella. Haukimäentie 1022 Haukimäentie 1022

10 perusteella. Haukimäentie Maksuton kuljetusoikeus tien perusteella, Pahkamäentien 6 Maksuton kuljetusoikeus tien perusteella, Pahkamäentien Haukimäentie 882 Rautavaarantie Varpaisjärven koululta tai Rautavaarantie 10 Rautavaarantie 10 Rautavaarantie 10 Rautavaarantie 10 Rautavaarantie 31 5 Maksuton kuljetusoikeus tien Rautavaarantie 31 6 Maksuton kuljetusoikeus tien perusteella. Rautavaarantie 69 Rautavaarantie 31 Paloisten koulu Säleväntie Paloisten koululta katsottuna lähin perusteella. Säleväntie 1424 Säleväntie 1424 Säyneniementien 3 Maksuton kuljetusoikeus yli 5 4 Maksuton kuljetusoikeus yli 5 Säyneniementien

11 6 Maksuton kuljetusoikeus yli 5 Paloisentie (pohjoinen) Paloisten koululta katsottuna lähin Paloisentie 562 Nimettömäntien/Paloisentie Nimettömäntien/Paloisentie Paloisentie Maksuton kuljetusoikeus yli 5 6 Maksuton kuljetusoikeus yli 5 Paloisentie 562 Nimettömäntien/Paloisentie Paloisentie 619 Paloisentie 619 Paloisentie 619 Paloisentie (eteläinen) Paloisten koululta katsottuna lähin Paloisentie 322 Paloisentie 322 Paloisentie 322 Paloisentie Maksuton kuljetusoikeus yli 5 6 Maksuton kuljetusoikeus yli 5 Paloisentie 322 Paloisentie 322 Paloisentie 131 Paloisentie 131 Paloisentie 131 Nimettömäntie esioppilaat Paloisen koululta katsottuna lähin Maksuton kuljetusoikeus tien

12 Nimettömäntien/Paloisentien Nimettömäntien/Paloisentien Nimettömäntien/Paloisentien Nimettömäntie Maksuton kuljetusoikeus yli 5 6 Maksuton kuljetusoikeus yli 5 Nimettömäntien/Paloisentien Nimettömäntie 250 Itäkoskentie Paloisen koululta katsottuna lähin Itäkoskentie 27 Itäkoskentie 27 Itäkoskentie 91 3 Maksuton kuljetusoikeus yli 5 4 Maksuton kuljetusoikeus yli 5 6 Maksuton kuljetusoikeus yli 5 Itäkoskentie 27 Itäkoskentie 91 Mikäli turvallisuuteen tulee parannusta, niin teiden vaarallisuutta tarkastellaan uudelleen. Muiden teiden osalta kuljetusoikeus ratkaistaan tapauskohtaisesti.

LAPINLAHDEN KUNNAN OPPILASKUL- JETUS-STRATEGIA

LAPINLAHDEN KUNNAN OPPILASKUL- JETUS-STRATEGIA LAPINLAHDEN KUNNAN OPPILASKUL- JETUS-STRATEGIA Sivistyslautakunta 31.1.2012 1. Yhteisiä periaatteita oppilaskuljetusten järjestämiseksi Lapinlahden kunnassa toteutetaan tässä oppilaskuljetusstrategiassa

Lisätiedot

OPPILASKULJETUS- STRATEGIA

OPPILASKULJETUS- STRATEGIA OPPILASKULJETUS- STRATEGIA Hyväksytty : Sivistyslautakunta 9.12.2015 Päivitetty: Palvelulautakunta 16.4.2019 50 Liite 1 sivu 2 / 17 Oppilaskuljetusstrategiassa esitellään ne periaatteet, joiden mukaan

Lisätiedot

Sltk JÄRVI-POHJANMAAN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN KOULULAISKULJETUSSTRATEGIA

Sltk JÄRVI-POHJANMAAN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN KOULULAISKULJETUSSTRATEGIA Sltk 28.11.2012 75 JÄRVI-POHJANMAAN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN KOULULAISKULJETUSSTRATEGIA Sisältö 1. Koulukuljetussäännöt 2. Esiopetus 3. Perusopetus 3.1. Koko kunnassa noudatettavia yleisiä ohjeita 3.2. Ohjeet

Lisätiedot

Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus

Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus Perusopetuslaissa ja Uudenkaupungin kaupungin koulutoimen periaatepäätöksissä määritellään ne ehdot joiden mukaan kunta järjestää oppilaalle koulukuljetuksen. Muiden

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2013 alkaen 1. Lainsäädäntöä 2. Oppilaan vakituinen asuinpaikka 3. Koulumatka 4. Tien vaarallisuus 5. Yksittäinen taksikuljetus

Lisätiedot

PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET

PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1 PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET Paraisten kaupungin sivistyslautakunta vahvisti 14.11.2012 ( 56) seuraavat periaatteet koskien esiopetuksen ja perusopetuksen koulukuljetuksia. Päivitetty

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen 1 2 KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2011 alkaen Perusopetuslain 6 :n mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden koulumatkat ovat

Lisätiedot

KOULUKULJETUS- OPAS 2011

KOULUKULJETUS- OPAS 2011 KOULUKULJETUS- OPAS 2011 Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksessa 28.6.2011 RAUMAN KAUPUNGISSA NOUDATETTAVAT KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perusopetuslaki

Lisätiedot

KOULUKULJETUSOPAS 2015

KOULUKULJETUSOPAS 2015 KOULUKULJETUSOPAS 2015 Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 13.10.2015 RAUMAN KAUPUNGISSA NOUDATETTAVAT KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perusopetuslaki 6 Oppilaan

Lisätiedot

IIN KUNNAN KOULUKULJETUSOHJE alkaen

IIN KUNNAN KOULUKULJETUSOHJE alkaen IIN KUNNAN KOULUKULJETUSOHJE 1.2.2017 alkaen Perusopetuslaki 32 1 ja 2 mom: Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan

Lisätiedot

MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ

MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ 1 Muuramen kunta/opetuspalvelut Hyvinvoinnin ja palveluiden lautakunta 19.3.2019 21 /LIITE P 1 MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ 2 1. Lainsäädäntö 1.1. Perusopetuslaki 6 /Oppilaan koulupaikan määräytyminen

Lisätiedot

Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin.

Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin. 1 ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.8.2011 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, mikäli - perusopetusta

Lisätiedot

LIITE 2. Esi- ja perusopetuksen koulukuljetusopas

LIITE 2. Esi- ja perusopetuksen koulukuljetusopas LIITE 2 Esi- ja perusopetuksen koulukuljetusopas Palveluvaliokunta 2.4.2014 2 JOHDANTO Tässä asiakirjassa määritellään ne periaatteet, joiden mukaan Kempeleen kunta järjestää maksuttomaan kuljetukseen,

Lisätiedot

SOVELLUSOHJEET KOULUKULJETUKSISSA

SOVELLUSOHJEET KOULUKULJETUKSISSA Lapsi- ja perhepalveluiden lautakunta 19.4.2016/LIITE P 1 Muuramen kunta/opetuspalvelut SOVELLUSOHJEET KOULUKULJETUKSISSA 2 SISÄLLYS 1. Lainsäädäntö 3 2. Yleistä 4 3. Esiopetuksen kuljetukset 5 4. Perusopetuksen

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA KULJETUSSÄÄNTÖ

TAIPALSAAREN KUNTA KULJETUSSÄÄNTÖ TAIPALSAAREN KUNTA KULJETUSSÄÄNTÖ VOIMAANTULO 1.8.2016 Taipalsaaren kunnan kuljetussääntö Taipalsaaren sivistyslautakunta 14.3.2016 23, hyv. 11.4.2016 32 Kuljetussääntö on voimassa 1.8.2016 alkaen. Sääntö

Lisätiedot

Maksuton koulukuljetus koulutien vaarallisuuden perusteella lukien

Maksuton koulukuljetus koulutien vaarallisuuden perusteella lukien Koulutuslautakunta 40 14.05.2014 Koulutuslautakunta 47 11.06.2014 Maksuton koulukuljetus koulutien vaarallisuuden perusteella 1.8.2014 lukien 358/12.01.03/2014 Koulutuslautakunta 14.05.2014 40 Perusopetuslaki

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET MYNÄMÄEN KUNNASSA

KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET MYNÄMÄEN KUNNASSA KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET MYNÄMÄEN KUNNASSA Hyväksytty: 6.9.2011 85 Täydennetty: 12.9.2012 87 Delegointipäätös: 14.5.2013 54 Muutettu: 10.9.2013 93 Perusopetuslaki (21.8.1998/628) 32 : Jos perusopetusta

Lisätiedot

PERUSKOULUN KOULUKULJETUKSEN PERUSTEET JA OHJEET

PERUSKOULUN KOULUKULJETUKSEN PERUSTEET JA OHJEET Koululautakunta 13.12.2012 48, liite 1 PERUSKOULUN KOULUKULJETUKSEN PERUSTEET JA OHJEET LAIT JA PÄÄTÖKSET Perusopetuslaki 32 I koulumatkat Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka

Lisätiedot

ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.1.2015 ALKAEN

ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.1.2015 ALKAEN 1 ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.1.2015 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET (PERUSOPETUSLAKI) Perusopetuslain 32 :n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen,

Lisätiedot

KOULUMATKOJEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET KOUVOLAN KAUPUNGISSA

KOULUMATKOJEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET KOUVOLAN KAUPUNGISSA LIITE. Koulukuljetusperiaatteet KULJETUSOIKEUDEN MUODOSTUMINEN Perusopetuslain 32 :n mukaan esi-, perus- ja lisäopetusta saavalle oppilaalle on järjestettävä kuljetus tai maksettava riittävä korvaus, mikäli

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2015 ALKAEN

LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2015 ALKAEN LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2015 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaisesti perusopetusta, esiopetusta tai lisäopetusta saavalla oppilaalla on oikeus saada maksuton koulukuljetus,

Lisätiedot

TERVOLAN KUNNAN KOULUKULJETUS- OPAS

TERVOLAN KUNNAN KOULUKULJETUS- OPAS TERVOLAN KUNNAN KOULUKULJETUS- OPAS Sivistyslautakunta 17.6.2014 1. TURVALLINEN KOULUMATKA Koulukuljetusoppaassa on Tervolan kunnan koulukuljetusten periaatteet ja käytänteet. Oppaan avulla huoltajat,

Lisätiedot

Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2016 alkaen

Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2016 alkaen Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2016 alkaen Kasvatus- ja opetuslautakunta on 16.12.2015 137 päättänyt hyväksyä Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkaperiaatteet

Lisätiedot

Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan.

Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan. Perusopetuslaki 32 Koulumatkat Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen. Jos esiopetusta saavan oppilaan

Lisätiedot

Pirkkalan kunnan koulukuljetusperiaatteet 1.8.2014 lähtien

Pirkkalan kunnan koulukuljetusperiaatteet 1.8.2014 lähtien Pirkkalan kunnan koulukuljetusperiaatteet 1.8.2014 lähtien Koulukuljetusperiaatteet pähkinänkuoressa Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulumatkalla tarkoitetaan kodin ja koulun välistä yhdensuuntaista

Lisätiedot

Koulukuljetusperiaatteet. Kouvolan kaupunki

Koulukuljetusperiaatteet. Kouvolan kaupunki Koulukuljetusperiaatteet Kouvolan kaupunki SISÄLLYS Sisällys... 1 1 Kuljetusoikeuden muodostuminen... 2 2 Koulumatkojen järjestämisperiaatteet Kouvolan kaupungissa... 2 2.1 Koulumatkan pituuteen perustuva

Lisätiedot

Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin.

Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin. 1 ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.8.2013 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, mikäli - perusopetusta

Lisätiedot

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 6.8.2012 Sisällys 1. JOHDANTO...3 2. PERUSOPETUS...3 2.1 OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN...3 2.2 OPPILAAT...3 2.3 OPPILASKULJETUKSET...4

Lisätiedot

Perusopetuslain mukaan kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun

Perusopetuslain mukaan kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun Koulukuljetukset ja perusopetuslaki Perusopetuslain 32 :n mukaan oppilaalla on oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen, jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on yli viisi kilometriä.

Lisätiedot

KOULUKULJETUSSÄÄNNÖT 4.3.2014 alkaen

KOULUKULJETUSSÄÄNNÖT 4.3.2014 alkaen NOUSIAISTEN KUNTA KOULUKULJETUSSÄÄNNÖT 4.3.2014 alkaen Koulutuslautakunta 20.9.2011/100 Koulutuslautakunta 18.10.2011/117 Koulutuslautakunta 6.3.2012/29 Sivistyslautakunta 5.2.2013/7 Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Khall 13.5.2013 245 Sivu 1 / 6 MUHOKSEN KUNTA KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET

Khall 13.5.2013 245 Sivu 1 / 6 MUHOKSEN KUNTA KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET Khall 13.5.2013 245 Sivu 1 / 6 MUHOKSEN KUNTA KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET Koulumatkoja koskeva lainsäädäntö Esi- ja perusopetuksen koulumatkoista on säädetty perusopetuslaissa. Perusopetuslaki

Lisätiedot

OPPILASKULJETUSPERUSTEET

OPPILASKULJETUSPERUSTEET ORIVEDEN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT OPPILASKULJETUSPERUSTEET Lasten ja nuorten lautakunta 28.7.2015 PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628 6 OPPILAAN KOULUPAIKAN MÄÄRÄYTYMINEN Opetus tulee kunnassa järjestää

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 8.8.2007 LIITE

Sivistyslautakunta 8.8.2007 LIITE 1 (8) KIRKKONUMMEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Hyväksytty sivistyslautakunnassa 8.8.2007 71 Voimassa 1.8.2007 alkaen 2 (8) Koulumatkoja koskeva lainsäädäntö...3 Koulumatkan

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET

KOULUKULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET Liite Koplk 3.12.2014 102 Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2015 alkaen Kasvatus- ja opetuslautakunta on 3.12.2014 xxx päättänyt hyväksyä Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen

Lisätiedot

Sivistysltk. 2.5.2012 Liite :ään 28 RAUTJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET

Sivistysltk. 2.5.2012 Liite :ään 28 RAUTJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1 Sivistysltk. 2.5.2012 Liite :ään 28 RAUTJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1. Yleistä Perusopetuslain (21.8.1998/628) 32 :n mukaan jos perusopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä

Lisätiedot

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita 7 ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN 7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita Kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKI Kasvun ja oppimisen palvelualue 4.2.2016

KUOPION KAUPUNKI Kasvun ja oppimisen palvelualue 4.2.2016 1 KUOPION KAUPUNKI Kasvun ja oppimisen palvelualue 4.2.2016 Perusopetuksen rehtorit ja koulusihteerit, päiväkodinjohtajat KOULUKULJETUSTEN HOITO LUKUVUONNA 2016-2017 Koulun rehtori ja päiväkodinjohtaja

Lisätiedot

ESIOPETUSKULJETUKSET

ESIOPETUSKULJETUKSET 31.1.2008 ESIOPETUSKULJETUKSET Perusopetuslaissa määritellään ehdot, joiden täyttyessä kunta järjestää oppilaalle esiopetuskuljetuksen. Muiden kuin kunnan kuljetukseen oikeutettujen oppilaiden huoltajat

Lisätiedot

Käyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille

Käyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille Asikkalan kunta Koulutuspalvelut Käyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille 1. Kyselyn toteuttaminen Asikkalan kunnan koululaiskuljetusten käyttäjätyytyväisyyskysely

Lisätiedot

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 25.6.2019 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. PERUSOPETUS... 3 2.1 OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN... 3 2.2 OPPILAAT... 3 2.3 OPPILASKULJETUKSET...

Lisätiedot

Oppilaskuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2015-16

Oppilaskuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2015-16 1 Oppilaskuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2015-16 Tämä tiedote löytyy kunnan kotisivuilta osoitteesta: www.keitele.fi => Palvelut => Opetus ja koulutus => Koulumatkat ja -kuljetus.

Lisätiedot

Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta NIINA JA ARI KÄRKKÄISEN KIRJE LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSISTA 488/51.

Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta NIINA JA ARI KÄRKKÄISEN KIRJE LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSISTA 488/51. Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta 100 05.10.2016 NIINA JA ARI KÄRKKÄISEN KIRJE LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSISTA 488/51.511/2016 VARKOULA 100 Niina ja Ari Kärkkäinen ilmoittavat 27.9.2016 päivätyllä

Lisätiedot

KOULUKULJETUSSÄÄNNÖT alkaen

KOULUKULJETUSSÄÄNNÖT alkaen NOUSIAISTEN KUNTA KOULUKULJETUSSÄÄNNÖT 1.8.2017 alkaen Koulutuslautakunta 20.9.2011/100 Koulutuslautakunta 18.10.2011/117 Koulutuslautakunta 6.3.2012/29 Sivistyslautakunta 5.2.2013/7 Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Oppilaskuljetusperiaatteet KOULUTUS- JA HYVINVOINTILAUTAKUNTA

Oppilaskuljetusperiaatteet KOULUTUS- JA HYVINVOINTILAUTAKUNTA Oppilaskuljetusperiaatteet KOULUTUS- JA HYVINVOINTILAUTAKUNTA 16.4.2019 40 Johdanto Esi- ja perusopetuksessa olevien oppilaiden kuljetukset perustuvat Perusopetuslain pykäliin 6 ja 32. Tässä asiakirjassa

Lisätiedot

KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.6.2013 alkaen

KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.6.2013 alkaen KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.6.2013 alkaen 2 Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä. Huoltajien toivotaan huolehtivan siitä, että koulunsa aloittaville

Lisätiedot

YLITORNION KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS

YLITORNION KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS YLITORNION KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS Turvallinen koulumatka Koulukuljetusoppaassa kerrotaan Ylitornion kunnan koulukuljetuksen periaatteet ja käytänteet. Oppaan avulla koulukuljetuksesta annetaan tietoa

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET

KOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 18.3.2015 Voimaan 1.8.2015 Muutettu opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 17.8.2017 Voimaan 1.9.2017 KOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET

Lisätiedot

KOULUKULJETUSOHJEET MYNÄMÄEN KUNNASSA

KOULUKULJETUSOHJEET MYNÄMÄEN KUNNASSA KOULUKULJETUSOHJEET MYNÄMÄEN KUNNASSA Hyväksytty: Kasvatus- ja sivistyslautakunta 10.5.2016 50 Muutos: ksltk 19.9.2017 82 Sisällysluettelo: sivu Perusopetuslaki (21.8.1998/28) 32... 3 1. KULJETUKSET 1.1

Lisätiedot

Koulukuljetusohjeet. Kemijärven kaupunki SIVISTYSLAUTAKUNTA 30.9.2015

Koulukuljetusohjeet. Kemijärven kaupunki SIVISTYSLAUTAKUNTA 30.9.2015 1 Koulukuljetusohjeet Kemijärven kaupunki SIVISTYSLAUTAKUNTA 30.9.2015 2 Sisällysluettelo KOULUKULJETUSPERIAATTEET... 3 Muut perusteet... 4 Pääperiaatteet kuljetuksissa... 4 Kuljetettavien luettelo...

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1.8.2014 lukien. Hyväksytty Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunnassa 23.9.2014. 2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Perusopetuslaki

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet Sivistyslautakunta 8.6.2010 65 ja 28.2.2012 17 (päivitys) 1. YLEISTÄ Tässä koulukuljetusoppaassa

Lisätiedot

Maanantai 17.6.2013 klo 19.00. Kunnanvirasto, kokoushuone 2

Maanantai 17.6.2013 klo 19.00. Kunnanvirasto, kokoushuone 2 Koululautakunta Maanantai 17.6.2013 klo 19.00 Kunnanvirasto, kokoushuone 2 1 Kokouksen avaus 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNTA. Esi- ja perusopetuksen kuljetussääntö. Kasvatus- ja koulutuslautakunta (päivitys )

KONTIOLAHDEN KUNTA. Esi- ja perusopetuksen kuljetussääntö. Kasvatus- ja koulutuslautakunta (päivitys ) KONTIOLAHDEN KUNTA Esi- ja perusopetuksen kuljetussääntö Kasvatus- ja koulutuslautakunta 27.3.2013 (päivitys 22.6.2016) Kontiolahden oppilaskuljetukset järjestetään 1.8.2016 alkaen seuraavien säännösten

Lisätiedot

KOULUKULJETUSPERIAATTEET Lasten ja nuorten palveluiden lautakunta 22.3.2016

KOULUKULJETUSPERIAATTEET Lasten ja nuorten palveluiden lautakunta 22.3.2016 KOTKAN KAUPUNKI Lasten ja nuorten palvelut ESI- JA PERUSOPETUS KOULUKULJETUSPERIAATTEET Lasten ja nuorten palveluiden lautakunta 22.3.2016 Sisällys KOULUKULJETUSOPAS... 3 Koulumatkojen järjestämisperiaatteet...

Lisätiedot

Pornaisten kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetusohjeet

Pornaisten kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetusohjeet Sivltk 31.3.2016, 29, liite 20 Pornaisten kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetusohjeet Perusopetuslaissa (32 ) todetaan koulumatkoista seuraavasti: Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan

Lisätiedot

IISALMEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS

IISALMEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS IISALMEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Koulutuslautakunta 17.4.2012 43 Lisätietoa kuljetuksista antavat koulujen rehtorit ja kuljetussuunnittelija Timo Ikonen, puh. 040-830 2794. 2 1. KULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN

Lisätiedot

Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta 100 05.10.2016 115 02.11.2016 NIINA JA ARI KÄRKKÄISEN KIRJE LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSISTA 488/51.511/2016 VARKOULA 100

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet Sivistyslautakunta 8.6.2010 65 1. YLEISTÄ Tässä koulukuljetusoppaassa esitetään ne perusteet,

Lisätiedot

Nopolan koulun koulukuljetusopas

Nopolan koulun koulukuljetusopas Nopolan koulun koulukuljetusopas 2017-2018 Kyyjärvellä lukuvuonna 2017 2018 kuljetusoppilaita esikoulusta peruskoulun päättäviin on yhteensä noin 63. Tämä opas on laadittu sen vuoksi, että jokaisella oppilaalla

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Kasvun ja oppimisen lautakunta 29.4.2014 2 SISÄLTÖ 1 KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ... 3 Perusopetuslaki 32... 3 Oppilaan koulupaikan määräytyminen... 3 2 ESIKOULU-

Lisätiedot

ESIOPETUSKULJETUKSET

ESIOPETUSKULJETUKSET 1.8.2011 ESIOPETUSKULJETUKSET Perusopetuslaissa määritellään ehdot, joiden täyttyessä kunta järjestää oppilaalle esiopetuskuljetuksen. Muiden kuin kunnan kuljetukseen oikeutettujen oppilaiden huoltajat

Lisätiedot

Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä.

Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä. 1. YLEISET PERIAATTEET Tässä oppaassa esitellään ne periaatteet, joiden mukaan oppilaalle myönnetään koulukuljetus Lohtajalla, kerrotaan kuljetusten järjestämisestä ja annetaan ohjeet kuljetustenaikaiseen

Lisätiedot

KOULUKULJETUSOHJEET MYNÄMÄEN KUNNASSA

KOULUKULJETUSOHJEET MYNÄMÄEN KUNNASSA KOULUKULJETUSOHJEET MYNÄMÄEN KUNNASSA 1.8.2018 Hyväksytty: Kasvatus- ja sivistyslautakunta 19.6.2018 67 Sisällysluettelo Perusopetuslaki (21.8.1998/628) 32 3 1. KULJETUKSET 4 1.1 Koulukuljetusoikeus 4

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2014 ALKAEN

LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2014 ALKAEN LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2014 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaisesti perusopetusta, esiopetusta tai lisäopetusta saavalla oppilaalla on oikeus saada maksuton koulukuljetus,

Lisätiedot

LUVIAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS

LUVIAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS LUVIAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS LIITTEET Koululiitu-ohjelman Luvian kartat YLEISTÄ Koulumatkoihin liittyy aina riskejä. Yhteiskunnalla ei ole käytännön mahdollisuuksia eikä resurssejakaan tehdä lasten

Lisätiedot

Ajankohtaista koulukuljetuksista

Ajankohtaista koulukuljetuksista Ajankohtaista koulukuljetuksista Karhukuntien liikenneturvallisuusja koulukuljetusseminaari 4. 5.10.2012 Kai Leppimäki, Porin kaupungin koulutusvirasto Porin koulutoimen kuljetusoppilaat Tilastopäivän

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISEN OHJEISTUS

KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISEN OHJEISTUS Oulaisten koululautakunta KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISEN OHJEISTUS 1. Lain määrittämä lähtökohta Perusopetuslaki 32 Koulumatkat Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä

Lisätiedot

Loimaan kaupunki. Lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet. Koulutuslautakunta / Liite 3a

Loimaan kaupunki. Lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet. Koulutuslautakunta / Liite 3a Loimaan kaupunki Lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet 2017 Koulutuslautakunta 24.11.2016/ Liite 3a Sisältö 1. Lainsäädännölliset lähtökohdat 3 2. Ensisijainen koulupaikka eli lähikoulu

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN KOULU- KULJETUSOPAS

RANUAN KUNNAN KOULU- KULJETUSOPAS RANUAN KUNNAN KOULU- KULJETUSOPAS Ranuan sivistyslautakunta 2.5.2012 40 1 Turvallinen koulumatka Koulukuljetusoppaassa on Ranuan kunnan koulukuljetuksen periaatteet ja käytänteet. Oppaan avulla huoltajat,

Lisätiedot

Huittisten kaupungin koulukuljetusperiaatteet alkaen. Liite nro 41 Kola 152 /

Huittisten kaupungin koulukuljetusperiaatteet alkaen. Liite nro 41 Kola 152 / Huittisten kaupungin koulukuljetusperiaatteet 1.1.2017 alkaen Liite nro 41 Kola 152 / 22.11.2016 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Koulumatkoja koskeva lainsäädäntö... 3 3. Yleiset periaatteet 4 - Oikeus

Lisätiedot

Hämeenkyrön kunnan esi- ja perusopetuksen koululaiskuljetuksia koskevat periaatteet

Hämeenkyrön kunnan esi- ja perusopetuksen koululaiskuljetuksia koskevat periaatteet Hämeenkyrön kunnan esi- ja perusopetuksen koululaiskuljetuksia koskevat periaatteet Hämeenkyrön kunta Sivistyspalvelut Hyväksytty sivistyslautakunnassa 16.3.2011 27 1 SISÄLTÖ 1. LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 Perusopetuslaki

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2010 Sivistyslautakunta. 50 Apulaisrehtoreiden nimeäminen. 51 30 Eveliina Lompolojärven koulunkäynti

KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2010 Sivistyslautakunta. 50 Apulaisrehtoreiden nimeäminen. 51 30 Eveliina Lompolojärven koulunkäynti KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2010 Sivistyslautakunta Aika Tiistai 10.08.2010 klo 17.00 - Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat nro Liite nro 50 Apulaisrehtoreiden nimeäminen 51 30 Eveliina

Lisätiedot

Tuusulan kunta, kasvatus- ja sivistystoimi Kasvatus- ja koulutuslautakunta 22.04.2014 35

Tuusulan kunta, kasvatus- ja sivistystoimi Kasvatus- ja koulutuslautakunta 22.04.2014 35 Tuusulan kunta, kasvatus- ja sivistystoimi Kasvatus- ja koulutuslautakunta 22.04.2014 35 TUUSULAN KOULUKULJETUSOPAS 2 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Kuljetusten myöntämisen perusteet... 3 2. Koulukuljetusten järjestämisen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 20.11.2012 95 NURMEKSEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS. Koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1.12. 2012 lukien

Sivistyslautakunta 20.11.2012 95 NURMEKSEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS. Koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1.12. 2012 lukien Sivistyslautakunta 20.11.2012 95 NURMEKSEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1.12. 2012 lukien 2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Perusopetuslaki 32... 4 Yleistä. 4 1.

Lisätiedot

Hämeenkyrön kunnan esi- ja perusopetuksen koululaiskuljetuksia koskevat periaatteet. Hämeenkyrön kunta Sivistyspalvelut

Hämeenkyrön kunnan esi- ja perusopetuksen koululaiskuljetuksia koskevat periaatteet. Hämeenkyrön kunta Sivistyspalvelut Hämeenkyrön kunnan esi- ja perusopetuksen koululaiskuljetuksia koskevat periaatteet Hämeenkyrön kunta Sivistyspalvelut Hyväksytty sivistyslautakunnassa 21.2.2018 1 SISÄLTÖ 1. LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 Perusopetuslaki

Lisätiedot

OPPILASKULJETUSPERUSTEET

OPPILASKULJETUSPERUSTEET ORIVEDEN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT OPPILASKULJETUSPERUSTEET Lasten ja nuorten lautakunta 14.4.2016 PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628 6 OPPILAAN KOULUPAIKAN MÄÄRÄYTYMINEN Opetus tulee kunnassa järjestää

Lisätiedot

KOKEMÄEN KAUPUNKI KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET

KOKEMÄEN KAUPUNKI KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET KOKEMÄEN KAUPUNKI KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET 1 Yhteystiedot: (päivitetty 10.8.2016) Sivistystoimisto Sivistysjohtaja Leena Aalto-Setälä 040 4886 140 Toimistosihteeri Sari Mäkinen 040 4886 141

Lisätiedot

Vanhoissa kunnissa kuljetusperiaatteissa on esimerkiksi seuraavia erovaisuuksia ollut:

Vanhoissa kunnissa kuljetusperiaatteissa on esimerkiksi seuraavia erovaisuuksia ollut: TAUSTAA OPPILASKULJETUKSEN PERUSTEILLE Vanhoissa kunnissa kuljetusperiaatteissa on esimerkiksi seuraavia erovaisuuksia ollut: Jyväskylän kaupungin alueella 0-2-luokan oppilaat saivat kunnan koulukuljetuksen,

Lisätiedot

OPAS ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KULJETUKSIIN Päivitetty 9.6.2011

OPAS ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KULJETUKSIIN Päivitetty 9.6.2011 OPAS ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KULJETUKSIIN Päivitetty 9.6.2011 LAITILAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KULJETUKSIIN Hyväksytty koulutuslautakunnassa 26.10.2006 Lasten

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ESI- JA PERUSOPETUS

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ESI- JA PERUSOPETUS SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Liite 2 Sivistyspalvelut Sivistyslautakunta 16.4.2014 SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ESI- JA PERUSOPETUS Sivistyslautakunta 16.04.2014 26 YLEISTÄ 2 KULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ESI- JA PERUSOPETUS

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ESI- JA PERUSOPETUS SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Liite 2 Sivistyspalvelut Sivistyslautakunta 16.4.2014 SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ESI- JA PERUSOPETUS Sivistyslautakunta 16.04.2014 28 YLEISTÄ... 2 KULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET ALKAEN YLEISET PERIAATTEET

LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET ALKAEN YLEISET PERIAATTEET LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2017 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaisesti perusopetusta, esiopetusta tai lisäopetusta saavalla oppilaalla on oikeus saada maksuton koulukuljetus,

Lisätiedot

Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opastamaan ja opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä.

Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opastamaan ja opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä. Sitla 26.8.2014 79 KULJETUSSÄÄNTÖ KOULUKULJETUKSISTA Tässä asiakirjassa esitellään ne periaatteet, joiden mukaan esi- ja perusopetuksen oppilaille myönnetään koulukuljetus. Ohjeissa on tietoa myös toimintatavoista

Lisätiedot

KOULUKULJETUSPERIAATTEET Lasten ja nuorten palveluiden lautakunta 9.12.2014

KOULUKULJETUSPERIAATTEET Lasten ja nuorten palveluiden lautakunta 9.12.2014 KOTKAN KAUPUNKI Lasten ja nuorten palvelut PERUSOPETUS PÄIVÄHOITO- JA VARHAISKASVATUS KOULUKULJETUSPERIAATTEET Lasten ja nuorten palveluiden lautakunta 9.12.2014 Sisällys KOULUKULJETUSOPAS... 3 Koulumatkojen

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET

PYHÄRANNAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET PYHÄRANNAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 29.9.2011 Muutos 1.2. sivistyslautakunta 24.11.2011 2 1 KULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1 Koulumatkan pituus, odotusajat ja kuljetusavustus

Lisätiedot

KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET

KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET SAVITAIPALEEN KUNTA KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Hyväksytty sivistyslautakunnassa 16.08.2016 36 2 Sisällys 1.YLEISTÄ... 3 1.1 Lainsäädäntö... 3 2. KULJETUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET... 4 2.1

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Kuljetusohjeistus oppilaskuljetuksiin

LEMIN KUNTA Kuljetusohjeistus oppilaskuljetuksiin Liite 3 LEMIN KUNTA Kuljetusohjeistus oppilaskuljetuksiin Lemin sivistyslautakunta 30.1.2019, 4 Ohjeistus otetaan käyttöön 20.2.2019 ja sitä sovelletaan lukuvuoden 2019-2020 alusta alkaen. Nämä oppilaskuljetuksissa

Lisätiedot

Versio I ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2014-2015

Versio I ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2014-2015 Versio I ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2014-2015 ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2014-2015 A. PERUSTEET Kuljetus järjestetään jokaisena koulupäivänä tämän suunnitelman mukaisesti.

Lisätiedot

Rääkkylän kunnan KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET

Rääkkylän kunnan KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Rääkkylän kunnan KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Koulukuljetukset toteutetaan perusopetuslain 32 :n antamien ohjeiden sekä sivistyslautakunnan hyväksymien periaatteiden mukaisesti. Sivistyslautakunta

Lisätiedot

33 Oppilaaksioton perusteet Tampereen kaupungin perusopetuksessa alkaen. Valmistelija / lisätiedot: Maria Päivänen

33 Oppilaaksioton perusteet Tampereen kaupungin perusopetuksessa alkaen. Valmistelija / lisätiedot: Maria Päivänen Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2016 1 (5) 33 Oppilaaksioton perusteet Tampereen kaupungin perusopetuksessa 01.01.2017 alkaen TRE:2342/12.02.01/2016 Valmistelija / lisätiedot: Maria Päivänen Valmistelijan

Lisätiedot

OPPILASKULJETUKSIA KOSKEVAT PERUSTEET

OPPILASKULJETUKSIA KOSKEVAT PERUSTEET SODANKYLÄN KUNTA OPPILASKULJETUKSIA KOSKEVAT PERUSTEET PERUSOPETUS 0-9 LK Hyväksytty: Sivistyslautakunta Voimaantulo: 1.8.2016 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. LAINSÄÄDÄNTÖÄ. 3 2. YLEISET PERUSTEET KOULUMATKAN PITUUS.

Lisätiedot

Kaarinan sivistyslautakunta 24.3.2015 19 KAARINAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSSUUNNITELMA JA KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET

Kaarinan sivistyslautakunta 24.3.2015 19 KAARINAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSSUUNNITELMA JA KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Kaarinan sivistyslautakunta 24.3.2015 19 KAARINAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSSUUNNITELMA JA KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Hyväksytty sivistyslautakunnassa 24.3.2015 2 Sisällysluettelo Sivu 1. Yleistä

Lisätiedot

Sivistysjohtajan päätösesitys: Sivistyslautakunta päättää hyväksyä perusopetuksen ja koulun esiopetuksen kuljetussäännön liitteen nro 1 mukaisesti.

Sivistysjohtajan päätösesitys: Sivistyslautakunta päättää hyväksyä perusopetuksen ja koulun esiopetuksen kuljetussäännön liitteen nro 1 mukaisesti. Sivistyslautakunta 24 24.03.2015 Sivistyslautakunta 36 28.04.2015 Sivistyslautakunta 50 02.06.2015 Sivistyslautakunta 20 01.03.2016 Sivistyslautakunta 32 19.04.2016 Koulukuljetussäännön päivittäminen /

Lisätiedot

Koulukuljetusten periaatteet Wiitaunionin alueella 1.8.2010 lukien

Koulukuljetusten periaatteet Wiitaunionin alueella 1.8.2010 lukien Sivistyslautakunta 9.3.2010 27 Sivistyslautakunta 24.9.2013 98 Sivistyslautakunta 24.3.2015 29 Sivistyslautakunta 28.4.2015 43 Koulukuljetusten periaatteet Wiitaunionin alueella 1.8.2010 lukien Koulumatkan

Lisätiedot

KOULUKULJETUSPERIAATTEET Lasten ja nuorten palveluiden lautakunta 22.9.2015

KOULUKULJETUSPERIAATTEET Lasten ja nuorten palveluiden lautakunta 22.9.2015 KOTKAN KAUPUNKI Lasten ja nuorten palvelut ESI- JA PERUSOPETUS KOULUKULJETUSPERIAATTEET Lasten ja nuorten palveluiden lautakunta 22.9.2015 Sisällys KOULUKULJETUSOPAS... 3 Koulumatkojen järjestämisperiaatteet...

Lisätiedot

HATTULAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS

HATTULAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS HATTULAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS Esiopetus- ja koulukuljetuksia koskevat periaatteet 2015 (Hattulan sivistyslautakunta 28.4.2011 45, 10.11.2011 96) 2 Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opettamaan

Lisätiedot

1. YLEISET PERIAATTEET

1. YLEISET PERIAATTEET Kalajoen kaupunki KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET KALAJOEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSESSA 1. YLEISET PERIAATTEET Tässä yhteenvedossa esitellään ne periaatteet, joiden mukaisesti oppilaalle myönnetään

Lisätiedot

Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus valvottuun toimintaan.

Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus valvottuun toimintaan. INKOON KUNNAN KOULU- JA ESIOPETUSKULJETUSPERIAATTEET Perusopetuslaki 32 Koulumatkat Jos perusopetusta, esiopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pidempi tai jos se oppilaan

Lisätiedot

ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV

ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2017-2018 ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2017-2018 A. PERUSTEET Kuljetus järjestetään jokaisena koulupäivänä tämän suunnitelman mukaisesti. Muutoksia

Lisätiedot

OPPILASKULJETUSSÄÄNTÖ

OPPILASKULJETUSSÄÄNTÖ OPPILASKULJETUSSÄÄNTÖ Luumäen sivistyslautakunta 21.3.2018 19 Ohjeistus otetaan käyttöön 1.8.2018. Nämä oppilaskuljetuksissa noudatettavat periaatteet kumoavat aikaisemmat ohjeet ja määräykset. SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot