Eräitä määräaikoja kuntavaaleissa
|
|
- Petri Kapulainen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Eräitä määräaikoja kuntavaaleissa Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki Alkuvuosi 2013 Valtuusto Kunnan keskusvaalilautakunnan asettaminen 13 1 ja 3 Huhtikuu 2016 Valtuusto Äänestysaluejaon muuttaminen tarvittaessa ja muutoksesta ilmoittaminen maistraatille 8 1 ja aikaisintaan Ehdokas Ehdokkaan vaalirahoituksella katettavien vaalikampanjan toteutumiskulujen aiheutuminen voi alkaa Puolue ja puolueyhdistys Kuntavaalien kampanja-aika alkaa klo 24 Väestörekisterikeskus Väestötietojärjestelmässä olevat kuntien asukasluvut valitsijayhdistyksen perustamiseen tarvittavien äänioikeutettujen lukumääriä varten klo 24 Väestötietojärjestelmässä olevat kuntien asukasluvut kuntavaaleissa valittavien valtuutettujen vähimmäismäärää varten Kunnanhallitus Ilmoitus oikeusministeriölle valtuutettujen lukumäärää koskevasta valtuuston päätöksestä tai aiemman päätöksen muuttamisesta Valtioneuvosto tai valtiovarainministeriö Päätös kuntajaon muuttamisesta 6 1 Järjestysnumero osoittaa, monentenako päivänä ennen tai jälkeen vaalipäivän toimenpide vaalilain (714/1998) mukaan on suoritettava. 2 L ehdokkaan vaalirahoituksesta (273/2009) Puoluelaki (laissa 683/2010) Kuntalaki (410/2015) Kuntalaki Kuntarakennelaki (1698/2009) 21 ja 22. Kuntarakennelain mukainen määräaika on Hallituksen esityksen HE 268/2014 vp mukaan valtioneuvoston tulisi kuitenkin tehdä päätös kuntien yhdistymisestä kuntavaalivuotta edeltävän vuoden loppuun mennessä, jotta vaalit pystyttäisiin toimittamaan yhdistyvissä kunnissa uutta kuntajakoa noudattaen normaalina ajankohtana huhtikuussa.
2 Valtioneuvosto Asetus kuntavaaleissa ennakkoäänestyspaikkoina olevista Suomen edustustoista ja niiden toimipaikoista sekä kuntavaalien yleisistä ennakkoäänestyspaikoista Ahvenanmaan maakunnassa Kunnanhallitus Kunnassa olevista yleisistä ennakkoäänestyspaikoista päättäminen Kunnanhallitus Eräiden sosiaalihuollon toimintayksiköiden määrääminen ennakkoäänestyspaikoiksi Kunnanhallitus Vaalipäivän äänestyspaikoista päättäminen Kunnanhallitus Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 9 1 2) kohta 9 1 1) kohta 9 1 3) kohta Perjantai klo 12 Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunnan yhteystietojen ilmoittaminen Väestörekisterikeskukselle vaalitietojärjestelmässä 13 4 Perjantai klo 12 7 Kunnanhallitus/ keskusvaalilautakunta Kunnan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen tietojen ilmoittaminen Väestörekisterikeskukselle vaalitietojärjestelmässä 9 4 Perjantai klo 12 Kunnanhallitus/ keskusvaalilautakunta Kunnan vaalipäivän äänestyspaikkojen tietojen ilmoittaminen Väestörekisterikeskukselle vaalitietojärjestelmässä 9 3 Oikeusministeriö Tiedottaminen yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja äänestysajoista niissä 49 3 Keskusvaalilautakunta Tiedottaminen kunnan alueella olevista yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja vaalipäivän äänestyspaikoista 49 1 ja Vaalilain mukainen viimeinen ajankohta olisi perjantai , mutta koska jokaiselle äänioikeutetulle postitettavaan ilmoituskorttiin liitetään luettelo äänioikeutetun omassa vaalipiirissä olevista yleisistä ennakkoäänestyspaikoista osoitteineen ja aukioloaikoineen, ilmoitukset tulee tehdä perjantaina kello 12.
3 Väestörekisterikeskus Tiedottaminen äänioikeuden edellytykset täyttäville EU:n muun jäsenvaltion kansalaisille äänioikeudesta ja vaalikelpoisuudesta kuntavaaleissa 8 22 Keskusvaalilautakunta Vaalitoimitsijoiden määrääminen kotimaan yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan 17 2 Suomen edustuston päällikkö Vaalitoimitsijan määrääminen ulkomailla olevaan yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan 17 2 Suomalaisen laivan päällikkö Vaalitoimitsijan määrääminen laivaäänestystä varten 17 2 Perjantai kello Väestörekisterikeskus ja maistraatit Äänioikeusrekisterin tietojen määräytyminen 18 2 ja 3 tai maanantai Maanantai Maanantai Keskiviikko Keskusvaalilautakunta Kuulutettava siitä, montako valtuutettua valitaan. Kuulutus voidaan antaa 34 :n 2 entissa (ks. seuraava kohta) tarkoitetun kuulutuksen yhteydessä. 48. Keskusvaalilautakunta Päätös ehdokashakemusten vastaanottojärjestelyistä Päätöksestä on laadittava kuulutus, joka on annettava tiedoksi puolueiden mahdollisesti ilmoittamille vaaliasiamiehille, pantava nähtäville keskusvaalilautakunnan kokoushuoneistossa sekä julkaistava sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi Oikeusministeriö Puoluerekisteriin merkittyjen puolueiden ja niiden nimenkirjoittajien ilmoittaminen keskusvaalilautakunnille 46. Väestörekisterikeskus Äänioikeusrekisterin perustaminen Käytännössä tieto toimitetaan myös äänioikeuden edellytykset täyttäville muille ulkomaalaisille. 9 Kuntalaki 108.
4 Maanantai Maistraatit Äänioikeusrekisterin nähtävänäpidon aloittaminen maistraateissa ja mahdollisissa muissa Väestörekisterikeskuksen määräämissä paikoissa 23 1 Tiistai Vaaliasiamies Ehdokashakemus sekä ilmoitus vaaliliitosta ja ilmoitus yhteislistasta annettava kunnan keskusvaalilautakunnalle 152, 154 ja 156 Maanantai Keskusvaalilautakunta Ehdokashakemusten tarkastaminen ja mahdolliset huomautukset vaaliasiamiehille Puolueiden, yhteislistojen ja valitsijayhdistysten keskinäisen järjestyksen määrääminen ehdokaslistojen yhdistelmää varten Keskiviikko Keskiviikko kello 16 jälkeen Torstai ennen kello 12 Torstai ennen ehdokaslistojen yhdistelmän laatimista Torstai klo 16 aloitettavassa kokouksessa 32. Vaaliasiamies Ehdokashakemuksen ja siihen liitettyjen asiakirjojen oikaiseminen ja täydentäminen tarvittaessa 32. Keskusvaalilautakunta Määräaikana saapuneiden ehdokashakemusten uudelleen käsitteleminen ja päätökset vaaliliittoja ja yhteislistoja koskevien ilmoitusten johdosta 31. Vaaliasiamies Puolueen tai valitsijayhdistyksen, jonka ilmoitusta vaaliliittoon tai yhteislistaan liittymisestä ei ole hyväksytty, ehdokashakemuksen peruutus 31. Keskusvaalilautakunta Ehdokashakemusten ratkaisemisen jälkeen tehtävät päätökset ehdokkaan jättämisestä pois ehdokaslistojen yhdistelmästä tai ehdokashakemuksen peruutuksen johdosta 31. Keskusvaalilautakunta Ehdokaslistojen yhdistelmän laatiminen Torstai Keskusvaalilautakunta Ehdokkaista ehdokaslistojen yhdistelmässä olevien tietojen sekä henkilötunnuksen merkitseminen valtakunnalliseen ehdokasrekisteriin 43 2
5 Torstai ehdokaslistojen yhdistelmän laatimisen jälkeen aikaisintaan Torstai Ehdokas Vapaaehtoinen ennakkoilmoitus vaalirahoituksesta valtiontalouden tarkastusvirastolle 24. Väestörekisterikeskus Ilmoituskorttien lähettäminen niille äänioikeutetuille, joiden osoite on tiedossa Keskiviikko Vaalitoimitsija Ennakkoäänestyksen aloittaminen suomalaisessa laivassa Perjantai Äänioikeutettu tai muu henkilö Äänioikeusrekisteriä koskevan oikaisuvaatimuksen tekeminen maistraatille 24 1 Maanantai Maistraatti Oikaisuvaatimuksen ratkaiseminen 25 1 Viipymättä maistraatin päätöksen jälkeen Maistraatti Oikaisuvaatimuksiin annettujen päätösten antaminen tiedoksi asianosaisille ja, jos päätös sisältää sen, että henkilö otetaan äänioikeusrekisteriin, ilmoituskortin lähettäminen Tiistai ennen kello Maistraatti Oikaisuvaatimuksen ratkaisemisesta aiheutuvat merkinnät äänioikeusrekisteriin 25 1 Tiistai ennen kello Väestörekisterikeskus ja maistraatti Itseoikaisuna tehdyistä päätöksistä aiheutuvien merkintöjen tekeminen äänioikeusrekisteriin 26 1 Viipymättä Väestörekisterikeskus ja maistraatti Väestörekisterikeskuksen tai maistraatin itseoikaisuna tehdyn päätöksen toimittaminen tiedoksi asianosaiselle ja ilmoituskortin lähettäminen 26 2 ja 3 Viimeistään 7. päivänä päivästä, jona asianosainen on saanut päätöksen tiedoksi tai päätös julkaistu virallisessa lehdessä Oikaisuvaatimuksen tekijä Valitus hallinto-oikeudelle maistraatin päätöksestä, jolla oikaisuvaatimus on hylätty tai jätetty tutkimatta, ja valitus Väestörekisterikeskuksen tai maistraatin päätöksestä, jolla henkilö on 26.2 :n nojalla on merkitty äänioikeusrekisteriin äänioikeutta vailla olevaksi L ehdokkaan vaalirahoituksesta 11
6 Tiistai kello 12 lukien 12. Väestörekisterikeskus Äänioikeusrekisteri on lainvoimainen 28 1 Tiistai Äänioikeutettu, joka haluaa äänestää kotiäänestyksessä Ilmoittautuminen kunnan keskusvaalilautakunnalle 55 Keskiviikko Vaalitoimitsijat, vaalitoimikunta Ennakkoäänestyksen aloittaminen kotimaassa ja ulkomailla Suomen edustustoissa Lauantai Vaalitoimitsijat Ennakkoäänestyksen lopettaminen ulkomailla Tiistai Vaalitoimitsijat, vaalitoimikunta Ennakkoäänestyksen lopettaminen kotimaassa Keskiviikko kello 19 alkaen 4. Oikeusministeriö Vaaliluetteloiden tulostaminen äänioikeusrekisteristä äänestysalueittain ja niiden toimittaminen kuntien keskusvaalilautakunnille 71 1 Perjantai kello Keskusvaalilautakunta Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen siten, että ennen kello 19 saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ehditään käsitellä 63 1 Sunnuntai kello 9-20 Sunnuntai aikaisintaan kello 15 tai erityisestä syystä keskusvaalilautakunnan harkinnan mukaan aikaisintaan kello 12 Sunnuntai kello 20 jälkeen VP Vaalilautakunta Vaalipäivän äänestys 68 ja 144 VP Keskusvaalilautakunta Ennakkoäänten laskeminen 86 1 VP Vaalilautakunta Alustava ääntenlaskenta 78 Maanantai kello 12 Keskiviikko kello 18 aloitettavassa kokouksessa 1. Keskusvaalilautakunta Vaalipäivänä annettujen äänten tarkastuslaskenta 3. Keskusvaalilautakunta Vaalien tuloksen vahvistaminen ja julkaiseminen sekä tuloksesta tiedottaminen päivän kuluessa siitä, kun vaalien tulos on julkaistu Muutoksenhakija Valitus hallinto-oikeudelle keskusvaalilautakunnan päätöksestä, jolla vaalien tulos on vahvistettu 100, 101 ja 102 Vaalien tuloksen tultua lainvoimaiseksi Oikeusministeriö Arkistotulosteiden ottaminen äänioikeusrekisteristä 29 3
7 Arkistotulosteiden ottamisen jälkeen Väestörekisterikeskus Äänioikeusrekisterissä olevien tietojen hävittäminen 29 3 Kahden kuukauden kuluessa vaalin tuloksen vahvistamisesta (maanantaina ) Valtuutetuksi tai varavaltuutetuksi valittu Ilmoitus vaalirahoituksesta valtiontalouden tarkastusvirastolle L ehdokkaan vaalirahoituksesta 5 ja 8
Eräitä määräaikoja europarlamenttivaaleissa
Eräitä määräaikoja europarlamenttivaaleissa 25.5.2014 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki (ellei muuta lakia ole mainittu) Alkuvuosi 2013 Valtuusto Kunnan keskusvaalilautakunnan asettaminen Huhtikuu
Eräitä määräaikoja eduskuntavaaleissa 17.4.2011
LIITE 1 Eräitä määräaikoja eduskuntavaaleissa 17.4.2011 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki Alkuvuosi 2009 Valtuusto Kunnan keskusvaalilautakunnan asettaminen 13.1 ja 13.3 Huhtikuu 2010 Valtuusto
Eräitä määräaikoja vuoden 2018 presidentinvaalissa
Eräitä määräaikoja vuoden 2018 presidentinvaalissa Ensimmäisen vaalin vaalipäivä 28.1.2018 Mahdollisen toisen vaalin vaalipäivä 11.2.2018 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki Huhtikuu 2017 Valtuusto
Eräitä määräaikoja vuoden 2012 presidentinvaalissa
Eräitä määräaikoja vuoden 2012 presidentinvaalissa Ensimmäisen vaalin vaalipäivä 22.1.2012 Toisen vaalin vaalipäivä 5.2.2012 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki Alkuvuosi 2009 Valtuusto Kunnan keskusvaalilautakunnan
OIKEUSMINISTERIÖ OM 9/51/2017. Vaalipiirilautakunnat
OIKEUSMINISTERIÖ 18.8.2017 OM 9/51/2017 Vaalipiirilautakunnat VUODEN 2018 PRESIDENTINVAALI 1. Vuonna 2018 toimitettava presidentinvaali Seuraava yleinen vaali on tasavallan presidentin vaali (presidentinvaali),
VUONNA 2019 TOIMITETTAVAT VAALIT: Vaalipiirilautakunnan tehtävät, vaalitietojärjestelmä, koulutus
OIKEUSMINISTERIÖ 15.11.2018 VN/6271/2018 Vaalipiirilautakunta VUONNA 2019 TOIMITETTAVAT VAALIT: Vaalipiirilautakunnan tehtävät, vaalitietojärjestelmä, koulutus 1. Vuonna 2019 toimitettavat vaalit Eduskuntavaalit
Iitin kunta Pöytäkirja 2/ Keskusvaalilautakunta Aika klo 17:00-17:33. Paikka. Saapuvilla.
Iitin kunta Pöytäkirja 2/2017 1 Keskusvaalilautakunta 20.02.2017 Aika 20.02.2017 klo 17:00-17:33 Paikka Saapuvilla Leinonen Heikki Salonen Irmeli Kakko Henry Kettumäki Jukka Janhunen Heli Hiltunen Heikki
3 Yleiset ennakkoäänestyspaikat, laitosäänestyspaikat, vaalipäivän äänestyspaikat sekä vaalitoimitsijoiden määrääminen ennakkoäänestyspaikkoihin
Hämeenkyrö Pöytäkirja 1/2017 1 (11) Aika 31.01.2017, klo 17:30-17:51 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Yleiset ennakkoäänestyspaikat,
Maakuntavaalit HE 15/2017 vp maakuntalakiesitys
Maakuntavaalit 28.10.2018 HE 15/2017 vp maakuntalakiesitys Maakuntavaltuuston kokoonpano Hallituksen esityksen mukaan maakunnan ylintä päätösvaltaa käyttäisi maakuntavaltuusto, jonka jäsenet ja varajäsenet
PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2017 1
PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2017 1 AIKA 07.02.2017 klo 18:00 PAIKKA Kunnanvirasto, Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
Kunnallisvaalit
Kunnat.net - Kunnallisvaalit 26.10.2008 http://www.kunnat.net/k_perussivu.asp?path=1;29;63;375;132839;135901;136762&pri... Sivu 1/6 17.4.2008 Kunnallisvaalit 26.10.2008 Yleiskirje 12/80/2008, Riitta Myllymäki/aha,
Sisällys KESKUSVAALILAUTAKUNTA 3/2017. Aika: Torstai klo 12-12:36 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2
REISJÄRVEN KUNTA KESKUSVAALILAUTAKUNTA 3/2017 PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai 9.3.2017 klo 12-12:36 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 Läsnä: Rajala Tiina, pja Hautala Teuvo, vpja Kesänen Tiina, j Lehto Juhani,
5 Kuulutus valtuutettujen lukumäärästä ja ehdokashakemusten vastaanottamisesta
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (11) Aika 09.02.2017, klo 15:59-16:35 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Karvonen Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus
Oikeusministeriö kiinnittää kuntien huomiota seuraavaan:
18.6.2009 OM 32/51/2009 Liljendalin kunnanhallitus Loviisan kaupunginhallitus Pernajan kunnanhallitus Ruotsinpyhtään kunnanhallitus LOVIISAN KUNNALLISVAALIT 25.10.2009 Valtioneuvoston 23.4.2009 antaman
KUNTAJAON MUUTOKSET JA VUODEN 2012 KUNNALLISVAALIT
Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen MUISTIO 26.3.2012 OM 14/51/2012 KUNTAJAON MUUTOKSET JA VUODEN 2012 KUNNALLISVAALIT 1. YLEISTÄ Kuntajakolain (1698/2009) 3 :n mukaisesti kuntajaon muuttamisella tarkoitetaan:
VAALIAIKATAULU. Seurakuntavaalit Valmistavat toimenpiteet
VAALIAIKATAULU Seurakuntavaalit 2018 1 viimeistään 31.5. (suositus; hyvissä ajoin ennen kesälomakautta huhti - toukokuussa) Valmistavat toimenpiteet 1. Kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto valitsee vaalilautakunnan
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 1/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 07.02.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 2 Tilapäisen henkilökunnan palkkaaminen
Sisällys KESKUSVAALILAUTAKUNTA 2/2017. Aika: Maanantia klo Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2
REISJÄRVEN KUNTA KESKUSVAALILAUTAKUNTA 2/2017 PÖYTÄKIRJA Aika: Maanantia 6.3.2017 klo 12-13.23 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 Läsnä: Rajala Tiina, pja Hautala Teuvo, vpja Kesänen Tiina, j Lehto Juhani,
SÄÄDÖSKOKOELMA. 496/2013 Laki. vaalilain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä heinäkuuta 2013 496/2013 Laki vaalilain muuttamisesta Annettu Naantalissa 28 päivänä kesäkuuta 2013 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan vaalilain
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 Keskusvaalilautakunta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 Kokousaika 8:15-8:35 Kokouspaikka Ryhmähuone 236, Bockin talo Läsnä Jäsenet Viertola, Juha Kivinen, Tiina Ahonen, Risto Kiukas, Vertti Kopra, Pia puheenjohtaja varapuheenjohtaja
Hämeenkyrö Pöytäkirja 2/ (11) Keskusvaalilautakunta Aika , klo 16:59-17:49. Kunnantalon kahvihuone.
Hämeenkyrö Pöytäkirja 2/2017 1 (11) Aika 06.03.2017, klo 16:59-17:49 Paikka Kunnantalon kahvihuone Käsitellyt asiat 8 Puheenjohtajan valinta 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 10 Pöytäkirjan tarkastus
Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 10. Anja Kurki, puheenjohtaja Markus Soronen Marianne Ehrnstén Marjut Lindroos Seppo Lintunen
Espoon kaupunki Pöytäkirja Keskusvaalilautakunta 09.03.2017 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 09.03.2017 torstai klo 16:00-16.45 Paikka Asemakuja 2 C, kokoushuone Kotka, 3. kerros Saapuvilla olleet jäsenet
Vuoden 2017 kuntavaalien tuloslaskennan loppuunsaattaminen, vaalien tuloksen vahvistaminen ja julkaiseminen sekä tuloksesta tiedottaminen
Keskusvaalilautakunta 64 12.04.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien tuloslaskennan loppuunsaattaminen, vaalien tuloksen vahvistaminen ja julkaiseminen sekä tuloksesta tiedottaminen 796/00.00.00.00/2015 Keskusvaalilautakunta
1.10.2014 OM 27/51/2014. VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALIT: Aänestyspaikkojen määrääminen ja niistä ilmoittaminen,
OIKEUSMINISTERIÖ 1.10.2014 OM 27/51/2014 Kunnanhallitus (pl. Ahvenanmaan maakunta) VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALIT: Aänestyspaikkojen määrääminen ja niistä ilmoittaminen, vaalimateriaali, vaaltietojärjestelmän
Mikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus Mikkelin seurakuntakeskus Hiippakuntadekaani Marko Marttila
Mikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus n seurakuntakeskus Kiireellisimmät asiat tässä vaiheessa (hoidettava viimeistään 31.5.) Kirkkovaltuusto tai srk-neuvosto valitsee vaalilautakunnan jäsenet ja
Khall Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin ):
Kunnanhallitus 60 28.02.2017 KUNTAVAALIT 9.4.2017 441/0/06/062/2016 Khall 28.02.2017 60 Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kuntaliitto lähettänyt kuntiin19.10.2016 yleiskirjeen 12/2016
VALTIMON KUNTA VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187
Keskusvaalilautakunta, kokous nro 1/2017 17, ilmoitusasian kohta 6 /pöytäkirjan liite nro 7 Kunnanhallitus 187 16.12.2016 Kunnanhallitus 1 12.01.2017 VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187 Seuraavat yleiset vaalit
8.2.2002 OM 1/51/2002. Kunnan keskusvaalilautakunta (pl. Ahvenanmaan maakunta) VUODEN 2003 EDUSKUNTAVAALIT
OIKEUSMINISTERIÖ Yleinen osasto / vaaliyksikkö 8.2.2002 OM 1/51/2002 Kunnan keskusvaalilautakunta (pl. Ahvenanmaan maakunta) VUODEN 2003 EDUSKUNTAVAALIT Seuraavat eduskuntavaalit toimitetaan 16.3.2003.
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Keskusvaalilautakunta 07.02.2017 AIKA 07.02.2017 klo 18:35-19:25 PAIKKA Kunnanvirasto, Sodankyläntie 1 A KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA
Ennakkoäänestys presidentinvaalissa 2018 ja vaalipäivän äänestyspaikat
Kaupunginhallitus 492 09.10.2017 Ennakkoäänestys presidentinvaalissa 2018 ja vaalipäivän äänestyspaikat 399/07.070/2017 KH 492 Selostus: Presidentinvaali toimitetaan 28.1.2018, ennakkoäänestys on 17.1-23.1.2018
Valmistelija/lisätietojen antaja: Hallintopäällikkö Matleena Mikkonen puh tai sähköposti
Keskusvaalilautakunta 44 12.04.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien tuloksen vahvistaminen Karkkilan kaupungissa Keskusvaalilautakunta 12.04.2017 44 Esittelijä: hallintopäällikkö Matleena Mikkonen Valmistelija/lisätietojen
VUODEN 2017 KUNTAVAALIT: Äänestyspaikkojen määrääminen ja niistä ilmoittaminen, vaalimateriaali, vaalitietojärjestelmän käyttö, vaalikoulutus ym.
23.9.2016 OM 20/51/2016 Kunnanhallitus (pl. Ahvenanmaan maakunta) VUODEN 2017 KUNTAVAALIT: Äänestyspaikkojen määrääminen ja niistä ilmoittaminen, vaalimateriaali, vaalitietojärjestelmän käyttö, vaalikoulutus
Päätös. Laki. Suomen perustuslain 25 :n muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 343/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi Suomen perustuslain 25 :n, vaalilain ja puoluelain 9 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi Suomen perustuslain
Kuntavaalit Kuntamarkkinat Lakiklinikka Riitta Myllymäki
Kuntavaalit 2017 Kuntamarkkinat 14.-15.9.2016 Lakiklinikka 14.9.2016 Riitta Myllymäki Valtuutettujen lukumäärä Valtuutettujen lukumäärästä päättää valtuusto (kuntalain 16 :n antaman harkintavallan rajoissa).
Keskusvaalilautakunta. Merja Kannosto Seppo Leponiemi Rainer Rajamäki
JÄMIJÄRVEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Keskusvaalilautakunta KOKOUSAIKA Torstaina 28.2.2019 kello 17.00 17.20 KOKOUSPAIKKA Kunnanviraston kokoushuone SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
Järvenpää Pöytäkirja 1/ (7) Keskusvaalilautakunta Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen
Järvenpää Pöytäkirja 1/2018 1 (7) Aika 26.01.2018, klo 19:00-20:11 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen
-1-0 1 K E U S M 1 1 S T ERI Ö
-1-0 1 K E U S M 1 1 S T ERI Ö 30.9.2013 OM 17/5112013 Kunnanhallituksille (pl, Ahvenanmaan maakunnan kunnat) VUODEN 2014 EUROPARLAMENTTIVAALIT: Äänestyspaikkojen määrääminen ja niistä ilmoittaminen, vaalimateriaali
VUODEN 2017 KUNTAVAALIT: Äänestyspaikkojen määrääminen ja niistä ilmoittaminen, vaalimateriaali, vaalitietojärjestelmän käyttö, vaalikoulutus ym.
23.9.2016 OM 20/51/2016 Kunnanhallitus (pl. Ahvenanmaan maakunta) VUODEN 2017 KUNTAVAALIT: Äänestyspaikkojen määrääminen ja niistä ilmoittaminen, vaalimateriaali, vaalitietojärjestelmän käyttö, vaalikoulutus
16 Pöytäkirjan tarkastajat
JÄMIJÄRVEN KUNTA Keskusvaalilautakunta Laatimispäivämäärä 15.4.2019 KOKOUSKUTSU KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 25.4.2019 klo 17.00 Paikka Kunnanviraston kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT 15 Kokouksen laillisuus
ASIAKIRJOJEN TARKASTAMINEN, EHDOKASHAKEMUSTEN KÄSITTELY JA MAHDOLLISET HUOMAUTUKSET ASIAMIEHILLE
Keskusvaalilautakunta 12 06.03.2017 Keskusvaalilautakunta 16 08.03.2017 ASIAKIRJOJEN TARKASTAMINEN, EHDOKASHAKEMUSTEN KÄSITTELY JA MAHDOLLISET HUOMAUTUKSET ASIAMIEHILLE Keskusvaalilautakunta 12 Keskusvaalilautakunnan
Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 13. Anja Kurki, puheenjohtaja Markus Soronen Marianne Ehrnstén Marjut Lindroos Seppo Lintunen
Keskusvaalilautakunta 08.03.2017 Sivu 1 / 13 Kokoustiedot Aika 08.03.2017 keskiviikko klo 16:15-17:00 Paikka Asemakuja 2 C, kokoushuone Kotka, 3. kerros Saapuvilla olleet jäsenet Anja Kurki, puheenjohtaja
Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 13. Anja Kurki, puheenjohtaja Markus Soronen Marianne Ehrnstén Marjut Lindroos Seppo Lintunen
Espoon kaupunki Pöytäkirja Keskusvaalilautakunta 06.03.2017 Sivu 1 / 13 Kokoustiedot Aika 06.03.2017 maanantai klo 16:00-17.30 Paikka Asemakuja 2 C, kokoushuone Kotka, 3. kerros Saapuvilla olleet jäsenet
Vehmaan kunta Keskusvaalilautakunta Kokous 1 Presidentinvaalit 2018 Nro 1 Kokoustiedot
Keskusvaalilautakunta Kokous 1 Nro 1 Kokoustiedot Aika: Keskiviikko 22.11.2017 klo 16:15 16:35 Paikka: Kunnanvirasto Asialista: Sivu 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 3 2 Pöytäkirjantarkastajien
SISÄLLYS. N:o 750. Oikeusministeriön päätös. eduskuntavaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä lokakuuta 1998 N:o 750 753 SISÄLLYS N:o Sivu 750 Oikeusministeriön päätös eduskuntavaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista.
VUODEN 2017 KUNTAVAALIEN TULOKSEN MÄÄRÄÄMINEN ASKOLAN KUNNASSA. Vaalilain 93 (varavaltuutetut) kuuluu seuraavasti:
Keskusvaalilautakunta 21 12.04.2017 Kunnanhallitus 101 19.04.2017 Kunnanvaltuusto 26 22.05.2017 VUODEN 2017 KUNTAVAALIEN TULOKSEN MÄÄRÄÄMINEN ASKOLAN KUNNASSA VAALILTK 21 Valmistelija: hallintojohtaja
HE 162/2018 vp. Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi vaalilakiin joukko pienehköjä teknisluonteisia tarkistuksia.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vaalilain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi vaalilakiin joukko pienehköjä teknisluonteisia
Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen HE 15/2017 vp. MAAKUNTA- JA SOTE-UUDISTUS: MAAKUNTAVAALIT JA KANSANÄÄNESTYS
OIKEUSMINISTERIÖ LAUSUNTO Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen 31.3.2017 HE 15/2017 vp. MAAKUNTA- JA SOTE-UUDISTUS: MAAKUNTAVAALIT JA KANSANÄÄNESTYS Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle 1. Maakuntavaalit
Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 9. Anja Kurki, puheenjohtaja Marianne Ehrnstén Seppo Lintunen Marjut Lindroos Markus Soronen
Keskusvaalilautakunta 12.04.2017 Sivu 1 / 9 Kokoustiedot Aika 12.04.2017 keskiviikko klo 16:00-17:45 Paikka Asemakuja 2 C, kokoushuone Kotka, 3. kerros Saapuvilla olleet jäsenet Anja Kurki, puheenjohtaja
Järvenpää Pöytäkirja 3/ ( 7) Keskusvaalilautakunta Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen
Järvenpää Pöytäkirja 3/2019 1 ( 7) Aika 12.04.2019, klo 19:00-19:49 Paikka Kaupungintalo, Kaupunginhallituksen entinen kokoushuone Käsitellyt asiat 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan
4 Äänioikeutettujen luettelo
4 Äänioikeutettujen luettelo Sisällys 4 Äänioikeutettujen luettelo... 15 4.1 Äänioikeutettujen luettelon laatiminen ja tarkastaminen... 15 4. 2 Äänioikeutettujen luettelon pitäminen nähtävänä... 16 4.3
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vaalilain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi vaalilakiin joukko pienehköjä teknisluonteisia tarkistuksia. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ehdotettu laki
SUOMI PRESIDENTINVAALI 2018 VAALIOHJEET. Maistraatin tehtävät
SUOMI 7 PRESIDENTINVAALI 2018 VAALIOHJEET Maistraatin tehtävät 30.9.2017 OM 9/51/2017 VAALIOHJEET VUONNA 2018 TOIMITETTAVAA PRESIDENTINVAALIA VARTEN Oikeusministeriö antaa vaalilain (714/1998) 10 :n nojalla
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä sivu Keskusvaalilautakunta
Keskusvaalilautakunta 12.11.2014 2 Kokousaika 12.11.2014 klo 16.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien
SISÄLLYS. N:o Laki rikosrekisterilain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 1995
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1995 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 1995 N:o 1639 1653 SISÄLLYS N:o Sivu 1639 Laki rikosrekisterilain muuttamisesta... 3703 1640 Laki rikoslain 48 luvun 4 :n muuttamisesta...
VUONNA 2018 MAHDOLLISESTI TOIMITETTAVAT MAAKUNTAVAALIT:
16.4.2018 OM 11/51/2018 Kunnanhallitus (pl. Ahvenanmaan maakunta) VUONNA 2018 MAHDOLLISESTI TOIMITETTAVAT MAAKUNTAVAALIT: Äänestyspaikkojen määrääminen ja niistä ilmoittaminen, vaalimateriaali, vaalitietojärjestelmän
VUONNA 2018 MAHDOLLISESTI TOIMITETTAVAT MAAKUNTAVAALIT:
Kirkkonummi 19.4.2018 KIRDno-2018-692/00.00.00.05 16.4.2018 OM 11/51/2018 Kunnanhallitus (pl. Ahvenanmaan maakunta) VUONNA 2018 MAHDOLLISESTI TOIMITETTAVAT MAAKUNTAVAALIT: Äänestyspaikkojen määrääminen
Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 14. Anja Kurki, puheenjohtaja René Blomster Heikki Leivonen Marjut Lindroos Jouko Pirttimäki
Espoon kaupunki Pöytäkirja Keskusvaalilautakunta 17.04.2015 Sivu 1 / 14 Kokoustiedot Aika 17.04.2015 perjantai klo 19:00-20:45 Paikka Kokoustila Vermo, Asemakuja 2 C 4 kerros Saapuvilla olleet jäsenet
Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 9. Anja Kurki, puheenjohtaja Marianne Ehrnstén Seppo Lintunen Marjut Lindroos Markus Soronen
Keskusvaalilautakunta 07.04.2017 Sivu 1 / 9 Kokoustiedot Aika 07.04.2017 perjantai klo 19:00-21:15 Paikka Asemakuja 2 C, kokoushuone Arvo, 5. kerros Saapuvilla olleet jäsenet Anja Kurki, puheenjohtaja
KUHMON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2017 1
KUHMON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2017 1 Keskusvaalilautakunta 14.12.2017 AIKA 14.12.2017 klo 15:00-15:54 PAIKKA Kaupungintalo, koski KÄSITELLYT ASIAT Pykälä Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2
ILMOITUS VAALIPIIRILAUTAKUNNALLE
313/2014 3 Vaalipiirin nimi ILMOITUS VAALIPIIRILAUTAKUNNALLE PUOLUEEN VAALIASIAMIEHESTÄ JA VARAMIEHESTÄ Eduskuntavaalit Vaalipäivä Puolue Nimi Puolueen vaaliasiamies Henkilötunnus Puhelin Sähköpostiosoite
Kaija Tarvainen hallintojohtaja, esittelijä ja sihteeri kunnanjohtaja, vara esittelijä ja Petteri Ristikangas sihteeri
1 KOKOUSAIKA 9.3.2017 klo 15.00-15.15 KOKOUSPAIKKA Kunnanjohtajan työhuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS ASIAT :t 18-23 Kirjoita Puheenjohtaja PÖYTÄKIRJAN
Laki. Suomen Hallitusmuodon 11 :n muuttamisesta. Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiopäiväjärjestyksen 67 :ssä säädetyllä tavalla,
EV 161/1995 vp - HE 175/1995 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen vaaleja ja kansanäänestyksiä koskevan lainsäädännön muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 175/1995 vp vaaleja
KUNTAJAON MUUTOKSET JA VUODEN 2008 KUNNALLISVAALIT
Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen MUISTIO 28.7.2008 KUNTAJAON MUUTOKSET JA VUODEN 2008 KUNNALLISVAALIT 1. YLEISTÄ Kuntajakolain (1196/1997, muutettu viimeksi lailla 357/2008) mukaan kuntajaon muuttamisella
1.) Vahvistetaan kunkin ehdokkaan saama äänimäärä ja vertausluku.
*Keskusvaalilautakunta 39 12.04.2017 Kuntavaalit 2017/ tuloksen vahvistaminen 608/031/2016 *Keskusvaalilautakunta 12.04.2017 39 Keskusvaalilautakunta vahvistaa vaalien tuloksen keskiviikkona 12.4.2017
Ilmoitamme puolueen vaaliasiamiehen ja hänen varamiehensä nimen ja yhteystiedot.
2092 N:o 753 ILMOITUS PUOLUEEN VAALIASIAMIEHESTÄ VARAMIEHESTÄ HELSINGIN VAALIPIIRILAUTAKUNNALLE Puolue Nimi Puolueen vaaliasiamies Yhteystiedot Vaaliasiamiehen varamies Yhteystiedot Ilmoitamme puolueen
KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta
PÖYTÄKIRJA Kokousnumero Eduskuntavaalit, europarlamenttivaalit 1/2019 Aika MAANANTAI klo 17.25-17.48 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Henkilötiedot on poistettu kuntalain 140.1 :n nojalla KOKOUSKUTSU
Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
LAUKAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Aika 12.04.2017 klo 17:00-18:00 Paikka Kuntala, Laukaantie 14, Laukaa Lisätietoja Osallistujat Saapuvilla olleet et Hänninen Hilkka Moilanen Liisa Nissinen Erkki Tarvainen
SUOMI KUNTAVAALIT 2017 VAALIOHJEET. Maistraatin tehtävät
SUOMI 7 KUNTAVAALIT 2017 VAALIOHJEET Maistraatin tehtävät 19.12.2016 OM 20/51/2016 VAALIOHJEET VUONNA 2017 TOIMITETTAVIA KUNTAVAALEJA VARTEN Oikeusministeriö antaa vaalilain (714/1998) 10 :n nojalla asianomaisille
Päätös: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. TARK.
PÖYTYÄN SEURAKUNTA VAALILAUTAKUNTA KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA/ PÖYTÄKIRJA 1/2016 Aika 1.8.2016 klo 18.00 Paikka Pöytyän kirkkoherranvirasto Läsnä Matti Kaipainen puheenjohtaja Ilkka Ali-Rontti jäsen Hilkka
Suomen vaalijärjestelmä
Toiminta ja hallinto Verksamhet och förvaltning 62/2010 Suomen vaalijärjestelmä Yleisesitys 62/2010 Suomen vaalijärjestelmä Yleisesitys Oikeusministeriö, Helsinki 2010 2.8.2010 Julkaisun nimi Tekijä Oikeusministeriön
Äänestysaluejaon tarkistamista selvittävän työryhmän loppuraportti
RANUAN KUNTA Aapiskuja 6 B 97700 Ranua 18.1.2010 jaon tarkistamista selvittävän työryhmän loppuraportti 1. Työryhmän asettaminen ja toimeksianto Valtuusto päätti 16.11.2009 74 vuoden 2010 talousarvion
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Keskusvaalilautakunta 08.02.2017 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 1 Vaalilain edellyttämät kuulutukset 3 2 Vaalitoimitsijoiden määrääminen 5 3 Keskusvaalilautakunnan kokoontumisajat
ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 2/2019 Keskusvaalilautakunta Sivu 28. perjantai klo Isonkyrön virastotalo, kunnanjohtajan huone
ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 2/2019 Keskusvaalilautakunta Sivu 28 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) perjantai 12.4.2019 klo 19.00 Isonkyrön
SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2019 Sivu 1 toimitettu sähköpostitse Keskusvaalilautakunta. Sivu
SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2019 Sivu 1 toimitettu sähköpostitse 8.4.2019 Keskusvaalilautakunta Aika: Perjantaina 12.04.2019 kello 18.15 Paikka: Kunnanhallituksen huone Kahvitarjoilu klo 18.00 Päätöksentekotapa:
sunnuntaina
1 Vuoden 2018 seurakuntavaalit Sisällys 1 Vuoden 2018 seurakuntavaalit... 1 1.1 Seurakuntavaalit 2018... 1 1.2 Vaalilainsäädäntö ja siinä tapahtuneet muutokset... 1 1.3 Seurakuntavaaliohjeet... 2 1.4 Äänioikeus...
TOIMINTA JA HALLINTO 2002:15. Suomen vaalijärjestelmä
TOIMINTA JA HALLINTO 2002:15 Suomen vaalijärjestelmä OIKEUSMINISTERIÖN TOIMINTA JA HALLINTO 2002:15 Suomen vaalijärjestelmä Arto Jääskeläinen OIKEUSMINISTERIÖ HELSINKI 2002 ISSN 1458-6436 ISBN 952-466-055-5
Kaija Tarvainen hallintojohtaja, esittelijä ja sihteeri kunnanjohtaja, vara esittelijä ja Petteri Ristikangas sihteeri
1 KOKOUSAIKA 6.3.2017 klo 9.00-10.05 KOKOUSPAIKKA Kunnanjohtajan työhuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS ASIAT :t 12-17 Kirjoita Puheenjohtaja PÖYTÄKIRJAN
KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta. Kokousnumero KUNNALLISVAALIT 2 Aika MAANANTAI 24.9.2012 klo 17.00 Kunnanhallituksen kokoushuone
PÖYTÄKIRJA Kokousnumero KUNNALLISVAALIT 2 Aika MAANANTAI klo 17.00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone HUOM. on päätösvaltainen viisijäsenisenä. Muistathan ilmoittaa, jos et pääse kokoukseen! KOKOUSKUTSU
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 7 päivänä lokakuuta 1998 N:o Vaalilaki. N:o 714
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 7 päivänä lokakuuta 1998 N:o 714 716 SISÄLLYS N:o Sivu 714 Vaalilaki... 1927 715 Laki menettelystä neuvoa-antavissa kansanäänestyksissä annetun lain muuttamisesta...
, vaalikoulutus ym.
OIKEUSMINISTERIÖ 23.9.2016 OM 20/51/2016 Kunnanhallitus (pl. Ahvenanmaan maakunta),.,_..._. 3 VUODEN 2017 KUNTAVAALIT: Äänestyspaikkojen määrääminen ja niistä ilmoittaminen, vaalimateriaali, vaalitietojärjestelmän
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2017 1
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 10.01.2017 klo 16:45-19:56 Paikka Kunnantalo, kokoustila Ervast, 1. kerros Läsnäolijat Parviainen Marko puheenjohtaja Hagelberg Harriet
Nro Määräaika Toimenpiteet Huomautuksia mennessä; suositus hyvissä ajoin huhtitoukokuussa
VUODEN 2010 SEURAKUNTAVAALIEN AIKATAULU Lyhenteet: KL KJ KVJ Kirkkolaki Kirkkojärjestys Kirkon vaalijärjestys; kirkon vaalijärjestyksen 2. luvun pykäläviittaukset yksin esiintyessään ovat ilman mainintaa
Vaalilaki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen vaalilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
EV 89/1998 vp - HE 48/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen vaalilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 48/1998 vp vaalilaiksi ja eräiksi
Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen
Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen 101/00.00.00/2017 KH 23.01.2017 21 Kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on
Keskusvaalilautakunta päätti vuoden 2017 kuntavaalien asiakirjojen käsittelystä seuraavasti:
Keskusvaalilautakunta 52 07.04.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien ennakkoäänestysasiakirjojen käsittely 796/00.00.00.00/2015 Keskusvaalilautakunta 07.04.2017 52 Keskusvaalilautakunta päätti 15.2.2017 19 vuoden
HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO xx 1 HALLINTOKESKUS Oikeuspalvelut
HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO xx 1 Kaupunginhallitus PL 1 (Pohjoisesplanadi 11-13) Khs 2011-207 Kansanäänestyksen järjestämistä koskevat periaatteet ja menettelytavat Kaupunginhallitus päätti käynnistää
KUNTAJAON MUUTOSTEN VAIKUTUKSESTA VUODEN 2004 KUNNALLISVAALIEN TOIMITTAMISEEN
19.5.2004 OM 18/51/2004 Jakelussa mainituille KUNTAJAON MUUTOSTEN VAIKUTUKSESTA VUODEN 2004 KUNNALLISVAALIEN TOIMITTAMISEEN Oikeusministeriö lähetti jakelussa mainituille kunnille toukokuun alussa 3.5.2004
Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta
Iitin kunta Kokouskutsu 8/2017 1 Aika 16.10.2017 klo 18:00 Paikka Lisätietoja Kunnantalo, 1. kerroksen kokoushuone Huom! Lautakunta on päätösvaltainen vain täysilukuisena. Esteestä pyydetään ilmoittamaan
Keskusvaalilautakunnalle saapuu kahdenlaisia lähetekuoria: - kuittausmerkinnällä varustettuja ja
Keskusvaalilautakunta 28 31.03.2017 Keskusvaalilautakunta 31 04.04.2017 Keskusvaalilautakunta 34 05.04.2017 Keskusvaalilautakunta 36 07.04.2017 ENNAKKOÄÄNESTYSASIAKIRJOJEN TARKASTAMINEN Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirjantarkastajat: Pöytäkirja tarkastettiin seuraavassa kokouksessa Pöytäkirja yleisesti nähtävillä: Maanantai 10.4.
REISJÄRVEN KUNTA KESKUSVAALILAUTAKUNTA 6/2017 PÖYTÄKIRJA Aika: Perjantai 7.4.2017 klo 12-13:26 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 Läsnä: Rajala Tiina, pja Hautala Teuvo, vpja Lehto Juhani, j Paalavuo Jarkko,
EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019
Selkoesite EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019 Ennakkoäänestys 15. 21.5.2019 Vaalipäivä sunnuntaina 26.5.2019 Äänestäminen on helppoa! Europarlamenttivaalit 2019 Euroopan parlamentti säätää lakeja, jotka vaikuttavat
N:o 158. ILMOITUS puolueen jäseniä kunnassa edustavasta yhdistyksestä. Kainuun maakuntavaalit. kunnan keskusvaalilautakunnalle 1) Puolue.
423 ILMOITUS puolueen jäseniä kunnassa edustavasta yhdistyksestä kunnan keskusvaalilautakunnalle 1) Yhdistys Yhteystiedot Edellä mainittu yhdistys edustaa puolueen henkilöjäseniä kaupungissa/kunnassa.
Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen
Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Kaupunginhallitus 56 20.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen KH 23.01.2017 21 Kuntavaalien varsinainen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 Keskusvaalilautakunta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 Kokousaika 16:00-16:08 Kokouspaikka Aulakabinetti 4, Kaupungintalo Läsnä Jäsenet Viertola, Juha Kivinen, Tiina Ahonen, Risto Kiukas, Vertti Monaco, Pia puheenjohtaja
2/2018. Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi (KL 7:4,1).
ASIKKALAN SEURAKUNTA VAALILAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 Aika 17.9.2018 klo 16.30 Paikka Asikkalan seurakunta, Sirkkusentie 1, Iltarusko Läsnä Kari Karjalainen pj Timo Ristkari jäsen Pekka Niskanen jäsen
Oikeusministeriön ohjeen mukaan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen määräämisessä kunnanhallituksen on otettava huomioon seuraavat seikat:
Kaupunginhallitus 215 25.09.2017 Kaupunginhallitus 236 30.10.2017 Presidentinvaalien 2018 äänestyspaikat sekä aukioloajat Khall 25.09.2017 215 (Valm.hall.joht.) Ennakkoäänestyspaikan määrääminen Vaalilain
TOIMINTASUUNNITELMA SEURAKUNTAVAALIT 2018
TOIMINTASUUNNITELMA SEURAKUNTAVAALIT 2018 HUOM! Tämä dokumentti on julkaistu info.seurakuntavaalit.fi-sivulla 23.5.2018. Korjaukset punaisella. Jos olet tulostanut tämän, tarkista ajantasainen aikataulu
KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta
PÖYTÄKIRJA Kokousnumero Presidentinvaali 1/2017 Aika MAANANTAI klo 17.00-17.28 Paikka Lautakuntien kokoushuone KOKOUSKUTSU Maanantaina Lautakuntien kokoushuone Nro 1/2017 ASIA LIITE 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 28 Keskusvaalilautakunta 09.03.2017 AIKA 09.03.2017 klo 14:00-14:35 PAIKKA kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
kuntavaaliteesit 2017 Vaalipäivä Äänestämällä vaikutamme! Eläkeliitto
Eläkeliiton kuntavaaliteesit 2017 Vaalipäivä 9.4.2017 Äänestämällä vaikutamme! Eläkeliitto Eläkeliiton kuntavaaliteesit 2017 Huhtikuussa Suomen kuntiin valitaan jälleen vaaleilla iso joukko valtuutettuja,