50/50 - Energiansäästöä julkisissa rakennuksissa

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "50/50 - Energiansäästöä julkisissa rakennuksissa"

Transkriptio

1 50/50 - Energiansäästöä julkisissa rakennuksissa Rauma Merja Pakkanen Vaasan yliopisto

2 50/50; idea Hankkeen tarkoituksena on vähentää energiankulutusta kouluissa (ja muissa julkisissa rakennuksissa) 50/50 -metodin avulla ja taistella siten ilmastonmuutosta vastaan. 50/50 metodin mukaisesti kunta palauttaa koululle puolet siitä rahallisesta säästöstä, jonka koulun käyttäjät energiansäästöllään saavat mahdollisesti aikaan. Koulu saa itse päättää tämän rahan käytöstä. Mitä enemmän rahaa koulu säästää, sitä enemmän myös kunta säästää!

3 50/50 - hankkeet Euronet 50/50 sekä Euronet 50/50 MAX olivat pääasiallisesti EU:n komission IEE (Intelligent Energy Europe) ohjelman rahoittamia hankkeita. 50/50:ssä oli mukana 55 peruskoulua 9 maasta ( ) ja 50/50 MAX:issa yli 500 peruskoulua ja noin 50 muuta julkista rakennusta 13 maasta ( ). Suomen osalta projekteista vastasi Vaasan yliopisto.

4 Euronet 50/50 MAX Euronet 50/

5 Euronet 50/50 Suomessa: Vaasa, 2 peruskoulua Seinäjoki, 2 peruskoulua Laihia, 1 peruskoulu Euronet 50/50 MAX Suomessa: Helsinki, 7 peruskoulua Espoo, 9 peruskoulua Ii, 3 peruskoulua Vaasa, Vaasan Kaupunginkirjasto

6 50/50; tavoitteet Hankkeessa keskitytään ensisijaisesti tietoisuuden lisäämiseen sekä asenteiden ja kulutustottumusten muuttamiseen. Energiankulutus ymmärretään laajasti; projektiin otetaan mukaan lämmitys, sähkö ja vesi. Tavoitteena on saavuttaa vähintään 8 % säästöt aiempaan kulutukseen verrattuna

7 50/50; kriteerit kouluille Koulussa ei ole saanut tapahtua energiankulutukseen merkittävästi vaikuttavia muutoksia viimeisen kahden (mieluummin kolmen) vuoden aikana ennen hankkeen aloittamista. Tällaisia ovat esim. peruskorjaukset, isommat remontit, lämmitystapamuutokset, koulurakennuksen käytön merkittävät muutokset jne. Edellä mainitun kaltaisia muutoksia ei myöskään saa olla suunnitelmissa hankkeen kestoaikana. Sähkön, veden ja sääkorjatut lämmön kulutusluvut tulee olla saatavilla kuukausitasolla vähintään kahden (mieluummin kolmen) vuoden ajalta ennen hankkeen aloittamista.

8 50/50; työkalut Koulut saavat hankkeelta käyttöönsä mm. seuraavaa: Opetuspaketti energiasta ja energiansäästöstä tehtävineen Lämpötila-, virrankulutus- sekä luxmittarit käyttöön Tukea, apua ja vinkkejä hankkeen läpiviemiseen Kuukausittaiset energiankulutusluvut helposti ymmärrettävässä muodossa, mikä helpottaa projektin toteutuksen seurantaa koulussa Hanketta toteutetaan kouluissa 2 vuoden ajan.

9 50/50; kulutusseuranta & säästöjen laskenta Koulun energiankulutuksen viitearvot lasketaan jokaiselle kuukaudelle (edellisen 3 vuoden kulutuksen keskiarvo) Sähkön, veden ja sääkorjatut lämmön kulutusluvut Keskimääräinen vuosikulutus = viitearvo, josta pyritään saamaan 8 % säästö. Viitearvo pysyy samana molemmat vuodet! Hankkeen aikana kulutusta seurataan kuukausittain toteutuneiden mittarilukemien perusteella Säästöjen laskennassa käytetään niitä lämmön, sähkön ja veden hintoja, jotka ovat olleet hankkeen aikana voimassa.

10

11 50/50; toimintatapa Jokaisesta koulusta valitaan Energiatiimi, joka voi olla yksi koululuokka tai jokin muu sopiva ryhmä. Energiatiimi toimii hankkeen moottorina ja vastaa käytännössä hankkeen toteutuksesta ja jalkauttamisesta koko kouluun. Energiatiimin tehtävät ovat helppoja, konkreettisia ja innostavia. Käytännössä kyse on lähinnä järkevien arkisten toimintatapojen opettelusta; esimerkiksi turhien valojen ja sähkölaitteiden sammuttelusta, oikean lämpötilan pitämisestä ja hanojen turhan juoksuttamisen välttämisestä.

12 Menetelmätavat 9 askelta 1. Energiatiimin muodostaminen 2. Alustava energiakierros koulussa 3. Teoriaopetus 4. Energiatiimin energiakierros 5. Pitkän aikavälin lämpötilatarkkailu 6. Ratkaisuehdotukset 7. Kouluyhteisölle tiedottaminen 8. Pieniä investointeja vaativista toimenpiteistä viestittäminen 9. Koulun ponnistelujen tuloksena saaman rahan käyttö ja tuloksista tiedotus

13 13

14 50/50; eteneminen Etsitään sopivat pilottikoulut Nimetään yhteyshenkilöt hankkeeseen (kunnan kiinteistöstä vastaava organisaatio, opetuksesta vastaava organisaatio ja mahdollinen koordinaattori sekä koulujen yhteyshenkilöt) ja tehdään sopimukset hankkeen toteuttamisesta. Selvitetään koulujen nykyinen energiankäyttö ja kustannukset sekä määritellään säästötavoitteet. Sovitaan seurannasta hankkeen aikana ja rahanpalautuksen laskennasta. Toteutetaan hanketta kouluissa esim. 2 vuoden ajan. Rahanpalautus kouluille jokaisen toimintavuoden päätteeksi Tulokset? Rahansäästö, kasvanut tietoisuus, asenteidenmuutos, ympäristövaikutukset?

15 50/50; tuloksia Suomessa Suuria eroja saavutetuissa tuloksissa Vuosina julkisista rakennuksista 14/20 saavutti säästöjä (usein epäonnistuminen ei itsestä kiinni) Säästöjä saavuttaneet säästivät keskimäärin noin tavoitteen (8 %) verran, mutta yksittäiset rakennukset suurempiakin määriä Säästöjä saavuttaneet rakennukset saivat keskimäärin palautuksen (2 vuodelta), vaihteluväli Säästöt riippuvat ennen kaikkea rakennuksen käyttäjien omasta aktiivisuudesta, kiinteistön kunnosta, aiemmasta energiasäästäväisyydestä, mahdollisuuksista teknisiin parannuksiin Kasvatuksellista antia pidetään kuitenkin kaikkein tärkeimpänä: asenteiden muuttuminen, tietoisuuden kasvaminen, toimintatapojen muutos.

16 50/50; haasteita Hektinen kouluarki ja opettajien suuri työmäärä Projektin levittäminen koko kouluun joskus haastavaa Henkilöstön vaihtuminen, vetäjän puuttuminen Kulutusseurannan hankaluus joissakin kunnissa Yhteistyön vähyys kiinteistöstä vastaavan organisaation ja koulun välillä, kunnan organisaatioiden ajanpuute

17 50/50; hyötyjä Oppilaiden ja opettajien kasvanut tietoisuus Asenteiden ja toimintatapojen muutos vaikutusta myös laajemmin Koulun käyttäjien toiminnalla suuri merkitys energiankulutukseen Oppilaiden innostus, tarmo ja sitoutuminen Innostuneet, innostavat ja idearikkaat opettajat Lisääntynyt yhteistyö koulun väen ja kiinteistönhoidon välillä Energian- ja rahansäästö Pitkän aikavälin vaikutus

18 Yhteystiedot Verkkosivut: Facebook-sivut: https://www.facebook.com/euronetmax?fref=ts https://www.facebook.com/euronet5050maxsuomi Koordinaattori: Barcelona Provincial Council, &

19 Uusi hanke: Verkkosovellus 50/50:n toteuttamiseen Vaasan yliopisto on käynnistänyt hankkeen Fifty/Sixty lisäarvoa energiansäästöstä 50/50-konsepti on osoittautunut hyväksi välineeksi julkisten rakennusten energiansäästöön Kiinnostusta konseptia kohtaan on runsaasti niin nykyisissä 50/50- kunnissa kuin muissakin kunnissa eri puolella Suomea Kunnat ja rakennukset tarvitsevat apua ja työkaluja hankkeen toteuttamiseen, sillä esim. viitearvojen laskenta, energiankulutuksen seuranta ja energian- ja rahansäästön laskenta vaativat nykyisellään paljon käsityötä ja yhteydenpitoa julkisten rakennusten käyttäjiin Ideana on tarjota kaikki tarvittava 50/50-hankkeen toteuttamiseen yhdellä verkkosivustolla Verkkosovellus valmistuu vuoden 2016 lopussa.

20 Kiitos!! Merja Pakkanen KTM, Kehittämispäällikkö

Täällä me olemme jälleen! EURONET 50/50:stä tulee EURONET 50/50 MAX!

Täällä me olemme jälleen! EURONET 50/50:stä tulee EURONET 50/50 MAX! Uutiskirje Newsletter /204 n o /204 Täällä me olemme jälleen! EURONET 50/50:stä tulee EURONET 50/50 MAX! EURONET 50/50 projektilla saavutettiin vuosina 2009-202 merkittävää energiansäästöä julkisissa rakennuksissa.

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa. Keski-Suomen Energiatoimisto

Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa. Keski-Suomen Energiatoimisto Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Miksi energiaeksperttejä? Energia yhä kalliimpaa ja ympäristövaikutuksia

Lisätiedot

Ulkovaipan lämpötalouteen vaikuttavat korjaustoimenpiteet käytännössä

Ulkovaipan lämpötalouteen vaikuttavat korjaustoimenpiteet käytännössä Ulkovaipan lämpötalouteen vaikuttavat korjaustoimenpiteet käytännössä Julkisivuyhdistys ry:n syyskokous 19.11.2009 Diana-auditorio, Helsinki Stina Linne Tekn yo. Esityksen sisältö Tutkimuksen taustat ja

Lisätiedot

Yhteenveto energiakatselmoinnista

Yhteenveto energiakatselmoinnista Vaasa Rakennuksesta vastaava organisaatio: Vaasan Talotoimi Koulun nimi: Huutoniemen koulu Päärakennus 1954, peruskorjattu 1998 Liikuntasalirakennus 1957, peruskorjattu 2000 Päärakennus sekä liikuntasalirakennus.

Lisätiedot

50/50-PROJEKTIN HYÖDYT JULKISISSA RAKENNUKSISSA

50/50-PROJEKTIN HYÖDYT JULKISISSA RAKENNUKSISSA 50/50-PROJEKTIN HYÖDYT JULKISISSA RAKENNUKSISSA 1 PROJEKTIN ALKUPERÄINEN IDEA JA SISÄLTÖ Ympäristöpalvelujen hallinta, Barcelonan maakuntaneuvosto. SUUNNITTELU Jordi Caba HUHTIKUU 2016 Tämän asiakirjan

Lisätiedot

50/50 Koulujen energiansäästön puolesta!

50/50 Koulujen energiansäästön puolesta! Levón 3/2009 50/50 Koulujen energiansäästön puolesta! Sähkön, lämmön ja vedenkulutus sekä jätehuolto muodostavat merkittävän erän julkisten rakennusten ylläpitokustannuksista. Rakennusten käyttäjät eivät

Lisätiedot

EURONET 50/50 Workshop Vaasa 2.11.2009 OSALLISTUJAT

EURONET 50/50 Workshop Vaasa 2.11.2009 OSALLISTUJAT EURONET 50/50 Workshop Vaasa 2.11.2009 OSALLISTUJAT Harry Swanljung, Kasvatus- ja opetusvirasto, Vaasa Petteri Väkelä, Vaasan Talotoimi, Vaasa Timo Hakala, Koy Laihian Vuokratalot, Laihia Esa Hirvijärvi,

Lisätiedot

AKSELI KIINTEISTÖPALVELUT OY TALOTEKNIIKKA. Asiakastilaisuus 18.5.2015 Aitiopaikka, Valtion virastotalo

AKSELI KIINTEISTÖPALVELUT OY TALOTEKNIIKKA. Asiakastilaisuus 18.5.2015 Aitiopaikka, Valtion virastotalo AKSELI KIINTEISTÖPALVELUT OY TALOTEKNIIKKA Asiakastilaisuus 18.5.2015 Aitiopaikka, Valtion virastotalo TALOTEKNIIKAN PALVELUORGANISAATIO toiminnon esimies energianhallintapäällikkö Teemu Halenius LVIS-työt

Lisätiedot

Asukkaiden asenteet energiansäästöön ja kulutusseurantaan

Asukkaiden asenteet energiansäästöön ja kulutusseurantaan Asukkaiden asenteet energiansäästöön ja kulutusseurantaan Sami Karjalainen, tekn. toht. VTT Suomen automaatioseura Rakennusautomaatiojaosto BAFF Seminaari 22.5.2008 SISÄLTÖ Käyttäjätutkimuksen energiansäästöön

Lisätiedot

Taloyhtiön ja taloyhtiöasukkaan energiatehokkuuden askelmerkit. Ilari Rautanen

Taloyhtiön ja taloyhtiöasukkaan energiatehokkuuden askelmerkit. Ilari Rautanen Taloyhtiön ja taloyhtiöasukkaan energiatehokkuuden askelmerkit Ilari Rautanen Esityksen sisältö Kodin ja taloyhtiön energiankulutus Rakenteiden, huollon ja ihmisten vaikutus Turha kulutus pois asumismukavuudesta

Lisätiedot

TETS. Vuosiraportointi 2011 Tuloksia. TETS-yhdyshenkilöpäivä 22.01.2013 Tapio Jalo, Motiva Oy

TETS. Vuosiraportointi 2011 Tuloksia. TETS-yhdyshenkilöpäivä 22.01.2013 Tapio Jalo, Motiva Oy TETS Vuosiraportointi 2011 Tuloksia TETS-yhdyshenkilöpäivä 22.01.2013 Tapio Jalo, Motiva Oy Esityksen sisältö Raportointi, energiankäyttö, säästöt, takaisinmaksuaika Vertailu säästötavoitteeseen Vastuuhenkilöt,

Lisätiedot

Energiansäästö julkisissa rakennuksissa. Opas 50/50 -menetelmän käyttöönottoon kunnan kiinteistöissä

Energiansäästö julkisissa rakennuksissa. Opas 50/50 -menetelmän käyttöönottoon kunnan kiinteistöissä Energiansäästö julkisissa rakennuksissa Opas 50/50 -menetelmän käyttöönottoon kunnan kiinteistöissä Tekijät vastaavat yksin tämän julkaisun sisällöstä. Se ei välttämättä edusta Euroopan unionin mielipidettä.

Lisätiedot

Energiatehokkuuden optimointi Mahdollisuudet ja työkalut yrityksille. Salo 9.10.2014 Juha-Pekka Paavola Finess Energy Oy

Energiatehokkuuden optimointi Mahdollisuudet ja työkalut yrityksille. Salo 9.10.2014 Juha-Pekka Paavola Finess Energy Oy Energiatehokkuuden optimointi Mahdollisuudet ja työkalut yrityksille Salo 9.10.2014 Juha-Pekka Paavola Finess Energy Oy ENERGIANSÄÄSTÖ? ENERGIATEHOKKUUS! ENERGIATEHOKKUUS Energian tehokas hyödyntäminen

Lisätiedot

Ilmastonmuutos Stadissa

Ilmastonmuutos Stadissa Ilmastonmuutos Stadissa koulujen mahdollisuudet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi Timo Posa 3.3.2010 HELSINGIN KAUPUNGIN KOKONAISKULUTUS VUONNA 2008 ja 2007 2008 2007 GWh % GWh % KIINTEISTÖT Sähkö 479,84

Lisätiedot

Energiatehokas koti - seminaari 25.3.2010

Energiatehokas koti - seminaari 25.3.2010 Energiatehokas koti - seminaari 25.3.2010 Kokemuksia ja kulutustietoja matalaenergia- ja passiivitaloista Pekka Haikonen 1 EU:n energiatehokkuusstrategia 2 Rakentamisen määräykset 3 4 Kokemuksia matalaenergiarakentamisesta

Lisätiedot

Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa?

Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa? Tutkimus: Ulkovaipan lämpötalouteen vaikuttavat korjaustoimenpiteet käytännössä Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa? Stina Linne Tekn. yo betoni visioi -seminaari

Lisätiedot

Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2011

Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2011 Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2011 Liittymistilanne Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelmaan oli vuoden 2011 lopussa liittynyt 25 jäsenyhteisöä, joiden liittymisasiakirjoista

Lisätiedot

Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa?

Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa? Tutkimus: Ulkovaipan lämpötalouteen vaikuttavat korjaustoimenpiteet käytännössä Stina Linne Tekn. yo Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa? betoni visioi -seminaari

Lisätiedot

EMS Light Nordic -seurantatyökalu

EMS Light Nordic -seurantatyökalu 8 EMS Light Nordic EMS Light Nordic on helppokäyttöinen seurantatyökalu, jonka avulla yritys voi helposti seurata ja analysoida esimerkiksi energian kulutusta, jätemääriä sekä materiaaleihin liittyviä

Lisätiedot

Mitä uutta energiatehokkuussopimuksessa on kunnille kuntien mielestä? Katri Kuusinen

Mitä uutta energiatehokkuussopimuksessa on kunnille kuntien mielestä? Katri Kuusinen Mitä uutta energiatehokkuussopimuksessa on kunnille kuntien mielestä? Katri Kuusinen 12.5.2016 Helsingin energiatehokkuussopimukset Mukana kaikilla energiatehokkuussopimuskausilla (pilotointi alkaen vuodesta

Lisätiedot

Energiatehokkuuden parantaminen julkisessa rakennuskannassa. 1.Tilakeskuksen rakennuskanta; toiminnan laajuus

Energiatehokkuuden parantaminen julkisessa rakennuskannassa. 1.Tilakeskuksen rakennuskanta; toiminnan laajuus Oulun kaupunki, Tilakeskus Energiatehokkuuden parantaminen julkisessa rakennuskannassa 24.2.2010 kiinteistöpäällikkö Johan Alatalo Energiatehokkuuden parantaminen julkisessa rakennuskannassa Esityksen

Lisätiedot

Voiko asukas vaikuttaa kiinteistön energiankulutukseen?

Voiko asukas vaikuttaa kiinteistön energiankulutukseen? Voiko asukas vaikuttaa kiinteistön energiankulutukseen? Matti Hellgrén Asiakaspalvelupäällikkö, energia-asiantuntija Talokeskus Yhtiöt Oy!"#$%&'%(')*+,-.)/0)$1)%$1'&2134)5$%")."25$"")"'3"1.(1,5"6"#7&#(3.")5")$+5S'.$5")

Lisätiedot

Kokonaisvaltainen energiahallinta Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n kiinteistökannassa

Kokonaisvaltainen energiahallinta Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n kiinteistökannassa Kokonaisvaltainen energiahallinta Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n kiinteistökannassa Aki Havia 4.10.2017 Rakennusten energiaseminaari 2017 1 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy 4.10.2017 Rakennusten energiaseminaari

Lisätiedot

Nollaenergiakorjauksen tiekartta

Nollaenergiakorjauksen tiekartta TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Nollaenergiakorjauksen tiekartta Rakennusfoorumi 13.12.2016 Korjaamalla nollaenergiatasolle? Riikka Holopainen, TkT, tiimipäällikkö Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Taustaa

Lisätiedot

50/50 - MENETELMIEN KÄYTTÖÖNOTTO KOULUISSA

50/50 - MENETELMIEN KÄYTTÖÖNOTTO KOULUISSA 50/50 - MENETELMIEN KÄYTTÖÖNOTTO KOULUISSA D6: Dokumentti, joka sisältää yksityiskohtaiset menetelmät 50/50 järjestelmän käyttämiseksi. Työpaketti 2: Perusedellytysten sekä 50/50 projektin metodologian

Lisätiedot

VALMIUSTILAT KODISSANI

VALMIUSTILAT KODISSANI VALMIUSTILAT KODISSANI Tavoite: Oppilaat tietävät sähkölaitteiden valmiustilojen kuluttamasta sähköstä ja he sammuttavat laitteet kokonaan, kun se on mahdollista. Ostaessaan uusia sähkölaitteita oppilaat

Lisätiedot

Kestävää energiaa maailmalle Voiko sähköä käyttää järkevämmin?

Kestävää energiaa maailmalle Voiko sähköä käyttää järkevämmin? Kestävää energiaa maailmalle Voiko sähköä käyttää järkevämmin? Maailman sähkönnälkä on loppumaton Maailman sähkönkulutus, biljoona KWh 31,64 35,17 28,27 25,02 21,9 2015 2020 2025 2030 2035 +84% vuoteen

Lisätiedot

50/50 MENETELMIEN KÄYTTÖÖNOTTO KOULUISSA

50/50 MENETELMIEN KÄYTTÖÖNOTTO KOULUISSA 50/50 MENETELMIEN KÄYTTÖÖNOTTO KOULUISSA Julkaisu nro 6: Dokumentti, joka sisältää yksityiskohtaiset menetelmät 50/50 järjestelmän käyttämiseksi. Työpaketti 2: Perusedellytysten sekä 50/50 projektin metodologian

Lisätiedot

Energiatehokkuustoimikunnan mietintö Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto

Energiatehokkuustoimikunnan mietintö Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Energiatehokkuustoimikunnan mietintö 9.6.2009 Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Energiatehokkuustoimikunta Laajapohjainen toimikunta energiansäästön ja energiatehokkuuden toimenpiteiden

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa. Keski-Suomen Energiatoimisto

Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa. Keski-Suomen Energiatoimisto Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Lauri Penttinen Hoitokuluista energiaan ja veteen 30-40 %

Lisätiedot

ENERGIANSÄÄSTÖ TYÖPAIKALLA

ENERGIANSÄÄSTÖ TYÖPAIKALLA ENERGIANSÄÄSTÖ TYÖPAIKALLA Energiansäästö työpaikalla Miksi energiaa kannattaa säästää? Mistä työpaikan energiankulutus muodostuu? Miten töissä voi säästää energiaa? Lämmitys Jäähdytys Sähkö Valaistus

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa. Keski-Suomen Energiatoimisto

Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa. Keski-Suomen Energiatoimisto Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 2.11.2016 Lauri Penttinen Hoitokuluista energiaan ja veteen

Lisätiedot

Kaukolämmön käyttöraportit OULUN ENERGIA

Kaukolämmön käyttöraportit OULUN ENERGIA Kaukolämmön käyttöraportit Kaukolämmön käyttöraportit Kaikille Oulun Energian kaukolämpöasiakkaille lähetetään vuosittain raportti kaukolämpöenergian kulutuksesta Raportti lähetetään asiakkaan laskutusosoitteeseen

Lisätiedot

Kulutusseuranta - Taloyhtiöt ja kiinteistöt

Kulutusseuranta - Taloyhtiöt ja kiinteistöt Kulutusseuranta - Taloyhtiöt ja kiinteistöt Taloyhtiön tunnus ja nimi Sijaintikunt Kiinteistön numero ja nimi Vertailupaikkakunta Muuntokertoimet k1 ja k2 Rakennustilavuus Huoneistojen pinta-ala Nykyinen

Lisätiedot

ENERGIATODISTUKSET JA MERKIT TYÖKALUINA ENERGIATEHOKKUUSVIESTINNÄSSÄ

ENERGIATODISTUKSET JA MERKIT TYÖKALUINA ENERGIATEHOKKUUSVIESTINNÄSSÄ ENERGIATODISTUKSET JA MERKIT TYÖKALUINA ENERGIATEHOKKUUSVIESTINNÄSSÄ Helsingin erilainen Display Miksi tämä lähestymistapa? 28.5.2010 Ulla Soitinaho HKR-Rakennuttaja Miksi ihmeessä Display? Miksi ihmeessä

Lisätiedot

Energiatehokas korjausrakentaminen

Energiatehokas korjausrakentaminen Energiatehokas korjausrakentaminen Case poistoilmalämpöpumppu Teijo Aaltonen, Alfa Laval Nordic oy Energiatehokkuus mistä löytyy? Parantamalla kiinteistön rakenteita - lisäeristys, ikkunoiden uusinta =>

Lisätiedot

Energiatehokkuustoimikunnan mietintö

Energiatehokkuustoimikunnan mietintö ClimBus-ohjelman päätösseminaari 9.-10.6.2009 Energiatehokkuustoimikunnan mietintö 9.6.2009 Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Energian loppukulutus vuosina 1990 2006 sekä perusurassa

Lisätiedot

TAC - Finland. Energiansäästöpalvelut uusiin ja olemassa oleviin rakennuksiin. We help the best buildings in the world get that way.

TAC - Finland. Energiansäästöpalvelut uusiin ja olemassa oleviin rakennuksiin. We help the best buildings in the world get that way. TAC - Finland Energiansäästöpalvelut uusiin ja olemassa oleviin rakennuksiin We help the best buildings in the world get that way. TAC:n tuotteiden ja palvelujen jakauma TAC:lla me: Kehitämme ja valmistamme

Lisätiedot

Suomi ilmastoasioiden huippuosaajaksi ja tekijäksi. Paula Lehtomäki Ympäristöministeri

Suomi ilmastoasioiden huippuosaajaksi ja tekijäksi. Paula Lehtomäki Ympäristöministeri Suomi ilmastoasioiden huippuosaajaksi ja tekijäksi Paula Lehtomäki Ympäristöministeri 2 22.3.2010 Globaali ongelma vaatii globaalin ratkaisun EU on hakenut sopimusta, jossa numerot ja summat ei julistusta

Lisätiedot

Maatilojen energiasuunnitelma

Maatilojen energiasuunnitelma Maatilojen energiasuunnitelma Maatilojen energiasuunnitelma Maatilojen energiasuunnitelma on osa maatilojen energiaohjelmaa Maatilojen energiaohjelma Maatilan energiaohjelma: Maatilojen energiasäästötoimia

Lisätiedot

TECHNOPOLIS OYJ 9.3.2011. Toimivat tilat luovat energian säästöjä ja tilatyytyväisyyttä

TECHNOPOLIS OYJ 9.3.2011. Toimivat tilat luovat energian säästöjä ja tilatyytyväisyyttä Toimivat tilat luovat energian säästöjä ja tilatyytyväisyyttä Faktoja Technopoliksen kiinteistökannasta 451 200 m2 Suomessa 24 100 m2 Pietarissa 79 200 m2 Tallinnassa >90% toimistotilaa 2011 taloudellinen

Lisätiedot

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu Energiavaltaisen teollisuuden energiatehokkuussopimus Info- ja keskustelutilaisuus Ravintola Bank, Unioninkatu 22, Helsinki 14.6.2007 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu Uuden energiatehokkuussopimuskokonaisuuden

Lisätiedot

IEE INTERACTION. Kustannusten ja energian säästöä tavarankuljetuksia tarvitseville yrityksille

IEE INTERACTION. Kustannusten ja energian säästöä tavarankuljetuksia tarvitseville yrityksille IEE INTERACTION Kustannusten ja energian säästöä tavarankuljetuksia tarvitseville yrityksille INternational Transport and Energy Reduction ACTION Euroopan komission IEE-ohjelman hanke, jota Suomessa tukevat

Lisätiedot

ENERGIANSÄÄSTÖ TYÖPAIKALLA. Helsingin Kaupungin energiansäästötapahtuma 9.10.2013

ENERGIANSÄÄSTÖ TYÖPAIKALLA. Helsingin Kaupungin energiansäästötapahtuma 9.10.2013 ENERGIANSÄÄSTÖ TYÖPAIKALLA Helsingin Kaupungin energiansäästötapahtuma 9.10.2013 1 MIKSI SÄÄSTÄÄ ENERGIAA? NOPEIN JA TEHOKKAIN TAPA HILLITÄ ILMASTON- MUUTOSTA. SE SÄÄSTÄÄ RAHAA. UUSIUTUMATTOMIEN ENERGIANLÄHTEIDEN

Lisätiedot

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Laukaan energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Laukaan energiatase 2010 Öljy 354 GWh Puu 81 GWh Teollisuus 76 GWh Sähkö 55 % Prosessilämpö 45 % Rakennusten lämmitys 245 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUS

UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUS TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN TUKEMA KUNTAKATSELMUSHANKE Dnro: SATELY /0112/05.02.09/2013 Päätöksen pvm: 18.12.2013 RAUMAN KAUPUNKI KANALINRANTA 3 26101 RAUMA UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUS Motiva kuntakatselmusraportti

Lisätiedot

Sähkölämmityksen tehostamisohjelma Elvari. Marraskuu 2012 Päivi Suur-Uski, Motiva

Sähkölämmityksen tehostamisohjelma Elvari. Marraskuu 2012 Päivi Suur-Uski, Motiva Sähkölämmityksen tehostamisohjelma Elvari Marraskuu 2012 Päivi Suur-Uski, Motiva Sisältö Elvarista yleensä Toiminta 2012 Tuloksia Elvari -ohjelman tavoitteet Tuottaa ja todentaa tehostamistoimia, joilla

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa. Keski-Suomen Energiatoimisto

Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa. Keski-Suomen Energiatoimisto Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Lauri Penttinen Hoitokuluista energiaan ja veteen 30-40 %

Lisätiedot

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus Ilari Rautanen

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus Ilari Rautanen Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 10.10.2016 Ilari Rautanen 10.10.2016 Lauri Penttinen 2 Miksi energiaa kannattaa säästää? Energia yhä kalliimpaa ja ympäristövaikutuksia täytyy

Lisätiedot

Lämpöilta taloyhtiöille. Tarmo. 30.9. 2013 Wivi Lönn Sali. Lämmitysjärjestelmien ja energiaremonttien taloustarkastelut

Lämpöilta taloyhtiöille. Tarmo. 30.9. 2013 Wivi Lönn Sali. Lämmitysjärjestelmien ja energiaremonttien taloustarkastelut Lämpöilta taloyhtiöille Tarmo 30.9. 2013 Wivi Lönn Sali Lämmitysjärjestelmien ja energiaremonttien taloustarkastelut Juhani Heljo Tampereen teknillinen yliopisto Talon koon (energiankulutuksen määrän)

Lisätiedot

Mahdottomuus vai mahdollisuus

Mahdottomuus vai mahdollisuus Rakennuksen energiataloudellinen käyttö Mahdottomuus vai mahdollisuus Timo Posa 31.8.2010 Roolit Hallinta Huolto Käyttäjä Toiminta HELSINGIN KAUPUNGIN KOKONAISKULUTUS VUONNA 2008 ja 2007 2008 2007 GWh

Lisätiedot

Energiatehokkuusdirektiivin toimeenpano. Jari Kostama Energiateollisuus ry 1.3.2013

Energiatehokkuusdirektiivin toimeenpano. Jari Kostama Energiateollisuus ry 1.3.2013 Energiatehokkuusdirektiivin toimeenpano Jari Kostama Energiateollisuus ry 1.3.2013 EED:n tausta Direktiivin tavoitteena on auttaa saavuttamaan EU:n vuodelle 2020 asettama 20 % energiansäästötavoite Energiansäästötavoite

Lisätiedot

Miten onnistuu lähes nollaenergiarakennus? Juha Lemström Senaatti-kiinteistöt

Miten onnistuu lähes nollaenergiarakennus? Juha Lemström Senaatti-kiinteistöt Miten onnistuu lähes nollaenergiarakennus? Juha Lemström Senaatti-kiinteistöt johtaja Senaatti-kiinteistöt 2010 (ennakkotietoa t tilinpäätöksestä) tä) VM:n alainen liikelaitos (laki 1.1.2011) n. 11 700

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2014

Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän kaupunginvaltuusto 30.5.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 1.6.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus Osa 1. Keski-Suomen Energiatoimisto

Energiaeksperttikoulutus Osa 1. Keski-Suomen Energiatoimisto Energiaeksperttikoulutus Osa 1 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Sisältö Keski-Suomen Energiatoimisto, kuluttajien energianeuvonta Energiantuotanto, -kulutus

Lisätiedot

Energiatehokkaat isännöinti-palvelut: VVO:n kokemuksia

Energiatehokkaat isännöinti-palvelut: VVO:n kokemuksia Energiatehokkaat isännöinti-palvelut: VVO:n kokemuksia 23.11.2010 Kimmo Rintala VVO:n esittely VVO on eläkevakuutusyhtiöiden ja ammattiliittojen omistama vuokra-asuntoyritys: Perustettu 1969 Asuntoja n.

Lisätiedot

ISO 50001 velvoite vai liiketoimintamahdollisuus

ISO 50001 velvoite vai liiketoimintamahdollisuus ISO 50001 velvoite vai liiketoimintamahdollisuus 1 Energiatehokkuusdirektiivi 2012/27/EU energiansäästötavoite on yksi EU:n vuodelle 2020 20/20/20 tavoitteista, joista kaksi muuta ovat kasvihuonekaasujen

Lisätiedot

Rane energianeuvonta. Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen

Rane energianeuvonta. Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen Rane energianeuvonta Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen Ranen henkilöstöä Antero Mäkinen Rakentaminen Katja Räsänen Harjoittelija Petri Mäkelä Rakentajan opas Tiina Hakala Asuminen Ilari

Lisätiedot

LÄMMITYSENERGIA- JA KUSTANNUSANALYYSI 2014 AS OY PUUTARHAKATU 11-13

LÄMMITYSENERGIA- JA KUSTANNUSANALYYSI 2014 AS OY PUUTARHAKATU 11-13 LÄMMITYSENERGIA- JA KUSTANNUSANALYYSI 2014 AS OY PUUTARHAKATU 11-13 2 LÄMMITYSENERGIA- JA KUSTANNUSANALYYSI 2014 Yhtiössä otettiin käyttöön lämmön talteenottojärjestelmä (LTO) vuoden 2013 aikana. LTO-järjestelmää

Lisätiedot

HELSINGIN PERUSKOULUJEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TYÖN TALOUDELLISET VAIKUTUKSET JÄTEKUSTANNUKSIIN. 4V-hanke Susanna Saloranta 3.6.2010

HELSINGIN PERUSKOULUJEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TYÖN TALOUDELLISET VAIKUTUKSET JÄTEKUSTANNUKSIIN. 4V-hanke Susanna Saloranta 3.6.2010 HELSINGIN PERUSKOULUJEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TYÖN TALOUDELLISET VAIKUTUKSET JÄTEKUSTANNUKSIIN 4V-hanke Susanna Saloranta 3.6.2010 AIHE JA ESITELMÄN RAKENNE Tutkimuskysymys: syntyykö kuntatasolla euromääräisiä

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2014

Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän energiatase 2014 Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 18.2.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus 9 %

Lisätiedot

SUOMALAISET YRITYKSET

SUOMALAISET YRITYKSET SUOMALAISET YRITYKSET Suomalaiset yritykset tehostavat aktiivisesti energiankäyttöään. Vapaaehtoisissa energiatehokkuussopimuksissa on mukana yli 600 yritystä ja niiden noin 5000 toimipaikkaa. Yritysten

Lisätiedot

Uusi energiatehokkuusdirektiivi ja julkiset hankinnat Heikki Väisänen Energiaosasto 22.3.2013

Uusi energiatehokkuusdirektiivi ja julkiset hankinnat Heikki Väisänen Energiaosasto 22.3.2013 Uusi energiatehokkuusdirektiivi ja julkiset hankinnat Heikki Väisänen Energiaosasto 22.3.2013 Energiatehokkuusdirektiivin (EED) tausta Direktiivin tavoitteena on edesauttaa EU:n vuodelle 2020 asettaman

Lisätiedot

Uusiutuvan energian kuntakatselmus. Fredrik Åkerlund, Motiva Oy

Uusiutuvan energian kuntakatselmus. Fredrik Åkerlund, Motiva Oy Uusiutuvan energian kuntakatselmus Fredrik Åkerlund, Motiva Oy Kuntien KETS ja KEO sopimukset KETS (Kuntien energiatehokkuussopimus) yli 20 000 asukkaan kunnat yli 20 000 MWh/a:n kuntayhtymät KEO (Kuntien

Lisätiedot

Taloyhtiön energianhallinta ja käyttö

Taloyhtiön energianhallinta ja käyttö Taloyhtiön energianhallinta ja käyttö Matti Hellgrén Suomen Talokeskus Oy Pihlajistonkuja 4, 00710 Helsinki matti.hellgren@suomentalokeskus.fi p. 050 533 7127 Taloyhtiöiden hallitusforum 2010 18.9.2010

Lisätiedot

Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011

Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011 Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011 Sisältö Ympäristöasioiden hallinta yrityksissä Toimitilojen vaikutus ympäristöön Kiinteistön ympäristösertifioinnit

Lisätiedot

SUOMALAISET YRITYKSET

SUOMALAISET YRITYKSET SUOMALAISET YRITYKSET Suomalaiset yritykset tehostavat aktiivisesti energiankäyttöään. Vapaaehtoisissa energiatehokkuussopimuksissa on mukana yli 600 yritystä ja niiden noin 5000 toimipaikkaa. Yritysten

Lisätiedot

Rakennusten energiatehokkuus kuntien ekotukitoiminnassa Hyvät esimerkit pääkaupunkiseudulta

Rakennusten energiatehokkuus kuntien ekotukitoiminnassa Hyvät esimerkit pääkaupunkiseudulta Rakennusten energiatehokkuus kuntien ekotukitoiminnassa Hyvät esimerkit pääkaupunkiseudulta Anna Sjövall Ympäristöasiantuntija Vantaan ympäristökeskus 29.10.2013 Mitä ekotukitoiminta on? Ekotukitoiminta

Lisätiedot

KOHTI TEHOKKAAMPAA ENERGIANKÄYTTÖÄ. Ympäristöasiat Kuopiossa Tapio Kettunen

KOHTI TEHOKKAAMPAA ENERGIANKÄYTTÖÄ. Ympäristöasiat Kuopiossa Tapio Kettunen KOHTI TEHOKKAAMPAA ENERGIANKÄYTTÖÄ Ympäristöasiat Kuopiossa 10.4.2014 Tapio Kettunen Toimenpide Säästö vuodessa Vuotavan wc-istuimen tai hanan korjaaminen 100-900 Huonelämpötilan laskeminen yhdellä asteella

Lisätiedot

Energiankäytön tehostaminen olemassa olevissa rakennuksissa. Tomi Mäkipelto kauppatieteiden tohtori, DI toimitusjohtaja

Energiankäytön tehostaminen olemassa olevissa rakennuksissa. Tomi Mäkipelto kauppatieteiden tohtori, DI toimitusjohtaja Energiankäytön tehostaminen olemassa olevissa rakennuksissa Tomi Mäkipelto kauppatieteiden tohtori, DI toimitusjohtaja Rakennetun ympäristön merkitys Suomessa Energiatehokkuuspotentiaali on pääosin hyödyntämättä

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä elintarviketeollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 33 yritystä, jotka koostuvat

Lisätiedot

Etelä Suomen ja Viron Interreg III A ohjelma:

Etelä Suomen ja Viron Interreg III A ohjelma: Etelä Suomen ja Viron Interreg III A ohjelma: "Internetpalvelusta apua ilmastokamppailuun (e3portaali)" Kuresaari 14.9.2007 Jorma Pietiläinen Copyright VTT Lähtökohta: 2 3 4 IPCC:n skenaatiot: 5 6 Tulevaisuus?

Lisätiedot

Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku

Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku Tietoa uusiutuvasta energiasta lämmitysmuodon vaihtajille ja uudisrakentajille 31.1.2013/ Dunkel Harry, Savonia AMK Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku TAUSTAA Euroopan unionin ilmasto- ja energiapolitiikan

Lisätiedot

Sankaritekoja energiatehokkuustoiminnassa. Satu Kankaala Aalto-yliopistokiinteistöt Oy

Sankaritekoja energiatehokkuustoiminnassa. Satu Kankaala Aalto-yliopistokiinteistöt Oy Sankaritekoja energiatehokkuustoiminnassa Satu Kankaala Aalto-yliopistokiinteistöt Oy Aalto-yliopistokiinteistöt Oy Aalto-korkeakoulusäätiön ja Suomen valtion yhdessä omistama osakeyhtiö, perustettu vuonna

Lisätiedot

Materiaalikatselmus/ Materiaalitehokkuus Uponor Suomi Oy:ssä

Materiaalikatselmus/ Materiaalitehokkuus Uponor Suomi Oy:ssä Materiaalikatselmus/ Materiaalitehokkuus Uponor Suomi Oy:ssä Rami Silta-aho Sisältö Uponor yrityksenä Materiaalikatselmus Uponor Suomi Oy, Forssa Materiaalitehokkuus toimenpiteet 23 April 2013 Uponor 2

Lisätiedot

KIINTEISTÖPILVI.FI Olosuhteiden helpompaa ja tehokkaampaa säätämistä

KIINTEISTÖPILVI.FI Olosuhteiden helpompaa ja tehokkaampaa säätämistä KIINTEISTÖPILVI.FI Olosuhteiden helpompaa ja tehokkaampaa säätämistä Koska asunto on kallis sekä rahalliselta että tunnearvoltaan, siitä kannattaa pitää erittäin hyvää huolta tavalla, josta nauttivat sekä

Lisätiedot

Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Jämsän energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Jämsän energiatase 2010 Öljy 398 GWh Turve 522 GWh Teollisuus 4200 GWh Sähkö 70 % Prosessilämpö 30 % Puupolttoaineet 1215 GWh Vesivoima

Lisätiedot

Lämpöpumput lähes 0-energiataloissa

Lämpöpumput lähes 0-energiataloissa Lämpöpumput lähes 0-energiataloissa Suvi Häkämies Green Net Finland Suomen Lämpöpumppupäivät 30.10.2014 1 Miksi HP4NZEB-projekti tarvittiin? Suomen rakennusten energiatehokkuusdirektiiviin liittyvä säädösvalmistelu

Lisätiedot

Taloyhtiön energiatehokas ylläpito

Taloyhtiön energiatehokas ylläpito Taloyhtiön energiatehokas ylläpito Taloyhtiöiden energiailta 07.10.2015, Jyväskylän kaupunginkirjasto DI Petri Pylsy, Kiinteistöliitto Tarjolla tänään Lähtötilanteen haltuun otto Arkisia, mutta tärkeitä

Lisätiedot

18.12.2013 ENERGIANSÄÄSTÖSUUNNITELMA

18.12.2013 ENERGIANSÄÄSTÖSUUNNITELMA ENERGIANSÄÄSTÖSUUNNITELMA 2013 2014 1 Sisällysluettelo 1. Helsingin kaupungin Taloushallintopalvelu liikelaitoksen energiansäästösuunnitelma... 3 1.1 Energiansäästösuunnitelman laadinnan lähtökohdat...

Lisätiedot

Kohdekiinteistöjen RAU-järjestelmien analyysi verrattuna AU-luokitukseen

Kohdekiinteistöjen RAU-järjestelmien analyysi verrattuna AU-luokitukseen Kohdekiinteistöjen RAU-järjestelmien analyysi verrattuna AU-luokitukseen Tavoitteiden avulla kohti parempaa automaatiota Sakari Uusitalo Sami Mikkola Rakennusautomaation energiatehokkuusluokitus Standardissa

Lisätiedot

KOULUN VEDENKULUTUS KURIIN

KOULUN VEDENKULUTUS KURIIN KOULUN VEDENKULUTUS KURIIN Tavoite: Oppilaat ymmärtävät, että puhdas vesi on rajallinen luonnonvara. Oppilaat tiedostavat, että vettä tuhlataan joka päivä tarpeettomasti. Oppilaat oppivat ottamaan vastuuta

Lisätiedot

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen 7.10.2015 Lauri Penttinen 2 Miksi energiaa kannattaa säästää? Energia yhä kalliimpaa ja ympäristövaikutuksia täytyy vähentää

Lisätiedot

Helsingin kaupungin hallintokunta Pelastuslaitos

Helsingin kaupungin hallintokunta Pelastuslaitos ENERGIANSÄÄSTÖSUUNNITELMA Helsingin kaupungin hallintokunta Pelastuslaitos vuoden 2015 talousarvion liitteeksi 11.12.2014 1 1. Helsingin kaupungin hallintokunta Pelastuslaitoksen energiansäästösuunnitelma...

Lisätiedot

TARMOn energiaekspertti ilta 1 Tausta ja ekspertin rooli

TARMOn energiaekspertti ilta 1 Tausta ja ekspertin rooli TARMOn energiaekspertti ilta 1 Tausta ja ekspertin rooli Emilia Olkanen & Lauri Penttinen TARMO Asuinalueiden viihtyisyys Asumisen mukavuus Yhteisöllisyys Rakennusten toiminnallisuus Energiatehokkuuden

Lisätiedot

Oulun kaupungin päiväkotien energiakisa 2014 / Schneider Electric Buildings Finland Oy Energiankäyttö. 04.09.2014 Pekka Karppanen

Oulun kaupungin päiväkotien energiakisa 2014 / Schneider Electric Buildings Finland Oy Energiankäyttö. 04.09.2014 Pekka Karppanen Oulun kaupungin päiväkotien energiakisa 2014 / Schneider Electric Buildings Finland Oy Energiankäyttö 04.09.2014 Pekka Karppanen Valaistuksen- ja vedenkäyttö Valaisimien sammuttaminen Yleispätevä ohje

Lisätiedot

Nantes Hamburg Helsinki

Nantes Hamburg Helsinki Nantes Hamburg Helsinki Vihreä Foorumi 16.3.2017 Mira Jarkko, Helsingin kaupungin ympäristökeskus mysmartlife EU HANKE 2016-2021 Euroopan komission majakka -hanke, jossa kehitetään, demonstroidaan ja integroidaan

Lisätiedot

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Kemianteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 1 Liittymistilanne Vuoden 1 loppuun mennessä kemianteollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 31 yritystä, jotka koostuvat 47 raportoivasta

Lisätiedot

Uusiutuvan energian kuntakatselmus Sisältö ja toteutus. Uusiutuvan energian kuntakatselmoijien koulutustilaisuus 16.4.2013 Kirsi Sivonen, Motiva Oy

Uusiutuvan energian kuntakatselmus Sisältö ja toteutus. Uusiutuvan energian kuntakatselmoijien koulutustilaisuus 16.4.2013 Kirsi Sivonen, Motiva Oy Uusiutuvan energian kuntakatselmus Sisältö ja toteutus Uusiutuvan energian kuntakatselmoijien koulutustilaisuus Tavoite ja sisältö Tavoite Tunnetaan malliraportin rakenne Sisältö Kuntakatselmuksen sisältö

Lisätiedot

Älykäs kiinteistö on energiatehokas

Älykäs kiinteistö on energiatehokas Harald Schnur, divisioonan johtaja Älykäs kiinteistö on energiatehokas Julkinen Siemens Osakeyhtiö 2015. Kaikki oikeudet pidätetään. www.siemens.fi Sivu 1 Haasteemme Ilmaston lämpeneminen Kasvihuonekaasut

Lisätiedot

Sopimustoiminta kansallisen tason energiatehokkuustoimena

Sopimustoiminta kansallisen tason energiatehokkuustoimena Sopimustoiminta kansallisen tason energiatehokkuustoimena EP-TOPO, webinaari 5.4.2017 Pia Outinen, Energiavirasto Energiatehokkuussopimukset 2017 2025 ELINKEINOELÄMÄ KUNTA-ALA KIINTEISTÖALA ÖLJYLÄMMITYSKIINTEISTÖT

Lisätiedot

Maatalouden energiankulutus 12.11. 2014 KOTKANTIE 1 MIKKO POSIO

Maatalouden energiankulutus 12.11. 2014 KOTKANTIE 1 MIKKO POSIO Maatalouden energiankulutus 12.11. 2014 KOTKANTIE 1 MIKKO POSIO Mitä on energia? Energia on voiman, kappaleen tai systeemin kyky tehdä työtä Energian summa on aina vakio, energiaa ei häviä eikä synny Energian

Lisätiedot

The Covenant capacity -hanke

The Covenant capacity -hanke The Covenant capacity -hanke Paikallishallinnon osaamisen kehittäminen ilmasto- ja energia-asioissa suunnittelusta toteutukseen ja seurantaan Laura Heikkilä koulutuskoordinaattori, FCG Koulutus ja konsultointi

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style GRUNDFOS PUMPPUAKATEMIA Click to edit Master title style Pumppujen energiankäyttö. Suomen sähköstä 13 % eli reilut 10 000 GWh kulutetaan pumppaukseen Suurin kuluttaja on teollisuus noin 8 500 GWh:llaan,

Lisätiedot

Roihuvuori seuran energia ilta

Roihuvuori seuran energia ilta Roihuvuori seuran energia ilta Asuinkerrostalon energiatehokkuuden parantaminen Johtava asiantuntija 13.10.2010 Alustuksen sisältö Motivan toimialueet Asuinkerrostalon energiankulutus ja säästömahdollisuudet

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille. Keski-Suomen Energiatoimisto

Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille. Keski-Suomen Energiatoimisto Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Sisältö Keski-Suomen Energiatoimisto, kuluttajien energianeuvonta

Lisätiedot

GES-verkostotilaisuus Tiina Lensu IVH Kampus Toimistokiinteistön energiatehokkuus asiakastyytyväisyyden ehdoilla

GES-verkostotilaisuus Tiina Lensu IVH Kampus Toimistokiinteistön energiatehokkuus asiakastyytyväisyyden ehdoilla GES-verkostotilaisuus 15.11.2017 Tiina Lensu IVH Kampus Toimistokiinteistön energiatehokkuus asiakastyytyväisyyden ehdoilla 16.11.2017 1 IVH Kampus, Skinnarila Monimuotoinen kokonaisuus, 24.000 m2, 11

Lisätiedot

UUSIUTUVA ENERGIA HELSINGIN ENERGIAN KEHITYSTYÖSSÄ. 4.11.2014 Atte Kallio Projektinjohtaja Helsingin Energia

UUSIUTUVA ENERGIA HELSINGIN ENERGIAN KEHITYSTYÖSSÄ. 4.11.2014 Atte Kallio Projektinjohtaja Helsingin Energia UUSIUTUVA ENERGIA HELSINGIN ENERGIAN KEHITYSTYÖSSÄ 4.11.2014 Projektinjohtaja Helsingin Energia ESITYKSEN SISÄLTÖ Johdanto Smart City Kalasatamassa Aurinkovoimalan teknisiä näkökulmia Aurinkovoimalan tuotanto

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN ILMASTONMUUTOS-KYSELYT VUOISINA 2007, 2009 ja 2010

ETELÄ-KARJALAN ILMASTONMUUTOS-KYSELYT VUOISINA 2007, 2009 ja 2010 LOPPURAPORTTI 1(12) 2011 ETELÄ-KARJALAN ILMASTONMUUTOS-KYSELYT VUOISINA 2007, ja Imatralla ja Lappeenrannassa suoritettiin ilmastonmuutos-kysely kolmannen kerran syksyllä. Kysely kohdistettiin kuntalaisille.

Lisätiedot

ENERGIANSÄÄSTÖSUUNNITELMA. Helsingin kaupungin terveyskeskus

ENERGIANSÄÄSTÖSUUNNITELMA. Helsingin kaupungin terveyskeskus ENERGIANSÄÄSTÖSUUNNITELMA Helsingin kaupungin terveyskeskus 3.12.2010 1 1. Helsingin kaupungin terveyskeskuksen energiansäästösuunnitelma... 3 1.1 Kaupungin terveyskeskuksen energiankulutus... 3 1.2 Energiansäästötavoite

Lisätiedot