Toimintasuunnitelma 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintasuunnitelma 2011"

Transkriptio

1 Toimintasuunnitelma 2011 Komitean hyväksymä

2 Johdanto Keskipohjola-komitea on yhteistyöorganisaatio Keskipohjolan alueiden välillä, alue ulottuu idästä Venäjän rajalta länteen Atlantille. Keskipohjola-komitea perustettiin jo vuonna 1978 ja yhteistyöverkosto on kolmenkymmenen vuoden ajan toiminut Norjan, Ruotsin ja Suomen keskisten alueiden välillä. Nykyiset jäsenet ovat Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suomen maakuntaliitot sekä Svenska Österbottens förbund för utbildning och kultur -niminen kuntayhtymä; Norjassa Pohjois-ja Etelä-Tröndelagin fylkeskommunit sekä Ruotsissa Jämtlannin ja Västernorrlannin maakäräjät ja Västernorrlannin kuntaliitto. Jämtlannin ja Västernorrlannin lääninhallitukset sekä Satakuntaliitto ovat yhteistyöpartnereita. Alueella on yhteensä n. 1,5 miljoonaa asukasta. Keskipohjola-komiteasta Keskipohjola-komitea on rajat ylittävää yhteistyötä harjoittava yhteistyöelin, jonka tavoitteena on edistää kestävää kehitystä ja kasvua Keskipohjolassa, perustuen yhteiseen historiaan ja kulttuuriperintöön sekä yhteiseen alueelliseen kehittämistahtoon. Tasa-arvo -ja nuorisonäkökulma huomioidaan kaikessa toiminnassa. Keskipohjola-komitean tavoitteena on, että Keskipohjolan kehittämisyhteistyö tunnetaan yhtenä onnistuneimmista ja kasvua kehittävimmistä yhteistyömuodoista Euroopan suurkaupunkien ulkopuolella. Komitean painopistealueet yhteistyössä ovat seuraavat: innovatiivisten ja yrittäjäystävällisten ympäristöjen vahvistaminen itä-länsi liikenneyhteyksien parantaminen kulttuurin ja elämyselinkeinojen sekä yhteisen identiteetin edistäminen ympäristötekniikan ja uusiutuvan energian kehittäminen. Keskipohjola-komitealla on toiminnassaan kolme päätavoitetta: Keskipohjola-komitea vahvistaa Keskipohjolan aluetta sekä kansallisesti että Euroopan unionissa. Keskipohjola-komitea edistää verkostojen kehittämistä. Keskipohjola-komitea tekee hankealoitteita, sekä osallistuu ja johtaa kehittämishankkeita. Pohjolan Vihreä Vyöhyke Pohjolan Vihreä Vyöhyke - on Keskipohjola-alueen yhteinen profiili, jolla pyritään lisäämään kestävän kehityksen mukaisiin arvoihin perustuvaa yhteistyötä elinkeinoelämän, maaseudun kehittämisen sekä energia- ja ympäristökysymysten parissa. Kaikki toiminta Keskipohjolassa, jolla varmistetaan tulevien sukupolvien hyvinvointi, on luonnollinen osa Pohjolan Vihreää Vyöhykettä. Keskipohjola-komitean ympäristö- ja energiapalkintojen tavoitteena on mm. edistää yrittäjyyttä ja uusien työpaikkojen syntymistä Keskipohjola-alueella sekä vahvistaa alueen profiilia ekologisesti kestävänä alueena. Tavoitteena on kannustaa palkinnonsaajia jatkamaan työtään ja niin ollen innostaa myös muita Keskipohjolassa toimimaan paremman ympäristön ja kestävien energiaratkaisujen puolesta.

3 Keskipohjolan kulttuurivoima Keskipohjolan kulttuuriyhteistyö on elinvoimaista ja on kehittynyt 1980-luvun alusta. Vuosittain on pidetty Keskipohjolan kulttuuripäiviä eri puolilla aluetta ajankohtaisten teemojen ympärillä, kuten arkeologia, lasten ja nuorten kulttuuri, kuvataide, tanssi, elokuva, muotoilu, kulttuuriperintö, kulttuurimatkailu, kirjallisuus, ruokakulttuuri, mediatuotanto, musiikki, näyttämötaide. Kulttuuripäivät ovat koonneet yhteen kulttuurin työntekijöitä ja taiteilijoita runsain määrin eri puolilta aluetta ja uusia yhteistyöverkostoja on syntynyt monella tasolla. Kulttuuriyhteistyön piirissä on myös toteutettu erilaisia kulttuurin kehittämishankkeita. Keskipohjolan kulttuuripalkinto on jaettu vuodesta 1984 Keskipohjolan kulttuuripäivien yhteydessä. Palkinnon tavoitteena on antaa virikkeitä jatkuvaan kulttuurityöhön. Keskipohjolan kulttuuripalkinto lapsille ja nuorille on jaettu vuodesta 2002 ja sillä halutaan antaa lapsille ja nuorille virikkeitä jatkuvaan kulttuurityöhön. Toiminta vuonna 2011 Keskipohjola-komitean pidemmän aikajakson toimintasuunnitelma kuvataan komitean strategiassa Keskipohjola-komitea tulee vuoden 2011 aikana määrittelemään uuden kolmivuotisen yhteistyöstrategian. Prosessimainen työ tullaan raportoimaan syksyllä Syksyn 2011 aikana komitea jättää myös uuden kolmivuotisen rahoitushakemuksen Pohjoismaiden Ministerineuvostolle. Keskipohjola-komitean puheenjohtajana toimii v Arne Braut, Etelä-Tröndelagin fylkeskommunista. Painopisteet 2011 TAVOITE 1: Keskipohjola-komitea vahvistaa Keskipohjolaa kansallisesti ja Euroopan unionissa. Keskipohjola-komitea tekee näkyväksi ja profiloi Keskipohjolaa sekä vahvistaa alueiden kilpailukykyä. Yhteistyön tavoitteena on myös profiloida Keskipohjolaa houkuttelevana alueena asua ja työskennellä. Keskipohjola-komitean halutaan nähdä aktiivisena toimijana alueellisissa kehittämiskysymyksissä ja rajat ylittävässä yhteistyössä niin Pohjolassa kuin koko Euroopassa. Strateginen vaikutus: Tavoite 2011: Keskipohjola-komitea osallistuu ja seuraa Itämeri-strategian toteuttamista. Tavoite 2011: Keskipohjola-komitea osallistuu ja seuraa NSPA verkoston kehittymistä (Northern Sparsely Populated Areas). Tavoite 2011: Keskipohjola-komitea osallistuu aktiivisesti North East Cargo Link II hankkeen toteuttamiseen ja sen ohjausryhmän toimintaan. Profilointi: Tavoite 2011: Keskipohjola-komitea jakaa Pohjolan Vihreä Vyöhyke- ympäristöpalkinnon. Tavoite 2011: Keskipohjola-komitea jakaa Keskipohjolan kulttuuripäivien yhteydessä Trondheimissa Keskipohjolan kulttuuripalkinnot (2 kpl), joista toinen palkinto on lapsille ja nuorille.

4 TAVOITE 2: Keskipohjola-komitea edistää verkostojen kehittämistä Keskipohjola-komitea työskentelee aktivoidakseen olemassa olevia verkostoja Keskipohjolassa sekä luodakseen uusia verkostoja tarpeen mukaan. Verkostojen kehittäminen Tavoite 2011: Keskipohjola-komitea tulee edistämään verkoston jatkokehittämistä ympäristötekniikan ja uusiutuvan energian parissa Keskipohjolassa (nk. MNEEG). Tavoite 2011: Keskipohjola-komitea edistää yrityshautomoiden yhteistyön kehittämistä Keskipohjolassa. Tavoite 2011: Keskipohjola-komitea selvittää verkostomahdollisuudet elokuvatuotannon kehittämiseksi Keskipohjolassa. Keskipohjola-komitea edistää myös arkeologiaverkoston yhteistyötä sekä kansanterveys-verkoston kehittämistä Keskipohjolassa. TAVOITE 3: Keskipohjola-komitea tekee hankealoitteita sekä osallistuu ja johtaa kehittämishankkeita. Keskipohjola-komitea tulee omalla osarahoituksellaan osallistumaan hankkeisiin, esiselvityksiin ja lyhytaikaisiin toimintoihin komitean asettamien painopisteiden perusteella. Keskipohjola-komitea tekee myös hankealoitteita sekä johtaa hankkeita, joilla on selkeä Keskipohjola-profiili. Hanketoiminta (vuonna 2008/2009 käynnistetyt hankkeet sekä suunnitellut hankkeet vuosille ) 1. Tehokkaan merenkulun kehittäminen Perämerellä ( ) projekti 2. Mid Nordic Transport Corridor / North East Cargo Link II ( ) projekti 3. Yhteenkuuluvuus Keskipohjolassa ( ) - esiselvitys 4. SÖT yhteistyö Sundsvall, Östersund ja Trondheim ( ) - projekti 5. Mid Nordic Business Incubator Network ( ) - projekti 6. Keskipohjolan kulttuuripäivät ja Mid Nordic Youth Network (2011) projekti 7. Kirjallisuuden pysäkit Keskipohjolassa 8. Seminaari koulupudokkaista/drop-outs Muut hankealoitteet (2011)

5 Rahoitus Komitean toiminta mahdollistetaan jäseniltä tulevien jäsen/partnerimaksujen avulla sekä Pohjoismaiden Ministerineuvoston rahoituksella. Pohjoismaiden Ministerineuvoston kehittämistuet moninkertaistuvat komitean rahoittaessa mm. EU:n rakennerahastojen hankkeita. Keskipohjola-komitea näkee rakennerahastot tärkeinä välineinä kehittämään ja rahoittamaan rajat ylittäviä hankkeita sekä näkee, että sekä Pohjoismaiden Ministerineuvoston että rakennerahastovarojen käyttöä tulisi tukea ja rohkaista.

Toimintasuunnitelma 2009

Toimintasuunnitelma 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Puheenjohtajiston hyväksymä 28.11.2008 Johdanto Keskipohjola-komitea on yhteistyöorganisaatio Keskipohjolan alueiden välillä, alue ulottuu idästä Venäjän rajalta länteen Atlantille.

Lisätiedot

Keskipohjolan yhteistyö. strategia

Keskipohjolan yhteistyö. strategia Keskipohjolan yhteistyö strategia 2012-2014 komitean hyväksymä 13.5.2011 Tausta Rajat ylittävä yhteistyö Keskipohjolassa aloitettiin vuonna 1978 yhteistyöelimen muodossa. Komitea on yhteistyön ydin ja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2010

Toimintasuunnitelma 2010 Toimintasuunnitelma 2010 Komitean hyväksymä 2009-11-04 Johdanto Keskipohjola-komitea on yhteistyöorganisaatio Keskipohjolan alueiden välillä, alue ulottuu idästä Venäjän rajalta länteen Atlantille. Keskipohjola-komitea

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS. Keskipohjola. Yhteistyötä yli rajojen

VUOSIKERTOMUS. Keskipohjola. Yhteistyötä yli rajojen 1 2011 VUOSIKERTOMUS Keskipohjola Yhteistyötä yli rajojen 1 1 SISÄLLYSLUETTELO PUHEENJOHTAJALTA... 3 TOIMINTA 2011... 4 YHTEISTYÖN PAINOPISTEET... 5 STRATEGINEN VAIKUTTAMINEN... 5 INNOVATIIVISUUS JA YRITYSTOIMINNAN

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Keskipohjola. Yhteistyötä yli rajojen

VUOSIKERTOMUS Keskipohjola. Yhteistyötä yli rajojen VUOSIKERTOMUS 2015 Keskipohjola Yhteistyötä yli rajojen SISÄLLYSLUETTELO PUHEENJOHTAJALTA... 3 TOIMINTA 2015... 4 YHTEISTYÖN PAINOPISTEET... 5 STRATEGINEN VAIKUTTAMINEN... 5 ITÄ-LÄNSI LIIKENNEYHTEYDET...

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014. Keskipohjola. Yhteistyötä yli rajojen

VUOSIKERTOMUS 2014. Keskipohjola. Yhteistyötä yli rajojen VUOSIKERTOMUS 2014 Keskipohjola Yhteistyötä yli rajojen 2012 SISÄLLYSLUETTELO PUHEENJOHTAJALTA... 3 TOIMINTA 2014... 4 YHTEISTYÖN PAINOPISTEET... 5 STRATEGINEN VAIKUTTAMINEN... 5 INNOVAATIOIDEN JA YRITTÄJYYDEN

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Keskipohjola. Yhteistyötä yli rajojen

VUOSIKERTOMUS Keskipohjola. Yhteistyötä yli rajojen VUOSIKERTOMUS 2012 Keskipohjola Yhteistyötä yli rajojen SISÄLLYSLUETTELO PUHEENJOHTAJALTA... 3 TOIMINTA 2012... 4 TOIMINNAN PAINOPISTEET... 5 STRATEGINEN VAIKUTTAMINEN... 5 INNOVAATIOIDEN JA YRITTÄJYYDEN

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS. Keskipohjola. Yhteistyötä yli rajojen

VUOSIKERTOMUS. Keskipohjola. Yhteistyötä yli rajojen 2010 VUOSIKERTOMUS Keskipohjola Yhteistyötä yli rajojen 2 SISÄLLYSLUETTELO PUHEENJOHTAJALTA... 3 TOIMINTA 2010... 4 YHTEISTYÖN PAINOPISTEET... 5 STRATEGINEN VAIKUTTAMINEN... 5 INNOVATIIVISUUS JA YRITYSTOIMINNAN

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS. Keskipohjola Yhteistyötä yli rajojen

VUOSIKERTOMUS. Keskipohjola Yhteistyötä yli rajojen 2008 VUOSIKERTOMUS Keskipohjola Yhteistyötä yli rajojen 2 SISÄLLYSLUETTELO PUHEENJOHTAJALTA TOIMINTA VUONNA 2008 PAINOTETTAVAT YHTEISTYÖALUEET STRATEGINEN VAIKUTTAMINEN KESKIPOHJOLAN NUORISIVERKOSTO KESKIPOHJOLA

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS. Keskipohjola Yhteistyötä yli rajojen

VUOSIKERTOMUS. Keskipohjola Yhteistyötä yli rajojen 2009 VUOSIKERTOMUS Keskipohjola Yhteistyötä yli rajojen 2 SISÄLLYSLUETTELO PUHEENJOHTAJALTA... 3 TOIMINTA 2009... 4 PAINOTETTAVAT YHTEISTYÖALUEET:... 5 STRATEGINEN VAIKUTTAMINEN... 5 INNOVATIIVISET JA

Lisätiedot

Keskipohjolan kulttuuripalkinto 2018 Lapset ja nuoret

Keskipohjolan kulttuuripalkinto 2018 Lapset ja nuoret Keskipohjolan kulttuuripalkinto 2018 Lapset ja nuoret Keskipohjola-komitea julistaa vuosittain haettavaksi kaksi kulttuuripalkintoa edistääkseen Keskipohjolan kulttuurialan toiminnan jatkumista ja siihen

Lisätiedot

Keskipohjolan kulttuuripalkinto 2018 Teemallinen suuntaus Museot ja kulttuuriperintö

Keskipohjolan kulttuuripalkinto 2018 Teemallinen suuntaus Museot ja kulttuuriperintö Keskipohjolan kulttuuripalkinto 2018 Teemallinen suuntaus Museot ja kulttuuriperintö Keskipohjola-komitea julistaa vuosittain haettavaksi kaksi kulttuuripalkintoa edistääkseen Keskipohjolan kulttuurialan

Lisätiedot

KESKIPOHJOLA - YHTEISTYÖTÄ YLI RAJOJEN. www.mittnorden.net VUOSIKERTOMUS 2013

KESKIPOHJOLA - YHTEISTYÖTÄ YLI RAJOJEN. www.mittnorden.net VUOSIKERTOMUS 2013 KESKIPOHJOLA - YHTEISTYÖTÄ YLI RAJOJEN VUOSIKERTOMUS 2013 VUOSIKERTOMUS 2013 2/18 SISÄLTÖ PUHEENJOHTAJALTA...3 TOIMINTA 2013...4 TOIMINNAN PAINOPISTEET...5 STRATEGINEN VAIKUTTAMINEN...5 INNOVAATIOIDEN

Lisätiedot

MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA. jäsenehdotusta Keskipohjolan aktiivisesta liikenneinfrastruktuurista. mietintö. Pohjoismaiden neuvosto

MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA. jäsenehdotusta Keskipohjolan aktiivisesta liikenneinfrastruktuurista. mietintö. Pohjoismaiden neuvosto MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA mietintö jäsenehdotusta Keskipohjolan aktiivisesta liikenneinfrastruktuurista 1. Valiokunnan ehdotus ehdottaa, että suosittaa Pohjoismaiden ministerineuvostolle, että se käynnistää

Lisätiedot

Botnia-Atlantica

Botnia-Atlantica Botnia-Atlantica 2014-2020 Norja: Ruotsi: Suomi: Nordland Västerbotten Västernorrland Nordanstigin kunta Keski-Pohjanmaa Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Rahoitustaulukko (EUR) Toimintalinjat EU 60 % Kansallinen

Lisätiedot

Keskipohjolan kehittämishanke...

Keskipohjolan kehittämishanke... Keskipohjolan kehittämishanke... Pohjois-Tröndelag Etelä-Tröndelag Jämtlanti Pohjanmaa Keski-Suomi Västernorrlanti Etelä- Pohjanmaa Etelä-Savo...parantaaksemme Keskipohjolan ja Euroopan kilpailukykyä!

Lisätiedot

POHJOIS-SCANDINAAVIAN SOLMUKOHTA

POHJOIS-SCANDINAAVIAN SOLMUKOHTA PERÄMERENKAARI POHJOIS-SCANDINAAVIAN SOLMUKOHTA KANSAINVÄLISET KÄYTÄVÄT TEOLLISUUDEN KESKITTYMIÄ PERÄMEREN SUOMALAIS-RUOTSALAINEN RANNIKKOVYÖHYKE Perämerenkaari on Itämeren pohjoisimmassa osassa sijaitseva,

Lisätiedot

Ajankohtaista EAKR-ohjelmasta. Eira Varis aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1.3.2012

Ajankohtaista EAKR-ohjelmasta. Eira Varis aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1.3.2012 Ajankohtaista EAKR-ohjelmasta Eira Varis aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1.3.2012 Itä-Suomen EAKR-ohjelman painopisteet PK:n strategian ja POKATin sisältö EAKR-ohjelman toteuttaminen

Lisätiedot

Salpausselän palveluvyöhyke

Salpausselän palveluvyöhyke Salpausselän palveluvyöhyke 27.4.2015 Päijät-Hämeen liitto Salpausselän palveluvyöhyke Tampereen seudulta Lahden ja Kouvolan seuduille ulottuva vyöhyke Palveluja kehitetään kokonaisvaltaisesti eri tahojen

Lisätiedot

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Jenni Kuja-Aro 19.11.2014

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Jenni Kuja-Aro 19.11.2014 Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Jenni Kuja-Aro 19.11.2014 Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Suomi, jonka haluamme 2050. Kansallinen kestävän kehityksen strategia uudistettu 2013 Perinteisen

Lisätiedot

Oulun kaupungin kansainvälinen toiminta osana elinvoiman vahvistamista katsaus nykytilanteeseen. 28.12.2012 Yhteyspäällikkö Anne Rännäli-Kontturi

Oulun kaupungin kansainvälinen toiminta osana elinvoiman vahvistamista katsaus nykytilanteeseen. 28.12.2012 Yhteyspäällikkö Anne Rännäli-Kontturi Oulun kaupungin kansainvälinen toiminta osana elinvoiman vahvistamista katsaus nykytilanteeseen Tahtotilana Uuden Oulun visio Uusi Oulu on pohjoisen kumppanuusverkoston menestyvä keskus. Se on elinvoimaltaan

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastot tähtäävä rakenteiden kehittämiseen EAKR = Euroopan aluekehitysrahasto Yritykset, yhteisöt,

Lisätiedot

UUTISKIRJE JOULUKUU 2004

UUTISKIRJE JOULUKUU 2004 UUTISKIRJE JOULUKUU 2004 AJANKOHTAISTA KESKIPOHJOLASSA ProMidNord hanke käynnistynyt Kestävä kehitys Keskipohjolassa EU:n Interreg III -yhteisöaloitteella tuetaan rajat ylittävää, valtioiden ja alueiden

Lisätiedot

TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2)

TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2) TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2) Satakunnan rahoitusinfo EU:n ohjelmakausi 2014-2020 5.6.2014 EAKR TL 2 Uuden

Lisätiedot

Ohjelmakausi 2014-2020

Ohjelmakausi 2014-2020 Hämeen liiton EAKR-info 11.6.2014 Osmo Väistö, Hämeen liitto Ohjelmakausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Rakennerahasto-ohjelman rahoitus vuonna 2014 Kanta-Hämeessä

Lisätiedot

LUT:n strategia 2015 YHDESSÄ

LUT:n strategia 2015 YHDESSÄ LUT:n strategia 2015 YHDESSÄ Painopistealueet Kestävän kilpailukyvyn luominen Kansainvälinen Vihreä energia ja teknologia Venäjä-yhteyksien rakentaja Yhdessä Painopisteemme ovat monitieteisiä kokonaisuuksia

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin kansainväliset yhteistyöverkostot

Jyväskylän kaupungin kansainväliset yhteistyöverkostot Jyväskylän kaupungin kansainväliset yhteistyöverkostot Kulttuurin kansainväliset yhteydet Jyväskylän kaupungin vastuulalueilla on laajat ja toimivat kansainväliset yhteydet. Kansainväliset näyttelyt Graphica

Lisätiedot

Kehittämissopimus 2018 Taustatietoja ja Tuloksia

Kehittämissopimus 2018 Taustatietoja ja Tuloksia Kehittämissopimus 2018 Taustatietoja ja Tuloksia Omistus Kemin Digipolis Oy Perustettu1993 Kemi Tornio Keminmaa Tervola Simo Oulun yliopiston tukisäätiö Kehitysyhtiö, teknologiakeskus Tiimi 11 kehittäjää

Lisätiedot

Pohjoiskalotin neuvosto (PKN)

Pohjoiskalotin neuvosto (PKN) Pohjoiskalotin neuvosto (PKN) PKN (perustettu 1967) on Pohjois-Suomen, Pohjois-Ruotsin ja Pohjois-Norjan maakuntien aluekehitysviranomaisten ja organisaatioiden yhteistyöelin. Suomen jäsenet: Lapin liitto,

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Suomen

Lisätiedot

EU:n rahoitusohjelmat prioriteettikoordinaattorin näkökulmasta. Leena Anttila, maa- ja metsätalousministeriö Itämeristrategian prioriteettialue AGRI

EU:n rahoitusohjelmat prioriteettikoordinaattorin näkökulmasta. Leena Anttila, maa- ja metsätalousministeriö Itämeristrategian prioriteettialue AGRI EU:n rahoitusohjelmat prioriteettikoordinaattorin näkökulmasta Leena Anttila, maa- ja metsätalousministeriö Itämeristrategian prioriteettialue AGRI Itämeristrategian prioriteettialue AGRI kestävä maatalous,

Lisätiedot

Aluekehittäminen ja TKIO

Aluekehittäminen ja TKIO Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme Aluekehittäminen ja TKIO Petra Stenfors 5.2.2019 Aluekehittämisen määrittely (HE alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista) Toimijoiden yhteistyö

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin kansainvälisen toiminnan organisaatio

Jyväskylän kaupungin kansainvälisen toiminnan organisaatio JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN LINJAUKSET Jyväskylän kaupunkistrategia Visio: Jyväskylä - kilpailukykyinen kaupunki, joka tarjoaa kannustavat mahdollisuudet elämiseen, yrittämiseen ja opiskeluun.

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA. Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus

ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA. Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA Itä-Suomen kilpailukyky- ja työllisyystavoitteen strategia (EAKR, ESR) Itä-Suomen kilpailukyky-

Lisätiedot

Tredun strateginen ohjelma Ammatillista etumatkaa Rohkee, Retee ja Reilu Tredu

Tredun strateginen ohjelma Ammatillista etumatkaa Rohkee, Retee ja Reilu Tredu Tredun strateginen ohjelma 2019 2022 Ammatillista etumatkaa Rohkee, Retee ja Reilu Tredu Pääkohdat elinvoima-ja osaamislautakunnan 14.11.2018 hyväksymästä Tredun strategisesta ohjelmasta Missio Tredu kohottaa

Lisätiedot

Botnia-Atlantica 2014-2020

Botnia-Atlantica 2014-2020 Botnia-Atlantica 2014-2020 Norja: Ruotsi: Suomi: Nordland Västerbotten Västernorrland Nordanstigin kunta Keski-Pohjanmaa Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Toteutusorganisaatio Seurantakomitea Hallintoviranomainen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden info- ja koulutustilaisuus 14.11.2013 Valtion virastotalo Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EU-koordinaattori Mika Villa, Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Suomen kansallisen rakennerahasto-ohjelman rahoitusmahdollisuudet EUSBSR:n kannalta

Suomen kansallisen rakennerahasto-ohjelman rahoitusmahdollisuudet EUSBSR:n kannalta Suomen kansallisen rakennerahasto-ohjelman rahoitusmahdollisuudet EUSBSR:n kannalta EU:n Itämeri-strategian sidosryhmätilaisuus Ympäristöministeriö, 6.4.2016 Ylitarkastaja Harri Ahlgren Työ- ja elinkeinoministeriö,

Lisätiedot

Mitä Itä-Suomi painottaa uudelle rakennerahastokaudelle? Vs. maakuntajohtaja Eira Varis Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Mitä Itä-Suomi painottaa uudelle rakennerahastokaudelle? Vs. maakuntajohtaja Eira Varis Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Mitä Itä-Suomi painottaa uudelle rakennerahastokaudelle? Vs. maakuntajohtaja Eira Varis Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Rakennerahastot ovat merkittävässä roolissa Itä- ja Pohjois-Suomen elinvoiman kehittämisessä

Lisätiedot

Interreg Pohjoinen 2014-2020

Interreg Pohjoinen 2014-2020 Interreg Pohjoinen 2014-2020 Osa-alue Nord ja osa-alue Sápmi Toimintalinjat Ohjelmabudjetti = n. 76 MEUR! 8,6% 29,1% EU-varat n. 39 MEUR IR-varat n. 8 MEUR Vastinrahoitus n. 29 MEUR 29,1% 33,3% Tutkimus

Lisätiedot

Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä Nakkilassa

Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä Nakkilassa Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä 1.9.2016 Nakkilassa Suomen rakennerahasto-ohjelman Kestävää kasvua ja työtä vähähiiliset hankkeet ja hankehaku Satakunnassa Jyrki Tomberg Satakuntaliitto Esityksen

Lisätiedot

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6.

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6. Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa Hakuinfo Hilkka Laine Hankkeilla tuetaan Keski-Suomen strategian toteutumista Etusijalla ovat

Lisätiedot

Kansainvälinen Pohjois Savo

Kansainvälinen Pohjois Savo Kansainvälisen yhteistyön tarpeet ja tavoitteet Pohjois Savon alueella Kansainvälisen koulutuksen Erasmus + Ideapaja Iisalmi 3.11.2015 Tiina Kivelä KARA Kansainväliset EU rahoitusohjelmat käyttöön Pohjois

Lisätiedot

Hämeen liiton rahoitus

Hämeen liiton rahoitus Kanta-Hämeen rahoitus- ja ohjelmapäivä Osmo Väistö 3.4.2014 Hämeen liiton rahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Maakunnan kehittämisraha Kanta-Hämeen osuus Suomen rakennerahastoohjelmasta

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien 2016-2019 julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Talousvaliokunta Talousjohtaja Mika Niemelä 8.10.2015 TAE2016: TEM politiikkalohkoittain

Lisätiedot

Suomen puheenjohtajuus Pohjoismaiden ministerineuvostossa 2007

Suomen puheenjohtajuus Pohjoismaiden ministerineuvostossa 2007 Suomen puheenjohtajuus Pohjoismaiden ministerineuvostossa 2007 Lapset ja nuoret Ikääntyvä väestö Perhevapaakustannukset ja tasa-arvo Työhyvinvointi ja työssä jaksaminen Sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

1 28.8.2014 Lapin TE-toimisto/EURES/P Tikkala

1 28.8.2014 Lapin TE-toimisto/EURES/P Tikkala 1 European Employment Services EUROOPPALAINEN TYÖNVÄLITYSPALVELU 2 neuvoo työnhakijoita, jotka haluavat työskennellä ulkomailla ja työnantajia, jotka haluavat rekrytoida ulkomaisen työntekijän 3 EU/ETA-maat

Lisätiedot

TL 3 Osaajana työmarkkinoille tilannekatsaus

TL 3 Osaajana työmarkkinoille tilannekatsaus TL 3 Osaajana työmarkkinoille tilannekatsaus EU-rakennerahastopäivät 2008 Sotkamo 4.9.2008 Seija Rasku OPM/KTPO Kirsti Kylä-Tuomola OPM/KTPO Laura Jauhola OPH Jaana Lepistö LSLH Kehittämisohjelman tavoitteet

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman tuki alueellisen elinvoimaisuuden vahvistamisessa Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet

Lisätiedot

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto Maakuntaohjelman tilannekatsaus Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto MAAKUNNAN SUUNNITTELUN KOKONAISUUS UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO -STRATEGIA Budj. rahoitus MAAKUNTAOHJELMA

Lisätiedot

Arktinen alue mahdollisuus ja haaste Kari Aalto

Arktinen alue mahdollisuus ja haaste Kari Aalto Arktinen alue mahdollisuus ja haaste 26.9.2012 Kari Aalto Itä- ja Pohjois-Suomen EU toimisto 2013- Johtaja Kari Aalto Erityisasiantuntijat Janika Luukinen Sointu Räisänen 4 korkeakouluharjoittelijaa/vuosi

Lisätiedot

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee ME MAHDOLLISTAMME Joka päivä runsaat 23 000 ihmistä tulkitsee, mitä ympärillämme tapahtuu. Ymmärrämme, miten taide syntyy, ja mitä Suomi tarvitsee. Visiomme on parantaa taiteilijan asemaa ja tarjota yleisölle

Lisätiedot

Keski-Suomi ja kansainvälinen hankerahoitus

Keski-Suomi ja kansainvälinen hankerahoitus 19.4.2016 Raija Partanen Keski-Suomi ja kansainvälinen hankerahoitus 19.4.2016 1 KESKI-SUOMEN KANNALTA TÄRKEIMMÄT RAHOITUSOHJELMAT Itämeri-ohjelma (Interreg Baltic Sea Programme) Pohjoinen periferia ja

Lisätiedot

Itämeristrategian rahoitus

Itämeristrategian rahoitus Itämeristrategian rahoitus Itämeren alue kutsuu miten Suomessa vastataan? Helsinki/TEM, 8.9.2010 Petri Haapalainen, TEM petri.haapalainen@tem.fi Keskeisiä lähtökohtia, kysymyksiä ja haasteita Lähtökohtia

Lisätiedot

Rakennerahasto-ohjelman alueelliset suunnitelmat. Itä- ja Pohjois-Suomen näkökulma Heikki Ojala Suunnitteluryhmän puheenjohtaja

Rakennerahasto-ohjelman alueelliset suunnitelmat. Itä- ja Pohjois-Suomen näkökulma Heikki Ojala Suunnitteluryhmän puheenjohtaja Rakennerahasto-ohjelman alueelliset suunnitelmat Itä- ja Pohjois-Suomen näkökulma Heikki Ojala Suunnitteluryhmän puheenjohtaja Suunnitelman lähtökohdat Seitsemän maakuntaa Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu,

Lisätiedot

Hyvä alku Pohjanmaalla En bra start i Österbotten

Hyvä alku Pohjanmaalla En bra start i Österbotten Hyvä alku Pohjanmaalla En bra start i Österbotten 01.01.2016 31.12.2018 KOTOUTUMISEN ALKUVAIHEEN PALVELUT - SEMINAARI 17.01.2018, Helsinki Ritva Mertaniemi Österbottens förbund Pohjanmaan liitto Hankkeeseen

Lisätiedot

Kehittämisstrategiat 2014-2018

Kehittämisstrategiat 2014-2018 Kehittämisstrategiat kansainvälisille markkinoille 2014-2018 Kehittämisstrategiat 2014-2018 Määrittelevät teeman kehittämisen linjaukset ja painopisteet koko Suomessa: kulttuuri, talvi, kesäaktiviteetit/luontomatkailu,

Lisätiedot

PROMIDNORD UUTISKIRJE nro 2/2005 AJANKOHTAISTA PROMIDNORD -HANKKEESSA. www.mittnorden.net MAKROALUE -TYÖ

PROMIDNORD UUTISKIRJE nro 2/2005 AJANKOHTAISTA PROMIDNORD -HANKKEESSA. www.mittnorden.net MAKROALUE -TYÖ PROMIDNORD UUTISKIRJE nro 2/2005 AJANKOHTAISTA PROMIDNORD -HANKKEESSA MAKROALUE -TYÖ Keskipohjolan yhteistyöverkko sai positiivisen alun ja vastaanoton Seinäjoella huhtikuussa Seinäjoelle kokoontui 13.-14.

Lisätiedot

Sinisen Biotalouden mahdollisuudet

Sinisen Biotalouden mahdollisuudet Sinisen Biotalouden mahdollisuudet MAAILMAN VESIPÄIVÄN SEMINAARI VESI JA KESTÄVÄ KEHITYS 19.3.2015 Säätytalo Asmo Honkanen, LUKE Timo Halonen, MMM Biotalous on seuraava talouden aalto Biotalous on osa

Lisätiedot

ja sen mahdollisuudet Suomelle

ja sen mahdollisuudet Suomelle ja sen mahdollisuudet Suomelle Asmo Honkanen, Luonnonvarakeskus 29.9.2015 Kuopio Biotalous on seuraava talouden aalto Biotalous on osa talouden uutta aaltoa, jossa resurssiviisaus ja luonnonvarojen kestävän

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus. Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille

Taiteen edistämiskeskus. Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille Taiteen edistämiskeskus Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille Taiteen edistämiskeskus Taiteen edistämiskeskus (Taike) edistää taidetta kansallisesti ja kansainvälisesti. Myös kulttuurin edistäminen kuuluu

Lisätiedot

Business as (un)usual rahoittajan näkökulma Ilmi Tikkanen

Business as (un)usual rahoittajan näkökulma Ilmi Tikkanen Business as (un)usual rahoittajan näkökulma 13.8.2013 Ilmi Tikkanen EU hankkeiden vaikuttavuudesta Havaintoja EU:n ohjelmakaudelta 2007 2013 Tuleva EU:n ohjelmakausi 2014 2020 (valmistelu) Etelä-Suomen

Lisätiedot

Euroopan alueellinen yhteistyö (EAY/Interreg) ohjelmat

Euroopan alueellinen yhteistyö (EAY/Interreg) ohjelmat Euroopan alueellinen yhteistyö (EAY/Interreg) ohjelmat 2014-2020 EU-rahoitusinstrumentit ja luonnon monimuotoisuus seminaari SYKE 27.10.2016 Harry Ekestam, TEM/YAO Euroopan alueellinen yhteistyö (EAY)

Lisätiedot

Miniseminaari Lauri, Mikonkatu 4

Miniseminaari Lauri, Mikonkatu 4 Miniseminaari 14.1.2010 Lauri, Mikonkatu 4 Heikki Aurasmaa Alivaltiosihteeri Suomen EAKR- ja ESR-rahoitus kolmena ohjelmakautena (ei sisällä Interreg- eikä alueellisen yhteistyön ohjelmia; 1995-99 ja 2000-2006

Lisätiedot

- Potentiaalia innovaatioiksi

- Potentiaalia innovaatioiksi - Potentiaalia innovaatioiksi Asmo Honkanen Luonnonvarakeskus 9.9.2016, Ruokaa lähelle ja kauas, Tervo Mitä on biotalous? Biotaloudella tarkoitetaan taloutta, joka käyttää uusiutuvia luonnonvaroja ravinnon,

Lisätiedot

Päätösseminaari Pirjo Ståhle

Päätösseminaari Pirjo Ståhle Päätösseminaari 10.6.2019 Pirjo Ståhle Näkökulmamme Uudenmaan TKI lisäarvon, ohjauksen ja johtamisen näkökulmasta, mm. Mitkä ovat Uudenmaan TKI-toiminnan reunaehdot: lainsäädäntö ja strategiat Miltä TKI-toiminta

Lisätiedot

uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja uusia päämääriä Johtaja, EK Säteilevät Naiset seminaari Rion ympäristö- ja kehityskonferenssi 1992 Suurten lukujen tapahtuma 180 valtiota, 120

Lisätiedot

Pohjoinen Kasvuvyöhyke: Avoin, tuote/palveluratkaisujen testaus-, kehitys ja liiketoiminta-alusta Jukka Viitanen Hubconcepts Oy

Pohjoinen Kasvuvyöhyke: Avoin, tuote/palveluratkaisujen testaus-, kehitys ja liiketoiminta-alusta Jukka Viitanen Hubconcepts Oy Pohjoinen Kasvuvyöhyke: Avoin, tuote/palveluratkaisujen testaus-, kehitys ja liiketoiminta-alusta Jukka Viitanen Hubconcepts Oy 7. huhtikuuta, 2014 Pohjoinen kasvuvyöhykeseminaari Finlandia-talo Pohjoisen

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 14.2.2017 Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta

Lisätiedot

VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu

VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry Aino Alasentie ECO SCHOOLS OHJELMA Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco Schools ohjelmaa Eco Schools

Lisätiedot

Salpausselän palveluvyöhyke, valtatie 12 ja E14

Salpausselän palveluvyöhyke, valtatie 12 ja E14 Salpausselän palveluvyöhyke, valtatie 12 ja E14 29.1.2015 Päijät-Hämeen liitto Salpausselän palveluvyöhyke Salpausselän palveluvyöhyke on Länsi-Suomesta ja Tampereelta Lahden ja Kouvolan kautta Lappeenrantaan

Lisätiedot

Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017

Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017 Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017 Jarno Turunen Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Lieksa 20.5.2014 Strateginen sitoutuminen ja visio Pohjois-Karjalan strategia

Lisätiedot

Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun kehittämissuunnitelma vuosille 2014-2020 Sivu 12 1.10.2013 Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun

Lisätiedot

Linnasta Linnaan - Castle to Castle

Linnasta Linnaan - Castle to Castle SOUTH-EAST FINLAND RUSSIA ENPI CBC 2007 2013 KULTTUURIMATKAILUN KEHITTÄMISHANKE Linnasta Linnaan - Castle to Castle Linnojen ja linnoitusten historian tuotteistaminen ja elävöittäminen Irina Lukkarinen

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Suomen

Lisätiedot

NOPUS. Pohjoismainen koulutusohjelma sosiaalipalvelujen kehittämiseksi

NOPUS. Pohjoismainen koulutusohjelma sosiaalipalvelujen kehittämiseksi NOPUS Pohjoismainen koulutusohjelma sosiaalipalvelujen kehittämiseksi Organisaatio Pohjoismaisen Ministerineuvoston alainen laitos Suomessa Nopus-toiminta perustuu Stakesin ja Vaasan kaupungin väliseen

Lisätiedot

Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat. Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö

Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat. Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Nordplus (2012 2016) vahvistaa Pohjoismaiden välistä koulutusyhteistyötä tukea koulutuksen innovatiivisten tuotteiden, prosessien

Lisätiedot

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa 27.2.2014 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Martti Norrkniivilä Sisältö Pohjolan ja Suomen liikennekäytävät Kaivostoiminnan liikenteelliset

Lisätiedot

Keski-Suomen maaseudun näkymiä

Keski-Suomen maaseudun näkymiä Keski-Suomen maaseudun näkymiä Nurmesta biokaasua, ravinteet viljelykiertoon seminaari 26.3.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Maaseudun näkymät ovat varsin haasteelliset Palvelut etääntyvät, kuntien talousvaikeudet

Lisätiedot

AVAIMET YRITTÄJYYTEEN -Sparrausta ja tukea yritystoiminnan alkuun ja muutostilanteisiin

AVAIMET YRITTÄJYYTEEN -Sparrausta ja tukea yritystoiminnan alkuun ja muutostilanteisiin UUSIA YRITTÄJIÄ, YRITYSTEN KEHITTÄMISTÄ JA TÄHÄN LISÄOTSIKKO, Kuva: maaseutuverkosto; Contum O ja Jyrki Vesa -Sparrausta ja tukea yritystoiminnan alkuun ja muutostilanteisiin Hankkeen hallinnoija: ProAgria

Lisätiedot

Kiertotalouden ja resurssiviisauden toteuttaminen Kuopiossa KierRe-hanke

Kiertotalouden ja resurssiviisauden toteuttaminen Kuopiossa KierRe-hanke Kiertotalouden ja resurssiviisauden toteuttaminen Kuopiossa KierRe-hanke 20.9.2019 KierRe Kuopiossa Resurssiviisaus viedään osaksi resurssiviisauden kaupungin päätöksentekoa, talousarviota ja toiminnan

Lisätiedot

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 TA-tili TA /SEUKO 2 RAHAPELITOIMINNAN VOITTOVARAT TAITEEN EDISTÄMISEEN TA 2018 TAE 2019 29.80.52. MOMENTTI YHTEENSÄ 238 294 000 246 260 000 1) Luova työ ja tuotanto

Lisätiedot

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina Kestävä yhdyskunta Tekesin ohjelma 2007 2012 Kestävä yhdyskunta Rakennus- ja kiinteistöalan kansantaloudellinen merkitys on suuri. Toimialalla on myös

Lisätiedot

SUOMI JA EU:N ITÄMERI- STRATEGIA

SUOMI JA EU:N ITÄMERI- STRATEGIA SUOMI JA EU:N ITÄMERI- STRATEGIA Erja Tikka, Itämeri-suurlähettiläs Ulkoasiainministeriö Hallituksen Itämeri-selonteko 2009 Ympäristö - rehevöitymisen vähentäminen - ympäristömyrkyt, merenkulun päästöt,

Lisätiedot

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS Maakunnan yhteistyöryhmän 43 05.10.2016 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 42 17.10.2016 Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS 05.10.2016 43 Etelä-Suomen maakunnan liittojen vuoden 2017 EAKR-haku

Lisätiedot

LÄHIRUOAN KOORDINAATIOHANKE

LÄHIRUOAN KOORDINAATIOHANKE LÄHIRUOAN KOORDINAATIOHANKE valtakunnallisten koordinaatiohankkeiden ja yhteistyötoimenpiteen hakulanseeraus 24.4.2015 Kirsi Viljanen kirsi.viljanen@mmm.fi Sivu 1 27.4.2015 Taustaa ja perusteluita koordinaatiolle

Lisätiedot

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee ME MAHDOLLISTAMME Joka päivä runsaat 23 000 ihmistä tulkitsee, mitä ympärillämme tapahtuu. Ymmärrämme, miten taide syntyy, ja mitä Suomi tarvitsee. Visiomme on parantaa taiteilijan asemaa ja tarjota yleisölle

Lisätiedot

LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA

LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA 2014-2017 MYR teemakokous 12.3.2018 Satu Sikanen Aluekehitysjohtaja Etelä-Karjalan liitto Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta etunimi.sukunimi@ekarjala.fi

Lisätiedot

INTERREG IVC. Alueiden välinen yhteistyö Suomessa. Tuomas Turpeinen

INTERREG IVC. Alueiden välinen yhteistyö Suomessa. Tuomas Turpeinen INTERREG IVC Alueiden välinen yhteistyö Suomessa Tuomas Turpeinen Mikä on INTERREG IVC? Lissabonin ja Göteborgin strategioissa määriteltyjä tavoitteita korostava yhteistyöohjelma Tarjoaa yhteistyömahdollisuuksia

Lisätiedot

Miten maakuntaohjelmaa on toteutettu Pohjois-Savossa. Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa

Miten maakuntaohjelmaa on toteutettu Pohjois-Savossa. Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa Miten maakuntaohjelmaa 2014-2017 on toteutettu Pohjois-Savossa Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa 15.5.2017 Pohjois-Savon maakuntasuunnitelman 2030 ja maakuntaohjelman 2014-2017 toimintalinjat Aluerahoitukset

Lisätiedot

Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta. Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9.

Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta. Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9. Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9.2017 Johdanto Valtuustokausittain laadittu Joensuun (kaupunki)seudun

Lisätiedot

Saarijärven elinkeinostrategia.

Saarijärven elinkeinostrategia. Saarijärven elinkeinostrategia www.ssypkehitys.fi Sisällys 1. Strategian iso kuva 2. Visio 3. Asiakkaat 4. Toiminnan tärkeimmät fokukset 5. Toimintatapa 6. Isot strategiset muutokset 7. Strategian sisällölliset

Lisätiedot

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Jarmo Heinonen Kehitysjohtaja Biotalous ja Cleantech Keskeiset toimenpiteet tavoitteiden

Lisätiedot

OKM:n ohjeistus vuodelle 2019

OKM:n ohjeistus vuodelle 2019 OKM:n ohjeistus vuodelle 2019 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 11.10.2018 Kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen, Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yleistä Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Aluekehitysrahoitus. Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala

Aluekehitysrahoitus. Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala Aluekehitysrahoitus Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala Organisaatio Aluekehityksen strateginen asema Kriittiset menestystekijät: Rahoitusvälineiden strateginen ja tehokas hyödyntäminen Maakuntaohjelman

Lisätiedot

Ajankohtaista cleantech-ohjelmasta ja materiaalitehokkuudesta. Juho Korteniemi Turku, 19.8.2014

Ajankohtaista cleantech-ohjelmasta ja materiaalitehokkuudesta. Juho Korteniemi Turku, 19.8.2014 Ajankohtaista cleantech-ohjelmasta ja materiaalitehokkuudesta Juho Korteniemi Turku, 19.8.2014 Viime aikoina tapahtunutta Hallitus linjasi loppukeväästä Teollisuuspolitiikasta sekä kasvun kärjistä Kasvun

Lisätiedot

12.12.2013 RAKENNEMALLI 2040

12.12.2013 RAKENNEMALLI 2040 12.12.2013 RAKENNEMALLI 2040 1 Maakuntavaltuustokauden alussa laaditaan maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma Suunnittelutyön yhteensovittamiseksi maakuntasuunnitelman ja maakuntaohjelman valmistelu on

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Ulla-Riitta Pölönen Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 25.1.2018 Kestävää kasvua ja työtä -rakennerahaston toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 9.5.2018 Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 (EAKR, ESR) Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) - Tavoitteena: - Parantaa työllisyyttä, lisätä

Lisätiedot

Landskapens uppgifter

Landskapens uppgifter ÖSTERBOTTENS FÖRBUND POHJANMAAN LIITTO Landskapens uppgifter Maakuntien tehtävät - Regeringens preciserade riktlinjer 5.4.2016 - Hallituksen tarkentavat linjaukset 5.4.2016 Olav Jern Landskapsdirektör

Lisätiedot