ja sen mahdollisuudet Suomelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ja sen mahdollisuudet Suomelle"

Transkriptio

1 ja sen mahdollisuudet Suomelle Asmo Honkanen, Luonnonvarakeskus Kuopio

2 Biotalous on seuraava talouden aalto Biotalous on osa talouden uutta aaltoa, jossa resurssiviisaus ja luonnonvarojen kestävän kehityksen mukainen hyödyntäminen toimivat teknologisina, taloudellisina ja sosiaalisina ajureina. 2 Sinisestä biotaloudesta kestävää kasvua ja hyvinvointia, Kuopio , Asmo Honkanen

3 Biotalouden liikennevalot Vihreä biotalous Metsävarojen käyttöä lisätään Puuraaka-aine jalostetaan kotimaassa Huolehditaan puuperäisten liikennepolttoaineiden tuotantoedellytyksistä Turvataan pienpuun käyttöön perustuva uusiutuvan energian tuotanto Keltainen biotalous Ravinteet ja energia talteen peltojen biomassoista, eloperäisistä sivuvirroista, jätteistä ja lannasta Maaseudulle yrityksiä, työpaikkoja, palveluja ja asumista Sininen biotalous Kalavaroista lähiruokaa, uusia tuotteita sekä osaamisen ja teknologian vientiä Puhtaan veden osaamisesta liiketoimintaa Rakennetuista vesistöistä sekä kalastuselämyksiä että vihreää vesivoimaa Punainen biotalous Biojalostamoista liiketoimintaa ja vientiä Lähde: MMM 3 Sinisestä biotaloudesta kestävää kasvua ja hyvinvointia, Kuopio , Asmo Honkanen

4 Sininen biotalous Vesi kytkeytyy kaikkiin uusiutuvien luonnonvarojen prosesseihin. Sininen biotalous: vesivarojen ja vesiekosysteemien nykyistä tuottavampi ja monipuolisempi sekä kestävämpi hyödyntäminen.

5

6 Biotaloudella pyritään vastaamaan nopean väestönkasvun haasteisiin Vuonna 2030 maailmassa tarvitaan 50 % enemmän ruokaa, 45 % enemmän energiaa ja 30% enemmän makeaa vettä. Sininen biotalous on maailmanlaajuisesti keskeisessä osassa tämän kestävyyshaasteen ratkaisussa 6 Sinisestä biotaloudesta kestävää kasvua ja hyvinvointia, Kuopio , Asmo Honkanen

7 Ravinnon tuotanto muutoksessa (sininen vallankumous) 7 Sinisestä biotaloudesta kestävää kasvua ja hyvinvointia, Kuopio , Asmo Honkanen

8 Levät Levät ovat tehokkaampia biopolttoaineen tuottajia kuin esimerkiksi soijapapu tai maissi. Ne voivat kaksinkertaistaa massansa muutamassa tunnissa. Tarvitsevat paljon vähemmän vettä ja lannoitetta kuin muut kasvit. Öljynsaanto on jopa yli satakertainen tavallisiin öljykasveihin verrattuna. Elintarvikkeiden ja muiden lisäarvotuotteiden tuotantopotentiaali myös korkea. 8 Sinisestä biotaloudesta kestävää kasvua ja hyvinvointia, Kuopio , Asmo Honkanen

9 Nopeasti kasvava makean veden tarve korostaa puhtaiden vesivarojen ja vesiosaamisen merkitystä 9 Sinisestä biotaloudesta kestävää kasvua ja hyvinvointia, Kuopio , Asmo Honkanen

10 Sininen biotalous kansainvälisesti EU:lla oma Blue Growth ohjelma Merien uusiutuva energia Vesiviljely Meri-, rannikko- ja risteilymatkailu Merelliset mineraaliresurssit Sininen bioteknologia Vesi ja sininen talous nousee korkealle mm. Kanadan, Norjan ja Tanskan kansallisella agendalla. Merkitys kasvaa kansainvälisesti. 10 Sinisestä biotaloudesta kestävää kasvua ja hyvinvointia, Kuopio , Asmo Honkanen

11 Sininen biotalous Suomessa Monessa uudessa strategisessa asiakirjassa on tunnistettu vesien ja meren sekä niihin liittyvien biomassojen strateginen merkitys sekä vahva kasvupotentiaali Kansallisessa biotalousstrategia (2014) Hallituksen luonnonvaraselonteon päivitys (2014) MMM:n tiekartta biotalouteen 2020 (2014) MMM:n tulevaisuuskatsaus (2014) 11 Sinisestä biotaloudesta kestävää kasvua ja hyvinvointia, Kuopio , Asmo Honkanen

12 Nykytila RKTL/LUKE on tehnyt ministeriön toimeksiannosta esiselvityksen sinisestä biotaloudesta. Tunnistettu sinisen biotalouden nykytila ja potentiaali Suomessa. Lisäksi arvioitu sinisen biotalouden kehittymistä KV-tasolla. MMM nostanut sinisen biotalouden yhdeksi kärkihankkeeksi ja käynnistänyt sinisen biotalouden kansallisen tiekartan valmistelun Sininen biotalous hallituksen strategisen painopistealueen Biotalous ja puhtaat ratkaisut yhtenä kärkihankkeena Suomi on nostanut sinisen biotalouden keskeiseksi teemaksi pohjoismaisen ministerineuvoston PJ kaudella vuonna Sinisestä biotaloudesta kestävää kasvua ja hyvinvointia, Kuopio , Asmo Honkanen

13 Sininen biotalous Suomessa Osaoptimointia vai kokonaisvaltaista kehittämistä? 13 Sinisestä biotaloudesta kestävää kasvua ja hyvinvointia, Kuopio , Asmo Honkanen

14 Taloudellisia toimintoja 14 Sinisestä biotaloudesta kestävää kasvua ja hyvinvointia, Kuopio , Asmo Honkanen

15 Sinisen biotalouden arvioitu taloudellinen merkitys Arvio sinisen biotalouden keskeisten liiketoiminta-alueiden vuotuisesta tuotannon arvosta (miljoonaa euroa). Laskentatapojen erilaisuudesta johtuen arvio on vain suuntaa-antava 15 Sinisestä biotaloudesta kestävää kasvua ja hyvinvointia, Kuopio , Asmo Honkanen

16 Vesistöjen aineettomia arvoja Hyvä vesien tila Elinvoimaiset ja monimuotoiset kalavarat Vesialueet hyvinvoinnin lähteenä (Blue care) Kulttuuriympäristö 16 Sinisestä biotaloudesta kestävää kasvua ja hyvinvointia, Kuopio , Asmo Honkanen

17 Case esimerkki: Kalavarojen hyödyntäminen Kalan tuonnin ja viennin arvo 17 Sinisestä biotaloudesta kestävää kasvua ja hyvinvointia, Kuopio , Asmo Honkanen

18 Matkailu, Blue care 18 Sinisestä biotaloudesta kestävää kasvua ja hyvinvointia, Kuopio , Asmo Honkanen

19 19 Sinisestä biotaloudesta kestävää kasvua ja hyvinvointia, Kuopio , Asmo Honkanen

20 Sinisen biotalouden mahdollisuudet ITC-teknologia Elintarviketeollisuus Meriteknologia Ravinnon, energian, tuotteiden ja palveluiden tuotanto Bio-teknologia Ravinteiden kierrätys Orgaaniset sivuvirrat 20 Sinisestä biotaloudesta kestävää kasvua ja hyvinvointia, Kuopio , Asmo Honkanen

21 Sinisen biotalouden edistäminen Kyse muutosprosessista, jonka lopputulosta ei voi kaikilta osin ennakoida Prosessi itsessään tärkeä ja avaa uusia mahdollisuuksia luovasti toteutettuna. Vaikuttavuuden suuruus Muutosprosessi Tavoitteet 21 Sinisestä biotaloudesta kestävää kasvua ja hyvinvointia, Kuopio , Asmo Honkanen

22 Ocean forest ravintoa, rehuraaka-aineita ja energiaa 22 Sinisestä biotaloudesta kestävää kasvua ja hyvinvointia, Kuopio , Asmo Honkanen LeRöy ja Bellona

23 Sybimar (Uusikaupunki) - Ravintoa ja energiaa kestävästi 23 Sinisestä biotaloudesta kestävää kasvua ja hyvinvointia, Kuopio , Asmo Honkanen

24 Kiitos! 24 Sinisestä biotaloudesta kestävää kasvua ja hyvinvointia, Kuopio , Asmo Honkanen

Sinisen Biotalouden mahdollisuudet

Sinisen Biotalouden mahdollisuudet Sinisen Biotalouden mahdollisuudet MAAILMAN VESIPÄIVÄN SEMINAARI VESI JA KESTÄVÄ KEHITYS 19.3.2015 Säätytalo Asmo Honkanen, LUKE Timo Halonen, MMM Biotalous on seuraava talouden aalto Biotalous on osa

Lisätiedot

- Potentiaalia innovaatioiksi

- Potentiaalia innovaatioiksi - Potentiaalia innovaatioiksi Asmo Honkanen Luonnonvarakeskus 9.9.2016, Ruokaa lähelle ja kauas, Tervo Mitä on biotalous? Biotaloudella tarkoitetaan taloutta, joka käyttää uusiutuvia luonnonvaroja ravinnon,

Lisätiedot

- KASVAVA MAHDOLLISUUS

- KASVAVA MAHDOLLISUUS - KASVAVA MAHDOLLISUUS Asmo Honkanen Luonnonvarakeskus 9.9.2016, Ruokaa lähelle ja kauas, Tervo Mitä on biotalous? Biotaloudella tarkoitetaan taloutta, joka käyttää uusiutuvia luonnonvaroja ravinnon, energian,

Lisätiedot

ja sen mahdollisuudet Suomelle

ja sen mahdollisuudet Suomelle ja sen mahdollisuudet Suomelle Asmo Honkanen ja Meri Kallasvuo Luonnonvarakeskus Sininen kasvu- ja ekosysteemit - työpaja 5.2.2016 Biotalous on seuraava talouden aalto Biotaloudessa resurssiviisaus ja

Lisätiedot

Sinisen biotalouden näkymät. Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö Vaasa 27.10.2015

Sinisen biotalouden näkymät. Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö Vaasa 27.10.2015 Sinisen biotalouden näkymät Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö Vaasa 27.10.2015 Biotalous on seuraava talouden aalto Biotalous on osa talouden uutta aaltoa, jossa resurssiviisaus ja luonnonvarojen

Lisätiedot

Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous

Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous MMM:n tiekartta biotalouteen 2020 1 MMM:n hallinnonalan strategiset päämäärät Pellot, metsät, vedet, kotieläimet sekä kala- ja riistakannat ovat elinvoimaisia

Lisätiedot

Biotalousstrategiabiotaloudella. kehittymään

Biotalousstrategiabiotaloudella. kehittymään Biotalousstrategiabiotaloudella maaseutu kehittymään Birgitta Vainio-Mattila Maa- ja metsätalousministeriö 18.3.2015 24.3.2015 1 MMM:n hallinnonalan strategiset päämäärät Pellot, metsät, vedet, kotieläimet

Lisätiedot

BIOTALOUS- TARVITAANKO MAASEUTUALUEILLA KAAVOITUSTA?

BIOTALOUS- TARVITAANKO MAASEUTUALUEILLA KAAVOITUSTA? BIOTALOUS- TARVITAANKO MAASEUTUALUEILLA KAAVOITUSTA? 3.9.2015. Iisalmi MAL verkostopäivä maaseudun suunnittelusta ja kaavoituksesta Yliarkkitehti Raija Seppänen Maa- ja metsätalousministeriö/ Maaseudun

Lisätiedot

MMM:n toimenpiteet biotalousstrategian toimeenpanossa

MMM:n toimenpiteet biotalousstrategian toimeenpanossa MMM:n toimenpiteet biotalousstrategian toimeenpanossa Liisa Saarenmaa 19.3.2015 24.3.2015 1 MMM:n hallinnonalan strategiset päämäärät Pellot, metsät, vedet, kotieläimet sekä kala- ja riistakannat ovat

Lisätiedot

Uusiutuvien luonnonvarojen tutkimus ja kestävän talouden mahdollisuudet

Uusiutuvien luonnonvarojen tutkimus ja kestävän talouden mahdollisuudet Uusiutuvien luonnonvarojen tutkimus ja kestävän talouden mahdollisuudet Ympäristölounas Lammin biologinen asema 29.5.2015 Ilkka P. Laurila, kehitysjohtaja Luonnonvarakeskus ilkka.p.laurila@luke.fi Ilkka

Lisätiedot

Puhtaan veden merkitys elämän eri osa-alueille. Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio Maa- ja metsätalousministeriö Puula-forum 16.7.

Puhtaan veden merkitys elämän eri osa-alueille. Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio Maa- ja metsätalousministeriö Puula-forum 16.7. Puhtaan veden merkitys elämän eri osa-alueille Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio Maa- ja metsätalousministeriö Puula-forum 16.7.2014 1 Veden käyttö globaalisti lisääntyy Väestönkasvu Eliniän kasvu Kulutustottumusten

Lisätiedot

Vesiviljelytutkimus Luonnonvarakeskuksessa

Vesiviljelytutkimus Luonnonvarakeskuksessa Vesiviljelytutkimus Luonnonvarakeskuksessa 27.3.2015 Tampere, Yrittäjäpäivä Asmo Honkanen, LUKE Visio 2015-2030 Olemme biotalouden suunnannäyttäjä - osaamisemme luo perustan kestävälle kasvulle ja hyvinvoinnille

Lisätiedot

Mitä on sininen biotalous? Miten se tulee näkymään?

Mitä on sininen biotalous? Miten se tulee näkymään? Mitä on sininen biotalous? Miten se tulee näkymään? Kaija Saarni Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 30.10.2014 Biotalous? Mitä on sininen biotalous? Suomen askeleet? Biotalous Määrittely haastavaa

Lisätiedot

Hallituksen kärkihankkeena sininen biotalous. Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö

Hallituksen kärkihankkeena sininen biotalous. Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö Hallituksen kärkihankkeena sininen biotalous Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö Sisältö 1. Sininen biotalous mitä se on? 2. Hallinnollisten ohjauskeinojen kehittäminen 3. EMKR ja innovaatio-ohjelmat

Lisätiedot

Biotalouden värisuora

Biotalouden värisuora Maankuivatuksen ajankohtaiset asiat Salaojituksen neuvottelupäivät 10-11..015, Jyväskylä Ville Keskisarja, MMM Biotalouden värisuora KIERTOTALOUS Vihreä biotalous Mahdollisuudet suuriin teollisiin investointiin:

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta. Suomen biotalousstrategia

Kestävää kasvua biotaloudesta. Suomen biotalousstrategia Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia 8.5.2014 Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous 1900 2014 2030 Biotalous on talouden seuraava aalto,

Lisätiedot

Rakennettujen vesistöjen kunnostus ja hoito

Rakennettujen vesistöjen kunnostus ja hoito Rakennettujen vesistöjen kunnostus ja hoito Vesistökunnostusverkoston seminaari 11.-12.6.2014 Iisalmi Jouni Tammi Luonnonvaraosasto Sisältö Rakennettujen vesistöjen hoidon kehittäminen yhteistyö kalaja

Lisätiedot

HALLITUKSEN BIOTALOUDEN KÄRKIHANKKEET JA SUOMEN BIOTALOUSSTRATEGIA. Liisa Saarenmaa MMM 20.10.2015 TUTKAS

HALLITUKSEN BIOTALOUDEN KÄRKIHANKKEET JA SUOMEN BIOTALOUSSTRATEGIA. Liisa Saarenmaa MMM 20.10.2015 TUTKAS HALLITUKSEN BIOTALOUDEN KÄRKIHANKKEET JA SUOMEN BIOTALOUSSTRATEGIA Liisa Saarenmaa MMM 20.10.2015 TUTKAS Suomen tulevaisuuden visio: Suomi 2025 yhdessä rakennettu Tilannekuva/SWOT Kestävä kasvu ja julkinen

Lisätiedot

Lainsäädäntö ja hallitusohjelman linjaukset maaseudun yrityksen näkökulmasta. Hevosyrittäjäpäivät

Lainsäädäntö ja hallitusohjelman linjaukset maaseudun yrityksen näkökulmasta. Hevosyrittäjäpäivät Lainsäädäntö ja hallitusohjelman linjaukset maaseudun yrityksen näkökulmasta Hevosyrittäjäpäivät 13.11.2015 Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous 1900 2014

Lisätiedot

VESIHUOLTO 2016 PÄIVÄT

VESIHUOLTO 2016 PÄIVÄT VESIHUOLTO 2016 PÄIVÄT MAA JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ JUHA NIEMELÄ 8.6.2016 1 Sininen biotalous kasvua vesiluonnonvarojen kestävästä hyödyntämisestä ja vesiosaamisesta Maapallon väestö vuonna 2030 noin 9

Lisätiedot

Tornionjokilaakson kuntaseminaari

Tornionjokilaakson kuntaseminaari Tornionjokilaakson kuntaseminaari 28.-29. syyskuuta 2016 Muonion Oloksella Kai Kaatra Maa- ja metsätalousministeriö Rajajokisopimuksen tarkoitus 1. Sopimuksen tarkoituksena on a) turvata vesienhoitoalueella

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia. Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia. Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Sisältö 1. Biotalous on talouden seuraava aalto 2. Biotalouden

Lisätiedot

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Puumarkkinapäivät Reima Sutinen Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous Biotalous:

Lisätiedot

Kasvua biotalouteen rajapinnoista, esimerkkinä INKA ohjelma

Kasvua biotalouteen rajapinnoista, esimerkkinä INKA ohjelma Kasvua biotalouteen rajapinnoista, esimerkkinä INKA ohjelma Alueellinen maaseutuverkostopäivä: Biotalouden mahdollisuudet Joensuu 22.10.2015 Harri Välimäki Joensuun Tiedepuisto Oy Mikä ihmeen biotalous?

Lisätiedot

Tutkimuksen tavoitteena kilpailukykyinen ja kestävä ruokaketju

Tutkimuksen tavoitteena kilpailukykyinen ja kestävä ruokaketju Tutkimuksen tavoitteena kilpailukykyinen ja kestävä ruokaketju Kehitysjohtaja Ilkka P. Laurila Luonnonvarakeskus ilkka.p.laurila@luke.fi Salaojituksen Tukisäätiö 13.5.2015 Luke 133 pv (tai 117 v) Toiminta

Lisätiedot

Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT

Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT 2 Maapallo kohtaa haasteet - kestävän kehityksen avaimet Vähähiilisyys Niukkaresurssisuus Puhtaat

Lisätiedot

Kiertotalous ja ravinteiden kierrätys hallitusohjelmassa

Kiertotalous ja ravinteiden kierrätys hallitusohjelmassa Kiertotalous ja ravinteiden kierrätys hallitusohjelmassa Marja-Liisa Tapio-Biström MMM Luomutoimijoiden kiertotalousseminaari Hämeenlinna 29.1.2016 31.1.2016 1 Sisältö tulevaisuuden mahdollisuudet biotalousstrategia

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Teollisuusneuvos Mika Aalto Elinkeino- ja innovaatio-osasto Strategiset kasvualat-ryhmä 2.9.2014 Teollisuuspolitiikan visio Teollisuuspolitiikan

Lisätiedot

Biotaloudesta elinvoimaa Itä- ja Pohjois-Suomeen

Biotaloudesta elinvoimaa Itä- ja Pohjois-Suomeen ITÄ- JA POHJOIS-SUOMEN MAAKUNTIEN HUIPPUKOKOUS 2015 Biotaloudesta elinvoimaa Itä- ja Pohjois-Suomeen 26.8.2015 Harri Välimäki Joensuun Tiedepuisto Oy Biotalous paljon esillä Mikä ihmeen biotalous? Biotalous

Lisätiedot

Luonnonvarojen älykäs hyödyntäminen - Hallituksen kärkihankkeet, tutkimus ja vaikuttavuus

Luonnonvarojen älykäs hyödyntäminen - Hallituksen kärkihankkeet, tutkimus ja vaikuttavuus Luonnonvarojen älykäs hyödyntäminen - Hallituksen kärkihankkeet, tutkimus ja vaikuttavuus Pääjohtaja Mari Walls Luonnonvarakeskus 20.10.2015 Tutkijoiden ja kansanedustajien seura Tutkas Luken visio BIOTALOUDELLE

Lisätiedot

Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma 18.11.2014 Biotalous tehdään yhteistyöllä. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö

Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma 18.11.2014 Biotalous tehdään yhteistyöllä. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma Biotalous tehdään yhteistyöllä Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Aiheet: 1. Biotalous ja hyvinvointi 2. Biotalous ja yhteistyö

Lisätiedot

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Metsäalan nykytilanne Globaalit trendit sekä metsäbiotalouden

Lisätiedot

Biotalous, kestävää ja vastuullista liiketoimintaa Satakuntaliitto Elintarvike TKI, 15.10.2015. yrityskehittäjä Heikki Perko

Biotalous, kestävää ja vastuullista liiketoimintaa Satakuntaliitto Elintarvike TKI, 15.10.2015. yrityskehittäjä Heikki Perko Biotalous, kestävää ja vastuullista liiketoimintaa Satakuntaliitto Elintarvike TKI, 15.10.2015 yrityskehittäjä Heikki Perko 1 KESTÄVÄ KEHITYS BIOTALOUS HIILINEUTRAALISUUS 2 IRTI FOSSIILITALOUDESTA -biomassojen

Lisätiedot

Ajatus innovaatio-ohjelmaksi. Jalostus

Ajatus innovaatio-ohjelmaksi. Jalostus Ajatus innovaatio-ohjelmaksi Tavoite EMKR:n toimintaohjelman tavoitteena on mahdollistaa kalatalouden arvoketjun kestävä kasvu ja uudistuminen. Ohjelman mukaisilla toimenpiteillä poistetaan alan kehittymisen

Lisätiedot

Ajankohtaista kalataloudesta luonnonvaraosastolla - hallituksen kärkihankkeet

Ajankohtaista kalataloudesta luonnonvaraosastolla - hallituksen kärkihankkeet Ajankohtaista kalataloudesta luonnonvaraosastolla - hallituksen kärkihankkeet Kalastuslakipäivät 7.-8.12.2015 Ylijohtaja Juha S. Niemelä Luonnonvaraosasto Maa- ja metsätalousministeriö 7.1.2016 1 KÄRKIHANKKET

Lisätiedot

Biotaloudesta uutta osaamista ja yrittäjyyttä maaseudulle

Biotaloudesta uutta osaamista ja yrittäjyyttä maaseudulle Biotaloudesta uutta osaamista ja yrittäjyyttä maaseudulle MTK:n METSÄPOLITIIKAN AMK-KONFERENSSI 25.3.2015 Kehitysjohtaja Markus Lassheikki biotalous - mitä se on - metsässä on kasvupotentiaalia - uutta

Lisätiedot

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Teollisuuden Metsänhoitajat ry:n vuosikokous ja Metsätehon iltapäiväseminaari Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma (MSO)

Lisätiedot

EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020. Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus

EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020. Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020 Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus EKTR 2009-2014 Hankkeiden lukumäärä hylätty 22 keskeytetty 6 kesken 36 hyljesietopalkkiot

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maaseuturahoituksen uudet tuulet. Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maaseuturahoituksen uudet tuulet. Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Maaseuturahoituksen uudet tuulet Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.2016 Ylitarkastaja Juuso Kalliokoski Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1

Lisätiedot

Elinkeinoministeri Olli Rehn Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen Kärkihankkeet: Biotalous ja puhtaat ratkaisut

Elinkeinoministeri Olli Rehn Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen Kärkihankkeet: Biotalous ja puhtaat ratkaisut Elinkeinoministeri Olli Rehn Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen Kärkihankkeet: Biotalous ja puhtaat ratkaisut 2.9.2015 STRATEGINEN PAINOPISTEALUE: Biotalous ja puhtaat ratkaisut Hallitusohjelmatavoitteet

Lisätiedot

EMKR Suomen toimintaohjelma; ammattikalastuksen tukilinjaukset ja kehittämisen painopisteet

EMKR Suomen toimintaohjelma; ammattikalastuksen tukilinjaukset ja kehittämisen painopisteet EMKR Suomen toimintaohjelma; ammattikalastuksen tukilinjaukset ja kehittämisen painopisteet Viking Amorella: tiedostus- ja koulutusristeily 3.2. 2016 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho VARELY/ Kalatalouspalvelut

Lisätiedot

Biotalouden ja kiertotalouden tulevaisuus Keski-Suomessa:

Biotalouden ja kiertotalouden tulevaisuus Keski-Suomessa: Biotalouden ja kiertotalouden tulevaisuus Keski-Suomessa: ennakointityöpajan tulosten esittely Vesala 12.2.2015 Sivu 1 16.2.2015 Merja Lehtinen/Keski-Suomen ELY-keskus Biotalous on talouden seuraava aalto

Lisätiedot

Kuka hyötyy biotaloudesta? Professori Hanna-Leena Pesonen Jyväskylän yliopisto BIOCLUS-hankkeen loppuseminaari 22.10.2012

Kuka hyötyy biotaloudesta? Professori Hanna-Leena Pesonen Jyväskylän yliopisto BIOCLUS-hankkeen loppuseminaari 22.10.2012 Kuka hyötyy biotaloudesta? Professori Hanna-Leena Pesonen Jyväskylän yliopisto BIOCLUS-hankkeen loppuseminaari 22.10.2012 Sisältö I. Biotalous osana kestävää taloutta: Talouskasvun irrottaminen luonnonvarojen

Lisätiedot

Ajankohtaisia puualan aiheita valtionhallinnossa ja MSO:ssa. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma 29.11.

Ajankohtaisia puualan aiheita valtionhallinnossa ja MSO:ssa. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma 29.11. Ajankohtaisia puualan aiheita valtionhallinnossa ja MSO:ssa Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö 1. Valtionhallinnon ohjelmat ja strategiat 2. MSO:n

Lisätiedot

Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017

Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017 Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017 Jarno Turunen Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Lieksa 20.5.2014 Strateginen sitoutuminen ja visio Pohjois-Karjalan strategia

Lisätiedot

Bio- ja ympäristökysymykset

Bio- ja ympäristökysymykset Bio- ja ympäristökysymykset 1. Niukkenevat luonnonvarat 2. Uusiutuvien luonnonvarojen kestävä hoito ja käyttö sekä niistä valmistetut tuotteet ja palvelut viennin vahvistajina 3. Moniulotteinen kestävyys

Lisätiedot

Mitä teollisuus ja työelämä odottaa koululaitokselta? Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät Toimitusjohtaja Timo Saarelainen

Mitä teollisuus ja työelämä odottaa koululaitokselta? Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät Toimitusjohtaja Timo Saarelainen Mitä teollisuus ja työelämä odottaa koululaitokselta? Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät 4.9.2014 Toimitusjohtaja Timo Saarelainen Globaalin liiketoiminnan näkökulma Timo Saarelainen toimii Green Fuel

Lisätiedot

Ravinteiden kierrätyksen mahdollisuudet Etelä- Karjalassa

Ravinteiden kierrätyksen mahdollisuudet Etelä- Karjalassa Ravinteiden kierrätyksen mahdollisuudet Etelä- Karjalassa Päivän ohjelma 12.00 Päivän avaus, Markku Mäki-Hokkonen, Wirma 12.05 Puhdistamohankkeen tilannekatsaus LAVO, Riitta Moisio, Lappeenrannan lämpövoima,

Lisätiedot

Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu

Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu MetsäBio hanke Ossi Klemetti, Kainuun Etu Oy Timo Karjalainen, Kajaanin yliopistokeskus 1 Taustaa Kainuun talousmetsät ovat vahvasti vajaakäytössä.

Lisätiedot

Resurssitehokkuus - Mitä EU:sta on odotettavissa ja mitä se merkitsee Suomelle ja elinkeinoelämälle?

Resurssitehokkuus - Mitä EU:sta on odotettavissa ja mitä se merkitsee Suomelle ja elinkeinoelämälle? Resurssitehokkuus - Mitä EU:sta on odotettavissa ja mitä se merkitsee Suomelle ja elinkeinoelämälle? Mikael Ohlström, johtava asiantuntija Toimittajataustainfo Miten EU:n resurssitehokkuuspolitiikassa

Lisätiedot

Mitä teollinen biotekniikka oikein on?

Mitä teollinen biotekniikka oikein on? 1 Mitä teollinen biotekniikka oikein on? Seminaari 17.8.2006 Biotekniikan neuvottelukunta 2 Bioteknologia! Bioteknologia on eliöiden, solujen, solujen osien tai solussa esiintyvien molekyylien toimintojen

Lisätiedot

BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti Inkeri Huttu Tekes

BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti Inkeri Huttu Tekes BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti 12.10.2016 Inkeri Huttu Tekes Palvelemme kasvuyrityksiä kansainvälisen liiketoiminnan eri vaiheissa Tekesin tutkimus- ja kehitysrahoituksen määrä yrityksille Yritysten,

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017 Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017 19.9.2016 MMM / Ohjaus- ja talousyksikkö MMM:n määrärahaehdotus 2017 yhteensä 2 545 m (2 560 m /2016) 2 MMM:n määrärahaehdotus 2017 Hallinnonalalle

Lisätiedot

Pirkanmaa ja biotalous

Pirkanmaa ja biotalous Pirkanmaa ja biotalous Juha Kuisma 045 8847884 juha.kuisma@elisanet.fi Mitä biotalous (bioeconomy) on? biomassaan perustuvia tuotteita biologisten prosessien käyttöä tuotannossa tuotannon yhdentämistä

Lisätiedot

Keski-Suomi ja biotalous. Hannu Koponen, kehittämispäällikkö/biotalous

Keski-Suomi ja biotalous. Hannu Koponen, kehittämispäällikkö/biotalous Keski-Suomi ja biotalous Hannu Koponen, kehittämispäällikkö/biotalous 1 http://www.keskisuomi2040.fi/ KESKI-SUOMEN VAHVIMMAT ERIKOISTUMISALAT Paperi ja sellu Puuteollisuus Metsätalous Koneet ja laitteet

Lisätiedot

Sininen biotalous Pohjois-Pohjanmaan biotalouden kehittämisstrategiassa

Sininen biotalous Pohjois-Pohjanmaan biotalouden kehittämisstrategiassa Sininen biotalous Pohjois-Pohjanmaan biotalouden kehittämisstrategiassa Sinistä biotaloutta luontopääkaupunkiin 17.4. Ruka Ympäristöpäällikkö Ismo Karhu, Pohjois-Pohjanmaan liitto MAAKUNNALLINEN BIOTALOUDEN

Lisätiedot

Kalatalousryhmätoiminta nyt ja tulevaisuudessa. Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö

Kalatalousryhmätoiminta nyt ja tulevaisuudessa. Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö Kalatalousryhmätoiminta nyt ja tulevaisuudessa Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö Ohjelmakausi 2007-2013 Kalatalousryhmätoiminta Kehittämistyökaluksi ohjelmakaudella 2007-13 Käynnistyminen hyvin

Lisätiedot

Vesi biotalouden raaka-aineena Pohjois-Pohjanmaalla

Vesi biotalouden raaka-aineena Pohjois-Pohjanmaalla Vesi biotalouden raaka-aineena Pohjois-Pohjanmaalla SINISTÄ BIOTALOUTTA LUONTOPÄÄKAUPUNKIIN Timo Yrjänä Yksikön päällikkö vesistöyksikkö Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Sininen biotalous Kasvatetaan vesivarojen

Lisätiedot

Luontoon perustuvat ratkaisut ympäristö-, luonnonvara- ja innovaatiopolitiikkojen toteuttamisessa Teollisuusneuvos Mika Aalto, TEM

Luontoon perustuvat ratkaisut ympäristö-, luonnonvara- ja innovaatiopolitiikkojen toteuttamisessa Teollisuusneuvos Mika Aalto, TEM Luontoon perustuvat ratkaisut ympäristö-, luonnonvara- ja innovaatiopolitiikkojen toteuttamisessa Teollisuusneuvos Mika Aalto, TEM LYNETin Tutkimuspäivä 2016 Ministeriön toimialaan kuuluvat mm. Elinkeinopolitiikka

Lisätiedot

Ajankohtaista maataloudesta. Keski-Suomen Yrittäjien Kevätseminaari Tommi Lunttila 29.4.2015

Ajankohtaista maataloudesta. Keski-Suomen Yrittäjien Kevätseminaari Tommi Lunttila 29.4.2015 Ajankohtaista maataloudesta Keski-Suomen Yrittäjien Kevätseminaari Tommi Lunttila 29.4.2015 Ajankohtaista maa- ja metsätaloudessa Biotalous ja Ruoka Markkinat - Venäjän tuontikielto - Kaikki maataloustuotteet

Lisätiedot

Kärkihankkeet: Biotalous ja puhtaat ratkaisut

Kärkihankkeet: Biotalous ja puhtaat ratkaisut MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Kärkihankkeet: Biotalous ja puhtaat ratkaisut 28.9.2015 M200115 STRATEGINEN PAINOPISTEALUE: Biotalous ja puhtaat ratkaisut Hallitusohjelmatavoitteet 2025: Suomi on bio- ja

Lisätiedot

Mikko Rahtola Hankekoordinaattori Luonnonvarakeskus (Luke)

Mikko Rahtola Hankekoordinaattori Luonnonvarakeskus (Luke) Kiertotalouden mahdollisuudet 26.10.2016 Mikko Rahtola Hankekoordinaattori Luonnonvarakeskus (Luke) 1 AIHEET Maatalouden ravinteiden iso kuva Mitä tukea kärkihanke tarjoaa? 3 vaihetta parempaan kiertotalouteen

Lisätiedot

Suomen kemianteollisuus biotaloudessa 2013 toteutetun selvityksen tulokset

Suomen kemianteollisuus biotaloudessa 2013 toteutetun selvityksen tulokset Suomen kemianteollisuus biotaloudessa 2013 toteutetun selvityksen tulokset Katme Consulting Oy 2013 Selvityksen tulokset 2 Selvityksen tausta Jo kauan ennen kuin varsinaista biotalouden käsitettä oli edes

Lisätiedot

Pohjois-Savon luonnonvarastrategian ja toimenpideohjelman esittely

Pohjois-Savon luonnonvarastrategian ja toimenpideohjelman esittely Kohti kestävää luonnonvarataloutta Pohjois-Savossa Hankkeet luonnonvarastrategian toteuttajina SAKKY 11.11.2014 Pohjois-Savon luonnonvarastrategian ja toimenpideohjelman esittely Jari Mutanen, johtaja,

Lisätiedot

Ekotehokasta tuotantoa? Elinkaariarviointi (LCA) kertoo tuotteiden ympäristövaikutuksista

Ekotehokasta tuotantoa? Elinkaariarviointi (LCA) kertoo tuotteiden ympäristövaikutuksista Ekotehokasta tuotantoa? Elinkaariarviointi (LCA) kertoo tuotteiden ympäristövaikutuksista Freshabit, Karjaanjoen yleisötilaisuus 31.3.2016 Merja Saarinen, Luke Luonnonvarakeskus Luke Natural Resources

Lisätiedot

Kumppanuus ja maaseutu 2014-2020

Kumppanuus ja maaseutu 2014-2020 Kumppanuus ja maaseutu 2014-2020 Nvm Sirpa Karjalainen Maa- ja metsätalousministeriö CAP valmistelut vuonna 2013 Irlannin puheenjohtajuuskauden tavoiteaikataulu 24. 25.6. Maatalouden ministerineuvosto,

Lisätiedot

Etelä-Suomen rataverkon kehittäminen, Helsinki Forssa Pori liikennekäytävän ratayhteyden esiselvitys

Etelä-Suomen rataverkon kehittäminen, Helsinki Forssa Pori liikennekäytävän ratayhteyden esiselvitys Toimitusjohtajan katsaus Etelä-Suomen rataverkon kehittäminen, Helsinki Forssa Pori liikennekäytävän ratayhteyden esiselvitys Forssan seudun kommentti 25.02.2010 Timo Lindvall Forssan Seudun Kehittämiskeskus

Lisätiedot

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Gigaluokan muuttujia Kulutus ja päästöt Teknologiamarkkinat

Lisätiedot

Vesi Energia Ruoka (- ja Ekosysteemipalvelut) NEXUS. Seppo Rekolainen SYKE 19.3.2014

Vesi Energia Ruoka (- ja Ekosysteemipalvelut) NEXUS. Seppo Rekolainen SYKE 19.3.2014 Vesi Energia Ruoka (- ja Ekosysteemipalvelut) NEXUS Seppo Rekolainen SYKE 19.3.2014 Mitä NEXUS tarkoittaa? Etymologia: nexus (latin): sitominen, verbistä necto : sitoa 2 Vesistressi (=veden käyttö/vesivarat)

Lisätiedot

KANSALLINEN BIOTALOUSSTRATEGIA JA TAVOITTEET BIOTALOUDEN ROOLISTA SUOMEN KANSANTALOUDESSA. Liisa Saarenmaa MMM Kajaani

KANSALLINEN BIOTALOUSSTRATEGIA JA TAVOITTEET BIOTALOUDEN ROOLISTA SUOMEN KANSANTALOUDESSA. Liisa Saarenmaa MMM Kajaani KANSALLINEN BIOTALOUSSTRATEGIA JA TAVOITTEET BIOTALOUDEN ROOLISTA SUOMEN KANSANTALOUDESSA Liisa Saarenmaa MMM 25.4.2016 Kajaani Strategiset päämäärät Toimeenpano ja seuranta Suomen biotalousstrategia 1.

Lisätiedot

Suomen energia- ja ilmastostrategia ja EU:n kehikko

Suomen energia- ja ilmastostrategia ja EU:n kehikko Suomen energia- ja ilmastostrategia ja EU:n 2030- kehikko Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Ilmasto- ja energiapolitiikan aamupäivä, Rake-sali 27.4.2016 Agenda Strategian valmisteluprosessi EU:n 2030 tavoitteet

Lisätiedot

Kohti biotalousyhteiskuntaa. 28.2.2014 Eeva Hellström

Kohti biotalousyhteiskuntaa. 28.2.2014 Eeva Hellström Kohti biotalousyhteiskuntaa 28.2.2014 Eeva Hellström Esityksen rakenne 1. Miksi biotaloutta on niin vaikea hahmottaa? Miten biotalous on nähty eri yhteyksissä? Eri maissa? Eri sektoreilla? Toimiala vai

Lisätiedot

Pohjois-Savon metsäbiotalous

Pohjois-Savon metsäbiotalous n metsäbiotalous ssa metsäbiotaloudella on merkittävä aluetaloudellinen rooli Metsäbiotalous muodostaa 40 % maakunnan biotalouden tuotoksesta. Biotaloudessa tärkein sektori on elintarviketeollisuus. Metsäbiotalouden

Lisätiedot

Kanta-Hämeen kestävän energian ohjelma

Kanta-Hämeen kestävän energian ohjelma en monipuolisista luonnonvaroista lähienergiaa kestävästi, taloudellisesti ja paikallisesti työllistäen en kestävän energian ohjelma Hämeenlinna 30.11.2011 Kestävää energiaa Hämeestä - hanke Toteuttanut

Lisätiedot

Puhtaan energian. 11.11.2013, Oulu. Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma, TEM

Puhtaan energian. 11.11.2013, Oulu. Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma, TEM Puhtaan energian liiketoimintamahdollisuudet 11.11.2013, Oulu Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma, TEM Globaalit ympäristöhaasteet Tuotannon siirtyminen halvempiin maihin Kasvava väestömäärä

Lisätiedot

Mikä ihmeen lantakoordinaattori? Maatalouden ravinteet hyötykäyttöön 2014-2016 Hankekoordinaattori Tarja Haaranen

Mikä ihmeen lantakoordinaattori? Maatalouden ravinteet hyötykäyttöön 2014-2016 Hankekoordinaattori Tarja Haaranen Mikä ihmeen lantakoordinaattori? Maatalouden ravinteet hyötykäyttöön 2014-2016 Hankekoordinaattori Tarja Haaranen Sivu 1 25.11.2014 Lantakoordinaattori, lantamaisteri Sivu 2 25.11.2014 Miksi ravinteiden

Lisätiedot

Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017

Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017 Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017 Alustavia painotuksia Kaik lutviutuup! Etelä-Karjalan liitto Maakuntavaltuusto- ja MYR-seminaari 23.1.2014 Etelä Karjalan toimintaympäristön kehitystekijöitä Vahva

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden rooli biotaloudessa

Puutuoteteollisuuden rooli biotaloudessa UEF JOENSUU KUOPIO SAVONLINNA Puutuoteteollisuuden rooli biotaloudessa Puutuoteteollisuuden tutkimusagendan julkistamistilaisuus 9.12.2015 Jyrki Kangas, Metsäbiotalouden professori, Itä-Suomen yliopisto

Lisätiedot

Keski-Suomen maaseudun näkymiä

Keski-Suomen maaseudun näkymiä Keski-Suomen maaseudun näkymiä Nurmesta biokaasua, ravinteet viljelykiertoon seminaari 26.3.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Maaseudun näkymät ovat varsin haasteelliset Palvelut etääntyvät, kuntien talousvaikeudet

Lisätiedot

JaloJäte-tutkimus Luomupäivä 9.11.2011

JaloJäte-tutkimus Luomupäivä 9.11.2011 JaloJäte-tutkimus Luomupäivä 9.11.2011 Helena Kahiluoto Tausta Ilmastonmuutos ja Itämeren tila Velvoitteet ja energian hinta Vastuullinen kuluttaminen Vajaahyödynnetyt biomassat Tavoite JaloJäte tuottaa

Lisätiedot

Luonnonvarat ja kestävä talous

Luonnonvarat ja kestävä talous Luonnonvarat ja kestävä talous - Tekesin toimet jatkossa BioRefine ja Vesi loppuseminaari 26.11.2012 Teija Lahti-Nuuttila, Tekes Tekesin sisällölliset painopisteet Liiketoiminta globaaleissa arvoverkoissa

Lisätiedot

Kiertotalous on tulevaisuutta - mitä se tarkoittaa laboratorioille? Tero Eklin, laboratorionjohtaja SYKE Finntesting ry syysseminaari,

Kiertotalous on tulevaisuutta - mitä se tarkoittaa laboratorioille? Tero Eklin, laboratorionjohtaja SYKE Finntesting ry syysseminaari, Kiertotalous on tulevaisuutta - mitä se tarkoittaa laboratorioille? Tero Eklin, laboratorionjohtaja SYKE Finntesting ry syysseminaari, 30.11.2016 Kiertotalous hallituksen kärkihankkeena Kiertotalouden

Lisätiedot

Lannan ravinteet paremmin kiertoon kärkihankkeen kuulumiset

Lannan ravinteet paremmin kiertoon kärkihankkeen kuulumiset Lannan ravinteet paremmin kiertoon kärkihankkeen kuulumiset Vesistöviisaat ratkaisut-työpaja Neuvotteleva virkamies Marja-Liisa Tapio-Biström MMM 25.8.2016 Sivu 1 2.9.2016 Sivu 2 2.9.2016 Maaseutuohjelman

Lisätiedot

Miten vedenalaisen luonnon monimuotoisuus otetaan huomioon vesiviljelyn sijainninohjauksessa?

Miten vedenalaisen luonnon monimuotoisuus otetaan huomioon vesiviljelyn sijainninohjauksessa? Miten vedenalaisen luonnon monimuotoisuus otetaan huomioon vesiviljelyn sijainninohjauksessa? Jari Setälä, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Velmu-seminaari Helsinki 8.12.2011 RKTL - Tietoa kestäviin

Lisätiedot

Liikenteen energiahuollon uudet arvoketjut TOP-NEST hanke. TransSmart-seminaari 2014 Nina Wessberg, erikoistutkija (Anna Leinonen, Anu Tuominen) VTT

Liikenteen energiahuollon uudet arvoketjut TOP-NEST hanke. TransSmart-seminaari 2014 Nina Wessberg, erikoistutkija (Anna Leinonen, Anu Tuominen) VTT Liikenteen energiahuollon uudet arvoketjut TOP-NEST hanke TransSmart-seminaari 2014 Nina Wessberg, erikoistutkija (Anna Leinonen, Anu Tuominen) VTT Top-Nest hanke Nordic Energy Research (NER) rahoitteinen

Lisätiedot

Hallitusohjelman toimeenpano MMM:n hallinnonalalla

Hallitusohjelman toimeenpano MMM:n hallinnonalalla Hallitusohjelman toimeenpano MMM:n hallinnonalalla Maatalouden ympäristönsuojelun neuvottelupäivät Tampere 19. 20.1.2016 Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio 1 MMM:n hallinnonalan strategiset päämäärät Pellot,

Lisätiedot

Kierrätämme hiiltä tuottamalla puuta

Kierrätämme hiiltä tuottamalla puuta Kierrätämme hiiltä tuottamalla puuta Ympäristöjohtaja Liisa Pietola, MTK MTK:n METSÄPOLITIIKN AMK-KONFERENSSI 9.3.2016 Miksi hiilenkierrätys merkityksellistä? 1. Ilmasto lämpenee koska hiilidioksidipitoisuus

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2017 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus-

Lisätiedot

Liiketoimintana luonnonvarojen säästäminen

Liiketoimintana luonnonvarojen säästäminen Liiketoimintana luonnonvarojen säästäminen Liiketoimintaa ympäristöstä -asiakastilaisuus 10.12.2013 Yliaktuaari Tilastokeskus Ympäristöliiketoiminta osana ympäristötilinpitoa Ympäristötilinpito mittaa

Lisätiedot

Etelä-Karjalan metsäbiotalous

Etelä-Karjalan metsäbiotalous Etelä-Karjalan metsäbiotalous Etelä-Karjalassa metsäbiotalouden merkitys maakunnan taloudessa on Suomen suurin Metsäbiotalous muodostaa pääosan maakunnan koko biotaloudesta. Esimerkiksi tuotoksesta sen

Lisätiedot

Vihreän talouden toimintamalli. Hilkka Vihinen

Vihreän talouden toimintamalli. Hilkka Vihinen Vihreän talouden toimintamalli Hilkka Vihinen Sisältö Biotalous, vihreä talous, cleantech? Kansalliset ja EU:n linjaukset Mitä vihreän talouden toiminta edellyttää Suomelta ja mitä se tarkoittaa Lapissa?

Lisätiedot

Mahdollisuuksia eriytymisen torjuntaan: Biotalous

Mahdollisuuksia eriytymisen torjuntaan: Biotalous Mahdollisuuksia eriytymisen torjuntaan: Biotalous Biotalous on uusiutuvien luonnonvarojen kestävää hoitoa sekä käyttöä ja niistä valmistettujen tuotteiden ja palveluiden tuotantoa sekä biologisten ja teknisten

Lisätiedot

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä kansallinen metsäohjelma 2015 Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä Hyvinvointia metsistä Metsät ja niiden kestävä käyttö ovat Suomen biotalouden kasvun perusta. Metsät ovat Suomen merkittävin

Lisätiedot

Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus

Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus Säätytalo Päivittäistavarakauppa ry Toimitusjohtaja 1 Elintarvikeketjun ympäristövastuu ja asiakastoiminnan haasteet Tuoteturvallisuus (Suomessa)

Lisätiedot

Kohti puhdasta kotimaista energiaa

Kohti puhdasta kotimaista energiaa Suomen Keskusta r.p. 21.5.2014 Kohti puhdasta kotimaista energiaa Keskustan mielestä Suomen tulee vastata vahvasti maailmanlaajuiseen ilmastohaasteeseen, välttämättömyyteen vähentää kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

Ravinteiden kierrätyksen edistämistä ja Saaristomeren tilan parantamista koskeva ohjelma 2012-2015. Järki-lanta loppuseminaari 13.11.

Ravinteiden kierrätyksen edistämistä ja Saaristomeren tilan parantamista koskeva ohjelma 2012-2015. Järki-lanta loppuseminaari 13.11. Ravinteiden kierrätyksen edistämistä ja Saaristomeren tilan parantamista koskeva ohjelma 2012-2015 Järki-lanta loppuseminaari 13.11.2014 Taustalla Suomen sitoumus 2010 - ravinteiden kierrätyksen esimerkkialueeksi

Lisätiedot

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Kolme tulevaisuuden kuvaa 1.

Lisätiedot

Maatalouden ravinteet hyötykäyttöön Hankekoordinaattori Tarja Haaranen Neuvotteleva virkamies Marja-Liisa Tapio-Biström 5.5.

Maatalouden ravinteet hyötykäyttöön Hankekoordinaattori Tarja Haaranen Neuvotteleva virkamies Marja-Liisa Tapio-Biström 5.5. Maatalouden ravinteet hyötykäyttöön 2014-2016 Hankekoordinaattori Tarja Haaranen Neuvotteleva virkamies Marja-Liisa Tapio-Biström 5.5.2015 Turku Sivu 1 6.5.2015 Resurssitehokas - AJATELKAA JÄRJESTELMIÄ

Lisätiedot

Älykäs ja ekologinen

Älykäs ja ekologinen Älykäs ja ekologinen Bio-, vesi- ja kiertotalouden edelläkävijä Nokian, Tampereen ja Ylöjärven Kolmenkulmaan on rakentumassa täysin uudenlainen yrityspuisto. ECO3-alueella kehitämme yhdessä bio-, vesi-

Lisätiedot