SYKSY 2016 KOULUTUSTA AMMATTILAISILLE SÄHKÖ- JA AUTOMAATIOKUNNOSSAPITO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SYKSY 2016 KOULUTUSTA AMMATTILAISILLE SÄHKÖ- JA AUTOMAATIOKUNNOSSAPITO"

Transkriptio

1 SYKSY 2016 KOULUTUSTA AMMATTILAISILLE SÄHKÖ- JA AUTOMAATIOKUNNOSSAPITO Automaation kunnossapito, ohjaustekniikka ja vianpaikannus Sähkötyöturvallisuus Sähköasennukset ja sähkökunnossapito Laita kahvipöydälle tai kollegoille kiertoon!

2 SÄHKÖMIEHEN VIIDAKKO ON SÄÄDÖSVIIDAKKO Kun eri alojen vaatimuksia tarkastelee, ovat sähkötyöt säädösten suhteen ihan omassa kategoriassaan. Ensimmäinen sähköä koskeva laki astui voimaan Laki määritteli, että sähkölaitokset oli rakennettava siten, ettei niistä aiheudu vaaraa kenenkään hengelle tai omaisuudelle. Sittemmin on tullut erilaisia määräyksiä ja standardeja, muiden muassa SFS On sähkötöiden johtajaa, jonka kelpoisuus määritellään sähköturvallisuuslaissa. On työtehtävien vaativuuden mukaan erilaisia sähköpätevyyksiä, niin sanottuja sähköalan ammattihenkilöitä, opastettuja henkilöitä, maallikoita. Erikseen on määritelty kaikille sallitut sähköalan työt, joissa ei tarvita erillistä pätevyyttä. Yhtä kaikki, sähköalalla on hyvin paljon erilaisia mahdollisuuksia lisätä omaa pätevyyttään. Ja prosessi on koko elämänkaaren mittainen. Ennakointi on tärkeää! Sähkö ja automaatio kytkeytyvät toisiinsa ja laitteistokirjo on valtava. Jatkuvasti tulee uusia laitteita ja komponentteja. Ennakointi on tärkeää. Sähköt häviää, varoitusvalot vilkkuu tai tehot laskee. Tulee laajoja sähkökatkoksia ja koneet eivät saisi pysähtyä. Miten uusia sähkölaitteita ja ohjausjärjestelmiä testataan, miten liitännät vanhoihin koneisiin tulee tehdä? Osaamisen varmistamiseen kuuluu ennakoida myös eläköitymiset, kun sähkömiesten kunkku Virtanen ja automaation Arto jäävät eläkkeelle. Kun asiat on alun perin tehty oikein, eivät viat pääse valloilleen. Ja jos pääsevät, ne löydetään. Pitää huolehtia perusasioista, ja toistaa niitä. Jos perusasiat unohdetaan, alkaa pohja pettää aivan kuten urheilijoilla, jotka unohtavat perustreenin ja alkavat kikkailla. Perusasioihin kuuluu osaamisen ylläpito. Ylläpito tarkoittaa käytännössä sitä, että osaamista pitää kehittää. Osaamista ei saa jättää paikoilleen, sillä tekniikat menevät koko ajan eteenpäin eikä vanhoilla opeilla enää pärjää. Myös turvallisuus on huomioitava, paitsi sähkö- ja automaatiotöissä, myös nostoissa ja korkealla työskentelyssä. Ja ehkä vielä kuten Columbo aikoinaan lausahti: Vielä yksi kysymys! Kuka teki väylän konfiguroinnin, ja kuka johti sähkötöitä? Oliko hänellä TUKESin Sähköturvallisuustutkinto 3 suoritettuna? AEL:n koulutuksissa saat nykypäivän työelämässä tarvitsemasi tiedot ja osaamisen! AEL on Suomen johtava tekniikan alojen jatkokoulutusta tarjoava yritys. Lue meistä lisää ael.fi Seuraa meitä somessa facebook.com/aelkoulutus twitter.com/aelkoulutus youtube.com/aelkoulutus linkedin.com/company/ael Tilaa koulutusuutisia! Lähetämme aihealueista sähköpostia noin 1 2 kuukauden välein.tilaa koulutusuutisia osoitteesta ael.fi/koulutusuutisia

3 AUTOMAATION KUNNOSSAPITO, OHJAUSTEKNIIKKA JA VIANPAIKANNUS AUTOMAATION PERUSTEET SÄHKÖASENTAJILLE Sähköasentajille instrumentointiosaamista! Teollisuuskunnossapidossa sähköasentaja tarvitsee yhä useammin tietoa myös automaatiosta, säätötekniikasta ja automaation kenttälaitteista. Kurssilla opit käytännön harjoitusten avulla tuntemaan yleisimmät teollisuudessa käytetyt mittausmenetelmät ja säätöventtiilit sekä virittämään lähettimet ja asennoittimet kalibraattoreiden avulla. Opit analysoimaan säätöpiirien toimintaa ja selvittämään toimintahäiriöitä. automaation ja instrumentoinnin rakenne standardiviestit, instrumenttien liittäminen automaatiolaitteisiin mittaukset ja mittauspiirit: lämpö, paine, pinnankorkeus, virtaus toimilaitteet, asennoittimet, taajuusmuuttajaohjaukset säätöpiirin rakenne ja toiminta, perusviritys lähettimien ja asennoittimien testaus ja parametrointi harjoituksia ja demostraatioita Hinta 980 (+ alv. 24 %) Syventävä taso AUTOMAATION LÄHIVERKKOJEN YLLÄPITO JA TOIMINTAHÄIRIÖIDEN SELVITTÄMINEN Opit hallitsemaan automaatiojärjestelmissä käytettävien Ethernet- ja WLAN-lähiverkkojen rakenteen ja toiminnan sekä näiden verkkojen varmistustavat ja laitteiden merkityksen. Opit myös Profinet-järjestelmän rakenteen ja toiminnan, TCP/IP-perusteet sekä tekemään tyypilliset TCP/IP-yhteystestit laitteille. Opit verkon vikaselvityksen periaatteet, tavanomaisimpien häiriöiden syntymekanismit ja osaat selvittää vikojen aiheuttajat. Kurssi sisältää luentoja ja käytännön kytkentä-, mittausharjoituksia. Ethernet-verkko: perusteet, rakenne, laitteet, kaapelointi langattomat lähiverkot WLAN: toiminta, liikennöinti, liittäminen langaton instrumentointi TCP/IP, Profinet verkon ylläpito ja vianetsintä. käyttöönottomittaukset ja dokumentointi Hinta 860 (+ alv. 24 %) CODESYS-PERUSTEET CoDeSys (Controller Development System) on kokonaisvaltainen ohjelmointityökalu ja laitteistoriippumaton IEC standardin mukainen ohjelmointiympäristö automaatio-, liikkeenohjaus- ja logiikkasovelluksiin. CoDeSys V2.3 -perusteet on kahden päivän peruskurssi CoDeSys-ohjelmoinnin saloihin. Kurssilla opit työskentelemään tehokkaasti CoDeSys V2.3 -ohjelmointiympäristössä. Opit tuntemaan CoDeSys-ohjelman tärkeimmät ominaisuudet ja ohjelmoimaan standardin IEC mukaisesti (international standard for industrial programming). Hinta 990 (+ alv. 24 %) KOULUTUKSEN TASO : Koulutus sopii perusosaamista tarvitsevalle tai päivittävälle ja tehtäviä vaihtavalle. Syventävä taso: Koulutus sopii perusteet hallitsevalle. Erikoistumistaso: Koulutus sopii asiantuntijuutta syventävälle.

4 Erikoistumistaso ELEKTRONIIKAN MITTAUSTEKNIIKKA JA VIANPAIKANNUS Opit käyttämään yleismittaria analogiaelektroniikkalaitteiden toimintakunnon tarkastelussa ja virityksessä sekä vianpaikannuksen tukena. Kurssi sisältää luentoja sekä käytännön mittaus- ja vianpaikannusharjoituksia. Kurssilla käytettävä Fluke-yleismittari sisältyy osallistumismaksuun. Nykyaikainen teollisuus ei toimi ilman elektroniikkaa. Elektroniikka on läsnä automaatiossa, instrumentoinnissa, prosessien monitoroinnissa, tietoliikenteessä. Elektroniikkaratkaisut tehostavat tuotantoprosesseja ja tuovat hyödykkeisiin lisäarvoa. Samalla laitteiden elektroniikka asettaa kuitenkin haasteita niiden kanssa työskenteleville. Tuotantovaiheessa herkän elektroniikan vioittuminen voi aiheuttaa suuria kustannuksia. Elektroniikan mittaustekniikka ja vianpaikannus kurssi on vaativa koulutus elektroniikka alan kokemusta omaaville, jotka tarvitsevat työssään elektroniikan mittauslaitteita ja haluavat oppia käyttämään niitä paremmin. analogiaelektroniikkalaitteet, komponenttitason piirikaaviot operaatiovahvistimet yleismittarit, niiden toiminta ja lisävarusteet vianpäättely ja vianpaikannus oskilloskoopin käyttö Hinta 990 (+ alv. 24 %) Syventävä taso VALOKAAPELIVERKON TESTAAMINEN JA TOIMINTAHÄIRIÖIDEN SELVITTÄMINEN Automaatiojärjestelmien väylien valokaapeliyhteyksien vianhaku tehokkaaksi. Kurssilla opit valokaapeliyhteyksien rakenteet ja vianhaun perusteet. Valokaapeleiden käyttö on jatkuvasti lisääntynyt ja asennuksia tehdään yhä enemmän. HYDRAULIIKAN JA PNEUMATIIKAN OHJAUSTEKNIIKAN PERUSTEET Kurssilla saat hyvän kokonaiskuvan pneumaattisen ja hydraulisen koneen toiminnasta. Kurssin jälkeen pystyt hahmottamaan, minkälaista viestintää koneenosat käyvät keskenään. Osaat myös tulkita hydrauliikan, pneumatiikan ja sähkötekniikan kaavioita ja yhdistää niiden merkinnät toisiinsa. Lisäksi ymmärrät, miten ohjelmoitava logiikka ja väyläohjaus toimivat. Asioita harjoitellaan käytännössä pneumaattisilla toimilaitteilla, sähköisillä antureilla, Siemensin logiikoilla ja Profibus-väylällä. liikkeen toteuttaminen sähköisesti, hydraulisesti ja pneumaattisesti sähköohjaus (releet, pitopiiri) anturit logiikkaohjaus yleisesti väylätekniikan periaate Hinta (+ alv. 24 %) Erikoistumistaso HYDRAULIIKAN SÄHKÖINEN OHJAUSTEKNIIKKA Kurssilla opit paikantamaan monenlaisia sähköisiä vikoja erityyppisissä hydrauliikkajärjestelmissä harjoittelemalla käytännön vianetsintää toimivista järjestelmistä. Merkittävänä osana harjoitustöitä on proportionaaliventtiileiden ohjausjärjestelmien säätö. Mittalaitteina käytetään muun muassa yleismittaria, oskilloskooppia ja pihtivirtamittaria. Kurssin käytyäsi kykenet keskustelemaan vianhakutilanteissa sähkömiehen kanssa vianhaun nopeuttamiseksi. Esitiedoiksi tälle kurssille suositellaan kursseja Sähkökunnossapidon perusteet automaatioasentajille ja mekaanikoille ja Hydrauliikan ja pneumatiikan ohjaustekniikan perusteet tai vastaavat tiedot ja taidot. Hinta (+ alv. 24 %) Kurssilla opit valokaapelitekniikan periaatteet selvittämään toimintahäiriöt erilaisille valokaapeliverkoille asetettavat laatuvaatimukset ja testausmenetelmät. Hinta 470 (+ alv. 24 %) KOULUTUKSEN TASO : Koulutus sopii perusosaamista tarvitsevalle tai päivittävälle ja tehtäviä vaihtavalle. Syventävä taso: Koulutus sopii perusteet hallitsevalle. Erikoistumistaso: Koulutus sopii asiantuntijuutta syventävälle.

5 Syventävä taso OHJELMOITAVAT LOGIIKAT, SIEMENS SIMATIC S7 -JÄRJESTELMIEN YLLÄPITO JA PROSESSIHÄIRIÖIDEN SELVITTÄMINEN Kurssilla tutustut Siemens Simatic S7 -järjestelmän rakenteeseen, toimintaan sekä vikadiagnostiikkaan. Opit tulkitsemaan ohjelmadokumentteja ja käyttämään ohjelmointilaitetta tehokkaasti vianetsinnässä ja prosessin toimintahäiriöiden selvittämisessä. Koulutus sisältää luentoja sekä käytännön harjoituksia Siemens Simatic S7 -laitteilla. Siemens Simatic S7 -järjestelmän perusteet järjestelmän rakenne, HW-konfiguraatio ohjelmiston rakenne ja ohjelmayksiköt DB-käsittely, datatyypit järjestelmän toimintahäiriöt ja niiden selvittäminen prosessin käyttöönotto, liitäntöjen testaus, ohjelmiston koestaminen ohjelmien siirrot ja varmuuskopiot Hinta (+ alv. 24 %) OHJELMOITAVAT LOGIIKAT, SIEMENS SIMATIC S7-300 & PERUSTEET Kurssilla opit Siemens Simatic S ja S logiikoilla ohjattujen koneiden ja laitteiden ohjaustoimintoja ja toimintahäiriöiden selvittämistä. Opit Siemens Simatic S ja S logiikoiden rakenteen sekä Profibus-kenttäväylän käytön hajautetussa I/O:ssa. Opit tekemään HW- ja väyläkonfiguroinnin S7-logiikoihin sekä S7-ohjelmiston rakenteen. Opit ohjelmoimaan tavallisimpia lukituspiirejä, muuttamaan parametrejä ja käyttämään ohjelmointityökaluja logiikan toiminnan seurantaan ja toimintahäiriöiden selvittämiseen. Koulutus sisältää luentoja ja käytännön harjoituksia Siemens Simatic S ja S7-400-laitteilla ja pienoisprosessimalleilla. Simatic S7 -logiikkajärjestelmän perusteet rakenne ja toimintaperiaate PROFIBUS-kenttäväylän toiminta hardware-konfigurointi ja -diagnostiikka ohjelmisto ja ohjelmayksiköt ajastimet, laskurit, vertailijat tiedostoyksiköt parametroitavat toimilohkot, FB ja FC logiikoiden huolto ja kunnossapito dokumentointi Hinta (+ alv. 24 %) Erikoistumistaso OHJELMOITAVAT LOGIIKAT, SIEMENS SIMATIC S7-300 & JATKOKURSSI Syvennä Siemens Simatic S7-300 ja S järjestelmien osaamistasi. Kurssin käytyäsi osaat tulkita ja seurata Siemens Simatic -logiikan käskylistamuotoisen ohjelman toimintaa. Osaat monitoroida ja tulkita SCL- ja Graph 7 -ohjelmointikielillä tehtyjä ohjelmia. Tiedät matemaattisten operaatioiden toiminnan sekä Instance DB:n että DB:n merkityksen ja rakenteen. Tunnet epäsuoran osoituksen toimintaperiaatteet ja osaat tulkita niitä. Kurssi sisältää luentoja sekä käytännön harjoituksia Siemens Simatic S7-300 ja S laitteilla. ohjelman lataukset logiikan rekisterit ja akut käskylistamuoto SCL-kieliset ohjelmat Graph 7 -sekvenssiohjelmat epäsuoran osoituksen periaatteet matemaattiset operaatiot analogiaviestin luku ja skaalaus kirjasto-ohjelmat säätö FB Instance DB Hinta (+ alv. 24 %) Syventävä taso PROFIBUS DP- JA PA -KENTTÄVÄYLÄN PERUSTEET SEKÄ TAAJUUSMUUTTAJAT PROFIBUS DP -KENTTÄVÄYLÄSSÄ Kurssilla opit konfiguroimaan Profinet- ja Profibus-kenttäväyliä ja selvittämään väylän toimintahäiriöt tehokkaasti. Opit Profinet- ja Profibus-väylän toimintaperiaatteen ja käyttömahdollisuudet sekä Profinet- että Profibus-kenttäväylän toiminnan, rakenteen sekä väylän konfiguroinnissa ja monitoroinnissa tarvittavat työkaluohjelmistot. Kurssiin sisältyy luentoja, demonstraatioita sekä käytännön harjoituksia, joissa käytetään mm. Siemensin logiikoita. Profibus- ja Profinet-kenttäväylän rakenne ja toimintaperiaatteet DP-väylän määrittelyt ja tyyppitiedostot konfigurointi Profibus PA, konfigurointi, työkaluohjelmat väylädiagnostiikka ja toimintahäiriöiden selvittäminen Hinta 980 (+ alv. 24 %)

6 Syventävä taso SÄÄTÖTEKNIIKAN PERUSTEET, VIRITTÄMINEN JA TOIMINTAHÄIRIÖT Säätöpiirit vireeseen ja toimintahäiriöt kuriin! Kurssilla saat tarvittavan osaamisen säätötekniikasta, säätöpiirin virityksestä ja säätökytkennöistä, jotta osaat analysoida säätöpiirien toimintaa ja asetella ne optimivireeseen. Huonosti toimivat säädöt voivat tulla tosi kalliiksi. Kurssin käytyäsi tunnet tavallisimpien säätimien toiminnan ja rakenteen, osaat virittää yksinkertaisen säätöpiirin sekä lukea PI-, säätö- ja instrumentoinnin piirikaavioita. Kurssi sisältää luentoja sekä käytännön harjoituksia prosessilaboratoriossa. säädettävien prosessien ominaisuudet säädön tehtävät ja tavoitteet säätöpiiri ja sen osat säätimen sisäiset ja väliset kytkennät säätöpiirin lukitukset, virittäminen ja viritysteoriat säätökaaviot erilaiset säätöratkaisut vaikeiden prosessien hallintaan Hinta (+ alv. 24 %) Syventävä taso VOIMALAITOSTEN VESIENKÄSITTELY, INSTRUMENTOINNIN HUOLTO Opit voimalaitosten vesienkäsittelyn keskeisimpien mittaus-, säätö- ja ohjauspiirien merkityksen, rakenteen ja toiminnan, säätöpiirien viritysperiaatteet sekä selvittämään tavallisimmat toimintahäiriöt. Tutustut voimalaitosten vesikemiaan ja kuinka eri ajotilanteet vaikuttavat siihen. vesienkäsittelyprosessit vesienkäsittelylaitosten keskeiset mittaus- ja säätöpiirit vesilaitoksen automaation rakenne, laitteet ja tarkoitus mittauspiirien rakenne ja vianhaku säätöpiirin rakenne ja toiminta, toiminnan analysointi ja viritysperiaatteet perusmittaukset sisältäen mittausmenetelmien toimintaperiaatteet, asentamiseen liittyvät erikoiskysymykset ja tavallisimpien toimintahäiriöiden syyt ja korjausmenetelmät paineen, virtauksen ja pinnankorkeuden mittaaminen pinnankorkeuden mittaus paineella, ultraäänellä, kapasitiivisesti ja mikroaaltotutkalla ph-, johtokyky-, happi- ja muut erikoismittaukset mittausten luotettavuus ja eri ajotilanteiden vaikutus vesikemiaan. Hinta (+ alv. 24 %) KOULUTUKSEN TASO : Koulutus sopii perusosaamista tarvitsevalle tai päivittävälle ja tehtäviä vaihtavalle. Syventävä taso: Koulutus sopii perusteet hallitsevalle. Erikoistumistaso: Koulutus sopii asiantuntijuutta syventävälle.

7 AUTOMAATIOASENTAJAN AMMATTITUTKINTO - jatkuva haku Automaatioasentajan ammattitutkinto antaa valmiudet työskennellä monipuolisissa automaatioasennustehtävissä eri sektoreilla. Tutkinto soveltuu automaatioasennustehtävissä kokemusta hankkineille, jotka haluavat hankkia osaamisestaan virallisen tutkinnon. Tutkinnon suorittamisen edellytyksenä on, että sinulla on sähköalan perustutkinto ja työkokemusta alalta tai olet hankkinut työssäsi vastaavat tiedot ja taidot. Pakolliset tutkinnon osat Turvallisuus ja riskien hallinta Automaation perusteet Lisäksi on valittava yksi tutkinnon osista ja yksi osista Kappaletavara-automaatiojärjestelmät 3.4 Prosessiautomaatiojärjestelmät 3.5 Rakennusautomaatiojärjestelmät 3.7 Hydrauliikka 3.8 Pneumatiikka 3.9 Robotiikka 3.11 Automaation tietojärjestelmät 3.12 Kiinteistöautomaation käyttö ja ylläpito 3.13 Sähköasennukset. Voit halutessasi suorittaa valinnaisen tutkinnon osan ( ) sijaan tutkinnon osan jostain muusta ammattitutkinnosta tai erikoisammattitutkinnosta. Näin voit laajentaa tarvitsemaasi ammattiosaamista. AUTOMAATIOYLIASENTAJAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO - jatkuva haku Tutkinto soveltuu automaatioasennustehtävissä vankan kokemuksen hankkineille, jotka haluavat syventää ja laajentaa osaamistaan tai hankkia osaamisestaan virallisen tutkinnon. Automaatioyliasentajan erikoisammattitutkinto antaa valmiudet työskennellä monipuolisissa ja vaativissa automaatioasennustehtävissä eri sektoreilla. Hanki automaatioyliasentajan erikoisammattitutkinto ja osaamista muun muassa seuraavista: automaatiojärjestelmän rakenteet logiikkaohjelmointi väylätekniikka käyttöliittymät sähkömoottorit ja moottorikäytöt sähkön jakelujärjestelmät sähkötekniikan asennukset työnopastustaidot kustannustietoisuus johtaminen. ael.fi/sahkokupi

8 SÄHKÖTYÖTURVALLISUUS KÄYTTÖÖNOTTOTARKASTUSMITTAUKSET Nykylainsäädännön mukaan tulee sähkölaitteistolle pääsääntöisesti tehdä käyttöönottotarkastus, joka edellyttää tiettyjen mittausten suorittamista. Kurssilla opit mittaukset, joita tarvitaan asennuksia tehtäessä ja tarkastettaessa. Opit myös arvioimaan mittaustuloksia sekä tekemään tarvittavan mittauspöytäkirjan. Kurssi sisältää luentoja sekä käytännön mittausharjoituksia, jolloin osallistujat saavat omakohtaista kokemusta keskeisten mittausten suorittamisesta sekä mittalaitteiden oikeasta käytöstä. Hinta 380 (+ alv. 24 %) SÄHKÖTYÖTURVALLISUUS SFS 6002 MAALLIKOILLE JA OPASTETUILLE HENKILÖILLE Kurssilla opit sähkötekniikan perusteet, sähkön ihmiselle aiheuttamat vaarat, sähkötyöturvallisuuden keskeiset säädökset, sähkötyöturvallisuusstandardin SFS Kurssi on tarkoitettu henkilöille, joilla ei ole sähköalan koulutusta ja joilla on työssään riski altistua sähkön vaaroille. Sähkötyöturvallisuuskoulutus on voimassa 5 vuotta, jonka jälkeen se on kerrattava. Sähköalan ammattilaisille soveltuva kurssi on nimeltään Sähkötyöturvallisuus SFS Hinta 340 (+ alv. 24 %) SÄHKÖTYÖTURVALLISUUS SFS , Helsinki , Mikkeli , Pori Koulutuspäivä sisältää sähkötyöturvallisuutta koskevat keskeiset säädökset sähkötyöturvallisuusstandardin SFS 6002 sähkön vaarat sekä oikeat käyttötoimenpiteet työskentelytavat ja kunnossapitokäytännöt. Koulutuspäivään kuuluu kirjallinen koe, jonka hyväksytysti suorittaneet saavat sähköalan ammattilaisilta edellytettävän kurssitodistuksen ja sähkötyöturvallisuuskortin. Sähkötyöturvallisuuskoulutus SFS 6002 on voimassa 5 vuotta, jonka jälkeen se on kerrattava. Mikäli työtehtävät tai lainsäädäntö muuttuvat, tulee koulutus uusia jo ennen 5 vuoden määräaikaa. SAFETY AT ELECTRICAL WORK SFS The training consists of the key issues of the standard SFS 6002 Safety at electrical work. In addition to the regulatory and legislation environment, the participants learn the hazards of electricity as well as the correct operational, working and maintenance procedures of electrical work. The training is valid for 5 years. The training can also be provided as a tailored course for your company at AEL or your facility. The training is legally obligatory for electricians and their foremen as well as designers and teachers in electrical engineering. Price 420 (+ alv. 24 %) Järjestämme sähkötyöturvallisuuskoulutusta myös muille kuin sähköalan ammattilaisille, kuten elektroniikka- ja sähköteollisuuden työntekijöille, mekaanisen kunnossapidon työntekijöille, LVI-asentajille, kylmäasentajille ja kiinteistönhoitajille. Ks. kurssi Sähkötyöturvallisuus SFS 6002 maallikoille ja opastetuille henkilöille. Järjestämme sähkötyöturvallisuuskursseja myös yrityskohtaisille ryhmille joko AEL:n tai yrityksen valitsemissa tiloissa. Yrityskohtaisilla kursseilla voi koulutuskielenä olla suomen lisäksi englanti. Hinta 290 (+ alv. 24 %) KOULUTUKSEN TASO : Koulutus sopii perusosaamista tarvitsevalle tai päivittävälle ja tehtäviä vaihtavalle. Syventävä taso: Koulutus sopii perusteet hallitsevalle. Erikoistumistaso: Koulutus sopii asiantuntijuutta syventävälle.

9 Erikoistumistaso SÄHKÖTURVALLISUUSKURSSI Käymällä Sähköturvallisuuskurssi 3:n hankit valmiudet Sähköturvallisuustutkinto 3:n suorittamiseen. Kurssilla opit tuntemaan Sähköturvallisuustutkinto 3:n tutkintovaatimukset, ymmärtämään sähköturvallisuusmääräysten keskeiset asiat ja soveltamaan määräyksiä laskennallisesti. Kurssi koostuu luennoista ja harjoitustehtävistä, joiden avulla saat varmuutta sähköturvallisuusmääräysten käytännön soveltamiseen. Kurssi on tarkoitettu henkilöille, joiden tavoitteena on hankkia Sähköpätevyys 3. Sitä edellytetään enintään 1 kv:n sähkölaitteiden huolto- ja korjaustöissä. Näitä ovat mm. automaatiolaitteiden kylmälaitteiden, öljylämmityslaitteistojen sekä piensähkölaitteiden huolto- ja korjaustyöt. Erikoistumistaso SÄHKÖTURVALLISUUSTUTKINTO Sähköturvallisuustutkinto 3 on Turvatekniikan keskuksen (TUKES) määrittelemä kirjallinen koe, joka kestää 3 tuntia. Sen hyväksytysti suorittaneet saavat Sähköpätevyys 3:n hakuun vaadittavan tutkintotodistuksen. Sähköturvallisuustutkinto 3:ssa saa olla mukana TUKESin vahvistamina osaamisvaatimuksina olevat lait, asetukset ja muut määräykset (STM- tutkintopaketti 3). Tutkintoon valmentautumiseen soveltuu Sähköturvallisuuskurssi 3, jolla opit tutkintovaatimusten keskeiset asiat. Hinta 180 (+ alv. 24 %) Sähköpätevyys 3 oikeuttaa toimimaan sähkötöiden johtajana enintään 1000 voltin vaihtojännitteiseen tai enintään 1500 voltin tasajännitteiseen verkkoon liitettäväksi tarkoitettujen sähkölaitteiden korjaustöissä. Korjaustöihin rinnastetaan sähkölaitteiston yksittäisen komponentin vaihtaminen sekä korjattavan tai uutena verkkoon liitettävän sähkölaitteen tai -laitteiston yksittäisen syöttöjohdon asentaminen asennusrasialta tai kiinteistön jakokeskukselta muuttamatta keskuksen rakennetta. ael.fi/sahkokupi Sähköpätevyyteen 3 vaaditaan hyväksytysti suoritettu soveltuva sähköturvallisuustutkinto sekä 11 :ssä säädetty riittävä ammattitaito sähkö- ja käyttötöihin. Hinta 930 (+ alv. 24 %)

10 SÄHKÖASENNUKSET JA SÄHKÖKUNNOSSAPITO Syventävä taso JÄNNITETYÖT ALLE 1 KV:N JÄRJESTELMISSÄ Kurssin käytyäsi tunnet jännitetöitä koskevat säännökset ja standardit. Osaat valita oikeat työ- ja suojavälineet jännitetöihin. Osaat myös käyttää valitsemiasi välineitä oikein ja turvallisesti. Koulutus sisältää luentoja ja käytännön harjoituksia jännitteellisissä pienjännitekeskuksissa. Kurssille osallistunut ja kirjallisen kokeen hyväksytysti suorittanut saa tehdä alle 1 kv:n jännitetöitä. Koulutukseen voivat osallistua vain sähköalan ammattihenkilöt (KTM:n päätös N:o 516/96 11). jännitetöihin liittyvät viranomaismääräykset sähkön vaarat ja tapaturmariskit jännitetöiden organisointi mitä edellytetään jännitetöiden tekemiseltä miten jännitetöitä tehdään oikein ja turvallisesti jännitetyöohjeen laatiminen Hinta 340 (+ alv. 24 %) KÄYTTÖÖNOTTOTARKASTUSMITTAUKSET Nykylainsäädännön mukaan tulee sähkölaitteistolle pääsääntöisesti tehdä käyttöönottotarkastus, joka edellyttää tiettyjen mittausten suorittamista. Kurssilla opit mittaukset, joita tarvitaan asennuksia tehtäessä ja tarkastettaessa. Opit myös arvioimaan mittaustuloksia sekä tekemään tarvittavan mittauspöytäkirjan. Kurssi sisältää luentoja sekä käytännön mittausharjoituksia, jolloin osallistujat saavat omakohtaista kokemusta keskeisten mittausten suorittamisesta sekä mittalaitteiden oikeasta käytöstä. LÄMPÖKAMERAN KÄYTTÖ KUNNOSSAPIDOSSA Kurssin käytyäsi osaat analysoida lämpökuvia. Ymmärrät, kuinka kuvien käyttö helpottaa ennakkohuoltoa. Tunnet lämpökameran käytön perusteet teollisuuden kunnossapidossa. lämpösäteilyn teoria lämpökameran toimintaperiaatteet raportinteko ja kuvien analysointi Hinta 470 (+ alv. 24 %) Syventävä taso MAAKAAPELITEKNIIKKA, KESKIJÄNNITEPÄÄTTEET JA -JATKOKSET Koulutuksessa opit maakaapeleiden jatkamisen ja päätteiden teon standardin ja tarvikevalmistajien ohjeistuksen mukaisesti. Kurssilla käsitellään kaapeleiden rakenteet, tarvittavat työkalut, kaapelijatkokset yleisimmillä kaapelityypeillä, kaapelipäätteet ja työturvallisuusnäkönäkökohdat kaapelin työstämisessä. Koulutus sisältää runsaasti käytännön harjoittelua, jolla sähköasentajien työskentelyvarmuus kasvaa. Energialaitoksissa ja sähköverkkoyhtiöissä standardien ja ohjeistuksen mukainen työnlaatu takaa jatkoksille ja päätteille lasketun elinkaareen oikeissa ympäristöolosuhteissa. Hinta 890 (+ alv. 24 %) Hinta 380 (+ alv. 24 %) KOULUTUKSEN TASO : Koulutus sopii perusosaamista tarvitsevalle tai päivittävälle ja tehtäviä vaihtavalle. Syventävä taso: Koulutus sopii perusteet hallitsevalle. Erikoistumistaso: Koulutus sopii asiantuntijuutta syventävälle.

11 SÄHKÖKUNNOSSAPIDON PERUSTEET AUTOMAATIOASENTAJILLE JA MEKAANIKOILLE Kurssilla opit sähkötekniikan ja sähköisten ohjausten perusteet ja niihin liittyvät mittaukset alle 1000 V:n jännitteillä. Opit käyttämään yleismittareita. Opit yleisimmät piirrosmerkit ja piirikaavion lukemisen periaatteet. Opit periaatteita sähkömekaanisten laitteiden vikaantumisesta sekä sähkömoottorimittauksista. sähkötekniikan perusteet yleismittarit ja niiden ominaisuudet sekä kytkentä- ja mittausharjoituksia mittaustekniikka piirrosmerkit ja piirikaaviot sähkömekaaniset komponentit sähkömekaanisten laitteiden vikaantuminen ja niihin liittyvät mittaukset sekä sähkömoottorimittaukset kytkentä- ja mittausharjoituksia Hinta 840 (+ alv. 24 %) Syventävä taso SÄHKÖ- JA ELEKTRONIIKKAVIKOJEN PAIKANNUS KONEENOHJAUKSESSA Kurssilla perehdyt koneenohjauksen sähkö- ja ohjauslaitteiden vian paikannukseen. Opit loogisen vianpaikantamisen mittauslaitteiden ja piirikaavioiden avulla. Kurssi sisältää luentoja sekä erilaisia mittaus- ja vianpaikannusharjoituksia. sähkötekniikan perusteet mittauslaitteet ja niiden käyttö sähkömekaaniset komponentit elektroniikan komponentit vianpaikannus sähkö- ja ohjauspiirikaaviot piirikaavioiden käyttö vianpaikannuksessa elektroniset ohjaukset Hinta 840 (+ alv. 24 %) SÄHKÖKOJEIDEN JA SÄHKÖLAITTEIDEN KYTKENTÄ- JA VAIHTOTYÖT Kurssilla opit sähkökojeiden vaihdon sähkötyöturvallisuutta noudattaen. sähkötekniikan perusasiat vaihtotöihin liittyvät sähkön vaarat ja tapaturmat mittalaitteiden turvallinen käyttö sähkökojeet: kontaktorit, releet, magneettiventtiilit oikosulkumoottorin rakenne ja kytkeminen kojeiden ja laitteiden vaihdon perusedellytykset: yhteensopivuus, sähköiset ominaisuudet, mekaaninen rakenne johdotus, liittimet ja työkalut Hinta 840 (+ alv. 24 %) Syventävä taso UPS-LAITTEET HÄIRIÖTTÖMÄN SÄHKÖNSYÖTÖN VARMISTAMISESSA LAITTEIDEN KÄYTTÖÖNOTTO JA YLLÄPITO Opit käyttämään UPS-laitteistoja ja ymmärtämään laitteiston toimintaperiaatteet. Pystyt kohdentamaan ongelman ja tekemään perushuollot itse, esimerkiksi seuraamaan laitteen diagnostiikkaa, käyttämään UPS-paneelia ja vaihtamaan akut ilman laitteistojen vikaantumisvaaraa tai onnettomuutta. Yrityksen seisokkiajat lyhenevät, kun oma väki kykenee ratkaisemaan perusongelmia. Kunnossapitoyritys voi laajentaa omaa palvelutarjontaansa. UPS-laitteen toiminta ohjauspaneelin toiminta liittimien paikallistaminen ja tunnistaminen asennusperusteet laitteen käyttöönotto käytön asetusten muuttaminen parametrointi johdanto vianhakuun teknologiat akkutekniikat Hinta 590 (+ alv. 24 %)

12 SÄHKÖ- JA AUTOMAATIOTEKNIIKAN PERUSTUTKINTO - johdantopäivä Tutkinto antaa jäntevyyttä itsensä kehittämiseen ja roimasti lisää tietoa ja taitoa. Tutkinnon suorittaneet osaavat työskennellä turvallisemmin. Tutkinto antaa varmuutta töiden tekemiseen ja lisää vuorovaikutustaitoja työpaikalla. Tutkinnossa opiskellaan asioita, jotka lisäävät työn tehokkuutta ja virheettömyyttä. Opiskelu kehittää moniosaajuutta, oma-aloitteisuutta ja ongelmanratkaisukykyä. Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto antaa valmiudet työskennellä sähkö- ja automaatioasennustehtävissä teollisuudessa ja urakointiliikkeissä sähkö- ja automaatioteknisissä asennus-, huolto- ja kunnossapitotehtävissä. Tutkinto sopii myös muista tehtävistä alalle siirtyville tai alalla vähän aikaa toimineille. Tutkinnon suorittanut hallitsee sähkö- ja automaatioasennuksen perusteet sekä osaa tehdä asennuksia ohjatusti. Tutkinnon yhteiset osat Sähkö- ja automaatiotekniikan perusosaaminen perusosaamiseen kuuluvat Sähkötyöturvallisuuskortti-, tulityökortti-, työturvallisuuskortti- ja hätäensiapukoulutus Sähkö- ja automaatioasennukset Valinnaiset osat Sähköasentaja Sähkö- ja energiatekniikka Automaatioasentaja Prosessiautomaatio Kappaletavara-automaatio Kaikille valinnaiset osat, joista valitaan yksi Kiinteistöjen automaatio- ja tietojärjestelmät Prosessiautomaatio Kappaletavara-automaatio SÄHKÖASENTAJAN AMMATTITUTKINTO -jatkuva haku Sähköala on Suomessa tarkasti säädelty ja sähkötöiden tekemiseen tarvitaan asianmukainen koulutus. Sähköasentajan ammattitutkinto antaa valmiudet työskennellä itsenäisesti monipuolisissa sähköasennustehtävissä teollisuudessa tai kiinteistöissä noudattaen alan määräyksiä ja ohjeita, jolloin lopputuloksena on turvallinen ja tarkoituksenmukainen asennus. KISKOLIIKENTEEN TURVALAITEASENTAJAN AMMATTITUTKINTO Tutkinnon suorituksella varmistat ja näytät toteen ammattitaitosi kiskoliikenteen turvalaiteasentajana. Suoritettuasi kiskoliikenteen turvalaiteasentajan ammattitutkinnon teet ja tarkastat turvalaiteasennuksiin liittyvät sähkötyöt. Otat huomioon työnaikaisen sähkö- ja junaturvallisuuden, sekä näihin tehtäviin liittyvät lait, määräykset, standardit ja ohjeet. Tunnet asetinlaitteen turvalliset toimintatavat sekä osaat asentaa ja huoltaa laitteita voimassaolevan ohjeistuksen mukaisesti. Lisäksi hallitset neljä seuraavista tutkinnon valinnaisista osista: junankulunvalvonta, kaapelointi, tasoristeyslaitokset, virransyöttölaitteet, suojastus, laskumäkilaitteet ja kauko-ohjauslaitteet. Tunnet valitsemiesi osien toimintaperiaatteet, rakenteet, vianetsintämenetelmät ja niihin liittyvät järjestelmät. Teet vikamäärityksiä sekä huoltoja ylläpitotehtäviä ja dokumentoit tehdyt toimenpiteet. Osaat käyttää tietokonetta ja tarvittavia ohjelmia eri järjestelmiä tutkiessasi. Tutkinnon suorittanut voi työskennellä kiskoliikenteen turvalaiteasennuksia tekevissä/hoitavissa yrityksissä. Suoritettu kiskoliikenteen turvalaiteasentajan ammattitutkinto on yhtenä vaatimuksena Turvalaitepätevyyden (Tur/as) saamiseen.

13 ASIANTUNTIJAMME Kunnossapito, ohjaustekniikka ja vianpaikannus Sähköasennukset ja sähkökunnossapito MARGIT OJANEN koulutuskoordinaattori LEENA TUOVINEN koulutussuunnittelija, tutkinnot RAUNO WIKSTRÖM koulutusasiantuntija REIJO ALASTALO kouluttaja ael.fi/sahkokupi JUKKA KOKKONEN kouluttaja RAIMO PIHLAJA kouluttaja, tutkinnot

14 Lähiesimiestyön ammattitutkinto on syntynyt tarpeeseen AEL on aloittanut, ensimmäisten joukossa, uuden lähiesimiestyön ammattitutkinnon järjestämisen tänä keväänä. Kyseessä on toimialasta riippumaton, ensimmäisen portaan lähiesimiehille suunnattu tutkinto. Lähiesimies toimii yleensä ryhmän tai tiimin vetäjänä, ja mahdollisesti itsekin osallistuu työn tekemiseen esimiestehtäviensä ohella. Kätevä ja pätevä lähiesimies Tutkinnosta saa eväitä ja valmennusta esimiehenä toimimiseen, kiteyttää vuorovaikutustaitojen, esimiestyön ja yritysten kehittämisen kouluttaja Pirkko Taipale AEL:stä. Tutkinnon suoritettuaan esimies osaa suunnitella ja ohjata työryhmän työskentelyä, perehdyttää työntekijöitä ja kehittää työryhmän toimintaa, eli hallitsee esimiehen perustaitoja, Taipale jatkaa. Koulutus kestää vuodesta puoleentoista riippuen osallistujan jo olemassa olevasta osaamistasosta. Opintojen aluksi tehdään henkilökohtainen opintosuunnitelma. Mikäli osallistujalla on jo lähtötilanteessa hallussaan tutkinnossa edellytetty osaaminen, voi näyttöjä alkaa suorittaa myös ilman valmistavaa koulutusta. Yhdistelevä ja monimuotoinen koulutus Tutkinto muodostuu sekä teoriaopinnoista AEL:ssä että työssä oppimisesta työpaikalla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että opiskelijalta vaaditaan koulutukseen tullessa työpaikka, jossa hänellä on jokin työryhmä tai tiimi vedettävänään, jolloin hän pystyy harjoittelemaan oppimaansa. Tutkinto soveltuu tästä syystä hyvin esimerkiksi oppisopimuksella toteutettavaksi. Lähipäiviä toteutuksessa on kahdeksan. Lähiesimiestyön ammattitutkinnossa tutkinnon suorittaminen muodostuu opiskelijan työssään tekemistä käytännön työtehtävistä ja dokumentit niistä dokumenteista, joita esimies jo muutenkin tekee. Tutkintosuoristus voi olla esimerkiksi jonkin palaverin valmisteleminen ja siihen liittyvät jälkityöt, perehdyttäminen, työvuorolistojen tekeminen, tarjouksen laatiminen, oman ryhmän toiminnan kustannusten laskeminen tai vaikka osaamiskartoituksen tekeminen. Ammattitutkinnossa on yksi kaikille pakollinen osa, Lähiesimiehenä toimiminen. Lisäksi tutkinnossa on neljä valinnaista osaa, joista on valittava kaksi. Valinnaiset osat ovat Asiakassuhteiden hoito, Toiminnan kannattavuus, Henkilöstötyö ja Kehittämissuunnitelma. Paljon tarjontaa miten valita oikea kouluttaja? Pääkaupunkiseudulla lähiesimiehen ammattitutkintoa tarjoaa moni koulutustalo. AEL:n kilpailuvalttina on se, että yksityishenkilö pääsee aloittamaan opiskelun nopeasti ja joustavasti nonstop-koulutusmallin ansiosta. AEL tarjoaa monia muitakin esimiestyöhön liittyviä tutkintoja, joten voimme joustavasti yhdistellä opintokokonaisuuksia sen mukaan, mitä kukin opiskelija tarvitsee. Tästä ketteryydestä hyötyvät kaikki, toteaa Pirkko Taipale. Kysy lisää Pirkko Taipale, kouluttaja , Leena Turunen, koulutussuunnittelija ,

15 TEE KOULUTUSSUUNNITELMA! Kirjoita tähän 3 5 tärkeintä osaamista, joita työssäsi tarvitset. Valitse 3 5 tehtäviisi parhaiten sopivaa koulutusta, joilla kehität moniosaajuuttasi. Näytä suunnitelmasi esimiehellesi, kun laaditte koulutussuunnitelmaasi! OSAAMISTARPEET OSAAMISTA LISÄÄVÄT / TAITOJA KEHITTÄVÄT KOULUTUKSET Tilaa koulutusuutisia! Lähetämme aihealueista sähköpostia noin 1 2 kuukauden välein. Tilaa koulutusuutisia osoitteesta ael.fi/koulutusuutisia

16 Osoitelähde: Markkinointirekisteri, AEL, Osoitteenmuutokset: ael.fi/osoite VEROVÄHENNYSOIKEUS 100 % Yritykset voivat vähentää koulutuspäivien kustannukset verotuksessa 100-prosenttisesti. Vähennettäviä kustannuksia ovat osallistumismaksu, palkkakulut, kilometrikorvaus, majoituskulut ja päiväraha. Lisäksi työnantaja saa tehdä enintään kolmen päivän koulutusvähennyksen/henkilö. Vähennys on keskimääräinen päiväpalkka x koulutuspäivien määrä x 0,5. Lisätietoja vero.fi. ILMOITTAUTUMINEN ael.fi Syötä sivun ael.fi hakukenttään koulutuksen nimi ja ilmoittaudu. PERUUTUSEHDOT Voit perua osallistumisesi veloituksetta 14 päivää ennen koulutuksen alkua. Sen jälkeen tehdyistä peruutuksista veloitamme 50 prosenttia osallistumismaksusta. Mikäli osallistumista ei peruta lainkaan, veloitamme koko hinnan. AEL HOTELLI, HELSINKI MAJOITUSHINNAT yhden hengen huone 120 /vrk kahden hengen huone 160 /vrk kahden hengen huone yhdelle 130 /vrk soluhuone 110 /vrk soluhuone yhdelle 80 /vrk minisviitti 182 /vrk Hinta sisältää aamiaisen, saunan ja kuntosalin käytön sekä voimassa olevan arvonlisäveron. Majoitusvarausten peruutuksista tulee ilmoittaa viimeistään vuorokausi ennen saapumista. Peruuttamatta jätetyistä varauksista veloitamme yhden vuorokauden huonehinnan. OSAAMISELLA KILPAILUKYKYÄ AEL, Kaarnatie 4, Helsinki (vaihde), (asiakaspalvelu) asiakaspalvelu@ael.fi Seuraa meitä somessa aelkoulutus ORGANISATION CERTIFIED BY 7/2016

KEVÄT 2016 KOULUTUSTA AMMATTILAISILLE SÄHKÖ- JA AUTOMAATIOTYÖ

KEVÄT 2016 KOULUTUSTA AMMATTILAISILLE SÄHKÖ- JA AUTOMAATIOTYÖ KEVÄT 2016 KOULUTUSTA AMMATTILAISILLE SÄHKÖ- JA AUTOMAATIOTYÖ Automaatiojärjestelmät ja ohjelmoitavat logiikat Automaation kenttälaitteet, instrumentointi ja vianpaikannus Pneumatiikka Sähköasennukset,

Lisätiedot

KOULUTUSTA AMMATTILAISILLE SÄHKÖ- JA AUTOMAATIOTYÖ

KOULUTUSTA AMMATTILAISILLE SÄHKÖ- JA AUTOMAATIOTYÖ SYKSY 2016 KOULUTUSTA AMMATTILAISILLE SÄHKÖ- JA AUTOMAATIOTYÖ Automaatiojärjestelmät ja ohjelmoitavat logiikat Automaation kenttälaitteet, instrumentointi ja vianpaikannus Sähkötyöturvallisuus Pneumatiikka,

Lisätiedot

KOULUTUSTA SÄHKÖ- JA AUTOMAATIOTÖITÄ TEKEVILLE SYKSY 2018

KOULUTUSTA SÄHKÖ- JA AUTOMAATIOTÖITÄ TEKEVILLE SYKSY 2018 KOULUTUSTA SÄHKÖ- JA AUTOMAATIOTÖITÄ TEKEVILLE SYKSY 2018 AUTOMAATIOJÄRJESTELMÄT JA OHJELMOITAVAT LOGIIKAT OHJELMOITAVAT LOGIIKAT TIA PORTAL (SIMATIC STEP 7) SIMATIC S7-1200, S7-1500 -ALKEISKURSSI 18.

Lisätiedot

HYDRAULIIKKAKOULUTUS. syksy 2015 kevät 2016

HYDRAULIIKKAKOULUTUS. syksy 2015 kevät 2016 HYDRAULIIKKAKOULUTUS syksy 2015 kevät 2016 HYDRAULIIKKAKOULUTUS, SYKSY 2015 Hydrauliikan putkistopassikoulutus 16. 17.11.2015 Koulutus alkaa putkiston mitoituksella ja etenee kohti putkiston käyttöönottoa

Lisätiedot

TEKNISTÄ KOULUTUSTA SAIRAALAYMPÄRISTÖSSÄ TYÖSKENTELEVILLE

TEKNISTÄ KOULUTUSTA SAIRAALAYMPÄRISTÖSSÄ TYÖSKENTELEVILLE TEKNISTÄ KOULUTUSTA SAIRAALAYMPÄRISTÖSSÄ TYÖSKENTELEVILLE 2018 VESITYÖKORTTIKOULUTUS JA -TESTI (VESILAITOS JA VESIJOHTOVERKOSTO) 28.2.2018 Helsingissä Työskenteletkö vesihuoltoalan työtehtävissä vesilaitoksilla

Lisätiedot

Sähkötöiden tekeminen ja sähköpätevyystodistukset. Veli-Pekka Vitikka 3.11.2011

Sähkötöiden tekeminen ja sähköpätevyystodistukset. Veli-Pekka Vitikka 3.11.2011 Sähkötöiden tekeminen ja sähköpätevyystodistukset Veli-Pekka Vitikka 3.11.2011 Tästä säätely alkoi Antennityöoikeudet 1960 luvulla Sähköurakoitsijan rekisteröinti Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesille

Lisätiedot

Taajuusmuuttajat Vacon 100

Taajuusmuuttajat Vacon 100 Taajuusmuuttajat Vacon 100 13. - 14.2.2018, Oulu Taajuusmuuttajat Vacon 100 kurssilla osallistujat perehdytetään Vacon 100 taajuusmuuttajan parametrointiin ja siten mahdollistaa taajuusmuuttajan käyttöönoton.

Lisätiedot

Taajuusmuuttajat Vacon 100

Taajuusmuuttajat Vacon 100 Taajuusmuuttajat Vacon 100 17.-18.10.2017, Oulu Taajuusmuuttajat Vacon 100 kurssilla osallistujat perehdytetään Vacon 100 taajuusmuuttajan parametrointiin ja siten mahdollistaa taajuusmuuttajan käyttöönoton.

Lisätiedot

Kunnossapidon koulutus Kevät 2010 Tutustu kunnossapidon kevään 2010 koulutustarjontaan ja ilmoittaudu mukaan!

Kunnossapidon koulutus Kevät 2010 Tutustu kunnossapidon kevään 2010 koulutustarjontaan ja ilmoittaudu mukaan! www.pohto.fi Kunnossapidon koulutus Kevät 2010 Kunnossapidon osaajille Tutustu kunnossapidon kevään 2010 koulutustarjontaan ja ilmoittaudu mukaan! www.pohto.fi Oulu - Tampere - Vantaa Kunnossapidon osaajille

Lisätiedot

Pk-yrityksen johtamisen ja esimiestyön kehittäminen

Pk-yrityksen johtamisen ja esimiestyön kehittäminen Pk-yrityksen johtamisen ja esimiestyön kehittäminen 13.4. 18.8.2015, sisältää 7 lähiopetuspäivää Esimiehen tehopaketti Hinta alkaen/osallistuja 130,50 (+ alv. 24 %) Esimiehen tehopaketti Pk-yritysten johtamisen

Lisätiedot

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa: työskentely

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa: työskentely Hyväksymismerkinnät 1 (5) Näytön kuvaus Tutkinnonosan suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tekemällä tutkinnon osan ammattitaitovaatimusten mukaisia työtehtäviä työkohteissa. Työtä

Lisätiedot

30 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. suorittaja osaa: työskentely

30 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. suorittaja osaa: työskentely Hyväksymismerkinnät 1 (5) Kone- ja metallialan perustutkinto Koodi: KON141 Päätös: LAO C3/2015 Näytön kuvaus Opiskelija osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tekemällä tutkinnon osan ammattitaitovaatimusten

Lisätiedot

KUORMA- JA LINJA-AUTO- TEKNIIKKAKOULUTUS. Syksy 2015

KUORMA- JA LINJA-AUTO- TEKNIIKKAKOULUTUS. Syksy 2015 KUORMA- JA LINJA-AUTO- TEKNIIKKAKOULUTUS Syksy 2015 JARRUKOULUTUS A-lupa A-luvan haltijalla on oikeus tehdä kaikkia jarrujärjestelmien säätölaitteiisiin liittyviä korjaus-, huolto-, säätö- ja muutostöitä

Lisätiedot

Sähköpätevyydet. Tapio Kallasjoki 1/2016. Tapio Kallasjoki 1/2016

Sähköpätevyydet. Tapio Kallasjoki 1/2016. Tapio Kallasjoki 1/2016 Sähköpätevyydet Tapio Kallasjoki 1/2016 Tapio Kallasjoki 1/2016 Sähköturvallisuuden säädösperusta Sähköturvallisuuslaki 410/96 Sähköturvallisuusasetus 498/96 Ministeriön päätökset (Ktm/TEM) Valvova viranomainen

Lisätiedot

tekniikka ja huolto , Oulu

tekniikka ja huolto , Oulu Taajuusmuuttajat ACS880 tekniikka ja huolto 15. - 16.2.2018, Oulu Taajuusmuuttajat ACS880 tekniikka ja huolto kurssilla osallistujat perehdytetään taajuusmuuttajien toimintaperiaatteisiin, käyttökohtaisiin

Lisätiedot

ISO 9001/14001:2015 DIS -standardit muuttuvat varaudu ajoissa 6.10.2015, Scandic Tampere City

ISO 9001/14001:2015 DIS -standardit muuttuvat varaudu ajoissa 6.10.2015, Scandic Tampere City ISO 9001/14001:2015 DIS -standardit muuttuvat varaudu ajoissa 6.10.2015, Scandic Tampere City 5S jatkuva parantaminen -workshop 26.11.2015, AEL, Helsinki Lean-perusteet 29.9.2015, AEL, Helsinki AEL INSKO-SEMINAARIT

Lisätiedot

OHJELMA S02000915.001 (I805401) 7.7.2015 1. AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8.

OHJELMA S02000915.001 (I805401) 7.7.2015 1. AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8. 7.7.2015 1 AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8.2015, AEL Helsinki AEL järjestää yhdessä Santé et Securité Oy:n kanssa 25. 26.8.2015 Helsingissä kahden päivän turvallisuusjohtamisen

Lisätiedot

Henkilö- ja yritysarviointi SETI Oy

Henkilö- ja yritysarviointi SETI Oy Henkilö- ja yritysarviointi SETI Oy Perustettu 1996 Henkilö- ja yritysarviointi SETI Oy Nimetty 2.9.1996 sähköturvallisuuslaissa tarkoitetuksi arviointilaitokseksi FINAS akkreditoinut toiminnan ja tekee

Lisätiedot

PAINELAITTEET 2016 VIIMEISTÄ TIETOA: UUSI PAINELAITELAINSÄÄDÄNTÖ

PAINELAITTEET 2016 VIIMEISTÄ TIETOA: UUSI PAINELAITELAINSÄÄDÄNTÖ AEL INSKO-SEMINAARI PAINELAITTEET 2016 VIIMEISTÄ TIETOA: UUSI PAINELAITELAINSÄÄDÄNTÖ 13.4.2016, AEL, Helsinki PAINELAITTEET 2016 PERUSTIETOA 18. 19.5.2016, AEL, Helsinki PAINELAITELAINSÄÄDÄNTÖ UUDISTUU

Lisätiedot

Joka päivän alussa, asentaja saa ohjeistuksen päivän töille.

Joka päivän alussa, asentaja saa ohjeistuksen päivän töille. Taitaja 2011 kilpailutehtävän kuvaus. 26.4.2011 Viitetarina Prosessilaitokseen tulee uusi pullotusjärjestelmä tuotteen näytteistykseen. Pullotusyksikkö tulee ottamaan näytteitä prosessin säiliön 1 nesteestä.

Lisätiedot

SFS 6002 käytännössä. Hinta. Lisätietoja. Sisältö. Tuotenumero: ,00 (+ alv 10%) normaalihinta 24,00 (+ alv 10%) jäsenhinta

SFS 6002 käytännössä. Hinta. Lisätietoja. Sisältö. Tuotenumero: ,00 (+ alv 10%) normaalihinta 24,00 (+ alv 10%) jäsenhinta SFS 6002 käytännössä Tuotenumero: 411219 32,00 (+ alv 10%) normaalihinta 24,00 (+ alv 10%) jäsenhinta Sähkötyöturvallisuusstandardin SFS 6002 uudistettu 3. painos julkaistiin huhtikuussa 2015. Aikaisempi

Lisätiedot

Sähköteknisten perustyötehtävien hallinta

Sähköteknisten perustyötehtävien hallinta SÄHKÖ- JA AUTOMAATIOALA OSAAMISTARJOTIN 8.1. 31.7.2019 27.12.2018 1 Sisällys Sähköteknisten perustyötehtävien hallinta... 2 Sähköasennusten perustyöt, 15 osp... 2 Sähköasennukset asennusympäristöissä,

Lisätiedot

Hyvinvointiteknologiaan painottuva osaamisalakokeilu TUTKINTOJEN PERUSTEET KOKEILUA VARTEN

Hyvinvointiteknologiaan painottuva osaamisalakokeilu TUTKINTOJEN PERUSTEET KOKEILUA VARTEN Hyvinvointiteknologiaan painottuva osaamisalakokeilu TUTKINTOJEN PERUSTEET KOKEILUA VARTEN Väinehuollon, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilujen verkostopäivä 21.11.2014 Stadin

Lisätiedot

OPINTOJAKSO K0094 Integroidut järjestelmät 2ov

OPINTOJAKSO K0094 Integroidut järjestelmät 2ov OPINTOJAKSO K0094 Integroidut järjestelmät 2ov Sähkötekniset tietojärjestelmät, pakollinen sähkö-sv. Opiskelija perehtyy väyläpohjaisiin hajautettuihin avoimiin rakennusautomaatio-järjestelmiin.opiskeija

Lisätiedot

KESKI-UUDENMAAN AMMATTIOPISTO NÄYTTÖSUUNNITELMA. Sähköalan perustutkinto

KESKI-UUDENMAAN AMMATTIOPISTO NÄYTTÖSUUNNITELMA. Sähköalan perustutkinto KESKI-UUDENMAAN AMMATTIOPISTO NÄYTTÖSUUNNITELMA Sähköalan perustutkinto Automaatiotekniikan ja kunnossapidon koulutusohjelma Elektroniikan ja tietoliikennetekniikan koulutusohjelma Sähkö- ja energiatekniikan

Lisätiedot

10 Opetussuunnitelma [TOP OSP] OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

10 Opetussuunnitelma [TOP OSP] OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tekemällä automaation perustaitoihin kuuluvia työtehtäviä työpaikkaolosuhteissa. Työtä tehdään

Lisätiedot

SFS 6002 käytännössä. Hinta. Lisätietoja. Sisältö. Tuotenumero: ,00 (+ alv 10%) normaalihinta 24,00 (+ alv 10%) jäsenhinta

SFS 6002 käytännössä. Hinta. Lisätietoja. Sisältö. Tuotenumero: ,00 (+ alv 10%) normaalihinta 24,00 (+ alv 10%) jäsenhinta SFS 6002 käytännössä Tuotenumero: 411219 32,00 (+ alv 10%) normaalihinta 24,00 (+ alv 10%) jäsenhinta Kirja uudistettiin vuonna 2015 uuden standardin mukaiseksi. Samalla kirjan sisältö käytiin kokonaisuudessaan

Lisätiedot

Mika Rantanen. Kuka ja milloin - tarvitsee sähkötyöturvallisuuskorttia

Mika Rantanen. Kuka ja milloin - tarvitsee sähkötyöturvallisuuskorttia Mika Rantanen Kuka ja milloin - tarvitsee sähkötyöturvallisuuskorttia Sähkötyöturvallisuusstandardi sfs6002:ta tulee Suomessa soveltaa kun työskennellään sähkölaitteistoissa tai niiden läheisyydessä. Työ

Lisätiedot

KEVÄT 2016 KOULUTUSTA AMMATTILAISILLE LOGISTIIKKA

KEVÄT 2016 KOULUTUSTA AMMATTILAISILLE LOGISTIIKKA KEVÄT 2016 KOULUTUSTA AMMATTILAISILLE LOGISTIIKKA Varastointi Trukkikoulutus Logistiikan turvallisuus Ostot Kuvauspaikka: Berner Oy VARASTO EI OLE VIRASTO VARASTOSSA RIITTÄÄ VIPINÄÄ! LOGISTIIKKA-ALALLA

Lisätiedot

AUTOMAATIOASENTAJAN AT 2013 AINEISTOLUETTELO

AUTOMAATIOASENTAJAN AT 2013 AINEISTOLUETTELO AUTOMAATIOASENTAJAN AT 2013 AINEISTOLUETTELO Aineistokoodi Aineistotyyppi Tavoiteaika /tuntia Kuvaus työtehtävästä PAKOLLISET TUTKINNON OSAT 3.2 Automaation perusteet AutomAsAt 0114 1 16 tuntia Logiikkaohjatun

Lisätiedot

AUTOMAATIOTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

AUTOMAATIOTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA AUTOMAATIOTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA Suomen teollisuuden kilpailukyky perustuu yhä enemmän tietotaitoon. Automaation avulla osaaminen voidaan hyödyntää tehostuvana tuotantona. Automaatiotekniikan koulutusohjelman

Lisätiedot

Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon perusteet

Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon perusteet Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon perusteet Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon perusteet Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinto (180 osp) on tarkoitettu henkilöille, jotka

Lisätiedot

Jotta työpäiväsi olisi turvallisempi

Jotta työpäiväsi olisi turvallisempi SFS 6002 Sähkötyöturvallisuuskoulutus 4h 8.3 klo 8.00 SLO:n tiloissa. Jotta työpäiväsi olisi turvallisempi Myös yrityskohtaisia koulutuksia Mika Rantanen 040 5286110 Koulutuskalenteri: mika.rantanen@sahkot.fi

Lisätiedot

SFS 6002 mukainen sähkötyöturvallisuuskoulutus - sähkötyöturvallisuuskortti

SFS 6002 mukainen sähkötyöturvallisuuskoulutus - sähkötyöturvallisuuskortti SFS 6002 mukainen sähkötyöturvallisuuskoulutus - sähkötyöturvallisuuskortti SFS6002 - sähkötyöturvallisuuskoulutus SFS 6002 - sähkötyöturvallisuuskoulutus: on kaikille Suomessa sähkötöitä tekeville pakollinen.

Lisätiedot

Jotta työpäiväsi olisi turvallisempi

Jotta työpäiväsi olisi turvallisempi SFS 6002 Sähkötyöturvallisuuskoulutus 4h 26.3 klo 8.00 SLO:n tiloissa. Jotta työpäiväsi olisi turvallisempi Koulutuskalenteri: 21.2 SLO Jyväskylä 26.3 SLO Jyväskylä 29.4 SLO Jyväskylä 28.5 SLO Jyväskylä

Lisätiedot

KUNNOSSAPITOHENKILÖSTÖN KOULUTUS

KUNNOSSAPITOHENKILÖSTÖN KOULUTUS KUNNOSSAPITOHENKILÖSTÖN KOULUTUS Syksy 05 Mekaaninen kunnossapito perusteet ja huolto Putkistot ja venttiilit Vianetsintä ja -paikannus Sähkö- ja automaatio-osaaminen Koulutusta voimalaitoksille Hydrauliikan

Lisätiedot

11.11.2015 TAMK/513/03.00.00/2015

11.11.2015 TAMK/513/03.00.00/2015 11.11.2015 TAMK/513/03.00.00/2015 TEM/1808/03.01.01/2015 LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ EDUSKUNNALLE SÄHKÖTURVALLISUUS- LAIKSI JA ASETUKSIKSI LAUSUNTO Sähköturvallisuuslainsäädännön uudistuksella on osataan

Lisätiedot

EUROKOODI SUUNNITTELUN PERUSTEET JA RAKENTEIDEN KUORMITUKSET 1090 MITÄ SUUNNITTELIJAN TULEE TIETÄÄ? LUJUUSOPIN KERTAUSTA SUUNNITTELIJOILLE

EUROKOODI SUUNNITTELUN PERUSTEET JA RAKENTEIDEN KUORMITUKSET 1090 MITÄ SUUNNITTELIJAN TULEE TIETÄÄ? LUJUUSOPIN KERTAUSTA SUUNNITTELIJOILLE EUROKOODI SUUNNITTELUN PERUSTEET JA RAKENTEIDEN KUORMITUKSET 26. 27.11.2015 1090 MITÄ SUUNNITTELIJAN TULEE TIETÄÄ? 3.12.2015 LUJUUSOPIN KERTAUSTA SUUNNITTELIJOILLE 15. 16.12.2015 Skannaa tästä QR-koodi

Lisätiedot

Lähiesimiestyön ammattitutkinto. Tutkinnon suorittaminen työpaikalla

Lähiesimiestyön ammattitutkinto. Tutkinnon suorittaminen työpaikalla Lähiesimiestyön ammattitutkinto Tutkinnon suorittaminen työpaikalla Näyttötutkinnot Joustava tapa suorittaa tutkinto työn ohessa Näyttötutkinnoissa ammattitaito osoitetaan työelämässä riippumatta siitä,

Lisätiedot

TEKNIIKAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO

TEKNIIKAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TEKNIIKAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO osaamista monialaiseen työnjohtamiseen ERIKOISAMMATTITUTKINTO Tutkintorakenne Tekniikan erikoisammattitutkinto on virallinen Opetushallituksen vahvistama erikoisammattitutkinto.

Lisätiedot

KTMp 516 Sähköalan ammattilainen Sähköpätevyydet. Arto Kari 17.5.2011

KTMp 516 Sähköalan ammattilainen Sähköpätevyydet. Arto Kari 17.5.2011 KTMp 516 Sähköalan ammattilainen Sähköpätevyydet Arto Kari 17.5.2011 Sähköalan ammattilainen KTMp 516, 11 Riittävän ammattitaitoiseksi valvomaan ja itsenäisesti tekemään koulutustaan ja työkokemustaan

Lisätiedot

Vastuu sähköalan töissä

Vastuu sähköalan töissä 1/18 Työnantajan yleinen huolehtimisvelvollisuus työturvallisuuslain mukaan Työnantaja tai työnantajan sijainen on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä toukokuuta 2011. 518/2011 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä toukokuuta 2011. 518/2011 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 23 päivänä toukokuuta 2011 518/2011 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus sähköalan töistä annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen muuttamisesta Annettu

Lisätiedot

Käytönjohtajan tehtävät ja tehtävien jako standardin SFS 6002 mukaan

Käytönjohtajan tehtävät ja tehtävien jako standardin SFS 6002 mukaan Käytönjohtajan tehtävät ja tehtävien jako standardin SFS 6002 mukaan - Käyttötöiden vastuuhenkilöt ja ammattitaitovaatimukset - Käytönjohtajan tehtävät - Käyttöä valvovan henkilön tehtävät - Hätätoimenpiteet

Lisätiedot

Hyvinvointiteknologiaan painottuvan kokeilu KOKEILUSSA NOUDATETTAVAT TUTKINNON PERUSTEET

Hyvinvointiteknologiaan painottuvan kokeilu KOKEILUSSA NOUDATETTAVAT TUTKINNON PERUSTEET Hyvinvointiteknologiaan painottuvan kokeilu KOKEILUSSA NOUDATETTAVAT TUTKINNON PERUSTEET Hyvinvointiteknologiaan painottuvan kokeilun yhteistyöpäivä19.5.2015 Seppo Valio seppo.valio@oph.fi www.oph.fi HYVINVOINTITEKNOLOGIA

Lisätiedot

Turvajärjestelmäasentajan opetussuunnitelma. Turva-alan yrittäjät ry:n Turvapätevyyspäivä 23.10.2013 Pekka Frantsi

Turvajärjestelmäasentajan opetussuunnitelma. Turva-alan yrittäjät ry:n Turvapätevyyspäivä 23.10.2013 Pekka Frantsi Turvajärjestelmäasentajan opetussuunnitelma Turva-alan yrittäjät ry:n Turvapätevyyspäivä 23.10.2013 Pekka Frantsi Lähtökohta Vaikea löytää turva-alasta jotain ymmärtävää työvoimaa asentajiksi Lähtökohdan

Lisätiedot

Kone- ja tuotantekniikan perustutkinto

Kone- ja tuotantekniikan perustutkinto Kone- ja tuotantekniikan perustutkinto Hyväksytty Ammatillisen koulutuksen johtaja 26.06.2017 115 Näyttötoimikunta 18.5.2017 Voimassa 1.8.2017 alkaen Sisällys Valmistustyöt... 3 Asennus- ja automaatiotyöt...

Lisätiedot

SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 2010

SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 2010 SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 2010 Sähkötekniikan koulutusohjelman toimintaympäristö ja osaamistavoitteet Sähkötekniikan koulutusohjelma on voimakkaasti poikkialainen ja antaa mahdollisuuden perehtyä

Lisätiedot

Muovialan tutkintoon valmistava koulutus

Muovialan tutkintoon valmistava koulutus Muovialan tutkintoon valmistava koulutus Tapio Hietaranta AEL on Suomen suurin tekniikan lisäkouluttaja Muoviteknologia kouluttaa Taito -kurssit ja Insko -seminaarit Yrityskohtaiset räätälöidyt koulutukset

Lisätiedot

Sähköjärjestelmien kunnossapidon uudelleenjärjestely kaupungin kiinteistöissä

Sähköjärjestelmien kunnossapidon uudelleenjärjestely kaupungin kiinteistöissä Sähköjärjestelmien kunnossapidon uudelleenjärjestely kaupungin kiinteistöissä Nykytilanne Kaupungin tilapalveluiden nykyisen organisaation mukaisesti kiinteistöjen sähkölaitteiden kunnossapidon (käytön)

Lisätiedot

Sähkö- ja automaatiotekniikan tutkintotoimikunta. Hyvinvointiteknologian koulutuskokeilujen yhteistyöpäivä 26.9.2014/khä

Sähkö- ja automaatiotekniikan tutkintotoimikunta. Hyvinvointiteknologian koulutuskokeilujen yhteistyöpäivä 26.9.2014/khä Sähkö- ja automaatiotekniikan tutkintotoimikunta Hyvinvointiteknologian koulutuskokeilujen yhteistyöpäivä 26.9.2014/khä Tutkintojen järjestäminen Järjestämissopimukset: Järjestämissopimus voimassa 38 tutkinnonjärjestäjän

Lisätiedot

Hyvinvointiteknologiaan painottuva koulutusohjelma- /osaamisalakokeilu TUTKINNON PERUSTEET KOKEILUA VARTEN

Hyvinvointiteknologiaan painottuva koulutusohjelma- /osaamisalakokeilu TUTKINNON PERUSTEET KOKEILUA VARTEN Hyvinvointiteknologiaan painottuva koulutusohjelma- /osaamisalakokeilu TUTKINNON PERUSTEET KOKEILUA VARTEN Hyvinvointiteknologian koulutuskokeilujen yhteistyöpäivä 26.9.2014 Voimarinne, Sastamalan Karkku

Lisätiedot

SÄHKÖ- JA AUTOMAATIOTEKNIIKAN PERUSTUTKINTO. Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä. Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa

SÄHKÖ- JA AUTOMAATIOTEKNIIKAN PERUSTUTKINTO. Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä. Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa SÄHKÖ- JA AUTOMAATIOTEKNIIKAN PERUSTUTKINTO Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Sähkö- ja automaatiotekniikan osaamisala Sähköasentaja Hyväksytty:9.5.205 2 Sisällys.

Lisätiedot

Kemianteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot

Kemianteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot ammatilliset näyttötutkinnot Suorita näyttötutkinto ammatilliset näyttötutkinnot ovat kemianteollisuudessa tuotantotehtävissä työskentelevien tutkintoja Tutkinnot suoritetaan työnäytöin, ja niihin vaadittavat

Lisätiedot

Emerson Process Management Oy. kouluttaa Ä L Y L Ä H E M M Ä S P R O S E S S I A. Sisällysluettelo. sivu. Koulutuspalvelujemme esittely 2

Emerson Process Management Oy. kouluttaa Ä L Y L Ä H E M M Ä S P R O S E S S I A. Sisällysluettelo. sivu. Koulutuspalvelujemme esittely 2 Emerson Process Management Oy kouluttaa 2008 2009 Sisällysluettelo sivu Koulutuspalvelujemme esittely 2 Räätälöidyt kurssit 2 AMS Kentänhallintaohjelmisto 3 DeltaV Automaatiojärjestelmä 3 Virtaus & Analysointi

Lisätiedot

30 Opetussuunnitelma [TOP OSP] OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

30 Opetussuunnitelma [TOP OSP] OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (7) Näytön kuvaus Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa tekemällä sähköasennustekniikan töitä sähkö- ja energiatekniikan

Lisätiedot

SÄHKÖ- JA HISSITURVALLISUUSTUTKINNOT

SÄHKÖ- JA HISSITURVALLISUUSTUTKINNOT Turvatekniikan keskus S5-2008 Tukes-ohje 1 (11) SÄHKÖ- JA HISSITURVALLISUUSTUTKINNOT JOHDANTO Sähköturvallisuussäädökset edellyttävät, että sähkötöiden johtajalla ja käytön johtajalla on oltava riittävä

Lisätiedot

Käyttötyöt ja käytönjohtajan tehtävät

Käyttötyöt ja käytönjohtajan tehtävät Käyttötyöt ja käytönjohtajan tehtävät Käyttötyöt: Käyttötyöllä tarkoitetaan sähkölaitteiston käyttötoimenpiteitä, niihin verrattavia korjaus- ja huoltotöitä sekä sähkölaitteistoon kohdistuvia tarkastustoimenpiteitä.

Lisätiedot

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto KEAT01. Kuva: Reetta Helin

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto KEAT01. Kuva: Reetta Helin Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto Kuva: Reetta Helin KEAT01 Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

AJONEUVOTEKNIIKAN KOULUTUS, HENKILÖAUTOT. Syksy 2015

AJONEUVOTEKNIIKAN KOULUTUS, HENKILÖAUTOT. Syksy 2015 AJONEUVOTEKNIIKAN KOULUTUS, HENKILÖAUTOT Syksy 2015 AJONEUVOTEKNIIKAN KOULUTUS, HENKILÖAUTOT Henkilöautotekniikan koulutukset on tarkoitettu monimerkkiympäristössä toimiville korjaamoille, korjaamoketjuille

Lisätiedot

Kone- ja prosessiautomaation kunnossapito

Kone- ja prosessiautomaation kunnossapito Risto Heinonkoski Kone- ja prosessiautomaation kunnossapito OPETUSHALLITUS Kone- ja prosessiautomaatin kunnossapito Opetushallitus ja tekijät Opetushallitus PL 380 00531 Helsinki www.oph.fi/verkkokauppa

Lisätiedot

AJANKOHTAISSEMINAARIT ENERGIAN TUOTANTO KUNNOSSAPITO LIIKETOIMINNAN JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ METALLIN TUOTANTO METSÄTEOLLISUUDEN TUOTANTO

AJANKOHTAISSEMINAARIT ENERGIAN TUOTANTO KUNNOSSAPITO LIIKETOIMINNAN JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ METALLIN TUOTANTO METSÄTEOLLISUUDEN TUOTANTO AJANKOHTAISSEMINAARIT ENERGIAN TUOTANTO KUNNOSSAPITO LIIKETOIMINNAN JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ METALLIN TUOTANTO METSÄTEOLLISUUDEN TUOTANTO PROJEKTIKOULUTUS TURVALLISUUSKOULUTUS avoimet koulutukset räätälöidyt

Lisätiedot

OTA TALTEEN! Muoviteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot MUOVISTA AMMATTI. - Ammatista tutkinto

OTA TALTEEN! Muoviteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot MUOVISTA AMMATTI. - Ammatista tutkinto Muoviteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot OTA TALTEEN! MUOVISTA AMMATTI - Ammatista tutkinto Suorita perus-, ammattitai erikoisammattitutkinto Muovien kiehtovaan maailmaan pääsee montaa reittiä. Ilman

Lisätiedot

YKSI PIENI TARINA GOLFKENTÄNHOITAJASTA GOLFKENTTÄMESTARIKSI

YKSI PIENI TARINA GOLFKENTÄNHOITAJASTA GOLFKENTTÄMESTARIKSI YKSI PIENI TARINA GOLFKENTÄNHOITAJASTA GOLFKENTTÄMESTARIKSI Pirjo Hotti Opettaja Kainuun ammattiopisto Seppälän luonnonvara-alan yksikkö Olipa kerran Golfkentänhoitaja Anna Hän on ollut golfkentänhoitajatiimin

Lisätiedot

TutkintoInfo 19.10.2015

TutkintoInfo 19.10.2015 TutkintoInfo 19.10.2015 Näyttötutkintojärjestelmä Luotiin 1994 säädetyllä ammattitutkintolailla & täydentävällä asetuksella Nykyinen asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 1.8.2015 Tutkintorakenteet

Lisätiedot

KOULUTUSTA AMMATTILAISILLE VOIMALAITOSTEKNIIKKA, KÄYTTÖ- JA PÄTEVYYSKOULUTUKSET

KOULUTUSTA AMMATTILAISILLE VOIMALAITOSTEKNIIKKA, KÄYTTÖ- JA PÄTEVYYSKOULUTUKSET SYKSY 2016 KOULUTUSTA AMMATTILAISILLE VOIMALAITOSTEKNIIKKA, KÄYTTÖ- JA PÄTEVYYSKOULUTUKSET Voimalaitostekniikka Käyttö- ja pätevyyskirjakoulutukset Hydrauliikka Käyttäjäkunnossapito Sähköturvallisuus Turvallisuusjohtaminen

Lisätiedot

AJANKOHTAISSEMINAARIT ENERGIAN TUOTANTO KUNNOSSAPITO LIIKETOIMINNAN JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ METALLIN TUOTANTO METSÄTEOLLISUUDEN TUOTANTO

AJANKOHTAISSEMINAARIT ENERGIAN TUOTANTO KUNNOSSAPITO LIIKETOIMINNAN JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ METALLIN TUOTANTO METSÄTEOLLISUUDEN TUOTANTO AJANKOHTAISSEMINAARIT ENERGIAN TUOTANTO KUNNOSSAPITO LIIKETOIMINNAN JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ METALLIN TUOTANTO METSÄTEOLLISUUDEN TUOTANTO PROJEKTIKOULUTUS TURVALLISUUSKOULUTUS avoimet koulutukset I räätälöidyt

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt

Ammattiosaamisen näytöt Työpaikkaohjaaja kouluttajakoulutus Veijo Kykkänen Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa osa opiskelijan arviointia.

Lisätiedot

KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma. Voimassa alkaen

KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma. Voimassa alkaen KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma Voimassa 1.8.2015 alkaen 2 Sisällys 1 KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO... 3 1.1. JOHDANTO... 3 1.2. VALMISTAVAN KOULUTUKSEN TAVOITTEET...

Lisätiedot

Hyvinvointiteknologian kokeilujen yhteistyöpäivät Tomi Ahokas Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Opetushallitus

Hyvinvointiteknologian kokeilujen yhteistyöpäivät Tomi Ahokas Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Opetushallitus Hyvinvointiteknologian kokeilujen yhteistyöpäivät 26.27.9.2017 Tomi Ahokas Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Sisältö 1. Ammatillisen koulutuksen reformi 2. Tutkintorakenneuudistus ja perustetyöprosessi

Lisätiedot

Ohje S5-2015 21.11.2014 1 (10)

Ohje S5-2015 21.11.2014 1 (10) Ohje S5-2015 21.11.2014 1 (10) SÄHKÖ- JA HISSITURVALLISUUSTUTKINNOT 1. Johdanto 2. Ohjeen sitovuus ja voimassaolo 3. Lisätietoja Sähköturvallisuussäädökset edellyttävät, että sähkötöiden johtajalla ja

Lisätiedot

RISKIANALYYSIEN VETÄJIEN PÄTEVÖITYMISKOULUTUS SEMINAARISARJA

RISKIANALYYSIEN VETÄJIEN PÄTEVÖITYMISKOULUTUS SEMINAARISARJA AEL INSKO-SEMINAARIT RISKIANALYYSIEN VETÄJIEN PÄTEVÖITYMISKOULUTUS SEMINAARISARJA AEL, Helsinki Peruskurssi, 2.9.2015 Jatkokurssi 1, 7. 8.10.2015 Jatkokurssi 2, 4. 5.11.2015 Jatkokurssi 3, 2. 3.12.2015

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Tietotekniikan koulutusohjelma. Mikael Partanen VAATIMUSMÄÄRITTELYT

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Tietotekniikan koulutusohjelma. Mikael Partanen VAATIMUSMÄÄRITTELYT POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Tietotekniikan koulutusohjelma Mikael Partanen VAATIMUSMÄÄRITTELYT Opinnäytetyö Syyskuu 2011 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 KÄSITTEET... 3 2.1 Kiinteistöautomaatio... 3 2.2

Lisätiedot

Mikä on ammatillinen tutkinto?

Mikä on ammatillinen tutkinto? Mikä on ammatillinen tutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä ammatillinen tutkinto tarkoittaa. Kainuun ammattiopisto Opintie 3, 87100 Kajaani p. (08) 61 651 www.kao.fi Mikä on

Lisätiedot

Teollisuusautomaation standardit. Osio 2:

Teollisuusautomaation standardit. Osio 2: Teollisuusautomaation standardit Osio 2 Osio 1: SESKOn komitea SK 65: Teollisuusprosessien ohjaus Osio 2: Toiminnallinen turvallisuus: periaatteet Osio 3: Toiminnallinen turvallisuus: standardisarja IEC

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus sähkötyöstä ja käyttötyöstä Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään sähköturvallisuuslain (1135/2016) nojalla: 1 Soveltamisala Tässä asetuksessa säädetään sähköturvallisuuslain

Lisätiedot

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena Axxell Utbildning Ab Opiskelu aikuisena 1. YLEISTÄ VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA NÄYTTÖTUTKINNOISTA Näyttötutkintojärjestelmä perustuu läheiseen yhteistyöhön työelämän kanssa ja tarjoaa etenkin aikuisille

Lisätiedot

ELEC-C1210 Automaatio 1 ELEC-C1220 Automaatio 2. Kurssien esittely lukukausi

ELEC-C1210 Automaatio 1 ELEC-C1220 Automaatio 2. Kurssien esittely lukukausi ELEC-C1210 Automaatio 1 ELEC-C1220 Automaatio 2 Kurssien esittely lukukausi 2016-17 Tavoitteet. Automaatio 1 ja 2 Opiskelija tuntee erilaisten sovellusalueiden automaatioratkaisujen erot, ymmärtää automaatiojärjestelmien

Lisätiedot

NÄYTÖN TEHTÄVÄKUVAUS ELEKTRONIIKAN JA TIETOTEKNIIKAN PERUSTEET 2007

NÄYTÖN TEHTÄVÄKUVAUS ELEKTRONIIKAN JA TIETOTEKNIIKAN PERUSTEET 2007 NÄYÖN EÄVÄUVAUS ELERONIIAN JA IEOENIIAN PERUSEE 2007 Yleisohjeita näytöstä. Varsinaisen näytön kohteesta saat dokumentit näyttöpäivänä. Oheisena: Näytön aihearviointilomake, johon suoritat itsearvioinnin

Lisätiedot

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Näyttötutkinnot Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Tietoa näyttötutkinnoista tutkintoja järjestävistä oppilaitoksista työvoimatoimistoista oppisopimustoimistoista kirjastoista

Lisätiedot

Viestinvälitys- ja logistiikkapalvelujen ammattitutkinto

Viestinvälitys- ja logistiikkapalvelujen ammattitutkinto Viestinvälitys- ja logistiikkapalvelujen ammattitutkinto Viestinvälitys- ja logistiikkapalvelujen ammattitutkinto Toisen asteen tutkinto Opetusministeriön vahvistamat tutkintovaatimukset Jatkokoulutusmahdollisuus

Lisätiedot

Ennakoiva kunnossapito teollisuuden sähköverkoissa. Oulun Energia Urakointi Oy Veli-Pekka Lehtikangas

Ennakoiva kunnossapito teollisuuden sähköverkoissa. Oulun Energia Urakointi Oy Veli-Pekka Lehtikangas Ennakoiva kunnossapito teollisuuden sähköverkoissa Oulun Energia Urakointi Oy Veli-Pekka Lehtikangas 23.5.2018 Sähkölaitteiston käytönjohtajuus Milloin tarvitaan käytönjohtajaa? Sähköturvallisuuslaki,

Lisätiedot

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä.

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä. OPETUSSUUNNITELMA, johtaminen ja liiketoimintaosaaminen Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa sinulle vankan kehittämisosaamisen. Syvennät johtamisen ja liiketoiminnan eri osa-alueiden

Lisätiedot

1/5. --- 130,00 /hlö/koulutus --- Kyllä --- --- Kyllä --- Kyllä --- --- --- 89,00 /hlö/koulutus

1/5. --- 130,00 /hlö/koulutus --- Kyllä --- --- Kyllä --- Kyllä --- --- --- 89,00 /hlö/koulutus 1/5 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO H038-14 / Dnro HEL 2014-005339 / Palmian kiinteistöpalvelujen erikseen tilattavien koulutuspalvelujen hankinta (Pisteytys kohderyhmittäin) Saapuneita tarjouksia yhteensä:

Lisätiedot

OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA

OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen tunnustamisen taustaa Oppimisympäristöjen monipuolistuminen Koulutuksen taloudellisuuden, tehokkuuden

Lisätiedot

OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT

OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus www.oppisopimus.fi 21.11.2018 ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT 1 Mitä oppisopimuskoulutus on? Oppisopimuskoulutus on työssä tapahtuvaa ammatillista koulutusta, jota

Lisätiedot

AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, peligrafiikan osaamisala

AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, peligrafiikan osaamisala AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, peligrafiikan osaamisala Voimassa 1.8.2015 alkaen 2 Sisällys 1 AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO, PELIGRAFIIKAN

Lisätiedot

Välinehuoltajan ammattitutkinto ja työ

Välinehuoltajan ammattitutkinto ja työ Välinehuoltajan ammattitutkinto ja työ Välinehuoltajan ammattitutkinto näyttötutkintona tai oppisopimuksella VÄLINEHUOLTAJAN AMMATTITUTKINNON SUORITTAMINEN Välinehuoltajan ammattitutkinto suoritetaan pääsääntöisesti

Lisätiedot

KOTITALOUSKONEASENTAJAN AMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET

KOTITALOUSKONEASENTAJAN AMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET KOTITALOUSKONEASENTAJAN AMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET SISÄLTÖ I Kotitalouskoneasentajan ammattitutkinnon muodostuminen ------------------------------------------ 3 II Kotitalouskoneasentajan ammattitutkinnon

Lisätiedot

Sähköalan uudet perustutkinnot Lauri Kurvonen Helsinki

Sähköalan uudet perustutkinnot Lauri Kurvonen Helsinki Sähköalan uudet perustutkinnot Lauri Kurvonen Helsinki 12.12.2008 Osaamisen ja sivistyksen asialla Sähköalan uudet perustutkinnot Sähkö ja automaatiotekniikan perustutkinto: sähköasentaja automaatioasentaja

Lisätiedot

Muuttunut sähkötyöturvallisuusstandardi SFS 6002

Muuttunut sähkötyöturvallisuusstandardi SFS 6002 Muuttunut sähkötyöturvallisuusstandardi SFS 6002 Tapani Nurmi 4.12.2018 2 SFS 6002 lähtökohta CENELEC on julkaissut standardit EN 50110-1 Operation of electrical installations - Part 1: General requirements

Lisätiedot

Kurssit 2015. Ennakoivan kunnossapidon kurssit ammattilaisille

Kurssit 2015. Ennakoivan kunnossapidon kurssit ammattilaisille Kurssit 2015 Ennakoivan kunnossapidon kurssit ammattilaisille Kurssit 2015 Ennakoivan kunnossapidon kurssit ammattilaisille Sisältö Pyörivien koneiden linjauskoulutus... 3 Värähtelymittaus ja analysointi...

Lisätiedot

TYÖSUOJELUVASTUUT ESIMIESTYÖSSÄ

TYÖSUOJELUVASTUUT ESIMIESTYÖSSÄ TYÖSUOJELUVASTUUT ESIMIESTYÖSSÄ Koulutuksen tavoite on antaa esimiehille valmiudet ottaa vastuu henkilöstön työturvallisuudesta perehdyttämällä osallistujat työturvalainsäädännön vaatimuksiin ja esimiestyöhön

Lisätiedot

KOULUTUSTA AMMATTILAISILLE LOGISTIIKKA

KOULUTUSTA AMMATTILAISILLE LOGISTIIKKA SYKSY 2016 KOULUTUSTA AMMATTILAISILLE LOGISTIIKKA Varastointi Trukkikoulutus Logistiikan turvallisuus Ostot Kuljetus Kuvauspaikka: HL-Group Oy VARASTO EI OLE VIRASTO VARASTOSSA RIITTÄÄ VIPINÄÄ! KOULUTUS

Lisätiedot

ELEC-C1210 Automaatio 1 ELEC-C1220 Automaatio 2. Kurssien esittely lukukausi

ELEC-C1210 Automaatio 1 ELEC-C1220 Automaatio 2. Kurssien esittely lukukausi ELEC-C1210 Automaatio 1 ELEC-C1220 Automaatio 2 Kurssien esittely lukukausi 2017-18 Tavoitteet. Automaatio 1 ja 2 Opiskelija tuntee erilaisten sovellusalueiden automaatioratkaisujen erot, ymmärtää automaatiojärjestelmien

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo)

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO ARMANIN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

IT-OSAAJA, TIETOJENKÄSITTELYN ERIKOISTUMISOPINNOT

IT-OSAAJA, TIETOJENKÄSITTELYN ERIKOISTUMISOPINNOT IT-OSAAJA, TIETOJENKÄSITTELYN ERIKOISTUMISOPINNOT KOULUTUKSEN KOHDERYHMÄ SISÄLTÖ Koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijalle valmiudet uusien tietoteknisten menetelmien ja välineiden hyödyntämiseen.

Lisätiedot

Teollisuus. 601 Automaatioasennus. Lajivastaavat. Harri Wallenius Koulutuskeskus Salpaus harri.wallenius(at)salpaus.fi puh.

Teollisuus. 601 Automaatioasennus. Lajivastaavat. Harri Wallenius Koulutuskeskus Salpaus harri.wallenius(at)salpaus.fi puh. Teollisuus 601 Automaatioasennus Lajivastaavat Harri Wallenius Koulutuskeskus Salpaus harri.wallenius(at)salpaus.fi puh. 044 708 0025 Hannu Aaltonen Koulutuskeskus Salpaus hannu.aaltonen(at)salpaus.fi

Lisätiedot