ASUNTO-OY HELSINGIN NELIKULMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ASUNTO-OY HELSINGIN NELIKULMA"

Transkriptio

1 ASUNTO-OY HELSINGIN NELIKULMA ASUKASTIEDOTE Lokakuu 2016 Arvoisat osakkaat ja asukkaat 1. SYYSTALKOOT Taloyhtiön perinteiset syystalkoot pidetään maanantaina klo alkaen. Pihatalkoiden ohjelmassa on yleisten tilojen ja piha-alueiden siivousta. Talkooväelle on tarjolla pientä ruokaa ja juomaa. Talkoiden yhteydessä piha-alueelle tuodaan sekajätelava väliselle ajalle. Lava on tarkoitettu talkoissa kerättävälle jätteelle. Talkoiden jälkeen asukkaat voivat tuoda lavalle kohtuullisia määriä omaa jätettä, mikäli tilaa vielä on. Lavalle ei saa tuoda esim. remontti- tai ongelmajätettä eikä sähkölaitteita. 2. PIHASUUNNITELMA Pihatoimi Oy:n on laatinut pihasuunnitelman lasten leikkialueen ja oleskelualueen kunnostamiseksi. Suunnitelma on nähtävissä porrashuoneiden ilmoitustauluilla ja Pihatoimi Oy:n Leena Aukiota on pyydetty osallistumaan taloyhtiön syytalkoisiin, jolloin asukkailla on mahdollisuus kommentoida ja keskustella suunnitelmasta Leena Aukion ja hallituksen jäsenten kanssa. Suunnitelman toteuttamisesta päätetään yhtiökokouksessa ja työt olisi alustavan suunnitelman mukaan tarkoitus tehdä vuosien välisenä aikana. 3. HUONEISTOKOHTAISET KELLARIKOMEROT Muistutamme asukkaita siitä, että jokaisella huoneistolla on käytössään yksi kellarikomero, joka on merkitty huoneistonumerolla. Toiselle huoneistolle merkityn kellarikomeron ottaminen omaan käyttöön tai tavaroiden säilyttäminen kellaritilojen käytävillä on kielletty. Mikäli tarvitsette käyttöönne lisää varastotilaa, pyydämme tiedustelemaan vapaita varastotiloja isännöitsijätoimistosta. Syysterveisin Nina Wetterstrand isännöitsijä

2 AS-OY HELSINGIN NELIKULMA PIHAN KORJAUSSUUNNITLEMA Kunnostuksen tarkoituksena on säilyttää /palauttaa pihan ilme uudelleen entiselleen ja vähäisessä määrin vaihtaa kasveja, jotka eivät ole menestyneet varjoisassa pihassa sekä uusia ja kunnostaa leikkivälineitä. Noppakiveys Noppakiveys on paikoin irronnut ja paikoin kiveyksissä on painumia, sekä kauttaaltaan rikkaruohottunut. Painauma-alueet käydään läpi, irtiolevat kivet puretaan riittävän suurelta alueelta, pohjat tarkistetaan ja kivet asennetaan uudelleen. Rikkaruohot hävitetään polttamalla tai kemiallisesti. Kivet pestään voimakkaalla painepesurilla. Reunakivet Osa reunakivistä on siirtynyt paikoiltaan ja irronnut. Irronneet kivet nostetaan, pohjat kunnostetaan ja korjattavat kivet asennetaan maakosteaan betoniin. Asfaltti Asfaltti on osittain painunut ja paikka paikoin veden virtaus on estynyt kaivoihin. Asfalttia poistetaan niin, että pohjan painumat voidaan korjata ja kaadot tehtyä kohti sadevesikaivoja. LEIKKIALUE Pohjan kunnostus Nurmikko poistetaan ja vaihdetaan kantavat rakenteet koko leikkialueelta. Uudet rakennekerrokset tulevat olemaan alhaalta ylös päin -suodatinkangas N3 - murske mm - murske mm - Kivituhka mm Turva-alueet -leikkivälineiden alle tehdään turva-alustat käyttäen turvahiekkaa, kerrospaksuus 400 mm Kullekin välineelle alueen koko mitoitetaan valmistajan ohjeiden mukaisesti -reunat rajataan graniittisella reunalistalla 80x100x1000 Leikkivälineet Oleva keinu Maalataan uudelleen.sävyt nykyiset, siirto piirustuksen osoittamaan paikkaan Istuinten pesu ja kettinkien ja kiinnitysten tarkastus. Hiekkalaatikko Nykyinen hiekkalaatikko on osittain lahonnut ja tikkuuntunut. Se puretaan. Uusi hiekkalaatikko rakennetaan paikan päällä olevan kaltaiseksi Siperian lehtikuusesta.

3 Lisättävät leikkivälineet - Vaakakeinu, Lappset , 1 kpl - Kiipeilyteline Lappset M, 1 kpl - Leikkivälinelaatikko Malkit, painekyllästetty, 3 kpl Leikkialueen oleskeluryhmän alle tehdään noppakiveys koko 3500x3500 Valaisin Lisätään yksi valaisin kuvan osoittamaan paikkaan. OLESKELUALUEEN KUNNOSTUS Grilli Oleva grilli säilytetään paikallaan ja pestään. Grillin molemmin puolin penkit, jonka sisällä säilytyslaatikot grillihiiliä ja välineitä varten. Kasvien istutuslaatikot Teetetään istutuslaatikot 4 kpl Pihakalusteiden kunnostus Olevat pihakalusteet pestään ja petsataan. Värisävy entinen Perkolan puuosat pestään ja petsataan, Värisävy entinen Olevat muurit, asfaltit ja kiveykset pestään. KASVILLISUUS Sturenkadulta katsottuna vasemmalla puolen piirustuksessa alhaalla olevasta istutusaltaista poistettaan varjossa huonosti menestyvät puistosyreenit. Kasvualusta kunnostetaan ja lisätään tarvittaessa uutta - Taikinamarja -Ribes alpinum 3 kpl/jm- muotoon leikattava aita Leikkikentän pääsyihin kapeaksi muotoon leikattavaksi aidaksi taikinamarja 3 kpl/jm, - -Ribes alpinum 3 kpl/jm-, muotoon leikattava-aita, Taikinamarjapesaiden juuristoalueelle asukkaat voivat istuttaa matalia sipulikasveja, kuten Scilla, lumikelloa jne jostka kukkivat ennen pensaan lehtiin puhkeamista. syyssahramia jne. Leikkikentän sivustoilla olevien lehmusten alusta. - oleva pinta multa kuoritaan varovasi pois. - lisätään uutta multaa noin 200 mm. Kasvualustan muoto tehdään ylöspäin koveraksi - Puiden alusta istutetaan täyteen aina vihantaa rönsyansikka - Waldsteinia ternata, istusväli 30 cm ja riviväli 30 cm Muut kasvit Pihaan jäävät kasvit leikataan ja poistetaan kuolleet ja rikkoutuneet versot. Kasvualustat kunnostetaan, kitketään rikkaruohot ja lannoitetaan. puista juurella olevat versot sekä rungoilta vesiversot. MUUT PIHAVARUSTEET - Pyykinkuivaus- ja tamppausteline maalataan olevilla väreillä.

4 KASVIT Taikinamarja Taikinamarja Ribes alpinum (degbär) Taikinamarja sopii erinomaisesti mataliin leikattaviin aitoihin. Kasvustosta tulee erittäin tiheä ja varhain keväällä vihertyvä. Kestävyys riippuu kasvikannasta: esimerkiksi Kittilän taikinamarjakanta kestää talvet lähes koko Suomessa, kun taas ulkomaiset kannat menestyvät vyöhykkeillä I III (IV). Taikinamarja kestää hyvin lumen painoa ja tuulta sekä melko hyvin tiesuolaa. Korkeus: cm. Lehdistö: Pieni, varhain keväällä puhkeava, syysväri yleensä keltasävyinen. Kukinta: Pienet kellanvihreät kukat varhain toukokuussa. Marjat: Punaiset marjat ovat syötävät, mutta melko mauttomat. Kasvupaikka: Aurinko varjo. Kasvualusta kuiva kostea, keskiravinteinen. Vyöhykkeet: I VII. Taimiväli: 60 cm. Leikkaus: Taikinamarja kestää erinomaisesti jopa alasleikkauksen.

5 Rönsyansikka Rönsyansikka Waldsteinia ternata (vinterwaldsteinia) Sekä auringossa että varjossa viihtyvä rönsyansikka on ainavihanta eli sen lehdet säilyvät vihreinä lumipeitteen alla seuraavaan kevääseen. Osa lehdistä toki ruskettuu talven aikana, mutta tilalle kasvaa pian uusia lehtiä. Rönsyansikka leviää sekä maanalaisten että maanpäällisten rönsyjen avulla. Istutusvuonna taimi leviää vielä suhteellisen hitaasti, mutta myöhemmin kiitettävän hyvin. Rikkakasvia lajista ei kuitenkaan tule milloinkaan. Korkeus: cm. Kasvutapa: Mattomainen, suhteellisen hillittykasvuinen. Kukinta: Touko kesäkuu. Keltaiset kukat avautuvat Etelä-Suomessa valoisilla paikoilla jo toukokuun loppupuolella. Kasvupaikka: Aurinko varjo; kasvualusta kuiva tuore, keskiravinteinen. Taimiväli: 30 cm.

6 VAAKAKEINU JA KIIPEILYTELINE

7 PIIRUSTUKEN MERKIT 1. Rönsyansikka Waldsteinia ternata (vinterwaldsteinia) 2. Taikinamarja Ribes alpinum (degbär) 3 kpl/jm ASF GRIL GRK GRL HL Asfaltti Grilli Oleva graniittinen reunakivi Graniittinen reunalista 80x200x1000 Hiekkalaatikko paikalla tehty, malli entinen KE Keinu oleva KL KT LVL MU NK OPEN OPER PE PT PY SL TH TT VK Kasvilaatikko Kivituhka Leikkivälinelaatikko Oleva muuri Noppakivi Olevat pensaat Olevat perennat Perkola Pyöräteline Pyykin kuivaus Suihkulähde Turvahiekka Tamppausteline Vaakakeinu

8

ALPPIRUUSUPUISTO SUONENJOKI

ALPPIRUUSUPUISTO SUONENJOKI ALPPIRUUSUPUISTO SUONENJOKI KOULUKATU 2; IISVEDENTIEN JA KOULUKADUN KULMASSA SISÄ-SAVON MIELENTERVEYSSEURA JUHLAVUODEN 2017 TEEMAT: SUOMI100 -ITSENÄISYYDEN JUHLAVUOSI (1917-2017): 'YHDESSÄ' SUOMEN MIELENTERVEYSSEURA

Lisätiedot

Marjaomenapensas kasvaa noin kaksi metriä korkeaksi ja saman verran leveäksi.

Marjaomenapensas kasvaa noin kaksi metriä korkeaksi ja saman verran leveäksi. Marjaomenapensas Marjaomenapensas kasvaa noin kaksi metriä korkeaksi ja saman verran leveäksi. Marjaomenapensasta leikataan ainoastaan harventamalla, jotta se saadaan kukkimaan täydessä loistossaan. Vanhoista

Lisätiedot

Vapaudenkatu, vaihtoehtoja siirrettäviksi istutusastioiksi välikaistalle

Vapaudenkatu, vaihtoehtoja siirrettäviksi istutusastioiksi välikaistalle A-betoni, istutusastia TORI Tori on suorakaiteenmuotoinen sileä- tai rouhepintainen istutusastia. Leveys on 400 mm, pituus 1000 mm ja korkeus 400 mm. Paino 220 kg. Tori ja Puisto sarjojen istutusastioita

Lisätiedot

Violetta kanadanatsalea FinE. Kevätatsalea FinE. Kuningasatsalea Estelle FinE. Ruususen Uni FinE. Puistoatsalea Adalmina FinE I V

Violetta kanadanatsalea FinE. Kevätatsalea FinE. Kuningasatsalea Estelle FinE. Ruususen Uni FinE. Puistoatsalea Adalmina FinE I V Atsaleat Violetta kanadanatsalea FinE I V Yksi talvenkestävimmistä lajikkeistamme. Aurinkoisella paikalla kauniin pyöreäksi kehittyvä pensas on erittäin hento ja tuuhea. Kukkii sinivioletein, perhosmaisin

Lisätiedot

KOSKEN TL KESKUSTAN HOITO- JA KEHITTÄMISSUUNNITELMAN MÄÄRÄLUETTELO JA KUSTANNUSARVIO, sisältää alv 24%

KOSKEN TL KESKUSTAN HOITO- JA KEHITTÄMISSUUNNITELMAN MÄÄRÄLUETTELO JA KUSTANNUSARVIO, sisältää alv 24% KOSKEN TL KESKUSTAN HOITO- JA KEHITTÄMISSUUNNITELMAN MÄÄRÄLUETTELO JA KUSTANNUSARVIO, sisältää alv 24% Alue Kustannuslaji kuvaus määrä yksikkö hinta/yks kokonaishin ta Kunnanvirasto Puiden/pensaiden hoitoleikkaus

Lisätiedot

Hoitosuunnitelma As Oy Vantaan Seljankukka

Hoitosuunnitelma As Oy Vantaan Seljankukka 7.11.2016 Hoitosuunnitelma As Oy Vantaan Seljankukka Taloyhtiön pihan pensaat ovat osittain varsin hyväkuntoisia, mutta osa alueista on pahoin rikkaruohottuneita, jolloin pensaat kasvavat kituliaasti.

Lisätiedot

Maljatien sisääntuloalueen ja leikkipaikan/pyykinkuivaus- ja tomutusalueen suunnittelu

Maljatien sisääntuloalueen ja leikkipaikan/pyykinkuivaus- ja tomutusalueen suunnittelu Maljatien sisääntuloalueen ja leikkipaikan/pyykinkuivaus- ja tomutusalueen suunnittelu L12904A Maisemasuunnitteluprojekti Johanna Pulju l1pujo00@students.oamk.fi Maarit Kuokkanen l1vama00@students.oamk.fi

Lisätiedot

KOTIPIHAN PERENNAOHJE

KOTIPIHAN PERENNAOHJE KOTIPIHAN PERENNAOHJE Miten rakennetaan perennaryhmiä erilaisille kasvupaikoille: auringosta varjoon, kuivasta kosteaan? Tässä työohjeessa on monivuotisten kukkien istutusohjeita ja hoitoa helpottavia

Lisätiedot

Alppiruusut ja atsaleat

Alppiruusut ja atsaleat Alppiruusut ja atsaleat Alppiruusut kaipaavat hapanta maata, tuulilta suojatun, puolivarjoisan tai varjoi- san kasvupaikan. Heikkojuurisina ne hyö- tyvät katteen käytöstä, joka tasaa koste- us-olosuhteita

Lisätiedot

UIMARANNAN SANEERAUS JA LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN

UIMARANNAN SANEERAUS JA LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavin kunta UIMARANNAN SANEERAUS JA LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN Suunnitelmaselostus 9.12.2010 FCG Finnish Consulting Group Oy Suunnitelmaselostus I SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Kiinteistön tekninen katselmus 2015

Kiinteistön tekninen katselmus 2015 Kiinteistön tekninen katselmus 2015 1. Kohteen yhteystiedot sekä kiinteistökierrokselle osallistuneet: Kohteen numero (löytyy mm. toteumarapor tin vasemmasta yläkulmasta) Kohteen nimi (löytyy toteumarapor

Lisätiedot

DETALJI 2 Kaivosomiste. Äm mä nka tu

DETALJI 2 Kaivosomiste. Äm mä nka tu DETLJI 1 Graniittinen valaisinpollari Graniittipollari 25x25x14mm, harmaa, nupukiveyksen mukaan. Näkyvä korkeus 11mm. Sivut poltetut, neljään suuntaan viistottu yläpää, h= 8mm SELITTEET DETLJI 2 Kaivosomiste

Lisätiedot

Kauniit kotipihat ASUNTO OY VANTAAN TORPPARI

Kauniit kotipihat ASUNTO OY VANTAAN TORPPARI Kauniit kotipihat ASUNTO OY VANTAAN TORPPARI Muuta omaan kotiin ja kauniiksi laitettuun pihaan! Tilavampi koti mielessä? Valitse uusi, avara ja valoisa koti Torpparista ja muuta kesäksi 2015 ammattilaisten

Lisätiedot

Kiinteistön tekninen katselmus 2015

Kiinteistön tekninen katselmus 2015 Kiinteistön tekninen katselmus 2015 1. Kohteen yhteystiedot sekä kiinteistökierrokselle osallistuneet: Kohteen numero (löytyy mm. toteumarapor tin vasemmasta yläkulmasta) Kohteen nimi (löytyy toteumarapor

Lisätiedot

Taimesta kirsikkapuuksi ohjeita kotipuutarhurille kirsikkapuun istuttamisesta, hoidosta ja lajikkeista

Taimesta kirsikkapuuksi ohjeita kotipuutarhurille kirsikkapuun istuttamisesta, hoidosta ja lajikkeista Taimesta kirsikkapuuksi ohjeita kotipuutarhurille kirsikkapuun istuttamisesta, hoidosta ja lajikkeista Kasvupaikan valinta Kirsikkapuulle valitaan pihasta valoisa, kostea ja aurinkoinen paikka. Parhaiten

Lisätiedot

Kiinteistön tekninen katselmus 2015

Kiinteistön tekninen katselmus 2015 Kiinteistön tekninen katselmus 2015 1. Kohteen yhteystiedot sekä kiinteistökierrokselle osallistuneet: Kohteen numero (löytyy mm. toteumarapor tin vasemmasta yläkulmasta) Kohteen nimi (löytyy toteumarapor

Lisätiedot

TAMMENTUVAN PÄIVÄKOTI

TAMMENTUVAN PÄIVÄKOTI 729 91 76 1:97 31 17-5 000-371 86 63-25 984-1:817 165 154 751 725 756 747 724 1907 723 723 725-45 364 - +7880 RAK A 156 +7200 kivimuuri 5 AP KOULU 167 +7300 703 158 +7850 +7000 12.559 +7000 +7000 +7830

Lisätiedot

Rintamamiestalon puutarhan kunnostus. Anu Tarkia Opinnäytetyö 20.10.2015 Puutarhatalouden perustutkinto Ammattiopisto Livia / Maaseutuopisto

Rintamamiestalon puutarhan kunnostus. Anu Tarkia Opinnäytetyö 20.10.2015 Puutarhatalouden perustutkinto Ammattiopisto Livia / Maaseutuopisto Rintamamiestalon puutarhan kunnostus Anu Tarkia Opinnäytetyö 20.10.2015 Puutarhatalouden perustutkinto Ammattiopisto Livia / Maaseutuopisto Kohde Vuonna 1947 rakennetun rintamamiestalon puutarhan kunnostustyöt

Lisätiedot

23330 Pensaat ja köynnökset

23330 Pensaat ja köynnökset InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys 1 23330 Pensaat ja köynnökset Infra 2015 Määrämittausohje 2333. 23330.1 Pensas- ja köynnösistutusten materiaalit Taimien toimittaja kuuluu Elintarviketurvallisuusviraston

Lisätiedot

LPA AO ## KTY ISTUTETTAVA KASVILLISUUS BETONIKIVET SEPÄNRINTEENPUISTO SMEDSBACKAPARKEN. s-1. 30dBA. t2,0m BILLVÄGEN. jk/pp. 30dBA.

LPA AO ## KTY ISTUTETTAVA KASVILLISUUS BETONIKIVET SEPÄNRINTEENPUISTO SMEDSBACKAPARKEN. s-1. 30dBA. t2,0m BILLVÄGEN. jk/pp. 30dBA. ISTUTETTAVA KASVIISUUS = paikalla oleva kasvi = istutettava kasvi Tunnus Nimi Kokoluokka Ist.et.(m) Kpl V. ehtipuut Crd Crataegus douglasii, mustamarjaorapihlaja rym 8-0.00 Sco Sorbus commixta, japaninpihlaja

Lisätiedot

7.5. Finnsbacka. uusi porras. istuttava. betonimuuri. 19 Asematie pintavedet. johdetaan viheralueelle. nykyinen yhteys. puistoon vahvistetaan

7.5. Finnsbacka. uusi porras. istuttava. betonimuuri. 19 Asematie pintavedet. johdetaan viheralueelle. nykyinen yhteys. puistoon vahvistetaan 7.5 6 7 0 7 0 158 9 8 6 7 7 0 7 3 7 6 6 9 7 3 0 7 4 154 156 7 1 16 7 6 12 15 166 14 167 7 4 7 5 4 3 2 Asema Station 8 3 Alikulun ympäristö laatoitetaan harmaalla betonilaatalla. 7 9 5 Alikulun sokkelin

Lisätiedot

KESÄNEILIKKA LOBELIA PETUNIA ORVOKKI

KESÄNEILIKKA LOBELIA PETUNIA ORVOKKI LOBELIA Sopii kaikenlaisiin istutuksiin, myös amppeliin. Viihtyy parhaiten puolivarjossa tai varjossa. On parhaimmillaan itseään voimakkaamman kasvin reunakasvina. Riippuva kasvutapa, voidaan istuttaa

Lisätiedot

Kaaren kautta leikkiin

Kaaren kautta leikkiin Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu ehdotus: Kaaren kautta leikkiin havainnekuva leikkialueelle saapumisesta etelän suunnasta 1/5 nykyinen suunnitelma/ tilanne: suunnitelma: suunnitelma:

Lisätiedot

Onnistuneet talkoot. Asukastoimikuntien 11.3.2011 pidetyn seminaariin osallistuneiden asukkaiden ryhmätöissä kehitetyt ideat ja ehdotukset

Onnistuneet talkoot. Asukastoimikuntien 11.3.2011 pidetyn seminaariin osallistuneiden asukkaiden ryhmätöissä kehitetyt ideat ja ehdotukset 1 Asukastoimikuntien 11.3.2011 pidetyn seminaariin osallistuneiden asukkaiden ryhmätöissä kehitetyt ideat ja ehdotukset RYHMÄTÖIDEN OTSIKOT Mitä talkoilla voi tehdä? Talkoiden suunnittelu, valmistelu ja

Lisätiedot

Kiinteistön tekninen katselmus 2015

Kiinteistön tekninen katselmus 2015 Kiinteistön tekninen katselmus 2015 1. Kohteen yhteystiedot sekä kiinteistökierrokselle osallistuneet: Kohteen numero (löytyy mm. toteumarapor tin vasemmasta yläkulmasta) Kohteen nimi (löytyy toteumarapor

Lisätiedot

Satoa ruukusta ja laatikosta

Satoa ruukusta ja laatikosta PUUTARHAMARTTOJEN POP UP Satoa ruukusta ja laatikosta SATOA RUUKUSTA JA LAATIKOSTA Hyötykasvit viihtyvät ja tuottavat satoa, kun ne saavat riittävästi valoa. Suoran valon on osuttava kasveihin vähintään

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KORPILAHDEN SATAMAN LEIKKIPUISTO VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 29.01.2010

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KORPILAHDEN SATAMAN LEIKKIPUISTO VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 29.01.2010 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KORPILAHDEN SATAMAN LEIKKIPUISTO VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 29.01.2010 YMPÄRISTÖSUUNNITTELU HARJU- SOINI KY Ympäristösuunnittelu Harju-Soini Ky Sivu 1/5 YLEISTÄ Sito

Lisätiedot

Taiteilijan näkemys. Helsingin Asumisoikeus Oy Omenapuisto Omenamäenkatu 5 00990 Helsinki turvallisesti omaan kotiin

Taiteilijan näkemys. Helsingin Asumisoikeus Oy Omenapuisto Omenamäenkatu 5 00990 Helsinki turvallisesti omaan kotiin Taiteilijan näkemys Helsingin Asumisoikeus Oy Omenapuisto Omenamäenkatu 5 00990 Helsinki turvallisesti omaan kotiin 14 13 12 36 Syysviirunkuja 3 8 11 HASO OMENAUISTO OMENAMÄENKATU 5, 00990 HELSINKI 13

Lisätiedot

SANKARIHAUTA- ALUEEN KORJAUSTYÖSELITYS. Kempeleen Seurakunta, Sankarihauta-alue. Vihiluodontie 590. Kempele

SANKARIHAUTA- ALUEEN KORJAUSTYÖSELITYS. Kempeleen Seurakunta, Sankarihauta-alue. Vihiluodontie 590. Kempele SANKARIHAUTA- ALUEEN KORJAUSTYÖSELITYS Kempeleen Seurakunta, Sankarihauta-alue Vihiluodontie 590 Kempele ISS Proko Oy KIRKONMÄENHANKKEET SANKARIHAUTA-ALUE Tavoitteet... 1 Toimeksianto... 2 1. Kohteen perustiedot...2

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA TEKNINEN PALVELUKESKUS. Saviahon päiväkodin pihatyöt TYÖSELOSTUS

MÄNTSÄLÄN KUNTA TEKNINEN PALVELUKESKUS. Saviahon päiväkodin pihatyöt TYÖSELOSTUS MÄNTSÄLÄN KUNTA TEKNINEN PALVELUKESKUS Saviahon päiväkodin pihatyöt TYÖSELOSTUS 10.02.2009 MÄNTSÄLÄN KUNTA Työselostus Sivu 2 Sisältö 10000 MAARAKENTEET... 3 11113 SUOJATTAVA KASVILLISUUS... 3 20000 PÄÄLLYS-

Lisätiedot

Kaikki 17 punavaahteraa tutkittiin silmämääräisesti tyviltä latvoihin saakka. Apuna käytettiin kiikaria ja 120 cm:n terässondia.

Kaikki 17 punavaahteraa tutkittiin silmämääräisesti tyviltä latvoihin saakka. Apuna käytettiin kiikaria ja 120 cm:n terässondia. Acer rubrum / Punavaahterat Kaikki 17 punavaahteraa tutkittiin silmämääräisesti tyviltä latvoihin saakka. Apuna käytettiin kiikaria ja 120 cm:n terässondia. Tällaisilta leikkausten tulisi näyttää Havainnot

Lisätiedot

66 77.9 168 170 59.9 70.2 50 5PP 878:5 +68.5 68.1 +68 42 69.5 58.2 73.2 5PP 73 73.2. 72.4 4 67.3 54 Koskis-Navala 67.4 68.8. Vuorenmäen koulu 70.

66 77.9 168 170 59.9 70.2 50 5PP 878:5 +68.5 68.1 +68 42 69.5 58.2 73.2 5PP 73 73.2. 72.4 4 67.3 54 Koskis-Navala 67.4 68.8. Vuorenmäen koulu 70. 3 69 66 77.9 168 170 59.9 68 58.6 4 00T A 30 68 Ø4 +59 +59.89.72 68.5 Tur 57.3 44 Turu u n ti ntie e 70.2 50 L 66.8 70.0 10 70 67 68 5PP 878:5 +68.5 68.1 99 67 +68 5 42 69.5 58.2 71.0 52 31 74 6 L 61 66

Lisätiedot

Humalan viljely - esimerkkejä ja havaintoja

Humalan viljely - esimerkkejä ja havaintoja Humalan viljely - esimerkkejä ja havaintoja Humala-info Pyhäjärvi-instituutti 15.2.2018 Johanna Pihala 1 Kasvupaikka Lämmin, aurinkoinen paikka, suojassa kovilta tuulilta Toisaalta sopivasta tuulesta voi

Lisätiedot

Jättiputki. Tunnistaminen. Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä.

Jättiputki. Tunnistaminen. Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä. Jättiputki Tunnistaminen Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä. 2-3 vuotiaan kasvin lehtien lehdyköiden reunat ovat karkea- ja terävähampaisia, lehtiruodissa usein punaisia pilkkuja tai se

Lisätiedot

Harsot, kankaat ja katteet

Harsot, kankaat ja katteet Harsot, kankaat ja katteet Missä ja miten käytetään erilaisia puutarhan kankaita? Tutustu oppaaseen niin tiedät, kuinka kasvit suojataan paahtavalta auringolta ja kylmältä tuulelta, mikä estää maalajeja

Lisätiedot

Kiinteistön tekninen katselmus 2015

Kiinteistön tekninen katselmus 2015 Kiinteistön tekninen katselmus 2015 1. Kohteen yhteystiedot sekä kiinteistökierrokselle osallistuneet: Kohteen numero (löytyy mm. toteumarapor tin vasemmasta yläkulmasta) Kohteen nimi (löytyy toteumarapor

Lisätiedot

AMPPELITOMAATTI TUMBLER

AMPPELITOMAATTI TUMBLER AHKERALIISA o Monikäyttöinen, matala (20 30 cm) kesäkukka, joka viihtyy ruukussa, parvekelaatikossa, amppelissa ja kukkapenkissä. Menestyy sekä auringossa että varjossa. Kukkii ahkerasti koko kesän, jos

Lisätiedot

Toimivan pihapiirin suunnittelu

Toimivan pihapiirin suunnittelu Toimivan pihapiirin suunnittelu MITEN LÄHDETÄÄN LIIKKEELLE? Toimivan pihapiirin suunnitteluun kannattaa käyttää aikaa. Suunnitelman avulla pihan erilaiset rakennukset ja rakenteet sekä pihan toiminnot

Lisätiedot

AMPPELITOMAATTI TUMBLER

AMPPELITOMAATTI TUMBLER AHKERALIISA o Monikäyttöinen, matala (20 30 cm) kesäkukka, joka viihtyy ruukussa, parvekelaatikossa, amppelissa ja kukkapenkissä. Menestyy sekä auringossa että varjossa. Kukkii ahkerasti koko kesän, jos

Lisätiedot

A `St. Michel (Mikkeli) `Haaga`

A `St. Michel (Mikkeli)  `Haaga` A `St. Michel (Mikkeli) Kukka on nuppuasteella vaaleanpunainen, auetessaan lähes valkoinen, vaaleanvihreä pilkkuinen. Lajike on kotimaisista alppiruusuista talvenkestävin ja se kukkii kotimaista alppiruusuista

Lisätiedot

Yhteisöllinen talkoohanke asukkaiden ja kaupungin yhteistyönä Kolme alasinta -suihkulähde ja -allas

Yhteisöllinen talkoohanke asukkaiden ja kaupungin yhteistyönä Kolme alasinta -suihkulähde ja -allas Yhteisöllinen talkoohanke asukkaiden ja kaupungin yhteistyönä Kolme alasinta -suihkulähde ja -allas TALKOOTÖIDEN MÄÄRIT TELY JA AIKATAULU SEKÄ OSTOPALVELUNA TEHTÄVÄT TYÖT 1. Talkoot vk 20 ti 16.5.2017

Lisätiedot

LATTIA-ASENNUKSIIN VALIKOITUJA VAPAA- MUOTOISIA LIUSKEKIVIÄ

LATTIA-ASENNUKSIIN VALIKOITUJA VAPAA- MUOTOISIA LIUSKEKIVIÄ LATTIAKIVET LATTIA-ASENNUKSIIN VALIKOITUJA VAPAA- MUOTOISIA LIUSKEKIVIÄ Käyttökohteita sisälattiat, takkojen edustat, terassien ja portaiden pinnoitukset, pihakiveykset maakosteaan betoniin asennettuna

Lisätiedot

Taloyhtiön pihatalkoo opas

Taloyhtiön pihatalkoo opas Taloyhtiön pihatalkoo opas TALKOOT PAKKOPULLAA VAI MUKAVAA YHDESSÄ TEKEMISTÄ Jotta talkoot olisivat menestys, pitää osallistujien viihtyä! Parhaimmillaan talkoot on tilaisuus, jossa taloyhtiöin yhteishenki

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNGINTALO PERUSKORJAUS

YLIVIESKAN KAUPUNGINTALO PERUSKORJAUS YLIVIESKAN KAUPUNGINTALO PERUSKORJAUS RAKENNUSTAPASELOSTUS 25.1.2016 Oy Kyöstintie 29 84100 Ylivieska puhelin 08-420 009 faksi 08-420 060 2 D1 Olevat aluerakenteet D10 Oleva maaperä Rakennusalue on rakennettua

Lisätiedot

LATTIA-ASENNUKSIIN VALIKOITUJA VAPAA- MUOTOISIA LIUSKEKIVIÄ

LATTIA-ASENNUKSIIN VALIKOITUJA VAPAA- MUOTOISIA LIUSKEKIVIÄ LATTIAKIVET LATTIA-ASENNUKSIIN VALIKOITUJA VAPAA- MUOTOISIA LIUSKEKIVIÄ Käyttökohteita sisälattiat, takkojen edustat, terassien ja portaiden pinnoitukset, pihakiveykset maakosteaan betoniin asennettuna

Lisätiedot

URAKKA-ALUEIDEN KESÄHOIDON TEHTÄVÄKORTIT

URAKKA-ALUEIDEN KESÄHOIDON TEHTÄVÄKORTIT URAKKA-ALUEIDEN KESÄHOIDON TEHTÄVÄKORTIT Pvm. Suorite Piha-alueiden ja jalkakäytävien puhtaanapito Nurmikoiden hoito Pensaiden hoito PIHA-ALUEIDEN JA JALKAKÄYTÄVIEN PUHTAANAPITO Puhtaanapitotyöhön kuuluu

Lisätiedot

sora hiekka D-RAKENNUS taikinamarja Pohjoisrajan leikattava kuusiaita perusvesipumppu betonilaatta hiekka hiekka betonilaatta vuorimänty katsomo

sora hiekka D-RAKENNUS taikinamarja Pohjoisrajan leikattava kuusiaita perusvesipumppu betonilaatta hiekka hiekka betonilaatta vuorimänty katsomo Leikattava kuusiaita Leikattava siperianhernepensasaita Nurmipintainen mäki vaaht. Leikattava kuusiaita vaaht. D-RAKENNUS taikinamarja Pohjoisrajan leikattava kuusiaita - asukkaiden hoidossa perusvesipumppu

Lisätiedot

PIKKUPETUNIA (japaninkello) AMPPELIPETUNIA (Surfinia) AMPPELILOBELIA LUMIHIUTALE

PIKKUPETUNIA (japaninkello) AMPPELIPETUNIA (Surfinia) AMPPELILOBELIA LUMIHIUTALE AMPPELIPETUNIA (Surfinia) Suosittu amppelikukka, joka kukkii ahkerasti koko kesän. Sopii puolivarjoon tai aurinkoon. Kastele ja lannoita säännöllisesti. Käytetään myös parvekelaatikoissa ja maanpeittokasvina.

Lisätiedot

PEURANNIEMEN LEIKKIPAIKKA

PEURANNIEMEN LEIKKIPAIKKA TYRNÄVÄN KUNTA JUURTUMISEN PAIKKA PEURANNIEMEN LEIKKIPAIKKA SUUNNITELMASELOSTUS SISÄLLYS 1 SUUNNITTELUALUE s. 3 2 SUUNNITELMAN RATKAISUT s. 4 2.1 KALUSTEET JA VARUSTEET s. 4 2.2 PÄÄLLYS- JA PINTARAKENTEET

Lisätiedot

Marjaomenapuu. Aamurusko. Cowichan (ent. Kadetti ) FinE. Hopa. PURPPURAOMENAPUUT Purpurea -ryhmä I VII

Marjaomenapuu. Aamurusko. Cowichan (ent. Kadetti ) FinE. Hopa. PURPPURAOMENAPUUT Purpurea -ryhmä I VII !"#$%&'"(')*+,,& Marjaomenapuu I VII Malus baccata Leveälatvuksinen pikkupuu. Lehdistö on vaaleanvihreä. Nuput ovat vaaleanpunaiset, valkoiset tai punertavat. Valkoiset kukat halk. n. 5 cm. Hedelmät punaiset

Lisätiedot

KUOKKALAN ILONA ALUEASEMAPIIRRUSTUS KONSTA DVI ,,, DVI ,1 9$

KUOKKALAN ILONA ALUEASEMAPIIRRUSTUS KONSTA DVI ,,, DVI ,1 9$ KUOKKAAN KUOKKAAN AUEASEMAPIIRRUSTUS DVI NW,,, DVI EN,1 9$ NNR VW NNR VW NNR VW NNR VW NW NNR VW NNR VW NNR VW NW EN NW 5 DNHQQXVNW HHQQ M DRVRW H 7RQW W 3 ( $ %$ 6 2

Lisätiedot

KIVIMÄENPUISTON ALPPIRUUSUTARHA

KIVIMÄENPUISTON ALPPIRUUSUTARHA KIVIMÄENPUISTON ALPPIRUUSUTARHA Tervetuloa vuonna 2000 2001 Kivimäenpuistoon rakennettuun Alppiruusutarhaan. Alppiruusutarhan tarkoituksena on esitellä kotimaisia rhododendronlajikkeita. Kanervakasviheimon

Lisätiedot

KÄRHÖJEN JA KÖYNNÖSTEN ISTUTUS JA HOITO

KÄRHÖJEN JA KÖYNNÖSTEN ISTUTUS JA HOITO Isokukkaiset kärhöt ovat monien mielestä kauneimpia meillä kasvatetuista köynnöksistä. Pelkäämme turhaan kärhöjen talvehtimista, sillä oikein istutettuina ja hoidettuina ne talvehtivat suojaisessa paikassa

Lisätiedot

Työmenekki. 011112 Purku, puurakennus suuri, kuljetus 20km rm3 5,66 5,66 5,66 20.3.2007

Työmenekki. 011112 Purku, puurakennus suuri, kuljetus 20km rm3 5,66 5,66 5,66 20.3.2007 Kawerak Oy pu 040-717 5365 Sivu 1 /yks eur/ Työ Aine Ali Yt Yt eur Pvm RAKENNUSOSAT PKS 1/2007 0 ALUETYÖT 01 ALUEEN MAA- JA POHJARAKENNUS 011 RAIVAUS JA PURKU 0111 Rakennusten purku 011112 Purku, puurakennus

Lisätiedot

As Oy Kuopuksentie2 Asukaskokous 1

As Oy Kuopuksentie2 Asukaskokous 1 As Oy Kuopuksentie2 Asukaskokous 1 Ohjelma 19.00-19.10 Avaus 19.10-19.25 Hallituksen visio taloyhtiön kehittämiseksi 19.30-19.45 Viestintä ja tiedottaminen 19.50-20.10 Pitkäntähtäimen korjaus- ja budjettisuunnitelma

Lisätiedot

RASINRINTEEN KORTTELILEIKKIPUISTO UUDISRAKENTAMINEN VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 8.5.2009

RASINRINTEEN KORTTELILEIKKIPUISTO UUDISRAKENTAMINEN VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 8.5.2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT YHDYSKUNTATEKNIIKKA RASINRINTEEN KORTTELILEIKKIPUISTO UUDISRAKENTAMINEN VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 8.5.2009 YMPÄRISTÖSUUNNITTELU SOINI KY Ympäristösuunnittelu

Lisätiedot

SEMINAARIN PUUTARHA. Puistosuunnitelma SEMINAARIN PUUTARHA, RAAHE SUUNNITELMA JONNA KOIVURANTA

SEMINAARIN PUUTARHA. Puistosuunnitelma SEMINAARIN PUUTARHA, RAAHE SUUNNITELMA JONNA KOIVURANTA SEMINAARIN PUUTARHA Puistosuunnitelma 23.10 P Käsiteltävä alue 1:1000 Ehdotus 1 1:500 Oleskelu Polku Lipputanko kahvila/ terassi Veistos Uusi sisäänkäynti autoille Muotoiltu nurmi/niitty Vesiaihe Viherpaviljonki

Lisätiedot

R1-7 VALTATIEN 6 YKSITYISTIELIITTYMIEN PARANTAMINEN VÄLILLÄ KIMONKYLÄ - HEVOSSUO, KOUVOLA TYÖKOHTAISET LAATUVAATIMUKSET JA TYÖSELOSTUKSET

R1-7 VALTATIEN 6 YKSITYISTIELIITTYMIEN PARANTAMINEN VÄLILLÄ KIMONKYLÄ - HEVOSSUO, KOUVOLA TYÖKOHTAISET LAATUVAATIMUKSET JA TYÖSELOSTUKSET R1-7 VALTATIEN 6 YKSITYISTIELIITTYMIEN PARANTAMINEN 30.5.2014 VALTATIEN 6 YKSITYISTIELIITTYMIEN PARANTAMINEN 2 SISÄLLYSLUETTELO 1-50 Yleiset perusteet... 3 10 Maaperä... 3 50 Mittaustyöt... 3 1000 Maa-,

Lisätiedot

KRITEERIT ERIKOIS- JA PERUSTASON LEIKKIPUISTOILLE Helsinki kaikille -projekti

KRITEERIT ERIKOIS- JA PERUSTASON LEIKKIPUISTOILLE Helsinki kaikille -projekti KRITEERIT ERIKOIS- JA PERUSTASON LEIKKIPUISTOILLE Helsinki kaikille -projekti PERUSTASO PUISTON YLEISET VARUSTEET ERIKOISTASO Opasteet Opasteiden ääreen pääsee Opasteiden ääreen pääsee pyörätuolilla pyörätuolilla

Lisätiedot

Kasvualustat. Helsingin kaupunkitilaohje

Kasvualustat. Helsingin kaupunkitilaohje Helsingin kaupunkitilaohje Kasvualustat http://kaupunkitilaohje.hel.fi/kortti/kasvualustojen-laatuvaatimukset-2/ Kasvualustalla tarkoitetaan niitä kasvillisuusalueen maakerroksia, joihin kasvin juuret

Lisätiedot

Digikasvio. Oleg ja Konsta 8E

Digikasvio. Oleg ja Konsta 8E Digikasvio Oleg ja Konsta 8E Vaahteran parhaita tuntomerkkejä ovat isot 3- tai 5-halkioiset lehdet.vaahtera kasvaa 10 20 metriä korkeaksi. Pvm: 13.9.2011 Paikka: Varisssuo Kasvupaikka: Sekametsä Vaahtera

Lisätiedot

Esitteen otsikko 2006

Esitteen otsikko 2006 TYÖSELOSTUS KÄSIN ASENNETTAVAT PÄÄLLYSRAKENTEET Slogan Esitteen otsikko 2006 www.nurmijarvi.fi 1. Yleistä Työkohteiden määrämittausperusteet noudattavat Infra 2015 Rakennusosa- ja hankenimikkeistöä ja

Lisätiedot

LATTIA-ASENNUKSIIN VALIKOITUJA VAPAA- MUOTOISIA LIUSKEKIVIÄ

LATTIA-ASENNUKSIIN VALIKOITUJA VAPAA- MUOTOISIA LIUSKEKIVIÄ LATTIAKIVET LATTIA-ASENNUKSIIN VALIKOITUJA VAPAA- MUOTOISIA LIUSKEKIVIÄ Käyttökohteita sisälattiat, takkojen edustat, terassien ja portaiden pinnoitukset, pihakiveykset maakosteaan betoniin asennettuna

Lisätiedot

Kivissä ei ole lohkeamia, rapautumia tai lujuutta haitallisesti heikentäviä halkeamia.

Kivissä ei ole lohkeamia, rapautumia tai lujuutta haitallisesti heikentäviä halkeamia. 1 313 Luonnonkivipäällystäminen 3132.1 Kiveyksen materiaalit Tuotteen kelpoisuus osoitetaan ensisijaisesti CE-merkinnällä, kun asetetut kansalliset vaatimustasot tuotteen käyttökohteessa täytetään. Mikäli

Lisätiedot

Havupuut. Juniperus communis f. suecica V Pilarikataja. Erittäin sitkeä ja talvenkestävä kapean pilarimainen kataja. Korkeus 3 7 m.

Havupuut. Juniperus communis f. suecica V Pilarikataja. Erittäin sitkeä ja talvenkestävä kapean pilarimainen kataja. Korkeus 3 7 m. Havupuut Abies concolor III Harmaapihta. Leveä kartiomainen kasvutapa, korkeus 10 20 m. Säännölliset vaakasuorat oksat ja isot siniharmaat, litteät, pehmeät neulaset. Viihtyy aurinkoisella tai osan päivää

Lisätiedot

Keräkaali. Keräkaali Premiere

Keräkaali. Keräkaali Premiere Bourbon F1 Tuotekoodi: 111001 100s 4,50 Castello F1 NiZ Tuotekoodi: 111101 100S 5.00 Coronet F1 Tuotekoodi: 111201 50s 4,50 Hyvänlaatuinen ja satoisa kesälajike. Muistuttaa ominaisuuksiltaan Balbroa. Kerä

Lisätiedot

luontolaakso LUONTOLAAKSO

luontolaakso LUONTOLAAKSO luontolaakso Aamu aurinko sarastaa, linnut laulavat. Iäkäs pariskunta kuuntelee penkillä luonnon ääniä. Joukko lapsia leikkii puistossa. Jalkapallo peli on juuri alkamassa. Kuntoilulaitteetkin ovat jo

Lisätiedot

Kauniaisten kaupunki Kuntatekniikka. YLEISSUUNNITELMASELOSTUS KASAVUORENTIE Katusuunnitelma

Kauniaisten kaupunki Kuntatekniikka. YLEISSUUNNITELMASELOSTUS KASAVUORENTIE Katusuunnitelma YLEISSUUNNITELMASELOSTUS KASAVUORENTIE Katusuunnitelma Infrasuunnittelu Oy D1010 19.5.2014 RAKENNUSSUUNNITELMA SISÄLLYS YLEISTÄ 1 1 LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET 1 1.1 Kustannusarvio 1 2 MITOITUS JA LIIKENTEELLINEN

Lisätiedot

RÄIKÄN URHEILUKENTÄN PERUSKORJAUS

RÄIKÄN URHEILUKENTÄN PERUSKORJAUS 1.3.2016 RÄIKÄN URHEILUKENTÄN PERUSKORJAUS TYÖSELITYS 2 RAKENNUSKOHDE Rakennuskohde on Räikän urheilukentän peruskorjaus. Kohde sijaitsee Ylöjärven kaupungin Keijärven rannalla. Kenttä on rakennettu 1980

Lisätiedot

Kurtturuusun torjuntaohje

Kurtturuusun torjuntaohje Kurtturuusun torjuntaohje 1 Kurtturuusun tunnistaminen Monivuotinen pensas, kasvaa 0,5 1,5 m korkeaksi Lehdet kiiltävät, tumman vihreät ja uurteiset Syksyllä lehdet kellastuvat Varressa ja oksissa tiheästi

Lisätiedot

ASUNTO-OY HELSINGIN MERENPEILI

ASUNTO-OY HELSINGIN MERENPEILI ASUNTO-OY HELSINGIN MERENPEILI ASUKASTIEDOTE Lokakuu 2015 Arvoisat asukkaat VESIHANOJEN UUSINTA ALKAA Toukokuun 2015 yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti kaikkien asuntojen vesihanat uusitaan. Vesihanojen

Lisätiedot

Muskoka FinE. Ottawa FinE. Ville pensasvadelma. Fall Gold keltainen vadelma. Jatsi FinE AIKAISET LAJIKKEET KESKIKAUTISET LAJIKKEET I IV

Muskoka FinE. Ottawa FinE. Ville pensasvadelma. Fall Gold keltainen vadelma. Jatsi FinE AIKAISET LAJIKKEET KESKIKAUTISET LAJIKKEET I IV Vadelmat AIKAISET LAJIKKEET Muskoka FinE I IV Keskikokoiset tai suuret marjat ovat pyöreitä ja väriltään tummanpunaisia. Aromikkaat, makeat marjat. Satoisa tai runsassatoinen lajike pakastukseen. Hennohkot,

Lisätiedot

Kiinteistön tekninen katselmus 2015

Kiinteistön tekninen katselmus 2015 Kiinteistön tekninen katselmus 2015 1. Kohteen yhteystiedot sekä kiinteistökierrokselle osallistuneet: Kohteen numero (löytyy mm. toteumarapor tin vasemmasta yläkulmasta) Kohteen nimi (löytyy toteumarapor

Lisätiedot

KRITEERIT ERIKOIS- JA PERUSTASON LEIKKIPUISTOILLE Helsinki kaikille -projekti, työpaperi päivitetty 8/2009

KRITEERIT ERIKOIS- JA PERUSTASON LEIKKIPUISTOILLE Helsinki kaikille -projekti, työpaperi päivitetty 8/2009 KRITEERIT ERIKOIS- JA PERUSTASON LEIKKIPUISTOILLE Helsinki kaikille -projekti, työpaperi päivitetty 8/2009 PERUSTASO PUISTON YLEISET VARUSTEET ERIKOISTASO Opasteet Opasteiden ääreen pääsee Opasteiden ääreen

Lisätiedot

VIHERTYÖOHJE. JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI Tekninen toimi. Liitetään kaivulupaan NURMIKOT. Rakennustyöaikainen suojaus

VIHERTYÖOHJE. JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI Tekninen toimi. Liitetään kaivulupaan NURMIKOT. Rakennustyöaikainen suojaus 1 JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI Tekninen toimi Liitetään kaivulupaan VIHERTYÖOHJE NURMIKOT Rakennustyöaikainen suojaus Säilytettävä nurmikko suojataan rakentamalla tukeva aita (korkeus 1,5 m) nurmikkoalueen ympärille,

Lisätiedot

Selkämeren kansallispuiston ystävät ry

Selkämeren kansallispuiston ystävät ry 1 Selkämeren kansallispuiston ystävät ry Seliskerin retkisaaren laiturien kunnostus 2015 Suunnitelma Muistio liitteenä 1 Yhteystiedot Puheenjohtaja Lasse Lovén, Jaatsinkatu 7 D, 38210 Sastamala, puh- 040

Lisätiedot

KASVIEN KASVUPAIKAT. Pikaopas oikean kasvupaikan valintaan. Paloniemen. Taimisto. Suomessa kasvatettu.

KASVIEN KASVUPAIKAT. Pikaopas oikean kasvupaikan valintaan. Paloniemen. Taimisto. Suomessa kasvatettu. KASVIEN KASVUPAIKAT Pikaopas oikean kasvupaikan valintaan Paloniemen Taimisto Suomessa kasvatettu www.paloniementaimisto.fi Kohteena erilaiset kasvupaikat Tontteja on erilaisia ja yleensä niistä saa viihtyisän

Lisätiedot

Taimien istutusohjeet

Taimien istutusohjeet Taimien istutusohjeet Kärhöjen istutus Kasvupaikka: Aurinkoinen Kasvualusta: Tasaisen hikevä, runsasravinteinen, kalkittu ja salaojitettu kasvualusta. Kasvin tyvellä maan tulisi olla hiekkapitoista, mikä

Lisätiedot

Kaikkien yhteinen piha!

Kaikkien yhteinen piha! Kaikkien yh n ie te n! piha Kaikkien yhteinen, viihtyisä piha! alon yhteinen piha ei kuulu jollekin toiselle, vaan on kaikkien yhteinen ympäristö, jossa viihdytään ja myös tutustutaan naapureihin. Hyvässä

Lisätiedot

- FACEBOOK.COM/PIHAILOPUUTARHURI - INSTAGRAM.COM/PIHAILOPUUTARHURI

- FACEBOOK.COM/PIHAILOPUUTARHURI - INSTAGRAM.COM/PIHAILOPUUTARHURI Muistilista pihan syystöihin WWW.PIHAILO.FI - FACEBOOK.COM/PIHAILOPUUTARHURI - INSTAGRAM.COM/PIHAILOPUUTARHURI Kaikki valmista kevättä varten! Syksy on loistavaa aikaa puutarhatöille: maa ja ilma ovat

Lisätiedot

KAUKOVAINIO Pohjanpuisto Yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus

KAUKOVAINIO Pohjanpuisto Yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus KAUKOVAINIO Pohjanpuisto Yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus Työryhmä: Kirsi Kiemunki Sonja Korte Oulun ammattikorkeakoulu KAUKOVAINIO Pohjanpuisto, suunnitelmaselostus Yleiskuvaus Tavoitteena on kehittää

Lisätiedot

Magnoliat. Magnolia Galaxy I Magnolia, roosa, Mahonia aquifolium IV Mahonia. Ikivihreät, kiiltävät, terävän hammaslaitaiset

Magnoliat. Magnolia Galaxy I Magnolia, roosa, Mahonia aquifolium IV Mahonia. Ikivihreät, kiiltävät, terävän hammaslaitaiset Magnoliat Magnolia kobus IV Japanin magnolia Mustilan kanta! Puutarhan kauneimpia kukkijoita, joka hätkähdyttää aikaisin keväällä lehdettömänä avautuvilla suurilla puhtaanvalkoisilla kukillaan. Kukkii

Lisätiedot

Vaikuttaako poronjäkäläpeitteen väheneminen männyn kasvuun?

Vaikuttaako poronjäkäläpeitteen väheneminen männyn kasvuun? Perjantai, 11.5.2007 Poronhoito ja muuttuva ympäristö -tutkimuksen loppuseminaari Rovakatu 2 (entinen valtuustosali) Rovaniemi 12:30 13:00 Marc Macias i Fauria, Helsingin yliopisto: Vaikuttaako poronjäkäläpeitteen

Lisätiedot

OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri

OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS 2016 Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri 2 OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE

Lisätiedot

Runko: Halkeamia ja kuorettomia alueita ja runsaasti lahoa. Laho nousee myös onkalosta tyvellä. Poistettu iso oksa rungosta.

Runko: Halkeamia ja kuorettomia alueita ja runsaasti lahoa. Laho nousee myös onkalosta tyvellä. Poistettu iso oksa rungosta. 94. Quercus robur 94. Quercus robur 28 cm maasta (sensori 1, pohjoinen) Läpimitta 122,8 cm keskimäärin 70 % Poistettu iso oksa Paljon. Suuri laho-onkalo, joka on yksi metriä syvä sondilla mitattuna. Onkalo

Lisätiedot

Varia Vantaa Tennistie 1 01370 VANTAA. Pintakallistusselvitys

Varia Vantaa Tennistie 1 01370 VANTAA. Pintakallistusselvitys Pintakallistusselvitys Varia Vantaa Tennistie 1 01370 VANTAA Pintakallistusselvitys 2 1. YLEISTÄ Kohteen yleistiedot Varia Vantaa Rivitalorakennus Tennistie 1 01370 VANTAA Tilaaja Tekijä Vantaan tilakeskus

Lisätiedot

OMAKOTITALON POHJATYÖT. Maaperä ratkaisee mitä pohjatöitä tontilla pitää tehdä

OMAKOTITALON POHJATYÖT. Maaperä ratkaisee mitä pohjatöitä tontilla pitää tehdä Ennen omakotitalon paikka valittiin sen mu kaan, missä pohjatöiden tekeminen oli mahdollisimman helppoa. Nykyisin rakennuspaikan valintaa ohjaavat kaavamääräykset, tontin sijainti ja hinta. OMAKOTITALON

Lisätiedot

Jyväskylän asuntomessut 2014 Mallipiha, tontti 213 / 3

Jyväskylän asuntomessut 2014 Mallipiha, tontti 213 / 3 Jyväskylän asuntomessut Mallipiha, tontti / - Vihertehokkuus, - Piharakentamisen kustannusarvio - P- +,, +, (+.) +, (+.9) +, (+,) Korotetut istutusaltaat +, (+,), +, TI +,9 (+,) Grillikatos Kivituhka Tomutus-

Lisätiedot

Karviaisen viljely. Marjamaat -hanke. Erikoismarjojen viljely ja Marjamaat-hanke Elli Ruutiainen, Hanketyöntekijä

Karviaisen viljely. Marjamaat -hanke. Erikoismarjojen viljely ja Marjamaat-hanke Elli Ruutiainen, Hanketyöntekijä UUTTA TIETOA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ MARJA- JA HEDELMÄYRITTÄJILLE Karviaisen viljely Erikoismarjojen viljely 25.4. ja 9.5.2018 Marjamaat-hanke Elli Ruutiainen, Hanketyöntekijä Karviaisen viljely Suomessa Puutarhatilastot

Lisätiedot

Kiinteistön tekninen katselmus 2015

Kiinteistön tekninen katselmus 2015 Kiinteistön tekninen katselmus 2015 1. Kohteen yhteystiedot sekä kiinteistökierrokselle osallistuneet: Kohteen numero (löytyy mm. toteumarapor tin vasemmasta yläkulmasta) Kohteen nimi (löytyy toteumarapor

Lisätiedot

Piharakentamisen opas peltotontille

Piharakentamisen opas peltotontille Piharakentamisen opas peltotontille Sisältö Sisältö...2 1 Yleistä...2 2 Kasvillisuus...3 Kasvillisuuden merkitys pihapiirissä...3 Puut...4 Pensaat...6 Pensasaidat...7 Perennat...7 Nurmialueet...8 Suositeltavia

Lisätiedot

Macy s Pride. High Voltage. Pinktopia. Champagne Wishes. All The Rage

Macy s Pride. High Voltage. Pinktopia. Champagne Wishes. All The Rage Easy Elegance Ruusut Easy Elegance -pensasruusuvalikoiman ruusut ovat jatkuvakukintaisia, helppohoitoisia ja kauniita. Pitkän jalostustyön tuloksena on syntynyt erittäin talven- ja taudinkestäviä lajikkeita.

Lisätiedot

Kota 8-k / 6-k. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja. Lattia. Asennusohjeet Huvimajalle

Kota 8-k / 6-k. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja. Lattia. Asennusohjeet Huvimajalle Asennusohjeet Huvimajalle Kota 8-k / 6-k Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), TORXruuvipääsarja, poranterä 4 mm ja 3 kpl

Lisätiedot

MT 252 PARANTAMINEN HYRKIN ETELÄINEN KIERTOLIITTYMÄ, SASTAMALA

MT 252 PARANTAMINEN HYRKIN ETELÄINEN KIERTOLIITTYMÄ, SASTAMALA M1 1131 3U Putkijohdon purku, muoviputket mtr 33 1131 5K Betonikaivojen purku kpl 5 1131 7K Betonikaivojen puhdistus kpl 1 1135 1U Liikenteenohjauslaitteiden purku kpl 10 1135 3U Tieliikenteen portaalin

Lisätiedot

UUTTA TIETOA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ MARJA-JA HEDELMÄYRITTÄJILLE. Katse syyshoitoon. Kokemuksia Norjasta ja Tanskasta. Mikkeli

UUTTA TIETOA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ MARJA-JA HEDELMÄYRITTÄJILLE. Katse syyshoitoon. Kokemuksia Norjasta ja Tanskasta. Mikkeli UUTTA TIETOA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ MARJA-JA HEDELMÄYRITTÄJILLE Katse syyshoitoon Kokemuksia Norjasta ja Tanskasta Mikkeli 3.11.2017 Matala V. 2006: Mansikan viljely Syyshoito eli sadonkorjuun jälkeiset

Lisätiedot

OTTO KARHIN PUISTON PERUSPARANNUS, VAIHE II

OTTO KARHIN PUISTON PERUSPARANNUS, VAIHE II OTTO KARHIN PUISTON PERUSPARANNUS, VAIHE II Työkohtainen työselostus 11.3.2014 Versio1.0 päiväys: 11.4.2013 Yhdyskunta ja ympäristöpalvelut YLEIS TÄ RAKENNUSKOHTEESTA JA TYÖN SUORITUKSESTA... 3 Rakennuskohde

Lisätiedot

KAPU-istutuslaatikko 5-15. Sisällysluettelo:

KAPU-istutuslaatikko 5-15. Sisällysluettelo: 5-15 KAPU-istutuslaatikko Sisällysluettelo: KAPU-istutuslaatikot s. 2 KAPU Mellan 1500 x 1500 x 960 s. 3 KAPU Maxi 1500 x 2900 x 960 s. 4-5 KAPU Jumbo 1500 x 2900 x 960/720 s. 6-7 Maaritilät ja puiden

Lisätiedot

Järvirovantien parantaminen ja pysäköintialueen rakentaminen, Kittilä / Levi. Katusuunnitelma RAKENNUSTAPASELOSTUS. Liite 1

Järvirovantien parantaminen ja pysäköintialueen rakentaminen, Kittilä / Levi. Katusuunnitelma RAKENNUSTAPASELOSTUS. Liite 1 Liite 1 Kittilän kunta Tekninen osasto Järvirovantien parantaminen ja pysäköintialueen rakentaminen, Kittilä / Levi Katusuunnitelma 2 SISÄLTÖ YLEISTÄ 3 1000 MAA-, POHJA- JA KALLIORAKENTEET 3 1000.01 Mittaustyöt

Lisätiedot

1910-LUKU TIEDEMIEHEN PALO ON KAIKEN KIPINÄ

1910-LUKU TIEDEMIEHEN PALO ON KAIKEN KIPINÄ 1910-LUKU TIEDEMIEHEN PALO ON KAIKEN KIPINÄ 1920-LUVULLA LANNOITEKOKEET KANTAVAT HEDELMÄÄ 1930-LUVUN UUSI ALKU HELSINGISSÄ Superex-lannoitteet Kekkilä Superex-lannoitteet ovat korkealaatuisia ja vesiliukoisia

Lisätiedot

Naapurin kasveja + 1 ulkoistutus

Naapurin kasveja + 1 ulkoistutus Naapurin kasveja + 1 ulkoistutus Naapurin kasveja: ihmepensas, kiinanruusu ja orkidea Codiaeum variegatum ihmepensas Kävin naapurin luona katsomassa hänen kasvejaan ja hän pyysi katsomaan ihmepensastaan,

Lisätiedot