Suomen Marsalkka Mannerheim

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Marsalkka Mannerheim"

Transkriptio

1 Suomen Marsalkka Mannerheim Kirjoittanut Jalkaväenkenraali E. Heinrichs Eräistä ensimmäisen maailmansodan itävaltalaisista kenraaleista, ja aivan erikoisesti huomatuimmista heistä, on melko yksimielisesti lausuttu, että heidän saavutuksensa sodassa yleensä eivät olleet oikeassa suhteessa heidän korkeatasoiseen "tietopuoliseen koulutukseensa ja älykkyyteensä. Tämän selitetään tavallisesti johtuneen siitä, etteivät he ymmärtäneet omien resurssiensa rajoituksia, toisin sanoen, että todellisuuden tajunta oli heillä puutteellinen. Jokainen meistä tietää, että jo vuoden 1918 tapahtumien jälkeen silloinen ratsuväenkenraali Gustaf Mannerheim kiitollisten kansalaisten puheissa ja kirjoituksissa mainittiin harvinaisen taitavana, jopa nerokkaana sotapäällikkönä, yrittämättä kuitenkaan yleensä analysoida tai perustella tätä toteamusta. Talvisodan jälkeen, enemmän kuin kaksi vuosikymmentä myöhemmin, käytettiin jälleen meillä niinkuin ulkomaillakin mielellään samoja, ehkäpä vielä korostetumpia ylistyksen sanoja Mannerheimhi johtajaominaisuuksista. Mitkä olivat sitten hänen johtajapersoonansa erikoispiirteet? Mitkä ominaisuudet karakterisoivat juuri hänet johtajana, mitkä seikat erottivat hänen suuruutensa johtajana jonkinlaisesta yleisestä, standardisoidusta >>suuresta sotapäälliköstä»? Jos aluksi tutkimme, mitkä ihannejohtajan lahjat, tiedot ja hankitut kyvyt olivat hänellekin luonteenomaisia, niin pysähdymme heti ja epäröimättä tuohon usein mainittuun, ensimmäiseen - t a h d u j u u tee n. Ken sotavuosina edes pintapuolisesti joutui tekemisiin Mannerheimin kanssa, ei voinut sitä

2 6 Kuva k esältä I942 hetkeäkään epäillä: tahdonlujuus oli Suomen Marsalkan silmiinpistävimpiä ominaisuuksia. Että hänellä lisäksi oli 1 a aja k ä y t ä n n ö 11 i 11 en a m m a t t i k 0 k e 111 u s niin J;auhan- kuin sodan työkentiltä, lienee sekin kiistämätön tosiseikka. Tähän

3 tahtoisi allekirjoittanut omana vakaumuksenaau lisätä, että Mannerheim - ainakin useimmissa tapauksissa - noudatti vaistomaisesti tuota suurten johtajien sääntöä pe r u s tee 11 i s e s t a vai m e n n u k s e s taj a n 0 p e a s t asu 0 r i t u k s e s t a. Suomen Marsalkka oli täyttänyt 74 vuotta, kun viime sotamme puhkesi. Sotapäällikköön niinkuin muihinkin kuolevaisiin vaikuttaa tietenkin iän armoton laki. Korkean iän tavalliset psyykilliset seuraamukset tulivat hänen tapauksessaan kuitenkin vasta hyvin myöhään ja - käsitykseni mukaan - suhteeuisen vähän näkyviin tämän sielu11isesti nuorekkaan soturin toiminnassa. Ehkä ratkaisevien päätösten teko kävi loppuaikana entistä vaikeammaksi, tarkoitan raskaammaksi hänelle itselleen, niinkuin silloin tällöin saattoi huomata, mutta päättäväisyyden heikontumiseen ulospäin vaikuttavassa mielessä ei tämä kehitys johtanut. Ehkä sulkeutuneisuus ja ihmisten lojaalisuuden ja suoramielisyyden epäily vuosi vuodelta lisääntyivät rinnan jatkuvasti laajentuvan ihmistuntemuksen kanssa, ehkä saivat nämä piirteet hänen viimeisinä elinvuosinaan eräänlaisen katkeran sivumaun. Sitä suuremman arvon hän vanhuutensa päivinä antoi mielestään niin harvinaiselle epäitsekyydelle ja lojaalisuudelle, missä hän vain luuli näitä ominaisuuksia havaitsevansa. Mannerheimin ihannekuvien tekijät eivät ole tyytyneet puhumaan vain hänen laajasta käytännöllisestä kokemuksestaan ja ihmistuntemuksestaan, vaan, ovat joskus innoissaan esittäneet myös hänen sotilaskoulutuksensa ja tietopuolisen valmennuksensa jonkinlaisina malliportaina suuruuteen ja selityksenä hänen nousulleen sotahistoriassa säilyvien päälliköitten joukkoon. Tämä on epäilemättä kiiltokuvan tekoa. Sen enempää keisarillisissa kaartinrykmenteissä kuin kuuluisissa ratsuväenkouluissa tai hoviministeriössä ei sotaherroja kouluteta tai kasvateta - sen enempää tsaarien Venäjällä kuin muuallakaan maailmassa. Jos tällaisestakin miljööstä sellaisia ilmaantuu, on selitys löydettävä muualta: i h m i s m a t eri a ali s t a, s i e 1 u 11 voi m i s t a, elä m ä n k 0 k e m u k s i s t a. Mannerheim tosin luki myöhempinä vuosinaan aika paljon, mieluummin elämäkertoja ja poliittista historiaa, vähemmän - jos ollenkaan - strategiaa ja taktiikkaa. Hänen oppineisuuttaan sotatieteitten aloilla ei ole syytä liioitella. 7

4 8 Entä ihminen Marsalkan univormun takana? Olisi uskaliasta mennä sitä analysoimaan. Jokaisen ihmisen tunteminen on vaikeaa, saati sitten hänen tapaisensa. I.ukiessaan Marsalkka Mannerheimin poismenon yhteydessä ulkomaillakin niin runsaasti julkaistuja )karakterisoivia) anekdootteja suuresta vainajasta hämmästyy todetessaan kuinka vähän häntä tunnettiin. Jos alussa mainittujen itävaltalaisten sotapäällikköjen suuruus oli ehkä ennen kaikkea löydettävissä heidän systemaattisen koulutuksensa tuloksista, heidän monivivahteisista tietopuolisista yoimavaroistaan ja hiotusta strategisesta ajatte1ustaan, niin perustui Mannerheimin suuruus ensi sijassa johonkin muuhun, harvinaisempaan, t a y a t tom aan t a h don voi maa n, elä m ä n ja sodan tantereilla saavutettuun ihmist u n t e m u k s e e n j a s 0 t i 1 a a 11 i s e e n k 0 k e m u k s e e n s e k ä v a r maa n r e ali tee tt i e n s u h tee 11 i S 11 U den taj u u n. Erehtyisimme, jos tahtoisimme kuvitella, että Suomen Marsalkan puhtaasti sotilaalliset ominaisuudet olisivat yksin muodostaneet pohjan hänen asemalleen kansamme uusimmassa historiassa tai että nämä ominaisuudet yksin selittäisivät sen kansansuosion, jonka hän saavutti ja vielä kahden menetetyn sodan jälkeen säilytti. Mannerheim ei ollut vain sotapäällikkö. Hän oli kansakuntamme suuria johtajia. Kuinka oli sitten mahdollista, että meillä melko tuntemattomasta venäläisestä kenraaliluutnantista tuli eräs maamme itsenäisyydenajan suurimpia hahmoja? Luulen, että voimme löytää selityksen tähän vuoden 1918 tapahtumista. Vapaussodan johtaminen ei ollut nappuloitten siirtämistä shakkilaudalla. Se oli huolehtimista kaikesta, vastaamista kaikesta, ja se vaati epäselvien tai ristiriitaisten pyrkimysten kaaoksessa kykyä vii toi t t a a tie t ä s i i h e n, m itä m e idä nol i t a h d 0 t t a v a. Se vaati voimaa miltei olemattomilla tai ainakin puutteellisilla välineillä ja voimavaroilla toteuttaa päämäärä. S e e i 0 11 u t y k s i s t ä ä n s 0 t a toi m i e n, v aan m y ö s k a n san k 0 h talon j 0 h t a m i s t a. Muutamien kuukausien kuluessa tuli näin - vuonna

5 )maanmiehemme keisarikunnasta) mieheksi, jonka nimi oli kaikkialla ja kaikille tunnettu. Oliko tämä kehitys vain ulkonaista laatua? Eikö saman lyhyen ajanjakson kuluessa ollut tapahtunut jotain merkittävää myös sen miehen sisimmässä, josta kohtalo silloin teki kansansa johtajan? Mannerheim oli sodan raskaina kuukausina tutustunut kansaan, jonka tahto omaan kansalliseen elämään, jonka sitkeys, uhrivalmius ja tulevaisuuden usko saivat hänet hämmästymään. Jos Ylipäällikkö oli armeijansa ja osittain myös kansansa ihailema, niin oli hänkin puolestaan täynnä ihailua, pidättyväistä, harvasanaista ihailua, miettiessään niitä karuja ja väkeviä ominaisuuksia, joiden hän oli sodan aikana nähnyt puhkeavan tekoihin. - Tämä ihailu ei rajoittunut rintamalinjojen omalle puolelle. Ylpeä mies elämänsä lakipisteessä, kunnianhlmon ja elämänjanon tä)'-ttämä mies, oli Suomen valkoisen talven verellä tahrattujen hankien keskellä tuntenut rinnassaan orastavan uuden rakkauden, jolle hän tahtoi pysyä uskollisena elämänsä loppuun saakka. Hän e s s ä oli s i 11 0 i n s y n t y nyt tuo 1 a n n i s t a m a t 0 n t a h t 0 j 0 h t a a k a n san s a k 0 h t a loita parempaa tulevaisuutta kohti parhaan ymmärryksensä mukaan ja kaikkia sielunsa j a r u u m iin s avo. imi a p 0 n n i s tae n. Vapaussota oli, niin uskon, Mannerheimin elämässä ei vain äkkinäistä nousua pysyvään kuuluisuuteen, vaan samalla myös koko hänen myöhemmälle toiminnalleen pohjaa luovaa sisäistä. murroskautta.

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta.

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta. Kouvolan taidemuseo aloitti toimintansa 1.8.1987 Kouvola-talon toisen osan valmistuttua. Taidemuseo keskittyy moderniin ja uuteen suomalaiseen taiteeseen. koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan

Lisätiedot

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä ÄÄ ÄÄ ÄÄ SV: Niin, kertokaa minulle! Yleisö: Jokaisessa lahjoituksessa on siunauksensa. SV: Kyllä, mutta miksi tehdä lahjoitus? Yleisö: Lahjoittamista on,

Lisätiedot

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta.

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta. Kouvolan taidemuseo aloitti toimintansa 1.8.1987 Kouvola-talon toisen osan valmistuttua. Taidemuseo keskittyy moderniin ja uuteen suomalaiseen taiteeseen. koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan

Lisätiedot

Sergei Radonezilainen -keppinukke

Sergei Radonezilainen -keppinukke Sergei Radonezilainen -keppinukke - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan (katso mallia ruhtinashahmosta). - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala

Lisätiedot

Myönteinen vuorovaikutus työelämässä

Myönteinen vuorovaikutus työelämässä Myönteinen vuorovaikutus työelämässä Tarkoitus ja arvot tuovat työhön mielekkyyden, innostuksen ja sitoutumisen Suomen Logoterapiainstituutti Oy:n 10-vuotisjuhlaseminaari Turku 12. 13.10.2013 Iina Åman

Lisätiedot

Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy.

Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy. Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy. Asiat ovat eriarvoisia! Elämme maailmassa, jossa asiat ovat eriarvoisia! Kulta on hopeaa arvokkaampaa, öljy on vettä kalliimpaa, jne.! Tämä arvottaminen

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat

Lisätiedot

Mannerheim-luento. Pääjohtaja Erkki Liikanen Päämajasymposium 6.7.2012 Mikkeli. 6.7.2012 Erkki Liikanen

Mannerheim-luento. Pääjohtaja Erkki Liikanen Päämajasymposium 6.7.2012 Mikkeli. 6.7.2012 Erkki Liikanen Mannerheim-luento Pääjohtaja Päämajasymposium Mikkeli 1 Carl Gustaf Emil Mannerheim Suomen valtionhoitaja 12.12.1918 25.7.1919 Suomen tasavallan presidentti 4.8.1944 4.3.1946 Kuva: Museovirasto 2 Neljä

Lisätiedot

Ajatuksia vastuullisesta urheilujohtamisesta

Ajatuksia vastuullisesta urheilujohtamisesta Ajatuksia vastuullisesta urheilujohtamisesta Päämääränä on lisätä ymmärrystä kansalaistoiminnan ja etenkin liikunta- ja urheiluorganisaatioiden johtamisesta eettisen ja vastuullisen johtamisen näkökulmasta.

Lisätiedot

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät

Lisätiedot

UUSI AIKA. Sisällys NYT ON AIKA VALITA HYVÄ ELÄMÄ JA TULEVAISUUS, JOKA ON MAHDOLLINEN.

UUSI AIKA. Sisällys NYT ON AIKA VALITA HYVÄ ELÄMÄ JA TULEVAISUUS, JOKA ON MAHDOLLINEN. UUSI AIKA NYT ON AIKA VALITA HYVÄ ELÄMÄ JA TULEVAISUUS, JOKA ON MAHDOLLINEN. Me voimme päästä irti nykyisestä kestämättömästä elämäntavastamme ja maailmastamme ja luoda uuden maailman, joka ei ole enää

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT Turvaympyrä i TUTUT IHMISET Sinun kehosi on tärkeä ja arvokas. Kukaan ei saa koskea siihen ilman sinun lupaa. Tärkeä tietää: Suorista käsi eteesi

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Nyt tämä vapaus on uhattuna, kaikki arvot, jotka

Nyt tämä vapaus on uhattuna, kaikki arvot, jotka V - 2-33 ten vaikutuksesta ulkopoliittisten vaatimusten toteuttamisessa, sillä sen ruvetessa tuntumaan ulkopoliittisen johdon merkitys vähenee, puolustusministerin vaikutus kasvaa. Mutta minä puhun eräästä

Lisätiedot

Skotlantilainen James Francis Edward Keith syntyi 1696 ja kuoli 1758. Hän oli skotlantilainen

Skotlantilainen James Francis Edward Keith syntyi 1696 ja kuoli 1758. Hän oli skotlantilainen Skotlantilainen James Francis Edward Keith syntyi 1696 ja kuoli 1758. Hän oli skotlantilainen jakobiitti joka tunnetaan varsinkin hänen urastaan sotapäällikkönä Preussin hallitsijan Frederick Suuren palveluksessa.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: 1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"

Lisätiedot

PUHE 96V. ITSENÄISELLE SUOMELLE

PUHE 96V. ITSENÄISELLE SUOMELLE KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTO Aluetoimiston päällikkö Jyväskylä 4.12.2013 1 (10) Laukaan Itsenäisyysjuhla 06.12.2013 Peurunka, PUHE 96V. ITSENÄISELLE SUOMELLE Kunnioitetut sotiemme Veteraanit, arvoisat Laukaan

Lisätiedot

Pekka Ervastin avauspuhe Ruusu-Ristin vuosikokouksessa 1934

Pekka Ervastin avauspuhe Ruusu-Ristin vuosikokouksessa 1934 Pekka Ervastin avauspuhe Ruusu-Ristin vuosikokouksessa 1934 Lausun teidät kaikki tervetulleiksi Ruusu-Ristin vuosikokoukseen. Olemme nyt saapuneet kaikki viettämään neljättätoista vuosikokousta ja toinen

Lisätiedot

Kuluttajien luottamusmaailma

Kuluttajien luottamusmaailma Kuluttajien luottamusmaailma Minna-Kristiina Paakki Tutkimusyliopettaja, T&K ICT ja Tietoturva Rovaniemen Ammattikorkeakoulu 12.12.06 minna.paakki@ramk.fi 1 Tausta eeste projekti, 2003 Alustava kehikko

Lisätiedot

AJATELLA -> he AJATTELEvat -> AJATTELE + MATON

AJATELLA -> he AJATTELEvat -> AJATTELE + MATON -MATON PARTISIIPPI (VERBI -> ADJEKTIIVI) MITEN SE TEHDÄÄN? AJATELLA -> he AJATTELEvat -> AJATTELE + MATON MITEN SE TAIVUTETAAN? AJATTELEMATON AJATTELEMATONTA AJATTELEMATTOMAN AJATTELEMATTOMASSA AJATTELEMATTOMASTA

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

Uuden tietoyhteiskunnan teesit. #uusitietoyhteiskunta

Uuden tietoyhteiskunnan teesit.  #uusitietoyhteiskunta Uuden tietoyhteiskunnan teesit Uuden tietoyhteiskunnan teesit Suomen on aika lunastaa paikkansa tietoyhteiskuntakehityksen kärjessä. Teknologiavetoisen vanhan tietoyhteiskunnan perustalle on rakennettava

Lisätiedot

Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2)

Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2) Verkkokauppa Menu Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2) 30.06.2017 Suomi viettää 100-vuotisjuhlaa! Juhlavuoden kunniaksi esittelemme Lojerin lähes satavuotisen historian merkittävimpiä etappeja. #Suomi100

Lisätiedot

Vastaväitteiden purku materiaali

Vastaväitteiden purku materiaali Vastaväitteiden purku materiaali Ymmärrä, vastaa, ohjaa Ja kun Kun vastaväitteet on purettu, niin; Odota vastausta viimeiseen kysymykseen ja kun saat vastauksen kyllä, niin silloin voit todeta hienoa!

Lisätiedot

Sosiaalisen median ja Internet-palveluiden käyttöehdot opetuksessa. Elias Aarnio Innopark Oy / Educoss-hanke

Sosiaalisen median ja Internet-palveluiden käyttöehdot opetuksessa. Elias Aarnio Innopark Oy / Educoss-hanke Sosiaalisen median ja Internet-palveluiden käyttöehdot opetuksessa Elias Aarnio Innopark Oy / Educoss-hanke elias.aarnio@innopark.fi Palveluiden käyttö sisältää sopimussuhteen Erilaisten sosiaalisen median

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Henkinen väkivalta ja siitä selviytyminen

Henkinen väkivalta ja siitä selviytyminen Henkinen väkivalta ja siitä selviytyminen Vanha Satama Mielenterveysmessut 20.11.2012 Narsistien uhrien tuki ry Sirpa Polo FT, KM Henkinen väkivalta On ajassa ilmi tuleva oleva vakava ja laaja psyykkinen

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä

Lisätiedot

SSSSSSSSSSSSSSSeSSBSSSSSSSSSSSSSSSSBSBSSS&EBCSSSSSSSBBBSESSSSSSSSSS

SSSSSSSSSSSSSSSeSSBSSSSSSSSSSSSSSSSBSBSSS&EBCSSSSSSSBBBSESSSSSSSSSS PUHE KOTIRINTAMAN KEVÄTJUHLASSA TAMPEREEN URHEILUKENTÄLLÄ SSSSSSSSSSSSSSSeSSBSSSSSSSSSSSSSSSSBSBSSS&EBCSSSSSSSBBBSESSSSSSSSSS (Kansan Lehden selostus). 19/5-1942 SSSSSSSSSC8S Tämäntapaisia juhlia luonnon

Lisätiedot

Tehtävä 1. 1 2 pistettä: Vastauksessa tehdään pintatason havaintoja lähinnä kertomuksen tapahtuma ajasta.

Tehtävä 1. 1 2 pistettä: Vastauksessa tehdään pintatason havaintoja lähinnä kertomuksen tapahtuma ajasta. ÄIDINKIELI I, TEKSTITAIDON KOE 12.2.2016 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden, sisältöjen ja pisteitysten luonnehdinta ei sido ylioppilastutkintolautakunnan arvostelua. Lopullisessa

Lisätiedot

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 4, aihe 5 Miten kasvattaa muita

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 4, aihe 5 Miten kasvattaa muita Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 4, aihe 5 Miten kasvattaa muita Nämä luennot ovat mukailtuja lyhennelmiä ja pohjautuvat MLM-kursseihin, joiden aiheet on saatu Raamatun ohjeista ja esimerkeistä, ja tässä

Lisätiedot

FM Olli-Pekka Leskinen Toimitusjohtaja

FM Olli-Pekka Leskinen Toimitusjohtaja FM Olli-Pekka Leskinen Toimitusjohtaja Olli-pekka.leskinen@muisti.org Sotahistoriatyö tulevaisuudessa? Sotahistoria Sotahistoria on perinteisesti asemoitu ensisijaisesti osaksi sotatieteitä. Sotahistoria

Lisätiedot

Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen

Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi 10.11.2017 Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen Käytäntö on joskus kaukana ihanteista Tieto aivojen kehityksestä auttaa huomaamaan, mistä kaikesta

Lisätiedot

Gideonin pieni armeija

Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Tule sellaisena kuin olet. 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014

Tule sellaisena kuin olet. 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014 Tule sellaisena kuin olet 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014 Suvaitsevaisuus ja armo Syyllisyyden taakat Miksi tein / en tehnyt, miksi sanoin, miksi en estänyt, miksi petin, miksi valehtelin, miksi en

Lisätiedot

Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi

Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi 1 2.oppituntti Isak Pensiev 14.4.2012 Ystävät, me jatkamme oppituntia, joka avaa meille juutalaisia käsitteitä ja juutalaista näkökulmaa sekä Uuteen- että Vanhaan

Lisätiedot

MITÄ VANNOTTIIN, SE PIDETTY ON, YLI PÄÄMME KUN LÖI TULILAINE JA RINNALLA TUNTOMME TUOMION MUU KUNNIA MEILLE ON ARVOTON, KATINKULTAA KIITOS JA MAINE

MITÄ VANNOTTIIN, SE PIDETTY ON, YLI PÄÄMME KUN LÖI TULILAINE JA RINNALLA TUNTOMME TUOMION MUU KUNNIA MEILLE ON ARVOTON, KATINKULTAA KIITOS JA MAINE KEN EI ELINAIKANSA MUISTAISI SITÄ TALVEA RISTI RISTIIN LIITTYEN KUN KOHOS KUMMULLAAN! MONI SILMÄ SÄRKYVÄ, MONI POSKI KALVEA TUIJOTTELI HAUDAN NIELUUN AMMOTTAVAAN MITÄ VANNOTTIIN, SE PIDETTY ON, YLI PÄÄMME

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Margaretha Mannerheim kertoi ennen muuttoaan HS:lle, kuinka raskasta tunteita herättävän sukunimen kantaminen voi olla.

Margaretha Mannerheim kertoi ennen muuttoaan HS:lle, kuinka raskasta tunteita herättävän sukunimen kantaminen voi olla. Kreivi Gustaf Mannerheim on kuollut. 50-vuotias Mannerheim menehtyi pitkäaikaisen sairauden seurauksena sairaalassa 26. elokuuta, kertoo asiasta ensimmäisenä uutisoinut Svenska Yle. Gustaf Mannerheim oli

Lisätiedot

Jalkaväenkenraali A E Heinrichs

Jalkaväenkenraali A E Heinrichs Jalkaväenkenraali A E Heinrichs 21. 7. 1890-16. 11. 1965 Suomen Sotatieteellinen Seura oli sekä järjestönä että jäsenistönsä satalukuisasti edustamana surujuhlassa, jossa pois nukkunut seuramme kolmas

Lisätiedot

TIETÄMÄT. LC Tornio Putaan raivaustalkoilla TORNION TAISTELUN MUISTOMERKKI ESILLE

TIETÄMÄT. LC Tornio Putaan raivaustalkoilla TORNION TAISTELUN MUISTOMERKKI ESILLE 2011 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 3.11.2011 SYKSY Tornion kaupungin alueella on vuonna 2002 julkaistun muistomerkkioppaan mukaan yli 60 erilaista henkilöstä, tapahtumasta, taistelusta tai kaatuneista kertovaa

Lisätiedot

Abodah Zarah. Rabbi J. Melamed

Abodah Zarah. Rabbi J. Melamed 1 Abodah Zarah Rabbi J. Melamed 6.2.2013 Talmud Tänään haluan keskustella millä tavalla Talmudissa käsitellään juutalaisten ja kristittyjen välisiä suhteita. Todellisuudessa tämän tyyppisiä kertomuksia

Lisätiedot

RADIOPUHE AMERIKAN KANSALLE 2/l

RADIOPUHE AMERIKAN KANSALLE 2/l RADIOPUHE AMERIKAN KANSALLE 2/l2-1939. Kunnioitettavat amerikkalaiset radiokuuntelijat. Me suomalaiset olemme tunnettuja siitä, ettemme juuri aiheuta yllätyksiä maailmalle, sillä me olemme realiteettien

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Mitä eroa on ETIIKALLA ja MORAALILLA?

Mitä eroa on ETIIKALLA ja MORAALILLA? ETIIKKA on oppiaine ja tutkimusala, josta käytetään myös nimitystä MORAALIFILOSOFIA. Siinä pohditaan hyvän elämän edellytyksiä ja ihmisen moraaliseen toimintaan liittyviä asioita. Tarkastelussa voidaan

Lisätiedot

Reserviläisliiton varapuheenjohtajan Esko Raskilan juhlapuhe itsenäisyyspäivän iltajuhlassa Rovaniemellä 6.12.2008, Lapin lennosto

Reserviläisliiton varapuheenjohtajan Esko Raskilan juhlapuhe itsenäisyyspäivän iltajuhlassa Rovaniemellä 6.12.2008, Lapin lennosto Julkaisuvapaa 6.12.2008 klo 18.00 Reserviläisliiton varapuheenjohtajan Esko Raskilan juhlapuhe itsenäisyyspäivän iltajuhlassa Rovaniemellä 6.12.2008, Lapin lennosto Kunnioitetut sotaveteraanit, herra eversti,

Lisätiedot

EEVA JA AADAM EDENISSÄ

EEVA JA AADAM EDENISSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) EEVA JA AADAM EDENISSÄ Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jumalan istuttamassa paratiisissa, joka

Lisätiedot

Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1

Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1 Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1 Kristinoppi 3 sisältää eskatologian ja ekklesiologian. Eli opit lopun ajoista ja seurakunnasta. Eskatologian katsaus meillä oli syksyllä Nyt meillä

Lisätiedot

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupungin lähellä. Jeriko on Juudeassa oleva kaupunki

Lisätiedot

Punaiset teloitettiin tai toimitettiin kenttätuomioistuinten kuultavaksi. Tuomioistuinten tuomiot vaihtelivat kuolemantuomioista vapautuksiin.

Punaiset teloitettiin tai toimitettiin kenttätuomioistuinten kuultavaksi. Tuomioistuinten tuomiot vaihtelivat kuolemantuomioista vapautuksiin. Käsky Kirja ajoittuu vuoteen 1918, jolloin käytiin Suomen sisällissota. Sodan osapuolia olivat punakaartilaiset sekä suojeluskaartit (punaiset ja valkoiset). Sisällissota päättyi valkoisten ylivoimaiseen

Lisätiedot

Jalkaväenkenraali A. E.

Jalkaväenkenraali A. E. Jalkaväenkenraali A. E. Heinrichs Vuosikokouksessaan 12 päivänä huhtiikuuta W55 Suomen Sotatieteellinen Seura kutsui jalkaväenkenraali Axel Erik Heinrichsin kunniajäsenekseen, seuran kolmanneksi kunniajäseneksi.

Lisätiedot

Vaahtera Vaahtera voi kasvaa hyvinkin mahtavaksi puuksi ja vaahteraihmistä on helppo kuvata samalla sanalla. Hän on henkisesti rikas ja jalostuneen

Vaahtera Vaahtera voi kasvaa hyvinkin mahtavaksi puuksi ja vaahteraihmistä on helppo kuvata samalla sanalla. Hän on henkisesti rikas ja jalostuneen Vaahtera Vaahtera voi kasvaa hyvinkin mahtavaksi puuksi ja vaahteraihmistä on helppo kuvata samalla sanalla. Hän on henkisesti rikas ja jalostuneen seurallinen: suku on hänelle erityisrakas. Hän arvostaa

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Nuoren itsetunnon vahvistaminen

Nuoren itsetunnon vahvistaminen Nuoren itsetunnon vahvistaminen Eväitä vanhemmuuteen 24.10.2013 Tuulevi Larri Psyk.sh, työnohjaaja Kriisi-ja perhetyöntekijä SPR, Nuorten Turvatalo Mitä itsetunto oikein onkaan Pieni katsaus tunnetaitoihin

Lisätiedot

Montenegro.

Montenegro. Montenegro rk331@columbia.edu Montenegro Ei suuria vaikutuksia muuttoliikkeistä ennen 1800-lukua Rosvoilua muinaishistoriassa Montenegron vuorikansat vastustivat Osmanien myöhäistä vuoden 1499 valtausta

Lisätiedot

Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy PIKES TULEVAISUUDEN ELINTARVIKKEET kuluttajatuotteiden osaaminen ja verkostot

Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy PIKES TULEVAISUUDEN ELINTARVIKKEET kuluttajatuotteiden osaaminen ja verkostot 8-9.09.2016 Leena Jokinen Tunnistaa tulevaisuuden muutosvoimista kehitysideoita uusiksi tuotteiksi, palveluiksi, prosesseiksi tai strategioiksi Saada malleja siihen, miten käytännön tulevaisuustyötä tehdään

Lisätiedot

Pekka Ervastin puhe 1.1.1916 Helsingissä (Artikkeliksi järjestetyt muistiinpanot)

Pekka Ervastin puhe 1.1.1916 Helsingissä (Artikkeliksi järjestetyt muistiinpanot) Kaita tie Pekka Ervastin puhe 1.1.1916 Helsingissä (Artikkeliksi järjestetyt muistiinpanot) Kaidasta tiestä puhutaan evankeliumeissa ja sanotaan, että se tie on leveä ja se portti laaja, joka kuolemaan

Lisätiedot

Ryhmän kehittyminen. Opintokeskus Kansalaisfoorumi Avaintoimijafoorumi

Ryhmän kehittyminen. Opintokeskus Kansalaisfoorumi Avaintoimijafoorumi Ryhmän kehittyminen Opintokeskus Kansalaisfoorumi Avaintoimijafoorumi Ryhmän toiminta Ryhmän toiminnassa on lainalaisuuksia ja kehitysvaiheita, joita kaikki ryhmät joutuvat työskentelynsä aikana käymään

Lisätiedot

Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus

Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus Johanna Hiitola, YTT, Erikoistutkija, Siirtolaisuusinstituutti Suomen Akatemian hanke: Perheen erossaolo, maahanmuuttostatus ja arjen turvallisuus Kuka

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA 2 RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ISMMN Johtajuuskonferenssi 2014 jumalan miehen, pastori Chrisin, kanssa oli historiallinen ja elämää muuttava. Se oli erityisen muutoksen ja Pyhän Hengen välittämisen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Elämän kartat. yksilölähtöisen elämän suunnitteluvälineinä

Elämän kartat. yksilölähtöisen elämän suunnitteluvälineinä Elämän kartat yksilölähtöisen elämän suunnitteluvälineinä Olen oman elämäni päämies, saan tehdä itsenäisiä päätöksiä ja vastata niistä. (Samuli Palmu, Harjavalta) Elämän kartat Kartat auttavat meitä ymmärtämään,

Lisätiedot

Näin eläketurvakeskuslaiset saatiin houkuteltua mukaan strategian muokkaamiseen. Kati Kalliomäki Fountain Parkin aamutilaisuus 1.9.

Näin eläketurvakeskuslaiset saatiin houkuteltua mukaan strategian muokkaamiseen. Kati Kalliomäki Fountain Parkin aamutilaisuus 1.9. Näin eläketurvakeskuslaiset saatiin houkuteltua mukaan strategian muokkaamiseen Kati Kalliomäki Fountain Parkin aamutilaisuus 1.9.2016 Esityksen sisältö Pari sanaa Eläketurvakeskuksesta Strategiatyö vaihe

Lisätiedot

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen

Lisätiedot

Vapaaehtoinen asepalvelus. MTS:n seminaari; Asevelvollisuus haasteiden edessä? Pääsihteeri Anni Lahtinen, Suomen Sadankomitea

Vapaaehtoinen asepalvelus. MTS:n seminaari; Asevelvollisuus haasteiden edessä? Pääsihteeri Anni Lahtinen, Suomen Sadankomitea Vapaaehtoinen asepalvelus MTS:n seminaari; Asevelvollisuus haasteiden edessä? 20.9.2018 Pääsihteeri Anni Lahtinen, Suomen Sadankomitea Sadankomitean visio: Suomen armeija perustuu pieneen ja hyvin koulutettuun

Lisätiedot

SISÄLTÖ. II KYLMÄN SODAN VAARAT Honecker käski ampua tuhansia 39 Neuvostoliiton tuho ja lehdistön mahti 42 Media itäblokkia hajottamassa 45

SISÄLTÖ. II KYLMÄN SODAN VAARAT Honecker käski ampua tuhansia 39 Neuvostoliiton tuho ja lehdistön mahti 42 Media itäblokkia hajottamassa 45 SISÄLTÖ I KOIVISTO SERIFFINÄ JA KEKKOSEN JOUKOT Mediapresidentin suursuosio ja lehdistöongelmat 15 Myllykirjeistä paimenkirjeeseen 17 Olen julkisen sanan luomus 20 Kiivasta tuotekehittelyä 22 Koivisto

Lisätiedot

Ilmapiiri missä kaikki on mahdollista!

Ilmapiiri missä kaikki on mahdollista! Musiikki on kallisarvoinen lahja Jumalalta, jonka tarkoitus on inspiroida ja kohottaa sielua ja k o h o t t a a a j a t u k s e m m e korkeisiin ja jaloihin teemoihin. K a n s a i n v ä l i s e s s ä Musiikkikonsertissa

Lisätiedot

Perustajajäsenemme kenraaliluutnantti Ermei Kannisen siunaustilaisuus 8.12.2015 Rukajärven suunnan historiayhdistys ry.

Perustajajäsenemme kenraaliluutnantti Ermei Kannisen siunaustilaisuus 8.12.2015 Rukajärven suunnan historiayhdistys ry. Perustajajäsenemme kenraaliluutnantti Ermei Kannisen siunaustilaisuus 8.12.2015 Rukajärven suunnan historiayhdistys ry. www.rukajarvensuunnanhistoriayhdistys.fi www.rukajarvikeskus.fi Kukkatervehdykset:

Lisätiedot

AIKA, JOSSA ELÄMME. kaukoputkia on keksitty, sitä enemmän niitä

AIKA, JOSSA ELÄMME. kaukoputkia on keksitty, sitä enemmän niitä I AIKA, JOSSA ELÄMME Ei kukaan saata kieltää, etteikö nykyaika ole monessa suhteessa erikoinen. Ei tiedetä että koskaan aikaisemmin olisi saavutettu esim. sellaista tietoutta kuin tieteellisen tutkimustyön

Lisätiedot

Hakemus Suosituskirje

Hakemus Suosituskirje - Aloitus Hyvä Herra, Virallinen, vastaanottaja mies, nimi tuntematon Hyvä Rouva Virallinen, vastaanottaja nainen, nimi tuntematon Hyvä Herra, Hyvä Rouva Hyvä Herra / Rouva Hyvä Herra / Rouva Virallinen,

Lisätiedot

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Julkaistavissa.. klo. jälkeen HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Hallitukseen luotetaan enemmän kuin oppositioon Suomalaisista kaksi viidestä ( %) ilmoittaa, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Miina ja Ville etiikkaa etsimässä

Miina ja Ville etiikkaa etsimässä Miina ja Ville etiikkaa etsimässä Elämänkatsomustieto Satu Honkala, Antti Tukonen ja Ritva Tuominen Sisällys Opettajalle...4 Oppilaalle...5 Työtavoista...6 Elämänkatsomustieto oppiaineena...6 1. HYVÄ ELÄMÄ...8

Lisätiedot

Viestintätieteet VIESTINTÄTIETEET , N = 193

Viestintätieteet VIESTINTÄTIETEET , N = 193 Viestintätieteet 2013-15 VIESTINTÄTIETEET 2013-15, N = 193 Viestintätieteiden opiskelijoilla pitkä matematiikka (27 %) on pienemmällä osuudella kuin lyhyt (40 %) tai ei matematiikkaa (33 %). Reaaliaineista

Lisätiedot

ONGELMIA TYÖPERUSTEISTEN OLESKELULUPIEN KANSSA ALI GIRAY

ONGELMIA TYÖPERUSTEISTEN OLESKELULUPIEN KANSSA ALI GIRAY ONGELMIA TYÖPERUSTEISTEN OLESKELULUPIEN KANSSA ALI GIRAY S Ulkomaalaislaki: 36 (13.9.2013/668) > Voidaan jättää myöntämättä, jos on perusteltua aihetta epäillä ulkomaalaisen tarkoituksena olevan maahantuloa

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kalevalainen tutkimus ja web? Lauri Harvilahti

Kalevalainen tutkimus ja web? Lauri Harvilahti Kalevalainen tutkimus ja web? Lauri Harvilahti Lönnrotin Kalevala (1849) Suomen Kansan Vanhat Runot SKVR (1908-1997) SKVR-korpus (2007) Lönnrotin Kalevala ja osa Suomen Kansan Vanhojen Runojen xml-korpuksesta

Lisätiedot

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,

Lisätiedot

Päätöksenteko kuulokojekuntoutuksessa. Johanna Ruusuvuori & Minna Laaksoº *Tampereen yliopisto º Helsingin yliopisto

Päätöksenteko kuulokojekuntoutuksessa. Johanna Ruusuvuori & Minna Laaksoº *Tampereen yliopisto º Helsingin yliopisto Päätöksenteko kuulokojekuntoutuksessa Johanna Ruusuvuori & Minna Laaksoº *Tampereen yliopisto º Helsingin yliopisto. Tutkimuskysymykset Miten päätös kuulokojekuntoutuksen aloituksesta tehdään? Miten ammattilaiset

Lisätiedot

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ISMAEL SYNTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,

Lisätiedot

Näkökulmia ja haasteita Venäjäliiketoimintaympäristössä. Живи и учись. Век живи - век учись

Näkökulmia ja haasteita Venäjäliiketoimintaympäristössä. Живи и учись. Век живи - век учись Valtakunnalliset ammattikorkeakoulujen liiketalouden koulutusalan kehittämispäivät 7. 8.11.2012 Näkökulmia ja haasteita Venäjäliiketoimintaympäristössä Живи и учись. Век живи - век учись Mitä on Venäjä-osaaminen?

Lisätiedot

Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa

Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa 1972-2010 Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa,,ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu. (Mat 24:14)

Lisätiedot

Matematiikan tukikurssi, kurssikerta 3

Matematiikan tukikurssi, kurssikerta 3 Matematiikan tukikurssi, kurssikerta 3 1 Epäyhtälöitä Aivan aluksi lienee syytä esittää luvun itseisarvon määritelmä: { x kun x 0 x = x kun x < 0 Siispä esimerkiksi 10 = 10 ja 10 = 10. Seuraavaksi listaus

Lisätiedot

Lataa Sairaus - Susanna Tulonen. Lataa. Kirjailija: Susanna Tulonen ISBN: Sivumäärä: 222 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 16.

Lataa Sairaus - Susanna Tulonen. Lataa. Kirjailija: Susanna Tulonen ISBN: Sivumäärä: 222 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 16. Lataa Sairaus - Susanna Tulonen Lataa Kirjailija: Susanna Tulonen ISBN: 9789524980432 Sivumäärä: 222 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 16.60 Mb On erikoissairaanhoitaja, joka pitkän työuransa aikana on nähnyt

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

ISBN ISBN (sähkökirja) BALTO print Anna palautetta:

ISBN ISBN (sähkökirja) BALTO print Anna palautetta: TALENTUM HELSINKI 2013 Copyright Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Ea Söderberg Taitto: Maria Mitrunen ISBN 978-952-14-2036-8 ISBN 978-952-14-2037-5 (sähkökirja) BALTO

Lisätiedot

Genetiivi vastaa kysymykseen kenen, minkä. Yksikössä genetiivin tunnus on -n (koulun, opettajan, kirjan). Nyt opiskelemme monikon genetiivin.

Genetiivi vastaa kysymykseen kenen, minkä. Yksikössä genetiivin tunnus on -n (koulun, opettajan, kirjan). Nyt opiskelemme monikon genetiivin. Monikon genetiivi Genetiivi vastaa kysymykseen kenen, minkä. Yksikössä genetiivin tunnus on -n (koulun, opettajan, kirjan). Nyt opiskelemme monikon genetiivin. Monilla sanoilla voi olla useampi erilainen

Lisätiedot