Eläimenä Helsingissä -näyttely on esillä Oulunkylän. Helsingin kaupungin ympäristökeskus. ma-to klo 10-20, pe-la klo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "2.10. - 31.10. Eläimenä Helsingissä -näyttely on esillä Oulunkylän. Helsingin kaupungin ympäristökeskus. ma-to klo 10-20, pe-la klo 10-16."

Transkriptio

1 inen Pohjoiset esikaupungit Eduskunnassa puolue, joka edellisellä vaalikaudella oli hallituksessa leikkaamassa eläke-etuja ja heikentämässä indeksiä, röykytti välikysymyksellä nykyistä ministeriä, joka neljä vuotta sitten vaati opposition penkiltä käsin kansaneläkkeen nostamista 300 eurolla. Lokakuussa vantaalainen kansanedustaja esittää aiheellisesti kyllä vanhuksille subjektiivista oikeutta vanhuspalveluihin. Tutkimuksia ja kirjoja julkaistaan, joissa osoitetaan huonosti voivien määrän kasvua ja kritisoidaan ahneuden aikaa. Taitaa olla vaalit tulossa! *** Monta kertaa tuntuu siltä, että vaikka hyvää tarkoitetaan, päätökset menevät pieleen. Näin käy niin kaupungin kuin koko maankin tasolla. Johtuisikohan se siitä, että päätöksiä tekevät ihmiset elävät eri elämänvaiheessa, joita päätökset koskevat. Työikäiset päättävät vanhusten asioista. Keski-ikäiset mestaroivat nuorten lapsiperheiden elämässä. Ei ihme, että arkielämässä sitten joudutaan kaikenlaisiin köyhyys- ja hoivaloukkoihin. *** Elävä elämä on toista, mitä tilastot kertovat, kannattaisi pitää mielessä. Jos toinen käsi on pakastimessa ja toinen tulikuumalla hellanlevyllä, on keskimäärin ottaen Päätoimittajalta Kalseita ajatuksia hyvä olla. Jotta oikeus ja kohtuus toteutuisi, tarvitaan täsmäpäätöksiä ja täsmätietoa päätösten pohjaksi. Ja täsmällistä tiedottamista. Kun lukee Helsingin kaupungin eri virastojen tiedotteita ja lehtiä, voisi kuvitella elävänsä jossain muussa maailmassa. Niin ruusuisen ja siloisen kuvan ne antavat siitä, missä mennään. *** Myönteisyys on kyllä hyvä asia. Mutta liika on liikaa. Jos luodaan yliruusuisia kuvia elämästä, jossa kaikki on kunnossa ja kaikki kunnolliset ihmiset pärjäävät - eikä käytännössä näin tapahdukaan, ihmisten luottamus horjuu. Ylioptimistinen yhteiskuntapolitiikka aikaansaa kansalaisten passivoitumista. Jos mikään ei kuitenkaan muutu, ei äänestämisestä ole mitään hyötyä, mielipiteet lisääntyvät. *** Tule mukaan lehteä tekemään! Vanhaksi tuleminen on kipeä asia. Se koskee vanhoihin ja satuttaa myös nuorempia. Miksi en jaksa, miksi en enää kykene, vaikka yritän ja yritän Luopuminen on raskasta. Sivusta seuraaminenkin satuttaa. Auttaisi edes järjestelmä. Ottaisivat esimerkiksi ajokortin pois vaikka 85 vuoden iässä, ettei nuorempien tarvitsisi torailla vanhusten autolla ajamisesta. Kaija-Leena Sinkko Kaihertaako mieltäsi asia, josta haluaisit kertoa muille? Onko Sinulle ajatuksia kotiseudun kehittämiseksi? Kolottaako runosuonta? inen/pohjoiset Esikaupungit -lehden palstat ovat avoinna kaikille kirjoittajille. Lehden nimiölaatikossa sivun alareunassa kerrotaan seuraavan lehden aikataulu. Ota yhteyttä tai lähetä juttu suoraan päätoimittajalle. Lehti haluaa välittää lukijoittensa tuntoja julkisuuteen. Tähän mennessä kaikki asialliset lehdelle tarjotut kirjoitukset on julkaistu. Tule mukaan lehden tekoon. Kirjoittajista on pulaa. Tapahtuu Kulmilla Eläimenä Helsingissä -näyttely on esillä n 27. Tuottanut Helsingin kaupungin ympäristökeskus. Avoinna ma-to klo 10-20, pe-la klo Ke 10. klo Pioneerien matkassa läpi vuosisatojen -luentosarja: Max Stirner, Saksalainen filosofi ja anarkisti. VTK Juha Olavinen. n 27. Pe klo Perjantain kulttuuriluennot: Elämää suurempia jokia, Tonava ja Regensburg. FM Anja Sarvas. Nuorisotalo Nuotan salissa, Kylänvanhimmantie Ke klo Pioneerien matkassa läpi vuosisatojen luentosarja: Edvard Westermarck, Avioliitto-sosiologian klassikko. VTK Juha Olavinen. n 27. Pe klo Perjantain kulttuuriluennot: Elämää suurempia jokia: San Juan -joki, Nicaraguan vanha kulkuväylä. FT Pertti Lahermo. Nuorisotalo Nuotan sali, Kylänvanhimmantie Ti klo 14 Pohjois- Helsingin Kansallisseniorit ry:n sääntömääräinen Kiitos! Olen tyytyväinen n seurakuntaan. Kiitokset hyvästä toiminnasta kirkkoherra Heikki Järviselle, diakoni Raija ja Raino Holmstenille ja kanttori Katja Kivelälle. Torbjörn Åhman Onnea! ssa sijaitseva Metsolan koulu vietti 100-vuotisjuhlia syyskokous Maunulan kirkon srk-salissa. Fil.kand. Pirkko Erä-Esko: Historian harhat. Liikuntakerho keskiviikkoisin klo 14. Kokoontuminen Pirkkolan uimahallin kassalla. Muistikerho Maunulan Saunabaarissa , 6.11., ja klo Pelikerho Maunulan Saunabaarissa ja klo Luontoretki Viikin Gardemaan ja puukirkkoon. Tapaaminen talvipuutarhan luona. Kirjallisuuskerho klo 15/Väänänen. Ke klo Elämän kauneus - runoja ilosta, toivosta ja rakkaudesta Kustaankartanon vanhustenkeskuksen K-talon juhlasalissa, os. Kivalterintie 16. Esiintyjänä näyttelijä Arja Pekurinen. Ke klo Pioneerien matkassa läpi vuosisatojen luentosarja: Marie Curie, Ensimmäinen Nobel-palkinnon saanut nainen. VTK Juha Olavinen. n 27. To Koskelan kirkossa (Käpyläntie 11) Käpylän musiikkiopiston 50-vuotisjuhlavuoden ensimmäinen teemakonsertti: Matinea 50 vuoden takaa - näköispainos Käpylän musiikkiopiston konsertista vuodelta Pe klo Perjantain kulttuuriluennot: Volgan Marien kulttuuriperinne. Asiantuntija Lidia Toidybekova. Nuorisotalo Nuotan sali, Kylänvanhimmantie La klo Oletko kartalla? GPS, karttaplotterit ja PC: n navigointi-ohjelmat. Asiantuntija Jari Kansikas. talon työväenopiston kieliluokka, Kylänvanhimmantie Ke klo Pioneerien matkassa läpi vuosisatojen luentosarja: Jiddu Krishnamurti, Postmodernisti, uskonnollinen filosofi.vtk Juha Olavinen. n 27. Pe Kustaankartanon palvelukeskuksen järjestämä retki Kädentaidonmessuille Tampereelle Lähtö klo 8.30 ja paluu n Retken hinta on 20 euroa (sis. matkat ja sisäänpääsylipun messualueelle). Ilmoittautumiset ja lisätiedot palvelukeskuksen toimistoon, puh Pe klo Perjantain kulttuuriluennot: Volgan Marien luonnonuskonto. Asiantuntija Lidia Toidybekova. Nuorisotalo Nuotan sali, Kylänvanhimmantie n valoviikot: Su klo Ogeli Big Bandin konsertti Asukastalo Seurahuoneella, Larin Kyöstin tie 7. Iloista ja rytmikästä tunnelmaa Klasu Järvisen johdolla. Järjestää -Seura Su klo Marrasmarkkinat n yhteiskoululla, Siltavoudintie 24. Mm. maksuton pomppulinna, buffetti, leivonnaisia, käsityöharrastajien töitä. Myyntipöytävaraukset (vain uutta tavaraa) mennessä paula. tai puh Pöytä 10,- euroa, maksu markkinapäivänä paikan päällä. Järjestää n Yhteiskoulun vanhempainyhdistys WANDY. Ke klo Sing out! Ogeli liikekeskuksessa Mieskuoro Part A Boys laulaa barbershop-musiikkia. Järj. Pohj. työväenopisto La 11 klo Iloiset Kädet joulumyyjäiset Asukastalo Seurahuoneella, Larin Kyöstin tie 7. Usean tekijän käsityötuotteita, puffetti ja arpajaiset! Järjestää n Martat La-su klo Kutomakerhon joulumyyjäiset vanhalla kansakoululla,teinintie 8. Erilaisia kodintekstiilejä, mattoja yms., kahvia kotileivonnaisten kera ja sitä maukasta ohrapuuroa. La 11. klo Joulukonsertti Arabian Popjazz kummikouluineen n kirkossa, Teinintie 10. Tule kuuntelemaan ja laulamaan yhdessä rakkaimpia joululauluja. Esiintyjiä muskarilaisista nuoriin musiikin ammattilaisiin. Johtaa Reijo Karvonen. Järj.-Seura La 11. klo OKK Luistelu- ja kiekkokoulu n jäähallissa 5-7 vuotiaille, kypäräpakko, oma maila, maksu 2. Ennakkoilmoittautuminen: www. okkhc.sporttisaitti.com Järjestää n Kiekko-kerho Su klo Lystisunnuntai Asukastalo Seurahuoneella, Larin Kyöstin tie 7. Lauluja, leikkejä ja musiikkia lapsille ja aikuisille n musiikkiluokkien oppilaiden siivittämänä. Buffet. Järjestäjää nä Mannerheimin Lastensuojeluliiton n yhdistys Ma klo Jäädisko n jäähallissa 7-9 vuotiaille. Kypäräpakko, oma taskulamppu, maksu 2 Järjestää n Kiekko-kerho Ke klo Marrasmarkkinat n kuntoutussairaalassa, Käskynhaltijantie 5. Käsitöitä omasta Taitopajasta: mm. rottinkikoreja, lasikoruja ja muita lasitöitä, mehiläisvahakynttilöitä, mosaiikkitöitä. Myös ulkopuolisia tuotemyyjiä. To klo 18 Miten käy n terveysaseman? Asukasilta seurakuntasalissa, Teinintie 10. Järjestää -Seura To klo Joulumyyjäiset Kustaankartanon vanhustenkeskuksessa K-talon juhlasalissa (Kivalterint. 16) Ma klo 18 n Vasemmistoyhdistyksessä mietitään jouluglögin kera elämää parantavia poliittisia aloitteita. Avoin keskustelutilaisuus Asukastalo Seurahuoneella, Larin Kyöstintie 7. Tervetuloa! inen / Pohjoiset esikaupungit Numero 5/ Perustettu vuosikerta ISSN Painos kpl -Seura Koskela-Seura Maunula-Seura Metsälä-Seura Pakila-Seura n- Torpparinmäen kaupunginosayhdistys noin kpl jaetaan kotitalouksiin ja muussa jakelussa. Seuraavan numeron aineistot mennessä (lehti ilmestyy la ) Päätoimittaja: Toimitussihteeri: Avustajat: Ilmoitukset Kaija-Leena Sinkko Laura Hari Arvi Vuorisalo Iida Ylinen Mauno Hari p , fax p , p p Jakeluhäiriön sattuessa ottakaa yhteys Suoramainontaan, puh Kaija-Leena Sinkko Maanmittarintie 10 B, Aineisto mielellään sähköisessä muodossa.

2 inen Pohjoiset esikaupungit 3 Terveyskeskusten sulkemisesta valitus lääninhallitukseen Yhdeksän kaupunginosayhdistyksen kanne terveyslautakunnan päätöksestä terveysasemaverkon kehittämislinjauksista jätettiin syyskuussa Etelä- Suomen lääninhallitukselle. Lautakunta teki päätöksen vuosi sitten lokakuussa. Juristin laatimassa kanteessa todetaan, että esityslistan tekstit olivat ilmeisesti tarkoituksella harhaanjohtavia, koska tosiasiassa oli kyse paitsi linjauksista, myös eräiden terveysasemien lopettamisesta ja yhdistämisestä ja sen myötä kaupunkilaisten palvelujen huonontamisesta. Päätös koskee kymmeniä tuhansia helsinkiläisiä ja vaikuttaa olennaisesti heidän peruspalveluihinsa. Kaupunkilaisilla on oikeus siihen, että päätökset, jotka vaikuttavat vakavasti kaupunkilaisten arkeen ja arjessa selviytymiseen, - Akuutit potilaat hoidetaan kyllä heti. Ei-kiireellisetkin potilaat saavat ajan, mutta sitä joutuu nyt vähän odottamaan, terveysaseman johtajalääkäri Paula Pihlaja lohduttelee. Lääkärivajaus tuli yllättäen syksyllä. Toinen n terveysasemalta lähteneistä lääkäreistä suorittaa opintojensa ns. euro-opintovaihetta, johon kuuluu sairaalajakso. Hän sai elokuun puolivälissä tiedon harjoittelupaikasta syyskuun alussa. Toinen virkalääkäri siirtyi kouluterveydenhoidon puolelle. Molemmat muutokset tulivat yllättäen ja sijaisten saaminen vie aina oman aikansa. Uusia lääkäreitä tulossa Kahden lääkärin vajaus on lisännyt terveysasemalla työskentelevien työtaakkaa. Kahden kuukauden ajan lääkärit ovat omien potilaidensa lisäksi hoitaneet ylimääräisiä akuuttipotilaita. Me täällä terveysasemalla toivomme asiakkailta ymmärrystä hetkelliseen tilanteeseen. Ne potilaat, jotka eivät ole vielä aikaa saaneet, saavat sen kyllä, kun jono purkautuu vähitellen. Terveysasemalle jääneiden lääkäreiden lisäksi jonoa on aika ajoin ollut purkamassa yksi ylimääräinen lääkäri, joka on osallistunut ei-kiireellisten potilaiden hoitoon. Omalääkäri puuttuu suunnitellaan ja valmistellaan huolella ja niitä asukasryhmiä kuullen, joiden palveluista on kyse, kanteessa perustellaan. Päätöksen kustannuksista ei esitetty minkäänlaisia objektiivisia tutkimuksia tai selvityksiä. Lakkauttamispäätökset tehtiin ilman kuntalain mukaista valmistelua. Terveyslautakunnan päätös merkitsisi n terveysaseman lakkauttamista ja siirtämistä Koskelan sairaalaan. Myös n terveysasema on tarkoitus lakkauttaa ja järjestää korvaavat terveyspalvelut Maunulan terveysasemalle. -Seura ja - -kaupunginosayhdistys olivat allekirjoittamassa lääninhallitukselle kannetta. jätettyä Kanteessa pyydettiin, että Etelä-Suomen lääninhallitus 1 Tutkii Helsingin kaupungin terveystoimen luottamusmies- ja virkamiesjohdon toimet terveysasemien lakkauttamisia ja yhdistämisiä koskevassa asiassa. 2 Velvoittaa Helsingin kaupungin terveystoimen luottamusmies- ja virkamiesjohdon ottamaan asiallisesti huomioon kaupunkilaisten vetoomukset hyvien palvelujen puolesta. 3 Velvoittaa Helsingin kaupungin terveystoimen luottamusmies- ja virkamiesjohdon kunnioittamaan perustuslain turvaamia perusoikeuksia siten, että kaupungin päätökset edistävät väestön terveyttä ja luovat edellytyksiä kaupunkilaisille, myös vanhuksille, selviytyä itsenäisesti. Tässä turvalliset terveydenhoidon lähipalvelut ovat keskeisellä sijalla. 4 Velvoittaa Helsingin kaupungin terveystoimen luottamusmies- ja virkamiesjohdon valmistelemaan ja käsittelemään uudelleen kaupunkilaisia kuullen kelvottomasti ja ilman huolellista suunnittelua lokakuussa 2005 tehdyt päätökset terveysasemien lakkauttamisista ja yhdistämisistä. n terveysasemalla lääkäripula Monet oulunkyläläiset ovat terveyskeskukseen yhteyttä ottaessaan törmänneet tilanteeseen, että aikaa lääkärille ei saa. n terveysasemalla on lääkäripulaa. Työntekijät toivovat asiakkailta ymmärrystä hetkelliseen tilanteeseen. Tammikuussa miehityksen tulisi olla taas kunnossa. tällä hetkellä terveysaseman alueilta 5. ja 7. ja mm. aivan n keskustassa asuvilta. Tämän lisäksi lokakuun lopussa n alueesta vastaava lääkäri vaihtaa työpaikkaa, mutta marraskuun alussa saamme jo uutta työvoimaa taloon. Toinen avoin paikka saadaan täytettyä joulukuussa ja sitten tammikuussa tulee vielä yksi-kaksi lääkäriä lisää ja sitten lääkärimiehitys on kunnossa, Paula Pihlaja kertoo. Kun puhutaan lääkäripulasta, siinä mielessä on lohdullista, että meille on tullut runsaasti yhteydenottoja, kun uusia lääkäreitä ryhdyttiin hakemaan. Muistathan influenssarokotuksen Joka syksyiseen tapaan influenssarokotukset alkavat taas marraskuussa, Paula Pihlaja muistuttaa. - Olisi tärkeää, että kaikki yli 65-vuotiaat hankkisivat rokotuksen, samoin sitä nuoremmat riskipotilaat. Rokotus on heille maksuton. Myös työikäiset saavat MAUNO HARI rokotuksen, mutta rokote pitää ostaa itse apteekista. Rokotetta varten tarvitaan lääkärin määräys. Työikäisten pitää ottaa yhteyttä oman alueen terveydenhoitajaan. Rokotus annetaan sitten terveysasemalla itse ostetulla rokotteella. Pohjoisen alueen terveysasemilla eli n, Maunulan ja n terveysasemalla rokotuksia annetaan välisenä aikana eli viikoilla 46 ja 47. Markus Centerin rakentamista lykätty Helsingin kaupungin puhelinnumeroiden siirtäminen uuteen järjestelmään käynnistyi syyskuun puolivälissä. Vähitellen puhelinnumerointi yhtenäistyy niin, että asteittain kaikille kaupungin työntekijöille tulee 310-alkuinen numero. Numeroita siirretään noin 1000 numeron viikkovauhdilla. Kaikki liittymät ovat uuden järjestelmän piirissä tammikuussa Aluksi uuteen järjestelmään siirrettiin liittymät, joiden numero ei muuttunut. Siirto aloitettiin opetusviraston liittymistä ja sen numero säilyi. Syyskuun lopulla ammattikorkeakoulun numeroksi tuli Lokakuussa siirtovuorossa ovat olleet ruotsinkielisen työväenopiston, kaupunginkirjaston, liikuntaviraston, nuorisoasiainkeskuksen, Palmian, taidemuseon, kulttuuriasiainkeskuksen, suomenkielisen työväenopiston ja sosiaaliviraston liittymät sekä osa taloushallintopalvelun jakiinteistöviraston liittymistä. Muutoksen aikana on kiinnitetty erityistä huomiota palvelujen häiriöttömään jatkumiseen. Siirtovaiheen Helsingin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto YKV päätti viikolla 41 äänin lykätä Markus Centerin rakentamista. Vuosikausia vireillä ollut hanke ei näytä edelleenkään saavan selvää ratkaisua. Ruotsinkielinen Markuksen seurakunta on kaavaillut Markus Centerin rakentamista n vanhan kirkon tuntumaan. Hanke on saanut osakseen vastustusta n suomenkielisen seurakunnan suunnalta. Kysymyksiä on herättänyt kirkon tontin ahtaus sekä se, kuka tilojen käytöstä maksaisi. Iida Ylinen Helsingin kaupungille uudet puhelinnumerot aikana ilmeneviin mahdollisiin häiriöihin ja niiden korjaamiseen varaudutaan mahdollisimman hyvin. Kriittiset ja asiakaspalveluliittymät siirretään iltaisin ja viikonloppuisin, jotta mahdollisten lyhyiden toimintakatkosten aiheuttama häiriö jäisi mahdollisimman vähäiseksi. Yhtenäiseen 310-alkuiseen numerointiin siirtyminen lisää henkilöiden tavoitettavuutta ja antaa siten mahdollisuuden palvelun parantamiselle. Uudessa järjestelmässä kaupungin työntekijöiden käytössä on pääsääntöisesti vain yksi puhelin, työtehtävien mukaan joko matkapuhelin tai kiinteä puhelin. Matkapuhelimet liitetään puhelujen välityspalveluun kuten kiinteät liittymät, ja myös niihin soitetaan 310- alkuisella numerolla. Soittajan ei tarvitse tietää, onko kyseessä matka- vai lankapuhelin, ja puhelun hinta on aina sama. Myös puhelinvälitysjärjestelmä tehostuu, kun 17 puhelinvälityspisteen toiminta keskitetään neljään välityskeskukseen, joilla on yhteinen informaatiojärjestelmä. Lanka juoksee sukkulasta, pirta kankaaseen kapsahtaa n srk:n kutomakerhossa ovet ovat avautuneet taas kesän jälkeen Teinintie 8:ssa, ja vilkas kudontatoiminta jatkuu. Kangaspuut kolkkaavat ja iloinen puheensorina täyttää kerhomme kudontatilat. Kauniin kesän aikana koottu energia ja uudet ideat innostavat entistä ahkerammin työskentelemään erilaisten loimien ja värikkäiden kuteiden parissa. KUTOMAKERHO on yksi n srk:n toimintapiireistä ja toimii talkooperiaatteella. Kutomakerhon uusi puhelinn:o on: Uudet kutojat toivotamme tervetulleiksi joukkoomme. Opastamme aloittelijatkin perille kudonnan saloihin. JOULUMYYJÄISET 2006 pidämme (la-su) Teinintie 8:ssa klo (vanhalla kansakoululla) Myynnissä on: erilaisia kodintekstiilejä, mattoja yms., kahvia kotileivonnaisten kera ja sitä maukasta ohrapuuroa. Tervetuloa!

3 4 inen Pohjoiset esikaupungit n seurakunnan seurakuntavaalit Ennakkoäänestys n kirkko: maanantai - perjantai kello 9-18 Maunulan kirkko: keskiviikkona kello Liikekeskus Ogeli: keskiviikkona klo Äänestää voi ennakkoäänestyspäivinä kello 9-18 kaikkien seurakuntien kirkkoherranvirastoissa, esim. työpaikan läheisyydessä. Ehdokkaat seurakuntaneuvostoon I Seurakuntaväen sosialidemokraattinen 18 Paavo J. Paavola oikeustiet.lis., 19 Kari Putkonen lehtori 20 Ulla-Mari Putkonen projektikoordinaattori II Seurakuntaväen 24 Veikko Miettinen toimitusjohtaja 21 Reino Saranpää 22 Ilkka Tynkkynen suunnittelija 23 Sinikka Vesanen työsuojeluvaltuutettu 29 Tarja Ferrand kotiäiti, teol.yo Varsinainen äänestys n kirkko: sunnuntaina kello 10 alkavan jumalanpalveluksen jälkeen kello 20:een asti ja maanantaina kello III Nuoret aikuiset 34 Sami Turunen tradenomi 35 Vesa Kauhajärvi 36 Teemu Seppälä myyjä, 37 Susanna Oksanen Ehdokkaat yhteiseen kirkkovaltuustoon I Seurakuntaväen sosialidemokraattinen 2 Kari Putkonen lehtori 3 Ulla-Mari Putkonen projektikoordinaattori 4 Arto Salmela yli-insinööri II Seurakuntaväen 8 Veikko Miettinen toimitusjohtaja 9 Kosti Lehtimäki tarkastaja Maunula 10 Eila Lindström Maunula 11 Tarja Ferrand kotiäiti, teol. yo 5 Reino Saranpää 6 Ilkka Tynkkynen suunnittelija 7 Sinikka Vesanen työsuojeluvaltuutetttu 12 Riitta Lemmetyinen TM, kouluttaja Veräjänmäki 13 Pekka Rahikainen ATK-tarkastaja Veräjänmäki 14 Martti Nuikka kehitysjohtaja 25 Kosti Lehtimäki tarkastaja Maunula 26 Markku Ali-Löytty vaunuasentaja 27 Eila Lindström Maunula 28 Susanna Toivola kotiäiti, KM Metsälä 30 Raija Olkkola KTM 31 Riitta Lemmetyinen TM, kouluttaja Veräjänmäki 32 Pekka Rahikainen ATK-tarkastaja, Veräjänmäki 33 Martti Nuikka kehitysjohtaja Usko huomiseen -vaalikeräys tukee lapsi-, varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kehittämistä. Keräyksen toteuttavat Nuorten Keskus, Seurakuntien Lapsityön Keskus ja Suomen Poikien ja Tyttöjen Keskus. Seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvosto on seurakunnan hallintoa hoitava toimielin, joka omalta osaltaan johtaa seurakunnan toimintaa ja edistää sen hengellistä elämää ja päättää varojenkäytöstä. Seurakuntaneuvoston jäsenet ovat luottamushenkilöitä, jotka vaikuttavat seurakuntatyön kehittämiseen ja painopisteiden valintaan. Kirkkoherraa lukuun ottamatta seurakuntaneuvosto valitsee kaikki seurakunnan työntekijät. Seurakuntaneuvoston toimikausi on neljä vuotta ja sen puheenjohtajana toimii kirkkoherra ja varapuheenjohtajana neuvoston keskuudestaan vuosittain valitsema jäsen. n seurakuntaneuvostossa on 14 jäsentä. Seurakuntavaaleissa valitaan jäsenet seurakuntaneuvostoihin ja kirkkovaltuustoon. Äänioikeus on jokaisella Suomen luterilaisen kirkon jäsenellä, joka mennessä on merkitty vaaliseurakunnan läsnä olevaksi jäseneksi ja täyttää 18 vuotta viimeistään III Nuoret aikuiset 15 Sami Turunen tradenomi 16 Vesa Kauhajärvi Yhteinen kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto on Helsingin seurakuntayhtymään kuuluvien seurakuntien yhteinen hallintoelin, joka käyttää seurakuntien päätösvaltaa asioissa, jotka ovat kirkkolaissa sille erikseen määrätty. 17 Teemu Seppälä myyjä, Seurakuntavaaleilla valittavan kirkkovaltuuston jäsenmäärä on 91. n seurakunnasta siihen valitaan kolme jäsentä.

4 inen Pohjoiset esikaupungit 5 Ennakkoäänestys Pakilan seurakunnan seurakuntavaalit Kaikissa kirkkoherranvirastoissa klo 9 18 Pakilan kirkkoherranviraston osoite on Palosuontie 1 Pakilan seurakunnassa lisäksi ke klo S-market Pakila, Pakilantie 61 S-market, Pakilantie 95 S-market, Torpparinmäentie 1a Siwa, Yhdyskunnantie 22 Pääkaupunkiseudulla seuraavissa kauppakeskuksissa klo : Itäkeskus, Kamppi E-taso, Kannelmäen Prisma ja Malmintori Espoo: Espoontori, Iso Omena, Lippulaiva, Sello ja Tapiola Sampokuja Vantaa: Jumbo ja Myyrmanni Varsinainen äänestys Hyvän Paimenen kirkko, Palosuontie 1: sunnuntaina kello 11 alkavan messun jälkeen kello 20:een asti. maanantaina kello Tietoa ehdokkaista ja vaaleista Ehdokaslistat ovat nähtävillä verkkosivuilla /vaalit. Samassa palvelussa on vaalikone, jossa ehdokkaat kertovat mielipiteensä erilaisista seurakuntaa ja kirkkoa koskevista kysymyksistä. pakilan seurakunta YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO I Perheellisten, nuorten ja kylämielisten 2 Susanna Airola-Topi pappi, 3 Timo Kylliäinen 5 Mikko Värtö yrittäjä 6 Veli-Pekka Ääri valt.maisteri, perheenisä Pakilan seurakunta seurakuntaneuvosto I Perheellisten, nuorten ja kylämielisten 16 Susanna Airola-Topi pappi, 17 Roope Berg rak.piirt., rak.ins., opisk. 18 Leena Hannula lääkäri, 19 Sarianna Hartikainen perhetyöntekijä,, 20 Tuula Kivioja talouspäällikkö 21 Timo Kylliäinen 22 Satu Mantela, 23 Pirkko Mäntymäki VTM, kotiäiti 24 Jessi Orpana teol. yo 25 Hanna Putkonen- Kankaanpää lehtori,, 26 Juhana Saarinen srk:n nuor.tiim. tekn.yo 27 Yrjö Saarinen talouspäällikkö, perheenisä 28 Leena Saarnio- Salavirta lastenohjaaja, 29 Arja Skyttä lääkäri, 30 Mikko Värtö yrittäjä 31 Minna Ääri, Seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvosto on seurakunnan hallintoa hoitava toimielin, joka omalta osaltaan johtaa seurakunnan toimintaa ja edistää sen hengellistä elämää ja päättää varojenkäytöstä. Seurakuntaneuvoston jäsenet ovat luottamushenkilöitä, jotka vaikuttavat seurakuntatyön kehittämiseen ja painopisteiden valintaan. Kirkkoherraa lukuun ottamatta seurakuntaneuvosto valitsee kaikki seurakunnan työntekijät. Seurakuntaneuvoston toimikausi on neljä vuotta ja sen puheenjohtajana toimii kirkkoherra ja varapuheenjohtajana neuvoston keskuudestaan vuosittain valitsema sen jäsen. Pakilan seurakuntaneuvostossa on 14 jäsentä. II Hyvän elämän puolesta 32 Mauri Helovirta 33 Tapani Salonen valtiotiet. maisteri, pj. 36 Sini Eloholma- Taskinen työterveyslääkäri 37 Matti Halme asianajaja, 38 Marja Huhta sijoittajasuhdejohtaja 39 Pia Hyvönen uutispäällikkö 40 Ari Järvinen dipl. ins., isännöitsijä 41 Riitta Kallio- Saukkonen KTM, KHT-tilintark., 42 Päivi Linna fil. maist. 34 Juha Vesa kiint.pääll., isännöitsijä 35 Raila Vuori röntgenhoitaja, III Oma seurakuntamme on meille tärkeä 43 Iris Lähdeniemi. abiturientti 44 Urpo Mukala everstiluutnantti evp. 45 Marita Nieminen työterveyshoitaja 46 Pasi Rainesalo liikennelentäjä 47 Silja Siltanen- Muilu TM, apulaisrehtori 48 Nina Suomalainen VTM, keh.polit. koordinaatt. 4 Jorma Skyttä professori, tekn. tri II Hyvän elämän puolesta 7 Mauri Helovirta 8 Juha Vesa kiint.pääll., isännöitsijä 10 Sini Eloholma- Taskinen työterveyslääkäri 11 Matti Halme asianajaja, 12 Ari Järvinen dipl. ins., isännöitsijä 9 Raila Vuori röngtenhoitaja, perhenäiti III Oma seurakuntamme on meille tärkeä 13 Riitta Kallio- Saukkonen KTM, KHT-tilintark., 14 Silja Siltanen- Muilu TM, apulaisrehtori 15 Nina Suomalainen VTM, keh.pol.koord. Yhteinen kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto on Helsingin seurakuntayhtymään kuuluvien seurakuntien yhteinen hallintoelin, joka käyttää seurakuntien päätösvaltaa asioissa, jotka ovat kirkkolaissa sille erikseen määrätty. Seurakuntavaaleilla valittavan kirkkovaltuuston jäsenmäärä on 91. Pakilan seurakunnasta siihen valitaan kolme jäsentä. Valtuusto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan. USKO HUOMISEEN! Vaalikeräys lapsille ja nuorille Seurakuntavaalien vaalikeräys 2006 tukee kirkkohallituksen päätöksen mukaisesti lapsi-, varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kehittämistä seurakunnissa. Keräysaika on Keräykseen voi osallistua mm. vaalipaikoilla. Lapset ja nuoret ovat oman elämänsä parhaita asiantuntijoita. Siksi vaalikeräyksen suojelija on kaikkien aikojen nuorin Oona Saarinen, 5 v. Näin Oona sanoo kirkkotilasta: Se on rauhallinen paikka, jossa kukaan ei saa tehdä toiselle pahaa. Keräyksen toimeenpanevat Nuorten Keskus, Suomen Poikien ja Tyttöjen Keskus PTK sekä Seurakuntien Lapsityön Keskus.

5 6 inen Pohjoiset esikaupungit Sydän sykkii lle! Valoa syksyn pimeyteen! Valoviikkojen ohjelmaa: Ogeli Big Bandin konsertti sunnuntaina klo Asukastalo Seurahuoneella, Larin Kyöstin tie 7. Iloista ja rytmikästä tunnelmaa Klasu Järvisen johdolla Järjestää -Seura Marrasmarkkinat Su klo n yhteiskoululla, Siltavoudintie 24. Ohjelmassa maksuton pomppulinna, buffetti, leivonnaisia, käsityöharrastajien töitä ym. Järjestää n Yhteiskoulun vanhempainyhdistys WANDY. Sing out! keskiviikkona klo Ogeli liikekeskuksessa Mieskuoro Part A Boys laulaa barbershop-musiikkia Järjestää Pohjoinen työväenopisto Iloiset Kädet joulumyyjäiset lauantaina 11 klo Asukastalo Seurahuoneella, Larin Kyöstin tie 7. Usean tekijän käsityötuotteita, marttojen puffetti ja arpajaiset! Jårjestää n Martat MITEN KÄY OULUNKYLÄN TERVEYSASEMAN? Asukasilta torstaina klo 18 seurakuntasalilla Teinintie 10 Keskeisellä paikalla sijaitseva terveysasema aiotaan lakkauttaa ja toiminnot siirtää syrjään Koskelaan huonojen liikenneyhteyksien päähän. Mitä tästä ajattelevat suunnittelijat ja päättäjät, entä asukkaat? Helsingin terveyskeskuksen johtaja Matti Toivola esittää tuoreimmat suunnitelmat perusteluineen. -Seura esittää teesinsä terveysaseman säilyttämiseksi sekä siirrosta syntyvistä haitoista. Myös terveyslautakunnan edustajat on kutsuttu paikalle Keskustelua Kahvitarjoilu Toivotaan runsasta osanottoa viemään asukkaiden sanomaa suunnittelijoille ja päättäjille! Asukasillan jälkeen n. klo Seuran SYYSKOKOUS Aiheina v toiminta, puheenjohtajan ja johtokunnan valinta. Kokouksen alussa julkistetaan Vuoden oulunkyläläinen 2006 tunnustuksen saaja. Tilaisuudessa myydään n historiakirjaa Vireä idylli. Kaikki tervetulleita! Kenestä Vuoden 2006 oulunkyläläinen? Kyseisen tunnustuksen on -Seura vuosittain antanut henkilölle, joka on merkittävästi ja esimerkillisesti toiminut kaupunginosamme eteen. Viimeisimmät tunnustukset ovat saaneet: v Britta Holmlund historian kirjallisesta tallentamisesta ja välittämisestä v Kaija-Leena Sinkko tiedotustoiminnastaan alueen hyväksi v Maaretta Pukkio asukastalo Seurahuoneen saamisesta asukkaille v Tapio Ojala vapaaehtoistyöstään Henkilön ei siis välttämättä tarvitse asua ssä. Toisaalta pelkkä normaali viranhoito alueen asioiden parissa ei ole ollut riittävä peruste. Myös useampi henkilö voidaan palkita yhteisestä toiminnastaan. Tee oma ehdotuksesi! Seuran johtokunta haluaa kysyä asukkailta ehdotuksia tämän vuoden tunnustuksen saajaksi. Ketä ehdotat? Mitä tärkeää hän on tehnyt, miten hän on toiminut n hyväksi tai miten luonut hyvää henkeä? Ehdotukset lyhyine perusteluineen ja ehdottajan yhteystietoineen voi toimittaa mennessä seuran puheenjohtaja Erwin Woitschille joko erwin. tai postitse Solakallionte 4 E, Seuran johtokunta päättää tunnustuksen jaosta ja Vuoden oulunkyläläinen 2006 julkistetaan syyskokouksessa seurakuntasalilla terveyskeskusaiheisen asukasillan jälkeen n. klo Tervetuloa mukaan! Kutomakerhon joulumyyjäiset la-su klo vanhalla kansakoululla,teinintie 8 Erilaisia kodintekstiilejä, mattoja yms., kahvia kotileivonnaisten kera ja sitä maukasta ohrapuuroa. Joulukonsertti Arabian Popjazz kummikouluineen Lauantaina 11. klo alkaen n kirkossa, Teinintie 10 Tule kuuntelemaan ja laulamaan yhdessä rakkaimpia joululauluja. Esiintyjiä muskarilaisista nuoriin musiikin ammattilaisiin. Johtaa Reijo Karvonen. Järjestää -Seura OKK Luistelu- ja kiekkokoulu lauantaina 11. klo n jäähallissa 5-7 vuotiaille, kypäräpakko, oma maila, maksu 2. Ennakkoilmoittautuminen: Järjestää n Kiekko-kerho Lystisunnuntai klo Asukastalo Seurahuoneella, Larin Kyöstin tie 7. Lauluja, leikkejä ja musiikkia lapsille ja aikuisille n musiikkiluokkien oppilaiden siivittämänä. Buffet. Järjestäjää nä Mannerheimin Lastensuojeluliiton n yhdistys Jäädisko maanantaina klo n jäähallissa 7-9 vuotiaille. Kypäräpakko, oma taskulamppu, maksu 2 Järjestää n Kiekko-kerho Miten käy n terveysaseman? asukasilta torstaina klo 18 seurakuntasali Teinintie 10 Järjestää -Seura Lisätietoja: n näkökulmasta Mistä olemme kuuluisia? Vuoden kaupunginosaksi valittiin Kontula onnittelen, palkinto meni oikeaan paikkaan! Mikä voisi tehdä stä vuoden kaupunginosan? Mistä muualla tunnetaan? Kenties paikoista, kuten Pikkukoski, Seurahuone, Urheilupuisto ja Ogeli. Henkilöistä tunnetuin lienee Tapio Rautavaara.. Hyvät liikenneyhteydet ja vihreys lienevät myös valttejamme. Kun lukee Ilkka Tynkkysen jutun sivulta 8 n hengestä, voi hyvin todeta asuvansa melko mukavassa paikassa. Arvostakaamme ja nostakaamme n arvostusta maailmalla itse kukin omalla tavallamme, tarttukaamme puutteisiin ja uhkiin ja muuttakaamme ne alueemme eduksi! Näpit irti terveysasemastamme! Terveysasemamme toiminta on suuren uhan alla: kaupungin terveysasemien uudistussuunnitelmiin kuuluu mm. toiminnan lopettaminen ssä ja siirto Koskelaan. Hullun hommaa sanon minä: toimivaa ja laajaa asiakaskuntaa palvelevan terveysaseman keskeinen sijainti on paras mahdollinen myös liikenteellisesti. Apteekki ja muut palvelut ovat vieressä. Olen varma, että terveysaseman siirto huonojen liikenneyhteyksien päähän vaikuttaisi myös liikekeskuksen toimintaan. Kun apteekilta vähenee asiakaskunta, vaikuttaa se kannattavuuteen. Apteekin lähtö olisi alku keskuksen näivettymiselle. Haluavatko päättäjät todella heikentää liikekeskuksemme palveluita ja lisätä sinne kaljakuppiloita? -Seura järjestää aiheesta asukasillan Tulkaa joukolla mukaan kuuntelemaan suunnitelmia ja päättäjiä sekä kertomaan asukkaiden näkemyksistä seurakuntasalille klo 18. Ilta jatkuu seuran syyskokouksella, jonka alussa julkistamme Vuoden oulunkyläläisen. Keräämme ehdotuksia sopivasta henkilöstä. Kokouksessa käsittelemme ensi vuoden toimintasuunnitelman ja valitsemme johtokuntaan uusia jäseniä. Oletko sinä tai tuttavasi yksi heistä? Puheenjohtaja vaihtuu Olen toiminut seuran puheenjohtajana vuodesta 2001 lähtien, mielenkiintoista aikaa, mutta viisi vuotta riittää yhtä puhemiestä, joten lopetan tehtäväni vuodenvaihteessa. En kuitenkaan jätä seuraa vaan haluan paneutua mm. alueemme ympäristöasioihin, joihin ei puheenjohtajan tehtäviltä ole paljoa aikaa jäänyt. Luonto- ja ympäristöryhmä starttaakin alkuvuodesta. Minulla on hyvä puheenjohtajaehdokas tarjolla, mutta siitä sitten kokouksessa, ehkä muitakin ilmaantuu. Iltaan ovat kaikki tervetulleita, jäseneksi voi liittyä vaikka paikan päällä. Isälle hyvä lahja Isänpäivä koittaa yöpakkasten ilmaantumisen myötä. Miehekäs vinkki isänpäivälahjaksi: n historiakirja Vireä idylli on oivaa ja rentouttavaa luettavaa miehenkin mieleen. Kirja on kaupan Ogelin liikkeissä, Musta Pekassa ja Akateemisessa. Kirja runsaine kuvineen antaa mielenkiintoista tietoa kaupunginosastamme mm. henkilöhistorioiden kautta, samalla sen myyntituotto tukee seuran tekemää kotiseututyötä. Sananvapaudesta Sunnuntaina kesken pyhäaskareiden sain tekstiviestitse kutsun tulla venäläisen toimittajan Anna Politkovskajan muistomielenosoitukseen Venäjän suurlähetystölle. Muutin monen muun tavoin suunnitelmiani ja järjestin itseni kynttilän kanssa paikalle. Yllätyin väen ja erityisesti nuorten määrästä. Arvokkaan tunnelmallisessa tilaisuudessa mietin omaa sananvapauttamme. Meillä pohjoisen pääkaupungin kaupunginosayhdistyksillä on oma riippumaton tiedotusvälineemme: tämä lehti. Voimme kirjoittaa alueen asioista ja ihmisistä vapaasti, myös asioista joista Hesari vaikenee tai ei välitä. Päätoimittajamme voi kulkea rauhassa eikä kansalaistoimintaa yritetä estää tai häiritä. Mutta tämä sananvapauden mahdollisuus toteutuu vain, kun lehdellä on kirjoittajia, päätoimittaja, taittaja, ilmoituseurojen hankkijoita ja ennen kaikkea lukijoita, jotka arvostavat lehteänsä! Valoa syksyyn Marrasaika koittaa, värikäs syksy poistuu ja pimeää riittää. Mutta marraskuun lopulla tuo n Valoviikko tapahtumineen valoa arjen keskelle. Ajanmukaisimmat ohjelmatiedot löytyvät n kotisivuilta: Tervetuloa mukaan! Erwin Woitsch -Seuran pj.

6 inen Pohjoiset esikaupungit 7 Rakennus- ja kaavahankkeita Pohjoisessa suurpiirissä Lidl Pakilantielle Lidl rakentaa suurmyymälän Pakilantie 48:aan, Alkutien eteläpuolelle. Rakennus tulee Suur-Helsingin Osuuspankin aikanaan rakennuttaman toimitalon tilalle. Rakennustöissä on edetty sisustamisvaiheeseen. Asiakaskpysäköinti tulee tapahtumaan edelleen Alkutien puolelta. Liiketaloa laajennetaan n lounaisnurkassa Maamme suurin rakennusliike YIT on Panuntie 6:n ja 11:n rakennuksissa vakuutusyhtiö Ilmarisen vuokranalainen. Jälkimmäisen talon laajentaminen on ollut pari vuotta valmisteilla. Asiaa on selostettu lehtemme numeroissa 2/2006 ja 3/2006. Uudet toimistotilat, n htm², tulevat YIT: n käyttöön. Neuvottelut Keskon kanssa kaupan laajentamisesta ja liikerakennusoikeuden käytöstä ovat kesken. Ilmeisesti Musta Pekka tulee laajenemaan. Asemakaavan muutos on vireillä. Se tulee mahdollisesti lainvoimaiseksi tammi/helmikuussa Louhintatyöt alkanevat kesällä 2007 ja tavoitteena on uusien tilojen käyttöönotto vuoden 2008 lopussa. Ruotsinkielisen ammattikoulun tilat n koillisosassa Ammattikoulun siirryttyä Arabian alueelle Torivoudintien päässä sijaitsevat rakennukset ovat lähes tyhjillään. Työsaleissa on väliaikaisena vuokralaisena ABB. Rakennukset alkavat olla masentavassa kunnossa. Tarkoitus on, että alue Mellersta Nylands Yrkesskolan vanha rakennus tulisi säilyttää vaikka alueelle kaavoitettaisiin asuntoja. kilpailutetaan rakennusliikkeillä ja kaava muutetaan ympäristön luoteisen asuinrakentamisen alueeksi. Päätöksiä ei ole tehty, asiaa valmistelee Helsingin kaupungin kiinteistövirasto. Lähimpänä rataa on arvokas, vanha kaksikerroksinen ja säilyttämisen arvoinen rakennus. Entinen sihteeriopisto Mäkitorpantiellä Helia, alkuperäiseltä nimeltään Helsingin sihteeriopisto, laajensi toimitaloaan runsaat kymmenen vuotta sitten. Sittemmin siirryttiin Helian uudisrakennukseen Itä-Pasilaan. Entinen rakennus on myynnissä, mutta kaupanteko ei liene vielä vireillä. Tiloissa toimii uutena vuokralaisena Adultan aikuiskoulutuksen yksiköitä, mutta pääosa tiloista on tyhjillään. Rakennusta ei ole tarkoitus muuttaa, jos sille löytyy koulutustoimen käyttöä. än toinen jääkiekkohalli Kaupungin liikuntavirasto suunnittelee n jäähallin laajentamista etelään, puoliksi nykyiselle pysäköintialueelle. Kaava ei vielä ole vireillä, mutta rakentaminen voisi alkaa loppuvuonna Pakilanpuiston asemakaava Pakilanpuiston asemakaavasta. on käynnissä muistutusvaihe asti. Kaava-alue käsittää Kehä Ykkösen noin 100 m leveän pohjoispuolisen alueen Teboilista itään. Maankäyttö muuttuu lähinnä Pakilan kirkon pohjoispuolella, jonne tulee pieni uusi asuntoalue. Kaarlo Haltian puisto Veräjämäessä Alue, jonka nimeksi tulee Kaarlo Haltian puisto, on Kirkkoherrantien ja Jokiniementien pohjoispuolella Veräjämäessä, melko lähellä kuvanveistäjän pitkäaikaista asuinpaikkaa. Moni oulunkyläläinen on ajanut hanketta, joka hyväksyttiin nimistötoimikunnassa jo vuonna Muistutusaika päättyi Torpparinmäen itäosan asemakaava Tarkoitus on lisätä yksi tonttirivi Torpparinmäen koillispuolelle, peltoalueen reunaan. Sen ohella omakotitonttien rakennusoikeuksia nostetaan 40 prosentilla 0,25:een ja käsitellään suojelukysymyksiä. Asiasta oli neuvottelu asukkaiden kanssa Torpparinmäen koululla. Suursuon ja Länsi- Pakilan välinen asuntoalue MAUNO HARI Asemakaava, joka lisää suppea-alaisen pientaloalueen Suursuon ja n väliselle alueelle, on hyväksytty joistakin eriävistä mielipiteistä huolimatta. AS Eläkeläisalennus tiistaisin 18 Sos.dem. listalta ehdolla seurakuntaneuvostoon Oikeustiet. lis., PAAVO J. PAAVOLA Marleena Kysy myös ilta-aikoja! Parturi-kampaamo kauneushoitola jalkahoitoja naisille ja miehille Pohjolankatu 1 Puh / Taistelu vanhan kirkon ja sen pihamaan puolesta jatkuu. OULUNKYLÄN FYSIKAALINEN HOITOLAITOS VUODESTA -81 Mäkitorpantie 37, Liikekeskus Ogeli, 2. kerros Fysikaalista hoitoa, hierontaa, vyöhyketerapiaa P Avoinna ma-to pe TERVETULOA! Torivoudintie 3, Puh/Fax MITTATILAUS- JA KORJAUSOMPELU Kevyen liikenteen reitteihin muutoksia Hakamäentien remontin vuoksi Ratapihantien eritasoliittymän kohdalla kulkevat kevyen liikenteen väylät on siirretty poikkeusreiteille Hakamäentien remonttitöiden vuoksi. Junaradan itäpuolta keskustaan päin vievä kevyen liikenteen väylä on suljettu kokonaan Hakamäentieltä Messukeskukselle saakka. Tämä tarkoittaa sitä, että stä radan vartta pitkin kulkevien on varauduttava käyttämään Ratapihantien eritasoliittymän kohdalla väliaikaisia reittejä. Jalankulkijat ja pyöräilijät ohjataan Ratapihantien itäpuolelle kulkevalle kevyen liikenteen väylälle, jota pitkin pääsee myös Pasilan asemalle. Järjestely on voimassa heinäkuuhun 2008 asti. Väliaikaiset reitit on otettu käyttöön, jotta kulkijat eivät joudu liian lähelle työmaata. Hakamäentietä uudistetaan vuoteen 2009 asti sujuvuuden ja turvallisuuden parantamiseksi. Kyseinen tie on kuitenkin käytössä koko rakennusprojektin ajan. Kevyen liikenteen poikkeusreiteistä ilmoitetaan paikan päällä opastetauluin. Lisätietoja rakennustöistä ja reittimuutoksista, samoin kuin liikenteen ajantasaisesta tilanteesta löytyy osoitteesta hakamaentie. Iida Ylinen Työmatka keskustaan nopein pyörällä Hesari on mitannut eri liikennevälineillä tehtyjen työmatkojen tekoon käytetyn ajan pituutta eri puolilla kaupunkia. on ollut yksi kolmesta lähtöpaikasta, tarkemmin Mestarintien ja Mäkitorpantien risteys. Pyörämatkan päätepiste oli Lasipalatsi Sokosta vastapäätä. Matkaan lähdettiin aamukahdeksan jälkeen perjantaina touko-kesäkuun vaihteessa. Polkupyörää ajoi nainen. Kulkuväline Aika minuuttia Polkupyörä 25 Juna 29 (26) Oma auto 30 Bussi 35 (36) Vertailluista kulkuvälineistä oulunkyläläisten työmatka sujui nopeiten polkupyörällä ja hitaimmin bussilla. Kahdella muulla mitatulla välillä (Pitäjänmäki ja Herttoniemi) pyörä oli hitain tai toiseksi hitain, joskin erot olivat pieniä. Polkupyöräily keskustaan on kunnioitettava kulkutapa nopeuden lisäksi myös ekologisesti ja terveyden kannalta. Helsingin sisäisistä työmatkoista noin kymmenesosa tehdään pyörällä. AS Iloista ja rytmikästä tunnelmaa Klasu Järvisen johdolla Ogeli Big Band konsertti su klo n asukastalo Seurahuoneella, Larin Kyöstin tie 7 Vapaa pääsy. Järjestää -Seura ry TERVETULOA!

7 8 inen Pohjoiset esikaupungit Suomenkielinen työväenopisto Helsingin kaupunki TYÖVÄENOPISTO TIEDOTTAA Työväenopiston syyslukukausi on käynnissä ja ohjelmassa on paljon uusia kursseja ja mielenkiintoisia yleisluentoja. Perjantain kulttuuriluennot jatkuvat talossa klo Päivän aiheena on Tonava ja Regensburg. Asiantuntijana FM Anja Sarvas Pioneerien matkassa läpi vuosisatojen luentosarja jatkuu n kirjastossa klo Illan aiheena on Edvard Westermarck, Luennoitsijana VTK Juha Olavainen Tietotekniikan alkavilla kursseilla on vielä vapaita paikkoja talossa Oletko kartalla? GPS, karttaplotteri ja pc:n navigointi-ohjelmat autoon tai veneeseen talossa la klo Luennon aikana on esillä erilaisia paikannusvälineitä. Asiantuntijana Jari Kansikas Varhainen videotaide Suomessa talossa su klo Asiatuntijana Professori Antero Takala Luennot ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Voit kuunnella yksittäisen luennon tai koko sarjan, tiedustelut Tietotekniikan peruskurssi kannettavalla tietokoneella 18h/23 Pe klo Resurssienhallinnan kertaus Senioreille 6h/9 Ti klo Tunne tietokoneesi hyvin senioreille 16h/18 Pe klo Tekstinkäsittelyn jatkokurssi senioreille15h/20 Ti klo Isänpäiväkorttipaja 7h/11 La klo Kuvagalleria internettiin A 4h/5 Pe klo Oma blogi internettiin 4h/ 5 Pe klo Kuvagalleria internettiin B 8h/10 Ma klo Joulukorttipaja senioreille 12h/9, materiaalimaksu 5 La-Su klo Joulukorttipaja 6h/9,materiaalimaksu 5 La-Su klo Kalenteri vuodelle h/18, materiaalimaksut 13 Pe klo Korjaa, paikkaa, pienennä tai suurenna. Tule ompelemaan keskeneräiset työsi valmiiksi talon tekstiililuokkaan. Ompeluilta G 4h/5 Ma klo Ompeluilta H 4h/5 Ke klo Ompelupäivä F 4h/5 Ma klo Ompelupäivä G 4h/5 Ke klo Ilmoittaudu kursseille puh tai www. hel.fi/tyovaenopisto Opiston toimisto on auki opetuskaudella ma-to klo , pe klo Puh Oppiminen tuo iloa ja vaikuttaa, tule työväenopistoon! Pohjoinen alueopisto, Kylänvanhimmantie 25 Puh , faxi Omaishoitajille toimintakeskus Töölöön Vuoden 2006 alusta tuli voimaan laki omaishoidon tuesta. Lailla halutaan vahvistaa niin omaishoidettavan kuin - hoitajankin asemaa. Lain mukaan omaishoidettavien ja omaishoitajien tukemista tulee kehittää erilaisin palveluin. Laki lupaa omaishoitajille mm. apua ja tukea hoitotyöhön ja kuntoutusta. Helsingissä omaishoidon kehittämiseksi kokeillaan mm. omaishoidon toimintakeskuksen toimintamallia. Perheille tarjotaan yhdessä kolmannen sektorin toimijoiden, seurakunnan ja vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa koulutusta, ohjausta, neuvontaa ja omaishoidettavien muutaman tunnin lyhytkestoista hoitoa. Töölön palvelukeskuksen yhteyteen on perustettu uusi omaishoidon toimintakeskus. Siellä jär- jestetään palveluohjausta, neuvontaa ja virkistystä erityisesti eteläisen Helsingin omaishoitajille yhteistyössä Pääkaupunkiseudun Omaishoitajat ja Läheiset Polli ry kanssa. Toimintakeskuksessa on mm. vertaisryhmä ja liikuntaryhmä omaishoitajille ja yhteinen kahvila omaishoitoperheille torstaisin. Omaishoidettaville on muutaman tunnin hoitoa ja tarinatupa parillisina viikkoina. Pohjois-Helsingissä mm. PULMU ry on järjestänyt omaishoitajille toimintaa. Ensi vuoden valtion budjetti tuo omaishoitajille yhden lisävapaapäivän kuukaudessa nykyisten kahden päivän jatkeeksi. Saa nähdä, miten kaupunki velvoitteensa hoitaa, kun nykyistenkin vapaapäivien ja muiden omaishoidon tukipalvelujen järjestämisessä on vaikeuksia. KS Pyörätuoli ja juna vaarallinen yhdistelmä Pyörätuolissa lähijunalla matkustanut Anja Soininen roikkui pää lattiassa n asemalta Rautatieasemalle saakka ja loukkaantui sairaalakuntoon. Junaan pääsy pyörätuolilla on hankalaa sisääntulon rakenteellisen vian vuoksi. Anja Soininen toivoo VR:ltä vastauksia kysymyksiinsä. Ajoin n asemalla paikallisjunaan pyörätuolillani ja jouduin liikenneonnettomuuteen. Pyörätuolin etupyörät juuttuivat kuopalla olevaan tramppiin. Tramppi on junaan siirtymistä auttava teline asemalaiturin ja junan välissä. Vaikka tuolissani on isot pyörät, junaan siirtyminen ei onnistunut. Ohjasin pyörätuoliani kääntämällä pyöriä ja lisäämällä vauhtia. Pyörätuoli pompahti junan sisälle, mutta jalat jäivät pyörätuolin ja lipunleimaajaa kannattelevan tangon väliin. Samalla koko ylävartaloni valahti lattialle ja pää kolahti maahan. Juna lähti liikkeelle. Roikuin tässä asennossa n asemalta aina in saakka. Kanssamatkustajista kukaan ei osannut auttaa ja irrottaa jalkaani puristuksesta. VR: n henkilökuntaa ei tullut koko matkan aikana tapahtumapaikalle. Toiset matkustajat yrittivät kyllä etsiä auttajaa. Junan pysähdyttyä Helsingin pääteasemalla muut matkustajat poistuivat ja jäin yksin junaan. Jostain löytyi myös konduktööri, joka käännytti junaan tukevat uudet matkustajat toiseen junaan, kun ambulanssin tulo kesti. En tiedä, Putkiremonteissakin yhteistoiminta säästäisi n henki Kun matkustaa junalla pohjoisesta kohti Helsingin keskustaa ohitse vilahtaa tavallisia esikaupunkimaisemia. Niihin ei katse kiinni jää korkeita taloja ja kivisiä asemia. Sitten esiin tuleva horisontti rauhoittuu, kun taivasta ei enää peitä kymmenen kerroksen betonimuuri. Junan pysähtyessä asemalle ikkunasta näkyy kellertävä, vanha asemarakennus. Kauniisti rakentamisen taiteesta muistuttava talo on kuin kutsukortti sisään än. Jo asemalla maisema hengittää rauhallisena. Vihreitä puistonäkymiä ja rautatiesillan alittava väljä ajoväylä vie katsetta mukanaan. Asuintalot ovat matalia ja maiseman rauhoittavan harmonian aistii kaikkialla. n alueella on vihreä sydän ja se antaa ihmiselle tilaa hengittää. Muutama valtaväylä vie maiseman läpi, mutta nekin vihreän reunustamina. Ne tuovat tasapainoisesti toisensa leikaten asukkaat sisään än, niin ettei minnekään ole kuin kävelymatka. ssä asuu noin ihmistä. Veräjälaaksoa lukuun ottamatta kaikki kolmikerroksissa tai matalammissa taloissa, rivitaloissa ja omakotitaloissa. Talot on istutettu vihreän sisään niin, että kävely, juokseminen ja pyöräily on suorastaan osa alueen luonnetta. Ahtaus on poissa talojen sijoittelussa. Siistejä kerrostalojakin ympäröi vihreä nurmikko tai puisto. Maisema muistuttaa taiten suunniteltua idylliä. Sellaista missä ihmiset haluavat asua ja perheitään kasvattaa. Viihtyisyyttä ja hyviä palveluja stä viidennes kuka teki lopulta hälytyksen pelastuslaitokselle.. Olin viikon Töölön sairaalan tapaturmaosastolla. Jalasta murtui sääriluu ja nilkan nivelsiteitä vaurioitui. Kipsi on vielä jalassa ainakin kuukauden ja mitä sen jälkeen tapahtuu, en tiedä. Olin juuri kuntoutumassa kävelykykyiseksi. Nyt jalka jää todennäköisesti vinoon asentoon ja kävelemään oppimiseni on epävarmaa. Onneksi päähän tuli vain pieni ruhje. Pyörätuolin jalkalauta vahingoittui notkahduksen voimasta. VR:n edustaja järjesti pyörätuolin asemapalvelun tiloihin suojaan ja palautti sen myöhemmin minulle Töölön sairaalan. Onko mahdollista, että tapahtuma on tallentunut VR: n valvontakameroille? Tapahtuneen selvittämisessä tästä olisi suuri apu, koska VR:n henkilökuntaa oli paikalla vasta pääteasemalla. Onko yleensäkään tehty tutkimusta ja seurantaa junien ja asemalaiturin välisten tramppien vaarallisuudesta tai toimenpiteitä Se siitä liikenneturvallisuudesta! Tuskin oli ehditty toipua n koulujen ja niiden vanhempainyhdistysten liikennetempauksesta, kun taas syyskuun puolessa välissä pyöräilevä tyttö jäi auton alle Kansantien risteyksessä. Pikkuveljeään päiväkodista kyydittänyt 12-vuotias tyttö jäi suojatietä ylittäessään Kansantien ja Yhdyskunnantien risteyksessä punaisia päin ajaneen auton alle ja joutui hoidettavaksi Lastenklinikalle. Onneksi kolarin uhriksi joutuneet varjeltuivat vakavammilta kolhuilta. Liikenneonnettomuus on jo kolmas puolen vuoden aikana parin sadan metrin säteellä Yhdyskun- ja aloitteita vaarojen torjumiseksi? Onko olemassa ohjeistusta meille tramppia tarvitseville matkustajille junaturvallisuuden takaamiseksi? Miten kanssamatkustajien pitäisi osata toimia ja miten tavoittaa henkilökunta liikkuvassa junassa? Entä jos käy vielä niin, että junan lähettäjältä jää huomaamatta, että pyörätuolin takapyörät ovat jumittuneet tramppiin ja juna lähtee!? Onko todella niin, että vaikeavammaisten kuljetuspalvelu nykyongelmistaan huolimatta on ainoa tapa liikkua edes turvallisesti paikasta toiseen? Anja Soininen Läheltä liippasi Koululainen jäi taas ssa auton alle on viheralueita. 17 hehtaaria tasaisesti jakaantuneina alueen joka soppeen. Asuintalojen osuus on yli kolmanneksen, mutta niin väljästi sijoitettuina, että jokaisella on mahdollisuus säilyttää oma rauhansa. Tiet vievät maankäytöstä kymmenisen prosenttia, tehokkaasti järjestettyinä kuin Anja Soininen nantietä sattunut onnettomuus. Alueen asukkaat ovatkin vedonneet liikennesuunnittelijoihin, että Yhdyskunnantielle tulevien sivukatujen suojateille tehtäisiin korotukset. Jos tämä olisi tehty jo aiemmin, kaksi kolmesta tämänvuotisesta onnettomuudesta olisi ehkä saatu ehkäistyä ennalta. Lokakuussa mittamiehiä onkin jo näkynyt Yhdyskunnantien sivukatuja mittailemassa. Toivottavasti tämä enteilee korotusten ilmestymistä suojateille. Seuraa keskustelua n liikenneongelmista ja muista ajankohtaisista asioista n verkkosivuilta osoitteesta elämää pumppaava suonisto. Ei ihme, ettei suurin osa oulunkyläläisistä ole omasta halustaan innokkaita vaihtamaan kaupunginosaa. ssä peruspalvelut toimivat hyvin. Vilkas kirjasto keskellä aluetta. Jatkuu sivulla 11.

8 inen Pohjoiset esikaupungit 9 Pakintalolla avoimet ovet Etupellontie 2 Sunnuntaina klo Tule tutustumaan remontoituun Pakintaloon, ohjelmassa: -pelimannimusiikkia -yhteislaulua -kahvio Tervetuloa! Järjestäjä: Pakila-Seura ry Havukoristeet Tule tekemään havukoristeita Pakintalolle sunnuntaina klo havupalloja - ovikoristeita - kahvio Materiaalimaksu Järjestäjä: Pakila-Seura ry Valtakunnallisestikin merkittävä urheiluseuramme, Pakilan Visa vietti alkusyksystä 70- vuotisjuhlaansa urheilutapahtumapäivän merkeissä. Pakila-Seuran edustajat luovuttivat juhlivalle Visalle edelleen luovutettaviksi kiertopalkinnon nuorisolajeihin ja toisen senioreille. Kuvassa Pakila-Seuran johtokunnan urheilijajäsenet, entiset, Tapio Suomi ja Kalevi Äijälä. Pakilan Visan puolesta palkinnot vastaanottivat toiminnanjohtaja Aarno Suomi ja maratoonari Harri Hänninen. Suursuon ostoskeskukselle lyhyt kahden vuoden vuokrasopimus Kiinteistölautakunta päätti jatkaa kahdella vuodella Suursuon ostoskeskuksen tontin vuokrasopimusta entisillä ehdoilla. Tämän jälkeen eli jälkeen molemmat sopijaosapuolet voivat sanoa vuokrasopimuksen irti puolen vuoden irtisanomisajalla. Suursuon Ostoskeskus Oy oli esittänyt, että sille vuokratun tontin vuokrasopimusta olisi jatkettu 15 vuodella. Yhtiö oli pyytänyt myös, että vuokrasopimusta olisi muutettu siten, että vuokrasopimuksen mukainen purkuvelvollisuus olisi poistettu. Vuokrasopimuksen valmistelussa on arvioitu, että ostoskeskukseen liittyvien suojeluesitysten käsittely, päätöksiin liittyvien valitusten käsittely sekä kaavan hyväksyminen ja uuden keskustan rakentaminen vievät aikaa ainakin 2,5 vuotta, jonka jälkeen vanha ostoskeskus on mahdollista purkaa. Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi Maunulan keskustan kaavan elokuussa 2005 ja esitti sen viemistä valtuuston hyväksyttäväksi. Maunulan keskustan kehittämistä on jarruttavat Suursuon ostoskeskuksen ja Pro Maunulan ry: n tekemät suojeluesitykset. Uudenmaan ympäristökeskus antanee Pro Maunulan syyskuussa 2005 tekemästä suojeluesityksestä päätöksen lokakuun aikana. Valtuusto ei voi käsitellä kaavaa ennen kuin valtio (Uudenmaan ympäristökeskus/ympäristöministeriö) on käsitellyt Suursuon ostoskeskukseen liittyvät suojeluesitykset. Uudenmaan ympäristökeskus antoi tammikuussa 2006 kielteisen päätöksen Suursuon ostoskeskus Oy: n ostarista tekemästä suojeluesityksestä. Ympäristöministeriö hylkäsi kiinteistöyhtiön asiasta tekemän valituksen. Maunulan Aluefoorumilla keskustellaan ti klo 18 Jokeri-linjan vaikutuksista Maunulan kehittämiseen sekä Maunulan keskustaan ideoidusta Jokerikirjastosta. Tilaisuudessa ovat mukana kirjaston ja YTV:n edustajat. Paikka: Palvelukeskus Saunabaari, Metsäpurontie 25, 3. kerros. Suursuolle senioritalo ja pientaloasuntoja Vanhan Maunulan eli 50-luvulla rakennetun Maunulan suojelukaava tulee nähtäville helmi-maaliskuussa Asiasta järjestetään tuolloin esittelytilaisuus Saunabaarilla. Vanhan Maunulan inventointijulkaisu ilmestynee vuodenvaihteen jälkeen. Kaava-alueessa kuuluu Koivikkotie 18:n ra- Suursuolle on kaavoitettu 87 pientalotonttia eli asuntoa. Suursuonlaitaan vanhusten kuntopolun viereen on lisäksi kaavoitettu kerrostalotontti, johon rakennetaan senioritaloja. Yhteensä alueelle on kaavoitettu noin kerros-m² ja asukkaita alueelle tulee noin 600 eli hieman yli Pirkkolan asukasmäärän (500 asukasta) verran. Alueen keskelle tuleville suurimmille tonteille on kaavailtu arkkitehtuurikilpailua, jonka avulla halutaan varmistaa alueen arkkitehtuurin korkeatasoinen laatu. Kaavamuistutusten käsittely on vielä kesken. Asemakaava palaa mahdollisesti uudelleen kaupunkisuunnitteluviraston viimeisteltäväksi, jonka jälkeen se menee uudelleen lautakunnan käsiteltäväksi keväällä 2007 ja sen jälkeen valtuuston hyväksyttäväksi. Kaavakäsittelyä voivat pidentää mahdolliset valitukset. Pientalotonttien rakentaminen edellyttää lisäksi meluaidan rakentamista Tuusulan moottoritien varteen. Meluaidan rakentamiselle ei ole vielä rahoitusta. Meluaidan puuttuminen ei sen sijaan estä Suursuonlaidan senioritalon rakentamista. Vanhan Maunulan suojelukaavan tilanne kentamaton tontti, jolle on suunniteltu rivitaloa. Vanhan Maunulan alueella on erityisen arvokkaita rakennuskohteita kuten Hilding Ekelundin suunnittelema Sahanmäen alue, Viljo Revellin ja Keijo Petäjän Maunulan Kansanasuntojen kortteli Saunabaarin luona sekä Kaj Englundin Männikkötie 5 eli banaanitalot. Pakila-Seuran Puheenjohtajan palsta * Kiinteistovero huolestuttaa - Helsingin kaupungin talousarvio vuodelle 2007 on julkaistu. Kunnallisvero- ja kiinteistöveroprosentit pysyvät ennallaan myös ensi vuonna, mikä on hyvä uutinen. Huono uutinen sen sijaan on, että lehtitietojen mukaan verottaja eli valtio on nostamassa kiinteistöjen verotusarvoja roimasti. Kun maksettavan kiinteistöveron määrä saadaan kertomalla kiinteistoveroprosenteilla kiinteistön maapohjan ja rakennuksen verotusarvo, on ensi elokuussa postitettavissa kiinteistöverolaskuissa odotettavissa merkittävä veron korottaminen. Pelkään korotuksen määräksi prosenttia nykyisestä verosta. Kun meidän perheen Länsi- Pakilassa olevan kodin kiinteistövero on nyt 1000 euroa, olisi ensi vuoden kiinteistövero 1500 Euroa. Tilanne tulee olemaan vaikea etenkin eläkkeen varassa pientaloissa asuville. Kiinteistöverossa erityisesti tontin verotusarvolla on keskeinen merkitys. Kiinteistöverolakia tulisi muuttaa siten. että maapohjan osuutta asuinkäytössä olevan kiinteistön verotuksen määräytymisessä alennettaisiin. * Pakila-Seuran toiminta syksyllä Avoimet ovet ja yhteislaulua Pakin talolla su klo , ks. erillinen ilmoitus tällä sivulla. - Havukoristeita Pakin talolla su klo , ks. erillinen ilmoitus. - Pakila-Seuran syyskokous pidetään Pakilan yläasteen koulun auditoriossa to klo , minkä jälkeen on keskustelutilaisuus yleisölle Pakila-Seuran vaikutusalueen, Itä- ja n, n ja Torpparinmäen liikenneongelmista. Pyrin saamaan tilaisuuteen ko. alueista vastaavat liikennesuunnittelijat. * Kauppa-uutisia - Pakilantien Spar-kauppa on lopettanut toimintansa. Pakilalaisten puolesta kiitän kauppias Matti Marttilaa ja hänen tiimiään hyvistä palveluista. Pakilantien Spar-Ekstra tunnettiin alueemme ulkopuolellakin parempana kauppana mm. erinomaisen liha-tiskinsä ja hyvän palvelun johdosta. Kauppakuolema liittyy päivittäistavarakauppaketjujen uudelleen järjestelyihin ja tiukentuneeseen kilpailuun. - Paikkakuntalaiset veikkaavat Rosso-ketjun ravintolaa tyhjeneviin Spar-kaupan tiloihin, aika näyttää. - Pakilantien Lidl avannee marraskuussa uudisrakennuksen valmistuttua. - Pakilantien ja Välitalontien kulman liiketaloon vastapäätä Aarre-Autoa on avattu pizzeria. En ole vielä ehtinyt tutustumiskäynnille, mutta palaan asiaan seuraavalla palstallani. - n ostarille on saatu uusi Siwa-kauppa keväällä toimintansa lopettaneelta K-kauppa Pikkololta vapautuneisiin tiloihin. n Siwaa pyörittää myymäläpäällikkö Mikko Kukkonen Marin, Anitan, Satun, Kirsin ja Saaran kanssa. Siwan valikoima sopii perheellisellekin, erityisen edullisia ovat (hinta)-sivalletut-tuotteet ja Ykkös-bonus-tarjoukset ja Siwathan ovat melkein aina auki. n Siwa on tarpeellinen täydennys paikallisiin palveluihin. * Merkkipäiviä - Pakila-Seura muisti Pakilan Visaa 70-vuotispäivänä kiertopalkinnoilla. Ks. kuva ja teksti tällä sivulla. - Pakila-Seuran johtokunnan jäsen Tauno Jokinen täytti kesällä 85 v. Jokinen on ollut pitkään Pakilan-Pelimannien parikymmenpäisen orkesterin johtaja ja kantava voima. Seuran johtokunnan kokouksessa kapellimestarillemme luovutettiin ssa asuvan keramiikkataiteilija Paul Envaldsin tekemä keramiikkavati. Lämpimät onnittelut. - Kesällä oli myös Risto Tammiluoman 70-vuotispäivä. Tammiluoma on pitkäaikainen Pakila-Seuran johtokunnan jäsen ja vaikuttanut alueemme asukkaiden hyväksi myös muiden järjestöjen kautta. Johtokunnan kokouksessa juotiin Tammiluoman tarjoamat kakkukahvit ja puheenjohtaja luovutti päivänsankarille Helsingin kaupunginosayhdistysten liiton Helkan myöntämän kultaisen Pro -ansiomerkin n:o 178. * Pakin talo - Pakila-Seura vuokraa 1700-luvulta peräisin olevaa Pakin taloa juhla- ja pitopaikaksi. Pakin talo on ssa, osoitteessa Etupellontie 2, vahtimestari ottaa vastaan tilauksia ja esittelee paikkoja p , jätä viesti, vahtimestari ottaa yhteyttä. - Pakin talon lattiat on lokakuun alkupuolella hiottu ja lakattu. Myös tulisijat, kaikki kolme, on kunnostettu ja maalattu. Vanhassa hirsitalossa riittää aina tekemistä, mutta nyt Pakin talo on siistissä kunnossa. * Töhryistä n ostariaukiota rajaava muuri oli töhritty täyteen spreijauksia. Soitin Stop-Töhryille -projektille p ja seuraavana päivänä tiilimuuri oli puhdistettu. Kiitokset puhdistajille. Hyvää syksyn jatkoa: Matti Enroth Pakila-Seuran pj, kaupunginvaltuutettu p

Irja Kivistö, sihteeri

Irja Kivistö, sihteeri Seurakuntaneuvosto 15.3.2010 Seurakuntakoti 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Pöytäkirjan allekirjoittaminen 4. Pöytäkirjan nähtävillä pitämisestä päättäminen

Lisätiedot

Pakilan seurakuntaneuvosto

Pakilan seurakuntaneuvosto Palosuontie 1 00660 Helsinki (09) 2340 5500 pakila.srk@evl.fi www.helsinginseurakunnat.fi/pakila Pakilan seurakuntaneuvosto kokous 1/ 2012 aika maanantaina klo 18.30 pidettävän kirkolliskokousvaalin jälkeen

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

Pakilan seurakuntaneuvosto

Pakilan seurakuntaneuvosto Palosuontie 1 00660 Helsinki (09) 2340 5500 pakila.srk@evl.fi www.helsinginseurakunnat.fi/pakila Pakilan seurakuntaneuvosto kokous 1/ 2013 aika tiistaina klo 18.30 paikka Hyvän Paimenen kirkko, Paimensali,

Lisätiedot

Maunulan keskusta. Arkkitehti Markku Hietala kaupunkisuunnitteluvirasto p. 169 4321 / markku.hietala@ksv.hel.fi

Maunulan keskusta. Arkkitehti Markku Hietala kaupunkisuunnitteluvirasto p. 169 4321 / markku.hietala@ksv.hel.fi Maunulan keskusta Arkkitehti Markku Hietala kaupunkisuunnitteluvirasto p. 169 4321 / markku.hietala@ksv.hel.fi Kaavaprosessi Nyt ollaan tässä Vireille tulosta ilmoitetaan Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Pakilan seurakuntaneuvosto

Pakilan seurakuntaneuvosto Palosuontie 1 00660 Helsinki (09) 2340 5500 pakila.srk@evl.fi www.helsinginseurakunnat.fi/pakila Pakilan seurakuntaneuvosto kokous 10/ 2013 aika tiistaina projektityöskentely klo 17.30 ja kokous klo 18.30

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

Aika 01.12.2014 klo 17:30-18:20 Käpylän kirkko, Metsolantie 14, seurakuntasali

Aika 01.12.2014 klo 17:30-18:20 Käpylän kirkko, Metsolantie 14, seurakuntasali Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 01.12.2014 klo 17:30-18:20 Paikka Käpylän kirkko, Metsolantie 14, seurakuntasali Saapuvilla olleet jäsenet Ulla Kosonen, puheenjohtaja Raimo Anttila

Lisätiedot

Oulunkylän rakennuksia 26.04.2007. okt 1920?

Oulunkylän rakennuksia 26.04.2007. okt 1920? Osoite: talomuoto: Rak.vuosi: suunnittelija muuta Aidasmäentie 3 Aidasmäentie 4 1964 Aidasmäentie 6 rt 1982 1920? Aidasmäentie 7a 2006 Arkkit tsto Kirsi Sivén? aik. puutalo Aidasmäentie 7b 1904 Aidasmäentie

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 4.9.2014 Kirkkoneuvosto 1/6

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 4.9.2014 Kirkkoneuvosto 1/6 1/6 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Paikka Torstai klo 18.00 Virastotalo LÄSNÄ Äärelä Torsti, pj Hafrén Leena Holppi Hanna- Maria Ääri Anna- Liisa Mäki Kaija Pajula Heikki Toivonen Ari Sahla Taru Laakso Arvo

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta

Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia,

Lisätiedot

Mihin hyvään sinä uskot?

Mihin hyvään sinä uskot? Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia. Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu kirkon jäsen, joka täyttää

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 1(7) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 1(7) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 1(7) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet Gärdström Keijo pj. Aaltonen Pirjo jäsen

Lisätiedot

Pakilan seurakuntaneuvosto

Pakilan seurakuntaneuvosto Palosuontie 1 00660 Helsinki (09) 2340 5500 pakila.srk@evl.fi www.helsinginseurakunnat.fi/pakila Pakilan seurakuntaneuvosto kokous 9/ 2013 aika tiistaina klo 18.30 paikka Hyvän Paimenen kirkko, Paimensali,

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia, naisia ja miehiä. Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

OULUNKYLÄ-SEURAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011

OULUNKYLÄ-SEURAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 OULUNKYLÄ-SEURAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011 A. Oulunkylä - asuinalueen toiminnallisuus, viihtyvyys ja yhteisöllisyys Tavoitteet * Oulunkylä säilyy ja kehittyy toiminnallisena, palvelevana, viihtyisänä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA johtreht/4 1 SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOKUNTA 26.5.2009

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA johtreht/4 1 SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOKUNTA 26.5.2009 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA johtreht/4 1 4 POHJOISEN ALUEOPISTON ESITTELY Sto EHDOTUS Merkitään tiedoksi. Lisätiedot: Vattula Kaarina, aluerehtori (pohjoinen alueop.), puhelin 310 88541 ESITTELIJÄ Historiaa

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 13.02.2012

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 13.02.2012 1 1 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 1 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään viikkoa ennen kokousta

Lisätiedot

Helsingin uusi alueellisen kulttuurityön malli Maunulan 112. aluefoorumi 14.9.2015

Helsingin uusi alueellisen kulttuurityön malli Maunulan 112. aluefoorumi 14.9.2015 Helsingin uusi alueellisen kulttuurityön malli Maunulan 112. aluefoorumi 14.9.2015 Helsingin uusi alueellisen kulttuurityön malli Kulttuurikeskus Haku 30.3.-12.6.2015 Kulttuuriorganisaatio Rahoitus 2016-2018

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto sekä Kokkolan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston jäsenet:

Seurakuntaneuvosto sekä Kokkolan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston jäsenet: Kokouskutsu Seurakuntaneuvosto 13.2.2012 klo 18.00 Seurakuntakoti Seurakuntaneuvosto sekä Kokkolan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston jäsenet: Kokoonnumme ma. 13.2.2012 toimittamaan kirkolliskokouksen-

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 RYMÄTTYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2010 Seurakuntaneuvosto 20.1.2010 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko 20.1.2010 klo 17-18.20 Paikka: Seurakuntakoti Läsnä: Sirén Petri puheenjohtaja Heino,

Lisätiedot

Kokouksen avaus ja alkuhartaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen ja vs. kirkkoherra toimitti alkuhartauden.

Kokouksen avaus ja alkuhartaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen ja vs. kirkkoherra toimitti alkuhartauden. TYRNÄVÄN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON ESITTELYLISTA-PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kokousaika Tiistai 9.2.2016 klo 18.00.-18.50. Kokouspaikka Tyrnävän seurakuntatalo Läsnä Veli-Matti Hietikko Jussi-Pekka Honkanen -

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 1

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 1 Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 21.1.2015 klo 17-18.20 Kokouspaikka Läsnä Seurakuntatalon kokoushuone Ulvinen Heli, kirkkoherra, puheenjohtaja Hanhimäki Sampo, jäsen Huostila Anja, jäsen Huostila Mari,

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

POHJOIS-HAAGAN LIIKENNERYHMÄN TOIMINTA

POHJOIS-HAAGAN LIIKENNERYHMÄN TOIMINTA POHJOIS-HAAGAN LIIKENNERYHMÄN TOIMINTA Pohjois-Haaga seuran kevätkokous 20.3.2013 20.3.2013 Liikenneryhmän saavutuksia 2011 2012 Tunnistettu kuusi kävelyn ja pyöräilyn pääreittiä ja koottu niiden osalta

Lisätiedot

MERIMASKUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2011 Seurakuntaneuvosto 28.3.2011 1(6)

MERIMASKUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2011 Seurakuntaneuvosto 28.3.2011 1(6) Seurakuntaneuvosto 1(6) KOKOUSTIEDOT: AIKA: maanantaina 28.maaliskuuta 2011 klo 17.30 PAIKKA: Merimaskun seurakuntakoti PYKÄLÄT: 27 43 KOKOUKSEEN KUTSUTUT: lista läsnä Huovinen Matti kirkkoherra, pj x

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Liitteet 1 Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, 66

Liitteet 1 Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, 66 LAURITSALAN SEURAKUNTA ASIALISTA 1 (6) Hallituskatu 15, PL 1018 53301 LAPPEENRANTA PUH. 05 6126401, 6126406 Aika Keskiviikkona 16.4.2008 klo 17.30 18.25 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Keskuskatu 1.

Lisätiedot

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna. Anniina Iivonen Taisto Jantunen Jorma Lundström. Markku Salmisaari

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna. Anniina Iivonen Taisto Jantunen Jorma Lundström. Markku Salmisaari YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO Sivu 1 Kokousaika Tiistai 12.2.1.2015 kello 18.00 Kokouspaikka Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna Läsnä Timo Kalaja puheenjohtaja Heikki Kilpeläinen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2/2012 13.3.2012 --------------------------------------------------------------------------------------------------------------

PÖYTÄKIRJA 2/2012 13.3.2012 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 2/2012 13.3.2012 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- SIVU 15 ILMOITUSASIAT 2 16 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ SYKSYN ohjelma 2015 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Pakilan seurakuntaneuvosto

Pakilan seurakuntaneuvosto Palosuontie 1 00660 Helsinki (09) 2340 5500 pakila.srk@evl.fi www.helsinginseurakunnat.fi/pakila Pakilan seurakuntaneuvosto kokous 7/2014 aika tiistaina klo 18.30 paikka Hyvän Paimenen kirkko, Paimensali,

Lisätiedot

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10

Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10 Alkkari Elokuu 2005 Sisällysluettelo: Hyvä muistaa ja tietää 2 Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10 Hyvä muistaa ja tietää Askelvihkotilaukset

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html sunnuntai 8.11. ISÄNPÄIVÄLOUNAS KLUBILLA ISILLE, PERHEILLE, SUVULLE Koko perheen ja ystävien tilaisuus.

Lisätiedot

Marja-Vantaa arjessa Kehäradan varrella

Marja-Vantaa arjessa Kehäradan varrella Marja-Vantaa arjessa Kehäradan varrella projektinjohtaja Reijo Sandberg Marja-Vantaa-projekti Maankäytön ja ympäristön toimiala www.vantaa.fi/marja-vantaa Marja- Vantaa city ASUNTOMESSUT 2015 KESKUSTA

Lisätiedot

JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015

JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015 JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015 Puheenjohtajan tervehdys Moro! Tervetuloa kaikki kilpailemaan 9.5. äitienpäivän aattona keväiselle Mouhijärvelle JPH Fysio-tempoon. Kausi on aluillaan ja nyt on hyvä

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana

Lisätiedot

Uusi Myllypuron Ostari

Uusi Myllypuron Ostari Citycon on aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Ostari Citycon on kauppakeskusten aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä. Luomme puitteet menestyvälle

Lisätiedot

Finnish Sports Car Drivers ry. Suomen UrheiluAutoilijat. MUSEOT ja KOULUT. Finnish Sports Car Drivers ry. www.sua.fi

Finnish Sports Car Drivers ry. Suomen UrheiluAutoilijat. MUSEOT ja KOULUT. Finnish Sports Car Drivers ry. www.sua.fi . MUSEOT ja KOULUT . Urheiluautoilijat Vanajanlinnassa 25/8 2012 Suomen Urheiluautoilijat kutsuu Suomen urheiluauto- ja klassikkoautoharrastajia, -kerhoja, -yhtiöitä ja muita asiaan liittyviä tahoja viettämään

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18 Tyrnävän kirkossa, käynti sakastin ovesta. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45.

Lisätiedot

31.8.2011 VANH 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 16 VANH 16 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 16

31.8.2011 VANH 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 16 VANH 16 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 16 3/2011 31.8.2011 Asiat VANH 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 16 VANH 16 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 16 VANH 17 OSALLISTUMINEN KANGASALAN SEUDUN SYDÄNYHDISTYKSEN JÄRJESTÄMÄÄN SYYSTAPAHTUMAAN

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

Kannanotto asemakaavan laajennukseen. Alueen katuverkko on erittäin huonossa kunnossa.

Kannanotto asemakaavan laajennukseen. Alueen katuverkko on erittäin huonossa kunnossa. 1 Pirkkalan kunta Kannanotto asemakaavan laajennukseen ympäristölautakunta Suupantie 11, 33960 Pirkkala Huovin-Lepomoision omakotiyhdistys ry Omakotiyhdistys käsitteli osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa

Lisätiedot

3.10.2011 Kokous 7/2011 Sivu 1. Paikka ja aika Keskustan seurakuntatalo, takkahuone, 3.10.2011 klo 18.00-19.30

3.10.2011 Kokous 7/2011 Sivu 1. Paikka ja aika Keskustan seurakuntatalo, takkahuone, 3.10.2011 klo 18.00-19.30 3.10.2011 Kokous 7/2011 Sivu 1 Paikka ja aika Keskustan seurakuntatalo, takkahuone, 3.10.2011 klo 18.00-19.30 Jäsenet Posti Timo pj Elonsalo Raimo Erkkilä Pentti Harinen Ari poissa Hickey Hanna-Leena Kaurila

Lisätiedot

K U U L U T U S. Joutsan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 8. päivänä tammikuuta 2015 klo 18.00 Joutsan seurakuntakodilla.

K U U L U T U S. Joutsan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 8. päivänä tammikuuta 2015 klo 18.00 Joutsan seurakuntakodilla. K U U L U T U S Joutsan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 8. päivänä tammikuuta 2015 klo 18.00 Joutsan seurakuntakodilla. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen

Lisätiedot

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS lista kokous 1/2016 Seurakuntaneuvosto 14.1.2016 sivu 1 (6) REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstai 14.1.2016 klo 18.00 Paikka Rekolan Pyhän Andreaan kirkko, srksali 2 Kustaantie 22,

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/4 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 26.4.2007

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/4 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 26.4.2007 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/4 1 b 4 LAUSUNTO JOKERI-LINJAN PYSÄKKIJÄRJESTELYISTÄ ESPOON MÄKKYLÄSSÄ Kslk 2007-646, Khs 2007-914/662 5.4.2007 Lausuntopyyntö Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan

Lisätiedot

KOKKOLAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 6/2013 SEURAKUNTANEUVOSTO

KOKKOLAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 6/2013 SEURAKUNTANEUVOSTO KOKKOLAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 6/2013 SEURAKUNTANEUVOSTO Aika: Keskiviikko 19.6.2013 kello 17.00 - Paikka: Kokkolan seurakuntakeskus Jussintupa 2 krs, käytävän päässä Kustaa Aadolfinkatu 16.

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 1(7) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali.

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 1(7) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali. KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 1(7) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet Gärdström Keijo pj. Ainali Päivi jäsen Hartikainen

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/2013 28.01.2013

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/2013 28.01.2013 1 1 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 28.01.2013 1 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

Esikaupunkialueiden ajankohtaisia hankkeita

Esikaupunkialueiden ajankohtaisia hankkeita Esikaupunkialueiden ajankohtaisia hankkeita ASUNTOINFO 7.2.2014 projektinjohtaja Outi Säntti Tässä esityksessä hankkeita lännestä itään. Uusien asuinalueiden lisäksi Helsingin vanhoilla alueilla rakennetaan

Lisätiedot

ROIHUVUOREN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2013 SEURAKUNTANEUVOSTO Tulisuontie 2 00820 HELSINKI. Tammisalon kirkko, Väylänrinne 1, 00830 Helsinki

ROIHUVUOREN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2013 SEURAKUNTANEUVOSTO Tulisuontie 2 00820 HELSINKI. Tammisalon kirkko, Väylänrinne 1, 00830 Helsinki 1 ROIHUVUOREN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2013 SEURAKUNTANEUVOSTO Tulisuontie 2 00820 HELSINKI Kokousaika Keskiviikkona 21.8.2013 kello 18.00 Kokouspaikka Tammisalon kirkko, Väylänrinne 1, 00830 Helsinki Osanottajat

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET

Lisätiedot

Pöytäkirja 1-2015. Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta

Pöytäkirja 1-2015. Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta PL 45, 53101 Lappeenranta P. 040 3126 601, 040 3126 602 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Keskiviikko 14.1.2015 klo 17.00 18.15 Paikka Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA 1

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Varissuo 3.9. - 9.9.2012

Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Naapurilähiö - digitaalista tarinankerrontaa Työpajoissa tehdään kollaasitekniikalla digitaalinen esitys siitä, miltä Varissuo näyttää asukkaan silmin. Toiminta on kaikille avointa!

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

LOPEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Sivu 1 ( 7 ) 1 Kirkkovaltuusto 1 / 2013. Maanantai 14.1.2013 klo 18.30 (kahvit klo 18.00 lähtien)

LOPEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Sivu 1 ( 7 ) 1 Kirkkovaltuusto 1 / 2013. Maanantai 14.1.2013 klo 18.30 (kahvit klo 18.00 lähtien) KOKOUSKUTSU Sivu 1 ( 7 ) 1 Kirkkovaltuusto 1 / 2013 KOKOUSAIKA Maanantai 14.1.2013 klo 18.30 (kahvit klo 18.00 lähtien) KOKOUSPAIKKA Asialuettelo: Kirkon seurakuntasali, Pilpalantie 1, Loppi 1 Kokouksen

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN

EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN TYÖSSÄOPPIMINEN 1. Neuvottele ensin opettajan kanssa Kerro opettajalle minne työpaikkaan aiot soittaa. Työpaikka: Puhelinnumero: Varaa itsellesi - rauhallinen

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

Lähetetty laitteesta Windowsin sähköposti. Lähettäjä :

Lähetetty laitteesta Windowsin sähköposti. Lähettäjä : Lähettäjä : Aihe: Liitteet : keskushallinto VL: Vastine Gunnarlan pk siirrosta Ojaniittu-taloon Metsolanja Nummentaustan vanhempainyhdistys ry Vastine.docx; vanhempainyhdistysliite l.docx Aihe: Vastine

Lisätiedot

Kokousaika: tiistai 8.9.2015 klo 18-20 Kokouspaikka: Hauhon Pappila Läsnä: Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Liisa Ilonen-Teivonen.

Kokousaika: tiistai 8.9.2015 klo 18-20 Kokouspaikka: Hauhon Pappila Läsnä: Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Liisa Ilonen-Teivonen. Kokousaika: tiistai 8.9.2015 klo 18-20 Kokouspaikka: Hauhon Pappila Läsnä: Tapani Vanhanen puheenjohtaja Mari Rantio varapuheenjohtaja Liisa Ilonen-Teivonen Tapio Innamaa, poissa Jouni Lehtonen Pirkko

Lisätiedot

Roosaliinan päiväkoti, os. Huvilinnanpiha 4, 02600 Espoo

Roosaliinan päiväkoti, os. Huvilinnanpiha 4, 02600 Espoo Espoon kaupunki Pöytäkirja 03.10.2013 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 03.10.2013 torstai klo 18:10-19:45 Paikka Roosaliinan päiväkoti, os. Huvilinnanpiha 4, 02600 Espoo Saapuvilla olleet jäsenet Tiina Thure-Toivanen,

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous Aika: 28.11.2009 klo 9.00 Paikka: Läsnä: Luontokapinetti Kopan koulu Jorma Kaarto (Viikkolehti), Päivi Erävesi, Ulla Helmisaari, Jari Helmisaari, Arimo Helmisaari, Timo Hämäläinen,

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkoneuvosto 18.02.2008 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 03.03.2008

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkoneuvosto 18.02.2008 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 03.03.2008 MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Maanantai klo 18.30 20.16 Paikka Virastotalo Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Petri Jurkka

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 SIVU 01/2015. LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj.

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 SIVU 01/2015. LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj. KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 SIVU 01/2015 AIKA Keskiviikkona 30. syyskuuta 2015 klo 12 14.15 PAIKKA Seurakuntakeskuksen kokoushuone, Orivesi LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj. HAIKKA

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (3) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI 21.04.2015. Liikennesuunnitelma nähtävillä 09.03.-23.03.

HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (3) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI 21.04.2015. Liikennesuunnitelma nähtävillä 09.03.-23.03. HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (3) YLISKYLÄN PUISTOKADUN LIIKENNESUUNNITELMA Hankenumero 0924_12 HEL 2015-002628 SISÄLLYS Liikennesuunnitelma nähtävillä 09.03.-23.03.2015 Asukastilaisuus 16.03.2015

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 25.7.2013 N:o 7/2013 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 22.7.2013 Sivu 66

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 25.7.2013 N:o 7/2013 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 22.7.2013 Sivu 66 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 22.7.2013 Sivu 66 Kokousaika Torstai 25.7.2013 klo 16.30 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina, poissa ei varajäsentä Kallio Marja Kuokkanen

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 1(5) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 1(5) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 1(5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 17.36 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet Gärdström Keijo pj. 15 Ainali Päivi

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf. 17.1.2006 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 15.1.2006 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Erkki Kasto, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Harri Ala-aho Kari Meriläinen, Sari

Lisätiedot

NUORISOASIAINKESKUKSEN VIIKONLOPPU- JA VAPAAEHTOISTOIMINNAN OPAS

NUORISOASIAINKESKUKSEN VIIKONLOPPU- JA VAPAAEHTOISTOIMINNAN OPAS NUORISOASIAINKESKUKSEN VIIKONLOPPU- JA VAPAAEHTOISTOIMINNAN OPAS TULE MUKAAN PAREMPAAN VIIKONLOPPUUN! Parempi viikonloppu -toiminta käynnistyi nuorisotaloilla syksyllä 2004. Tavoitteena on tarjota nuorille

Lisätiedot

PORNAISTEN SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto Pöytäkirja 1 / 2013

PORNAISTEN SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto Pöytäkirja 1 / 2013 Kokousaika Tiistai 8.1.2013 Klo 18.37 18.53 Kokouspaikka Osallistujat Kirkon Wanha Sali Asikanius Pertti Haapala Konsta Jokinen Eija-Sisko Kanerva Teemu Karhunen Otto poistui kokouksesta klo 18.51 Kippilä

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN AVAUS Kirkkoherra, isä Ioannis Lampropoulos avasi kokouksen ja toimi puheenjohtajana 1-3 käsittelyn ajan.

1 KOKOUKSEN AVAUS Kirkkoherra, isä Ioannis Lampropoulos avasi kokouksen ja toimi puheenjohtajana 1-3 käsittelyn ajan. 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA SEURAKUNNANVALTUUSTO Valtuuston I ylimääräinen kokous 2008 PÖYTÄKIRJA Aika su 13.1.2008 klo 17.00 18.30 Paikka Seurakuntatalo, Ilomantsi Läsnä isä Ioannis Lampropoulos,

Lisätiedot

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 6/2015

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 6/2015 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 6/2015 Aika: 2.9.2015 klo 18.00 18.20 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat: Jäsenet Läsnä

Lisätiedot

Maunulan 119. aluefoorumi Aihe: Maunulan turvallisuus. Paikka: Asukastalo Saunabaari, Metsäpurontie 25

Maunulan 119. aluefoorumi Aihe: Maunulan turvallisuus. Paikka: Asukastalo Saunabaari, Metsäpurontie 25 Maunulan 119. aluefoorumi Aihe: Maunulan turvallisuus Paikka: Asukastalo Saunabaari, Metsäpurontie 25 Pahoinpitelyt Liiketilamurrot Koettu turvallisuus, Tieken tutkimuksia Koettu turvallisuus on parantunut

Lisätiedot

Viranomainen UURAISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2012 Kirkkoneuvosto 13.11.2012 Sivu 69

Viranomainen UURAISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2012 Kirkkoneuvosto 13.11.2012 Sivu 69 PÖYTÄKIRJA 13/2012 Kirkkoneuvosto 13.11.2012 Sivu 69 Kokousaika Ti 13.11.2012 klo 17.00 19.50 Kokouspaikka Kirkkoherranvirasto, Multiantie 3, 41230 Uurainen Saapuvilla olleet jäsenet Heinola Antti, kirkkoherra,

Lisätiedot

Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt rakennetut kiinteistöt

Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt rakennetut kiinteistöt KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 60 11.08.2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 72 29.09.2014 Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt rakennetut kiinteistöt 354/10.01.02/2013 KSJ 60 Vs. kaupunginjohtaja

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 22.1.2015. Turengin seurakuntakeskus, Juttilantie 2, 14200 Turenki

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 22.1.2015. Turengin seurakuntakeskus, Juttilantie 2, 14200 Turenki Aika 22.1.2015 kello 18.30 18.52 Paikka Turengin seurakuntakeskus, Juttilantie 2, 14200 Turenki Läsnä Ahvenjärvi Seppo Elo Irmeli, varajäs. Elo Joonas Hakala Pentti Hietanen Sari Ilmarinen Liisa Kiukkonen

Lisätiedot