Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet'n avauspuhe Boahttevuohta - Yhdessä eteenpäin Yhdenvertaisuuskonferenssissa Check against delivery

Transkriptio

1 Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet'n avauspuhe Boahttevuohta - Yhdessä eteenpäin Yhdenvertaisuuskonferenssissa Check against delivery Yhdessä eteenpäin! Miten voimme edistää yhdenvertaisuutta? Puoree ithitd! Kiihtu ko lehpet pouten mu_ teihke! Kesällä luin Ruotsalaisen Qaisar Mahmoodin kirjan, på jakt efter svenskheten. se on täynnä älykkäitä oivalluksia yhdenvertaisuudesta ja identiteetin rakentamisesta, ulkopuolisuudesta ja kuulumisesta. Suosittelen! Yksi johtopäätös on se että meille kaikille on äärimmäisen tärkeätä saada tuntea kuuluvamme johonkin yhteisöön mutta yhteenkuuluvuus ei edellytä samanlaisuutta. Kohtaamalla toisemme opimme ymmärtämään toisiamme ja ehkä jopa myötäelämään toisen elämää. Vain siten pääsemme riisumaan ennakkoluulojamme ja käsityksiämme toisistamme. Jokainen kohtaaminen avaa meille uuden maailman. Oma kokemukseni kohtaamisista on, että ihmisillä yleensä on minusta huomattavasti parempi kuva, kun olen saanut tavata heidät kasvokkain. Saa nähdä mitä itse ajattelette tämän puheen jälkeen! Toisen ihmisen kohtaaminen avaa meille mahdollisuuden ymmärtää toisiamme paremmin. Kohtaamisessa oppii tuntemaan toisen luonteen, toisen ilonaiheet, toisen ruokamieltymykset ja tärkeäksi katsomat periaatteet. Ihminen muodostuu niin monesta asiasta, joten on paljon merkitystä missä tilanteessa kohtaamme toisemme koska siitä riippuen eri ominaisuudet tulevat esiin. Ihmisoikeudet ja kansalaisoikeudet perustuvat ihmisten yhdenvertaisuudelle ja tasa-arvolle. Nämä oikeudet voivat olla ristiriidassa toistensa kanssa ja silloin toisen oikeus ei voi olla parempi tai vahvempi. Syrjintäkielto ei kuitenkaan tarkoita, että yhdenvertainen kohtelu olisi sama asia kuin samanlainen kohtelu. Kun syrjitään - asetetaan toinen heikompaan asemaan hänen henkilökohtaisen ominaisuutensa vuoksi. Syrjintä ei välttämättä ole tietoista rasismia. 1

2 Suomen alkuperäiskansalla, Saamelaisilla, ja muilla vähemmistöillä on perustuslaissa kirjattu oikeus omaan kieleensä ja kulttuuriinsa. Se, että saamelaiset on tunnustettu alkuperäiskansaksi perustuslaissamme vahvistaa heidän, kansainvälisissä sitoumuksissa annetut, alkuperäiskansojen kollektiiviset oikeudet. Heillä on esimerkiksi oikeus päättää omista asioistaan. (FPIC) Mutta, nämä oikeudet eivät ole vahvempia tai parempia oikeuksia kuin muiden oikeudet. Kun oikeuksien toteuttamisessa syntyy ristiriita, oikeuksia sovitellaan yhdenvertaisella tavalla. Täällä Inarissa käsittelemme yhdenvertaisuutta ennen kaikkea vähemmistön ja alkuperäiskansan, eli saamelaisten näkökulmasta. Minusta se, miten yhteiskunta kohtelee vähemmistöjään, kertoo paljon siitä miten yhteiskunta voi. Kun vähemmistöt kokevat olevansa yhdenvertaisessa asemassa eikä koe oikeutensa olevan uhattuna, niin kulttuuri vahvistuu ja kehittyy. Vuorovaikutus ihmisten välillä ja kulttuurien välillä on yleensä välttämättömyys kulttuurin elinvoiman säilymiseksi ja jotta kulttuuri voisi kehittyä. Siksi vähemmistön elintärkeiden oikeuksien turvaaminen on ensimmäinen askel kohti hyviä etnisiä suhteita. Tässä suhteessa alkuperäiskansat eivät tietysti erotu muista vähemmistöistä muutoin kuin, että heihin useimmiten on ryhmänä kohdistunut järjestelmällistä uhkaa, syrjintää ja kulttuurin assimilaatiota. Heillä on ryhmänä, omana kansana myös yhteisiä oikeuksia. Luottamuksen rakentaminen edellyttää tänään myös erityisiä toimenpiteitä nimenomaan enemmistön puolelta, sekä yhteisön sisällä tapahtuvaa aktiivista erilaisuuden sietämistä, omien vähemmistöjen tukemista. ************************************** Haluan tänään muistuttaa teitä YK:n julistuksesta alkuperäiskansojen oikeuksista. UNDRIP United Nations Declaration on the Rights of Indigenous peoples. Julistus on 2

3 yleismaailmallinen, melkein kaikkien maiden hyväksymä julistus jonka tulee ohjata sekä kansallista lainsäädäntöä ja päätöksentekoa myös paikallisesti Julistus suojelee ja edistää alkuperäiskansojen ja niihin kuuluvien yksilöiden oikeutta nauttia täysimääräisesti ihmisoikeuksista ja perusvapauksista. Suomi on tunnustanut julistuksen, ja siten sitoutunut aktiivisesti toimeenpanemaan ja valvomaan oikeuksien toteutumista lainsäädännössä, hallinnon päätöksissä ja myös käytännössä Suomessa. Myös EU on viime kesänä jälleen kerran selvästi YK:n ihmisoikeusneuvoston alaisen asiantuntijamekanismin kokouksessa viestittänyt, että julistus on tärkeä väline ihmisoikeuksien edistämisessä. EU lausui, että alkuperäiskansojen oikeudet, siten kuin ne on määritelty julistuksessa, ovat erottamaton osa EU:n ihmisoikeuspolitiikkaa, ja niiden täysi toimeenpano on avain näiden oikeuksien todelliselle toteutumiselle. Jyrki Kataisen hallitus on luvannut ratifioida ILO 169-sopimus ennen hallituskauden loppua vuonna Haluan nähdä siihen liittyviä ehdotuksia miten tämä käytännössä voidaan toteuttaa ja sitä keskustelua myös tämä konferenssi voi edistää. Enää ei ole aika puhua siitä tuleeko sopimus ratifioida vaan nyt pitäisi keskittyä siihen miten sopimus toimeenpannaan. Norjan malli on yksi toimiva, olemassa oleva malli. Muualla oikeudet ovat osittain toteutuneet oikeusistuinten kautta. Suomessa suurin ILO-sopimukseen liittyvä keskustelunaihe on ennenkaikkea liittynyt alkuperäiskansojen maaoikeuksiin.. Suomessa ei Saamelaisten perinteisestä maaomistusoikeudesta tai maankäyttöoikeudesta ole tehty ratkaisuja tuomioistuimissa - Ruotsista ja Norjasta näitä ratkaisuja löytyy, maiden erilaisten ILO statuksista riippumatta. Ruotsin korkein oikeus on antanut saamelaiskylille Nordmalingissa oikeuden talvilaiduntaa poroja yksityisillä maa-alueilla perinteisen tapaoikeuteen viitaten. 3

4 Norjassa on annettu kaksi tuomiota koskien saamelaisten maaoikeuksista. Manndalenissa Tromsassa paikalliset saivat yhden metsäalueen yhteisomistusoikeuden. Toisessa tapauksessa annettiin laiduntaoikeuksia yksityisellä alueella Selbun kunnassa. ******************************************* Suomessa jähmettynyt ILO 169 -sopimuksen ratifiointiprosessi herättää kansainvälistä huomiota ja nakertaa uskottavuuttamme kansainvälisesti. Voin kuvitella, että ulkoministeri Erkki Tuomiojalla on vaikeuksia puhua ihmisoikeuksien puolesta ja taistella Suomen paikasta YK-elimissä niin kauan kun Suomen oman alkuperäiskansan oikeudet eivät ole turvattu. Esimerkiksi YK, Euroopan neuvosto ja EU ovat kehottaneet Suomea aloittamaan rakentavan vuoropuhelun Saamelaiskäräjien kanssa sopimuksen ratifioimiseksi. Viimeksi heinäkuussa 2013 YK:n ihmisoikeuskomitea totesi, että Suomi ei ole ratifioinut sopimusta, ja se kehotti Suomea varmistamaan, että saamelaisten oikeus osallistua päätöksentekoon heidän kulttuuriaan ja perinteisiä elämäntapojaan koskevissa asioissa, mukaan lukien maa- ja luonnonvaraoikeudet. Norja on osoittanut, että on heillä on toimiva malli hallinnoida saamelaisten perinteisiä maaoikeuksia ILO-sopimuksen mukaisesti - kunnioittaen saamelaisten alkuperäiskansaoikeuksia. Norjan Finnmarkslovin kokemukset ovat osoittaneet, että käytännössä eturistiriidat harvemmin mielipiteet jakautuvat tasan kahtia etnisten ryhmien mukaan. Tällainen johdonmukainen vastakkainasettelu on siis lähinnä teoreettinen. Tämä pätee yleisestikin työssä ihmisoikeuksien tai vähemmistöjen oikeuksien puolesta. Sillä, että pyritään tasaarvoon ei tarkoita, että muiden ihmisten oikeuksia samalla vähennettäisiin. Minun käsitykseni mukaan ILO-sopimuksen ratifiointi etenisi nopeammin jos keskustelua suuremmassa määrin suuntaisi käytännön mallien vertailuun - kuinka sopimus on ratifioitu ja käytännössä toimeenpantu muissa valtioissa, kuten Norjassa. Käytännöllisempi lähestymistapa voisi hälventää muun väestön pelkoja siitä, että sopimuksen ratifiointi johtaisi 4

5 heidän oikeuksiinsa puuttumiseen. Suomessa on paljon epätietoisuutta siitä, mitä ILO-169 tarkoittaa käytännössä: se ei tarkoita, että maa jaetaan niille, jotka kuuluvat saamelaiskäräjien vaaliluetteloon, ja että muut jäisivät ilman maata. *************************************** ILO-sopimus herättää tunteita ja se on ymmärrettävää. Tietämättömyys ja muutospaine ovat omiaa luomaan turvattomuuden tunnetta ja on tärkeää, että näistä huolistakin keskustellaan. Toinen aihe, joka tällä hetkellä herättää tunteita täällä saamelaisalueella on keskustelu siitä, kenellä on oikeus olla, ja kutsua itseään saamelaiseksi. Myös tämä keskustelu kertoo ennen kaikkea turvattomuuden tunteesta muutospaineiden alla. On selvää, että Saamelasuuskin muuttuu ja monimaistuu ja että siteet kieleen ja kulttuurin ovat herkkiä sekä koskettavat jokaisen syvintä käsitystä omasta minuudestaan. Jokaisella on aina oikeus määritellä oman identiteettinsä itse. Olisikin ehkä viisaampaa puhua identiteeteistä monikossa, siten kuin Nobelisti Amartya Sen määrittelee. Keskustelu siitä, kuka on ja saa olla saamelainen on vaikea, ja kaikille siihen osallistuville hyvin henkilökohtainen. Minun tehtäväni ei ole tuoda tähän keskusteluun ratkaisua, tai yrittää tehdä jonkinnäköistä rajanvetoa, mutta haluan pohtia kanssanne vähän sitä, mitkä ovat yksilön oikeudet ja miten nämä sopivat yhteen yhteisön oikeuksien kanssa. Alkuperäiskansojen kohdalla jokaisen identiteetin ja ryhmään identifioituminen, niin sanottu itseidentifikaatio on samalla tavoin esimerkiksi saamelaisuuden perustana. Lisäksi kuitenkin kansainvälissessä oikeudessa tähän liitetään alkuperäiskansan oikeus määritelä itse niin sanottu jäsenyys objektiivisin kriteereihin perustuen. Tämä asetelma on tietysti hankala ja sen soveltaminen riippuu paljolti alkuperäiskansan tavasta suhtautua ja rakentaa yhteenkuuluvuutta. Minun näkökulmastani näyttää siltä, että Norjan ja Suomen saamelaiskäräjät ovat ottaneet hyvinkin erilaiset suhtautumistavat esimerkiksi vaaliluetteloon kuulumiselle, vaikka lainsäädäntö on samansuuntainen. On ongelmallista jos restriktiivinen suhtautuminen vaaliluetteloon kuulumiselle koetaan saamelaisen identiteetin määrittelyn perustaksi. 5

6 Myös objektiivisen määritelmän kriteereistä käydään keskustelua ja on ymmärrettävää että asia herättää vahvoja tunteita. On kuitenkin meidän kaikkien edun mukaista että keskustelu käydään toisiamme kunnioittaen, ja toistemme ideniteettiä arvostaen. Valitettavasti keskutselu täällä pohjoisessa on suistunut uriltaan tässä suhteessa. Itse toivoisin, että jokainen meistä kantaisimme eritysen vastuun tästä. Minulle ihmisoikeuksien puolesta taisteleminen kiteytyy toisen ihmisen kunnioittaiseen. ********************************************** Täällä Inarissa puhumme myös vihapuheesta. Vihapuhe kohdistuu usein vähemmistöihin - ja myös saamelaisiin kohdistuu vihapuhetta. Minun, YK:lle tekemässä raportissa, käy ilmi että Saamelaiset nuoret Suomesta, Ruotsista ja Norjasta ovat huolissaan rasismin lisääntymisestä. Moni nuori saamelainen kertoo raportissa, että he kaihtavat politiikkaa ja eivät halua puhua avoimesti saamelaisten tilanteesta maissaan, koska he kokevat, että se johtaa häirintään. Nuoret kertovat myös, että ajoittain on erittäin raskasta saada valtaväestö ymmärtämään saamelaisten olosuhteita ja oikeuksia. Vähemmistövaltuutetun toimiston tietoon tulee vuositasolla muutamia saamelaisiin liittyviä vihapuhetapauksia. Viimeisen parin vuoden aikana niissä on noussut esiin kaksi selkeää piirrettä. Toisaalta vihapuhetta saamelaisiin kohdistuu valtaväestön suunnalta, mutta samalla esiintyy myös saamelaisten keskinäistä vihapuhetta. Molemmissa vihapuhetyypeissä on käsitykseni mukaan kyse samasta asiasta: pelko oman viiteryhmän oikeuksien vaarantumisesta tai niiden toteutumattomuudesta. Toisin sanoen vihapuheessa oikeudet mielletään kategorisesti nollasummapeliksi tyyliin: "jos tuon ryhmän tämä ja tämä oikeus toteutuu, meidän ryhmän tämä ja tämä oikeus ei toteudu". Kun vihapuhe on keskustelunaiheena, pitää puhua myös median roolista vihapuheen levittäjänä tai kesyttäjänä. Kokemukseni on, että vihapuhe ja esimerkiksi rasismi usein johtuu 6

7 ennakkoluuloista ja tietämättömyydestä ja medialla on tietenkin tärkeä rooli oikean tiedon levittäjänä mutta vihapuheen ja huonon ilmapiirin leviämiseen vaikuttaa myös se, että medialle vastakkainasettelu on herkkua ja konfliktien korostaminen arkipäivää. Toivon, että huomenna keskusteltaisiin siitä, miten median uutiskriteerit vaikuttavat esimerkiksi ilmapiiriin täällä saamelaisalueella. Hyvät yhdenvertaisuuden ystävät. Olen monta kertaa sanonut, että meidän on nyt päätettävä haluammeko me suojella saamelaisuutta. Ei ole pelkästään saamelaisten vastuulla suojella heidän kulttuuriaan ja tulevaisuuttaan, meidän kaikkien on toimittava sen hyväksi. Esimerkiksi kolttasaamea puhuvia on jäljellä nyt niin vähän, että heidän kielen ja ryhmänsä suojelemiseksi tarvitaan voimakkaita toimenpiteitä. Koulu ja kielikylvyt ovat keskeisessä roolissa saamelaisten kulttuurin edistämiseksi ja sen säilyttämiseksi elinvoimaisena. Saamelaisille ja muille alkuperäiskansoille kyseessä on omien tietojen ja kielen välittäminen seuraavalle sukupolvelle ja sitä varten tarvitaan koulutusta, jonka avulla voidaan tukea heidän kulttuurinsa säilyttämistä. Saamelaisnuoret tarvitsevat myös kaiken tuen, joka heidän on mahdollista saada: täytyy olla mahdollista elää saamelaisena niin pohjoisessa kuin etelässäkin. Helsingissä saamenkielinen päiväkoti aloittaa syksynä, ja on erittäin tärkeää, että sen toiminta on jatkuvaa. Viranomaisilla, ja erityisesti kunnilla, on tärkeä rooli ja velvollisuus toimia syrjintää vastaan ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Kunnat vastaavat nykyään suurelta osin yhteiskunnallisista tehtävistä, jotka vaikuttavat suoraan yksilöihin, ja monilla niistä tehtävistä on suuri merkitys saamelaisten ihmisoikeuksien toteutumisessa. Suoja syrjintää ja asenneongelmia vastaan on siksi myös tärkeä viranomaistoiminnassa. Kuntien tulee edistää yhdenvertaisuutta, ja sen eteen on tehtävä enemmänkin kuin täyttää vähimmäisvaatimukset. Monet vähemmistövaltuutetulle toimitetut kantelut koskevat riittämätöntä saamenkielistä opetusta tai sen puuttumista kokonaan. Ruotsissa syrjintävaltuutettu on todennut, että saamelaislasten mahdollisuus saada opetusta omalla äidinkielellä, on pitkälti riippuvainen 7

8 vanhempien sitoutumisesta ja tietoisuudesta saamelaisten kielellisistä oikeuksista, ja että monet saamelaiset vanhemmat kokevat, että heidän täytyy itse järjestää saamenkielinen äidinkielenopettaja. Tilanne on ollut sama myös Suomessa. *********************************************** Kaikista haasteista huolimatta pääsemme koko ajan lähemmäksi yhdenvertaista yhteiskuntaa jos katsotaan ajassa hiukan pidemmälle taaksepäin. Kehitys on myönteinen - tämä on trendi ja tilapäiset askeleet taaksepäin eivät tätä trendiä ole murtaneet. Naisten aseman paraneminen, rotusorron ja rasismin kieltäminen, seksuaalivähemmistöjen oikeudet ja vammaisten oikeudet elää yhdenvertaisina ovat kaikki aivan eri tasolla tänään kuin viisikymmentä vuotta sitten. Kansainväliset sopimukset ja kansainvälinen yhteistyö, ennen kaikkea YK, mutta myös Euroopan Neuvoston sekä EU:n kautta ovat keskeisellä tavalla toimineet tämän kehityksen välineenä, ja pohjoismaat ovat mielellään toimineet tässä työssä moottorina. Olemme se sukupolvi joka toiminnallamme voi ratkaista siirtyykö Saamelaisten kieli, elämäntapa ja kulttuuri seuraaville sukupolville ja arvokkaana osana suomalaisuutta. Saamelaisten oikeudet alkuperäiskansana perustuslaissamme menettää merkityksensä jollemme pysty antamaan heille riittävät mahdollisuudet vaikuttaa omaan kehitykseensä, ja jollemme taistele yhdessä heidän kanssaan kielen ja kulttuurin säilymiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa omakielisten palvelujen turvaamisen lisäksi myös uutta asennetta sekä virkamiehiltä että päättäjiltä. Alkuperäiskansojen perinteinen elämäntapa on arvokas pala kulttuuriamme. Ilman sen tunnustamista se voi olla vaikea säilyttää. Se edellyttää aktiivisia toimia perinteisen elämäntavan ja perinteisten elinkeinojen tukemiseksi. Toiaalta, On myös tärkeä muistaa, että suurin osa saamelaisnuorista kasvavat perinteisten elinkeinojen ja saamelaisalueiden ulkopuolella. Heillekin tulee turvata oikeudet oman kulttuurinsa ja ennen kaikkea kielensä säilymiselle. He tulevat määrittelemään itsensä ehkä uudella tavalla ja elävät mahdollisesti monen identiteetin tai kulttuurin vuoropuhelussa olematta silti vähemmän saamelaisia. 8