Miten perus- ja ihmisoikeuksia käytetään? Ensisijaisena lähteenä YK:n vammaisten ihmisoikeussopimus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Miten perus- ja ihmisoikeuksia käytetään? Ensisijaisena lähteenä YK:n vammaisten ihmisoikeussopimus"

Transkriptio

1 VIA-PROJEKTIN JURIDINEN POHJA Miksi juridiikkaa? Mikä on perusoikeus tai ihmisoikeus? Miten perus- ja ihmisoikeuksia käytetään? Ensisijaisena lähteenä YK:n vammaisten ihmisoikeussopimus Miksi juridiikkaa? Kun aloimme suunnitella VIA-projektia, oli alusta asti selvää, että projektille oli saatava kestävä oikeudellinen pohja. Lähtökohtana projektissa on koko ajan ollut se, että laatimamme kriteeristöt ja esittämämme arviot eivät ole mielipiteitämme siitä, mikä on hyvää asumista. Sen sijaan kaikki VIA-projektin aineisto ja toiminta pohjautuu kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin ja kansalliseen lainsäädäntöön. Näin turvaamme projektin legitimiteetin sekä pystymme antamaan mahdollisimman paikkansapitävää tietoa oikeuksista ja velvollisuuksista asumisyksiköiden asukkaille ja henkilökunnalle. 1 / 5

2 Mikä on perusoikeus tai ihmisoikeus? Oikeusjärjestys perustuu normihierarkialle. Ajatuksena on, että alempi normi tai toiminta ei saa olla ylemmän normin vastainen. Ylimpiä normeja esimerkiksi Suomen lainsäädännössä ovat perus- ja ihmisoikeudet. Perusoikeudet on lueteltu Suomen perustuslaissa. Suomea velvoittavat ihmisoikeudet taas tulevat niistä ihmisoikeussopimuksista, joihin Suomi on sitoutunut. Perus- ja ihmisoikeuksia on monensisältöisiä. Yhteistä niille on se, että ne tavalla tai toisella suojaavat perustavanlaatuisiksi katsottuja oikeuksia, kuten elämää, toimeentuloa, osallisuutta ja niin edelleen. Miten perus- ja ihmisoikeuksia käytetään? Ei siis ole sallittua esimerkiksi säätää sellaista lakia, joka olisi perus- ja ihmisoikeuksien vastainen. Lisäksi suoraan perustuslaissa todetaan, että julkisen vallan on turvattava perus- ja 2 / 5

3 ihmisoikeuksien toteutuminen. Julkista valtaa käytettäessä on siis edistettävä ihmisoikeuksien toteutumista. Käytännössä tämän pitäisi tarkoittaa sitä, että jos viranomaisella on kaksi ratkaisuvaihtoehtoa, hän valitsee niistä sen, joka parhaiten edistää ihmis- ja perusoikeuksia. Ihmisoikeusajattelun tulisi kulkea mukana ylipäätään kaikessa julkisessa toiminnassa. Meille on tärkeää, että ihmisoikeudet tulevat eläviksi ja niiden velvoittavuus ymmärretään. Ihmisoikeudet on pitkään ymmärretty lähinnä kauniina periaatteina, jotka eivät juuri vaikuta käytännön lainkäyttöön, saati sitten arkipäivän toimintaan palveluyksiköissä. Pikku hiljaa ihmisja perusoikeudet ovat kuitenkin vallanneet alaa eri tahoilla. Nykyään ei esimerkiksi ole harvinaista, että ylimmät tuomioistuimet perustelevat päätöksiään suoraan ihmis- tai perusoikeuksilla. Silti, käytännön virkatoiminnassa tai työssä, jossa käytetään valtaa suhteessa yksityisiin ihmisiin, ihmis- ja perusoikeudet jäävät yhä usein liian vähälle huomiolle. Ensisijaisena lähteenä YK:n vammaisten ihmisoikeussopimus Kun oli päätetty, että projektimme pohjana käytetään ihmis- ja perusoikeuksia, oli vielä päätettävä tarkemmin, mihin keskitytään. Käytettäisiinkö Suomen perustuslain mukaisia perusoikeuksia, ihmisoikeussopimuksia vai kenties kaikkia niitä? 3 / 5

4 Erilaisten vaihtojen puntaroinnin jälkeen päädyimme käyttämään kriteeristöjen ja muiden aineistojen ensisijaisena pohjana YK:n vammaisten ihmisoikeussopimusta (Convention on the Rights of Persons with Disabilities, CRPD). YK:n vammaisten ihmisoikeussopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa Suomi allekirjoitti sen ensimmäisten valtioiden joukossa, ja sopimus tuli lain tasoisena voimaan Suomessa Sopimusneuvotteluissa oli mukana jäsenvaltioiden edustajien lisäksi runsaasti erilaisten vammaisjärjestöjen edustajia. Luultavasti sen takia tämän sopimuksen säännösten lähtökohta on pitkälti sama kuin monissa muissakin ihmisoikeussopimuksissa. Ihmisoikeusajattelu on kuitenkin vammaisten ihmisoikeussopimuksessa viety osin aiempaa pitemmälle ja siinä luonnollisesti katsotaan asioita vammaisten näkökulmasta. Suomi on siis allekirjoittanut YK:n vammaisten ihmisoikeussopimuksen, mutta ei ole vielä saattanut sitä osaksi kansallista lainsäädäntöä. Sopimus ei siis vielä tiukasti katsoen sido Suomea juridisesti. Suomi ei voi kuitenkaan enää ryhtyä vammaisten ihmisoikeussopimuksen vastaisiin toimiin. Päinvastoin, Suomen tehtävä on ratifiointiprosessin aikana mahdollisimman pitkälti sopeuttaa nykyinen lainsäädäntö ja käytännöt niin, että ne vastaavat tämän ihmisoikeussopimuksen vaatimuksia. Katsoimme, että on järkevintä käyttää VIA-projektin pohjana YK:n vammaisten ihmisoikeussopimusta, erityisesti kahdesta syystä. Ensinnäkin, kysymyksessä on tulevaisuuden sopimus, jota kohti kaiken toiminnan, kehittämisen ja valvonnan on katsottava. Toiseksi, tämä sopimus sisältää lähes kaikki ne oikeudet, jotka on kirjattu muihin ihmisoikeussopimuksiin ja perusoikeuksiin, mutta lisäksi myös sellaista, mitä vanhemmissa sopimuksissa ei ole. Vammaisten kannalta YK:n vammaisten ihmisoikeusopimus on ilman muuta kattavin ihmisoikeuslähde. 4 / 5

5 Kirjoittaja Sanna Ahola on VIA-projektin projektipäällikkö ja lakimies. 5 / 5

Vammaisten ihmisoikeudet asumisessa. Sanna Ahola, projektipäällikkö VIA-projekti Kynnys ry

Vammaisten ihmisoikeudet asumisessa. Sanna Ahola, projektipäällikkö VIA-projekti Kynnys ry Vammaisten ihmisoikeudet asumisessa Sanna Ahola, projektipäällikkö VIA-projekti Kynnys ry Mikä on VIA-projekti? Vammaisten ihmisoikeudet asumisessa (VIA) projekti selvittää ihmisoikeuksien toteutumista

Lisätiedot

Vammaisten ihmisoikeudet asumisessa

Vammaisten ihmisoikeudet asumisessa Vammaisten ihmisoikeudet asumisessa Juha-Pekka Konttinen Lakimies, Kynnys ry / 17.11.2011 Helsinki Koetaan usein abstrakteiksi ja julistuksenomaisiksi Vrt. perusoikeudet Ihmisoikeudet??? Periaatteellisella

Lisätiedot

LAPSEN OIKEUDET JA OIKEUSTURVA

LAPSEN OIKEUDET JA OIKEUSTURVA Virve-Maria Toivonen LAPSEN OIKEUDET JA OIKEUSTURVA Lastensuojeluasiat hallintotuomioistuimissa Yliopistollinen väitöskirja, joka Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan suostumuksella esitetään

Lisätiedot

SUOMI ON OIKEUSVALTIO

SUOMI ON OIKEUSVALTIO SUOMI ON OIKEUSVALTIO - Johtosäännöt ja järjestyssäännöt pohjaavat yllä oleviin säädöksiin = MUODOSTAVAT OIKEUSJÄRJESTYKSEN, JOKA MÄÄRÄÄ IHMISTEN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET KIRJOITETUT KIRJOITTAMATTOMAT

Lisätiedot

Tietoa paperittomuudesta Meri Korniloff 27.5.2015

Tietoa paperittomuudesta Meri Korniloff 27.5.2015 Tietoa paperittomuudesta Meri Korniloff 27.5.2015 Tässä koulutuksessa käsitellään Paperittomat -hanke Ketkä ovat paperittomia Suomessa Paperittomien perusoikeudet Mikä on paperittoman oikeudellinen asema

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeuden edistäminen ja ennakolliset toimet rajoitustoimien käytön ehkäisemiseksi

Itsemääräämisoikeuden edistäminen ja ennakolliset toimet rajoitustoimien käytön ehkäisemiseksi Itsemääräämisoikeuden edistäminen ja ennakolliset toimet rajoitustoimien käytön ehkäisemiseksi Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL 18.11.2016 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Itsemääräämisoikeus

Lisätiedot

Ihmisoikeuskeskus. YK:n vammaisyleissopimus arjessa Ihmisoikeudet kuntien toiminnassa. Vammaisneuvostopäivä Tampere

Ihmisoikeuskeskus. YK:n vammaisyleissopimus arjessa Ihmisoikeudet kuntien toiminnassa. Vammaisneuvostopäivä Tampere Ihmisoikeuskeskus YK:n vammaisyleissopimus arjessa Ihmisoikeudet kuntien toiminnassa Vammaisneuvostopäivä 1.12.2016 Tampere 1 Kenellä on oikeus, kenellä velvollisuus? Rights holders - Duty bearers Perus-

Lisätiedot

Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö

Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö Yleistä Sääntelyä kansainvälisellä tasolla YK:n lasten oikeuksien sopimus EU:n valkoinen kirja Sääntelyä yleislaeissa Perustuslaki, kuntalaki Erityislait

Lisätiedot

- valtion virastot ja laitokset - kuntien virastot ja laitokset sekä luottamuselimet - tuomioistuimet.

- valtion virastot ja laitokset - kuntien virastot ja laitokset sekä luottamuselimet - tuomioistuimet. VOIKO OIKEUSASIAMIES AUTTAA? 1) Mitä eduskunnan oikeusasiamies tekee? Oikeusasiamies valvoo, että viranomaiset ja virkamiehet noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Lisäksi hän valvoo muita julkista

Lisätiedot

Opetushallitus www.oph.fi 1990/9B/15 6.5.2015. Viite Avoin verkkokysely lukion opetussuunnitelman perusteiden luonnoksesta

Opetushallitus www.oph.fi 1990/9B/15 6.5.2015. Viite Avoin verkkokysely lukion opetussuunnitelman perusteiden luonnoksesta Opetushallitus www.oph.fi Diaarinumero Päiväys 1990/9B/15 6.5.2015 Viite Avoin verkkokysely lukion opetussuunnitelman perusteiden luonnoksesta Asia Lukion opetussuunnitelman perusteiden päivittäminen Opetushallitus

Lisätiedot

Esteettömyys YK:n vammaissopimuksessa

Esteettömyys YK:n vammaissopimuksessa Esteettömyys YK:n vammaissopimuksessa Rakennusfoorumi, 01.09.2015, Rakennustietosali - Helsinki Henrik Gustafsson, Invalidiliiton lakimies 1 Yleistä ihmis- ja perusoikeuksista Perustavanlaatuisia oikeuksia,

Lisätiedot

Suvianna Hakalehto-Wainio apulaisprofessori VAMMAISTEN LASTEN IHMISOIKEUKSIEN TOTEUTUMINEN SUOMESSA

Suvianna Hakalehto-Wainio apulaisprofessori VAMMAISTEN LASTEN IHMISOIKEUKSIEN TOTEUTUMINEN SUOMESSA Suvianna Hakalehto-Wainio apulaisprofessori VAMMAISTEN LASTEN IHMISOIKEUKSIEN TOTEUTUMINEN SUOMESSA LAPSEN OIKEUKSISTA LAPSEN OIKEUKSIEN KEHITYS lapsi sosiaalisena ongelmana lapsi suojelun kohteena lapsi

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeus. Sanna Ahola Erityisasiantuntija THL. 3.9.2015 Sanna Ahola 1

Itsemääräämisoikeus. Sanna Ahola Erityisasiantuntija THL. 3.9.2015 Sanna Ahola 1 Itsemääräämisoikeus Sanna Ahola Erityisasiantuntija THL 3.9.2015 Sanna Ahola 1 Esityksen sisältö Mitä tarkoittaa itsemääräämisoikeus lainsäädännön ja Suomen kansainvälisoikeudellisten velvoitteiden valossa

Lisätiedot

Suvianna Hakalehto Lapsi- ja koulutusoikeuden apulaisprofessori LAPSEN OIKEUKSIEN SOPIMUS JA SEN MERKITYS LAINDÄÄDÄNTÖTYÖSSÄ

Suvianna Hakalehto Lapsi- ja koulutusoikeuden apulaisprofessori LAPSEN OIKEUKSIEN SOPIMUS JA SEN MERKITYS LAINDÄÄDÄNTÖTYÖSSÄ Suvianna Hakalehto Lapsi- ja koulutusoikeuden apulaisprofessori LAPSEN OIKEUKSIEN SOPIMUS JA SEN MERKITYS LAINDÄÄDÄNTÖTYÖSSÄ ESITYKSEN RAKENNE 1) Lapsen oikeudellinen asema 2) Lapsen oikeuksien sopimus

Lisätiedot

Suvianna Hakalehto Koulutusoikeuden apulaisprofessori KOULUTUSOIKEUS KEVÄT 2015

Suvianna Hakalehto Koulutusoikeuden apulaisprofessori KOULUTUSOIKEUS KEVÄT 2015 Suvianna Hakalehto Koulutusoikeuden apulaisprofessori KOULUTUSOIKEUS KEVÄT 2015 RYHMÄTEHTÄVÄ 1) Mitkä ovat koulutusoikeuden oikeuslähteet 2) Oppilaan velvollisuudet koulussa - mitä sinulle on jäänyt mieleen

Lisätiedot

11. Kertaus. Valtion on toteutettava Lapsen oikeuksien sopimuksen määräämät oikeudet. Artikla 4

11. Kertaus. Valtion on toteutettava Lapsen oikeuksien sopimuksen määräämät oikeudet. Artikla 4 123 11. Kertaus Valtion on toteutettava Lapsen oikeuksien sopimuksen määräämät oikeudet. Artikla 4 Valtion tulee huolehtia, että kaikki kansalaiset tuntevat lapsen oikeudet. Artikla 42 Ihmisoikeuksiin

Lisätiedot

ROMANIT - vanha vähemmistö Romanit ovat lähteneet Intiasta 800-luvulla ja asettuneet Eurooppaan 1300-luvulta alkaen.

ROMANIT - vanha vähemmistö Romanit ovat lähteneet Intiasta 800-luvulla ja asettuneet Eurooppaan 1300-luvulta alkaen. Koulutusaineiston pohdintatehtäviä ROMANIT EUROOPASSA Ihmisoikeudet, liikkuvuus ja lapset 1. OSA: ROMANIT - Vähemmistönä Euroopassa ROMANIT - vanha vähemmistö Romanit ovat lähteneet Intiasta 800-luvulla

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. - Perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen -

Kommenttipuheenvuoro. - Perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen - Kommenttipuheenvuoro - Perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen - Juha-Pekka Konttinen oikeusasiamiehensihteeri 4.11.2015 Helsinki 9-Nov-15 1 Sosiaalisten perusoikeuksien turvaaminen Perustuslain 19 :n 1

Lisätiedot

Tunnelmia ja havaintoja VIA-tarkastuksista. Juha-Pekka Konttinen. Lakimies, Kynnys ry / VIA-projekti. 29.5.2012 Helsinki

Tunnelmia ja havaintoja VIA-tarkastuksista. Juha-Pekka Konttinen. Lakimies, Kynnys ry / VIA-projekti. 29.5.2012 Helsinki Tunnelmia ja havaintoja VIA-tarkastuksista Juha-Pekka Konttinen Lakimies, Kynnys ry / VIA-projekti 29.5.2012 Helsinki V - Vammaisten ihmisten elämänlaadun parantaminen ja oikeuksien tunnistaminen I - Ihmisoikeudet,

Lisätiedot

Lapsen oikeudet toteutuvat arjessa - perusoppimäärä lapsen oikeuksista kuntapäättäjille

Lapsen oikeudet toteutuvat arjessa - perusoppimäärä lapsen oikeuksista kuntapäättäjille Lapsen oikeudet toteutuvat arjessa - perusoppimäärä lapsen oikeuksista kuntapäättäjille Lapsen oikeudet ovat ihmisoikeuksia Ihmisoikeudet ovat jakamattomia, toisistaan riippuvaisia, yleisiä, luovuttamattomia,

Lisätiedot

Mitä ovat kohtuulliset mukautukset ja kenelle?

Mitä ovat kohtuulliset mukautukset ja kenelle? Mitä ovat kohtuulliset mukautukset ja kenelle? 13.4.2015 Pirkko Mahlamäki Pääsihteeri, Vammaisfoorumi ry Kohtuulliset mukautukset Nykytilanne Uudistettu yhdenvertaisuuslaki voimaan 1.1.2015 Käytäntöjä

Lisätiedot

Subjektiivinen oikeus päivähoitoon

Subjektiivinen oikeus päivähoitoon Subjektiivinen oikeus päivähoitoon Näkökulmia yksilön ja julkisen vallan suhteeseen. Mervi Eskelinen mervi.eskelinen@uta.fi Sisältö Päivähoito Suomessa Tutkimustehtävä Sosiaaliset perusoikeudet Osana perusoikeuksia

Lisätiedot

Lapsi, oikeus ja osallisuus

Lapsi, oikeus ja osallisuus Lapsi, oikeus ja osallisuus Henna Pajulammi Yliopistollinen väitöskirja, joka Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan suostumuksella esitetään julkisesti tarkastettavaksi Lapin yliopiston luentosalissa

Lisätiedot

Suvianna Hakalehto-Wainio OTT,VT Asiantuntijalakimies. Lapsen osallisuus lastensuojelussa

Suvianna Hakalehto-Wainio OTT,VT Asiantuntijalakimies. Lapsen osallisuus lastensuojelussa Suvianna Hakalehto-Wainio OTT,VT Asiantuntijalakimies Lapsen osallisuus lastensuojelussa Esityksen rakenne 1) Lapsen oikeuksista Lapsen oikeuksien sopimus: keskeiset periaatteet Lasten oikeuksien toteutumisen

Lisätiedot

JOHDATUS IHMISOIKEUSAJATTELUUN KURSSI OSIO 1: IHMISOIKEUKSIEN HISTORIAA JA KANSAINVÄLISIÄ SOPIMUKSIA

JOHDATUS IHMISOIKEUSAJATTELUUN KURSSI OSIO 1: IHMISOIKEUKSIEN HISTORIAA JA KANSAINVÄLISIÄ SOPIMUKSIA JOHDATUS IHMISOIKEUSAJATTELUUN KURSSI OSIO 1: IHMISOIKEUKSIEN HISTORIAA JA KANSAINVÄLISIÄ SOPIMUKSIA Kuvitus: Miina Pohjolainen TÄMÄN LUENNON SISÄLTÖ Ihmisoikeusajattelun kehityksen perusteet Maailmansodat,

Lisätiedot

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 694/9B/

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 694/9B/ Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Diaarinumero Päiväys 694/9B/15 17.2.2015 Viite Sosiaali- ja terveysvaliokunnan Ihmisoikeuskeskukselle 6.2.2015 lähettämä lausunto- ja kuulemispyyntö. Asia Ihmisoikeuskeskuksen

Lisätiedot

Paperittomana peruskoulussa. Pentti Arajärvi Paperittomat -hanke 11.4.2014

Paperittomana peruskoulussa. Pentti Arajärvi Paperittomat -hanke 11.4.2014 Paperittomana peruskoulussa Pentti Arajärvi Paperittomat -hanke 11.4.2014 Perustuslain 16.1. Jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen. Oppivelvollisuudesta säädetään lailla. Lapsen oikeuksien

Lisätiedot

Sisällys. Teoksen kirjoittaja Esipuhe kolmanteen uudistettuun laitokseen Keskeiset lyhenteet

Sisällys. Teoksen kirjoittaja Esipuhe kolmanteen uudistettuun laitokseen Keskeiset lyhenteet Teoksen kirjoittaja Esipuhe kolmanteen uudistettuun laitokseen Keskeiset lyhenteet III V XIV Johdanto 1 1 Teoksen kohde ja tarkoitus 1 2 Keskeisiä käsitteitä 3 2.1 Mitä tarkoitetaan EU-oikeudella? 3 2.2

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista

Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista Kehitysvammaliiton opintopäivät 4.11.2015 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista Itsemääräämisoikeus Kehitysvammalain

Lisätiedot

Terapeuttinen oikeus vammaisten ihmisten asumisessa

Terapeuttinen oikeus vammaisten ihmisten asumisessa vammaisten ihmisten asumisessa Seija Aaltonen Johtaja (LT, psyk. el.), Varsinais-Suomen erityishuoltopiiri Jukka Kumpuvuori Tutkija (OTM), Åbo Akademi Asumisen lähipalvelujen kehittämisen teemapäivä Turku,

Lisätiedot

Hard Law-Soft Law Tutkija Anja Karvonen-Kälkäjä, Lapin yliopisto/tkk

Hard Law-Soft Law Tutkija Anja Karvonen-Kälkäjä, Lapin yliopisto/tkk Hard Law-Soft Law 1 Onko 1800-luvun koodifikaatiomalli uudistumassa? -nationaalinen koodifikaatio ja eurooppalainen koodifikaatio -- staattisuus ongelmana Dynaaminen oikeus herkkyys muualta tuleville ärsykkeille

Lisätiedot

HOIDA ITE ITTES? Perjantai , Paasitorni, Helsinki

HOIDA ITE ITTES? Perjantai , Paasitorni, Helsinki HOIDA ITE ITTES? Perjantai 30.5.2008, Paasitorni, Helsinki HYVINVOINTIPALVELUT 2010-LUVULLA JULKINEN VASTUU, TUOTANTO JA RAHOITUS Missä kulkee julkisen vallan järjestj rjestämisvastuun raja? Maija Sakslin

Lisätiedot

Eettisiä kysymyksiä vammaisen ja perheen kohtaamisessa

Eettisiä kysymyksiä vammaisen ja perheen kohtaamisessa Eettisiä kysymyksiä vammaisen ja perheen kohtaamisessa Ritva Halila, LT, dosentti, pääsihteeri etene@stm.fi Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE Sidonnaisuudet ei sidonnaisuuksia teollisuuteen

Lisätiedot

Rotia palveluihin, kutia kumppanuuteen - käyttäjäkokemuksen asiantuntemusta vammaispalveluiden hankintaan Rotia-projekti (2011 2013)

Rotia palveluihin, kutia kumppanuuteen - käyttäjäkokemuksen asiantuntemusta vammaispalveluiden hankintaan Rotia-projekti (2011 2013) Rotia palveluihin, kutia kumppanuuteen - käyttäjäkokemuksen asiantuntemusta vammaispalveluiden hankintaan Rotia-projekti (2011 2013) ry toteuttaa, RAY rahoittaa Projektitiimi: Tiina Lappalainen projektipäällikkö,

Lisätiedot

Palvelusuunnitelma vammaisen apuna

Palvelusuunnitelma vammaisen apuna Palvelusuunnitelma vammaisen apuna TERVE-SOS 2009, 14.5.2009 Helsinki. Elina Akaan-Penttilä, vammaisasiamies/lakimies, Invalidiliitto ry. 1 Miten MEITÄ määritellään vammaisuuden kautta Historia, kulttuuriperinne

Lisätiedot

Henkilökohtainen avustajajärjestelmä ja vammaispalvelulaki. Jyväskylä 28.8.2008 lakimies Juha-Pekka Konttinen

Henkilökohtainen avustajajärjestelmä ja vammaispalvelulaki. Jyväskylä 28.8.2008 lakimies Juha-Pekka Konttinen Henkilökohtainen avustajajärjestelmä ja vammaispalvelulaki Jyväskylä 28.8.2008 lakimies Juha-Pekka Konttinen Henkilökohtainen avustaja järjestelmä (Kynnys ry:n laatima määritelmä) Henkilökohtainen avustaja

Lisätiedot

TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA JURIDIIKKA

TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA JURIDIIKKA TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA JURIDIIKKA Lasse Lehtonen, LT, OTT Terveysoikeuden professori (Hy), hallintoylilääkäri (HUS) Ihmisoikeus sopimukset Oikeusvaltioperiaate Perustuslaki Perusoikeudet PeL 106 : perustuslain

Lisätiedot

Asia: Lapsiasiavaltuutetun lausunto luonnoksista hallituksen esityksiksi omaishoitolain ja perhehoitolain muuttamiseksi

Asia: Lapsiasiavaltuutetun lausunto luonnoksista hallituksen esityksiksi omaishoitolain ja perhehoitolain muuttamiseksi LAPS/14/2016 20.4.2016 1 /5 Sosiaali- ja terveysministeriölle Viite: Lausuntopyyntö 30.3.2016, STM108:00/2015, STM109:00/2015 Asia: Lapsiasiavaltuutetun lausunto luonnoksista hallituksen esityksiksi omaishoitolain

Lisätiedot

LAPSEN OIKEUDET KOTONA

LAPSEN OIKEUDET KOTONA LAPSEN OIKEUDET KOTONA Kannusta minut vahvaksi! hanke suunnittelija Johanna Matikka johanna.matikka@ensijaturvakotienliitto.fi Vanhemmat alkavat moittia lapsia, kun niistä on tullut yhtä viisaita kuin

Lisätiedot

Lapsen oikeudet ja lapsiperheköyhyys

Lapsen oikeudet ja lapsiperheköyhyys Esa Iivonen Twitter @EsaIivonen Miten kannatella lapset laman yli? Seminaari eduskunnassa lapsiperheköyhyydestä 8.3.2016 Lapsen oikeudet ja lapsiperheköyhyys Lapsiperheköyhyys perusoikeusja ihmisoikeusnäkökulmasta

Lisätiedot

Oikeudet kaikille Invalidiliiton ohjelma Euroopan parlamentin vaaleihin 2009. Invalidiliitto

Oikeudet kaikille Invalidiliiton ohjelma Euroopan parlamentin vaaleihin 2009. Invalidiliitto Oikeudet kaikille Invalidiliiton ohjelma Euroopan parlamentin vaaleihin 2009 Invalidiliitto Euroopan unionissa elää 50 miljoonaa vammaista kansalaista. Vammaisten kansalaisten oikeudet ja osallistumismahdollisuudet

Lisätiedot

YHDESSÄ! LASTEN JA NUORTEN OIKEUS JA ETU EDELLÄ

YHDESSÄ! LASTEN JA NUORTEN OIKEUS JA ETU EDELLÄ YHDESSÄ! LASTEN JA NUORTEN OIKEUS JA ETU EDELLÄ Pohjois-Savon LAPE-startti YHDESSÄ! Keskiviikkona 17.5.2017 Lasten, nuorten ja perheiden terveyden ja hyvinvoinnin vahvistamiseksi Lapsen oikeuksien sopimus

Lisätiedot

Paperittomien lasten oikeuksien toteutuminen Suomessa. Meri Korniloff 20.11.2014

Paperittomien lasten oikeuksien toteutuminen Suomessa. Meri Korniloff 20.11.2014 Paperittomien lasten oikeuksien toteutuminen Suomessa Meri Korniloff 20.11.2014 Kolmivuotinen hanke 2012-2014 Oikeudellista neuvontaa paperittomille ja paperittomia kohtaaville Tiedotetaan paperittomien

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen lapsivaikutusten arviointi

Sote- ja maakuntauudistuksen lapsivaikutusten arviointi Sote- ja maakuntauudistuksen lapsivaikutusten arviointi Esa Iivonen (MLL) ja Kirsi Pollari (LSKL) Lapsen oikeuksien iltapäivä 8.11.2016 Tuumasta toimeen Sote- ja maakuntauudistuksen oikeudellinen lapsivaikutusten

Lisätiedot

Ihmisoikeusnäkökulma sukupuolten väliseen tasaarvoon ja yhdenvertaisuuteen

Ihmisoikeusnäkökulma sukupuolten väliseen tasaarvoon ja yhdenvertaisuuteen Itä-Suomen yliopisto tasa-arvopäivät 17.4.2012 Kristiina Kouros pääsihteeri, Ihmisoikeusliitto Ihmisoikeusnäkökulma sukupuolten väliseen tasaarvoon ja yhdenvertaisuuteen LÄHESTYMISTAVAT IHMISOIKEUKSIIN

Lisätiedot

YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista - järjestöjen näkemyksiä. pääsihteeri Pirkko Mahlamäki Vammaisfoorumi ry

YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista - järjestöjen näkemyksiä. pääsihteeri Pirkko Mahlamäki Vammaisfoorumi ry YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista - järjestöjen näkemyksiä pääsihteeri Pirkko Mahlamäki Vammaisfoorumi ry Vammaisfoorumi ry. Vammaisjärjestöjen yhteinen ääni 24 kansallisen vammaisjärjestön

Lisätiedot

Yksityisyyden suoja sosiaalihuollossa

Yksityisyyden suoja sosiaalihuollossa Sirpa Posio Yksityisyyden suoja sosiaalihuollossa Yliopistollinen väitöskirja, joka Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan suostumuksella esitetään julkisesti tarkastettavaksi Calonian luentosalissa

Lisätiedot

Esa Iivonen Lapsella on oikeus saada opetusta! Suomen Vanhempainliiton seminaari Lapsen oikeus opetukseen

Esa Iivonen Lapsella on oikeus saada opetusta! Suomen Vanhempainliiton seminaari Lapsen oikeus opetukseen Esa Iivonen Lapsella on oikeus saada opetusta! Suomen Vanhempainliiton seminaari 21.8.2017 Lapsen oikeus opetukseen Koulun sisäilmaongelmiin liittyviä säädöksiä Perustuslaki Lapsen oikeuksien sopimus Perusopetuslaki,

Lisätiedot

Oikeusjärjestelmän saavutettavuus kehitysvammaisilla henkilöillä

Oikeusjärjestelmän saavutettavuus kehitysvammaisilla henkilöillä Oikeusjärjestelmän saavutettavuus kehitysvammaisilla henkilöillä Tämä kirjanen sisältää tietoa projektista, jossa tarkasteltiin viiden eri maan lakeja ja politiikkatoimia. Nämä viisi maata olivat Bulgaria,

Lisätiedot

Sisällys. 1. Johdanto 1. 2. Verovelvollisen oikeusturvavaatimusten perusta 27. Esipuhe v Sisällys vii Lyhenteet xv

Sisällys. 1. Johdanto 1. 2. Verovelvollisen oikeusturvavaatimusten perusta 27. Esipuhe v Sisällys vii Lyhenteet xv Sisällys Esipuhe v Sisällys vii Lyhenteet xv 1. Johdanto 1 1.1. Tutkimuskohde 1 1.1.1. Johdanto 1 1.1.2. Perusoikeudet 3 1.1.3. Euroopan neuvoston oikeus 4 1.1.4. EU-oikeus 7 1.2. Rajaukset 10 1.3. Metodi

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta Ohjelmajohtaja L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O Arm feltintie 1, 00150 Helsinki Puh. (09) 329 6011 toim isto@lskl.fi Lapsen

Lisätiedot

JOHDATUS IHMISOIKEUSAJATTELUUN KURSSI OSIO 2: IHMISOIKEUSPUOLUSTAJAT

JOHDATUS IHMISOIKEUSAJATTELUUN KURSSI OSIO 2: IHMISOIKEUSPUOLUSTAJAT JOHDATUS IHMISOIKEUSAJATTELUUN KURSSI OSIO 2: IHMISOIKEUSPUOLUSTAJAT Kuvitus: Miina Pohjolainen Tämän osion teemat YK:n ihmisoikeuspuolustajan määritelmä Puolustajien vaikutus ihmisoikeuksien kehitykseen

Lisätiedot

MUISTIO 1 (5) Kansallisen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman kuulemistilaisuus / Kieliturvasihteeri Siiri Jomppanen

MUISTIO 1 (5) Kansallisen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman kuulemistilaisuus / Kieliturvasihteeri Siiri Jomppanen MUISTIO 1 (5) Kansallisen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman kuulemistilaisuus 28.9.2016 / Kieliturvasihteeri Siiri Jomppanen Perus-ja ihmisoikeustoimintaohjelman 2017-2019 teemoiksi on valittu: Ihmisoikeuskasvatus-

Lisätiedot

Ajankohtaista tutkimusetiikasta

Ajankohtaista tutkimusetiikasta Terveiset Helsingissä 2.11.2010 järjestetystä Eettinen ennakkoarviointi ihmistieteissä -seminaarista Professori Matti Lehtihalmes Etiikka-työryhmän kokous 21.12.2010 klo 13.15 Ajankohtaista tutkimusetiikasta

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Esa Iivonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Kotkankatu 9 00510 Helsinki LAUSUNTO 13.2.2012

Kotkankatu 9 00510 Helsinki LAUSUNTO 13.2.2012 Sosiaali- ja terveysministeriö PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO ASIA: Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan itsemääräämisoikeus -hankkeen kuulemistilaisuus. Vanhukset ja vammaiset -alatyöryhmän ehdotukset.

Lisätiedot

EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIES

EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIES EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIES ISBN 978-951-53-3233-2 (sid.) ISBN 978-951-53-3234-9 (PDF) Paino: Vammalan Kirjapaino Oy, Sastamala 2010 Ulkoasu: Matti Sipiläinen /Meizo Taitto: Matti Sipiläinen ja Päivi Ahola

Lisätiedot

3. Vastaa kaikkiin seuraaviin valtiosääntöoikeuden peruskäsitteitä koskeviin kysymyksiin (Perusoikeudet, Hallberg ym. 1999)

3. Vastaa kaikkiin seuraaviin valtiosääntöoikeuden peruskäsitteitä koskeviin kysymyksiin (Perusoikeudet, Hallberg ym. 1999) VALTIOSÄÄNTÖOIKEUS Aineopintotentti 9.3.2007 Kysymysten 3 4 vastausrungot ja arviointiperusteet 3. Vastaa kaikkiin seuraaviin valtiosääntöoikeuden peruskäsitteitä koskeviin kysymyksiin (Perusoikeudet,

Lisätiedot

Maailmankansalaisen etiikka

Maailmankansalaisen etiikka Maailmankansalaisen etiikka Olli Hakala Maailmankansalaisena Suomessa -hankkeen avausseminaari Opetushallituksessa 4.2.2011 Maailmankansalaisen etiikka Peruskysymykset: Mitä on maailmankansalaisuus? Mitä

Lisätiedot

Oikeustapauksia verkossa

Oikeustapauksia verkossa Oikeustapauksia verkossa Tietoasiantuntijat Mirja Pakarinen ja Marja Autio Eduskunnan kirjasto 10.3.2015 Koulutuksen sisältö Oikeustapaukset oikeuslähteenä Kansalliset tuomioistumet Kuinka löydän näiden

Lisätiedot

KOHTI YHTEISTÄ LAPSIKÄSITYSTÄ LAPSEN OIKEUKSIEN SOPIMUS LAPSIKÄSITYSTEN YHDISTÄJÄNÄ

KOHTI YHTEISTÄ LAPSIKÄSITYSTÄ LAPSEN OIKEUKSIEN SOPIMUS LAPSIKÄSITYSTEN YHDISTÄJÄNÄ Suvianna Hakalehto Lapsi- ja koulutusoikeuden apulaisprofessori KOHTI YHTEISTÄ LAPSIKÄSITYSTÄ LAPSEN OIKEUKSIEN SOPIMUS LAPSIKÄSITYSTEN YHDISTÄJÄNÄ LAPSEN OIKEUDELLISEN ASEMAN KEHITYS lapsi sosiaalisena

Lisätiedot

Vammaisten henkilöiden

Vammaisten henkilöiden Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2003:10 Jukka Kumpuvuori, Marika Högbacka Vammaisten henkilöiden ihmisoikeudet Suomessa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2003 TIIVISTELMÄ Jukka Kumpuvuori,

Lisätiedot

Ihmisoikeuskeskus. Tehtävänä ihmisoikeuksien edistäminen

Ihmisoikeuskeskus. Tehtävänä ihmisoikeuksien edistäminen Ihmisoikeuskeskus Tehtävänä ihmisoikeuksien edistäminen 1 Kansallinen ihmisoikeusinstituutio (NHRI) YK:n yleiskokouksen 1993 hyväksymien ns. Pariisin periaatteiden mukainen hallituksen lailla perustama

Lisätiedot

Mikä on Suomen ihmisoikeusperustainen lähestymistapa kehitykseen?

Mikä on Suomen ihmisoikeusperustainen lähestymistapa kehitykseen? Mikä on Suomen ihmisoikeusperustainen lähestymistapa kehitykseen? Suomen lähtökohtana on ihmisoikeusperustainen lähestymistapa kehitykseen. Tavoitteena on että köyhimmätkin ihmiset tuntevat oikeutensa

Lisätiedot

Sisällys. Esipuhe toiseen uudistettuun laitokseen... KESKEISET LYHENTEET... xxiii

Sisällys. Esipuhe toiseen uudistettuun laitokseen... KESKEISET LYHENTEET... xxiii vii Esipuhe toiseen uudistettuun laitokseen... LÄHTEET... xiii xv KESKEISET LYHENTEET... xxiii I JOHDANTO... 1 1. Teoksen painopistealueista ja keskeisistä näkökulmista... 1 2. Keskeisiä käsitteitä...

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0278(COD) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0278(COD) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/0278(COD) 5.12.2016 LAUSUNTOLUONNOS työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta oikeudellisten asioiden valiokunnalle

Lisätiedot

Kv-päivät 2013, Levi. Ihmisoikeusperustaisuus korkeakoulujen kehitysyhteistyössä. Esimerkkinä North-South-South hanke

Kv-päivät 2013, Levi. Ihmisoikeusperustaisuus korkeakoulujen kehitysyhteistyössä. Esimerkkinä North-South-South hanke Kv-päivät 2013, Levi Ihmisoikeusperustaisuus korkeakoulujen kehitysyhteistyössä Esimerkkinä North-South-South hanke Katarina Frostell Ihmisoikeusinstituutti Åbo Akademi kfrostel@abo.fi 02-2154751 Åbo Akademi

Lisätiedot

Kuinka tunnistaa syrjintä?

Kuinka tunnistaa syrjintä? Kuinka tunnistaa syrjintä? Pirkko Mahlamäki Pääsihteeri, Vammaisfoorumi ry Uutta lainsäädäntöä Nykytilanne Uudistettu yhdenvertaisuuslaki voimaan 1.1.2015 Käytäntöjä YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia

Lisätiedot

Tavoitteista totta lapsen oikeus osallistua. LOOK hankkeen juhlaseminaari Kirsi Pollari, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto

Tavoitteista totta lapsen oikeus osallistua. LOOK hankkeen juhlaseminaari Kirsi Pollari, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto Tavoitteista totta lapsen oikeus osallistua LOOK hankkeen juhlaseminaari 7.9.2017 Kirsi Pollari, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie 1, 00150 Helsinki

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeus perus- ja ihmisoikeutena. Pentti Arajärvi Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17-18.1.2013

Itsemääräämisoikeus perus- ja ihmisoikeutena. Pentti Arajärvi Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17-18.1.2013 Itsemääräämisoikeus perus- ja ihmisoikeutena Pentti Arajärvi Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17-18.1.2013 IHMISOIKEUS kansainvälisessä ihmisoikeussopimuksessa taattu oikeus (Suomi sitoutunut n. 40 sopimukseen)

Lisätiedot

Vammaistyön uusimmat kuulumiset

Vammaistyön uusimmat kuulumiset Vammaistyön uusimmat kuulumiset VS avy 15.9.2015 Vammaisuuden määritelmä Vammaisuus ei ole vain terveysongelma. Se on monimutkainen ilmiö, joka syntyy vuorovaikutuksessa henkilön ja yhteiskunnan piirteiden

Lisätiedot

YK:n vammaissopimus ja hankintalaki

YK:n vammaissopimus ja hankintalaki YK:n vammaissopimus ja hankintalaki Apuvälineiden standardit tutuiksi, 13.10.2015, Vega talo, Validia Kuntoutus Helsinki Henrik Gustafsson, Invalidiliiton lakimies 1 Yleistä ihmis- ja perusoikeuksista

Lisätiedot

KUNNASSA ASUVALLA LAPSELLA ON OIKEUS PERUSOPETUKSEEN OLESKELUOIKEUDEN REKISTERÖIMÄTTÖMYYDESTÄ HUOLIMATTA

KUNNASSA ASUVALLA LAPSELLA ON OIKEUS PERUSOPETUKSEEN OLESKELUOIKEUDEN REKISTERÖIMÄTTÖMYYDESTÄ HUOLIMATTA 21.7.2015 Dnro 1633/4/14 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamiehen sijainen Pasi Pölönen Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Piatta Skottman-Kivelä KUNNASSA ASUVALLA LAPSELLA ON OIKEUS PERUSOPETUKSEEN OLESKELUOIKEUDEN

Lisätiedot

ADOPTIOLAUTAKUNNAN AJANKOHTAISET ASIAT

ADOPTIOLAUTAKUNNAN AJANKOHTAISET ASIAT ADOPTIOLAUTAKUNNAN AJANKOHTAISET ASIAT / LAKIMIES, ADOPTIOLAUTAKUNNAN SIHTEERI, JONNA SALMELA ADOPTIOKOULUTUS 26.1.2017 SÄÄTYTALO 1. ILMAN PALVELUNANTAJAA TAPAHTUVAT ADOPTIOT 2. ASUINPAIKKA 3. KOTONAOLON

Lisätiedot

Lapsille sopiva Jyväskylä Jyväskylän lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma 2007. Lapsen oikeudet nyt ja huomenna Iltapäiväseminaari 19.11.

Lapsille sopiva Jyväskylä Jyväskylän lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma 2007. Lapsen oikeudet nyt ja huomenna Iltapäiväseminaari 19.11. Lapsille sopiva Jyväskylä Jyväskylän lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma 2007 Lapsen oikeudet nyt ja huomenna Iltapäiväseminaari 19.11.2007 Jyväskylän kaupunginhallitus päätti huhtikuussa 2005 sosiaali-

Lisätiedot

Lausunto: Demokratia ja ihmisoikeuskasvatus opettajankoulutuksessa (OKM/38/040/2013)

Lausunto: Demokratia ja ihmisoikeuskasvatus opettajankoulutuksessa (OKM/38/040/2013) Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29, 00023 Valtioneuvosto AMNESTY INTERNATIONAL SUOMEN OSASTO Hietaniemenkatu 7 A 00100 Helsinki P: 09 5860 440 F: 09 5860 4460 E: amnesty@amnesty.fi W: www.amnesty.fi

Lisätiedot

Syrjinnän sääntely ja työelämä

Syrjinnän sääntely ja työelämä 1 Syrjinnän sääntely ja työelämä Esiteteksti heinäkuu 2004 (vain sähköisenä) Sisällysluettelo Lainsäädäntö... 2 Suomen perustuslaki (731/1999)... 2 Yhdenvertaisuuslaki (21/2004)... 2 Työsopimuslaki (55/2001)...

Lisätiedot

Paperittomat-hanke tietoa paperittomuudesta ja oikeudellista neuvontaa. Meri Korniloff 11.4.2014

Paperittomat-hanke tietoa paperittomuudesta ja oikeudellista neuvontaa. Meri Korniloff 11.4.2014 Paperittomat-hanke tietoa paperittomuudesta ja oikeudellista neuvontaa Meri Korniloff 11.4.2014 Tietoa paperittomuudesta Tiedotetaan paperittomien oikeuksista Oikeudellista neuvontaa paperittomille ja

Lisätiedot

Susanna Hintsala Kehitysvammaliitto. Mitä itsemääräämisoikeus on lainsäädännössä ja käytännössä?

Susanna Hintsala Kehitysvammaliitto. Mitä itsemääräämisoikeus on lainsäädännössä ja käytännössä? Susanna Hintsala Kehitysvammaliitto Mitä itsemääräämisoikeus on lainsäädännössä ja käytännössä? Itsemääräämisoikeus Itsemääräämisoikeudella tarkoitetaan yksilön oikeutta päättää itseään koskevista asioista.

Lisätiedot

Kantelu valtioneuvoston oikeuskanslerille

Kantelu valtioneuvoston oikeuskanslerille Heta - Henkilökohtaisten Avustajien Työnantajien Liitto ry 1 Invalidiliitto ry Kantelu valtioneuvoston oikeuskanslerille Kantelun alainen asia Matti Vanhasen hallituksen (aloittanut toimikautensa 24.6.2003)

Lisätiedot

Suvianna Hakalehto. VALTIOSÄÄNTÖOIKEUS Syksy 2015

Suvianna Hakalehto. VALTIOSÄÄNTÖOIKEUS Syksy 2015 Suvianna Hakalehto VALTIOSÄÄNTÖOIKEUS Syksy 2015 Esityksen nimi / Tekijä 10.9.2015 2 OIKEUDEN OLEMUS oikeus ei ole suljettu, ristiriidaton ja staattinen systeemi oikeus on ristiriitoja ja jännitteitä sisältävä

Lisätiedot

Open access -julkaiseminen Oikeudellinen tausta ja tekijänoikeudet

Open access -julkaiseminen Oikeudellinen tausta ja tekijänoikeudet Open access -julkaiseminen Oikeudellinen tausta ja tekijänoikeudet Professori Juha Karhu Lapin yliopisto ja Tutkimuseettinen neuvottelukunta 31.8.2005 Open access idea Tutkimus on kenen tahansa luettavissa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Toimintasuunnitelma 2014 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin osana

Lisätiedot

EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIEHEN KERTOMUS VUODELTA 2015 (K 11/2016 VP)

EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIEHEN KERTOMUS VUODELTA 2015 (K 11/2016 VP) EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIES Helsinki 20.6.2016 EOAK/2218/2016 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIEHEN KERTOMUS VUODELTA 2015 (K 11/2016 VP) LAUSUNTO Perustuslakivaliokunta on kutsunut

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaislainsäädännössä

Ajankohtaista vammaislainsäädännössä Ajankohtaista vammaislainsäädännössä Kuinka lakia luetaan, Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry, 6.10.2015 Helsinki. Elina Akaan-Penttilä, lakimies, Invalidiliitto. 1 Vammaisia henkilöitä koskevan sosiaalihuollon

Lisätiedot

Ajankohtaista lainsäädännössä

Ajankohtaista lainsäädännössä Ajankohtaista lainsäädännössä Etelä-Suomen aluehallintoviraston ja Kehitysvammaisten Tukiliiton järjestämä kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Kouvolassa 8.6.2016 Sirkka Sivula Johtava lakimies, Tukiliitto

Lisätiedot

Suvianna Hakalehto 8.9.2015

Suvianna Hakalehto 8.9.2015 1 Suvianna Hakalehto 8.9.2015 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen valitusmenettelyä koskevan valinnaisen pöytäkirjan

Lisätiedot

selkoesite voiko oikeusasiamies auttaa?

selkoesite voiko oikeusasiamies auttaa? selkoesite voiko oikeusasiamies auttaa? eduskunnan oikeusasiamies Eduskunnan oikeusasiamies valvoo viranomaisten työtä ja toimintaa. Viranomaisten täytyy toimia oikein ja noudattaa työssään lakia. Oikeusasiamies

Lisätiedot

EUROOPAN RASISMIN JA SUVAITSEMATTOMUUDEN VASTAINEN TOIMIKUNTA

EUROOPAN RASISMIN JA SUVAITSEMATTOMUUDEN VASTAINEN TOIMIKUNTA CRI(97)36 Version finnoise Finnish version EUROOPAN RASISMIN JA SUVAITSEMATTOMUUDEN VASTAINEN TOIMIKUNTA YLEISTÄ POLITIIKKAA KOSKEVA SUOSITUS NRO 2: KANSALLISET ERITYISELIMET RASISMIN, MUUKALAISVIHAN,

Lisätiedot

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2008-00114 PSO Eriksson Anne 07.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppalainen köyhyyden ja syrjäytymisen teemavuosi 2010 U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

10.1. SOSIAALITYÖN PEDASHOP I - VERKKO-OPETUKSEN JA SULAUTUVAN OPETUKSEN KOKEILUJA: SOSIAALIOIKEUDEN OPPIMATERIAALI

10.1. SOSIAALITYÖN PEDASHOP I - VERKKO-OPETUKSEN JA SULAUTUVAN OPETUKSEN KOKEILUJA: SOSIAALIOIKEUDEN OPPIMATERIAALI 10.1. SOSIAALITYÖN PEDASHOP I - VERKKO-OPETUKSEN JA SULAUTUVAN OPETUKSEN KOKEILUJA: SOSIAALIOIKEUDEN OPPIMATERIAALI OPPIMATERIAALI: TAVOITTEET JA PEDAGOGINEN VIITEKEHYS Lähtökohtana: sosiaalityön juridiset

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUN OPETTAJA OLI ESTEELLINEN ARVOSTELEMAAN LAPSENSA TENTTISUORITUKSIA

AMMATTIKORKEAKOULUN OPETTAJA OLI ESTEELLINEN ARVOSTELEMAAN LAPSENSA TENTTISUORITUKSIA 25.2.2009 Dnro 2730/4/07 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt Esittelijä: Esittelijäneuvos Jorma Kuopus AMMATTIKORKEAKOULUN OPETTAJA OLI ESTEELLINEN ARVOSTELEMAAN LAPSENSA TENTTISUORITUKSIA

Lisätiedot

Lapsen saattohoito YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen näkökulmasta

Lapsen saattohoito YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen näkökulmasta Lapsen saattohoito YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen näkökulmasta Pyöreän pöydän keskustelu 14.3.2016 Säätytalo, Helsinki 14.3.2016 1 Eettiset koodistot/ ohjeet Terveys-/ lääkintäoikeus Sosiaalioikeus

Lisätiedot

Luottamusmies, luottamusvaltuutettu ja Suomen perustuslain 13 :n turvaama yhdistymisvapaus

Luottamusmies, luottamusvaltuutettu ja Suomen perustuslain 13 :n turvaama yhdistymisvapaus TAUSTAMUISTIO 1 1 (5) 26.4.2016 Luottamusmies, luottamusvaltuutettu ja Suomen perustuslain 13 :n turvaama yhdistymisvapaus Työntekijöiden edustuksen nykytila Luottamusmies ja luottamusvaltuutettu Luottamusmiehen

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu ja itsemääräämisoikeus. 8.12.2015 Onnensilta, Hyvinkää

Henkilökohtainen apu ja itsemääräämisoikeus. 8.12.2015 Onnensilta, Hyvinkää Henkilökohtainen apu ja itsemääräämisoikeus Onnensilta, Hyvinkää Matti Suontausta Lakimies Heta-Liitossa Valmistunut Turun yliopistosta jouluna 2013 Aloittanut Heta-Liitossa syksyllä 2014 Työtehtävät liittyvät

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa

Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa Esa Iivonen Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus 5.10.2012 Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa Lapsen oikeuksien sopimus Lapsen oikeuksien sopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa

Lisätiedot

Miten perusoikeudet toteutuvat. Kansalainen hankintalain hetteikössä - seminaari Johtaja Riitta Särkelä, 14.1.2013

Miten perusoikeudet toteutuvat. Kansalainen hankintalain hetteikössä - seminaari Johtaja Riitta Särkelä, 14.1.2013 Miten perusoikeudet toteutuvat hankinnoissa Kansalainen hankintalain hetteikössä - seminaari Johtaja Riitta Särkelä, 14.1.2013 Perusoikeuksien ja sisämarkkinavapauksien jännite Jännitteinen lähtökohta

Lisätiedot

KEHAS-OHJELMA -LAITOKSISTA YKSILÖLLISEEN ASUMISEEN. Heidi Hautala Yksi naapureista hanke KAJAANI

KEHAS-OHJELMA -LAITOKSISTA YKSILÖLLISEEN ASUMISEEN. Heidi Hautala Yksi naapureista hanke KAJAANI KEHAS-OHJELMA -LAITOKSISTA YKSILÖLLISEEN ASUMISEEN KAJAANI 23.8.2012 Heidi Hautala Yksi naapureista hanke Kehitysvammaisten Palvelusäätiö 2 Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on omaisjärjestötaustainen valtakunnallinen

Lisätiedot

LAUSUNTO. Luonnos valtioneuvoston ihmisoikeuspoliittisesta selonteosta

LAUSUNTO. Luonnos valtioneuvoston ihmisoikeuspoliittisesta selonteosta 13.3.09 LAUSUNTO Luonnos valtioneuvoston ihmisoikeuspoliittisesta selonteosta Ihmisoikeusliitto pitää luonnosta valtioneuvoston ihmisoikeuspoliittisesta selonteosta yleisesti ottaen onnistuneena pohjana

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunta VÄLIAIKAINEN 2002/2139(INI) 29. elokuuta 2002 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunnalta perussopimus-,

Lisätiedot