Suomen metallituoteteollisuus tienhaarassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen metallituoteteollisuus tienhaarassa"

Transkriptio

1

2 Pääkirjoitus Suomen metallituoteteollisuus tienhaarassa Eurooppalaisten metalliraakaaineiden valmistajien tuotannon supistukset ja sijoittajien keinottelu metalliraaka-aineilla pitävät tässä taantumassa erityisesti jalometallien hinnat aivan liian korkealla hintatasolla Suomessa ja muualla Euroopassa. Pitkällä jännitteellä metallien korkea hinta johtaa Suomessa metallituoteteollisuuden globaaliin kilpailukyvyttömyyteen. Mikäli metalliraaka-aineiden hinnat pysyvät Suomessa pitkään korkealla tasolla, tulee tämä näkymään metalliteollisuuden näivettymisenä erityisesti maailmanlaajuista vientiä Suomesta käsin harjoittavien yritysten kohdalla. Tuoreesti, mutta samalla pitkäjännitteisesti toimintaansa harjoittavan yrityksen on usein uudistuttava ollakseen toimialansa edelläkävijä. Avoin ja reilu, koko teknisen eristysalan toimijoiden kansalliseen ja kansainväliseen menestykseen tähtäävä yhteistyö, on yksi KESPET Oy:n toiminnan tärkeimmistä lähtökohdista. Mielestäni toimialallamme erityisesti globaalissa kilpailussa onnistuminen Suomesta käsin edellyttää tulevaisuudessa avointa, reilua ja realiteetteihin perustuvaa alan yritysten välistä yhteistyötä. Ja myös rohkeutta järkeistää toimialaa tarpeen niin vaatiessa. Yhdessä olemme vahvoja toimijoita kilpailemaan voittajina maailman markkinoilla. Teknisen eristysalan yhteistyössä KESPET Oy:n rooli on jälleenmyydä ja teollisesti valmistaa erilaisia eristysalan tuotteita ja tarvikkeita niin, että ne palvelevat mahdollisimman kokonaisvaltaisesti asiakkaidemme tarpeita. Kespetin rooli tässä tärkeässä yhteistyössä on kehittää KESPET-alusrakenne- ja peltipäällystejärjestelmät mahdollisimman kattaviksi ja hinta-laatusuhteeltaan entistä kilpailukykyisemmiksi. Tässä KESPET voi onnistua entistä paremmin yhdessä teidän kanssanne. Alan yhteistyön myönteinen kehitys antaa meille suuremmat hankintavolyymit ja tätä kautta mahdollisuuden kilpailuttaa raaka-aineita kansainvälisemmin. Käytännössä tämä on myönteisen yhteistyön synnyttämää positiivista konkretiaa, josta hyötyvät kaikki osapuolet. Uskon, että järkeistämällä toimialaamme määrätietoisesti askel askeleelta, saamme alalle uutta synergiavirtaa, jota tarvitaan selviytyäksemme voittajina erityisesti globaaleilla kilpakentillä. Markku Hietala Lehden sisältö 2 Pääkirjoitus 3 Uutisia 4 Asiakastyytyväisyystutkimus 5 Laatujärjestelmän päivitys 6-7 Uusia kasvoja 8-9 KSPT-Insulation Oy 10 Kiitolinjan terveiset 12 K-Flex ST/SK Plus KESPET Uutiset 2 Julkaisija: KESPET Oy Misukantie Vaajakoski Puh. (014) Kytkintie Helsinki Puh. (09) Päätoimittaja: Markku Hietala Ulkoasu ja taitto: Marika Hietala

3 Uutisia PSK 37 standardisointityöryhmän kuulumisia Kokouksessaan PSK 37-työryhmä käsitteli varsin laajasti koti- ja ulkomaisia alan standardeja. Myös eurooppalaisten materiaalistandardien tilanne käytiin läpi. Lopullisessa äänestyksessä olivat seuraavat tuotestandardit: - pren Lämmöneristystuottet rakennuskäyttöön ja teollisuusasennukseen -Tehdasvalmisteiset mineraalivillatuotteet (MW) Määräykset/määrittelyt - pren Taipuisa elastomeerivaahto, solukumi - pren Solulasi - pren Kalsiumsilikaatti - pren Pursotettu polystyreenivaahto - pren Jäykkä polyuretaanivaahto PUR ja (taipuisa) polyisocyanuratevaahto (PIR-vaahto) - pren Paisutettu polystyreenimuovi - pren Polyetyleenivaahto - pren Fenolivaahto Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kun valmistajat ovat testanneet tuotteet uusien, lopullisesti hyväksyttyjen tuotestandardien mukaan, käynnistää työryhmä tämän jälkeen standardin SFS 3976 Putki-, säiliö- ja laite-eristykset, eristeet ja elementit päivitystyön. Eurooppalaiset kylmäeristysstandardit olivat myös lopullisessa äänestyksessä, mikä tarkoittaa työryhmälle lisää päivitystyötä standardiin SFS Myös testausstandardit SFS 5355, SFS 5356 ja SFS 5454 täytyy työryhmän ottaa päivityskäsittelyyn lähivuosien aikana. Valmista pitäisi olla viimeistään kolmen vuoden kuluttua. Työryhmä keskittyy edelleen kansainvälisten standardien seurantaan ja tuo sieltä kansallisiin SFS-standardeihin tarvittavat soveltamisohjeet. Työryhmä haluaa standardisoida uusia eristysratkaisuja ja ohjata alaa yleisesti Euroopassa ja Suomessa hyviksi koettuihin eristysteknisiin ratkaisuihin. SFS-standardien ratkaisuissa tulisi erityisesti huomioida, että ne ovat hinta-laatusuhteeltaan kansallisesti ja kansainvälisesti kilpailukykyisiä. Markku Hietala Standardisointityöryhmän toimintaa sivusta seuraava asiantuntijajäsen UUSI KESPET-HINNASTO Uusi KESPET-kokonaishinnasto astuu voimaan Haluamme polkaista vuoden tehokkaasti käyntiin rakentavaan suuntaan tarkistettujen hintojen voimalla. Erityisesti peltipäällysteiden hinnoittelussa tapahtuu muutosta edullisempaan suuntaan. K-Flex solukumiputkieristeiden valikoimaa on selkeytetty ja tarjoamme nyt uutta, innovatiivista ST/SK Plus itseliimautuvaa solukumiputkieristettä asiakkaillemme. Myös profiili- ja listavalikoimaamme on laajennettu palvelemaan paremmin asiakkaidemme vaihtelevia tarpeita. 3

4 KESPET EROAA EDUKSEEN KESPET Oy kehittää jatkuvasti tuotteitaan ja palveluitaan vastatakseen entistä paremmin asiakkaidensa tarpeisiin. Asiakaspalaute on tärkeä osa yrityksen ja henkilöstön kehittämisprosessia. Tuorein asiakastyytyväisyystutkimus ja kilpailija-analyysi toteutettiin huhtitoukokuussa Tutkimuksen toteutti Innolink Research Oy. Tutkimuksen keskeiset tulokset Tutkimuksen mukaan lähes kaikki vastaajat (97 %) olivat tyytyväisiä KESPET Oy:n toimintaan. Lähes kaikki vastaajat (98 %) aikovat jatkaa tulevaisuudessakin KESPET Oy:n asiakkaana. 62 % vastaajista voisi suositella KESPET Oy:tä kollegoilleen. Olemme saaneet Kespetiltä aina kaiken, mitä olemme tarvinneet. Lisäksi asiakaspalvelu on erinomaista. KESPET Oy:n kanssa on toimivin yhteistyö ja toimitusvarmuus on loistoluokkaa. Tekijöitä, joissa KESPET Oy on onnistunut hyvin: Tunnettu yritys Myynnin aukioloaika Aktiivinen yhteydenpito Yrityksen läheisyys Tuttu yhteyshenkilö Asioinnin helppous Tuotevalikoima Tuotteiden laatu Tekijät, joissa KESPET Oy:llä on parannettavaa: Toimintavarmuus Myyjien tavoitettavuus Aikataulujen pitävyys Sopiva hintataso Myyjien asiantuntemus Kaiken kaikkiaan tutkimuksen tulos on erittäin hyvä. Ongelmakohtien parantamiseksi korjaaviin toimenpiteisiin on jo ryhdytty. Edelliseen vuonna 2006 tehtyyn asiakastyytyväisyystutkimukseen verrattuna tulokset ovat pysyneet lähes samana. Kehitettävää kuitenkin löytyi ja hyvä niin. Uudistumalla ja parantamalla palveluitamme pidämme itsemme virkeinä ja asiakkaamme tyytyväisempinä myös jatkossa. Kiitokset kaikille tutkimukseen osallistuneille! Asiakastyytyväisyystutkimuksessa 100 euron vapaavalintaisen lahjakortin voittivat seuraavat kyselyyn vastanneet: Kalevi Junni, Rinvestia Oy Sami Naakka, Haveputki Oy Jukka Toikkanen, Viitasaaren kaupunki Esko Hukka, Ecomet Oy Tiina Aro, Putkivisio Oy 4

5 Uutisia Laadunhallintajärjestelmä päivitetty Kansainvälinen standardisoimisjärjestö ISO julkaisi 15. marraskuuta 2008 uuden version laadunhallintajärjestelmien vaatimuksia käsittelevästä standardista ISO Vaikka standardiin ei tullut KESPET Oy:n kannalta merkittäviä muutoksia, halusimme pitää laadunhallintajärjestelmämme ajan tasalla ja toteutimme uudistukset alkuvuodesta. KESPET Oy:n laadunhallintajärjestelmä auditoitiin kesäkuussa 2009 Det Norske Veritaksen toimesta. Auditoinnissa saimme kehitysideoita laadunhallintajärjestelmämme kehittämiseksi entistä paremmaksi ja uudistukset päätettiin toteuttaa. Uusi ISO9001:2008 sertifikaatti myönnettiin KESPET Oy:lle Standardi ISO 9001 on laajasti käytössä kaikkialla maailmassa. ISO sertifikaatteja oli vuoden 2007 lopussa myönnetty ISOn tilastojen mukaan 175 maassa kaikkiaan kappaletta. Suomessa ISO sertifikaatteja oli vuoden 2007 lopussa kpl. Organisaatiot voivat kehittää toimintaansa ISO standardien avulla myös hankkimatta sertifikaattia. Antti Väisänen Taidetta Tampereella KESPET Oy mahdollistaa omalta osaltaan myös kulttuurielämyksien toteutumista ja lahjoitti köysipyörän tamperelaisen kuvataiteilija Krister Gråhnin teokseen Rukous. Taideteos on nähtävissä Pirkanmaan IV triennaalissa Tampereen taidemuseossa Näyttely on joka kolmas vuosi järjestettävä katsaus Pirkanmaalaiseen nykytaiteeseen. 5

6 Hallintopäällikkö Kirsi Nieminen Moi! Liityin KESPET Oy:n pirteään tiimiin tammikuussa. Tehtäväni on vastata yhtiön hallinnosta operatiivisella tasolla. Hallinnon kehittäminen kuuluu myös vastuualueeseeni. Koulutukseltani olen laskentatoimen merkonomi ja lisäkoulutusta haen Markkinointi-instituutin talouspäällikön tutkintolinjalta. Jälkimmäinen tutkinto on vielä vähän kesken. Työkokemusta on kertynyt taloushallinnon tehtävistä yhteensä noin 12 vuotta, joista viimeisimmässä työpaikassa 8,5 vuotta. Yrittäjänkin arkipäivän hyvät ja huonot puolet ovat minulle tutuiksi tulleet muutaman vuoden ajalta. Mutta sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee. Kespetillä olen viihtynyt todella hyvin ja työni koen haastavaksi ja itsenäiseksi. Tänään minulle toivotettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa hauskaa Joulua! Sitä samaa haluan toivottaa kaikille tämän lukijoille! Laskujen maksu ajallaan on yksi tehokas tapa estää taantuman syveneminen Yrityksillä taantuman aiheuttamat ongelmat alkavat näkyä saatavien kotiuttamisen vaikeutumisena. Pieniäkin laskuja joutuu perimään kirjeitse ja jopa perintätoimiston kautta hoidetaan maksuja huomattavasti enemmän kuin ennen. Tästä aiheutuu meille kaikille paljon vaivaa sekä ylimääräisiä kustannuksia. Tämä vaikuttaa myös yritysten kassaan, kun omat laskut pyritään hoitamaan sovitusti eräpäivinä. Kassavirta on ennakoitu sisään- ja ulosmaksujen eräpäivien mukaan. Niinpä yritys ajautuu tilanteeseen, että rahavarat kassassa eivät välttämättä riitä omien velvoitteiden suorittamiseen kassavirtabudjetin mukaan. Uskon että kaikki me pystymme vaikuttamaan tämän dominoilmiön nopeuteen. Usein pientä urakoitsijaa painostaa iso asiakas, joka vedättää laskujen maksua. Mutta tarvitseeko meidän tätä hyväksyä? Pidetään kaikki puolemme ja tehostetaan saatavien perintää. Näin saamme rahan kiertämään terveesti ja vähennetään - tai ainakin hidastetaan, taantuman epäterveiden oireiden kehittymistä. KESPET Oy on aloittanut taantuman epäterveen kehityksen ennaltaehkäisyn. Asiakkaille on lähetetty tiedote perintäkäytäntömme tehostumisesta. Reilu tiedottaminen on mielestäni parempi tapa kuin sulkea tili viikon myöhässä olevan laskun takia. Sinua, joka hoidat maksuvelvollisuutesi meillepäin moitteettomasti, ei kirjeen sisältö koske. Mikäli sinulla on tilapäisiä laskun maksusuoritusvaikeuksia, sopimalla näistä ennakkoon myyntihenkilöstömme kanssa voidaan laskun maksua siirtää sovitusti eteenpäin. Kaikki me reilusti sovitulla maksuliikenneyhteistyöllä tuemme toisiamme selviämään myös näistä haastavista ajoista. Kirsi Nieminen 6

7 Varasto- ja tuotantojohtaja Antti Väisänen Kuka olet ja mitä teet KESPET Oy:ssä? Olen Antti Väisänen ja tulin taloon viime vuodenvaihteessa varasto- ja tuotantojohtajaksi. Syksystä lähtien olen siirtynyt enemmän myyntiin myyntijohtajan ominaisuudessa, tuotanto- ja varastotoimintoja täysin unohtamatta. Kuulun myös hankintaryhmään, joten osallistun myös hankintoihin. Miten ja mistä sinut tavoittaa? Parhaiten minut tavoittaa puhelimella tai sähköpostilla, mutta myös henkilökohtaisesti voi tavoittaa molemmista toimipisteistä. Pääasiallinen toimipaikkani on Vaajakoskella, mutta pyrin olemaan myös Helsingissä viikoittain. Mistä tulet ja kuinka muutos on mennyt? Muutin perheeni kanssa Siilinjärveltä ja tulen huonekalualalta. Eristysala ei ollut entuudestaan tuttu. Muutos on kuitenkin sujunut hyvin. Paljon on uutta opittu alasta, mutta vielä enemmän on opittavaa. Savolainenkin on sopeutunut Keski-Suomeen, jääkiekkoaiheisista ristiriidoista huolimatta. Miten näet KESPET Oy:n ja eristysalan? KESPET Oy on ketterä, laadukas ja luotettava toimija eristysalalla joka panostaa kokonaisvaltaiseen palveluun tavarantoimittajana. Eristysala on tulevaisuuden ala mm. energiansäästötavoitteiden vuoksi. Ala on viime vuosina kehittynyt paljon ja kehitys jatkuu. Kespetillä on ollut oma roolinsa siinä kehityksessä aikaisemmin ja päämääränä on olla myös tulevaisuudessa, tarjoten entistä parempaa palvelua. Mitä terveisiä lähettäisit yhteistyökumppaneille ja muille lehtemme lukijoille? Talvea ja taantumaa taittamaan entistä kovemmalla sykkeellä. Pidetään yhteistyötä yllä ja kehitetään sitä entisestään. Myös uudet asiakkaat toivotetaan tervetulleiksi. 7

8 KSPT-INSULATION OY tarjoaa laadukasta eristysurakointia K S P T - Insulation Oy:llä on vahva kokemus eristysurakoinnista. Yritys on toiminut nykyisellä nimellään noin viiden vuoden ajan, mutta sen taustalla vaikuttavat pitkät perinteet. KSPT-Eristys Oy eriytti urakointitoimintonsa lähes kymmenen vuotta sitten omaksi, vain urakointiliiketoimintaa harjoittavaksi yritykseksi, josta muodostui erinäisten vaiheiden kautta KSPT-Insulation Oy. Taustalla oleva vankka yli 30 vuoden kokemus ja pitkäaikaiset asiakassuhteet ovat olleet merkittäviä menestyksen avaimia, mitkä vaikuttavat näkyvästi myös nykypäivänä. KSPT-Insulation Oy:n liikevaihto oli vuonna ,9 miljoonaa euroa. Vastavalmistuneessa uudessa ja asianmukaisessa päätoimipaikassa Jyväskylän Jyskässä on erinomaiset edellytykset jatkaa menestyksekästä yritystoimintaa. KSPT-Insulationin toinen toimipaikka sijaitsee Kuusankoskella. KSPT-Insulationin nuori omistajapohja on omalta osaltaan takaamassa alan jatkuvuutta Suomessa. KSPT-Insulation Oy:n omistavat toimitusjohtaja Harri Parkkinen ja projektipäällikkö Olli Lassila, jotka vastaavat teollisuuseristyspuolen projekteista sekä työmaapäällikkö Mane Lampinen, jonka vastuualueena on talotekniikka. Tämän lisäksi yrityksen kattavasta telinetoiminnasta vastaa Kuusankoskella Tomi Tikkanen. Kunnossapitoeristysten osalta liiketoiminnasta vastaa Kari Saonegin. Kaiken kaikkiaan KSPT-Insulation työllistää tällä hetkellä noin 60 alan ammattilaista. KSPT-Insulation Oy:n viime aikojen merkittävimpiä projekteja ovat olleet Foster Wheeler Igelsta CFB-Kattilan, UPM REC08 putkisiltojen ja Metso Power Kymi soodakattilan eristystyöt sekä tuoreimpana juuri käynnistyneet Metso Paperin kartonkikoneen eristystyöt Saksassa. Ulkomailla urakoita tarjolla Kotimaassa on teollisuuseristysurakoinnin puolella parhaillaan menossa todella hiljaiset ajat. Maan rajojen ulkopuolella, kuten esimerkiksi Ruotsissa, erityisesti voima- ja yhdyskuntakattiloiden eristystöitä sen sijaan riittää. Vallitsevasta taloustilanteesta huolimatta tarjouskyselyjä on tullut paljon, mutta varsinaiset työmaat käynnistyvät vasta ensi vuoden puolella. Harri Parkkinen kertoo, että ylipäätään töitä olisi paljon tarjolla, mutta hintatason ollessa kovan kilpailutilanteen takia monesti epäterveellä pohjalla, ei kaikkiin projekteihin ole järkevää lähteä kisailemaan. Venäjän markkinat ovat myös kiinnostava alue tulevaisuudessa, toteaa Parkkinen. Selkeytetty toiminta on laadun tae KSPT-Insulation Oy on keskittynyt liiketoiminnassaan vahvuuksiinsa, niihin mitkä parhaiten 8

9 taidetaan, eli tuottaviin töihin. - Työmaatöiden ennakkosuunnittelu ja resurssointi sekä suoritusten valvonta ovat toimintamme tärkeimpiä lähtökohtia, kertoo Parkkinen. Selkeytetty toiminta on yksi menestyksen peruskivistä. Harrin kokemuksen mukaan hyvät yhteistyökumppanit ovat tässä avainasemassa, ja mahdollisia uusia kumppaneita haetaan koko ajan. Laadukkuutta edellytetään oman toiminnan lisäksi myös alitoimittajilta ja materiaalivalmistajilta. Tavoitteena on aikaansaada kustannustehokas ja laadukas toimitus asiakkaalle. Onnistumisen takana on ennen kaikkea laadun ja toimintavarmuuden tarjoaminen. KSPT-Insulation Oy tilaa vakiintuneen käytännön mukaisesti pääosin kaikki esivalmisteet, eli päällyste- ja alusraudoitusjärjestelmät, KESPET Oy:ltä. Kespetin tuotteiden laatu on viimeisen päälle, toteaa Olli Lassila. Asennustyö on nopeaa, kun eristeet ja päällysteet ovat laadukkaita ja yhteensopivia. Tilaajakin on tyytyväinen, kun työt etenevät nopeasti ja työnjälki on laadukasta. Kespetiltä saa nopeasti ja joustavasti myös kaikki pienet ja kiireelliset osatarpeet ja muut vaativat erikoispäällysteet, lisää Olli. Olli Lassila ja Harri Parkkinen Telineiden kysyntä on kasvussa Telineistä on muodostunut yksi tärkeä osa KSPT-Insulation Oy:n liiketoimintaa. Oman telinetarpeen lisäksi telineitä vuokrataan ulospäin. Asiakaspalaute on ollut erinomaista. Telinepuolen toiminta laajentuu koko ajan. Telinevuokrauksesta vastaa Kuusankosken toimipaikasta käsin Tomi Tikkanen. Jatkuva kehitys kaiken perustana KSPT-Insulation Oy pyrkii omalta osaltaan kehittämään ja viemään eristysalaa eteenpäin. Yritys pohjaa käytännön toimintonsa laatujärjestelmään, jonka avulla sisäisiä toimintoja kehitetään jatkuvasti. Toimitusjohtaja Harri Parkkisen mukaan on erittäin hieno asia, että Suomessa on teollisuuseristyksille yhteisesti luodut hyvät ja selkeät standardit. Suomessa ollaankin uranuurtajia tällä saralla. Parkkinen pääsee myös PSK 37 standardisointityöryhmän jäsenenä osallistumaan alan standardien kehittämiseen. REC08 Kuusankoski 9

10 KESPET Oy:n ja Kiitolinjan laajempi yhteistyö alkoi Kiitolinjan terveiset Kespetin asiakkaille Syksyllä käytyjen sopimusneuvotteluiden tuloksena aloitimme yhteistyön ja olemme erittäin tyytyväisiä, että Kespet valitsi kokeneen ja muutoskykyisen logistiikka-alan edelläkävijän yhteistyökumppanikseen. Aiemmin olemme toimineet rahdinkuljettajana Kespetin lähetyksille toimipisteiden välisissä kuljetuksissa (Vaajakoski-Helsinki), mutta nyt laajensimme yhteistyömme koskemaan kaikkia Kespetin lähetyksiä. Räätälöityjä logistiikkapalveluja Sopimuksen myötä voimme iloksemme todeta jälleen yhden yrityksen osallistuvan kanssamme kehittämään Suomen sisäistä logistiikkaa ja rakentamaan tulevaisuutta. Kiitolinjassa yhteistyön kulmakivenä pidämme sitä, että kuuntelemme asiakasta ja räätälöimme heille aina tarpeen mukaiset logistiikkapalvelut, ottaen huomioon myös ympäristöarvot ja turvallisuuden. Kespetin kanssa meillä on Kiitolinjan tuotteista käytössä kappaletavarakuljetukset ja osakuormakuljetukset. Näiden lisäksi olemme räätälöineet noutopalvelun, sekä käyneet kuormanvarmistamiseen liittyviä tuotekohtaisia keskusteluja ja sopineet toimintatapoja mm. lastaamiseen liittyen. Lähitulevaisuudessa Kespetin käyttöön lisätään Kiitolinjan uusista sähköisistä palveluista tuore uutuus Monitilaus tilausjärjestelmä, jonka avulla kuljetustilaukset siirtyvät asiakkaan järjestelmästä Kiitolinjan järjestelmään yhden napin painalluksella. Yhtä helposti Monitilauksesta käyvät myös rahtikirjojen ja osoitelappujen tulostaminen, sekä lähetysten seuranta. Uusi logistiikkakeskus uudet mahdollisuudet Kiitolinjan alue-edustaja Vähälä Yhtiöt kävi läpi sukupolvenvaihdoksen ja rakennuttaa Jyväskylään uuden logistiikkakeskuksen, joka tulee kaikilta osilta vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin niin kuljetusten, varastoinnin kuin tiedonsiirronkin osalta. Näiden toimintojen avulla tarjoamme Keski-Suomessa toimiville yrityksille uudenlaisen lähestymistavan logistiikkaan. Ulospäin tämä näkyy asiakkaillemme ja heidän asiakkailleen laajempana palvelukokonaisuutena. Haluamme toivottaa kaikille erittäin hyvää talven alkua ja palvella kaikkia Teitä koko Kiitolinjan ammattitaitoisen henkilökunnan voimin. Syysterveisin, Toni Kokkonen myyntineuvottelija Vähälä Logistics Oy, Jyväskylä 10

11 PALOTURVALLISUUS & KIERRÄTETTÄVYYS ERISTYSTEN PINTA ON VALINTA TURVALLISESSA, YMPÄRISTÖVAIKUTTEISESSA RAKENTAMISESSA KESPET-ohutmetallipäällystejärjestelmä on ympäristöystävällisin eristeiden suojapäällyste kaikille eristemateriaaleille. 100% KESPET-päällysteillä voit korostaa, sisustaa, erottua ja luoda viihtyvyyttä turvallisesti ja kestävästi. PAROC AirCoat Ilmanvaihdon eristysratkaisu Paloturvallinen Energiataloudellinen Laadukas Nopea asentaa Liesituulettimen poistoilmakanavan eristys Paloluokkavaatimus ullakon osalta on EI 30.

12 K-FLEX ST/SK PLUS yli puolet nopeampi asentaa Nopeampi Parempi Edullisempi Säästää haitallisilta liimahöyryiltä μ Putkikoko /m m/pkt Putkikoko /m m/pkt Putkikoko /m m/pkt , , , , , , , , , , , , , , ,74 48 ST / SK - 1 ST / SK , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,83 12 ST / SK - 4 Kaikki hinnastokoot saatavana suoraan KESPET Oy:n varastoista. Alv 0%. KESPET Oy / Jyväskylä Misukantie Vaajakoski Puh. (014) , Fax (014) KESPET Oy / Helsinki Kytkintie Helsinki Puh. (09) , Fax (09)

Logistiikkakeskuspalveluiden mahdollisuudet Oulussa Jukka Lanu, HUB logistics

Logistiikkakeskuspalveluiden mahdollisuudet Oulussa Jukka Lanu, HUB logistics Logistiikkakeskuspalveluiden mahdollisuudet Oulussa Jukka Lanu, HUB logistics ASIANTUNTIJAPALVELUT LOGISTIIKAN ULKOISTUS- JA PÄÄOMARATKAISUT PAKKAUKSET JA PAKKAUSPALVELUT HUB pähkinänkuoressa Asiakaskohtaisesti

Lisätiedot

Asiakaskeskeisyys, joustavuus ja luotettavuus ovat yrityksellemme tärkeitä arvoja. Toimintatapamme perustuu rehellisyyteen ja avoimuuteen.

Asiakaskeskeisyys, joustavuus ja luotettavuus ovat yrityksellemme tärkeitä arvoja. Toimintatapamme perustuu rehellisyyteen ja avoimuuteen. Asiakaskeskeisyys, joustavuus ja luotettavuus ovat yrityksellemme tärkeitä arvoja. Toimintatapamme perustuu rehellisyyteen ja avoimuuteen. Stairon Oy on isojen, vaativien ja ruostumattomien ohutlevytuotteiden

Lisätiedot

FinnTec. Metalli- ja konepaja-alan suurtapahtuma. Messuvieraskyselyn yhteenveto

FinnTec. Metalli- ja konepaja-alan suurtapahtuma. Messuvieraskyselyn yhteenveto FinnTec Metalli- ja konepaja-alan suurtapahtuma Messuvieraskyselyn yhteenveto Metalli- ja konepajateollisuuden toimialakohtainen tutkimus FinnTec-messujen jälkeen toteutettiin toimialan arvostuksista ja

Lisätiedot

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE TIIMIMME PALVELEE SINUA KOKONAISVALTAISESTI Stancon Oy on vuodesta 1994 toiminut yritys, joka

Lisätiedot

Suomen teollisuuden kunnossapitäjä

Suomen teollisuuden kunnossapitäjä Suomen teollisuuden kunnossapitäjä PEPT Oy Ab on vuonna 1992 perustettu perheyritys, jonka merkittävintä osaamista ovat teollisuuden eristys- ja telinetyöt sekä LVI-eristäminen. PEPT Oy Ab tarjoaa teollisuudelle

Lisätiedot

Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely

Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely Business Oulu Teollisuus-Forum 29.5.2013 Wisetime Oy:n esittely Wisetime Oy Wisetime Oy on oululainen v. 1991 perustettu ohjelmistotalo, jonka omat tuotteet, Wise-järjestelmät ja niihin liittyvät tukipalvelut,

Lisätiedot

Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos

Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos Ripeää toimintaa ja upea lopputulos Talomme katto on rakennettu vuonna 1986. Tiilet olivat tulleet huokoiseksi ja sammalta kertynyt, joten huoltoa kaivattiin, kertoo talon omistaja. Referenssi FRIISILÄNTIE

Lisätiedot

Jalostuslogistiikkapalvelut yrityksille 3.11.2015. Jukka Lanu & Marina Sharapova ASIANTUNTIJAPALVELUT LOGISTIIKAN ULKOISTUS- JA PÄÄOMARATKAISUT

Jalostuslogistiikkapalvelut yrityksille 3.11.2015. Jukka Lanu & Marina Sharapova ASIANTUNTIJAPALVELUT LOGISTIIKAN ULKOISTUS- JA PÄÄOMARATKAISUT Jalostuslogistiikkapalvelut yrityksille 3.11.2015 Jukka Lanu & Marina Sharapova ASIANTUNTIJAPALVELUT LOGISTIIKAN ULKOISTUS- JA PÄÄOMARATKAISUT PAKKAUKSET JA PAKKAUSPALVELUT WWW.HUB.FI Agenda Lyhyt yritysesittely

Lisätiedot

Muutokset henkilökunnan määrässä yrityksen perustamisesta alkaen. 10 % 15 % kasvanut vähintään viidellä henkilöllä 9 % kasvanut 3-4 henkilöllä 44 % 22 % kasvanut 1-2 henkilöllä pysynyt ennallaan vähentynyt

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys kohdallaan

Asiakastyytyväisyys kohdallaan Asiakastyytyväisyys kohdallaan 94 % asiakkaista suosittelee Maestroa Syksyllä 2012 teimme laajan asiakastyytyväisyyskyselyn ja selvitimme asiakkaidemme näkemyksiään Maestron myynnistä, asiakaspalvelusta

Lisätiedot

Tuoreen mansikan kokeiluvienti Venäjälle

Tuoreen mansikan kokeiluvienti Venäjälle Sisä-Savon Seutuyhtymä Tuoreen mansikan kokeiluvienti Venäjälle Alexandra Bogolyubova Suonenjoki 11.12.2014 Heinäkuussa 2014 tuoreen mansikan vienti Pietariin Kolme erää = noin 1 000 kiloa Tavarantoimittaja

Lisätiedot

ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014

ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014 KUNNON TYÖMIEHIÄ» WWW.BRIKO.FI 1 ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014 ASIAKKAAT ARVIOIVAT BRIKON PARHAAKSI RAKENNUSALAN HENKILÖSTÖVUOKRAAJAKSI JO TOISENA VUONNA PERÄKKÄIN Lue, mitä mieltä asiakkaat olivat

Lisätiedot

Oivalluskysymykset lähiluomuyrittäjälle

Oivalluskysymykset lähiluomuyrittäjälle HELSINGIN YLIOPISTO RURALIA-INSTITUUTTI Oivalluskysymykset lähiluomuyrittäjälle KASVOT LUOMULLE 1. Perustiedot (lyhyesti ja ytimekkäästi) Mitä yritys myy? Mikä on pääkohderyhmä? Kenelle myydään? Miten

Lisätiedot

Tietoverkkotekniikan tutkimusjohtaja

Tietoverkkotekniikan tutkimusjohtaja Logistiikka-alan yritysten tietotekniset valmiudet Etelä-Kymenlaaksossa Tietoverkkotekniikan tutkimusjohtaja Havaintoja toimialasta Logistiikka-alan yritykset Kymenlaaksossa Yli 50 hlön yrityksiä: etelässä

Lisätiedot

Lisäarvoa asiakkaalle

Lisäarvoa asiakkaalle Lisäarvoa asiakkaalle Hyvä kumppani tuo yritystoiminnalle selkeän lisäarvon. Mellano Oy:n toiminnan tavoitteena on olla asiakkaalleen paras lisäarvon tuottaja. Olemme Suomen johtava kodin kiintokalustekomponenttien

Lisätiedot

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä VAIHDA MUKAVAMPAAN. Oikeanlainen koti kaikkiin elämäntilanteisiin Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä Sp-Koti on perustettu juuri sinua ja sinun asuntoasioitasi varten. Meidän arvomaailmamme lähtee

Lisätiedot

LeaseGreen ostaa TalPron

LeaseGreen ostaa TalPron Kauppalehti Keskiviikko 06.08.2014 klo 11:17 LeaseGreen ostaa TalPron KUVA: Katja Lehto EMC Talotekniikka myy TalPron LeaseGreen Groupille. Ydinliiketoimintoihinsa keskittyvä EMC Talotekniikka myy TalPron

Lisätiedot

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

Venäjän-kaupan Barometri Tammikuu 2009. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

Venäjän-kaupan Barometri Tammikuu 2009. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän-kaupan Barometri Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Suomen ja Venäjän välinen kauppa 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 mrd 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008* Tuonti:

Lisätiedot

Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja

Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi Matti Alahuhta Toimitusjohtaja Sisältö Vuosi on alkanut hyvin KONEen kilpailukyvyn kehittäminen Miten KONE on kehittynyt

Lisätiedot

Tuotetiedot helpottamaan hankintatoimen arkea ja kokonaishankinnat hankintatoimen tehostajana Terveys- ja talouspäivät Hämeenlinna 27.9.

Tuotetiedot helpottamaan hankintatoimen arkea ja kokonaishankinnat hankintatoimen tehostajana Terveys- ja talouspäivät Hämeenlinna 27.9. Tuotetiedot helpottamaan hankintatoimen arkea ja kokonaishankinnat hankintatoimen tehostajana Terveys- ja talouspäivät Hämeenlinna 27.9.2013 Ilari Vaalavirta, toimitusjohtaja Mediq Suomi Oy Esityksen sisältö

Lisätiedot

Yritysesittely. Marraskuu 2012

Yritysesittely. Marraskuu 2012 Yritysesittely Marraskuu 2012 Agenda Mediverkko tänään Mediverkon tehtävä ja toiminnan lähtökohdat Mediverkon palvelut ja toimintakenttä Mediverkko kumppanina ja työnantajana Mediverkon omistus ja yhteiskuntavastuu

Lisätiedot

Pientalon ilmanvaihto ja eristys. Pientalon ilmanvaihto ja eristys Antti Laine Paroc Oy 2013

Pientalon ilmanvaihto ja eristys. Pientalon ilmanvaihto ja eristys Antti Laine Paroc Oy 2013 Pientalon ilmanvaihto ja eristys 1 Aiheet Eristyksen tavoite ja tarkoitus CE merkatut tekniset eristeet PAROC -kivivillatuotteet Sertifioidut ratkaisut Pientalon ilmanvaihdon eristys PAROC Hvac Fire ratkaisu

Lisätiedot

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesäkuussa 2014. Vastauksia kertyi yhteensä 34 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille!

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesäkuussa 2014. Vastauksia kertyi yhteensä 34 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kesä 2014 ASIAKASTYYTYVÄISYYS Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesäkuussa 2014. Vastauksia kertyi yhteensä 34 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kokosimme tähän dokumenttiin yhteenvedon tutkimuksen

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Uudenmaan PK-yritysten kehittäminen -kysely. Helmikuu 2010

Uudenmaan PK-yritysten kehittäminen -kysely. Helmikuu 2010 Uudenmaan PK-yritysten kehittäminen -kysely Helmikuu 2010 Kyselyn taustaa ELY-keskus tukee yrityksiä tarjoamalla neuvonta-, kehittämis- ja rahoituspalveluja. ELYkeskuksen tavoitteena on jatkuvasti kehittää

Lisätiedot

Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon

Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon Avaa ovet varasto- ja logistiikkatilaan osoitteessa Äimäkuja 6, Oulu. TERMINAALIT 2,5 KM KESKUSTA 3,5 KM ORITKARIN SATAMA 1 KM LIMINGANTIE 700 M POIKKIMAANTIE

Lisätiedot

Korkean pohjoismaisen laadun kupariputkien ja palveluiden toimittaja

Korkean pohjoismaisen laadun kupariputkien ja palveluiden toimittaja 1 Korkean pohjoismaisen laadun kupariputkien ja palveluiden toimittaja Cupori on vuonna 2008 perustettu uusi yritys, kun yhtiö osti Outokummulta sen kupariputkiliiketoiminnan MBO-kaupalla. Oma myyntiyhtiö

Lisätiedot

Paikoillenne, valmiit, lähetetty!

Paikoillenne, valmiit, lähetetty! Paikoillenne, valmiit, lähetetty! Toimitusketjun hallinta Logistiikka ei ole pelkästään tavaran siirtämistä ja säilyttämistä, vaan se on keskeinen osa laadukasta palvelua ja tehokasta toimitusketjua Logistiikkayritysten

Lisätiedot

Pelti suojaan kalvolla s. 4. Kölnin ISO-messut s. 6-7. Asiakastyytyväisyys pysyy ja paranee s. 8

Pelti suojaan kalvolla s. 4. Kölnin ISO-messut s. 6-7. Asiakastyytyväisyys pysyy ja paranee s. 8 Pelti suojaan kalvolla s. 4 Kölnin ISO-messut s. 6-7 Asiakastyytyväisyys pysyy ja paranee s. 8 Pääkirjoitus KESPET lisää palvelua ja parantaa peltituotteiden saatavuutta KESPET on käynnistänyt kuluvan

Lisätiedot

Kustannustehokas hankintaosastosi. Beijing - Shanghai - Hong Kong - New Delhi - Stockholm - Helsinki

Kustannustehokas hankintaosastosi. Beijing - Shanghai - Hong Kong - New Delhi - Stockholm - Helsinki Kustannustehokas hankintaosastosi Beijing - Shanghai - Hong Kong - New Delhi - Stockholm - Helsinki Nikolai Sourcing Hankinta- ja logistiikkaratkaisuja ja vastuullisuuden hankintapalveluita teollisuudelle

Lisätiedot

1.1 Tämä on STT-Lehtikuva

1.1 Tämä on STT-Lehtikuva 1.1 Tämä on STT-Lehtikuva STT-Lehtikuva on Suomen johtava, kansallinen uutis- ja kuvatoimisto. Uutispalveluiden lisäksi STT tuottaa muita palveluita medialle ja viestintäpalveluita johtaville yrityksille,

Lisätiedot

Pirkanmaan ELY-keskus pk-yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistäjänä. Tiina Ropo kansainvälistymisasiantuntija Pirkanmaan ELY-keskus

Pirkanmaan ELY-keskus pk-yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistäjänä. Tiina Ropo kansainvälistymisasiantuntija Pirkanmaan ELY-keskus Pirkanmaan ELY-keskus pk-yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistäjänä Tiina Ropo kansainvälistymisasiantuntija Pirkanmaan ELY-keskus 21.11.2012 Paukkuja uuden kasvun aikaansaamiseksi uusien kasvuyritysten

Lisätiedot

Kasvun haasteita Venäjällä. strategia, myynti ja johtaminen

Kasvun haasteita Venäjällä. strategia, myynti ja johtaminen Kasvun haasteita Venäjällä strategia, myynti ja johtaminen Yritysten toiminta Venäjän markkinoilla (1) Venäjän markkinoiden liiketoimintastrategia on selkeästi määritelty Venäjän liiketoimintastrategia

Lisätiedot

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUPOLITIIKKA Puutyöliike Pekka Väre Ky:n liiketoiminnan kehittyminen ja jatkuvuus varmistetaan koko henkilökunnan yhdessä omaksumien toimintaperiaatteiden ja yrityksessä

Lisätiedot

Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy. Suuri Yrittäjätutkimus

Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy. Suuri Yrittäjätutkimus Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy Suuri Yrittäjätutkimus Collector & Companies Yrittäjäfoorumi 2014 Tutkimus ja tulokset Collector teetti tutkimuksen suomalaisista ja ruotsalaisista pk-yrityksistä

Lisätiedot

HYVINVOINTI- PALVELUITA HELPOSTI

HYVINVOINTI- PALVELUITA HELPOSTI HYVINVOINTI- PALVELUITA HELPOSTI Hyvinvointipalveluita asiakkaan parhaaksi Hyvinvointipalvelujen järjestäminen on yksi yhteiskunnan tärkeimmistä tehtävistä ellei jopa kaikkein tärkein. Onnistuminen tässä

Lisätiedot

YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA Lasten asioista vastaavat sosiaalityöntekijät

YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA Lasten asioista vastaavat sosiaalityöntekijät 10.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA Lasten asioista vastaavat sosiaalityöntekijät SOS-lapsikylän toimintakäsikirjan mukaisesti lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen lasten asioista vastaaville

Lisätiedot

BE STRONGER WITH BE.

BE STRONGER WITH BE. BE STRONGER WITH BE. FI BE GROUP YHDESSÄ ENEMMÄN ETUJA ASIAKKAALLE BE Group Oy Ab on osa Pohjois- Euroopan johtavaa teräksen, ruostumattoman teräksen ja alumiinin kauppaan ja tuotantopalveluihin erikoistunutta,

Lisätiedot

Tilitoimistojen Asiakkuudet helmikuu 2012

Tilitoimistojen Asiakkuudet helmikuu 2012 Tilitoimistojen Asiakkuudet helmikuu 2012 Raportin kohderyhmä: Yrityspalvelu Pirjo Lundeqvist Oy Vastaajia yhteensä: 19 1 Raportin lukuohjeet - Raportin alussa näytetään tää indeksit: it Indeksi tarkoittaa

Lisätiedot

Kauppakodassa myynnissä yli 90 yritystä ympäri Keski-Suomea YHTEYSHENKILÖIHIMME! www.kauppakota.fi

Kauppakodassa myynnissä yli 90 yritystä ympäri Keski-Suomea YHTEYSHENKILÖIHIMME! www.kauppakota.fi Kauppakodassa myynnissä yli 90 yritystä ympäri Keski-Suomea OTA YHTEYTTÄ YHTEYSHENKILÖIHIMME! www.kauppakota.fi Myynnissä Kauppakodassa Myyntikohde: Liiketoiminta + 3 tasokasta liikehuoneistoa Kuvaus:

Lisätiedot

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen Pähkinänkuoressa Signal Partners on vuonna 2010 perustettu suomalaisessa omistuksessa oleva yritys. Toimimme pääasiallisesti Pohjoismaissa ja palvelemme kansainvälisesti toimivien asiakkaidemme koko organisaatiota

Lisätiedot

Fouga IT Oy Tiedotustilaisuus

Fouga IT Oy Tiedotustilaisuus Fouga IT Oy Tiedotustilaisuus Fouga IT kasvaa ja kehittyy Kokkola 24.1.2013 Päivän agenda Asialista: Teemu Korpiaho: Vuosi 2012, tulos ja tapahtumat, näkymät vuodelle 2013 (15min) Jyrki Veijola: Laatu

Lisätiedot

14 10 October 28, 2011. Liaison Technologies. All rights reserved. Liaison is a trademark of Liaison Technologies.

14 10 October 28, 2011. Liaison Technologies. All rights reserved. Liaison is a trademark of Liaison Technologies. Heeros asiakasristeily i il 13-14.10.2011 14 10 October 28, 2011 Liaison Technologies. All rights reserved. Liaison is a trademark of Liaison Technologies. Liaison Technologies Oy Ydinliiketoiminta: Integraatio

Lisätiedot

Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE

Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE Poolia Suomi Oy - Rekrytointiohjelma ProCountor International Oy:n tilitoimistokumppaneille Poolia on toiminut ProCountorin

Lisätiedot

verkkolasku.fi 2.1.2011

verkkolasku.fi 2.1.2011 palveluna Notebeat Entrepreneur -ohjelmalla hoidat kaikki yrityksesi myynti- ja ostolaskut sähköisesti selainkäyttöliittymässä, sekä siirrät ne kätevästi tilitoimistoon. Säästät heti käyttöönotosta alkaen

Lisätiedot

Tuotantolaitos työpöydälläsi Katsaus kotimaiseen 3D-tulostusosaamiseen

Tuotantolaitos työpöydälläsi Katsaus kotimaiseen 3D-tulostusosaamiseen Tuotantolaitos työpöydälläsi Katsaus kotimaiseen 3D-tulostusosaamiseen Kuka olen? Ville Piispanen, minifactory Oy Ltd:n brändipäällikkö Ensisijaiset opinnot tuotantotalousinsinööriksi, valmistumisaika

Lisätiedot

Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio. Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy

Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio. Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy Sopimuksen pääkohdat Uponor ja KWH-yhtymä ovat julkistaneet aikeensa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-3/2014 30.4.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja SERVICE & SOFTWARE

Osavuosikatsaus 1-3/2014 30.4.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja SERVICE & SOFTWARE Osavuosikatsaus 1-3/2014 30.4.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden 1-3/2014 pääkohdat Digia-konserni 1-3/2014 1-3/2013 Muutos % Liikevaihto 23 958 23 513 1,9 % Liikevoitto

Lisätiedot

INLOOK GROUP OY. Toimintakertomus tilikaudelta 1.10.2012-30.9.2013

INLOOK GROUP OY. Toimintakertomus tilikaudelta 1.10.2012-30.9.2013 1 INLOOK GROUP OY Toimintakertomus tilikaudelta 1.10.2012-30.9.2013 Toimintaympäristö Päättyneellä tilikaudella kotimaan rakentavat liiketoiminnot pystyivät ylläpitämään volyyminsa ja kannattavuutensa

Lisätiedot

Inlook Group. www.inlook.fi

Inlook Group. www.inlook.fi K A T S E S I S Ä T I L O I H I N www.inlook.fi P A L V E L E E MONI-ILMEISIÄ TILARATKAISUJA Rakennuksen merkitys ja arvo on monen tekijän summa. Kohteen käyttötarkoituksen mukaan tärkeiksi saattavat nousta

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 29.4.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi KHT Antti Ollikainen 23.9.2010 Johdanto: miksi yrityksen pitäisi kasvaa? Suuremmalla yrityksellä on helpompaa esimerkiksi näistä

Lisätiedot

Suuria säästöjä elpo-elementeillä

Suuria säästöjä elpo-elementeillä Suuria säästöjä elpo-elementeillä Säästöä rakentamisajassa Säästöä asuinneliöissä Säästöä materiaalikuluissa Säästää myös ympäristöä Elpotek Oy talotekniikan innovaatioita Elpotek Oy on talotekniikkaelementtien

Lisätiedot

Kehyskuvasto. www.eirikehykset.com. www.eirikehykset.com

Kehyskuvasto. www.eirikehykset.com. www.eirikehykset.com Kehyskuvasto www.eirikehykset.com 2014 www.eirikehykset.com www.eirikehykset.com Eiri Kehykset Oy Eiri Kehykset Oy on valmistanut laadukkaita valokuvakehyksiä jo 60 vuoden ajan. Tuotteet tehdään suomalaisilla

Lisätiedot

Hintaryhmä 20,00. [ + toimituskulut 9 / lahjakortti ]

Hintaryhmä 20,00. [ + toimituskulut 9 / lahjakortti ] TUOTEVALIKOIMA Kortin saaja voi valita lahjansa seuraavista tuoteryhmistä: Urheilu & Vapaa-aika, Vuode- ja kylpyhuonetekstiilit ja Koti & Keittiö. Ohessa esimerkkejä kahden eri hintaryhmän laajasta tuotevalikoimasta!

Lisätiedot

SÄHKÖISET RAHTIKIRJAT - VISMA AUTOTRANSPORT

SÄHKÖISET RAHTIKIRJAT - VISMA AUTOTRANSPORT Visma Nova SÄHKÖISET RAHTIKIRJAT - VISMA AUTOTRANSPORT Page 1 Lähtökohdat Logistiikka-alan toimijoiden tavoitteena sähköinen toimintatapa vuoteen 2013 mennessä (Logistiikkayritysten liitto ry): Pyrkimyksenä

Lisätiedot

Teollisuuden sähköasennukset ja keskusvalmistus

Teollisuuden sähköasennukset ja keskusvalmistus Teollisuuden sähköasennukset ja keskusvalmistus Elkome Installaatiot Oy on erikoistunut sähköistykseen ja automaatioon. Suunnittelemme ja valmistamme sähkökeskuksia sekä erilaisia erikoiskeskuksia teollisuuden

Lisätiedot

Financial Statement Scorecard as a Tool for Small Business Management 1 LIIKEVAIHTO / TUOTTEIDEN ARVONLISÄVEROTON MYYNTI ASIAKASULOTTUVUUS

Financial Statement Scorecard as a Tool for Small Business Management 1 LIIKEVAIHTO / TUOTTEIDEN ARVONLISÄVEROTON MYYNTI ASIAKASULOTTUVUUS YRITYKSEN MAKSUKYKY JA STRATEGINEN JOHTAMINEN HELSINKI 29.1.2010 OTM, KTM MIKKO HAKOLA 1 TULOSLASKELMAPERUSTEINEN MITTARISTO JOHDON KONTROLLITYÖVÄLINEESTÄ Financial Statement Scorecard as a Tool for Small

Lisätiedot

Tunnetko potentiaaliset asiakkaasi?

Tunnetko potentiaaliset asiakkaasi? Tunnetko potentiaaliset asiakkaasi? TUNTEMINEN AUTTAA mainoskampanjoissa suorapostituskampanjoissa puhelinmyynnissä henkilökohtaisessa myynnissä messuilla ja näyttelyissä parantaa ajankäyttöä tehostaa

Lisätiedot

Elintarvikealan pk yritysten toimintaympäristö 2008

Elintarvikealan pk yritysten toimintaympäristö 2008 Taulukko 1. Tutkimusaineiston toimialakohtainen jakauma Toimiala N Osuus tutkimusaineistosta (%) Toimialan yrityksiä (alle 20 henkeä) Suomessa %:a koko elintarvikealasta v. 2007 (Ruoka Suomi tilasto) Leipomotuotteet

Lisätiedot

YRITYSINFO KIERRÄTYSLIIKETOIMINTA KONSERNITIEDOT

YRITYSINFO KIERRÄTYSLIIKETOIMINTA KONSERNITIEDOT PÄÄSIVU YRITYSINFO KIERRÄTYSLIIKETOIMINTA KONSERNITIEDOT Osaamisen taustalla liki 100 vuoden kokemus 1914 Viipurissa Donuard Kuschakoff perusti Karjalan Lumppu- ja Romuliikkeen 1948 Pariisin rauhansopimus:

Lisätiedot

Timo Drachman. Patjanen: saumaton palvelumalli keskisuurille yrityksille

Timo Drachman. Patjanen: saumaton palvelumalli keskisuurille yrityksille Timo Drachman Patjanen: saumaton palvelumalli keskisuurille yrityksille Mitkä tehtävät työllistävät yrityksen IThenkilöstöä eniten (Market Visio) Ylläpito (työasemat, palvelimet, sovellukset) 41 Käyttäjätuki

Lisätiedot

Milloin kannattaa käyttää XML:ää CASE: VR - e-cargo

Milloin kannattaa käyttää XML:ää CASE: VR - e-cargo Milloin kannattaa käyttää XML:ää CASE: VR - e-cargo ebusiness Forum Kouvola, 3.10.2002 25.9.2002, Ina Mickelsson, EDI Management sivu 1 E-Cargo Esityksen sisältö: hankkeen taustat ja tavoitteet hankkeen

Lisätiedot

ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI

ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL LUONTEVA YHDISTYMINEN Suomalaisen terveydenhuollon alalla nimi Miratel tarkoittaa samaa kuin laadukkaat viestintätuotteet, -ratkaisut

Lisätiedot

TRAILCONT - miehittämätön raskaan ajoneuvokaluston varaosamyymälä

TRAILCONT - miehittämätön raskaan ajoneuvokaluston varaosamyymälä TRAILCONT - miehittämätön raskaan ajoneuvokaluston varaosamyymälä Logistiikkapäällikkö Markku Hirvonen BPW Kraatz Oy TRAILCONT - miehittämätön raskaan ajoneuvokaluston varaosamyymälä Sisältö: Yritysesittelyt

Lisätiedot

AV-Group Russia. Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille

AV-Group Russia. Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille AV-Group Russia Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille AV-Group Russia tausta Asiantuntemus sekä tieto-taito Venäjän kaupasta ja markkinoista Halu auttaa ja tukea suomalaista liiketoimintaa

Lisätiedot

Palvelujen esittely. Kaupaks - aamiaistilaisuus 24.8.2012

Palvelujen esittely. Kaupaks - aamiaistilaisuus 24.8.2012 Palvelujen esittely Kaupaks - aamiaistilaisuus 24.8.2012 Tradella Oy Communicon Oy PL 248, 80101 Joensuu Puh. 050 5172 976 info@tradella.fi Puh. 044 271 8451 info@communicon.fi Y-tunnus 2342 155-3, kotipaikka

Lisätiedot

CASAFLEX Kaukolämmön runko- ja taloliittymäputki

CASAFLEX Kaukolämmön runko- ja taloliittymäputki Kaukolämmön runko- ja taloliittymäputki Taipuisa kaukolämpöputki on taipuisa ja itsekompensoituva, yhdellä tai kahdella ruostumattomasta teräksestä valmistetulla virtausputkella varustettu lämpöeristetty

Lisätiedot

Kustannustehokas hankintaosastosi

Kustannustehokas hankintaosastosi Kustannustehokas hankintaosastosi Helsinki Tel: +358 9 4247 7600 Fax: +358 9 4247 7603 Beijing Tel: +86 10 650 14273 Fax: +86 10 650 14275 Shanghai Tel: +86 21 627 00640 Fax: +86 21 627 00872 Hong Kong

Lisätiedot

ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015. Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015

ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015. Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015 ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015 Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015 FAKTAA Suomessa on noin 50 000 taloyhtiötä, jotka käyttävät Isännöintiliiton jäsenten palveluja. Isännöinti vaikuttaa

Lisätiedot

Lemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä

Lemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä Lemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä Lemonsoft on toiminnanohjausjärjestelmä, joka on tehty liiketoiminnan hallintaan ja kehittämiseen. Lemonsoftin ominaisuudet ovat muokattavissa vastaamaan eri toimialojen

Lisätiedot

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa heti AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON Autosalpa Oy ja Renor Oy ovat sopineet torstaina, 19.6.2008, tonttikaupasta Lahden Asemantaustan kaupunginosassa olevasta

Lisätiedot

13.05.2013. 13.05.2013 Markku Savolainen. Jykesin Sijoittumispalvelut 7.5.2013. Markku Savolainen, yhteyspäällikkö

13.05.2013. 13.05.2013 Markku Savolainen. Jykesin Sijoittumispalvelut 7.5.2013. Markku Savolainen, yhteyspäällikkö 13.05.2013 Markku Savolainen Jykesin Sijoittumispalvelut 7.5.2013 Markku Savolainen, yhteyspäällikkö 1 Kiinnostaako seudulle sijoittuminen nyt tai ensi vuonna? Markkinatutkimus keväällä 2011: noin 3000

Lisätiedot

Menestyksekkäät bioöljyhankkeet Tekesin näkökulmasta

Menestyksekkäät bioöljyhankkeet Tekesin näkökulmasta Menestyksekkäät bioöljyhankkeet Tekesin näkökulmasta Sebastian Johansson 15.10.2012 Sisältö 1. Tekesin rahoittama bioenergian t&k&i-toiminta 2. Kehitystarpeita tulevaisuudessa 3. Tekesin rahoituskriteerejä

Lisätiedot

Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013

Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013 Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013 Toimintaympäristötutkimuksia tehty n 4 vuoden välein Edelliset 2004 ja 2008 Sähköinen kysely Tukena Ruoka-Suomi teemaryhmä ja Aitojamakuja.fi Kohderyhmänä

Lisätiedot

Työpaikan huoneentaulun rakentaminen pilottihanke

Työpaikan huoneentaulun rakentaminen pilottihanke Työpaikan huoneentaulun rakentaminen pilottihanke Työelämä 2020 hanke yhteistyössä Työpaikkojen työhyvinvointiverkoston kanssa www.tyoelama2020.fi Jaana Lerssi-Uskelin Työterveyslaitos Visio Työelämästrategia

Lisätiedot

Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu

Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu Jälleenmyyjäverkoston Online-myynnin tehostaminen 9.11.2010 Hotelli Scandic Simonkenttä Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu Timo Korvenoja, Vilkas Group Oy Perustettu Tampereella 1995 Tytäryhtiö

Lisätiedot

Kuljetustilaukset sähköisesti

Kuljetustilaukset sähköisesti Kuljetustilaukset sähköisesti Miksi sähköinen kuljetustilaus? Virheet vähenevät Täydelliset tiedot koko kuljetusketjun ajan -> ei virheitä kuljetussuunnittelussa Oikea määrä kuljetuskapasiteettia oikeaan

Lisätiedot

Se on nyt. -sinusta kiinni.

Se on nyt. -sinusta kiinni. Se on nyt -sinusta kiinni. Kiinteistöposti Kiinteistöposti on kiinteistöalan ainoa ammattilehti. Me lehdentekijät olemme sitoutuneet toimimaan vastuuntuntoisena tiedonvälittäjänä koko kiinteistöalan päätöksentekoketjulle.

Lisätiedot

Yhteistyö kanssamme avain menestykseen. Satmatic Oy Sammontie 9 28400 ULVILA 02 5379 800 etunimi.sukunimi@satmatic.fi www.satmatic.

Yhteistyö kanssamme avain menestykseen. Satmatic Oy Sammontie 9 28400 ULVILA 02 5379 800 etunimi.sukunimi@satmatic.fi www.satmatic. Yhteistyö kanssamme avain menestykseen Satmatic Oy Sammontie 9 28400 ULVILA 02 5379 800 etunimi.sukunimi@satmatic.fi www.satmatic.fi 15,5 milj. asukasta Olemme osa pörssiyhtiötä AS Harju Elekter Group,

Lisätiedot

Kehittämiskysely 2012. Tulokset

Kehittämiskysely 2012. Tulokset Kehittämiskysely 2012 Tulokset Tausta Kehittämiskysely toteutettiin eteläpohjalaisissa kaluste- ja asumisteollisuuden yrityksissä loka-marraskuussa 2012 Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa kohderyhmään

Lisätiedot

Tehoa toimintaan. Aditron laadukkailla HR-palveluilla HR-VAKIO / PALKKAVAKIO / MATKAVAKIO

Tehoa toimintaan. Aditron laadukkailla HR-palveluilla HR-VAKIO / PALKKAVAKIO / MATKAVAKIO Tehoa toimintaan Aditron laadukkailla HR-palveluilla HR-VAKIO / PALKKAVAKIO / MATKAVAKIO HR-tehtävistä 2/3 on perusrutiineja Ulkoistamalla henkilöstöhallinnon rutiinit voitte merkittävästi parantaa yrityksenne

Lisätiedot

Nurminen Logistics kasvaa Venäjällä

Nurminen Logistics kasvaa Venäjällä Nurminen Logistics kasvaa Venäjällä Sijoitus - Invest 14.11.2012 Topi Saarenhovi, toimitusjohtaja 14.11.2012 1 Nurminen Logistics lyhyesti Korkealaatuisten logistiikkapalveluiden tarjoaja. Logistiikka-alan

Lisätiedot

Ektakompus asukasyhdistysten ja Oulun kaupungin yhteinen yritys tuottaa apua kodin askareisiin. Kemi 27.2.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen

Ektakompus asukasyhdistysten ja Oulun kaupungin yhteinen yritys tuottaa apua kodin askareisiin. Kemi 27.2.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen Ektakompus asukasyhdistysten ja Oulun kaupungin yhteinen yritys tuottaa apua kodin askareisiin Kemi 27.2.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen Ektakompus Oy Yhteiskunnallisen yrityksen toimikunnan perustelu: Ektakompus

Lisätiedot

MYY PALVELUA. Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia

MYY PALVELUA. Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia MYY PALVELUA Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia Ryhmätyöskentely - tavoitteena ideoida, KUINKA MYYNNIN MUUTTUNEESEEN ROOLIIN VOIDAAN VASTATA? - tarkastellaan kysymystä

Lisätiedot

YRITYS OY Tutkimus 2013 VERTAILUTIETOKANTARAPORTTI

YRITYS OY Tutkimus 2013 VERTAILUTIETOKANTARAPORTTI YRITYS OY Tutkimus 2013 INNOLINK EXCELLENCE SCORE VERTAILUTIETOKANTARAPORTTI SISÄLLYSLUETTELO 1. Innolink Excellence Score 2. Vertailu vertailutietokantaan 2.1. Kuiluanalyysitaulukot kriteerikohtaisesti

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Marcel Kokkeel

Toimitusjohtajan katsaus. Marcel Kokkeel Toimitusjohtajan katsaus Marcel Kokkeel Hyvät naiset ja herrat, osakkeenomistajat ja hallituksen jäsenet, Tervetuloa Cityconin yhtiökokoukseen! Cityconin tärkeimmät tavoitteet vuonna 2012 olivat kannattavuuden

Lisätiedot

Ohjattua suorituskykyä.

Ohjattua suorituskykyä. Ohjattua suorituskykyä. Yhdyskuntatekniset ajoneuvot Toimiala Rakennuskoneet Maa- ja metsätalouskoneet Kuljetus ja logistiikka Suorituskykyä. Kaikkien komponentien täydellisen integroinnin ansiosta saavutetaan

Lisätiedot

Seuraavat väitteet koskevat keskijohtoa eli tiimien esimiehiä ja päälliköitä tai vastaavia.

Seuraavat väitteet koskevat keskijohtoa eli tiimien esimiehiä ja päälliköitä tai vastaavia. KESKIJOHDON OSAAMISTARPEET Vastaajan taustatiedot: Vastaaja on: Vastaajan vastuualue: 1. Tiimin esimies tai vastaava 2. Päällikkö tai vastaava 3. Johtaja 1. Johto ja taloushallinto 2. Tutkimus ja kehitys

Lisätiedot

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012. Heikki Vauhkonen 24.04.2012

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012. Heikki Vauhkonen 24.04.2012 Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012 24.04.2012 Osavuosikatsaus 1-3/2012 Tulikivi-konsernin liikevaihto oli 10,7 Me (12,6 Me 1-3/2011). Konsernin liiketulos oli -1,4 (-1,5 Me). Osakekohtainen tulos oli

Lisätiedot

Visma L7 Koulutuspäivät Vanajanlinna 16.5.2013 VISMA L7 ASIAKASPALVELU

Visma L7 Koulutuspäivät Vanajanlinna 16.5.2013 VISMA L7 ASIAKASPALVELU Visma L7 Koulutuspäivät Vanajanlinna 16.5.2013 VISMA L7 ASIAKASPALVELU Page 1 Asiakaspalvelupäällikkö Anne Välimaa Visma L7 asiakaspalvelun tarkoitus ja tavoite Tarjoamme luotettavan ja ammattitaitoisen

Lisätiedot

Uusiutuvan energian toimialan osaamis- ja palvelutarvekartoitus 2014. Pohjois-Karjalan ELY-keskus TäsmäProto-hanke

Uusiutuvan energian toimialan osaamis- ja palvelutarvekartoitus 2014. Pohjois-Karjalan ELY-keskus TäsmäProto-hanke Uusiutuvan energian toimialan osaamis- ja palvelutarvekartoitus 2014 Pohjois-Karjalan ELY-keskus TäsmäProto-hanke Kartoituksen tausta ja tavoitteet TäsmäProto-projektin uusiutuvan energian toimialan osaamis-

Lisätiedot

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita.

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita. SALON RAUTA OY Salon Rauta Oy:n perustivat 1.9.1998 Antti ja Timo Salo. Antti Salo toimii yrityksessä toimitusjohtajana sekä talousjohtajana ja Timo Salo hallituksen puheenjohtajana sekä myyntijohtajana.

Lisätiedot

TIKLI-PROJEKTI AVAUSSEMINAARI 16.9.2009 TOIMINNANOHJAUSJÄRJESTELMÄN KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LAITEX OY HANNU MYLLYMÄKI

TIKLI-PROJEKTI AVAUSSEMINAARI 16.9.2009 TOIMINNANOHJAUSJÄRJESTELMÄN KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LAITEX OY HANNU MYLLYMÄKI TIKLI-PROJEKTI AVAUSSEMINAARI 16.9.2009 TOIMINNANOHJAUSJÄRJESTELMÄN KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LAITEX OY HANNU MYLLYMÄKI AGENDA Yrityksen esittely Lähtökohdat Tavoitteet Projektin kulku Tulokset: Operatiivinen

Lisätiedot

Pankki yritysten kumppanina. Kari Kolomainen 31.3.2014

Pankki yritysten kumppanina. Kari Kolomainen 31.3.2014 Pankki yritysten kumppanina Kari Kolomainen 31.3.2014 Nordea haluaa olla mukana tukemassa yritysten kasvua Nordean tavoitteena on olla vahva eurooppalainen pankki. Vahvuus syntyy hyvästä kannattavuudesta,

Lisätiedot

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn maalis-huhtikuussa 2013. Vastauksia kertyi yhteensä 38 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille!

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn maalis-huhtikuussa 2013. Vastauksia kertyi yhteensä 38 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kevät 2013 ASIAKASTYYTYVÄISYYS Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn maalis-huhtikuussa 2013. Vastauksia kertyi yhteensä 38 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kokosimme tähän dokumenttiin yhteenvedon

Lisätiedot

BUDJETOINTI- JA RAPORTOINTIPROSESSIEN KEHITTÄMISEN KAUTTA TEHOKKUUTTA TALOUSOHJAUKSEEN

BUDJETOINTI- JA RAPORTOINTIPROSESSIEN KEHITTÄMISEN KAUTTA TEHOKKUUTTA TALOUSOHJAUKSEEN BUDJETOINTI- JA RAPORTOINTIPROSESSIEN KEHITTÄMISEN KAUTTA TEHOKKUUTTA TALOUSOHJAUKSEEN HELENA SAURAMO GROUP BUSINESS CONTROLLER, DELTA MOTOR GROUP OY 19.4.2012 Sisältö Mikä on Delta? Järjestelmän ja prosessien

Lisätiedot

Tulikivi Oyj. Liiketoimintakatsaus. Heikki Vauhkonen

Tulikivi Oyj. Liiketoimintakatsaus. Heikki Vauhkonen Tulikivi Oyj Liiketoimintakatsaus 7.10.2013 Vuosi 2013 Vuosi 2013 Tulikivi-konsernin liikevaihto toisella vuosineljänneksellä oli 10,6 Me (13,2 Me 4-6/2012), liiketulos -0,8 (0,6) Me ja tulos ennen veroja

Lisätiedot