Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "www.siikavuo.com www.xenia.fi www.liiketoimintasuunnitelma.com"

Transkriptio

1 Alkutaipaleella joudutaan tämän tosiasian eteen; On mietittävä kuulutaanko palkansaajiin vai ollaanko yrittäjä. Täytämmekö itsenäisen yrittäjän tunnusmerkit? Työsopimuslain ( /55) 1 määrittelee työsuhteen luonteen. Lain mukaan työsuhde on työntekijän ja työnantajan välinen sopimuksellinen tila jossa työntekijä sitoutuu henkilökohtaisesti tekemään työnantajan lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena työtä palkkaa vastaan. Työsuhteen määrittelyn ehtona on, että työntekijä toimii työnantajan johdon ja valvonnan alaisena. Työnantaja maksaa työntekijälleen korvauksen ennakkoperintälain ( /1118) 13 mukaan. Yrittäjä toimii itsenäisesti; Siis työn laatu ratkaisee sen onko kyseessä palkansaaja vai itsenäinen yrittäjä. Yrittäjän tekemä työsuoritus ei ole työn teettäjän valvonnan alaista toimintaa. Elinkeinoverolain ( /360) 1 määritellään, että elinkeinotoiminnalla tarkoitetaan liike- ja ammattitoimintaa. Elinkeinonharjoittajan jalan tahti on itsellinen. Työnantaja ei määrää kuinka proseduuri hoidetaan. 1

2 Yrittäjään liitettävät ominaisuudet luovuus ja itsenäisyys, hulluja ideoita, päättäväisyys ja päätöksentekokyky, itseluottamus ja usko omiin kykyihin ja mahdollisuuksiin, riskinottokyky ja -halu, tavoitteellisuus, aloitekyky, tarmokkuus, halu saada positiivisia tuloksia aikaan ja panostaa niiden saavuttamiseksi, taito motivoida, tukea, kannustaa ja saada muut mukaan, ulospäin suuntautuneisuus, kommunikointikykyisyys ja vaikuttavuus, visiointikyky tulevaisuuden mahdollisuuksista ja kehityksestä, innovatiivisuus, kyky oppia omista kokemuksista ja epäonnistumisista, valmius kovaan kilpailuun, tahto olla kilpailijoita osaavampi ja tehokkaampi, halu ja kyky oppia jatkuvasti uutta, eikä ainoastaan pitäydy vanhaan osaamiseen, kyky käyttää muiden asiantuntemusta hyväkseen, organisointikyky, kyky nähdä yhteistyö mahdollisuutena, oivallus siitä, että muiden menestyminen antaa mahdollisuuksia myös itselle, yrittäjältä puuttuu kateus. 2

3 Minäkin olen yrittäjä! * Yrittäjyys on asennetta Yrittäjyys on uskallusta ja rohkeutta Yrittäjyys on jalat maassa olemista Yrittäjyys on kakofoniaa Yrittäjyys on kärsivällisyyttä Yrittäjyys on ihanaa Tänään Viiden vuoden kuluttua Kymmenen vuoden kuluttua Viidentoista vuoden kuluttua Yrittäjällä on selkeä visio missä hän haluaa olla viidentoista vuoden kuluttua. Tuohon päämäärään pyritään aktiivisesti, systemaattisen johdonmukaisesti! * Maija Ilmoniemi 3

4 Åkerberg Pertti 4

5 Yrityskuva syntyy mielikuvista, kokemuksista ja uskomuksista. Menestyvässä yrityksessä on monia tekijöitä, jotka vaikuttavat yrityskuvaan myönteisesti. Yrityskuvaa ei voida ostaa, se on ansaittava ja sitä on rakennettava määrätietoisesti. Ellei sitä ole rakennettu määrätietoisesti, se rakentuu sattumanvaraisesti, se perustuu silloin vain mielikuvaan. Mielikuvat laahaavat aina vuosia jäljessä. Mielikuvaan vaikuttaa julkinen esiintyminen. Yrityskuvaan vaikuttavat tekijät: Toimintahakuisuus Asiakasläheisyys Ihmisläheisyys Ammattitaitoisuus Uudistumiskyky Käytännönläheisyys ja yksinkertaisuus Johtamisen tilanneherkkyys Yrityskulttuurin yhdenmukaisuus Johtavat arvot on kirjallisena. Yrityskuvan on oltava realistinen. Tänä päivänä markkinat jaetaan yhä useammin tasavahvojen yritysten kesken. Yrityskuva ratkaisee, kuka kaupan saa. Huono palvelu ja huono laatu kerrotaan kymmeniä kertoja useammalle henkilölle kuin hyvä palvelu. Menetetyn asiakkaan tilalle, uuden hankkiminen maksaa 2,5 kertaa enemmän kuin nykyisen pitäminen. Siis jos/kun menestyt pidä se omana tietonasi! Yrityskuvan luominen lähtee strategiasta ja se koskettaa kaikkia läpi yrityksen henkilöstön. 5

6 Asiakkaat Tavaran toimittajat Aliurakoitsijat Julkinen valta, veronsaaja Työntekijät Tilintarkastaja Johto Omistajat Kilpailijat Rahoittajat Kirjanpitäjä Atk-poika Tilintarkastaja Juristi Pankkivirkailija Vakuutusvirkailija 6

7 Etsi heidät, luota heihin, työskentele heidän kanssaan aktiivisesti. Kirjanpitäjä Atk-poika Tilintarkastaja Juristi Pankkivirkailija Vakuutusvirkailija 7

8 Kilpailun rajoitukset HALLITUS Yrityksen johto ja henkilöstö Partnerit ASIAKKAAT 8

9 Liiketoiminnan lähtökohdat 1. Mitä? Mitä myyt? Tuote selkeästi esiin! Vastaa mahdollisimman lyhyesti, jos suullisesti niin max yhdessä minuutissa, asiakas ei jaksa kuunnella pitempään. 2. Kenelle? Ketkä kuuluvat asiakasryhmääsi? Ei kaikkea kaikille. Ei tarjota huolta ja helpotusta esimerkiksi lahjakkaille mutta vähävaraisille ihmisille. 3. Miksi? Miksi ihmeessä ostetaan sinulta? Miksi sinä olet parempi kuin muut? Perustele mahdollisimman lyhyesti. 4. Mikä on ansaintalogiikkasi? Missä se kate luuraa? Paljonko jää hilloa ja elääkö sillä? Paljonko euroja jää sukanvarteen? 5. Kenelle lähetät viisi ensimmäistä laskuasi? Ei ole merkitystä, mikä on toimiala: liiketoiminnan lainalaisuudet ovat aina samat. Ei ole merkitystä, mikä on yrityskoko: markkinoilla ei ole erikokoisille yrityksille eri sarjoja. Ei ole merkitystä, onko tuote parempi kuin toinen: ihmisen tykkääminen ratkaisee aina. Ei ole merkitystä, mitä joku asia on: se ratkaisee, mitä mieltä joku siitä asiasta on. Ei ole merkitystä, onko tuote hyvinkin toimiva, jos kukaan ei siitä tiedä, eikä sitä myöskään mistään löydä. Ei asiaperustan järkevyydellä ole liiketoiminnassa merkitystä, jos sitä ei pystytä tekemään rahastettavaksi tekijäksi. Juha Siikavuo Timo Rope 9

10 1. Älä pyydä anteeksi kun kerrot hinnan, sen tekee asiakas. Usein pelätään asiakkaan pitävän hintaa liian korkeana ja tingitään hänen puolestaan. 2. Perehdy kilpailuun ja muiden hintoihin, mutta älä kopioi niitä. 3. Älä aseta hintaa liian alhaiseksi, sen nostaminen on erittäin vaikeaa. 4. Huomioi kaikki kustannukset. 5. Hinta on oikea, kun asiakas itkee ja ostaa, mutta ostaa kuitenkin! 6. Hinnoittelu on yrityksen kannattavuuden merkittävin yksittäinen tekijä. 1. Kermankuorintahinnoittelu on korkean hinnoittelun menetelmä joka onnistuu kapealla segmentillä ja uniikilla palvelulla. Se voi toimia yritystoiminnan alkuvaiheessa, mutta kun kilpailijat huomaavat naapurinsa tekevän hyvää katetta niin he pyrkivät samoille markkinoille. Tämä laskee hintatasoa. 2. Markkinoille tunkeudutaan alhaisilla hinnoilla ja laajalla segmentillä. Näin menettelevät isot marketit jotka pyrkivät valtaamaan osan markkinoita. 3. Ristikkäispalvelulla ja paketoinnilla niputetaan useampi palvelu yhteen. Esimerkiksi vähittäiskaupat vetävät asiakkaita myymälään sisälle hyvillä ja edullisilla tarjouksilla. Hyvän asiakkaan alennuksilla, kanta-asiakastileillä sekä korteilla kuluttaja saa bonusta suorittamistaan ostoksista. Täydentävässä hinnoittelussa perustuote myydään houkuttelevan edullisesti, mutta siihen liittyvät lisävarusteet ovat jo selvästi kalliimpia. 4. Rangaistushinnoittelu on asiakkaan ostotottumuksien ohjaamista, jolla kustannetaan tuotteen toimittamisesta aiheutuneet viivästysseuraamukset ja ylityöllistäminen. 5. Psykologinen hinnoittelu, esimerkiksi hintalapussa lukee 9,95 Euroa tai 99 Euroa. Näin tuote saadaan näyttämään edulliselta. 10

11 uo to? sm yr ity ke a oi on ik ä M? n n ike u k ka / s jo vie s ä a t j n a E ott r ve itten s e m Mitä n? ä ä d h te Toimin omaa asiantuntijapalvelua tarjoavana pienenä yrittäjänä. Palvelua on tuotettu jo yli 25 vuoden ajan, joten näiden vuosien varrella toimintatapa on hioutunut riittävän hyväksi, josta tykkää niin yrittäjä kuin myös asiakas. Yrittäminen on vapautta! Se on vapautta hallita itseä ja omaa toimintaa. Tässä työssä näen myös oman kätteni jäljen eli tuloksen heti. Vapauden kaipuu on niin suuri, että kerran kun on ollut yrittäjä niin on aina yrittäjä! Itsellinen työskentely on kivaa ja joskus siihen tulee jopa intohimo. Aina yrittäminen ei ole intohimoista mutta sen silti on oltava kivaa! Ja kun yrittäjän oma henkinen ymmärrys on vahva ja ulkoiset puitteet tasapainossa niin yrittäminen rauhoittaa sielua ja ruumista. Raha ja varallisuuden kertyminen on vapaan yritystoiminnan passiivinen seuraus. Ja jotta edellinen väite toteutuu niin hinnoittelun on aina oltava oikea! 11

12 J.Siikavuo Ky Kulut Talous Asiakas Tuotot Innovatiivisuus ja oppiminen Visio toiminnasta ja strategia Prosessit Vastaavaa Henkinen omaisuus Oma pääoma Vieras pääoma Henkinen oma pääoma Henkinen vieras pääoma Perhe noudata näitä niin vältät montut 1. Hinnoittele oikein ja kerro hinta rehellisesti asiakkaalle. Näin yritystoiminta on kannattavaa. Jos annat alennusta niin kerro se asiakkaalle. Ei vallata markkinoita polkemalla hintoja vaan antamalla alennusta. Myöhemmin voidaankin palata takaisin alkuperäiseen korkeampaan hintaan. 2. Jos lupaat jotain, niin pidä se. Älä ikinä myy eioota. Asiakas ymmärtää aikataulukysymykset mutta ei turhia selityksiä. 3. Pidä talous tasapainossa. 4. Vahdi itse rahavirtoja. Raha ei saa loppua kesken! Näin muodostuu maksuvalmius. 5. Laskuta heti kun voit, mieluiten jo eilen. 6. Maksa verot eräpäivänä. Älä ota verovelkaa se on kallista. Älä herätä verokarhua äläkä muitakaan viranomaisia. 7. Kateus on maamme ehtymätön luonnonvara. Jos menestyt niin näytä se kohtuullisesti. 8. Pidä perhe ja yritys tasapainossa. Tee vain se työmäärä jonka jaksat. Näin muodostuu vakavaraisuus. 9. Muista vakuuttaa. Älä arvioi eläketurvaa alakanttiin. 12

13 maksaa liikaa veroja. 1. Jätin verotuksen tarkastamatta. Ja veroilmoituksen teki naapurin täti, laitoin vain nimen paperiin. Kyl se tätskä varmaan osaa nää hommat! 2. Ei kotitalousvähennystä kannata hakea, ei ne sitä meille myönnä. Jos kuitenkin vähennän niin jaan sen vähennyksen vaimoni kanssa. Jos ei verottaja vie niin vaimo ainakin vie! 3. Minähän en syö ilmaiseksi! Näin ollen en välitä työnantajan luontaiseduista pätkääkään. 4. Mitäs minä päivärahoilla tai kilometrikorvauksista. 5. En jaksa tehdä vähennyksiä työmatkakuluistani. Käytän vain bussia. 6. En jaksa laskea työhuonevähennystä, teen kotona kuitenkin niin vähän töitä. 7. Kuka kuitteja jaksaa säilöä?!? Kun myyn omaisuuttani niin verottaja kuitenkin käyttää hankintameno - olettamaa. 8. Olin ulkomailla töissä kuusi kuukautta, ei sillä ole väliä minkä maan verottaja vie rahani. 9. Olemme niin vaihtelunhaluisia ettemme viihdy missään omistamassamme asunnossa edes kahta vuottakaan. 10. Ja osaahan verottaja laskea! Kai tämä on oikein ja sitä paitsi muutoksen haku on niin hirvittävän vaivalloista. Ahonen Jouni, Koskinen Topi ja Romero Tomas: Opas ravintolan liiketoimintasuunnitelman laatimiseen. Restmark Ikäheimo Seppo, Lounasmeri Sari ja Walden Risto: Yrityksen laskentatoimi. Wsoy 2005 Ilmoniemi Maija, Järvensivu Petri, Kyläkallio Kalle, Parantainen Jari ja Siikavuo Juha: Uuden yrittäjän käsikirja. Talentum Kokonaho Tommi: Älä koskaan ryhdy yrittäjäksi 50 asiaa yrittäjyydestä. Aksios Laitinen Erkki K.: Yritystoiminnan uudet mittarit. Talentum 2003 Pellinen Jukka: Kustannuslaskenta ja kannattavuusajattelu. Talentum 2003 Åkerberg Pertti: Budjetoinnin mielettömyys. Talentum 2006 Annetaan keisarille mikä keisarille kuuluu! Juha Siikavuo Juha Siikavuo 13

CREATIVE PRODUCER money money money

CREATIVE PRODUCER money money money CREATIVE PRODUCER money money money 26.11.2009 Lenita Nieminen, KTM, tutkija Turun kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö Liiketoimintamalli tuottojen lähteet (tuote-, palvelu- ja informaatio- ja tulovirrat)

Lisätiedot

Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014

Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014 Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014 Suvi von Becker Miksi yhdessä tekeminen? Johtoporras: Ymmärrys valuu kuin vesi hanhen selästä Ovat niin hankalia, asennevamma. Eikö sana kuulu vai eikö se mene perille?

Lisätiedot

Alustava liiketoimintasuunnitelma. Miksi alustava LTS? Ajattele vaikkapa näin. Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu

Alustava liiketoimintasuunnitelma. Miksi alustava LTS? Ajattele vaikkapa näin. Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu Alustava liiketoimintasuunnitelma Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu 15.1.2013/LTPT1013 22.4.2013/EO1213 HM Miksi alustava LTS? Jäsennetään ja selvennetään aiotun yritystoiminnan kannattavuutta

Lisätiedot

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti

Lisätiedot

Mikä on paras hinta? Hinnoittele oikein. Tommi Tervanen, Kotipizza Group

Mikä on paras hinta? Hinnoittele oikein. Tommi Tervanen, Kotipizza Group Mikä on paras hinta? Hinnoittele oikein Tommi Tervanen, Kotipizza Group v VAIN 54 % YRITTÄJISTÄ OSAA HINNOITELLA TUOTTEEN TAI PALVELUN OIKEIN. LÄHDE: Y-STUDION HALLITSE TALOUTTASI -TESTI Hinnoittelun perusteet

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

LIIKETOIMINTASUUNNITELMA YRITYKSEN NIMI PÄIVÄYS

LIIKETOIMINTASUUNNITELMA YRITYKSEN NIMI PÄIVÄYS LIIKETOIMINTASUUNNITELMA YRITYKSEN NIMI PÄIVÄYS YT2 ALOITTAVAN YRITYKSEN LIIKETOIMINTASUUNNITELMA LITE Tämä työkirja on tarkoitettu yrityksen perustamista suunnitteleville henkilöille ja soveltuu parhaiten

Lisätiedot

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään. 28.12.2007 HN Palvelun tuotteistaminen, palvelutuote Miksi on oltava tuote? Jotta olisi jotain myytävää! Voiko osaaminen olla tuote? Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta

Lisätiedot

Yritystoiminta Pia Niuta HINNOITTELU

Yritystoiminta Pia Niuta HINNOITTELU HINNOITTELU Hinta on keskeinen kilpailukeino. sen muutoksiin asiakkaat ja kilpailijat reagoivat herkästi. toimii tuotteen arvon mittarina. vaikuttaa yrityksen imagoon. on tuotteen/palvelun arvo rahana

Lisätiedot

Apua, multa tulee idea!

Apua, multa tulee idea! Apua, multa tulee idea! -eli mitä teen ennen kehittämisen aloittamista 1 Tässä vaiheessa, pahaa aavistamatta Asiat ovat vielä normaalisti. Aika ennen aloituspäätöstä on ehkä koko kehitysprosessin tärkein

Lisätiedot

Brändäystä lyhyesti. Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit

Brändäystä lyhyesti. Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit Brändäystä lyhyesti Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit BRÄNDÄYSTÄ HELPOSTI -KURSSIN SISÄLTÖ Päivä 1 Päivä 2 PERUSTEET Mitä kurssi sisältää? Mitä on luova ajattelu brändäyksessä? Brändi-aakkoset

Lisätiedot

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi KHT Antti Ollikainen 23.9.2010 Johdanto: miksi yrityksen pitäisi kasvaa? Suuremmalla yrityksellä on helpompaa esimerkiksi näistä

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Yrityskaupan rahoitus. Asiakasvastuullinen johtaja Mikko Harju 01.11.2011

Yrityskaupan rahoitus. Asiakasvastuullinen johtaja Mikko Harju 01.11.2011 Yrityskaupan rahoitus Asiakasvastuullinen johtaja Mikko Harju 01.11.2011 Rahoituksen lähtökohdat Yrityksen rahoitusmuodot ovat oma pääoma, vieras pääoma ja tulorahoitus. Aloittavalla yrittäjällä on pääasiassa

Lisätiedot

Ajatuksia hinnoittelusta. Hinta on silloin oikea, kun asiakas itkee ja ostaa, mutta ostaa kuitenkin.

Ajatuksia hinnoittelusta. Hinta on silloin oikea, kun asiakas itkee ja ostaa, mutta ostaa kuitenkin. Ajatuksia hinnoittelusta Hinta on silloin oikea, kun asiakas itkee ja ostaa, mutta ostaa kuitenkin. Hinnoittelu Yritystoiminnan tavoitteena on aina kannattava liiketoiminta ja asiakastyytyväisyys. Hinta

Lisätiedot

Strategia oli hyvä jäi vain toteuttamatta

Strategia oli hyvä jäi vain toteuttamatta Strategia oli hyvä jäi vain toteuttamatta Operaatio täyskäännös 2.0 - Diskuteerauksesta tekemiseen Juho Lipsanen 11.11.2010 Arc Technology Oy - Taloussanomat 1 cfo 10 years ceo 12 years partner 3 years

Lisätiedot

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A 1 Otteita osallistujalle jaettavasta materiaalista Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A Nimi Päivämäärä TUTUSTUMINEN NAAPURIIN Naapurin kertomat tiedot itsestään TOTUUDEN HETKI o Totuuden

Lisätiedot

DESIGN THINKINGILLÄ MENESTYSTARINA: TAPIOLA PRIVATE. 24.5.2011 Tommi Elomaa Yksikönjohtaja Yksityistalousasiakkaat

DESIGN THINKINGILLÄ MENESTYSTARINA: TAPIOLA PRIVATE. 24.5.2011 Tommi Elomaa Yksikönjohtaja Yksityistalousasiakkaat DESIGN THINKINGILLÄ MENESTYSTARINA: TAPIOLA PRIVATE 24.5.2011 Tommi Elomaa Yksikönjohtaja Yksityistalousasiakkaat Design thinkingin pääaskeleet: Määritä Tutki Ideoi Tee Prototyyppi Kehitä Lanseeraa Opi

Lisätiedot

ONNISTUNUT MAASEUTUMATKAILUN MARKKINOINTI. Timo Rope 10.10.2001 Rope-Yhtiöt

ONNISTUNUT MAASEUTUMATKAILUN MARKKINOINTI. Timo Rope 10.10.2001 Rope-Yhtiöt 1 ONNISTUNUT MAASEUTUMATKAILUN MARKKINOINTI Timo Rope 10.10.2001 Rope-Yhtiöt 2 0. LÄHTÖKOHDAT Ei ole merkitystä, mikä on toimiala: liiketoiminnan lainalaisuudet ovat aina samat. Ei ole merkitystä, mikä

Lisätiedot

YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10. Auvo Turpeinen

YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10. Auvo Turpeinen YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10 Auvo Turpeinen Uusyrityskeskus toiminta: Elinkeinoelämän perustama yhteistoimintajärjestö 31 alueellista yhdistystä, yli 80 neuvontapistettä Suomessa vuodesta -89 saakka Jäseninä

Lisätiedot

HALLITUSPARTNERIT ESITTÄYTYY

HALLITUSPARTNERIT ESITTÄYTYY Seppo Mustonen HALLITUSPARTNERIT ESITTÄYTYY Pohjois-Suomen Hallituspartnerit ry Jäsenet 91 kpl PKyritykset Hallituspartnerien tarkoituksena on edistää ammattimaista ja eettisesti korkeatasoista Suomessa

Lisätiedot

MYY PALVELUA. Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia

MYY PALVELUA. Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia MYY PALVELUA Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia Ryhmätyöskentely - tavoitteena ideoida, KUINKA MYYNNIN MUUTTUNEESEEN ROOLIIN VOIDAAN VASTATA? - tarkastellaan kysymystä

Lisätiedot

SÄHKÖINEN LIIKETOIMINTA

SÄHKÖINEN LIIKETOIMINTA SÄHKÖINEN LIIKETOIMINTA Verkkokauppa ja sähköinen markkinointi Nethit Oy Jani Lehtimäki 28.10.2013 SKJ Business Tämä materiaali ja kaikki siihen liittyvät oikeudet kuuluvat Nethit Oy:lle. Miksi verkkokauppa

Lisätiedot

VEROHALLINTO ESITTÄÄ. Uusi yrittäjä pulassa Pimeä työ pettää Sinä valitset!

VEROHALLINTO ESITTÄÄ. Uusi yrittäjä pulassa Pimeä työ pettää Sinä valitset! VEROHALLINTO ESITTÄÄ Uusi yrittäjä pulassa Pimeä työ pettää Sinä valitset! Uusi yrittäjä 2 Uusi yrittäjä, toimi näin: Hanki tilitoimisto Voit keskittyä oman yrityksesi toimintaan. Saat sieltä apua ja neuvoja.

Lisätiedot

Pilkeyrityksen liiketoiminnan kehittäminen

Pilkeyrityksen liiketoiminnan kehittäminen Pilkeyrityksen liiketoiminnan kehittäminen Mari Hakkarainen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Laskelmapohjat: Timo Värre, JAMK Esimerkki hyvästä tuotteistamisesta Menestyvän yrityksen talous Kasvu - Onko

Lisätiedot

MIKROTEORIA, HARJOITUS 6 YRITYKSEN JA TOIMIALAN TARJONTA JA VOITTO TÄYDELLISESSÄ KILPAILUSSA, SEKÄ MONOPOLI

MIKROTEORIA, HARJOITUS 6 YRITYKSEN JA TOIMIALAN TARJONTA JA VOITTO TÄYDELLISESSÄ KILPAILUSSA, SEKÄ MONOPOLI MIKROTEORIA, HARJOITUS 6 YRITYKSEN JA TOIMIALAN TARJONTA JA VOITTO TÄYDELLISESSÄ KILPAILUSSA, SEKÄ MONOPOLI 1a. Täydellisen kilpailun vallitessa yrityksen A tuotteen markkinahinta on 18 ja kokonaiskustannukset

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Käsitteitä yrittäjyydestä

Käsitteitä yrittäjyydestä 1 Käsitteitä yrittäjyydestä Käsitteitä Liikeidea: yrityksen perusajatus Vastaa kysymyksiin mitä, kenelle, miten ja millä imagolla. Liiketoimintasuunnitelma: liikeidea käytäntöön Sisältää esim. yritysmuodon

Lisätiedot

Mihin tarvitaan omistajia?

Mihin tarvitaan omistajia? OHJELMA Mihin tarvitaan omistajia? Suomalaisen omistajuuden toimintaohjelman julkistus Avaussanat Toimitusjohtaja Jyri Häkämies, Elinkeinoelämän keskusliitto EK Suomalaisen omistajuuden toimintaohjelma

Lisätiedot

kuva Yrittäjät.fi Maarit Koskinen 2015

kuva Yrittäjät.fi Maarit Koskinen 2015 kuva Yrittäjät.fi Maarit Koskinen 2015 Minustako yrittäjä? Yrittäjän tärkein voimavara on vahva ammattitaito Yrittäjällä on motivaatiota, pitkäjännitteisyyttä ja halua menestyä ei lannistu ensimmäisistä

Lisätiedot

OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT

OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT Markkinointi on Asiakaslähtöistä ajattelu Tuote-, hinta-, jakelutie- ja viestintäratkaisujen tekemistä ja toimenpiteiden toteuttamista mahdollisimman hyvän taloudellisen

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN LAATIMINEN EE045. Yhteenveto suunnitelman tekemisestä

LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN LAATIMINEN EE045. Yhteenveto suunnitelman tekemisestä LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN LAATIMINEN EE045 Yhteenveto suunnitelman tekemisestä Liiketoimintasuunnitelman merkitys pakotta miettimään liikeideaa järjestelmällisesti ja varmistamaan, että markkinapotentiaali

Lisätiedot

Selätä yrityskaupan haaste #1: löydä yrityksellesi ostaja. Kerava, Meri Varkoi-Anhava, Yrityspörssi.fi

Selätä yrityskaupan haaste #1: löydä yrityksellesi ostaja. Kerava, Meri Varkoi-Anhava, Yrityspörssi.fi Selätä yrityskaupan haaste #1: löydä yrityksellesi ostaja Kerava, 8.10.2019 Meri Varkoi-Anhava, Yrityspörssi.fi Yrityskaupan yleisimmät haasteet 1. Ostajan löytäminen 2. Arvon määrittäminen 3. Rahoitus

Lisätiedot

Yrittäjyys ammattitaitona

Yrittäjyys ammattitaitona Yrittäjyys ammattitaitona Taitajasta yrittäjäksi yrittäjyys osana ammattitaitokilpailuja seminaari Helsinki ti 31.1.2012 Opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Yrittäjyys on yksilön kykyä muuttaa

Lisätiedot

KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN

KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN Marko Pyhäjärvi PUHEENVUORON TAVOITE On olemassa miljoonia eri keinoja vauhdittaa matkailuyrityksen myyntiä, ja Facebookmarkkinointi on

Lisätiedot

Käsitteitä yrittäjyydestä

Käsitteitä yrittäjyydestä 1 Käsitteitä yrittäjyydestä Käsitteitä Liikeidea Vastaa kysymyksiin mitä, kenelle, miten ja millä imagolla. Liiketoimintasuunnitelma Sisältää esim. yritysmuodon valinnan, talouden ja markkinoinnin suunnittelun,

Lisätiedot

Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta?

Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta? Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta? Suomen Hypoteekkiyhdistys & Suomen AsuntoHypoPankki Oy Matti Inha, toimitusjohtaja, rahoitusneuvos 1.11.2010 Ikäsi haarukassa n.

Lisätiedot

Pilkeyrityksen liiketoimintaosaamisen kehittäminen. Timo Värre Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Pilkeyrityksen liiketoimintaosaamisen kehittäminen. Timo Värre Jyväskylän ammattikorkeakoulu Pilkeyrityksen liiketoimintaosaamisen kehittäminen Timo Värre Jyväskylän ammattikorkeakoulu 1 Talouden hallinnan keskeiset osat Tulevaisuus Pitääkö kasvaa? KASVU KANNATTAVUUS Kannattaako liiketoiminta?

Lisätiedot

BUDJETOINTI 2020-LUVULLA

BUDJETOINTI 2020-LUVULLA Pertti Åkerberg BUDJETOINTI 2020-LUVULLA Alma Talent Helsinki 2017 Tilaa Budjetointi 2020-luvulla -kirja Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi Copyright 2017 Alma Talent Oy ja Pertti Åkerberg ISBN 978-952-14-3159-3

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLISTEN YRITYSTEN SUPERPÄIVÄ TAMPERE 28.5.2013

YHTEISKUNNALLISTEN YRITYSTEN SUPERPÄIVÄ TAMPERE 28.5.2013 YHTEISKUNNALLISTEN YRITYSTEN SUPERPÄIVÄ TAMPERE 28.5.2013 Yhteiskunnallinen yritys ja muut yritysmuodot Henkilöyhtiöt Toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö Osakeyhtiöt Normaali osakeyhtiö Yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Viljatilan johtaminen. Timo Jaakkola

Viljatilan johtaminen. Timo Jaakkola Viljatilan johtaminen Timo Jaakkola 8.4.2010 Maatilayrityksen toiminnan suunnittelu Toimintaympäristön analysointi Yrittäjäperheen tavoitteet Vaihtoehtojen kartoittaminen ja vertailu Näkemys tulevista

Lisätiedot

KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI?

KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI? KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI? Aalto University Executive Education Teemu Malmi Professori, AUSB WORKSHOP Alustus: Budjetti ohjaa, kaikki hyvin? Keskustelu pöydissä Yhteenveto Alustus: Miten varmistan,

Lisätiedot

AKL 4.4.2014. Tiedolla johtaminen. Kenneth Ekström- Faros Group 050-5700605

AKL 4.4.2014. Tiedolla johtaminen. Kenneth Ekström- Faros Group 050-5700605 AKL 4.4.2014 Tiedolla johtaminen Kenneth Ekström- Faros Group 050-5700605 Hieman taustaa Itsestäni : Kenneth Ekström 050-5700605 Usean vuodan kokemus autoalasta Eri tehtäviä vähittäiskaupassa Eri organisaatioissa

Lisätiedot

Avaimia hoivayrittäjyyteen 1 liiketoimintaosaamisesta

Avaimia hoivayrittäjyyteen 1 liiketoimintaosaamisesta Avaimia hoivayrittäjyyteen 1 liiketoimintaosaamisesta perustuen Imatralla 8.3.2011 pidettyyn Avaimia hoivayrittäjyyteen -koulutukseen ja keskusteluun. Kouluttajina yrityspalvelujohtaja Ismo Pöllänen ja

Lisätiedot

Laskentatoimen perusteet Tilinpäätöksen laadinta Jaksottaminen

Laskentatoimen perusteet Tilinpäätöksen laadinta Jaksottaminen Laskentatoimen perusteet Tilinpäätöksen laadinta Jaksottaminen Seppo Ikäheimo Tehtävä 1 Marraskuu Oy:n tilinpäätöksen laadinta Laadi seuraavista 1.-31.11 välillä toteutuneista liiketapahtumista tuloslaskelma

Lisätiedot

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA Sisällysluettelo: 1. Johdanto 2. Omien taitojen tunnistaminen 3. Omista taidoista kertominen 4. Työnhaun viidakko 5. Miten ylläpitää motivaatiota? 6. Työntekijöiden terveisiä

Lisätiedot

Hevospalveluiden tuotteistaminen ja asiakaslähtöinen markkinointi Susanna Lahnamäki

Hevospalveluiden tuotteistaminen ja asiakaslähtöinen markkinointi Susanna Lahnamäki Hevospalveluiden tuotteistaminen ja asiakaslähtöinen markkinointi Susanna Lahnamäki Tällä mennään Tuotteistaminen & asiakaslähtöinen markkinointi Vähän teoriaa, enemmän käytäntöä. http://www.youtube.com/watch?v=uk0zrvzvtb4

Lisätiedot

Ennakkoverolippumiehet

Ennakkoverolippumiehet Ennakkoverolippumiehet Pääsäännön yhteenveto 1. Infra-alalla ei tule käyttää ennakkoverolippumiehiä konekuskeina. 2. Jos otat tai olet ottanut henkilön ajamaan yrityksesi omistamaa työkonetta (esim. kaivukone,

Lisätiedot

Yrityksen juoksevat asiat. Lyhyt keskustelu nykyisen yrityskulttuurin vahvuuksista ja heikkouksista.

Yrityksen juoksevat asiat. Lyhyt keskustelu nykyisen yrityskulttuurin vahvuuksista ja heikkouksista. Päivän ohjelma. 7:30 Aamiainen 8:30 Hyvän aamun aloitus. Mieli ja keho auki. 8:40 Tervetuloa! 8:45 Johtoryhmätyöskentelyä. Yrityksen juoksevat asiat. Lyhyt keskustelu nykyisen yrityskulttuurin vahvuuksista

Lisätiedot

Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu

Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu Tavoitteista Ajankäytöstä Suunnitelmallisuudesta 4.10.2013 esitys tulee http://teemailtapaivat.wikispaces.com Aika http://www.locksleynet.com/wp-content/uploads/2010/07/24-hour-clock.jpg

Lisätiedot

NEUVOA-ANTAVA KYSELY 2010

NEUVOA-ANTAVA KYSELY 2010 NEUVOA-ANTAVA KYSELY 2010 PALTAMON YRITTÄJIEN JA YRITTÄJÄJÄRJESTÖN YHTEISTYÖ TYÖVOIMATALON KANSSA Kysely postitettu 27.10.2010 Kyselyn saanut n. 111 yritystä (n=111) Yhteistyössä Kainuun Yrittäjien kanssa

Lisätiedot

Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten. Mikael Alatalo, palvelutuotantojohtaja, Fonecta

Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten. Mikael Alatalo, palvelutuotantojohtaja, Fonecta Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten Mikael Alatalo, palvelutuotantojohtaja, Fonecta Asunnonvälitys Autokauppa Matka-ala Vaatekauppa Mitä verkossa ympärillämme Logistiset palvelut Pankki- ja vakuuttaminen

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yritystoiminta työllistämisen näkökulmasta

Yhteiskunnallinen yritystoiminta työllistämisen näkökulmasta Yhteiskunnallinen yritystoiminta työllistämisen näkökulmasta Satu Kaattari-Manninen Case Ektakompus Oulun kaupunki, Tekijäpuu - palvelu Yhteiskunnallisten yritysten superpäivä Kemissä 27.2.2013 Oulun yhteisötoiminta

Lisätiedot

Leena Erola, 26.1.2016

Leena Erola, 26.1.2016 Leena Erola, 26.1.2016 Sisältö Liikeidea ja sen merkitys markkinoinnin päätöksiin Mitä markkinointi on? Markkinoinnin kilpailukeinot Mainonnan ABC Liikeidea Mitä? Kenelle? Miten? = näkemys ja päätös siitä,

Lisätiedot

TULOSTA VÄHEMMÄLLÄ. Juha T Hakala Työhyvinvointiseminaari 17.-18.9.2015 Tampereella

TULOSTA VÄHEMMÄLLÄ. Juha T Hakala Työhyvinvointiseminaari 17.-18.9.2015 Tampereella TULOSTA VÄHEMMÄLLÄ Työhyvinvointiseminaari 17.-18.9.2015 Tampereella Veikko Huovinen 2 Jotta näkee, tarvitsee haukan siivet ja etäisyyttä! Muuan tietotyöntekijä 3 Saan sata sähköpostia päivässä. Ok, kaikki

Lisätiedot

Pyhäjärven kaupungin 100 % tytäryhtiö Rekisteröity 6/2013 Yhtiön toiminta-ajatuksena on omistaa, vuokrata ja rakentaa tietoliikenneverkkoja ja

Pyhäjärven kaupungin 100 % tytäryhtiö Rekisteröity 6/2013 Yhtiön toiminta-ajatuksena on omistaa, vuokrata ja rakentaa tietoliikenneverkkoja ja Pyhäjärven kaupungin 100 % tytäryhtiö Rekisteröity 6/2013 Yhtiön toiminta-ajatuksena on omistaa, vuokrata ja rakentaa tietoliikenneverkkoja ja tuottaa tietoliikennepalveluita Pyhäjärven ja Kärsämäen kuntien

Lisätiedot

2009: Pako vapauteen

2009: Pako vapauteen 2009: Pako vapauteen Merkittävin kuluttajakäyttäytymisen trendi on Eskapismi, pakeneminen vapauteen edes hetkeksi, irti arjen ja todellisuuden paineista: Ilo Läheisyys Viihde Vapautuminen, helpotus Vaihtelu

Lisätiedot

Pankki yritysten kumppanina. Kari Kolomainen 31.3.2014

Pankki yritysten kumppanina. Kari Kolomainen 31.3.2014 Pankki yritysten kumppanina Kari Kolomainen 31.3.2014 Nordea haluaa olla mukana tukemassa yritysten kasvua Nordean tavoitteena on olla vahva eurooppalainen pankki. Vahvuus syntyy hyvästä kannattavuudesta,

Lisätiedot

MAA- JA KOTITALOUSNAISET Juuret maalla

MAA- JA KOTITALOUSNAISET Juuret maalla MAA- JA KOTITALOUSNAISET Juuret maalla Muutama sana markkinnoinnista Markkinoinnissa tärkeimmät tehtävät: Määritä tavoiteltava myynti jokaiselle tuotteelle/ palvelulle kohderyhmittäin. Määritä mitä markkinoinnilta

Lisätiedot

More is More. Yksin vai yhdessä 11.12.2012. Harri Meller/JSL Partners Oy

More is More. Yksin vai yhdessä 11.12.2012. Harri Meller/JSL Partners Oy More is More Yksin vai yhdessä 11.12.2012 Harri Meller/JSL Partners Oy Valmentaja: Harri Meller Yli 30 vuoden kokemus liike-elämästä, tukkukaupan ja vähittäiskaupan myynnistä ja markkinoinnista sekä maahantuonnista

Lisätiedot

Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen!

Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen! Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen! Käyttöönoton vaiheet Yrityksen liiketoimintatavoitteet Yhteisöllisen toimintatavan käyttöalueet Työkalut Hyödyt yritykselle Hyödyt ryhmälle Hyödyt itselle Miten

Lisätiedot

Kaikenlaisiin kohtaamisiin

Kaikenlaisiin kohtaamisiin Kaikenlaisiin kohtaamisiin Pohjoismaiden suurin kongressi- ja kulttuurikeskus 1 Arvokas johtaminen Technopolis Business Breakfast Tampere: JOHTAMISEN KIEHTOVUUS 3.9.2013 Paulina Ahokas, Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Menestyksen porkkanoita

Menestyksen porkkanoita Menestyksen porkkanoita Usko Uskallus Innostuminen Oma Yritys-messut Wanha Satama, Helsinki 20.3.2013 Miksi jotkut yritykset menestyvät?...ja toiset eivät? Olemassaolon oikeutus ; Mikä on/ olisi minun

Lisätiedot

Oman työn hinnoittelu. Hinta ja hinnoittelu. Hinnoittelussa huomioitavia tekijöitä. Oikean hinnan määritteleminen

Oman työn hinnoittelu. Hinta ja hinnoittelu. Hinnoittelussa huomioitavia tekijöitä. Oikean hinnan määritteleminen Oman työn hinnoittelu Oikean hinnan määritteleminen Hinta ja hinnoittelu Hinta ilmoittaa tuotteen arvon ( ) luo tuotteelle arvoa (käyttöarvo, status, brandi) on aktiivisinen kilpailun osatekijöitä oma

Lisätiedot

Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa.

Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Hyria 2018 Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Strategian avulla toteutamme visiomme. Hyria 2018 Strategia ei anna suoraa

Lisätiedot

Financial Statement Scorecard as a Tool for Small Business Management 1 LIIKEVAIHTO / TUOTTEIDEN ARVONLISÄVEROTON MYYNTI ASIAKASULOTTUVUUS

Financial Statement Scorecard as a Tool for Small Business Management 1 LIIKEVAIHTO / TUOTTEIDEN ARVONLISÄVEROTON MYYNTI ASIAKASULOTTUVUUS YRITYKSEN MAKSUKYKY JA STRATEGINEN JOHTAMINEN HELSINKI 29.1.2010 OTM, KTM MIKKO HAKOLA 1 TULOSLASKELMAPERUSTEINEN MITTARISTO JOHDON KONTROLLITYÖVÄLINEESTÄ Financial Statement Scorecard as a Tool for Small

Lisätiedot

Oivalluskysymykset lähiluomuyrittäjälle

Oivalluskysymykset lähiluomuyrittäjälle HELSINGIN YLIOPISTO RURALIA-INSTITUUTTI Oivalluskysymykset lähiluomuyrittäjälle KASVOT LUOMULLE 1. Perustiedot (lyhyesti ja ytimekkäästi) Mitä yritys myy? Mikä on pääkohderyhmä? Kenelle myydään? Miten

Lisätiedot

Kannattavampaa tilaus-toimitusketjun toimitusketjun yhteistyötä. - sovellusten taustaa

Kannattavampaa tilaus-toimitusketjun toimitusketjun yhteistyötä. - sovellusten taustaa Kannattavampaa tilaus-toimitusketjun toimitusketjun yhteistyötä - sovellusten taustaa Jouni Sakki Oy tel. +358 50 60828 e-mail: jouni.sakki@jounisakki.fi www.jounisakki.fi B-to-b tilaus-toimitusketju (Supply

Lisätiedot

Sosiaaliset yritykset

Sosiaaliset yritykset Välkky-projektin teema- ja kehittämistyöskentely Sosiaaliset yritykset III Workshop Strateginen suunnittelu 16.10.2009 Jussi Mankki Jaana Merenmies Syfo Aamupäivän ohjelma 8.30 Aloitus, kotitehtävän purku

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Monipuolisen yhteistyön haaste pyrittäessä korkealle

Monipuolisen yhteistyön haaste pyrittäessä korkealle 1 Monipuolisen yhteistyön haaste pyrittäessä korkealle Markus Hellström 2 Esityksen kiteytys 3 Esityksen sisältö Tavoite ja sen merkitys liiketoiminnan johtamisessa Miten vien liiketoiminnan tavoitteeseen?

Lisätiedot

Kotitalousvähennys ja päivähoitopalvelut Palveleva Helsinki -hanke 31.3.2010 Satu Grekin Veroasiantuntija Suomen Yrittäjät ry

Kotitalousvähennys ja päivähoitopalvelut Palveleva Helsinki -hanke 31.3.2010 Satu Grekin Veroasiantuntija Suomen Yrittäjät ry Kotitalousvähennys ja päivähoitopalvelut Palveleva Helsinki -hanke 31.3.2010 Satu Grekin Veroasiantuntija Suomen Yrittäjät ry 8.4.2010 1 Kotitalousvähennys pähkinänkuoressa 1. Kotona 2. Tavanomainen hoito-

Lisätiedot

Ammatin harjoittamisen vaihtoehdot taiteellisilla aloilla

Ammatin harjoittamisen vaihtoehdot taiteellisilla aloilla Ammatin harjoittamisen vaihtoehdot taiteellisilla aloilla Ulla Huovinen HAAGA-HELIA amk ulla.huovinen@haaga-helia.fi Työsuhteessa vai yrittäjänä? Työtä tehdään joko työntekijänä tai yrittäjänä Vaikuttaa

Lisätiedot

Yleistä Tavoite eli mitä opettaja haluaa teidän oppivan ja mikä on arvioinnin peruste: Ryhmä tutustuu laajasti yrittäjyyteen Ryhmätyöskentely

Yleistä Tavoite eli mitä opettaja haluaa teidän oppivan ja mikä on arvioinnin peruste: Ryhmä tutustuu laajasti yrittäjyyteen Ryhmätyöskentely Yritysprojekti Yleistä Tavoite eli mitä opettaja haluaa teidän oppivan ja mikä on arvioinnin peruste: Ryhmä tutustuu laajasti yrittäjyyteen Ryhmätyöskentely Esittäminen Tietotekniikan hyödyntäminen Omat

Lisätiedot

Tunnuslukuopas. Henkilökohtaista yritystalouden asiantuntijapalvelua.

Tunnuslukuopas. Henkilökohtaista yritystalouden asiantuntijapalvelua. Tunnuslukuopas TM Henkilökohtaista yritystalouden asiantuntijapalvelua www.mediatili.com Kannattavuus Kannattavuus on eräs yritystoiminnan tärkeimpiä mittareita. Mikäli kannattavuus on heikko, joudutaan

Lisätiedot

Oma Yritys-Suomi - Entrepreneur Test

Oma Yritys-Suomi - Entrepreneur Test suomi svenska (https://oma.yrityssuomi.fi:443/entrepreneur-test? p_p_id=82&p_p_lifecycle=1&p_p_state=normal&p_p_mode=view&p_p_col_id=column- 1&p_p_col_count=1&_82_struts_action=%2Flanguage%2Fview&_82_redirect=%2Fentrepreneur-test&_82_languageId=sv_SE)

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin. Oskari Lammi

Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin. Oskari Lammi Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin Oskari Lammi 1 Asiakastyytyväisyys mitä ja miksi Asiakas määrittelee hyvän ja huonon palvelun laadun. Jos palvelun laatu ei tyydytä asiakasta, on hänen

Lisätiedot

Useasti Kysyttyä ja Vastattua

Useasti Kysyttyä ja Vastattua 1. Miksen ostaisi tykkääjiä, seuraajia tai katsojia? Sinun ei kannata ostaa palveluitamme mikäli koet että rahasi kuuluvat oikeastaan kilpailijoidesi taskuun. 2. Miksi ostaisin tykkääjiä, seuraajia tai

Lisätiedot

Yrityskaupan toteuttaminen - ostajan ja myyjän ajatuksia

Yrityskaupan toteuttaminen - ostajan ja myyjän ajatuksia Yrityskaupan toteuttaminen - ostajan ja myyjän ajatuksia Nordea Tampere, 8.5.2014 Riku Salomaa Yrityskaupan kulku Strategian ja kohteen valinta Kaupan toteuttamisvaihtoehdot Arvonmääritys Esisopimus Kaupan

Lisätiedot

Vahvuudet: Mitä on tiiminne osaaminen suhteessa valitsemaanne yritykseen perusteluineen

Vahvuudet: Mitä on tiiminne osaaminen suhteessa valitsemaanne yritykseen perusteluineen KILPAILUTEHTÄVÄ: YRITTÄJYYS A1: Case yritys Joukkue valitsee case yrityksen annetuista oikeista yrityksistä saamansa pohjatiedon perusteella. Joukkue perustelee valintansa joukkueensa vahvuuksilla/osaamisella

Lisätiedot

OHJE LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TÄYTTÄMISEEN

OHJE LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TÄYTTÄMISEEN OHJE LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TÄYTTÄMISEEN Liiketoimintasuunnitelman laatimisesta yleisesti 1. Yritysidea 2. Tuotteet ja/tai palvelut 3. Asiakashankinta ja markkinoiden selvittäminen 3.1 Asiakkaat (kohderyhmä)

Lisätiedot

Näyttötutkinnon suorittaminen, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Näyttötutkinnon suorittaminen 2008

Näyttötutkinnon suorittaminen, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Näyttötutkinnon suorittaminen 2008 , sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 1 1 Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot Sinä voit osoittaa eli näyttää ammattitaitosi, kun teet näyttötutkinnon. Näyttötutkinnon jälkeen voit saada tutkintotodistuksen,

Lisätiedot

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.

Lisätiedot

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille Kerro kokemuksia ja mielipiteitä Lahjan Päivästä. Tänä vuonna kampanjaa vietetään uudella konseptilla ja senkin vuoksi on tärkeää kuulla sinun mielipiteesi

Lisätiedot

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ!

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! GPP on ohjelma, missä hyvin toimeentulevat rahoittajat suunnittelevat investoivansa iäkkäiden ihmisten eläkevakuutuksiin. Siksi GPP etsii 100.000 henkilöä, jotka haluavat

Lisätiedot

Kananmunien ostopäätökseen vaikuttavat tekijät

Kananmunien ostopäätökseen vaikuttavat tekijät Kananmunien ostopäätökseen vaikuttavat tekijät SIIPISEMINAARI Pasi Saarnivaara.10.017 Kananmunien kulutus 1 kg per henkilö EU 016: 1,6 kg (kuorimunat ja munatuotteet yhteensä) = noin 00 kananmunaa per

Lisätiedot

Onko sinun ideasi seuraava menestystarina? Pyydä asiantuntija-arvio alueesi Tuoteväylä-tiimistä

Onko sinun ideasi seuraava menestystarina? Pyydä asiantuntija-arvio alueesi Tuoteväylä-tiimistä Onko sinun ideasi seuraava menestystarina? Pyydä asiantuntija-arvio alueesi Tuoteväylä-tiimistä Tuo ideasi Tuoteväylän asiantuntijoiden arvioitavaksi Onko sinulla uusi innovatiivinen idea, josta voisi

Lisätiedot

Ole kärsivällinen Hae työtä laajalta alueelta Tunne vahvuutesi ja hae työtä usealta alalta monella tavalla

Ole kärsivällinen Hae työtä laajalta alueelta Tunne vahvuutesi ja hae työtä usealta alalta monella tavalla Pieni Työnhakuopas Tervetuloa Pienen Työnhakuoppaan pariin! Opas on tuotettu osana Työllistyvä Keski- Karjala hanketta. Voit hyötyä oppaan vinkeistä oletpa sitten kokenut työnhakija tai vasta-alkaja urapolkusi

Lisätiedot

Rauhala. on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka. Hyvää elämää ihmisille ja eläimille

Rauhala. on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka. Hyvää elämää ihmisille ja eläimille Rauhala on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka Hyvää elämää ihmisille ja eläimille Yrityksen perustiedot Omistajat: Ismo ja Miika Takkunen Ismo vastaa tilanjohtaminen

Lisätiedot

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa ja näin edistää hänen työllistymistään avoimille työmarkkinoille TE-toimisto arvioi,

Lisätiedot

Taloustieteiden tiedekunta Opiskelijavalinta 07.06.2005 1 2 3 4 5 YHT Henkilötunnus

Taloustieteiden tiedekunta Opiskelijavalinta 07.06.2005 1 2 3 4 5 YHT Henkilötunnus 1 2 3 4 5 YHT 1. Selitä lyhyesti, mitä seuraavat käsitteet kohdissa a) e) tarkoittavat ja vastaa kohtaan f) a) Työllisyysaste (2 p) b) Oligopoli (2 p) c) Inferiorinen hyödyke (2 p) d) Kuluttajahintaindeksi

Lisätiedot

Ostavia asiakkaita Facebookista. Verkkoseminaari 20.4.2012

Ostavia asiakkaita Facebookista. Verkkoseminaari 20.4.2012 Ostavia asiakkaita Facebookista Verkkoseminaari 20.4.2012 Tilaisuuden järjestäjä FBO Facebook-opas Facebook-markkinoinnin käsikirja ja valmennus-ohjelma verkossa http://facebook-opas.akatemia.fi Facebook.com/markkinointiopas

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa?

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa? Mitä on MLM! Monitasomarkkinoinnin perusasioita: -Historia -Mistä raha tulee? -mitä on 'vivuttaminen'? -miksi siitä puhutaan?(6 kk esimerkki) -organisaatimalli *binäärinen organisaatiomalli *ylivuoto -palkkiojärjestelmä

Lisätiedot

yleensä olevan työsuhteessa, jos hän ei itse omista tai riippumattoman

yleensä olevan työsuhteessa, jos hän ei itse omista tai riippumattoman 1 INFRA RY:N JÄSENTIEDOTE: VEROHALLINNON PÄIVITYS OHJEESEEN PALKKA JA TYÖKOR- VAUS VEROTUKSESSA Verohallinto on päivittänyt ohjetta, jossa käsitellään palkan ja työkorvauksen välistä rajanvetoa. Päivitetyssä

Lisätiedot

TAITAJAMÄSTARE 2012 YRITTÄJYYS Semifinaalit Joensuu/ Helsinki / Seinäjoki/ Rovaniemi 18.1.2012

TAITAJAMÄSTARE 2012 YRITTÄJYYS Semifinaalit Joensuu/ Helsinki / Seinäjoki/ Rovaniemi 18.1.2012 TAITAJAMÄSTARE 2012 YRITTÄJYYS Semifinaalit Joensuu/ Helsinki / Seinäjoki/ Rovaniemi 18.1.2012 Päivämäärä Lajin vastuuhenkilöt: Tea Ruppa, lajivastaava, Jyväskylän ammattiopisto Semifinaalikoordinaattori:

Lisätiedot