Nappaa vinkit kukkarolle keveään kesään!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nappaa vinkit kukkarolle keveään kesään!"

Transkriptio

1 Nappaa vinkit kukkarolle keveään kesään! Portti kesälaitumille aukeaa muutaman päivän kuluttua, jolloin koittaa kuluneen kouluvuoden rehkimisellä ansaittu loma. Kesällä ajasta tuskin on puutetta, mutta toisinaan on hankalaa keksiä opiskelijabudjetille ystävällistä tekemistä. Koko kesää ei kuitenkaan tarvitse tuhlata sohvan pohjalla, vaikka sekä kalenteri että kukkaro olisivat vielä sisältöä vailla. Nappaa siis alla olevista vinkeistä hauskaa ja edullista tekemistä lomapäiviisi! 1. Piristä päivää piknikillä Piknikretki on hauska ja huokea tapa viettää aurinkoista kesäpäivää. Esimerkiksi Suomenlinnassa on kauniita nähtävyyksiä ja hyviä piknikpaikkoja, mutta perinteikäs Rantapuistokin kelpaa mainiosti. Myös uimaan voi pulahtaa, jos paikka on veden äärellä ja sää sallii. Ruokien ja juomien ei tarvitse olla viinirypäleitä tai mehukatteja kummempia, vaan tärkeintä on aina seura. 2. Kiertele kirpputoreja Vaatekaapin voi päivittää kesäkuntoon edullisesti kirpputorilla. Ilman kesätöitä jääneet voivat myös ansaita hieman taskurahaa vuokraamalla oman kirpputoripöydän. Samalla voi kätevästi päästä eroon komeron nurkkiin lojumaan jääneistä tavaroista. 3. Vaihtokauppaa kavereiden kanssa Kirpputoriakin edullisempi keino kartuttaa vaatevarastoa on vaihdella itselle käyttämättömäksi jääneitä vaatteita kavereiden kesken. Toisen roska on aina toisen aarre, ja vaatteiden kierrättäminen on myös ekologista. Vaihtokauppaa voi tietenkin harjoittaa myös muilla tavaroilla. 4. Ryhmäjumppaa puistossa Monet kuntosalit järjestävät ilmaisia ohjattuja

2 treenihetkiä puistoissa. Esimerkiksi Kaivopuistossa on jumppia kesäisin useita kertoja viikossa, mutta kannattaa pitää silmät auki myös lähempänä sijaitsevien kuntosalien suhteen. 5. Haasta kaverisi pelaamaan Jos lenkkeily helteellä ei innosta, mutta sohvalla makoilu kyllästyttää, voi suunnata vaikkapa pihavarastolle etsimään vanhoja ulkopelivälineitä. Kaveriporukan kanssa järjestetty pesä- tai jalkapalloottelu on hauskaa ja virkistävää ajanvietettä. Pienemmällä porukalla pelailu jää luultavasti syöttelyksi, mutta jo kymmenellä hengellä voi muodostaa tarpeeksi suuret joukkueet. 6. Lapsuuden lautapelit Sadepäivänä voi suunnata vintille ja kaivaa vuosien pölyttämät lautapelit jälleen esiin. Twister ja Alias ovat monella varmasti vielä tuoreessa muistissa, mutta monien lapsuuden pelien säännöt lienevät jo unohtuneen. Virkistä siis muistiasi ja haasta perheesikin mukaan. 7. Maakuntamatkaile Jos haluaa vaihtaa maisemaa, ei tarvitse välttämättä karata Suomen rajojen ulkopuolelle. Jo vieraaseen kaupunkiin tutustuminen voi olla suuri seikkailu! VR tarjoaa välillä hyvinkin edullisia kaukojunalippuja, jotka kannattaa hyödyntää. Matkan voi tehdä myös roadtrip-tyyliin ja jakaa bensakulut kaverien kesken. 8. Hyödynnä museoiden ilmaispäivät Useat museot tarjoavat aika ajoin ilmaispäiviä, jolloin kuka tahansa pääsee ahmimaan kulttuuria maksutta. Joskus opiskelijakortilla voi myös saada tuntuvankin alennuksen, joten hinnastoja kannattaa pitää silmällä. 9. Hae kirjastosta kassillinen yllätyksiä Kesällä riittää runsaasti aikaa lukemiselle, mutta toisinaan kiinnostavan kirjan löytäminen tuottaa päänvaivaa. Kirjastoilla on tähän kuitenkin ratkaisu: yllätyskassit. Kassilla voi olla teema, ja se voi kirjojen lisäksi sisältää esimerkiksi lehtiä tai

3 elokuvia. Yllätyskasseja löytyy muun muassa Järvenpään kaupunginkirjastosta. 10. Kokeile geokätköilyä Geokätköilyssä etsitään ja piilotetaan geokätköiksi kutsuttuja esineitä. Piiloja voi olla periaatteessa missä vain esimerkiksi puistossa puunkolossa tai jonkin maamerkin luona. Nykyään geokätköilyyn ei välttämättä tarvitse GPS-laitetta, vaan älypuhelin riittää hyvin. Puhelimeen voi ladata kätköilyyn räätälöityjä sovelluksia, joista yleisin lienee Groundspeakin. Älypuhelimen lisäksi tämä harrastus vaatii pitkää pinnaa, sillä piilopaikat eivät aina löydy ensi yrittämällä. Ylioppilaskirjoitukset lähestyvät nappaa vinkit kevään koitoksiin Kevään ylioppilaskirjoitusrumba on hyvässä vauhdissa. Kokelaat ovat saaneet jo hikoilla äidinkielen tekstitaidon osion sekä pitkän vieraan kielen kuuntelun parissa. Joillekin yokirjoitukset ovat näytön paikka, toisille ne ovat pelottava mörkö tai välttämätön paha. Lukulomaa on kuitenkin vielä muutama viikko jäljellä, joten vielä on rutkasti teeskennellä lukevansa ja snäppäillä kavereille kuvia koskemattomista kirjapinoista. Mikäli Netflix syystä tai toisesta kyllästyttää, tähän artikkeliin on koottu muutamia hyödyllisiä vinkkejä onneen ja menestykseen.

4 Kevään kirjoittajien on ehkä hankalaa hyötyä tästä vinkistä, mutta ykköset korvat hörölle! Kirjoituksiin valmistautuminen alkaa periaatteessa jo heti lukion ensimmäisenä vuonna. Kirjoitettavien oppiaineiden kursseilla ei siis välttämättä kannata torkkua mä luen nää sit myöhemmin asenteella, sillä abikurssilla laiskuus luultavasti kyllä kostautuu. Monet ajattelevat, että kurssit voi huoletta sutaista vasemmalla kädellä, sillä etenkin yliopistoon haettaessa päättötodistuksen arvosanoilla ei ole merkitystä. Kurssit vaikuttavat kuitenkin asioiden osaamiseen, osaaminen yotuloksiin ja yo-tulokset sisäänpääsyyn. Jos lukeminen on kitkerää pakkopullaa, tarkka lukusuunnitelma voi tuoda opiskeluun järjestelmällisyyttä. Itselle vaikeimmille aihealueille kannattaa tietysti varata eniten aikaa. On myös järkevää jättää aikatauluun hieman joustoa, ettei flunssapöpö romahduta koko systeemiä. Abikurssien ja preliminäärien eli harjoitusylioppilaskokeiden lisäksi on mahdollista osallistua tentteihin. Tentit kestävät saman verran kuin normaalit kokeetkin eli kolme tuntia, ja tentissä onnistuminen voi nostaa kyseisen aineen päättöarvosanaa. Vaikka tentit eivät ajallisesti vastaakkaan oikeaa yo-koetta, niissä voi harjoitella vastaustekniikkaa ja ajankäyttöäkin esimerkiksi sen suhteen, kuinka paljon yhteen tehtävään on aikaa. Varsinkin reaaliaineissa tenteistä voi olla hyötyä, jos opiskelee itse lähinnä lukemalla. Matemaattisissa aineissa siis matematiikka, fysiikka ja kemia tärkeää on laskurutiinin harjaannuttaminen. On täysin luonnollista, että ykkösvuonna tankatut analyyttiset ja epäanalyyttiset geometriat ovat jo painuneet unholaan. Vaikka vanhojen kirjojen selailu ei palauttaisi säännöllisiä tetraedrejä mieleen, ei tarvitse hätääntyä. Opetustvsivustolla on runsaasti videoita esimerkiksi pitkän matematiikan eri aihealueista. Videoita katsellessa voi samalla itse tehdä muistiinpanoja ja mallivastauksia.

5 Kielten kokeisiin valmistautuessa ei välttämättä kannata päntätä kaikkia sanastoja väkipakolla päähän. Toki vaikeiden aihealueiden sanastoja kannattaa kertailla. Kaunokirjallisuuden lukeminen kartuttaa sanavarastoa, mutta etenkin vieraskielisten medioiden seuraaminen on hyödyllistä, sillä ylioppilaskokeen tekstit ovat lähes aina peräisin eri verkkolehdistä. Netflixiä saa nyt myös katsoa ihan luvan kanssa vieraskielisillä teksteillä tietysti! Abitreenien sivuilla voi myös harjoitella esimerkiksi englannin ylioppilaskuunteluita sekä ladata vanhoja ylioppilaskokeita. Äidinkielen ylioppilaskirjoituksiin harjoitellessa suosittelen kaivamaan vanhat esseet ja tekstitaidon vastaukset esiin, vaikka ykkösvuoden räpellyksiä olisikin kiusallista muistella. Omia vanhoja tekstejä lukiessa näkee, kuinka paljon on kirjoittajana kehittynyt. Samalla tulee myös kertailtua eri tehtävätyyppejä. Äidinkielen koetta varten kannattaa myös olla perillä ajankohtaisaiheista, joita etenkin esseekokeessa saatetaan hyödyntää. Kaikenlaisten tekstien ahmiminen ja erilaisten ajatusten mutusteleminen eivät myöskään ole pahitteeksi. Ylioppilaskirjoituksissa koeaikaa on kuusi tuntia oppiaineesta ja kokelaasta riippuen aikaa on yleensä liikaa tai liian vähän. Salista saa lähteä kahdeltatoista, mutta aika kannattaa todella hyödyntää nyt jos milloin on aika tarkastaa! Omille virheille tulee harmittavan usein sokeaksi, joten esimerkiksi vieraiden kielten esseet kannattaa käydä systemaattisesti läpi, keskittyen ensin vaikkapa sanajärjestykseen ja sitten adjektiivien taivutukseen. Tällä tavalla virheet on helpompi huomata. Porkkanaviipaleet ja rapeat perunalastut ovat aina hyvä tärppi, sillä ylioppilaskirjoituksissa asenne on minä vastaan muut ja tarpeeksi äänekkäällä rouskutuksella voi vaivattomasti horjuttaa vierustoverin laudaturia. Kuuden tunnin aikana ehtii nälkä yllättämään kerran jos

6 toisenkin, joten eväisiin kannattaa panostaa. Eväitä kannattaa olla mieluummin liikaa kuin liian vähän, sillä kokeessa on kyllä tähdellisempääkin tekemistä kuin keittiön hyllylle jääneiden suklaakeksien harmittelu. Pelkkien nallekarkkien voimalla tuskin jaksaa puurtaa, joten lounaaksi kannattaa ottaa esimerkiksi täytetty voileipä ja salaattia. Porkkanaviipaleet ja rapeat perunalastut ovat aina hyvä tärppi, sillä ylioppilaskirjoituksissa asenne on minä vastaan muut ja tarpeeksi äänekkäällä rouskutuksella voi vaivattomasti horjuttaa vierustoverin laudaturia. Loppukiriä varten kannattaa säästää vaikkapa suklaapatukka sokeripommiksi, jotta jaksaa hioa vastauksia viimeiseen asti. Ylioppilaskirjoituksiin on järkevää suhtautua tietyllä vakavuudella, mutta lukemisen lomassa tulee myös muistaa rentoutua. Riittävät yöunet, monipuolinen ruokavalio, säännöllinen liikunta ja kaverien vertaistuki auttavat jaksamaan arjen keskellä. Tsemppiä kaikille kirjoituksiin! Kesäkuntoon 2015 Olen laskenut jo muutaman kuukauden ajan päiviä kesään. 29. toukokuuta on merkitty jokaiseen kalenteriini, ja puhelimestani löytyy laskuri, josta voin tarpeen tullen vilkaista jäljellä olevien päivien määrän. Edessä häämöttävän rantakauden innoittamana monet tankkaavat proteiinia ja nostavat rautaa päästäkseen siihen kuuluisaan kesäkuntoon. Sitä minäkin toivon itselleni ja muille. Tosin kyseessä saattaa olla hieman erilainen kesäkunto kuin mistä sosiaalisessa mediassa kuhistaan. Lukiosta voi selvitä rennoilla jaksoilla ja kutakuinkin ilman stressiä. Tai sitten lukujärjestyksen voi klikkailla

7 täpötäyteen erilaisia kursseja ja juosta katumuksen kourissa omiin jalkoihinsa kompastellen velvollisuuksiaan karkuun. Tiedän esimerkkejä kummastakin tyypistä itse lukeudun enemmän tai vähemmän jälkimmäiseen porukkaan. Kun melkein kymmenen kuukautta paahtaa kurssitöiden äärellä ja tekee läksyjä yömyöhään, kesäloma maistuu makeammalta ja tuntuu ansaitummalta kuin lapsuuden lauantaikarkit. Siksi onkin tärkeää, ettei koulun loputtua jää liian iso vaihde päälle vaan osaa nollata ja ottaa kaiken irti kymmenen viikon vapaudesta. Tässä ovatkin minun ohjeeni ensi kesää varten Juo kahvia maun takia.kouluaamuisin silmäni eivät avaudu ilman vähintään yhtä kahvikupillista. Kesällä univelat saa kuitenkin nukkua pois eikä aamukahvia tarvitse hörpätä yhdellä kulauksella. Pysähdy hetkeen. Lämmin mutta raikas tuulenvire, pehmeät sadepäivät, iäti paistava aurinko. Kesä on ihmeitä täynnä en halua jäädä niistä paitsi. Unohda aika.lomalla viikonpäivät menettävät merkityksensä, kun ei tarvitse jatkuvasti odotella perjantaita. Kesällä maanantaillekin voi antaa mahdollisuuden. Syö paljon jäätelöä.väittäisin kesäkuntoon pääsyn olevan melkein mahdotonta ilman jäätelöä. Toivottavasti jäätelön vihollisilla on toimiva vaihtoehto b valmiina. Kulje omia polkujasi. Viimeinen ohjeeni on myös kaikista tärkein. Älä jumiudu ennalta määrättyihin kaavoihin. Hylkää tarpeen tullen neljä ensimmäistä sääntöä, mutta pysy uskollisena viidennelle. Spontaani mieli on kevyt. Loma ei ole enää kaukana, vain muutama hassu päivä erottaa minut siitä. Olen valmis heittämään kuluneen vuoden kirjat

8 kaapin perälle ja unohtamaan niiden olemassaolon. Olen valmis nukkumaan puoleenpäivään ja uimaan hieman liian viileässä järvivedessä. Kesäkunto 2015 olen valmis sinua varten. Järkeilyä pilke silmäkulmassa Abiturienttien lukuloma on hyvässä vauhdissa, ja ensimmäinen eväsretki on jo takanapäin. Järjenkin toimittajista muutama painaa valkolakin keväällä päähänsä ja on näin ollen päättänyt matkansa koulun lehdessä. Jasmine Leppä, Järjen pitkäaikainen kolumnisti ja horoskooppiguru, kertoi lehdelle taipaleestaan toimittajana. Järkeen Jasmine muistelee päätyneensä oikeastaan puolivahingossa puolisentoista vuotta takaperin. Jos muisti pelaa oikein niin seurailin silloista lehden päätoimittajaa Hannaa käytävällä, kun hän puolileikkisästi kysäisi, haluaisinko tulla mukaan koulun lehteen. Se oli tokan vuoden alussa, ja ajattelin vain, että mikäs siinä, kun samalla luvattiin, että saisin toteuttaa itseäni ihan rauhassa. Totta kai sellaisella myyntipuheella lähdin mukaan. Järki on lähivuosina kokenut suuria muutoksia, kun printtilehti vaihtui verkkoversioon. Jasminen aloittaessa lehti oli monimutkaisessa siirtymävaiheessa, ja tunnelmakin oli sen mukainen. Alku oli aikalaista säätöä, Jasmine myöntää. Parempaa päin on kuitenkin menty. Jasmine kertoo nykyisen Järjen olevan hienompi ja selkeämpi. Toimittajien ja näin ollen myös juttujen määrä on kasvanut, ja ilmapiiri on rennompi. Viekö lehdessä oleminen paljon aikaa? Jasmine vastaa tämän riippuvan paljolti henkilöstä ja priorisoinnista. Hänen kohdallaan horoskoopit tuntuivat usein mielenkiintoisemmalta

9 puuhalta kuin matematiikan läksyt (ymmärtäähän sen). Näin ollen lehdessä oleminen söi jonkin verran aikaa koulutyöltä. Jasmine kuitenkin myöntää, ettei tekemättömien läksyjen takia ole katkeria katumuksen kyyneleitä tarvinnut vuodattaa. Kohokohdiksi omalta taipaleeltaan Jasmine nostaa Järjen kaoottiset kokoukset, joissa huhun mukaan kartoitetaan, mitä toimittajat ovat tai eivät ole saaneet aikaiseksi. Etenkin lehden kokoonpanon kasvettua näissä tapaamisissa on vallinnut eloisa tunnelma, jota Jasmine jää kaipaamaan. Jasmine kertoo arvostavansa myös sitä, että toimittajilla on vapaus valita juttujensa aiheet omien mielenkiinnon kohteiden mukaan. Hän löysikin itsensä melko nopeasti ja helposti kolumnien, leffaarvostelujen ja pilke silmäkulmassa kyhättyjen horoskooppien parista. Jutuissa sekoittuivat viihteellisyys ja elämään kyllästyneen lukiolaisen henkimaailma. Horoskooppeja Jasmine ehti väsätä lehteen useampia. Ne olivat yllättävän työläitä, mutta eivät osaltani vaatineet kristallipalloon tuijottelua. Ne olivat enemmänkin viihdettä itselleni, kun kirjoitin kavereiden horoskooppien kohdalle manauksia. Kirjoitin kavereiden horoskooppien kohdalle manauksia. Koulun lehteä ei kannata ottaa liian vakavasti, on Jasminen kullanarvoinen vinkki Järjessä jatkaville toimittajille. Jos kirjoittamisesta ottaa kaiken ilon pois, se on samanlaista kuin esseiden kirjoitus tunneilla, ja en ainakaan itse tarjoilisi lukijoille ihan samanlaista mössöä kuin opettajaraukoille. Jasmine kehottaa toimittajia myös rohkeasti toteuttamaan itseään siihen Järjessä toden totta pystyykin, kun juttujen aiheille ei kovin tiukkoja raameja ole. Minne tiesi vie nyt? Jasmine kertoo aikovansa graafiseksi suunnittelijaksi. Muitakin vaihtoehtoja toki on, kuten kadulla asuminen, Saksaan kaverin kellariin muuttaminen ja oman linnan ostaminen Skotlannista. Tulevaisuus on usein suuri sekä tuntematon. Kai elämä jonnekin kuljettaa. Tai niin voi

10 ainakin pelokas abi toivoa.

Nappaa vinkit kukkarolle keveään kesään!

Nappaa vinkit kukkarolle keveään kesään! Järkikuvia 10/vko 21 Oletko valmis? Nappaa vinkit kukkarolle keveään kesään! Portti kesälaitumille aukeaa muutaman päivän kuluttua, jolloin koittaa kuluneen kouluvuoden rehkimisellä ansaittu loma. Kesällä

Lisätiedot

Revontulia nousevan auringon maassa

Revontulia nousevan auringon maassa Revontulia nousevan auringon maassa Avaruussää-projekti vieraili viime vuonna lännessä Puerto Ricossa ja sitä edellisenä pohjoisessa Norjan Huippuvuorilla. Tänä vuona ilmansuuntana oli itä, ja marraskuun

Lisätiedot

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio VINKKEJÄ OPISKELUUN Tampereen teknillinen lukio ÄIDINKIELENOPISKELUN KULTAISET KONSTIT Asenne. Ei äikästä voi reputtaa., Mitä väliä oikeinkirjoituksella? Kyllä kaikki tajuavat, mitä tarkoitan, vaikka teksti

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

Ylioppilaskirjoitukset lähestyvät nappaa vinkit kevään koitoksiin

Ylioppilaskirjoitukset lähestyvät nappaa vinkit kevään koitoksiin Ylioppilaskirjoitukset lähestyvät nappaa vinkit kevään koitoksiin Kevään ylioppilaskirjoitusrumba on hyvässä vauhdissa. Kokelaat ovat saaneet jo hikoilla äidinkielen tekstitaidon osion sekä pitkän vieraan

Lisätiedot

Uudenmaan saunakisat Järvenpään lukioon - Opiskelijoita pyydetään pukeutumaan aamutakkiin!

Uudenmaan saunakisat Järvenpään lukioon - Opiskelijoita pyydetään pukeutumaan aamutakkiin! Uudenmaan saunakisat Järvenpään lukioon - Opiskelijoita pyydetään pukeutumaan aamutakkiin! Järvenpään lukion sauna on valikoitunut saunomisen SM-kisojen Uudenmaan karsintojen pitopaikaksi. Kisat jouduttiin

Lisätiedot

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Kohti ylioppilaskirjoituksia

Kohti ylioppilaskirjoituksia Kohti ylioppilaskirjoituksia Hannu Lehto Lahden Lyseon lukio Aikataulu 1. Kurssikokeena preliminääri 8. 2. 2011 (jakson viimeinen päivä) Hannu Lehto 28. marraskuuta 2010 Lahden Lyseon lukio 2 / 4 Aikataulu

Lisätiedot

Abien vanhempainilta Tervetuloa!

Abien vanhempainilta Tervetuloa! Abien vanhempainilta 27.8.2013 Tervetuloa! Lukuvuoden tapahtumia/abit Syksyn yo-kokeet 9.9. 27.9.2013 1. jakson koeviikko 25.9. 1.10.2013 Retkiä oppilaitoksiin Syysloma 21.10-27.10.2013 2. jakson koeviikko

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

MUKAVAT HETKET TÄRKEITÄ HYVINVOINNILLE

MUKAVAT HETKET TÄRKEITÄ HYVINVOINNILLE Page 1 of 6 Subscribe Past Issues Translate MUKAVAT HETKET TÄRKEITÄ HYVINVOINNILLE Hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että elämässä on pieniä toistuvia, mukavia tekemisiä päivittäin. Sellaisia voivat olla

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Käytännön ohjeita syksy 2016

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Käytännön ohjeita syksy 2016 YLIOPPILASKIRJOITUKSET Käytännön ohjeita syksy 2016 Kirjoituspäivät syksy 2016 Kuullunymmärtämiskokeet ma 12.9 vieras kieli, pitkä klo 8.45-10.00 englanti klo 11.00-12.00 ranska klo 13.00-14.00 venäjä

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

ABI-INFO to , klo

ABI-INFO to , klo ABI-INFO to 13.12.2018, klo 9.00-10.00 PREPPAUSTENTTITILAISUUDET ma 20.2 ja ma 4.- to 8.3.2019 Tentit ovat 3 (a 45min) oppituntia kestäviä kertaustilaisuuksia, joissa kerrataan pakollisien ja valtakunnallisten

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 14.11.2017 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras

Lisätiedot

YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA.

YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA. YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA www.ylioppilastutkinto.fi TUTKINNOT JA TODISTUKSET Lukion oppimäärä Ylioppilastutkinto vähintään 75 kurssia, sisältäen ops:in mukaisesti pakolliset ja vähintään 10 syventävää

Lisätiedot

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin?

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? When? Milloin? Tärkeitä päivämääriä: - 12.1. 2017 Infotilaisuus Helsingin Uudessa Yhteiskoulussa - 19.1.

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho LUKIO-OPINNOT Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho Opinto-ohjaajat Riina Laasonen 1 D, E, F Salla Purho - 1 A, B, C MITÄ LUKIOSTA ON HYVÄ TIETÄÄ? Oppimateriaalit hankittava

Lisätiedot

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Tervetuloa! Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Ylioppilas Lukion oppimäärä min. 75 kurssia (pakolliset,

Lisätiedot

Tampereen kesäyliopisto

Tampereen kesäyliopisto Tampereen kesäyliopisto Avoin kaikille 11 Yhteistyökorkeakoulua 10 000 opintopistettä 5000 opiskelijaa 26 oppiainetta Miksi opiskella avoimia yliopisto-opintoja voit hyödyntää välivuoden pääset elämässä

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

YO-info Sotungin lukio ja etälukio

YO-info Sotungin lukio ja etälukio YO-info Sotungin lukio ja etälukio TI 22.1.2019 Opinto-ohjaaja Elina Korkea-aho Osallistumisoikeus yo-tutkintoon - Osallistumisoikeus kevään ylioppilaskokeisiin edellyttää, että tutkintoaineesta on saatu

Lisätiedot

Koe on kaksiosainen: siihen kuuluvat tekstitaidon koe ja esseekoe. Tekstitaidon kokeen arvioinnissa painottuu lukutaito ja esseekokeessa

Koe on kaksiosainen: siihen kuuluvat tekstitaidon koe ja esseekoe. Tekstitaidon kokeen arvioinnissa painottuu lukutaito ja esseekokeessa Koe on kaksiosainen: siihen kuuluvat tekstitaidon koe ja esseekoe. Tekstitaidon kokeen arvioinnissa painottuu lukutaito ja esseekokeessa kirjoitustaito. Kokeet järjestetään eri päivinä: esimerkiksi tänä

Lisätiedot

Oppimisen taitojen tukeminen

Oppimisen taitojen tukeminen Oppimisen taitojen tukeminen Anne Hällfors 25.9.2018 1 Mitä oppimisen taito on? Oppija on aktiivinen Päävastuu oppimisessa on oppijalla itsellään. Opettaja on ohjaaja, asiantuntija, kannustaja. Oppija

Lisätiedot

YO-INFO LUMON LUKIO. Marianna Sydänmaanlakka, rehtori TIISTAINA

YO-INFO LUMON LUKIO. Marianna Sydänmaanlakka, rehtori TIISTAINA YO-INFO LUMON LUKIO TIISTAINA 22.1.2019 Marianna Sydänmaanlakka, rehtori Osallistumisoikeus yo-tutkintoon -Osallistumisoikeus KEVÄÄN ylioppilaskokeisiin edellyttää, että tutkintoaineesta on saatu kaikkien

Lisätiedot

Abien vanhempainilta Tervetuloa

Abien vanhempainilta Tervetuloa Abien vanhempainilta 19.1.2016 Tervetuloa Vanhempainillan aiheet Kevään yo-kirjoitukset, valmistautuminen yo-kokeeseen, lukio-opinnot päätökseen Jatkokoulutukseen hakemisesta Ryhmänohjaajien tapaaminen

Lisätiedot

Opinto-ohjaus 2. vuosiasteella

Opinto-ohjaus 2. vuosiasteella Opinto-ohjaus 2. vuosiasteella Jaksot 1-2: Oman yo-koesuunnitelman suunnittelu hajauttamiseen tai kerralla kirjoittamiseen perustuen Kurssivalintojen viimeistelyä edelliseen perustuen Yo-koesuunnitelman

Lisätiedot

Tampereen kesäyliopisto

Tampereen kesäyliopisto Tampereen kesäyliopisto Avoin kaikille 11 Yhteistyökorkeakoulua 10 000 opintopistettä 5000 opiskelijaa 30 oppiainetta 12 kieltä Ilman opiskelupaikkaa? vietä välivuosi avoimen yliopiston opintojen parissa!

Lisätiedot

Mediassa. Lännen Media. tuottaa sisältöä 12 lehteen. 40 journalistia Suomessa ja ulkomailla

Mediassa. Lännen Media. tuottaa sisältöä 12 lehteen. 40 journalistia Suomessa ja ulkomailla Järki vieraili Mediassa Lännen Perjantaina 20.5. Järjen toimitus hyppäsi junaan kohti Helsinkiä. Kohteena oli Lännen Median toimitus, jossa pääsisimme tutustumaan toimituksen saloihin. Lännen Media on

Lisätiedot

Lukio-opinnoistaopinnoista

Lukio-opinnoistaopinnoista Kirjoittajainfo KYL 6.5.2010 Lukio-opinnoistaopinnoista Lukion päättötodistus» Minimi 75 kurssia» Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 15.11.2018 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras

Lisätiedot

OHJELMA. Ajankohtaista Muuttuva ylioppilastutkinto. Vanhempien kysymyksiä ja keskustelua Tilaisuus tavata ryhmänohjaajia

OHJELMA. Ajankohtaista Muuttuva ylioppilastutkinto. Vanhempien kysymyksiä ja keskustelua Tilaisuus tavata ryhmänohjaajia Tervetuloa Ajankohtaista Muuttuva ylioppilastutkinto rakenne ainereaali hajauttaminen digitaalinen ylioppilaskoe OHJELMA Vanhempien kysymyksiä ja keskustelua Tilaisuus tavata ryhmänohjaajia OPINTOJEN SUUNNITTELU

Lisätiedot

Tampereen kesäyliopisto

Tampereen kesäyliopisto Tampereen kesäyliopisto Avoin kaikille 11 Yhteistyökorkeakoulua 10 000 opintopistettä 5000 opiskelijaa 30 oppiainetta 12 kieltä Miksi opiskella avoimia yliopisto-opintoja voit hyödyntää välivuoden pääset

Lisätiedot

Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus

Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus ABIT 2018-2019 Lukuvuoden aikataulu Elokuu 28.8. Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo 12.25-12.45?? Mahdollinen Abitti -kertaus Syyskuu 4.9. Abien 100 päivää teema, päivänavaus, musiikkia välitunneilla

Lisätiedot

Opinto-ohjaus 2. vuosiasteella

Opinto-ohjaus 2. vuosiasteella Opinto-ohjaus 2. vuosiasteella Jaksot 1-2: Oman yo-koesuunnitelman suunnittelu hajauttamiseen tai kerralla kirjoittamiseen perustuen Kurssivalintojen viimeistelyä edelliseen perustuen Yo-koesuunnitelman

Lisätiedot

Info abiturienteille Rehtori Toni Uusimäki. Lakeuksilta komiasti maailmalle!

Info abiturienteille Rehtori Toni Uusimäki. Lakeuksilta komiasti maailmalle! Info abiturienteille 30.1.2017 Rehtori Toni Uusimäki Ylioppilastutkinnon tehtävät kypsyyskoe antaa yleisen korkeakoulukelpoisuuden toimii valintaperusteena jatko-opintoihin avaa kansainvälisiä opiskelumahdollisuuksia

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

15 Huoltajailta Tapio Karvonen 1

15 Huoltajailta Tapio Karvonen 1 15 Huoltajailta 8.11.2016 Tapio Karvonen 1 Yhteislyseo Kaksi toimipistettä (1.8.-7.2.2016 ) Lyseon toimipiste, Kymen Lukon toimipiste yhteinen opettajakunta yhteinen kurssitarjonta laaja osaaminen Evakkoon

Lisätiedot

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi Esedun kahden tutkinnon opinnot Lukuvuosi 2019 2020 Kahden tutkinnon suorittaminen: ammatillinen perustutkinto ja yo-tutkinto Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa lukion

Lisätiedot

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi Lukuvuosi 2017-2018 Kahden tutkinnon suorittaminen: ammatillinen perustutkinto ja yo-tutkinto Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa lukion tavoitteiden mukaisia opintoja

Lisätiedot

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle 2019-2020 Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Valitse ja vaikuta! Esivalinnat lukuvuodelle 2019-2020 Lukion opiskelijoilta kerätään esivalinnat kurssivalinnoista

Lisätiedot

Kevään 2013 ylioppilaskirjoitukset. Jukka Pirttimäki Euran lukio

Kevään 2013 ylioppilaskirjoitukset. Jukka Pirttimäki Euran lukio Kevään 2013 ylioppilaskirjoitukset Jukka Pirttimäki Euran lukio Kysymykset? jos jokin askarruttaa sinua, se saattaa askarruttaa jotakuta ujompaakin on hyvä keskeyttää esitys, jos kysymys käsittelee puheena

Lisätiedot

Kokeet alkavat 9.00! - matematiikan ja lyhyen kielen kokeissa paikalla on oltava viimeistään klo muissa kokeissa paikalla on oltava klo 8.

Kokeet alkavat 9.00! - matematiikan ja lyhyen kielen kokeissa paikalla on oltava viimeistään klo muissa kokeissa paikalla on oltava klo 8. Yo-kirjoituspäivät: Kokeet alkavat 9.00! - matematiikan ja lyhyen kielen kokeissa paikalla on oltava viimeistään klo 8.30 - muissa kokeissa paikalla on oltava klo 8.00 ma 17.9. ke 19.9. pe 21.9. ma 24.9.

Lisätiedot

OHJEITA OPISKELUUN O P I S K E L U T A I D O T

OHJEITA OPISKELUUN O P I S K E L U T A I D O T OHJEITA OPISKELUUN O P I S K E L U T A I D O T AJANHALLINTA Hanki kalenteri! paperinen tai sähköinen Opettele käyttämään kalenteria. Tarkista kalenterista kuukausittaiset tapahtumat, isot tehtävät yms.

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Syksyn 2018 ylioppilaskokeet

Syksyn 2018 ylioppilaskokeet Syksyn 2018 ylioppilaskokeet Lue YTL:n tiedote kokelaille https://www.ylioppilastutkinto.fi/maaraykset/tiedote-kokelaille Syksyn 2018 yo-kokeiden päivämäärät ma 17.9. äidinkieli (suomi ja ruotsi), lukutaidon

Lisätiedot

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi Lukuvuosi 2018-2019 Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa lukion tavoitteiden mukaisia opintoja ja osallistua kolmannen opiskeluvuoden aikana yokirjoituksiin. Tähdätään

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT. Vanhempainilta Opinto-ohjaaja Minna Kattelus

KURSSIVALINNAT. Vanhempainilta Opinto-ohjaaja Minna Kattelus KURSSIVALINNAT Vanhempainilta 23.1.2018 Opinto-ohjaaja Minna Kattelus VALINNAT TOISELLE VUODELLE Opiskelijoita on ohjattu kurssivalinnoissa opotunneilla ja rotuokiolla sekä tällä viikolla vielä kurssivalintapäivystyksissä.

Lisätiedot

MIELELLÄ ON VÄLIÄ! Nyyti vinkkaa: Mielellä on väliä!

MIELELLÄ ON VÄLIÄ! Nyyti vinkkaa: Mielellä on väliä! Page 1 of 5 MIELELLÄ ON VÄLIÄ! Meillä jokaisella on mielenterveys. Mielemme hyvinvointi vaihtelee päivittäin. Opiskelun ja arjen kiireissä stressiä saattaa kertyä liialti. Tällöin on tärkeää pysähtyä miettimään

Lisätiedot

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Sitova ilmoittautuminen syksyn 2017 tutkintoon ti 2.5. - ma 29.5. Wilmassa. Ilmoittautumisen allekirjoittaminen kansliassa viim. ma 29.5. Kevään tutkintoon ilmoittautuminen

Lisätiedot

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt: Vinkkejä kirjoittamiseen Kultaiset säännöt: 1. Lue tehtävä huolellisesti. 2. Mieti, mitä kirjoitat (viesti, sähköposti, mielipide, valitus, anomus, hakemus, ilmoitus, tiedotus, luvan anominen, kutsu, kirje).

Lisätiedot

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle 2019-2020 Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Valitse ja vaikuta! Esivalinnat lukuvuodelle 2019-2020 Lukion opiskelijoilta kerätään esivalinnat kurssivalinnoista

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Paras paikka valmistua. lukion aikuislinja

Paras paikka valmistua. lukion aikuislinja Paras paikka valmistua. lukion aikuislinja Ei alinta keskiarvorajaa Ensisijaisesti 18 vuotta täyttäneille, myös nuorille erityisistä syistä Mahdollisuus valita kursseja myös päivälukion kurssitarjonnasta

Lisätiedot

Abien vanhempainilta Tervetuloa

Abien vanhempainilta Tervetuloa Abien vanhempainilta 21.1.2019 Tervetuloa Vanhempainillan aiheet Jatkokoulutukseen hakemisesta Kevään yo-kirjoitukset, valmistautuminen yo-kokeeseen, lukio-opinnot päätökseen Ryhmänohjaajien tapaaminen

Lisätiedot

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta Yo-infoa ykkösille tammikuussa 2014 Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta www.ylioppilastutkinto.fi Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli / suomi toisena kielenä Näistä valittava kolme pakollista koetta:

Lisätiedot

Kurssien suorittamisen ajoitus

Kurssien suorittamisen ajoitus Kurssien suorittamisen ajoitus Katso taulukosta, missä vaiheessa eri aineiden kurssit suositellaan suoritettaviksi. Tutustu etenkin syventävien kurssien sisältöihin Pedanetin avulla, jotta tulet valinneeksi

Lisätiedot

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Kevään tapahtumia Ylioppilaskirjoitukset ja hajauttaminen Opinto-ohjaajan katsaus Ryhmänohjaajan tapaaminen 19.4.2017 Toisen vuosikurssin vanhempainilta Yleisiä

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

OPINTOJEN SUUNNITTELU

OPINTOJEN SUUNNITTELU OPINTOJEN SUUNNITTELU JA AJANKÄYTTÖ KM Satu-Tuulia Vuoksenranta 2016 OPINTOJEN SUUNNITTELU JA AJANKÄYTTÖ Minä opiskelijana Opintojen suunnittelun reunaehtoja Ajankäyttö, HOPS Opiskelun haasteiden yli MIKSI

Lisätiedot

Ylioppilaskirjoitukset lähestyvät - nappaa vinkit kevään koitoksiin

Ylioppilaskirjoitukset lähestyvät - nappaa vinkit kevään koitoksiin Ylioppilaskirjoitukset lähestyvät - nappaa vinkit kevään koitoksiin Kevään ylioppilaskirjoitusrumba on hyvässä vauhdissa. Kokelaat ovat saaneet jo hikoilla äidinkielen tekstitaidon osion sekä pitkän vieraan

Lisätiedot

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11 1. jakso 11.8. - 30.9.15 (37 työpäivää) ma ti ke to pe koeviikko 22.9. - 30.9. 7 1 4 5 3 Uusintakokeet 24.8. ja 31.8. 1. vuositason vanhempainilta 3.9. Ylioppilaskirjoitukset 7.9.-28.9. 6 1 3 2 4 5 6 2

Lisätiedot

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta Yo-infoa ykkösille tammikuussa 2015 Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta www.ylioppilastutkinto.fi Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli / suomi toisena kielenä Näistä valittava kolme pakollista koetta:

Lisätiedot

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan yleistä 2. vuositason opiskelijoista yo-tutkinto abivuosi opinto-ohjaus ja jatko-opintoihin pyrkiminen mahdollisuus tutustua sähköisiin kokeisiin luokassa 2O Missä mennään?

Lisätiedot

ABI-INFO. ke , klo

ABI-INFO. ke , klo ABI-INFO ke 26.10.2017, klo 9.00-9.30 Kevään 2018 yo-kirjoituksiin ilmoittautuminen ke 22.11.2017 mennessä Mikäli tulokset eivät ole tulleet tähän mennessä, on kokelaalla oikeus ilmoittautua tulosten saapumisen

Lisätiedot

D98 LEIRIKOULU Vuokatti Palaute osallistujilta

D98 LEIRIKOULU Vuokatti Palaute osallistujilta D LEIRIKOULU.-.2.2012 Vuokatti Palaute osallistujilta Tässä esityksessä on viikolla Vuokatissa järjestetyn jääkiekon leirikoulun palauteyhteenveto Palaute on kerätty nettikyselyllä anonyymisti Palaute

Lisätiedot

mahdollisimman optimaaliset valinnat

mahdollisimman optimaaliset valinnat Kurssivalinnat 2013 Kurssivalinnat tehdään Wilman tarjottimeen (2013-14) samalla tavalla kuin tämän vuodenkin valinnat Tarjotinta muokataan valintojen perusteella kevään aikana ja uusi kierros on toukokuussa.

Lisätiedot

Miten kurssit tehdään Eirassa?

Miten kurssit tehdään Eirassa? Miten kurssit tehdään Eirassa? Peruskoulussa sinun pitää olla tunneilla, tehdä kurssiin kuuluvat tehtävät ja osallistua loppukokeisiin. Verkkokurssit (suomen kielen kirjoituskurssi s2kki2v ja s2klu2v)

Lisätiedot

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. Kurssipalaute HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5.

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

K-market Erottajan valikoimat ovat monipuoliset ja kauppias on itse päässyt vaikuttamaan myymäläilmeeseen todella paljon.

K-market Erottajan valikoimat ovat monipuoliset ja kauppias on itse päässyt vaikuttamaan myymäläilmeeseen todella paljon. EROTTAJALLA KAUPAKSI KÄYVÄT KAIKKI 21.07.2015 K-market Erottaja luo Helsingin keskustaan rennon kyläkauppafiiliksen, jossa kuitenkin on keskikaupungin tunnelmaan sopivaa tyyliä ja laatua. Uuden kaupan

Lisätiedot

vieras kieli, pitkä oppimäärä 8:45 englanti 11 saksa 13 ranska 15 venäjä / espanja toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä 8:45

vieras kieli, pitkä oppimäärä 8:45 englanti 11 saksa 13 ranska 15 venäjä / espanja toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä 8:45 20.1.2012 Ylioppilaskirjoitukset, 2012K 1. YO-tutkinnosta lyhyesti Hajautus Tutkinnon voi suorittaa kerralla tai hajauttaa enintään kolmeen peräkkäiseen suorituskertaan, esim. S2011, K2012, S2012. Oikeus

Lisätiedot

LUVA - lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille

LUVA - lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille LUVA - lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille LUVA on suomenkielisen lukion suorittamiseen valmentava lukuvuosi maahanmuuttajille ja vieraskielisille nuorille. LUVAn aikana opiskellaan mm. suomea

Lisätiedot

JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT ELÄMÄSSÄÄN, KOSKA KOHTALO ON NIIN MÄÄRÄNNYT; MUTTA USEIMMAT IHMISET ONNISTUVAT, KOSKA HE OVAT ITSE NIIN PÄÄTTÄNEET.

JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT ELÄMÄSSÄÄN, KOSKA KOHTALO ON NIIN MÄÄRÄNNYT; MUTTA USEIMMAT IHMISET ONNISTUVAT, KOSKA HE OVAT ITSE NIIN PÄÄTTÄNEET. JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT ELÄMÄSSÄÄN, KOSKA KOHTALO ON NIIN MÄÄRÄNNYT; MUTTA USEIMMAT IHMISET ONNISTUVAT, KOSKA HE OVAT ITSE NIIN PÄÄTTÄNEET. JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT DIGITAALISISSA YLIOPPILASKOKEISSA,

Lisätiedot

ABIEN VANHEMPAINILTA Liisa Lamminsivu-Risku opinto-ohjaaja

ABIEN VANHEMPAINILTA Liisa Lamminsivu-Risku opinto-ohjaaja ABIEN VANHEMPAINILTA 18.11.2015 Liisa Lamminsivu-Risku opinto-ohjaaja Lukion päättötodistus Lukion koko oppimäärä: 47 tai 51 pakollista kurssia Väh.10 syventävää kurssia Soveltavia kursseja 75 kurssia

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille Viikon tavoitteet Kansainvälisellä World Green Building Weekillä haluamme kiinnittää huomion kestävään, tuottoisaan ja viihtyisään rakennettuun ympäristöön

Lisätiedot

REHTORIN INFOA ABEILLE

REHTORIN INFOA ABEILLE REHTORIN INFOA ABEILLE 19.8.2013 JP Tanska YO-TUTKINNON JÄRJESTÄMINEN www.ylioppilastutkinto.fi YTL antaa määräykset tutkinnon koejärjestelyistä. Rehtori tai hänen sijainen vastaa tutkinnon ja kokeiden

Lisätiedot

Laske Laudatur ClassPadilla

Laske Laudatur ClassPadilla Enemmän aikaa matematiikan opiskeluun, vähemmän aikaa laskimen opetteluun. Laske Laudatur ClassPadilla Kevät 2017 pitkä matematiikka Pitkä matematiikka, kevät 2017 Casio Scandinavia Keilaranta 17 02150

Lisätiedot

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle 2019-2020 Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Valitse ja vaikuta! Esivalinnat lukuvuodelle 2019-2020 Lukion opiskelijoilta kerätään esivalinnat kurssivalinnoista

Lisätiedot

Mobiilit luontorastit

Mobiilit luontorastit Mobiilit luontorastit Kesto: Riippuu reitin pituudesta Kenelle: yläkoulu Missä: ulkona Milloin: kevät ja syksy Tarvikkeet: älypuhelin / tablettitietokone (muistiinpanovälineet) Eräpassin osio: Luonnossa

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

ABIEN LUKUJÄRJESTYS 27.1.-11.2. Preliminäärikokeet: klo luokkatila

ABIEN LUKUJÄRJESTYS 27.1.-11.2. Preliminäärikokeet: klo luokkatila LIEKSAN LUKIO 12.1.2015 ABIEN LUKUJÄRJESTYS 27.1.-11.2. Preliminäärikokeet: klo luokkatila ti 27.1. Äidinkieli 8-14 alakoulun sali ke 28.1. Pitkä kieli; englanti 8-14 201 to 29.1. YH, KE, TE, GE 8-14 201

Lisätiedot

Tampereen kesäyliopisto- syksyn kirjoittajille. Kertauskurssin hinta LeLun abeille on 45

Tampereen kesäyliopisto- syksyn kirjoittajille. Kertauskurssin hinta LeLun abeille on 45 Kurssivalinnat 2016 Kurssivalinnat tehdään Wilman tarjottimeen (2016-17). Tarjotin tulee nettiin maaliskuun lopulla. Ainevalintoja ensi vuodelle tehdessä tulisi tietää, mitä kursseja kannattaisi valita,

Lisätiedot

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:

Lisätiedot

Aikuislinjan lukuvuosikalenteri

Aikuislinjan lukuvuosikalenteri Aikuislinjan lukuvuosikalenteri 2017 2018 1. jakso 21.8. 8.10. Ti 15.8. Uusien opiskelijoiden yleisinfo klo 17 Ke 16.8. Opinto-ohjaaja ohjaa uusia opiskelijoita klo 12-18 To 17.8. Opinto-ohjaaja ohjaa

Lisätiedot

KOKKOLAN YHTEISLYSEON LUKIO

KOKKOLAN YHTEISLYSEON LUKIO Vuodesta 1898 alkaen Ylioppilaita jo lähes 12 000 Keski-Pohjanmaan ensimmäinen suomenkielinen lukio KOKKOLAN YHTEISLYSEON LUKIO KYL VAHVA YLEISLUKIO a Vankka pohja yo-tutkintoon, jatko-opintoihin ja hyvään

Lisätiedot

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11 1. jakso 11.8. - 30.9.15 (37 työpäivää) ma ti ke to pe koeviikko 22.9. - 30.9. 7 1 4 5 3 Uusintakokeet 24.8. ja 31.8. 1. vuositason vanhempainilta 3.9. Ylioppilaskirjoitukset 7.9.-28.9. 6 1 3 2 4 5 6 2

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

YO-INFO. Alavuden lukio

YO-INFO. Alavuden lukio YO-INFO Alavuden lukio 4.5.2017 Matkalla ylioppilaaksi, ykkönen ja kakkonen 1. Ensimmäinen yo-info ykkösellä 2. Yo-info kakkosella 4.5.2017 > harkinta mitä kirjoittaa syksyllä, miten hajautan, kirjoitussuunnitelma

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS Toisen asteen koulutukseen kuuluu lukio ja ammatillinen koulutus. Toisen asteen koulutukseen voi hakea vain kaksi kertaa vuodessa eli keväällä ja

Lisätiedot

ABI-INFO. Lyseon lukion aikuislinja

ABI-INFO. Lyseon lukion aikuislinja ABI-INFO Lyseon lukion aikuislinja 30.8.2018 YO-koepäivät 1/2 Ma 17.9. äidinkieli/ lukutaidon koe Tavastia areena klo 9.00 Ke 19.9. vieras kieli, pitkä oppimäärä Tavastia areena klo 9.00 Pe 21.9. reaalikoe

Lisätiedot