Uudenmaan saunakisat Järvenpään lukioon - Opiskelijoita pyydetään pukeutumaan aamutakkiin!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uudenmaan saunakisat Järvenpään lukioon - Opiskelijoita pyydetään pukeutumaan aamutakkiin!"

Transkriptio

1 Uudenmaan saunakisat Järvenpään lukioon - Opiskelijoita pyydetään pukeutumaan aamutakkiin! Järvenpään lukion sauna on valikoitunut saunomisen SM-kisojen Uudenmaan karsintojen pitopaikaksi. Kisat jouduttiin siirtämään pois aiemmin kisapaikkana toimineesta, pyörillä kulkevasta kilpasaunasta sen jouduttua viime viikon huonon sään takia onnettomuuteen Joensuussa. Uudenmaan karsinnat järjestää Uudenmaan saunaklubi. Saunomisen suomenmestaruuskisat täyttävät tänä vuonna 50 vuotta. Vaikka kaikki opiskelijat eivät välttämättä tätä tiedäkään, on Järvenpään lukiossa sauna. Eikä mikään tehoton sauna; keskiviikon 1.4. jälkeen se on Uudenmaan saunaklubin virallinen kilpasauna Saunomisen SM-kisojen Uudenmaan karsintoihin. Yleensä tälläiset kilpailut on ollut tapana pitää virallisessa, peräkärryyn rakennetussa kilpasaunassa, mutta valitettavasti tällä kertaa se joutui onnettomuuteen matkallaan Joensuusta tänne. Yleensä meillä ei ole ollut tapana käyttää näissä tälläistä tavallista saunaa, Uudenmaan Saunaklubin presidentti Martti Lehtola naurahtaa. Onneksi kuitenkin kilpailun säännöt ovat yksinkertaiset: saunassa viimeisenä oleva kilpailija voittaa. Kilpailun aikana sauna lämpenee koko ajan, löylyä heitetään huipputarkan annostelijan avulla 5 desilitraa kerrallaan 3 minuutin välein. Kilpailun alkaessa saunan lämpötila on 90 astetta. Nykyisiin sääntöihin päädyttiin muutama vuosi sitten sattuneen tapaturman vuoksi, aikaisemmin lämpötila oli aloitettaessa 110 astetta ja löylyä

2 heitettiin 30 sekunnin välein. Uusilla säännöillä saunomisesta tulikin enemmän kestävyyslaji. Kisoissa lämpötilat saunassa saattavat nousta jopa yli 120 asteeseen Mutta miksi juuri lukion sauna? Presidentin mukaan Järvenpään lukion saunan valinnalle kilpailupaikaksi oli selkeät perusteet; lukion sauna on nimittäin samankokoinen tilavuudeltaan kuin kilpailusauna ja kiukaan teho riittää korkeisiinkin lämpötiloihin. Kisoissa lämpötilat saunassa saattavat nousta jopa yli 120 asteeseen. Kun SM-kisojen järjestäjä kysyi Martti Lehtolalta mielipidettä kilpasaunan korvaajaksi, oli valinta selvä. -Tulin aikanaan lukion avajaisten yhteydessä vuonna 2003 kokeilleeksi saunaa ensimmäisten joukossa ja se on todellakin täydellinen, Lehtola sanoo. Kilpasaunomisella on pitkät perinteet Suomessa ja tänä vuonna juhlitaankin jo kisojen 50-vuotista taivalta. Uudenmaan Saunaklubikin on ollut kilpailutoiminnassa mukana jo 40 vuotta, joten tänä vuonna seuralla on erityistä syytä juhlaan. Uudellamaalla karsinta järjestetään jo 50. vuotta ja opiskelijoita pyydetäänkin pukeutumaan saunavermeisiin juhlavuotta kunnioittaakseen. Toivommekin, että kaikki lukiolaiset pukeutuisivat keskiviikkona aamutakkiin ja toisivat oman pyyhkeen, Lehtola pyytää. Saunomisen SM-kisojen Uudenmaan karsinnat pidetään Järvenpään lukion saunassa keskiviikkona klo alkaen. Kisat kestävät 2,5 tuntia ja voittaja julistetaan lukion areenalla klo

3 Postia Järjelle! Järki on saanut kuluneen lukuvuoden aikana paljon yhteydenottoja lukijoiltaan. Maaliskuun pääkirjoituksessa perataan palautepostia ylioppilaskokeista ja koeviikosta toivuttaessa. Miksi vaihto-opiskelija Lizin kolumnit on suomennettu? Lukiolaiset osaavat kuitenkin hyvin englantia. Lizin seikkailut on käännetty suomeksi, sillä kaikki eivät osaa englantia yhtä hyvin kuin me opiskelijat: Järjen koko lukijakunta ei ole nauttimassa laadukasta englannin opetusta lukiossa, joten haluamme, että jokaisella on tasavertainen mahdollisuus lukea Lizin kertomukset. Liz tosin opiskelee ahkerasti suomen kieltä, joten kenties loppukeväästä saamme lukea suomea hänen omasta kynästään? Kuulkaas. Jaoin Järki-jutun Facebookissa, jolloin linkin yhteyteen tuli aivan väärä kuva. Missä on vika? Toimitus on tietoinen tästä ongelmasta. Facebook poimii kuvat linkkeihin logiikalla jota Järjen sivusto ei käsitä. Ongelman voi välttää, kun yrittää linkin syöttämistä Facebookissa useamman kerran ja päivittää välillä sivun yleensä oikea kuva löytyy parin syöttökerran jälkeen. Toistaiseksi asialle ei Järjen sivuston päässä voida oikein mitään. Pahoittelemme asiasta jakamiselle aiheutuvaa ylimääräistä vaivaa. Miksi Järjen jutut ovat niin kevytmielisiä? Haluamme vakavaa journalismia. Järjen kantavana teemana on monipuolisuus horoskoopppeja tehdään yhtä suurella sydämellä kuin reportaaseja polkupyörävarkauksista. Jokainen lehtikurssilainen kirjoittaa

4 itseä kiinnostavia aiheista, joten Järki on kattaus monenlaisiin lukiolaisia kiinnostaviin aiheisiin. Otamme mielellämme vastaan myös freelancereiden tuotoksia ja mielipidekirjoituksia (myös vakavista aiheista). Miten toimitukseen pääsee mukaan? Lehtikurssi vaikuttaa kiinnostavalta. Järkeen pääsee mukaan ottamalla yhteyttä toimittajiin tai kaappaamalla opettaja Marjaana Svalan puhutteluun. Puskaradion kautta voi myös kalastella tietoa seuraavan toimituskokouksen ajankohdasta, jonne voi sitten ilmestyä paikalle ja ilmoittautua lehtikurssille. Tarkemmin asiasta kerrotaan täällä. Palautetta niin hyvässä kuin pahassa voi jatkossakin aina esittää. Erityisesti toivomme lukijoiden esittävän kommentteja suoraan kommenttibokseissa juttujen yhteydessä. Viesti tulee kätevästi perille myös Facebookissa tai sähköpostilla: Yhteystiedot löydät täältä. Avanto and dancing in wanhat It s time for another article about the life of Liz, woohoo! This time I m going to be talking about dancing in wanhat and going in an avanto. I recently just danced in wanhojen tanssit and it was so different from Canadian prom! In Canada the prom is like an after party, you dance to music that is put on by a DJ and you dance with your friends. We also have awards like the best smile, the funniest and the prom king and queen (like in

5 the American movies) so this dance was so different so this dance was so different from what I am used to. When I told my friends in Canada that I was learning dances for the prom they were shocked, and were laughing that I had to do dances like the waltz and tango. At first I was having a lot of trouble with all the dances but it was actually pretty fun to learn the dances after I finally understood what to do Except the polka. I hate polka so much. Another big difference is how everyone is dressed: in Finland all the girls had big princess dresses and the guys were in tuxedos, where in Canada girls wear slim dresses and the guys will just wear a suit. I actually prefer wanhat to Canadian prom because everyone looked so nice and it looked amazing when you got to see everyone dance. Also, big thanks to Ossi for putting up with my horrible dancing and constant swearing. The other thing I want to talk about is avanto. I love it. The first time I went in I felt like I was going to die and I felt like I couldn t breathe but after I went in a few more times it felt amazing! I didn t really understand why everyone was telling me Remember to breathe! until I went in and forgot. Also, I only went down in avanto, I didn t try swimming but the Finns were swimming in the hole you guys are crazy. After the avanto I went into the sauna and tried out my Finnish with some older ladies but it turned into Finglish. (I m fluent in Finglish.) I am still trying to get used to the whole naked sauna thing with strangers, but I m getting there. Avantouintia ja wanhojen tanssit On uuden Lizin artikkelin aika, jee! Tällä kertaa kerron wanhojen tansseista ja avannossa käymisestä. Tanssin äskettäin wanhojen tansseissa, jotka olivat niin erilaiset kanadalaisiin tansseihin verrattuna! Kanadassa tanssit ovat kuin jatkot, niissä tanssitaan kavereiden kanssa DJ:n soittaman musiikin tahtiin. Meillä on myös palkintoja

6 kuten paras hymy ja hauskin, sekä tanssiaisten kuningas ja kuningatar (niin kuin amerikkalaisissa leffoissa), joten nämä tanssit olivat hyvin erilaiset verrattuna siihen, mihin olen tottunut. Kun kerroin kanadalaisille ystävilleni opettelevani tansseja wanhoja varten, he olivat järkyttyneitä ja nauroivat, kun minun piti oppia esimerkiksi valssi ja tango. Aluksi minulla oli ongelmia tanssien kanssa, mutta kun ymmärsin, mitä tehdä, niiden opetteleminen oli oikeastaan aika hauskaa. Paitsi ei polkan. Vihaan polkkaa niin paljon. Toinen suuri ero on siinä, miten tansseihin pukeudutaan. Suomessa kaikilla tytöillä oli muhkeat prinsessamekot ja pojilla smokit, kun taas Kanadassa tytöt pukeutuvat kapeaan vartalonmyötäiseen mekkoon ja pojat vain pukuun. Itse asiassa pidän enemmän suomalaisista kuin kanadalaisista tansseista, sillä kaikki näyttivät niin hyvältä, ja oli mahtavan näköistä, kun kaikki tanssivat. Suurkiitokset myös Ossille siitä, että hän jaksoi kestää kamalaa tanssimistani ja jatkuvaa kiroilemistani. Toinen asia, josta haluan kertoa, on avanto. Rakastan sitä. Kun laskeuduin avantoon ensimmäistä kertaa, tuntui siltä, kuin olisin kuollut enkä pystyisi hengittämään, mutta käytyäni avannossa pari kertaa se tuntui upealta! En ymmärtänyt, miksi kaikki muistuttivat minua hengittämisestä, kunnes kävin avannossa ensimmäisen kerran ja unohdin sen yks kaks. Kävin vain kastautumassa, en uinut jäähän hakatussa reiässä suomalaisten tavoin te olette ihan hulluja. Avannon jälkeen menin saunaan ja testasin siellä suomen kielen taitoani muutaman vanhemman rouvan kanssa, mutta siitä tuli Finglishiä. (Puhun Finglishiä erittäin sujuvasti.) Minun täytyy vielä totutella saunomaan alasti ventovieraitten kanssa, mutta kehityn koko ajan. Suurpiirteinen suomennos: Vilhelmiina Virtanen

7 Päivityksiä Järjen päätoimittajistoon Vilhelmiina Virtanen (vas.), Henry Hedborg ja Aliisa Rantanen työmaan edustalla. Kuva: Hanna Kuusisto. Järjen päätoimittajien tehtäväkenttiä päivitettiin taannoisessa toimituskokouksessa. Uudeksi operatiiviseksi päätoimittajaksi valittiin Aliisa Rantanen. Lukion lehteen syksyllä 2014 mukaan tullut tuottelias toimittaja Aliisa Rantanen ylennettiin yksimielisesti operatiiviseksi päätoimittajaksi hoitamaan käytännön asioita. Järjessä Rantanen on erikoistunut vahvasti uutis- ja

8 ajankohtaistoimintaan, ja hänellä on laaja osaaminen julkaisujärjestelmän käytön suhteen. Ensimmäistä vuottaan lukiossa opiskelevalla Rantasella on kokemusta media-alasta myös lehtikurssin ulkopuolelta: hän oli jo vuosia sitten tutustumassa työelämään paikallislehden toimituksessa. Tuntuu hyvältä, Rantanen kommentoi uusia haasteitaan. Tässä vaiheessa haluan kiittää Henryä kaikesta tuesta ja viisaista ohjeista ja neuvoista. Otan kaiken irti yhteistyöstäni tämän gurun kanssa vielä näinä parina kuukautena! Meidän koulumme lehdessä hoidetaan asiat hoitamalla asiat, eli niin, että hommat todella hoidetaankuluvan lukuvuoden vastaava päätoimittaja Henry Hedborg jatkaa vielä huhtikuun puoliväliin saakka. Kun Aliisa Rantanen hoitaa juoksevat asiat, on abiturientti Hedborgin agendalla pääosin mentorointia ja ohjausta tulevaisuuttakin silmälläpitäen. Hän keskittyy myös mediadiplominsa valmiiksi saattamiseen. Tänä lukuvuonnahan meidän koulumme lehdessä on hoidettu asiat hoitamalla asiat, eli niin, että hommat todella hoidetaan uskon, että Aliisa säilyttää saman periaatteen, Hedborg kertoo tyytyväisenä. Koululla on tulevaisuudessakin varmasti hieno lehti. Työtä riittää, mutta niin myös onnistumisiasamassa yhteydessä vahvistettiin myös ensimmäisen vuoden opiskelijan Vilhelmiina Virtasen asema apulaispäätoimittajana. Huhhuh, toteaa Virtanen. Työtä varmasti riittää, mutta niin myös hauskanpitoa ja onnistumisia. Loppukeväällä Aliisa Rantanen toimii vastaavana päätoimittajana, ja jatkaa tehtävässä apulaispäätoimittaja seuranaan tulevana lukuvuonna. Myös lehden tekninen tuottaja Joonas Valjus jatkaa tulevana abivuotenaan lukulomaan saakka.

9 Järkeilyä pilke silmäkulmassa Abiturienttien lukuloma on hyvässä vauhdissa, ja ensimmäinen eväsretki on jo takanapäin. Järjenkin toimittajista muutama painaa valkolakin keväällä päähänsä ja on näin ollen päättänyt matkansa koulun lehdessä. Jasmine Leppä, Järjen pitkäaikainen kolumnisti ja horoskooppiguru, kertoi lehdelle taipaleestaan toimittajana. Järkeen Jasmine muistelee päätyneensä oikeastaan puolivahingossa puolisentoista vuotta takaperin. Jos muisti pelaa oikein niin seurailin silloista lehden päätoimittajaa Hannaa käytävällä, kun hän puolileikkisästi kysäisi, haluaisinko tulla mukaan koulun lehteen. Se oli tokan vuoden alussa, ja ajattelin vain, että mikäs siinä, kun samalla luvattiin, että saisin toteuttaa itseäni ihan rauhassa. Totta kai sellaisella myyntipuheella lähdin mukaan. Järki on lähivuosina kokenut suuria muutoksia, kun printtilehti vaihtui verkkoversioon. Jasminen aloittaessa lehti oli monimutkaisessa siirtymävaiheessa, ja tunnelmakin oli sen mukainen. Alku oli aikalaista säätöä, Jasmine myöntää. Parempaa päin on kuitenkin menty. Jasmine kertoo nykyisen Järjen olevan hienompi ja selkeämpi. Toimittajien ja näin ollen myös juttujen määrä on kasvanut, ja ilmapiiri on rennompi. Viekö lehdessä oleminen paljon aikaa? Jasmine vastaa tämän riippuvan paljolti henkilöstä ja priorisoinnista. Hänen kohdallaan horoskoopit tuntuivat usein mielenkiintoisemmalta puuhalta kuin matematiikan läksyt (ymmärtäähän sen). Näin ollen lehdessä oleminen söi jonkin verran aikaa koulutyöltä. Jasmine kuitenkin myöntää, ettei tekemättömien läksyjen takia ole katkeria katumuksen kyyneleitä tarvinnut vuodattaa. Kohokohdiksi omalta taipaleeltaan Jasmine nostaa Järjen

10 kaoottiset kokoukset, joissa huhun mukaan kartoitetaan, mitä toimittajat ovat tai eivät ole saaneet aikaiseksi. Etenkin lehden kokoonpanon kasvettua näissä tapaamisissa on vallinnut eloisa tunnelma, jota Jasmine jää kaipaamaan. Jasmine kertoo arvostavansa myös sitä, että toimittajilla on vapaus valita juttujensa aiheet omien mielenkiinnon kohteiden mukaan. Hän löysikin itsensä melko nopeasti ja helposti kolumnien, leffaarvostelujen ja pilke silmäkulmassa kyhättyjen horoskooppien parista. Jutuissa sekoittuivat viihteellisyys ja elämään kyllästyneen lukiolaisen henkimaailma. Horoskooppeja Jasmine ehti väsätä lehteen useampia. Ne olivat yllättävän työläitä, mutta eivät osaltani vaatineet kristallipalloon tuijottelua. Ne olivat enemmänkin viihdettä itselleni, kun kirjoitin kavereiden horoskooppien kohdalle manauksia. Kirjoitin kavereiden horoskooppien kohdalle manauksia. Koulun lehteä ei kannata ottaa liian vakavasti, on Jasminen kullanarvoinen vinkki Järjessä jatkaville toimittajille. Jos kirjoittamisesta ottaa kaiken ilon pois, se on samanlaista kuin esseiden kirjoitus tunneilla, ja en ainakaan itse tarjoilisi lukijoille ihan samanlaista mössöä kuin opettajaraukoille. Jasmine kehottaa toimittajia myös rohkeasti toteuttamaan itseään siihen Järjessä toden totta pystyykin, kun juttujen aiheille ei kovin tiukkoja raameja ole. Minne tiesi vie nyt? Jasmine kertoo aikovansa graafiseksi suunnittelijaksi. Muitakin vaihtoehtoja toki on, kuten kadulla asuminen, Saksaan kaverin kellariin muuttaminen ja oman linnan ostaminen Skotlannista. Tulevaisuus on usein suuri sekä tuntematon. Kai elämä jonnekin kuljettaa. Tai niin voi ainakin pelokas abi toivoa.

Järki-gurun jäähyväiset

Järki-gurun jäähyväiset Järki-gurun jäähyväiset Kun eläköityvä päätoimittaja Henry Hedborg tuli mukaan tekemään Järkeä, harva edes tiesi, että koululla ilmestyy oma lehti. Nyt, tulevan ylioppilaan suunnatessa lukion penkiltä

Lisätiedot

Avanto and dancing in wanhat

Avanto and dancing in wanhat Avanto and dancing in wanhat It s time for another article about the life of Liz, woohoo! This time I m going to be talking about dancing in wanhat and going in an avanto. I recently just danced in wanhojen

Lisätiedot

Mediassa. Lännen Media. tuottaa sisältöä 12 lehteen. 40 journalistia Suomessa ja ulkomailla

Mediassa. Lännen Media. tuottaa sisältöä 12 lehteen. 40 journalistia Suomessa ja ulkomailla Järki vieraili Mediassa Lännen Perjantaina 20.5. Järjen toimitus hyppäsi junaan kohti Helsinkiä. Kohteena oli Lännen Median toimitus, jossa pääsisimme tutustumaan toimituksen saloihin. Lännen Media on

Lisätiedot

anna minun kertoa let me tell you

anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa I OSA 1. Anna minun kertoa sinulle mitä oli. Tiedän että osaan. Kykenen siihen. Teen nyt niin. Minulla on oikeus. Sanani voivat olla puutteellisia mutta

Lisätiedot

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Tiistilän koulu English Grades 7-9 Heikki Raevaara MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Meeting People Hello! Hi! Good morning! Good afternoon! How do you do? Nice to meet you. / Pleased to meet you.

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Suomi mainittu torilla tavataan!

Suomi mainittu torilla tavataan! Suomi mainittu torilla tavataan! Saksassa viettämieni kuukausien aikana on vastaan tullut monenlaista maapallon tallaajaa. Näiden erilaisten ihmisten kanssa olen käynyt monenlaisia keskusteluita liittyen

Lisätiedot

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition)

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen Click here if your download doesn"t start automatically Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa:

Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa: Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa: Koulutukseen ja Te-toimiston rooliin liittyviä kysymykset: 1. Olen yli 30-vuotias mutta

Lisätiedot

JUJUPRIX 2015. Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy. kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota.

JUJUPRIX 2015. Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy. kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota. JUJUPRIX 2015 Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota.fi Tampere matkailukohteena. Tampere on Pohjoismaiden suurin

Lisätiedot

Vaihtareiden lähtöfiiliksiä

Vaihtareiden lähtöfiiliksiä Vaihtareiden lähtöfiiliksiä Koulumme vaihto-oppilaat Luca, Karla, Chiara, Anthony ja Giulio ovat viettänneet Suomessa viidestä kymmeneen kuukautta. Nyt vaihtovuoden saapuessa päätökseensä he jakoivat Järjelle

Lisätiedot

Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio

Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Päättääkö opettaja ohjelmasta? Vai voisivatko opiskelijat itse suunnitella

Lisätiedot

EVALUATION FOR THE ERASMUS+-PROJECT, STUDENTSE

EVALUATION FOR THE ERASMUS+-PROJECT, STUDENTSE #1 Aloitettu: 6. marraskuuta 2015 9:03:38 Muokattu viimeksi: 6. marraskuuta 2015 9:05:26 Käytetty aika: 00:01:47 IP-osoite: 83.245.241.86 K1: Nationality Finnish K2: The program of the week has been very

Lisätiedot

1. Liikkuvat määreet

1. Liikkuvat määreet 1. Liikkuvat määreet Väitelauseen perussanajärjestys: SPOTPA (subj. + pred. + obj. + tapa + paikka + aika) Suora sanajärjestys = subjekti on ennen predikaattia tekijä tekeminen Alasääntö 1: Liikkuvat määreet

Lisätiedot

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 1 TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 Oulun Yliopisto / Tieteen päivät 2015 2 TIETEEN PÄIVÄT Järjestetään Oulussa osana yliopiston avajaisviikon ohjelmaa Tieteen päivät järjestetään saman konseptin mukaisesti

Lisätiedot

Erasmus Intensive Language Course KV kevätpäivät Kuopio 9.5.2011 Päivi Martin, Lapin yliopisto

Erasmus Intensive Language Course KV kevätpäivät Kuopio 9.5.2011 Päivi Martin, Lapin yliopisto Erasmus Intensive Language Course KV kevätpäivät Kuopio 9.5.2011 Päivi Martin, Lapin yliopisto EILC KOKEMUKSIA LAPISTA HAKEMUS BUDJETTI JÄRJESTÄVÄTAHO & VASTUU TYÖNJAKO KIELENOPETUS OHJELMA JA PALJON KOKEMUKSIA

Lisätiedot

Vertaispalaute. Vertaispalaute, /9

Vertaispalaute. Vertaispalaute, /9 Vertaispalaute Vertaispalaute, 18.3.2014 1/9 Mistä on kyse? opiskelijat antavat palautetta toistensa töistä palaute ei vaikuta arvosanaan (palautteen antaminen voi vaikuttaa) opiskelija on työskennellyt

Lisätiedot

Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition)

Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition) Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition) Tommi Uschanov Click here if your download doesn"t start automatically Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition) Tommi Uschanov Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition)

Lisätiedot

Lukio.fi. Laura Simik Pääsihteeri Suomen Lukiolaisten Liitto

Lukio.fi. Laura Simik Pääsihteeri Suomen Lukiolaisten Liitto Lukio.fi Laura Simik Pääsihteeri Suomen Lukiolaisten Liitto Liikkeelle lähtö Ajatus1 Tavaa o n g e l m a Lukio.fi = commodore64 Sivusto yhtä aikansa elänyt ja viihdyttävä kuin otsapermis tai NKOTB Julkaisujärjestelmä

Lisätiedot

Esimerkkinä http://wordpress.com/ - ilmainen blogi-julkaisujärjestelmä. WordPress:stä on myös palvelimelle asennettava versio (WordPress.

Esimerkkinä http://wordpress.com/ - ilmainen blogi-julkaisujärjestelmä. WordPress:stä on myös palvelimelle asennettava versio (WordPress. BLOGIN LUOMINEN Esimerkkinä http://wordpress.com/ - ilmainen blogi-julkaisujärjestelmä. WordPress:stä on myös palvelimelle asennettava versio (WordPress.org) Myös http://blogspot.com on ilmainen ja helppokäyttöinen

Lisätiedot

Football and pulla first impressions of Finland

Football and pulla first impressions of Finland Football and pulla first impressions of Finland Hi everyone! I m Chiara and I m 17. I m going to stay here in Finland for 10 months. I m from Northern Italy; my home is a small village of about 2000 people

Lisätiedot

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi

Lisätiedot

Nappaa vinkit kukkarolle keveään kesään!

Nappaa vinkit kukkarolle keveään kesään! Nappaa vinkit kukkarolle keveään kesään! Portti kesälaitumille aukeaa muutaman päivän kuluttua, jolloin koittaa kuluneen kouluvuoden rehkimisellä ansaittu loma. Kesällä ajasta tuskin on puutetta, mutta

Lisätiedot

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje - Osoite Mr. N. Summerbee 335 Main Street New York NY 92926 Osoitteen ulkomuoto Suomessa: kadun nimi + katunumero postiosoite + kaupungin nimi maa. Mr. N. Summerbee 335 Main Street New York NY 92926 Jeremy

Lisätiedot

Matkustaminen Majoittuminen

Matkustaminen Majoittuminen - Majoituspaikan löytäminen Where can I find? Ohjeiden kysyminen majoituspaikan löytämiseksi... a room to rent?... a hostel?... a hotel?... a bed and breakfast?... a camping site? What are the prices like

Lisätiedot

Matkustaminen Majoittuminen

Matkustaminen Majoittuminen - Majoituspaikan löytäminen Where can I find? Ohjeiden kysyminen majoituspaikan löytämiseksi Where can I find?... a room to rent?... a room to rent?... a hostel?... a hostel?... a hotel?... a hotel?...

Lisätiedot

Information on preparing Presentation

Information on preparing Presentation Information on preparing Presentation Seminar on big data management Lecturer: Spring 2017 20.1.2017 1 Agenda Hints and tips on giving a good presentation Watch two videos and discussion 22.1.2017 2 Goals

Lisätiedot

Nuku hyvin, pieni susi -????????????,?????????????????. Kaksikielinen satukirja (suomi - venäjä) (www.childrens-books-bilingual.com) (Finnish Edition)

Nuku hyvin, pieni susi -????????????,?????????????????. Kaksikielinen satukirja (suomi - venäjä) (www.childrens-books-bilingual.com) (Finnish Edition) Nuku hyvin, pieni susi -????????????,?????????????????. Kaksikielinen satukirja (suomi - venäjä) (www.childrens-books-bilingual.com) (Finnish Edition) Click here if your download doesn"t start automatically

Lisätiedot

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki Write down the Temporary Application ID. If you do not manage to complete the form you can continue where you stopped with this ID no. Muista Temporary Application ID. Jos et onnistu täyttää lomake loppuun

Lisätiedot

asiantuntijuutta kohti kouluprojektia rakentamalla

asiantuntijuutta kohti kouluprojektia rakentamalla Määränpää tuntematon. Kielenopettajan asiantuntijuutta kohti kouluprojektia rakentamalla Leena Kuure Oulun yliopisto Humanistinen tiedekunta Englantilainen filologia Language Learning and New Technologies

Lisätiedot

Capacity Utilization

Capacity Utilization Capacity Utilization Tim Schöneberg 28th November Agenda Introduction Fixed and variable input ressources Technical capacity utilization Price based capacity utilization measure Long run and short run

Lisätiedot

Travel Getting Around

Travel Getting Around - Location Olen eksyksissä. Not knowing where you are Voisitko näyttää kartalta missä sen on? Asking for a specific location on a map Mistä täällä on? Asking for a specific...wc?...pankki / rahanvaihtopiste?...hotelli?...huoltoasema?...sairaala?...apteekki?...tavaratalo?...ruokakauppa?...bussipysäkki?

Lisätiedot

Pojan Sydan: Loytoretki Isan Rakkauteen (Finnish Edition)

Pojan Sydan: Loytoretki Isan Rakkauteen (Finnish Edition) Pojan Sydan: Loytoretki Isan Rakkauteen (Finnish Edition) M. James Jordan Click here if your download doesn"t start automatically Pojan Sydan: Loytoretki Isan Rakkauteen (Finnish Edition) M. James Jordan

Lisätiedot

eduskuntavaalipaneeli

eduskuntavaalipaneeli Eduskuntavaalipaneeli 2015 Katujen varret täyttyivät jälleen kasvokuvista, numeroista sekä lyhyistä iskulausahduksista. Erinäisiltä vaalimainoksilta oli vaikea välttyä, kun joka neljäs vuosi järjestettävät

Lisätiedot

Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua

Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua ERASMUS KOULUISSA Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua suomalaiseen kouluun? Erasmus kouluissa Erasmus

Lisätiedot

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use Martta Forsell, Finnish Focal Point 28/09/2015 Martta Forsell 1 28/09/2015 Esityksen

Lisätiedot

Tampereen kansainvälinen koulu, FISTA

Tampereen kansainvälinen koulu, FISTA HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Tampereen kansainvälinen koulu, FISTA lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.

Lisätiedot

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 3 (Finnish Edition)

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 3 (Finnish Edition) Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 3 (Finnish Edition) Esko Jalkanen Click here if your download doesn"t start automatically Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 3 (Finnish Edition) Esko Jalkanen Uusi Ajatus Löytyy

Lisätiedot

Guidebook for Multicultural TUT Users

Guidebook for Multicultural TUT Users 1 Guidebook for Multicultural TUT Users WORKPLACE PIRKANMAA-hankkeen KESKUSTELUTILAISUUS 16.12.2010 Hyvää käytäntöä kehittämässä - vuorovaikutusopas kansainvälisille opiskelijoille TTY Teknis-taloudellinen

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Can you help me, please? Avun pyytäminen Do you speak English? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Voisitko auttaa minua? Puhutko englantia? Do you speak _[language]_? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Voisitko auttaa minua? Avun pyytäminen Puhutko englantia? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Can you help me, please? Do you speak English? Puhutteko _[kieltä]_? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Voisitko auttaa minua? Avun pyytäminen Puhutko englantia? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Can you help me, please? Do you speak English? Puhutteko _[kieltä]_? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

Travel General. General - Essentials. General - Conversation. Asking for help. Asking if a person speaks English

Travel General. General - Essentials. General - Conversation. Asking for help. Asking if a person speaks English - Essentials Voisitko auttaa minua? Asking for help Puhutko englantia? Asking if a person speaks English Puhutteko _[kieltä]_? Asking if a person speaks a certain language En puhu _[kieltä]_. Clarifying

Lisätiedot

ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa. Aloitustapaaminen 11.4.2016. Osa II: Projekti- ja tiimityö

ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa. Aloitustapaaminen 11.4.2016. Osa II: Projekti- ja tiimityö ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa Aloitustapaaminen 11.4.2016 Osa II: Projekti- ja tiimityö Sisältö Projektityö Mitä on projektityö? Projektityön tekeminen: ositus, aikatauluhallinta, päätöksenteon

Lisätiedot

Junaelokuva 6 (kuvausversio) 14.8.2011. Kirjoittanut: Ismo Kiesiläinen. sekä Leena Kuusisto. Alkuperäisidea: Julieta Lehto

Junaelokuva 6 (kuvausversio) 14.8.2011. Kirjoittanut: Ismo Kiesiläinen. sekä Leena Kuusisto. Alkuperäisidea: Julieta Lehto Junaelokuva 6 (kuvausversio) 14.8.2011 Kirjoittanut: Ismo Kiesiläinen sekä Leena Kuusisto Alkuperäisidea: Julieta Lehto 01 INT. RAVINTOLAVAUNU - ALKUILTA Tyttö istuu junan ravintolavaunussa pienen baaripöydän

Lisätiedot

A: What s wrong? A aloittaa. Kuuntele ja auta tarvittaessa. Parisi auttaa tarvittaessa. Sinä aloitat. Sano vuorosanasi englanniksi.

A: What s wrong? A aloittaa. Kuuntele ja auta tarvittaessa. Parisi auttaa tarvittaessa. Sinä aloitat. Sano vuorosanasi englanniksi. High five! 4 Chapter 4 Down by the river LIITE 6a Työpistetyöskentely Piste 1 1 Valitse parisi kanssa kappaleiden 1 3 teksteistä yksi ja lukekaa se ääneen englanniksi 2 Tee alla oleva tehtävä parisi kanssa

Lisätiedot

Opintomatkat PDF. ==>Download: Opintomatkat PDF ebook By Risto Antikainen

Opintomatkat PDF. ==>Download: Opintomatkat PDF ebook By Risto Antikainen Opintomatkat PDF ==>Download: Opintomatkat PDF ebook By Risto Antikainen Opintomatkat PDF By Risto Antikainen - Are you searching for Opintomatkat pdf Books? Now, you will be happy that Opintomatkat PDF

Lisätiedot

Oma sininen meresi (Finnish Edition)

Oma sininen meresi (Finnish Edition) Oma sininen meresi (Finnish Edition) Hannu Pirilä Click here if your download doesn"t start automatically Oma sininen meresi (Finnish Edition) Hannu Pirilä Oma sininen meresi (Finnish Edition) Hannu Pirilä

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine 4.1.2018 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve

Lisätiedot

Lakimies PDF. ==>Download: Lakimies PDF ebook

Lakimies PDF. ==>Download: Lakimies PDF ebook Lakimies PDF ==>Download: Lakimies PDF ebook Lakimies PDF - Are you searching for Lakimies Books? Now, you will be happy that at this time Lakimies PDF is available at our online library. With our complete

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

HOITAJAN ROOLI TEKNOLOGIAVÄLITTEISESSÄ POTILASOHJAUKSESSA VÄITÖSKIRJATUTKIJA JENNI HUHTASALO

HOITAJAN ROOLI TEKNOLOGIAVÄLITTEISESSÄ POTILASOHJAUKSESSA VÄITÖSKIRJATUTKIJA JENNI HUHTASALO HOITAJAN ROOLI TEKNOLOGIAVÄLITTEISESSÄ POTILASOHJAUKSESSA VÄITÖSKIRJATUTKIJA JENNI HUHTASALO Tutkimusintressit Asiantuntijuus ja teknologia: Hoitajan rooli teknologiavälitteisessä potilasohjauksessa Opettajan

Lisätiedot

Exercise 1. (session: )

Exercise 1. (session: ) EEN-E3001, FUNDAMENTALS IN INDUSTRIAL ENERGY ENGINEERING Exercise 1 (session: 24.1.2017) Problem 3 will be graded. The deadline for the return is on 31.1. at 12:00 am (before the exercise session). You

Lisätiedot

Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku 24.8.2017 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve terve!

Lisätiedot

Travel Accommodations

Travel Accommodations - Finding Mistä löytäisin? Asking for directions to accommodation...vuokrahuoneen?...hostellin?...hotellin?...b&b:n?...leirintäalueen? Minkä hintainen se on? Enquiring about the prices - Booking Onko teillä

Lisätiedot

FINLAND FESTIVALS. Finland Festivals

FINLAND FESTIVALS. Finland Festivals FINLAND FESTIVALS Finland Festivals 24.4.2017 Päivän aiheina: 1. Viestintä rytmihäiriön maailmassa 2. Kriisiviestinnän perusperiaatteet 1. VIESTINTÄ RYTMIHÄIRIÖN MAAILMASSA VIIME AIKOJEN TAPAHTUMAT PÄHKINÄNKUORESSA:

Lisätiedot

Small Number Counts to 100. Story transcript: English and Blackfoot

Small Number Counts to 100. Story transcript: English and Blackfoot Small Number Counts to 100. Story transcript: English and Blackfoot Small Number is a 5 year-old boy who gets into a lot of mischief. He lives with his Grandma and Grandpa, who patiently put up with his

Lisätiedot

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio VINKKEJÄ OPISKELUUN Tampereen teknillinen lukio ÄIDINKIELENOPISKELUN KULTAISET KONSTIT Asenne. Ei äikästä voi reputtaa., Mitä väliä oikeinkirjoituksella? Kyllä kaikki tajuavat, mitä tarkoitan, vaikka teksti

Lisätiedot

Elämä on enemmän kuin yksi ilta (Finnish Edition)

Elämä on enemmän kuin yksi ilta (Finnish Edition) Elämä on enemmän kuin yksi ilta (Finnish Edition) Maria Calabria Click here if your download doesn"t start automatically Elämä on enemmän kuin yksi ilta (Finnish Edition) Maria Calabria Elämä on enemmän

Lisätiedot

Opiskelusta taidot työelämään Tiedon merkitys työelämässä. Kimmo Vänni TAMK 05.02.2008

Opiskelusta taidot työelämään Tiedon merkitys työelämässä. Kimmo Vänni TAMK 05.02.2008 Opiskelusta taidot työelämään Tiedon merkitys työelämässä Kimmo Vänni TAMK 05.02.2008 Mistä kaikesta tässä tulisi tietää? Keskeiset työtehtävät Toimit teknisenä kouluttajana sekä asiantuntijana. Keskityt

Lisätiedot

-seminaari 24.4.2013

-seminaari 24.4.2013 -seminaari 24.4.2013 OHJELMA 24.4.2013 Sanomatalo 15.00 Seminaarin avaus, Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Harri Länsipuro 15.05 Tervetuliaissanat Sanomatalon puolesta toimituspäällikkö Antero Mukka

Lisätiedot

Business Opening. Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name

Business Opening. Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name - Opening Finnish Norwegian Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name Hyvä Herra, Formal, male recipient, name unknown Hyvä Rouva Formal,

Lisätiedot

Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi

Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi Ideasta projektiksi - kumppanuushankkeen suunnittelun lähtökohdat Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi Erasmus+ -ohjelman hakuneuvonta ammatillisen koulutuksen kumppanuushanketta

Lisätiedot

FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL

FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL FinFamily PostgreSQL 1 Sisällys / Contents FinFamily PostgreSQL... 1 1. Asenna PostgreSQL tietokanta / Install PostgreSQL database... 3 1.1. PostgreSQL tietokannasta / About the PostgreSQL database...

Lisätiedot

Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on?

Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on? Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on? Kinnarin koulun kakkosluokkalaiset pääsivät viime viikolla tutustumaan haastattelun tekemiseen. Kakkosluokkalaisten pohtimiin

Lisätiedot

Mauste-hanke. Maahanmuuttajien englanninkielinen perhevalmennus th Niina Happonen th Pauliina Rissanen

Mauste-hanke. Maahanmuuttajien englanninkielinen perhevalmennus th Niina Happonen th Pauliina Rissanen Mauste-hanke Maahanmuuttajien englanninkielinen perhevalmennus th Niina Happonen th Pauliina Rissanen Maahanmuuttajien englanninkielinen perhevalmennus Tarkoituksena tarjota: - tasalaatuisia palveluita

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine 4.1.2017 KIELIKESKUS LANGUAGE CENTRE Puhutko suomea? Do you speak Finnish? -Hei! -Moi! -Mitä kuuluu? -Kiitos, hyvää. -Entä sinulle?

Lisätiedot

Travel General. General - Essentials. General - Conversation. Asking for help. Asking if a person speaks English

Travel General. General - Essentials. General - Conversation. Asking for help. Asking if a person speaks English - Essentials Can you help me, please? Asking for help Do you speak? Asking if a person speaks Do you speak _[language]_? Asking if a person speaks a certain language I don't speak_[language]_. Clarifying

Lisätiedot

Ilolla uuteen vuoteen!

Ilolla uuteen vuoteen! Ilolla uuteen vuoteen! Ota kynä ja paperi. Kirjoitetaan pari juttua muistiin. Ihan yksinkertaisia juttuja, tiedät kyllä vastaukset. Selkiytetään ja kirkastetaan ja ehkä keksitään uuttakin, jotta tiedetään,

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO: ALAIKÄISYKSIKÖT 2018

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO: ALAIKÄISYKSIKÖT 2018 YHTEENVETO Kevät 2018 Maahanmuuttovirasto/Vastaanottoyksikkö VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO: ALAIKÄISYKSIKÖT 2018 Taustaa Mitä kysyttiin? Ilman huoltajaa maassa olevien alaikäisten turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

ESITTELY. Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely. Age Grade Getting to school. School day.

ESITTELY. Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely. Age Grade Getting to school. School day. ESITTELY Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely NOTES ON McMath student s name Age Grade Getting to school School day Favorite subjects Least favorite subjects Electives

Lisätiedot

Personal Letter. Letter - Address. Matti Meikäläinen Puistokatu 17 A Helsinki Finland

Personal Letter. Letter - Address. Matti Meikäläinen Puistokatu 17 A Helsinki Finland - Address Matti Meikäläinen Puistokatu 17 A 01234 Helsinki Finland Standard English Address format: name of recipient street number + street name name of town + region/state + zip/postal code. Jeremy Rhodes

Lisätiedot

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille?

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? 10.10.01 Tuomo Suortti Ohjelman päällikkö Riina Antikainen Ohjelman koordinaattori 10/11/01 Tilaisuuden teema Kansainvälistymiseen

Lisätiedot

Cover letter and responses to reviewers

Cover letter and responses to reviewers Cover letter and responses to reviewers David E. Laaksonen, MD, PhD, MPH Department of Medicine Kuopio University Hospital Kuopio, Finland Luennon sisältö Peer review Vinkit vastineiden kirjoittamista

Lisätiedot

ALOITUSKESKUSTELU / FIRST CONVERSATION

ALOITUSKESKUSTELU / FIRST CONVERSATION ALOITUSKESKUSTELU / FIRST CONVERSATION Lapsen nimi / Name of the child Lapsen ikä / Age of the child yrs months HYVINKÄÄN KAUPUNKI Varhaiskasvatuspalvelut Lapsen päivähoito daycare center / esiopetusyksikkö

Lisätiedot

Mitä Master Class:ssa opittiin?

Mitä Master Class:ssa opittiin? Mitä Master Class:ssa opittiin? Tutkimuskoordinaattori Kaisa Korhonen-Kurki, Helsingin yliopisto Tutkija Katriina Soini, Helsingin yliopisto Yliopistopedagogi Henna Asikainen, Helsingin yliopisto Tausta

Lisätiedot

1 4 teksteistä yksi ja lue se ääneen englanniksi. A aloittaa. Kuuntele ja auta tarvittaessa. B: Tämä on Linda. Hän on minun siskoni. B: Mitä kuuluu?

1 4 teksteistä yksi ja lue se ääneen englanniksi. A aloittaa. Kuuntele ja auta tarvittaessa. B: Tämä on Linda. Hän on minun siskoni. B: Mitä kuuluu? High five! 3 Chapter 4 Rattingham Palace LIITE 5a Työpistetyöskentely Piste 1 1. Valitse parisi kanssa kappaleiden 1 4 teksteistä yksi ja lue se ääneen englanniksi. 2. Tee alla oleva tehtävä parisi kanssa.

Lisätiedot

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme.

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. Etsi lehdestä vastaukset seuraaviin kysymyksiin: a) Mikä on lehden nimi? b) Mikä on lehden ilmestymisnumero? c) Kuka on lehden päätoimittaja? d)

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

Strategiset kyvykkyydet kilpailukyvyn mahdollistajana Autokaupassa Paula Kilpinen, KTT, Tutkija, Aalto Biz Head of Solutions and Impact, Aalto EE

Strategiset kyvykkyydet kilpailukyvyn mahdollistajana Autokaupassa Paula Kilpinen, KTT, Tutkija, Aalto Biz Head of Solutions and Impact, Aalto EE Strategiset kyvykkyydet kilpailukyvyn mahdollistajana Autokaupassa Paula Kilpinen, KTT, Tutkija, Aalto Biz Head of Solutions and Impact, Aalto EE November 7, 2014 Paula Kilpinen 1 7.11.2014 Aalto University

Lisätiedot

Travel General. General - Essentials. General - Conversation. Asking for help. Asking if a person speaks English

Travel General. General - Essentials. General - Conversation. Asking for help. Asking if a person speaks English - Essentials Can you help me, please? Asking for help Do you speak? Asking if a person speaks Do you speak _[language]_? Asking if a person speaks a certain language I don't speak_[language]_. Clarifying

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Tiedote/Newsletter 8/2016

Tiedote/Newsletter 8/2016 Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TIEDOTE NEWSLETTER Tiedote/Newsletter 8/2016 Tanssiaisten illalliskortit ovat vielä myynnissä! Hae omasi KAMOn kioskeilta ja osallistu lukuvuoden tyylikkäimpiin

Lisätiedot

Näin syntyy Ulkopolitiikka. Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia

Näin syntyy Ulkopolitiikka. Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia Näin syntyy Ulkopolitiikka Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia Joonas Pörsti / UP / 17.9.2014 Ulkopolitiikka on sitoutumaton kansainvälisiin suhteisiin erikoistunut aikakauslehti.

Lisätiedot

Kirjan ja ruusun päivä on kirjojen kattomarkkinointia.

Kirjan ja ruusun päivä on kirjojen kattomarkkinointia. Kirjan ja ruusun päivä on kirjojen kattomarkkinointia. Kirjan ja ruusun päivän alkuperä on vuodessa 1926, jolloin huhtikuun 23. valittiin barcelonalaisen kirjakauppiaan idean mukaan kirjojen ja ruusujen

Lisätiedot

Erasmus+-kansainvälisyysprojekti What do you think what do we think? Overcome borders, develop European community!

Erasmus+-kansainvälisyysprojekti What do you think what do we think? Overcome borders, develop European community! Erasmus+-kansainvälisyysprojekti What do you think what do we think? Overcome borders, develop European community! Osallistuminen Eurooppa-viikkoon 4.-8.3.2019 Kansainvälisyysprojektin yleiskuvaus Erasmus+

Lisätiedot

FIS IMATRAN KYLPYLÄHIIHDOT Team captains meeting

FIS IMATRAN KYLPYLÄHIIHDOT Team captains meeting FIS IMATRAN KYLPYLÄHIIHDOT 8.-9.12.2018 Team captains meeting 8.12.2018 Agenda 1 Opening of the meeting 2 Presence 3 Organizer s personell 4 Jury 5 Weather forecast 6 Composition of competitors startlists

Lisätiedot

Shared Understanding in Collaboration Miten yhteinen ymmärrys syntyy?

Shared Understanding in Collaboration Miten yhteinen ymmärrys syntyy? Creative Collaboration Seminaari 16.3.2006 V-Lab Shared Understanding in Collaboration Miten yhteinen ymmärrys syntyy? Johanna Bluemink, tutkija Koulutusteknologian tutkimusyksikkö Kasvatustieteiden tiedekunta

Lisätiedot

Mun/miun nimi on Paul. Mikä sun/siun nimi on? Mun/miun nimi on Jani. minun, mun, miun nimeni my name sinun, sun, siun nimesi your name

Mun/miun nimi on Paul. Mikä sun/siun nimi on? Mun/miun nimi on Jani. minun, mun, miun nimeni my name sinun, sun, siun nimesi your name 1 MINÄ ITSE MAAT, KIELET ja KANSALAISUUDET TERVEHDYKSET ----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Paul

Lisätiedot

Preesens: YLEIS- JA KESTO-

Preesens: YLEIS- JA KESTO- Preesens: YLEIS- JA KESTO- I eat toast every morning. The sun sets in the west. Mr Smith speaks fluent Japanese. Tapa, säännöllisesti toistuva tilanne, yleinen väittämä tai taito YLEISPREESENS I am eating

Lisätiedot

Ohjeet mahdollisuutta koskevien kokemusten esittämiseen

Ohjeet mahdollisuutta koskevien kokemusten esittämiseen Ohjeet mahdollisuutta koskevien kokemusten esittämiseen 1 KIRJALLISET, MAHDOLLISUUTTA KOSKEVAT KOKEMUKSET Yleisesti ottaen, mahdollisuutta koskevat kokemukset ovat mitä tahansa väitteitä, jotka esittävät

Lisätiedot

Vallataan varainhankinta. Salla Saarinen 24.2.2014

Vallataan varainhankinta. Salla Saarinen 24.2.2014 Vallataan varainhankinta Salla Saarinen 24.2.2014 1 Salla Saarinen Varainhankinnan Kampanjoinnin Markkinoinnin Sparrausta * Koulutusta * Suunnittelua * Toteutusta Lisää tunnetta ja tulosta järjestökentälle

Lisätiedot

ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin. Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana

ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin. Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana Taustaa KAO mukana FINECVET-hankeessa, jossa pilotoimme ECVETiä

Lisätiedot

Hyppy tulevaisuuteen millaista osaamista tarvitaan?

Hyppy tulevaisuuteen millaista osaamista tarvitaan? Hyppy tulevaisuuteen millaista osaamista tarvitaan? Menestyjäksi elinikäisellä oppimisella webinaari 12.12.2011 Johanna Ollila, Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto MILTÄ TULEVAISUUS NÄYTTÄÄ? MITEN

Lisätiedot

ENGLISH 1 A1 alkeet, 1. kappale M.A. Tehtävien symbolit: vihkotehtäviä kielioppi

ENGLISH 1 A1 alkeet, 1. kappale M.A. Tehtävien symbolit: vihkotehtäviä kielioppi ENGLISH 1 A1 alkeet, 1. kappale M.A. Tehtävien symbolit: vihkotehtäviä kielioppi Keskustelutehtävä Kertaustehtäviä Sanasto 1. Friends. Thom is a new boy in school. No-one knows him. Thom doesn t have any

Lisätiedot

SUOMALAISEN SAUNAN KANSAINVÄLINEN IMAGOTUTKIMUS 1) paneelitiedonkeruu 2) kampanja/-verkostotiedonkeruu

SUOMALAISEN SAUNAN KANSAINVÄLINEN IMAGOTUTKIMUS 1) paneelitiedonkeruu 2) kampanja/-verkostotiedonkeruu SUOMALAISEN SAUNAN KANSAINVÄLINEN IMAGOTUTKIMUS 1) paneelitiedonkeruu 2) kampanja/-verkostotiedonkeruu Toteutuksesta Toteutettiin kesä-elokuussa 2011 1) Paneelitiedonkeruulla (UK, Ranska, Saksa) 2) Sauna

Lisätiedot

REIPPAAN TYTöN URAPOLKU. Evaitaä uraohjaukseen 9.10 Emilia Mahlio

REIPPAAN TYTöN URAPOLKU. Evaitaä uraohjaukseen 9.10 Emilia Mahlio REIPPAAN TYTöN URAPOLKU Evaitaä uraohjaukseen 9.10 Emilia Mahlio Olipa kerran reipas tyttö, joka oli niin reipas ettei hänestä tarvinnut huolta kantaa. Hän piti puolensa, ilmaisi asiansa, lunasti lupauksensa

Lisätiedot