KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET
|
|
- Laura Parviainen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa siihen, mitä aineita aiot ylioppilastutkintoosi sisällyttää. Näin toivomme Sinun pystyvän entistä paremmin suunnittelemaan lukio-opintojesi etenemisen ja tutkintosi kokonaisuuden. Yksin Sinun ei kuitenkaan tarvitse tästä selviytyä, eli muistathan ottaa yhteyttä opinto-ohjaajaan, aineopettajaan tai rehtoriin, mikäli valintojen tekeminen tuntuu hankalalta. Ohjeistus sisältää seuraavat tiedot: 1) ylioppilastutkinnon yleisiä ohjeita kirjoitettavien kokeiden määrästä ja laajuudesta 2) oppiainekohtaisesti tiedot siitä, minä opiskeluvuotena mikäkin kurssi tulisi suorittaa mitkä kurssit kannattaa valita, jos kyseisessä oppiaineessa on hankaluuksia mitkä kurssit voit valita yleisen kiinnostuksen mukaan mitkä kurssit valmentavat yo-kirjoituksiin Huomaa, että tämän ohjeistuksen rinnalla tarvitset vuosittain jaettavaa Kurssitarjontavihkosta! 3) oppiainekohtaiset YO-ohjeet, joissa kerrotaan, mitkä kurssit olisi hyvä käydä ennen ylioppilaskoetta minä opiskeluvuotena ja missä jaksossa kyseinen kurssi tulisi suorittaa Huom! Kyseinen ehdotus perustuu Vihdin lukion kurssitarjottimeen: tietyt yokertaavat ja valmentavat kurssit tarjotaan vain tietyssä jaksossa, joten saadaksesi parhaat mahdolliset valmiudet yo-kokeisiin suosittelemme tiettyjen kurssien valitsemista tietyissä jaksoissa. Luonnollisesti sinulla on oikeus tehdä myös muunlaisia ratkaisuja. YLIOPPILASTUTKINNON RAKENNE: Tutkintoon kuuluu vähintään neljä (4) koetta. Äidinkieli on kaikille pakollinen. Kolme (3) muuta pakollista koetta kokelas valitsee seuraavista: o toisen kotimaisen kielen koe (ruotsi) o vieraan kielen koe o matematiikan koe o yhden reaaliaineen koe Yhdessä pakollisessa kokeessa on suoritettava laajuudeltaan vaativampi koe eli A-kieli tai pitkä matematiikka. Pakollisten kokeiden lisäksi voit suorittaa ylimääräisiä kokeita niin monta, kuin tutkinnon aikarajat mahdollistavat. Katso tarkempia yo-tietoja Opinto-oppaan s tai osoitteesta ylioppilastutkinto.fi
2 ÄIDINKIELI (ÄI): 1. vuotena suoritettava kurssit ÄI1, ÄI2, ÄI3 2. vuotena suoritettava kurssit ÄI4, ÄI5 3. vuotena suoritettava kurssit ÄI6, ÄI8, ÄI9, ÄI14 lisäksi voit valita kurssit ÄI7, ÄI10, ÄI11, ÄI12 ja ÄI15 vuotuisen tarjonnan mukaan jos sinulla on aineen opiskelussa hankaluuksia, valitse kielenhuollon tukikurssi ÄI13 äidinkieli on kaikille pakollinen kirjoitusaine o valitse kurssit ÄI8, ÄI9 ja ÄI14 viimeisen lukuvuotesi jaksoihin 1-3 ENGLANTI (ENA1): 1. vuotena suoritettava kurssit ENA11, ENA12, ENA13 2. vuotena suoritettava kurssit ENA14, ENA15, ENA16 3. vuotena suoritettava kurssit ENA17, ENA19, ENA110 lisäksi voit valita kurssin ENA18 vuotuisen tarjonnan mukaan jos sinulla on aineen opiskelussa hankaluuksia, valitse tukikurssi ENA112 tai ENA113 englanti on yleisesti kirjoitettu vieras, pitkä kieli laajuuden voi vaihtaa kirjoituksissa lyhyeksi, kunhan yksi pitkä koe tutkinnossa säilyy o valitse kurssit ENA17, ENA19 ja ENA110 viimeisen lukuvuotesi jaksoihin 1-3 RUOTSI (RUB): 1. vuotena suoritettava kurssit RUB1, RUB2, RUB3 2. vuotena suoritettava kurssit RUB4 ja RUB5; lisäksi RUB8, jos kirjoitat ruotsin 3. vuotena suoritettava kurssit, jos kirjoitat ruotsin RUB7 ja RUB10 lisäksi voit valita kurssin RUB6 vuotuisen tarjonnan mukaan jos sinulla on aineen opiskelussa hankaluuksia, valitse tukikurssi RUB9 tai RUB12 ruotsin voi kirjoittaa joko pitkänä A-kielenä tai keskipitkänä B-kielenä ohjataan kirjoittamaan 3. tai 4. vuoden syksyllä o valitse kurssi RUB8 2. vuoden keväälle o valitse kurssit RUB7 ja RUB10 viimeisen lukuvuotesi jaksoon 1 LYHYET KIELET (SAB2, SAB3, RAB2, RAB3, EAB3): 1. vuotena suoritettava kurssit 1, 2 ja 3 2. vuotena suoritettava kurssit 4, 5 ja 6 3. vuotena suoritettava kurssit 7 ja 8 lisäksi voit valita yo-kertaavan kurssin 9 vuotuisen tarjonnan mukaan
3 voit kirjoittaa laajuudeltaan lyhyen tai pitkän kielen kokeen riippumatta siitä, kumman oppimäärän olet lukenut osallistuminen kahteen lyhyen kielen kokeeseen samalla tutkintokerralla on mahdollista voit osallistua kyseisten kielten kokeisiin myös ilman kursseja, mikäli sinulla on osaamisen edellytykset (esim. äidinkieli / vaihto-opiskelijavuosi) o valitse kurssit 7, 8 ja 9 viimeisen lukuvuotesi jaksoihin 1-3 PITKÄ MATEMATIIKKA (MAA): 1. vuotena suoritettava kurssit MAA1, MAA2, MAA3, MAA4 ja MAA5 o lisäksi voit valita kurssin MAA11 2. vuotena suoritettava kurssit MAA6, MAA7, MAA8, MAA9 ja MAA10 o lisäksi voit valita kurssit MAA11, MAA17 ja MAA18 vuotuisen tarjonnan mukaan 3. vuotena suoritettava kurssit MAA12, MAA13 ja MAA14 o lisäksi voit valita kurssin MAA18 vuotuisen tarjonnan mukaan voit kirjoittaa laajuudeltaan lyhyen tai pitkän matematiikan kokeen riippumatta siitä, kumman oppimäärän olet lukenut o valitse kurssit MAA12, MAA13 ja MAA14 viimeisen lukuvuotesi jaksoihin 1-3 Huom! Jos kirjoitat matematiikan lyhyenä ja olet lukenut sen pitkänä o valitse kurssi MAB7 viimeisen lukuvuotesi jaksoihin 1-3, jos et ole 2. lukuvuotena suorittanut kurssia MAA17 o valitse kurssit MAB8 ja MAB9 viimeisen lukuvuotesi jaksoihin 1-3 o Ota aina tällaisissa tapauksissa yhteys opinto-ohjaajaan! LYHYT MATEMATIIKKA (MAB): 1. vuotena suoritettava kurssit MAB1, MAB2 ja MAB3 2. vuotena suoritettava kurssit MAB4, MAB5 ja MAB6 o lisäksi voit valita kurssin MAB12 vuotuisen tarjonnan mukaan 3. vuotena suoritettava kurssit MAB7, MAB8 ja MAB9 o lisäksi voit valita kurssin MAB12 vuotuisen tarjonnan mukaan jos sinulla on aineen opiskelussa hankaluuksia, valitse tukikurssi MAB10 tai MAB11 vuotuisen tarjonnan mukaan voit kirjoittaa laajuudeltaan lyhyen tai pitkän matematiikan kokeen riippumatta siitä, kumman oppimäärän olet lukenut o valitse kurssit MAB7, MAB8 ja MAB9 viimeisen lukuvuotesi jaksoihin 1-3
4 REAALIAINEEN YLEINEN tutkintoon voi sisällyttää pakollisena vain yhden reaaliaineen kokeen ylimääräisiä reaalikokeita voi kirjoittaa niin monta, kuin tutkinnon suorittamisen aikaraja (=3 perättäistä kertaa) mahdollistaa reaalikoepäiviä on kaksi (2), ja niiden oppiaineet on ennalta määrätty yhtenä reaalikoepäivänä voi suorittaa vain yhden aineen kokeen FYSIIKKA (FY): 1. vuotena suoritettava kurssi FY1 mikäli olet kiinnostunut fysiikan opiskelusta, valitse o 1. vuodelle myös kurssit FY2 ja FY3 o 2. vuodelle kurssit FY4, FY5 ja FY6 o 3. vuodelle kurssit FY7, FY8 ja FY9 lisäksi voit valita kurssit FY10 ja FY11 vuotuisen tarjonnan mukaan o valitse kurssit FY7, FY8 ja FY9 viimeisen lukuvuotesi jaksoihin 1-3 o huom! yo-kertaava kurssi tarjotaan vain jaksossa 3 FYSIIKAN kanssa samana päivänä: historia, biologia, psykologia, filosofia KEMIA (KE): 1. vuotena suoritettava kurssi KE1 mikäli olet kiinnostunut kemian opiskelusta, valitse o 1. vuodelle myös kurssi KE2 o 2. vuodelle kurssit KE3, KE4 ja KE5 o 3. vuodelle kurssi KE8 lisäksi voit valita kurssin KE6 vuotuisen tarjonnan mukaan ohjataan kirjoittamaan 3. tai 4. vuoden syksyllä o valitse kurssi KE8 viimeisen lukuvuotesi jaksoon 1 o huom! yo-kertaava kurssi KE8 tarjotaan vain jaksossa 1 KEMIAN kanssa samana päivänä: maantiede, terveystieto, uskonto, yhteiskuntaoppi, elämänkatsomustieto
5 BIOLOGIA (BI): 1. vuotena suoritettava kurssi BI1 2. vuotena suoritettava kurssi BI2 mikäli olet kiinnostunut biologian opiskelusta, valitse o vuodelle kurssi BI3 o 2. vuodelle kurssit BI3, BI4 ja BI5 o 3. vuodelle kurssi BI5 ja BI7 lisäksi voit valita kurssit BI6 ja BI8 vuotuisen tarjonnan mukaan o valitse kurssi BI7 viimeisen lukuvuotesi jaksoon 3 o huom! yo-kertaava kurssi BI7 tarjotaan vain jaksossa 3 BIOLOGIAN kanssa samana päivänä: historia, fysiikka, psykologia, filosofia MAANTIEDE (GE): 1. vuotena suoritettava kurssi GE1 2. vuotena suoritettava kurssi GE2 mikäli olet kiinnostunut maantieteen opiskelusta, valitse o 1. vuodelle kurssi GE2 o 2. vuodelle kurssit GE3 ja GE4 o 3. vuodelle kurssi GE5 ohjataan kirjoittamaan 3. tai 4. vuoden syksyllä o valitse kurssi GE5 viimeisen lukuvuotesi jaksoon 1 o huom! yo-kertaava kurssi GE5 tarjotaan vain jaksossa 1 MAANTIETEEN kanssa samana päivänä: kemia, terveystieto, uskonto, yhteiskuntaoppi, elämänkatsomustieto
6 HISTORIA (HI): 1. vuotena suoritettava kurssit HI1 ja HI2 2. vuotena suoritettava kurssit HI3 ja HI4 mikäli olet kiinnostunut historian opiskelusta, valitse o vuodelle kurssi HI5 o 2. vuodelle kurssit HI5 ja HI6 o 3. vuodelle kurssi HI8 lisäksi voit valita kurssit HI7 ja HI9 vuotuisen tarjonnan mukaan ohjataan kirjoittamaan 3. tai 4. vuoden syksyllä tai keväällä o valitse kurssi HI8 kirjoituksia lähinnä olevaan edeltävään jaksoon o huom! yo-kertaava kurssi HI8 tarjotaan jaksoissa 1 ja 3 HISTORIAN kanssa samana päivänä: biologia, fysiikka, psykologia, filosofia YHTEISKUNTAOPPI (YH): 2. vuotena suoritettava kurssi YH2 3. vuotena suoritettava kurssi YH1 mikäli olet kiinnostunut yhteiskuntaopin opiskelusta, valitse o vuodelle kurssit YH3 ja YH4 o valitse kurssi YH5 viimeisen lukuvuotesi jaksoon 3 o huom! yo-kertaava kurssi YH5 tarjotaan vain jaksossa 3 YHTEISKUNTAOPIN kanssa samana päivänä: kemia, terveystieto, uskonto, maantiede, elämänkatsomustieto ELÄMÄNKATSOMUSTIETO (ET): vuotena suoritettava kurssit ET1-ET3 yksi kurssi lukuvuodessa tarjonnan mukaan mikäli olet kiinnostunut elämänkatsomustiedon opiskelusta, valitse ET4 ja ET5 (=UE4) ohjataan kirjoittamaan 3. tai 4. vuoden syksyllä tai keväällä ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON kanssa samana päivänä: kemia, terveystieto, uskonto, maantiede, yhteiskuntaoppi
7 FILOSOFIA (FI): 1. vuotena suoritettava kurssi FI1 mikäli olet kiinnostunut filosofian opiskelusta, valitse o vuodelle kurssit FI2, FI3 ja FI4 ohjataan kirjoittamaan 3. tai 4. vuoden syksyllä tai keväällä o yo-kertaava kurssi FI5 järjestetään joko syksyllä tai keväällä, mikäli kurssin valinneita on riittävästi FILOSOFIAN kanssa samana päivänä: biologia, fysiikka, psykologia, historia USKONTO (UE): 1. vuotena suoritettava kurssi UE1 2. vuotena suoritettava kurssi UE vuotena suoritettava kurssi UE3 mikäli olet kiinnostunut uskonnon opiskelusta, valitse o vuodelle kurssi UE4 o vuodelle kurssi UE5 o 3. vuodelle UE8 lisäksi voit valita kurssit UE6 ja UE7 vuotuisen tarjonnan mukaan o valitse kurssi UE8 jaksoon 3 o huom! yo-kertaava kurssi UE8 tarjotaan vain jaksossa 3 USKONNON kanssa samana päivänä: kemia, terveystieto, elämänkatsomustieto, maantiede, yhteiskuntaoppi PSYKOLOGIA (PS): 1. vuotena suoritettava kurssi PS1 mikäli olet kiinnostunut psykologian opiskelusta, valitse o vuodelle kurssi PS2 o 2. vuodelle kurssit PS2, PS3 ja PS4 o 3. vuodelle kurssit PS5, PS6 ja PS9 lisäksi voit valita kurssin PS7 vuotuisen tarjonnan mukaan o valitse kurssi PS9 jaksoon 3 o huom! yo-kertaava kurssi PS9 tarjotaan vain jaksossa 3 PSYKOLOGIAN kanssa samana päivänä: biologia, fysiikka, filosofia, historia
8 TERVEYSTIETO (TE): 1. vuotena suoritettava kurssi TE1 mikäli olet kiinnostunut terveystiedon opiskelusta, valitse o vuodelle kurssi TE2 o 2. vuodelle kurssit TE2 ja TE3 o 3. vuodelle kurssit TE3 ja TE5 lisäksi voit valita kurssin TE4 vuotuisen tarjonnan mukaan ohjataan kirjoittamaan 3. tai 4. vuoden syksyllä tai keväällä o valitse kurssi TE5 kirjoituksia lähinnä olevaan edeltävään jaksoon o huom! yo-kertaava kurssi TE5 tarjotaan jaksoissa 1 ja 3 TERVEYSTIEDON kanssa samana päivänä: kemia, uskonto, elämänkatsomustieto, maantiede, yhteiskuntaoppi
KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET
KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa
KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET
KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa
Lukio-opinnoistaopinnoista
Kirjoittajainfo KYL 6.5.2010 Lukio-opinnoistaopinnoista Lukion päättötodistus» Minimi 75 kurssia» Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi
Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014
Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto
Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012
Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto
2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo
Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto
Ohjeita valintojen tekemiseen tarjottimesta
Ohjeita valintojen tekemiseen tarjottimesta Paljonko on tehty ykkösellä kuinka paljon pitää tehdä kakkosella yhteensä vähintään 60! Arvioi myös sitä, kuinka paljon kolmannelle vuodelle jää minimi 75 yht.
Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS
Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS 1. Padasjoen lukion aikuislinja Padasjoen lukion aikuislinjalla voi suorittaa koko lukion oppimäärän tai opiskella yksittäisiä aineita ja saada niistä erillisen todistuksen.
YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA.
YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA www.ylioppilastutkinto.fi TUTKINNOT JA TODISTUKSET Lukion oppimäärä Ylioppilastutkinto vähintään 75 kurssia, sisältäen ops:in mukaisesti pakolliset ja vähintään 10 syventävää
Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan!
Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan! yleistä 2. vuositason opiskelijoista yo-tutkinto ensi lukuvuoden kurssivalinnat opinto-ohjaus ja jatko-opintoihin pyrkiminen Missä mennään? Nyt arvioituna 9 jaksoa
Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio
Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle 2019-2020 Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Valitse ja vaikuta! Esivalinnat lukuvuodelle 2019-2020 Lukion opiskelijoilta kerätään esivalinnat kurssivalinnoista
Tietoa lukio-opinnoista. Syksy 2016
Tietoa lukio-opinnoista Syksy 2016 Lukion kurssimäärä Päättötodistukseen vaaditaan 75 kurssia. Pakollisia 47 (MB) tai 51 (MA) kurssia. Syventäviä kursseja tulee olla vähintään 10, loput kurssit voivat
Tutkinnon suorittamisesta
Kevät 2019 Tutkinnon suorittamisesta Voit hajauttaa tutkinnon pakolliset kokeet kolmeen peräkkäiseen kertaan: (esim. kevät 2019, syksy 2019, kevät 2020) Ilmoittautuminen on sitova, syksyn tutkintoon ilmoittaudutaan
Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio
Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle 2019-2020 Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Valitse ja vaikuta! Esivalinnat lukuvuodelle 2019-2020 Lukion opiskelijoilta kerätään esivalinnat kurssivalinnoista
Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 26.4.2012. Tervetuloa!
Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 26.4.2012 Tervetuloa! Ylioppilastutkinnon yleiset käytännöt Syksyn 2012 ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautuminen ja osallistuminen rehtori Satu Nokelainen Opiskeltavien aineiden
Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen
Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ilmoittautuminen kevään 2017 tutkintoon alkaa pe 4.11. ja päättyy pe 18.11. Mikäli osallistuit syksyn yo-kirjoituksiin, voit odottaa niiden lopulliset tulokset ja ilmoittautua
YLIOPPILAS KEVÄT 2020
YLIOPPILAS KEVÄT 2020 LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) YLIOPPILASKIRJOITUKSET (YLIOPPILASTUTKINTOTODISTUS) YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI
Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 24.4.2014. Tervetuloa!
Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 24.4.2014 Tervetuloa! Illan aikana seuraavista aiheista: Ylioppilastutkinnon yleisistä käytännöistä Syksyn 2014 ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautumisesta ja osallistumisesta
Kurssien suorittamisen ajoitus
Kurssien suorittamisen ajoitus Katso taulukosta, missä vaiheessa eri aineiden t suositellaan suoritettaviksi. Tutustu etenkin syventävien en sisältöihin opinto-oppaan avulla, jotta tulet valinneeksi omien
YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen. Hämeenllinnan lyseon lukio
YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli
Keminmaan lukio. Valtakunnalliset syventävät kurssit ÄI7 ÄI7 ÄI8 ÄI9 LISÄNÄYTÖLLÄ ÄI9 ÄI6+ÄI8 LISÄNÄYTÖLLÄ
äidinkieli 1 ÄI1 ÄI1 ÄI2 ÄI6 LISÄNÄYTÖLLÄ ÄI3 ÄI3 ÄI4 ÄI4 ÄI5 ÄI5 ÄI6 ÄI2 ÄI7 ÄI7 ÄI8 ÄI9 LISÄNÄYTÖLLÄ ÄI9 ÄI6+ÄI8 LISÄNÄYTÖLLÄ ÄI10 ÄI10 ÄI12 ÄI12 ÄI13 ÄI14 ÄI11 ÄI11 englanti 2 ENA1 ENA1 ENA2 ENA2 ENA3
Kurssien suorittamisen ajoitus
Kurssien suorittamisen ajoitus Katso taulukosta, missä vaiheessa eri aineiden t suositellaan suoritettaviksi. Tutustu etenkin syventävien en sisältöihin opinto-oppaan avulla, jotta tulet valinneeksi omien
Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa
Tervetuloa! Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Ylioppilas Lukion oppimäärä min. 75 kurssia (pakolliset,
ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin
ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin to 25.4.2019, klo 10.00-11.00 Palauta Wilmassa tehtävä yoilmoittautumisesi ALLEKIRJOITETTUNA (paperiversio) viimeistään ma 20.5.2019 kansliaan!!!
YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen
YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli
YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014
YO-INFO 13.5.2014 Rehtori Mika Strömberg KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO - ensi lukuvuonna: valmistelu + koe + palautus - järjestys: 7 1 2 3 4 5 6 1 lv. 2014-2015 VALINNAT - kurssitarjottimen eka versio valmistui
Kerttulin lukion kurssien valintaopas 2014-2015
1 Kerttulin lukion kurssien valintaopas 2014-2015 Kurssien suoritusaikasuositus: A (äidinkieli) 3 vuoden syksy 1,2,3 4,5,6,7,8*,9* 8*,9* 3 vuoden kevät 1,2,3 4,5,6,7 6,7,8,9 4 vuoden syksy 1,2,3 4,5,6,7
YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista
Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki
TUTKINNON RAKENNE. Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli
TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidin TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidin Näistä valittava kolme pakollista koetta: Ruotsi Vieras Matematiikka Reaalikoe TUTKINNON RAKENNE Kaikille
Kurssien suorittamisen ajoitus
Kurssien suorittamisen ajoitus Katso taulukosta, missä vaiheessa eri aineiden kurssit suositellaan suoritettaviksi. Tutustu etenkin syventävien kurssien sisältöihin Pedanetin avulla, jotta tulet valinneeksi
Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan
Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan yleistä 2. vuositason opiskelijoista yo-tutkinto abivuosi opinto-ohjaus ja jatko-opintoihin pyrkiminen mahdollisuus tutustua sähköisiin kokeisiin luokassa 2O Missä mennään?
Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan
Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Kevään tapahtumia Ylioppilaskirjoitukset ja hajauttaminen Opinto-ohjaajan katsaus Ryhmänohjaajan tapaaminen 19.4.2017 Toisen vuosikurssin vanhempainilta Yleisiä
YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen
YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli
Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019
Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019 Ylioppilastutkinto Lautakunnan ohje sivut kokelaille: https://www.ylioppilastutkinto.fi/ylioppilastutkin to/kokelaille Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi
YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista
Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki
Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016
Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut
Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen
Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Sitova ilmoittautuminen syksyn 2017 tutkintoon ti 2.5. - ma 29.5. Wilmassa. Ilmoittautumisen allekirjoittaminen kansliassa viim. ma 29.5. Kevään tutkintoon ilmoittautuminen
Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät
Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät Kuullunymmärtämiskokeet ke 14.2. venäjä, pitkä ja lyhyt oppimäärä (paperilla) Kirjalliset kokeet ma 12.2. äidinkieli, suomi ja ruotsi, tekstitaidon koe (paperilla) ma
TUTKINTO MUODOSTUU kolme
YLIOPPILASTUTKINTO TUTKINTO MUODOSTUU: 1) PAKOLLISISTA kokeista, joita on NELJÄ Äidinkieli / suomi toisena kielenä JA kolme seuraavista: - vieras kieli A- tai C-taso - ruotsi A- tai B-taso - matematiikka
YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info
YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 15.11.2018 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras
YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info
YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 14.11.2017 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras
YLIOPPILASTUTKINTO. Vanhempainilta
YLIOPPILASTUTKINTO Vanhempainilta 15.11.2016 YO-TUTKINTO MUODOSTUU 1) PAKOLLISISTA kokeista (4 kpl): Äidinkieli / suomi toisena kielenä JA kolme seuraavista: -vieras kieli - ruotsi - matematiikka - reaaliaine
Syksyn 2018 ylioppilaskokeet
Syksyn 2018 ylioppilaskokeet Lue YTL:n tiedote kokelaille https://www.ylioppilastutkinto.fi/maaraykset/tiedote-kokelaille Syksyn 2018 yo-kokeiden päivämäärät ma 17.9. äidinkieli (suomi ja ruotsi), lukutaidon
YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista
Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki
ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen kevään 2014 kirjoituksiin viimeistään pe henkilökohtaisesti lukion kansliassa.
ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen kevään 2014 kirjoituksiin viimeistään pe 22.11.2013 henkilökohtaisesti lukion kansliassa www.ylioppilastutkinto.fi RAKENNE ÄIDINKIELI ON AINOA KAIKILLE PAKOLLINEN KOE
AMMATTILUKIOTOIMINTA TORNIOSSA Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa
Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa Mikä on ammattilukiotoiminta Torniossa? Mitä tahansa ammatillista perustutkintoa opiskeleva opiskelija voi opiskella perustutkinnon rinnalle myös ylioppilastutkinnon
SUOMI TOISENA KIELENÄ Kipinä 1-2 (Oy Finn Lectura Ab) Kipinä 3-4 (Oy Finn Lectura Ab) Kipinä 5-6 ( Oy Finn Lectura Ab) RUOTSI
ÄIDINKIELI Kaikilla kursseilla Särmä, Suomen kieli ja kirjallisuus, LOPS 2016, tietokirja (Otava 2016 tai uudempi painos) Lisäksi: ÄI1-6 Särmä, tehtäväkirjat 1-6 (2016 tai uudempi painos) ÄI8-9 Särmä,
15 Huoltajailta Tapio Karvonen 1
15 Huoltajailta 8.11.2016 Tapio Karvonen 1 Yhteislyseo Kaksi toimipistettä (1.8.-7.2.2016 ) Lyseon toimipiste, Kymen Lukon toimipiste yhteinen opettajakunta yhteinen kurssitarjonta laaja osaaminen Evakkoon
Ylioppilaskirjoitukset tutuksi. Tervetuloa!
Ylioppilaskirjoitukset tutuksi Tervetuloa! 11.4.2018 Illan aiheina: Ylioppilastutkinnon yleiset käytännöt Valmistautuminen digitaalisiin ylioppilaskokeisiin Syksyn 2018 tutkintoon ilmoittautuminen ja osallistuminen
Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018
Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut
ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen syksyn 2013 kirjoituksiin viimeistään ke henkilökohtaisesti lukion kansliassa.
ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen syksyn 2013 kirjoituksiin viimeistään ke 22.5.2013 henkilökohtaisesti lukion kansliassa www.ylioppilastutkinto.fi RAKENNE ÄIDINKIELI ON AINOA KAIKILLE PAKOLLINEN KOE +
Abien vanhempainilta Tervetuloa!
Abien vanhempainilta 27.8.2013 Tervetuloa! Lukuvuoden tapahtumia/abit Syksyn yo-kokeet 9.9. 27.9.2013 1. jakson koeviikko 25.9. 1.10.2013 Retkiä oppilaitoksiin Syysloma 21.10-27.10.2013 2. jakson koeviikko
Yleisesti. Siirtyminen sähköiseen YO-kokeeseen
Vanhempainilta YO-tutkinnosta 26.1.2016 Yleisesti Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa ylioppilastutkintolautakunta (YTL) ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto
SAVUTON MANSIKKALA LINNALA KOULUKAMPUS
SAVUTON MANSIKKALA LINNALA KOULUKAMPUS VANHEMPAINILTA II-tutkinnon ykköset 22.10.2014 rehtori MIKA STRÖMBERG apulaisrehtori KRISTIINA HEIKURA Imatran yhteislukio IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN PÄIVÄLUKIO
Äidinkieli ja kirjallisuus
1 Sisältö Äidinkieli ja kirjallisuus... 2 Vieraat kielet... 3 Englanti... 3 Espanja... 3 Ranska... 3 A-ruotsi... 4 B-ruotsi... 4 Saksa (A-kieli ja B3-kieli)... 4 Matematiikka... 6 Lyhyt matematiikka...
Kasvatustieteet
Kasvatustieteet 2013-15 KASVATUSTIETEET 2013-15, N =5284 MATEMATIIKKA JA REAALIAINEET Kasvatustieteisiin valituilla opiskelijoilla lyhyen matematiikan paino (49 %) on suuri, jopa suurin kaikista tutkintonimikkeistä.
2. vuosikurssi AINEVALINNAT
2. vuosikurssi AINEVALINNAT JATKO-OPINNOT YO-KIRJOITUKSET 2. vuosikurssi: Painopiste yhä enemmän lukion loppuvaiheeseen ja lukion jälkeiseen aikaan. Miten Klassikassa: opotunnit 1.vsk:n syksy ( Ainevalintojen
Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio
Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio OSAOn ammattilukio Yli 500 opiskelee vuosittain lukio-opintoja Voi opiskella kaikissa koulutusohjelmissa (ei Kaukovainion
Särmä-oppikirja voi olla digikirjan muodossa, tehtävä- ja kielioppikirjat eivät.
Vihdin lukion ensimmäisen vuoden oppikirjat lukuvuonna 2016-2017 Huom! Syksyllä 2016 lukion aloittavat opiskelevat uuden opetussuunnitelman mukaan. Ole tarkkana, että hankit juuri sen kirjan, joka listassa
Helsingin luonnontiedelukio / oppikirjat lukuvuonna
ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS ÄI0 ÄI06 sekä AI08 AI09: Särmä (LOPS 2016). Suomen kieli ja kirjallisuus -sarjan oppikirja (voit hankkia myös sähköisenä) sekä Kielenhuolto-tehtävävihko, Otava. Muiden tehtävävihkojen
YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen
YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli Näistä valittava kolme pakollista koetta: Toinen kotimainen kieli Vieras kieli
YO-info [Alatunnisteteksti]
YO-info 7.5.2019 [pvm] [Alatunnisteteksti] Yleistä YO-tutkinnosta suoritettava enintään kolmen perättäisen tutkintokerran aikana esim. S2019, K2020, S2020 tutkintoon kuuluu vähintään neljä koetta: äidinkieli
Pisterajat Vuosi
Pisterajat 2006-2013 1 Äidinkieli, suomi L Kevät 92 90 88 86 87 87 86 87 Syksy 92 90 88 85 87 87 86 87 E Kevät 87 77 75 72 73 73 71 73 Syksy 87 77 75 73 73 73 72 71 M Kevät 80 62 60 60 61 62 60 62 Syksy
YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg
YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot yhteensä vähintään 75
YO-info S2015 26.8.2015. rehtori Mika Strömberg
YO-info S2015 26.8.2015 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä
Postinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli)
Täytä tiedot huolellisesti tekstaamalla. Henkilötiedot Sukunimi ja etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Kotikunta Henkilötunnus Huoltajan puhelinnumero Oma puhelinnumero
YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg
YO-info S2014 3.9.2014 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä
TERVETULOA!
TERVETULOA! 4.5.2017 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2017 YO-kokeisiin Wilmaan 19.5. mennessä ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake jaetaan RO-tuokiossa allekirjoitettavaksi Suunnitelma
YO-tutkinto. YO-info 5.5.2015
YO-tutkinto YO-info 5.5.2015 1 YLEISESTI O Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa Ylioppilastutkintolautakunta (YTL) O Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto O Ylioppilastutkintotodistukseen
Lv käytettävät oppikirjat
Liedon lukio 20/5-19 / ot Lv. 2019-20 käytettävät oppikirjat Kaikki oppikirjat uuden opetussuunnitelman LOPS2016 mukaisia ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS ÄI Äidinkielen oppikirjana voi käyttää joko digikirjaa
YO-tutkinto. YO-info 13.11.2014
YO-tutkinto YO-info 13.11.2014 1 YLEISESTI O Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa Ylioppilastutkintolautakunta (YTL) O Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto O Ylioppilastutkintotodistukseen
Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus
Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä pakollista koetta Äidinkieli Äidinkielen koe
Tähdellä (*) merkityt oppikirjat saatavana myös sähköisenä digikirjana.
1 TULEVAN LUKUVUODEN OPPIKIRJAT Tähdellä (*) merkityt oppikirjat saatavana myös sähköisenä digikirjana. Äidinkieli ja kirjallisuus ÄI 1 Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus (Otava) (2016) * + Digitehtäväkirja
Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2019
Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2019 Ylioppilastutkinto Lautakunnan ohje sivut kokelaille: https://www.ylioppilastutkinto.fi/ylioppilastutkin to/kokelaille Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi
Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus
ABIT 2018-2019 Lukuvuoden aikataulu Elokuu 28.8. Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo 12.25-12.45?? Mahdollinen Abitti -kertaus Syyskuu 4.9. Abien 100 päivää teema, päivänavaus, musiikkia välitunneilla
Kerttulin lukion kurssien valintaopas Uusi opetussuunnitelma
1 Kerttulin lukion kurssien valintaopas 2017-2018 Uusi opetussuunnitelma OHJEITA KURSSIVALINTOJEN TEKOON Tarkista ensin YO-suunnitelmasi. Tulosteet => KERlu suunnitelma yo-kirjoitusten suorittamisesta.
KURSSIVASTAAVUUDET Äidinkieli ja kirjallisuus. Englanti. A-espanja, A-ranska, A-saksa
KURSSIVASTAAVUUDET 2017-2018 päivitetty 11.5.2017, huom! voi tulla muutoksia Jos kurssilla ei ole vastaavuutta uudessa OPSissa, on sen suorittamisesta neuvoteltava aina erikseen aineenopettajan kanssa.
Kerttulin lukion kurssien valintaopas
1 Kerttulin lukion kurssien valintaopas 2019-2020 OHJEITA KURSSIVALINTOJEN TEKOON Tarkista ensin YO-suunnitelmasi. Tulosteet => KERlu suunnitelma yo-kirjoitusten suorittamisesta. Jos haluat muuttaa vielä
HAAPAJÄRVEN LUKIO OPPIKIRJAT lv
HAAPAJÄRVEN LUKIO OPPIKIRJAT lv. 2018-2019 Huomio!!! Tähdellä ja tummennetulla merkityt kirjat pitää hankkia itse. Muut kirjat saat lukion oppikirjakirjastosta. Oppikirjakirjastossa on reaaliaineiden ja
Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan
Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Kevään tapahtumia Huoltajakyselyn tuloksia Ylioppilaskirjoitukset ja hajauttaminen Opinto-ohjaajan katsaus Ryhmänohjaajan tapaaminen 16.4.2019 Toisen vuosikurssin
LUKIO-OPINNOT KAKSOISTUTKINTO
LUKIO-OPINNOT KAKSOISTUTKINTO Lukiossa suoritetaan kursseja, jotka lasketaan Hevosopiston kursseiksi. Jotta voit valmistua ammattiin, niin sinulla on oltava vähintään 26 hyväksytysti suoritettua kurssia
Oppikirjat lukuvuonna uuden opetussuunnitelman mukaan
Oppikirjat lukuvuonna 2017 2018 uuden opetussuunnitelman mukaan 16- ja 17-ryhmät suorittavat opintonsa uuden OPS:n mukaan. Muutkin voivat valita uuden OPSin mukaisia kursseja. Huom! Joitakin kursseja menee
ÄI1 9: Haapala, Hellström, Kantola, ym.: Särmä Suomen kieli ja kirjallisuus (2016 tai uudempi painos). Sähköinen tai painettu kirja.
LUKUVUODEN 2018 2019 OPPIKIRJAT Äidinkieli ja kirjallisuus, ÄI ÄI1 9: Haapala, Hellström, Kantola, ym.: Särmä Suomen kieli ja kirjallisuus (2016 tai uudempi painos). Sähköinen tai painettu kirja. ÄI9:
OPISKELU LUKIOSSA. 1. Yleistä
OPISKELU LUKIOSSA 1. Yleistä Lukio-opiskelulle tunnusomaisia piirteitä ovat yksilöllinen opintoohjelma, mahdollisuus hajauttaa ylioppilastutkinnon kokeet kolmelle peräkkäiselle tutkintokerralle sekä pienoistutkimusten,
Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2018
Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2018 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut
LUKION AINEVALINNAT JA OPINTO-OHJELMAN SUUNNITTELU Kärsämäen lukio
LUKION AINEVALINNAT JA OPINTO-OHJELMAN SUUNNITTELU Kärsämäen lukio Aine- ja kurssivalinnat KIELIVALINNAT Englanti ja ruotsi ovat kaikille yhteisiä. Ylimääräisenä, ns. lyhyenä kielenä voi valita ranskan,
YO-INFO 4.5.2016. Rehtori Mika Strömberg
YO-INFO 4.5.2016 Rehtori Mika Strömberg KURSSITARJOTIN lv. 2016-2017 - opiskelijat ovat tehneet esivalinnat, joiden pohjalta on - päätetty toteutettavat kurssit - päätetty kurssien jakoryhmien määrä -
Ylioppilastutkinto.fi
Ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistuksen saamiseksi vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu neljä
Oppikirjat lukuvuonna
ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS ÄI01-ÄI06: Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus -sarjan uusi oppikirja (voit hankkia myös sähköisenä) ja Kielenhuolto-tehtävävihko, Otava. Muiden tehtävävihkojen käytöstä sovitaan
II VUOSIKURSSIN VANHEMPAINILTA 22.4.2015. Rehtori Mika Strömberg
II VUOSIKURSSIN VANHEMPAINILTA 22.4.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKIOKOULUTUKSEN TAVOITTEET Lukiokoulutuksen tavoitteena on tukea opiskelijoiden kasvamista hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi
YO-INFO 6.5.2015. Rehtori Mika Strömberg
YO-INFO 6.5.2015 Rehtori Mika Strömberg YLIOPPILAS (KEVÄT 2016?) LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) AMMATTIOPISTON KURSSIT (AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO) YLIOPPILASKIRJOITUKSET (YLIOPPILASTUTKINTOTODISTUS)
Oppikirjat lukuvuonna
ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS ÄI01-ÄI06: Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus -sarjan uusi oppikirja (voit hankkia myös sähköisenä) ja Kielenhuolto-tehtävävihko, Otava. Muiden tehtävävihkojen käytöstä sovitaan
VANHEMPAINILTA TERVETULOA! KAKSOISTUTKINNON YKKÖSET SAMPO rehtori Mika Strömberg
VANHEMPAINILTA KAKSOISTUTKINNON YKKÖSET SAMPO16 2.11.2016 TERVETULOA! rehtori Mika Strömberg ESITYKSEN AIHEET * lukion esittely ja tilat * kaksoistutkinto-opinnot * ylioppilastutkinto * sähköiset ylioppilaskirjoitukset
Oulun aikuislukio. Tarja Mäkipaaso. Kevään 2016 ylioppilaskirjoitukset
Oulun aikuislukio Tarja Mäkipaaso Kevään 2016 ylioppilaskirjoitukset Ylioppilastutkinnon rakenne Äidinkieli tai suomi toisena kielenä Kaikille pakollinen Toinen kotimainen kieli (keskipitkä, pitkä) Vieras
Liedon lukio OPPIKIRJAT Lv. 2015-16 28/5-15
Liedon lukio OPPIKIRJAT Lv. 2015-16 28/5-15 Oppikirjojen sähköisen version käyttö painetun kirjan rinnalla on mahdollista ao. aineen opettajan ohjeistuksen mukaisesti. Pääsääntöisesti käytössä ovat vielä
Ilmoittautuneet eri kokeisiin tutkintokerroittain
Ilmoittautuneet eri kokeisiin tutkintokerroittain 2006-2015 1 Äidinkieli, suomi Kevät Lkm 30 039 23 178 29 194 29 012 28 912 29 076 28 322 28 309 28 092 27 100 Syksy Lkm 16 923 5 969 6 114 5 766 5 680
Kaikki oppikirjat uuden opetussuunnitelman (LOPS2016) mukaisia
Liedon lukio Lv. 2018-19 käytettävät oppikirjat 08.06.18/ot Oppikirjojen sähköisen version käyttö painetun kirjan rinnalla on mahdollista ao. aineen opettajan ohjeistuksen mukaisesti. Tällä listalla ovat
Oppiaine Kirjan nimi Kustantaja Kurssilla
Kalevan lukio Oppikirjat 2018-2019 (päivitetty 21.8.18) Huom! Oppikirjoista voi käyttää myös digiversiota. Osassa kursseista käytetään pelkästään digikirjaa. Ota siis aina selvää, mitä kirjaa kullakin
Yo-koe: Kuullunymmärtäminen, vieras kieli, pitkä oppimäärä Opetus /13
Aikuislinjan lukuvuosikalenteri 1. jakso 18.8. 5.10. Päivä Pvm. Toiminta Ti 12.8. Uusien opiskelijoiden yleisinfo klo 18.00 Ke 13.8. Opinto-ohjaaja ohjaa uusia opiskelijoita klo 12.00 18.00 To 14.8. Opinto-ohjaaja
Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio
Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio OSAOn ammattilukio Noin 600 opiskelee vuosittain lukio-opintoja Voi opiskella kaikissa koulutusohjelmissa (ei Kaukovainion