KURSSIVALINNAT. Vanhempainilta Opinto-ohjaaja Minna Kattelus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KURSSIVALINNAT. Vanhempainilta Opinto-ohjaaja Minna Kattelus"

Transkriptio

1 KURSSIVALINNAT Vanhempainilta Opinto-ohjaaja Minna Kattelus

2 VALINNAT TOISELLE VUODELLE Opiskelijoita on ohjattu kurssivalinnoissa opotunneilla ja rotuokiolla sekä tällä viikolla vielä kurssivalintapäivystyksissä. (to klo Iberico, 3.krs) Valinnat kirjataan Wilmaan viimeistään Lukujärjestykset syntyvät toukokuussa, jolloin valitaan kurssit työjärjestykseen. Kurssit voivat olla myös lukujärjestyksen ulkopuolella olevia kurssia eli ns. hajautettuja kursseja. Ne ovat hajautetusti koulupäivän jälkeen.

3 HYVÄ TIETÄÄ! 2. vuonna on viisi jaksoa. Jokaiseen jaksoon valitaan noin 5 7 (8) kurssia. Suositeltava kurssimäärä 2. vuoteen on noin 30 kurssia eli kesimäärin vähintään 5 kurssia per jakso. Opiskelijan on mietittävä kuinka monta kurssia hän pystyy hyvin opiskelemaan yhdessä jaksossa. Ensimmäinen vuosi tuo kokemusta siitä, mikä kurssimäärä on itselle sopivin.

4 SUOSITUSKURSSIMÄÄRÄ 1. vuonna = 30 kurssia 2. vuonna = 30 kurssia 3. vuonna = 15 kurssia Yhteensä 75 kurssia

5 MITÄ VALINNOISSA TÄYTYY HUOMIOIDA? Valintojen tekoa helpottaa alustavan yo-tutkinnon tekeminen. Mitä yo-kokeita on syksyllä 2019 ja mitä yo-kokeita on keväällä 2020? Jokaisen on osallistuttava vähintään neljään yo-kokeeseen, mutta opiskelijan kannattaa kirjoittaa myös ylimääräisiä kokeita. Neljä pakollista yo-koetta valitaan tästä ryhmästä (yhdessä A-taso): Äidinkieli/S2 Toinen kotimainen kieli Vieras kieli Matematiikka Reaaliaine

6 SYKSYN YO-TUTKINTO Syksyn yo-tutkinto 2019 Keskimäärin 1 2 koetta (Lukuloma on kesälomalla.) Itselle helpot aineet Reaalikokeiden hajautus (kokeet samana päivänä) (Toinen A-tason vieraskieli.) Syksyn yo-kokeiden pakolliset ja syventävät kurssit täytyy valita 2. vuoteen. Myös soveltavat kurssit tukevat yo-tutkintoa. (Abikurssi on abivuonna.) Keväällä osallistutaan useampaan yo-kokeeseen (Lukuloma!)

7 MITÄ MUUTA? Valintojen teko aloitetaan yo-aineiden kurssivalinnoilla. 2. vuoteen on hyvä yrittää valita kaikki pakolliset kurssit. Soveltavilla kursseilla sekä taito- ja taideaineiden kursseilla voidaan keventää jakson luku-urakkaa. Abivuonna on syksyn yo-aineiden abikurssit sekä kevään 2020 yo-aineiden syventävät ja soveltavat kurssit/abikurssit sekä lukiodiplomikurssit. Mieli voi muuttua: Kesän jälkeen ja koko 2. vuoden aikana voidaan tehdä muutoksia kurssivalintoihin.

8 OPETUSSUUNNITELMA Wilmassa olevasta opetussuunnitelmasta löytyy tiedot Kurssien sisällöstä Suoritusjärjestyksestä Tärkein työkalu! YH-kurssit OPAS16 YO 3. vuoden syksyllä: 1. vuotena YH01 2. vuotena YH02, YH03, YH04 3. vuotena YHS6 YO 3. vuoden keväällä: 1. vuotena YH01 2. vuotena YH02 3. vuotena YH02, YH03, YH04 ja YHS06 Lisäksi soveltavia kursseja oman mielenkiinnon mukaan.

9 PÄÄTTÖARVIOINTI Päättöarviointi Päättötodistuksen päättöarvosana määräytyy pakollisten ja syventävien kurssien arvosanoista! Suoritusmerkinnän voi pyytää aineista, joista on opiskellut vain yhden kurssin esim. Ge, Fy, Ke, Ps, Te Liikunnasta Lyhyistä kielistä, jos on opiskellut niitä enintään kaksi kurssia

10 PIDENTÄMINEN JA TASOJEN VAIHDOT! Lukio-opintojen pidentämistä suositellaan tehtäväksi vasta 2. lukiovuonna. Lukio-opintoja voidaan keventää ensin jaksokohtaisesti. Pidentämissuunnitelma tehdään opinto-ohjaajan kanssa. Jos pitkä kieli tai pitkä matematiikka tuottavat huomattavasti vaikeuksia, taso voidaan vaihtaa lyhyempään. Vaihto tehdään opinto-ohjaajan kanssa.

11 ENNAKKOTIETOA JATKO- OPINTOJEN PISTEYTYKSISTÄ Ammattikorkeakoulut laskevat pisteet 5 yo-kokeesta. (Alustava tieto!) Äidinkieli/S2 (L=46, E=41, M=34, C=26, B=18, A=10) Vieras kieli/toinen kotimainen kieli (yksi paras) Pitkä (L=46, E=41, M=34, C=26, B=18, A=10) Keskipitkä (L=36, E=34, M=26, C=18, B=12, A=5) Lyhyt (L=30, E=, 27, M=21, C=15, B=9, A=3) Matematiikka Pitkä (L=46, E=43, M=40, C=35, B=27, A=19) Lyhyt (L=40, E=35, M=27, C=19, B=13, A=6) Reaalikoe ja vieras kieli (kaksi parasta) (L=30, E=27, M=21, C=15, B=9, A=3)

12 TÄRKEÄ TIETÄÄ! Äidinkieli Matematiikka Pitkä kieli Paljon pisteitä jatko-opintoihin (Ennakkotietoa!) Yliopistot laskevat pisteet jatko-opintoihin ennakkotietojen mukaan 6 yo-kokeesta! Ammatilliset oppilaitokset antavat pisteitä ennakkotietojen mukaan kaikkien aineiden keskiarvosta ja painotetuista arvosanoista..

13 JOS LUKIO EI TUNNU OMALTA PAIKALTA Mikäli nuori kokee, että lukio ei ole oma paikka ja/tai keskeisissä aineissa (kielet ja matematiikka) on suuria vaikeuksia, kannattaa pohtia myös muita koulutusvaihtoehtoja. Yhteishaku ammatilliseen Tiedot koulutusvaihtoehdoista ja hakulomake löytyvät osoitteesta opintopolku.fi Ammatillisiin opintoihin on olemassa myös jatkuva haku (Kysy opolta!) Kolmivuotinen ammatillinen koulutus tuottaa yleisen jatkoopintokelpoisuuden kuten lukiokin.

14 MISTÄ HYVINVOINTI MUODOSTUU? Tulevaisuususko Päätöksentekokyky Toimintakyky Henkilökohtaiset ominaisuudet Luottamus osaamiseen yleisesti

15 KIITOS! Hyvää vuotta 2018! Minna Kattelus Tikkurilan lukion opinto-ohjaaja

KURSSIVALINNAT YKKÖSTEN VANHEMPAINILTA OPINTO-OHJAAJA NANNA OINONEN

KURSSIVALINNAT YKKÖSTEN VANHEMPAINILTA OPINTO-OHJAAJA NANNA OINONEN KURSSIVALINNAT YKKÖSTEN VANHEMPAINILTA 15.1.2019 OPINTO-OHJAAJA NANNA OINONEN KURSSIVALINNAT TOISELLE OPISKELUVUODELLE Ykkösille pidetään 3.jaksolla opotunteja ja ryhmänohjaustuokioita kurssivalintoihin

Lisätiedot

TUTKINTO MUODOSTUU kolme

TUTKINTO MUODOSTUU kolme YLIOPPILASTUTKINTO TUTKINTO MUODOSTUU: 1) PAKOLLISISTA kokeista, joita on NELJÄ Äidinkieli / suomi toisena kielenä JA kolme seuraavista: - vieras kieli A- tai C-taso - ruotsi A- tai B-taso - matematiikka

Lisätiedot

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014 YO-INFO 13.5.2014 Rehtori Mika Strömberg KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO - ensi lukuvuonna: valmistelu + koe + palautus - järjestys: 7 1 2 3 4 5 6 1 lv. 2014-2015 VALINNAT - kurssitarjottimen eka versio valmistui

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

Porkkalan lukion kakkosten ja abien vanhempainilta

Porkkalan lukion kakkosten ja abien vanhempainilta Porkkalan lukion kakkosten ja abien vanhempainilta 10.9.2019 Toinen lukiovuosi Pakolliset kurssit loppuun Syventyminen itselle merkityksellisiin oppiaineisiin: yo-kokeet, jatko-opinnot, lukiodiplomiaineet

Lisätiedot

2. vuosikurssi AINEVALINNAT

2. vuosikurssi AINEVALINNAT 2. vuosikurssi AINEVALINNAT JATKO-OPINNOT YO-KIRJOITUKSET 2. vuosikurssi: Painopiste yhä enemmän lukion loppuvaiheeseen ja lukion jälkeiseen aikaan. Miten Klassikassa: opotunnit 1.vsk:n syksy ( Ainevalintojen

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen. Hämeenllinnan lyseon lukio

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen. Hämeenllinnan lyseon lukio YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

Tietoa lukio-opinnoista. Syksy 2016

Tietoa lukio-opinnoista. Syksy 2016 Tietoa lukio-opinnoista Syksy 2016 Lukion kurssimäärä Päättötodistukseen vaaditaan 75 kurssia. Pakollisia 47 (MB) tai 51 (MA) kurssia. Syventäviä kursseja tulee olla vähintään 10, loput kurssit voivat

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA.

YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA. YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA www.ylioppilastutkinto.fi TUTKINNOT JA TODISTUKSET Lukion oppimäärä Ylioppilastutkinto vähintään 75 kurssia, sisältäen ops:in mukaisesti pakolliset ja vähintään 10 syventävää

Lisätiedot

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Tervetuloa! Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Ylioppilas Lukion oppimäärä min. 75 kurssia (pakolliset,

Lisätiedot

KAKSI PÄÄTOIMISTA OPINTO-OHJAAJAA

KAKSI PÄÄTOIMISTA OPINTO-OHJAAJAA KAKSI PÄÄTOIMISTA OPINTO-OHJAAJAA n. 275 ohjattavaa / opo 13/14ABC-ryhmät ja 15DEF-ryhmät Tapani Pikkarainen Wilma-viesti tapani.pikkarainen(at)espoo.fi 0438245895 13/14DEF-ryhmät ja 15ABC-ryhmät Sami

Lisätiedot

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle 2019-2020 Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Valitse ja vaikuta! Esivalinnat lukuvuodelle 2019-2020 Lukion opiskelijoilta kerätään esivalinnat kurssivalinnoista

Lisätiedot

Tutkinnon suorittamisesta

Tutkinnon suorittamisesta Kevät 2019 Tutkinnon suorittamisesta Voit hajauttaa tutkinnon pakolliset kokeet kolmeen peräkkäiseen kertaan: (esim. kevät 2019, syksy 2019, kevät 2020) Ilmoittautuminen on sitova, syksyn tutkintoon ilmoittaudutaan

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. Vanhempainilta

YLIOPPILASTUTKINTO. Vanhempainilta YLIOPPILASTUTKINTO Vanhempainilta 15.11.2016 YO-TUTKINTO MUODOSTUU 1) PAKOLLISISTA kokeista (4 kpl): Äidinkieli / suomi toisena kielenä JA kolme seuraavista: -vieras kieli - ruotsi - matematiikka - reaaliaine

Lisätiedot

Esivalinnat. Kevät 2013

Esivalinnat. Kevät 2013 Esivalinnat Kevät 2013 Esivalintojen tarkoitus Valinnoillaan opiskelijat päättävät lukuvuonna 2013 2014 tarjottavista kursseista Valinnan tekemisessä kaksi apuvälinettä Esivalintaopas 2013-2014 Kurssikuvaukset,

Lisätiedot

YO-INFO K2018 ilmoittautuminen ja aikataulut. rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio

YO-INFO K2018 ilmoittautuminen ja aikataulut. rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio YO-INFO K2018 ilmoittautuminen ja aikataulut rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio KEVÄT 2018? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Abien vanhempainilta Tervetuloa!

Abien vanhempainilta Tervetuloa! Abien vanhempainilta 27.8.2013 Tervetuloa! Lukuvuoden tapahtumia/abit Syksyn yo-kokeet 9.9. 27.9.2013 1. jakson koeviikko 25.9. 1.10.2013 Retkiä oppilaitoksiin Syysloma 21.10-27.10.2013 2. jakson koeviikko

Lisätiedot

ABIEN VANHEMPAINILTA Liisa Lamminsivu-Risku opinto-ohjaaja

ABIEN VANHEMPAINILTA Liisa Lamminsivu-Risku opinto-ohjaaja ABIEN VANHEMPAINILTA 18.11.2015 Liisa Lamminsivu-Risku opinto-ohjaaja Lukion päättötodistus Lukion koko oppimäärä: 47 tai 51 pakollista kurssia Väh.10 syventävää kurssia Soveltavia kursseja 75 kurssia

Lisätiedot

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle 2019-2020 Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Valitse ja vaikuta! Esivalinnat lukuvuodelle 2019-2020 Lukion opiskelijoilta kerätään esivalinnat kurssivalinnoista

Lisätiedot

II VUOSIKURSSIN VANHEMPAINILTA Rehtori Mika Strömberg

II VUOSIKURSSIN VANHEMPAINILTA Rehtori Mika Strömberg II VUOSIKURSSIN VANHEMPAINILTA 23.4.2014 Rehtori Mika Strömberg LUKIOKOULUTUKSEN TAVOITTEET Lukiokoulutuksen tavoi7eena on tukea opiskelijoiden kasvamista hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

YO-INFO S2017 ILMOITTAUTUMINEN rehtori Mika Strömberg

YO-INFO S2017 ILMOITTAUTUMINEN rehtori Mika Strömberg YO-INFO S2017 ILMOITTAUTUMINEN 8.5.2017 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILAS (KEVÄT 2018?) LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) AMMATTIOPISTON KURSSIT (AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO) YLIOPPILASKIRJOITUKSET

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli Näistä valittava kolme pakollista koetta: Toinen kotimainen kieli Vieras kieli

Lisätiedot

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot yhteensä vähintään 75

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 14.11.2017 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 15.11.2018 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras

Lisätiedot

TUTKINNON RAKENNE. Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli

TUTKINNON RAKENNE. Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidin TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidin Näistä valittava kolme pakollista koetta: Ruotsi Vieras Matematiikka Reaalikoe TUTKINNON RAKENNE Kaikille

Lisätiedot

Tervetuloa Elimäen lukioon!

Tervetuloa Elimäen lukioon! Tervetuloa Elimäen lukioon! www.edukouvola/elimaenlukio Lukioon vai ammatilliseen koulutukseen? Lukio ei valmista ammattiin, mutta antaa monipuoliset jatko-opintomahdollisuudet. Ammattiopistojen yo-linjat

Lisätiedot

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan!

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan! Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan! yleistä 2. vuositason opiskelijoista yo-tutkinto ensi lukuvuoden kurssivalinnat opinto-ohjaus ja jatko-opintoihin pyrkiminen Missä mennään? Nyt arvioituna 9 jaksoa

Lisätiedot

JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT ELÄMÄSSÄÄN, KOSKA KOHTALO ON NIIN MÄÄRÄNNYT; MUTTA USEIMMAT IHMISET ONNISTUVAT, KOSKA HE OVAT ITSE NIIN PÄÄTTÄNEET.

JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT ELÄMÄSSÄÄN, KOSKA KOHTALO ON NIIN MÄÄRÄNNYT; MUTTA USEIMMAT IHMISET ONNISTUVAT, KOSKA HE OVAT ITSE NIIN PÄÄTTÄNEET. JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT ELÄMÄSSÄÄN, KOSKA KOHTALO ON NIIN MÄÄRÄNNYT; MUTTA USEIMMAT IHMISET ONNISTUVAT, KOSKA HE OVAT ITSE NIIN PÄÄTTÄNEET. JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT (DIGITAALISISSA)YLIOPPILASKOKEIS

Lisätiedot

Lukio-opinnoistaopinnoista

Lukio-opinnoistaopinnoista Kirjoittajainfo KYL 6.5.2010 Lukio-opinnoistaopinnoista Lukion päättötodistus» Minimi 75 kurssia» Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi

Lisätiedot

JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT ELÄMÄSSÄÄN, KOSKA KOHTALO ON NIIN MÄÄRÄNNYT; MUTTA USEIMMAT IHMISET ONNISTUVAT, KOSKA HE OVAT ITSE NIIN PÄÄTTÄNEET.

JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT ELÄMÄSSÄÄN, KOSKA KOHTALO ON NIIN MÄÄRÄNNYT; MUTTA USEIMMAT IHMISET ONNISTUVAT, KOSKA HE OVAT ITSE NIIN PÄÄTTÄNEET. JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT ELÄMÄSSÄÄN, KOSKA KOHTALO ON NIIN MÄÄRÄNNYT; MUTTA USEIMMAT IHMISET ONNISTUVAT, KOSKA HE OVAT ITSE NIIN PÄÄTTÄNEET. JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT DIGITAALISISSA YLIOPPILASKOKEISSA,

Lisätiedot

TERVETULOA!

TERVETULOA! TERVETULOA! 4.5.2017 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2017 YO-kokeisiin Wilmaan 19.5. mennessä ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake jaetaan RO-tuokiossa allekirjoitettavaksi Suunnitelma

Lisätiedot

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Kevään tapahtumia Ylioppilaskirjoitukset ja hajauttaminen Opinto-ohjaajan katsaus Ryhmänohjaajan tapaaminen 19.4.2017 Toisen vuosikurssin vanhempainilta Yleisiä

Lisätiedot

Kaksoistutkinto - merkonomi ja ylioppilas

Kaksoistutkinto - merkonomi ja ylioppilas Kaksoistutkinto - merkonomi ja ylioppilas MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksen ja Vantaan aikuislukion yhteistyöprojekti Ylioppilastutkintoon voi osallistua paitsi lukion oppimäärän, myös ammatillisen

Lisätiedot

vuositason vanhempainilta. Tiistai klo Rehtori Sinikka Luoma-Mattila Opinto-ohjaaja Matti Iivanainen

vuositason vanhempainilta. Tiistai klo Rehtori Sinikka Luoma-Mattila Opinto-ohjaaja Matti Iivanainen 2. -3. vuositason vanhempainilta Tiistai 07.11.2017 klo 17.30 Rehtori Sinikka Luoma-Mattila Opinto-ohjaaja Matti Iivanainen Syyslukukauden tunnelmia Opetustilojen monikäyttöisyys ja muunneltavuus Tilojen

Lisätiedot

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle 2019-2020 Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Valitse ja vaikuta! Esivalinnat lukuvuodelle 2019-2020 Lukion opiskelijoilta kerätään esivalinnat kurssivalinnoista

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli Näistä valittava kolme pakollista koetta: Toinen kotimainen kieli Vieras kieli

Lisätiedot

YO-INFO LUMON LUKIO. Marianna Sydänmaanlakka, rehtori TIISTAINA

YO-INFO LUMON LUKIO. Marianna Sydänmaanlakka, rehtori TIISTAINA YO-INFO LUMON LUKIO TIISTAINA 22.1.2019 Marianna Sydänmaanlakka, rehtori Osallistumisoikeus yo-tutkintoon -Osallistumisoikeus KEVÄÄN ylioppilaskokeisiin edellyttää, että tutkintoaineesta on saatu kaikkien

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto.fi

Ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistuksen saamiseksi vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu neljä

Lisätiedot

YO-info Sotungin lukio ja etälukio

YO-info Sotungin lukio ja etälukio YO-info Sotungin lukio ja etälukio TI 22.1.2019 Opinto-ohjaaja Elina Korkea-aho Osallistumisoikeus yo-tutkintoon - Osallistumisoikeus kevään ylioppilaskokeisiin edellyttää, että tutkintoaineesta on saatu

Lisätiedot

ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin

ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin to 25.4.2019, klo 10.00-11.00 Palauta Wilmassa tehtävä yoilmoittautumisesi ALLEKIRJOITETTUNA (paperiversio) viimeistään ma 20.5.2019 kansliaan!!!

Lisätiedot

YLIOPPILAS KEVÄT 2020

YLIOPPILAS KEVÄT 2020 YLIOPPILAS KEVÄT 2020 LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) YLIOPPILASKIRJOITUKSET (YLIOPPILASTUTKINTOTODISTUS) YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI

Lisätiedot

mahdollisimman optimaaliset valinnat

mahdollisimman optimaaliset valinnat Kurssivalinnat 2013 Kurssivalinnat tehdään Wilman tarjottimeen (2013-14) samalla tavalla kuin tämän vuodenkin valinnat Tarjotinta muokataan valintojen perusteella kevään aikana ja uusi kierros on toukokuussa.

Lisätiedot

Tervetuloa!

Tervetuloa! Tervetuloa! 31.10.2017 ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen nyt vain kevään 2018 YO-kokeisiin Wilmaan viimeistään 17.11. Lomake jaetaan RO-tuokiossa 20.11. allekirjoitettavaksi ILMOITTADU WILMASSA Suunnitelma

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö

YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö 31.10.2019 TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe Näistä valittava kolme pakollista koetta: ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI VIERAS KIELI MATE-

Lisätiedot

Syksyn 2018 ylioppilaskokeet

Syksyn 2018 ylioppilaskokeet Syksyn 2018 ylioppilaskokeet Lue YTL:n tiedote kokelaille https://www.ylioppilastutkinto.fi/maaraykset/tiedote-kokelaille Syksyn 2018 yo-kokeiden päivämäärät ma 17.9. äidinkieli (suomi ja ruotsi), lukutaidon

Lisätiedot

YO-INFO K2018 ILMOITTAUTUMINEN rehtori Mika Strömberg

YO-INFO K2018 ILMOITTAUTUMINEN rehtori Mika Strömberg YO-INFO K2018 ILMOITTAUTUMINEN 12.11.2018 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASKOKEISIIN ILMOITTAUTUMINEN - kokelaan on ilmoittauduttava tutkintoon kirjallisesti - ilmoittautuminen on sitova * kevät 2019:

Lisätiedot

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Kevään tapahtumia Huoltajakyselyn tuloksia Ylioppilaskirjoitukset ja hajauttaminen Opinto-ohjaajan katsaus Ryhmänohjaajan tapaaminen 16.4.2019 Toisen vuosikurssin

Lisätiedot

Kahden tutkinnon opintojen opas. Pieksämäki

Kahden tutkinnon opintojen opas. Pieksämäki 2012-2013 Kahden tutkinnon opintojen opas Pieksämäki Sisältö 1. YLEISTÄ... 3 2. AMMATILLISTEN JA LUKIO-OPINTOJEN YHTEENSOVITTAMINEN... 4 2.1 Vaihtojaksot... 4 2.2 Verkko-opinnot... 4 3. OPISKELU PIEKSÄMÄEN

Lisätiedot

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi. Tervetuloa!

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi. Tervetuloa! Ylioppilaskirjoitukset tutuksi Tervetuloa! 11.4.2018 Illan aiheina: Ylioppilastutkinnon yleiset käytännöt Valmistautuminen digitaalisiin ylioppilaskokeisiin Syksyn 2018 tutkintoon ilmoittautuminen ja osallistuminen

Lisätiedot

Ohjeita valintojen tekemiseen tarjottimesta

Ohjeita valintojen tekemiseen tarjottimesta Ohjeita valintojen tekemiseen tarjottimesta Paljonko on tehty ykkösellä kuinka paljon pitää tehdä kakkosella yhteensä vähintään 60! Arvioi myös sitä, kuinka paljon kolmannelle vuodelle jää minimi 75 yht.

Lisätiedot

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

AMMATTILUKIOTOIMINTA TORNIOSSA Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa

AMMATTILUKIOTOIMINTA TORNIOSSA Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa Mikä on ammattilukiotoiminta Torniossa? Mitä tahansa ammatillista perustutkintoa opiskeleva opiskelija voi opiskella perustutkinnon rinnalle myös ylioppilastutkinnon

Lisätiedot

Vanhempainilta YO-tutkinnosta

Vanhempainilta YO-tutkinnosta Vanhempainilta YO-tutkinnosta Yleisesti Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa ylioppilastutkintolautakunta (YTL) ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto Kokeet järjestetään

Lisätiedot

ABIEN VANHEMPAINILTA 20.1.2016. Jatko-opinnot Opinto-ohjaajat Terhi Kurri ja Noora Ranta

ABIEN VANHEMPAINILTA 20.1.2016. Jatko-opinnot Opinto-ohjaajat Terhi Kurri ja Noora Ranta ABIEN VANHEMPAINILTA 20.1.2016 Jatko-opinnot Opinto-ohjaajat Terhi Kurri ja Noora Ranta Ajankohtaista abien ohjauksessa OP1-kurssin abivuoden opotunnit ovat olleet 1. ja 3. jaksossa. Hakuinfo järjestetään

Lisätiedot

SAVUTON MANSIKKALA LINNALA KOULUKAMPUS

SAVUTON MANSIKKALA LINNALA KOULUKAMPUS SAVUTON MANSIKKALA LINNALA KOULUKAMPUS VANHEMPAINILTA II-tutkinnon ykköset 22.10.2014 rehtori MIKA STRÖMBERG apulaisrehtori KRISTIINA HEIKURA Imatran yhteislukio IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN PÄIVÄLUKIO

Lisätiedot

VANHEMPAINILTA II-tutkinnon ykköset

VANHEMPAINILTA II-tutkinnon ykköset VANHEMPAINILTA II-tutkinnon ykköset 28.10.2015 rehtori MIKA STRÖMBERG apulaisrehtori KRISTIINA HEIKURA Imatran yhteislukio IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN PÄIVÄLUKIO 348 opiskelijaa - rehtori Mika Strömberg

Lisätiedot

15 Huoltajailta Tapio Karvonen 1

15 Huoltajailta Tapio Karvonen 1 15 Huoltajailta 8.11.2016 Tapio Karvonen 1 Yhteislyseo Kaksi toimipistettä (1.8.-7.2.2016 ) Lyseon toimipiste, Kymen Lukon toimipiste yhteinen opettajakunta yhteinen kurssitarjonta laaja osaaminen Evakkoon

Lisätiedot

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho LUKIO-OPINNOT Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho Opinto-ohjaajat Riina Laasonen 1 D, E, F Salla Purho - 1 A, B, C MITÄ LUKIOSTA ON HYVÄ TIETÄÄ? Oppimateriaalit hankittava

Lisätiedot

Hanna Närhi

Hanna Närhi Hanna Närhi 2017-2018 Älä huolestu 5-jakso-järjestelmään siirtymisestä 3.vuoden valinnat tehdään keväällä maaliskuu-huhtikuussa, silloin näet jaksot, kurssit, ajat... kaiken ehtii 1.jaksossa syksyn YO-kokeeseen

Lisätiedot

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan yleistä 2. vuositason opiskelijoista yo-tutkinto abivuosi opinto-ohjaus ja jatko-opintoihin pyrkiminen mahdollisuus tutustua sähköisiin kokeisiin luokassa 2O Missä mennään?

Lisätiedot

Kohti abivuotta. 2. vk Vanhempainilta ke

Kohti abivuotta. 2. vk Vanhempainilta ke Kohti abivuotta 2. vk Vanhempainilta ke 20.3.2019 MSX 23.4.2018 Lukio-opintojen päättäminen YLIOPPILASTODISTUS: Kirjoitukset suoritettuna Vähintään pakolliset neljä ainetta, jotka tulleet hyväksytysti

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio OSAOn ammattilukio Yli 500 opiskelee vuosittain lukio-opintoja Voi opiskella kaikissa koulutusohjelmissa (ei Kaukovainion

Lisätiedot

YO-INFO K2017 ILMOITTAUTUMINEN / rehtori Mika Strömberg

YO-INFO K2017 ILMOITTAUTUMINEN / rehtori Mika Strömberg YO-INFO K2017 ILMOITTAUTUMINEN 9.11.2016 / 10.11.2016 rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2017? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot yhteensä

Lisätiedot

YO-info K2015 19.1.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-info K2015 19.1.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-info K2015 19.1.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS LUKIO-OPINNOT YHTEENSÄ VÄHINTÄÄN 75 KRS - opiskelijan suorittamissa opinto-ohjelmansa mukaisissa pakollisissa ja valtakunnallisissa

Lisätiedot

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta Yo-infoa ykkösille tammikuussa 2015 Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta www.ylioppilastutkinto.fi Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli / suomi toisena kielenä Näistä valittava kolme pakollista koetta:

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019 Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019 Ylioppilastutkinto Lautakunnan ohje sivut kokelaille: https://www.ylioppilastutkinto.fi/ylioppilastutkin to/kokelaille Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi

Lisätiedot

LUKION AINEVALINNAT JA OPINTO-OHJELMAN SUUNNITTELU Kärsämäen lukio

LUKION AINEVALINNAT JA OPINTO-OHJELMAN SUUNNITTELU Kärsämäen lukio LUKION AINEVALINNAT JA OPINTO-OHJELMAN SUUNNITTELU Kärsämäen lukio Aine- ja kurssivalinnat KIELIVALINNAT Englanti ja ruotsi ovat kaikille yhteisiä. Ylimääräisenä, ns. lyhyenä kielenä voi valita ranskan,

Lisätiedot

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ilmoittautuminen kevään 2017 tutkintoon alkaa pe 4.11. ja päättyy pe 18.11. Mikäli osallistuit syksyn yo-kirjoituksiin, voit odottaa niiden lopulliset tulokset ja ilmoittautua

Lisätiedot

TERVETULOA!

TERVETULOA! TERVETULOA! 4.5.2018 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2018 YO-kokeisiin Wilmaan viimeistään 15.5. ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake tarkastetaan ja allekirjoitetaan RO-tuokiossa Suunnitelma

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Älä muuta perustyylidiaa

Ylioppilastutkinto. Älä muuta perustyylidiaa Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Kokelaan tulee itse olla tietoinen ylioppilaskokeiden määräyksistä

Lisätiedot

ABI-INFO I. Älä muuta perustyylidiaa. Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio

ABI-INFO I. Älä muuta perustyylidiaa. Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio ABI-INFO I Älä muuta perustyylidiaa Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio vs. rehtori Elina Karapalo puh. 040 8697 416 elina.karapalo@tampere.fi opinto-ohjaajat: Ritva Lintonen puh. 050 3257 409

Lisätiedot

Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät

Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät Kuullunymmärtämiskokeet ke 14.2. venäjä, pitkä ja lyhyt oppimäärä (paperilla) Kirjalliset kokeet ma 12.2. äidinkieli, suomi ja ruotsi, tekstitaidon koe (paperilla) ma

Lisätiedot

YO-INFO 6.5.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-INFO 6.5.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-INFO 6.5.2015 Rehtori Mika Strömberg YLIOPPILAS (KEVÄT 2016?) LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) AMMATTIOPISTON KURSSIT (AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO) YLIOPPILASKIRJOITUKSET (YLIOPPILASTUTKINTOTODISTUS)

Lisätiedot

TERVETULOA!

TERVETULOA! TERVETULOA! 26.4.2019 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2019 YO-kokeisiin Wilmaan 14.5. mennessä ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake tarkastetaan ja allekirjoitetaan RO-tuokiossa 16.5.

Lisätiedot

AMMATTILUKIO

AMMATTILUKIO 2 AMMATTILUKIO 3 AMMATTILUKIO: KAKSI TUTKINTOA Ammatillinen tutkinto + lukio-opintoja ja yo-tutkinto (joko 4 pakollista koetta S2021 alkaen TAI 5 koetta K2022 alkaen). 4 MITÄ HYÖDYT Lukio-opinnot kehittävät

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018 Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! ABIEN VANHEMPAINILTA SYKSY 2016 ABIEN TILANNE NYT Pian 2 ½ vuotta lähiopetusta takana Toiseksi viimeinen koeviikko lähestyy Kolmannessa jaksossa pidetään kertauskursseja Viimeinen

Lisätiedot

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Sitova ilmoittautuminen syksyn 2017 tutkintoon ti 2.5. - ma 29.5. Wilmassa. Ilmoittautumisen allekirjoittaminen kansliassa viim. ma 29.5. Kevään tutkintoon ilmoittautuminen

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016 Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

JATKAISINKO LUKIOSSA?

JATKAISINKO LUKIOSSA? JATKAISINKO LUKIOSSA? MIKSI LUKIOON? Tavoitteenasi on jatkaa korkeakouluissa, erityisesti yliopistossa. Yliopistojen pääsykokeissa voidaan vaatia lukion oppimäärän osaamista, esim. maa, fy, ke ja bi. Tarvitset

Lisätiedot

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Valtakunnalliset Vapaan sivistystyön päivät 2018 Sivistys, kulttuuri ja seikkailu Tiina Silander Uusi lukio tukee ja innostaa! Lukiouudistus on

Lisätiedot

ALOITUS S2015 II-tutkinto

ALOITUS S2015 II-tutkinto ALOITUS S2015 II-tutkinto 12.8.2015 rehtori MIKA STRÖMBERG apulaisrehtori KRISTIINA HEIKURA Imatran yhteislukio YHDISTELMÄTUTKINTO Suoritetaan yhtä aikaa ammatillisia opintoja sekä lukio-opintoja ammatillinen

Lisätiedot

Mitä peruskoulun jälkeen?

Mitä peruskoulun jälkeen? Mitä peruskoulun jälkeen? Opinto-ohjaaja Pia Nissilä opintopolku.fi KEVÄÄLLÄ 2018 YHTEISHAKU Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku on 20.2.-13.3.2018. Koulutukset alkavat syksyllä 2018.

Lisätiedot

Valinnat Kouvolan Yhteislyseo

Valinnat Kouvolan Yhteislyseo Valinnat 2015-13 WILMASSA 5.4.2015 KLO 08:00-10.5.2014 klo 20:00 Tarjotin 1516 Pakolliset kurssit ovat värittömiä, valtakunnalliset syventävät ovat kurssit sinisiä ja koulukohtaiset soveltavat kurssit

Lisätiedot

YO-info [Alatunnisteteksti]

YO-info [Alatunnisteteksti] YO-info 7.5.2019 [pvm] [Alatunnisteteksti] Yleistä YO-tutkinnosta suoritettava enintään kolmen perättäisen tutkintokerran aikana esim. S2019, K2020, S2020 tutkintoon kuuluu vähintään neljä koetta: äidinkieli

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2018

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2018 Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2018 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

Kahden tutkinnon suorittaminen Joensuussa

Kahden tutkinnon suorittaminen Joensuussa Kahden tutkinnon suorittaminen Joensuussa info-tilaisuus TI 14.8.2018 Tervetuloa! Ammatillinen tutkinto + yo-tutkinto > Ammatillista perustutkintoa opiskeleva voi suorittaa osan perustutkintoon kuuluvista

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F

Lisätiedot

OHJELMA. Ajankohtaista Muuttuva ylioppilastutkinto. Vanhempien kysymyksiä ja keskustelua Tilaisuus tavata ryhmänohjaajia

OHJELMA. Ajankohtaista Muuttuva ylioppilastutkinto. Vanhempien kysymyksiä ja keskustelua Tilaisuus tavata ryhmänohjaajia Tervetuloa Ajankohtaista Muuttuva ylioppilastutkinto rakenne ainereaali hajauttaminen digitaalinen ylioppilaskoe OHJELMA Vanhempien kysymyksiä ja keskustelua Tilaisuus tavata ryhmänohjaajia OPINTOJEN SUUNNITTELU

Lisätiedot

VANHEMPAINILTA TERVETULOA! KAKSOISTUTKINNON YKKÖSET SAMPO rehtori Mika Strömberg

VANHEMPAINILTA TERVETULOA! KAKSOISTUTKINNON YKKÖSET SAMPO rehtori Mika Strömberg VANHEMPAINILTA KAKSOISTUTKINNON YKKÖSET SAMPO17 11.10.2017 TERVETULOA! rehtori Mika Strömberg ESITYKSEN AIHEET * lukion esittely * kaksoistutkinto-opinnot * ylioppilastutkinto * sähköiset ylioppilaskirjoitukset

Lisätiedot

Lukion vanhempainilta 16. Yo-kirjoitukset ja jatko-opinnot

Lukion vanhempainilta 16. Yo-kirjoitukset ja jatko-opinnot Lukion vanhempainilta 16 Yo-kirjoitukset ja jatko-opinnot Ylioppilastutkinto Ylioppilaaksi tuloon vaaditaan yokirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä

Lisätiedot