Revontulia nousevan auringon maassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Revontulia nousevan auringon maassa"

Transkriptio

1 Revontulia nousevan auringon maassa Avaruussää-projekti vieraili viime vuonna lännessä Puerto Ricossa ja sitä edellisenä pohjoisessa Norjan Huippuvuorilla. Tänä vuona ilmansuuntana oli itä, ja marraskuun loppupuolella ryhmä Järvenpään lukion, Helsingin suomalaisen yhteiskoulun ja Hämeenlinnan Kaurialan lukion opiskelijoita löysikin itsensä Japanin neljänneksi suurimasta kaupunkista Nagoyasta. Matkaoppaanamme paikalliseen kulttuuriin ja ilmakehän ilmiöihin toimi aiemmin Nagoyassa tutkimusta tehnyt Sodankylän Observatorion johtaja Esa Turunen. Ensi töikseen hän johdatti meidät majapaikallemme, joka tavanomaisen hotellin sijaan oli perinteinen ryokan. Vaikka futonilla (pelkällä patjalla) riisityynyn kanssa nukkuminen tuntui aluksi kauhistuttavalta ajatukselta, osoittautui huoli tyystin turhaksi. Viikon aikana majatalon pehmeisiin kokolattiamattoihin, perinteiseen japanilaiseen aamiaiseen ja ennen kaikkea kuumavesialtaaseen ehti tykästyä. Viikon ohjelmaan kuului luentoja ja muuta toimintaa Nagoyan yliopiston viihtyisällä kampusalueella. Vapaa-ajalla kohteina olivat muun muassa 400-vuotinen Nagoyan linna, valtava ostosalue Osu, sekä kaupungin tv-torni. Ohjelman puolesta vierailimme myös yliopistoalueella sijainneella lukiolla, jossa teimme paikallisten oppilaiden kanssa riisipalloja. Jos japanilaisen viihdeteollisuuden perusteella on saanut kuvan sikäläisestä lukiosta, voin vakuuttaa, että käsitys pitänee varsin hyvin paikkaansa. Myös paikallisen käsityksen siisteydestä saimme huomata omakohtaisesti. Onnistuimme nimittäin saamaan kirjallisen varoituksen siitä, että majatalon vessan lattialle oli jäänyt papereita. Ainakin siisteyden kohdalla kulttuurishokki

2 koittikin vasta kotiin palatessa. Kokonaisuutena maa jätti kuitenkin todella positiivisen vaikutelman, vaikka esimerkiksi kaupassa käynti melkoista arpapeliä olikin heikkojen japanintaitojemme takia. Opetuspuolella oli tarjolla tietoa etenkin revontulista sekä muista ilmakehän ilmiöistä. Yhden päivän vietimme savikeramiikastaan tunnetussa Shigarakissa tutka-asemalla vieraillen ja tietysti kävimme kokeilemassa saviastioiden tekoa. Ennakolta ryhmätyönä tehdyt julisteet esiteltiin muille, ja Avaruussääkurssin perinteitä noudattaen teimme Huippuvuorilla sijaitsevalla tutkalla kahden tunnin mittauksen, jonka arvo oli kuulemma euroa. Aurinkotuuli oli kuitenkin tyyntä, joten revontulien sijaan mittaustuloksista saattoi havaita vain ionosfäärin gravitaatioaaltoja. Vaikka kohdemaa ja projektin aihe olivatkin osittain tuttuja jo etukäteen, molemmissa oli myös paljon itselleni tuntematonta. Matkan aikana kummastakin löytyi uusia ja yllättäviä piirteitä, ja elämään jäi pieni toive, josko uuden kulttuurin ja mielenkiintoisen opiskeluaiheen voisi yhdistää jatkossakin. Ipso facto: tuntijakokokeilusta Vastine Eetu Mölsän ja Aki Saarikosken mielipidekirjoitukseen. Tänään torstaina lukiolla opiskelijat äänestivät opetusministeriön tuntijakokokeiluun osallistumisesta. Tilanne oli mielestämme epäreilu, sillä vaikea asia esiteltiin verrattain nopeasti opiskelijoille. Tämän jälkeen muutamat

3 asiaa vastustavat, jo yli viikon ehdotusta mutustelleet lukiolaiset kertoivat syyt, joiden takia tuntijakokokeilu on heidän mielestään huono. Äänestys pidettiin heti kokeilua vastustavien argumenttien jälkeen kuulematta asiaa puoltavia. Tuntijakokokeilua vastustavien opiskelijoiden argumentit sisälsivät paljon kärjistettyjä mielipiteitä, jotka myytiin muille opiskelijoille totuutena, ja lukiolaisten joukossa kulki huhuja, jotka sisälsivt osin jopa suoraan sanottuna väärää tietoa. Jotkut luulivat, että pienten aineiden opettajat menettäisivät työnsä, jos kokeilulupaa haetaan ja se saadaan. Ennen äänestystä puhuneet olivat huolissaan yleissivistyksen tason laskemisesta Suomessa ja kolmen ylimääräisen luonnontieteellisen kurssin pakolliseksi muuttumisesta humanistis-yhteiskunnallisten aineiden pakollisen kurssimäärän laskiessa kahdella, jolloin molemmissa pakollisia kursseja olisi yhdeksän. Kokonaisuudessaan pakollisten aineiden määrä nousisi yhdellä niille, jotka kokeiluun päättäisivät osallistua. Mielipidekirjoituksessaan opiskelijat Mölsä ja Saarikoski ilmaisivat epäilyksensä opettajien mentaalisten resurssien riittävyydestä, jos lukiossa ensi lukuvuonna olisi käytössä kolme tuntijakoa. He myös esittivät kysymyksen onko opiskelijoiden pakottava ohjaaminen luonnontieteiden opiskeluun todella valinnanvapauden lisäämistä? Asiaa vastustavien argumentit sisälsivät paljon kärjistettyjä mielipiteitä. Haluamme painottaa, että kyseessä on kokeilu. Se ei vaikuta opiskelijoiden jatko-opintomahdollisuuksiin eikä se pakota vuosina 2016 ja 2017 lukionsa aloittavia opiskelijoita mihinkään. He saavat halutessaan jakaa opintonsa vuoden 2016 opetussuunnitelman mukaan, joka pääpiirteiltään on melko samanlainen kuin nykyinen lukion tuntijako. Kokeilulla opetushallituksen on tarkoitus kartoittaa opiskelijoiden mielenkiinnon kohteita lukio-opiskelussa, minkä pohjalta tulevaisuudessa voidaan muokata lukion tuntijakoa Suomen

4 opiskelijoiden tarpeita vastaavaksi. Tämä kokeilu tarjoaa etenkin luonnontieteitä ja paljon vieraita kieliä lukeville pienen helpotuksen ja myös humanistien pakollisten aineiden luku-urakka helpottuu yhdellä kurssilla. Mielestämme lukion yleissivistävyys ei katoa, sillä opiskelijoiden pitää edelleen lukea sekä luonnontieteitä että humanistisia aineita, eikä ylioppilastodistukseen vaadittava kokonaiskurssimäärä laske. Sama määrä pakollisia kursseja molemmissa suunnissa lisäisi tasa-arvoa eri tavoin suuntautuneiden opiskelijoiden kesken. Miksi humanistisia aineita pitäisi lähtökohtaisesti lukea enemmän kuin luonnontieteitä, vaikka luonnontieteiden saralla on enemmän jatko-opintopaikkoja? Asiaa vastustavien opiskelijoiden väite tuntijakokokeilusta johtuvista opettajien potkuista on täysin perätön. On laitonta erottaa virassa olevaa opettajaa kokeilun takia. Emme myöskään usko, että opettajien tuntimäärät juurikaan pienenisivät, vaikka opiskelijat pystyisivätkin jättämään kokonaisia oppiaineita lukematta. Järvenpään lukiossa on niin paljon opiskelijoita, että jokaiselle aineelle löytyy siitä kiinnostuneita. Lisäksi kokeilu koskee vain kahta ikäluokkaa; lukiossa tulee koko ajan olemaan normaalilla tuntijaolla opiskelevia. Mölsän ja Saarikosken epäilys opettajien mentaalisten resurssien riittävyydestä on hyvä, mutta meidän mielestämme aiheeton. Se, minkä tuntijaon opiskelijat valitsevat, ei ole opettajien murhe eikä vaikuta heidän opetukseensa mitenkään. Vaikeuksia saattaisi tulla siinä vaiheessa, kun opiskelijoiden kirjoitusoikeutta tarkistetaan keväällä 2018, jolloin ylioppilaskirjoituksiin osallistuvilla opiskelijoilla on ollut käytössä kolme tuntijakoa, mutta se on pieni hinta maksettavaksi tuntijakokokeilun tuomista hyödyistä. Ihmiset ovat erilaisia ja jokainen on kiinnostunut vähän eri asioista. Uskomme, että opintojen keskittäminen tekisi opiskelusta mielekkäämpää sekä opiskelijoille että opettajille. Kursseilla

5 olisi pääasiallisesti vain opiskelijoita, joita aine kiinnostaa, ja tämä lisäisi varmasti myös opettajan intoa omaa oppiainettaan kohtaan. Mölsä ja Saarikoski toivat mielipidekirjoituksessaan esille myös pelkonsa siitä, että opettajat joutuisivat huoraamaan kurssejaan opiskelijoille oman elantonsa varmistamiseksi. Tällä he ilmeisesti tarkoittivat, että opiskelijoista syntyisi kilpailua opettajien välille, ja se näin ollen vaikuttaisi negatiivisesti kurssien laatuun. Me olemme eri mieltä. Ne opiskelijat, jotka tietävät jo lukioon tullessaan mitä sen jälkeen aikovat tehdä, keskittäisivät opintonsa aineisiin, joita he tarvitsevat jatko-opintoihin pyrkiessään. Loput todennäköisimmin seuraisivat opetussuunnitelmaa 2016, sillä se antaa mahdollisuuden etsiä suuntaa tulevaisuuden opiskeluihin, tai osallistuisivat kokeiluun ja sananmukaisesti kokeilisivat kaikkea löytääkseen mieleisensä oppiaineet. Ihmiset ovat erilaisia ja jokainen on kiinnostunut vähän eri asioista. Tämä takaa opiskelijoita kaikille oppiaineille. Kokeilulupaa kannattaisi mielestämme ehdottomasti hakea. Suurin hyöty tulisi opiskelijoille, jotka tietävät mihin aikovat mennä jatko-opintoihin. Heidän opiskeluaikansa lyhenisi, aikaa jäisi myös muuhun koulun toimintaan ja koulu todennäköisesti tulisi aiheuttamaan vähemmän stressiä. Myös ne opiskelijat, jotka eivät vielä tiedä mitä he aikovat lukion jälkeen tehdä, mutta tietävät mitä aineita haluavat koulussa lukea, saisivat kokeilusta irti paljon. Kokeilu näkyisi mahdollisesti myös positiivisesti arvosanoissa. Vetoamme sivistys- ja vapaa-aikalautakuntaan, jotta se päättäisi hakea tuntijakokokeiluun. Ronja Suokivi Järvenpään lukion opiskelijakunnan puheenjohtaja Aliisa Rantanen Järvenpään lukion lehden päätoimittaja Niklas Mäkelä

6 opiskelija Non scholae sed vitae discimus! Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta päättää torstaina Järvenpään lukion osallistumisesta opetusministeriön tuntijakokokeiluun. Tavoitteena opetusministeriöllä tällä kokeilulla on lisätä valinnaisuudenvapautta ja täten lisätä opiskelumotivaatiota sekä ohjata opiskelijoita tehokkaammin jatko-opintoihin. Kokeilu muuttaa radikaalisti tuntijakoa reaaliaineiden osalta. Tuntijakokokeilun mukaisesti reaaliaineissa tulisi opiskella vähintään yhdeksän kurssia ympäristö- ja luonnontieteitä sekä sama määrä humanistisyhteiskunnallisia tieteitä. Kokeiluun valitaan viisikymmentä lukiota Suomesta ja lautakunta päättää kokeiluun hakemisesta. Vastustamme kokeiluun osallistumista. Olemme vakavasti huolissamme jo nykyisestä yleissivistyksen tilasta Suomessa ja pelkäämme, että taso laskee kokeilun myötä. Tuntijakokokeilun mukaisesti opiskelija pystyy jättämään kokonaisia aineita opiskelematta. Opiskelija voi esimerkiksi valita yhteiskunnallisista aineista vain tietyt ja jättää vaikkapa yhteiskuntaopin kokonaan opiskelematta. Jos opiskelija ei ymmärrä Suomen päätöksentekojärjestelmää, voi siitä seurata jopa yhteiskunnallista radikalisoitumista. Mielestämme pakollisilla kursseilla on syy niiden pakollisuuteen, sillä niillä tarjotaan välttämättömiä kansalaistaitoja. Tuntijakokokeilua perustellaan opiskelijoiden valinnaisuuden lisääntymisellä. Tämä on kuitenkin tökeröä myyntipuhetta. Todellisuudessa pakollisia kursseja tulee yksi lisää. Lisäksi

7 luonnontieteellisiä aineita on pakko opiskella kolme kurssia enemmän kuin tulevassa opetussuunnitelmassa. Pakollisia humanistis-yhteiskunnallisia kursseja on tuntijakokokeilussa kaksi kurssia vähemmän. Onko opiskelijoiden pakottava ohjaaminen luonnontieteiden opiskeluun todella valinnanvapauden lisäämistä? Olemme huolissamme myös tuntijaon käytännön toteutuksesta. Mikäli Järvenpään lukio osallistuisi tuntijakokokeiluun, syksyllä lukio toteuttaisi kolmea eri tuntijakoa: nykyinen opetussuunnitelma, opetussuunnitelma 2016 sekä tuntijakokokeilu. Opetussuunnitelma 2016 on tarjottava niille, jotka eivät halua osallistua tuntijakokokeiluun. Opettajien mentaaliset resurssit eivät riitä tähän saatika varsinaiseen opetustyöhön näiden lisäksi. Kokeilun myötä opettajat asetetaan kilpailuasemaan. He joutuvat huoraamaan kurssejaan opiskelijoille oman elantonsa varmistamiseksi, kun opiskelijat voivat sivuuttaa tiettyjä aineita. Näemme tuntijakokokeilun uhkana yleissivistykselle, aidolle valinnanvapaudelle sekä pelkäämme kokeilun todellisia vaikutuksia lukion arjessa. Vetoamme sivistys- ja vapaaaikalautakuntaan, jotta se päättäisi olla hakematta tuntijakokokeiluun. Eetu Mölsä Järvenpään lukion opiskelijakunnan sihteeri Aki Saarikoski Järvenpään nuorisovaltuuston puheenjohtaja

8 Ylioppilaskirjoitukset lähestyvät nappaa vinkit kevään koitoksiin Kevään ylioppilaskirjoitusrumba on hyvässä vauhdissa. Kokelaat ovat saaneet jo hikoilla äidinkielen tekstitaidon osion sekä pitkän vieraan kielen kuuntelun parissa. Joillekin yokirjoitukset ovat näytön paikka, toisille ne ovat pelottava mörkö tai välttämätön paha. Lukulomaa on kuitenkin vielä muutama viikko jäljellä, joten vielä on rutkasti teeskennellä lukevansa ja snäppäillä kavereille kuvia koskemattomista kirjapinoista. Mikäli Netflix syystä tai toisesta kyllästyttää, tähän artikkeliin on koottu muutamia hyödyllisiä vinkkejä onneen ja menestykseen. Kevään kirjoittajien on ehkä hankalaa hyötyä tästä vinkistä, mutta ykköset korvat hörölle! Kirjoituksiin valmistautuminen alkaa periaatteessa jo heti lukion ensimmäisenä vuonna. Kirjoitettavien oppiaineiden kursseilla ei siis välttämättä kannata torkkua mä luen nää sit myöhemmin asenteella, sillä abikurssilla laiskuus luultavasti kyllä kostautuu. Monet ajattelevat, että kurssit voi huoletta sutaista vasemmalla kädellä, sillä etenkin yliopistoon haettaessa päättötodistuksen arvosanoilla ei ole merkitystä. Kurssit vaikuttavat kuitenkin asioiden osaamiseen, osaaminen yotuloksiin ja yo-tulokset sisäänpääsyyn. Jos lukeminen on kitkerää pakkopullaa, tarkka lukusuunnitelma voi tuoda opiskeluun järjestelmällisyyttä. Itselle vaikeimmille aihealueille kannattaa tietysti varata eniten aikaa. On myös järkevää jättää aikatauluun hieman joustoa, ettei flunssapöpö romahduta koko systeemiä. Abikurssien ja preliminäärien eli harjoitusylioppilaskokeiden lisäksi on mahdollista osallistua tentteihin. Tentit kestävät

9 saman verran kuin normaalit kokeetkin eli kolme tuntia, ja tentissä onnistuminen voi nostaa kyseisen aineen päättöarvosanaa. Vaikka tentit eivät ajallisesti vastaakkaan oikeaa yo-koetta, niissä voi harjoitella vastaustekniikkaa ja ajankäyttöäkin esimerkiksi sen suhteen, kuinka paljon yhteen tehtävään on aikaa. Varsinkin reaaliaineissa tenteistä voi olla hyötyä, jos opiskelee itse lähinnä lukemalla. Matemaattisissa aineissa siis matematiikka, fysiikka ja kemia tärkeää on laskurutiinin harjaannuttaminen. On täysin luonnollista, että ykkösvuonna tankatut analyyttiset ja epäanalyyttiset geometriat ovat jo painuneet unholaan. Vaikka vanhojen kirjojen selailu ei palauttaisi säännöllisiä tetraedrejä mieleen, ei tarvitse hätääntyä. Opetustvsivustolla on runsaasti videoita esimerkiksi pitkän matematiikan eri aihealueista. Videoita katsellessa voi samalla itse tehdä muistiinpanoja ja mallivastauksia. Kielten kokeisiin valmistautuessa ei välttämättä kannata päntätä kaikkia sanastoja väkipakolla päähän. Toki vaikeiden aihealueiden sanastoja kannattaa kertailla. Kaunokirjallisuuden lukeminen kartuttaa sanavarastoa, mutta etenkin vieraskielisten medioiden seuraaminen on hyödyllistä, sillä ylioppilaskokeen tekstit ovat lähes aina peräisin eri verkkolehdistä. Netflixiä saa nyt myös katsoa ihan luvan kanssa vieraskielisillä teksteillä tietysti! Abitreenien sivuilla voi myös harjoitella esimerkiksi englannin ylioppilaskuunteluita sekä ladata vanhoja ylioppilaskokeita. Äidinkielen ylioppilaskirjoituksiin harjoitellessa suosittelen kaivamaan vanhat esseet ja tekstitaidon vastaukset esiin, vaikka ykkösvuoden räpellyksiä olisikin kiusallista muistella. Omia vanhoja tekstejä lukiessa näkee, kuinka paljon on kirjoittajana kehittynyt. Samalla tulee myös kertailtua eri tehtävätyyppejä. Äidinkielen koetta varten kannattaa myös olla perillä ajankohtaisaiheista, joita etenkin esseekokeessa saatetaan hyödyntää. Kaikenlaisten tekstien ahmiminen ja erilaisten ajatusten mutusteleminen eivät myöskään ole

10 pahitteeksi. Ylioppilaskirjoituksissa koeaikaa on kuusi tuntia oppiaineesta ja kokelaasta riippuen aikaa on yleensä liikaa tai liian vähän. Salista saa lähteä kahdeltatoista, mutta aika kannattaa todella hyödyntää nyt jos milloin on aika tarkastaa! Omille virheille tulee harmittavan usein sokeaksi, joten esimerkiksi vieraiden kielten esseet kannattaa käydä systemaattisesti läpi, keskittyen ensin vaikkapa sanajärjestykseen ja sitten adjektiivien taivutukseen. Tällä tavalla virheet on helpompi huomata. Porkkanaviipaleet ja rapeat perunalastut ovat aina hyvä tärppi, sillä ylioppilaskirjoituksissa asenne on minä vastaan muut ja tarpeeksi äänekkäällä rouskutuksella voi vaivattomasti horjuttaa vierustoverin laudaturia. Kuuden tunnin aikana ehtii nälkä yllättämään kerran jos toisenkin, joten eväisiin kannattaa panostaa. Eväitä kannattaa olla mieluummin liikaa kuin liian vähän, sillä kokeessa on kyllä tähdellisempääkin tekemistä kuin keittiön hyllylle jääneiden suklaakeksien harmittelu. Pelkkien nallekarkkien voimalla tuskin jaksaa puurtaa, joten lounaaksi kannattaa ottaa esimerkiksi täytetty voileipä ja salaattia. Porkkanaviipaleet ja rapeat perunalastut ovat aina hyvä tärppi, sillä ylioppilaskirjoituksissa asenne on minä vastaan muut ja tarpeeksi äänekkäällä rouskutuksella voi vaivattomasti horjuttaa vierustoverin laudaturia. Loppukiriä varten kannattaa säästää vaikkapa suklaapatukka sokeripommiksi, jotta jaksaa hioa vastauksia viimeiseen asti. Ylioppilaskirjoituksiin on järkevää suhtautua tietyllä vakavuudella, mutta lukemisen lomassa tulee myös muistaa rentoutua. Riittävät yöunet, monipuolinen ruokavalio, säännöllinen liikunta ja kaverien vertaistuki auttavat jaksamaan arjen keskellä. Tsemppiä kaikille kirjoituksiin!

11 Paskapuhetta nimensä veroinen teos Jouni Hynysen uusin teos kantaa nimeä Paskapuhetta ja sitä se tosiaan onkin. Hynynen on perisuomalainen Karjalan kasvatti, joka ei sanaista arkkuaan säästele. Ja kun miehen mieltä painaa riittävän moni asia, lopputuloksena on 151 sivua räväkän suoraa analysointia ja arvostelua Suomen politiikasta, miehistä ja naisista, sosiaalisesta kanssakäymisestä ja viihdeteollisuudesta. Mukaan mahtuu myös elämänohjeita, fantasioita Jutta Urpilaisesta ja liuta kirosanoja. Toisin sanoen kirja on kannesta kanteen viihdyttävän suorapuheista ja räikeää tekstiä, jossa edetään tauotta täysillä eteenpäin. Mutta kyllä Hynynen osaa todella kirjoittaakin, ja plussaa tulee myös hyvistä kannanotoista ja huomioista, jotka on vain puettu humoristiseen asuun. Vain elämää -ohjelman tuotantoyhtiö väittää tekevänsä iloista laatuviihdettä. Tuossa väitteessä ei mene kuin kolme asiaa pieleen. Iloinen, laatu ja viihde. Jos televisiosta haluaa nähdä todellista suomalaista viihdettä, kannattaa satsata Tuuri-ohjelmaan tai esimerkiksi eduskuntatai presidenttivaalien valvojaisiin. Niistä voi nimittäin bongata sellaisen sketsihahmogallerian, että voi nauraa vedet silmissä. Kirjaa lukiessa on hyvä pitää mielessä, että täysin tosissaan ei kannata kaikkea ottaa, sillä rivopuheinen Hynynen on kuitenkin loppujen lopuksi rääväsuinen huumorimies. Kaiken varalta hän on silti liittänyt mukaan oman sähköpostiosoitteensa, mihin hän kehottaa mielensä

12 pahottaineita lukijoita laittamaan vihaisen palautteen. Minkäänlaista juonta tai yhteneväistä aihetta teoksessa ei siis ole, vaan paskaa puhumalla edetään kylmästi alusta loppuun saakka. Aiheet on suunnattu ehkä enemmän mieslukijoille ja tietenkin Kotiteollisuus-faneille, mutta muutamassa kohdassa huumori menee hiukan liian mauttomaksi tai tylsän junttimaiseksi. Onneksi kakkavitsejä ei ole kuitenkaan viljelty liikaa ja jutun taso pysyy kaiken kaikkiaan hauskan puolella. Tietynlaista rohkeutta kirjan kirjoittamiseen on varmasti vaadittu, sillä vihapostista Hynysen sähköposti on mitä luultavammin täyttynyt julkaisupäivämäärän jälkeen, koska karkeita analyysejä ja suoraa haukkumista ovat opuksen sivut pullollaan. Tai ehkä kyseessä on vain silkka välinpitämättömyys. Joka tapauksessa on hyvä taas osata ottaa asiat huumorilla, eikä turhan tosissaan. Kaiken kaikkiaan kirja oli hauskaa luettevaa, mikä luultavasti kertoo jotain omastakin huumoritasosta. Nimestään huolimatta kirjassa on myös asiallisiakin näkemyksiä ja analyysejä. Ja kyllähän suomalaisen luontoon kuuluu valitusten kuuntelusta saatu nautinto. Kirjaa voisi jättää suosittelematta kukkahattutädeille, mutta muiden käteen helppolukuinen teos saattaa istua oikein mukavasti. Kaikki on siis päin persettä. Sinä katsot ikkunasta pimeään yöhön, omaan kuvaasi, joka heijastuu ikkunasta. Ja yhtäkkiä tajuat, että olet peilikuvasi, tietokoneen, telkkarin ja puhelimen kanssa ihan vitun yksin. Ja se johtuu siitä, ettet ole muistanut, kerennyt tai jaksanut pysähtyä ja ajatella. Olet ottanut kaiken vastaan mukisematta. Tää oli tässä. Mie lähen nyt kaljalle. Kaikki uuniin! Paitsi Eppu Normaali.

13 Kreiseilyä penkkaripäivänä Elämässä saa harvoin olla oikeasti lystiä ja vielä harvemmin sen saa näyttää. Penkinpainajaiset, tai tavanomaisemmin penkkarit, ovat juuri yksi näistä elämän mahtavimmista kokemuksista, sekä yksi kouluvuoden odotetuimpia huippukohtia. Penkkareita odottavat melkein yhtä innokkaasti niin karkinhimoiset alakoululaiset kuin riehakkaan kekseliäät abitkin. Penkkaripäivä on vapun lisäksi varmaan ainoa suomalainen perinne, jona lukiolaisten riemu tulee ilmi eksoottisten asujen kautta. Saatat törmätä helmikuisena torstaina järkyttävään asuun verhoutuneeseen abiin, joka myhäilee puna poskilla vapaus mielessään. Välittämättä kasvoja koristavasta tekoverestä abiturientti hymyilee mummelit pelästyttäen ja ajattelee: Tämän päivän jälkeen kaikki muuttuu. Järvenpään lukiossa penkkaripäivänä pukujen ohella perinteitä ovat muun muassa rehtorin vastaanottaminen koulun pihalla sekä abigaala, jossa nähdään abien suunnittelemia riemastuttavia kilpailuja, videoita ja esityksiä areenalla sekä kuullaan opettajiin kohdistuvia kiusallisia kysymyksiä. Joka tapauksessa varmasti meille kaikille tutuin perinne on kuormaautoajelu, jonka aikana abiturientit koettelevat hauislihastensa kestävyyttä karkkia viskomalla. Vuoden 2016 penkkarirekat kiersivät tihkusateessa neljätoista järvenpääläistä koulua. Alla kuvia päivän meiningistä ja ohjelmasta:

14 Tänä vuonna rehtori Marja-Liisa Lehtiniemi saapui sairaalapaareilla koululle.

15 Eva J.J:lle sataa miehiä! (It s raining men)

16 Vuoden paita ja peppu.

17

18 Opettaja Joona Svala ostaa sankansa K-kaupasta.

19

20 Vuoden muusikko ja vuoden paras asu.

21 Vähän erilainen versio Sannin kappaleesta 2080-luvulla.

22

Nappaa vinkit kukkarolle keveään kesään!

Nappaa vinkit kukkarolle keveään kesään! Nappaa vinkit kukkarolle keveään kesään! Portti kesälaitumille aukeaa muutaman päivän kuluttua, jolloin koittaa kuluneen kouluvuoden rehkimisellä ansaittu loma. Kesällä ajasta tuskin on puutetta, mutta

Lisätiedot

Lukiokokeilu (-21)

Lukiokokeilu (-21) Lukiokokeilu 2016-2020 (-21) Lukiokokeilu Munkkiniemen yhteiskoulu on mukana Opetus- ja kulttuuriministeriön lukiokoulutuksen tuntijakokokeilussa. lukiolaki (629/1998) 15 kokeilu käynnistynyt 1.8.2016

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

Ylioppilaskirjoitukset lähestyvät nappaa vinkit kevään koitoksiin

Ylioppilaskirjoitukset lähestyvät nappaa vinkit kevään koitoksiin Ylioppilaskirjoitukset lähestyvät nappaa vinkit kevään koitoksiin Kevään ylioppilaskirjoitusrumba on hyvässä vauhdissa. Kokelaat ovat saaneet jo hikoilla äidinkielen tekstitaidon osion sekä pitkän vieraan

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho LUKIO-OPINNOT Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho Opinto-ohjaajat Riina Laasonen 1 D, E, F Salla Purho - 1 A, B, C MITÄ LUKIOSTA ON HYVÄ TIETÄÄ? Oppimateriaalit hankittava

Lisätiedot

Abien vanhempainilta Tervetuloa!

Abien vanhempainilta Tervetuloa! Abien vanhempainilta 27.8.2013 Tervetuloa! Lukuvuoden tapahtumia/abit Syksyn yo-kokeet 9.9. 27.9.2013 1. jakson koeviikko 25.9. 1.10.2013 Retkiä oppilaitoksiin Syysloma 21.10-27.10.2013 2. jakson koeviikko

Lisätiedot

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. Kurssipalaute HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5.

Lisätiedot

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta Yo-infoa ykkösille tammikuussa 2015 Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta www.ylioppilastutkinto.fi Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli / suomi toisena kielenä Näistä valittava kolme pakollista koetta:

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 14.11.2017 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras

Lisätiedot

Lukion tuntijakokokeilu. Heikki Blom Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lukion tuntijakokokeilu. Heikki Blom Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukion tuntijakokokeilu Heikki Blom Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö 3.11.2016 Uskalla kokeilla lukion uusi kehittämisohjelma Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt yhteistyössä Opetushallituksen

Lisätiedot

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Kevään tapahtumia Huoltajakyselyn tuloksia Ylioppilaskirjoitukset ja hajauttaminen Opinto-ohjaajan katsaus Ryhmänohjaajan tapaaminen 16.4.2019 Toisen vuosikurssin

Lisätiedot

Tampereen kesäyliopisto

Tampereen kesäyliopisto Tampereen kesäyliopisto Avoin kaikille 11 Yhteistyökorkeakoulua 10 000 opintopistettä 5000 opiskelijaa 30 oppiainetta 12 kieltä Ilman opiskelupaikkaa? vietä välivuosi avoimen yliopiston opintojen parissa!

Lisätiedot

Järki koeajoi lukion tuoliuutuuden

Järki koeajoi lukion tuoliuutuuden Järki koeajoi lukion tuoliuutuuden Lukion pakollisen oppimäärän suorittaakseen opiskelijan on istuttava reilusti yli 2 000 tuntia koulun penkillä. Kun lukuun lisätään koeviikot, ylioppilaskokeet ja mahdollinen

Lisätiedot

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Kevään tapahtumia Ylioppilaskirjoitukset ja hajauttaminen Opinto-ohjaajan katsaus Ryhmänohjaajan tapaaminen 19.4.2017 Toisen vuosikurssin vanhempainilta Yleisiä

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

Tampereen kesäyliopisto

Tampereen kesäyliopisto Tampereen kesäyliopisto Avoin kaikille 11 Yhteistyökorkeakoulua 10 000 opintopistettä 5000 opiskelijaa 26 oppiainetta Miksi opiskella avoimia yliopisto-opintoja voit hyödyntää välivuoden pääset elämässä

Lisätiedot

Miten kurssit tehdään Eirassa?

Miten kurssit tehdään Eirassa? Miten kurssit tehdään Eirassa? Peruskoulussa sinun pitää olla tunneilla, tehdä kurssiin kuuluvat tehtävät ja osallistua loppukokeisiin. Verkkokurssit (suomen kielen kirjoituskurssi s2kki2v ja s2klu2v)

Lisätiedot

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio VINKKEJÄ OPISKELUUN Tampereen teknillinen lukio ÄIDINKIELENOPISKELUN KULTAISET KONSTIT Asenne. Ei äikästä voi reputtaa., Mitä väliä oikeinkirjoituksella? Kyllä kaikki tajuavat, mitä tarkoitan, vaikka teksti

Lisätiedot

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle 2019-2020 Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Valitse ja vaikuta! Esivalinnat lukuvuodelle 2019-2020 Lukion opiskelijoilta kerätään esivalinnat kurssivalinnoista

Lisätiedot

Tampereen kesäyliopisto

Tampereen kesäyliopisto Tampereen kesäyliopisto Avoin kaikille 11 Yhteistyökorkeakoulua 10 000 opintopistettä 5000 opiskelijaa 30 oppiainetta 12 kieltä Miksi opiskella avoimia yliopisto-opintoja voit hyödyntää välivuoden pääset

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Sitova ilmoittautuminen syksyn 2017 tutkintoon ti 2.5. - ma 29.5. Wilmassa. Ilmoittautumisen allekirjoittaminen kansliassa viim. ma 29.5. Kevään tutkintoon ilmoittautuminen

Lisätiedot

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta Yo-infoa ykkösille tammikuussa 2014 Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta www.ylioppilastutkinto.fi Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli / suomi toisena kielenä Näistä valittava kolme pakollista koetta:

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 15.11.2018 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras

Lisätiedot

YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA.

YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA. YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA www.ylioppilastutkinto.fi TUTKINNOT JA TODISTUKSET Lukion oppimäärä Ylioppilastutkinto vähintään 75 kurssia, sisältäen ops:in mukaisesti pakolliset ja vähintään 10 syventävää

Lisätiedot

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin?

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? When? Milloin? Tärkeitä päivämääriä: - 12.1. 2017 Infotilaisuus Helsingin Uudessa Yhteiskoulussa - 19.1.

Lisätiedot

Abien vanhempainilta Tervetuloa

Abien vanhempainilta Tervetuloa Abien vanhempainilta 21.1.2019 Tervetuloa Vanhempainillan aiheet Jatkokoulutukseen hakemisesta Kevään yo-kirjoitukset, valmistautuminen yo-kokeeseen, lukio-opinnot päätökseen Ryhmänohjaajien tapaaminen

Lisätiedot

Abien vanhempainilta Tervetuloa

Abien vanhempainilta Tervetuloa Abien vanhempainilta 19.1.2016 Tervetuloa Vanhempainillan aiheet Kevään yo-kirjoitukset, valmistautuminen yo-kokeeseen, lukio-opinnot päätökseen Jatkokoulutukseen hakemisesta Ryhmänohjaajien tapaaminen

Lisätiedot

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle 2019-2020 Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Valitse ja vaikuta! Esivalinnat lukuvuodelle 2019-2020 Lukion opiskelijoilta kerätään esivalinnat kurssivalinnoista

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

JAKSOVINKIT Ajankohtaista 6. jakson aikana. yo-tutkintoon ilmoittautuminen kansliassa. o tutkintoa syksyllä aloittavat ma 29.5.

JAKSOVINKIT Ajankohtaista 6. jakson aikana. yo-tutkintoon ilmoittautuminen kansliassa. o tutkintoa syksyllä aloittavat ma 29.5. JAKSOVINKIT 6 16-17 Jaksovinkit on Oulun aikuislukion jaksotiedote, joka julkaistaan aikuislukion kotisivulla koeviikolla ennen seuraavan jakson aloitusta. Jaksovinkeissä on infoa tulevan jakson lukiokursseista

Lisätiedot

YO-info Sotungin lukio ja etälukio

YO-info Sotungin lukio ja etälukio YO-info Sotungin lukio ja etälukio TI 22.1.2019 Opinto-ohjaaja Elina Korkea-aho Osallistumisoikeus yo-tutkintoon - Osallistumisoikeus kevään ylioppilaskokeisiin edellyttää, että tutkintoaineesta on saatu

Lisätiedot

OHJELMA. Ajankohtaista Muuttuva ylioppilastutkinto. Vanhempien kysymyksiä ja keskustelua Tilaisuus tavata ryhmänohjaajia

OHJELMA. Ajankohtaista Muuttuva ylioppilastutkinto. Vanhempien kysymyksiä ja keskustelua Tilaisuus tavata ryhmänohjaajia Tervetuloa Ajankohtaista Muuttuva ylioppilastutkinto rakenne ainereaali hajauttaminen digitaalinen ylioppilaskoe OHJELMA Vanhempien kysymyksiä ja keskustelua Tilaisuus tavata ryhmänohjaajia OPINTOJEN SUUNNITTELU

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS Toisen asteen koulutukseen kuuluu lukio ja ammatillinen koulutus. Toisen asteen koulutukseen voi hakea vain kaksi kertaa vuodessa eli keväällä ja

Lisätiedot

REHTORIN INFOA ABEILLE

REHTORIN INFOA ABEILLE REHTORIN INFOA ABEILLE 19.8.2013 JP Tanska YO-TUTKINNON JÄRJESTÄMINEN www.ylioppilastutkinto.fi YTL antaa määräykset tutkinnon koejärjestelyistä. Rehtori tai hänen sijainen vastaa tutkinnon ja kokeiden

Lisätiedot

Syksyn 2018 ylioppilaskokeet

Syksyn 2018 ylioppilaskokeet Syksyn 2018 ylioppilaskokeet Lue YTL:n tiedote kokelaille https://www.ylioppilastutkinto.fi/maaraykset/tiedote-kokelaille Syksyn 2018 yo-kokeiden päivämäärät ma 17.9. äidinkieli (suomi ja ruotsi), lukutaidon

Lisätiedot

Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS

Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS 1. Padasjoen lukion aikuislinja Padasjoen lukion aikuislinjalla voi suorittaa koko lukion oppimäärän tai opiskella yksittäisiä aineita ja saada niistä erillisen todistuksen.

Lisätiedot

JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT ELÄMÄSSÄÄN, KOSKA KOHTALO ON NIIN MÄÄRÄNNYT; MUTTA USEIMMAT IHMISET ONNISTUVAT, KOSKA HE OVAT ITSE NIIN PÄÄTTÄNEET.

JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT ELÄMÄSSÄÄN, KOSKA KOHTALO ON NIIN MÄÄRÄNNYT; MUTTA USEIMMAT IHMISET ONNISTUVAT, KOSKA HE OVAT ITSE NIIN PÄÄTTÄNEET. JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT ELÄMÄSSÄÄN, KOSKA KOHTALO ON NIIN MÄÄRÄNNYT; MUTTA USEIMMAT IHMISET ONNISTUVAT, KOSKA HE OVAT ITSE NIIN PÄÄTTÄNEET. JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT DIGITAALISISSA YLIOPPILASKOKEISSA,

Lisätiedot

ABI-INFO. ke , klo

ABI-INFO. ke , klo ABI-INFO ke 26.10.2017, klo 9.00-9.30 Kevään 2018 yo-kirjoituksiin ilmoittautuminen ke 22.11.2017 mennessä Mikäli tulokset eivät ole tulleet tähän mennessä, on kokelaalla oikeus ilmoittautua tulosten saapumisen

Lisätiedot

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt: Vinkkejä kirjoittamiseen Kultaiset säännöt: 1. Lue tehtävä huolellisesti. 2. Mieti, mitä kirjoitat (viesti, sähköposti, mielipide, valitus, anomus, hakemus, ilmoitus, tiedotus, luvan anominen, kutsu, kirje).

Lisätiedot

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Tervetuloa! Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Ylioppilas Lukion oppimäärä min. 75 kurssia (pakolliset,

Lisätiedot

Tietoa lukio-opinnoista. Syksy 2016

Tietoa lukio-opinnoista. Syksy 2016 Tietoa lukio-opinnoista Syksy 2016 Lukion kurssimäärä Päättötodistukseen vaaditaan 75 kurssia. Pakollisia 47 (MB) tai 51 (MA) kurssia. Syventäviä kursseja tulee olla vähintään 10, loput kurssit voivat

Lisätiedot

Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät

Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät Kuullunymmärtämiskokeet ke 14.2. venäjä, pitkä ja lyhyt oppimäärä (paperilla) Kirjalliset kokeet ma 12.2. äidinkieli, suomi ja ruotsi, tekstitaidon koe (paperilla) ma

Lisätiedot

ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin

ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin to 25.4.2019, klo 10.00-11.00 Palauta Wilmassa tehtävä yoilmoittautumisesi ALLEKIRJOITETTUNA (paperiversio) viimeistään ma 20.5.2019 kansliaan!!!

Lisätiedot

Kevään 2013 ylioppilaskirjoitukset. Jukka Pirttimäki Euran lukio

Kevään 2013 ylioppilaskirjoitukset. Jukka Pirttimäki Euran lukio Kevään 2013 ylioppilaskirjoitukset Jukka Pirttimäki Euran lukio Kysymykset? jos jokin askarruttaa sinua, se saattaa askarruttaa jotakuta ujompaakin on hyvä keskeyttää esitys, jos kysymys käsittelee puheena

Lisätiedot

Tervetuloa!

Tervetuloa! Tervetuloa! 31.10.2017 ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen nyt vain kevään 2018 YO-kokeisiin Wilmaan viimeistään 17.11. Lomake jaetaan RO-tuokiossa 20.11. allekirjoitettavaksi ILMOITTADU WILMASSA Suunnitelma

Lisätiedot

ABI-INFO. Lyseon lukion aikuislinja

ABI-INFO. Lyseon lukion aikuislinja ABI-INFO Lyseon lukion aikuislinja 30.8.2018 YO-koepäivät 1/2 Ma 17.9. äidinkieli/ lukutaidon koe Tavastia areena klo 9.00 Ke 19.9. vieras kieli, pitkä oppimäärä Tavastia areena klo 9.00 Pe 21.9. reaalikoe

Lisätiedot

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan yleistä 2. vuositason opiskelijoista yo-tutkinto abivuosi opinto-ohjaus ja jatko-opintoihin pyrkiminen mahdollisuus tutustua sähköisiin kokeisiin luokassa 2O Missä mennään?

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi Lukuvuosi 2017-2018 Kahden tutkinnon suorittaminen: ammatillinen perustutkinto ja yo-tutkinto Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa lukion tavoitteiden mukaisia opintoja

Lisätiedot

15 Huoltajailta Tapio Karvonen 1

15 Huoltajailta Tapio Karvonen 1 15 Huoltajailta 8.11.2016 Tapio Karvonen 1 Yhteislyseo Kaksi toimipistettä (1.8.-7.2.2016 ) Lyseon toimipiste, Kymen Lukon toimipiste yhteinen opettajakunta yhteinen kurssitarjonta laaja osaaminen Evakkoon

Lisätiedot

ABI-INFO to , klo

ABI-INFO to , klo ABI-INFO to 13.12.2018, klo 9.00-10.00 PREPPAUSTENTTITILAISUUDET ma 20.2 ja ma 4.- to 8.3.2019 Tentit ovat 3 (a 45min) oppituntia kestäviä kertaustilaisuuksia, joissa kerrataan pakollisien ja valtakunnallisten

Lisätiedot

Tervetuloa Elimäen lukioon!

Tervetuloa Elimäen lukioon! Tervetuloa Elimäen lukioon! www.edukouvola/elimaenlukio Lukioon vai ammatilliseen koulutukseen? Lukio ei valmista ammattiin, mutta antaa monipuoliset jatko-opintomahdollisuudet. Ammattiopistojen yo-linjat

Lisätiedot

Koe on kaksiosainen: siihen kuuluvat tekstitaidon koe ja esseekoe. Tekstitaidon kokeen arvioinnissa painottuu lukutaito ja esseekokeessa

Koe on kaksiosainen: siihen kuuluvat tekstitaidon koe ja esseekoe. Tekstitaidon kokeen arvioinnissa painottuu lukutaito ja esseekokeessa Koe on kaksiosainen: siihen kuuluvat tekstitaidon koe ja esseekoe. Tekstitaidon kokeen arvioinnissa painottuu lukutaito ja esseekokeessa kirjoitustaito. Kokeet järjestetään eri päivinä: esimerkiksi tänä

Lisätiedot

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle 2019-2020 Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Valitse ja vaikuta! Esivalinnat lukuvuodelle 2019-2020 Lukion opiskelijoilta kerätään esivalinnat kurssivalinnoista

Lisätiedot

Kerttulin lukion kurssien valintaopas 2014-2015

Kerttulin lukion kurssien valintaopas 2014-2015 1 Kerttulin lukion kurssien valintaopas 2014-2015 Kurssien suoritusaikasuositus: A (äidinkieli) 3 vuoden syksy 1,2,3 4,5,6,7,8*,9* 8*,9* 3 vuoden kevät 1,2,3 4,5,6,7 6,7,8,9 4 vuoden syksy 1,2,3 4,5,6,7

Lisätiedot

Lukio-opinnoistaopinnoista

Lukio-opinnoistaopinnoista Kirjoittajainfo KYL 6.5.2010 Lukio-opinnoistaopinnoista Lukion päättötodistus» Minimi 75 kurssia» Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi

Lisätiedot

vieras kieli, pitkä oppimäärä 8:45 englanti 11 saksa 13 ranska 15 venäjä / espanja toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä 8:45

vieras kieli, pitkä oppimäärä 8:45 englanti 11 saksa 13 ranska 15 venäjä / espanja toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä 8:45 20.1.2012 Ylioppilaskirjoitukset, 2012K 1. YO-tutkinnosta lyhyesti Hajautus Tutkinnon voi suorittaa kerralla tai hajauttaa enintään kolmeen peräkkäiseen suorituskertaan, esim. S2011, K2012, S2012. Oikeus

Lisätiedot

Porkkalan lukion tuntijakokokeilu. Ykkösten info

Porkkalan lukion tuntijakokokeilu. Ykkösten info Porkkalan lukion tuntijakokokeilu Ykkösten info 8.9.2017 Mitä on lukiokoulutus? Mitä lukiosta haet ja voit saada Laajaa yleissivistystä Eväät jatko-opintoihin (Huom. pääsyvaatimukset ja/tai lähtöpisteet)

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio OSAOn ammattilukio Yli 500 opiskelee vuosittain lukio-opintoja Voi opiskella kaikissa koulutusohjelmissa (ei Kaukovainion

Lisätiedot

Info abiturienteille Rehtori Toni Uusimäki. Lakeuksilta komiasti maailmalle!

Info abiturienteille Rehtori Toni Uusimäki. Lakeuksilta komiasti maailmalle! Info abiturienteille 30.1.2017 Rehtori Toni Uusimäki Ylioppilastutkinnon tehtävät kypsyyskoe antaa yleisen korkeakoulukelpoisuuden toimii valintaperusteena jatko-opintoihin avaa kansainvälisiä opiskelumahdollisuuksia

Lisätiedot

EVÄITÄ ELÄMÄÄN LUKIOSTA

EVÄITÄ ELÄMÄÄN LUKIOSTA EVÄITÄ ELÄMÄÄN LUKIOSTA Perustietoja lukio-opinnoista ja Paimion lukiosta MIKSI LUKIOON? o SAAT HYVÄN YLEISSIVISTYKSEN Pohja henkiselle kasvulle Eväät elinikäiseen oppimiseen o SAAT HYVÄT VALMIUDET JATKO-OPINTOIHIN

Lisätiedot

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 17.5.2017 Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Uudistusprosessin aikataulu Eduskunta hyväksyi 29.12.2016 perusopetuslain

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT. Vanhempainilta Opinto-ohjaaja Minna Kattelus

KURSSIVALINNAT. Vanhempainilta Opinto-ohjaaja Minna Kattelus KURSSIVALINNAT Vanhempainilta 23.1.2018 Opinto-ohjaaja Minna Kattelus VALINNAT TOISELLE VUODELLE Opiskelijoita on ohjattu kurssivalinnoissa opotunneilla ja rotuokiolla sekä tällä viikolla vielä kurssivalintapäivystyksissä.

Lisätiedot

Tervetuloa!

Tervetuloa! Tervetuloa! 14.11.2017 1. Kevään 2018 korkeakoulujen ja yliopistojen valintaperusteista ja tulevasta valintauudistuksesta Turun yliopiston opintoneuvoja Maria Henninen 2. Abivuosi ja (digitaaliset) ylioppilaskokeet

Lisätiedot

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1 kuvat: Ilona Vestu 1 NUKKUMAANMENO Nukkumaanmenoaika voi olla perheille useista eri syistä vaikeaa. Vanhempana on hyvä miettiä, mitä nämä syyt voivat olla ja mitä lapsi tilanteesta ajattelee. En tykkää

Lisätiedot

ABI-INFO I. Älä muuta perustyylidiaa. Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio

ABI-INFO I. Älä muuta perustyylidiaa. Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio ABI-INFO I Älä muuta perustyylidiaa Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio vs. rehtori Elina Karapalo puh. 040 8697 416 elina.karapalo@tampere.fi opinto-ohjaajat: Ritva Lintonen puh. 050 3257 409

Lisätiedot

Vielä tänään ehdit ilmoittautua abitenttiin!

Vielä tänään ehdit ilmoittautua abitenttiin! Kevät 2018 Vielä tänään ehdit ilmoittautua abitenttiin! Tentti antaa ryhtiä lukemiseen mahdollisuuden käyttää opettajan asiantuntemusta ja apua valmistautumiseen mahdollisuuden arvosanan korottamiseen

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 26.4.2012. Tervetuloa!

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 26.4.2012. Tervetuloa! Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 26.4.2012 Tervetuloa! Ylioppilastutkinnon yleiset käytännöt Syksyn 2012 ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautuminen ja osallistuminen rehtori Satu Nokelainen Opiskeltavien aineiden

Lisätiedot

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT ELÄMÄSSÄÄN, KOSKA KOHTALO ON NIIN MÄÄRÄNNYT; MUTTA USEIMMAT IHMISET ONNISTUVAT, KOSKA HE OVAT ITSE NIIN PÄÄTTÄNEET.

JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT ELÄMÄSSÄÄN, KOSKA KOHTALO ON NIIN MÄÄRÄNNYT; MUTTA USEIMMAT IHMISET ONNISTUVAT, KOSKA HE OVAT ITSE NIIN PÄÄTTÄNEET. JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT ELÄMÄSSÄÄN, KOSKA KOHTALO ON NIIN MÄÄRÄNNYT; MUTTA USEIMMAT IHMISET ONNISTUVAT, KOSKA HE OVAT ITSE NIIN PÄÄTTÄNEET. JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT (DIGITAALISISSA)YLIOPPILASKOKEIS

Lisätiedot

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi Lukuvuosi 2018-2019 Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa lukion tavoitteiden mukaisia opintoja ja osallistua kolmannen opiskeluvuoden aikana yokirjoituksiin. Tähdätään

Lisätiedot

LUVA - lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille

LUVA - lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille LUVA - lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille LUVA on suomenkielisen lukion suorittamiseen valmentava lukuvuosi maahanmuuttajille ja vieraskielisille nuorille. LUVAn aikana opiskellaan mm. suomea

Lisätiedot

Aineopettajaliitto AOL ry LAUSUNTO

Aineopettajaliitto AOL ry LAUSUNTO OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO lukiontuntijako@minedu.fi Aineopettajaliiton (AOL ry) lausunto lukiokoulutuksen yleisten valtakunnallisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistamista

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET

YLIOPPILASKIRJOITUKSET YLIOPPILASKIRJOITUKSET Käytännön ohjeet kevään 2019 kirjoittajille Kirjoituspäivät kevät 2019 ti 12.3. äidinkieli (suomi ja ruotsi), lukutaidon koe ja suomi/ruotsi toisena kielenä -koe to 14.3. vieras

Lisätiedot

Kohti abivuotta. 2. vk Vanhempainilta ke

Kohti abivuotta. 2. vk Vanhempainilta ke Kohti abivuotta 2. vk Vanhempainilta ke 20.3.2019 MSX 23.4.2018 Lukio-opintojen päättäminen YLIOPPILASTODISTUS: Kirjoitukset suoritettuna Vähintään pakolliset neljä ainetta, jotka tulleet hyväksytysti

Lisätiedot

Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta!

Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta! Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta! Lisää teksti napsauttamalla Abien ryhmänohjaus ke 9.8.2017 Opiskelijailmoituslomake Tarkista, että tietosi pitävät paikkansa ja korjaa tarvittaessa vanhat tai virheelliset

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

MOOC linjakkaan digiopetuksen muotona. Kokeilu kulttuuriperinnön opetuksessa. PedaForum-päivät, Jyväskylä,

MOOC linjakkaan digiopetuksen muotona. Kokeilu kulttuuriperinnön opetuksessa. PedaForum-päivät, Jyväskylä, MOOC linjakkaan digiopetuksen muotona Kokeilu kulttuuriperinnön opetuksessa PedaForum-päivät, Jyväskylä, 17.8.2016 Visa Immonen Apulaisprofessori Helsingin yliopisto Joanna Veinio Koulutussuunnittelija

Lisätiedot

VANHEMPAINILTA II-tutkinnon ykköset

VANHEMPAINILTA II-tutkinnon ykköset VANHEMPAINILTA II-tutkinnon ykköset 28.10.2015 rehtori MIKA STRÖMBERG apulaisrehtori KRISTIINA HEIKURA Imatran yhteislukio IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN PÄIVÄLUKIO 348 opiskelijaa - rehtori Mika Strömberg

Lisätiedot

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:

Lisätiedot

Kieliohjelma Atalan koulussa

Kieliohjelma Atalan koulussa Kieliohjelma Atalan koulussa Vaihtoehto 1, A1-kieli englanti, B1- kieli ruotsi 6.luokalla 1 lk - 2 lk - 3 lk englanti 2h/vko 4 lk englanti 2h/vko 5 lk englanti 2-3h/vko 6 lk englanti 2-3h/vko, ruotsi 2h/vko

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Käytännön ohjeita syksy 2016

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Käytännön ohjeita syksy 2016 YLIOPPILASKIRJOITUKSET Käytännön ohjeita syksy 2016 Kirjoituspäivät syksy 2016 Kuullunymmärtämiskokeet ma 12.9 vieras kieli, pitkä klo 8.45-10.00 englanti klo 11.00-12.00 ranska klo 13.00-14.00 venäjä

Lisätiedot

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi Esedun kahden tutkinnon opinnot Lukuvuosi 2019 2020 Kahden tutkinnon suorittaminen: ammatillinen perustutkinto ja yo-tutkinto Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa lukion

Lisätiedot

REHTORIN INFOA ABEILLE

REHTORIN INFOA ABEILLE REHTORIN INFOA ABEILLE 20.8.2012 JP Tanska YO-TUTKINNON JÄRJESTÄMINEN www.ylioppilastutkinto.fi YTL antaa määräykset tutkinnon koejärjestelyistä. Rehtori vastaa tutkinnon ja kokeiden järjestämisestä koulussa.

Lisätiedot

LUKIOINFOA 9-luokille marraskuu 2014

LUKIOINFOA 9-luokille marraskuu 2014 rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio Koulukatu 2, 55100 Imatra www.imatranyhteislukio.fi LUKIOINFOA 9-luokille marraskuu 2014 IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN LUKIOKOULUTUS PÄIVÄLUKIO 384 opiskelijaa

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

Fysikaaliset tieteet, kemia ja matemaattiset tieteet

Fysikaaliset tieteet, kemia ja matemaattiset tieteet Fysikaaliset tieteet, kemia ja matemaattiset tieteet LUONNONTIETEET 2013-15 Tarkastellaan kokonaiskuvan saamiseksi ensin luonnontieteitä kokonaisuutena. Luonnontieteissä pitkän matematiikan paino on suuri

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen. Hämeenllinnan lyseon lukio

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen. Hämeenllinnan lyseon lukio YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

ABI-ryhmille Ylioppilaslehti Abien ryhmänohjaajat jakavat Ylioppilaslehden ryhmälleen (opoilta).

ABI-ryhmille Ylioppilaslehti Abien ryhmänohjaajat jakavat Ylioppilaslehden ryhmälleen (opoilta). Jakoon Kastellin oma Osukki ja kutsu toimittajakuntaan Ryhmänohjaajat vievät (kahviosta) omalle ryhmälleen noin 10 kpl syksyn Osukki-lehteä. Kimppalehtiä on tarkoitus kierrättää kavereiden kesken. Osukin

Lisätiedot

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio OPS-KYSELY Syksy 2015 Vetelin lukio KYSYMYKSET Mikä lukiossa on tärkeää? Millainen on unelmalukio? Missä ja miten opitaan parhaiten? VASTAAJAT 58 opiskelijaa 4 huoltajaa 7 opettajaa OPISKELIJAT Viihtyisät

Lisätiedot

Mitä peruskoulun jälkeen?

Mitä peruskoulun jälkeen? Mitä peruskoulun jälkeen? Opinto-ohjaaja Pia Nissilä opintopolku.fi KEVÄÄLLÄ 2018 YHTEISHAKU Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku on 20.2.-13.3.2018. Koulutukset alkavat syksyllä 2018.

Lisätiedot

LUKIOINFOA 9-luokille syyskuu 2015

LUKIOINFOA 9-luokille syyskuu 2015 rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio Koulukatu 2, 55100 Imatra www.imatranyhteislukio.fi LUKIOINFOA 9-luokille syyskuu 2015 IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN LUKIOKOULUTUS PÄIVÄLUKIO 350 opiskelijaa IB-LUKIO

Lisätiedot

RIIHIMÄEN LUKION KURSSITARJOTIN

RIIHIMÄEN LUKION KURSSITARJOTIN RIIHIMÄEN LUKION KURSSITARJOTIN 2016-2017 LUKUJÄRJESTYKSEN SUUNNITTELU Palauta mieleesi omat esivalintasi. Ne eivät näy Wilmassa, joten sinun on pitänyt laittaa ne itsellesi ylös. Jos tarvitset oman valintakorttisi,

Lisätiedot