Tiivistelmä Ympäristöakatemian seminaarista Metsien suojelun ja monikäytön tulevaisuus Suomessa

Transkriptio

1 Tiivistelmä Ympäristöakatemian seminaarista Metsien suojelun ja monikäytön tulevaisuus Suomessa

2 Mikä ympäristöakatemia? Luontoa koskevia päätöksiä tehdään tasolla, jossa päättäjien tulee luonnonsuojelun ohella hallita monia muita tiedollisia osa-alueita. Päätöksentekijöiksi valikoituu usein ihmisiä, joilla on varsinkin taloudellista ja poliittista osaamista. Tieto luonnonsuojelusta saattaa olla vähäistä ja erityisesti uusin tutkimustieto sisäistämättä. Uusimman luonnonsuojelutiedon tunteminen on kuitenkin tärkeää, sillä tehtävillä päätöksillä on usein suoria vaikutuksia luonnon tilaan. Ympäristöakatemia muodostettiin kolmen ympäristöjärjestön yhteistyönä sen havainnon pohjalta, että järjestöjen ja päättäjien välille tarvitaan virallisia yhteyksiä väljempi ja suorempi keskusteluyhteys. Ympäristöakatemian toiminta-ajatuksena on järjestää vuosittain seminaari ajankohtaisesta ympäristökysymyksestä, johon kutsutaan osallistujiksi keskeisiä päättäjiä ja yhteiskunnallisia vaikuttajia. Oleellinen luonnonsuojelutieto julkaistaan usein vain tieteellisinä artikkeleina. Siinä muodossa se jää päättäjiltä helposti huomaamatta. Tietoa pitäisi pystyä jakamaan tiivistetyssä ja helposti ymmärrettävässä muodossa. Tärkeää on myös pystyä erottamaan mielipiteet tutkimustuloksista. Ympäristöakatemian seminaarien tavoitteena onkin kertoa päättäjille luonnonsuojelun taloudellisista, sosiaalisista ja erityisesti ekologisista vaikutuksista sekä lisätä päättäjien laji- ja elinympäristöjen tuntemusta. Toisena keskeisenä tavoitteena on luoda suhteita ja avata keskusteluyhteyksiä päättäjien ja ympäristöjärjestöjen välille. Osallistujille halutaan tarjota paitsi tietoa ja kontakteja myös mieleenpainuvia luontoelämyksiä.

3 M e t s i e n s u o j e l u n j a k ä y t ö n t u l e v a i s u u s S u o m e s s a Seminaari metsien suojelun ja monikäytön tulevaisuudesta Ympäristöakatemia aloitti toimintansa järjestämällä seminaarin metsiensuojelun ja -monikäytön tulevaisuudesta. Kutsuvierasseminaari järjestettiin yhdellä Etelä-Suomen suurimmista metsäalueista, Evon retkeilyalueella. Metsäsektorilla suurin ympäristöhaaste on metsien monimuotoisuuden suojelu. Vaikka luonnon monimuotoisuuden vaaliminen on puheissa ja kirjoituksissa arkitermistöä, suuri osa maamme tämän hetken metsänsuojelutoimista on edelleen tarpeisiin nähden vaatimatonta. Useat tieteelliset julkaisut kertovat karua kieltään suomalaisten metsälajien vähenemisestä. Tarvitaan tapoja yhdistää metsienkäytön ja -suojelun edellytyksiä. Vuonna 2006 metsäsektorilla tehtiin monenlaisia tulevaisuusskenaarioita. Myös järjestöjen kanta metsiensuojelun tulevaisuuteen oli ajankohtainen asia. Metsiensuojelun ongelmien lisäksi seminaarin ohjelmassa pyrittiin tuomaan esille myös metsiensuojelukysymyksien mahdollisia ratkaisuja. Puhujien tieteellinen suuntautuminen jakautui yhteiskunnalliseen, filosofiseen, luonnontieteelliseen ja kaupalliseen tutkimukseen. Seminaarissa esille nousivat luontomatkailun ja metsiensuojelun yhteiset mahdollisuudet. Metsätalouden muuttamia alueita ei pidetä kovin vetovoimaisina, joten matkailualueilla keskeistä on luonnonmukaisen metsänkuvan ylläpitäminen. Toisaalta paineet matkailun tarpeiden huomioon ottamisessa kasvavat erityisesti Etelä- Suomessa myös talousmetsissä. Toinen mahdollisuus uudenlaiseen metsienkäytön ja -suojelun yhdistämiseen on erirakenteisen metsän kasvatus. Metsäntutkimuslaitoksen erirakenteisten metsien tutkimushankkeisiin liittyy nyt myös koneellisen puunkorjuun vaikutuksia eri-ikäiskasvatuksessa käsittelevä tutkimus. Seminaarin luentojen tiivistelmistä löytyy lisää ajatuksia metsiensuojelun tulevaisuudesta. Seminaariin osallistuneiden kommenttja: Seminaarin luennot olivat mielenkiintoinen kokonaisuus, laaja-alainen katsantokanta virkistävä. Minkäs sille voi että keskustelut onnistuivat niin että kukaan niitä ei edes ryhmätyöksi ymmärtänyt! Oli ilo olla mukana. Pääpaino oli siinä, että tutustui ihmisiin. Ihmisethän näitä asioita hoitavat. Loistava osanottajajoukko!

4 Otso Ovaskainen, akatemiatutkija Bio- ja ympäristötieteiden laitos, Helsingin yliopisto Ympäristöakatemia, Lammi Metsät ja monimuotoisuus Euroopan Unionin kestävän kehityksen strategiassa on asetettu tavoitteeksi luonnon monimuotoisuuden vähenemisen pysäyttäminen vuoteen 2010 mennessä. Tavoite on erittäin kunnianhimoinen, ja asettaa Suomen osalta haasteita erityisesti metsälajiston säilyttämisen suhteen. Suomen noin 43,000 eliölajista noin 20,000 elää metsäympäristöissä. Näistä noin 7,000 tunnetaan riittävän hyvin jotta niiden uhanalaisluokittelu on ollut mahdollista. Näistä 7,000 lajista 62 on luokiteltu hävinneeksi ja 564 uhanalaiseksi (Rassi et al. 2001). Yleistäen tulos koko 20,000 metsälajin joukkoon voidaan arvioida että noin 1,800 metsälajia on joko hävinnyt tai jonkinasteisen häviämisriskin alla. Selkärangattomat ja sienet ovat metsien uhanalaisisssa erityisen runsaasti edustettuina, koska näissä ryhmissä on paljon lahopuusta riippuvaisia lajeja. Jotta uhanalaistumiskehitys voitaisiin pysäyttää, on tärkeää ymmärtää ne syyt miksi lajit ovat tulleet uhanalaisiksi. Metsäjien kohdalla kyse on valtaosin luonnontilaisten kaltaisten metsien määrän vähenemisestä sekä metsämaiseman pirstoutumisesta. Uhanalaisten lajien määrä on suuri, mutta ei yllättävän suuri ottaen huomioon metsämaiseman rakenteessa tapahtunut muutos: määrä on konsistentti lajimäärän ja pinta-alan välisestä yhteydestä johdetun arvion kanssa (Hanski 2003). Kun tietylle lajille sopivan elinympäristön määrä vähenee liikaa, lajin kanta ei enää pysty säilymään elinvoimaisena (Hanski ja Ovaskainen 2000, Ovaskainen ja Hanski 2004). Häviäminen ei kuitenkaan tapahdu välittömästi, vaan on stokastinen prosessi jonka voidaan arvioida kestävän erityisen kauan lajeille joille ympäristön laatu on nykytilanteessa lähellä häviämiskynnysarvoa (Ovaskainen ja Hanski 2002, Ovaskainen ja Cornell 2006). Aikaviive aiheuttaa lajiyhteisötasolla sukupuuttovelan, jolla tarkoitetaan niiden lajien lukumäärää jotka ovat jo häviämiskynnyksen alapuolella, mutta eivät vielä ehtineet hävitä (Hanski ja Ovaskainen 2002). Koska sukupuuttovelka operoi isojen spatiaalisten ja ajallisten mittakaavojen yli, sen tutkiminen asettaa erityisiä vaatimuksia empiirisille aineistoille ja niiden tulkinnalle. Etelä-Ruotsin lehtimetsissä tehty tuore tutkimus (Paltto ym. 2006) osoitti, että aikaviive lajien vasteessa ympäristön rakenteen muutokseen voi olla jopa yli vuosisadan pituinen, ja että aikaviiveen pituus riippuu tutkittavasta lajiryhmästä. Pisimmät viiveet havaittiin käävillä ja putkilokasveilla, joiden esiintyminen selittyi nykyistä metsärakennetta paremmin historiallisilla kartoilla jotka kuvasivat 120 vuoden takaista metsärakennetta. Kotimaisista tutkimuksista erityisen informatiivinen on Syken, Metlan ja Ystävyyden puiston toimesta toteutettu metsien ennallistamiseen liittyvä tutkimus, jossa vertailtiin Pohjois-Karjalassa, Hämeessä ja Lounais-Suomessa sijaitsevien metsiköiden (osa luonnontilaisia, osa talousmetsiä joille syntynyt 5-14 vuotta sitten runsaasti lahopuuta polton tai myrskyn takia) lajikoostumusta (Virkkala et al. 2006). Vaikka Pohjois-Karjalan luonnontilaisissa metsissä oli vähemmän lahopuuta kuin Hämeessä ja Lounais-Suomessa, uhanalaisia kääväkäslajeja löytyi Pohjois-Karjalan metsistä selvästi eniten. Tämä voidaan selittää osin sillä että Pohjois- Karjalassa metsien käsittelyhistoria on nuorempaa ja laajamittaisten hakkuiden vaikutukset eivät vielä näy täysimääräisesti metsälajistossa. Suurin ero löytyi tuoreiden lahopuukeskittymien kolonisoinnissa. Hämeen ja Lounais-Suomen luonnontilaisilla kohteilla vielä esiintyvät uhanalaiset lajit eivät juurikaan kyenneet kolonisoimaan uusia kohteita, mikä kertoo metsämaiseman pirstoutuneisuudesta ja kyseenalaistaa näiden lajien pitkäaikaisen säilymisen.

5 M e t s i e n s u o j e l u n j a k ä y t ö n t u l e v a i s u u s S u o m e s s a Johtopäätöksenä voidaan sanoa, että lajistoinventoinnit voivat heijastaa enemmän metsärakenteen menneisyyttä kuin nykytilaa. Monet nykyään harvinaiset lajit saattavat siis olla jo häviämiskynnysarvon alapuolella. Ajatellen valtaosaa uhanalaisesta metsälajistosta, ekologinen tieto puhuu pinta-alasuojelun puolesta. Voidaan jopa argumentoida, että täsmäsuojelu maksimoi tulevaisuuden sukupuuttovelan. Tehokkain keino metsien biodiversiteetin alenemisen pysäyttämiseen olisi säästää jäljellä olevat luonnontilaisen kaltaiset metsät ja ennallistaa uusia parhaiden lajistoytimien ympärille. Hanski, I Ekologinen arvio Suomen metsien suojelutarpeesta. Kirjassa S. Harkki, K. Savola, and M. Walsh (toim). Palaako elävä metsä? Metsiensuojelun tavoitteita luvun Suomessa. Hanski, I., ja O. Ovaskainen The metapopulation capacity of a fragmented landscape. Nature 404: Hanski, I., ja O. Ovaskainen Extinction debt at extinction threshold. Conservation Biology 16: Ovaskainen, O., ja S. J. Cornell Space and stochasticity in population dynamics. PNAS 103: Ovaskainen, O., ja I. Hanski Transient dynamics in metapopulation response to perturbation. Theoretical Population Biology 61: Ovaskainen, O., ja I. Hanski Metapopulation dynamics in highly fragmented landscapes. Sivut kirjassa I. Hanski and O. Gaggiotti, editors. Ecology, Genetics, and Evolution in Metapopulations. Academic Press. Paltto, H., B. Nordén, F. Götmark, ja N. Franc At which spatial and temporal scales does landscape context affect local density of Red Data Book and Indicator species? Biological Conservation:in press. Rassi, P., A. Alanen, T. Kanerva, ja I. Mannerkoski (toim.). Suomen lajien uhanalaisuus Uhanalaisten lajien II seurantaryhmä. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Virkkala, R., Penttilä, R., Punttila, P., Siitonen, J., Kotiranta, H. ja Heikkilä, R. Ennallistamisen vaikutus lahopuueliölajeihin. kirjassa P. Horne, T. Koskela, M. Kuusinen, A. Otsamo, K. Syrjänen, editors. Metson jäljillä - Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman tutkimusraportti. Maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö, Metsäntutkimuslaitos ja Suomen ympäristökeskus. 5

6 Markku Husso, tutkija European Forest Institute Ympäristöakatemia, Lammi Metsäalan (metsä- ja puutuoteteollisuus) pk-yritysten mahdollisuudet ja ongelmat* Jokaisen toimialan mahdollisuudet ja ongelmat riippuvat yhtäältä toimialan yrityksille yhteisistä tekijöistä ja toisaalta kunkin yrityksen omista vahvuuksista ja heikkouksista (Spanos ja Lioukas 2001). Pitkän aikavälin aikasarjat osoittavat, että toimialojen sisäinen vaihtelu on suurempaa kuin toimialojen välinen vaihtelu. Tämä korostaa yritystason tekijöiden merkitystä niin mahdollisuuksien hyödyntäjänä kuin ongelmien ratkaisussa. Tulos ei poikkea strategiakirjallisuudessa esitetyistä tuloksista (McGahan ja Porter 2002). Suomessa puun ensivaiheen jalostuksessa (saha ja vaneriteollisuus) suuryritysten rooli on hallitseva, tosin paikallisesti joukolla sahateollisuuden pkyrityksiä on suurtakin merkitystä. Jatkojalostuksen puolella pk-yritysten merkitys on suurempi. Tämä on ymmärrettävissä toimintalogiikan eroilla: standardituotteissa menestymisessä korostuvat mm. alhaiset tuotantokustannukset ja teknologiaosaaminen, jatkojalostuksessa vastaavasti tarkasti rajatut tuotesegmentit sekä tuoteinnovaatiot (Galbraith ja Kazanjian 1986). Puun sahaus, höyläys ja kyllästys, rakennuspuusep änteollisuus ja huonekaluteollisuus ovat metsä- ja puutuoteteollisuuden toimialoista merkittävimmät. Nämä toimialat kattavat tuotannon jalostusarvosta noin 80 % (Aravuo, 2005, Vallin 2005a). Sahateollisuudessa keskeiset uhat liittyvät kiristyvään kilpailuun sekä raaka-aineen korkeaan hintaan. Mahdollisuudet keskittyvät uusiin teknologiaratkaisuihin, bioenergiaan ja puurakentamisen kasvuun. Yritystasolla yhteistyö niin raaka-aineen hankinnassa, energian tuotannossa kuin markkinoinnissakin on keino poistaa useita pienen yrityskoon aiheuttamia ongelmia. (Aravuo 2005). Vastaavasti rakennuspuusepänteollisuudessa uhat liittyvät kotimaisen rakennustoiminnan hiipumiseen, lisääntyvään tuontiin ja pieneen yrityskokoon. Lähimarkkinoiden (Venäjä) kasvu on alan keskeisin mahdollisuus. Yrittäjävetoisuus yhdessä nykyaikaisen joustavan tuotannon kanssa on yritystason vahvuus. (Vallin 2005a). Huonekaluteollisuudessa keskeisin uhka on alati kiristyvä kilpailu ja lisääntyvä tuonti alhaisempien työvoimakustannusten maista. Suomalaisten kuluttajien valmius panostaa sisustamiseen yhdessä lähimarkkinoiden kasvun ja suomalaisen desingimagon kanssa ovat vastaavasti toimialan keskeiset mahdollisuudet. Yritystasolla ammattitaitoinen henkilökunta yhdessä alan perinteiden kanssa ovat keinoja vastata uhkiin ja hyödyntää mahdollisuuksia. (Vallin 2005b). Yhteisenä ongelma metsäalan pk-yrityksille toimialasta riippumatta on asiakaskunnan keskittyminen. Monesti toimittajilta odotetaan aikaisempaa suurempaa yrityskokoa. Tällöin vaihtoehdot ovat kasvu joko itsenäisesti tai verkostoyhteistyössä. Koska riittävän suuri yrityskoko ja omavaraisuusaste ovat tarpeen kilpailussa globaaleilla markkinoilla, yhteisyritysten (joint-venture) ja pääomasijoittajien rooliin tulisi suhtautua ennakkoluulottomasti. Korkean lisäarvon desing- huonekalumarkkinat ovat segmentti, jossa korkeat työvoimakustannukset eivät ole ongelmana, mutta globaalistikin tarkasteltuna nämä markkinat ovat rajalliset ja tuoteväärennökset todellisuutta. 6

7 M e t s i e n s u o j e l u n j a k ä y t ö n t u l e v a i s u u s S u o m e s s a * Tässä esityksessä keskitytään tuotannollista toimintaa harjoittavien metsäalan pk-yritysten tarkasteluun. Tarkasteltavat toimialat ovat: puun sahaus, höyläys ja kyllästys (TOL 201), vanerin ja muiden puulevyjen valmistus (TOL 202), rakennuspuusepäntuotteiden valmistus (TOL 203), puupakkausten valmistus (TOL 204), muiden puutuotteiden sekä korkki- ja punontatuotteiden valmistus (TOL 205) (puuteollisuus) ja huonekalujen valmistus (TOL 361). Aravuo, K Puun sahaus, höyläys ja kyllastys. Kauppa- ja teollisuusministeriö, toimialaraportti 10/ s. Galbraith, J. ja Kazanjian; R Strategy implementation. Structure, systems and process. West publishing ompany. 2. painos. 187 s. McGahan, A. ja Porter, M What do we know about variance in accounting profitability? Management Science 48(7): Spanos, Y. ja Lioukas, S An examination into the causal logic of rent generation: contrasting Porter s competitive strategy framework and the resource-based perspective. Strategic Management Journal, 22(10): Vallin, A. 2005a. Puutalojen ja rakennuspuusepäntuottei den valmistus. Kauppa- ja teollisuusministeriö, toimialaraportti 12/ s. Vallin, A. 2005b. Huonekalujen valmistus. Kauppa- ja teollisuusministeriö, toimialaraportti 11/ s. 7

8 Liisa Tyrväinen, professori (luontomatkailu) Metla/Lapin yliopisto Ympäristöakatemia, Lammi Luontomatkailun mahdollisuudet ja ongelmat Luontomatkailun merkitys metsien käyttömuotona on viimeisen kymmenen vuoden aikana tullut yhä tärkeämmäksi. Luontomatkailun kehittämismahdollisuudet ja esteet ovat Pohjois- Suomessa erilaiset eteläiseen Suomeen verrattuna. Pohjoisessa merkittävä osa nykyisistä luontomatkailuaktiviteeteistä keskittyy valtion suojelu- ja retkeilyalueille tai niiden välittömään läheisyyteen. Etelä-Suomessa suojelualueita on melko vähän ja metsät ovat laajalti metsätalouskäytössä. Luontomatkoja tekee suomalaisista vuosittain noin 40 % aikuisväestöstä. Vuonna 2004 maassamme kävi lähes 4,9 miljoonaa ulkomaista matkustajaa, joista noin neljännes on luontomatkailijoita. Luontomatkailualan merkittävä kasvu Suomessa perustuu pitkälti ulkomaisten asiakkaiden määrän lisäämiseen. Ympäristöministeriön laatima VILMAT-ohjelma (Ohjelma luonnon virkistyskäytön ja luontomatkailun kehittämiseksi 2002) ja siihen liittyvä valtioneuvoston periaatepäätös luontomatkailusta vuodelta 2003 asettivat tavoitteeksi kaksinkertaistaa luontomatkailun ja virkistyskäyttöön liittyvien työpaikkojen määrä vuoteen 2010 mennessä. Suojelualueiden lisäämistä perustellaan usein matkailun tuomilla työpaikoilla ja niiden nähdään parantavan kohdealueiden vetovoimaisuutta matkailussa. Taloudellista tulosta tehdään kuitenkin yhä enemmän talousmetsissä, joissa paineet matkailun tarpeiden huomioon ottamisessa metsien käsittelyssä kasvavat. Erityisesti matkailun ohjelmapalvelutuotteet, kuten motorisoitu liikkuminen, koiravaljakkoretket ja ratsastus eivät pääsääntöisesti sovi suojelualueille. Niitä varten tarvitaan suojelualueiden ulkopuolelle omat reititykset ja palvelurakenteet. Matkailijat ja virkistyskäyttäjät arvioivat luontoympäristön laatua ensisijaisesti maisemallisesti. Metsätalouden muuttamia alueita, erityisesti uudistushakkuukohteita ei pidetä kovin vetovoimaisina, joten matkailualueilla keskeistä on luonnonmukaisen metsänkuvan ylläpitäminen. Matkailijoiden arvot ja odotukset ovat kuitenkin osittain polarisoituneet: Toisaalta haetaan turvallisuutta, alkuperäistä luontoa, rauhaa ja hiljaisuutta ja toisaalta liikunta- ja toimintamahdollisuuksia, jolloin luonnonympäristön laatu on vähemmän tärkeää ja mielikuva luonnontilaisuudesta riittää. Lapin matkailun menestyminen on perustunut matkailukeskusten kehittämiseen ja investointien keskittämiseen pääkohteisiin. Lapissa matkailu työllistää jo nyt enemmän kuin mikään muu yksittäinen luontoon tukeutuva taloudellinen toimiala. Myös Etelä-Suomessa tulisi pyrkiä tunnistamaan laajemmat potentiaaliset matkailukeskittymät, jotta matkailupalvelujen kysyntä ja asiakavirrat saadaan riittävän suuriksi. Pienet suojelualueet eivät yksin ole riittävän vetovoimaisia. Uudet perustettavat ja nykyiset luonnonsuojelualueet voivatkin toimia matkailun kehittämisen ydinalueina. Hoitamalla suojelualueiden läheisiä talousmetsiä erityisesti maisema- ja virkistysarvot huomioon ottaen voidaan luoda vetovoimaisia ja riittävän laajoja luontomatkailualueita. Alueiden tulisi olla myös helposti saavutettavia ja palvelutarjonta tulisi olla riittävän suuri. Matkailuyrittäjien näkökulmasta metsän virkistysja matkailukäyttöä tulisi pystyä tuotteistamaan ja myymään. Matkailija maksaa ainakin teoriassa matkailutuotteen tai -palvelun mukana myös ympäristöstä. Matkailukäyttö voi olla intensiivisempää kuin jokamieskäyttö, joten siitä voi aiheutua haittoja metsänomistajalle. Talousmetsien käyttämiseksi luontoyrittämisessä ratkaistavia kysymyksiä ovat jokamiehenoikeuden tulkinta sekä yksityismaiden matkailukäytön ehdot ja korvaukset. Nykyisin pääosa yritystoiminnasta perustuu jokamiehenoikeuksien hyödyntämiseen. 8

9 M e t s i e n s u o j e l u n j a k ä y t ö n t u l e v a i s u u s S u o m e s s a Nykyisin alueelliset metsäohjelmat ja metsätalouden julkiset rahoitustuet keskittyvät pääasiassa puuntuotantoon ja monimuotoisuuden suojeluun. Maanomistajat sinänsä suhtautuvat esimerkiksi luontomatkailun kehittämiseen melko myönteisesti, erityisesti jos siitä aiheutuvat haitat korvataan. Monimuotoisuuden hoito vahvistaa luontomatkail uyrittäjyyttä mikäli siihen yhdistetään maisema- ja virkistysarvojen tuottaminen nykyistä paremmin. Maisemanhoito ei estä metsätaloutta, mutta voi pienentää puuntuotannon arvoa, mutta korvaus metsien käytöstä tulisi saada lisääntyneiden paikallisesti jaettavien matkailutulojen kautta. Malleja korvausmenettelyistä matkailuyrittäjien ja/tai kunnan ja yksityisten maanomistajien välillä tulisikin kehittää. Periaatteena on vapaaehtoisuuteen perustuva virkistys- ja maisema-arvokauppa, jossa matkailusta aiheutuvat kulut korvataan maanomistajille. Sopimusmenettely ja korvaukset voivat koskea rajattua paikkaa tai esimerkiksi matkailureittien lähialueita. Päätöksentekoa varten nykyinen tietopohja metsien eri aineettomien hyötyjen merkityksestä ja luontoyrittäjyyden toimintaedellytyksistä on puutteellinen. Metlassa suunnitteilla olevassa Metsien hyvinvointivaikutukset ( ) tutkimusohjelmassa pyritäänkin jatkossa tuottamaan tietoa muun muassa matkailu- ja virkistyspalveluiden hyvinvointivaikutuksista, niiden alueellisista talousja työllisyysvaikutuksista, eri käyttömuotojen yhteensovittamisesta sekä luontoyrittäjyyden edellytyksistä ja esteistä. 9

10 Jakob Donner-Amnell, tutkija Joensuun yliopisto/metsäalan tulevaisuusfoorumi Ympäristöakatemia, Lammi M e t s ä s e k to r i n globaali murros ja sen va i k u t u k s e t Suomeen Hyvin pitkään, 2000-luvun alkuvuosiin asti, metsäsektori on tuotu julkisessa keskustelussa Suomessa lähes aina esiin menestyjänä. Viime vuosina on asiantuntijoidenkin suulla kuitenkin esitetty myös paljon pessimistisiä käsityksiä metsäsektorin tilanteesta ja tulevaisuudesta. Onko metsäalalla siis nyt käynnissä dramaattinen, Suomeenkin paljon vaikuttava murros vai mistä mielialan muutos oikein kertoo? Suomessa julkinen keskustelu metsäsektorista on aina pitänyt sisällään aimo annoksen edunvalvontaa ja taloussuhdanteista riippuvaa mielialaa. Kärjistetysti sanoen metsäsektorilla ei Suomessa koskaan mene tarpeeksi hyvin, jos alan eturyhmien puheita on uskominen. Alalla on miltei aina käynnissä edunvalvontataistelu, jonka tyyliin kuuluu koko alan tai omien vaikeuksien paisuttelu muiden osapuolten tai valtiovallan taivuttelemiseksi omien päämäärien taakse. Metsäteollisuudella ei viime vuosina ole mennyt kovin hyvin, mutta keskimäärin ala ei viime vuosinakaan ole tehnyt tappiota eikä ole missään syvässä kriisissä, toisin kuin monta kertaa historiansa aikana. Lisäksi kasvanut tarve vähentää kustannuksia ja kapasiteettia johtuu sekä maailmantaloudesta että metsäyhtiöiden omista virheistä. Dollarin halpeneminen ja euron kallistuminen ovat tehneet metsäalalle tärkeän paperiviennin Euroopasta muualle maailmaan lähes kannattamattomaksi ja kiristäneet kilpailua Euroopassa. Metsäyhtiöt eivät viimeisen kymmenen vuoden aikana ole osanneet ennakoida paperinkulutuksen kasvun hidastumista teollisuusmaissa, vaan ovat hankkineet ja rakentaneet liikaa tuotantokapasiteettia, mikä on näkynyt tuotehintojen ja voittomarginaalien laskuna. Metsäala on yhä edelleen kovin syklinen. Tällaiset tilannekohtaiset tekijät on hyvä tuntea kokonaiskuvan luomiseksi. Suurten, hitaiden ja rakenteellisten muutosten analysointi on kuitenkin vielä tärkeämpää. Maailmanlaajuisesti tarkastellen teollinen metsänkäyttö ja puunjalostus ovat eittämättä murroksessa. Tärkein yksittäinen syy tähän on, että perinteisten metsäteollisuustuott eiden (paperi, kartonki, sahatavara) kysyntä on teollisuusmaissa tasaantumassa, kun se muualla (etenkin Aasiassa) edelleen kasvaa nopeasti. Tämä väistämättä muuttaa alan kaupan ja myös tuotannon rakenteita maailmassa. Maan, kuidun ja energian riittävyydestä eri tarkoituksiin voi kuitenkin vähitellen tulla kasvun rajoite. Metsäsektorilla muutokset ovat kuitenkin hitaita ja vaikeasti ennustettavia alan erityispiirteiden johdosta. Metsäteollinen tuotantoketju sitoo suuria pääomia ja edellyttää hyvin pitkäjänteistä toimintatapaa. Metsä on monella tapaa tärkeä kysymys lukuisille sidosryhmille ympäri maailmaa. Metsä pitää nykyään sisällään entistä enemmän erilaisia merkityksiä ja myös uusia mahdollisuuksia. Globalisaatiokehitys pitää sisällään sekä haasteita että mahdollisuuksia Suomen metsäsektorin kannalta. Historiansa aikana ala on osoittanut uusiutumiskykyä tuotteissaan ja toimintatavoissaan ja osaamisen taso on edelleen korkea, joten edellytyksiä alan menestymiseen myös jatkossa on. Nykyoloissa ei kuitenkaan ole millään lailla selvää, että yrityksillä, valtiovallalla, sijoittajilla ja muilla toimijoilla on riittävästi rohkeutta, osaamista ja pitkäjänteisyyttä uudistaakseen metsäalaa ja sitoakseen merkittävästi voimavaroja pitkäksi aikaa lupaaviin, mutta lopputulokseltaan epävarmoihin kohteisiin. Välttämätöntä tämä kuitenkin saattaisi olla jo metsäsektorin itsensä kannalta. Jos ala jatkossa pysyy lähinnä tuotannon tehostamisen linjalla, se tuskin pysyy vetovoimaisena ja hyväksyttävänä sen enempää kuluttajien, sijoittajien kuin kaikkien muidenkaan sidosryhmien silmissä, mikä osaltaan vähentäisi sen mahdollisuuksia pärjätä kilpailussa. 10

11 M e t s i e n s u o j e l u n j a k ä y t ö n t u l e v a i s u u s S u o m e s s a Heikki Surakka, tutkija Metsäntutkimuslaitos Ympäristöakatemia, Lammi Metsikön kasvattaminen eri-ikäisenä tutkimuksesta ja sen haasteista Eri-ikäiskasvatus määritellään sellaisten metsän tai metsikön käsittelymenetelmien yhdistelmäksi, joilla ylläpidetään puuston ikäluokkien vaihtelua hakkaamalla poimien yksittäisiä puita tai puuryhmiä. Menetelmästä käytetyt englanninkieliset termit kuvaavat menetelmän eri puolia: uneven-aged management viittaa metsän rakenteeseen, continuous cover forestry metsän peitteisyyteen ja single tree selection system käsittelyihin. Eri-ikäiskasvatusta tutkitaan, koska menetelmällä on mahdollista saavuttaa samanaikaisesti monia metsiin liittyviä tavoitteita taloudellisten tavoitteiden ohella. Metsien monimuotoisuuden näkökulmasta menetelmä edustaa yhtä osaa sellaisesta käsittelyvalikoimasta, jolla pyritään luonnon häiriödynamiikan jäljittelyyn ja spatiaalisen vaihtelun lisäämiseen metsien käsittelyssä. Metsien virkistyskäytön ja maiseman kannalta huomionarvoisinta on mahdollisuus jatkuvan metsäpeitteen ylläpitoon. Tunnusomainen piirre eri-ikäiskasvatukselle on puuston läpimittajakauman laskeva muoto eli puuston läpimittaluokittaisen runkoluvun pieneneminen läpimitan kasvaessa. Sen teoreettisena mallina on käytetty useimmiten ns. käänteistä J-käyrää, jossa peräkkäisten läpimittaluokkien runkolukujen suhde on vakio. Hakkuut toistetaan joka kerta periaatteessa samanlaisina poimintahakkuina kasvatus- ja uudistushakkuita ei eroteta toisistaan, kuten tasaikäisen metsän käsittelyssä. Eri-ikäiskasvatuksen edellytyksenä on yhden tai useamman varjoa sietävän puulajin läsnäolo metsikössä. Metsäntutkimuslaitoksessa tutkitaan mahdollisuuksia kuusikoiden kasvattamiseen eri-ikäisinä Etelä- Suomessa. Tutkimushankkeessa on selvitetty eri-ikäisrakenteiden dynamiikkaa ja kestävyyttä, eri-ikäismetsiköiden kasvua, tuotosta ja tuottoa, menetelmän taloudellista kannattavuutta ja sovelluskohteita. Tutkimuksen avuksi kehitetään 11

12 eri-ikäiskasvatukseen soveltuvaa puiden kasvun, syntymisen ja kuolemisen mallit sisältävää simulaattoria. Tutkimuksen haasteita ovat mm. puunkorjuuseen liittyvät kysymykset ja lahottajasienten leviämisen estäminen. Tutkimushankkeeseen on liitetty hiljattain koneellisen puunkorjuun vaikutuksia eri-ikäiskasvatuksessa käsittelevä tutkimus. Puunkorjuun tuottavuuden ja kustannusten lisäksi hankkeessa tutkitaan jäävän puuston vaurioitumista, koska erityisesti pienten puiden vaurioituminen voi olla ratkaisevaa eriikäisrakenteen kestävyyden kannalta. Vaurioitumisen määrää, laatua ja spatiaalista jakautumista erilaisissa korjuuoloissa lähestytään mallituksen keinoin. Lisäksi tutkimuksen yhtenä osatehtävänä on tarkoitus tutkia hakkuukoneenkuljettajan työsuoritusta, erityisesti hakkuussa poistettavien puiden valinnan onnistumista. Kirjoittaja valmistelee väitöskirjaa aiheesta Koneellinen puunkorjuu ja eri-ikäisenä kasvatettavan metsän taloudellinen kannattavuus Suomen Kulttuurirahaston rahoituksella. 12

13 M e t s i e n s u o j e l u n j a k ä y t ö n t u l e v a i s u u s S u o m e s s a Marcus Walsh BirdLife Suomi Ympäristöakatemia, Lammi Metsävisio: kymmenys luonnolle, kymmenyksiä kumppanuudelle Yleisessä kielenkäytössä Ympäristönsuojelu liitetään nykyään usein teollisuusprosesseihin, kuten vesien- ja ilmansuojeluun sekä kierrätykseen ja luonnonvarojen yleisen kulutuksen vähentämiseen. Luonnonsuojelu puolestaan merkitsee lajien sekä niiden elinympäristöjen suojelua, johon tässä esityksessä aika- ja aiherajauksen vuoksi keskitytään. Yleinen maailmanlaajuinen ympäristö- ja luonnonsuojelullinen visio metsäsektorista julkaistiin tammikuussa 2006 lähes 50:n kansalaisjärjestön allekirjoittamana ( fi/paperivisio/paperivisio.pdf). Tässä esityksessä käsitellään kuitenkin pääasiassa Suomea. Luontojärjestöjen metsävisio kysyy, kuinka paljon metsiensuojelua on tarpeeksi tarpeeksi siis ekologisessa mielessä, jotta ainakin valtaosa metsiemme luontaisesta lajistosta säilyisi. Tällä saavutuksella olisi luonnollisesti merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia. Juuri Suomessa se olisi merkittävää paitsi omille kansalaisillemme yös maamme rajojen ulkopuolella: olemme metsäntutkimuksen ja käytön suurvalta, jonka asenteet ja saavutukset vaikuttavat lähes kaikkialla maailmassa, missä metsää käytetään. Maailma tarvitsee metsäteollisuuden ja ympäristöjärjestöjen liittoa, sillä tilanne on luonnonmetsien kannalta epätoivoinen. Etelä- Suomessa luonnontilaisen kaltaisia metsiä on jäljellä pari prosenttia, Länsi- ja Keski-Euroopassa tätäkin vähemmän. Sademetsät ovat paikoin vain muisto: esimerkiksi Sumatran saaren alavien maiden sademetsistä oli 60-luvun lopulla jäljellä 16 miljoonaa lähes koskematonta hehtaaria tänä päivänä niitä on jäljellä eli 3 prosenttia alkuperäisestä. Muutaman vuoden kuluttua aiemmin hakkaamatonta sademetsää ei ole saarella yhtään lukuun ottamatta suojelujärjestöjen ostamia sirpaleita, joiden pitkän tähtäyksen merkitys on kyseenalainen. Kyseessä on tai oli eräiden arvioiden mukaan maailman lajistoltaan rikkain metsäalue. Pohjoismaiden metsäteollisuuslaitosten tytäryhtiöt ovat ostaneet suuria määriä sellua indonesialaisilta, Sumatran sademetsiä vuosia hakanneilta yhtiöiltä. Nämä hakkuut ovat olleet pääosin täysin laillisia. Moni metsien kohtaloon vaikuttavat asia ei riipu Suomesta, mutta vastuumme maailman metsistä on pieneksi maaksi suuri. Osoittautuu, että pohjoisella havumetsävyöhykkeellä suojelua vaativan metsän määrä ei ole järin suuri ja voisi jättää valtaosan metsistä talouskäyttöön. Suojeltuja metsiä ei yleensä myöskään tarvitse eristää muusta kuin hakkuukäytöstä. Metsiensuojelu maksaa jonkin verran, mutta tuo samalla mittavia taloudellisia ja sosiaalisia hyötyjä. Metsiemme aineettomat arvot nostavat omalta osaltaan kansalaisten elintasoa tavoilla, joita pitäisi mitata siinä missä keskimääräistä tuloakin. Nostamalla metsiemme suojeluastetta tunnustamme samalla metsien taloudellisen hyötykäytön rajat siirtyen kohta aidosti kestävää kehitystä. Näitä tavoitteita tukevan metsäteollisuuden tarve on maailmalla suuri. Kuinka paljon metsiä on tarpeen suojella Suomessa suuret suojelualueet sijaitsevat pohjoisessa Lapissa. Etelämmäksi mentäessä metsiensuojelualueet muuttuvat yhä pienemmiksi niin, etteivät näy lainkaan A4-kokoisella kartalla. Etelä-Suomessa on lukumääräisesti varsin paljon suojelualueita: sekä luonnonsuojelu- että metsälakimme luettelee tiettyjä metsätyyppejä, jotka on suojeltava. Niiden lukumäärä Etelä-Suomen metsiensuojelua tehostavalla niin kutsutulla METSOalueella (karkeasti Lapin läänin lounaisosa, Oulun läänin länsiosa sekä kaikki eteläisemmät maakunnat) on noin kappaletta. Näiden säästiöiden keskikoko on kuitenkin vain vähän yli puoli hehtaaria, joskin noin 5 prosenttia yksityismetsän- 13

14 omistajista pitää osan metsälöstään taloustoiminnan ulkopuolella, mikä on varsin paljon virallisia tilastoja enemmän. Tämä lisäksi Metsähallitus harjoittaa luonnontieteellisesti tai maisemallisesti arvokkaiksi todetuilla metsätalousmaillaan niin kutsuttua alueekologista suunnittelua, joka säästää lakimääräistä enemmän metsää. Kaikkiaan suojelualueet Etelä-Suomessa ovat siis keskimäärin hyvin pieniä ja eristyneitä kattaen kaikkiaan noin 1-3% metsämaasta maakunnasta riippuen. Maailman johtavat metsäekologit, joita Suomessakin on paljon, ovat osoittaneet sekä teoriassa että laajoin maastosta kerätyin aineistoin, että tehokkaimmin lajistoa voi suojella suurilla tai suurehkoilla, toisiinsa kytketyillä alueilla. Alueiden pirstominen ja pienentäminen lisää vaateliaiden lajien esiintymisen kynnysarvoa, joka kääntäen merkitsee sitä, että lajien häviämisen todennäköisyys kasvaa, kun niiden elinympäristö pirstoutuu ja/tai sen laatu heikkenee. Tämän vuoksi metsälain tärkeiden elinympäristöjen rajaaminen mahdollisimman suuriksi, sekä alueiden keskittymien tehostettu suojelu, olisi suojelun kannalta edullisinta suhteessa panostukseen. Käytännössä kohteet pyritään rajaamaan pieniksi, eikä suuria kohteita välttämättä rajata lainkaan. Lohjalla v tehdyssä tarkastuksessa 77 metsälain kriteerit täyttävistä kohteista Metsäkeskus oli omassa inventoinnissaan kirjannut kolme. Suojelemme lajeja eikä prosentteja kuulee sanottavan. Yli puolet maamme uhanalaisista metsälajeista ovat kuitenkin sopeutuneet pohjoisten metsien jatkumon tarjoamiin olosuhteisiin esimerkiksi lahopuuhun eivätkä sopeudu pirstoutuneeseen maisemaan. Kuten edellä on selostettu, ei myöskään ole näyttöä, että pienet metsälakisäästiöt auttaisivat. Hakkuu kohteiden ympärillä muuttavat esimerkiksi niiden ilmasto- ja vesitalousolosuhteita niin paljon, että vaateliat lajit häviävät. Mikäli ympärillä on pelkkää yhden puulajin kasvatusmetsää tai metsä on kokonaan menetetty, useimpien erikoistuneiden metsälajien pitkäaikaisen esiintymisen kynnys asettuu 20%:n suojellun metsän paikkeille. Koska Pohjolassa metsäpeitteisyys on pitkälti säilynyt ja hoitamatontakin talousmetsää on jonkin verran, on arvioitu, että meillä riittäisi vain noin 10%:n metsiensuojeluaste, jos suojellut metsät ulottuisivat tasaisesti ympäri maan, alueet on kytketty hyvin toisiinsa ja kaikki tärkeimmät metsätyypit olisivat verkostossa edustettuina. Vaikka kuvatun kaltainen suojelutarve on määritelty melko täsmällisesti vain pohjoiselle havumetsävyöhykkeelle, on epätodennäköistä, että muissa metsissä tarve olisi kovin erilainen. On joka tapauksessa selvää, että kaikilla lajeilla on kynnysarvo selviytymiselleen, ja että erikoistuneilla lajeilla tämä on tiukempi kuin yleislajeilla, ja että pienet eristyneet luonnontilaisten tai sen kaltaisten metsien sirpaleet eivät ole riittäviä suojeluun. Metsiensuojelun keinoja Pohjolassa metsäpeitteisyys on pitkälti säilynyt ja hoitamatontakin talousmetsää on jonkin verran. Tämä antaa mahdollisuuden kytkeä suojelualueet hyvin toisiinsa. Edellytyksenä on, että suojelualueiden tueksi ja puskureiksi perustetaan 10 prosentin edestä nykyistä pehmeämmän käytön metsätalousalueita, niin kutsuttuja luonnonarvometsiä. Niissä metsänhakkuut tehdään esimerkiksi pienaukkotai poimintahakkuina. Lisäksi luonnonarvometsiä ympäröivissä tavanomaisissa talousmetsissä metsälaki- ja muita säästökohteita tarvitaan nykyistä suurempina kokonaisuuksina (luokkaa 1-10 hehtaaria), jotta niiden luontoarvot säilyvät paremmin. Viimeksi mainittu merkitsee, että kokonaissuojeluastetarve nousee noin 13:een prosenttiin. Mitä tulee yllä olevan toteutukseen, tärkeä tieto on, että kansalaiset pitävät noin 10 prosentin suojeluastetta kohtuullisena. Enemmistö itse asiassa luulee tämän tason jo saavutetun. Tärkeimpiä vastuullisina metsiensuojelussa pidetään ensisijaisesti valtiota, sitten muita yhteisöjä ja suuria yrityksiä. Vasta tämän jälkeen tulevat yksityiset 14

15 M e t s i e n s u o j e l u n j a k ä y t ö n t u l e v a i s u u s S u o m e s s a metsänomistajat. Talousmetsien hoidossa moni suosisi muuta kuin avohakkuita. Etelä-Suomen metsiensuojeluohjelma METSO on keskittynyt yksityisiin metsäomistajiin. Se perustuu vapaaehtoisuuteen, ja hyvä näin, mutta METSO-rahoitusta on tarpeen huomattavasti lisätä ja sen resursseja suunnata siten, että saadaan synnytettyä lähekkäin sijaitsevia suojelualueko konaisuuksia. Toinen tarve on lisätä nykyisten suojelualueiden kokoa Etelä-Suomessa, olkoonkin, että näiden ympäristöt on monin paikoin hakattu. Ne ovat kuitenkin entisöitävissä, ja ajan myötä suojelualueiden ytimistä harvinaiset lajit palaavat niihin takaisin. Edellä kuvattu suojelun tarve varsinaiset metsiensuojelualueet sekä laajennetut talousmetsien avainelinympäristöt - merkitsee noin 1,4 miljoonan hehtaarin lisäsuojelun tarvetta (Suomessa on kaikkiaan noin 20 miljoonaa hehtaaria metsämaata). Edellä olevat kansalaisten suojelupainotukset huomioiden eräs jako omistajien välillä on: valtiolta (Metsähallitus) noin puolet ( hehtaaria), kunnilta, metsäyhtiöiltä sekä muilta yhteisöiltä yhteensä noin kolmannes sekä yksityisiltä noin kuudennes. Kun kuvattu metsiensuojeluohjelma jaksotetaan 30 vuodelle, se maksaa noin 70 miljoonaa euroa vuodessa. Pakkolunastuksia ei tehdä; hintaarvioissa oletetaan, että lähes kaikki ei-valtiolliset metsät lunastetaan käyvästä arvostaan tai käyttäen Metsähallituksen maata vaihtomaina. Hintaolettamana tässä on valtion suojelukorvausten keskihinta ( 3 360). Poikkeus ovat ne kuntametsät, jotka ovat jo nyt talousvaatimusten ulkopuolella ja jotka soveltuvat hyvin suojeluun kansalaisten virkistystarpeita vaarantamatta. Myös Metsähallituksen hakkuutuloalenema alle puoleen nykyisestä on suojeluhinnassa huomioitu. Koska metsää on koko ajan kaupan, on suojelutavoitteen saavuttaminen lähes yksinomaan rahakysymys, kun kyse on näin pitkästä ajanjaksosta. Metsien tarjontaa tulisi edistää eri kannustimin, mm. veronalennuksin. Hintavertailun vuoksi, metsätalouden rahoitustuki v niin kutsutut Kestävän metsätalouden rahoitustuet, Metsätalouden aluetukihankkeet, Metsäpuiden siemenhuolto jne. oli noin 78 miljoonaa euroa (Harstela ym, Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 819). Tästä metsätalouden ympäristötukeen osoitettiin 4,2 milj. euroa eli viisi prosenttia. Viime vuosina ympäristöministeriöllä on ollut käytössään noin 15

16 15 miljoonaa euroa vuodessa suojelumaiden lunastukseen; Etelä-Suomen metsiensuojelun uusien keinojen kokeiluohjelma METSO on lisäksi saanut noin 8 miljoonaa euroa. Metsiensuojelun lisäämisen vaatima lisärahoitus ei siis ole niin huima askel nykykäytännöstä kuin voisi kuvitella. Metsiensuojelun lisäämisen yhteiskunnallisia seurauksia Metsien suojeluprosentin nostaminen hieman yli kymmeneen ei mullistaisi teollista metsänkäyttöä niin paljon kuin voisi kuvitella. Tämä on todettu muun muassa Pellervon tutkimuksessa, jossa tutkittiin erilaisia suojeluvaihtoehtoja. Ensisijaisesti tämä johtuu metsien lisääntyvästä kasvusta, joka takaa kuitupuun tarjonnan suojeluohjelman toteutumisen jälkeenkin. Tukkipuusta voi sen sijaan paikoin tulla pulaa. Suojeluohjelman pitkä siirtymäaika tarjoaa teollisuudelle ja yhteiskunnalle kuitenkin runsaasti sopeutumisaikaa. Työntekijöiden luonnollinen poistuma 30 vuoden aikana on myös suuri. Laajahko suojeluohjelma asettaa toki lopulta katon puun vuosittaiselle hakkuumäärälle. Kuitenkin on varsin mahdollista, että ulkoiset globaalit tekijät säätelevät puun ostoa ja käyttöä paljon suojeluohjelmaa enemmän. Esimerkiksi Metsäntutkimuslaitoksen äskettäisessä tulevaisuusskenaariossa puun kysynnän ennustettiin Suomessa voivan laskea jonkin verran nykyisestä metsien aineettomien arvojen sekä puun jatkojalostuksen merkityksen edelleen korostuessa. Jotta metsiensuojelu voisi ylipäätään saavuttaa tässä esitetyn tavoitetason, ja Suomen hyötyä tästä saavutuksesta laajemmin, pitäisi ympäristöjärjestöjen ja Suomen metsäteollisuuden mullistaa suhteensa. Metsäteollisuuden tulisi ottaa ehkä uudenlainen suhde raaka-aineeseensa ja korostaa luonnonmetsien suojelun tarvetta julkisesti. Samalla ympäristöjärjestöt asettuvat tukemaan näin toimivan teollisuuden toimintaa. Puu on tulevaisuuden materiaali: uusiutuva, rakennuskäyttöön, energiaksi, paperiksi, erikoistuotteiksi. Metsäteollisuuden ja ympäristöjärjestöjen tiiviimpi kumppanuus mullistaisi alan mainetta ja lisäisi puun vetovoimaa vaihtoehtona öljypohjaisille tuotteille. Ruohonjuuritasolla tätä voitaisiin edistää monin keinoin, esimerkiksi metsäsektorin tuella kansallispuistojen perustamiselle ja laajentamiselle E- Suomeen. Kuten edellä on todettu, on suojelualueen koon kasvattaminen pääsääntöisesti ekologisesti eduksi. Suuret suojelualueet ovat matkailunkin kannalta välttämättömät, sillä pienet puistot eivät kestä suurten matkailijamäärien aiheuttamaa kulutusta eikä niihin mahdu riittävästi palveluja. Suomen metsäsektori ei näy läsnä vielä yhdessäkään kansallispuistoistamme, vaikka niissä käy miljoona puumyönteisessä mielentilassa olevaa kansalaista vuosittain. Korkeamman asteen puujalosteiden osalta erityisesti on valitettavaa, että tämä markkinointikanava on jätetty käyttämättä. Metsäteollisuuden tulisi kehittää nykyisten metsänhoitomenetelmien rinnalle luonnonläheisempiä metsänhoitomuotoja, jotka perustuvat puulajien sekoittamiseen sekä avohakkuiden välttämiseen. Samalla voidaan tarjota tämän tyyppisiä metsänkasvatuspalveluja sitä toivoville yksityisille omistajille, joita on kasvava joukko. Tämän ja yhtiöiden suojelutyö nostaisi alan yhteiskunnallista arvostusta huomattavasti, ja nuorten kiinnostus alaan lisääntyisi. Julkaisun kuvat ja taitto: Kristiina Koskinen Ympäristöakatemian työryhmä: Harri Hölttä (Suomen luonnonsuojeluliitto), Kristiina Koskinen (BirdLife Suomi), Annina Käppi (Luonto-Liitto), Kauri Mikkola (BirdLife Suomi), Jouni Nissinen (Suomen luonnonsuojeluliitto), Lotta Ruokanen (Luonto-Liitto), Marcus Walsh (BirdLife Suomi) 16