2.5 Yhteistyö koulutyön osana Koulun sisäinen yhteistyö
|
|
- Ville Kokkonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 2.5 Yhteistyö koulutyön osana Opetustoimen strategia korostaa yhteistyötä: yhteistyöllä avaimet elämässä onnistumiseen. Yhteistyö on koulun kehittämisen edellytys ja yhteistyötaidot ovat koulun kasvatuksen päämäärä. Rajalliset resurssit ja toisaalta kouluun kohdistuvat haasteet vaativat koululta yhä tiiviimpää yhteistyötä opettajien, muiden ammattilaisten ja huoltajien kanssa. Laadukas työskentely monissa ammateissa edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Tämän vuoksi oppilaiden on hyvä nähdä ja kokea yhteistyön merkitys jo koulutyössä Koulun sisäinen yhteistyö Koulussa käytävän keskustelun pohjaksi: Opettajien yhteistyö ja tiimimäinen työskentely koulutyön suunnittelussa ja toteuttamisessa ovat keskeinen kehittämisen kohde Oulussa. Oppimiselle suotuisan opiskeluympäristön luominen, yhteistoiminnallisten työtapojen suunnittelu ja toteuttaminen sekä opetuksen eheyttäminen mm. aihekokonaisuuksien avulla ovat esimerkkejä tehtävistä, joiden toteuttamiseen tarvitaan opettajien ja opettajaryhmien keskinäistä yhteistyötä. Yhteistyön avulla opettajat oppivat toisiltaan ja jakavat yhä kasvavaa työmäärää. Yhteistyö auttaa myös jaksamisessa, vaikka sopivien työmuotojen hakeminen vaatii aluksi aikaa. Oppilaiden yksilöllisten tarpeiden huomioon ottaminen edellyttää sekä opettajien että oppilasta tukevan henkilöstön yhteistyötä opetuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa. Erityisopetukseen ja oppilashuoltoon liittyvä yhteistyö voidaan kirjata myös lukuihin 4 ja 5. Koulussa kirjataan koulun sisäisen yhteistyön periaatteet. Esimerkiksi: koulutyön yhteisen suunnittelun periaatteet yhteisten resurssien jakamisen ja käytön suunnittelun periaatteet opettajankokouksien järjestämisen periaatteet opettajatiimien/työryhmien tehtävät ja toiminnan tavoitteet samanaikaisopetuksen järjestäminen
2 koulunkäyntiavustajien/kouluavustajien työnkuva ja toiminta koulun koko henkilöstön tiedottaminen ja yhteistyö kasvatukseen liittyvissä kysymyksissä Yhteistyö opiskelun ohjauksessa Oppilaan opintojen ohjauksesta huolehtivat kaikki opettajat yhteistyössä koko perusopetuksen ajan. Ohjauksen tehtävänä on oppimisen taitojen ja valmiuksien kehittäminen sekä opintoihin liittyvien ongelmien ennaltaehkäiseminen. Ohjauksella tuetaan erityisesti syrjäytymisvaarassa olevia oppilaita. Ohjaus ja tiedon kulku korostuvat erityisesti opintojen nivelvaiheissa kuten siirryttäessä esiopetuksesta kouluun, alkuopetuksesta kolmannelle luokalle, alakoulusta yläkouluun, peruskoulusta toiselle asteelle sekä uuden oppiaineen alkaessa, oppiaineiden nivelkohdissa ja opettajan tai koulun vaihtuessa. Myös oppilaan turvallista siirtymistä peruskoulusta toiselle asteelle tuetaan yhteistyön avulla. Ohjauksella annetaan tietoa oppilaalle ja huoltajille työtavoista, valintamahdollisuuksista ja niiden merkityksestä oppilaan oppimiselle ja tulevaisuudelle. Ohjauksen näkökulma on osa oppilaan, opettajan ja huoltajan välisten arviointikeskustelujen sisältöjä. Huoltajille tarjotaan myös muita oppilaan opiskelua ja valintoja tukevia tilaisuuksia. Eri oppiaineissa on tärkeää korostaa tietoja ja taitoja työ- ja elinkeinoelämän näkökulmasta sekä painottaa yrittäjyyden merkitystä yhteiskunnan toiminnan kannalta. Ohjaustehtävä käsittää yhteistyön järjestämisen paikallisen työ- ja elinkeinoelämän kanssa koko koulun toiminnan tasolla. Ohje koulukohtaiseen ja alueelliseen yhteistyöhön: Opettajakunta tutustuu yhteiseen osioon ja pohtii laajentunutta ohjaustehtävää: Ohjaus alkaa jo ensimmäiseltä luokalta. Kaikki opettajat ovat velvollisia ohjaamaan oppilasta koko opintopolun
3 ajan. Perusteiden mukaan opetussuunnitelmaan sisältyy kuvaus yhteistyöstä paikallisen työ- ja elinkeinoelämän kanssa. Koulussa kuvataan omassa koulukohtaisessa osiossa tapoja, joilla ohjaustoiminnan edellyttämiä tehtäviä nivotaan jokapäiväiseen koulutyöhön (siirtyminen alkuopetuksesta kolmannelle luokalle, alakoulusta yläkouluun, uusi oppiaine ja oppiaineiden nivelkohdat, syrjäytymisvaarassa olevat, neuvottelut huoltajien kanssa valintamahdollisuuksista, toiselle asteelle siirtyminen, yhteistyö elinkeinoelämän kanssa jne.). Alueellista järjestelyä edellyttävissä tehtävissä opinto-ohjaajat toimivat koordinoijina yhteistyössä rehtoreiden ja opettajien kanssa Oppilaiden yhteistyö ja osallisuus Perusopetuksen tavoitteena on kannustaa oppilaita yhteisten asioiden hoitoon ja vastuun kantamiseen sekä omassa kouluyhteisössä että paikallisyhteisössä. Osallisuuden käsittelyssä edetään oppilaan ikäkauden mukaan alkaen kodista, omasta luokasta ja koulusta, paikallisyhteisön kautta koko yhteiskuntaan. Yhteistyön ja osallisuuden avulla tuetaan oppilaan kasvua omatoimiseksi, päämäärätietoiseksi, osallistuvaksi kansalaiseksi, jolla on realistinen kuva omista vaikutusmahdollisuuksistaan. Oppilaan osallisuus toteutuu myös mahdollisuutena vaikuttaa omaan opiskeluprosessiin sekä päämäärien että tavoitteiden asetteluun. Opetustoimen strategian mukaisesti jokaisessa koulussa on oma oppilaskunta. Kouluissa kehitetään monimuotoista oppilaskuntatoimintaa ja kannustetaan oppilaita osallistumaan nuorisotoimen alueelliseen yhteistyöhön. Koko kouluyhteisö, mahdollisuuksien mukaan yhteistyössä oppilaiden ja huoltajien kanssa, täydentää yllä olevan yhteisen osan kirjaamalla alapuolelle konkreettisin esimerkein, miten oppilaiden yhteistyö ja osallisuus koulussa toteutuvat. Opetustoimen strategian mukaan jokaisessa koulussa tulee olla toimiva oppilaskunta. Tällä tarkoitetaan oppilaiden osallistumisen lisäämistä koko peruskoulussa oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti. Ohessa on muutamia esimerkkejä osallistumis- ja vaikuttamiskeinoista oman ja yhteisen hyvinvoinnin edistämiseksi:
4 koulun sääntöjen laadintaan osallistuminen kotikoulutoimikunnassa toimiminen oppilaskunta-, tukioppilas- ja kummioppilastoiminta koululehti koulun perinteiden (juhlat, teemat) kehittäminen koulun hengen luomiseksi koulun tunnuksien, logojen, web-sivujen yms. työstämiseen osallistuminen oppilaiden artikkelit paikallislehdessä ajankohtaisista nuoria koskettavista asioista oppilasvaalit vaalien alla vaalipaneeli koululla varsinaisille vaaliehdokkaille koulun yhteisestä omaisuudesta huolehtiminen koulun jätehuollon ja kierrätyksen kehittäminen TET oman koulun ruokalassa tai koulun siivoukseen osallistuminen alempien luokkien oppilaiden tutorointi oppilaiden yrittäjyystoiminta (kioskit, kirpputorit jne.) yhteisön hyväksi hyväntekeväisyys (päivätyökeräykset, tempaukset, kehitysyhteistyö: kummikoulut ja -luokat kehitysmaissa) vapaaehtoistyö vanhusten, vammaisten ja päiväkotilapsien parissa. Tärkeää on oman toiminnan vaikuttavuuden arviointi (raportit, päiväkirjat, paneelikeskustelut, projektien esittelyt) Yhteistyö yhtenäisellä oppimisen polulla Perusopetuksen kehittämisen tavoitteena on luoda yhtenäinen oppimisen polku. Tämä edellyttää opettajien yhteistyötä oppilaan siirtyessä esiopetuksesta kouluun, alakoulusta yläkouluun ja aina, kun opettaja vaihtuu. Yhteistyö on ammatillista keskustelua ja tiedon vaihtoa oppilaan taustasta, oppimisesta, opiskelun tavoitteista ja oppilasarvioinnista hyvän oppimisen tueksi. Samalla opettajat tutustuvat toistensa työhön ja eri koulujen kulttuuriin. Opettajien laaja tuntemus esi- ja perusopetuksen kentästä on oleellista opetuksen ja koulun kehittämisessä. Oppilaalla on oikeus opiskella ympäristössä, jossa hänen varhaisempi oppimishistoriansa tunnetaan ja jossa hänen omia oppimistavoitteitaan kunnioitetaan. Esiopetuksesta kouluun siirtyvien oppilaiden osalta on käytössä tiedonsiirtolomake. Oppilas luo käsitystä koulusta ja oppilaana olemisesta jo ensimmäisten kontaktien aikana. Tämän vuoksi kouluun ilmoittautumiseen ja tutustumistilaisuuksiin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Koulussa keskustellaan yhtenäisestä oppimisen polusta ja kirjataan koulun/opettajan toiminta seuraavissa nivelvaiheissa: 1. Oppilaan siirtyminen esiopetuksesta ensimmäiselle luokalle (katso Moniammatillinen yhteistyö esi- ja alkuopetuksen siirtymävaiheessa, liite 9.3) aikataulutus ja käytännön järjestelyt opettajien ammatillinen keskustelu ja tiedonvaihto siirtokaavakkeen hyödyntäminen koulussa (siirtolomake täytetään kaikista koulutulokkaista esiopetuksessa) eri yhteistoiminnan muodot kouluvuoden aikana esim. yhteiset vanhempainillat, yhteiset puuhapäivät
5 kouluun ilmoittautuminen ja tutustuminen erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden osalta yhteistyömuodot ja sovitut käytännöt kirjataan luvussa 5.2 tämän nivelvaiheen käytäntöjä arvioidaan säännöllisesti, arvioinnin ajoitus ja periaatteet kirjataan lukuun koulun käytännöt opettajan vaihtuessa opettajien ammatillinen keskustelu ja tiedon vaihto oppilaiden ja vanhempien tiedottaminen opettajan vaihtumisesta uuden opettajan tutustuminen oppilaisiin oppilaiden tutustuminen uuteen opettajaan tämän nivelvaiheen käytäntöjä arvioidaan säännöllisesti, arvioinnin ajoitus ja periaatteet kirjataan lukuun käytännöt koulun vaihtuessa (katso Oppilaan siirtyminen 7. luokalle, liite 9.4) siirtyvän oppilasryhmän tutustuminen uuteen kouluun uuteen kouluun siirtyvän yksittäisen oppilaan kouluun tutustuminen ja hänen koulutyönsä tukeminen kouluvaihdoksesta tiedottaminen oppilaille ja huoltajille opettajien välinen yhteistyö mm. oppilasryhmien muodostamisessa yhteistyö vanhempien kanssa keinot oppilaan aiempaan oppimispolkuun tutustumisessa esim. oppilaan itse laatima sähköinen portfolio Riihi-oppimisympäristössä erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden osalta yhteistyömuodot ja sovitut käytännöt kirjataan yhteisenä tekstinä luvussa 5.2 tämän nivelvaiheen käytäntöjä arvioidaan säännöllisesti, arvioinnin ajoitus ja periaatteet kirjataan lukuun Yhteistyö kotien kanssa Päävastuu lapsen kasvatuksesta on aina hänen huoltajillaan. Koulu vastaa oppilaan kasvatuksesta ja oppimisesta kouluyhteisön jäsenenä. Huoltajien on tärkeää koko perusopetuksen ajan ottaa vastuu lapsensa tavoitteellisesta koulutyöstä. Koulu tukee huoltajia tässä tehtävässä tiedottamalla ja järjestämällä tapaamisia. Yhteistyölle etsitään luontevia tapoja yhdessä huoltajien kanssa. Yhteistyö huoltajien kanssa on erityisen tärkeää ongelmatilanteissa ja opetuksen nivelvaiheissa. Luokanopettaja tai luokanvalvoja kutsuu oppilaan ja huoltajat arviointikeskusteluun lautakunnan päätöksen mukaisesti. Yhteinen keskustelu auttaa oppilasta arvioimaan oppimistaan ja ottamaan vastuuta työskentelystään. Oppilaan mukana olo keskusteluissa on tärkeää. Huoltajille keskustelut antavat tarvittavaa tietoa lapsen koulutyön tukemiseksi. Opettajalle yhteiset keskustelut ovat tärkeitä oppilaan tuntemuksen kannalta. Arviointikeskusteluissa keskustellaan oppilaan opintojen etenemisestä, työskentelytaidoista ja käyttäytymisestä sekä asetetaan yhteisiä tavoitteita opiskelulle. Keskusteluissa käsitellään myös oppilaan ohjauksen kannalta ajankohtaisia aiheita. Keskustelun tuloksia on hyvä dokumentoida esimerkiksi oppilaan oppimissuunnitelmaan. Huoltajille tarjotaan mahdollisuuksia osallistua koulun kehittämiseen. Jokaisessa oululaisessa peruskoulussa toimii vanhempien edustajisto (esim. kotikoulutoimikunta). Toimikunnan edustajien valinnasta ja toimenkuvasta sovitaan huoltajien kanssa. Vanhempien edustajisto tukee koulutyötä ottamalla kantaa ja vaikuttamalla koulua koskeviin päätöksiin luottamuselimissä ja alueellisissa yhteistyöryhmissä.
6 Opettajakunta tutustuu yhteiseen tekstiin ja arvioi oman koulunsa yhteistyömuotoja tekstien pohjalta. Opettajakunta ottaa huomioon hyväksytyt koululainsäädännön muutokset. Koulussa kirjataan kodin ja koulun yhteistyön toimintaperiaatteet ja -muodot. tiedottamisen muodot ja periaatteet esimerkiksi miten opetuksen aihepiirit saatetaan kotien tietoon; miten ja miksi koulussa tehdään yhteistyötä oppilaan siirtyessä seuraavalle luokalle tai kouluasteelle; miten vanhemmille tiedotetaan opetuksen tavoitteista, arvioinnista; miten uskonnon harjoittamisen tilaisuuksista, valinnaisaineista ja jatko-opinnoista tiedotetaan; miten vanhemmat ilmoittavat poissaolot ja opiskelun kannalta oleelliset muutokset hyväksi koetut vanhempien tapaamisen muodot kotikoulutoimikunnan toiminta Opettajakunta laatii arviointilomakkeen tai muistilistan opettajalle huoltajan ja oppilaan kanssa käytävän arviointikeskustelun tueksi Muu ammatillinen yhteistyö Opettajakunta keskustelee koulun muusta ammatillisesta yhteistyöstä. Keskustelussa otetaan huomioon kehittyvä alueellinen ammatillinen yhteistyö (esimerkiksi rehtoritiimien työskentely, tv:n vastuuhenkilöiden työskentely, kerhotyöstä vastaavien yhteistyö). Keskustelua voidaan käydä alueella opetussuunnitelmatyön yhteydessä järjestettävissä tilaisuuksissa. Koulussa kirjataan seuraavien tahojen kanssa tehtävän yhteistyön tavoitteet ja toiminnan periaatteet: 1. kouluterveydenhuolto (tarkempi määrittely luvussa 4.3.2) 2. oppilashuolto (tarkempi määrittely luvussa 4.3.1) 3. koulujen välinen ja alueellinen yhteistyö 4. yhteistyö toisen asteen oppilaitosten kanssa (tarkempi määrittely kohdassa ) 5. kansainvälinen yhteistyö 6. yhteistyö kulttuurilaitosten, seurakuntien, kirjastojen, poliisin kanssa (ks. Koulun kulttuuriopetuksen suunnitelma luku 8.4) 7. yhteistyö yritysten ja työelämän kanssa Keskustelun pohjaksi: Alueen koulujen muodostama verkosto huolehtii opetuksen kehittämisestä ja arvioinnista sekä kerhotoiminnan alueellisesta organisoinnista. Alueellinen yhteistyö on suunnitelmallista, tavoitteellista ja jatkuvaa. Koulujen alueverkko muodostuu monitasoiseksi tiimiverkostoksi koulujen yhteisten tarpeiden pohjalta. Alueella voi toimia esimerkiksi koulusihteerien tiimi, kerhojen kehittämisen tiimi, luonnontiedon työmuotojen tiimi. Näihin tiimeihin voi tarpeen mukaan osallistua jäsenenä myös muiden hallintokuntien,
7 seurakuntien ja järjestöjen edustajia. Alueellisessa yhteistyössä vastuualueista sovitaan koulujen kesken. Osallistavan suunnittelun avulla yhteistyö viriää alueen omista tarpeista ja juurtuu tarkoituksenmukaisiksi käytänteiksi.
2.1 Oppimis- ja tiedonkäsitys opetuksen suunnittelun lähtökohtina
2 KOULUN TOIMINTAKULTTUURIN KUVAUS Koulun toimintakulttuuri voidaan määritellä seuraavalla tavalla: Koulun toimintakulttuurilla tarkoitetaan käytännön tulkintaa koulun kasvatus- ja opetustehtävästä. Yhtenäinen
OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen
OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön
Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma
Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt
LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2
LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 13.3 Vuosiluokkien 1-2 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 13.3.1 Siirtyminen esiopetuksesta perusopetukseen
Oulun opetustoimen perusopetuksen OPETUSSUUNNITELMAN yhteiset osuudet
Oulun opetustoimen perusopetuksen OPETUSSUUNNITELMAN yhteiset osuudet Metsokankaan koulu Otetaan käyttöön 1.8.2005 alkaen 2 Opetussuunnitelman sisältö 1 KOULUN TYÖN PERUSTA... 5 1.1 Arvot ja toiminta-ajatus...
LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9
LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 15.3 Vuosiluokkien 7-9 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 15.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta
7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio
7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea
LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6
LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 14.3 Vuosiluokkien 3-6 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 14.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta
4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ
4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ Lapsi ja nuori elää samanaikaisesti sekä kodin että koulun vaikutuspiirissä. Tämä edellyttää näiden kasvatusyhteisöjen vuorovaikutusta ja
Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut)
Hyvinkään varhaiskasvatus ja perusopetus Lapsi Kasvun ja oppimisen asiantuntijat Luokanopettaja Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut) Esiopetuksesta perusopetukseen lastentarhanopettajan,
KOULUTULOKKAAN TARJOTIN
KOULUTULOKKAAN TARJOTIN 11.1.2016 VUOSILUOKAT 1-2 KOULULAISEKSI KASVAMINEN ESIOPETUKSEN TAVOITTEET (ESIOPETUKSEN VALTAKUNNALLISET PERUSTEET 2014) Esiopetus suunnitellaan ja toteutetaan siten, että lapsilla
Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma
Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Ohjaus ennen opintojen alkua Ohjaus maahanmuuttajaoppilaan opintojen alkaessa TEHTÄVÄ TEHTÄVÄN SISÄLTÖ JA AJOITUS VASTUUHENKILÖT MUUTA Oppilaan
OSALLISTUVA KANSALAISUUS JA YRITTÄJYYS AIHEKOKONAISUUS
1 YRITTÄJYYSKASVATUS TAPAINLINNAN KOULUSSA OSALLISTUVA KANSALAISUUS JA YRITTÄJYYS AIHEKOKONAISUUS Osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys on yksi opetussuunnitelman perusteiden mukaisista aihekokonaisuuksista.
Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2
Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja
7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet
7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet Oppimisen ja koulunkäynnin tuen kolme tasoa ovat yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Näistä oppilas voi saada kerrallaan vain yhden tasoista tukea. Perusopetuslaissa
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat
Arviointikulttuuri. Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Katriina Sulonen
Arviointikulttuuri Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Katriina Sulonen Hyvä arviointikulttuuri keskeisiä piirteitä ovat yhteisesti laaditut selkeät tehtävät ja periaatteet
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen
Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
OPPILAANOHJAUS PERUSOPETUKSESSA
OPPILAANOHJAUS PERUSOPETUKSESSA Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmälle 27.1.2010 Helena Kasurinen Osaamisen ja sivistyksen asialla OPPILAANOHJAUS PERUSOPETUKSESSA OHJAUSSUUNNITELMA
3.3 Yhteistyö esiopetuksen aikana ja siirtymävaiheissa
3.3 Yhteistyö esiopetuksen aikana ja siirtymävaiheissa Yhteistyön tavoitteina on, että esiopetus, muu varhaiskasvatus ja perusopetus muodostavat johdonmukaisen, lapsen kasvua ja oppimista tukevan jatkumon.
5.2 Yhteistyö. Oppilaiden osallisuus
5.2 Yhteistyö Opetustoimi ja koulu tekevät monipuolista yhteistyötä perusopetuksen yhtenäisyyden, eheyden ja laadun varmistamiseksi, toiminnan avoimuuden lisäämiseksi sekä oppilaiden oppimisen ja kasvun
Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat
Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa 1.4 (s 15) Painotettu opetus kuvataan painotetun opetuksen tuntijako
TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015
TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015 TVA-LOMAKKEET JA NIIDEN KÄYTTÖ 2015 Tämän vuoden TVA-lomakkeissa on vain pieniä muutoksia. Lomakkeiden lisäksi niistä on kirjoitettu tarkennukset erilliselle lomakkeelle.
POP perusopetus paremmaksi
POP perusopetus paremmaksi Oppilaan ohjauksen hankkeen koordinaattoritapaaminen 19.8.2009 Opetusneuvos Irmeli Halinen Osaamisen ja sivistyksen asialla POP - ohjelman merkitys Perusopetus paremmaksi ohjelmassa
TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA
TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä
LYSEON TIIMIEN PUHEENJOHTAJIEN HAASTATTELUT 5 / Tilatiimi Laatutyön osa-alueet: henkilöstö + kumppanuudet ja resurssit
OULUN LYSEON LUKION LAATUTYÖ Omaa tarinaa laadusta Mitä koulu edustaa sinulle? Mitä haluat saada aikaan omassa työssäsi? Miksi laatutyötä tarvitaan? Miten haluat itse olla mukana laatutyössä? Miten sinun
Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.
Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI 4.5 Paikallisesti päätettävät asiat Toimintakulttuuri
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla
VESO yläkoulun opettajat OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla 29.3.2017 Oppimisen arviointi Erja Vitikka 6.3.2015 Laaja-alainen osaaminen Laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen,
JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä
JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä 4.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Opetusneuvos OPH KE/OH www.edu.fi Osaamisen ja sivistyksen
1. Oppimisen arviointi
1. Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää oppilaan
Mitä arvioidaan ja milloin?
Koulun nimi: Ahtialan koulu Mitä arvioidaan ja milloin? Arviointi on monialaista ja jatkuvaa, sanallista arviointia ja arvosanoja annetaan lukukausittain. OPPIMINEN > välitön palaute onnistumisista ja
alkaen. Ohjaussuunnitelma.
1.8.2016 alkaen Ohjaussuunnitelma www.nurmijarvi.fi SISÄLLYS Ohjaus... 4 Ohjaussuunnitelma... 4 Ohjaus perusopetuksessa... 5 Ohjaus esi- ja perusopetuksen siirtymävaiheessa ja vuosiluokilla 1 6... 6 Siirtyminen
Lukuvuosisuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja lukuvuosisuunnitelman käsittely
Kirkkonummen kunta Sivistyspalvelut LUKUVUOSISUUNNITELMA 20-20 Koulun nimi Yhteystiedot Koulun osoite ja rehtorin yhteystiedot Lukuvuosisuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja lukuvuosisuunnitelman käsittely
TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TUORSNIEMEN KOULU TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016
TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016 Tuorsniemen koulun tehtävänä on tukea oppilaan kokonaisvaltaista kasvua yksilölliset erot huomioon ottaen ja opettaa niitä perustietoja ja taitoja, joita oppilas
Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat
Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa 1.4 (s 9) Koulun tasaarvosuunnitelma Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa laaditaan erilliseksi liitteeksi.
4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA
4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.
Arvioinnin l Arvioinn uonne ja ylei in l set uonne ja ylei periaat set teet periaat Käsitteet marraskuun hautomo 2014
Koulun nimi: Kunnas Arvioinnin luonne ja yleiset periaatteet Oppimisen arvioinnissa arvioinnin kohteena on oppilaan oppimisen edistyminen ja tavoitteiden toteutuminen tarkasteltavan ajanjakson päättyessä.
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä
Ohjaussuunnitelma Esi- ja perusopetus
Ohjaussuunnitelma Esi- ja perusopetus 1.8.2016 2 Sisällysluettelo 1 Oppilaanohjaus... 3 2 Oppilaanohjauksen eettiset periaatteet... 3 Itsemääräämisoikeus... 3 Totuudellisuus... 3 Luottamuksellisuus...
HYVÄN OHJAUKSEN KRITEERIT. Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen
HYVÄN OHJAUKSEN KRITEERIT Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen Sisällys 1. Hyvän ohjauksen kriteerien tehtävä... 3 2. Hyvän ohjauksen kriteerien käyttö
OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi
OPPILASKUNTAKANSIO www.sastamalannuoret.fi 2015-2016 SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi Sisällys OSALLISUUS JA VAIKUTTAMINEN... 2 Yhteisökasvatuksen ja osallisuuden periaatteet... 2 Oppilaskuntaosallisuus...
Formatiivinen arviointi Miten arvioinnilla edistetään oppimista?
Formatiivinen arviointi Miten arvioinnilla edistetään oppimista? Katja Elo katja.elo@tuusula.fi luokanopettaja Tuusulan kunta Tuusulan OPS2016 arviointityöryhmän jäsen OPS2016: Arvioinnin merkitys oppilaalle
JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN PERUSKOULUN JA LUKION OHJAUSSUUNNITELMA. 1. Ohjauksen järjestämisen rakenteet ja toimintatavat
JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN PERUSKOULUN JA LUKION OHJAUSSUUNNITELMA Jyväskylän Normaalikoulun ohjaussuunnitelmassa kuvataan perusopetuksen oppilaanohjauksen ja lukion opinto-ohjauksen järjestämisen rakenteet,
Tervolan lukion ohjaussuunnitelma
Tervolan lukion ohjaussuunnitelma Sisällys: 1. Ohjaustoiminnan tavoitteet... 3 2. Ohjauksen järjestäminen, työmuodot ja tehtävien jakautuminen... 3 3. Kodin ja oppilaitoksen yhteistyö... 5 4. Keskeiset
Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus
Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan
Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki
Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset
Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta
Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta MUNKKIVUOREN ALA-ASTEEN KOULUSSA LUODAAN MEIDÄN KOULU -HENKEÄ Koulussa arvostetaan kaikkia niin lapsia kuin aikuisia. Koulussa
ILMAJOEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA
ILMAJOEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA Suunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet - ohjauksen eettiset periaatteet toimintatavat -vuosikellot alakoulu ja yläkoulu työn
Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen
Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan
Lisäopetuksen. opetussuunnitelma
Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...
Nivelvaiheet. Johanna Wahlman Pontuksen päiväkotikoulu, Lappeenranta
Nivelvaiheet Johanna Wahlman Pontuksen päiväkotikoulu, Lappeenranta Pontuksen päiväkotikoulu pähkinänkuoressa 2017 toimintansa aloittanut solumallin koulu - pian kaksivuotias! Eri-ikäiset lapset soluissa
määritelty opetussuunnitelman perusteissa:
Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA Oulunsalo Opetussuunnitelman perusteet muuttuivat vuoden 2011 alusta, mikä velvoitti kuntia tekemään muutoksia myös kuntakohtaisiin opetussuunnitelmiin. Oulunsalon
KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA. Käytössä alkaen. Hyväksytty Opetustoimen lautakunnassa 29.6.
1 KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA Käytössä 1.8.2016 alkaen Hyväksytty Opetustoimen lautakunnassa 29.6.2016 2 Sisällys 1 Oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet ja toimintatavat...
Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri
Koulutuksen tavoitteet Säädökset ja perusta Lait ja määräykset Opintojenaikainen arviointi Usko Itseen oppijana Oman oppimisprosessin ymmärtäminen Työpaja 1 tavoitteet Toimintakulttuuri Arvostelusta oppimisen
Luku 6 Oppimisen arviointi
Luku 6 Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää
Opetushenkilöstö Punkaharju
Opetuksen arviointi Sivistysltk 18.6.2012 20 Kevät 2012 Opetushenkilöstö Punkaharju Koulu (Punkaharju) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kulennoisten koulu Punkasalmen koulu Särkilahden koulu Koulu (Punkaharju)
MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN. Paula Äimälä Rauman normaalikoulu
MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN Paula Äimälä Rauman normaalikoulu OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN edellyttää pedagogista lähestymistapaa, jossa kunkin oppiaineen opetuksessa ja erityisesti oppiainerajat
KELPO- muutosta kaivataan
KELPO- muutosta kaivataan Erityisopetukseen otettujen tai siirrettyjen oppilaiden määrän kasvu Yleisten tuen muotojen käyttäminen niukahkoa Sosio- emotionaalisen oirehtimisen lisääntyminen Kuntien toisistaan
Uudistustyön suunta IRMELI HALINEN
Uudistustyön suunta Missä perusteiden linjauksissa muutos ilmenee? (1) Koulun ja opetuksen suhde muuttuvaan yhteiskuntaan Arvoperusta, tehtävä ja velvoitteet Toimintakulttuuri ja koulutyön järjestäminen
GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016
GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppilashuollon toteuttamista, arviointia ja kehittämistä varten laaditaan
1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat periaatteet
1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat periaatteet Opetuksen järjestäjällä on vastuu paikallisen opetussuunnitelman laadinnasta ja kehittämisestä 1. Opetussuunnitelmassa päätetään perusopetuksen
VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA
VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Pudasjärven perusopetuksen opetussuunnitelmaa täydentävä suunnitelma 2010 Valmistavan opetuksen opetussuunnitelman sisältö 1. VALMISTAVAN OPETUKSEN PERUSTEET...3
Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016
Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat Kauniaisissa 2. Toimintakulttuuri 3. Opetuksen tavoitteet ja keskeiset sisällöt
Muuta (materiaalit) Opintojen vaihe Tehtävä Tehtävän sisältö ja ajoitus Vastuut tehtävässä. Ohjaus esiopetuksessa. Ohjaus ennen alkuopetuksen alkua
Opintojen vaihe Tehtävä Tehtävän sisältö ja ajoitus Vastuut tehtävässä Ohjaus esiopetuksessa Ohjaus ennen alkuopetuksen alkua Koulumaiseen toimintaan perehtyminen Erityisen tuen tarpeiden kartoitus Yhteistyö
Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016
Luonnos 11.11.2015 Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016 Arviointi perusopetuksessa Arviointikulttuurin keskeiset piirteet Rohkaisu ja kannustus Oppilaiden osallisuus arvioinnissa Tuetaan
Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016
Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Nimi Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Kunta Utajärvi Koulu Utajärven yhtenäinen peruskoulu Hyväksymispäivämäärä SISÄLTÖ 1. Opetussuunnitelman
Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus
Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta
Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä
Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta
Kenelle kerho on suunnattu, miten oppilaat ilmoittautuvat ja miten osallistujat valitaan, mikäli halukkaita on enemmän kuin tilaa?
KERHOSUUNNITELMAN TEKEMINEN (Tiedoston voi ladata koulun nettisivun linkeistä) Luettuasi Liite 1 ja 2, vastaa seuraaviin kysymyksiin ja toimita vastaus, eli kerhosuunnitelma, rehtorille Mikä on oppilaskerhon
Kauhava. Nivelvaiheiden vuosikello - esi- ja perusopetus
9.12.2016 Kauhava Nivelvaiheiden vuosikello - esi- ja perusopetus NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO, VARHAISKASVATUS - ESIOPETUS Kuukausi Mitä tehdään/toimenpiteet Vastuuhenkilö/taho Tammikuu Helmikuu Tiedotetaan
TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA
TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA YLEINEN TUKI (jokaiselle oppilaalle tilapäisesti annettava tuki) Oppilas on jäänyt jälkeen opetuksesta tai on muuten tilapäisesti tuen tarpeessa TAI
Osa alue Ydinkohdat Tavoitearvot Mittarit Seuranta. oppilaitoskohtaisen oppilashuoltoryhmän toimintaan.
Terveydenhoito Oppilashuoltoon osallistuminen terveydenhoitaja osallistuu oppilaitoskohtaisen oppilashuoltoryhmän toimintaan. Terveystarkastus kaikille vuosiluokille Toteutuu vuosittain Laaja terveystarkastus
Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta
Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Viitekehyksenä perusopetuksen laatukriteerit ja varhaiskasvatuksessa viitekehyksenä on käytetty Valtakunnallisia varhaiskasvatuksen
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu 20.9.2017 Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Uudistuneen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden taustalla
OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN / TOIMINTASUUNNITELMA:
OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA: Pälkäneen kunta Perusopetuksen luokat 6-9, Pälkäneen lukio Koordinaattori: Jussi Vilanen-Arkimies Opetuksen järjestäjän (koulu/ kunta/seutu)
OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA:
OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA: Pälkäneen kunta Perusopetuksen luokat 6-9, Pälkäneen lukio Koordinaattori: Jussi Vilanen-Arkimies Opetuksen järjestäjän (koulu/ kunta/seutu)
Pääkaupunkiseudun 5. luokkien palvelukyky. Kauniainen. Tammikuu 2015
Pääkaupunkiseudun. luokkien palvelukyky Kauniainen Tammikuu 201 Väittämät / Kauniainen vs. koko pk-seutu Koulupaikka, oppimiskäsitys ja -ympäristö Kauniainen=8: Väittämien jakaumat Vuosivertailu Kauniainen
Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Kauniainen, Kasavuori. Joulukuu 2013
Pääkaupunkiseudun. luokkien palvelukyky Kauniainen, Kasavuori Joulukuu 0 Väittämät koko kunnan alueella Koulupaikka, oppimiskäsitys ja -ympäristö Kauniainen, n= KOULUPAIKAN MÄÄRÄYTYMINEN. Lapsellamme on
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat
OPS Minna Lintonen OPS
26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin
Oppilaanohjauksen malli
Espoon kristillinen koulu Oppilaanohjauksen malli Elina Palosaari 2015 Sisällys Espoon kristillisen koulun oppilaanohjauksen malli 1. Ohjauksen toteutuminen käytännössä Henkilökohtainen ohjaus Luokkamuotoinen
Kemiönsaaren kunnan perusopetuksen oppilaanohjaussuunnitelma
Kemiönsaaren kunnan perusopetuksen oppilaanohjaussuunnitelma Johdanto Kouluilla tulee olla yhteinen käsitys oppilaanohjauksesta, jotta ne pystyvät tekemään työtä tavoitteellisesti. Oppilaanohjaussuunnitelma
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty
Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa , 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET
Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 17.3.2005, 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus Perusopetuksen oppimäärän suorittaneille
Maahanmuuttajaoppilaat perusopetuksessa
Maahanmuuttajaoppilaat perusopetuksessa Maahanmuuttajataustaisen oppilaan koulupolku Haasteita ja hyviä käytänteitä Kajaani 27.3.2017 Raimo Salo, KT Finland School of Education raimo.salo@fsoe.fi 044 375
Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat
Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opetusta koskevat
Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija
Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun Merja von Schantz, projektisuunnittelija Toimintaperiaatteet Ehkäisevä työ / varhainen tuki Universaali Monialainen yhteistyö
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala 13.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Opetuksen järjestäjän tasolla kyselyyn
Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016
Opetussuunnitelma uudistuu Syksy 2016 Uudistus 10 vuoden välein Perusopetuksen opetussuunnitelma (ops) uudistetaan noin 10 vuoden välein. Taustalla valtioneuvoston asetus, jossa annetaan perusopetuksen
Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma
Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset
Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa. Erja Vitikka 2017
Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa Erja Vitikka 2017 Arvioinnin kaksi tehtävää Arvioinnin yksilöllinen luonne Opiskelun ohjaaminen ja kannustaminen sekä oppilaan itsearvioinnin edellytysten kehittäminen
AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...
Yhteisöllisyyttä & kohtaamista
koulu- nuorisotyö Yhteisöllisyyttä & kohtaamista Tavoitteena on turvallinen kouluyhteisö, jossa nuoret viihtyvät, oppivat ja tulevat toimeen keskenään. Koulunuorisotyö on ennalta ehkäisevää, ryhmien kanssa
OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA
OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti
Ohjaussuunnitelma on käsitelty/käsitellään opettajakunnan kanssa: yhteisöllisessä opiskelijahuoltotyöryhmässä: Laatutavoitteet Espoossa:
ESPOON ALAKOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA Opetussuunnitelman perusteiden mukaan ohjaussuunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet, toimintatavat, työn ja vastuunjako sekä työskentely monialaisissa
Perusopetuksen opetussuunnitelma alkuopetuksen näkökulmasta
Perusopetuksen opetussuunnitelma alkuopetuksen näkökulmasta Outi Rinne/ 5.4.2016 Jatkumo Perusopetus jäsentyy vuosiluokkien 1 2, 3 6 sekä 7-9 muodostamiin jaksoihin. Vuosiluokat muodostavat. opetuksellisesti