SIMO SIMONIEMEN MASTERPLAN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SIMO SIMONIEMEN MASTERPLAN"

Transkriptio

1 I D E A & D E S I G N SIMO SIMONIEMEN MASTERPLAN SIMON KUNTA SEITAP OY 2014 G U N N A R S U I K K I

2 SIMONIEMEN MASTER PLAN, YLEISSUUNNITELMA ALUEEN KEHITTÄMISEKSI Suunnittelun lähtökohdat ja edellytykset Toimeksiannon tarkoituksena oli löytää ideoita ja ratkaisumalleja Simoniemen matkailulliseen ja toiminnalliseen kehittämiseen vuoden perspektiivillä. Samalla suunnitelman on tarkoitus toimia pohjana tulevalle maankäytön suunnittelulle ja kaavoitukselle. Tällä hetkellä Simoniemi on ongelmallisessa tilanteessa. Matkailupalvelut eivät toimi, alueella on liikenteellisiä ongelmia, tyhjillään olevia toimintakuntoisia rakennuksia ja alueen yleisilme on epämääräinen ja jäsentymätön. Kunnan, asukkaiden ja yrittäjien tulisi löytää yhteinen päämäärä alueen kehittämiseksi, sillä vain se takaa alueen uuden nousun merkittäväksi matkailukohteeksi Etelä Lapissa ja samalla turvaa kyläyhteisön elinvoimaisuuden. Simoniemellä on erinomaiset mahdollisuudet tulla seudullisesti merkittäväksi ympärivuotiseksi matkailukohteeksi. Jo tällä hetkellä alue on kesäisin matkailijoiden suosima levähdys ja leiriytymispaikka. Se sijaitsee luonnonkauniilla paikalla meren rannalla ja sinne on helppo tulla sekä meri että maanteitse Kemin ja Oulun suunnasta. Se sopii erinomaisesti päivämatkailun etapiksi sekä kesällä että talvella tai myös pidempiaikaiseen oleskeluun. Simoniemen vahva kulttuuriperintö, johon kuuluvat vanha kyläraitti ja sitä reunustavat pihapiirit, vanha pappila, kirkko, koulurakennus, kala aitat sekä alueen perinteinen kalastuselinkeino luovat mielenkiintoisen lisän ja potentiaalin matkailun kehittämiseen. Matkailualue ja kylämiljöö sijaitsevat lomittain, jolloin matkailualueesta rakentuu osa elävää kulttuuriympäristöä, josta hyötyvät sekä asukkaat että matkailijat. Erityyppisten rakenteiden ja toimintojen sijoittelu vierekkäin luo tietenkin suunnittelulle omat 2 haasteensa ja saattaa pahimmassa tapauksessa synnyttää jännitteitä niiden kesken, ellei aluetta suunnitella ja rakenneta hyvässä yhteishengessä. Simoniemi on kehittynyt ja aktivoitunut viime vuosina monin eri tavoin. Sinne on kaavoitettu ja rakennettu uutta ympärivuotista asutusta ja lapsiperheitä on muuttanut alueelle. Monet rakennukset ja rakenteet, joita alueella on kunnostettu tai rakennettu, palvelevat sekä matkailijoita että asukkaita. Vanha pappila on kunnostettu ja toiminut ravintolana. Uusi venesatama ja kesäteatteri on rakennettu vanhan pappilan läheisyyteen samoin kuin ympärivuotiseen käyttöön tarkoitettuja majoitusrakennuksia. Venesataman ja kalasataman väliselle niemelle on myös rakennettu uimaranta. Kalasatama ja kalankäsittelyä varten rakennettu huoltorakennus eivät ole tällä hetkellä aktiivikäytössä. Alueen kehittämissuunnitelman voi jakaa kolmeen eri osaalueeseen: Kalasatama Nykyisten rakennusten ja rakenteiden hyödyntäminen sekä niiden muuttaminen matkailukäyttöä palveleviksi. Mahdollinen pienimuotoinen lisärakentaminen. Kalasataman ja venesataman välinen niemi Simoniemen uusi palvelurakennus sekä matkailuautojen ja asuntovaunujen alue Vanha Pappila ja venesatama alueen toimintojen kehittäminen ja ajantasaistaminen sekä uusien rakennusten ja rakenteiden sijoittelu. Lisäksi suunnitelmaan kuuluu uuden tielinjauksen suunnittelu siten, että se palvelee sekä tulevaa maankäytönsuunnittelua että rauhoittaa nykyistä kyläraittia ylimääräiseltä läpiajoliikenteeltä.

3 Kalasatama 3 Satama aluetta kehitetään kalastusmatkailun tukikohdaksi. Satamaaltaat yhdistetään, jotta vedenvaihtuvuus ja toimivuus paranevat. Satama altaan satamanpuoleinen reuna rakennetaan rantalaituriksi siten, että veneet voivat kiinnittyä siihen ja ihmiset pystyvät liikkumaan siinä. Muutoinkin alueen yleisilme vaatii kohentamista ja selkeää jäsentelyä. Satamaympäristöön eivät kuulu puu ja pensaikkoalueet vaan avoimet rantaniityt, joiden lomaan rakennetaan selkeästi rajatut ja pinnoitetut alueet eri toiminnoille. Kalankäsittelyrakennuksen eteläpuolelle ja uimarannan väliselle alueelle sijoitetaan kala aitta mallisia majoitusrakennuksia, jotka mahdollistavat ympärivuotisen kalastusmatkailun kehittämisen. Rakennus muutetaan kalastusmatkailun tukikohdaksi. Sinne rakennetaan keittiö, ruokailu ja oleskelutilat, sauna sekä pesu ja pukuhuoneet, pyykinpesukoneet ja kuivatusmahdollisuus. Myös kalastusmatkailuun liittyvä kalojen perkaus ja jälkikäsittely suoritetaan edelleen rakennuksessa, joskin tilojen ei tarvitse olla nykyisen suuruiset. Myös septitankkien tyhjennysmahdollisuus voidaan sijoittaa rakennuksen yhteyteen, joka on jo liitetty viemäriverkostoon. Kalasataman ja venesataman välinen niemi lähialueineen Simoniemen matkailualueen uusi palvelurakennus sijoitetaan tälle alueelle. Se toimii alueen maamerkkinä sekä mereltä päin että maitse saavuttaessa ja palvelee sekä venesatamaa että matkailuautoaluetta. Rakennukseen sijoitetaan kahvila ja ravintolapalvelut, vastaanotto ja opastus, suihkut ja wc:t veneilijöille ja automatkailijoille sekä pukuhuoneet ja wc:t uimarannalla kävijöille. Rakennukseen rakennetaan majakkamainen torni sekä terassit merelle ja satamaan päin.

4 4 Uimarantaa laajennetaan pohjoiseen, puusto sen ympäristöstä raivataan, pintamaa tasataan ja kylvetään niittykasvillisuus. Niittyalueelle sijoitetaan lasten leikkipaikka ja pelikenttä. Vanha Pappila ja venesatama Venesataman syväystä kasvatetaan, jotta suuremmatkin purjeveneet voivat saapua satamaan. Satama altaan rannan puoleiset reunat rakennetaan laitureiksi, joihin veneet voivat kiinnittyä ja etelänpuoleiseen rantaan kiinnitetään asukkaille tarkoitetut venelaiturit. Venesataman ja majoitusrakennusten väliselle alueelle rakennetaan lisää kala aitta mallisia majoitusrakennuksia, jotka ovat matalampia kuin nykyiset rakennukset. Vanha Pappila toimisi edelleen ravintolana. Sekä ruoka että palvelu olisivat laadukkaampia kuin palvelurakennuksen ravintolassa. Vanhaa Pappilaa voisi myös varata yksityistilaisuuksiin ja koulutustapahtumiin. Kesäteatterin toiminta tukeutuisi myös Vanhaan Pappilaan. Vanhan Pappilan ja venesataman välinen alue on niittymäinen ja avoin. Liikennealueet ja pysäköintialueet jäsennöidään ja rajataan selkeästi sorapintaisiksi.

5 5 Uusi tielinjaus Vanha kyläraitti rauhoitetaan ylimääräiseltä läpikulkuliikenteeltä rakentamalla sen itäpuolitse uusi tie. Uusi tielinjaus on sujuvampi yhteys asuntoalueen ja kirkonkylän väliselle autoliikenteelle ja näin ollen vanha kyläraitti säilyy rauhallisempana kulkureittinä ja painopiste on kevyenliikenteen raittina. Uusi tielinjaus mahdollistaa myös lisärakentamista sen itäpuolelle, lähelle nykyistä asutusta mutta samalla kuitenkin tarpeeksi kaukana, jotta vanha kylärakenne säilyy ehjänä. Uuden tien ja kylärakenteen väliin jäävät peltoaukeat olisi hyvä säilyttää aktiivikäytössä ja avoimena. Maiseman käsittely Kulttuurimaiseman suurin uhka Simoniemen alueella on rantaniittyjen ja peltoaukeiden umpeen kasvaminen ja pensoittuminen. Perinteisesti pohjoisen kylät ovat olleet avoimia ja valoisia. Avoin maisema maksimoi valon ja lämmön saamisen sekä pitää sääsket loitolla. Paras tapa perinnemaiseman ylläpitämiseksi on laiduntaminen. Jotta laiduntaminen on mahdollista, täytyy ensin kaataa ja vesoa puustovapaa rantavyöhyke ja kylän lähiympäristö. Alueilla, joilla laiduntaminen on hankalaa, täytyisi niittää vähintään kerran kesässä, jotta pensoittuminen estetään. Matkailuympäristöä täytyy tietenkin niittää useammin, jotta alueiden monikäyttöisyys on mahdollista ja yleiskuva säilyy huoliteltuna ja siistinä. Helsinki Gunnar Suikki Arkkitehti

6

7 7

8 Venesataman ja uimarannan huoltorakennus 8 Arkkitehtitoimisto HALO arkkitehdit / Tuomas Niemelä tutki venesataman ja aumarannan huoltorakennuksen toteuttamista niin, että rakennus on helppo toteuttaa vaiheittain ja siitä silti muodostuu Simon Wanhan Pappilan ja sataman ympäristöön soveltuva omaleimainen rakennus. Huoltorakennus on saanut hahmonsa majakka ilmeestä. Rakennuksen on tarkoitus toimia tunnistettavana maamerkkinä mereltä ja omaleimaisena paikkaansa tunnuksen antavana elementtinä satamaan maalta saavuttaessa.

9 9

10 10

11 11

Örö yleiskatsaus

Örö yleiskatsaus Örö yleiskatsaus 17.12.2018 Örön vierasvenesatama-alue Kolme vierasvenelaituria, 1910-luvulla valmistunut myymälä ja kahviorakennus, sekä käymälä- ja tiskausrakennus. Satamaalue on kivetty terassiksi.

Lisätiedot

RÖÖLÄN TAAJAMAOSAYLEISKAAVA LIITE 4

RÖÖLÄN TAAJAMAOSAYLEISKAAVA LIITE 4 RÖÖLÄN TAAJAMAOSAYLEISKAAVA LIITE 4 OHJEITA RAKENTAMISEEN JA MAISEMANHOITOON KYLÄALUEELLA Röölän taajamaosayleiskaavan alueella tulee noudattaa Rymättylän kunnan rakennusjärjestystä ellei osayleiskaavassa

Lisätiedot

Maaseutumaisen pientaloasumisen kehittäminen Pienmäen asuinaluesuunnitelma, Niemisjärvi, Hankasalmi

Maaseutumaisen pientaloasumisen kehittäminen Pienmäen asuinaluesuunnitelma, Niemisjärvi, Hankasalmi Maaseutumaisen pientaloasumisen kehittäminen Pienmäen asuinaluesuunnitelma, Niemisjärvi, Hankasalmi Oulun yliopisto, Arkkitehtuurin osasto, Puustudio, Moderni puukaupunki hanke Diplomityön esittely 16.06.2008

Lisätiedot

UUDISTUVA KIVINOKKA KESÄLLÄ

UUDISTUVA KIVINOKKA KESÄLLÄ UUDISTUVA KIVINOKKA KESÄLLÄ PIENVENESATAMA Huoltorakennus Vuokrattava sauna NÄKÖALATORNI Yleinen grillipaikka URHEILUKENTTÄ Liikuntaleirejä ja muuta aktiivista toimintaa AARNIMETSÄ Luontopolun kehittäminen

Lisätiedot

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila 739-421-7-414 (osa) Kaavaehdotus 10.8.2016 1 Osayleiskaavan muutoksen selostus, joka koskee Pien-Saimaan osayleiskaavaa. 1 PERUSTIEDOT

Lisätiedot

5.4.2016 KUNTASTRATEGIA SUURIMMAT YRITYKSET KUNNANVALTUUSTO 2015-2017 KUNNAN ROOLI JA MATKAILU MERIKARVIAN KUNTASTRATEGIA 2016--

5.4.2016 KUNTASTRATEGIA SUURIMMAT YRITYKSET KUNNANVALTUUSTO 2015-2017 KUNNAN ROOLI JA MATKAILU MERIKARVIAN KUNTASTRATEGIA 2016-- * MERIKARVIAN KUNTASTRATEGIA 2016-- 1.3. Elinvoima ja kehittäminen Kunnan panostus elinvoimaan, matkailuun, kulttuuriin ja vapaaaikaan on jatkossakin tarpeen vaikka yrittäjien omatoimisuus ja aktiivisuus

Lisätiedot

RISMALAHDEN RANTA-ASEMA- KAAVAN MUUTOKSEN LIIKENNEVAIKUTUKSET

RISMALAHDEN RANTA-ASEMA- KAAVAN MUUTOKSEN LIIKENNEVAIKUTUKSET RISMALAHDEN RANTA-ASEMA- KAAVAN MUUTOKSEN LIIKENNEVAIKUTUKSET Asiakas Insinööritoimisto Poutanen Oy Päivämäärä 2.3.2018 Laatijat Riku Jalkanen Eero Kauppinen Tarkastaja Markku J. Uusitalo Johdanto Päivämäärä

Lisätiedot

Kulttuuriympäristöt Länsi-Lapin maakuntakaavassa

Kulttuuriympäristöt Länsi-Lapin maakuntakaavassa Kulttuuriympäristöt Länsi-Lapin maakuntakaavassa Tornio 14.1.2012 Riitta Lönnström Suunnittelujohtaja Lapin liitto Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Maakuntakaavoituksessa on osoitettava valtakunnallisesti

Lisätiedot

Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos)

Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos) Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos) Kaavaluonnoksesta saadut huomautukset ja niihin laaditut vastineet

Lisätiedot

Marseuddenin osayleiskaavan muutos. Kiinteistöjen rajautuminen rantaan. Kiinteistöjen omarantaisuus

Marseuddenin osayleiskaavan muutos. Kiinteistöjen rajautuminen rantaan. Kiinteistöjen omarantaisuus Marseuddenin osayleiskaavan muutos Kiinteistöjen rajautuminen rantaan Kiinteistöjen omarantaisuus Marseuddenin niemen rakennetut kiinteistöt ovat omarantaisia ja suuri osa niistä rajoittuu rannan suunnassa

Lisätiedot

Hanna Keskinen, puistosuunnittelupäällikkö Hannu Jaakkola, arkkitehti Jari Viherkoski, arkkitehti. Matti Kärki, kaupunkikuva-arkkitehti

Hanna Keskinen, puistosuunnittelupäällikkö Hannu Jaakkola, arkkitehti Jari Viherkoski, arkkitehti. Matti Kärki, kaupunkikuva-arkkitehti Aika klo 8.30 9.44 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Asiantuntijajäsenet Muut osallistujat Allekirjoitukset Jari Saajo, lupapäällikön vs. Timo Karén, kaupunkisuunnittelulautakunnan

Lisätiedot

LOMALA IDEAKILPAILU SYSMÄN ILOLAAN SARJA B RM2/AP LPA VU2 VU1 RM1 RM2 RM2

LOMALA IDEAKILPAILU SYSMÄN ILOLAAN SARJA B RM2/AP LPA VU2 VU1 RM1 RM2 RM2 VL LPA VL VU2 LS VL RM2/AP Sysmän lolaan sijoittuva kilpailualue on kulttuurihistoriallisesti merkittävä ja luonnonympäristöltään ainutlaatuinen alue. Kilpailuehdotus Lomala on suunniteltu hyödyntämään

Lisätiedot

http://sr512201/webmap/content/result.htm

http://sr512201/webmap/content/result.htm Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 ASUINPIENTALOJEN KORTTELIALUE 1.04 ERILLISPIENTALOJEN KORTTELIALUE. 3.01 LIIKERAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLE SAADAAN RAKENTAA KASVIHUONERAKENNUKSIA SEKÄ TÄHÄN TARKOITUKSEEN

Lisätiedot

Lohiniemenranta sijaitsee Meri-Rastilan eteläisella rannalla Vuosaaressa. Lohiniemenranta Asemakaavan muutos Valmisteluaineisto

Lohiniemenranta sijaitsee Meri-Rastilan eteläisella rannalla Vuosaaressa. Lohiniemenranta Asemakaavan muutos Valmisteluaineisto Lohiniemenranta sijaitsee Meri-Rastilan eteläisella rannalla Vuosaaressa. Sijainti Yleiskaava 2002:ssa alue on merkitty virkistysalueeksi ja pientalovaltaiseksi alueeksi. Alueen poikki kulkee Rantareitti,

Lisätiedot

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / 27.9.2016 ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY SIJAINTI kartta.hel.fi Fonecta NYKYTILANNE Rastilan liikekeskus sijaitsee Rastilan metroaseman

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (Drno 20/2016) RUKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELEISSA 140, 141 JA 142, YLEISELLÄ PYSÄKÖINTIALUEELLA JA NIIHIN LIITTYVILLÄ KATU-, URHEILU-, JA VIRKISTYS-, VESI- SEKÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUEILLA

Lisätiedot

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset

Lisätiedot

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13. päivänä helmikuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8176. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22

LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22 LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22 Rakennukset, kulttuurihistoria Korpelan tilan entisessä talouskeskuksessa sijaitsevat asuinrakennus,

Lisätiedot

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / 20.5.2016 ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY kartta.hel.fi Fonecta Johdanto Rastilan keskuksesta valmistellaan viitesuunnitelmaa asemakaavamuutoksen

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 2.03 5.01 Opetustoimintaa palvelevien

Lisätiedot

Asuinpinta-ala 170 m2 (200 m2). Alakerran tilat n. 100 m2, yläkerrassa asuintilaa n. 70 m2. Lisäksi pesutilat, tekninen tila ja lasitettu terassi.

Asuinpinta-ala 170 m2 (200 m2). Alakerran tilat n. 100 m2, yläkerrassa asuintilaa n. 70 m2. Lisäksi pesutilat, tekninen tila ja lasitettu terassi. 1 (8) LIIKE- / ASUINTILA 170 m2 Sääksniemi, Sydänmaantie 1147, 61170 Sääksniemi, Alavus Yläkerta keittiö, olohuone / makuuhuone Alakerta oleskelutila, keittiö, pesuhuone, wc, aula Rakennusvuosi aloitettu

Lisätiedot

LOVIISA LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LOVIISA LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehdit Kanerva oy Vuorineuvoksentie 4 00570 Helsinki 09-2785485 (fax) 045-670 5227 041-517 6227 e-mail: seppo.kanerva@jippii.fi jatta.kanerva@jippii.fi Helsinki 14.11.2013 LOVIISA LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA

Lisätiedot

UIMARANNAN SANEERAUS JA LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN

UIMARANNAN SANEERAUS JA LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavin kunta UIMARANNAN SANEERAUS JA LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN Suunnitelmaselostus 9.12.2010 FCG Finnish Consulting Group Oy Suunnitelmaselostus I SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Pertunmaan esteettömyyskierros Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma

Pertunmaan esteettömyyskierros Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Pertunmaan esteettömyyskierros 21.10.2013 Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Pertunmaan esteettömyyskierros 21.10.2013 klo 9.00 Osallistujat: Kyllikki Komulainen, Pohjois-Savon ELY-keskus

Lisätiedot

Paikallisista ratkaisuista hyvinvointia harvaan asutulle maaseudulle - seminaari 11.9.2012

Paikallisista ratkaisuista hyvinvointia harvaan asutulle maaseudulle - seminaari 11.9.2012 Paikallisista ratkaisuista hyvinvointia harvaan asutulle maaseudulle - seminaari 11.9.2012 Onko kaava aina tarpeen maaseudulla? Kunnan ja kylän yhteistyö Korpilahden alueen suunnittelussa Aluearkkitehti

Lisätiedot

LOIMIJOEN MAISEMA JA TEOLLISUUS HISTORIASTA TULEVAAN

LOIMIJOEN MAISEMA JA TEOLLISUUS HISTORIASTA TULEVAAN MAISEMALLINEN SELVITYS LINIKKALAN OSAYLEISKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU LOIMIJOEN MAISEMA JA TEOLLISUUS HISTORIASTA TULEVAAN MAAKIRJAKARTAT 1660-70-LUKU Linikkalan osayleiskaava-alueen

Lisätiedot

Sarvijoki. eteläpohjalainen kylä, piha, talo. Puustudio, Puu-Info / Oulun yliopisto, arkkitehtuurin osasato Seinäjoki 4.5.2011 Riitta Mikkola

Sarvijoki. eteläpohjalainen kylä, piha, talo. Puustudio, Puu-Info / Oulun yliopisto, arkkitehtuurin osasato Seinäjoki 4.5.2011 Riitta Mikkola Sarvijoki eteläpohjalainen kylä, piha, talo Puustudio, Puu-Info / Oulun yliopisto, arkkitehtuurin osasato Seinäjoki 4.5.2011 Riitta Mikkola Sarvijoen sijainti Sarvijoki Etelä-Pohjanmaa Kyläkuva ja kylän

Lisätiedot

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m Spittelhof Estate Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor Spittelhof Estate on Peter Zumthorin suunnittelema maaston mukaan porrastuva kolmen eri rakennuksen muodostama kokonaisuus Biel-Benkenissä, Sveitsissä.

Lisätiedot

LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.

LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto. LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.. LIITE 2. Sysmän kirkonseudun kulttuurimaisema. RKY aluerajaus, Museovirasto 2009. LIITE 3. Asukaskyselyn

Lisätiedot

RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI

RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI YLEISTÄ Rakennusten sijoittelussa on pyritty mahdollisuuksien mukaan siihen, että rakennusmassat rajaisivat oleskelupihaa, jolloin naapurin asuinrakennuksesta ei olisi suoraa

Lisätiedot

Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset. Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit

Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset. Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit Paikkatietokysely 5.7. 13.8.2018 Loviisan kaupunki suoritti 5.7. 13.8.2018

Lisätiedot

PARAINEN HOUTSKARIN YLEISKAAVAN MUUTOS BENSTRAND, KIVIMO KAAVASELOSTUS. Maanmittari Oy Öhman

PARAINEN HOUTSKARIN YLEISKAAVAN MUUTOS BENSTRAND, KIVIMO KAAVASELOSTUS. Maanmittari Oy Öhman PARAINEN HOUTSKARIN YLEISKAAVAN MUUTOS BENSTRAND, KIVIMO KAAVASELOSTUS Maanmittari Oy Öhman KÄSITTELYVAIHEET Ilmoitus kaavamuutoksen aloituksesta kuulutettu 12.11.2015. Ympäristölautakunta 18.5.2016 Ehdotus

Lisätiedot

Kuusiselän osayleiskaavan vaikutukset matkailuun

Kuusiselän osayleiskaavan vaikutukset matkailuun Kuusiselän osayleiskaavan vaikutukset Timo Huhtinen 22.12.2016 2 (10) 22.12.2016 Kuusiselän osayleiskaavan vaikutukset SISÄLTÖ 1 SELVITYKSEN TARKOITUS... 3 2 LAPIN MATKAILUN MAANKÄYTTÖSTRATEGIA 2040...

Lisätiedot

Hakemus Kattelussaaren-Jänkäsalon osayleiskaavan muuttamiseksi

Hakemus Kattelussaaren-Jänkäsalon osayleiskaavan muuttamiseksi KAAVAMUUTOSHAKEMUS 1 (6) X.X.2015 Taipalsaaren kunta Hakemus Kattelussaaren-Jänkäsalon osayleiskaavan muuttamiseksi Hakija Yhteyshenkilöt Lappeenrannan kaupunki Tekninen toimi, Kiinteistö- ja mittaustoimi

Lisätiedot

LOVIISA, ONNENLAHTI RANTA-ASEMAKAAVA

LOVIISA, ONNENLAHTI RANTA-ASEMAKAAVA MAANMITTARI OY ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 8.2.2012 LOVIISA, ONNENLAHTI RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne

Lisätiedot

2016 Kortteli 14 rakennuspaikka 5. Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos. Kortteli 14 rakennuspaikka 5 KAAVASELOSTUS

2016 Kortteli 14 rakennuspaikka 5. Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos. Kortteli 14 rakennuspaikka 5 KAAVASELOSTUS Utsjoki Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos Kortteli 14 rakennuspaikka 5 KAAVASELOSTUS 4.2.2016 Seitap Oy 2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi Vastaava

Lisätiedot

Mukkulan matkailualueen kehittäminen

Mukkulan matkailualueen kehittäminen Mukkulan matkailualueen kehittäminen Sijainti kaupunkirakenteessa Yleiskaava 2025 Saavutettavuus, Sibeliustalo 2,5 km, keskusta alle 4 km, matkakeskus 5 km, ohikulkutie, vesireitti pohjoiseen ja itään

Lisätiedot

LIITE 12 OTTEET RANTA-ASEMAKAAVAEHDOTUKSESTA SEKÄ KAAVAMERKINNÖISTÄ JA MÄÄRÄYKSISTÄ

LIITE 12 OTTEET RANTA-ASEMAKAAVAEHDOTUKSESTA SEKÄ KAAVAMERKINNÖISTÄ JA MÄÄRÄYKSISTÄ LIITE 12 OTTEET RANTA-ASEMAKAAVAEHDOTUKSESTA SEKÄ KAAVAMERKINNÖISTÄ JA MÄÄRÄYKSISTÄ LIITE 13 HAVAINNEKUVA LIITE 14 ASEMAKAAVAN SEURANTALOMAKE LIITE 15 VASTINEET KAAVALUONNOKSEN NÄHTÄVILLÄOLOAIKANA SAATUIHIN

Lisätiedot

Muistio suunnittelutilaisuuksista. Konnevesi 16.9.2014 Häyrylänranta. Rautalampi 17.9.2014 Kunnantalo

Muistio suunnittelutilaisuuksista. Konnevesi 16.9.2014 Häyrylänranta. Rautalampi 17.9.2014 Kunnantalo Muistio suunnittelutilaisuuksista Konnevesi 16.9.2014 Häyrylänranta Rautalampi 17.9.2014 Kunnantalo Suunnittelun tuotoksia kansallispuiston ulkopuolisiin alueisiin Rautalampi o Majoituskapasiteetin lisääminen

Lisätiedot

KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Varpu Mikola 2009 Sisältö Maisemanhoidon tavoitteet 3 Maisemanhoidon painopisteet 5 Maisemanhoitotoimenpiteet 6 Viljelymaisema 6 Avoimena

Lisätiedot

RIIHIMÄKI PELTOSAARI TOIMITILAKORTTELIN LUONNOSSUUNNITELMA 20.1.2014 B L O K A R K K IT EHDIT

RIIHIMÄKI PELTOSAARI TOIMITILAKORTTELIN LUONNOSSUUNNITELMA 20.1.2014 B L O K A R K K IT EHDIT RIIHIMÄKI PELTOSAARI TOIMITILAKORTTELIN LUONNOSSUUNNITELMA B L O K A R K K IT EHDIT E 1 - vaihe 1 Peltosaaren toimitilakorttelin luonnossuunnitelma vaihtoehto 1 I II 1 / 2 91.95 8:16 8:53 II 1 / 2 Peltosaaren

Lisätiedot

PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut

PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut 1 (8) Tekniset palvelut asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Paltamon kirkonkylän asemakaava-alueen korttelit 22, 23 ja 27 sekä niihin liittyvät vesi-, liikenne- ja viheralueet. Suunnittelualue

Lisätiedot

Talin kartano. Tilankäyttösuunnitelma versio 3 11.2.2013 Markku Ignatius

Talin kartano. Tilankäyttösuunnitelma versio 3 11.2.2013 Markku Ignatius Talin kartano Tilankäyttösuunnitelma versio 3 11.2.2013 Markku Ignatius HELSINGIN GOLFKLUBIN TILANKÄYTTÖSUUNNITELMA TAUSTAA: Rakennukset siirtyneet HGK:n omistukseen 14.6.2012 CM- ja pukuhuonetoiminnot

Lisätiedot

Sulkavan elinvoimastrategia

Sulkavan elinvoimastrategia Sulkavan elinvoimastrategia 2018-2021 Johdanto Elinvoimastrategia on osa Sulkavan kunnan kuntastrategiaa, ja se luo toimintalinjat Sulkavan elinvoiman kehittämiseen. Sulkavan kunnan elinvoima riippuu oleellisesti

Lisätiedot

AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI MAISEMASUUNNITELMA

AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI MAISEMASUUNNITELMA M A I S E M A - A R K K I T E H D I T B Y M A N & R U O K O N E N O Y Mannerheimintie 81 00270 Helsinki puhelin 09-857 1761 telefax 09-857 1776 byman.ruokonen@ maisema-arkkitehdit.fi AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI

Lisätiedot

Krannilan liikuntapuiston huoltorakennus

Krannilan liikuntapuiston huoltorakennus 7..203 3:07:0 --- - 6.4 6.4 HUOLTORAKENNUS 6. 6. 6.5 6.4 HUOLTOPIHA 6.0 KALUSTOHALLI 60.7 --- - 60.2 62.0 6.0 60. 6.0 60.4 60.0 N 6706300000 E 2548890000 2548890 6706300 /500 Asemapiirros : 500 P L I 0

Lisätiedot

Sulkava, Lohilahti Kohdenumero Tupa,kk,makuualkovi + parvi, 49,0 m²/63,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh.

Sulkava, Lohilahti Kohdenumero Tupa,kk,makuualkovi + parvi, 49,0 m²/63,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh. Vapaa-ajan asunto Sulkava, Lohilahti Kohdenumero 602213 Tupa,kk,makuualkovi + parvi, 49,0 m²/63,0 m² Kov. 2001 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 120 000,00 Lohiniementie, Louhela. Kaunis ja viihtyisä vapaa-ajan

Lisätiedot

KIRKONVARKAUS Kuin koru Saimaansivulla. Talot tonttien mukaisesti. Laatu- ja ympäristöohje

KIRKONVARKAUS Kuin koru Saimaansivulla. Talot tonttien mukaisesti. Laatu- ja ympäristöohje Talot tonttien mukaisesti Laatu- ja ympäristöohje KIRKONVARKAUS Pursialasta lin Mikkeustasta k s e k Anttolasta Venesatama enk atu Rantareitti Jokaiselle Kirkonvarkauden asuntomessualueen osalle Suomi,

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN YLIPÄÄ-KUMISEVAN MAISEMASELVITYS

HAAPAJÄRVEN YLIPÄÄ-KUMISEVAN MAISEMASELVITYS HAAPAJÄRVEN YLIPÄÄ-KUISEVAN AISEASELVITYS KUISEVANTIE YLIPÄÄ AISEARAKENNE 1:20 000 LAAKSO VAIHETTUISVYÖHYKE SELÄNNE AISEALLISESTI ARVOKAS ALUE: - KALLIOT: PUUSTOINEN KALLIOALUE - KYLÄILJÖÖ: PUUSTOSAAREKKEISSA

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto. Ryj Vastaus vt Pia Pakarisen kysymykseen Vasikkasaaren asemakaavan toteuttamisesta

Kaupunginvaltuusto. Ryj Vastaus vt Pia Pakarisen kysymykseen Vasikkasaaren asemakaavan toteuttamisesta Kaupungi 4 Vastaus vt Pia Pakarisen kysymykseen Vasikkasaaren asemakaavan toteuttamisesta Rakennus- ja ympäristötointa johtavan apulaiskaupunginjohtajan vastaus Merellisten palvelujen kehittäminen perustuu

Lisätiedot

RISTIINAN KUNTA RUSKIAJÄRVI-SÄYNÄTJÄRVI-SUOJAVESI OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSAYLEISKAAVA, ehdotus

RISTIINAN KUNTA RUSKIAJÄRVI-SÄYNÄTJÄRVI-SUOJAVESI OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSAYLEISKAAVA, ehdotus 1 RISTIINAN KUNTA RUSKIAJÄRVI-SÄYNÄTJÄRVI-SUOJAVESI OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSAYLEISKAAVA, ehdotus MERKINNÄT: A Asuntoalue. Alue on tarkoitettu ympärivuotisten asuntojen rakentamiseen. Rakennuspaikalla

Lisätiedot

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kulttuuriympäristö on ihmisen muokkaamaa luonnonympäristöä ja ihmisten jokapäiväinen

Lisätiedot

Lausunto 1 (3) Dnro 511/05.01/2016. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Kirkkonummen kunta PL KIRKKONUMMI. Lausuntopyyntö

Lausunto 1 (3) Dnro 511/05.01/2016. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Kirkkonummen kunta PL KIRKKONUMMI. Lausuntopyyntö Lausunto 1 (3) 29.12.2016 Dnro 511/05.01/2016 Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen Kirkkonummen kunta PL 20 02401 KIRKKONUMMI Lausuntopyyntö 11.11.2016 Lausunto Rastirannan ranta-asemakaavan luonnoksesta Kirkkonummen

Lisätiedot

PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 2.4.2007 MA-ARKKITEHDIT

PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 2.4.2007 MA-ARKKITEHDIT PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 2.4.2007 MA-ARKKITEHDIT Rajalanniemen eteläosan asemakaavan muutos 1 LÄHTÖKOHTIA Kaavahankkeen perustiedot on esitetty

Lisätiedot

MERELLISEN HELSINGIN YLEISSUUNNITELMA

MERELLISEN HELSINGIN YLEISSUUNNITELMA MERELLISEN HELSINGIN YLEISSUUNNITELMA Merellisten alueiden maankäytön suunnittelun jatkaminen yleiskaavasta asemakaavaosastolle Osa yleiskaavan toteuttamisohjelmaa Tavoitteet 1. Merellisten alueiden kehittyminen

Lisätiedot

Lieksan kaupunki, Koli Kolin Cultura asemakaava (6) LIEKSAN KAUPUNKI KOLI KOLIN CULTURA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lieksan kaupunki, Koli Kolin Cultura asemakaava (6) LIEKSAN KAUPUNKI KOLI KOLIN CULTURA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.10.2015 1 (6) LIEKSAN KAUPUNKI KOLI KOLIN CULTURA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaava koskee Purnulammen ja Ylä-Kolintien välistä aluetta. Alueen sijainti ilmenee

Lisätiedot

Alueen mahdollisuudet esittelyssä. Kaavoittajat Anne Rihtniemi-Rauh ja Pekka Mikkola Porvoon kaupunki

Alueen mahdollisuudet esittelyssä. Kaavoittajat Anne Rihtniemi-Rauh ja Pekka Mikkola Porvoon kaupunki Alueen mahdollisuudet esittelyssä Kaavoittajat Anne Rihtniemi-Rauh ja Pekka Mikkola Porvoon kaupunki Kaavatavoitteista todeksi Kaavatavoitteista todeksi Kaavatavoitteista todeksi Rantareitit 2000 m 1500

Lisätiedot

Oas /18 1 (5) Hankenro 0740_53 HEL

Oas /18 1 (5) Hankenro 0740_53 HEL Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1340-00/18 1 (5) Hankenro 0740_53 HEL 2017-013231 24.1.2018 HAAGA, NÄYTTELIJÄNTIE 15 17, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun

Lisätiedot

Vapaa-ajan asunto Inkoo, Inkoo Kohdenumero h+k+kph+erill.saunarakennus+autokatos/var/liiteri, 125,0 m²/195,0 m² Kov. 2007

Vapaa-ajan asunto Inkoo, Inkoo Kohdenumero h+k+kph+erill.saunarakennus+autokatos/var/liiteri, 125,0 m²/195,0 m² Kov. 2007 Vapaa-ajan asunto Inkoo, Inkoo Kohdenumero 629158 4h+k+kph+erill.saunarakennus+autokatos/var/liiteri, 125,0 m²/195,0 m² Kov. 2007 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 1 200 000,00 Munksundintie 19. UPEA MERENTAKOKONAISUUS

Lisätiedot

Liite 3 tarjouspyyntöön H156-16, HEL Luukin kartanoalueen käyttöoikeussopimus ALUE-, RAKENNUS- JA KALUSTOINVENTAARIO

Liite 3 tarjouspyyntöön H156-16, HEL Luukin kartanoalueen käyttöoikeussopimus ALUE-, RAKENNUS- JA KALUSTOINVENTAARIO Liite 3 tarjouspyyntöön H156-16, HEL 2016-011935 Luukin kartanoalueen käyttöoikeussopimus ALUE-, RAKENNUS- JA KALUSTOINVENTAARIO 2 1. SISÄLLYSLUETTELO...2 1. LUUKIN ALUEET...VIRHE. KIRJANMERKKIÄ EI OLE

Lisätiedot

PIHAPIIRI SUOMALAISTEN PIHARAKENNUKSET. www.kimara.fi 1

PIHAPIIRI SUOMALAISTEN PIHARAKENNUKSET. www.kimara.fi 1 www.kimara.fi 1 Kimara mallisto on laajentunut kattamaan myös hieman kevyemmistä hirsistä toteutetut piharakennukset. Tyylikkäät ja laadukkaat rakennukset on suunniteltu nimenomaan isompien Kimara rakennusten

Lisätiedot

RISTIJÄRVEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAPPILANRANTA JA KANSALA KAAVALUONNOKSEN NÄHTÄVILLÄOLO

RISTIJÄRVEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAPPILANRANTA JA KANSALA KAAVALUONNOKSEN NÄHTÄVILLÄOLO RISTIJÄRVEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAPPILANRANTA JA KANSALA KAAVALUONNOKSEN NÄHTÄVILLÄOLO 17.1.2013 16.2.2013. Kaavaluonnoksesta saatu palaute vastineineen 28.2.2013 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA

Lisätiedot

Martinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus / luonnos. Vaalan kunta

Martinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus / luonnos. Vaalan kunta Vaalan kunta Vireilletulo: Nähtävilläolo: Kaavaluonnos xx.xx.2016 xx.xx.2016 Kaavaehdotus Hyväksyminen: Kunnanhallitus Martinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus / luonnos Selostus koskee

Lisätiedot

KESÄYÖNPOLKU kortteli Espoo VIITESUUNNITELMA

KESÄYÖNPOLKU kortteli Espoo VIITESUUNNITELMA KESÄYÖNPOLKU kortteli 545 Espoo VIITESUUNNITELMA 20..208 2 2 54P9 r98.00 5.03 0 0.57 kt 54 5459 KILO 68.99 4 5.0 5 0. 20.4 3 I /2 9.75 293 m 2 54K I /2 9.8 Kesäyönpolku 24707 I () yhteistila I /2 9.5 8.9

Lisätiedot

NURMEKSEN ASEMAPUISTON ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 14/ 10/ 2009 JENNI LEINONEN OULUN YLIOPISTO

NURMEKSEN ASEMAPUISTON ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 14/ 10/ 2009 JENNI LEINONEN OULUN YLIOPISTO NURMEKSEN ASEMAPUISTON ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 14/ 10/ 2009 JENNI LEINONEN OULUN YLIOPISTO ALUEEN RAKEISUUSKAAVIO - SYVENTYMISALUE PUNAISELLA ALUESUUNNITELMALUONNOS PAIKOITUS - VÄHINTÄÄN 1 AUTOPAIKKA

Lisätiedot

Raameissa. Raameissa. Jyväskylän Kankaan entisen paperitehtaan aloituskorttelien arkkitehtuurikilpailu

Raameissa. Raameissa. Jyväskylän Kankaan entisen paperitehtaan aloituskorttelien arkkitehtuurikilpailu /8 Pysäköintihallin kortteli Pohjapiirrosote 1:400 ylimmän kerroksen yhteistilat Julkisivu pohjoiseen torille 1:400 Pohjapiirros 1:400 peruskerros ja kattoterassi Julkisivu etelään1:400 Pohjapiirros 1:800

Lisätiedot

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.03 6.011 Lähivirkistysalue,

Lisätiedot

Hai uoto. HAILUODON KUNNAN Rakennuspaikat. luokseen kutsuva loistokunta. Pöllä Huikku Salmenranta

Hai uoto. HAILUODON KUNNAN Rakennuspaikat. luokseen kutsuva loistokunta. Pöllä Huikku Salmenranta Hai uoto luokseen kutsuva loistokunta HAILUODON KUNNAN Rakennuspaikat Pöllä Huikku Salmenranta TULE ASUMAAN HAILUOTOON! Hailuodon kunta myy myy Hailuodon Hailuodon eteläosasta eteläosasta Pöllänlahden

Lisätiedot

Sulkavan elinvoimastrategia

Sulkavan elinvoimastrategia Sulkavan elinvoimastrategia 2018-2021 Johdanto Elinvoimastrategia on osa Sulkavan kunnan kuntastrategiaa, ja se luo toimintalinjat Sulkavan elinvoiman kehittämiseen. Sulkavan kunnan elinvoima riippuu oleellisesti

Lisätiedot

Hajalan asukaskysely. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu

Hajalan asukaskysely. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu Hajalan asukaskysely Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu 16.8.2011 Taustatietoja Sukupuoli Ikä 20 15 15 16 10 10 10 7 5 1 0 alle 25-v. 25-34 35-44 45-54 55-64 yli 64-v. Hajalalaisuus Kuinka paljon

Lisätiedot

LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN RAKENTAMISTAPAOHJE

LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN RAKENTAMISTAPAOHJE LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN RAKENTAMISTAPAOHJE HURUSLAHDENRANNAN HAVAINNEKUVA 08.12.2003 LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN rennustapaohje kaavartta - ALUE 1 kortteli 1009, tontit 12, 18, 19 ja 21 31.08.2004

Lisätiedot

Perustietoja Ähtäristä

Perustietoja Ähtäristä Perustietoja Ähtäristä asukasluku 6182 pinta-ala 906 km² 169 järveä elinkeinorakenne: alkutuotanto 10 %, jalostus 26 %, palvelut 64 % valtakunnallisesti tunnettu matkailusta 200 000 kävijää/v E-P:n toiseksi

Lisätiedot

HELSINKI-PIENTALO HELSINGIN KAUPUNKI SPY RY

HELSINKI-PIENTALO HELSINGIN KAUPUNKI SPY RY HELSINKI-PIENTALO HELSINGIN KAUPUNKI SPY RY 2/31 HELSINKI-PIENTALO Pientalorakentaminen Helsingissä tapahtuu entistä pienemmille tonteille. Kaupungin tietoisena politiikkana on tiivistää kaupunkirakennetta,

Lisätiedot

Hattula Petäyksen ranta-asemakaavan muutos- ja laajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2011

Hattula Petäyksen ranta-asemakaavan muutos- ja laajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2011 1 Hattula Petäyksen ranta-asemakaavan muutos- ja laajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2011 Hannu Poutiainen Kustantaja: PAM ry 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi ja havainnot... 2 Karttoja...

Lisätiedot

B L O K A R K K IT EHDIT

B L O K A R K K IT EHDIT RIIHIMÄKI PELTOSAARI TOIMITILAKORTTELIN LUONNOSSUUNNITELMA 20.1.2014 B L O K A R K K IT EHDIT E 1 - vaihe 1 Peltosaaren toimitilakorttelin luonnossuunnitelma vaihtoehto 1 I Peltosaaren toimistotalo toimii

Lisätiedot

Lavastajanpolkua laajennetaan palvelemaan tonteille ajoa ja vieraspysäköintiä.

Lavastajanpolkua laajennetaan palvelemaan tonteille ajoa ja vieraspysäköintiä. Suunnitelmaluonnoksia esillä 27.8.- 14.9: Kirje osallisille... sivut 2-3 Alustavat luonnokset Näyttelijäntie 17..... 4-7 Alustavat viitesuunnitelmat Näyttelijäntie 15 eteläpuolelle. 8-12 (HPK Arkkitehdit

Lisätiedot

HELSINKI-PIENTALO HELSINGIN KAUPUNKI SPY RY

HELSINKI-PIENTALO HELSINGIN KAUPUNKI SPY RY HELSINKI-PIENTALO HELSINGIN KAUPUNKI SPY RY 2/31 HELSINKI-PIENTALO Pientalorakentaminen Helsingissä tapahtuu entistä pienemmille tonteille. Kaupungin tietoisena politiikkana on tiivistää kaupunkirakennetta,

Lisätiedot

Alavus Härkösen alueelle suunnitellun uuden tielinjan muinaisjäännösinventointi 2009

Alavus Härkösen alueelle suunnitellun uuden tielinjan muinaisjäännösinventointi 2009 1 Alavus Härkösen alueelle suunnitellun uuden tielinjan muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Hannu Poutiainen Kustantaja: Alavuden kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Historiallinen

Lisätiedot

K O H D E I N V E N T O I N T I L O M A K E

K O H D E I N V E N T O I N T I L O M A K E InventointiNro: M200 Sava Kylä / Kaup Osa, Rek Nro: 789-40-0002 Koordinaatit: P: 6737425 Postiosoite Katu: Muurolantie 85A Kohteen kuvaus: Yhteisökodin asuinrivitalo ja hoitolaitos Asuinrakennus / hoitolaitos

Lisätiedot

vähintään 30 m. Rantaan ulottuvalle AO- alueelle voidaan rakentaa rantaan yksi kerrosalaltaan

vähintään 30 m. Rantaan ulottuvalle AO- alueelle voidaan rakentaa rantaan yksi kerrosalaltaan KARSTULA ITÄISTEN JA LÄNTISTEN VESISTÖJEN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSAYLEISKAAVA MK :0000 MERKINTÖJEN SELITYKSET JA KAAVAMÄÄRÄYKSET : AM AO AO-3 RA MAATILOJEN TALOUSKESKUSTEN ALUE. Alueelle saa sijoittaa

Lisätiedot

KESKEISET PERIAATTEET

KESKEISET PERIAATTEET NUMMI-PUSULA IKKALA KAAVARUNKO Luonnos 9.3.2009 KESKEISET PERIAATTEET 1 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Suunnittelualue käsittää Ikkalan kylätaajaman keskeisen ydinalueen. Suunnittelualueella sijaitsee

Lisätiedot

Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI

Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Aaltoa kulttuurimatkaillen Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Alvar Aalto Seinäjoella Seinäjoki on Etelä-Pohjanmaan maakunnan keskus ja yksi Suomen voimakkaimmin kasvavista kaupunkikeskuksista.

Lisätiedot

Vapaa-ajan asunto. Karstula, Kohdenumero h,k,ph,s, 40,0 m²/40,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00

Vapaa-ajan asunto. Karstula, Kohdenumero h,k,ph,s, 40,0 m²/40,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vapaa-ajan asunto Karstula, Kohdenumero 596922 2h,k,ph,s, 40,0 m²/40,0 m² Kov. 1950 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 140 000,00 Vehkaperäntie 195. Karstulan Vahangan- kylällä upea rantatila isolla noin 2,6

Lisätiedot

SAAVUTETTAVUUS JA LIIKKUMINEN TILLGÄNGLIGHET OCH RÖRLIGHET

SAAVUTETTAVUUS JA LIIKKUMINEN TILLGÄNGLIGHET OCH RÖRLIGHET SAAVUTETTAVUUS JA LIIKKUMINEN TILLGÄNGLIGHET OCH RÖRLIGHET Maakunnan erityispiirteet ja matkailun kehittäminen Landskapets särdrag och turismens utveckling Kuva: Jan Eerala. Matkailutiet Suomessa 1. Revontulten

Lisätiedot

INKOON KUNTA, LÅGNÄS RANTA-ASEMAKAAVA

INKOON KUNTA, LÅGNÄS RANTA-ASEMAKAAVA M.A.R.K. Arkkitehtitoimisto Mäntylä Oy Seppo Mäntylä Vesipirtintie 11 A 02330 Espoo 040 5472101 seppo@seppomantyla.fi 24.02.2014 INKOON KUNTA, LÅGNÄS RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

RATKAISU - KAUPPATORI JA ASEMA-AUKIO

RATKAISU - KAUPPATORI JA ASEMA-AUKIO RATKAISU - KAUPPATORI JA ASEMA-AUKIO SUUNNITTELUPERIAATTEET Kauppatorin liikenteellinen ratkaisu perustuu valitun verkkovaihtoehtoon 2, Alueen kokonaisuudessa hahmottuu kolme osa-aluetta: asema-aukio,

Lisätiedot

Norrkullalandet Västerskog Saarikohteen esittely ja pohdintaa Suojaisa ja monipuolinen saaripaikka n. 20nm etäisyydellä KoPusta Sipoon sisäisessä

Norrkullalandet Västerskog Saarikohteen esittely ja pohdintaa Suojaisa ja monipuolinen saaripaikka n. 20nm etäisyydellä KoPusta Sipoon sisäisessä Norrkullalandet Västerskog Saarikohteen esittely ja pohdintaa Suojaisa ja monipuolinen saaripaikka n. 20nm etäisyydellä KoPusta Sipoon sisäisessä saaristossa. NORRKULLALANDETIN KOHTEEN ESITTELY JA SELVITYSRYHMÄN

Lisätiedot

Viher-Nikkilä. A-36.1152 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet, MaKa2

Viher-Nikkilä. A-36.1152 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet, MaKa2 Viher-Nikkilä 00 A-36.115 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet, MaKa SELOSTUS Suunnittelemamme alueen valintaan vaikuttivat monet tekijät. Päädyimme alueeseen, joka sijaitsee lähellä Nikkilän keskustaa ja

Lisätiedot

KORTTELI 70. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI

KORTTELI 70. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI KORTTELI 70 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää. 38 MUOTO

Lisätiedot

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus 1 Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ritoniemen 124 kaupunginosan matkailu- sekä katualueita että korttelia 14 koskeva asemakaavan muutos (Bomba - Sotkan ympäristö

Lisätiedot

6.0 13.4 18.5 11.8 12.0 9.1 4.6 3.7 6.7 10.6 1.7 1.7. Riskonkarta 2.8 1.5. Krookkarranriisa. Yht.878:3 Yht.878:3 5.5 1.9 1.6. Krookkarta 7.

6.0 13.4 18.5 11.8 12.0 9.1 4.6 3.7 6.7 10.6 1.7 1.7. Riskonkarta 2.8 1.5. Krookkarranriisa. Yht.878:3 Yht.878:3 5.5 1.9 1.6. Krookkarta 7. : Yht. 876:3:0 :20 :20 2:0 3:7 :62 :57 :63 :6 :60 :59 4:66 4:86 3:9 3:20 3:42 3:47 3:2 3:40 3:24 3:0 3:38 3:22 3:8 3:25 3:44 3:43 3: 3:7 3:46 3:7 3:5 3:4 4:87 4:67 4:59 4:65 3:7 3:22 3:39 3:20 3:2 3:8

Lisätiedot

ROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA

ROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA ROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA Kaupunginvaltuuston informaatio to 9.12.2010 Rakennemallien vaihtoehdot Lähtötilanne ja tavoitteet Perusselvitykset Mitoitus Vyöhykkeet ja osa-alueet

Lisätiedot

HIRVENSALMI LÄNSIOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAMUUTOS. KAAVASELOSTUS luonnos. Muutos koskee tilaa Kouranta

HIRVENSALMI LÄNSIOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAMUUTOS. KAAVASELOSTUS luonnos. Muutos koskee tilaa Kouranta HIRVENSALMI LÄNSIOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAMUUTOS Muutos koskee tilaa 407-3-30 Kouranta 11.11.2016 luonnos Sisällys 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 1 1.1 Kaavan nimi... 1 1.2 Alueen sijainti... 1 2 KAAVA-ALUE,

Lisätiedot

KY 2014 H3 ASEMAKAAVASELOSTUS

KY 2014 H3 ASEMAKAAVASELOSTUS KY 2014 H3 ASEMAKAAVASELOSTUS Ramsinkeskuksen asemakaava Olli Ojatalo 1. Perus ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Ramsinniemi, Vuosaari Helsinki Ramsinkeskuksen asemakaava Olli Ojatalo, maisema-arkkitehtuurin

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupunki Rauhan sataman alue Asemakaava, asemakaavan muutos

Lappeenrannan kaupunki Rauhan sataman alue Asemakaava, asemakaavan muutos Liite 7 Lappeenrannan kaupunki Rauhan sataman alue Asemakaava, asemakaavan muutos RAKENTAMISTAPAOHJEET 3.7.2013 1 Rauhan sataman alue; asemakaava, asemakaavan muutos Rakentamistapaohjeet 3.7.2013 YLEISTÄ

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 Kv. 9.2.2015 / 10. Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat:

Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 Kv. 9.2.2015 / 10. Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat: Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 KIRKONKYLÄN KOULUN TILAVAIHTOEHDOT KUNNANHALLITUS 5.2.2015 Vaihtoehto VE 1 Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat: Rasilan päiväkoti

Lisätiedot

Kuinka kaukana Länsirannasta asut?

Kuinka kaukana Länsirannasta asut? Porvoon kaupunki 22.9.2014 LÄNSIRANNAN KAAVATYÖN ALOITUSVAIHEEN INTERNETKYSELYN TULOKSET Länsirannan ranta-alueen asemakaavan tavoitteiden asettamista varten tarvitaan tietoa alueen käyttäjien toiveista.

Lisätiedot

Kyläkävelyraportti ORISUO 7.7.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA

Kyläkävelyraportti ORISUO 7.7.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyraportti ORISUO 7.7.2011 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Kylämaisema kuntoon hankkeen

Lisätiedot

2016 Kortteli 14 rakennuspaikka 5. Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos. Kortteli 14 rakennuspaikka 5 KAAVASELOSTUS

2016 Kortteli 14 rakennuspaikka 5. Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos. Kortteli 14 rakennuspaikka 5 KAAVASELOSTUS Utsjoki Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos Kortteli 14 rakennuspaikka 5 KAAVASELOSTUS 14.4.2016 Seitap Oy 2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi Vastaava

Lisätiedot