Raute Oyj Varsinainen yhtiökokous 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Raute Oyj Varsinainen yhtiökokous 2015"

Transkriptio

1 Sibeliustalo, Lahti, Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Raute Oyj Varsinainen yhtiökokous 2015

2 Raute 2014: Vahvoin tavoittein vuoteen 2015 Liiketoimintaympäristö 2014 Strategia Tilinpäätös 2014 Tulevaisuuden näkymistä Raute sijoituskohteena

3 Liiketoimintaympäristö 2014

4 Rauten liiketoiminta tänään Puutuoteteollisuus - Markkinoiden koko noin 150 miljardia euroa vuodessa - Vaneriteollisuuden markkinat noin 30 miljardia euroa vuodessa - Investoinnit viilu-, vaneri- ja LVL-tuotantoteknologiaan noin miljoonaa euroa vuodessa normaalissa markkina- ja taloustilanteessa Rauten asiakkaat Viiluteollisuus Vaneriteollisuus LVL-teollisuus Raute tuo lisäarvoa asiakkaidensa liiketoimintaan toimittamalla ratkaisuja kannattavaa ja ympäristön kannalta kestävää puutuotteiden tuotantoa varten Vanerin kulutus loppukäyttökohteittain 2013 Kokonaiskulutus 85,1 milj. m 3 Rakentaminen 39 % Huonekalut 26 % Lattiat 5 % Yhteensä 70 % Pakkaukset 9 % Kuljetusvälineet 7 % Yhteensä 16 % Muut 14 % Raute on puutuotetoimialaa maailmanlaajuisesti palveleva teknologia- ja palveluyritys. Rauten ratkaisut 62% liikevaihdosta (2014) Projektitoimitukset : Tehdasprojektit, erilliset tuotantolinjat, koneet ja laitteet Automaatio, konenäkö, mittausteknologia Teknologiapalvelut: Modernisoinnit Kunnossapito ja varaosat Liiketoiminnan tukipalvelut 38% liikevaihdosta (2014) 4

5 Vanerintuotanto ja kulutus vuosina 2000, 2005, 2010 ja 2013 (milj. m 3 ) 100,0 90,0 80,0 70,0 60,0 50,0 40,0 30,0 20,0 10, Production Vanerinkulutus loppukäyttökohteittain 2013 Kokonaiskulutus 85,1 milj. m 3 Muut 14% Consumption Vanerintuotanto ja kulutus Vanerintuotanto markkina-alueittain vuosina 2000, 2005, 2010 ja 2013 (1 000 m 3 ) Tuotanto Kulutus ,4 59, ,3 72, ,5 81, ,3 85, Kuljetusvälineet 7 % Pakkaukset 9 % Lattiat 5% Rakentaminen 39 % Source: Indufor Huonekalut 26 % 0 NAM EMEA Venäjä LAM Kiina Muut APAC-maat Yhteensä 5

6 Raute osana puunjalostuksen arvoketjua Kestävä ja ympäristöystävällinen puu on merkittävä uusiutuva raaka-aine, jonka käyttö esimerkiksi rakentamisessa kasvaa jatkuvasti. Puutuoteteollisuus investoi tuotantoteknologiaan tehostaakseen tuotantoa ja parantaakseen lopputuotteiden laatua. Investointiaktiivisuus on korkeimmillaan taloussuhdannekierron loppuvaiheessa. Uutta tuotantokapasiteettia rakennetaan etenkin kehittyville markkinoille ja LVL:lle. Puutuotteiden markkinoiden arvo maailmanlaajuisesti on noin 150 miljardia euroa. Alan kysyntää ja kannattavuutta ohjaavat yleinen elintason nousu, rakentamisen määräykset, puun saatavuus ja hinta sekä talouden suhdanteet. Teollisuudenala kasvaa erityisesti kehittyvillä markkinoilla. Rauten ratkaisuilla asiakkaat tuottavat viilua, vaneria ja LVL:ää (Laminated Veneer Lumber), joita käytetään pääasiassa rakentamisessa ja huonekaluissa sekä kuljetusväline- ja pakkausteollisuudessa. Viilupohjaisten tuotteiden kysyntä maailmalla on kasvussa. 6

7 Kuivaviilun käsittely Rauten ratkaisut kattavat koko tuotantoprosesin Märkäviilun käsittely Ladonta ja puristus Levyn jatkokäsittely Automaatio: Koneautomaatio Konenäkö Mittaus ja lajittelu Tuotannonohjaus- ja laadunvalvontatiedon hallinta Tukinkäsittely Sorvaus Kuivaus Viilunkäsittely Ladonta Puristus Levyn- / palkinkäsittely Vaneri / LVL 7

8 Rauten kokonaispalvelukonsepti muodostuu toimitusprojekteista ja teknologiapalveluista. Teknologiatarjonta kattaa koko tuotantoprosessin koneet ja laitteet. Tehdaslaajuisten kokonaisuuksien toimittajana Raute on maailmanlaajuinen markkinajohtaja niin vaneri- kuin LVL-teollisuudessa. Kokonaispalveukonseptiin kuuluvat lisäksi teknologiapalvelut varaosatoimituksista säännölliseen kunnossapitoon ja konekannan modernisointeihin. Rauten kokonaispalvelukonsepti Kilpailijoiden koneet Uudet palvelukokonaisuudet Aika Varaosat Huoltopalvelut Modernisoinnit Kunnossapidon ulkoistukset Paikallisen palvelun lisääminen Palvelujen kysyntä kasvussa Palvelujen liittäminen toimituksiin Elinkaaren mittaista yhteistyötä Raute tukee asiakasta tämän investoinnin koko elinkaaren ajan monipuolisin teknologioin ja palveluin. Kasvupotentiaalia Raute näkee erityisesti teknologiapalveluissa. 8

9 % Markkina-alueen osuus vanerintuotannosta vuonna Markkina-alueen osuus Rauten uusista tilauksista Rauten asema Kasvumahdollisuudet 13% Painopiste kehittyvillä markkinoilla EMEA (Eurooppa ja Afrikka) Eurooppa on kehittynyt markkina, jossa tuotantoteknologian taso yleisesti korkea. Suurin toimija. Tavoitteena säilyttää johtava asema ja syventää yhteistyötä asiakkaiden kanssa heidän tuotantoprosessiensa tehostamiseksi pitkäjänteisesti. Tuotantotehokkuus ja laadun parantaminen. 6% CIS (Venäjä) Suuret raaka-ainevarat ja pitkällä tähtäimellä kehittyvä talous. Vanerin vienti ja kotimaan kysyntä kasvussa. Markkinajohtaja. Suuret metsävarat ja kehittyvä talous. Teknologiapalvelut. 4% NAM (Pohjois-Amerikka) Maailman suurin LVL-tuotantoalue ja maailman toiseksi suurin vanerinvalmistusalue. Talous toipumassa. 53% Investoinnit painottuvat modernisointityyppisiin tehostamishankkeisiin ja korvausinvestointeihin. Pyrkii vahvistamaan asemaansa automaatio-osaamisella. Asiakasteollisuuksien kokonaisvaltaiset strategiset investoinnit ja teknologiapalvelut. 5% KIINA Maailman suurin vanerinvalmistaja 18% LAM (Etelä-Amerikka) Suurimpia vanerintuotannon kasvualueita. Vahva asema Chilessä ja toimituksia Brasiliaan. Paikallisen metsäteollisuuden rakenne, runsaat istutuspuuvarat ja panostukset korkean jalostusasteen tuotteisiin. Käsityövaltaista tuotantoa, yksinkertaista teknologiaa ja paikallisia valmistajia. Tavoitteena kasvaa merkittäväksi toimijaksi. Laatuvaatimusten nousu. APAC (MUU AASIAN JA TYYNENMEREN ALUE) Voimakas siirtyminen luonnonvaraisista metsistä istutuspuihin. Vahvuus: pieniläpimittaisen istutuspuuraaka-aineen käsittely. Istutusmetsien mahdollistama vanerintuotannon uusi kasvu. 9

10 Muutokset ovat mahdollisuuksia Eurooppa Nykyisen kapasiteetin kehittäminen Afrikka Puun jalostaminen paikallisesti Venäjä Tuotantoteknologian uusiminen Metsävarojen hyödyntäminen Vientituotteet Trendejä Uusiutuvana raaka-aineena puun käyttö lisääntyy Ympäristötietoisuus kasvaa ja ympäristönormit tiukentuvat Kiristyvä kilpailu vaatii kustannustehokkaampia valmistusmenetelmiä Energia kallistuu Kehittyvien markkinoiden merkitys kasvaa Aasian-Tyynenmeren alue Istutusmetsävarat Kiinassa kasvavat laatuvaatimukset ja teollistuminen Etelä-Amerikka Istutusmetsävarat Nykyaikaistaminen Pohjois-Amerikka Korvausinvestoinnit talouden elpymisen myötä Rauten kannalta Puun lisääntyvä käyttö kasvattaa puutuoteteknologian kysyntää Kehittyvien markkinoiden merkitys kasvaa Tunnistettava erilaiset asiakastarpeet ja tarjottava huipputeknologian lisäksi ratkaisuja, joissa automaatiolla ei luoda ratkaisevaa kilpailuetua. Teknologiapalveluiden osuus kasvaa erityisesti perinteisillä markkinoilla 10

11 Paikallinen läsnäolo maailmalla 394 henkilöä (67%) Suomi: Nastola, Kajaani, Jyväskylä Pohjois-Amerikka: Vancouver, Memphis 67 henkilöä (11%) Latvia, Riika 2 henkilöä Venäjä: Moskova, Pietari 9 henkilöä 105 henkilöä (18%) Kiina, Shanghai Singapore 6 henkilöä Raute Edustaja Chile, Santiago 4 henkilöä Australia, Myrtleford Henkilöstön määrä

12 Strategia 12

13 Kannattavia ratkaisuja kaikkiin asiakastarpeisiin ILMASTON MUUTOS GLOBAALI TALOUS- KEHITYS ENERGIAN SAATAVUUS TEKNINEN KEHITYS MEGA- TRENDIT Puun käyttö rakennusmateriaalina lisääntyy Uusiutuvien raaka-aineiden ja materiaalien suosio lisääntyy Pitemmälle jalostettujen puutuotteiden käyttö kasvaa Kustannustehokkuuden jatkuva parantaminen Raaka-aineen käyttö tehostuu Halukkuus investoida tehokkaampiin tuotantoprosesseihin lisääntyy Tuotantolaitosten koot kasvavat Ympäristötietoisuus tiukentaa ympäristönormeja Raaka-aineen käyttö tehostuu Uusiutuvan istutuspuun käyttö raaka-aineena lisääntyy Tuotteiden standardisointi ja laatuvaatimukset kasvavat Ympäristöystävälliset prosessit yleistyvät Päästöt pienenevät Energian hinta nousee Energiatehokkaat ratkaisut yleistyvät Prosessista syntyviä sivutuotteita hyödynnetään paremmin Öljypohjaisten lisäaineiden, erityisesti liiman ja pinnoitteiden, käyttö tehostuu Kehittyvien markkinoiden merkitys kasvaa Elintason noustessa panostukset rakentamiseen ja asumiseen kasvavat Automaatio lisääntyy myös kehittyvillä markkinoilla RAUTEN STRATEGIA Raute tuo lisäarvoa asiakkaidensa liiketoimintaan toimittamalla ratkaisuja kannattavaa ja ympäristömyötäistä puutuotteiden tuotantoa varten. Raute tarjoaa kannattavia ratkaisuja kaikkiin asiakastarpeisiin. ARVO- KETJU 13

14 Kannattavia ratkaisuja kaikkiin asiakastarpeisiin Haluttu ratkaisutoimittaja, jolla houkuttelevat ratkaisut eri asiakastarpeisiin globaalisti Sopeutuminen Luotettu, paikallinen koko elinkaaren aikainen kumppani tuotantoprosessin optimoimisessa Kasvu Kolmen johtavan toimittajan joukossa valituilla kehittyvillä markkinoilla niille kohdennetulla tuotevalikoimalla Kannattavuus Kannattavia ratkaisuja kaikkiin asiakastarpeisiin Kustannustehokkaat ja ketterät prosessit sekä korkea laatu globaalissa verkostossa Haluttu työpaikka, jossa osaavat ihmiset saavuttavat yhdessä hyviä tuloksia 14

15 Strategian toteutuksesta 2014 Asiakastarpeet - Raute Dragon viilusorviperheen ensimmäiset laitteet tuotantokäyttöön - Tuotekehitystä kohdennettu RautePro ja RauteSelect tuoteperheisiin - Automaation ja valmistusprosessin laadunvalvontaan liittyviä tuoteuutuuksia esitelty Teknologiapalvelut - Palveluliiketoiminnan organisaatiota vahvistettu edelleen - Ensimmäiset laajat kunnossapitosopimukset solmittu Venäjän markkinoilla Kehittyvät markkinat - Raute Dragon viilusorviperhe markkinoille - Jatkettu panostuksia kehittyville markkinoille suunnattujen tuotteiden kehittämiseen - Kiinan uusien toimitilojen tuotannolliset investoinnit saatu onnistuneesti käyttöön Kustannustehokkuus ja laatu - Laatu- ja aikataulukontrollia parannettu kasvattamalla oman tuotantoyksikön tekemisen osuutta Kiinassa - Henkilöstön tekemillä kehitysaloitteilla parannettu työn sujuvuutta erityisesti Nastolan tehtaalla - Pohjois-Amerikan tehtaan työn sujuvuutta kehitetty Menestyksen nälkä ja henkilöstö - Henkilöstön osaamisen kehittämisessä panostettu tunnistettuihin erityiskohteisiin - Hyvä työpaikka hankkeessa keskitytty johtamisen kehittämiseen - Sisäistä viestintää tehostettu koko organisaatiossa. 15

16 Henkilöstö luo onnistumisen edellytykset Henkilöstön kehittämisen painopiste oli esimiestaitojen kehittämisessä sekä laatuun panostavan, vastuuta ottavan toimintakulttuurin kehittämisessä. Koulutuksia toteutettiin tunnistettujen tarpeiden mukaisesti monilla eri osa-alueilla, painopisteenä esimies-, projekti- ja asiakastyön kehittäminen. Paikallisia palveluresursseja vahvistettiin Suomessa, Venäjällä ja Kiinassa. Suurimpien ulkomaanyksiköiden osalta aloitettiin siirtyminen konsernin yhtenäisiin henkilöstöjohtamisen periaatteisiin ja painopistealueisiin. Samalla selkeytettiin työnjakoa paikallisten ja konsernin toimintojen välillä. Vuoden 2014 lopulla toteutettu esimiesten 360-arviointi antaa suuntaa esimiestyön kehitystoimenpiteille vuodelle Vuosina toteutettu Särmä muutoshanke vietiin loppuun vuoden 2014 aikana ja opitut toimintatavat siirrettiin osaksi rautelaista toimintakulttuuria. Hankkeeseen osallistui koko Rauten henkilöstö. Henkilöstö Henkilöstön ikärakenne 2014 Henkilöstö maantieteellisesti

17 Tilinpäätös

18 Vuosi 2014 lyhyesti Liiketoimintaympäristö Maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden epävarmuus ja poliittinen epävakaus jatkuivat, rakentaminen jäi alhaiselle tasolle. Asiakaskunnan toiminta pääosin kannattavaa, mutta tilauskannat lyhyitä, eikä tilanne siten ole mahdollistanut merkittävien investointien etenemistä. Suuria hankkeita valmisteluvaiheessa useita mutta etenivät hitaasti. Kunnossapidon ja varaosien kysyntä pysyi hyvänä. Asiakasteollisuuksien tuotantomäärät ja käyttöasteet pysyneet pääosin hyvällä tasolla. MEUR Liikevaihto 94,0 83,3 Liiketulos 2,6 1,8 Uudet tilaukset 2014 Vuonna 2014 uudet tilaukset kasvoivat 77 % Yli kaksi kolmasosaa uusista tilauksista Euroopasta. Kaksi uutta kapasiteettia luovaa hanketta Puolaan Q2:lla, joista toisesta lisäkauppa Q3, yhteensä 38 Me. Koko vuoden osalta uudet tilaukset kasvoivat projektitoimituksissa +154 %. Projektitoimitukset ilman uuden kapasiteetin hankkeita kasvoivat 21 %. Teknologiapalveluissa kasvu 12 % pääosin modernisoinneista ja varaosista. Liikevaihto kasvoi 13 %. Uusien tilausten kertymä ja tilauskannan ajoitus. Projektitoimitukset +12 %. Teknologiapalvelut + 14 %. Liiketulos parani 43 %. Voimakkaasti vaihdellut työkuorma vaikeutti tehokasta resurssien käyttöä ja kustannusten hallintaa. Kertaluonteisia, ennakoimattomia lisäkustannuksia kahdessa hankkeessa 1,7 Me. - projektitoimitukset teknologiapalvelut Tilauskanta

19 Eurooppa Puolassa käynnistyi kaksi suurta, uutta tuotantokapasiteettia luovaa hanketta; havuvaneri- ja LVL-tehtaiden rakentaminen. Venäjä Ukrainan kriisin synnyttämä epävarmuus mitä ilmeisimmin aiheutti investointipäätösten lykkääntymistä. Pohjois-Amerikka Kysyntä painottui pienehköihin modernisointityyppisiin hankkeisiin ja muihin teknologiapalveluihin. Etelä-Amerikka Rauten asiakkaat keskittyivät muutaman vuoden takaisten suurten vaneritehdasinvestointien kapasiteetin ylösajoon eikä uusia, merkittäviä investointihankkeita käynnistynyt. Aasia Ensimmäinen Dragon-tuoteperheen sorvauslinja tuotiin markkinoille keväällä Kolme isoa hanketta valmistui, kaksi työn alla Asennus- ja käyttöönottovaiheessa oli kolme uutta kapasiteettia luovaa isoa hanketta: Etelä-Amerikassa vuonna 2011 käynnistynyt vaneritehtaan laajennushanke sekä vuoden 2012 alussa tulipalossa tuhoutuneen tehtaan uudelleen rakentaminen valmistuivat. Heinäkuussa 2012 saatu tilaus LVL-tehtaan koneista viivästyi alkuperäisestä aikataulusta ennestään vähän käytetyn raaka-aineen ominaisuuksien aiheuttamien muutostarpeiden johdosta. Tuotantolinjoista viimeisen hyväksymisajo suoritettiin vuoden 2015 tammikuussa. 19

20 Tuloslaskelma, tase ja tunnusluvut Tuloslaskelma, Me Liikevaihto 94,0 83,3 Liiketulos 2,6 1,8 Rahoitustuotot ja -kulut 0,2-0,2 Tulos ennen veroja 2,8 1,6 Tuloverot -0,4-0,4 Kauden tulos 2,4 1,2 Tase, Me Aineettomat hyödykkeet 3,5 3,5 Aineelliset hyödykkeet 7,9 8,4 Muut pitkäaikaiset varat 0,7 0,6 Vaihto-omaisuus 7,9 5,0 Myyntisaamiset ja muut saamiset 28,3 18,5 Rahavarat 4,4 12,7 Tunnusluvut Osakekohtainen tulos, euroa 0,59 0,30 Liiketoiminnan rahavirta, Me -1,9 3,7 Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % 10,9 7,3 Nettovelkaantumisaste, % -6,9-28,3 Omavaraisuusaste, % 55,8 56,6 Henkilöstö (kirjoilla) Varat yhteensä 52,6 48,8 Oma pääoma 24,3 23,6 Pitkäaikaiset velat 1,8 3,4 Saadut ennakkomaksut 9,1 7,1 Lyhytaikaiset velat 17,4 14,7 Oma pääoma ja velat yhteensä 52,6 48,8 20

21 Uudet tilaukset Me Q1 Q2 Q3 Q4 Uudet tilaukset ja tilauskanta Uudet tilaukset 2014 projektitoimitukset vs. teknologiapalvelut Projektitoimitukset 65 % Teknologiapalvelut 35 % Tilauskanta Me Q1 Q2 Q3 Q Uudet tilaukset 2014 markkina-alueittain Etelä- Amerikka Pohjois- 7 % Amerikka 10 % Venäjä 15 % Aasian-Tyynenmeren alue 5 % Eurooppa 63 %

22 Liikevaihto Me Q1 Q2 Q3 Q Projektitoimitukset ja teknologiapalvelut Pohjois- Amerikka 14 % Etelä- Amerikka 13 % Venäjä 18 % Liikevaihto Liikevaihto 2014 markkina-alueittain Aasian-Tyynenmeren alue 3 % Eurooppa 52 % Liikevaihto markkina-alueittain Me 120 Projektitoimitukset/Teollisuus Vaneri LVL Teknologiapalvelut Me EMEA CIS APAC NAM LAM

23 Liiketulos Me ,0 4,0 3,0 2,0 1,0 0,0-1,0-2,

24 Panostukset tulevaisuuteen Me 6,0 Investoinnit Investoinnit liikevaihdosta, % T&K-investoinnit Tuotekehityskulut Tuotekehitysmenot liikevaihdosta, % 6% 5,0 5% 4,0 4% 3,0 3% 2,0 2% 1,0 1% 0, %

25 Tunnuslukuja Sijoitetun pääoman tuotto (ROI) Oman pääoman tuotto (ROE) 20% 15% 10% 5% 0% -5% Omavaraisuusaste, % Nettovelkaantumisaste, % 60% 40% 20% 0% -20% -40% -10% %

26 Tulevaisuuden näkymistä

27 Näkymät vuodelle 2015 Alkaneen vuoden aloitamme taas vahvoin odotuksin. Aloittava tilauskantamme on korkeampi kuin vuosi sitten. Epävarma talous- ja markkinatilanne näyttää muodostuneen normaaliksi olotilaksi ja meidän on osattava toimia sellaisessa ympäristössä. Tarjouskantamme on vahva ja neuvotteluvaiheessa on konkreettisia merkittävän kokoisia hankkeita. Uskon niistä yhden, tai jopa useammankin käynnistyvän jo alkuvuoden aikana. Rauten kilpailuasema näissa hankkeissa on vahva. Teknologiapalveluiden kasvu tulee jatkumaan. Myös tuotekehityksestä saamme uusia aihioita kasvuamme tukemaan Dragon-tuoteperheen lisäksi. Näistä lähtökohdista olen luottavainen, että positiivinen kehityksemme niin liikevaihdon kuin tuloksenkin osalta jatkuu ja voimistuu alkaneena vuonna. Liiketoimintaympäristö: Epävarmuus markkinatilanteen kehityksestä jatkuu ja heijastuu Rauten asiakaskunnan investointeihin. Isoja hankkeita valmistelussa edelleen useita. Vaneriteollisuuden parannusinvestoinnit lähitulevaisuudessa kohtuullisella tasolla. Raute: Avaava tilauskanta edellistä vuotta korkeampi. Uusia isoja tilauksia ennakoidaan alkaneelle vuodelle. Maaliskuussa saatu 30 miljoonan euron arvoinen tilaus LVL:n tuotantolinjan koneista ja laitteista Stora Enso Wood Products Oy:ltä vahvistaa Rauten tilauskantaa vuodelle Tilauskannan kehitys tukee Rauten tulosohjausta, jonka mukaan vuoden 2015 liikevaihdon arvioidaan kasvavan ja ja liiketuloksen paranevan edellisestä vuodesta Toimitusjohtaja Tapani Kiiski Vuosikertomus

28 Raute sijoituskohteena

29 Omistaja-arvon kasvattaminen Selvästi määritelty strategia ja sen säännöllinen arviointi sekä muokkaaminen liiketoimintaympäristön muutosten mukaan Muuttuviin markkinatilanteisiin ja alan sekä ympäröivän maailman trendeihin reagointi ja sopeutuminen Vakaa, pitkäjänteinen omistus Moitteeton hallinnointi, tiedottaminen Ennustettavuus Pörssinoteeraus Pitkäjänteinen osinkopolitiikka 29

30 Julkaistut pörssitiedotteet : Rauten ylimmälle johdolle pitkän aikavälin osakepohjainen kannustinjärjestelmä : Raute Oyj:n 2010 A optio-oikeuksilla merkityt osakkeet : Raute Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen 2014 päätökset : Rautelle yli 8 miljoonan euron tilaus Puolaan : Rautelle 23 miljoonan euron tilaus insinööripuutuotteita valmistavalta Steicolta : Raute Oyj:n 2010 A optio-oikeuksilla merkityt osakkeet. IR-tilaisuuksia (piensijoittajatilaisuudet, messut, one-to-one -tapaamiset) yhteensä kymmenen Raute -materiaailn jakelu noin kpl Sijoittajakirjeet (6 kpl), jakelu noin 420 kpl/kirje Piensijoittajatilaisuuksissa osallistujia henkilöä/tilaisuus Osakkeenomistajia yhteensä (tilanne ) Sijoittajasuhteet Kurssikehitys (RUTAV) ja vaihto vuonna 2014 Kurssikehitys (RUTAV) ja vaihto

31 Osakkeenomistajien määrä Omistus Osakkeenomistajat Hallintarekisteröidyt 3,1 % Ulkomaiset Instituutiot 0,1 % 8,7 % Yritykset 3,7 % Johto 5,8 % Kotitaloudet 78,5 %

32 Markkina-arvo Markkina-arvo, Me Osakekurssi, euroa 12,0 Kauden päätöskurssi Keskikurssi ,8 24,8 36,0 27,8 29,3 10,0 8,0 6,0 9,70 6,20 9,00 6,95 7, ,0 10 2, K-sarjan osakkeet on arvostettu A-sarjan osakkeen arvon mukaisesti. 0,

33 Osakekohtainen tulos euroa Tulos per osake Osinko Pääoman palautus 1,00 0,50 0,00 * -0, *Hallituksen ehdotus pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle. 33

34 Kiitos mielenkiinnostanne! 35

Tilinpäätös 1.1.-31.12.2010

Tilinpäätös 1.1.-31.12.2010 Tilinpäätös 1.1.-31.12.2010 15.2.2011 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Markkinoiden toipuminen alkoi Liiketoimintaympäristö: Maailmantalous toipui selvästi edellisestä vuodesta. Viilun, vanerin ja LVL:n

Lisätiedot

Raute Oyj Varsinainen yhtiökokous 2014

Raute Oyj Varsinainen yhtiökokous 2014 Sibeliustalo, Lahti, 31.3.2014 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Raute Oyj Varsinainen yhtiökokous 2014 Raute 2013: Loppukiri ja kasvuodotuksia Pikakatsaus 10 vuoden historiaan Liiketoimintaympäristö 2013

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus 29.10.2014 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014 Markkinat Liiketoimintaympäristö Asiakasteollisuuksien markkinatilanteessa ei merkittäviä muutoksia Pohjois-Amerikassa rakentamisen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus 29.7.2014 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 Markkinat Liiketoimintaympäristö Asiakasteollisuuksien markkinatilanteessa ei merkittäviä muutoksia epävarmuus kehityksestä jatkui.

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Tilinpäätös 1.1.-31.12.2016 15.2.2017 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Liiketoimintaympäristö Maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden suunta epävarma Rakentamisen aktiviteetti alhaisella tasolla kaikilla

Lisätiedot

Vanerintuotanto ja -kulutus.

Vanerintuotanto ja -kulutus. Vanerintuotanto ja -kulutus Vanerintuotanto ja kulutus 2000, 2005, 2010, 2015 ja 2016 (milj. m 3 ) Vanerintuotanto ja kulutus 120,0 100,0 80,0 60,0 40,0 20,0 - Production Consumption CAGR 2000 2016 3,8%

Lisätiedot

Vanerintuotanto ja kulutus

Vanerintuotanto ja kulutus Vanerintuotanto ja kulutus vuosina 2000, 2005, 2010 ja 2014 (milj. m 3 ) Vanerintuotanto ja kulutus 120,0 100,0 80,0 60,0 Vuosi Tuotanto Kulutus 2000 58,4 59,6 2005 73,3 72,5 2010 81,5 79,4 2014 98,9 94,1

Lisätiedot

Yhtiökokous 2011. Sibeliustalo, Lahti 13.4.2011 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja. www.raute.com

Yhtiökokous 2011. Sibeliustalo, Lahti 13.4.2011 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja. www.raute.com Yhtiökokous 2011 Sibeliustalo, Lahti Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Hitaan elpymisen ja sopeutumisen vuosi Rauten liiketoimintaympäristö Strategia Tilinpäätös Raute sijoituskohteena Raute osana puunjalostuksen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2016 27.7.2016 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 1 6 2016 lyhyesti Liiketoimintaympäristö Ei merkittäviä muutoksia Rauten tai Rauten asiakaskunnan kannalta Asiakaskunnan markkinatilanne

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote

Tilinpäätöstiedote Tilinpäätöstiedote 1.1. 31.12.2017 15.2.2018 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Yleiskuvassa ei merkittäviä muutoksia positiivinen kehitys vahvistunut tärkeimmillä markkina-alueilla rakentamisen aktiviteetti

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2016 26.10.2016 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Liiketoimintaympäristö 1 9 2016 lyhyesti Ei merkittäviä muutoksia Rauten tai Rauten asiakaskunnan kannalta Asiakaskunnan markkinatilanne

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus

Puolivuosikatsaus Puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2017 1.8.2017 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Liiketoimintaympäristö Yleiskuvassa ei muutoksia maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden tilanne jatkuu epävarmana rakentamisen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2010 28.10.2010 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Markkinatilanne ennallaan Liiketoimintaympäristö: Yleisestä talouden taantumasta johtuen rakentamisen ja kuljetusvälineteollisuuden

Lisätiedot

Tilinpäätös 1.1. 31.12.2015

Tilinpäätös 1.1. 31.12.2015 Tilinpäätös 1.1. 31.12.2015 16.2.2016 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Markkinat Liiketoimintaympäristö Maailmantalouden ja rahamarkkinoiden kehityksen epävarmuus jatkui Epävarmuus heijastui myös vaneri-

Lisätiedot

JOIN THE SMART REVOLUTION Vastuullista teknologiaa

JOIN THE SMART REVOLUTION Vastuullista teknologiaa JOIN THE SMART REVOLUTION Vastuullista teknologiaa Raute sijoituskohteena Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Raute on osa puunjalostuksen arvoverkkoa 2 Rauten liiketoiminta tänään Puutuoteteollisuus Rauten

Lisätiedot

Teknologiaratkaisuja vaneri- ja puutuoteteollisuudelle maailmanlaajuisesti

Teknologiaratkaisuja vaneri- ja puutuoteteollisuudelle maailmanlaajuisesti SijoitusInvest 2015 11.-12.11.2015 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Teknologiaratkaisuja vaneri- ja puutuoteteollisuudelle maailmanlaajuisesti Rauten liiketoimintaympäristö Puutuoteteollisuus - Markkinoiden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2011 1.11.2011 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Markkinat Liiketoimintaympäristö: Alkuvuoden aikana koettu vanerin kysynnän elpyminen tasaantunut viime kuukausina ja muutamilla

Lisätiedot

Raute Oyj Varsinainen yhtiökokous 2016

Raute Oyj Varsinainen yhtiökokous 2016 Raute Oyj Varsinainen yhtiökokous 2016 31.3.2016 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Ennätysten vuosi 2015 Liiketoimintaympäristö 2015 Strategia Tilinpäätös 2015 Tulevaisuuden näkymistä Raute sijoituskohteena

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2017 31.10.2017 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Liiketoimintaympäristö Yleiskuvassa ei merkittäviä muutoksia hitaahko positiivinen kehitys on jatkunut tärkeimmillä markkina-alueilla

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus

Puolivuosikatsaus Puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 31.7.2018 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Liiketoimintaympäristö Liiketoimintaympäristö Liiketoimintaympäristössä ei merkittäviä muutoksia Positiivinen kehitys jatkunut

Lisätiedot

Tapani Kiiski, toimitusjohtaja

Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 31.7.219 Markkinatilanne Liiketoimintaympäristö Talouden näkymät muuttuivat epävarmemmiksi, muutamilta asiakkailta arvioita markkinoiden heikkenemisestä ja hintojen alenemisesta

Lisätiedot

Tapani Kiiski, toimitusjohtaja

Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 14.2.19 Markkinatilanne Liiketoimintaympäristö 18 Markkinatilanne hyvä Liiketoimintaympäristössä ei merkittäviä muutoksia Positiivinen kehitys jatkui tärkeimmillä markkina-alueilla

Lisätiedot

Tapani Kiiski, toimitusjohtaja

Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 3.5.219 Markkinatilanne Liiketoimintaympäristö Liiketoimintaympäristössä ei merkittäviä muutoksia Positiivinen kehitys jatkui tärkeimmillä markkina-alueilla, muutamilta asiakkailta

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2018 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 31.10.2018 Liiketoimintaympäristö Liiketoimintaympäristö Liiketoimintaympäristössä ei merkittäviä muutoksia Positiivinen kehitys jatkunut tärkeimmillä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2009 29.4.2009 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Kysyntä edelleen alhaisella tasolla Vaneriteollisuuden markkinatilanne jatkuu heikkona kaikilla markkina-alueilla Rakentamisen aktiivisuudesta

Lisätiedot

Yhtiökokous Sibeliustalo, Lahti Tapani Kiiski, toimitusjohtaja.

Yhtiökokous Sibeliustalo, Lahti Tapani Kiiski, toimitusjohtaja. Yhtiökokous 2010 Sibeliustalo, Lahti 31.3.2010 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Muutoksen ja sopeutumisen vuosi - Rauten liiketoiminta: tuotteet, palvelut ja asiakasteollisuudet -Strategia - Liiketoimintaympäristö

Lisätiedot

Raute vuonna Tapani Kiiski, toimitusjohtaja. Raute Oyj:n varsinainen yhtiökokous Kongessikeskus Fellmanni, Lahti.

Raute vuonna Tapani Kiiski, toimitusjohtaja. Raute Oyj:n varsinainen yhtiökokous Kongessikeskus Fellmanni, Lahti. Raute vuonna 2008 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Raute Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2009 2.4.2009 Kongessikeskus Fellmanni, Lahti 1 Rauten liiketoiminta, strategia ja toimintaympäristö Tavoitteet: - Parempi

Lisätiedot

Tilinpäätös 2005 8.2.2006. www.raute.com

Tilinpäätös 2005 8.2.2006. www.raute.com Tilinpäätös 2005 8.2.2006 www.raute.com 2005 M Jatkuvat toiminnot 2005 2004 Liikevaihto Liiketulos 108,6 4,4 73,1 3,6* Uudet tilaukset: projektit teknologiapalvelut 109 23 Tilauskanta 55 Henkilöstö (kirjoilla)

Lisätiedot

Älykkäällä automaatiolla kannattavuutta asiakkaillemme

Älykkäällä automaatiolla kannattavuutta asiakkaillemme Älykkäällä automaatiolla kannattavuutta asiakkaillemme Case Raute ja Rauten asiakkaat 27.11.2015 Tapani Kiiski toimitusjohtaja Sisältö Vaneri ja vaneriteollisuus Raute Automaatio vaneriteollisuudessa Teollinen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006 10.8.2006 toimitusjohtaja Tapani Kiiski www.raute.com Kysyntä jatkuu hyvänä Vaneriteollisuuden markkinatilanne hyvä päämarkkina-alueilla lukuunottamatta Pohjois-Amerikkaa.

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2008

TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2008 11.2.2009 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2008 Tapani Kiiski toimitusjohtaja Markkinatilanne jatkuu vaikeana Vaneriteollisuuden markkinatilanne heikentyi voimakkaasti toisella vuosipuoliskolla Markkinatilanne oli Pohjois-Amerikassa

Lisätiedot

Vanerintuotanto ja -kulutus.

Vanerintuotanto ja -kulutus. Vanerintuotanto ja -kulutus Vanerintuotanto ja kulutus vuosina 2000, 2005, 2010 ja 2015 (milj. m 3 ) 120,0 Vanerintuotanto ja kulutus 100,0 Vuosi Tuotanto Kulutus 80,0 60,0 40,0 20,0 CAGR 2000 2015 3,7%

Lisätiedot

Raute Oyj Varsinainen yhtiökokous 2013

Raute Oyj Varsinainen yhtiökokous 2013 Sibeliustalo, Lahti, 8.4.2013 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Raute Oyj Varsinainen yhtiökokous 2013 Raute 2012: Vahva näyttö toimitus- ja tuloksentekokyvystä Liiketoimintaympäristö 2012 Strategia Tilinpäätös

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2006

Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2006 Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2006 25.10.2006 toimitusjohtaja Tapani Kiiski www.raute.com Kysyntä jatkuu hyvällä tasolla Vaneriteollisuuden markkinatilanne edelleen hyvä päämarkkinaalueilla lukuunottamatta

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös 12.2.2013 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Tilinpäätös 1.1. 31.12.2012 Markkinat Liiketoimintaympäristö: Epävarmuus maailmantalouden ja rahamarkkinoiden kehityksestä jatkui läpi vuoden. Puutuoteteollisuuden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2008 28.10.2008 toimitusjohtaja Tapani Kiiski Kysyntä heikentynyt Vaneriteollisuuden markkinanäkymät heikentyneet nopeasti. Kysyntä heikentynyt selvästi kesän jälkeen kaikilla

Lisätiedot

JOIN THE SMART REVOLUTION Vastuullista teknologiaa

JOIN THE SMART REVOLUTION Vastuullista teknologiaa JOIN THE SMART REVOLUTION Vastuullista teknologiaa Raute sijoituskohteena Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 13.3.2017 Rauten liiketoiminta tänään Puutuoteteollisuus Rauten asiakkaat Vanerin kulutus 2015 Vaneri-

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös 13.2.2014 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Tilinpäätös 1.1. 31.12.2013 Markkinat Liiketoimintaympäristö: Maailmantalouden ja rahamarkkinoiden epävarmuus jatkui. Asiakasteollisuuksien markkinatilanne jatkui

Lisätiedot

Raute Oyj Varsinainen yhtiökokous

Raute Oyj Varsinainen yhtiökokous Raute Oyj Varsinainen yhtiökokous Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 28.3.2017 JOIN THE SMART REVOLUTION Vastuullista teknologiaa Liiketoimintaympäristö 2016 Strategia Tilinpäätös 2016 Tulevaisuuden näkymistä

Lisätiedot

Kansainvälistä osaamista puutuoteteollisuudessa maailmanlaajuisesti.

Kansainvälistä osaamista puutuoteteollisuudessa maailmanlaajuisesti. Kansainvälistä osaamista puutuoteteollisuudessa maailmanlaajuisesti Tuloslaskelma, tase ja tunnusluvut Tuloslaskelma, Me Tunnusluvut 1-9 2014 1-9 2014 1-9 2013 2013 Liikevaihto 60,0 58,8 83,3 Liiketulos

Lisätiedot

Kansainvälistä osaamista puutuoteteollisuudessa maailmanlaajuisesti

Kansainvälistä osaamista puutuoteteollisuudessa maailmanlaajuisesti Varsinais-Suomen osakesäästäjät 30.5.2013 Kansainvälistä osaamista puutuoteteollisuudessa maailmanlaajuisesti Sisällysluettelo Raute ja markkinat sivu 3 Raute on osa puunjalostuksen arvoketjua sivut 4-5

Lisätiedot

Kansainvälistä osaamista puutuoteteollisuudessa maailmanlaajuisesti

Kansainvälistä osaamista puutuoteteollisuudessa maailmanlaajuisesti Oulunseudun Osakesäästäjät 25.9.2013 Kansainvälistä osaamista puutuoteteollisuudessa maailmanlaajuisesti Sisällysluettelo Raute ja markkinat sivu 3 Raute on osa puunjalostuksen arvoketjua sivut 4-5 Rauten

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008 5.8.2008 toimitusjohtaja Tapani Kiiski Kysyntä edelleen vilkasta Vaneriteollisuuden markkinanäkymät heikentyneet viime kuukausien aikana. Hinnat laskussa ja tilauskannat

Lisätiedot

Teknologiaratkaisuja vaneri- ja puutuoteteollisuudelle maailmanlaajuisesti

Teknologiaratkaisuja vaneri- ja puutuoteteollisuudelle maailmanlaajuisesti Teknologiaratkaisuja vaneri- ja puutuoteteollisuudelle maailmanlaajuisesti Varsinais-Suomen osakesäästäjät 18.3.2015 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Rauten liiketoiminta tänään Puutuoteteollisuus - Markkinoiden

Lisätiedot

Tilinpäätös 2007. 12.2.2008 toimitusjohtaja Tapani Kiiski. www.raute.com

Tilinpäätös 2007. 12.2.2008 toimitusjohtaja Tapani Kiiski. www.raute.com Tilinpäätös 2007 12.2.2008 toimitusjohtaja Tapani Kiiski Kysyntä hyvällä tasolla Rauten asiakasteollisuuksien markkinanäkymät säilyneet hyvinä päämarkkinaalueilla lukuun ottamatta Pohjois-Amerikkaa. Vanerin

Lisätiedot

Teknologiaratkaisuja vaneri- ja puutuoteteollisuudelle maailmanlaajuisesti

Teknologiaratkaisuja vaneri- ja puutuoteteollisuudelle maailmanlaajuisesti Pirkanmaan osakesäästäjät 4.6.2015 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Teknologiaratkaisuja vaneri- ja puutuoteteollisuudelle maailmanlaajuisesti Rauten liiketoiminta tänään Puutuoteteollisuus - Markkinoiden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2015 30.10.2015 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Markkinat Liiketoimintaympäristö Maailmantalous ja markkinatilanne kokonaisuutena kääntyneet lievästi epävarmempaan suuntaan Asiakasteollisuuksien

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2007

Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2007 Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2007 25.10.2007 toimitusjohtaja Tapani Kiiski Kysyntä hyvällä tasolla Rauten asiakasteollisuuksien markkinanäkymät säilyneet hyvinä päämarkkina-alueilla lukuun ottamatta Pohjois-Amerikkaa.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2015 24.4.2015 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 1 3 2015 lyhyesti Liiketoimintaympäristö Ei merkittäviä muutoksia Rauten tai Rauten asiakaskunnan kannalta. Me Q1 2015 Q1 2014 Liikevaihto

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2015 24.4.2015 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 1 3 2015 lyhyesti Liiketoimintaympäristö Ei merkittäviä muutoksia Rauten tai Rauten asiakaskunnan kannalta. Me Q1 2015 Q1 2014 Liikevaihto

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2015 28.7.2015 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Markkinat Liiketoimintaympäristö Asiakasteollisuuksien tilanteessa ei merkittäviä muutoksia Q2:lla. Kunnossapito- ja varaosapalveluiden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2011 1.11.2011 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Markkinat Liiketoimintaympäristö: Alkuvuoden aikana koettu vanerin kysynnän elpyminen tasaantunut viime kuukausina ja muutamilla

Lisätiedot

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS 2005 27. tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Strategia KONE tuo asiakkailleen kilpailuetua innovatiivisilla palveluillaan ja ratkaisuillaan. Samalla KONEen tuotteet

Lisätiedot

Tervetuloa. Raute Oyj:n tiedotustilaisuus 11.5.2011. www.raute.com

Tervetuloa. Raute Oyj:n tiedotustilaisuus 11.5.2011. www.raute.com Tervetuloa Raute Oyj:n tiedotustilaisuus 11.5.2011 Agenda Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2011 Raute - Liiketoimintaympäristö - Markkinat - Asiakkaat Yhteenveto Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2011 11.5.2011 Tapani

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous Tapani Kiiski, toimitusjohtaja

Varsinainen yhtiökokous Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Varsinainen yhtiökokous 22.3.2018 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 3 Liiketoimintaympäristö 2017 Puutuoteteollisuus Rauten asiakkaat Rauten liiketoiminta tänään Vanerin käyttö 2016 Vaneri- ja LVL-teollisuuden

Lisätiedot

Teknologiaratkaisuja vaneri- ja puutuoteteollisuudelle maailmanlaajuisesti

Teknologiaratkaisuja vaneri- ja puutuoteteollisuudelle maailmanlaajuisesti Teknologiaratkaisuja vaneri- ja puutuoteteollisuudelle maailmanlaajuisesti Kouvolan osakesäästäjät 1.3.2016 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Tilinpäätös 1.1. 31.12.2015 2 Markkinat Liiketoimintaympäristö

Lisätiedot

Kansainvälistä osaamista puutuoteteollisuudessa maailmanlaajuisesti

Kansainvälistä osaamista puutuoteteollisuudessa maailmanlaajuisesti Kansainvälistä osaamista puutuoteteollisuudessa maailmanlaajuisesti Raute Oyj Tapani Kiiski, CEO 11.3.2013 Sisällysluettelo Raute ja markkinat sivu 3 Raute on osa puunjalostuksen arvoketjua sivut 4-5 Rauten

Lisätiedot

vaneri- ja puutuoteteollisuudelle

vaneri- ja puutuoteteollisuudelle Teknologiaratkaisuja vaneri- ja puutuoteteollisuudelle maailmanlaajuisesti Raute sijoituskohteena Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Sisältö Vuosi 2015 Rauten liiketoiminta Rauten markkinat Yhteenveto: Muutokset

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tapani Kiiski, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2012 30.10.2012 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Markkinat Liiketoimintaympäristö: Epävarmuus rahoitusmarkkinoilla ja maailmantalouden kehityksestä jatkuu edelleen. Puutuoteteollisuuden

Lisätiedot

Raute sijoituskohteena

Raute sijoituskohteena Raute sijoituskohteena Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Vastuullista teknologiaa Rauten liiketoiminta tänään Puutuoteteollisuus Rauten asiakkaat Vanerin kulutus 2016 Vaneri- ja LVL-teollisuuden markkinat

Lisätiedot

Raute sijoituskohteena Tapani Kiiski, toimitusjohtaja

Raute sijoituskohteena Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Raute sijoituskohteena Tapani Kiiski, toimitusjohtaja VASTUULLISTA TEKNOLOGIAA Puutuoteteollisuus Rauten asiakkaat Rauten liiketoiminta tänään Vanerin käyttö 2016 Vaneri- ja LVL-teollisuuden markkinat

Lisätiedot

KONEen yhtiökokous helmikuuta 2015 Henrik Ehrnrooth, toimitusjohtaja

KONEen yhtiökokous helmikuuta 2015 Henrik Ehrnrooth, toimitusjohtaja KONEen yhtiökokous 2015 23. helmikuuta 2015 Henrik Ehrnrooth, toimitusjohtaja 2014: Kannattava kasvu jatkui 2014 2013 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut tilaukset Me 6 812,6 6 151,0

Lisätiedot

KONEen tilinpäätös 2014

KONEen tilinpäätös 2014 Paikallinen huoltotiimi palveluksessasi. Huollon asiantuntijamme päivystävät ympäri vuorokauden ja huoltavat yli miljoonaa laitetta lähes 60 maassa. He pitävät hissit, liukuportaat ja automaattiovet toiminnassa

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013 MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti

Lisätiedot

JOIN THE SMART REVOLUTION Vastuullista teknologiaa

JOIN THE SMART REVOLUTION Vastuullista teknologiaa JOIN THE SMART REVOLUTION Vastuullista teknologiaa Raute sijoituskohteena Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Rauten liiketoiminta tänään Puutuoteteollisuus Rauten asiakkaat Vanerin kulutus 2015 Vaneri- ja

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

Ensimmäisen neljänneksen tulos

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2018 Ensimmäisen neljänneksen tulos 25.4.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia arvioita.

Lisätiedot

KONEen taloudellinen katsaus 2005. Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEen taloudellinen katsaus 2005. Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEen taloudellinen katsaus 2005 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Toimialan kehitys tilikaudella Uusien laitteiden markkinat yhä kasvussa Aasiassa Modernisoinnin kasvu vahvistui Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa

Lisätiedot

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VAHVA KASVU JATKUI VUONNA 2017 LIIKEVOITTO NELINKERTAISTUI 3 VUOSI 2017 OLI ERINOMAINEN 11,6 % LIIKEVAIHDON KASVU 21,0 % MYYNTIKATTEEN KASVU 312,1% LIIKEVOITON KASVU YLI 40

Lisätiedot

E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa. Juha Näkki

E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa. Juha Näkki E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa Juha Näkki 31.10.2012 K es keis et as iat Q3/2012 Liikevaihto kasvoi 9,5 % ja oli 28,9 (7-9/2011: 26,4) miljoonaa euroa. Orgaaninen kasvu

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 19.7.212 Tammi kesäkuun 212 osavuosikatsaus Keskeistä toisella vuosineljänneksellä Strateginen perusta Aasiassa luotu Saadut tilaukset kasvoivat 17 % y-o-y Liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

Q3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Q3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Q3/2018 tulos Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.10.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot

Lisätiedot

Yhtiökokous 28.2.2006. Toimitusjohtaja Carl-Gustaf Bergström

Yhtiökokous 28.2.2006. Toimitusjohtaja Carl-Gustaf Bergström Yhtiökokous Toimitusjohtaja Carl-Gustaf Bergström 1 Keskeiset asiat vuonna 2005 MacGREGORin osto ja integrointi Cargotec listautui 1.6.2005 Cargotecille valittiin uusi hallitus 12.7.2005 43,4 milj. osaketta

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

Etteplan Oyj. Liiketoimintakatsaus 2009

Etteplan Oyj. Liiketoimintakatsaus 2009 Etteplan Oyj Liiketoimintakatsaus 2009 Sisältö Taloudellinen kehitys Toimintaympäristö Yhtiön kehitys Taloudelliset tunnusluvut Näkymät 2010 Taloudellinen kehitys* Milj. euroa 2009 2008 Muutos Liikevaihto

Lisätiedot

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Puolivuositulos 2018 January 1 June 30 Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.7.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015 Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Tilinpäätös 1.1.-31.12.2011 14.2.2012 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Markkinat Liiketoimintaympäristö: Alkuvuoden aikana koettu vanerin kysynnän elpyminen tasaantui kesän aikana ja muutamilla markkinaalueilla

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 13.8.2014 Toimintaympäristö 4-6/2014 Teknisten suunnittelupalveluiden ja teknisen dokumentoinnin ensimmäisen vuosineljänneksen lopussa alkanut

Lisätiedot

KONEen osavuosikatsaus tammi syyskuulta lokakuuta 2015 Henrik Ehrnrooth, toimitusjohtaja

KONEen osavuosikatsaus tammi syyskuulta lokakuuta 2015 Henrik Ehrnrooth, toimitusjohtaja KONEen osavuosikatsaus tammi syyskuulta 2015 22. lokakuuta 2015 Henrik Ehrnrooth, toimitusjohtaja Q3 2015: Kannattavaa kasvua ja vahva rahavirta Q3/2015 Q3/2014 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa

Lisätiedot

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj Heikki Vauhkonen 10.2.2011 Tulikivi Oyj Osavuosikatsaus 01-012/2010 Tulikivi-konsernin liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä oli 16,6 me (15,6 me 10-12/2009), liikevoitto 0,8 (0,3) me ja tulos ennen

Lisätiedot

kello. Raute Wood -liiketoimintaryhmän tammi-maaliskuun liikevaihto oli 9,9 MEUR (11,9 MEUR) ja liiketulos -2,2 MEUR (-2,7 MEUR).

kello. Raute Wood -liiketoimintaryhmän tammi-maaliskuun liikevaihto oli 9,9 MEUR (11,9 MEUR) ja liiketulos -2,2 MEUR (-2,7 MEUR). 17.45 24.4.2003 kello 1 (9) RAUTE RAUTE OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.03.2003 Raute-konsernin liikevaihto tammi-maaliskuussa oli 15,5 M (20,4 M) ja liiketulos -3,0 M (-3,2 M). Tulos ennen satunnaisia

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS /

MARTELA TILINPÄÄTÖS / MARTELA TILINPÄÄTÖS 01-12 / 8.2.2012 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 130,7 milj. euroa (108,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 20,6 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna

Lisätiedot

Raute 2007 toimitusjohtaja Tapani Kiiski

Raute 2007 toimitusjohtaja Tapani Kiiski Raute 2007 toimitusjohtaja Tapani Kiiski Raute Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2008 2.4.2008 Kongressikeskus Fellmanni, Lahti Rauten liiketoiminta, strategia ja toimintaympäristö Tavoitteina hallittu kasvu

Lisätiedot

1-9/2006 Osavuosikatsaus. Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen

1-9/2006 Osavuosikatsaus. Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 1-9/2006 Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 1 Keskeiset asiat 7-9/2006 Tilauksia saatiin 603 (Q3/05: 578) milj. euroa Liikevaihto kasvoi 8 % ja oli 625 (577) milj. euroa Operatiivinen liikevoitto

Lisätiedot

Yhtiökokous

Yhtiökokous Yhtiökokous 31.3.2011 Toimintaympäristö 2010 Suunnittelupalveluiden kysyntä kääntyi kasvuun vuoden 2010 alussa ja kasvu jatkui koko vuoden. Kysynnän kasvu oli vuoden alkupuoliskolla epäyhtenäistä Etteplanin

Lisätiedot

JOIN THE SMART REVOLUTION Vastuullista teknologiaa

JOIN THE SMART REVOLUTION Vastuullista teknologiaa JOIN THE SMART REVOLUTION Vastuullista teknologiaa Raute sijoituskohteena Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Rauten liiketoiminta tänään Puutuoteteollisuus Rauten asiakkaat Vanerin kulutus 2015 Vaneri- ja

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS /

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS / MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS 01-03 / 2011 27.04.2011 TAMMI MAALISKUU 2011 Toimistokalustekysynnässä ei ole 2011 alussa tapahtunut merkittävää muutosta päämarkkinoillamme. Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Tapani Kiiski Varsinainen yhtiökokous 2.4.2019 Toimitusjohtajan katsaus Tapani Kiiski, toimitusjohtaja VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2.4.2019 Lisäarvoa metsävaroille Raute on maailman johtavia teknologia- ja

Lisätiedot

Kokemuksia palveluliiketoiminnan kansainvälistämisestä

Kokemuksia palveluliiketoiminnan kansainvälistämisestä Kokemuksia palveluliiketoiminnan kansainvälistämisestä Tapani Kiiski toimitusjohtaja Raute Oyj Raute lyhyesti Viime vuonna 100v täyttänyt teknologikonserni 2008: Liikevaihto 98,5 M, henkilöstöä n. 570,

Lisätiedot

MARTELA Yhtiökokous 14.3. 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden lopussa

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot

KONEen yhtiökokous 2014. 24. helmikuuta 2014 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEen yhtiökokous 2014. 24. helmikuuta 2014 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEen yhtiökokous 2014 24. helmikuuta 2014 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja 2013: Vahvaa kokonaiskehitystä 2013 2012 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut tilaukset M 6 151,0 5 496,2 11,9

Lisätiedot

Glaston tammi-maaliskuu 2016

Glaston tammi-maaliskuu 2016 Glaston tammi-maaliskuu 2016 28.4.2016 Q1 lyhyesti Saadut tilaukset olivat 25,0 (22,5) M Tilauskanta 31.3.2016 oli 34,5 (52,8) M Liikevaihto oli 29,4 (26,3) M Vertailukelpoinen liikevoitto oli 0,7 (1,2)

Lisätiedot

Ensimmäinen vuosineljännes 2010

Ensimmäinen vuosineljännes 2010 Ensimmäinen vuosineljännes 2010 21.4.2010 Heikki Malinen, toimitusjohtaja Esa Ikäheimonen, CFO 100107 PRESENTATION-TITLE 1 Esityksen pääkohdat Katsaus vuoden 2010 ensimmäiseen neljännekseen Vuoden 2010

Lisätiedot

Q1/2019 tulos. Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Q1/2019 tulos. Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Q1/2019 tulos Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja 25.4.2019 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Keskeiset asiat 1-6/2011 Suunnittelupalveluiden kysynnän kasvu jatkui. Liikevaihto jatkoi kasvuaan. Liikevoitto oli vertailukauden tasolla

Lisätiedot