Metsänhoitoyhdistykset puun hankkijana

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Metsänhoitoyhdistykset puun hankkijana"

Transkriptio

1 Puuta liikkeelle seminaari Metsänhoitoyhdistykset puun hankkijana kenttäpäällikkö Pauli Rintala MTK Metsälinja

2 Metsänhoitoyhdistysten rooli Laki metsänhoitoyhdistyksistä muuttui (osin siirtymäaikoja) Pakollisen metsänhoitomaksun sijaan vapaaehtoinen jäsenmaksu Metsänhoitoyhdistyksille tuli aiempaa enemmän liikkumatilaa niin palveluliiketoiminnassa kuin jäsenpalveluissakin Metsänhoitoyhdistysten päätehtävä on kuitenkin edelleen metsänomistajien edunvalvonta ja erilaisten palveluiden tuottaminen metsänomistajille Puukaupalliseen metsänomistajien edunvalvontaan sisältyy * tiedotus, neuvonta ja koulutus * puunmyyntisuunnitelmat * puukaupan avustamien * puukaupan toimeksiannot eli valtakirjakaupat avaimet käteen palveluna * puunkorjuupalvelu

3 Puukaupalliset palvelut Yksityismetsien puukaupasta Puunmyyntisuunnittelun osuus % Puukaupan toimeksiantojen ja avustamisen osuus % Puunkorjuupalvelun osuus % Puun ostamisen osuus alle 1 % Metsänhoitoyhdistysten puunkorjuupalvelun hakkuu- ja korjuumäärä oli vuonna 2014 yhteensä 7-8 milj. m3 Korjuupalvelu suuntautui aivan valtaosin nuorten metsien hoitoon, ensiharvennuksiin ja harvennuksiin sekä pienille ja turv la oleville kohteille Siis kohteisiin, joihin muilla toimijoilla ei ole juurikaan kiinnostusta!

4 Puunkorjuupalvelu Metsänhoitoyhdistyksen puunkorjuupalvelu tarjoaa metsänomistajan toimeksiannosta ja valtakirjalla (tilauksesta) puun hakkuuta ja korjuuta * tienvarteen * terminaaliin, junaan, satamaan, laivaan * sahalle, tehtaalle, lämpölaitokselle, voimalaitokselle Metsänomistaja päättää jokaisessa puukaupan toimeksiannossa, kilpailutetaanko leimikko vai valitseeko hän suoraan puunkorjuupalvelun (mo valitsee) Puunkorjuupalvelu on siis metsänomistajalle tarjottava palvelu, joka myydään liiketaloudellisin perustein ja jonka kustannukset veloitetaan metsänomistajalta Metsänomistajalle raportoidaan puumaksuerittelynä kaikki tulot ja menot Metsänomistajan tilille maksetaan netto eli jäljellä jäänyt kantorahatulo Kantorahatulo voi olla joskus vain Kemeratuet

5 Puunkorjuupalvelu Metsänhoitoyhdistyksen puunkorjuupalvelu tarjoaa monille toimijoille lisäpuunhankintakanavan ja/tai vaihtoehtoisen puunhankintakanavan * paikallinen piensahuri * PK sahateollisuus * erikoispuunkäyttäjä * hirsirakentaja ja -taloteollisuus * lämpö- ja voimalaitos * kuiduttava teollisuus * jne Puunkorjuupalvelu toimittaa yhdestä ja samasta leimikosta puutavaraa lukuisille (liiketaloudellisesta tehokkuusnäkökulmasta joskus jopa liian monille) jalostajille

6 Puunkorjuupalvelun organisointi Metsänhoitoyhdistyksen puukaupallinen liiketoiminta voidaan uuden metsänhoitoyhdistyslain myötä organisoida monella tavalla * puukaupan suunnittelu ja kilpailutus toimeksiantona * puunkorjuupalvelu * oma osto * yhtiöitys * jne Päätöksen tekee kunkin metsänhoitoyhdistyksen hallitus ja valtuusto Uuden lain myötä uusia liiketoimintamalleja on syntynyt vain muutamia Lisäksi jo aiemmin on toiminut muutama puunkorjuupalvelua käyttävä osakeyhtiö Laajamittaiseen omaan ostoon ja yhtiöitykseen liittyy monia isoja haasteita

7 Puunkorjuupalvelun kohteet Pääosin metsänhoitoyhdistyksen puunkorjuupalvelu hakkaa ja korjaa haastavimpia leimikoita ja kohteita, joihin puunostajilta on saatu vain yksittäisiä tai mahdollisesti ei lainkaan ostotarjouksia Puunkorjuupalvelussa toimituskohteita on yleensä paljon, jolloin runkojen katkonta ja puutavaralajien hyödyntäminen ja optimointi voidaan tehdä kohtuullisen hyvin, vaikka puustoltaan, laadultaan ja lähtökohdiltaan kohteet ovat monesti keskimääräistä heikompia Puunkorjuupalvelussa pätee samat lainalaisuudet kuin muussakin toiminnassa: Metsänomistajan luottamus on ansaittava omalla toiminnalla joka kerran erikseen ja luottamuksen voi menettää vain kerran!

8 Puunkorjuupalvelun edut METSÄNOMISTAJALLE Markkinat huonoimmille ja ostajille kepaamattomille kohteille Yksi lisävaihtoehto puunostajien joukkoon Lisää kilpailua joissakin kohteissa MHY MO Metsävähennys lasketaan kantohinnan sijaan hankinta- tai jopa toimitushinnasta (todella iso merkitys, jonka vaikutusta ei yleensä huomioida tai aliarvioidaan) Puukaupallinen edunvalvonta tehostuu Metsänomistajalle kokonaistaloudellista hyötyä mhy:n puunkorjuupalvelusta!

9 Puunkorjuupalvelun edut OSTAJALLE / JALOSTAJALLE / PUUNKÄYTTÄJÄLLE Tuo lisää puuta markkinoille Yksi lisävaihtoehto puuntoimittajien joukkoon Tehostaa ja kehittää myös omaa toimintaa vai Hajauttaa ja monipuolistaa puunhankintakanavia Vähentää varantotarpeita ja sitoutunutta pääomaa Aktivoi ja parantaa puumarkkinoiden toimivuutta Ostajalle kokonaistaloudellista hyötyä mhy:n puunkorjuupalvelusta!

10 Puunkorjuupalvelun tulevaisuus Metsänhoitoyhdistysten päätehtävä puukaupallinen edunvalvonta Puunkorjuupalvelu tullee olemaan jatkossakin (vain) eräs mo-palvelu Puunkäytön lisääntyessä (varsinkin pieniläpimittaisen puun) puukaupallisen neuvonnan, suunnittelun, hakkuun, korjuun ja työjohdon resursseja tarvitaan selvästi lisää Metsänomistajilla ja metsänhoitoyhdistyksillä iso linjaus lähiaikoina * vain puukaupan kilpallutusta ja metsänomistajien edunvalvontaa * puunkorjuupalvelua ja/vai myös omaa ostoa * puunkorjuun ja/tai oston osuus alueen puukaupasta * toimitus tienvarteen ja/vai tehtaalle saakka * vastuuta laitosten raaka-ainehuollosta * jne

Suometsien puunkorjuu. MHY Lakeus, Antti Väisälä Jalasjärvi

Suometsien puunkorjuu. MHY Lakeus, Antti Väisälä Jalasjärvi Suometsien puunkorjuu MHY Lakeus, Antti Väisälä Jalasjärvi 26.11.2014 Metsänhoitoyhdistys Lakeus Jalasjärvi, Jurva, Kauhajoki, Teuva Perustettu 1.1.2004 n. 5 850 jäsentä Metsämaanpinta-ala 160 000 ha Hakkuusuunnite

Lisätiedot

HELPPO PUUKAUPPA - PARHAAT TULOT. Metsänomistajat

HELPPO PUUKAUPPA - PARHAAT TULOT. Metsänomistajat HELPPO PUUKAUPPA - PARHAAT TULOT Metsänomistajat HELPPO PUUKAUPPA! ONNISTUNEEN PUUKAUPAN ASKELEET SOITA MEILLE HYÖDYNNÄ PAIKALLINEN ASIANTUNTEMUKSEMME JA SAA PUUKAUPASTA PARAS HINTA! TEHDÄÄN SOPIMUS KILPAILUTETAAN

Lisätiedot

Onnistuneen puukaupan eväät Suolahti 5.2.2013

Onnistuneen puukaupan eväät Suolahti 5.2.2013 Onnistuneen puukaupan eväät Suolahti 5.2.2013 Metsäneuvoja Kati Nieminen Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomi ry Kuka voi tehdä puukaupan? Kiinteistön omistaja/omistajat Jos on useita omistajia, tarvitaan kaikkien

Lisätiedot

MITEN MYYT JA MITTAAT ENERGIAPUUTA? Aluejohtaja Pauli Rintala Metsänomistajien liitto Järvi-Suomi

MITEN MYYT JA MITTAAT ENERGIAPUUTA? Aluejohtaja Pauli Rintala Metsänomistajien liitto Järvi-Suomi MITEN MYYT JA MITTAAT ENERGIAPUUTA? Aluejohtaja Pauli Rintala Metsänomistajien liitto Järvi-Suomi ENERGIAPUUKAUPAN VAIHTOEHDOT Pystykauppa (myydään ostajalle hakkuuoikeus, myyjä saa puusta kantohinnan

Lisätiedot

Puumarkkinat.fi-palvelun mahdollisuudet. Jari Yli-Talonen Mhy Päijät-Häme

Puumarkkinat.fi-palvelun mahdollisuudet. Jari Yli-Talonen Mhy Päijät-Häme Puumarkkinat.fi-palvelun mahdollisuudet Jari Yli-Talonen Mhy Päijät-Häme Taustaa Puumarkkinat.fi uudistaa puukaupankäynnin Projektin tarkoituksena on luoda uusi markkinointikanava metsänomistajien ja metsänhoitoyhdistysten

Lisätiedot

Puukaupan tarjousvertailut. MMM Puumarkkinatyöryhmän kokous kenttäpäällikkö Pauli Rintala MTK

Puukaupan tarjousvertailut. MMM Puumarkkinatyöryhmän kokous kenttäpäällikkö Pauli Rintala MTK Puukaupan tarjousvertailut MMM Puumarkkinatyöryhmän kokous 25.11.2015 kenttäpäällikkö Pauli Rintala MTK Mitä tarkoittaa puukaupan tarjousvertailut? - Puunostajat tekevät metsänomistajalle/hänen tarjouspyyntöönsä

Lisätiedot

Mhy Pohjois-Pirkka. Pauliina Salin, metsäasiantuntija

Mhy Pohjois-Pirkka. Pauliina Salin, metsäasiantuntija Mhy Pohjois-Pirkka Pauliina Salin, metsäasiantuntija Metsänhoitoyhdistykset 2016 Maanlaajuinen organisaatio 77 itsenäistä metsänhoitoyhdistystä 1.000 toimihenkilöä, 700 metsuria, urakoitsijat Hallinto

Lisätiedot

MTI-opetuksen tulevaisuus - yhdessä tehden Työelämätaidot metsäalan muutoksessa

MTI-opetuksen tulevaisuus - yhdessä tehden Työelämätaidot metsäalan muutoksessa MTI-opetuksen tulevaisuus - yhdessä tehden Työelämätaidot metsäalan muutoksessa MTI:en AMK-opetuksen kehittämisseminaari 29.10.2015 Mhy Etelä-Karjala konserni Mhy Etelä-Karjalan konserni Emoyhtiö: Mhy

Lisätiedot

Puukaupan sanastoa (1)

Puukaupan sanastoa (1) PUUKAUPPA OSIO 2 yleistä puukaupasta puukaupan eri muodot puutavaran hintaan vaikuttavat tekijät; laatu, leimikkotekijät puukaupan kulku, yleiset ehdot metsänomistajan rooli puukaupassa 1 Puukaupan sanastoa

Lisätiedot

Motit liikkeelle. Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen

Motit liikkeelle. Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen Motit liikkeelle Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen Puukauppa ja hakkuut Suomen puuvaranto Suomen metsien puuvaranto on viimeisimmän Valtakunnan metsien

Lisätiedot

Metsäenergian hyödyntämisen organisointi kuntatasolla

Metsäenergian hyödyntämisen organisointi kuntatasolla Metsäenergian hyödyntämisen organisointi kuntatasolla Manu Purola Toiminnanjohtaja 24.11.2009 2 Metsänhoitoyhdistys Keskipohja TOIMIALUE Veteli, Halsua, Perho, Toholampi Lestijärvi, Himanka, Lohtaja Kälviä,

Lisätiedot

Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09 Sahaukseen ja energiantuotantoon: riittääkö raaka-aine kaikkeen?

Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09 Sahaukseen ja energiantuotantoon: riittääkö raaka-aine kaikkeen? Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 9 Sahaukseen ja energiantuotantoon: riittääkö raaka-aine kaikkeen? Juha Hakkarainen Metsäjohtaja, MTK metsälinja juha.hakkarainen@mtk.fi PEFC/-44- Metsäteollisuuden tuotanto

Lisätiedot

PUUKAUPPA JKL yo Metsäkurssi 2014 syksy Petri Kilpinen, Metsäkeskus

PUUKAUPPA JKL yo Metsäkurssi 2014 syksy Petri Kilpinen, Metsäkeskus PUUKAUPPA JKL yo Metsäkurssi 2014 syksy Petri Kilpinen, Metsäkeskus yleistä puukaupasta puukaupan eri muodot puutavaran hintaan vaikuttavat tekijät; laatu, leimikkotekijät puukaupan kulku, yleiset ehdot

Lisätiedot

Laki metsänhoitoyhdistyksistä 1090/2013

Laki metsänhoitoyhdistyksistä 1090/2013 Laki metsänhoitoyhdistyksistä 1090/2013 Esityksen sisällys 2 Lain tausta Lain tavoitteet Toimintaympäristö Muutokset lakitekstissä Muutosten vaikutukset - Metsänomistajille - Metsänhoitoyhdistyksille Lain

Lisätiedot

Perustietoa metsänomistajalle

Perustietoa metsänomistajalle Perustietoa metsänomistajalle Arvoisa metsänomistaja Tervetuloa metsänomistajien monimuotoiseen joukkoon. Tyypillistä metsänomistajaa ei ole, vaan metsää omistetaan ikään, sukupuoleen ja asuinpaikkakuntaan

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden rooli puumarkkinoilla Suomessa

Yksityismetsätalouden rooli puumarkkinoilla Suomessa Yksityismetsätalouden rooli puumarkkinoilla Suomessa Harri Hänninen Suomalais venäläinen Päättäjien Metsäfoorumi 7.6.2011, Majvik, Kirkkonummi Yksityismetsien merkitys Metsämaa, tilavuus ja kasvu ovat

Lisätiedot

Mäntyteollisuuden näkymät ja haasteet puutuotealalla / Pohjanmaa ja Lappi

Mäntyteollisuuden näkymät ja haasteet puutuotealalla / Pohjanmaa ja Lappi Mäntyteollisuuden näkymät ja haasteet puutuotealalla / Pohjanmaa ja Lappi Metla -seminaari 23.2.2010 Kuusamo 1 Esityksen sisältö Puutuoteala / Pohjois-Suomi Näkymät ja haasteet tuoteryhmittäin 2.1. Sahaus

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTAMALLI METSÄHAKKEEN HANKINTAAN, TUOTANTOON JA TOIMITUKSIIN

YHTEISTOIMINTAMALLI METSÄHAKKEEN HANKINTAAN, TUOTANTOON JA TOIMITUKSIIN YHTEISTOIMINTAMALLI METSÄHAKKEEN HANKINTAAN, TUOTANTOON JA TOIMITUKSIIN Loppuraportti 16.12.2010 1 Sisällysluettelo 1. HANKEKUVAUS... 3 1.1 Hankkeen osapuolet... 3 1.2 Taustaa... 3 1.3 Hankkeen sisältö...

Lisätiedot

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Elinvoimaa metsistä seminaari Lahti, Fellmannia, 06.11.2013 Pekka T Rajala, kehitysjohtaja, Stora Enso Metsä 1 Metsäteollisuus käy läpi syvää rakennemuutosta Sahateollisuuden

Lisätiedot

Metsäpalveluyrittäjyys kasvuun. Seinäjoki 22.10.2014

Metsäpalveluyrittäjyys kasvuun. Seinäjoki 22.10.2014 Metsäpalveluyrittäjyys kasvuun Seinäjoki 22.10.2014 Sedu Aikuiskoulutus, liikelaitos Sedu Aikuiskoulutus on kunnallinen liikelaitos, joka toteuttaa laadukkaita koulutus- ja konsultointipalveluja sekä oppisopimuskoulutusta

Lisätiedot

Lapin metsäpäivät: Tulevaisuuden metsäalan koneyrittäjä. Asko Piirainen Puheenjohtaja

Lapin metsäpäivät: Tulevaisuuden metsäalan koneyrittäjä. Asko Piirainen Puheenjohtaja Lapin metsäpäivät: Tulevaisuuden metsäalan koneyrittäjä Asko Piirainen Puheenjohtaja 6.2.2015 Koneyrittäjät puunkäytön arvoketjussa Paperi Metsuriyrittäjät (Ostajia ), toiminnan johtajia, korjuun logistiikan

Lisätiedot

Puuntuotantomahdollisuudet Suomessa. Jari Hynynen & Anssi Ahtikoski Metsäntutkimuslaitos

Puuntuotantomahdollisuudet Suomessa. Jari Hynynen & Anssi Ahtikoski Metsäntutkimuslaitos Puuntuotantomahdollisuudet Suomessa Jari Hynynen & Anssi Ahtikoski Metsäntutkimuslaitos Taustaa Puulla ja biomassalla korvataan uusiutumattomia raaka-aineita Kilpailu maankäyttötavoista kovenee voidaanko

Lisätiedot

Tervetuloa Metsään peruskurssille!

Tervetuloa Metsään peruskurssille! Tervetuloa Metsään peruskurssille! 11.9.2013 Sonja Nurmi koulutusasiantuntija Suomen metsäkeskus Julkiset palvelut, Pirkanmaa Metsäalan toimintaympäristö Metsätalouden tunnuslukuja Suomalainen metsänomistaja

Lisätiedot

Metsäalan työllisyysnäkymät & mhy:t työnantajana

Metsäalan työllisyysnäkymät & mhy:t työnantajana Metsäalan työllisyysnäkymät & mhy:t työnantajana Heureka, 23.3.2017 Lasse Lahtinen MTK / metsälinja 24.3.2017 Metsäalan työvoimatarve ennuste - Savotta 2025 -hanke (Metsäteho 2016) - Metsäalan työvoimatarve

Lisätiedot

Vahva korkeasuhdanne jatkui puumarkkinoilla. miljoonaa kuutiometriä yksityismetsistä

Vahva korkeasuhdanne jatkui puumarkkinoilla. miljoonaa kuutiometriä yksityismetsistä Puun ostot ja hinnat joulukuu 2000 Toimittaja: Martti Aarne 19.1.2001 561 Yksityismetsien puukaupassa 12 prosentin kasvu Vahva korkeasuhdanne jatkui puumarkkinoilla vuonna 2000. Metsäteollisuuden puun

Lisätiedot

Suometsien hoitohankkeet yksityismetsissä

Suometsien hoitohankkeet yksityismetsissä Suometsien hoitohankkeet yksityismetsissä Tapion seminaari Helsinki 26.4.2017 MHY Pirkanmaa ry - avainlukuja Metsäomistajien yhdistys 6098 jäsentä 174 000 hehtaaria metsää Hakkuusuunnite 1,2 Mm3 Myyntimäärä

Lisätiedot

Metsänomistajan omatoimisen puunkorjuun kehitysnäkymiä nykytilan ja historian valossa. Metsätieteen päivä 4.11.2009 Vesa Tanttu

Metsänomistajan omatoimisen puunkorjuun kehitysnäkymiä nykytilan ja historian valossa. Metsätieteen päivä 4.11.2009 Vesa Tanttu Metsänomistajan omatoimisen puunkorjuun kehitysnäkymiä nykytilan ja historian valossa Metsätieteen päivä 4.11.2009 Vesa Tanttu Esityksen sisältö Hankintakaupan historia Hankintahakkuiden nykypäivä Korjuumäärien

Lisätiedot

2.12.2014. OTSO Metsäpalvelut. kehittämispäällikkö Timo Makkonen 2.12.2014 HISTORIA, ORGANISAATIO JA PALVELUT

2.12.2014. OTSO Metsäpalvelut. kehittämispäällikkö Timo Makkonen 2.12.2014 HISTORIA, ORGANISAATIO JA PALVELUT OTSO Metsäpalvelut kehittämispäällikkö Timo Makkonen 2.12.2014 HISTORIA, ORGANISAATIO JA PALVELUT 1 OTSO METSÄPALVELUT Historiamme ulottuu itsenäisyytemme alkuvuosiin. Vuonna 2013 marraskuussa syntyy OTSO

Lisätiedot

Suomessa lähes joka viides asukas omistaa metsää

Suomessa lähes joka viides asukas omistaa metsää Metsätieteen aikakauskirja 4/2010 Tieteen tori Pekka Hyvönen, Jukka Malinen, Anna-Kaisa Rämö, Tuula Nuutinen ja Erno Järvinen Vastaavatko suunnittelupalvelut puukaupan haasteisiin? e e m t a Puukaupan

Lisätiedot

Kohti puukauppaa. Metsään peruskurssi Suolahti ti 5.2.2013 Kirsi Järvikylä. Hakkuutavat

Kohti puukauppaa. Metsään peruskurssi Suolahti ti 5.2.2013 Kirsi Järvikylä. Hakkuutavat Kohti puukauppaa Metsään peruskurssi Suolahti ti 5.2.2013 Kirsi Järvikylä 1 Hakkuutavat Päätehakkuu = uudistuskypsän metsän hakkuu. Avohakkuu, siemenpuu- ja suojuspuuhakkuu sekä kaistalehakkuu. Uudistamisvelvoite!

Lisätiedot

Puukauppakoulutus Juha Laitinen johtaja Metsänhoitoyhdistys Keskipohja ry.

Puukauppakoulutus Juha Laitinen johtaja Metsänhoitoyhdistys Keskipohja ry. Puukauppakoulutus 23.8.2017 Juha Laitinen johtaja Metsänhoitoyhdistys Keskipohja ry. Puukauppa 2 Käsitteitä Yleistä puukaupasta Puukaupan eri muodot Puutavaran hintaan vaikuttavat tekijät Puukaupan kulku

Lisätiedot

Puukaupan teko ja metsänomistajan tulot sekä menot

Puukaupan teko ja metsänomistajan tulot sekä menot Puukaupan teko ja metsänomistajan tulot sekä menot 1 Puheenaiheet tänään Miksi metsää pitäisi hakata? Viiden kohdan puukauppa Puunmyyntiin liittyvät verot ja vähennykset Pääomatulovero Arvonlisävero Metsätilan

Lisätiedot

Puukauppakoulutus Seinäjoki. Juha Laitinen johtaja Metsänhoitoyhdistys Keskipohja ry.

Puukauppakoulutus Seinäjoki. Juha Laitinen johtaja Metsänhoitoyhdistys Keskipohja ry. Puukauppakoulutus 12.5.2016 Seinäjoki Juha Laitinen johtaja Metsänhoitoyhdistys Keskipohja ry. Mhy Keskipohja ry. Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueella Ep:n puolelta Kauhava, Evijärvi, Vimpeli ja Lappajärvi

Lisätiedot

Poimintahakkuiden puunkorjuu

Poimintahakkuiden puunkorjuu Poimintahakkuiden puunkorjuu Kommenttipuheenvuoro Kehittämispäällikkö Aku Mäkelä, Koneyrittäjät Metsätieteen päivä 2013, poimintahakkuiden puunkorjuu 1 Koneyrittäjien liitto ry Energia-, maarakennus- ja

Lisätiedot

Kemera-työryhmä Kuuleminen Johtaja Jukka Aula Metsänomistajien liitto Pohjois-Suomi

Kemera-työryhmä Kuuleminen Johtaja Jukka Aula Metsänomistajien liitto Pohjois-Suomi Kemera-työryhmä Kuuleminen 14.11.2013 Johtaja Jukka Aula Metsänomistajien liitto Pohjois-Suomi Omaa taustaa Piirimetsänhoitaja- suunnittelupäällikkö E-Savon piirimetsälautakunta Kenttäpäällikkö-toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Hakkuumäärien ja pystykauppahintojen

Hakkuumäärien ja pystykauppahintojen A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Bruttokantorahatulot metsäkeskuksittain 2003 Toimittaja: Esa Uotila 18.6.2004 729 Kantorahatulot lähes 1,8

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden merkitys puumarkkinoilla

Yksityismetsätalouden merkitys puumarkkinoilla Suomalais-venäläinen Päättäjien Metsäfoorumi 19.10.2011 Majvik, Kirkkonummi Yksityismetsätalouden merkitys puumarkkinoilla Jussi Leppänen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa jussi.leppanen@metla.fi Yksityismetsien

Lisätiedot

Metsä sijoituskohteena

Metsä sijoituskohteena Metsä sijoituskohteena Polvelta toiselle metsätilan sukupolvenvaihdosmessut Jarmo Lahdenmaa Metsänhoitoyhdistys Etelä-Pohjanmaa Esityksen sisältö Taustatietoa MHY Etelä-Pohjanmaasta Sijoittamisesta yleensä

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden merkitys puumarkkinoilla

Yksityismetsätalouden merkitys puumarkkinoilla Päättäjien Metsäakatemia 14.9.2011 Majvik, Kirkkonummi Yksityismetsätalouden merkitys puumarkkinoilla Jussi Leppänen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa jussi.leppanen@metla.fi Yksityismetsien merkitys 100 %

Lisätiedot

Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta

Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta Puun ostot ja hinnat marraskuu 2000 Toimittaja: Martti Aarne 14.12.2000 558 Puukaupassa 16 prosentin kasvu Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta reilun miljoonan kuutiometrin

Lisätiedot

Bioenergian metsä-seminaari 17.5.2011 Jukka Aula, johtaja Metsänomistajien Liitto Pohjois-Suomi

Bioenergian metsä-seminaari 17.5.2011 Jukka Aula, johtaja Metsänomistajien Liitto Pohjois-Suomi Bioenergian metsä-seminaari 17.5.2011 Jukka Aula, johtaja Metsänomistajien Liitto Pohjois-Suomi Markkinointiyhtiö Lapin Metsämarkkinat Oy, Tavoitteet Tytäryhtiö: Pohjois-Pohjanmaan Metsämarkkinat Oy, Oulu

Lisätiedot

Energiapuun rooli metsänkasvatusketjun tuotoksessa ja tuotossa

Energiapuun rooli metsänkasvatusketjun tuotoksessa ja tuotossa Energiapuun rooli metsänkasvatusketjun tuotoksessa ja tuotossa Soili Kojola, Metla Kannattavan metsänkäsittelyn menetelmät seminaari ja retkeily 13.-14.6.2013 Lahti Työryhmä: Soili Kojola Risto Ojansuu

Lisätiedot

Jäsentiedote. Metsänomistajat Rovaniemi 1/2014

Jäsentiedote. Metsänomistajat Rovaniemi 1/2014 Jäsentiedote Metsänomistajat Rovaniemi 1/2014 Metsänhoitoyhdistyksen jäsenelle tulevaisuudessa enemmän ja parempaa! Metsänhoitoyhdistyksiä koskeva laki muuttuu vuoden 2015 alusta. Metsänhoitoyhdistyksen

Lisätiedot

Tervetuloa Metsään peruskurssille!

Tervetuloa Metsään peruskurssille! Tervetuloa Metsään peruskurssille! 11.9.2013 Sonja Nurmi koulutusasiantuntija Suomen metsäkeskus Julkiset palvelut, Pirkanmaa Metsäalan toimintaympäristö Metsätalouden tunnuslukuja Suomalainen metsänomistaja

Lisätiedot

Teollisuuteen, ja vähäisessä määrin vientiin, menevän markkinapuun hakkuut olivat toukokuussa 3,3 miljoonaa

Teollisuuteen, ja vähäisessä määrin vientiin, menevän markkinapuun hakkuut olivat toukokuussa 3,3 miljoonaa A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinahakkuut ja metsätalouden työvoima toukokuu 2004 Toimittaja: Yrjö Sevola 30.6.2004 730 Toukokuun hakkuut

Lisätiedot

Terve, Jos asia Ok ja kun kiertänyt siellä lautakunnat ym. niin palataan asiaan.

Terve, Jos asia Ok ja kun kiertänyt siellä lautakunnat ym. niin palataan asiaan. Alkuperäinen viesti Lähettäjä: Vesa Järvenpää Lähetetty: 13. maaliskuuta 2017 12:26 Vastaanottaja: Hjulgren Juha Aihe: Kullaa Kylmälahti Terve, Oheisena hakkuusuunnitelma Kylmälahden metsälle. Ehdottaisin

Lisätiedot

Energiapuukaupan tilastointi

Energiapuukaupan tilastointi Energiapuukaupan tilastointi Lämpöyrittäjäpäivä 5.4.2013, Tuupovaara Jukka Torvelainen & Antti Mutanen Metsätilastollinen tietopalvelu, Metla Sisältö 1. Taustaa 2. Tiedon toimittajat ja tilaston kattavuus

Lisätiedot

Jäsentiedote. Metsänomistajat Rovaniemi 2/2014

Jäsentiedote. Metsänomistajat Rovaniemi 2/2014 Jäsentiedote Metsänomistajat Rovaniemi 2/2014 Syksy on kiivasta puukaupan aikaa Viimeistään nyt on metsänomistajan aika reagoida, mikäli hakkuukohteet halutaan vielä tänä vuonna korjuuseen. Rovaniemen

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2008

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 28 43/28 2.12.28 Elina Mäki-Simola Lokakuun hakkuut, miljoonaa kuutiometriä Puukaupan

Lisätiedot

Perhemetsät - puuhuollon selkäranka Päätäjien metsäakatemia 23.5.2012. Metsänomistajien liitto Pohjois-Suomi Johtaja Jukka Aula

Perhemetsät - puuhuollon selkäranka Päätäjien metsäakatemia 23.5.2012. Metsänomistajien liitto Pohjois-Suomi Johtaja Jukka Aula Perhemetsät - puuhuollon selkäranka Päätäjien metsäakatemia 23.5.2012 Metsänomistajien liitto Pohjois-Suomi Johtaja Jukka Aula Yksityismetsätaloudentalouden organisaatiot 2012 Maa ja metsätalousministeriö

Lisätiedot

Puumarkkinoiden toimivuus ja kehittämiskohteet. Puumarkkinatyöryhmän kokous (2/2012) Eero Mikkola, Metla

Puumarkkinoiden toimivuus ja kehittämiskohteet. Puumarkkinatyöryhmän kokous (2/2012) Eero Mikkola, Metla Puumarkkinoiden toimivuus ja kehittämiskohteet Puumarkkinatyöryhmän kokous (2/2012) 3.10.2012 Eero Mikkola, Metla Puukaupan toimivuuden ja kehittämiskohteiden selvitys 2012 Mikä tässä puukaupassa on noin

Lisätiedot

Kantohintojen aleneminen edellisvuodesta. Reaalisesti pudotusta oli 4 prosenttia. nousivat ainoastaan Ahvenanmaalla

Kantohintojen aleneminen edellisvuodesta. Reaalisesti pudotusta oli 4 prosenttia. nousivat ainoastaan Ahvenanmaalla A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Bruttokantorahatulot metsäkeskuksittain 2004 Toimittaja: Esa Uotila 31.5. 2005 775 Kantohintojen lasku pudotti

Lisätiedot

Koneyrittäjän uusi toimenkuva resurssin tarjoajasta palvelun tuottajaksi. Palveluntuottajan näkökulma. Asko Piirainen Puheenjohtaja 5.11.

Koneyrittäjän uusi toimenkuva resurssin tarjoajasta palvelun tuottajaksi. Palveluntuottajan näkökulma. Asko Piirainen Puheenjohtaja 5.11. Koneyrittäjän uusi toimenkuva resurssin tarjoajasta palvelun tuottajaksi Palveluntuottajan näkökulma Asko Piirainen Puheenjohtaja 5.11.2015 Puunhankinnan uudet tavat ja työkalut seminaari 5.11.2015 Koneyrittäjät

Lisätiedot

Perhemetsät - puuhuollon selkäranka Päätäjien metsäakatemia 27.9.2012. Metsänomistajien liitto Pohjois-Suomi Johtaja Jukka Aula

Perhemetsät - puuhuollon selkäranka Päätäjien metsäakatemia 27.9.2012. Metsänomistajien liitto Pohjois-Suomi Johtaja Jukka Aula Perhemetsät - puuhuollon selkäranka Päätäjien metsäakatemia 27.9.2012 Metsänomistajien liitto Pohjois-Suomi Johtaja Jukka Aula Yksityismetsätaloudentalouden organisaatiot 2012 Maa ja metsätalousministeriö

Lisätiedot

Puukauppa Metsään ABC 5.9.2015

Puukauppa Metsään ABC 5.9.2015 Puukauppa Metsään ABC 5.9.2015 Sisältö Stora Enso ja Stora Enso Metsä Puukauppa: Kauppamuodot ja hakkuutavat Puukaupan vaiheet Puukaupan hinnoittelutekijät Ennakkoraivaus Puukauppalomakkeen läpikäynti

Lisätiedot

Metsänomistajat Rovaniemi 2/2015

Metsänomistajat Rovaniemi 2/2015 Jäsentiedote Metsänomistajat Rovaniemi 2/2015 Puheenjohtajan tervehdys s. 2 Kaikki nämä edut saat Rovaniemen metsänhoito yhdistyksen jäsenenä s. 3 Arvoisa Rovaniemen metsänhoitoyhdistyksen jäsen s. 3 Sateisen

Lisätiedot

Runkohinnoittelun käytettävyys? Puumarkkinatyöryhmä, tiistaina Jukka Malinen Metla / Joensuu

Runkohinnoittelun käytettävyys? Puumarkkinatyöryhmä, tiistaina Jukka Malinen Metla / Joensuu Runkohinnoittelun käytettävyys? Puumarkkinatyöryhmä, tiistaina 12.10.2010 Jukka Malinen Metla / Joensuu Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Tavaralajihinnoittelun

Lisätiedot

Puunmyynnit ja neuvontaan osallistuminen

Puunmyynnit ja neuvontaan osallistuminen Puunmyynnit ja neuvontaan osallistuminen Harri Hänninen Metsänomistaja 2010 tutkimusseminaari 20.11.2009 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Esityksen

Lisätiedot

Markkinahakkuut ja metsätalouden työvoima helmikuu Helmikuun hakkuut 5 miljoonaa kuutiometriä

Markkinahakkuut ja metsätalouden työvoima helmikuu Helmikuun hakkuut 5 miljoonaa kuutiometriä A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinahakkuut ja metsätalouden työvoima helmikuu 2004 Toimittaja: Yrjö Sevola 25.3.2004 716 Helmikuun hakkuut

Lisätiedot

Puukauppa, tammikuu 2009

Puukauppa, tammikuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2009 Puukauppa, tammikuu 2009 12.2.2009 Martti Aarne Puukauppa vähäistä ja hinnat laskussa tammikuussa Tammikuun puukauppa jäi

Lisätiedot

HAJAUTETTUA ENERGIANTUOTANTOA

HAJAUTETTUA ENERGIANTUOTANTOA HAJAUTETTUA ENERGIANTUOTANTOA METSÄPÄIVÄ OULU 1.4.2009 1 Toteutamme polttohaketoimituksia leimikon suunnittelusta aina haketoimituksiin voimalaitoksen siiloon. Sekä suunnittelemme ja rakennamme polttohakkeella

Lisätiedot

Metsätalouden näkymät

Metsätalouden näkymät Metsätalouden näkymät Pääkaupunkiseudun Metsäpäivä 3.9.2016 Metsäjohtaja Juha Mäntylä Metsäteollisuus ja puun käyttö Metsäteollisuus pitää Suomen elinvoimaisena 4 Metsäteollisuus on elintärkeää yli 50

Lisätiedot

Raaka-ainekatsaus. STMY 90v Jorma Länsitalo, Stora Enso

Raaka-ainekatsaus. STMY 90v Jorma Länsitalo, Stora Enso Raaka-ainekatsaus STMY 90v Jorma Länsitalo, Stora Enso Raaka-ainekatsauksesta vuodelta 1927 Hakkuut 37 milj m3 Teollisuuden raaka -aine n.10 milj m3 Kotitalouksien tarve- ja polttopuu n.15 milj m3 2 Raaka-ainekatsauksesta

Lisätiedot

Miten puuvirrat muuttuvat? Lapin metsätalouspäivät Johtaja Yrjö Perälä, Metsä Group

Miten puuvirrat muuttuvat? Lapin metsätalouspäivät Johtaja Yrjö Perälä, Metsä Group Miten puuvirrat muuttuvat? Lapin metsätalouspäivät 28-29.1.2016 Johtaja Yrjö Perälä, Metsä Group Avainluvut METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 800 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys

Lisätiedot

PKMO:n metsänomistajien vertaiskurssi tuleville ja uusille metsänomistajille. Päivä 2 / 27.04.2016

PKMO:n metsänomistajien vertaiskurssi tuleville ja uusille metsänomistajille. Päivä 2 / 27.04.2016 PKMO:n metsänomistajien vertaiskurssi tuleville ja uusille metsänomistajille Päivä 2 / 27.04.2016 Pääkaupunkiseudun Metsänomistajat PKMO ry PKMO on yli 1000 pääkaupunkiseudulla asuvan metsänomistajan yhteinen

Lisätiedot

UPM METSÄENERGIA Puhdasta ja edullista energiaa nyt ja tulevaisuudessa

UPM METSÄENERGIA Puhdasta ja edullista energiaa nyt ja tulevaisuudessa UPM METSÄENERGIA Puhdasta ja edullista energiaa nyt ja tulevaisuudessa METSÄSSÄ KASVAA BIO- POLTTOAINETTA Metsäenergia on uusiutuvaa Energiapuu on puuta, jota käytetään energiantuotantoon voimalaitoksissa

Lisätiedot

Puukauppa, helmikuu 2009

Puukauppa, helmikuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 9/2009 Puukauppa, helmikuu 2009 13.3.2009 Martti.Aarne Helmikuun puukauppa putosi 0,5 miljoonaan kuutiometriin Teollisuuden puun

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima Syyskuu Syyskuun hakkuut 5 miljoonaa kuutiometriä

Markkinapuun hakkuut ja työvoima Syyskuu Syyskuun hakkuut 5 miljoonaa kuutiometriä A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinapuun hakkuut ja työvoima Syyskuu 2007 Toimittaja: Yrjö Sevola 30.10.2007 888 Syyskuun hakkuut miljoonaa

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, huhtikuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, huhtikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, huhtikuu 11 3/11 9..11 Elina Mäki-Simola Huhtikuun hakkuut,7 miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuivat vilkkaina huhtikuussa.

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2011 9/2011 9.3.2011 Elina Mäki-Simola Tammikuun hakkuut 4,7 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Katkonta - ensimmäinen jalostuspäätös vai raaka-aineen hinnan määritystä?

Katkonta - ensimmäinen jalostuspäätös vai raaka-aineen hinnan määritystä? Katkonta - ensimmäinen jalostuspäätös vai raaka-aineen hinnan määritystä? Puupäivä, torstaina 27.10.2011 Jukka Malinen Metla / Joensuu Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research

Lisätiedot

Helsingin yliopisto Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Valintakoe 2.6.2010 METSÄEKOLOGIA, METSÄVARATIEDE JA -TEKNOLOGIA

Helsingin yliopisto Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Valintakoe 2.6.2010 METSÄEKOLOGIA, METSÄVARATIEDE JA -TEKNOLOGIA Helsingin yliopisto Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Valintakoe 2.6.2010 METSÄEKOLOGIA, METSÄVARATIEDE JA -TEKNOLOGIA B-OSIO, 20p. (vastaaminen erillisille vastauspapereille): Metsäkoulu -kirjaan

Lisätiedot

PUUMARKKINATYÖRYHMÄN KOKOUS 3/2016

PUUMARKKINATYÖRYHMÄN KOKOUS 3/2016 PÖYTÄKIRJA 1 (5) PUUMARKKINATYÖRYHMÄN KOKOUS 3/2016 Aika keskiviikko klo 13.10 15.05 Paikka Osallistujat Maa- ja metsätalousministeriö, Hallituskatu 3, kokoushuone Niskavuori Kimmo Tiilikainen MMM (paikalla

Lisätiedot

hinnoitteluun ja puukauppaan

hinnoitteluun ja puukauppaan Työkaluja puutavaran hinnoitteluun ja puukauppaan PUU tutkimus ja kehittämisohjelman väliseminaari 6.9.2012 Sokos Hotel Vaakuna, Hämeenlinna Jukka Malinen Metla / Joensuu Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Metsän merkitys omaisuuseränä 6.11.2014 Metsäpäivä

Metsän merkitys omaisuuseränä 6.11.2014 Metsäpäivä Metsän merkitys omaisuuseränä 6..04 Metsäpäivä Johtaja Panu Kallio OP-Pohjola Metsät merkittävä osa kotitalouksien kokonaisvarallisuutta Kotitalouksien varallisuus vuonna 0 Finanssivarallisuus Pelto Asunnot

Lisätiedot

Ajankohtaista metsäpolitiikassa. Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto 25.11.2015

Ajankohtaista metsäpolitiikassa. Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto 25.11.2015 Ajankohtaista metsäpolitiikassa Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto 25.11.2015 1 Taustaa Jo tehdyt uudistukset Hallitusohjelma ja KMS 2025 Muuta 2 Puuston kasvun

Lisätiedot

Metsäenergian korjuun ja käytön aluetaloudellisia vaikutuksia Kajaani 28.10.2014

Metsäenergian korjuun ja käytön aluetaloudellisia vaikutuksia Kajaani 28.10.2014 Asko Piirainen Toimitusjohtaja, Metsäurakointi Piirainen Oy OK-Yhtiöt Oy, hallituksen puhenjohtaja Koneyrittäjienliitto ry, hallituksen puheenjohtaja Finnmetko Oy, hallituksen puheenjohtaja Metsäenergian

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2006. Vuoden 2006 kantohinnat nousivat reaalisesti 1,1 prosenttia. Martti Aarne Mika Mustonen 11.4.

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2006. Vuoden 2006 kantohinnat nousivat reaalisesti 1,1 prosenttia. Martti Aarne Mika Mustonen 11.4. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2006 Toimittajat: Pekka Ollonqvist Martti Aarne Mika Mustonen 11.4.2007

Lisätiedot

Metsähakkeen käyttömäärät ja potentiaali sekä Kiinteän bioenergian edistämishanke Varsinais- Suomessa hankkeen tuloksia

Metsähakkeen käyttömäärät ja potentiaali sekä Kiinteän bioenergian edistämishanke Varsinais- Suomessa hankkeen tuloksia Metsähakkeen käyttömäärät ja potentiaali sekä Kiinteän bioenergian edistämishanke Varsinais- Suomessa hankkeen tuloksia Lähienergia Varsinais-Suomessa, Lieto 26.11.2013 Jussi Somerpalo Suomen metsäkeskus,

Lisätiedot

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 Suomen puunjalostus ja sen merkitys eri puutavaralajit ja niiden laadun vaikutus puunjalostukseen puunjalostusmuodot 1 Puu on ekologinen materiaali

Lisätiedot

Puukauppa tammikuu 2006. Kuitupuun hinnat laskivat tammikuussa 17.2.2006 806

Puukauppa tammikuu 2006. Kuitupuun hinnat laskivat tammikuussa 17.2.2006 806 A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa tammikuu 2006 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Mika Mustonen 17.2.2006 806 Kuitupuun hinnat laskivat tammikuussa Metsäteollisuus

Lisätiedot

Metsäpalveluyrittämisen edellytysten kehittäminen

Metsäpalveluyrittämisen edellytysten kehittäminen Ryhmähanke Metsäpalveluyrittämisen edellytysten kehittäminen Kysely metsäpalveluyritysten toiminnasta Jouko Örn Jarmo Hämäläinen Arto Kariniemi Juha Rajamäki Metsätehon raportti 59 14.8.1998 Metsäpalveluyrittämisen

Lisätiedot

Ajankohtaista puumarkkinoilta

Ajankohtaista puumarkkinoilta Ajankohtaista puumarkkinoilta Jukka Hujala metsäasiantuntija MTK metsälinja Karstula-Kyyjärven mhy 12.9.2015 Metsäpolitiikan ohjaus kohti vuotta 2050 Kansallinen metsäohjelma 2015 Metsäpoliittinen selonteko

Lisätiedot

ASIAKASTUTKIMUS METSÄNHOITOYHDISTYS PIRKANMAAN PUUNKORJUUPALVELUSTA JA PUUNVÄLITYKSESTÄ

ASIAKASTUTKIMUS METSÄNHOITOYHDISTYS PIRKANMAAN PUUNKORJUUPALVELUSTA JA PUUNVÄLITYKSESTÄ ASIAKASTUTKIMUS METSÄNHOITOYHDISTYS PIRKANMAAN PUUNKORJUUPALVELUSTA JA PUUNVÄLITYKSESTÄ Markku Laine Opinnäytetyö Joulukuu 2011 Metsätalouden koulutusohjelma Tampereen ammattikorkeakoulu 2 Esipuhe Ajatus

Lisätiedot

- muodostamisprosessi- Esa Lappalainen. Puh. 0400 256 146 esa.lappalainen@metsakeskus.fi. Yhteistyössä mukana

- muodostamisprosessi- Esa Lappalainen. Puh. 0400 256 146 esa.lappalainen@metsakeskus.fi. Yhteistyössä mukana Säämingin Yhteismetsä - muodostamisprosessi- Esa Lappalainen Perhemetsä 3G- hanke Puh. 0400 256 146 esa.lappalainen@metsakeskus.fi Yhteistyössä mukana Säämingin yhteismetsän perusidea: Kootaan tulevat

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2013

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 213 36/213 4.9.213 Yrjö Sevola Heinäkuun hakkuut 2,2 miljoonaa kuutiometriä Metsäteollisuus

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE 25/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 25/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 25/2014 Energiapuun kauppa, tammi maaliskuu 2014 Karsitusta energiapuusta maksettiin alkuvuonna pystykaupoissa 5 euroa ja hankintakaupoissa

Lisätiedot

kannattava elinkeino?

kannattava elinkeino? Onko huomisen metsänomistus kannattava elinkeino? Päättäjien 28. Metsäakatemia Maastojakso, Nakkila, Metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK r.y. Metsänomistajaryhmien

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2012

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2012 10/2012 7.3.2012 Elina Mäki-Simola Tammikuun hakkuut 4,7 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, elokuu 211 38/211 4.1.211 Elina Mäki-Simola Elokuun hakkuut 5, miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuivat elokuussa

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima Marraskuu Marraskuun hakkuut 5 miljoonaa kuutiometriä

Markkinapuun hakkuut ja työvoima Marraskuu Marraskuun hakkuut 5 miljoonaa kuutiometriä A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinapuun hakkuut ja työvoima Marraskuu 2006 Toimittaja: Yrjö Sevola 3.1.2007 848 Marraskuun hakkuut 5

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima Marraskuu Marraskuun hakkuut 6 miljoonaa kuutiometriä

Markkinapuun hakkuut ja työvoima Marraskuu Marraskuun hakkuut 6 miljoonaa kuutiometriä A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinapuun hakkuut ja työvoima Marraskuu 2005 Toimittaja: Yrjö Sevola 21.12.2005 800 Marraskuun hakkuut

Lisätiedot

Teollisuuteen, ja vähäisessä määrin vientiin, menevän markkinapuun hakkuut olivat lokakuussa 5,0 miljoonaa

Teollisuuteen, ja vähäisessä määrin vientiin, menevän markkinapuun hakkuut olivat lokakuussa 5,0 miljoonaa A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinahakkuut ja metsätalouden työvoima Lokakuu 2004 Toimittaja: Yrjö Sevola 1.12.2004 748 Lokakuun hakkuut

Lisätiedot

YRITTÄJYYS METSÄTALOUDESSA

YRITTÄJYYS METSÄTALOUDESSA YRITTÄJYYS METSÄTALOUDESSA 3. Suomalais-venäläinen Päättäjien Metsäfoorumi 19.10.2011 Majvik, Kirkkonummi, MMT Vanhempi tutkija Yrittäjyys Yrittäjyys on hyvin monimuotoinen ilmiö Yrittäjään liitettäviä

Lisätiedot

PIENILÄPIMITTAISEN ENERGIAPUUN MYYNTIHALUKKUUTEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT. Urpo Hassinen 2011

PIENILÄPIMITTAISEN ENERGIAPUUN MYYNTIHALUKKUUTEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT. Urpo Hassinen 2011 PIENILÄPIMITTAISEN ENERGIAPUUN MYYNTIHALUKKUUTEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT Urpo Hassinen 211 SISÄLTÖ 1. johdanto 2. tutkimuksen tavoite 3. toteutus 4. tulokset 5. johtopäätökset 1. JOHDANTO SUOMEN UUSIUTUVAN

Lisätiedot

Teollisuuteen, ja vähäisessä määrin vientiin, menevän markkinapuun hakkuut olivat elokuussa 4,5 miljoonaa

Teollisuuteen, ja vähäisessä määrin vientiin, menevän markkinapuun hakkuut olivat elokuussa 4,5 miljoonaa A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinahakkuut ja metsätalouden työvoima elokuu 2004 Toimittaja: Yrjö Sevola 24.9.2004 741 Elokuun hakkuut

Lisätiedot

Kannattavuus metsänomistuksen ydinkysymyksenä Päättäjien 29. Metsäakatemia Maastojakso, Nakkila,

Kannattavuus metsänomistuksen ydinkysymyksenä Päättäjien 29. Metsäakatemia Maastojakso, Nakkila, Kannattavuus metsänomistuksen ydinkysymyksenä Päättäjien 29. Metsäakatemia Maastojakso, Nakkila, Tutkimuspäällikkö Erno Järvinen Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK r.y. erno.jarvinen@mtk.fi

Lisätiedot

Tukkipuun hakkuut olivat 2,4 ja kuitupuun 2,6 miljoonaa kuutiometriä. Edellisvuoden joulukuuhun verrattuna

Tukkipuun hakkuut olivat 2,4 ja kuitupuun 2,6 miljoonaa kuutiometriä. Edellisvuoden joulukuuhun verrattuna A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinapuun hakkuut ja työvoima Joulukuu 2004 Toimittaja: Yrjö Sevola 27.1.2005 755 Joulukuun hakkuut 5

Lisätiedot

Puun energiakäyttö E-P+K-P ilman kanta Kokkolaa eli mk-alue, 1000 m3

Puun energiakäyttö E-P+K-P ilman kanta Kokkolaa eli mk-alue, 1000 m3 PEFC/2-44-2 Puuenergian käyttö Metsätalouden organisaatio 212 kaikilla sormi metsäenergiapelissä => tulevaisuuden ala Manu Purola Toiminnanjohtaja 3.11.211 4-564433 www.mhy.fi/keskipohjanmaa Liitto ollut

Lisätiedot

METSÄNOMISTAJIEN TYYTYVÄI- SYYS METSÄNHOITOYHDISTYS KARHUN KORJUUPALVELUUN

METSÄNOMISTAJIEN TYYTYVÄI- SYYS METSÄNHOITOYHDISTYS KARHUN KORJUUPALVELUUN METSÄNOMISTAJIEN TYYTYVÄI- SYYS METSÄNHOITOYHDISTYS KARHUN KORJUUPALVELUUN Teemu Lahdensivu Opinnäytetyö Toukokuu 2012 Metsätalouden koulutusohjelma TIIVISTELMÄ Tampereen ammattikorkeakoulu Metsätalouden

Lisätiedot