Jäsentiedote. Metsänomistajat Rovaniemi 2/2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jäsentiedote. Metsänomistajat Rovaniemi 2/2014"

Transkriptio

1 Jäsentiedote Metsänomistajat Rovaniemi 2/2014

2 Syksy on kiivasta puukaupan aikaa Viimeistään nyt on metsänomistajan aika reagoida, mikäli hakkuukohteet halutaan vielä tänä vuonna korjuuseen. Rovaniemen metsänhoitoyhdistyksessä eletään kiivasta puunmyyntisuunnitelmien teon aikaa ja etsimme valtakirjalla kohteille parhaat puunostajat. Tällä hetkellä olemme puunmyyntisuunnitelmien määrissä ajankohtaan verrattuna hieman viime vuosia korkeammissa lukemissa. Puukauppa on edennyt tasaisesti koko kuluneen vuoden ja tahdin odotetaan pysyvän tasaisena myös vuoden loppuun. Rovaniemellä kuitupuulla on tällä hetkellä hyvä kysyntä, jonka odotetaan pysyvän hyvänä myös vuoden loppuun. Syyspuolella pieniä kysymysmerkkejä herättää hankintatukkipuun heikohko menekki, jonka odotetaan kuitenkin helpottavan keväällä. Näillä näkymin loppusyksyn hakkuut painottuvat kuitupainotteisiin kohteisiin ennen siirtymistä talvikohteiden korjuuseen. Myytävän puun hintakehitys on pysynyt maltillisena, eikä suuria hintojen nousuja ole odotettavissa lähikuukausina. Tukin ja kuidun hinnat ovat pysyneet keväisellä tasolla eli elämme keskimääräisten puunhintojen aikaa seurattaessa pitemmän aikavälin hintakehitystä. Pysty- ja hankintakaupan vahvaksi haastajaksi Rovaniemellä on noussut metsänhoitoyhdistyksen korjuupalvelu, jonka hakkuumäärät nousevat maltillisesti jo toista vuotta peräkkäin. Korjuuseen mahtuu vielä muutamia kesä-/syksykohteita ja tulevalle talvelle tarvitaan vielä runsaasti kohteita. Nykyisillä kahdella korjuuketjulla pystymme korjaamaan vuosittain n m 3. Talviajalle tarkoituksenamme on lisätä konekalustoa, mikäli korjattavia kohteita tulee yli nykyisten resurssien. Metsänomistajat ovat olleet tyytyväisiä lisääntyneeseen ja laadukkaaseen korjuupalveluun. Tällöin metsänomistajan oma edunvalvoja hoitaa puunkorjuun ja välittää valtakirjalla puutavaran puutavaramarkkinoille. Vielä muistutuksena jäsenillemme, että puunmyyntisuunnitelma on maksuton metsänhoitomaksua/jäsenmaksua maksaville metsänomistajille. Ota rohkeasti yhteyttä suoraan alueesi metsäneuvojaan tai toimistomme numeroon. Vilkasta puunmyyntisyksyä metsänomistajille! Teemu Orajärvi toiminnanjohtaja 2

3 Metsänhoitoyhdistyksen jäsenyys nyt ja tulevaisuudessa Nykyisten jäsenten jäsenyydet säilyvät automaattisesti. Uudet metsänomistajat tai ne metsänomistajat, jotka eivät vielä ole jäseniä (myös pientilalliset), voivat halutessaan liittyä metsänhoitoyhdistykseen. Jättämällä kirjallisen jäsenhakemuksen saa alla olevat edut käyttöönsä. Lisäksi tarjoamme mahdollisuuden kannattajajäsenyyteen, jolloin on mahdollisuus liittyä metsänhoitoyhdistyksen jäseneksi ja päästä nauttimaan jäseneduistamme. Jäsenetuinamme saat Maksutonta neuvontaa Asiantuntijamme vastaavat jäsenille metsänhoitoon ja -käyttöön liittyviin kysymyksiin Uudelle metsänomistajalle tarjoamme maksuttoman maastokäynnin metsäneuvojan kanssa Puunmyyntisuunnitelma (jäsenille maksuton) Puukaupan teon yhteydessä tietoa hinnoista ja paikkakunnan puumarkkinatilanteesta Laadukkaat metsäpalvelut jäsenhintaan Metsän uudistaminen, taimikonhoito, paikalliset luottometsurit Puukaupan kilpailutus, puunhintatiedot, katkontavertailu, puunkorjuupalvelu, puukauppa valtakirjalla Tila- ja tuhoarviot, metsäsuunnitelma, kunnostusojitus, veroilmoitukset Muut jäsenpalvelut Jäsenten metsät ovat mukana PEFC-metsäsertifioinnissa Metsänhoitoyhdistyksen oma jäsentiedote ja Maaseudun Tulevaisuuden metsänomistajanumero 4 kertaa vuodessa Kursseja ja koulutusta, tapahtumia sekä metsätaitokilpailu (metsäpäivä) Paikallis- ja aluetasolla edunvalvonta: Seuraamme mm. ympäristö- ja kaava-asioita, joilla voi olla suoraa tai välillistä vaikutusta metsäsi käyttöön, edistämme alueen puukauppaa jne. Paikallisten yhteistyökumppaneiden tarjoamat jäsenedut (tarkentuu loppuvuonna 2014) Lisäksi MTK:n jäsenedut käyttöön! Puun hinta Rovaniemellä /m 3 syksy 2014 Puun hinta Rovaniemellä /m3 syksy 2014 (Huom! Hinnat aina leimikkokohtaisia) Mhy ainoa joka jakaa ajantasaista kuntakohtaista tietoa. hakkuutapa mäntytukki mä-kuitu kuusitukki ku-kuitu koivu uudistushakkuu harvennus ensiharvennus hankintahinta

4 PEFC-sertifioinnin toteutus uudistuu Metsänhoitoyhdistyksen jäseninä olevat metsänomistajat saavat tulevaisuudessa PEFC-sertifioinnin yhdistyksen jäsenetuna. Metsänomistajajärjestön uudistuksen yhteydessä uudistuu myös PEFC-metsäsertifioinnin toteutus. Tähän asti sertifioinnin ovat toteuttaneet alueelliset metsänomistajien liitot. Kun liitot ensi vuodenvaihteessa lakkaavat nykyisenkaltaisina toimijoina, organisoidaan sertifioinnin toteutus uudelleen. Metsänomistajan mahdollisuus liittyä sertifiointiin mhy:n jäsenyyden kautta kuitenkin säilyy ennallaan, kertoo sertifiointihanketta MTK:ssa hoitava projektityöntekijä Aija Rahikainen. PEFC-metsäsertifiointia on toteutettu Suomessa vuodesta 1999 lähtien. Tällä hetkellä Suomen metsistä noin 95 % on PEFC sertifioitu. Sertifiointi on toteutettu alueellisena ryhmäsertifiointina metsäkeskusalueittain. Alueellisessa ryhmäsertifioinnissa ovat olleet mukana niin alueen metsänomistajat kuin metsätalouden parissa toimivat yritykset ja organisaatiot. Metsänomistajat ovat liittyneet PEFC-sertifiointiin metsänhoitoyhdistyksen jäsenyyden kautta. MHY-lain ja metsänomistajajärjestön muutosten myötä PEFC-sertifioinnin toteutus uudistuu. - Jotta alueellista ryhmäsertifiointia voidaan jatkossakin toteuttaa, MTK on valmistellut yhdessä muiden metsäalan toimijoiden kanssa toimintamallia, jossa PEFC-sertifiointia varten perustettaisiin uusi yhdistys, joka toimisi sertifikaatin hakijana. Perustettava, työnimeltään Kestävän metsätalouden yhdistys, toimisi sertifikaatin hakijana ja ylläpitäjänä samalla tavoin kuin metsänomistajien liitot ovat tehneet tähän asti, kertoo Rahikainen. Miten sertifiointiin pääsee mukaan? Metsänomistajan on jatkossa yhtä helppoa ja vaivatonta liittyä sertifiointiin kuin aiem-minkin. Metsänomistaja saa PEFC-sertifioinnin metsänhoitoyhdistyksen jäsenetuna, joten erillistä ilmoittautumista ei tarvita. Metsänomistaja, joka ei ole mhy:n jäsen, voi liittyä PEFC-sertifiointiin myös ilmoittautumalla suoraan Kestävän metsätalouden yhdistykselle tai muiden sertifiointia tarjoavien toimijoiden kautta. Miksi kannattaa olla mukana PEFC-ryhmäsertifioinnissa? Ryhmäsertifiointi säästää kustannuksissa, jolloin se on metsänomistajan kannalta kannattavin valinta. Yritykset haluavat yhä useammin ostaa sertifioitua puuta, joten metsänomistajan puunmyynnin ja luonnon monimuotoisuuden turvaamisen kannalta PEFC-sertifiointi on järkevä valinta. Riippumatta siitä, mitä kautta metsänomistaja ilmoittautuu mukaan sertifiointiin, on hänen metsiensä täytettävä samat sertifioinnin vaatimukset. Voimassaoleva standardi sertifioinnin vaatimuksista löytyy PEFC Suomen verkkosivuilta osoitteesta Mikä PEFC? 4 PEFC-sertifiointi kertoo puuperäisen tuotteen ostajalle ja käyttäjälle, että sen raaka-aine on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä. PEFC-sertifiointi viestii metsänomistajan harjoittamista hyvistä käytännöistä metsäluonnon parhaaksi, joten se on oiva valinta niille metsänomistajille, jotka haluavat toteuttaa kestävää metsätaloutta.

5 Kestävän metsätalouden rahoituslaki uudistuu ensi vuonna Metsänomistajilla on vajaa vuosi aikaa hyödyntää nykyiset valtion avustukset. Näillä näkymin uusi laki astuu voimaan ja se tuo selviä heikennyksiä nykyisiin tukitasoihin. Avustusten suuruus tulee putoamaan huomattavasti lähes jokaisessa tuettavassa työmuodossa. Ainoa parannus tulee olemaan taimikon varhaishoidon saaminen tuettavaksi työlajiksi. Suurin heikennys lappilaiselle metsänomistajalle tulee olemaan metsän uudistamistöiden putoaminen kokonaan tuettavien työlajien joukosta. Tästä kohdasta käydään edelleen kovaa vääntöä valtion päättäjien ja metsänomistajien edunvalvojakentän välillä. Hankalaksi tämän asian kääntämisen voitoksi tekee valtiovallan eteläkeskeinen ajattelu. Etelä-Suomessa puustot ja puunmyyntitulot ovat huomattavasti suuremmat Lappiin verrattuna, eikä tarvetta vajaatuottoisten alueiden uudistamistöiden tukemiselle ilmene. Viimeistään nyt on aika ottaa yhteyttä metsänhoitoyhdistyksen metsäneuvojaan, joka puunmyyntisuunnitelman teon yhteydessä kartoittaa mahdolliset tuettavat alueet. Lisäksi huomattava heikennys tulee nuoren metsän kunnostuksen puolelle (energiapuu ja raivauskohteet). Hankkeet tulisi laittaa välittömästi vireille, jotta toteutukset ehdittäisiin tehdä ennen rahoituslain muuttumista. Viereisestä taulukosta näet nykyiset tukitasot ja tuettavat työmuodot. Tarkennuksia ja ohjeistuksia tukien saatavuuteen saat metsänhoitoyhdistyksestäsi. Teemme tukihakemukset metsänomistajan puolesta. Vielä ehtii, kun toimii ripeästi. Taimikonhoito 80 % tod. kust. 80 % tod. kust. TUKIVYÖHYKE 3 Toimenpide Tuki Keskikustannus Tuen määrä Kulotus Kulotustyöt 70 % 505,00 /ha 353,50 /ha Vakuutukset 100 % tod. kust. 100 % tod. kust. NUOREN METSÄN HOITO Ulkopuolinen työ Taimikonhoito 70 % 278,00 /ha 194,60 /ha Erityisen vaikea taim.hoito/ nuoren kasvatusmetsän harv. 70 % 421,00 /ha 294,70 /ha Metsänom. oma työ Taimikonhoito 70 % 186,00 /ha 130,20 /ha Erityisen vaikea taim.hoito/ nuoren kasvatusmetsän harv. 70 % 270,00 /ha 189,00 /ha Työllisyystyönä Erityisen vaikea taim.hoito/ nuoren kasvatusmetsän harv. 80 % tod. kust. 80 % tod. kust. PYSTYKARSINTA Karsintakorkeus min. 4 m 70 % 337,00 /ha 235,90 /ha Karsintakorkeus min. 5 m 70 % 421,00 /ha 294,70 /ha Työllisyystyönä Karsintakorkeus min. 4 m 80 % tod. kust. 80 % tod. kust. Karsintakorkeus min. 5 m 80 % tod. kust. 80 % tod. kust. ENERGIAPUUN KORJUU Energiapuun kasaus 100 % 3,50 /m3 3,50 /m3 Energiapuun metsäkuljetus 100 % 3,50 /m3 3,50 /m3 Työllisyystyönä Energiapuun kasaus 100 % 3,50 /m3 3,50 /m3 Energiapuun metsäkuljetus 100 % 3,50 /m3 3,50 /m3 Työllisyysavustus 100 % 1,70 /m3 1,70 /m3 METSÄNTERVEYSLANNOITUS Lannoituksen kustannukset 65 % 0,11 /kg 0,0715 /kg Lannoitteet 65 % tod. kust. 65 % tod. kust. KUNNOSTUSOJITUS Kunnostusojitus, yksi tila 65 % 0,42 /m 0,273 /m Kunnostusojitus, yhteishanke 65 % tod. kust. 65 % tod. kust. METSÄTIEN PERUSPARANNUS Varsitien peruspar., yksi tila 60 % 3535 /km 2121 /km Aluetien peruspar., yksi tila 60 % 4711 /km 2826,60 /km Perusparannus, yhteishanke 60 % tod. kust. 60 % tod. kust. 5

6 Metsäsuunnitelma on tärkeä osa pitkäjänteistä ja kestävää metsänhoitoa Osaavina metsäalan ammattilaisina ja paikalliset metsät hyvin tuntevina toteutamme nyt myös metsäsuunnitelman laatimisen. Laatimamme metsäsuunnitelma on aina tehty maastossa kuvioittaisen arvioinnin pohjalta. Metsäsuunnitelma on metsänomistajan avuksi tehtävä käsikirja, johon kootaan tieto puustosta, metsänhoitotarpeista ja puunmyyntimahdollisuuksista. Metsäsuunnitelma kertoo, paljonko metsästäsi voi saada tuloja tulevina vuosina ja paljonko metsänhoitoon pitää panostaa, jotta metsäsi tuottaisi hyvin. Laadimme sinulle metsäsuunnitelman toiveidesi ja tavoitteidesi mukaan. Suunnitelman luovutuksen yhteydessä saat henkilökohtaista metsänhoidon ja suunnitelman käytön opastusta. Käytössäsi on myös Silvanetti-verkkometsäsuunnitelma. Rovaniemen kaupunki tukee alueella asuvien metsäsuunnitelman tekoa 2 /ha. Lisäksi suunnitelman hankkimisen kulut ovat vähennyskelpoisia metsäverotuksessa. Metsäsuunnitelma sisältää mm. seuraavia tietoja: metsän kasvupaikat puustotiedot hoitotyöt ja niiden aikataulut hakkuut ja niiden aikataulut puutavaralajien osuudet kehitysluokat tiedot arvokkaista luontokohteista kartat ja kuvioittaiset tiedot metsästä havainnolliset teemakartat ja yhteenvedot Metsäsuunnitelman päivitys Metsänhoitotöiden ja hakkuiden jälkeen metsäsuunnitelmassa olevat tiedot eivät ole enää ajan tasalla. Helpoin ja kätevin tapa hoitaa metsäsuunnitelman päivitys on hankkia verkkometsäsuunnitelma: Tehdyt hakkuut ja metsänhoitotyöt päivitetään kerran vuodessa. Näin varmistat, että metsäsuunnitelman tiedot ovat ajan tasalla. Tila-arvio Meillä on pitkä kokemus metsätilojen arvonmäärityksistä. Metsätilan arvo on tarpeen selvittää perunkirjoituksiin, tilan osto tai myyntitarkoituksiin sekä metsän lahjoituksissa. Suometsien hoito Meiltä saat kokonaisvaltaisen suometsien hoitopaketin. Sisältäen ojalinjahakkuut sekä mahdolliset muut hakkuut ojitusalueella, ojitussuunnitelman laadinnan sekä toteutustyöt. Onko kiinteistösi vielä öljystä RIIPPUVAINEN? RATKAISU löytyy meiltä! Valmiiksi suunnitellut täysautomaattiset biolämpö- ratkaisut,hakkeelle, pelletille, turpeelle tai klapille! Nykyaikaisin tekniikka kauttamme sekä asennus- ja huoltopalvelu! HAKE/ TURVE KLAPI PELLETTI Kauttamme myös täysin valmiit konttiratkaisut. Tehoalueet: kw. Aimo Palovaara, puh aimo.palovaara@ lakkapaa.com SMART Helppoa ja mukavaa klapintekoa Pilkemaster SMART -klapikoneen yhdistää käyttömukavuus, turvallisuus ja vaivattomuus. Pilkemaster SMART kytketään pienkuormaajan, traktorin, pyöräkuormaajan tai vastaavan laitteen etukuormaajaan tai kaivinkoneeseen. Klapikone saa käyttövoimansa siihen kytketyn laitteen hydrauliikasta. Kysy lisää myyjiltämme! Myynti: Tornio: Ylitornio: Rovaniemi: Pyydä myyjältämme tarjous kohteeseenne!

7 Kutsu Tervetuloa metsäpäiville lauantaina Kalliokumpuun! (Vanha konekoulu, n. 18 km Rovaniemeltä Kemin suuntaan) Päivän aikana voit testata metsätietämyksesi metsätaitokilpailussa sekä kuulla ajankohtaista metsäasiaa. Tilaisuuden päätukijana on Rovaniemen Energia Oy ja Naturlan-tuhkalannoite. Metsätaitokilpailussa mitellään avoimesta Rovaniemen mestaruudesta. Sarjat miehille, naisille ja nuorille (syntymävuosi -96 ja nuoremmat). Kilpailukupongin täyttäneiden kesken arvotaan Lapin Metsämarkkinat Oy:n lahjoittama moottorisaha. Tilaisuuteen ovat tervetulleita myös muualla metsää omistavat. Ohjelma 9.30 Tulokahvit Metsäpäivien avaus ja kilpailuohjeet Metsätaitokilpailun lähtö konekoulun pihalta Bioenergia lämpölaitostoiminta esittely, Mikko Sirviö Uusiutunut metsälaki, luento Veijo Nurmela, Suomen Metsäkeskus Ruokailu metsätaitoradan suorittaneille Muille kävijöille makkaratarjoilu koko tapahtuman ajan! Bioenergia lämpölaitostoiminta esittely, Mikko Sirviö Uusiutunut metsälaki, luento Veijo Nurmela, Suomen Metsäkeskus Ajankohtaiskatsaus Naturlan-tuhkalannoite, Rovaniemen Energia Oy Markus Tykkyläinen, toimitusjohtaja Kemera-tuki muuttuu, mitä vielä ehtii? Jukka Aula, Metsänomistajien liitto Pohjois-Suomi Uutta potkua jäsenetuihin ja edunvalvontaan Teemu Orajärvi, Rovaniemen metsänhoitoyhdistys Palkintojen jako Lisäksi muuta mukavaa oheisohjelmaa: - Lakkapää esittelee Pilkemaster pilkekoneita ja kertoo uusimmasta hakelämpölaitos tekniikasta - Heikki Rautio esittelee moottori- ja raivaussahauutuuksia - Naturlan-tuhkalannoite Tervetuloa! 7

8 Rovaniemen metsänhoitoyhdistys ry, Hallituskatu ROVANIEMI Toiminnanjohtaja Teemu Orajärvi Ounasjoen yläosa Teemu Paavola (Hoitovapaalla asti) Ounasjoen alaosa ja Sodankyläntien varsi Toimistonhoitaja Mari Issakainen Ilkka Ruotsala Yläkemijoki Kyösti Kämä Ranuantien varsi, Sierijärvi ja Oikarainen Pekka Saukko Alakemijoki ja Välijoki Arttu Linna Ounasjoen alaosa ja Sodankylntien varsi Lapin Metsämarkkinat Oy LKV Metsätilat käyvät nyt hyvin kaupaksi! Oletko harkinnut tilasi myyntiä? Ota yhteyttä ja sovi tapaaminen. Kaikki kohteemme netissä, osoitteessa: Ukkoherrantie 15 A 2, ROVANIEMI Ulla Käkelä, Metsätalousinsinööri, LKV METSÄAMMATTILAISILTA TURVALLISUUTTA TILAKAUPPAAN! Taitto ja paino: Erweko Oy, 2014.

Jäsentiedote. Metsänomistajat Rovaniemi 1/2014

Jäsentiedote. Metsänomistajat Rovaniemi 1/2014 Jäsentiedote Metsänomistajat Rovaniemi 1/2014 Metsänhoitoyhdistyksen jäsenelle tulevaisuudessa enemmän ja parempaa! Metsänhoitoyhdistyksiä koskeva laki muuttuu vuoden 2015 alusta. Metsänhoitoyhdistyksen

Lisätiedot

Metsänomistajat Rovaniemi 2/2015

Metsänomistajat Rovaniemi 2/2015 Jäsentiedote Metsänomistajat Rovaniemi 2/2015 Puheenjohtajan tervehdys s. 2 Kaikki nämä edut saat Rovaniemen metsänhoito yhdistyksen jäsenenä s. 3 Arvoisa Rovaniemen metsänhoitoyhdistyksen jäsen s. 3 Sateisen

Lisätiedot

PUUKAUPPA JKL yo Metsäkurssi 2014 syksy Petri Kilpinen, Metsäkeskus

PUUKAUPPA JKL yo Metsäkurssi 2014 syksy Petri Kilpinen, Metsäkeskus PUUKAUPPA JKL yo Metsäkurssi 2014 syksy Petri Kilpinen, Metsäkeskus yleistä puukaupasta puukaupan eri muodot puutavaran hintaan vaikuttavat tekijät; laatu, leimikkotekijät puukaupan kulku, yleiset ehdot

Lisätiedot

Mhy Pohjois-Pirkka. Pauliina Salin, metsäasiantuntija

Mhy Pohjois-Pirkka. Pauliina Salin, metsäasiantuntija Mhy Pohjois-Pirkka Pauliina Salin, metsäasiantuntija Metsänhoitoyhdistykset 2016 Maanlaajuinen organisaatio 77 itsenäistä metsänhoitoyhdistystä 1.000 toimihenkilöä, 700 metsuria, urakoitsijat Hallinto

Lisätiedot

Puukauppa ja metsänhoitokatsaus. Petri Pajunen Vantaa

Puukauppa ja metsänhoitokatsaus. Petri Pajunen Vantaa Puukauppa ja metsänhoitokatsaus Petri Pajunen Vantaa 14.4.2018 Puumarkkinaennusteet 2018-201 Metsäteollisuuden investoinnit Toteutuneita investointeja mm. MG Äänekoski, UPM Kaukas ja Kymi ja SE Varkaus

Lisätiedot

METSÄNHOITO. 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus

METSÄNHOITO. 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus METSÄNHOITO 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus Luennon aiheet Kemera-tuki Mikä se on? Mihin sitä saa? Nuoren metsän hoito Kunnostusojitus Metsätiet Vesiensuojelu metsätaloudessa Laki kestävän metsätalouden

Lisätiedot

Metsänhoitoyhdistyslaki käytännössä. Petri Pajunen Johtaja Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo

Metsänhoitoyhdistyslaki käytännössä. Petri Pajunen Johtaja Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo Metsänhoitoyhdistyslaki käytännössä Petri Pajunen Johtaja Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo Metsänhoitoyhdistys Etelä- Savo Perustettu 1.1.2015 Toimialue Joutsa, Hirvensalmi, Pertunmaa, Mikkeli, Juva, Puumala,

Lisätiedot

Metsänhoidon tuet ja toimijat. Metsänomistajien talvipäivä 7.2.2009 Vantaa TERVETULOA!

Metsänhoidon tuet ja toimijat. Metsänomistajien talvipäivä 7.2.2009 Vantaa TERVETULOA! Metsänhoidon tuet ja toimijat Metsänomistajien talvipäivä 7.2.2009 Vantaa TERVETULOA! 1 METSÄKESKUS HÄME-UUSIMAA VIRANOMAISTEHTÄVIEN YKSIKKÖ MIKKO KALLIOINEN ESITTELIJÄ, METSÄTALOUSINSINÖÖRI mikko.kallioinen@metsakeskus.fi

Lisätiedot

METSÄNOMISTAJALLE. Metsänomistajat

METSÄNOMISTAJALLE. Metsänomistajat METSÄNOMISTAJALLE Metsänomistajat METSÄNHOITOYHDISTYKSEN JÄSENENÄ METSÄN- OMISTAMINEN ON HELPPOA 1 Kaikki metsäpalvelut ovat yhden puhelinsoiton tai klikkauksen päässä. 2 Olemme käytettävissäsi koko maassa,

Lisätiedot

Kestävän metsätalouden. Heikki Vähätalo, viranomaispäällikkö Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskus Oulu 26.1.2011

Kestävän metsätalouden. Heikki Vähätalo, viranomaispäällikkö Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskus Oulu 26.1.2011 Kestävän metsätalouden rahoituslaki nykyinen KEMERA Heikki Vähätalo, viranomaispäällikkö Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskus Oulu 26.1.2011 1 KEMERA -yleistä Yhteiskunnan tukea eri metsänhoitotöihin => kestävän

Lisätiedot

Suometsien puunkorjuu. MHY Lakeus, Antti Väisälä Jalasjärvi

Suometsien puunkorjuu. MHY Lakeus, Antti Väisälä Jalasjärvi Suometsien puunkorjuu MHY Lakeus, Antti Väisälä Jalasjärvi 26.11.2014 Metsänhoitoyhdistys Lakeus Jalasjärvi, Jurva, Kauhajoki, Teuva Perustettu 1.1.2004 n. 5 850 jäsentä Metsämaanpinta-ala 160 000 ha Hakkuusuunnite

Lisätiedot

Energiapuun korjuutuet

Energiapuun korjuutuet Energiapuun korjuutuet Mikko Korhonen, Suomen metsäkeskus, Pohjois-Karjalan alueyksikkö Metsähakkeen tavoitteet ja keinot TAVOITE: Metsähakkeen käyttötavoite energiantuotannossa 25 TWh eli noin 13,5 milj.

Lisätiedot

Energiapuun tuet - Kemera ja Petu

Energiapuun tuet - Kemera ja Petu Energiapuun tuet - Kemera ja Petu Voimassa olevaan kestävän metsätalouden rahoituksesta annettuun lakiin (1094/1996) on tehty kokonaisuudistus, jossa on otettu huomioon perustuslaista ja valtionavustuslaista

Lisätiedot

Puukaupan sanastoa (1)

Puukaupan sanastoa (1) PUUKAUPPA OSIO 2 yleistä puukaupasta puukaupan eri muodot puutavaran hintaan vaikuttavat tekijät; laatu, leimikkotekijät puukaupan kulku, yleiset ehdot metsänomistajan rooli puukaupassa 1 Puukaupan sanastoa

Lisätiedot

Onnistuneen puukaupan eväät Suolahti 5.2.2013

Onnistuneen puukaupan eväät Suolahti 5.2.2013 Onnistuneen puukaupan eväät Suolahti 5.2.2013 Metsäneuvoja Kati Nieminen Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomi ry Kuka voi tehdä puukaupan? Kiinteistön omistaja/omistajat Jos on useita omistajia, tarvitaan kaikkien

Lisätiedot

Tukien pääperiaatteita

Tukien pääperiaatteita Metsänhoidon tuet Kestävän metsätalouden rahoituslaki Metsään peruskurssi Suolahti 12.3.2013 Kirsi Järvikylä 1 Tukien pääperiaatteita Yksityismetsätalouden tukeminen Alueellinen keskittäminen Kohteiden

Lisätiedot

Jäsentiedote. Metsänomistajat Rovaniemi 1/2015

Jäsentiedote. Metsänomistajat Rovaniemi 1/2015 Jäsentiedote Metsänomistajat Rovaniemi 1/2015 Metsänhoitoyhdistyksen jäsenyys Rovaniemellä Vuotuinen metsänhoitomaksu on nyt jäänyt historiaan ja tilalle on tullut metsänomistajan jäsenmaksu. Rovaniemen

Lisätiedot

Energiapuun markkinatilanne Energiapuulajit / kysyntä / tarjonta / kilpailutilanne

Energiapuun markkinatilanne Energiapuulajit / kysyntä / tarjonta / kilpailutilanne Metka-koulutus / Energiapuukauppa / Luontokeskus Haltia 4.10.2014 Energiapuun markkinatilanne Energiapuulajit / kysyntä / tarjonta / kilpailutilanne Arto Kettunen TTS (Työtehoseura ry) 1. Energiapuun hintakehitys

Lisätiedot

Metsästä energiaa. Kestävän kehityksen kuntatilaisuus. Sivu 1

Metsästä energiaa. Kestävän kehityksen kuntatilaisuus. Sivu 1 Metsästä energiaa Kestävän kehityksen kuntatilaisuus Sivu 1 2014 Metsästä energiaa Olli-Pekka Koisti Metsästä energiaa Metsä- ja puuenergia Suomessa Energiapuun korjuukohteet Bioenergia Asikkalassa Energiapuun

Lisätiedot

Metsänhoitoyhdistykset puun hankkijana

Metsänhoitoyhdistykset puun hankkijana Puuta liikkeelle seminaari Metsänhoitoyhdistykset puun hankkijana 14.03.2016 kenttäpäällikkö Pauli Rintala MTK Metsälinja Metsänhoitoyhdistysten rooli Laki metsänhoitoyhdistyksistä muuttui (osin siirtymäaikoja)

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Häme 11.9.217 Elinkeinopäällikkö, Jouni Rantala Sisältö Metsänhoitotyöt Hakkuut Yksityismetsätalouden kannattavuus Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt hehtaaria 25 Nuoren metsän hoito,

Lisätiedot

Tunne, mitä omistat. Tiedä, mitä kasvatat.

Tunne, mitä omistat. Tiedä, mitä kasvatat. Tunne, mitä omistat. Tiedä, mitä kasvatat. Hoida metsäasiat verkossa - maksutta. KIRJAUTUMINEN JA ASIAKASTUKI ASIONTI JA SUOSTUMUKSET LUONTO Astu peremmälle metsääsi www.metsään.fi Metsään.fi on Suomen

Lisätiedot

HELPPO PUUKAUPPA PARHAAT TULOT. Metsänomistajat

HELPPO PUUKAUPPA PARHAAT TULOT. Metsänomistajat HELPPO PUUKAUPPA PARHAAT TULOT Metsänomistajat HELPPO PUUKAUPPA! HYÖDYNNÄ PAIKALLINEN ASIANTUNTEMUKSEMME JA SAA PUUKAUPASTA PARAS HINTA! SOITA MEILLE TEHDÄÄN SOPIMUS KILPAILUTETAAN PUUKAUPPA RAHAT TILILLESI

Lisätiedot

Metsänhoito. Metsänomistajat

Metsänhoito. Metsänomistajat Metsänhoito Hoida metsääsi Hyvä metsän- ja ympäristönhoito alkaa kohteeseen perehtymisellä ja maastosuunnittelulla. Olet tervetullut mukaan metsään! Töiden suunnittelussa ja toteutuksessa otamme huomioon

Lisätiedot

MTI-opetuksen tulevaisuus - yhdessä tehden Työelämätaidot metsäalan muutoksessa

MTI-opetuksen tulevaisuus - yhdessä tehden Työelämätaidot metsäalan muutoksessa MTI-opetuksen tulevaisuus - yhdessä tehden Työelämätaidot metsäalan muutoksessa MTI:en AMK-opetuksen kehittämisseminaari 29.10.2015 Mhy Etelä-Karjala konserni Mhy Etelä-Karjalan konserni Emoyhtiö: Mhy

Lisätiedot

Jaana Ruotsalainen. MTK Pohjois-Suomi Vuosikokous 29.4.2014 Metsäkatsaus

Jaana Ruotsalainen. MTK Pohjois-Suomi Vuosikokous 29.4.2014 Metsäkatsaus Jaana Ruotsalainen MTK Pohjois-Suomi Vuosikokous 29.4.2014 Metsäkatsaus METSÄ- KATSAUKSEN SISÄLTÖ Puumarkkinat MTK:n järjestöuudistus Kehysriihen vaikutuksia Valtion tuet metsätalouteen PUUMARKKINAT Markkinatilanne

Lisätiedot

Suometsien hoitohankkeet yksityismetsissä

Suometsien hoitohankkeet yksityismetsissä Suometsien hoitohankkeet yksityismetsissä Tapion seminaari Helsinki 26.4.2017 MHY Pirkanmaa ry - avainlukuja Metsäomistajien yhdistys 6098 jäsentä 174 000 hehtaaria metsää Hakkuusuunnite 1,2 Mm3 Myyntimäärä

Lisätiedot

HELPPO PUUKAUPPA - PARHAAT TULOT. Metsänomistajat

HELPPO PUUKAUPPA - PARHAAT TULOT. Metsänomistajat HELPPO PUUKAUPPA - PARHAAT TULOT Metsänomistajat HELPPO PUUKAUPPA! ONNISTUNEEN PUUKAUPAN ASKELEET SOITA MEILLE HYÖDYNNÄ PAIKALLINEN ASIANTUNTEMUKSEMME JA SAA PUUKAUPASTA PARAS HINTA! TEHDÄÄN SOPIMUS KILPAILUTETAAN

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Uusimaa Karen Wik-Portin, aluejohtaja Helsinki 28.12.2017 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut Yksityismetsätalouden kannattavuus Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt

Lisätiedot

Työlajit, tuki- %:t, kustannuslajit, tarkenteet, keskikustannukset, suunnittelu- ja toteutusselvitystuet sekä erikoiskustannuslajit

Työlajit, tuki- %:t, kustannuslajit, tarkenteet, keskikustannukset, suunnittelu- ja toteutusselvitystuet sekä erikoiskustannuslajit KEMERA OHJELMAPÄVTYS 7.15 /2010 LTE 1 kustannuslajit 1 KEMERA-JÄRJESTELMÄ Työlajit, tuki- %:t, kustannuslajit, teet, keskikustannukset, suunnittelu- ja toteutusselvitystuet sekä erikoiskustannuslajit Metsänuudistamin

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin metsäomaisuus. Katariina Pylsy 30.9.2015

Sastamalan kaupungin metsäomaisuus. Katariina Pylsy 30.9.2015 Sastamalan kaupungin metsäomaisuus Katariina Pylsy 30.9.2015 Metsäomaisuuden laajuus 2013 Vammala Mouhijärvi Suodenniemi Kiikoinen Äetsä Ritajärvi Yhteensä Metsämaa 823 568 289 108 203 192 Kitumaa 81 54

Lisätiedot

kannattava elinkeino?

kannattava elinkeino? Onko huomisen metsänomistus kannattava elinkeino? Päättäjien 28. Metsäakatemia Maastojakso, Nakkila, Metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK r.y. Metsänomistajaryhmien

Lisätiedot

Perustietoa metsänomistajalle

Perustietoa metsänomistajalle Perustietoa metsänomistajalle Arvoisa metsänomistaja Tervetuloa metsänomistajien monimuotoiseen joukkoon. Tyypillistä metsänomistajaa ei ole, vaan metsää omistetaan ikään, sukupuoleen ja asuinpaikkakuntaan

Lisätiedot

PKMO:n metsänomistajien vertaiskurssi tuleville ja uusille metsänomistajille

PKMO:n metsänomistajien vertaiskurssi tuleville ja uusille metsänomistajille PKMO:n metsänomistajien vertaiskurssi tuleville ja uusille metsänomistajille Eero Mikkola Isoisillä +1000ha => +120ha Äidillä ja tädillä +120ha => +40ha Minä ja siskoni +40ha => X ha Meidän jälkipolvellamme

Lisätiedot

Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistamisen suuntaviivat

Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistamisen suuntaviivat Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistamisen suuntaviivat Pello 28.4.2014 Ylitornio 5.5.2014 Tarmo Uusitalo Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistamisen eteneminen Kemera- työryhmän loppuraportti

Lisätiedot

PKMO:n metsänomistajien vertaiskurssi tuleville ja uusille metsänomistajille. Päivä 2 / 27.04.2016

PKMO:n metsänomistajien vertaiskurssi tuleville ja uusille metsänomistajille. Päivä 2 / 27.04.2016 PKMO:n metsänomistajien vertaiskurssi tuleville ja uusille metsänomistajille Päivä 2 / 27.04.2016 Pääkaupunkiseudun Metsänomistajat PKMO ry PKMO on yli 1000 pääkaupunkiseudulla asuvan metsänomistajan yhteinen

Lisätiedot

METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009

METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009 METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009 METSÄNOMISTAJAN TAVOITTEET METSÄTALOUDELLEEN 2 Puuntuotanto ja myyntitulot Taloudellinen turvallisuus Metsän tunnearvot (sukutila) Virkistys ja vapaa-aika Sijoituskohde

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2014. Metsätehon tuloskalvosarja 7a/2015 Markus Strandström Metsäteho Oy

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2014. Metsätehon tuloskalvosarja 7a/2015 Markus Strandström Metsäteho Oy Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 214 Metsätehon tuloskalvosarja 7a/215 Markus Strandström Metsäteho Oy Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia

Lisätiedot

Metsätalouden ohjauskeinojen vaikutukset monimuotoisuuden turvaamiseen. Juha Siitonen Metla, Vantaa. Alustuksen sisältö

Metsätalouden ohjauskeinojen vaikutukset monimuotoisuuden turvaamiseen. Juha Siitonen Metla, Vantaa. Alustuksen sisältö Metsätalouden ohjauskeinojen vaikutukset monimuotoisuuden turvaamiseen Juha Siitonen Metla, Vantaa Alustuksen sisältö Monimuotoisuuteen vaikuttavat ohjauskeinot lyhyt yleiskatsaus Metsälaki Metsäsertifiointi

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Pohjois-Pohjanmaa Eeva-Liisa Repo, elinkeinopäällikkö Oulu 29.1.2018 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut Yksityismetsätalouden kannattavuus Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt

Lisätiedot

Terve, Jos asia Ok ja kun kiertänyt siellä lautakunnat ym. niin palataan asiaan.

Terve, Jos asia Ok ja kun kiertänyt siellä lautakunnat ym. niin palataan asiaan. Alkuperäinen viesti Lähettäjä: Vesa Järvenpää Lähetetty: 13. maaliskuuta 2017 12:26 Vastaanottaja: Hjulgren Juha Aihe: Kullaa Kylmälahti Terve, Oheisena hakkuusuunnitelma Kylmälahden metsälle. Ehdottaisin

Lisätiedot

MITEN MYYT JA MITTAAT ENERGIAPUUTA? Aluejohtaja Pauli Rintala Metsänomistajien liitto Järvi-Suomi

MITEN MYYT JA MITTAAT ENERGIAPUUTA? Aluejohtaja Pauli Rintala Metsänomistajien liitto Järvi-Suomi MITEN MYYT JA MITTAAT ENERGIAPUUTA? Aluejohtaja Pauli Rintala Metsänomistajien liitto Järvi-Suomi ENERGIAPUUKAUPAN VAIHTOEHDOT Pystykauppa (myydään ostajalle hakkuuoikeus, myyjä saa puusta kantohinnan

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Pohjois-Savo Seppo Niskanen, elinkeinopäällikkö Kuopio 28.12.2017 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut Yksityismetsätalouden kannattavuus Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt

Lisätiedot

Metsäenergian hyödyntämisen organisointi kuntatasolla

Metsäenergian hyödyntämisen organisointi kuntatasolla Metsäenergian hyödyntämisen organisointi kuntatasolla Manu Purola Toiminnanjohtaja 24.11.2009 2 Metsänhoitoyhdistys Keskipohja TOIMIALUE Veteli, Halsua, Perho, Toholampi Lestijärvi, Himanka, Lohtaja Kälviä,

Lisätiedot

Kohti puukauppaa. Metsään peruskurssi Suolahti ti 5.2.2013 Kirsi Järvikylä. Hakkuutavat

Kohti puukauppaa. Metsään peruskurssi Suolahti ti 5.2.2013 Kirsi Järvikylä. Hakkuutavat Kohti puukauppaa Metsään peruskurssi Suolahti ti 5.2.2013 Kirsi Järvikylä 1 Hakkuutavat Päätehakkuu = uudistuskypsän metsän hakkuu. Avohakkuu, siemenpuu- ja suojuspuuhakkuu sekä kaistalehakkuu. Uudistamisvelvoite!

Lisätiedot

Metsäorganisaatiot Suomessa. Mari Sarvaala Puh

Metsäorganisaatiot Suomessa. Mari Sarvaala Puh Metsäorganisaatiot Suomessa Mari Sarvaala mari.sarvaala@mhy.fi Puh. 044 342 0068 Yhteystiedot Mari Sarvaala, projektipäällikkö Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme Kansankatu 8, 15870 HOLLOLA mari.sarvaala@mhy.fi

Lisätiedot

Ohjesääntö metsäsertifioinnin alueelliselle toimikunnalle XX PEFC-ryhmäsertifiointialueelle (1.1.2016 alkaen)

Ohjesääntö metsäsertifioinnin alueelliselle toimikunnalle XX PEFC-ryhmäsertifiointialueelle (1.1.2016 alkaen) Ohjesääntö metsäsertifioinnin alueelliselle toimikunnalle XX PEFC-ryhmäsertifiointialueelle (1.1.2016 alkaen) Sisällysluettelo 1. Toimikunnan nimi 2. Tarkoitus 3. Toimintaperiaatteet 4. Toimikunnan kokoonpano

Lisätiedot

Onnistuneen puukaupan eväät. Kenttäpäällikkö Pauli Rintala MTK Metsälinja

Onnistuneen puukaupan eväät. Kenttäpäällikkö Pauli Rintala MTK Metsälinja Onnistuneen puukaupan eväät Kenttäpäällikkö Pauli Rintala MTK Metsälinja Kuka voi tehdä puukaupan? Kiinteistön omistaja/omistajat Jos on useita omistajia, tarvitaan kaikkien kirjallinen suostumus tai valtuutus

Lisätiedot

Parempaa tuottoa entistä useammin ja pienemmillä kuluilla

Parempaa tuottoa entistä useammin ja pienemmillä kuluilla ANNA METSÄLLESI UUSI MAHDOLLISUUS! Parempaa tuottoa entistä useammin ja pienemmillä kuluilla Seuraavien sivujen esimerkkimetsien suunnittelut ja hakkuut on toteutettu Arvometsän toimesta. Taloudellinen

Lisätiedot

Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistus

Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistus Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistus Niina Riissanen Maa- ja metsätalousministeriö 31.3.2014 1 Tuettavat työlajit Metsänuudistaminen - Suojametsäalueilla ja vajaapuustoisten alueiden uudistaminen

Lisätiedot

ENERGIAPUUKOHTEEN TUNNISTAMINEN JA OHJAAMINEN MARKKINOILLE

ENERGIAPUUKOHTEEN TUNNISTAMINEN JA OHJAAMINEN MARKKINOILLE ENERGIAPUUKOHTEEN TUNNISTAMINEN JA OHJAAMINEN MARKKINOILLE METSÄ metsänomistajat PROMOOTTORI metsäsuunnittelu ja -neuvonta MARKKINAT polttopuu- ja lämpöyrittäjät metsäpalveluyrittäjät energiayhtiöt metsänhoitoyhdistykset

Lisätiedot

Metsänomistajat Rovaniemi 1/2016

Metsänomistajat Rovaniemi 1/2016 Jäsentiedote Metsänomistajat Rovaniemi 1/2016 Puheenjohtajan tervehdys s. 2 Osallistu ja vaikuta yhdistyksen toimintaan s. 2 Jäsenistö pidetään ajan tasalla Kemeran muutoksissa s. 3 Metsäkasvomme Timo

Lisätiedot

2.12.2014. OTSO Metsäpalvelut. kehittämispäällikkö Timo Makkonen 2.12.2014 HISTORIA, ORGANISAATIO JA PALVELUT

2.12.2014. OTSO Metsäpalvelut. kehittämispäällikkö Timo Makkonen 2.12.2014 HISTORIA, ORGANISAATIO JA PALVELUT OTSO Metsäpalvelut kehittämispäällikkö Timo Makkonen 2.12.2014 HISTORIA, ORGANISAATIO JA PALVELUT 1 OTSO METSÄPALVELUT Historiamme ulottuu itsenäisyytemme alkuvuosiin. Vuonna 2013 marraskuussa syntyy OTSO

Lisätiedot

PUUKAUPPA. Puukauppa. Lappeenranta

PUUKAUPPA. Puukauppa. Lappeenranta PUUKAUPPA Puukauppa Lappeenranta 21.3.2018 PUUKAUPPA yleistä puukaupasta puukaupan eri muodot puun hintaan vaikuttavia tekijöitä puukaupan kulku, yleiset ehdot metsänomistajan rooli puukaupassa 2 PUUKAUPPA

Lisätiedot

HAJAUTETTUA ENERGIANTUOTANTOA

HAJAUTETTUA ENERGIANTUOTANTOA HAJAUTETTUA ENERGIANTUOTANTOA METSÄPÄIVÄ OULU 1.4.2009 1 Toteutamme polttohaketoimituksia leimikon suunnittelusta aina haketoimituksiin voimalaitoksen siiloon. Sekä suunnittelemme ja rakennamme polttohakkeella

Lisätiedot

Metsänhoito on omaisuuden hoitoa

Metsänhoito on omaisuuden hoitoa Metsänhoito on omaisuuden hoitoa Metsäpäivä 13.4.2019 Petri Parviainen Mhy Keski-Savo Kohti kevättä, ajankohtaisia asioita Kevään askelmerkit Metsissä on hyvä näkyvyys, ennen kuin lehdet tulevat puuhun

Lisätiedot

Juurikäävän torjunta

Juurikäävän torjunta Juurikäävän torjunta Miksi pois tuen piiristä? tuettu valtion varoin liki 20 vuotta Torjunnan kustannukset eivät ole suuret suhteessa hakkuutuloihin väheneviä tukijärjestelmän määrärahoja ei ole tarkoituksenmukaista

Lisätiedot

Puuenergian tukijärjestelmät Ilpo Mattila MTK Keuruu 31.5.2012

Puuenergian tukijärjestelmät Ilpo Mattila MTK Keuruu 31.5.2012 Puuenergian tukijärjestelmät Ilpo Mattila MTK Keuruu 1 31.5.2012 Ilpo Mattila Maaseudun bioenergialähteet ENERGIALÄHDE TUOTE KÄYTTÖKOHTEITA METSÄ Oksat, latvat, kannot, rangat PELTO Ruokohelpi, olki Energiavilja

Lisätiedot

Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistus

Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistus Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistus Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö 16.4.2014 1 Uudistuksen taustaa Metsätalouden tukien uudelleenarviointi KMO 2015, Metsätalous ja energia-työryhmän

Lisätiedot

Kemera-työryhmä Kuuleminen Johtaja Jukka Aula Metsänomistajien liitto Pohjois-Suomi

Kemera-työryhmä Kuuleminen Johtaja Jukka Aula Metsänomistajien liitto Pohjois-Suomi Kemera-työryhmä Kuuleminen 14.11.2013 Johtaja Jukka Aula Metsänomistajien liitto Pohjois-Suomi Omaa taustaa Piirimetsänhoitaja- suunnittelupäällikkö E-Savon piirimetsälautakunta Kenttäpäällikkö-toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Metsätalouden kannattavuuden parantaminen

Metsätalouden kannattavuuden parantaminen Metsätalouden kannattavuuden parantaminen Jari Hynynen & Saija Huuskonen Luonnonvarakeskus Natural Resources Institute Finland Johdanto Talousnäkökulma metsänkasvatukseen ottaen huomioon se, että Metsien

Lisätiedot

Metsävaratietojen jatkuva ajantasaistus metsäsuunnittelussa, MEJA. Pekka Hyvönen Kari T. Korhonen

Metsävaratietojen jatkuva ajantasaistus metsäsuunnittelussa, MEJA. Pekka Hyvönen Kari T. Korhonen Metsävaratietojen jatkuva ajantasaistus metsäsuunnittelussa, MEJA Pekka Hyvönen Kari T. Korhonen Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Taustaa Nykyinen

Lisätiedot

Puukaupan teko ja metsänomistajan tulot sekä menot

Puukaupan teko ja metsänomistajan tulot sekä menot Puukaupan teko ja metsänomistajan tulot sekä menot 1 Puheenaiheet tänään Miksi metsää pitäisi hakata? Viiden kohdan puukauppa Puunmyyntiin liittyvät verot ja vähennykset Pääomatulovero Arvonlisävero Metsätilan

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 8a/2018 Markus Strandström Metsäteho Oy

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 8a/2018 Markus Strandström Metsäteho Oy Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 217 Metsätehon tuloskalvosarja 8a/218 Markus Strandström Metsäteho Oy Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia

Lisätiedot

RN:o 2:95 2,5 ha. RN:o 2:87 n.19,3 ha

RN:o 2:95 2,5 ha. RN:o 2:87 n.19,3 ha RN:o 2:95 2,5 ha RN:o 2:87 n.19,3 ha Maanmittauslaitos 2014 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus 2014 2,5 ha Palonen 595-427-2-95 Raimola 595-427-2-87 Maanmittauslaitos 2014 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus

Lisätiedot

Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen yhteismetsähanke. Jari Yli-Talonen Mhy Päijät-Häme

Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen yhteismetsähanke. Jari Yli-Talonen Mhy Päijät-Häme Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen yhteismetsähanke Jari Yli-Talonen Mhy Päijät-Häme TOIMIALUEENA Asikkalan, Hartolan, Heinolan, Hollolan, Hämeenkosken, Kärkölän, Lahden, Nastolan, Padasjoen ja Sysmän kunnat

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Pohjois-Karjala Leena Leskinen, elinkeinopäällikkö Joensuu 11.10.2018 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut ja käyttö Metsäsektorin sosiaaliset vaikutukset Energiapuun

Lisätiedot

Puunkorjuun kustannukset ja olosuhteet sekä puutavaran kaukokuljetuksen kustannukset ja puutavaralajeittaiset. vuonna 1996.

Puunkorjuun kustannukset ja olosuhteet sekä puutavaran kaukokuljetuksen kustannukset ja puutavaralajeittaiset. vuonna 1996. Puunkorjuun kustannukset ja olosuhteet sekä puutavaran kaukokuljetuksen kustannukset ja puutavaralajeittaiset kuljetusmatkat vuonna 1996 Jouko Örn Metsätehon raportti 32 8.12.1997 Osakkaiden yhteishanke

Lisätiedot

Metsänhoidon keinot biotalouden haasteisiin

Metsänhoidon keinot biotalouden haasteisiin Metsänhoidon keinot biotalouden haasteisiin Saija Huuskonen, Jaakko Repola & Jari Hynynen Tampere 15.3.2016 Biotalouden teemaseminaari Metsän mahdollisuudet biotaloudessa Pirkanmaan verkostopäivä Johdanto

Lisätiedot

Lämpöyrittäjäpäivän ohjelma

Lämpöyrittäjäpäivän ohjelma Lämpöyrittäjäpäivän ohjelma 8.30 Kahvit 9.15 Avaus ja ajankohtaiskatsaus Urpo Hassinen, Metsäkeskus 9.30 Lämpöyrittäjyys auttaa Pohjois-Karjalaa öljystä vapaaksi Anniina Kontiokorpi, Maakuntaliitto 9.50

Lisätiedot

Kannattaako metsän uudistamiseen ja taimikonhoitoon panostaa?

Kannattaako metsän uudistamiseen ja taimikonhoitoon panostaa? Kannattaako metsän uudistamiseen ja taimikonhoitoon panostaa? Saija Huuskonen Metla Kannattavan metsänkäsittelyn menetelmät seminaari ja retkeily 13.-14.6.2013 Lahti Metsikön kasvatusketju: Puuston kehitystä

Lisätiedot

HÄMEEN-UUDENMAAN METSIEN ENSIHARVENNUSOHJELMAN JA OMATOIMISTEN HANKINTAHAKKUIDEN EDISTÄMISOHJELMA

HÄMEEN-UUDENMAAN METSIEN ENSIHARVENNUSOHJELMAN JA OMATOIMISTEN HANKINTAHAKKUIDEN EDISTÄMISOHJELMA HÄMEEN-UUDENMAAN METSIEN ENSIHARVENNUSOHJELMAN JA OMATOIMISTEN HANKINTAHAKKUIDEN EDISTÄMISOHJELMA 2011-2014 Kriteeri 8: Yksityismetsien ensiharvennus- ja hankintahakkuita edistetään puuston kasvukunnon

Lisätiedot

TILASTO: Teollisuuspuun kauppa, joulukuu 2014

TILASTO: Teollisuuspuun kauppa, joulukuu 2014 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 4/2015 TILASTO: Teollisuuspuun kauppa, joulukuu 2014 22.1.2015 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 4/2015 T I L A S T O Teollisuuspuun kauppa, joulukuu 2014 22.1.2015

Lisätiedot

30.9.2014, Joensuu. 10.11.2014 Suomen metsäkeskus 1

30.9.2014, Joensuu. 10.11.2014 Suomen metsäkeskus 1 30.9.2014, Joensuu 10.11.2014 Suomen metsäkeskus 1 METSÄNOMISTAMISEN OHJAUS Luento 2 Metsien kestävä käyttö Metsän käyttöä ohjaavat lait ja suositukset Metsien suojelumahdollisuudet 10.11.2014 Suomen metsäkeskus

Lisätiedot

Puukauppa, maaliskuu 2011

Puukauppa, maaliskuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 13/2011 Puukauppa, maaliskuu 2011 8.4.2011 Martti Aarne Maaliskuun puukauppa jäi miljoonaan kuutiometriin Puukaupan hiljaiselo

Lisätiedot

Puumarkkinat.fi-palvelun mahdollisuudet. Jari Yli-Talonen Mhy Päijät-Häme

Puumarkkinat.fi-palvelun mahdollisuudet. Jari Yli-Talonen Mhy Päijät-Häme Puumarkkinat.fi-palvelun mahdollisuudet Jari Yli-Talonen Mhy Päijät-Häme Taustaa Puumarkkinat.fi uudistaa puukaupankäynnin Projektin tarkoituksena on luoda uusi markkinointikanava metsänomistajien ja metsänhoitoyhdistysten

Lisätiedot

Metsätaloustoimenpiteiden seuranta Metsähallituksessa. Lauri Karvonen 13.3.2012

Metsätaloustoimenpiteiden seuranta Metsähallituksessa. Lauri Karvonen 13.3.2012 Metsätaloustoimenpiteiden seuranta Metsähallituksessa Lauri Karvonen 13.3.2012 Toiminnan ohjeistuksen runkona Ympäristö- ja laatujärjestelmä (YLJ) Metsähallituksen YLJ perustuu ISO 14001- ja ISO 9001-

Lisätiedot

Terve, Kari Kivisalo metsäasiantuntija Metsänhoitoyhdistys Satakunta ry Keskuskatu Harjavalta

Terve, Kari Kivisalo metsäasiantuntija Metsänhoitoyhdistys Satakunta ry Keskuskatu Harjavalta Terve, liitteessä Ulvilan puolelta kiireellisin hakkuukohde. Kuviot ovat todella huonossa kunnossa pystykuivia on jo paljon. Kävin myös siellä partiopirtin tilalla. Mielestäni siitä voisi noin puolet tehdä

Lisätiedot

KUULEMINEN HALLITUSNEUVOTTELUISSA 17.5.

KUULEMINEN HALLITUSNEUVOTTELUISSA 17.5. KUULEMINEN HALLITUSNEUVOTTELUISSA Metsäteollisuuden näkökulmia metsien hiilinieluihin Ahti Fagerblom, energia- ja ilmastopäällikkö ahti.fagerblom@metsateollisuus.fi Metsäteollisuus ry 2 EU:ssa vähähiilisiä

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 1a/2017 Markus Strandström Metsäteho Oy

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 1a/2017 Markus Strandström Metsäteho Oy Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 216 Metsätehon tuloskalvosarja 1a/217 Markus Strandström Metsäteho Oy Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2016

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2016 Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 216 Metsätehon tuloskalvosarja 1a/217 Markus Strandström Metsäteho Oy Päivitetty 17.8.218 Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen

Lisätiedot

Metsä sijoituskohteena

Metsä sijoituskohteena Metsä sijoituskohteena Polvelta toiselle metsätilan sukupolvenvaihdosmessut Jarmo Lahdenmaa Metsänhoitoyhdistys Etelä-Pohjanmaa Esityksen sisältö Taustatietoa MHY Etelä-Pohjanmaasta Sijoittamisesta yleensä

Lisätiedot

Ovatko metsäpolitiikan Hullut päivät ohi?

Ovatko metsäpolitiikan Hullut päivät ohi? Ovatko metsäpolitiikan Hullut päivät ohi? Metsäpolitiikan AMK-konferenssi, Helsinki 26.3.2015 tutkimuspäällikkö Erno Järvinen MTK Katsauksen sisältö 1. Metsäpolitiikan ohjaus 2. Lyhyesti metsälainsäädännöstä

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015. Värriön yhteismetsä. TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2015

Toimintakertomus 2015. Värriön yhteismetsä. TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2015 Värriön yhteismetsä TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2015 Yleistä Yhteismetsä on tilojen yhteinen alue, joka on tarkoitettu kestävän metsätalouden harjoittamiseen osakastilojen hyväksi. Yhteismetsät

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Lounais-Suomi Tapio Nummi, elinkeinopäällikkö Pori 11.1.218 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut ja käyttö Metsäsektorin sosiaaliset vaikutukset Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt

Lisätiedot

Yli. miljoonaa. vuodessa suomalaisille

Yli. miljoonaa. vuodessa suomalaisille Yli 100 miljoonaa vuodessa suomalaisille Monikäyttö hyvinvointia 55 milj. 55 miljoonaa euroa metsien monimuotoisuuden, virkistyskäytön, porotalouden, saamelaiskulttuurin sekä työllisyyden edistämiseen

Lisätiedot

Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016. Kuolinpesä metsän omistajana

Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016. Kuolinpesä metsän omistajana Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016 Kuolinpesä metsän omistajana Projektineuvoja Jorma Kyllönen Tietoinen metsänomistus -hanke 2 Kuolinpesä Puhekielessä perikunta Itsenäinen verotusobjekti,

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE 25/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 25/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 25/2014 Energiapuun kauppa, tammi maaliskuu 2014 Karsitusta energiapuusta maksettiin alkuvuonna pystykaupoissa 5 euroa ja hankintakaupoissa

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Markus Strandström

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Markus Strandström Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 212 Markus Strandström Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä

Lisätiedot

Korjuujäljen seuranta energiapuun korjuun laadun mittarina. Mikko Korhonen Suomen metsäkeskus 23.5.2014

Korjuujäljen seuranta energiapuun korjuun laadun mittarina. Mikko Korhonen Suomen metsäkeskus 23.5.2014 Korjuujäljen seuranta energiapuun korjuun laadun mittarina Mikko Korhonen Suomen metsäkeskus 23.5.2014 Mitä on korjuujälki? Metsikön puuston ja maaperän tila puunkorjuun jälkeen. 2 23.5.2014 3 Korjuujäljen

Lisätiedot

RN:o 23:36. n.58,8 ha

RN:o 23:36. n.58,8 ha ?? RN:o 23:36 n.58,8 ha 0 metri Mittakaava: 1:10 000 400,0? Maanmittauslaitos 2014 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus 2014? Tammasuo 687-414-23-36 0 3 000 metri Mittakaava: 1:75 000 Maanmittauslaitos

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Markus Strandström

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Markus Strandström Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 211 Markus Strandström Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä

Lisätiedot

Puukauppa, tammikuu 2011

Puukauppa, tammikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 7/2011 Puukauppa, tammikuu 2011 11.2.2011 Martti Aarne Tammikuun puukauppa 1,0 miljoonaa kuutiometriä Teollisuus osti tammikuussa

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 4a/2016 Markus Strandström Metsäteho Oy

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 4a/2016 Markus Strandström Metsäteho Oy Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 215 Metsätehon tuloskalvosarja 4a/216 Markus Strandström Metsäteho Oy Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia

Lisätiedot

Lannoitushankkeet. Mhy Lakeus, Jussi Parviainen. Suometsäilta, Kauhajoki 23.10.2014

Lannoitushankkeet. Mhy Lakeus, Jussi Parviainen. Suometsäilta, Kauhajoki 23.10.2014 Lannoitushankkeet Mhy Lakeus, Jussi Parviainen Suometsäilta, Kauhajoki 23.10.2014 Mhy Lakeuden Lannoitushankkeet Yhteishankkeita, noin 500-700 ha vuosittain Pääasiassa helikopterilevitystä kesäkaudella

Lisätiedot

Tervetuloa Metsään peruskurssille!

Tervetuloa Metsään peruskurssille! Tervetuloa Metsään peruskurssille! 11.9.2013 Sonja Nurmi koulutusasiantuntija Suomen metsäkeskus Julkiset palvelut, Pirkanmaa Metsäalan toimintaympäristö Metsätalouden tunnuslukuja Suomalainen metsänomistaja

Lisätiedot

Puun alkuperän PEFC-seuranta (Chain of Custody)

Puun alkuperän PEFC-seuranta (Chain of Custody) Puun alkuperän PEFC-seuranta (Chain of Custody) Sisältö: 2 Mikä PEFC on? Puun laillisuuden ja kestävän alkuperän osoittaminen (chain of custody, CoC) Mitä alkuperän osoittaminen tarkoittaa yrityksen arkipäivässä

Lisätiedot

Metsätaloudellinen aikakauslehti N:o 11 marraskuu Julkilausuma

Metsätaloudellinen aikakauslehti N:o 11 marraskuu Julkilausuma MIKSI METSÄNHOITOON KANNATTAA PANOSTAA? Metsätaloudellinen aikakauslehti N:o 11 marraskuu 1948 Julkilausuma Jokainen metsäammattimies tietää, että metsiemme metsänhoidollinen tila antaa monissa suhteissa

Lisätiedot

YHTEISMETSÄ OMISTUSMUOTONA

YHTEISMETSÄ OMISTUSMUOTONA YHTEISMETSÄ OMISTUSMUOTONA Nurmes 13.3.2015 Sakari Tikka Yhteismetsä on tilojen yhteinen metsäalue Yhteismetsä on tilojen yhteinen alue, joka on tarkoitettu kestävän metsätalouden harjoittamiseen osakastilojen

Lisätiedot