JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2015"

Transkriptio

1 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2015 KIRKKONEUVOSTO Kokousaika klo Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 11 Kokouksen avaus 12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Pöytäkirjantarkastajat 14 Kokouksen työjärjestys 15 Luhangan kappelineuvoston henkilökohtaisten varajäsenten uudelleen valinta vuosille Lapsityö Leivonmäen kappeliseurakunnassa kaudella Toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta Muut asiat 19 Eron myöntäminen Juhani Liukkoselle kirkkovaltuustosta 20 Edustajan nimeäminen Joutsan kunnan monialainen lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn työryhmään. 21 Nordeassa olevan sijoitusvarallisuuden tilanne Kokouksen päättäminen Pöytäkirjan nähtävillä olo Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä kirkkoherranvirastossa sen aukioloaikoina Puheenjohtaja TUULA LEPPÄMÄKI Julkipanotodistus Tämä kokouskutsu on julkaistu seurakunnan ilmoitustaululle Tuija Salo seurakuntasihteeri

2 KIRKKONEUVOSTO Sivu 9 Kokousaika klo Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Jäsenet Leppämäki Tuula, pj. Jaakkola Teuvo, varapj. Eskelinen Sakari Niinikoski Aila Oksanen Petteri Simo Pirkko poissa varajäsen Heta-Maija Hintikka Talja Aarre Temisevä Liisa Vilander AnnaMarja Muut saapuvilla olleet Kallioinen Matti, kvalt. pj. Kuitunen Teuvo, kvalt, varapj. Nuto Annukka, Leivonmäen kappelin pappi Hautala Harri, Luhangan kappelin pappi Lehtimaa Eija, esittelijä, pöytäkirjanpitäjä poissa poissa Asiat Pöytäkirjan allekirjoitus Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirjantarkastus Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Pöytäkirjan käsittelylehdet on samalla varustettu nimikirjaimillamme Tarkastusaika ja paikka kirkkoherranvirastossa Pöytäkirjantarkastaja Pöytäkirjantarkastaja Pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävänä kirkkoherranvirastossa Allekirjoitus

3 KIRKKONEUVOSTO Sivu Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen ja piti alkuhartauden. 12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 13 Pöytäkirjantarkastajien valinta Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Petteri Oksanen ja Heta-Maija Lahti 14 Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjärjestys hyväksyttiin seuraavain lisäyksin: 19 Eron myöntäminen Juhani Liukkoselle kirkkovaltuustosta 20 Edustajan nimeäminen Joutsan kunnan monialainen lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn työryhmään. 21 Nordeassa olevan sijoitusvarallisuuden tilanne Kokouksen päättäminen

4 KIRKKONEUVOSTO Sivu Luhangan kappelineuvoston henkilökohtaisten varajäsenten uudelleen valinta vuosille Kneuv : Kappeliseurakunnan ohjesäännön 5 mukaan kappelineuvostoon kuuluu kappeliseurakunnan kappalainen/seurakuntapastori ja muina jäseninä 6 varsinaista ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä, jotka kirkkovaltuusto valitsee toimikaudekseen ensimmäisessä kokouksessaan. Valittujen jäsenten ja varajäsenten tulee asua kappeliseurakunnan alueella ja olla vaalikelpoisia seurakuntavaaleissa. Esitys: Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle valittavaksi 6 jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä Luhangan kappelineuvostoon vuosiksi kappeliseurakunnan alueella asuvista henkilöistä. Ehdotus hyväksyttiin. Kvalt : Esitys: Kirkkovaltuusto valitsee 6 jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä Luhangan kappelineuvostoon vuosiksi kappeliseurakunnan alueella asuvista henkilöistä. Luhangan kappelineuvostoon vuosiksi valittiin seuraavat jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet: AnnaMarja Vilander varajäsen Pirkko Hietanen Raila Helenius varajäsen Marika Helminen-Aro Mervi Nicklen varajäsen Kaija Sipilä Teuvo Jaakkola varajäsen Heikki Kiviniemi Aimo Ruuti varajäsen Susanna Huuskola Pertti Seimola varajäsen Ensio Varma Esitys: Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle valittavaksi uudelleen Luhangan kappelineuvoston henkilökohtaiset varajäsenet Luhangan kappelineuvostoon vuosiksi kappeliseurakunnan alueella asuvista henkilöistä ja ottamaan huomioon tasa-arvon toteutumisen. Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

5 KIRKKONEUVOSTO Sivu Lapsityö Leivonmäen kappeliseurakunnassa kaudella Eläkkeelle siirtymisen vuoksi lastenohjaajien määrä vähentyy ensi syksynä. Siksi kerhotyö on organisoitava uudelleen. Vastaava lastenohjaaja Milja Urkko on suunnitellut kerhojen järjestämistä. Päiväkerho 4-5-vuotiaille järjestetään kerran viikossa Luhangassa ja Leivonmäellä, kerran kuukaudessa perhekerho päiväkerhon tilalla. Joutsassa päiväkerho 4-5-vuotiaille ja perhekerho kerran viikossa. Koululaisten kerhot Leivonmäellä jäävät pois. Jos työt järjestetään suunnitelman mukaisesti, kappeliseurakunnissa olisi yhtä paljon tarjontaa alle kouluikäisille lapsille ja heidän perheilleen. Näin totoutuisi myös oikeudenmukaisuus. Liite 1 kneuv Kirkkoherran esitys: Kirkkoneuvosto hyväksyy päiväkerhotyön suunnitelman Leivonmäelle syksystä 2015 alkaen. Kirkkoneuvosto pyytää Leivonmäen kappelineuvostolta lausunnon asiasta. Lapsiasiahenkilö Annika Oksanen menee keskustelemaan Leivonmäen kappelineuvoston kokoukseen asiasta ja tekee LAVA:n.

6 KIRKKONEUVOSTO Sivu Toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2014 Vuosi 2014 oli vaalivuosi, seurakunnan äänestysprosentti oli 23,6 % (v ,6 %) äänestysprosentti muodostui kahdeksan prosenttia maan keskiarvoa korkeammaksi. Kirkkovaltuustoon tuli uusia valtuutettuja 11 kpl 19 valtuutetusta. Seurakunnan väkiluku vuoden 2014 lopussa oli 4494, vähennystä edelliseen vuoteen 198 henkeä. Joutsan ja Luhangan kunnan väestöstä kuului 81 % Joutsan ev.-lut. seurakuntaan. Joutsan seurakunnan vuoden 2014 tilinpäätös (suluissa ovat vuoden 2013 luvut) osoittaa vuosikatteen olleen ,86 ( ,74 ) ja tilikauden alijäämän ,43 ( ,41 ). Kirkollisveroja kertyi ,30 ( ,50 ), verotulojen täydennysavustusta saatiin ,00 (9 509,00 ). Satunnaisia tuottoja saatiin ,00 määräalan kaupasta Rauhalan tilasta Iso-Säynjärven rannalta. Näinollen talousarviossa ollut ei toteutunut, kirkkovaltuuston hyväksymät kiinteistökaupat Vuokkola Luhangasta, Tammijärven Kyläkirkko ja Leivonmäen pappila siirtyivät vuodelle Investointimenoista suurin oli Joutsan vainajien säilytystilan kunnostaminen ja uusien kylmäkoneiden hankinta ,87. Joutsan kirkko liitettiin kaukolämpöön keväällä, liittymismaksu Leivonmäen kirkon urkujen peruskunnostus Kirkkovaltuusto päätti nostaa kirkollisveron 1,9 % vuodelle Talouspäällikön esitys: Kirkkoneuvosto hyväksyy ja allekirjoittaa tilinpäätöksen ja jättää sen tilintarkastajalle tarkastettavaksi. Ehdotus hyväksyttiin.

7 KIRKKONEUVOSTO Sivu Muut asiat Luottamushenkilötapaaminen Kouvolan Kirkkopäivillä Seurakunta järjestää kuljetuksen Kirkkopäiville, seurakuntauutisiin laitetaan tieto ilmoittautumisesta. Kirkkoherra kertoi, että Tiekirkon yhdyshenkilönä toimivat Teija Lepistö Joutsassa ja Raila Helenius Luhangassa. Diakoniatyöryhmän jäsen Soile Lintunen on pyytänyt eroa työryhmästä. Kirkkoneuvosto myönsi eron ja valitsi diakoniatyöryhmään varajäsenenä olleen Eila Kivisen ja uudeksi varajäseneksi Eira Koskiniemen.

8 KIRKKONEUVOSTO Sivu Eron myöntäminen Juhani Liukkoselle kirkkovaltuustosta Juhani Liukkonen pyytää eroa kirkkovaltuustosta terveydentilan vuoksi. Talouspäällikön esitys: Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että se myöntää Juhani Liukkoselle eron kirkkovaltuustosta terveydentilan vuoksi ja toteaa, että yhteinen ja avoinseurakunta listalla ensimmäisenä varalla oleva Pekka Hujanen nousee varsinaiseksi valtuutetuksi. Ehdotus hyväksyttiin.

9 KIRKKONEUVOSTO Sivu Jäsenen nimeäminen Joutsan kunnan monialaiseen lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn yhteistyöryhmään. Kunnissa tulee olla kirjattu suunnitelma vähentää väkivaltaa ja parantaa palveluja. Kunnassa tulee olla toimintaohjelma ja -suunnitelma siitä, miten kunnissa tulee kehittää yhteistoimintaa, väkivallan tunnistamista, puuttumista ja tarvittavia palveluja. Joutsan lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen toimintaohjelma tai suunnitelman valmistelu tai toteuttamista varten asetetaan monilainen ja moniammatillinen yhteistyöryhmä, jossa ovat edustettuina mm. sosiaali-, terveys-, koulu- ja nuorisotoimi, poliisi, järjestöt sekä seurakunta. Yhteistyöryhmän asettaa kunnanhallitus. Joutsan kunnan perusturvalautakunta pyytää seurakuntaa nimeämään jäsenen sekä varajäsenen edellä mainittuun työryhmään mennessä. Talouspäällikön esitys: Kirkkoneuvosto keskustelee jäsen ja varajäsenen nimeämisestä. Kirkkoneuvosto valitsi jäseneksi Petteri Oksasen ja varajäseneksi Aila Niinikosken.

10 KIRKKONEUVOSTO Sivu Nordeassa olevan sijoitusvarallisuuden tilanne Seurakunnalla on rahastosijoituksia (Korko A ja Korkotuotto A), Nordea indeksilaina Tähtiluokka ja Nordean osakkeita. Indeksilaina Tähtiluokka erääntyy elokuussa 2015, (nimellispääoma tilanne ) sijoitusasiantuntija Pirjo Jalkanen nordeasta suositteli vaihtamaan Indeksilainan täällä hetkellä merkittävissä olevaan nimellispääomaltaan turvattuun Osakeobligaatio Suomeen ja varmistamaan tällä tavoin hyvin kehittyneen Indeksilainan voiton kotiuttamisen. Talouspäällikön esitys: Kirkkoneuvosto päättää Indeksilaina Tähtiluokan voiton kotiuttamisesta ja jatko toimenpiteistä. Muista sijoituksista keskustellaan myöhemmin. Kirkkoneuvosto päätti kotiuttaa Indeksilainan voiton ja pääoman, nykyisen rahatilanteen korjaamiseksi. Rahastosijoituksista päätetään myöhemmin ja pyydetään sijoitusasiantuntijaa paikalle selvittämään asiaa.

11 KIRKKONEUVOSTO Sivu Kokouksen päättäminen ja oikaisuvaatimusohjeet Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19,08 ja antoi oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen.

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2015 KIRKKOVALTUUSTO

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2015 KIRKKOVALTUUSTO JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2015 Kokousaika 20.5.2015 klo 18.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 18 Kokouksen avaus 19 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 20 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

K U U L U T U S. Joutsan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 8. päivänä tammikuuta 2015 klo 18.00 Joutsan seurakuntakodilla.

K U U L U T U S. Joutsan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 8. päivänä tammikuuta 2015 klo 18.00 Joutsan seurakuntakodilla. K U U L U T U S Joutsan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 8. päivänä tammikuuta 2015 klo 18.00 Joutsan seurakuntakodilla. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2017 KIRKKOVALTUUSTO

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2017 KIRKKOVALTUUSTO JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2017 Kokousaika 04.01.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 7/2015

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 7/2015 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 7/2015 Kokousaika 29.10.2015 klo 16.30 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti, kokoushuone Käsiteltävät asiat 80 Kokouksen avaus 81 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 10/2018

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 10/2018 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 10/2018 KIRKKONEUVOSTO Kokousaika 25.07.2018 klo 17.17 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 114 Kokouksen avaus 115 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2017

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2017 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2017 Kokousaika 16.11.2017 klo 17.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 29 Kokouksen avaus 30 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 31 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2018

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2018 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2018 KIRKKONEUVOSTO Kokousaika 11.4.2018 klo 17.05 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 50 Kokouksen avaus 51 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 7/2017

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 7/2017 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 7/2017 Kokousaika 15.6.2017 klo 17.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 69 Kokouksen avaus 70 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 71 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2015 KIRKKOVALTUUSTO

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2015 KIRKKOVALTUUSTO JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2015 Kokousaika 17.12.2015 klo 18.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 38 Kokouksen avaus 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 40 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2016

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2016 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2016 Kokousaika 19.10.2016 klo 18.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 16 Kokouksen avaus 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 18 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 6/2016. Kokousaika hautausmaakatsaus Leivonmäellä klo kokous klo 18.00

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 6/2016. Kokousaika hautausmaakatsaus Leivonmäellä klo kokous klo 18.00 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 6/2016 Kokousaika 28.6.2016 hautausmaakatsaus Leivonmäellä klo 17.00 kokous klo 18.00 Kokouspaikka Seurakuntatalo Leivonmäki Käsiteltävät asiat 54 Kokouksen avaus 55 Kokouksen

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 9/2017

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 9/2017 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 9/2017 Kokousaika 27.9.2017 klo 18.30 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 93 Kokouksen avaus 94 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 95 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3 / 2018

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3 / 2018 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3 / 2018 KIRKKOVALTUUSTO Kokousaika 02.08.2018 klo 18.09 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 18 Kokouksen avaus 19 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2016 KIRKKONEUVOSTO

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2016 KIRKKONEUVOSTO JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2016 Kokousaika 11.5.2016 klo 17.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 25 Kokouksen avaus 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 27 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 9/2016

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 9/2016 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 9/2016 Kokousaika 30.11.2016 klo 17.00 Kokouspaikka Pekkasten leirikeskus Käsiteltävät asiat 97 Kokouksen avaus 98 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 99 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2015

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2015 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2015 Kokousaika 20.1.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 5/2017

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 5/2017 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 5/2017 Kokousaika 28.12.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 36 Kokouksen avaus 37 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 38 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Kokousaika 14.12.2016 klo 18.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 27 Kokouksen avaus 28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 29 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 10/2017

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 10/2017 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 10/2017 Kokousaika 26.10.2017 klo 17.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 104 Kokouksen avaus 105 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 106 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2017

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2017 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2017 Kokousaika 7.6.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 21 Kokouksen avaus 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 23 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2016

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2016 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2016 Kokousaika 9.2.2016 klo 18.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1 / 2018

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1 / 2018 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1 / 2018 KIRKKOVALTUUSTO Kokousaika 16.05.2018 klo 17.09 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 5/2016

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 5/2016 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 5/2016 Kokousaika 08.06.2016 klo 16.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 45 Kokouksen avaus 46 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 47 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2017

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2017 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2017 Kokousaika 18.5.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 12 Kokouksen avaus 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 14 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 6/2015

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 6/2015 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 6/2015 Kokousaika 14.10.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 68 Kokouksen avaus 69 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 70 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

Temisevä Liisa jäsen Vilander AnnaMarja jäsen Vilkman Pirkko jäsen

Temisevä Liisa jäsen Vilander AnnaMarja jäsen Vilkman Pirkko jäsen PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika 3.1.2019 klo 17.22 18.45 Paikka Joutsan seurakuntakoti, Jousitie 42 (kirkkosali) Läsnä Leppämäki Tuula puheenjohtaja Jaakkola Teuvo varapuheenjohtaja Eskelinen

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2017

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2017 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2017 Kokousaika 22.02.2017 klo 17.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 19 Kokouksen avaus 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2015

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2015 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2015 Kokousaika 29.10.2015 klo 18.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 28 Kokouksen avaus 29 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 30 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 5/2017

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 5/2017 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 5/2017 Kokousaika 24.5.2017 klo 17.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 51 Kokouksen avaus 52 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 53 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 8/2015

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 8/2015 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 8/2015 Kokousaika 03.12.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Pekkasten leirikeskus Käsiteltävät asiat 88 Kokouksen avaus 89 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltiasuus 90 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

Eskelinen Sakari. Långström Sirkka jäsen. Muut osallistujat Jaakkola Teuvo kirkkovaltuuston puheenjohtaja kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja

Eskelinen Sakari. Långström Sirkka jäsen. Muut osallistujat Jaakkola Teuvo kirkkovaltuuston puheenjohtaja kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja PÖYTÄKIRJA 5/2019 57 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika 29.3.2019 klo 18.16 19.50 Paikka Joutsan seurakuntakoti, Jousitie 42 Läsnä Leppämäki Tuula puheenjohtaja Kuitunen Teuvo varapuheenjohtaja Eskelinen Sakari

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2016

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2016 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2016 Kokousaika 23.3.2016 klo 17.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 13 Kokouksen avaus 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 15 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 8/2018

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 8/2018 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 8/2018 KIRKKONEUVOSTO Kokousaika 18.06.2018 klo 17.07 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 93 Kokouksen avaus 94 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Nro 5/2014 Kirkkoneuvosto KLO Kokousaika. Joutsan seurakuntakoti. Kokouspaikka. Käsiteltävät asiat

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Nro 5/2014 Kirkkoneuvosto KLO Kokousaika. Joutsan seurakuntakoti. Kokouspaikka. Käsiteltävät asiat JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Nro 5/2014 Kokousaika Kokouspaikka 22.05.2015 KLO17.00 Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 65 Kokouksen avaus 66 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 67 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä kirkkoherranvirastossa 18.08.2014-17.09.2014 viraston aukioloaikana.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä kirkkoherranvirastossa 18.08.2014-17.09.2014 viraston aukioloaikana. K U U L U T U S Joutsan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 13 päivänä elokuuta 2014 klo 18.00 Tammijärven kyläkirkossa. Tutustuminen kyläkirkkoon klo 17.30. Kokouksessa käsiteltävät asiat: 1.

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 12/2017

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 12/2017 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 12/2017 Kokousaika 29.11.2017 klo 17.00 Kokouspaikka Pekkasten leirikeskus Käsiteltävät asiat 126 Kokouksen avaus 127 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 128 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2 / 2018

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2 / 2018 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2 / 2018 KIRKKOVALTUUSTO Kokousaika 25.6.2018 klo 18.10 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 10 Kokouksen avaus 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 11/2018

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 11/2018 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 11/2018 KIRKKONEUVOSTO Kokousaika 30.08.2018 klo 17.48 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 121 Kokouksen avaus 122 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 6/2018

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 6/2018 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 6/2018 KIRKKONEUVOSTO Kokousaika 24.05.2018 klo 17.14 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 67 Kokouksen avaus 68 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

K U U L U T U S. Joutsan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 19. päivänä toukokuuta 2010 klo 18.00.

K U U L U T U S. Joutsan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 19. päivänä toukokuuta 2010 klo 18.00. K U U L U T U S Joutsan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 19. päivänä toukokuuta 2010 klo 18.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2017

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2017 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2017 Kokousaika 18.1.2017 klo 17.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4 / 2018

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4 / 2018 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4 / KIRKKOVALTUUSTO Kokousaika 11.10. klo 18.11 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 26 Kokouksen avaus 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 28 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 13/2017

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 13/2017 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 13/2017 Kokousaika 19.12.2017 klo 17.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 136 Kokouksen avaus 137 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 138 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU 10/2019 KIRKKONEUVOSTO. Kokousaika klo Joutsan seurakuntakoti, Jousitie 42 A. Käsiteltävät asiat

KOKOUSKUTSU 10/2019 KIRKKONEUVOSTO. Kokousaika klo Joutsan seurakuntakoti, Jousitie 42 A. Käsiteltävät asiat KOKOUSKUTSU 10/2019 KIRKKONEUVOSTO Kokousaika 12.9.2019 klo 18.05 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti, Jousitie 42 A Käsiteltävät asiat 133 Kokouksen avaus 134 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

TAMMELAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Kirkkoneuvosto. 19 Pöytäkirjantarkastajien nimeäminen ja pöytäkirjan nähtävillä pitäminen

TAMMELAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Kirkkoneuvosto. 19 Pöytäkirjantarkastajien nimeäminen ja pöytäkirjan nähtävillä pitäminen TAMMELAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Kirkkoneuvosto Kokousaika 22.3.2018 klo 17.00 Kokouspaikka Kirkkoherranvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Jaakkola Teuvo jäsen, puheenjohtaja Långström Sirkka. Niinikoski Aila

Jaakkola Teuvo jäsen, puheenjohtaja Långström Sirkka. Niinikoski Aila PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika 23.1.2019 klo 17.10 18.41 Paikka Joutsan seurakuntakoti, Jousitie 42 (kirkkosali) Läsnä Eskelinen Sakari Hujanen Pekka Hytönen Pekka Jaakkola Teuvo, puheenjohtaja

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Nro 1/2014 Kirkkoneuvosto. Kokousaika 30.01.2014 klo 17.00. Joutsan seurakuntakoti. Kokouspaikka. Käsiteltävät asiat

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Nro 1/2014 Kirkkoneuvosto. Kokousaika 30.01.2014 klo 17.00. Joutsan seurakuntakoti. Kokouspaikka. Käsiteltävät asiat JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Nro 1/2014 Kokousaika 30.01.2014 klo 17.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajta

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 8/2016

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 8/2016 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 8/2016 Kokousaika 2.11.2016 klo 17.00 Kokouspaikka Pekkasten leirikeskus Käsiteltävät asiat 83 Kokouksen avaus 84 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltiasuus 85 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 7/2016

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 7/2016 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 7/2016 Kokousaika 29.9.2016 klo 17.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 63 Kokouksen avaus 64 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 65 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto 1/2016

TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto 1/2016 KOKOUSKUTSU Kirkkovaltuusto 1/2016 Kokousaika Tiistai 7.6.2016 kello 19.00, kahvitarjoilu alkaa klo 18.30 Kokouspaikka Kemien seurakuntakeskuksen kahvio, Tohmajärvi Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 13/2018

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 13/2018 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 13/2018 KIRKKONEUVOSTO Kokousaika 25.10.2018 klo 17.55 Kokouspaikka Luhangan seurakuntasali Käsiteltävät asiat 145 Kokouksen avaus 146 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto sivut 1 8

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto sivut 1 8 KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2017 sivut 1 8 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA LÄSNÄOLIJAT (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) klo 19.00 20.00 Raahen seurakuntakoti, Kirkkokatu 10, 92100 RAAHE puheenjohtaja Mattila

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Nro 6/2011 Kirkkoneuvosto. Kokousaika 22.08.2011 Hautausmaakatselmus klo 17.00, kirkkoneuvosto klo 18.00.

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Nro 6/2011 Kirkkoneuvosto. Kokousaika 22.08.2011 Hautausmaakatselmus klo 17.00, kirkkoneuvosto klo 18.00. JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Nro 6/2011 Kokousaika 22.08.2011 Hautausmaakatselmus klo 17.00, kirkkoneuvosto klo 18.00 Kokouspaikka Luhangan talvikirkko Käsiteltävät asiat 56 Nuorisonohjaajan viransijaisuus

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 KIRKKONEUVOSTO Kokousaika 28.03.2018 klo 17.10 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 34 Kokouksen avaus 35 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 11/2017 KIRKKONEUVOSTO

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 11/2017 KIRKKONEUVOSTO JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 11/2017 Kokousaika 16.11.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 115 Kokouksen avaus 116 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltiasuus 117 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 5/2018

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 5/2018 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 5/2018 KIRKKONEUVOSTO Kokousaika 25.4.2018 klo 17.02 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 58 Kokouksen avaus 59 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA

Kirkkovaltuusto / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA KALAJOEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kirkkovaltuusto 11.1.2017 1 / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.1.2017 klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA Kalajoen seurakuntakoti, Ikhtys-Sali, Seurakuntatie 1, Kalajoki

Lisätiedot

K U U L U T U S. Joutsan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 4 päivänä joulukuuta 2013 klo 17.00 Joutsan seurakuntakodilla.

K U U L U T U S. Joutsan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 4 päivänä joulukuuta 2013 klo 17.00 Joutsan seurakuntakodilla. K U U L U T U S Joutsan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 4 päivänä joulukuuta 2013 klo 17.00 Joutsan seurakuntakodilla. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2015

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2015 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2015 Kokousaika 29.4.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 23 Kokouksen avaus 24 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 25 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KOKOUSAIKA 9.1.2019 klo 18-18.48 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Ulla Maija Puhakka Sirkka Konttinen puheenjohtaja 1-6 :t puheenjohtaja 7-12 :t Liisa

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KOKOUSAIKA 10.1.2017 klo 17-17.35 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja Sorjonen Liisa varapuheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari Tuula

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2016 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2016 Kirkkovaltuusto 30.5.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA maanantaina 30. päivänä toukokuuta 2016 klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Kirkkoneuvosto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Kirkkoneuvosto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 19.55 Paikka: Seurakuntakoti Läsnäolo: Jäsenet: Läsnä Poissa Henkilökoh. varajäsen Läsnä Karjalainen Esa x Kiljunen

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KOKOUSAIKA 29.11.2016 klo 18-19.06 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari Tuula Kontturi Eeva-Liisa Hassinen

Lisätiedot

NIVALAN SEURAKUNTA Kokouspöytäkirja 4/ (13) Kirkkoneuvosto

NIVALAN SEURAKUNTA Kokouspöytäkirja 4/ (13) Kirkkoneuvosto NIVALAN SEURAKUNTA Kokouspöytäkirja 4/2018 1 (13) Kirkkoneuvosto KOKOUSAIKA Maanantaina 12.3.2018 klo 18.00-19.30 (Kahvitus klo 17.45 alkaen) KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä,

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2009. Kirkkovaltuusto KOKOUSAIKA Maanantai klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2009. Kirkkovaltuusto KOKOUSAIKA Maanantai klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSAIKA Maanantai 19.01.2009 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. 1 Kokouksen avaus sekä laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO Aika torstaina klo Paikka Ämmänsaaren seurakuntakeskus, kokoushuone

KIRKKONEUVOSTO Aika torstaina klo Paikka Ämmänsaaren seurakuntakeskus, kokoushuone KIRKKONEUVOSTO 8.12.2016 1 Aika torstaina 8.12.2016 klo 15.30 Paikka Ämmänsaaren seurakuntakeskus, kokoushuone Käsiteltävät asiat n:o sivu n:o 82 4 KIRKKOVALTUUSTON PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUOSIKSI 2017-2018

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto 3/2016

TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto 3/2016 KOKOUSKUTSU Kirkkovaltuusto 3/2016 Kokousaika Tiistai 13.12.2016 kello 19.00, kahvitarjoilu alkaa klo 18.30 Kokouspaikka Kemien kirkon kahvio, Tohmajärvi Käsiteltävät asiat 28 Toimintasuunnitelma ja talousarvio

Lisätiedot

2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen

2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen VIRTAIN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA 20.1.2019 klo 11.30 Kirkkovaltuuston jäseniä pyydetään saapumaan messuun pääkirkkoon klo 10.00. Tehtävään siunaaminen esirukouksen yhteydessä kirkon etupenkeissä.

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 23.1.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 26.01.2017-27.02.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1 N:o 1/2017 Sivu 1 Aika: 18.1.2017 klo 19 19.35 Paikka: Seurakuntatalo Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Laukkanen Esko Laukkanen Jari poissa, ei varajäsentä Leskinen Antero Muhos

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2017

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2017 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2017 Kokousaika 10.5.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 36 Kokouksen avaus 37 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 38 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 K U U L U T U S

SUOMUSSALMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 K U U L U T U S K U U L U T U S Suomussalmen seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään Ämmänsaaren seurakuntakeskuksen seurakuntasalissa lauantaina 10.01.2015 klo 10. Kokouksen asialuettelo on yleisesti nähtävänä kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 2/2010 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA Sivu

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 2/2010 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA Sivu KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 8 KOKOUSAIKA Tiistai kello 17.30-19.10 KOKOUSPAIKKA Outokummun seurakunnan seurakuntasali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kaapo Björklund, puheenjohtaja Anneli Hintikka Pekka Laakkonen

Lisätiedot

Julkipanotodistus Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle kirkkoherran virastossa

Julkipanotodistus Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle kirkkoherran virastossa Viranomainen TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Kirkkoneuvosto 3/2016 Kokousaika Tiistai 17.5.2016 kello 14.00 Kokouspaikka Kemien seurakuntakeskuksen kahvio, Tohmajärvi Käsiteltävät asiat 29 Kokouksen

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kirkkovaltuusto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kirkkovaltuusto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 18.58 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Immonen Paavo Keijonen

Lisätiedot

K U U L U T U S. Kirkkovaltuuston tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä ajalla klo ja kirkkoherranvirastossa.

K U U L U T U S. Kirkkovaltuuston tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä ajalla klo ja kirkkoherranvirastossa. K U U L U T U S Suomussalmen seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään Valkeisen seurakuntatalolla Saihotie 1 tiistaina 24.1.2017 klo 17.00 Kokouksen asialuettelo on yleisesti nähtävänä kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto 2/2017

TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto 2/2017 TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Kirkkovaltuusto 2/2017 Kokousaika Tiistai 18.4.2017 kello 14.00 Kokouspaikka Kemien kirkon kahvio, Tohmajärvi Käsiteltävät asiat 13 Kokouksen avaus 14 Nimenhuuto

Lisätiedot

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Kokousaika Maanantaina 13.02.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Säkylän seurakuntatalo Läsnä Aalto-Setälä Päivi Huhtinen Sari Huitu Pertti Karilainen Leena Kivineva Tiina Kytövuori Tuula Lahti Sirpa Laine Pentti

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkoneuvosto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkoneuvosto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 20.20 Paikka: Seurakuntakoti, sali Läsnäolo: Jäsenet: Läsnä Poissa Henkilökoh. varajäsen Läsnä Karjalainen Esa

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 11/2018

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 11/2018 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 11/2018 KIRKKONEUVOSTO Kokousaika 30.08.2018 klo 17.48 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 121 Kokouksen avaus 122 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto 2/2016

TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto 2/2016 KOKOUSKUTSU Kirkkovaltuusto 2/2016 Kokousaika Maanantai 14.11.2016 kello 19.00, kahvitarjoilu alkaa klo 18.30 Kokouspaikka Kemien kirkon kahvio, Tohmajärvi Käsiteltävät asiat Pöytäkirjan nähtävänä pito

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 5/ 2017 Kirkkoneuvosto 46-55

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 5/ 2017 Kirkkoneuvosto 46-55 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 5/ 2017 Kirkkoneuvosto 46-55 Aika Tiistai 4.4.2017 kello 16.00 17.10 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen, poissa Husso Leena jäsen Minna

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KOKOUSAIKA 24.9.2014 klo 18-18.45 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja Kuivalainen Eila varapuheenjohtaja Hassinen Arja Puhakka

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA /2016 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA Sivu 112

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA /2016 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA Sivu 112 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 12.12.2016 Sivu 112 Kokousaika Torstai 15.12.2016 kello 16.30 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina, poissa ei varajäsentä Kallio Marja Kovanen

Lisätiedot

Paikka ja päivämäärä

Paikka ja päivämäärä NIVALAN SEURAKUNTA Kokouspöytäkirja 2/2017 1 (11) Kirkkoneuvosto KOKOUSAIKA Maanantaina 20.3.2017 klo 18.00-18.53 KOKOUSPAIKKA Seurakuntakoti, Pieni sali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka

Lisätiedot

Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, Kiuruvesi

Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, Kiuruvesi Esityslista/pöytäkirja 1/2019 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet varajäsenet Maanantai 7.1.2019 klo 18-19.01 Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, 74700 Kiuruvesi Ahponen

Lisätiedot

Julkipanotodistus Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle kirkkoherran virastossa

Julkipanotodistus Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle kirkkoherran virastossa Viranomainen TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Kirkkoneuvosto 5/2016 Kokousaika Tiistai 18.10.2016 kello 12.30 Kokouspaikka Kemien kirkon kahvio, Tohmajärvi Käsiteltävät asiat 57 Kokouksen avaus 58

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Nro 6/2014 Kirkkoneuvosto. 28.07.2014 klo17.00. Kokousaika. Joutsan seurakuntakoti. Kokouspaikka. Käsiteltävät asiat

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Nro 6/2014 Kirkkoneuvosto. 28.07.2014 klo17.00. Kokousaika. Joutsan seurakuntakoti. Kokouspaikka. Käsiteltävät asiat JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Nro 6/2014 Kokousaika Kokouspaikka 28.07.2014 klo17.00 Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 65 Kokouksen avaus 66 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 67 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 03/2017 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto

SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 03/2017 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 Kokousaika Torstai 27.04.2017 kello 18.00-19.00 Kokouspaikka Rantasalmen seurakuntatalo Kirkkorinne Läsnä Eronen Juha jäsen x Härmälä Irja jäsen x Julkunen

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 18.25 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Karjalainen Esa

Lisätiedot

KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon alasali Tolonen Mikko kirkkoherra, puheenjohtaja Puhakka Ulla Maija, varapuheenjohtaja

KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon alasali Tolonen Mikko kirkkoherra, puheenjohtaja Puhakka Ulla Maija, varapuheenjohtaja ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (6) KOKOUSAIKA 19.5.2015 klo 17 18.20 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon alasali JÄSENET Tolonen Mikko kirkkoherra, puheenjohtaja Puhakka Ulla Maija, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen

2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen VIRTAIN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA 20.1.2019 klo 12.00 Kirkkovaltuuston jäseniä pyydetään saapumaan messuun pääkirkkoon klo 10.00. Tehtävään siunaaminen esirukouksen yhteydessä kirkon etupenkeissä.

Lisätiedot

Kokousaika: Torstaina klo 18 Kokouspaikka: Seurakuntatalon kahvihuone, Maijankuja 6, Koski Tl

Kokousaika: Torstaina klo 18 Kokouspaikka: Seurakuntatalon kahvihuone, Maijankuja 6, Koski Tl MARTINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2019 1 Kokousaika: Torstaina 6.6.2019 klo 18 Kokouspaikka: Seurakuntatalon kahvihuone, Maijankuja 6, Koski Tl Läsnä Hacklin Outi x puheenjohtaja Harstinen Pirjo - varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 SIVU 1/2013. PAIKKA Seurakuntakeskus, Latokartanontie 5. Sikala Touko

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 SIVU 1/2013. PAIKKA Seurakuntakeskus, Latokartanontie 5. Sikala Touko KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 SIVU 1/2013 AIKA Keskiviikko 16.1.2013 klo 18 18.20 PAIKKA Seurakuntakeskus, Latokartanontie 5 Aakula Kari Haikka Juha Hietanen Markku Hjerppe Ilkka Jokinen Kaarina Luukkonen

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 1 Kirkkoneuvosto 24.04.2013

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 1 Kirkkoneuvosto 24.04.2013 PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 18.55 Paikka: Seurakuntatalo Läsnäolo: Jäsenet: Läsnä Poissa Hämäläinen Sari Kantola Pentti Karjalainen Esa Markkanen

Lisätiedot

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla Esityslista/pöytäkirja 1/2017 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet Keskiviikko 11.1.2017 klo 18 18.50 Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, 74700 Kiuruvesi Ahponen Pentti

Lisätiedot

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2019. AIKA keskiviikkona klo 18 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2019. AIKA keskiviikkona klo 18 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2019 AIKA keskiviikkona 23.1.2019 klo 18 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo LÄSNÄ jäsenet Timo Aaltonen Enni Alakoski Ilkka Ali-Rontti Soile Anttila Ville Arkkila

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2013. torstaina 3. päivänä lokakuuta 2013 klo alkaen

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2013. torstaina 3. päivänä lokakuuta 2013 klo alkaen 3.10.2013 33 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2013 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA JÄSENET torstaina 3. päivänä lokakuuta 2013 klo 19.00 alkaen Seurakuntatalo Eskelinen Sanna Haataja Markku Huuskonen Erkki Karppinen

Lisätiedot