Tukea ikääntymiseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "www.ylojarvi.fi Tukea ikääntymiseen"

Transkriptio

1 Tukea ikääntymiseen

2 Ikäihmisten palvelut Ylöjärvellä Ylöjärven vanhustyön tavoitteena on tukea ikäihmisen turvallista, itsenäistä ja arvokasta asumista omassa kodissaan niin pitkään kuin mahdollista. Kotona asumista tuetaan monipuolisilla ja yksilöllisillä palveluilla yhteistyössä omaisten, läheisten ja eri toimijoiden kanssa. Keskeisenä toimintatapana on tukea ja ylläpitää ikäihmisen omia voimavaroja. Ikäihmisille tarjottavia palveluja ovat mm. kotihoito, tukipalvelut, omaishoidon tuki, päivätoiminta, asumis- ja laitospalvelut, palveluohjaus sekä sosiaalityöntekijän palvelut. Palvelut myönnetään yksilöllisen palvelutarpeen arvioinnin perusteella. Tervetuloa tutustumaan palveluihimme! [ 2 ]

3 Pitkien perinteiden vapaaehtoistyö Ylöjärven vanhusneuvosto on Ylöjärvellä asuvien ikäihmisten ja heidän järjestöjensä yhteistyöelin. Vanhusneuvoston tarkoituksena on seurata kaupungin ikääntyneen väestön hyvinvointia ja ikäihmisille tarkoitettuja palveluja. Tarvittaessa vanhusneuvosto tekee perusturvalautakunnalle ja muille hallintoelimille ehdotuksia palvelujen kehittämisestä. Liljannekoti Oy Vanhusneuvoston lisäksi järjestö- ja diakoniatyöllä on Ylöjärvellä pitkät perinteet. Aktiivisia toimijoita ovat mm. SPR ja Ylöjärven seurakunta, jotka järjestävät myös yhteistyössä vapaaehtoistoimintaa, kuten Ystäväpalvelua. Myös eläkeläisjärjestöjen panos ikäihmisten hyvinvointiin on merkittävä ja jäsenmäärät suuria. Lisätietoja ystäväpalvelusta: Seurakunnan diakoniatyöntekijät puh , SPR, puh Mertokarin yksikkö Hollitie Liedenpohja p Alavuden yksikkö Louontie Alavus p. (06) Pirkanmaan Hoiva ja Jalkahoitopalvelu puh Tukea ikääntymiseen [ 3 ]

4 Liikuntaa ja kulttuuria Monipuolista liikuntaa Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut tarjoaa eläkeläisille useita omia liikuntaryhmiä. Tarjontaan kuuluu mm. ohjattua vesijumppaa, kuntosaliharjoittelua sekä erilaisia jumppia ja venyttelyhetkiä. Liikuntaa tarjotaan myös erityisryhmille, kuten sydänryhmälle, jota varten räätälöity jumppa on rauhallisempaa. Liikunta kehittää mm. kestävyyttä, voimaa, liikkuvuutta ja tasapainoa sekä edistää terveyttä ja hyvinvointia. Kulttuuria kaikille Ylöjärven kulttuuritoimi järjestää runsaasti tapahtumia ja harrastusmahdollisuuksia vuoden ympäri. Kirjaston monipuolisissa teematapahtumissa mm. opetellaan atk-taitoja. Myös työväenopiston kursseilla voi opetella uutta. Liikuntakoordinaattori puh [ 4 ]

5 TUNNETKO OSAAMISEMME JA PALVELUMME? ANNOSJAKELU Lääkkeiden annosjakelu on osa sujuvaa ja turvallista lääkehoitoa. Jokaisella annosjakeluasiakkaalla on oma farmaseutti, joka auttaa asiakasta apteekkiasiointiin liittyvissä asioissa. KOTIINKULJETUS Voimme tarvittaessa tuoda apteekkiostokset kotiin. Maksu määräytyy yksilöllisesti matkan, toimitusmäärän ja tiheyden mukaan. LÄÄKKEIDEN MUISTUTUSPALVELU Lääkkeiden muistutuspalvelu lisää laatua lääkehoidon toteutukseen. Palvelu helpottaa lääkkeiden oton muistamista ja lisää lääkehoitoon sitoutumista. Palveluun kuuluu lääkekortti ja lääkemuistuttajan ajastaminen. IRTI TUPAKASTA -PALVELU Apteekin koulutettu, vieroitusohjaajana toimiva farmaseutti antaa yksilöllistä tupakanvierotusohjausta. Toistuvat tapaamiset tukihenkilön kanssa lisäävät tupakoinnin lopettamisen onnistumismahdollisuutta. LÄÄKEHOIDON KOKONAISARVIOINTI Lääkehoidon kokonaisarviointi (LHKA) on palvelu, jossa erityispätevyyden hankkinut farmaseutti arvioi potilaan lääkehoidon kokonaisuuden. Palvelussa kartoitetaan asiakkaan sairauksien hoitotasapaino ja terveydentila perusteellisesti. Arvioinnissa käydään läpi resepti-, itsehoito- ja luontaistuotevalmisteet, niiden yhteensopivuus ja oikea käyttö yksityiskohtaisesti. Havainnoista tehdään raportti ja pidetään palaveri omalääkärin kanssa. Ota yhteyttä ja kysy lisää apteekistamme! Mikkolantie 7, Ylöjärvi puh Tukea ikääntymiseen [ 5 ]

6 Elämää omassa kodissa Ylöjärven kotihoito tarjoaa ikäihmisille tukea, ohjausta, hoivaa ja hoitoa. Toiminnan lähtökohtana on auttaa asiakasta ylläpitämään toimintakykyään ja voimavarojaan. Ikääntyneiden mahdollisuuksia asua omassaan kodissaan edistetään omaisten, kotihoidon, hoivapalvelujen ja laitoshoidon yhteistyönä. Omaishoidon tuki ja omaishoitajien palvelut kuuluvat osaksi kotihoitoa. Omaishoidon tukeen sisältyvät palkkio ja omaishoidon vapaat. Kotihoitoa järjestetään yksilöllisten palvelu- ja hoitosuunnitelmien mukaan. Kotihoitoon sisältyy asiakkaan hoivaamisen lisäksi kodin päivittäisestä siisteydestä ja muusta asianmukaisesta toimivuudesta huolehtimista. Myös lääkehoito ja asiakkaan terveydentilan seuranta ovat osa kotihoitoa. Kotisairaanhoito voi olla säännöllistä tai tilapäistä. Kotihoidon asiakaspalvelu ks. tiedot takakannesta Sosiaaliohjaaja, puh (omaishoitoon ja perhehoitoon liittyvät asiat) YLÖJÄRVEN HAMMASPISTE Puh. (03) Asemantie 4 B Ylöjärvi Internet-ajanvaraus Tarjoamme monipuolisia hammaslääkäripalveluja Ylöjärven keskustassa Iltaruskon palvelutalossa. mm. yleishammashoitoa kirurgisia palveluja monipuolista proteesiosaamista Hammaslääkärit Pia Pantsari-Kuusisto Esa Ahrikkala Erikoishammaslääkäri Jukka Kuusisto suu- ja leukakirurgia [ 6 ]

7 Kotihoidon tukipalvelut Kotona asumisen tueksi järjestetään tarvittaessa tukipalveluita, kuten ateria-, turva-, kauppa-, sauna- ja pyykkipalveluja. Tukipalveluja tuotetaan kaupungin omana palveluna sekä palveluseteli- ja muina ostopalveluina. Apua kotiin yksityisiltä palveluntuottajilta Useat yksityiset palveluntuottajat järjestävät kotihoidon tukipalveluja. Kysytyimpiä palveluja ovat ateria-, siivous-, ruokaostos-, kylvetys-, kuljetus-, saattaja- ja lumenluontipalvelut. Ikäihmiset voivat ostaa näitä palveluja ilman 24 prosentin arvonlisävero-osuutta, jos tuottaja täyttää tietyt vaatimukset. Lisäksi palveluista saa kotitalousvähennyksen. Siivousapua on helppoa ja edullista ostaa yksityisiltä palveluntuottajilta. Kaupunki tukee siivousavun ostoa siivouspalveluseteleillä, joita myönnetään tulorajojen mukaisesti. Tukea ikääntymiseen [ 7 ]

8 Asumispalvelut Kun kotihoito ei enää toimintakyvyn laskiessa onnistu, voi vaihtoehtoisena asumismuotona olla asuminen ryhmäkodissa tai palveluasunnossa. Palveluasuminen on asiakkaan palvelutarpeesta riippuen joko tavallista palveluasumista tai tehostettua, ympärivuorokautista palveluasumista. Palvelukeskuksissa tarjotaan myös lyhytaikaista laitoshoitoa ja asumispalvelua, jotka tukevat kotona asumista. Asumisyksiköt Ylöjärven kaupungin tavallisen palveluasumisen yksiköt ovat ryhmäkoti Fröökynä ja Kurun palvelukeskuksen Mattikoti. Tehostettua palveluasumista tarjotaan Elokaaren palvelukeskuksen Siirikodissa ja Pauliinakodissa, Tiuravuoren palvelukeskuksen Tiuralassa sekä Kurun palvelukeskuksen Esterikodissa ja ryhmäkoti Pehtoorissa. Lisäksi asumispalveluja ostetaan yksityisiltä palveluntuottajilta. Tiuravuoren palvelukeskuksessa on kolme vanhainkotiosastoa. Lyhytaikaisyksikkö tarjoaa lyhytaikaista vanhainkotihoitoa. Tarupirtti ja Perttelintupa tarjoavat pitkäaikaista vanhainkotihoitoa. Soppeensydämen yhteisökoti Vuoden 2015 alussa valmistunut Soppeensydämen yhteisökoti tarjoaa ikäihmisille uudenlaisen asumisvaihtoehdon. Yhteisökodissa asukkailla on omien, keittiötiloilla varustettujen asuntojensa lisäksi yhteisiä tiloja mm. saunomiseen, ruoanlaittoon ja vapaa-ajan viettoon. Asumisvaihtoehto ehkäisee yksinäisyyttä ja turvattomuutta yhteisön tuomalla tuella. Asuntoja on varustettu myös teknisin turvavarustein. Yhteisökodit ovat kaupungin vuokraasuntoja, joihin haetaan vanhuspalvelujen kautta. Asumispalveluihin ja päivätoimintaan hakeudutaan oman alueen kotihoidon kautta. (Yhteystiedot takakannessa). [ 8 ]

9 Päivätoiminta Päivätoimintaa järjestetään Elokaaren, Kurun ja Tiuravuoren palvelukeskuksissa. Päivän aikana ruokaillaan, saunotaan ja nautitaan virikkeellisestä toiminnasta. Päivätoiminta tukee kotona asumista ja omaishoitajan jaksamista. Porinapiirit Porinapiirit ovat kaikille ikäihmisille avointa päivätoimintaa. Porinapiirit tarjoavat keskustelua, pelejä, musiikin kuuntelua, palveluohjausta ja neuvontaa sekä valmisteltuja teemapuheenvuoroja. Tarjolla on teetä ja kahvia pientä maksua vastaan, muuten toiminta on maksutonta. Porinapiirejä järjestetään Tiurankammarissa, Soppeensydämessä ja Kurussa. Päivätoimintaan palveluliikenteen avulla Palveluliikenne on joustavaa joukkoliikennettä, jonka ideana on tarjota kulkuyhteyksiä kaupungin eri alueilta keskustan palveluihin. Palveluliikennettä hoidetaan kolmella pikkubussilla, joiden toiminta-alueet ja -ajat vaihtelevat eri päivinä kaupungin eri alueilla. Liikenne toimii pääsääntöisesti kutsuperiaatteella ovelta ovelle. Tilaukset tehdään soittamalla suoraan autoon arkisin kello 8-16 pääsääntöisesti matkaa edeltävänä päivänä. Tilaa lääkäri kotiin Tiesittekö, että myös lääkärin voi tilata kotikäynnille? Tuomme kattavat palvelut kotiinne Tampereella ja lähikunnissa. Hoiva ja kodinhoito Hoidamme ihmisen+kodin Meiltä voi tilata myös Turvapuhelimen! Tukea ikääntymiseen [ 9 ]

10 Neuvontaa ja ohjausta Ikäpiste Ylöjärven terveyskeskuksessa Vuonna 2015 toimintansa aloittanut Ikäpiste palvelee ilman ajanvarausta. Ikäpisteessä annetaan palveluohjausta ja neuvontaa ikäihmisille ja heidän läheisilleen. Ikäpisteessä työskentelee vuoroviikoin ammattilaisia, joilla on palveluohjauksen lisäksi omat erityisosaamisalueensa. Tervetuloa terveyskioskille! Terveyskioskista saa terveydenhoitajan palveluja ilman ajanvarausta. Kioski tarjoaa terveysneuvontaa, ohjausta sairauksien hoidossa, pieniä toimenpiteitä, rokotuksia sekä terveysmittauksia. Asiointi on kolesterolimittausta lukuun ottamatta maksutonta. Ikäpiste Ylöjärven terveyskeskus Mikkolantie 10, B-ovi (vanha pääaula) Ylöjärvi Avoinna torstaisin klo Sosiaaliohjaaja, puh (omaishoito ja perhehoito) Palveluohjaaja, puh (etuuksien hakeminen) Kuntoutuksen ohjaaja, puh (kotona asumisen tukeminen) Terveyskioski Kauppakeskus Elo Elotie Ylöjärvi Avoinna ma-pe klo 9-18, la klo (tauko päivittäin klo ) Loma-aikoina aukioloajoissa voi olla muutoksia. Fysikaaliset hoidot - Liikehoidot - Hieronnat FYSIKAALINEN HOITOLAITOS Kotikäynteinä liikehoidot YLÖJÄRVEN (fysioterapia) ja hieronnat. KUNTOUTUS KY Mikkolantie 4, Ylöjärvi PAULI PUISTO fysioterapeutti Puh Kotitalousvähennysoikeus ja arvonlisäverottomat palvelut Ylöjärven Apu Asiointi ja kotipalvelut Puh Luotettavaa ja yksilöllistä hoivapalvelua senioreille kotiin Soita kerromme lisää puh [ 10 ]

11 Geriatrian poliklinikka Geriatrian poliklinikka tukee iäkkäiden ylöjärveläisten toimintakykyä ennaltaehkäisevällä ja kuntouttavalla otteella. Geriatrian poliklinikka toimii sairaalan ja kotihoidon rajapinnassa. Tiimiin kuuluu mm. lääkäreitä, sairaanhoitajia, kuntoutuksen ohjaaja, toimintaterapeutti, sosiaalityöntekijä ja fysioterapeutti. Toiminta ulottuu ohjauksesta ja neuvonnasta sairauksien diagnosointiin ja hoitamiseen. Myös aiemman muistipoliklinikan toiminta on osa geriatrian poliklinikan työtä. Lisäksi toimintakyvyn arviointi on vuoden 2015 alussa keskitetty geriatrian poliklinikalle. Geriatrian poliklinikka Pääterveysasema Mikkolantie Ylöjärvi Pirkanmaalainen perheyritys tuottaa seuraavia palveluita: kotisairaanhoito ja omaishoidon lomitus monipuoliset kotipalvelut, kotisiivous ja kotitalkkari saatto- ja asiointiapu, kotikampaaja ja -parturi kotisaattohoito Toimimme yksilöllisesti, joustavasti ja luotettavasti. Suverena Oy sh Mariaana Aartoranta, puh Kauppakeskus Elo Elotie 1, Ylöjärvi Palvelemme ma pe 9 20, la 10 17, su elona-apteekki.fi Viljakkalan sivuapteekki Riihitie 1, Viljakkala Tukea ikääntymiseen [ 11 ]

12 Ylöjärven kaupunki vanhusten palvelut Kuruntie Ylöjärvi vaihde vanhustyön johtaja, puh geriatrian ylilääkäri, puh vanhustyön sosiaalityöntekijä, puh (puhelinaika ma-pe klo ) Kotihoito Kotihoidon keski- ja eteläinen alue, asiakastilaus- ja palveluohjaus, puh (arkisin klo 9-14) Kotihoidon pohjoinen alue, asiakastilaus- ja palveluohjaus, puh (arkisin klo 9-14) -> perhe- ja sosiaalipalvelut -> vanhusten palvelut

Ikääntyvän Ylöjärvi. Ennaltaehkäisevät palvelut Kotihoito Geriatria Kotikuntoutus

Ikääntyvän Ylöjärvi. Ennaltaehkäisevät palvelut Kotihoito Geriatria Kotikuntoutus Ikääntyvän Ylöjärvi Ennaltaehkäisevät palvelut Kotihoito Geriatria Kotikuntoutus Kotihoito Kaupunki tarjoaa korkealaatuista kotihoitoa ja kotisairaanhoitoa asiakkaille, joiden toimintakyky on alentunut

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa.

Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa. Kotihoidon id myöntämisen perusteet 1.4.2014 alkaen - Rovaniemi Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen kohdentumista t (oikea-aikaisuus, i saavutettavuus), tt varattujen voimavarojen

Lisätiedot

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 25.3.2019 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Omaishoitajan lakisääteiset vapaat... 2 2

Lisätiedot

TeHoSa-Lappeenranta Lappeenranta / Taipalsaari. TeHoSa-Savitaipale Savitaipale / Lemi. TeHoSa-Luumäki Luumäki / Ylämaa

TeHoSa-Lappeenranta Lappeenranta / Taipalsaari. TeHoSa-Savitaipale Savitaipale / Lemi. TeHoSa-Luumäki Luumäki / Ylämaa akohtaiset palvelut Kunt Kotiin annettavat palvelut Ikäihmisten kotona selviytymistä tuetaan järjestämällä erilaisia palveluja kotiin. Kotiin annettavia palveluita on kotihoito, kotihoidon tukipalvelut,

Lisätiedot

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 20.12.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Omaishoitajan lakisääteiset vapaat... 2 2

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

Ikäosaamiskeskus, Piekkari, Pohjolankatu 2A. Maija Kaikkonen

Ikäosaamiskeskus, Piekkari, Pohjolankatu 2A. Maija Kaikkonen Ikäosaamiskeskus, Piekkari, Pohjolankatu 2A Maija Kaikkonen Nestori palveluohjausta ikäihmisille Nestori palvelee ikäihmisiä, heidän omaisiaan ja läheisiään sekä muita ikäihmisten asioista tietoa tarvitsevia

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

Kotihoidon, kotihoidon tukipalvelujen ja asumispalvelujen myöntämisperusteet

Kotihoidon, kotihoidon tukipalvelujen ja asumispalvelujen myöntämisperusteet 21.12.2018 Kotihoidon, kotihoidon tukipalvelujen ja asumispalvelujen myöntämisperusteet Sotela 18.12.2018 KOTIHOITO 21.12.2018 2 ATERIAPALVELU 21.12.2018 3 21.12.2018 4 KAUPPAPALVELU 21.12.2018 5 KULJETUSPALVELU

Lisätiedot

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA 1 ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA Toimintaohjeen tarkoituksena on antaa tietoa Espoon vanhusten palvelujen kotihoidon toimintaperiaatteista kuntalaisille, kotihoidon asiakkaille

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelut Pirkkalan yhteistoiminta-alueella

Ikäihmisten palvelut Pirkkalan yhteistoiminta-alueella Ikäihmisten palvelut Pirkkalan yhteistoiminta-alueella Vanhusten palvelut Pirkkalan yhteistoiminta-alueella Pirkkalan yhteistoiminta-alue järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut Pirkkalan ja Vesilahden

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 %

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 % KOLARI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 840 23,2 % 4 168 4 247 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 901 (23%) 1 312 (32%) kasvu 411 hlöä 75

Lisätiedot

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä)

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä) KITTILÄ 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 6 470 18,7 % 7 476 7 835 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 211 (19%) 1 798 (24%) kasvu 587 hlöä

Lisätiedot

Koko kunta ikääntyneen asialla

Koko kunta ikääntyneen asialla 1 Kuka hoitaa ikäihmiset tulevaisuudessa? 21.9.2010 Rita Oinas palvelujohtaja Vanhuspalvelut Oulun kaupunki Koko kunta ikääntyneen asialla 2 Oulun kaupungin vanhustyötä ohjaa kaupungin strateginen tavoite,

Lisätiedot

Hoidonporrastuksen kriteerit JJR 10.3.2010. KOTIHOIDON JA HOIDONPORRASTUKSEN KRITEERIT 2010 JJR KUNNISSA Hyv./ perusturvalautakunta 18.3.

Hoidonporrastuksen kriteerit JJR 10.3.2010. KOTIHOIDON JA HOIDONPORRASTUKSEN KRITEERIT 2010 JJR KUNNISSA Hyv./ perusturvalautakunta 18.3. KOTIHOIDON JA HOIDONPORRASTUKSEN KRITEERIT 2010 JJR KUNNISSA Hyv./ perusturvalautakunta 18.3.2010 YLEISTÄ Kotona asumista tuetaan ensisijaisesti tukipalvelujen avulla (ateria-, turva- ja kuljetuspalvelu).

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEIDEN KANGASALAN KUNTA VAIHDE

IKÄÄNTYNEIDEN KANGASALAN KUNTA VAIHDE IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT oksalla ylimmällä www.kangasala.fi KANGASALAN KUNTA VAIHDE 03 5655 3000 VANHUSPALVELUT Kunnanvirasto 3 Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala Vanhustyön johtaja 050 406 1181 Kotihoidon

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä) POSIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 633 30,8 % (1163 hlöä) 2975 2766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1123 (31 %) 1341 (45%) kasvu

Lisätiedot

Kotona asumista tukevat palvelut ja kotihoidon palveluseteli

Kotona asumista tukevat palvelut ja kotihoidon palveluseteli Kotona asumista tukevat palvelut ja kotihoidon palveluseteli Ikäihmisten Palvelutori - Poiju Mahdollistetaan ikäihmisten kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Tuetaan ja autetaan yhdessä asiakasta, itse

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT

SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT 2014 SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT SUONENJOEN KAUPUNGIN PÄIVÄKESKUKSEN TOIMINTA-AJATUS: Iloa ja eloa ikääntyneen arkeen. Omien voimavarojen mukaan, yhdessä ja yksilöllisesti. PÄIVÄKESKUS JOHDANTO

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu SALLA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 781 31,9 % (1258 hlöä) 3 091 2 852 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1 240 (32%) 1 430 (46%) kasvu

Lisätiedot

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET 1 ASIAKKAAKSI TULEMINEN Päivätoimintaan tullaan palvelutarpeenarvioinnin kautta, jolloin kartoitetaan kokonaisvaltaisesti asiakkaan selviytyminen päivittäiseistä

Lisätiedot

Palveluneuvo Mikkeli, Juva, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa, Kangasniemi, Puumala

Palveluneuvo Mikkeli, Juva, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa, Kangasniemi, Puumala 7.8.2017 Palveluneuvo Mikkeli, Juva, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa, Kangasniemi, Puumala Palveluneuvon tavoite ja tarkoitus Tunnistetaan asiakkaan palvelun tarve yhdessä asiakkaan kanssa Palveluneuvossa

Lisätiedot

Ikääntyneiden PALVELUT

Ikääntyneiden PALVELUT Ikääntyneiden PALVELUT Hyvässä kunnossa läpi elämän Iän karttuessa omasta kodista tulee entistä tärkeämpi paikka. Parasta varautumista iän tuomiin muutoksiin ja kotona asumisen turvaamiseen on omasta terveydestä

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (930 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (930 hlöä) RANUA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 4 093 21,8 % (930 hlöä) 3 254 3 040 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 904 (22 %) 1

Lisätiedot

JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT

JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Oheismateriaali ltk 20.10.2015 JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Alajärvi, Vimpeli, Soini 1 SISÄLTÖ 1. KOTIHOIDON TUKIPALVELUT... 3 2. Ateriapalvelu... 3 3. Kauppapalvelu... 4 4. Kylvetyspalvelu...

Lisätiedot

Asiakasohjaus Siiri -yhden luukun palvelupiste

Asiakasohjaus Siiri -yhden luukun palvelupiste Asiakasohjaus Siiri -yhden luukun palvelupiste Sosiaalityö Lähtötilanne Omaishoidon tuki T3 Veteraanipalvelut PTH Sairaala Klinikat Kotihoidon alue 1 SKY Kotihoidon alue 3 SAS Kotihoidon alue 4 Vammaispalvelut

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) % (317 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) % (317 hlöä) SAVUKOSKI 2. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 1 103 28 % (317 hlöä) 986 943 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 315 (28 %) 453

Lisätiedot

Kotihoito. Mervi Lehikoinen Sairaanhoitaja HelppiSeniori Idän asiakasohjaus

Kotihoito. Mervi Lehikoinen Sairaanhoitaja HelppiSeniori Idän asiakasohjaus Kotihoito Mervi Lehikoinen Sairaanhoitaja HelppiSeniori Idän asiakasohjaus Kotihoidon tehtävänä on vanhusten, yli 18- vuotiaiden vammaisten, toipilaiden ja pitkäaikaissairaiden hoito ja palvelut niin,

Lisätiedot

Perusturvakuntayhtymä Karviainen Sisällys

Perusturvakuntayhtymä Karviainen Sisällys Tukena elämässä. 2 Perusturvakuntayhtymä Karviainen Sisällys Terveydenhuollon vastaanotto... 4 Vanhusneuvosto... 5 Liikuntapalvelut... 5 Palvelutarpeen arviointi... 6 Muistipoliklinikka... 8 Omaishoito...

Lisätiedot

Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä. ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja

Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä. ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Keskeisimmät toimintamuodot Hyvinvointi -75 päivät Kunnon

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,1 % (544 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,1 % (544 hlöä) MUONIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 2 375 22,1 % (544 hlöä) 2 313 2 297 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 527 (22%) 658

Lisätiedot

Vanhus- ja vammaispalvelut 2016

Vanhus- ja vammaispalvelut 2016 Vanhus- ja vammaispalvelut 2016 VANHUS- JA VAMMAISPALVELUT vanhus- ja vammaispalveluiden johtaja Soili Partanen HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT PALVELUT palvelupäällikkö Kirsi Oksanen PALVELUOHJAUS RUORI Ateriapalvelu

Lisätiedot

Esperi Care Anna meidän auttaa

Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi palvelee, kasvaa ja kehittää. Valtakunnallinen Esperi Care -konserni tarjoaa kuntouttavia asumispalveluja ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille ja vammaispalvelun

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä) PELKOSENNIEMI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 947 29,9 % (296 hlöä) 807 766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 289 (30%) 354 (44%) kasvu

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä) KEMIJÄRVI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 7 892 31,9 % (2617 hlöä) 6 517 6 068 Ikääntynden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 2 544 (32%) 2 901 (45%) kasvu

Lisätiedot

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen Muistipolku Tämä esite on tarkoitettu muistisairaille ja heidän läheisilleen. Esitteeseen on kirjattu palveluita, joita sairastunut voi tarvita sairautensa eri vaiheissa. Esite auttaa valitsemaan jokaiselle

Lisätiedot

Ikäneuvo-hanke Asiakasohjauksen kokeiluun osallistuvien kuntien yhteiset kotihoidon ja tukipalvelujen kriteerit

Ikäneuvo-hanke Asiakasohjauksen kokeiluun osallistuvien kuntien yhteiset kotihoidon ja tukipalvelujen kriteerit Ikäneuvo-hanke Asiakasohjauksen kokeiluun osallistuvien kuntien yhteiset kotihoidon ja tukipalvelujen kriteerit 1 Kotihoito yhteiset kriteerit 1/2 Kotihoitoa järjestetään eri-ikäisille asiakkaille, jotka

Lisätiedot

ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT

ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT HYVÄN ARJEN TUKENA Rovaniemen kaupungin vammaispalvelut edistää vammaisten ja pitkäaikaissairaiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Autamme asiakkaitamme ylläpitämään toimintakykyään

Lisätiedot

Neuvonta, palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi. OIVA keskus. Miia Autiomäki 18.2.2015

Neuvonta, palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi. OIVA keskus. Miia Autiomäki 18.2.2015 Neuvonta, palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi OIVA keskus Miia Autiomäki 18.2.2015 20.2.2015 Johdon tukipalvelut vastuualuejohtaja Anssi Niemelä Toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistäminen/ OIVA-keskus

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA

IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA Omenamäen palvelukeskus Tulliportinkatu 4 06100 Porvoo Puh 040 676 1414 www.porvoo.fi/ruori Ikäihmisten palveluohjaus yhdessä paikassa! Tervetuloa! TAUSTALLA VANHUSPALVELULAKI

Lisätiedot

Muistipalvelut. Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu Hämeenlinna p

Muistipalvelut. Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu Hämeenlinna p Muistipalvelut Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu 12 13100 Hämeenlinna p. 044 726 7400 info@muistiaina.fi Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry tarjoaa Muistipalveluita Hämeenlinnan alueella asuville

Lisätiedot

Poskelapin Ikäihminen toimijana-hanke. Työaika 50 %

Poskelapin Ikäihminen toimijana-hanke. Työaika 50 % Poskelapin Ikäihminen toimijana-hanke Ajalla 1.10.13-31.5.2014 Inarin kunnan kehittäjätyöntekijänä terveydenhoitaja Anneli Pekkala Työaika 50 % Lähtökohta: Inarin kunnan hyvinvointia ja terveyttä edistävät

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2012 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Kylvetyspalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta... 4 5. Kuljetuspalvelu...

Lisätiedot

Vanhusten palvelutalot

Vanhusten palvelutalot Vanhusten palvelutalot Vanhusten palvelutalot Asunnot tarkoitettu päivittäin kotihoitoa tarvitseville Vantaan kaupungin palvelutalot on tarkoitettu ikäihmisille, jotka eivät pärjää kotonaan runsaankaan

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat. Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015

Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat. Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015 Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015 Vapa onnistumiset 2014 Hoitoketjut sujuviksi Potilaat kotiutuivat sairaalasta kotiin, ei vanhainkotiin

Lisätiedot

PALVELUT KOTIISI - HINNASTO Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin.

PALVELUT KOTIISI - HINNASTO Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin. PALVELUT KOTIISI - HINNASTO 2018 Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin. Palveluohjaus ja neuvonta: Palvelut ikäihmisille: 040 769 8615 Palvelut vammaisille: 050 375 8276 Caritas Kuntoutus ajanvaraus: 044

Lisätiedot

Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet alkaen

Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet alkaen Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet 1.1.2014 alkaen Ikäihmisten lautakunta 17.12.2013 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Kylvetyspalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta...

Lisätiedot

VANHUSTEN PITKÄAIKAINEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOITO JA HUOLENPITO JA SEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2015 ALKAEN

VANHUSTEN PITKÄAIKAINEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOITO JA HUOLENPITO JA SEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2015 ALKAEN VANHUSTEN PITKÄAIKAINEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOITO JA HUOLENPITO JA SEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2015 ALKAEN PITKÄAIKAINEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOITO JA HUOLENPITO Lainsäädännöllinen perusta ja kaupungin vanhustyön

Lisätiedot

Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen

Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen 2 Tarkoituksenmukaiset palvelut Toimiva asuminen Osallisuus yhteisön toimintaan Riittävä taloudellinen toimeentulo

Lisätiedot

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Ikäihmisten palveluiden tulevaisuuden visio Osallistava ja turvallinen Osallistava ja turvallinen kunta, joka tarjoaa ikäihmisille

Lisätiedot

KOTIHOITO KOTIHOITO KOTISAIRAANHOITO TUKIPALVELUT PÄIVÄTOIMINTA

KOTIHOITO KOTIHOITO KOTISAIRAANHOITO TUKIPALVELUT PÄIVÄTOIMINTA KOTIHOITO KOTIHOITO KOTISAIRAANHOITO TUKIPALVELUT PÄIVÄTOIMINTA Mitä kotihoito on? Kotihoito on kunnan tarjoamaa hoitoa kotona asuville paljon hoitoa ja huolenpitoa tarvitseville ikäihmisille ja pitkäaikaissairaille.

Lisätiedot

Kotihoito kotona asumisen tueksi. Kotihoito ja tukipalvelut

Kotihoito kotona asumisen tueksi. Kotihoito ja tukipalvelut Kotihoito kotona asumisen tueksi Kotihoito ja tukipalvelut Kotihoito Kotihoitoon kuuluvat kotipalvelu ja kotisairaanhoito. Kotihoito auttaa silloin, kun turvallinen kotona asuminen edellyttää sosiaali-

Lisätiedot

Palveluasumisen asiakasmaksujen uudistusnäkymät

Palveluasumisen asiakasmaksujen uudistusnäkymät Palveluasumisen asiakasmaksujen uudistusnäkymät Sosiaali- ja terveydenhuollon maksut ongelmia ja uudistusnäkymiä SSOS:n yleisötilaisuus Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman kirjaus asiakasmaksujärjestelmän

Lisätiedot

Metsolan Kartano PALVELUHINNASTO 2019

Metsolan Kartano PALVELUHINNASTO 2019 Metsolan Kartano PALVELUHINNASTO 2019 Hinnat ovat voimassa 1.1.2019 alkaen toistaiseksi. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin. Metsolan Kartano, Mielikintie 8, 90550 Oulu Kaiponen Outi, palveluesimies,

Lisätiedot

Slow-go ja Helsingin kotihoito

Slow-go ja Helsingin kotihoito Slow-go ja Helsingin kotihoito Anna-Liisa Niemelä projektipäällikkö, Lupaava-hanke Helsingin terveyskeskus Strategiayksikkö Esityksen rakenne Helsingin kotihoidon esittely Lupaava-hanke kotihoidossa Kotona

Lisätiedot

Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019

Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019 Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019 Ikäihmisen palvelukokonaisuus Omaehtoinen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, toimintakyvyn ylläpitäminen Vapaaehtoiset arjen tukena, päivätoiminnan eri muodot

Lisätiedot

Yhdessä ikääntyen, voimavaroja tukien VANHUSPALVELUT

Yhdessä ikääntyen, voimavaroja tukien VANHUSPALVELUT Yhdessä ikääntyen, voimavaroja tukien VANHUSPALVELUT SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMEN VANHUSPALVELUT HAAPAVEDEN KARTANONVÄKI Rautionkuja 1 Alice Pekkala 050 374 8968, hoitajat p. 043 211 1573 IIN KARTANONVÄKI

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE Sivu 2 / 6 SISÄLLYSLUETTELO 1. MITÄ PALVELUSETELI TARKOITTAA?... 3 SUONENJOEN KAUPUNGILLA KÄYTÖSSÄ OLEVAT PALVELUSETELIT...

Lisätiedot

JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT

JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Oheismateriaali ltk 20.12.2016 JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Alajärvi, Vimpeli 1 SISÄLTÖ 1. KOTIHOIDON TUKIPALVELUT... 3 2. Ateriapalvelu... 3 3. Asiointipalvelu... 4 4. Kylvetyspalvelu... 4

Lisätiedot

Tietoa, apua ja ideoita kotona pärjäämiseen ja omatoimiseen elämään Palvelutorilta

Tietoa, apua ja ideoita kotona pärjäämiseen ja omatoimiseen elämään Palvelutorilta Tietoa, apua ja ideoita kotona pärjäämiseen ja omatoimiseen elämään Palvelutorilta Haluaisin teettää kotona pientä remonttia, mistä löytäisin luotettavan tekijän? Mistä löytäisin ikkunoille pesijän? Olen

Lisätiedot

Kotihoidon asiakasmaksut

Kotihoidon asiakasmaksut 4/2012 Helsingin kotihoidon palvelupaletti Liite Kotihoidon asiakasmaksut Hinnasto sivut 2 3 Asiakasmaksuesimerkkejä sivut 4 10 Kotihoidon tukipalvelujen maksut 1.4.2012 alkaen Terveyslautakunta päättää

Lisätiedot

Pöytyän terveyskeskuksen osasto

Pöytyän terveyskeskuksen osasto PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Pöytyän terveyskeskuksen osasto TIETOA POTILAAN OMAISELLE Osasto Yläneentie 1 21870 RIIHIKOSKI Puh: 02 4864 1300 Pöytyän terveyskeskuksen osaston tehtävänä on: Antaa

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA

VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA ASUKASFOORUMI 15.3.2011 Minna-Maria Behm, Teija Malinen, Erja Inkiläinen & Eeva-Liisa Saarinen Vanhusten palvelut Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotessa Vanhusten

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEIDEN PITKÄAIKAISTEN ASUMISPALVELUJEN JA LAITOSHOIDON MYÖNTÄMISPERUSTEET ALKAEN

IKÄÄNTYNEIDEN PITKÄAIKAISTEN ASUMISPALVELUJEN JA LAITOSHOIDON MYÖNTÄMISPERUSTEET ALKAEN 1 (5) Perusturvalautakunta 11.6.2019 54 Liite nro 3 IKÄÄNTYNEIDEN PITKÄAIKAISTEN ASUMISPALVELUJEN JA LAITOSHOIDON MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.7.2019 ALKAEN 1. IKÄÄNTYNEIDEN ASUMISPALVELUJEN JA LAITOSHOIDON YLEISET

Lisätiedot

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue TP 2013 TP 2014 TA2015 Henkilöstömäärä 1196 1134 1071 Toimintakulut 102,4 M 99,4M 97,8 M joista henkilöstökulut 54 M 52,4 M joista asumis- ja hoiva-palvelujen ostot

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.6.2010 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Saunapalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta... 4 5. Kuljetuspalvelu...

Lisätiedot

KAAVIN VANHUSTYÖN PALVELUESITE

KAAVIN VANHUSTYÖN PALVELUESITE KAAVIN VANHUSTYÖN PALVELUESITE 1 SISÄLLYS JOHDANTO... 3 KOTIHOITO... 5 KOTIPALVELU JA KOTISAIRAANHOITO... 5 PALVELUASUNNOT... 6 TUKIPALVELUT... 6 ATERIAPALVELU... 6 SIIVOUSPALVELU... 7 KYLVETYSPALVELU...

Lisätiedot

Ikääntyneiden palvelutarpeen arvioinnin prosessi

Ikääntyneiden palvelutarpeen arvioinnin prosessi Ikääntyneiden palvelutarpeen arvioinnin prosessi 1.4.2019 Jaako Taina, Roslakka Titta, Inna Miia, Mälkiä Pia EKSOTE 1 15.4.2019 Sisältö: - hallinnollinen sijainti Eksoten organisaatiossa - ohjaavaa lainsäädäntöä

Lisätiedot

KRIISIPALVELUT. Keski-Suomen vammaispalvelusäätiö

KRIISIPALVELUT. Keski-Suomen vammaispalvelusäätiö KRIISIPALVELUT Keski-Suomen vammaispalvelusäätiö Theresa Sinkkonen 28.3.2012 KESKI-SUOMEN VAMMAISPALVELUSÄÄTIÖN KRIISIPALVELU Kriisipalvelu on tarkoitettu henkilölle, joka tarvitsee välitöntä ympärivuorokautisesti

Lisätiedot

ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015

ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015 Epäily muisti-ongelmasta ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015 Muistiasiakkaan (+65) palvelupolku Keski-Pohjanmaalla LUONNOS 13.3.2015 Asiakas ja läheiset Ennakoiva työ Daalia/Ikäneuvola/palveluohjaus/infot

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelut

Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten palvelut sisältävät palveluohjauksen, kotihoidon tukipalveluineen, omaishoidontuen, palveluasumisen ja terveyskeskussairaalan palvelut ja ennakoivan ja kuntouttavan toiminnan

Lisätiedot

Asumispalvelut SASTAMALAN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT

Asumispalvelut SASTAMALAN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Asumispalvelut SASTAMALAN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Tervetuloa tutustumaan asumispalveluihimme! SOTEsi järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut Sastamalan kaupungin ja Punkalaitumen kunnan alueilla.

Lisätiedot

Kotihoidon asiakasmaksut alkaen

Kotihoidon asiakasmaksut alkaen Tiedote 1 (5) Sosiaali- ja terveystoimi Vanhusten palvelut /esikunta Kotihoidon asiakasmaksut 1.1.2018 alkaen Säännöllinen ja jatkuva kotihoito Säännöllisestä ja jatkuvasta kotipalvelusta ja kotisairaanhoidosta

Lisätiedot

Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen? riittävästi liian vähän en lainkaan, miksi

Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen? riittävästi liian vähän en lainkaan, miksi OSALLISUUS OMAN ARJEN SUUNNITTELUUN Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen?, miksi Onko hoito- ja palvelusuunnitelmanne tavoitteet määritelty yhdessä teidän kanssanne? lainkaan

Lisätiedot

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT Mielenterveys ja päihde SAStyöryhmä Puheenjohtaja 0400 447 633 Terveyskeskus Päivystysajanvaraus ma su 8 22 (06) 2413 3200 Terveyskeskus Ei kiireellinen ajanvaraus ma pe

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA. Hoiva- ja vanhuspalveluiden lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet alkaen

SIILINJÄRVEN KUNTA. Hoiva- ja vanhuspalveluiden lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet alkaen SIILINJÄRVEN KUNTA Hoiva- ja vanhuspalveluiden lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet 1.5.2017 alkaen Sisältö Hoiva- ja vanhuspalvelut...1 Hoiva- ja vanhuspalveluiden termit...2 Lyhytaikaishoito...3 Lyhytaikaishoidon

Lisätiedot

KOTIHOIDON YHTEYSTIEDOT

KOTIHOIDON YHTEYSTIEDOT L I I T E KOTIHOIDON YHTEYSTIEDOT A S K A I N E N - L E M U - M A S K U - M E R I M A S K U - M Y N Ä M Ä K I - N A A N T A L I - N O U S I A I N E N - R Y M Ä T T Y L Ä - R U S K O - V A H T O - V E L

Lisätiedot

Kuntouttavaa asumispalvelua

Kuntouttavaa asumispalvelua Kuntouttavaa asumispalvelua Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille, kehitysvammaisille

Lisätiedot

ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ RIIHIMÄELLÄ

ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ RIIHIMÄELLÄ ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ RIIHIMÄELLÄ Saara Bitter 9.4.2015 Ennaltaehkäisevät kotikäynnit 75-vuotiaille. Asiakkaalle lähetettiin kirje, jossa oli ilmoitettu aika palveluneuvojan kotikäynnistä. Tämä malli ei

Lisätiedot

Kotihoidon asiakasmaksut alkaen

Kotihoidon asiakasmaksut alkaen Hallitus 263 16.12.2015 Kotihoidon asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 263 (Valmistelija: vs. vastuualuepäällikkö Marja Heikkinen) Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallitus on edellisen kerran

Lisätiedot

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Johanna Lohtander Muutosagentti, I & O- kärkihanke, Maakunta- sote valmistelu Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Lapin maakunnan Ikäihmisten sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

kotihoito palveluasuminen laitoshoito tukipalvelut

kotihoito palveluasuminen laitoshoito tukipalvelut MYÖNTÄMISPERUSTEET kotihoito palveluasuminen tehostettu palveluasuminen laitoshoito tukipalvelut Sisällys 1. Kotihoidon myöntämisperusteet.3 2. Palveluasumisen myöntämisperusteet 5 3.Tehostetun palveluasumisen

Lisätiedot

Ikäihmisten päivätoiminnan toimintamalli 1.6.2014 alkaen

Ikäihmisten päivätoiminnan toimintamalli 1.6.2014 alkaen 1 Sosiaali- ja terveystoimiala Koti- ja laitoshoidon palvelut Ikäihmisten päivätoiminnan toimintamalli 1.6.2014 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 16.4.2014 36 2 Ikäihmisten päivätoiminnan tarkoitus

Lisätiedot

Perusturvan tarkistetut asiakasmaksut Perusturvaltk Liite 3

Perusturvan tarkistetut asiakasmaksut Perusturvaltk Liite 3 Perusturvan tarkistetut asiakasmaksut 1.1.2019 Perusturvaltk 18.12.2018 84 Liite 3 Nykyinen maksu Maksu 1.1.2019 Lakisääteinen/ Kunnan päätettävä Lääkäri- ja sairaanhoitajapalvelut Poliklinikan käyntimaksu

Lisätiedot

Ikääntyvien asuminen ja arjen palvelut. Anna-Liisa Niemelä projektipäällikkö, FT Helsingin kaupungin terveyskeskus

Ikääntyvien asuminen ja arjen palvelut. Anna-Liisa Niemelä projektipäällikkö, FT Helsingin kaupungin terveyskeskus Ikääntyvien asuminen ja arjen palvelut Anna-Liisa Niemelä projektipäällikkö, FT Helsingin kaupungin terveyskeskus Terveyskeskuksen organisaatio Terveyslautakunta Toimitusjohtaja Terveysasemat 26 terveysasemaa

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI Asiakasohjauspäällikkö Kaisa Taimi Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen/ Tilaajaryhmä/ Tampereen kaupunki LAKI IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TOIMINTAKYVYN TUKEMISESTA SEKÄ

Lisätiedot

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA SenioriKaste Lapin toiminnallinen osakokonaisuus JOHTAJAT 9.4.2015 PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA Vanhuspalvelulaki Kunnalla on velvollisuus lli järjestää j hyvinvointia, i terveyttä, toimintakykyä ja

Lisätiedot

LÄHITORI YLÖJÄRVELLÄ

LÄHITORI YLÖJÄRVELLÄ LÄHITORI YLÖJÄRVELLÄ Sotekeskuksen neuvonta Maakunnallinen neuvontapuhelin Asiakas, omaiset ja läheiset Maakunnan keskitetty asiakasohjaus YLÖJÄRVEN LÄHITORI kokonaisuus 1.6.2017 IKÄPISTE Ohjaus ja neuvonta/

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 Lähihoitajan tutkinto, suuntautuminen kuntoutukseen Kyky itsenäiseen ja aktiiviseen työskentelyyn Omaa hyvät

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA

IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA Sosiaali- ja terveysjohtaja Eeva-Sirkku Pöyhönen eeva-sirkku.poyhonen@paimio.fi Kemiönsaaren valtuustoseminaari 31.12.2016 Paimiossa oli 75 vuotta täyttäneitä

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella

Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella Suunnitelma perustuu ns. Vanhuspalvelulain 5 : Kunnan on laadittava suunnitelma ja se on osa kaupungin/kunnan

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet

Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet Perusturvalautakunta 17.12.2013 167, Liite 2. Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet 1 Ikäihmisten asumispalvelut Lyhytaikainen asuminen Lyhytaikaisella asumispalvelulla pyritään

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA KÄYTTÖTALOUS

LAUKAAN KUNTA KÄYTTÖTALOUS LAUKAAN KUNTA KÄYTTÖTALOUS Toimielin Tehtäväalue Toiminta-ajatus Perusturvalautakunta Vanhusten palvelut Vanhusten palvelujen tulosyksikön tehtävänä on tuottaa ja kehittää vanhuksille ja pitkäaikaissairaille

Lisätiedot

Perhehoito sopii ikäihmiselle,

Perhehoito sopii ikäihmiselle, IKÄIHMISTEN PERHEHOITO Hoivaa ja huolenpitoa perheessä Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan ikäihmisen hoidon ja huolenpidon järjestämistä LLKY:n valmentamassa ja hyväksymässä perhekodissa tai ikäihmisen

Lisätiedot

Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut

Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut Ensisijaisena toimenpiteenä ennen hoitomaksun alentamista edellytetään aina, että asiakas anoo Kelalta ne etuudet, joihin yleensä kotihoidon

Lisätiedot

VANHUSTEN ASUMISPALVELUJEN VISIOT LAHDESSA

VANHUSTEN ASUMISPALVELUJEN VISIOT LAHDESSA 29.8.2013 VANHUSTEN ASUMISPALVELUJEN VISIOT LAHDESSA VALVANNE SYMPOSIUM - HYVÄN VANHUUDEN PUOLESTA 26.8.2013 Ismo Rautiainen Vanhusten palvelujen ja kuntoutuksen johtaja Lahden sosiaali- ja terveystoimiala

Lisätiedot

Leppävaaran elä ja asu seniorikeskus LEA. Pitkäaikaishoidon aluepäällikkö Tiina Jekkonen

Leppävaaran elä ja asu seniorikeskus LEA. Pitkäaikaishoidon aluepäällikkö Tiina Jekkonen Leppävaaran elä ja asu seniorikeskus LEA Pitkäaikaishoidon aluepäällikkö Tiina Jekkonen Yleistä Järjestyksessä toinen elä ja asu seniorikeskus. Ensimmäinen avattu Kauklahdessa 2012 Sijainti Säterinkatu

Lisätiedot

Tietoa, apua ja ideoita kotona pärjäämiseen ja omatoimiseen elämään. Palvelutorilta

Tietoa, apua ja ideoita kotona pärjäämiseen ja omatoimiseen elämään. Palvelutorilta Tietoa, apua ja ideoita kotona pärjäämiseen ja omatoimiseen elämään Palvelutorilta Mistä löytäisin ikkunoille pesijän? Olen yksinäinen. Miten teen varauksen hammaslääkärille? Haluaisin uuden harrastuksen.

Lisätiedot