Sote-uudistuksen alueellisen valmistelun tilannekatsaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sote-uudistuksen alueellisen valmistelun tilannekatsaus"

Transkriptio

1 Sote-uudistuksen alueellisen valmistelun tilannekatsaus Sote-muutosjohtajan maakuntakierroksen Pirkanmaalla Johtaja Taru Kuosmanen Tampereen kaupunki

2 Tilanne pähkinänkuoressa Keväällä 2016 toteutettiin kuntien, sairaanhoitopiirin, maakunnan liiton, ELY-keskuksen ja pelastuslaitoksen yhteisenä virkatyönä laaja nykytilaselvitys tulevalle maakunnalle siirtyvistä tehtävistä. Selvitys sisälsi esityksen jatkotyöstä. Maakuntahallitus nimennyt esivalmistelun hallituksen 6/2016, ensimmäinen kokous Esivalmistelun johtoryhmä on järjestäytymässä. Ohjausryhmästä esivalmistelun valtuuskunta. Sote- ja maakuntauudistuksen muutosjohtajan ja soteprojektijohtajan haku käynnissä klo 12 asti.

3 Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistus Valtuuskunta Sote- ja maakuntauudistuksen ent. ohjausryhmä, täydennetään sidosryhmillä. Esivalmistelun hallitus 11 henkilöä+varajäsenet. Poliittinen, edustuksellinen toimielin, maakuntahallitus nimennyt poliittisten piirien neuvottelutuloksen perusteella Esivalmistelun johtoryhmä 17 henkilöä+varajäsenet. Luovuttajaorganisaatioiden edustajat nimeävät seuraavasti: kunnat 6 (Tre 1, kehyskunnat 1, Ylä-Pirkanmaa 1, Etelä-Pirkanmaa 1, Sastamalan seutu 1, Luoteis-Pirkanmaa 1), Pirkanmaan liitto 1, sairaanhoitopiiri 2, ELY-keskus 3, TE-tsto 1, pelastuslaitos 1, työntekijäjärjestöt 3. Pirkanmaan johtajakokous Kuntajohtajat sekä muiden luovuttavien organisaatioiden ylin johto Maakuntaprojekti Soteprojekti Muutosjohtaja Projektien yhteinen tukihenkilöstö Sote-projektiryhmä Maakunta-projektiryhmä Sote-valmistelun työryhmät Tukipalvelut-työryhmä (projektien yhteinen) Maakuntavalmistelun työryhmät

4 Sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun hallitus Hallituksen kokoonpano (suluissa varajäsen): Kok: pj. Anna-Kaisa Ikonen, Tampere (Katja Luojus, Ylöjärvi) Leena Kostiainen, Tampere (Jari Andersson, Sastamala) Heikki Lyytinen, Kangasala (Kirsi Parhankangas, Hämeenkyrö) Sdp: 1. vpj. Roope Lehto, Nokia (Pekka Järvinen, Valkeakoski) Helena Rissanen, Pirkkala (Tuula Petäkoski-Hult, Lempäälä) Atanas Aleksovski, Tampere (Keijo Kaleva, Virrat) Ps: 2. vpj. Tarja Ahonen, Valkeakoski (Lea Mäkipää, Kihniö) Timo Tukia, Mänttä-Vilppula (Seppo Silvennoinen, Tampere) Kesk: Pertti Hakanen, Sastamala (Timo Hanhilahti, Tampere) Vas: Sinikka Torkkola, Tampere (Tuula Linnusmäki, Lempäälä) Vihr: Juhana Suoniemi, Tampere (Minna Sorsa, Ylöjärvi) Kd: läsnäolo- ja puheoikeudella: Sirpa Pursiainen, Tampere (Veli-Matti Antila, Ylöjärvi)

5 Valtuuskunta Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistus Esivalmistelun hallitus Esivalmistelun johtoryhmä Valmistelun kokonaisuutta koordinoiva, vaikuttamisen, informaation ja sitouttamisen foorumi. Entinen sote- ja maakuntauudistuksen ohjausryhmä, täydennetään seuraavilla sidosryhmillä: Länsi- ja Sisä- Suomen AVI, SOSTE ry, Pirkanmaan yrittäjät, Tampereen kauppakamari Kokoontuu noin 4 krt/vuosi. Tehtävät: seuraa sote- ja maakuntauudistuksen valmistelua käy keskustelua uudistuksen maakunnallisista tavoitteista välittää tietoa uudistuksesta sidosryhmille, sitouttaa osapuolia ja sidosryhmiä välittää osapuolten ja sidosryhmien näkemyksiä valmisteluun ja tekee aloitteita seuraa valtakunnantason valmistelua ja sen välittymistä maakuntaan yhdistää ja yhteensovittaa uuden ja luovuttavan organisaation näkökulmat Poliittisen ohjauksen foorumi. 11 henkilöä+varajäsenet. Poliittinen, edustuksellinen toimielin, maakuntahallitus nimeää poliittisten piirien neuvottelutuloksen perusteella. Esittelijänä toimii muutosjohtaja johtoryhmävalmistelun pohjalta. Kokoontuu noin 1 krt/kuukausi. Tehtävät: maakuntatason poliittinen ohjaus uudistuksen valmistelulle esivalmisteluvaiheessa seuraa ja ohjaa uudistuksen maakunnallisten tavoitteiden toteuttamista tuo uudistuksen toteuttamiseen vastaanottavan organisaation näkökulman yhteensovittaa valtakunnallisia ja maakunnan omia linjauksia tarvittaessa tekee maakunnan edunvalvontaa suhteessa valtakunnantason linjauksiin valitsee muutosjohtajan ja projektijohtajat johtoryhmän valmistelun pohjalta nimeää esivalmistelun johtoryhmän puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan Virkamiesvalmistelun foorumi. 17 henkilöä+varajäsenet. Luovuttajaorganisaatioiden edustajat nimeävät seuraavasti: kunnat 6 (Tampere 1, kehyskunnat 1, Ylä-Pirkanmaa 1, Etelä-Pirkanmaa 1, Sastamalan seutu 1, Luoteis-Pirkanmaa 1), Pirkanmaan liitto 1, sairaanhoitopiiri 2, ELY-keskus 3, TE-tsto 1, pelastuslaitos 1, työntekijäjärjestöt 3. Esittelijänä toimii muutosjohtaja. Kokoontuu noin 2 krt/kk. Tehtävät: johtaa, ohjaa ja yhteensovittaa esivalmistelun operatiivista virkamiestyötä seuraa ministeriöiden ohjeiden mukaista uudistuksen etenemistä ohjaa esivalmisteluun palkattujen muutosjohtajan, projektijohtajien ja muun projektihenkilöstön työtä valmistelee asiat esivalmistelun hallitukselle ja valtuuskunnalle päättää tarvittavista projektiryhmistä sekä nimeää niiden jäsenet yhteensovittaa projektiryhmien ja niiden alatyöryhmien työtä antaa toimeksiantoja ja ohjeita virkamiesvalmistelulle uudistuksen etenemiseksi

6 Sote-suunnittelun keskiössä toimijoiden yhteinen näkemys pirkanmaalaisesta sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuden toteuttamismallista kuntien ja sairaanhoitopiirin hyvien käytänteiden kartoitus sote-järjestäjäorganisaation valmistelun käynnistäminen sote-tuotannon kokoamisen suunnittelun käynnistäminen suunnittelutyön yhteensovittaminen sairaanhoitopiirissä käynnissä olevien Pirkanmaan erikoissairaanhoidon selvityksen ja yhtiöittämisselvityksen kanssa suunnitelman laatiminen palveluista, jotka toimivat yhtiörakenteessa tai vaihtoehtoisesti suoraan maakunnan julkisena toimintana suunnitelman laatiminen maakunnan tuesta kunnille sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ennaltaehkäisevien palvelujen ja asiantuntijapalveluiden osalta suunnitelman laatiminen paikallisen, alueellisen ja keskitetyn tason toimintamalleista suunnitelman laatiminen yhdessä muutosjohtajan kanssa/tukena tietohallintotoimintojen ja ICT-palveluiden, toimitilajärjestelyiden, talous- ja henkilöstöhallinnon järjestämisen sekä muutosviestinnän ja henkilöstön yhteistoiminnan konkreettisista tarpeista ja toteutustavasta suunnitelman laatiminen yhdessä muutosjohtajan kanssa/tukena väliaikaishallintoon siirtymisestä esitysten laatiminen askelten kautta etenemisestä kohti maakunnallista ratkaisua vuosina : tällaisia voisivat esimerkiksi olla kuvantamispalvelut, suun terveydenhuolto, työterveyshuolto, apuvälineet, välinehuolto, valitut tukipalvelut, yhteinen omahoidon malli, asiakasmaksujen ja tukipäätösten harmonisointi, palveluihin hakeutumisen kriteerit, yhteiset kriteerit ympärivuorokautiseen kotihoitoon, mahdollisesti myös ympäristöterveydenhuolto

7 Pirkanmaan väestö Sote-järjestäjät Väestö Tampere-Orivesi Kangasala-Pälkäne Nokia Ylöjärvi Sastamala-Punkalaidun Jämsä-Kuhmoinen Pirkkala-Vesilahti Lempäälä Akaa-Urjala Valkeakoski Mänttä-Vilppula-Juupajoki Virrat-Ruovesi Hämeenkyrö Parkano-Kihniö Ikaalinen 7 211

8 Perusterveydenhuolto 18 % soten nettokustannuksista

9 Perusterveydenhuolto 77 % pirkanmaalaisista käyttää terveyskeskusten palveluja vuosittain avosairaanhoidon osuus vain noin 3,5 % kuntien sote-kustannuksista Kontaktit yht. Eri asiakkaat Paljon käyvät asiakk.* Peittävyys % Kontaktit, lääkärivastaanotto Lääkärivastaanoton peittävyys % Terveysasemien lukumäärä Pirkanmaa % 46 % 55 *yli 10 kertaa vuoden 2014 aikana terveyskeskuslääkärin vastaanotolla käyneet Terveyden edistäminen ja terveysneuvonta jakautuvat kaikkiin perusterveydenhuollon osa-alueisiin HUOM! KUNTA VS. MAAKUNTA? Pth:ssa otettu käyttöön paljon potilasta osallistavia toimintamalleja, mutta jokainen yt-alue kehittänyt palveluitaan omannäköisekseen Yksityisiä terveyspalveluyrityksiä on Pirkanmaalla n. 700, joista suurin osa on pienyrityksiä

10 Erikoissairaanhoito Pirkanmaalla (Erikoissairaanhoito 33 % soten nettokustannuksista) ERIKOISSAIRAANHOIDON PALVELUTUOTANTO (Lkm) 2015 TAYS HASA VALS VAS SydSAIR OY COXA OY Jokilaakso YHT Osasto- ja avohoito Avohoitotapahtumat Nettohoitopäivät (hoitava) Osastojaksot (hoitava) Nettohoitopäivät/osastojaksot 4,1 9,3 3,7 5,5 2,5 3,3 8,2 5,2 Tehohoitopäivät Sairaalaan päivystyksenä tulleet % Olemassa olevat sairaansijat Käytössä oleva sairaansijat Leikkaussalit(lkm)

11 Sosiaalihuolto 49 % soten nettokustannuksista (2014 jako)

12 Sosiaalihuolto keskeiset tehtäväalueet Vammaispalvelut sis. Kehitysvammapalvelut (omaishoid. 700, henk.koht. Apu 1900 as., kehva asum. 1000, kuljetuspalv as.) Sosiaalihuoltolain mukaiset lapsiperhepalvelut (kp 1400, neuvonta 3000) Lastensuojelu (8000 ilmoitusta, n huostassa olleita = 1 % ikäluokasta) Toimeentulotuki ( perustoimeentulotuki Kelaan as. / vuosi jää kuntiin) Aikuisten päihde- ja mielenterveyspalvelut (päihdeasiakk. 7300, yht päihde- ja MT palvelu- tai tukiasunnoissa) Ikäihmisten palvelut (omaishoid as., kh 2,8 milj. käyntiä, tehost as., 1300 laitosas.) Sosiaaliasiamiestoiminta (2000 tapahtumaa)

13 Henkilöstö Pirkanmaan koko sote henkilöstö (THL tiedoin): Koko sote työntekijää (sis. yksityinen ja varhaiskasvatus) Joista julkisen sektorin palveluksessa ( terveydenhuolto, sos.huolto pl. varh.kasvatus) yrityksissä työntekijää, järjestöjen palveluksessa työntekijää

14 Kuntien terveydenhuollon asiakas- ja potilastietojärjestelmät Virrat* Kihniö* Parkano* Ylöjärvi Ikaalinen Mänttä- Vilppula* Ruovesi* Jämsä* Juupajoki* Effica Pegasos Mediatri Pirkanmaan shp:n toiminnot (Uranus) Hämeenkyrö Tampere Orivesi Nokia Kangasala Pirkkala Sastamala Lempäälä Pälkäne Vesilahti Valkeakoski Punkalaidun Akaa Urjala Kuhmoinen* Yksityiset sote-tuottajat käyttävät kunnan järjestelmää *ostaa tai aikoo ostaa sote -palvelut yksityiseltä

15 Kuntien sosiaalipalvelujen ICT-perusjärjestelmät Effican eri sovelluksia ProConsona Effican eri sovelluksia ProConsona Effica, ProConsona Mediatri Pegasos Kihniö* Parkano* Ylöjärvi Ikaalinen Hämeenkyrö Virrat* Mänttä- Vilppula* Ruovesi Jämsä* Juupajoki* Tampere Orivesi Nokia Kangasala Pirkkala Sastamala Lempäälä Pälkäne Vesilahti Valkeakoski Punkalaidun Akaa Urjala Vanhustenhuolto Kihniö* Ikaalinen Kuhmoinen* Parkano* Ylöjärvi Sosiaalitoimi Virrat* Mänttä- Vilppula* Ruovesi* Jämsä* Juupajoki* Pegasos, ProConsona Yksityiset sote-tuottajat käyttävät kunnan järjestelmää *ostaa tai aikoo ostaa sote -palvelut yksityiseltä Hämeenkyrö Tampere Orivesi Nokia Kangasala Pirkkala Sastamala Lempäälä Pälkäne Vesilahti Valkeakoski Punkalaidun Akaa Urjala Kuhmoinen*

16 Kiinteistöt ja muu omaisuus Tasearvo 2015: 489 M (tasearvo määritelty 83%:lle kerrosalasta, 94% jos poisluetaan PSHP:n UO2020) Nykyhinta: 993 M (määritelty 72%:lle kerrosalasta, sis. UO2020) Vuokra- ja leasingvastuut ja yhtiövastikkeet n. 34 M / v Lisäksi Pirkanmaan pelastuslaitos 3,5 M / v Sote-palveluiden tilat n kerrosneliötä: Omistetuissa "sote-rakennuksissa" n m2 Muissa omissa rakennuksissa n m2 Ulkoa vuokrattu tai liisattu n m2 Muu omaisuus, taseissa ja leasing-vastuut: 70 M Julkisia sote-palveluita yli 500 eri kiinteistössä, joista omia 300, vuokra ym. 200 Lisäksi yhdistysten toimipaikat Pirkanmaalla n. 200 yritysten n

Pirkanmaan tapa organisoitua Vinkkejä Uudenmaan maakuntauudistukseen

Pirkanmaan tapa organisoitua Vinkkejä Uudenmaan maakuntauudistukseen Pirkanmaan tapa organisoitua Vinkkejä Uudenmaan maakuntauudistukseen Uudenmaan maakuntaparlamentti 24.11.2016 Kari Hakari muutosjohtaja Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistus Pirkanmaan liikkeellelähtö uudistukseen

Lisätiedot

Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistus

Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistus Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistus Hankesuunnitelma Esivalmistelun hallitus 26.9.2016 Uuden maakunnan tehtävät 1. Sosiaali- ja terveydenhuolto 7) maataloustuotteiden markkinajärjestelyt, maatalouden

Lisätiedot

Ajankohtaista sote- ja maakuntauudistuksessa

Ajankohtaista sote- ja maakuntauudistuksessa Ajankohtaista sote- ja maakuntauudistuksessa yhteyspäällikkö Tuukka Salkoaho 1 5.6.2016 Tuukka Salkoaho Ei tullut suurta kuntauudistusta, jolla sote-palveluiden järjestäminen olisi turvattu. Ei tullut

Lisätiedot

Maakuntauudistus Pirkanmaalta

Maakuntauudistus Pirkanmaalta Maakuntauudistus Pirkanmaalta Kirsi Sario, ympäristöterveyspäällikkö, Pirteva 27.10.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Ympäristöterveydenhuollon yksiköt Keurusselkä (Jämsä, Keuruu, Mänttä-Vilppula, Virrat, Kuhmoinen

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Mari Patronen YTM, M.A. European Studies, EMBA

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Mari Patronen YTM, M.A. European Studies, EMBA Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 14.11.2016 YTM, M.A. European Studies, EMBA Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistuksen tavoitteet 1. Nykyaikaistaa ja uudistaa

Lisätiedot

Yleislääketieteen yksiköiden rooli järjestämissuunnitelman valmistelussa

Yleislääketieteen yksiköiden rooli järjestämissuunnitelman valmistelussa Yleislääketieteen yksiköiden rooli järjestämissuunnitelman valmistelussa Doris Holmberg-Marttila YL, vastuualuejohtaja Yleislääketieteen vastuualue, PSHP Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät Kuntaliitto

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Yli 9 prosenttia Suomen väestöstä asuu Pirkanmaalla,

Lisätiedot

Pystyy tekemään elämäänsä liittyviä päätöksiä Päätöksenteko 80,7 77,3 77, ,2 83,4 86,5 81, ,4 81,8 80,2

Pystyy tekemään elämäänsä liittyviä päätöksiä Päätöksenteko 80,7 77,3 77, ,2 83,4 86,5 81, ,4 81,8 80,2 LAPE-AKATEMIA TAMPEREELLA 6.6.2019: Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan hyvinvointiympyrän taustatiedot Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Kouluterveyskyselyn uusimmat luvut Kanta-Hämeestä ja Pirkanmaalta:

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %.

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.2.2013 Tilannekatsaus 31.1.2013 alue: Pirkanmaan kunnat Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimiston koko alueella oli tammikuun 2013 viimeisenä päivänä 30524

Lisätiedot

Alueellinen apuvälinepalvelumalli

Alueellinen apuvälinepalvelumalli Alueellinen apuvälinepalvelumalli Tilaajarenkaan pääneuvottelijoiden ja PSHP:n yhteistyökokous 14.6.16 Anne Ojala apuvälinepalvelupäällikkö Alueellinen apuvälinepalvelumalli K380 Projektipäällikkö Jaana

Lisätiedot

Varhaiskasvatus lapsen hyvinvoinnin tukena - kehittämistyöryhmä. Susanna Raivio ja Maria Antikainen

Varhaiskasvatus lapsen hyvinvoinnin tukena - kehittämistyöryhmä. Susanna Raivio ja Maria Antikainen Varhaiskasvatus lapsen hyvinvoinnin tukena - kehittämistyöryhmä 1 Susanna Raivio ja Maria Antikainen Kehittämisryhmän koostumus Ryhmän koordinaattorit Maria Antikainen ja Susanna Raivio Jäsenkunnat: Kangasala,

Lisätiedot

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016 Pirkanmaa Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi vuonna 2013. Yli yhdeksän

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Terveyden edistämisen neuvottelukunta 17.1.2014 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellisen TED-koordinaation kokonaisuus: aiheet Alueellinen terveysliikuntasuunnitelma Ennaltaehkäisevät

Lisätiedot

Johdon ja tietosuojavastaavan yhteistyö

Johdon ja tietosuojavastaavan yhteistyö Johdon ja tietosuojavastaavan yhteistyö Sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuojaseminaari 16.11.2016 Lahti Jaana Riikonen, tietosuojavastaava Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kunnat ja toimintayksiköt vuonna

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakuntamme toimii monella eri tasolla

Pirkanmaa. Maakuntamme toimii monella eri tasolla Pirkanmaa Maakuntamme toimii monella eri tasolla Pirkanmaa ja sen 22 kuntaa Pirkanmaan kunnat 22 kuntaa, yhteensä 512 081 asukasta (1.1.2019) Lounais-Pirkanmaan seutukunta Sastamala Väestö 24 651 Demografinen

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi marraskuussa

Lisätiedot

KUNNALLISVAALIT 2012 Pirkanmaan kokonaisvaalitulos ja paikkalaskelmat

KUNNALLISVAALIT 2012 Pirkanmaan kokonaisvaalitulos ja paikkalaskelmat KUNNALLISVAALIT 2012 Pirkanmaan kokonaisvaalitulos ja paikkalaskelmat SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe Lyhenteet Pirkanmaan kokonaisvaalitulos Ryhmittymien äänimäärät kunnittain Vertailua edellisiin vaaleihin

Lisätiedot

Muutokseen valmistautuminen etenee

Muutokseen valmistautuminen etenee Muutokseen valmistautuminen etenee Tampereen työmarkkinaseminaari 17.5.2017 Kari Hakari muutosjohtaja Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Kari Hakari Muutosjohtaja

Lisätiedot

Maakunnan tietohallinto ja ICTpalvelutuotannon

Maakunnan tietohallinto ja ICTpalvelutuotannon Maakunnan tietohallinto ja ICTpalvelutuotannon organisointi Karri Vainio, Rami Nurmi Pirkanmaan maakuntatilaisuus 9.5.2018 ICT-muutoksen onnistumisen edellytykset 1.Tunnistetaan maakunnittain eroava lähtötilanne,

Lisätiedot

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo-hankkeessa luodaan Pirkanmaalle yhteinen neuvonta ja asiakasohjaus toiminto Hankkeessa kehitetään Pirkanmaan yhteinen ikäihmisten

Lisätiedot

511 Edustajien nimeäminen Pirkanmaan pelastustoimen neuvottelukuntaan. Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli

511 Edustajien nimeäminen Pirkanmaan pelastustoimen neuvottelukuntaan. Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli Ote pöytäkirjasta 46/2017 1 (5) 511 Edustajien nimeäminen Pirkanmaan pelastustoimen neuvottelukuntaan TRE:3351/00.01.05/2017 Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli Valmistelijan yhteystiedot Päätösvalmistelusuunnittelija

Lisätiedot

Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistus

Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistus Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistus Muut tiedotettavat ajankohtaiset asiat Sote projektiryhmä 13.12.2016 Ajankohtaista Esivalmistelun johtoryhmä ja hallitus odottavat seuraaviin kokouksiin teemaryhmien

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 2.5.2017 Kari Hakari

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.6.2013 Tilannekatsaus 31.5.2013 Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli toukokuun 2013 lopussa 28854 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUKSET LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN ALUEELLA

HYVINVOINTIKERTOMUKSET LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN ALUEELLA HYVINVOINTIKERTOMUKSET LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN ALUEELLA Ylitarkastaja Sini Männistö, Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen neuvottelukunnan kokous 4.12.2015 3.12.2015 1 TAUSTAA Kunnilla velvollisuus

Lisätiedot

Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015

Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015 Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015 Pirkanmaan ELY-keskus on laatinut katsauksen alueensa kuntien kuljetuskustannuksiin. Pirkanmaan kunnat käyttivät henkilökuljetuspalvelujen

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.7.2013 Tilannekatsaus 28.6.2013 Työttömyys kasvoi TE-toimiston alueella oli kesäkuun 2013 tilannekatsauspäivänä 31724 työtöntä työnhakijaa. Pirkanmaan työttömyys

Lisätiedot

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017 Pirkanmaa Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi vuonna 2013. Yli yhdeksän

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.8.2013 Tilannekatsaus 31.7.2013 Työttömyys kasvoi TE-toimiston alueella oli heinäkuun 2013 viimeisenä päivänä 33473 työtöntä työnhakijaa, jossa oli lisäystä

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat elokuu heinäkuu elokuu elokuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat elokuu heinäkuu elokuu elokuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.9.2017 Elokuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.8.2017) Työttömyyden aleneminen jatkui Pirkanmaan TE-toimistossa oli elokuun 2017 viimeisenä päivänä

Lisätiedot

Pirkanmaan aluetyö; hygieniyhdyshenkilötoiminta. Valtakunnalliset Hygieniahoitajien koulutuspäivät 15.- 16.5.2014 Hygieniahoitaja Rauni Ikonen

Pirkanmaan aluetyö; hygieniyhdyshenkilötoiminta. Valtakunnalliset Hygieniahoitajien koulutuspäivät 15.- 16.5.2014 Hygieniahoitaja Rauni Ikonen Pirkanmaan aluetyö; hygieniyhdyshenkilötoiminta Valtakunnalliset Hygieniahoitajien koulutuspäivät 15.- 16.5.2014 Hygieniahoitaja Rauni Ikonen PSHP:N ALUETYÖ MRSA-EPIDEMIAN TALTUTTAMISEKSI ALOITETTU 4.2.2009

Lisätiedot

Taloushallinnon kyselyn tulokset

Taloushallinnon kyselyn tulokset Taloushallinnon kyselyn tulokset Talousteemaryhmä 17.2.2017 14.2.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Pirkanmaa ahkerin vastaaja 14.2.2017 2 www.pirkanmaa2019.fi Ulkoistettu sote Pirkanmaalla Mänttä-Vilppula-Juupajoki

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 2.5.2017 Kari Hakari

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,1 %.

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,1 %. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.3.2013 Tilannekatsaus 28.2.2013 alue: Pirkanmaa Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla Pirkanmaan TE-toimiston koko alueella oli helmikuun 2013 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Sote ja maakuntauudistus

Sote ja maakuntauudistus Sote ja maakuntauudistus Pohjois Pohjanmaa 13.1.2017 1 P P liitto Ely PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset AVI TE toimisto Henkilöstöjärjestöt Viestintäryhmä Pj. Arja Hankivaara Pohjois Pohjanmaan maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Pohjois-Pohjanmaa 13.1.2017 P-P liitto Ely PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset AVI TE-toimisto Henkilöstöjärjestöt Viestintäryhmä Pj. Arja Hankivaara Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat?

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Perhekeskustoimintamallin ja aikuisten palvelujen yhdyspinnat työpaja Sirpa Karjalainen Hankekoordinaattori PRO SOS aikuissosiaalityön kehittämishanke

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.10.2017 Syyskuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.9.2017) Työttömyyden aleneminen jatkui Pirkanmaan TE-toimistossa oli syyskuun 2017 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Säästösuunnitelmia ja -ideoita

Säästösuunnitelmia ja -ideoita Säästösuunnitelmia ja -ideoita Sote muutosjohtaja Jaakko Herrala, LT, MBA Pirkanmaan liitto 1 www.pirkanmaa2021.fi Tilkkutäkki huono pohja laaja-alaiselle tehostamiselle! Järjestämisvastuu Euroopan pienimmillä

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat kesäkuu toukokuu kesäkuu kesäkuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat kesäkuu toukokuu kesäkuu kesäkuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.7.2017 Kesäkuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.6.2017) Työttömyyden alenemisvauhti kiihtyi edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli kesäkuun 2017 viimeisenä

Lisätiedot

Kokemuksia seudullisten yrityspalvelujen yhteistyöstä

Kokemuksia seudullisten yrityspalvelujen yhteistyöstä Kokemuksia seudullisten yrityspalvelujen yhteistyöstä Yritys-Suomi yhteistyö Pirkanmaalla Jukka Ojala, Pirkanmaan ELY-keskus 29.10.2013 silloin ennen Ruovesi HÄMEENKYRÖN YRITYSPALVELUT OY KAAKKOIS-PIRKANMAAN

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.11.2017 Lokakuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.10.2017) Pirkanmaan työttömyyden alenema vuoden aikana yli 9000 henkilöä Pirkanmaan TE-toimistossa

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.7.2015 Kesäkuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.6.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli kesäkuun 2015 lopussa 38233 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ensihoidon palvelutasopäätös vuodelle 2020

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ensihoidon palvelutasopäätös vuodelle 2020 Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ensihoidon palvelutasopäätös vuodelle 2020 Toimintaympäristö Ensihoidon palvelutasopäätös koskee Pirkanmaa sairaanhoitopiirin alueella tapahtuvaa ja kuntayhtymän

Lisätiedot

Saattohoitostrategia Pirkanmaalla

Saattohoitostrategia Pirkanmaalla Saattohoitostrategia Pirkanmaalla Saattohoitotutkimuksen päivä 9.10.2014 Juho Lehto Vt. Ylilääkäri ja palliatiivisen lääketieteen prof. Palliatiivinen yksikkö, Syövänhoidon vastuualue, Pshp/TAYS/TyO 1

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.12.2017 Marraskuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.11.2017) Pirkanmaan työttömyys väheni vuoden aikana 9179 henkilöllä Pirkanmaan TE-toimistossa oli

Lisätiedot

Miltä näyttää Pirkanmaan kunnissa nyt ja tulevaisuudessa?

Miltä näyttää Pirkanmaan kunnissa nyt ja tulevaisuudessa? Miltä näyttää Pirkanmaan kunnissa nyt ja tulevaisuudessa? Pirkanmaan Muistifoorumi 3.4.2014 Teija Siipola Toiminnanjohtaja Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Muistiliiton jäsen 25-vuotias

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden kasvuvauhti hidastui

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden kasvuvauhti hidastui Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.11.2013 Tilannekatsaus 31.10.2013 Työttömyyden kasvuvauhti hidastui Pirkanmaalla oli lokakuun 2013 viimeisenä päivänä 31398 työtöntä työnhakijaa. Vuotta

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS LAPSEN KEHITYKSEN TUKENA

VARHAISKASVATUS LAPSEN KEHITYKSEN TUKENA VARHAISKASVATUS LAPSEN KEHITYKSEN TUKENA Kehittämistyöryhmän tapaaminen 21.11.2017 klo 13.00-16.00 Tipotien sosiaali- ja terveysasema Pirkanmaan LAPE TÄNÄÄN Tervetuloa ja kahvia Edellisen kokouksen muistio

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat heinäkuu kesäkuu heinäkuu heinäkuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat heinäkuu kesäkuu heinäkuu heinäkuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.8.2017 Heinäkuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.7.2017) Työttömyyden alenemisvauhti kiihtyi edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli heinäkuun 2017

Lisätiedot

Uusia malleja Julkisesti omistettu yhtiö erikoissairaanhoidon palveluntuottajana Pirkanmaalla

Uusia malleja Julkisesti omistettu yhtiö erikoissairaanhoidon palveluntuottajana Pirkanmaalla Uusia malleja Julkisesti omistettu yhtiö erikoissairaanhoidon palveluntuottajana Pirkanmaalla STAS-seminaari 27.1.2016, Helsinki Sairaanhoitopiirin johtaja, FT Rauno Ihalainen Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Lisätiedot

Työttömyyden vuositason kasvu väheni

Työttömyyden vuositason kasvu väheni Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.5.2013 Tilannekatsaus 30.4.2013 alue: Pirkanmaa Työttömyyden vuositason kasvu väheni Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli huhtikuun 2013 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2015/2014

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2015/2014 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.12.2015 Marraskuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.11.2015) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli marraskuun

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.9.2013 Tilannekatsaus 30.8.2013 Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua Pirkanmaan TE-toimistossa oli elokuun 2013 lopussa 31139

Lisätiedot

12 Pirkanmaa. 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

12 Pirkanmaa. 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 12 Pirkanmaa 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 12.1. PIRKANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 7 kpl Taajaan asutut: 7 kpl Maaseutumaiset: 8 kpl Pirkanmaa

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.11.2016 Lokakuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.10.2016) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui huomattavasti Pirkanmaan TE-toimistossa oli lokakuun

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.5.2018 Huhtikuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.4.2018) Pirkanmaan työttömyys väheni Pirkanmaalla oli huhtikuun 2018 lopussa 23152 työtöntä työnhakijaa.

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat huhtikuu maaliskuu huhtikuu huhtikuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat huhtikuu maaliskuu huhtikuu huhtikuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.5.2017 Huhtikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 28.4.2017) Työttömyyden väheneminen kiihtyi Pirkanmaan TE-toimistossa oli huhtikuun 2017 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Maaliskuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen kiihtyi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Maaliskuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen kiihtyi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 27.4.2017 Maaliskuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.3.2017) Työttömyyden väheneminen kiihtyi Pirkanmaan TE-toimistossa oli maaliskuun 2017 viimeisenä

Lisätiedot

Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa

Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.4.2013 Tilannekatsaus 28.3.2013 alue: Pirkanmaa Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan TE-toimiston

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat heinäkuu kesäkuu heinäkuu heinäkuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat heinäkuu kesäkuu heinäkuu heinäkuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.8.2016 Heinäkuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.7.2016) Työttömiä yli 40000 henkilöä Pirkanmaan TE-toimistossa oli heinäkuun 2016 tilastopäivänä 40539

Lisätiedot

Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua

Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.10.2013 Tilannekatsaus 30.9.2013 Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli

Lisätiedot

Lapin sote-valmistelun tilannekatsaus

Lapin sote-valmistelun tilannekatsaus Lapin sote-valmistelun tilannekatsaus 22.6.2016 Maija Valta Lapin liitto Koko Lapin Sote pitkospuita rakentamalla sote-uudistusta kohti Koko Lapin Sote -prosessi Lapin maakunnan kehittämisrahalla rahoitettu,

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyydessä kausiluonteista alenemaa

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyydessä kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.5.2014 Tilannekatsaus 30.4.2014 Työttömyydessä kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan TE-toimistossa oli huhtikuun 2014 tilannekatsauspäivänä 32599 työtöntä

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.10.2016 Syyskuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.9.2016) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui huomattavasti Pirkanmaan TE-toimistossa oli syyskuun

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.1.2018 Joulukuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.12.2017) Pirkanmaan työttömyyden vuositason väheneminen kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2015/2014

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2015/2014 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.11.2015 Lokakuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.10.2015) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli lokakuun 2015

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.1.2017 Joulukuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.12.2016) Myönteinen työttömyyskehitys jatkui ja kiihtyi Pirkanmaalla oli joulukuun 2016 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Ennakointitietokysely 2016 Pirkanmaan yläkoulujen erityisopettajille

Ennakointitietokysely 2016 Pirkanmaan yläkoulujen erityisopettajille Ennakointitietokysely 2016 Pirkanmaan yläkoulujen erityisopettajille Ohjeet: Erityisluokanopettaja, arvioi vastauksissa vain oman luokkasi (tai vastaavan ryhmän) oppilaita. Laaja-alainen erityisopettaja,

Lisätiedot

Maakunnallinen apuvälinepalvelu Tietopaketti

Maakunnallinen apuvälinepalvelu Tietopaketti Maakunnallinen apuvälinepalvelu 2019 Tietopaketti Apuvälinepalvelut maakunnallisina Laskutustavan muutos Keskitetty hankinta - - kilpailuttamisen organisointi - edullisemmat hankintahinnat - tasalaatuinen

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimistossa oli syyskuun 2015 viimeisenä päivänä työtöntä työnhakijaa, joka oli 2160 (6 %) henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin.

Pirkanmaan TE-toimistossa oli syyskuun 2015 viimeisenä päivänä työtöntä työnhakijaa, joka oli 2160 (6 %) henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.10.2015 Syyskuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.9.2015) Työttömyydessä kuukausitasolla kausiluonteista alenemista Pirkanmaan TE-toimistossa oli syyskuun

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntatilaisuus

Pirkanmaan maakuntatilaisuus Pirkanmaan maakuntatilaisuus 26.4.216 Pirkanmaan maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Tulevaisuuden kunta -verkkoaivoriihen välitulokset Aineistot: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat tammikuu joulukuu tammikuu tammikuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat tammikuu joulukuu tammikuu tammikuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.2.2017 Tammikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.1.2017) Työttömyys aleni reippaasti sekä vuosi- että kuukausitasolla Pirkanmaalla oli tammikuun 2017

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.6.2014 Tilannekatsaus 30.5.2014 Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta Pirkanmaan TE-toimistossa oli toukokuun 2014 tilannekatsauspäivänä 32337 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tammikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tammikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.2.2016 Tammikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.1.2016) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli tammikuun 2016

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni edelleen

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni edelleen Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.7.2018 Kesäkuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.6.2018) Pirkanmaan työttömyys väheni edelleen Pirkanmaalla oli kesäkuun 2018 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Väestö ja työpaikat suunnitetyö.

Väestö ja työpaikat suunnitetyö. Väestö ja työpaikat 2040 -suunnitetyö anniina.heinikangas@pirkanmaa.fi www.pirkanmaa.fi Mitä tehdään, miksi tehdään? Maakuntakaavatyö: väestön ja työpaikkojen kehitysnäkymät. Rinnalle nostettu asuminen.

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 27.5.2015 Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.4.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli huhtikuun 2015 tilannekatsauspäivänä 35352

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden vuositason kasvu hidastui uudelleen

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden vuositason kasvu hidastui uudelleen Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.8.2014 Tilannekatsaus 31.7.2014 Työttömyyden vuositason kasvu hidastui uudelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli heinäkuun 2014 viimeisenä päivänä 36677 työtöntä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi edelleen

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi edelleen Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.7.2014 Tilannekatsaus 30.6.2014 Työttömyys kasvoi edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli kesäkuun 2014 lopussa 35630 työtöntä työnhakijaa, joka oli 3906

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Toukokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Toukokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.6.2015 Toukokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.5.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli toukokuun 2015 tilannekatsauspäivänä 34400

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat helmikuu tammikuu helmikuu helmikuu 2018/2017

Uudet avoimet työpaikat helmikuu tammikuu helmikuu helmikuu 2018/2017 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.3.2018 Helmikuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä 28.2.2018) Pirkanmaan työttömyyden vuositason väheneminen hidastui Pirkanmaan työttömien määrä oli helmikuun

Lisätiedot

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti STM / VM linjaukset 26.5.2016 Maakunnan esivalmistelu 30.6.2017 asti 1 STM / VM viesti 26.5.2016 Esivalmistelu käyntiin kaikissa maakunnissa ennen kesälomakautta. Maakuntien liitot kutsuvat koolle esivalmistelun

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 / 2013

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 / 2013 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 / 2013 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 06.11.2013 klo 17.00 18.00 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Aittoniemi Helena

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.12.2016 Marraskuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.11.2016) Työttömyystilanteessa selvä käänne Pirkanmaan TE-toimistossa oli marraskuun 2016 viimeisenä

Lisätiedot

Sote-uudistuksen alueellinen valmistelu Keskinen sote-alue ja tuotantovastuualueet

Sote-uudistuksen alueellinen valmistelu Keskinen sote-alue ja tuotantovastuualueet Sote-uudistuksen alueellinen valmistelu Keskinen sote-alue ja tuotantovastuualueet Sairaanhoitopiirien neuvottelutilaisuus 4.2.2015 HUS:ssa Sairaanhoitopiirin johtaja Rauno Ihalainen Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.3.2016 Helmikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.2.2016) Työttömyyden vuositasomuutos kääntyi uudelleen kasvuun Pirkanmaan TE-toimistossa oli helmikuun

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mikä on sote-uudistus? Sote-uudistuksessa koko julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto uudistetaan. Uudistuksen tekevät valtio ja kunnat,

Lisätiedot

NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU 2014 JA 2015 / TAMPERE

NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU 2014 JA 2015 / TAMPERE NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU JA / TAMPERE Alle 25-vuotiaat ömät VUOSI VUOSI yht -15 miehet naiset yht miehet naiset yht lkm % tammi 1571 1203 2774 1727 1341 3068 294 10,6 helmi 1522 1155 2677

Lisätiedot

Hämeenkyrön kunta Kirsi Parhankangas, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Risto Linnainmaa, kunnanhallituksen puheenjohtaja Antero Alenius, kunnanjohtaja

Hämeenkyrön kunta Kirsi Parhankangas, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Risto Linnainmaa, kunnanhallituksen puheenjohtaja Antero Alenius, kunnanjohtaja SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS PIRKANMAALLA OHJAUSRYHMÄ - MUISTIO Aika: 22.6.2016, klo 9.07 10.38 Paikka: Museokeskus Vapriikin auditorio Alaverstaanraitti 5, Tampere Osallistujat: Akaan kaupunki Saila Kallioinen,

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.1.2015 Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.12.2014) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun 2014 lopussa 38529 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Kuntajohtajakokous 24.3.2017 Kari Hakari muutosjohtaja Ajankohtaista Valtakunnallisesti:

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015. Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015. Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015 Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli helmikuun 2015 tilannekatsauspäivänä 37358

Lisätiedot

Taloushallinnon kyselyn tulokset

Taloushallinnon kyselyn tulokset Taloushallinnon kyselyn tulokset Talousteemaryhmä 17.2.2017 Versio 20.2.2017 20.2.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Pirkanmaa ahkerin vastaaja 20.2.2017 2 www.pirkanmaa2019.fi Ulkoistettu sote Pirkanmaalla Mänttä-Vilppula-Juupajoki

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 27.1.2016 Joulukuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.12.2015) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun 2015

Lisätiedot

Työttömyys väheni reilusti kuukausitasolla, vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna edelleen kasvua

Työttömyys väheni reilusti kuukausitasolla, vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna edelleen kasvua Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.9.2016 Elokuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.8.2016) Työttömyys väheni reilusti kuukausitasolla, vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna edelleen

Lisätiedot

Pirkanmaa2021 -tilannekatsaus

Pirkanmaa2021 -tilannekatsaus Pirkanmaa2021 -tilannekatsaus Katsaus ICT-valmistelun tilanteeseen 5.9.2018 -Heikki Valtonen, ICT projektipäällikkö, Pirkanmaan maakunta 5.9.2018 1 www.pirkanmaa2021.fi 23 KUNTAA 512 000 ASUKASTA 25 LUOVUTTAVAA

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat huhtikuu maaliskuu huhtikuu huhtikuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat huhtikuu maaliskuu huhtikuu huhtikuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.5.2016 Huhtikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.4.2016) Työttömyyden vuosimuutoksen heikkeneminen voimistui Pirkanmaan TE-toimistossa oli huhtikuun

Lisätiedot

1. PERUSKOULUJEN JA LUKIOIDEN TYÖ- JA LOMA-AJAT LUKUVUONNA PIRKANMAA Suomenkielinen koulutoimi. Lähde: kuntien ilmoitukset toukokuussa 2018

1. PERUSKOULUJEN JA LUKIOIDEN TYÖ- JA LOMA-AJAT LUKUVUONNA PIRKANMAA Suomenkielinen koulutoimi. Lähde: kuntien ilmoitukset toukokuussa 2018 1. PERUSJEN JA LUKIOIDEN TYÖ- JA LOMA-AJAT LUKUVUONNA 2018-2019 Lähde: kuntien ilmoitukset toukokuussa 2018 PIRKANMAA Akaa 9.8. 15. - 19.10. 22.12. - 6.1. 25.2. - 1.3. Hämeenkyrö 9.8. 15. - 19.10. 22.12.

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen jatkui

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen jatkui Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.2.2017 Helmikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 28.2.2017) Työttömyyden väheneminen jatkui Pirkanmaan TE-toimistossa oli helmikuun 2017 lopussa 33956

Lisätiedot