Hankintasopimuksen tavoitteena on tilaajan tapaturma-, matkustus-, vastuu- ja laite- ja ryhmähenkivakuutusten hankinta sopimuskaudeksi.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hankintasopimuksen tavoitteena on tilaajan tapaturma-, matkustus-, vastuu- ja laite- ja ryhmähenkivakuutusten hankinta sopimuskaudeksi."

Transkriptio

1 VAKUUTUSPALVELUN HANKINTA Haaga-Helia Ammattikorkeakoulu Oy (jäljempänä Tilaaja tai Haaga-Helia ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti vakuutuspalveluista (jäljempänä palvelu ). Haaga-Helia kouluttaa liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita sekä tutkii ja kehittää näihin aloihin liittyvää osaamista ja toimintaa. Haaga-Helian opiskelijaa luovat työelämäverkostoja jo opiskeluaikanaan. Opiskelijoita tukee 650 työntekijän korkeatasoinen kansallinen ja kansainvälinen osaaminen. Organisaation liikevaihto oli 59 miljoonaa euroa ja palkkakulut 33 miljoonaa euroa vuonna HANKINNAN TAVOITE JA KOHDE Hankintasopimuksen tavoitteena on tilaajan tapaturma-, matkustus-, vastuu- ja laite- ja ryhmähenkivakuutusten hankinta sopimuskaudeksi. Hankinnan kohteena on vakuutuspalvelu. Tämä hankinta ei siten koske vakuutusten välityspalvelua. Osatarjoukset eivät ole sallittuja, koska vakuutusten yhteensovittaminen edellyttää, että palvelut tulevat yhdeltä toimittajalta. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Palvelu tulee toteuttaa kokonaisuudessaan suomen kielellä. Tilaaja valitsee yhden (1) toimittajan, jonka kanssa se tekee sopimuksen. Sopimus ei tuota kilpailun voittajalle yksinoikeutta toimittaa hankintayksikölle sopimuksen kohteena olevia palveluita eikä tilaajalle määräostovelvoitetta. Tilaaja pyrkii kuitenkin keskittämään hankinnat kilpailun voittajalle. 2. SOPIMUSKAUSI Sopimus allekirjoitetaan kun hankintapäätös on tehty, odotusaika on kulunut ja voimassa olevat sopimukset on irtisanottu. Tavoitteena on, että sopimus tulisi voimaan Kuitenkin lakisääteisen tapaturmavakuutuksen irtisanominen edellyttää, että uusi palveluntuottaja on valittu, joten sopimus tulee tältä osin voimaan myöhemmin, arvioilta Sopimus on voimassa toistaiseksi. 3. HANKINTAMENETTELY Hankintamenettelynä käytetään avointa menettelyä. Hankinta on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista (348/2007) sekä lakia täydentävää asetusta (614/2007) sekä julkisista hankinnoista annettua direktiiviä 2014/24/EU. Tilaaja voi keskeyttää hankintamenettelyn osittain tai kokonaan perustellusta syystä. Tarjouksen tekemisestä, esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta. Tarjousasiakirjat ovat saatavissa suomen kielellä. 1(5)

2 Tarjous ja tarjouspyynnön liitteinä olevat tarjouslomakkeet tulee antaa täytettynä kirjallisena suomen kielellä. 4. YHTEYDENPITO JA LISÄTIEDOT KILPAILUN AIKANA Tarjoaja voi tarjouskilpailun aikana pyytää lisätietoja sähköpostitse lähettämällä kysymykset osoitteeseen Sähköpostin aihekenttään tulee kirjoittaa Vakuutuspalvelut. Suomenkieliset kysymykset on lähetettävä kello 16 mennessä. Tarjoajien tasapuolisen kohtelun takaamiseksi muulla tavoin esitettyihin kysymyksiin ei voida vastata. Kysymykset ja vastaukset lähetään samansisältöisenä kaikille, jotka ovat ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa edellä mainittuun sähköpostiosoitteeseen. Tarjoaja on velvollinen huomioimaan kysymykset ja niihin annetut vastaukset sekä käyttää hyväkseen mahdollisesti täsmennettyjä tietoja tarjousta antaessaan. 5. TARJOUSTIETOJEN JA HANKINTA-ASIAKIRJOJEN JULKISUUS Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta (621/1999). Hankintaan osallistuvan yrityksen toimittamat tarjousasiakirjat ja tiedot tulevat pääsääntöisesti julkisiksi hankintaprosessin yhteydessä. Hankintaa koskevat asiakirjat tulevat julkisiksi seuraavasti: Hankintapäätös tulee julkiseksi, kun se on allekirjoitettu. Tällöin julkisiksi tulevat mm. tarjouksen valintaan vaikuttaneet seikat, hinnat ja muu sisältö. Tarjousasiakirjat tulevat julkisiksi asianosaisille eli toisille tarjoajille, kun hankintaa koskeva päätös on tehty. Tarjoajan on merkittävä toimittamaansa aineistoon selkeästi, mitkä tiedot se katsoo kuuluvan liike- tai ammattisalaisuuden piiriin ja erotettava nämä tiedot selvästi muusta aineistosta tarjouksessaan. Hankintayksikkö tekee erillisen päätöksen mahdollisesta salassapidosta. Hinta ei kuitenkaan voi olla liike- tai ammattisalaisuus. Tarjousten avaustilaisuus ei ole julkinen. 6. TARJOUKSEN LAATIMINEN Tarjoajaa koskevat vaatimukset sekä tarjoajilta edellytetyt selvitykset on esitetty tarjouspyynnön liitteessä 1A sekä liitteessä 1B ESPD-lomake, joka tarjoajan tulee täyttää. Palvelua koskevat vähimmäisvaatimukset on esitetty tarjouspyynnön liitteessä 2, Hankinnan kohdetta ja tarjousta koskevat vähimmäisvaatimukset. Palvelun hinnoittelu on kuvattu tarjouspyynnön liitteellä 3, Hintalomake, ja laatua koskevat vertailuperusteet liitteellä 3B. Liitteet 1B, 2 ja 3, 3B, 3C ja 4 ovat tarjouslomakkeita ja ne on toimitettava hankintayksikölle täytettyinä tarjouksen mukana. Tarjouksen tekemisen tueksi on laadittu lisäksi tarjouksen kansilehti liite 4, joka tarjoajan on allekirjoitettava ja liitettävä tarjoukseensa. Tarjouksen on oltava sisällöltään tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukainen ja sisällettävä kaikki tarjoajien ja tarjousten arvioinnissa sekä tarjousten vertailussa tarvittavat pyydetyt tiedot. Tarjoukseen ei saa liittää tarjoajan omia tarjouspyynnön vastaisia ehtoja. Tarjoajien huomiota kiinnitetään siihen, että hankintayksiköllä on velvollisuus hylätä tarjous, joka on tarjouspyynnön vastainen ja siten vertailukelvoton. 2(5)

3 7. TARJOUSTEN JÄTTÄMINEN Hankintayksikölle osoitettu tarjous on toimitettava viimeistään kello alla olevaan osoitteeseen. Tarjous on toimitettava paperiversiona suljetussa kirjekuoressa. Lisäksi tarjous on toimitettava sähköisenä versiona USB-muistitikulla, samassa kirjekuoressa paperiversion kanssa. Sähköisen version tulee olla tallennettu yleisimmillä toimisto-ohjelmilla luettavaan muotoon esimerkiksi.doc/.docx, xls./.xlsx /.pdf,.ppt/.pptx tai.jpeg tiedostoiksi. Tiedostojen tulee olla siirrettävissä tallennusvälineeltä tietokoneen muistiin. Tarjousmerkintä Vakuutuspalvelut sekä tarjoajan nimi tulee mainita kirjekuoressa. Tarjousasiakirjat on toimitettava suomen kielellä. Postiosoite: PTCServices Oy, Simonkatu 12 A 7, Helsinki Käyntiosoite on sama. Määräajan jälkeen saapuneita tarjouksia ei oteta huomioon. 8. TARJOUSTEN KÄSITTELY Menettelyn vaiheet ovat seuraavat: a) Tarjousten avaaminen b) Tarjoajan soveltuvuuden tarkistaminen ESPD:n tiedoista c) Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkistaminen d) Tarjousvertailun suorittaminen e) Parhaan tarjouksen valitseminen f) Parhaan tarjouksen antajalta soveltuvuutta koskevien todistusten ja selvitysten pyytäminen ja tarkastaminen g) Hankintapäätöksen teko ja päätöksestä ilmoittaminen tarjoajille h) Hankintasopimuksen solmiminen. Hankintasopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella. EU-kynnysarvon ylittävässä hankinnassa hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 21 päivän kuluessa siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätös perusteluineen tiedoksi. 9. TARJOUSTEN VALINTAPERUSTEET JA VERTAILU Ne tarjoukset, jotka täyttävät tarjouspyynnössä tarjoajalle asetetut soveltuvuusvaatimukset sekä tarjoukselle ja hankittavalle palvelulle asetetut vähimmäisvaatimukset otetaan vertailuun. Tarjousten valintaperuste on hinta-laatu-suhde, jonka vertailuperusteet ja painoarvot ovat seuraavat: 1. Kokonaishinta liitteen 3 mukaisesti (painoarvo 70 %) Vertailussa arvostetaan halvinta kokonaishintaa. Kokonaishintaan ei lasketa optiona ilmoitettavaa opiskelijoiden matkavakuutuksen hintaa. Hankintayksikkö vertailee ja pisteyttää hinnat tarjouspyynnön hintalomakkeen (liite 3) perusteella. Hintavertailussa halvin kokonaishinta saa 70 pistettä (painoarvo muutettuna pisteiksi) ja muiden tarjousten hintapisteet lasketaan seuraavaa kaavaa käyttäen: halvin hinta / vertailtava hinta x 70 halvin hinta * 70 / vertailtava hinta. 3(5)

4 2. Vakuutuslautakunnassa yhtiön päätöksistä muuttuneet (painoarvo 10 %) Vertailussa arvostetaan pientä muutosprosenttia. Vertailussa otetaan huomioon vuosien annettujen päätösten muuttumisprosentti. Hankintayksikkö tekee vertailun ja pisteytyksen liitteellä 3B Vertailuperusteet ilmoitettujen tietojen perusteella. Vertailussa pienin muutosprosentti saa 10 pistettä (painoarvo muutettuna pisteiksi) ja muut tarjoukset siinä suhteessa vähemmän pisteitä kuin heidän muutosprosenttinsa on suurempi (kaava: pienin muutos% * 10 / vertailtava muutos%). 3. Yhteyshenkilön kokemus ja osaaminen (10 %) Yhteyshenkilön kokemuksen ja osaamisen vertailu tehdään tarjoajan liitteellä 3C CVlomake antamien tietojen perusteella. Vertailussa arvostetaan nimetyn henkilön asiakaspalveluun liittyvien työtehtävien monipuolisuutta vakuutusalalta. Lisäksi vertailussa arvostetaan nimetyn henkilön kokemusta tilaajan yhteyshenkilönä toimimisesta sellaisissa vakuutusalan asiakkuuksissa, jotka osoittavat pitkäjänteistä (asiakassuhteen kesto) ja monipuolista (tehtävien sisältö) asiakassuhdetta. Vertailu tehdään kokonaisarviona siten, että vertailussa parhaimman kokemuksen ja osaamisen omaava henkilö saa 10 pistettä (painoarvo muutettuna pisteiksi) ja muut tarjoukset siinä suhteessa vähemmän pisteitä kuin heidän nimeämiensä henkilöiden kokemus ja osaaminen ovat heikompia kuin parhaimmaksi arvioidun henkilön. 4. Yhtiön tarjoamien sähköisten palvelujen kuvaus (10 %). Vertailussa arvostetaan vakioitunutta raportointimenettelyä, mahdollisuutta hoitaa esimerkiksi korvaushakemuksiin liittyvät asiat internetin välityksellä sekä useamman käyttäjän käyttömahdollisuutta. Vertailussa parhaimmaksi arvioidut sähköiset palvelut saa 10 pistettä (painoarvo muutettuna pisteiksi) ja muut tarjoukset siinä suhteessa vähemmän pisteitä kuin heidän tarjoamansa sähköiset palvelut arvioidaan heikommiksi kuin parhaimmaksi arvioidun tarjouksen. Hankintayksikkö tekee vertailun ja pisteytyksen liitteellä 3B Vertailuperusteet ilmoitettujen tietojen perusteella. Mikäli kaksi parasta tarjousta päätyy tasapisteisiin, se tarjous valitaan, kummassa on halvempi optiona ilmoitettu opiskelijoiden matkavakuutus. Lopuksi hinta- ja laatupisteet lasketaan yhteen. Eniten pisteitä saanut tarjoaja voittaa tarjouskilpailun. 10. ALLEKIRJOITUKSET Helsingissä Jorma Alkula Talousjohtaja 4(5)

5 LIITTEET Liite 1A Tarjoajaa koskevat vähimmäisvaatimukset (tarjouslomake, palautetaan täytettynä tarjouksen liitteenä) Liite 1B ESPD-lomake (tarjouslomake, palautetaan täytettynä tarjouksen liitteenä) Liite 2 Hankinnan kohdetta ja tarjousta koskevat vähimmäisvaatimukset (tarjouslomake, palautetaan täytettynä tarjouksen liitteenä) Liite 3 Hintalomake (tarjouslomake, palautetaan täytettynä tarjouksen liitteenä) Liite 3A Ohje lakisääteinen tapaturmavakuutus Liite 3B Vertailuperusteet (tarjouslomake, palautetaan täytettynä tarjouksen liitteenä) Liite 3C CV-lomake (tarjouslomake, palautetaan täytettynä tarjouksen liitteenä) Liite 4 Tarjouksen kansilehti (tarjouslomake, palautetaan täytettynä tarjouksen liitteenä) Liite 5 A Vahinkotilasto Liite 5 B Vahinkotilasto 5(5)

VAKUUTUSPALVELUN HANKINTA PÄIVITETTY TARJOUSPYYNTÖ

VAKUUTUSPALVELUN HANKINTA PÄIVITETTY TARJOUSPYYNTÖ VAKUUTUSPALVELUN HANKINTA 11.10.2016 PÄIVITETTY TARJOUSPYYNTÖ Tarjouspyyntöä on päivitetty 11.10.2016 siten, että vertailuperusteita on muutettu. Vertailuperusteista on poistettu kriteeri, joka koski tarjoajan

Lisätiedot

HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET

HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET Perusturvakuntayhtymä Karviainen pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 15.10.2015 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. VÄLINEHUOLTOPALVELUIDEN HANKINTA Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) pyytää Hilmailmoituskanavassa 2.10.2014 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 1 (5) Hankinnan kohteena ovat seuraavat asiantuntijapalvelut (kaksi osa-aluetta):

Tarjouspyyntö 1 (5) Hankinnan kohteena ovat seuraavat asiantuntijapalvelut (kaksi osa-aluetta): Tarjouspyyntö 1 (5) YDINLAITOSTEN SÄHKÖJÄRJESTELMIEN JA -LAITTEIDEN SEKÄ OHJELMISTOPOHJAISTEN AUTOMAATIOJÄRJESTELMIEN JA -LAITTEIDEN ARVIOINTIA KOSKEVAT ASIANTUNTIJAPALVELUT Säteilyturvakeskus (jäljempänä

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Poikkitien yritysalueen esirakentaminen Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää vertailuhintatarjoustanne Poikkitien yritysalueen esirakentamiseen liittyvistä töistä tämän

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. TILINTARKASTUSPALVELUJEN HANKINTA Helsingin seurakuntayhtymä (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 09.04.2015 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön

Lisätiedot

Kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti liitteessä 1 Hankinnan kohde.

Kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti liitteessä 1 Hankinnan kohde. TERVEYSASEMAPÄIVYSTYSPALVELUT Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) pyytää tarjousta Hilmailmoituskanavassa julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti

Lisätiedot

Kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti liitteessä 1 Palvelunkuvaus.

Kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti liitteessä 1 Palvelunkuvaus. SANELUJÄRJESTELMÄ JA SANELUNPURKUPALVELU Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 10.2.2017 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön

Lisätiedot

HAUTAUSPALVELUJEN JA VAINAJIEN SIIRTOKULJETUSTEN HANKINTA

HAUTAUSPALVELUJEN JA VAINAJIEN SIIRTOKULJETUSTEN HANKINTA HAUTAUSPALVELUJEN JA VAINAJIEN SIIRTOKULJETUSTEN HANKINTA Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 7.11.2017 julkaistun hankintailmoituksen

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Tervanokan ruoppaus, Järvenpään kaupunki 2 Hankinnan yksilöinti 3 Hankintamenettely Järvenpään kaupungin Kaupunkitekniikka pyytää kokonaishintatarjoustanne, Tervanokan ruoppaukseen

Lisätiedot

Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti seuraavissa liitteissä:

Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti seuraavissa liitteissä: HELSINGIN YHTEISLYSEON KALUSTEIDEN HANKINTA Maanviljelyslyseon osakeyhtiö/helsingin yhteislyseo (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavaan 10.3.2017 lähetetyn hankintailmoituksen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin.

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. Etelä-Savon maakuntaliitto on 14 eteläsavolaisen

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 1 (5) Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden valmistuksen, asennuksen ja käyttöönoton valvonnan ja tarkastustoiminnan tuki

Tarjouspyyntö 1 (5) Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden valmistuksen, asennuksen ja käyttöönoton valvonnan ja tarkastustoiminnan tuki Tarjouspyyntö 1 (5) Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden valmistuksen, asennuksen ja käyttöönoton valvonnan ja tarkastustoiminnan tuki Säteilyturvakeskus (jäljempänä STUK) (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö

Lisätiedot

Toimitusehto on DDP (Järvenpää). Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Toimitusehto on DDP (Järvenpää). Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 29.9.2017 Viite: Välskärinpolun HVP/2017 Välskärinpolun hulevesipumppaamo, laitehankinta Järvenpään Vesi pyytää kokonaishintaista tarjoustanne, Välskärinpolun hulevesipumppaamosta tämän

Lisätiedot

TILITOIMISTON PALVELUT TARJOUSPYYNTÖ

TILITOIMISTON PALVELUT TARJOUSPYYNTÖ TILITOIMISTON PALVELUT TARJOUSPYYNTÖ TILITOIMISTON PALVELUIDEN KILPAILUTUS MUISTILIITTO ry (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilmailmoituskanavassa julkaistun hankintailmoituksen

Lisätiedot

Osa A: Vartiointipalvelu Karkkilan kaupungin alueella Osa B: Vartiointipalvelu Vihdin kunnan (pääosin Nummelan) alueella

Osa A: Vartiointipalvelu Karkkilan kaupungin alueella Osa B: Vartiointipalvelu Vihdin kunnan (pääosin Nummelan) alueella VARTOINTIPALVELUN HANKINTA Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 24.10.2017 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön

Lisätiedot

Hankinnan kohteena on jäljempänä tarkemmin määritelty hoitajatyövoima.

Hankinnan kohteena on jäljempänä tarkemmin määritelty hoitajatyövoima. HOITAJATYÖVOIMAN HANKINTA Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 29.9.2016 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön

Lisätiedot

Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden suunnitelmatarkastukset

Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden suunnitelmatarkastukset Tarjouspyyntö 1 (5) Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden suunnitelmatarkastukset Säteilyturvakeskus (jäljempänä STUK) (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa

Lisätiedot

11.4.2014. Tarjousta pyydetään seuraavista työkoneista: kauhan kallistaja, routapiikki

11.4.2014. Tarjousta pyydetään seuraavista työkoneista: kauhan kallistaja, routapiikki Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Järvenpään kaupungin työkonepalvelut 2014-2015 2 Hankinnan yksilöinti Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää tarjoustanne tarvitsemiensa yksikköhintaperusteisten työkonepalveluiden

Lisätiedot

Hankinnan kohteena on Immunologian analysaattori. Kohde ja sitä koskevat vähimmäisvaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti liitteessä 1.

Hankinnan kohteena on Immunologian analysaattori. Kohde ja sitä koskevat vähimmäisvaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti liitteessä 1. Tarjouspyyntö JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Dnro 632/2/31/2013 24. 06. 2013 HANKINNAN NIMI Hankintayksikkö Liikuntatieteellinen tiedekunta (jäljempänä tilaaja ) pyytää tarjousta Hilma ilmoituskanavassa 24.06.2013

Lisätiedot

SUUN TERVEYDENHUOLLON KUVANTAMISPALVELUJEN SEKÄ SUUKIRURGIAN JA PARODONTOLOGIAN ERIKOISHAMMASLÄÄKÄRI- PALVELUJEN HANKINTA

SUUN TERVEYDENHUOLLON KUVANTAMISPALVELUJEN SEKÄ SUUKIRURGIAN JA PARODONTOLOGIAN ERIKOISHAMMASLÄÄKÄRI- PALVELUJEN HANKINTA SUUN TERVEYDENHUOLLON KUVANTAMISPALVELUJEN SEKÄ SUUKIRURGIAN JA PARODONTOLOGIAN ERIKOISHAMMASLÄÄKÄRI- PALVELUJEN HANKINTA Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa

Lisätiedot

LIITE 4: TARJOUSPYYNTÖ

LIITE 4: TARJOUSPYYNTÖ Hankinta: Muistiliiton paino- ja jakelupalvelut, tilausjärjestelmä ja logistiikka Muistiliitto ry (jäljempänä tilaaja) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 23.8.2017 julkaistun hankintailmoituksen

Lisätiedot

Hankinnan tavoitteena on järjestää päihteidenkäyttäjille laadukkaat ja vaikuttavat laitosvieroitus- ja laitoskuntoutuspalvelut.

Hankinnan tavoitteena on järjestää päihteidenkäyttäjille laadukkaat ja vaikuttavat laitosvieroitus- ja laitoskuntoutuspalvelut. PÄIHDEPALVELUJEN HANKINTA / LAITOSVIEROITUS JA LAITOSKUNTOUTUS Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 7.6.2016 julkaistun hankintailmoituksen

Lisätiedot

SUUN TERVEYDENHUOLLON KUVANTAMISPALVELUJEN JA SUUKIRURGIAN ERIKOISHAMMASLÄÄKÄRI PALVELUJEN HANKINTA

SUUN TERVEYDENHUOLLON KUVANTAMISPALVELUJEN JA SUUKIRURGIAN ERIKOISHAMMASLÄÄKÄRI PALVELUJEN HANKINTA SUUN TERVEYDENHUOLLON KUVANTAMISPALVELUJEN JA SUUKIRURGIAN ERIKOISHAMMASLÄÄKÄRI PALVELUJEN HANKINTA Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 2.10.2018

Lisätiedot

SUUN TERVEYDENHUOLLON KUVANTAMISPALVELUJEN SEKÄ SUUKIRURGIAN JA PARODONTOLOGIAN ERIKOISHAMMASLÄÄKÄRI- PALVELUJEN HANKINTA

SUUN TERVEYDENHUOLLON KUVANTAMISPALVELUJEN SEKÄ SUUKIRURGIAN JA PARODONTOLOGIAN ERIKOISHAMMASLÄÄKÄRI- PALVELUJEN HANKINTA SUUN TERVEYDENHUOLLON KUVANTAMISPALVELUJEN SEKÄ SUUKIRURGIAN JA PARODONTOLOGIAN ERIKOISHAMMASLÄÄKÄRI- PALVELUJEN HANKINTA Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa

Lisätiedot

YMPÄRIVUOROKAUTISEN TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ

YMPÄRIVUOROKAUTISEN TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ Kiteen kaupunki TARJOUSPYYNTÖ Perusturvalautakunta 29.9.2014 YMPÄRIVUOROKAUTISEN TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ Kiteen kaupunki (jäljempänä tilaaja ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa

Lisätiedot

Laurea-ammattikorkeakoulu Oy Kiinteistöosakeyhtiö Otaniemen Laurea Kiinteistö Oy Tikkurilan Laurea II

Laurea-ammattikorkeakoulu Oy Kiinteistöosakeyhtiö Otaniemen Laurea Kiinteistö Oy Tikkurilan Laurea II TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA 1. HANKINNAN TAVOITE JA KOHDE 1.1. Tarjouspyynnön rakenne Hankintayksikkö Laurea-ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Juhlatalo Rak29, kalustehankinta

Juhlatalo Rak29, kalustehankinta Juhlatalo Rak29, kalustehankinta Sipoon kunta pyytää tarjoustanne Hilma-ilmoituskanavassa 21.11.2014 julkaistun hankintailmoituksen ja tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti Juhlatalon Rak 29

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ AIKUISTEN PERUSOPETUKSEN E-OPPIMATERIAALIEN TOTEUTUKSESTA

TARJOUSPYYNTÖ AIKUISTEN PERUSOPETUKSEN E-OPPIMATERIAALIEN TOTEUTUKSESTA TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) TARJOUSPYYNTÖ AIKUISTEN PERUSOPETUKSEN E-OPPIMATERIAALIEN TOTEUTUKSESTA Opetushallitus (jatkossa myös hankintayksikkö ) pyytää tarjoustanne Hankintailmoitukset.fi -ilmoituskanavassa

Lisätiedot

Ydinlaitosten luvanhaltijoiden/luvanhakijoiden johtamisjärjestelmien arviointi ja valvonnan kehittäminen

Ydinlaitosten luvanhaltijoiden/luvanhakijoiden johtamisjärjestelmien arviointi ja valvonnan kehittäminen Tarjouspyyntö 1 (6) Ydinlaitosten luvanhaltijoiden/luvanhakijoiden johtamisjärjestelmien arviointi ja valvonnan kehittäminen Säteilyturvakeskus (jäljempänä STUK) (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Sivu 1 / 6 Tarjouspyyntö 22.6.2015 MAARAKENNUSSIMULAATTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Perusturvakuntayhtymä Karviaisen hallinnon ja talouden tarkastuspalveluista ja tarkastuslautakunnan sihteerin tehtävistä

Tarjouspyyntö Perusturvakuntayhtymä Karviaisen hallinnon ja talouden tarkastuspalveluista ja tarkastuslautakunnan sihteerin tehtävistä Tarjouspyyntö Perusturvakuntayhtymä Karviaisen hallinnon ja talouden tarkastuspalveluista ja tarkastuslautakunnan sihteerin tehtävistä Perusturvakuntayhtymä Karviaisen tarkastuslautakunta pyytää tarjousta

Lisätiedot

PIENET JA KIIREELLISET KATUVALAISTUKSEN SUUNNITTELUKOHTEET 2015 2016

PIENET JA KIIREELLISET KATUVALAISTUKSEN SUUNNITTELUKOHTEET 2015 2016 Tarjouspyyntö 1 (5) PIENET JA KIIREELLISET KATUVALAISTUKSEN SUUNNITTELUKOHTEET 2015 2016 1 Hankinnan yksilöinti Järvenpään kaupunki pyytää tarjoustanne pienten ja kiireellisten katuvalaistuskohteiden suunnittelusta.

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TIEDONJYVÄ-LEHTEÄ KOSKEVA TARJOUSPYYNTÖ HANKINNAN NIMI

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TIEDONJYVÄ-LEHTEÄ KOSKEVA TARJOUSPYYNTÖ HANKINNAN NIMI 0 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TIEDONJYVÄ-LEHTEÄ KOSKEVA TARJOUSPYYNTÖ HANKINNAN NIMI Jyväskylän yliopisto/yliopistopalvelut pyytää tarjoustanrie tarjouspyynnön ja liitteiden mukaisista (offset-) painotuo tteista.

Lisätiedot

Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille

Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille TARJOUSPYYN TÖ 29.5.2015 Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat

Lisätiedot

19.9.2013 1. HANKINNAN TAVOITE JA KOHDE SEKÄ KOHTEEN VÄHIMMÄISVAATIMUKSET

19.9.2013 1. HANKINNAN TAVOITE JA KOHDE SEKÄ KOHTEEN VÄHIMMÄISVAATIMUKSET PAKETTIAUTON HANKINTA NURMIJÄRVEN KUNNALLE Nurmijärven kunnan nuorisopalvelut (jäljempänä tilaaja ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ HEUREKAN AV-HANKINTA sivu 1(8)

TARJOUSPYYNTÖ HEUREKAN AV-HANKINTA sivu 1(8) HEUREKAN AV-HANKINTA sivu 1(8) 1 HEUREKAN AV-HANKINTA Hankinnasta on julkaistu hankintailmoitus 23.6.2016 sähköisessä tietokannassa www.hankintailmoitukset.fi. Tiedekeskussäätiö järjestää tarjouskilpailun

Lisätiedot

Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) RAHOITUSLEASING VUOSILLE 2014-2016 Järvenpään kaupunki pyytää tarjoustanne rahoitusleasingista. Tarjousta pyydetään kolmelle (3) vuodelle (sopimuksen arvioitu alkamisajankohta on 31.8.2014)

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015

TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015 TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015 Tarjouspyyntö Pihtiputaan pesulan pyykkikuljetuksista Pihtipudas- Viitasaari- Pihtipudas viisi (5) kertaa viikossa sekä Pihtiputaalla kolme (3) kertaa viikossa. 1. Yleistä Viitasaaren

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ Pyydämme tarjoustanne tarjouspyynnössä ja sen liitteenä olevissa asiakirjoissa

Lisätiedot

Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille

Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat yhteisiä kuntapalveluja nimellä

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 28.3.2014

TARJOUSPYYNTÖ 28.3.2014 TARJOUSPYYNTÖ 28.3.2014 Tarjouspyyntö siivouspalveluiden hoitamisesta Pihtiputaan Muurasjärven koulun-, Muurasjärven neuvolan sekä Muurasjärven kotipalvelun tiloihin. 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ

TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ Pyydämme tarjoustanne Loimaan kaupungin maankäytön suunnittelupalveluista tämän tarjouspyynnön ja sen liitteenä olevien

Lisätiedot

Verkkopalvelu-uudistus Oph.fi - Edu.fi

Verkkopalvelu-uudistus Oph.fi - Edu.fi TARJOUSPYYNTÖ 1 (7) 23.11.2017 OPH-2320-2017 Verkkopalvelu-uudistus Oph.fi - Edu.fi Opetushallitus (jatkossa myös hankintayksikkö ) pyytää tarjoustanne Hankintailmoitukset.fi-ilmoituskanavassa julkaistun

Lisätiedot

Hankittava ajoneuvo tulee työsuhdeautoksi ja tavoitteena on hankkia ajoneuvo tilaajan käyttöön huoltoleasing- sopimuksella.

Hankittava ajoneuvo tulee työsuhdeautoksi ja tavoitteena on hankkia ajoneuvo tilaajan käyttöön huoltoleasing- sopimuksella. Sivu 1 / 5 Tarjouspyyntö 28.11.2011 HENKILÖAUTON HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne keskikokoisesta henkilöautosta tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Lisätiedot

1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut

1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut 1(5) TARJOUSPYYNTÖ: Liedon kunnan vammaispalvelulain (VPL) ja sosiaalihuoltolain (SHL) mukaisten kuljetuspalveluiden sekä sotainvalidien kuljetuspalveluiden kilpailutus 1. Hankinnan kohde 2. Sopimuskausi

Lisätiedot

RISTIJÄRVEN KUNTA/SIVISTYSTOIMI Aholantie 28 88400 Ristijärvi Sivistysjohtaja Tiinaliisa Portano 044 7159 334 tiinaliisa.portano@ristijarvi.

RISTIJÄRVEN KUNTA/SIVISTYSTOIMI Aholantie 28 88400 Ristijärvi Sivistysjohtaja Tiinaliisa Portano 044 7159 334 tiinaliisa.portano@ristijarvi. RISTIJÄRVEN KUNTA/SIVISTYSTOIMI Aholantie 28 88400 Ristijärvi Sivistysjohtaja Tiinaliisa Portano 044 7159 334 tiinaliisa.portano@ristijarvi.fi TARJOUSPYYNTÖ 1.4.2014 RISTIJÄRVEN KUNNAN OPPILASKULJETUSTEN

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ 18.12.2014 Tarjouspyyntö siivouspalveluiden hoitamisesta Viitasaaren kolmessa (3) kohteessa, Miekkarinteen- ja Tuulentuvan päiväkodeissa sekä kuntoutumiskoti Miekussa. 1. Yleistä Viitasaaren

Lisätiedot

Työajan kohdentamisen järjestelmä

Työajan kohdentamisen järjestelmä TTY-säätiö Tarjouspyyntö 1 (5) Työajan kohdentamisen järjestelmä Toimintayksiköt (TaY) 33014 TTY-säätiö sr (Tampereen teknillinen yliopisto, TTY) PL 527 33101 Tampere (TAMK) Kuntokatu 3 33520 Tampere Yhteyshenkilö

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 12.06.2013

TARJOUSPYYNTÖ 12.06.2013 Järvenpään kaupunki Keravan kaupunki Mäntsälän kunta Tuusulan kunta TARJOUSPYYNTÖ SANOMA- JA AIKAKAUSLEHTIHANKINNAT Pyydämme tarjoustanne Kirkes -kirjastojen sanoma- ja aikakauslehtihankinnoista. Tarjouspyyntö

Lisätiedot

Suomen kielen ja kulttuurin kesäkurssien järjestäminen

Suomen kielen ja kulttuurin kesäkurssien järjestäminen TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) Suomen kielen ja kulttuurin kesäkurssien järjestäminen Opetushallitus (jatkossa myös hankintayksikkö ) pyytää tarjoustanne Hankintailmoitukset.fi - ilmoituskanavassa julkaistun hankintailmoituksen

Lisätiedot

Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka

Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka Tämä osallistumispyyntö koskee Teuvan kunnan päiväkodin rakennusurakkaa. Ehdokas osallistuu hankintamenettelyyn täyttämällä osallistumispyynnön

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. TEKSTIILIVUOKRAUSPALVELUN HANKINTA Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 5.2.2016 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän

Lisätiedot

Hankinnan kohde ja kohteelle asetetut vaatimukset on kuvattu tarkasti liitteessä 1.

Hankinnan kohde ja kohteelle asetetut vaatimukset on kuvattu tarkasti liitteessä 1. 10.2.2010 PL 357 02151 Espoo TARJOUSPYYNTÖ operoi Suomen tärkeimpiä viranomaisten kriittisiä tietoliikenneverkkoja ja -järjestelmiä. Operoimiemme järjestelmien käyttäjiä ovat mm. Poliisi, pelastustoimi,

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Tarjouspyyntö 5.2.2016 LIIKENNETRAKTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (6) 1 PÄÄLLYSTYSURAKKA 2015 Järvenpään kaupunki pyytää tarjoustanne päällystys-, jyrsintä- sekä asfalttipohjatöistä. Tarjousta pyydetään kahdelle (2) vuodelle (sopimuksen arvioitu alkamisajankohta

Lisätiedot

Tarjouspyyntö: Toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkimus ja vaikuttavuusarviointi/zoomi-hanke

Tarjouspyyntö: Toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkimus ja vaikuttavuusarviointi/zoomi-hanke TARJOUSPYYNTÖ 1 (9) dno 50/021/2016 Tarjouspyyntö: Toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkimus ja vaikuttavuusarviointi/zoomi-hanke 1. Hankinnan kohde (jatkossa myös hankintayksikkö ) pyytää tarjoustanne

Lisätiedot

Perusturvakuntayhtymä Karviainen ja Lohjan kaupunki Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalvelun hankinta

Perusturvakuntayhtymä Karviainen ja Lohjan kaupunki Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalvelun hankinta MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEKUNTOUTUJIEN ASUMISPALVELUN HANKINTA A: TEHOSTETTU YMPÄRIVUOROKAUTINEN ASUMISPALVELU B: PALVELUASUMINEN Perusturvakuntayhtymä Karviainen sekä Lohjan kaupunki (jäljempänä tilaaja

Lisätiedot

Tarjouspyyntö: Toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkimus ja vaikuttavuusarviointi/zoomi-hanke

Tarjouspyyntö: Toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkimus ja vaikuttavuusarviointi/zoomi-hanke TARJOUSPYYNTÖ 1 (8) Tarjouspyyntö: Toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkimus ja vaikuttavuusarviointi/zoomi-hanke Opetushallitus (jatkossa myös hankintayksikkö ) pyytää tarjoustanne Hankintailmoitukset.fi

Lisätiedot

PIENET JA KIIREELLISET KATUVALAISTUKSEN SUUNNITTELUKOHTEET

PIENET JA KIIREELLISET KATUVALAISTUKSEN SUUNNITTELUKOHTEET Tarjouspyyntö 1 (6) PIENET JA KIIREELLISET KATUVALAISTUKSEN SUUNNITTELUKOHTEET 2015 2016 1 Hankinnan yksilöinti Järvenpään kaupunki pyytää tarjoustanne pienten ja kiireellisten katuvalaistuskohteiden suunnittelusta.

Lisätiedot

Tarjouspyyntö (luonnos)

Tarjouspyyntö (luonnos) 6.7.2016 Sivu 1/6 Hankintayksikkö Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymä Hankinnan kohde Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymä (KTO) pyytää tarjoustanne pesulapalveluista. Vaatimukset

Lisätiedot

ALUSTAVA TARJOUSPYYNTÖ: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka

ALUSTAVA TARJOUSPYYNTÖ: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka ALUSTAVA TARJOUSPYYNTÖ: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka HUOM. Tämä on osallistumispyynnön liitteenä toimitettu alustava tarjouspyyntö, joka voi muuttua hankintamenettelyn kuluessa. Tässä ilmoitetut

Lisätiedot

VIHERALUEIDEN (NURMIKOT) LEIKKUUTYÖT HOITOKAUDELLE Hankinta on jaettu seuraaviin osa-alueisiin: 1. Hoidettavat viheralueet

VIHERALUEIDEN (NURMIKOT) LEIKKUUTYÖT HOITOKAUDELLE Hankinta on jaettu seuraaviin osa-alueisiin: 1. Hoidettavat viheralueet 1 LIEDON KUNTA Tekniset ja ympäristöpalvelut PL 24 21421 Lieto TARJOUSPYYNTÖ VIHERALUEIDEN (NURMIKOT) LEIKKUUTYÖT HOITOKAUDELLE 2014-2015 1. Hankinnan kohde 2. Hankinnan sisältö 2.1. Hoidettavat viheralueet

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl)

Tarjouspyyntö. YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl) Tarjouspyyntö YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl) Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely...

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: MÄNTYHARJUN PÄIVÄKODIN UUDISRAKENNUKSEN SÄHKÖURAKKA

TARJOUSPYYNTÖ: MÄNTYHARJUN PÄIVÄKODIN UUDISRAKENNUKSEN SÄHKÖURAKKA TARJOUSPYYNTÖ: MÄNTYHARJUN PÄIVÄKODIN UUDISRAKENNUKSEN SÄHKÖURAKKA Pyydämme tarjoustanne Mäntyharjun päiväkodin uudisrakennuksen sähköurakasta tarjouspyynnön ja sen liitteenä olevien asiakirjojen mukaisesti.

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n vakuutuspalvelut

Tarjouspyyntö. YTHS:n vakuutuspalvelut Tarjouspyyntö YTHS:n vakuutuspalvelut Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely... 2 2.1

Lisätiedot

Työvoimakoulutuksen tarjouspyyntö 13/2015 -infotilaisuus. Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Työvoimakoulutuksen tarjouspyyntö 13/2015 -infotilaisuus. Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Työvoimakoulutuksen tarjouspyyntö 13/2015 -infotilaisuus 1 Tarjouspyyntö Asiantuntija Anna-Liisa Holopainen 2 Hankinnan kohde 19.8.2015 julkaistu tarjouspyyntö: 23 työvoimakoulutusta Yhdellä koulutuskuvauksella

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 20.11.2014

TARJOUSPYYNTÖ 20.11.2014 YLÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ TARJOUSPYYNTÖ 20.11.2014 Sivu 1/11 Tilaaja: Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä PL 30 74101 IISALMI Hanke: Asevelikatu 4 toimitilojen muutostyöt TARJOUSPYYNTÖ 20.11.2014 Sivu 2/11

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: TP/LSKKY/UKI/2016/1 Tarjousnimike: VILJELYKONSULTOINTI

TARJOUSPYYNTÖ: TP/LSKKY/UKI/2016/1 Tarjousnimike: VILJELYKONSULTOINTI TARJOUSPYYNTÖ: TP/LSKKY/UKI/2016/1 Tarjousnimike: VILJELYKONSULTOINTI Lounais Suomen koulutuskuntayhtymä / Lounais Suomen ammattiopisto Novida pyytää tarjoustanne viljelykonsultoinnin hankinnasta tarjouspyynnön

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n pankkipalvelut

Tarjouspyyntö. YTHS:n pankkipalvelut Tarjouspyyntö YTHS:n pankkipalvelut Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely... 2 2.1 Hankinnasta

Lisätiedot

25.6.2012. TARJOUSPYYNTÖ Svärdfeltin ampumaradan ympäristötutkimus ja ympäristötekninen konsultointi

25.6.2012. TARJOUSPYYNTÖ Svärdfeltin ampumaradan ympäristötutkimus ja ympäristötekninen konsultointi 1 (7) TARJOUSPYYNTÖ Svärdfeltin ampumaradan ympäristötutkimus ja ympäristötekninen konsultointi 1. HANKINNAN TAVOITE JA KOHDE 2. TYÖOHJELMA Sipoon kunta, Kehittämis- ja kaavoituskeskuksen kaavoitusyksikkö

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ ..2012

TARJOUSPYYNTÖ ..2012 1 TARJOUSPYYNTÖ..2012 LASTENSUOJELUN SIJAISHUOLLON HANKINTA Hyvinkään, Järvenpään ja Keravan kaupungit ja Nurmijärven, Kirkkonummen, Sipoon ja Tuusulan kunnat (jatkossa tilaaja ) pyytää tarjoustanne Hilma-ilmoituskanavaan

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Kaskela-Ylikeravan alueurakka 2014-2017 (+2 v optio)

TARJOUSPYYNTÖ. Kaskela-Ylikeravan alueurakka 2014-2017 (+2 v optio) Kaskela-Ylikeravan alueurakka 2014-2017 (+2 v optio) 15.3.2014 TARJOUSPYYNTÖ 1. Hankintayksikkö ja hankinnan kohde Keravan kaupunki Keravan Kaupunkitekniikka -liikelaitos PL 123 (Kauppakaari 11) 04201

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: AKAAN KAUPUNGIN SIIRTOKELPOISET RAKENNUKSET

TARJOUSPYYNTÖ: AKAAN KAUPUNGIN SIIRTOKELPOISET RAKENNUKSET TARJOUSPYYNTÖ: AKAAN KAUPUNGIN SIIRTOKELPOISET RAKENNUKSET 1. HANKINNAN KOHDE Hankinnan kohteena ovat Akaan kaupungin siirtokelpoisten rakennusten suunnittelu, toteutus ja asennus tilapäisiksi väistötiloiksi

Lisätiedot

Tilaaja valitsee joko yhden toimittajan tai se voi valita pumppujen ja vakuumikomponenttien toimittajaksi eri toimittajat.

Tilaaja valitsee joko yhden toimittajan tai se voi valita pumppujen ja vakuumikomponenttien toimittajaksi eri toimittajat. Tarjouspyyntö 892/02.08.00.00/2014 26.08.2014 HANKINNAN NIMI Jyväskylän yliopiston fysiikan laitos pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 26.08.2014 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön

Lisätiedot

DIGITAALISEN KARTTAPOHJAISEN ARKKITEHTUURI- HAKUPALVELUN TOTEUTUKSEN HANKINTA

DIGITAALISEN KARTTAPOHJAISEN ARKKITEHTUURI- HAKUPALVELUN TOTEUTUKSEN HANKINTA DIGITAALISEN KARTTAPOHJAISEN ARKKITEHTUURI- HAKUPALVELUN TOTEUTUKSEN HANKINTA Arkkitehtuurin tiedotuskeskus / Arkkitehtuurikeskus ry (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa

Lisätiedot

Kivikon koulun yhteyteen rakennetaan uudisrakennus Kivikon päiväkoti. Päiväkoti sijaitsee osoitteessa Sammonkatu 1, 94600 KEMI.

Kivikon koulun yhteyteen rakennetaan uudisrakennus Kivikon päiväkoti. Päiväkoti sijaitsee osoitteessa Sammonkatu 1, 94600 KEMI. Kemin kaupunki TARJOUSPYYNTÖ Sivistyspalvelukeskus/varhaiskasvatus Valtakatu 26 08.04.2015 94100 Kemi KIVIKON PÄIVÄKODIN AV-LAITTEET Pyydämme tarjoustanne Kivikon päiväkodin AV-laitteista. 1. Hankintayksikön

Lisätiedot

Tarjoukset on lähetettävä sähköisesti e-hankinnat.fi - palvelusta osoitteessa

Tarjoukset on lähetettävä sähköisesti e-hankinnat.fi - palvelusta osoitteessa LOIMAAN KAUPUNKI, TAIDETALON JULKISIVUJEN KUNTOTUTKIMUS (jäljempänä tilaaja ) pyytää tarjousta e-hankinnat.fi -ilmoituskanavassa julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n Oulun siivouspalvelut

Tarjouspyyntö. YTHS:n Oulun siivouspalvelut Tarjouspyyntö YTHS:n Oulun siivouspalvelut Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 1.3 Näyttötilaisuus...

Lisätiedot

KIINTEISTÖARVIOINTIPALVELUIDEN PUITEJÄRJESTELY

KIINTEISTÖARVIOINTIPALVELUIDEN PUITEJÄRJESTELY 1 Loviisan kaupunki Kiinteistö- ja paikkatietotoimisto KIINTEISTÖARVIOINTIPALVELUIDEN PUITEJÄRJESTELY Loviisan kaupunki pyytää tarjoustanne kiinteistöjen arviointipalveluista. Loviisan kaupunki käyttää

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ KALLION TEKSTIILIEN HUOLTO- JA VUOKRAUSPALVELUT

TARJOUSPYYNTÖ: PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ KALLION TEKSTIILIEN HUOLTO- JA VUOKRAUSPALVELUT TARJOUSPYYNTÖ: PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ KALLION TEKSTIILIEN HUOLTO- JA VUOKRAUSPALVELUT Pyydämme tarjoustanne Peruspalvelukuntayhtymä Kallion tekstiilien huolto- ja vuokrauspalveluista tarjouspyynnön ja

Lisätiedot

POLTTOPUIDEN HANKINTA

POLTTOPUIDEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ sivu 1 (5) 09.07.2015 1 POLTTOPUIDEN HANKINTA Hankinnan kohde Nokiankaupunkipyytäätarjoustatoimeentulotukiasiakkaiden polttopuista. Vuosittainenhankintamäärävaihtelee,arviolta10-30 irtokuutiometriävuodessa.

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan virastojen ja laitosten kielikoulutuspalvelut

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan virastojen ja laitosten kielikoulutuspalvelut 22.12.2016 Dnro 27/020/2016 Viite: Asia: Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan virastojen ja laitosten kielikoulutuspalvelut Tarjouspyyntö TARJOUSPYYNTÖ Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan

Lisätiedot

Hankinnassa ei hyväksytä osatarjouksia tai vaihtoehtotarjouksia. Tarjoajien soveltuvuus tarkastetaan seuraavasti:

Hankinnassa ei hyväksytä osatarjouksia tai vaihtoehtotarjouksia. Tarjoajien soveltuvuus tarkastetaan seuraavasti: TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) SÄILIÖAUTO Hankittavalle ajoneuvolle asetetut vaatimukset Hankintamenettely Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos (myöhemmin Hankintayksikkö) pyytää tarjousta uudesta

Lisätiedot

15.7.2011. 1. Ruokailutason on oltava yhdellä kädellä liikuteltavissa. 2. Helposti siivottava hyvän hygienian säilyttämiseksi.

15.7.2011. 1. Ruokailutason on oltava yhdellä kädellä liikuteltavissa. 2. Helposti siivottava hyvän hygienian säilyttämiseksi. POTILASPÖYTIEN HANKINTA Pyydämme tarjoustanne Peruspalvelukeskus Oiva -liikelaitoksen (Asiakas) Salpakankaan vuodeosaston (Terveystie 4, Hollola) potilaspöytien hankinnasta. 1 HANKINTAMENETTELY Hankintamenettelynä

Lisätiedot

Perusturvakuntayhtymä Karviainen: Ikäihmisten asumispalvelun ja intervallihoidon hankinta

Perusturvakuntayhtymä Karviainen: Ikäihmisten asumispalvelun ja intervallihoidon hankinta IKÄIHMISTEN ASUMISPALVELUN JA INTERVALLIHOIDON HANKINTA A: TEHOSTETTU YMPÄRIVUOROKAUTINEN ASUMISPALVELU, B: PALVELUASUMINEN C: INTERVALLIHOITO / TEHOSTETTU YMPÄRIVUOROKAUTINEN JA D: INTERVALLIHOITO / 8h

Lisätiedot

VAALAN KUNTA Niskantie 10, Vaala Vaihde Telefax TARJOUSPYYNTÖ KULJETUSPALVELUT 1.3.

VAALAN KUNTA Niskantie 10, Vaala Vaihde Telefax TARJOUSPYYNTÖ KULJETUSPALVELUT 1.3. VAALAN KUNTA Niskantie 10, 91700 Vaala Vaihde 08-5875 6001 Telefax 08-536 0181 www.vaala.fi TARJOUSPYYNTÖ KULJETUSPALVELUT 1.3.2013 1(6) TARJOUSPYYNTÖ KULJETUSPALVELUISTA 12.8.2013-31.7.2015 Vaalan kunta/sivistyspalvelut

Lisätiedot

1) Kunnan kiinteistöjen ulkoalueiden hoito 2) Ryhmäkasvien ja kanervien hoitopalvelut 3) Pensaiden alasleikkaus- ja kuorikatteen levityspalvelut

1) Kunnan kiinteistöjen ulkoalueiden hoito 2) Ryhmäkasvien ja kanervien hoitopalvelut 3) Pensaiden alasleikkaus- ja kuorikatteen levityspalvelut 1(6) TARJOUSPYYNTÖ KIINTEISTÖJEN ULKOALUEIDEN HOIDOSTA 1. Hankinnan kuvaus Nurmijärven kunnan hankintapalvelut pyytää tarjoustanne kiinteistöjen ulkoalueiden hoidosta tarjouspyyntöasiakirjoista selviävällä

Lisätiedot

Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ. MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat. Lapin ammattikorkeakoulu Oy

Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ. MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat. Lapin ammattikorkeakoulu Oy Viite: 16/2014/MSI Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat Lapin ammattikorkeakoulu Oy Jokiväylä 11 C, 96300 Rovaniemi Sisältö 1 Pienhankinnat...

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n tilintarkastuspalveluista

Tarjouspyyntö. YTHS:n tilintarkastuspalveluista Tarjouspyyntö YTHS:n tilintarkastuspalveluista Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely...

Lisätiedot

TÄYDELLINEN PROSESSI

TÄYDELLINEN PROSESSI 14.11.2017 2 1 14.11.2017 3 TÄYDELLINEN PROSESSI Tarjouspyynnön läpikäynti Aiempiin tarjouksiin tutustuminen Analysointi Resurssien kartoitus Tarjouksen teko Tarjouksen lähettäminen Päätöspalaveri ja analysointi

Lisätiedot

1(10) OUKA 6637/

1(10) OUKA 6637/ Tarjouspyyntö 18.12.2012 1(10) OUKA 6637/2012 OULUN KAUPUNGIN SIVISTYS- JA KULTTUURIPALVELUJEN LAHJATAVAROIDEN HANKINTA HENKILÖKUNNAN MUISTAMISEKSI VUONNA 2013 Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuritoimi

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n Tampereen Kalevantien toimipisteen autoklaavin hankinta

Tarjouspyyntö. YTHS:n Tampereen Kalevantien toimipisteen autoklaavin hankinta Tarjouspyyntö YTHS:n Tampereen Kalevantien toimipisteen autoklaavin hankinta Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan

Lisätiedot

Diaarinumero: 458/07/70/701/2015 TARJOUSPYYNTÖ JOUKKOLIIKENTEEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSTUTKIMUKSEN KYSYMYSTEN KEHITTÄMISESTÄ

Diaarinumero: 458/07/70/701/2015 TARJOUSPYYNTÖ JOUKKOLIIKENTEEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSTUTKIMUKSEN KYSYMYSTEN KEHITTÄMISESTÄ Tarjouspyyntö 23.11.2015 1(7) TARJOUSPYYNTÖ JOUKKOLIIKENTEEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSTUTKIMUKSEN KYSYMYSTEN KEHITTÄMISESTÄ Hankintayksikkö: Helsingin seudun liikenne kuntayhtymä (jäljempänä myös HSL) PL 100

Lisätiedot

Järjestelmävaatimukset on kuvattu liitteessä 1, hankinnan yksilöinti.

Järjestelmävaatimukset on kuvattu liitteessä 1, hankinnan yksilöinti. TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) AJANVARAUS- JA KÄYTÖNHALLINTAOHJELMISTON HANKINTA Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon kaupunginkirjaston asiakaskoneille (noin 200 kpl) hankittavasta ajanvaraus-

Lisätiedot

Puitesopimuksen perusteella teetettävän yksittäisen työn toimittaja valitaan alla olevan toimintamallin mukaisesti.

Puitesopimuksen perusteella teetettävän yksittäisen työn toimittaja valitaan alla olevan toimintamallin mukaisesti. MARKKINOINTIVIESTINNÄN PALVELUT Jäljempänä mainitut hankintayksiköt (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytävät tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 05.07.2016 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän

Lisätiedot

OSALLISTUMISPYYNTÖ: IISALMEN TERVEYSKESKUKSEN HOITAJAKUTSUJÄRJES- TELMÄ

OSALLISTUMISPYYNTÖ: IISALMEN TERVEYSKESKUKSEN HOITAJAKUTSUJÄRJES- TELMÄ Tämä osallistumispyyntö koskee Iisalmen kaupungin terveyskeskuksen hoitajakutsujärjestelmän hankintaa. Ehdokas osallistuu hankintamenettelyyn täyttämällä osallistumispyynnön liitteenä 1 toimitetun osallistumishakemuslomakkeen

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Kh

TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Kh 1 TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Kh 20.3.2017 Hankinnan kohde Hankintayksikkö Hankinnan tarjouspyyntö koskee Loimaan kaupungin ja Koski Tl:n kunnan henkilökunnan sekä näiden kuntien järjestämisvastuulla

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n verkkolaitteet

Tarjouspyyntö. YTHS:n verkkolaitteet Tarjouspyyntö YTHS:n verkkolaitteet Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely... 2 2.1 Hankinnasta

Lisätiedot

MAJOITUS- JA RAVITSEMISPALVELUN HANKINTA IHOLIITTO RY:N SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSEILLE

MAJOITUS- JA RAVITSEMISPALVELUN HANKINTA IHOLIITTO RY:N SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSEILLE TARJOUSPYYNTÖ 30.6.2016 Tarjouspyynnön tekijä Iholiitto ry Karjalankatu 2 B 3. krs 00520 HELSINKI MAJOITUS- JA RAVITSEMISPALVELUN HANKINTA IHOLIITTO RY:N SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSEILLE Hankintayksikkö Iholiitto

Lisätiedot